Hands down

Where does our ego hide? It finds infinite ways to be undetectable. Once we identify it in our behaviour, we can decide not listen to it, but very soon it finds another way to persist. We have to be really intelligent to understand how the ego entangles in our thinking, mindsets and in our body expression and destroys the freshness of moments and our innocence in any experience. Because it’s not something that is on or off. The question is how it gets its voice through us and can we see who’s talking.

In yoga, in martial arts and in many dance traditions it’s the teacher’s task to point out these deviations from the reality to the student. But how to do it without making the student mad? There are ways. The common discipline is one. It purifies without being personal.

I have an extraordinary memory from a tap dance workshop. One of the world’s greatest dance teachers, late Robert L. Reed, gave the class. When it was time to start I litterally felt a lightning in the room. The teacher had just attacked the floor with his heel. In a split second he communicated all the essential things. He had made us feel the quality a sound could have. The preciseness, the presentness, the beauty and the joy without any shadow. It was just stunningly pure. So pure it took your breath away. Whenever you meet this kind of excellence in someone, you are deeply awakened. The awakening makes you humble and willing to follow the teacher.

In addition to the mastery of a teacher it’s interesting how (s)he links his/her specialty to life in general. And vice versa, how the life is in relation with what you do in a class. Robert L. Reed was determined not to allow students to do anything while they were listening to his teaching. Some participants put their hands on their waist like many dancers do. Gently he would say: “Take your hands down.” He had to repeat that every five minutes, because people forgot. They couldn’t remain conscious of their movements longer than that.

Such a small gesture we don’t even pay attention to, but where the situation loses its purity. It’s an unconscious gesture by which we protect something or we keep other people at distance. What a genial demand! Because the hardest thing is to be. Not to do anything. To stand straight. To be you without a protection.

Don’t put your hands on your waist! That’s your ego at its sweetest.😀

14331724_10208887935868828_1430181982_n-1

LAISSE TES MAINS TRANQUILLES

Où se cache notre égo? Il trouve à l’infini des manières pour être indétectable. Une fois qu’on l’aperçoit dans notre comportement, on peut prendre la décision de ne pas le suivre, mais il trouvera une autre façon de persister. Il faut être intelligent pour comprendre comment l’égo se tisse dans nos pensées, nos attitudes et dans l’expression de notre corps et détruit ainsi la fraîcheur des moments ainsi que l’innocence de l’expérience. Car l’égo n’est pas quelque chose qu’on puisse tourner on ou off. La question se pose de savoir quelle est son expression en nous et pouvons-nous la déceler.

Dans le yoga, les arts martiaux et plusieurs traditions de danse, c’est la tâche du  professeur d’indiquer ces déviations de la réalité à l’élève. Mais comment le faire sans véxer l’élève? Il y a des moyens. La discipline commune. Elle purifie sans être personnelle.

J’ai un souvenir extraordinaire d’un stage de claquettes. Un professeur célèbre, le regretté Robert L. Reed, donnait cours. Lorsque le cadran d’horloge indiquait que c’était l’heure de commencer, j’ai senti un éclair dans la pièce. Le professeur avait attaqué le sol avec son talon. En une fraction de seconde, il a tout dit.  La qualité que pouvait avoir un son! La précision, la présence, la beauté et la joie sans aucun ombre. Ce geste était incroyablement pur. Si pur qu’il nous a laissé abasourdis. Lorsque nous sommes en présence d’une telle excellence, nous sommes éveillés. Cette sorte d’éveil nous rend humble et nous envie de suivre le professeur.

En plus de la maîtrise d’un domaine, un professeur montre toujours comment il lie sa maîtrise à la vie en général. Et vice versa, quelle est la relation entre le contenu du cours et la vie. Robert L. Reed était déterminé à ne nous permettre de faire quoi que ce soit pendant que nous écoutions son enseignement. Quelques participants mettaient leurs mains à leurs tailles comme beaucoup de danseurs ont tendance à faire. Gentiment, il disait: “Ne mettez pas vos mains sur votre taille.” Il devait répéter ça toutes les cinq minutes, car c’était le maximum pour rester conscient de ce geste pour la plupart de participants. Les mains recommençaient à monter très vite.

Un petit geste comme ça, qui pour la plupart du temps passe inaperçu, nous fait perdre notre état pur. Ce geste nous protège contre quelque chose ou nous tient à distance par rapport aux autres. Qu’est-ce que c’était génial! La chose la plus difficile, c’est d’être. De ne rien faire. D’être debout. D’être soi-même sans protection.

