Why do you practice yoga?

People who practice yoga, practice things that seem meaningless for many. They sit. They watch their minds move, their energy change. They are even interested in facing their fears whenever they appear. The most significative fear for them is the fear of death. And then comes a day also people around the yoga practitioners understand that those practices have led them somewhere! To a solid peace.

The Yoga Sutra of Patanjali describes the real human freedom and gives advice how to reach it. Patanjali enumerates the obstacles to freedom and shows the way through them. One can’t be free as long as one has tensions and fears.

The first part of the text talks about the fluctuations of the mind that remain the same through your life unless you start to guide our mind consciously. If you can’t get outside of your mind, the energy, the emotions and the physical body all express the same than the mind. If the mind is tense and stressed, so is the body.

It’s very complicated to control the mind if you don’t practice it regularly or even daily. Even if we succeeded to control the mind for a moment, a thought that rises then will create a chain reaction in the nervous system. The body feels chaotic.

Now that the world is holding its breath before COVID-19, many people are scared to death. Some people are scared because others are scared. The energy is contagious. Some others are scared of losing security. And many are aware that they might lose their life. 

A yoga practitioner faces these kind of feelings also outside the crises. That’s why a crises doesn’t change much in a yoga practitioner’s life. Now (s)he can see how efficient her/his practice has really been. In any case, (s)he’s inspired to go on with her/his practice, because (s)he wants to be free! And this freedom means to be free of your own scary thoughts!

When the body remembers

When I teach yoga, my aim is to guide my students deep inside of themselves. What does it mean when we go to the depths of our being? Not only we go deep in our body’s reality, but we also go back in time. We gradually move toward something that has always been there meeting also with the experiences that has come after. That’s why traveling in time helps us to reach the innocence we once were. 

Traveling back in time doesn’t mean surrendering to imagination, but into reality. This is usually possible only when you have practiced consciously with your body for years. It has become sensitive and stable due to patient, gentle and intelligent work. If you respect your body, it starts to remember and to tell its story whereas a forceful practice blocks everything in the body. 

The body is able to remember different experiences the mind has forgotten. That’s why our body can make us travel far away in our past, because all the remote experiences are still in the body. We can get back to the feeling of being pure and open-minded like a child and we can remember the experience of a physiological change or a transformation. That’s why we can also remember our birth, for example. Not with our minds, but with the body. The body is miraculous when it’s healthy.

But when the body starts to remember, it needs to be stable in its energies. Otherwise the feelings, moving energies and physiological memories can be overwhelming. You need to understand how to deal with the energies that try to achieve a new, better balance. That’s why a daily asana practice is necessary for your growth. It gives you understanding of the reality instead of your individual reality. When you can distinguish these two “realities”, you know how to guide yourself towards growth and balance.


Quand j’enseigne le yoga, mon but est de guider mes élèves dans leur propre profondeur.  Pour aller dans les profondeurs de soi-même non seulement nous nous installons dans les profondeurs des ressentis de notre corps, mais nous pouvons aussi remonter plus loin dans le temps. Peu à peu, nous nous approchons du cœur de notre être qui a toujours été là et nous faisons face à des expériences qui sont survenues après le début de notre vie. Le voyage dans le temps nous aide aussi à reconnaître en nous l’innocence que nous avons été. 

Il est essentiel de comprendre que nous ne voyageons pas dans l’imagination, mais dans la réalité. Ceci est possible seulement quand nous avons pratiqué consciemment avec le corps pendant des années. Le corps est devenu sensible et stable dû à un travail patient, doux et intelligent. Si vous respectez votre corps, il vous raconte son histoire. Et si vous pratiquez en forçant le corps, il se bloque et ne vous révèle pas grand chose. 

Le corps se souvient des expériences lointaines aussi quand le mental a oublié. C’est pour ça que le corps peut nous emmener très loin dans le passé, car il a toutes les expériences en lui. Nous pouvons nous souvenir de notre pureté originelle ou bien un changement physiologique dans le corps, comme la naissance, par exemple. Notre mental est incapable de s’en souvenir, mais notre corps ne l’est pas. Le corps est un miracle, surtout quand il est en bonne santé. 

Et quand vient le moment où le corps commence à se souvenir, il vaut mieux être énergétiquement stable. Sinon les émotions, les sensations, les énergies et les souvenirs physiologiques peuvent nous submerger. Nous devons savoir comment recevoir toutes ces informations, lorsque tout en nous est à la recherche d’un meilleur équilibre. C’est pour ça que la pratique quotidienne des asanas est indispensable pour la croissance spirituelle. Par la pratique, nous acquérons une compréhension de ce qu’est la réalité et de ce qu’est notre réalité individuelle. Lorsque nous pouvons distinguer les deux, nous savons aussi comment nous guider vers la croissance et l’équilibre. 


Kun opetan joogaa, on tarkoituksenani johdattaa oppilaani heidän omaan syvyyteensä. Mitä se sitten tarkoittaa, kun menemme itsessämme syvemmälle? Emme pelkästään asetu syvälle kehomme todellisuuteen, vaan pääsemme myös ajassa taaksepäin. Menemme vähitellen sitä kohti, mikä meissä on aina ollut ja kohtaamme erilaisia kokemiamme asioita, jotka ovat tapahtuneet elämämme alun jälkeen. Siten ajassa matkaaminen auttaa meitä tuntemaan sen viattomuuden, joka joskus olimme. 

