Apatra

It’s commonly known that the yoga tradition is universal spiritual knowledge and thus accessible for everyone. Despite of its universal character, not everybody feels yoga is something for them. By the media we get an image of today’s yoga world as if there was a premise that yoga should be available for all. Anybody should be able to get yoga tuition no matter their own attitude or input. This is not how things used to be. This is not how things are even now under some teachers’ guidance.

There are always some differences in the yoga practice depending on the teacher’s way to teach, but also on the way (s)he sees the content, the very essence of yoga. Personally I feel that all yoga knowledge and practices are sacred and that teaching yoga is equivalent to experiencing and sharing the sacredness of life – also when the practice is focused on the physical body. In an old Vedic text, Parashara smriti, we find a concept called Apatra . It means literally “not a recipient” and it refers to the responsibility and obligation of a yogi not to teach those who don’t present a good soil for the seed to grow. The loyalty towards the tradition combined with the yoga teacher’s own intuition must be harnessed with the courage not to teach when the student is not ready to receive. If the attitude of the student is not respectful enough, it’s better to leave the place of the teacher vacant for another teacher to take over. Traditionally both the student and the teacher choose who they want to work with.

Throughout my twenty year yoga teacher path, I’ve mostly felt delighted to share my experience with my students. There’s been only few students to whom I’ve told I couldn’t be their teacher anymore. I’ve told so to someone who recurringly showed disrespect towards me. To someone who time after time was eager to attack my teaching and my points of view in my workshops. To someone who had serious difficulties in integrating a group, who continuously tried to attract other’s attention – transforming thus the commun space just for a private playground. And to someone who was clearly more interested in making research on my ego than his own. In these cases, there was a moment when it was very clear that the yoga was not the main thing for these students. I felt there was not enough respect for me as a teacher and because of all these things the work together was completely senseless.

Apatra includes the idea that as we have something precious to transmit to our students in our unique way, we shouldn’t waste that pearl on those who don’t appreciate our way of teaching. This can seem arbitrary and even wrong to a Western mind, because we are so used to get anything with money. When even money can’t buy it, it makes people frustrated. The tradition says that if we put a seed to a bad soil, it will grow something bad only. In addition to that, the teacher puts his/her energy to a wrong person. This leads to no good. It’s important that the teacher has the courage to tell his/her students when it seems that the relationship is not working well. The teacher is responsible and (s)he needs to be able to express the truth – gently. And who knows, sometimes the distance makes people evolve differently and the students come back to their former teachers to be “recipients”.

APATRA

Nous savons que le yoga est un patrimoine spirituel universel et accessible à tous. Malgré ses caractéristiques bienfaisantes et le bien-être garanti par sa pratique, tout le monde ne se sent pas concerné. Par la médiatisation du yoga aujourd’hui, nous avons une image, une conviction même comme quoi le yoga devrait être disponible à tous. Tout le monde devrait pouvoir apprendre le yoga quel que soit leur propre attitude ou leur propre mise. Mais ce n’est pas du tout comme ça que cela se passait en Inde avant. Et cela ne se passe pas aujourd’hui non plus comme ça avec tous les professeurs de yoga.

Il y a des différences dans la pratique du yoga par rapport à la façon dont un professeur enseigne, mais aussi en ce qui concerne le contenu de l’enseignement, l’essence même du yoga. Personnellement, je considère toute la sagesse et les pratiques yoguiques sacrées et pour moi, enseigner le yoga égale l’expérience et le partage du sacré – aussi quand il s’agit de travailler avec le corps physique. Dans un texte ancien védique, Parashara smriti, on parle d’un concept nommé Apatra qui littéralement veut dire “non un récipient” et qui refère à la responsabilité et l’obligation du yogui/de la yoguini de s’abstenir d’enseigner ceux qui ne présentent pas une terre saine pour semer la graine. La loyauté vers la tradition et l’intuition du professeur ensemble doivent l’encourager de ne pas enseigner lorsque l’élève n’est pas prêt à recevoir. Si l’attitude de l’élève n’est pas suffisamment respectueuse, il vaut mieux laisser la place vacante à un autre professeur. Dans la tradition, ce sont et le professeur et l’élève, les deux, qui choisissent avec qui approfondir leur yoga.

À travers mon chemin d’enseignante de yoga, j’ai été enchantée de partager mes connaissances et mes expériences avec mes élèves pendant déjà une vingtaine d’années. Il n’y a eu que quelques élèves à qui j’ai dû dire que je ne pouvais plus les enseigner. Je l’ai dit par exemple à quelqu’un qui à répétition m’a fait preuve d’un manque de respect. Je l’ai dit également à quelqu’un d’autre qui s’acharnait à critiquer mon enseignement et mes points de vues pendant mes stages. Et je l’ai dit à quelqu’un qui avait de problèmes sérieux dintégration dans le groupe, qui détruisait l’espace commune en le transformant en un terrain de jeu personnel. Et puis je l’ai dit aussi à une personne qui s’intéressait plus à la compréhension de mon égo que le sien. Dans tous ces cas, il y avait un moment où c’était clair que le yoga n’était pas ce qui les intéressait le plus. J’ai senti qu’il n’y avait pas assez de respect envers moi en tant qu’enseignante. Toutes ces choses ensemble ont fait que le travail commun me paraissait absurd et sans fondation.