Ne mets pas tes mains sur la taille! Ce petit confort offre un nid à ton égo.😀

KÄDET KURIIN

Mihin egomme piiloutuu? Se löytää loputtomiin tapoja kadota meiltä jäljettömiin. Voimme olla toimimatta sen mukaan, mutta se jatkaa eloaan jossain uudessa muodossa. Meidän pitääkin olla todella älykkäitä ymmärtääksemme miten ego kietoutuu ajatteluumme, asenteisiimme ja kehomme kieleen ja tuhoaa hetken raikkauden ja viattomuutemme arjen kokemuksissa. Ego ei ole mikään on/off -tila, vaan se hivuttautuu moniin tilanteisiin ja meidän tehtävämme on nähdä miten.

Joogassa, taistelulajeissa ja monissa tanssitraditioissa on opettajan tehtävä osoittaa oppilaalle nämä mielen aiheuttamat poikkeamiset todellisuudesta. Miten se tehdään suututtamatta oppilasta? On olemassa erilaisia tapoja. Yksi on yhteinen kurinalaisuus. Se puhdistaa olematta henkilökohtaista.

Minulla on elävä muisto eräältä steppikurssilta. Oli maailmankuulun, nyt jo edesmenneen tanssiopettajan, Robert L. Reedin tunti. Kun oli aika aloittaa, tuntui kirjaimellisesti kuin huoneessa olisi iskenyt salama. Opettaja oli iskenyt kantansa lattiaan merkiksi aloituksesta ja näytti alle sekunnissa mistä on kyse. Hän antoi näytteen siitä minkälainen laatu voi olla yhdessä äänessä. Tarkkuus, kauneus, läsnäolo ja ilo ilman pienintäkään varjoa. Se oli niin hämmästyttävän puhdasta, että se salpasi hengityksen. Kun tällaista erikoislaatua tapaa, se herättää ympärillä olevat kokonaisvaltaisesti. Ja tällainen heräämisen hetki taas tekee oppilaasta nöyrän ja innokkaan oppijan.

Opettaja pysyi päättäväisenä sen suhteen, että oppilaat eivät saaneet kuunnellessaan tehdä mitään muuta kuin keskittyä hänen opetukseensa. Jotkut osallistujat laittoivat kädet vyötärölleen kuten monilla tanssijoilla on tapana. Opettaja sanoi ystävällisesti: “Kädet pois vyötäröltä.” Hänen piti toistaa tämä lause viiden minuutin välein, koska ihmiset unohtivat ohjeen ja niin kädet aina lähtivät yhä uudelleen hakeutumaan vyötärölle. Tietoisuuden taso laski muutamassa minuutissa.

Näin pieni ele ei yleensä saa edes huomiotamme, mutta sen kautta menetämme hetken puhtauden. Se on tiedostamaton ele suojata jotain ja näin luoda etäisyyttä ihmisten välille. Mikä mahtava vaatimus opettajalta! Vaikeinta meille on olla. Olla tekemättä. Seistä suorana. Ja olla oma itsemme ilman suojauksia.

Egosi vieno kuiskaus on se, kun et voi olla.

Robert L. Reed making music with his feet: https://www.youtube.com/watch?v=t-alsz6ZdUk

Photo by Anne

fire of life in you

Many people try to understand what yoga is about. Many people also try to find a motivation to practice yoga. These things go hand in hand. If one could understand what yoga is, one would know where to head oneself. One tries to find a way to figure out the mystery and what to do with it. We’re used to think that the right thing to do is what gives us profit and that’s why the mind still strives to find something to get and to achieve. Nevertheless only when one has experienced hundreds of times that yoga is nothing one can understand and that the motivation doesn’t help, the experience of yoga becomes possible. Yoga as an experience comes as a gift, a surprise when the state of mind is disposed to that. Yoga is as mysterious as life itself.

What is faith without any object or belief? Yoga. Our inherent natural direction towards our own depths as well as the authentic inspiration have been lost behind nowaday’s societies’ values and mentality. People approach the practice as anything else they do with a profit in mind. But if we have a divine experience of life and of ourselves, we have faith that nothing can take away. When we have faith, the inspiration is present.