Emme silti matkusta mielikuvissa, vaan todellisuudessa. Tämä on yleensä mahdollista vain, kun ihminen on tehnyt tietoista kehollista harjoitusta vuosien ajan. Keho on tullut vakaaksi ja herkäksi kärsivällisen, lempeän ja viisaan työn ansiosta. Jos kunnioitat kehoasi, se alkaa muistaa ja se kertoo tarinaansa, kun taas jos harjoittelet voimaillen ja pinnistellen, keho menee tukkoon. 

Keho muistaa kokemukset, vaikka mieli olisi ne unohtanut. Siksi keho voi kuljettaa meidät vaikka kuinka kauas menneisyyteemme, koska kokemukset ovat edelleen siinä. Me voimme päästä takaisin siihen tunteeseen, kun olimme vielä puhtaita ja avoimia tai muistamme miten koimme jonkun muutoksen kehossamme, esimerkiksi syntymämme. Mielemme ei voi tätä muistaa, mutta kehomme voi. Keho on ihmeellinen silloin kun se on terve.

Kun keho sitten alkaa muistaa, sen tulisi olla energeettisesti vakaa. Muuten tunteet, tuntemukset, energiat ja fysiologiset muistumat voivat olla liikaa. Meidän täytyy tällöin ymmärtää, että kaikki meissä etsii uutta, parempaa tasapainoa. Päivittäinen asanaharjoitus on suorastaan välttämätön henkistä kasvua ajatellen. Siitä seuraa ymmärrys, mikä on todellisuus ja mikä on yksilöllisen mielemme todellisuus. Kun osaamme erottaa nämä kaksi, tiedämme, miten ohjata itseämme henkistä kasvua ja tasapainoa kohti. 

⟢ Honesties ⟣

Usually when we talk about the cornerstones of the yoga philosophy, the concepts of Ahimsa and Satya are brought forward. That’s not a surprise, because these principles don’t belong only to the philosophy of yoga, they are very closely linked to anybody’s life. And we are dealing with these things every single day. 

I have often heard that Satya, the truthfulness, shouldn’t never be valued more highly than Ahimsa, the principle of non-violence. We should be truthful, but not to the detriment of hurting somebody. This kind of emphasis is not directly found in the Yoga Sutra of Patanjali. Actually, on the contrary. Yama – all five principles under which the yoga practitioner observes and practices self-discipline – are all equal. They are equal also because they all somehow include all others and are interweaved. 

As life is complex, so is yoga philosophy that teaches us how to live a good life. If you live your life intellectually, it’s a big challenge to live up these principles of respecting all life and being truthful. It can seem even impossible, because sometimes it feels that if you obey to one principle you have to give up another one. Mind has its limits. The heart doesn’t have limits. It understands everything. 

There are many sides to truthfulness. What about for example when our words in their truthfulness touch people or even hurt them, and those same words finally change their life in a good way? And that’s the point! The criterium cannot be whether the truth hurts, but on one hand, why do we say what we say and on the other hand and where do our words lead the other. 

The ultimate criteria is still Ahimsa, but it’s an experience in our heart. When we act from LOVE and for life, we know what is right. We find the right words and we have the courage to express what is to be expressed even if we hurt somebody momentarily. 

Love is responsibility. Responsibility is understanding the necessity of growth in life. That’s why our honesty can sometimes hurt and still be the right thing to do. If honesty leads to growth, it usually is justified.


On entend souvent dire que Satya, véracité, ne devrait pas évincer Ahimsa, non-violence. Nous sommes censés être honnêtes et véridiques, mais sans blesser personne avec notre vérité. Toutefois, ce n’est pas sur cette idée que le Yoga Sutra de Patanjali insiste. C’est presque le contraire. Les cinq principes – Yama – que nous observons en nous et sous lesquels nous pratiquons la discipline, sont tous égaux. Ils sont égaux aussi, parce qu’ils se contiennent les uns les autres et s’enchevêtrent.

La vie est complexe et la philosophie du yoga l’est naturellement aussi, en étant un système qui aide à construire une vie saine et équilibrée. Si nous vivons notre vie intellectuellement, ça serait un grand défi de vivre selon ces principes qui respectent toute expression de vie. Ça peut nous paraître même impossible, vu qu’en suivant un règle, nous avons l’impression de devoir en laisser tomber un autre. Le mental a ses limites. Le cœur n’en a pas. Il comprend tout.

Il y a plusieurs facettes à la véracité. Par exemple, nos mots dans leur vérité peuvent toucher quelqu’un ou même faire mal à quelqu’un et par là, ils changent quelque chose en bien en eux. Le critère n’est pas si la vérité fait mal, mais plutôt pourquoi nous émettons ce que émettons et en plus, où nos mots vont conduire l’autre.

Le critère ultime est toujours Ahimsa, mais c’est une expérience dans notre cœur. Lorsque nous agissons à partir d’amour et pour la vie, nous savons ce qui est juste. Nous trouvons les mots justes et nous avons le courage d’exprimer ce que nous devons exprimer même quand ça fait mal à quelqu’un dans un moment donné. 

L’amour est responsabilité. La responsabilité veut dire la compréhension de la nécessité de grandir dans la vie. C’est pour ça que l’honnêté peut parfois faire mal, car elle fait grandir.  Et si elle amène l’autre à grandir, elle est justifiée. 


Puhuttaessa joogafilosofisista elämää järjestävistä kulmakivistä, tuodaan usein esiin Ahimsan ja Satyan merkitystä. Eikä ihme, sillä nämä asiat eivät kuulu yksinomaan joogafilosofiaan, vaan liittyvät tiiviisti kaikkien ihmisten elämään. Me olemme tekemisissä näiden asioiden kanssa jopa päivittäin. 