Apatra nous rappelle que comme nous avons quelque chose de précieux à transmettre à nos élèves à notre façon unique à nous, nous devrions pas perdre cette perle en la donnant à ceux qui n’apprécient pas notre manière à enseigner. Cela peut paraître arbitraire et même injuste comme raisonnement à notre mental occidental, parce que nous sommes tellement habitués de nous sortir avec de l’argent de n’importe quelle situation. Et lorsque l’argent n’a aucun pouvoir là-dedans, les gens se sentent déroutés, frustrés. La tradition dit que si nous semons la graine dans une terre de mauvaise qualité, elle va faire pousser quelque chose de mauvais. En plus, l’enseignant n’est pas censé perdre son énergie à un élève abusif. Il est important que l’enseignant ait le courage de dire à ses élèves quand la relation n’est pas en équilibre. L’enseignant est responsable et il doit pouvoir exprimer la vérité, même pénible – avec gentillesse. Parfois la distance permet aux gens d’évoluer différemment. Ils finissent par être transformés en récipients et ils reviennent à leurs enseignants, qui sait?

APATRA

Kun yleisesti voidaan todeta, että jooga on universaalia henkistä tietoa ja siten kaikkia varten, voidaan samaan hengenvetoon myös todeta, että kaikki eivät kuitenkaan koe joogaa omaksi tiekseen. Nykyään törmää mediassa myös sellaiseen käsitykseen, että joogan tulee olla kaikkien saatavilla. Kenellä tahansa on oikeus osallistua joogaopetukseen riippumatta omasta asenteesta tai panoksesta. Näin ei ole ennen ollut. Eikä näin ole nytkään kaikkialla.

Joogassa on opettajasta riippuen eroja siinä miten sitä opetetaan, mutta myös siinä mitä opetetaan, mikä on opetuksen ydin. Itse koen kaiken joogatiedon olevan pyhää ja joogatiedon välittämisen olevan elämän pyhyyden kokemista ja jakamista silloinkin kun työskennellään fyysisen kehon kanssa. Muinaisesta veedisestä Parashara smriti -joogatekstistä löytyy käsite Apatra, joka kirjaimellisesti tarkoittaa “ei astia” ja sillä on viitattu joogaopettajien ja joogien velvollisuuteen olla opettamatta niitä, jotka eivät näytä antavan tiedon siemenelle riittävän hyvää kasvualustaa. Tähän uskollisuuteen perinnettä ja opettajan omaa tunnetta kohtaan liittyy rohkeus pidättäytyä opettamasta silloin kun oppilas ei ole valmis vastaanottamaan. Jos oppilan asenne ei ole tarpeeksi kunnioittava, on parempi jättää paikka hänen elämässään avoimeksi jollekin toiselle opettajalle. Perinteisesti siis sekä oppilas että opettaja valitsevat kenen kanssa joogaan syventyvät.

Lähes kaksikymmenvuotisen joogaopettajuuteni aikana minusta on ollut pääasiallisesti pelkästään ilahduttavaa jakaa omaa kokemustani. Vain muutamia oppilaita olen kehottanut hakeutumaan muualle oppimaan. Syitä on ollut erilaisia. Joku on toistuvasti käyttäytynyt epäkunnioittavasti minua kohtaan. Joku taas on ollut kärkkäänä vastustamaan opetustani ja näkemyksiäni. Jollekulle on olllut mahdotonta sopeutua ryhmään, mikä on tarkoittanut kaiken huomion vetämistä itseensä, tilan viemistä muilta. Joku taas on ollut kiinnostuneempi tutkimaan minun egoani kuin omaansa. Näissä kaikissa tilanteissa tuli jossain kohtaa selväksi se, että oppilaalle joogaa olennaisempi asia oli joku muu, arvostus minun opetustani kohtaan puuttui ja siitä johtuen yhteistyön jatkaminen olisi ollut turhaa, merkityksetöntä.

Apatraan liittyy ajatus siitä, että meillä opettajina on jotain kallisarvoista ja hyvää annettavaa ainutlaatuisen itsemme kautta. Meidän ei pidä haaskata opetustamme niille, jotka eivät arvosta meidän kauttamme avautuvaa tietoa. Tällainen voi kuulostaa länsimaisesta ihmisestä mielivaltaiselta ja väärältä. Ehkä vain siksi, että olemme tottuneet saamaan rahalla mitä vain. Kun rahalla ei sitten saakaan haluamaansa, tyrmistyy ja turhautuu. Joogaperinteen näkemys on se, että huonoon maaperään istutettu siemen saa aikaan vain huonoa kasvua. Sen lisäksi opettaja tuhlaa oman energiansa väärään kohteeseen eikä oppilas saa opetuksesta välttämättä mitään hyvää itselleen. Siitä ei siis ole kenellekään hyötyä. On tärkeää, että opettaja uskaltaa sanoa oppilailleen, kun hänestä näyttää, että suhde ei toimi. Opettaja on vastuuhenkilö ja hänen täytyy voida sanoa ääneen myös kipeät tosiasiat – rakentavasti. Joskushan välimatka voi edistää asioita paljonkin ja oppilas saattaa palata takaisin saman opettajan luo avoimempana astiana.

Photo by Mari Jannela