Those who don’t have inspiration think they need motivation. We all lose inspiration from time to time, but the solution to that situation is not the motivation, but getting used to accept life as it feels at different moments. Sometimes it feels empty and difficult, sometimes totally unbearable. We lose the connection to the inspiration.

Even if yoga is a daily practice in our lives, we need to find it again and again. What is it? How does it happen? What does it result from? In yoga we face the invisible which opens to us more deeply in accordance with our mind’s capability of detachment. Traditionally the yoga practice is the mind adjusting to a new state of detachment from thoughts and emotions.

For many practitioners yoga is hard in the beginning, because they have not learned to trust life. They don’t have the experience that life carries us and shows us miracles. When you meditate or do your asana practice, remember that all the motivational stuff is ego stuff. When you can let go of motivation, you’re closer to the truth. Then you need to let go also from everything you built between life and yourself. It’s important to learn to practice without motivational thoughts because that’s how the inspiration can emerge. Inspiration is inside all of us. You only need to give it the space it needs to have it.

13603398_10206533720651111_3016879625871587675_o

LE FEU EN TOI

Une bonne partie de pratiquants de yoga cherche à comprendre ce que c’est que le yoga. Beaucoup sont ceux aussi qui voudraient trouver une motivation pour pratiquer. Ces choses-là sont associées l’une à l’autre. Si nous pouvions comprendre ce qu’est le yoga, nous saurions où nous diriger. C’est pour ça que nous essayons de déceler le mystère et nous attendons d’avoir les instructions pour ça. Dans le monde d’aujourd’hui, il n’est pas rare de penser qu’il faut choisir toujours ce qui nous est utile et c’est pour ça que le mental s’oriente pour trouver quelque chose de prendre ou d’atteindre. Cependant, ce n’est qu’après avoir échoué des centaines de fois dans ces efforts de comprendre et après avoir pu constater que la motivation ne sert absolument à rien dans ce domaine, que le yoga devient possible. Le yoga en tant qu’expérience est reçu comme une grâce. C’est une surprise au moment où notre mental est disposé à ça. Le yoga est aussi mystérieux que la vie elle-même.

Qu’est-ce que la foi sans objet et sans croyance? Du yoga. La direction naturelle inhérante vers les profondeurs de notre être aussi bien que l’inspiration authentique ont été perdues derrière les valeurs et la mentalité de la société d’aujourd’hui. Les gens ont la même approche au yoga qu’ils ont par rapport à beaucoup de choses: il faut que les choses rapportent quelque chose. Mais si nous avons une expérience divine de la vie et de nous-mêmes, nous avons une foi que rien ne perturbera. Lorsque nous avons la foi, l’inspiration est présente.

Ceux qui manquent d’inspiration, sentent que la motivation est nécessaire pour pratiquer. Nous manquons tous d’inspiration parfois, mais la solution dans ces situations n’est pas la motivation, mais l’acceptance. Parfois la vie nous paraît vide et difficile, parfois totalement insupportable. Ceci quand nous perdons la connexion avec l’inspiration.

Même si nous pratiquons le yoga quotidiennement, nous devons le retrouver à chaque fois, avoir une expérience fraîche. Qu’est-ce que c’est? De quoi s’agit-il? En résultat de quoi il se manifeste? Nous avons affaire à l’invisible qui s’ouvrira à nous toujours d’une façon nouvelle et inouïe et en relation de notre capacité mentale de lâcher prise. Du point de vue de la tradition, la pratique du yoga est l’adaptation du mental à un état nouveau du détachement par rapport à des pensées et émotions.

Pour beaucoup, il est difficile de pratiquer ainsi dû au manque de confiance dans la vie. Ils n’ont jamais connu la vie qui nous porte et nous montre des miracles. Sache que dans la méditation et la pratique des asanas toutes les pensées motivantes – comme toutes les pensées d’ailleurs – proviennent de l’égo. Lorsque tu peux lâcher la motivation, tu es plus près de la vérité. À ce moment-là, tu verras plus clairement aussi ce que tu as construit contre la vie en toi. Nous sommes censés à apprendre à pratiquer sans ces pensées qui nous motivent et qui nous poussent. C’est comme ça que l’inspiration peut émerger. Elle est à l’intérieur de nous tous. Tu dois juste donner l’espace qu’il lui faut pour la connaître.