Monesti kuulee korostettavan, että Satya, totuuden puhuminen ei saa jyrätä väkivallattomuuden ihannetta (Ahimsa). Meidän tulisi siis olla rehellisiä ja totuudellisia loukkaamatta rehellisyydellämme. Patanjalin Joogasutra-tekstistä ei tällaista painotusta kuitenkaan löydy. Oikeastaan päinvastoin. Yama – ne asiat, joiden suhteen joogaa harjoittavan tulee haluta pitää itsekuria – ovat kaikki keskenään samanarvoisia. Ne ovat samanarvoisia myös siksi, että ne ovat kaikki toistensa osia ja kutoutuvat toisiinsa.

Elämä on monisyistä ja niin on joogafilosofiakin, joka tarjoaa eväitä hyvään elämään. Jos elämää elää älyllisesti, on suuri haaste voida elää näiden periaatteiden mukaisesti. Silloin voi nimittäin näyttää siltä, että kun yhtä periaatetta toteuttaa, joutuu luopumaan toisesta. Mielen rajat tulevat helposti vastaan, kun taas sydämellä ei tällaisia rajoja ole. Sydän ymmärtää kyllä.

Totuudellisuudessa on monta puolta. Jos esimerkiksi sanamme kaikessa totuudellisuudessaan koskettavat jotakuta jopa satuttavasti, koska ne osuvat ja sitten lopulta vaikuttavat elämää parantaen, niin se muuttaakin kaiken. Kriteeri ei voikaan siis ole se, loukkaako joku asia, vaan yhtäältä se, miksi sanomme, mitä sanomme ja toisaalta, mihin tekomme ja sanamme johtavat.

Ylimmäksi kriteeriksi nousee edelleen Ahimsa, mutta nimenomaan kokemuksena omassa sydämessämme. Kun sanamme nousevat RAKKAUDESTA ja ovat elämän puolella, me tiedämme, mikä on oikein. Me löydämme sanat ja uskallamme sanoa, vaikka hetkellisesti loukkaisimmekin. 

Rakkaus on vastuullisuutta. Vastuu on sitä, että ymmärrämme henkisen kasvun välttämättömyyden hyvän elämän rakennusaineena. Siksi rehellisyytemme voi joskus loukata ja silti olla oikein. Jos se loukkaa jotakuta niin, että siitä seuraa jotain parempaa, on rehellisyys ajanut asiansa.

Presence in growth

When we talk about presence in yoga context, we usually refer to the state of an individual in regard to himself/herself. Some people call presence the state in which there are no thoughts. But even when the mind is not filled with thoughts, the feeling can be scattered and the presence weak, because everything in us influences the quality of our presence. For example if the breathing is affected or if the body experiences something that makes it restless, it makes the presence superficial, if not impossible. We feel a deep presence only when our body doesn’t ask for anything and when it’s settled in peace.

If we consider the presence in a larger context, we need to step out of the bubble of the meditator. For a yoga practitioner it’s not enough that the body, the breathing and the mind are here and now, when (s)he’s alone, because life is interaction with others. That’s why our task is to open our heart to a life that is being present with people. The fruits of the yoga practice can be seen in change of the quality of our presence in communication and interaction with others.

How well can we be present for the other? Do we know how to listen to the other and do we feel with our body what’s going on in the other? Are we only giving our mental attention or are we interacting with the body too? If we are only mentally present, it usually means self-centeredness and prejudicedness in the interaction. 

The first step is to come to the authentic state of presence with the other. And usually when the communication is fluid we can easily be present for the other. But are we able to be present and to meet with the other also when the interaction has some disturbances? Can we still be present when we have difficult and challenging feelings? If we can, that’s one level ahead in presence again.

But we might have a strategy to handle the situations. We might turn our back, we might escape, hide, attack, lye. Or we talk behind someone’s back or do something that helps us not to face the situation – and not to grow. Our emotions can be so overwhelming in the body that they disturb our thinking and prevent us from being present.

After the research on oneself, the most meaningful growth happens with other people in normal life. In the human relations the maturity is measured with the real presence in all situations. The real presence means no strategies at all. It means living your own feelings that emerge and taking responsibility for them. The responsibility means using any emotional energy for your growth in love.


Quand nous parlons de présence dans le contexte du yoga, nous référons en général à l’état d’un individu par rapport à lui/elle-même. Il y en a qui nomment ’présence’ l’état où il n’y a pas de pensées. Mais même quand le mental est limpide, l’état général peut être dispersé et la présence faible. Tout ce qui se passe en nous, influence la qualité de notre présence. Par exemple, si la respiration est affectée ou si le corps physique ressent quelque chose qui l’agite, ça rend la présence superficielle, sinon impossible. Nous n’avons une présence ancrée que quand le corps laisse tomber ses exigences et se dépose.

Si l’on considère la présence dans un contexte plus large, nous devons sortir de notre monde de méditateur limité à nous-mêmes. Pour un praticien de yoga, la présence du corps, de la respiration et du mental solitaire n’est pas suffisante, car la vie est interaction avec les autres. Dans la perspective de grandir, notre tâche spirituelle est d’ouvrir notre cœur à la rencontre avec les autres. Nous pouvons voir les fruits de notre pratique du yoga dans le changement de la qualité de notre présence dans la communication et dans l’interaction avec les autres.

Pouvons-nous être présents pour l’autre? Savons-nous comment l’écouter et sentons-nous avec notre corps physique ce qui se passe chez l’autre? Si notre interaction veut dire uniquement l’attention mentale et pas celle du corps aussi, ça peut vouloir dire que notre égocentrisme et nos préjugés vont dominer l’interaction.

Le premier pas vers la croissance en présence est un état authentique avec quelqu’un d’autre. Normalement, lorsque la communication est fluide, nous pouvons rester présents pour l’autre. Mais la vraie question est pouvons-nous être présents et pouvons-nous rencontrer l’autre aussi quand l’interaction a des perturbations? Quand nous avons des sentiments difficiles? Si nous pouvons faire face à la situation à ce moment-là aussi, nous avons monté d’un grade dans l’échelle de la présence.

Mais peut-être avons-nous des plans d’action ou des stratégies pour ne pas faire face! Nous pouvons éventuellement tourner le dos, nous échapper, nier, attaquer, mentir. Nous pouvons parler derrière le dos de quelqu’un ou trouver un moyen pour ne pas être là – et pour ne pas grandir. Nous sommes parfois tellement submergés par nos émotions que nous sommes incapables de penser clairement et ceci nous empêche d’être présents.

En tant que praticien de yoga, nous faisons de la recherche sur nous-mêmes, mais la croissance la plus significative se produit toujours dans la vie de tous les jours et par rapport à l’autre. Dans les relations humaines, la maturité est mesurée par la vraie présence dans toute situation. La vraie présence veut dire aucune stratégie. Et cela veut dire vivre les émotions qui émergent quand elles émergent et en prendre la responsabilité. La responsabilité, quant à elle, se traduit par la volonté de se servir de cette énergie émotionnelle pour grandir en amour. 


Joogayhteyksissä läsnäolosta puhuttaessa viitataan yleensä yksilön olotilaan suhteessa häneen itseensä. Jotkut kutsuvat läsnäoloksi tilaa, jossa mieli on hiljentynyt. Kuitenkin vaikka mieli olisi ajatukseton, olo voi olla ristiriitainen. Läsnäolon laatuun kun vaikuttaa kaikki, mitä meissä on. Jos esimerkiksi hengitys tai keho aistivat tai kokevat jotain sellaista, mikä saa ne levottomiksi, tekevät ne läsnäolosta pinnallisen, ellei mahdottoman. Ihminen tuntee syvää läsnäoloa vasta, kun kehokin on ilman vaateita ja se on asettunut rauhaan. 

Joogan harjoittajalle sekään ei oikeastaan riitä, että keho, hengitys ja mieli ovat tässä ja nyt avoimina ja paineettomina, sillä elämä on vuorovaikutusta. Kun mietitään, mitä läsnäolo laajemmin ottaen on, meidän täytyykin avautua ulos omasta meditaatiokuplastamme, jossa olemme vastatusten ainoastaan itsemme kanssa. Meditoijan tehtävä onkin avautua kasvussaan elämälle, joka on kohtaamisia ihmisten kanssa. Joogaharjoittelun hedelmät näkyvätkin laadullisessa muutoksessa kommunikaatiossa ja laajemminkin vuorovaikutuksessa.

Kuinka hyvin voimme olla läsnä toiselle? Kuuntelemmeko toista ihmistä ja tunnemmeko hänestä asioita myös kehollamme? Jos nimittäin annamme toiselle ainoastaan mielemme huomion, on hyvin todennäköistä, että itsekeskeisyytemme ja ennakkoluuloisuutemme tulevat esteeksi todelliselle vuorovaikutukselle. Ensimmäinen askel onkin olla autenttisesti läsnä toiselle. Kommunikaation sujuessa tässä ei yleensä ole suurta vaikeutta. Mutta kysymys kuuluukin, voimmeko olla läsnä ja kohdata toisen ihmisen silloinkin, kun vuorovaikutuksessa on häiriöitä? Tai kun meillä on vaikeita tunteita? Jos voimme, olemme saavuttaneet jotain merkittävää kehitystä läsnäolossamme.

Meillä voi myös olla omia strategioita, joilla selviämme erilaisista tilanteista. Käännämme ehkä selkämme, pakenemme, piiloudumme, hyökkäämme, valehtelemme. Puhummeko selän takana? Teemmekö jotain, jolla voimme olla kohtaamatta itsemme ja jolla siten menetämme kasvun mahdollisuuden? Joskushan tunteet ovat niin ylitsepursuavia, että selkeä ajattelu on mahdotonta ja tunteiden valtaama keho estää ihmistä olemasta läsnä.

Itsetutkiskelun jälkeen merkittävin kasvu ihmisenä tapahtuu suhteessa muihin ihmisiin. Ihmisen kypsyyttä mitataan aidolla läsnäololla kaikissa tilanteissa. Aito läsnäolo tarkoittaa toimimista ilman strategioita. Se edellyttää, että elämme ne tunteet, jotka ovat tässä ja nyt ja otamme niistä vastuun. Vastuun ottaminen taas tarkoittaa sitä, että käytämme emotionaalisen energian kasvuumme rakkaudessa. 

Photo by Anne

The fabulous body

The Felt sense is a concept that has been brought forth by the philosopher Eugene Gentlin. It speaks about the bodily awareness of Life in us. Peter Levine has later used the Felt sense in his trauma work: Instead of trying to find someone else guilty for our difficult emotions, we can find a solution in ourselves when gripped in anxiety.

When we are in the mind, we usually tell stories and we repeat the same stories about ourselves and we get stuck in these mental fabrications. The mind easily points someone or something else as a reason for our negative emotional state or trauma. When we start to be present in our body and to feel it, we take one step towards the Health.

The concept of Felt sense is also used in the Biodynamic Cranio-Sacral therapy to guide the patient towards the Health. How does it work? Before the session, the practitioner can bring the attention of the patient to his/her bodily sensations. When you can get something concrete, like a sensation in the body instead of an emotion, you can name and locate those sensations: emptiness in the heart, spaciousness in the tummy, warmth in the hands, cold in the back. This helps you to get rid of the story. It also gives you more space for your feelings than just a head.