ELÄMÄN TULI SINUSSA

Moni yrittää ymmärtää mielensä avulla mitä jooga on. Yhtä moni yrittää motivoitua joogaharjoitteluun. Nämä asiat liittyvätkin yhteen. Jos ymmärtäisi mitä jooga on, voisi tietää mihin pyrkii ja miten. Siksi sitä yrittää löytää oikeaa tapaa hahmottaa ja toteuttaa. Koska olemme tottuneet, että oikeaa on se, mistä on hyötyä, hakee mieli edelleen jotain mihin pyrkiä. Kuitenkin vasta kun on kokenut tarpeeksi monta kertaa, ettei joogaa koskaan voi ymmärtää, ja että motivointi ei autakaan, joogakokemus on mahdollinen. Jooga tulee lahjana, yllättäen, kun ihmisen tila on oikeanlainen.

Mitä on usko, jolla ei ole kohdetta ja joka ei sisällä uskomuksia? Joogaa. Sisäsyntyinen luonnollinen suuntautuminen omaan syvyyteemme ja aito inspiraatio on monella hukkunut nykyajan yhteiskunnan arvojen ja niiden luomien näkemysten taakse. Joogaharjoitusta lähestytään kuin mitä tahansa muuta tekemistä, josta usein on saatavissa jokin hyöty. Jos ihmisellä on jumalallinen kokemus elämästä ja itsestään, hänellä on usko, jota ei mikään horjuta. Kun on usko, on inspiraatio luonnollisesti läsnä.

Ne, joilta inspiraatio puuttuu, luulevat tarvitsevansa motivaatiota. Melkein kaikilta inspiraatio välillä katoaa, mutta ratkaisu siihen ei ole itsensä motivointi, vaan totuttautuminen elämän hyväksymiseen sellaisena kuin se kulloinkin tuntuu. Se tuntuu välillä tyhjältä ja vaikealta ja joskus täysin mahdottomalta. Toisinaan yhteys inspiraatioon katkeaa.

Vaikka jooga olisi harjoituksena elämässämme päivittäin, täytyy se löytää aina vain uudelleen. Mitä se on? Miten se tapahtuu? Miten ja minkä tuloksena se syntyy? Joogassa ollaan tekemisissä näkymättömän kanssa, joka avautuu meille yhä syvemmällä tavalla oman mielemme irtipäästämisen myötä. Joogaharjoitteluhan on perinteisesti sitä, että mieli sopeutuu vähitellen uuteen tilaan ja irrottaa otteensa ajatuksista ja tunteista.

Monelle joogaharjoittelijalle jooga on aluksi raskasta, jos ei ole kokemusta siitä, että elämä tulee vastaan. Että se oikeasti kantaa ja näyttää ihmeitä. Kun asetut meditaatioon tai asanaharjoitukseen, muista, että kaikki motivoivat ajatukset ovat egosta. Kun voit päästää irti itsesi motivoimisesta, olet jo lähempänä totuutta. Silloin joudut samalla päästämään irti myös siitä mitä olet rakentanut itsesi ja elämän väliin. On hyvä opetella harjoittelemaan ilman motivoivia ajatuksia. Se on olennaista inspiraation esiin nousemiseksi. Inspiraatio on meissä jo valmiina. Sen kokemiselle pitää vain olla tarpeeksi tilaa.

PHOTO Mari Jannela

soft challenges

I’ve expressed earlier on my blog my astonishment about a kind of general rule in Ashtanga Yoga’s asana teaching: to use a lot of strength in helping students (https://annenuotio.wordpress.com/2015/02/10/on-engineering-and-injuring/). Some teachers have the philosophy of pushing their students until it starts to be totally unbearable. Yoga is not about performing or striving to achieve something or hurting people. Actually if we think of the deeper meaning of yoga the help in the asanas is not needed at all, as yoga is about detachment, about letting go inside of yourself.

The fact that the teacher doesn’t respect the student’s physical boundaries, may have long lasting negative consequences. How can a student learn to respect his/her boundaries, if the teacher exceeds the natural limits of the body by forcing it over and over again? If the teacher respects the limits of the body and listens carefully the wisdom residing in the breath, the student becomes more sensitive and learns to respect his/her other necessary personal boundaries. That’s important, because the unclarity of the boundaries is one of the main reasons for the problems in life in general and the ongoing suffering.