In the field of yoga the asana practice is undeniably an excellent tool to develop a sensitive body to be able to work with the body-mind within a bigger space. The asanas are not helping us, if we turn the asana practice into a competition, a continuous inner fight or a means to get satisfaction from “improving” in the performance of asanas. When the body is worked with love, it gives more space to our sensations. It can receive more, it can let go more easily.

Even if I’ve been teaching the Felt sense for a while in my yoga trainings, I only now clearly start to see how enormously important concept it is. I’ve met a huge number of students struggling with self-acceptance. They suffer from unworthiness and consequently from feelings of uncertainty. You can try to convince your mind that you are enough as you are, but if your body doesn’t agree, it doesn’t work. You can imagine whatever you want, but it is nothing but imagination.

I have been able to see how the Felt sense changes this. Let’s say you feel tight. You should accept that. If you accept that you are feeling tight, you’re actually accepting yourself. You can’t accept yourself without accepting how you feel in reality. What is real, is how you feel. Whatever you feel in your body, accept it. It’s your reality. Accepting your Felt sense is a deeper feeling than accepting yourself, because the Felt sense is here and now. And sometimes this “you” you want to accept, is just an image you create and nourish.


Le Felt sense est un concept du philosophe Eugène Gentlin pour parler d’une conscience corporelle des mouvements de la Vie en nous. Plus tard, Peter Levine a aussi utilisé cet outil dans son travail avec des traumatismes où il a pu constater que le Felt sense aide les gens à trouver des solutions en eux-mêmes au lieu d’aller chercher des coupables à leurs émotions difficiles en dehors d’eux. 

Lorsque nous sommes dans le mental, nous créons des histoires des évènements de notre vie. Nous les répétons et nous sommes souvent coincés dans ces fabrications mentales. Tellement vite, nous montrons de doigt des gens ou des situations pour pouvoir projeter nos émotions ou nos traumatismes sur quelqu’un d’autre. Quand nous commençons à être présents dans notre corps, c’est déjà un pas vers la Santé.

Dans la biodynamique crânio-sacrée, nous utilisons également le Felt sense pour guider le patient vers sa Santé. Comment ça se fait, alors? Avant la séance, le praticien dirige l’attention du patient vers ses propres ressentis. Lorsque nous pouvons focaliser sur quelque chose de concret, comme les sensations physiques, nous pouvons les localiser et les nommer: un vide au niveau du cœur, de l’espace dans le ventre, de la chaleur dans les mains, du froid dans le dos. Et c’est ainsi que nous pouvons oublier notre histoire racontée par notre tête et nous pouvons avoir plus d’espace pour notre ressenti que la tête puisse en permettre. 

La pratique des asanas dans le yoga est indéniablement un outil extraordinaire pour développer un corps sensible avec lequel nous pouvons travailler dans un espace plus large avec notre body-mind. Les asanas ne servent pas à cet objectif, si la pratique est installée dans la compétition, si elle crée une lutte intérieure en nous ou bien si c’est une façon pour se prouver quelque chose dans la performance des asanas. Seulement, lorsque le corps est travaillé dans l’amour, il va permettre plus d’espace à nos sensations et nos ressentis. À ce moment-là, il peut accueillir plus et il peut lâcher prise plus facilement.

Même si ça fait déjà pas mal de temps, que dans mes formations j’enseigne le Felt sense, c’est-à-dire, comment nommer les sensations, ce n’est que récemment que j’ai commencé à me rendre compte de l’importance de ce concept. Il y a énormément de gens qui s’efforcent à s’accepter. J’ai rencontré de nombreux élèves qui ont un faible estime de soi et qui par conséquent souffrent aussi des sentiments d’insécurité. Nous pouvons essayer de convaincre notre mental que nous sommes assez bien comme nous sommes, mais si le corps ne permet pas la paix et la stabilité, ça ne marche pas. Nous avons beau imaginer tout ce que nous voulons, ça reste de l’imagination. 

J’ai pu voir, comment le Felt sense change les gens. Si par exemple, vous vous sentez serrés, vous devriez l’accepter. Car, si vous acceptez la sensation de serré, vous vous acceptez. Vous ne pouvez pas vous accepter sans accepter ce que vous ressentez. Ce que vous ressentez, est vrai. Alors, acceptez toujours ce que vous ressentez! C’est la façon la plus profonde de vous accepter étant donné que le Felt sense est toujours une expérience ici et maintenant. Et notre ”moi” peut très bien n’être qu’une image que nous continuons à nourrir. 


Felt sense on filosofi Eugene Gentlinin luoma käsite. Siinä on kyse kehollisesta tietoisuudesta sen suhteen, miten Elämä meissä ilmenee. Myöhemmin myös Peter Levine on käyttänyt tätä työkalua traumatyössään ja huomannut, että ihmiset löytävät sen avulla ratkaisuja itsestään sen sijaan, että he ahdistuksessaan etsisivät syyllistä vaikeisiin tunteisiinsa itsensä ulkopuolelta.

Kun olemme mielessämme, meillä on tapana kertoa tarinaa elämästämme. Me kerromme samoja tarinoita yhä uudestaan ja jäämme kiinni näihin mielemme sepitteisiin. Me lähdemme helposti osoittelemaan ihmisiä tai tilanteita löytääksemme jonkun kohteen hankalalle emotionaaliselle tilallemme tai traumallemme. Kun alamme olla läsnä kehossamme, on se jo askel Terveyttä kohti.

Myös biodynaamisessa kraniosakraaliterapiassa on Felt sensen käsite käytössä ja sillä ohjataan hoidettavaa kohti Terveyttä. Miten se sitten tapahtuu? Ennen hoidon aloittamista, hoitaja tuo hoidettavan huomiota tämän oman kehon tuntemuksiin. Kun ihminen voi keskittyä tuntemaan jotain konkreettista, kuten tuntemuksia kehossaan, hän voi nimetä ja paikantaa tuntemuksiaan: tyhjyyttä sydämessä, tilaa vatsan alueella, lämpöä käsissä, kylmää selässä. Näin hän voi irrottautua tarinastaan ja saa ololleen enemmän tilaa kuin pelkän pään.

Joogan asanaharjoittelu on kiistämättä loistava tapa kehittää herkästi tunteva keho, jonka avulla ihminen voi työskennellä laajemmassa tilassa oman keho-mielensä kanssa. Asanat eivät auta, jos harjoittelu on asettunut kilpailuasetelmiin tai jos se saa liikkeelle sisäisen taistelun tai jos sen avulla haluaa saada tyydytystä asanoissa kehittymisestään. Ainoastaan kun kehoa työstetään rakkaudella, se antaa enemmän tilaa tuntemuksillemme. Se voi ottaa enemmän vastaan ja se voi vaivattomammin päästää myös irti.

Vaikka olen itse opettanut jo suhteellisen pitkään joogakoulutuksissani tuntemuksien nimeämistä eli Felt senseä, vasta nyt olen alkanut ymmärtää, miten valtavan tärkeästä käsitteestä on kyse. Monet ihmiset taistelevat itsensä hyväksymisen kanssa. Olen tavannut lukuisia oppilaita, joilla on huono omanarvontunto ja siten he kärsivät myös epävarmuuden tunteista. Kuka tahansa voi yrittää vakuuttaa mieltään siitä, että on riittävä sellaisena kuin on, mutta jos keho ei suo rauhaa ja vakautta, se ei toimi. Mitä tahansa voi kuvitella, mutta se on pelkkää kuvitelmaa. 

Olen saanut nähdä miten Felt sense muuttaa asioita. Jos esimerkiksi tunnet olosi tiukaksi, sinun pitäisi hyväksyä se. Nimittäin, jos hyväksyt tiukkuuden tunteesi, hyväksyt itsesi. Et voi hyväksyä itseäsi ja olla hyväksymättä sitä, mitä tunnet. Se, mitä tunnet, on totta. Siispä hyväksy aina se, mitä tunnet! Hyväksymällä sen, mitä kehossasi tunnet, hyväksyt itsesi syvemmin kuin jos hyväksyt itsesi, sillä Felt sense on aina kokemus tässä ja nyt. Kun taas tuo ”itse” voi hyvinkin olla vain itse luomamme mielikuva, jota ruokimme. 

When I was a spermatozoon

The biodynamic approach to life and to the human being has made me want to adventure among some visions and atmospheres before my birth. I’ve also created meditation for my Sacral yoga trainings where people in a very relaxed state go to the time before their birth. My inspiration has been this great video https://www.youtube.com/watch?v=_5OvgQW6FG4 in which you can see what enormous powers are moving even before the conception and how much exciting things happen before the sperm cell unites with the egg cell.

When does our life actually begin? From a medical standpoint an individual life starts much later that from a biological perspective. If we just move back getting rid of everything we have accumulated during our life, we can quite easily feel how we as spermatozoon pushed our way with hundreds of millions of others and gave all we got to that spurt. It was the sparkle of our life conducting the sperm cell. 

In one of my Sacral Yoga trainings after the meditation a student shared her feelings that touched all of us. She described how she could feel in her body how she was in a hurry. There was also a direction she knew. Arrived to the destination, it was not a feeling of a winner, but a sudden and enormous feeling of emptiness. The energy wasn’t going forward anymore and there was nothing to do, you couldn’t continue the way you already knew. An abrupt stop, a freezing. You were trapped. You felt you’re dying.

This student wasn’t the only one to feel a kind of disappointment and even injustice at the moment when the egg closed the sperm inside of her. All this ”death” was followed by silence, peace, love and a good feeling.

From the yogic point of view, it’s interesting to see how we are somebody, an ego, even when we are a sperm cell. We don’t have a psyche, we are not individuals, but what we do have, is the instinct for life. We encounter the death of our ego before we are born, when the egg takes us and transforms us to something else. 

And why not keep this in mind? This spiritual experience is what the whole life is about: the fear of death until we surrender. It’s nothing but a series of moments of horror and acceptance. 😄 It’s good to understand that as an individual we are continuously transformed by life and sometimes we are so attached to what we were, that we don’t allow life to go on. It feels wrong to us. It feels we are not ready to step into the new. But we need to.


L’approche biodynamique à la vie et à l’homme m’a poussé à m’aventurer aussi dans les temps prénataux avec mon imagination et le mémoire de mon corps. J’ai égalementi créé une méditation pour mes formations du Yoga sacral où les élèves partent visiter ces temps dans une détente profonde. L’inspiration a été prise de cette excellente vidéo https://www.youtube.com/watch?v=_5OvgQW6FG4 dans laquelle nous pouvons voir quelles forces énormes précèdent la conception et combien de choses extraordinaires ont lieu avant que le spermatozoïde rencontre l’ovule. 

Quand commence notre vie? Selon la perspective de la médicine, la vie individuelle commence plus tard que selon un point de vue biologique. Si nous reculons dans le temps en nous débarrassant des choses que nous avons accumulées durant notre vie, nous pouvons facilement imaginer comment c’était de nager avec les centaines de millions d’autres spermatozoïdes dans les espaces incroyables en nous lançant dans cette bataille. C’était l’étincelle de notre vie qui nous conduisait.