To undo one’s limitations doesn’t have to mean that one tortures oneself or struggles continuously. A wise expansion of boundaries happens gradually and can be worked on in silence and softness. A real detachment can be a very intensive moment of humbleness which doesn’t show. Yoga is an art to do a meaningful work inside of one’s heart without being constantly at one’s limits. It’s more about being aware of the right time of letting go. When everything else is ready and we can just relax our mind to the reality. Positive changes take place in gentleness and spaciousness, not under the pressure.

londonpondon

DOUCE TRAVERSÉE

J’ai exprimé dans mon blog précédemment mon étonnement devant une sorte de règle générale en Ashtanga yoga, à savoir combien les enseignants utilisent la force en aidant les élèves dans les asanas (https://annenuotio.wordpress.com/2015/02/10/on-engineering-and-injuring/). Il y a des enseignants qui poussent les élèves à leurs limites jusqu’à ce que ça leur devienne totalement insupportable. Le yoga n’est pas une performance. Il ne s’agit pas non plus des buts à atteindre ou un comportement violent envers les élèves. En fait, si nous pensons à la signification la plus profonde du yoga, l’aide dans les asanas n’est pas du tout nécessaire. Le yoga est un art de détachement à l’intérieur de soi.

L’absence de respect de l’enseignant à l’égard des limites physiques de l’élève a certainement des conséquences défavorables pour celui-ci. Comment pourrait un éleve apprendre à respecter davantage ces limites naturelles si l’enseignant les dépasse systématiquement en forçant son corps? Si, par contre, l’enseignant respecte les limites du corps et écoute attentivement la respiration, l’élève peut devenir de plus en plus sensible et va apprendre à respecter ses autres limites personnelles nécessaires. Ceci est important, car lorsque les limites sont malsaines ou mal établies, elles sont la source des problèmes et de la souffrance dans la vie.

Pour défaire ce qui nous limite, nous n’avons pas besoin de nous torturer ou de nous battre sans fin. Une expansion et une transformation se font graduellement et peuvent être travaillées en douceur. Un vrai détachement peut être un moment intense d’humilité sans aucun signe extérieur. Le yoga est un art de travailler des choses profondes dans son propre cœur sans se trouver constamment à ces limites. C’est plutôt une question de conscience par rapport au bon moment pour le lâcher-prise. Les changements positifs se font dans un espace de douceur, non sous la pression.

PEHMEITÄ HAASTEITA

Olen aikaisemminkin pohdiskellut blogissani sitä miksi juuri ashtangajoogaan on vakiintunut tavaksi se, että opettaja avustaa oppilasta asanoissa koko ajan voimakkaammin ja aina vain pidemmälle, jopa sietokyvyn rajoille (https://annenuotio.wordpress.com/2015/02/10/on-engineering-and-injuring/). Monesti ajatus on se, että harjoituksessa pitää alituiseen lisätä panoksia, jotta sillä voisi saavuttaa jotain. Tämähän ei ole mitenkään joogaan sisäänrakennettua eikä välttämätöntä. Jooga ei ole suorituksia eikä tavoitteiden saavuttamista eikä varsinkaan kivun tuottamista. Avustukset eivät ole oikeastaan lainkaan tarpeellisia, jos ajatellaan syvällisemmin joogan toteutumista, mikä voi tapahtua vain hellittämällä.

Sillä, että joogaopettaja ei kunnioita oppilaan kehon rajoja, on pitkälle meneviä vaikutuksia. Miten oppilas voi itse oppia niitä kunnioittamaan, jos opettaja toistuvasti rikkoo kehon rajoja, vääntää väkisin pakottaen oppilaan jatkuvasti ylittämään itsensä? Eikö taas päinvastainen tapa ohjaisi oppilastakin kuuntelemaan itseään tarkemmin? Jos opettaja kunnioittaa kehon rajoja ja kuuntelee hengityksessä ilmenevää viisautta, muuttuu oppilas herkemmäksi ja oppii siten kunnioittamaan muitakin henkilökohtaisia rajojaan. Niiden epämääräisyys kun on monen ihmisen elämässä syy ongelmien synnylle ja kärsimyksen jatkumiselle.

Omien rajojen laajentamisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että rääkkää kehoaan ja kamppailee jatkuvasti itsensä kanssa. Rajojen viisas ylittäminen tapahtuu asteittain ja sitä voidaan työstää hiljaisuudessa. Todellinen irtipäästäminen voi olla hiljaisuudessaan intensiivinen nöyrtymisen hetki eikä siitä välity ulospäin välttämättä mitään. Joogaharjoittelu voi olla taitoa tehdä merkittävää sisäistä työtä niin, ettei olekaan koko ajan äärirajoilla. Sen sijaan on tietoinen siitä milloin on oikea hetki, milloin kaikki on valmista irtipäästämiselle. Lempeydessä ja avaruudessa tapahtuu enemmän elämänmyönteisiä muutoksia kuin paineen alla.