Dans un de mes groupes de Yoga Sacral, une élève a partagé quelque chose qui nous a touché tous. Elle décrivait, comment elle sentait la précipitation en elle. Elle était pressée d’arriver. Elle sentait également la direction qui était très claire. Mais une fois arrivée à destination, elle n’a pas crié victoire. Au contraire. Il y avait un figement et un énorme vide qui traversait tout. L’énergie ne bougeait plus vers l’avant. Un arrêt abrupt. Prise au piège. Une mort.

Cette personne n’était pas du tout la seule à avoir des sentiments semblables lorsque l’ovule lentement et avec détermination s’est fermé autour du spermatozoïde. C’était vécu comme une déception, une injustice même! Mais cette déception était suivie par un silence, une paix et un sentiment d’amour.

Du point de vue du yoga, il est intéressant de constater, comment nous sommes quelqu’un, un égo, dès à ce stage de spermatozoïde! Nous n’avons pas de psyché, nous ne sommes pas encore des individus, mais nous avons un instinct de vie à nous! Nous vivons donc déjà une première mort de notre égo avant la naissance au moment où l’ovule nous “avale” et nous transforme en quelque chose d’autre.

Il faut pas oublier cette expérience spirituelle ni cette série d’évènements pré-natale, parce que la vie n’est que ça: une série des moments d’horreur et d’abandon. 😆 En tant qu’individus, nous sommes constamment transformés par la vie et parfois ça nous paraît injuste. Dès qu’on a un moment de clarté pour savoir qui on est, c’est fini dans le moment qui suit. Il faut accepter qu’on est déjà quelqu’un d’autre.


Biodynaaminen lähestymistapa elämään ja ihmiseen on saanut minut seikkailemaan mielikuvissa ja tunnelmissa myös syntymääni edeltäviin aikoihin. Sakraalijoogakoulutuksissa olen teettänyt meditaatioita, joissa lähdetään liikkeelle aikaan ennen hedelmöittymistä. Inspiraationa on toiminut tämä upea video https://www.youtube.com/watch?v=_5OvgQW6FG4, jossa näkyy, millaiset valtavat voimat ovat liikkeellä ennen hedelmöittymistä ja miten paljon jännittäviä asioita tapahtuukaan ennen kuin siittiö kohtaa munasolun.

Mistä alkaakaan elämämme? Lääketieteellisesti se alkaa yksilönä paljon myöhemmin kuin biologisesti. Jos vain siirrymme ajassa taaksepäin karsien kaiken, mitä elämän matkalla meihin on kertynyt, voimme helposti eläytyä siihenkin kun siittiönä taistelimme hillittömän matkan satojen miljoonien muiden siittiöiden seassa niidenkin ponnistaen voimansa äärimmilleen. Siellä kulki meidän elämämme kipinä.

Yhdessä Sakraalijoogaryhmistä eräs oppilas jakoi tunnelmiaan ja se kosketti meitä kaikkia muita. Hän kuvasi sen, miten tunsi miten kiire oli. Oli myös suunta. Kun tultiin määränpäähän, oli kuitenkin voittajuus kaukana, kun kaiken läpäisi valtava tyhjyyden tunne. Energiaa ei voinutkaan suunnata eteenpäin, juuri kun siihen oli tottunut. Yhtäkkiä tuli pysähdys, jähmettyminen. Oli ansassa. Tuli kuolema.

Tämä ihminen ei ollut suinkaan ainoa, joka koki, miten munasolun päättäväinen ja sisäänsäimevä voima oli pettymys ja tuntui jopa siltä, että siinä tapahtui suuri vääryys. Tätä kaikkea tosin sitten seurasi hiljaisuus, rauha, rakkaus ja hyvä olo.

Joogamielessä on mielenkiintoista, miten me jo siittiöinä olemme joku, ego. Meillä ei ole psyykettä, emme ole yksilöitä, mutta meillä on elämänvietti. Me kohtaamme egomme kuoleman jo ennen syntymäämme, kun joudumme munasolun kaappaamaksi ja muutumme toiseksi.

Se tapahtumasarja ja nuo henkiset kokemukset onkin hyvä pitää mielessä, sillä koko elämämme ja myös kuolema on sitä samaa kauhun ja antautumisen tapahtumasarjaa. On parempi ymmärtää, että elämä myöskin yksilönä on transformaatiota, joka hetkittäin tuntuu vääryydeltä. Halusin olla se, joka olin enkä vielä ollut valmis olemaan se, mikä olen nyt. Mutta nyt on oltava.

Photo by Anne

The start

The Yoga Sutra of Patanjali talks about smṛti which is one characteristic of the mind and can be translated as ”remembering”. Practically it means that whatever has passed through our psyche, has modified it and remains in us. Our psyche is in us, it’s us. Our body has its own way to express all we’ve gone through. Listening to our body enables us to understand traces of even remote situations we don’t have any conscious memory of.

The yoga philosophy had made me see myself as the sum of my life events. I am the life I’ve lived. Nothing can be hidden, denied or even changed whether I wan’t or not. Of course, my ”I” includes my genetics and my epigenetic memory. It was through The Biodynamic Cranio-Sacral knowledge I realized that not only are we the image of our lives, but we are very much the image of our 🌟 birth 🌟. 

The birth is the most revolutionary event in our life. It’s the biggest possible change in our physiology, in our surroundings and in our psyche. During the birth the human being is squeezed in the totality of his/her body as well physically as energetically to be able to set free all the prana (life energy) as soon as (s)he’s out in the world. The pressure helps the physiology to ignite the pranic force in a way that will carry the person throughout his/her whole life. It will support the development of his/her body and allow an open and trustful attitude toward the world. 

When the birth goes well, it gives us a feeling that life welcomed us. And that gives us a sense of our own power. When things go ”wrong” during the birth, it can leave a mark for the rest of the life. When our fire is not started, we can suffer from a feeling of uncertainty or depression. We don’t believe in ourselves. The power is stuck in our cells. We struggle. And that struggle is a very physical feeling of not being free.

Have you ever thought about the importance of your birth for the actual state of your body? What is the influence of your birth on your attitude in life? Has your prana filled your system and does it still carry you? Maybe LIFE is still waiting in your cells to be ignited. Take time to listen to it.   


Le Yoga Sutra de Patanjali parle de smṛti, l’une des caractéristiques du mental qui peut être traduite en ”mémoire”. En pratique, ça veut dire que, tout ce qui a passé par notre psyché, l’a modifiée et y a laissé une trace. Notre psyché est en nous, elle est nous. Notre corps a ses propres manières d’exprimer tout ce que nous avons vécu. Écouter son corps rend possible la compréhension des situations lointaines dont nous n’avons peut-être aucun souvenir.

La philosophie du yoga a contribué à me donner une image de moi équivalente des évènements de ma vie. Je suis ma vie. Rien ne peut être caché, nié ou changé que je le souhaite ou pas. Naturellement, mon ”je” contient mon code génétique et mon héritage épigénétique aussi. Mais c’était par l’approche biodynamique crânio-sacrée que j’ai compris comment nous ne sommes pas autant l’image de notre vie, que nous sommes l’image de notre 🌟 naissance 🌟. 

La naissance est l’évènement le plus radical de notre vie. C’est le changement le plus important dans notre physiologie, dans notre entourage et dans notre psyché. Pendant la naissance, l’être humain est compressé dans la totalité de son corps aussi bien physiologiquement qu’énergétiquement pour pouvoir exprimer toute sa vitalité dès qu’il se trouve de l’autre côté. La pression aide la physiologie à allumer la force prânique de sorte qu’elle va porter la personne durant toute sa vie. Elle va soutenir le développement du corps physique et elle va permettre une attitude ouverte et une tranquillité confiante envers le monde.

Lorsque tout se passe bien, cela nous donne une sensation que la vie nous a accueilli. Et cela nous donne notre force. Et lorsque les choses se compliquent à la naissance, ça peut laisser des traces pour toute une vie. Quand il n’y a pas cet allumage, nous pouvons souffrir d’un sentiment d’incertitude ou même de dépression. Notre prâna se trouve bloquée dans nos cellules. Nous nous battons et ce sentiment d’une lutte constante est vécu dans le corps physique comme une angoisse.

Avez-vous jamais pensé comment votre naissance a influencé votre corps? Ou bien l’attitude envers la vie? Est-ce que le prâna a rempli votre système et vous porte? Il se peut aussi que la VIE attende toujours à être rallumée. Soyez à l’écoute de cette vie mystérieuse qui cherche à s’exprimer.


Patanjalin Joogasutra puhuu smṛtistä, muistamisesta, mielen ominaispiirteestä, jonka mukaan psyykeeni on irrottamaton osa minua. Se on minussa, minä. Kaikki mikä sieltä on kulkenut, on sitä muokannut. Psyykeeni on kehossani, sillä kehoni ilmentää jollain tavalla kaikkea sitä, mitä olen kokenut. Kehoani kuunnellessani voin ymmärtää myös sellaisia kaukaisia tapahtumia, joista minulla ei ole muistikuvaa tietoisessa mielessäni. 

Joogafilosofian avulla olin tottunut hahmottamaan itseäni niin, että olen eletyn elämäni summa. Tietenkin kokonaisuuteen kuuluu lisänä perimäni ja esimerkiksi epigeneettinen muisti. Biodynaaminen kraniosakraalitietous mullisti minun kohdallani tämän näkemyksen. Ihminen ei olekaan niinkään elämänsä näköinen, vaan suuresti syntymänsä näköinen. Ihmisen mullistavin kokemus on 🌟 syntymä 🌟.

Syntymä on valtava myllerrys fysiologiassamme, ympäristössämme ja psyykessämme. Sen aikana ihminen saa puristua kokoon koko kehossaan ja elämänvoimassaan voidakseen sitten synnyttyään vapauttaa kaiken elinvoiman käyttöönsä. Paine auttaa ihmisen elimistöä sysäämään elinvoiman liikkeelle niin, että se kantaa koko elämän. Se kantaa niin fyysisen kehon kehitystä kuin myös avointa ja luottavaista suhdetta maailmaan. 

Syntymän ”onnistuminen” antaa myös kehoon tunteen siitä, että elämä on ottanut vastaan. Siitä seuraa tunne omasta voimasta. Kun taas jos syntymässä asiat menevät jumiin, voi siitä jäädä elinikäinen jälki. Kun elinvoima ei pääse käyntiin, voi lopputuloksena olla esimerkiksi huono itsetunto tai jopa masennus. Prana onkin jäänyt kehon soluihin jumiin. Ihminen taistelee. Tässä taistelussa tuntuu kehossakin konkreettisesti se, että ei ole vapaa. 

Oletko koskaan ajatellut oman syntymäsi vaikutusta siihen, millainen keho sinulla on? Mikä on syntymän tapahtumien merkitys sille, miten suhtaudut elämään? Entä onko elinvoimasi päässyt täyttämään sinut ja kantaako se edelleen? On mahdollista, että ELÄMÄ vieläkin odottaa vapautumistaan soluissasi. Kuuntele elämääsi. Se voi herätä läsnäolostasi ja alkaa ilmaista voimaansa uudella tavalla.