Photo by Anne

to breathe innnnnnnn

Breathe in love. Breathe out peace. That’s the message you see nowadays often in the context of yoga. To make this happen it might mean a lot of useless efforts. Anyway it requires a unique gift of imagination. You imagine you’re breathing love in. But if you live in the reality you can’t breathe only love in, because the world is also made of other things like hatred. Actually you can’t choose what you breathe in unless you block your own energies to control the situation.

Another way is something Osho have suggested and it’s completely the opposite of that. That we’d always breathe in the misery of the world and the others’ hate and we’d breathe out love. That’s a harder way, but it’s a great philosophy in regard to all. Whatever comes in must go out love. We need to transform all the negativity we encounter to something even just a bit more beautiful.

I’m often asked by my yoga students if one should protect oneself from the others and their negativity. The common advice is probably to protect yourself from negative people or even to get rid of them. I think you should be aware of what kind of energies you’re surrounded by. In case they are negative, you should protect yourself against them, only if you can’t take them in. But, if you have the courage and the strength to breathe in the reality, you don’t need any protection. Transformation is your magic wand. You can take hate, you can take despise, you can take cheating, you can take anything. This means that you choose to take deeply inside the feelings your ego naturally rejects.

Sometimes people want to hurt us even on purpose. When somebody is mean to us, we can see how rooted we are in love, how pure our heart remains. Our aversion (dvea) towards others’ hatred is the problem. We should really allow the hatred go all the way in. If we try to keep it away, on the surface in order not to be touched by it, we lose our energy and the negativity remains in us. When the hatred touches the deepest in us, it becomes something else.

This is the work in the spirit of Ahimsa. We need strength to take in meanness, indifference, coldness. Bigger the hate on the other side, bigger the space and acceptance we need to find in us. Try in small doses first. Because if you’re not used to take this kind of feelings in, your energy body will get a shock. Your mind easily identifies with the other’s negativity and your energy puts the defense mode on. If you really let the incoming energy touch you deeply, you can see how it’s then easier to breathe goodness, acceptance and peace out. It happens naturally. Ahimsa is a principle we can understand by living it. It means: Breath in hate. Breath out love.

13900708_10208491410035930_847009994_n

ÊTRE ENVAHI ET LIBRE

Inspirez l’amour. Expirez la paix. C’est le message qu’on voit souvent aujourd’hui dans le contexte du yoga. Pour le réaliser, non seulement on a besoin de faire des efforts remarquables, mais aussi on doit être doté d’une imagination exceptionnelle. Nous pouvons imaginer que nous inspirons l’amour, mais si nous vivons dans la réalité, nous ne pouvons pas inspirer que de l’amour étant donné que le monde est fait aussi d’autres choses comme la haine. Nous ne pouvons pas choisir ce que nous inspirons à moins de bloquer notre propre circulation énergétique pour contrôler la situation.

Il y a une autre façon pour trouver la paix qu’Osho a suggérée. Que nous inspirions toujours la misère du monde et la haine des autres et que nous expirions l’amour. C’est plus dur, mais c’est une philosophie qui tient compte de tout le monde. Quoi qu’il arrive, il doit être transformé en amour en nous. Nous devons transformer toute la négativité que nous rencontrons en quelque chose ne serait-ce qu’un petit peu de plus beau.

Mes élèves me demandent souvent si nous devrions nous protéger contre les autres et leur négativité. Un conseil général est probablement que oui, il faut se protéger et même s’éloigner des personnes négatives. Je pense qu’on doit être bien conscient des caractéristiques des gens qui nous entourent. Si elles sont négatives, la protéction est nécessaire seulement si on ne peut pas assumer ces énergies. Mais si vous avez le courage et la force d’inspirer la réalité, vous n’avez pas besoin de protection. La transformation est votre baguette magique. Vous pouvez prendre haine, mépris, trahison, tout. Cela veut dire que vous choisissez d’être touchés profondément par les émotions que l’égo rejetterait naturellement.

Parfois les gens veulent nous blesser exprès. Devant la méchanceté, nous pouvons voir à quel point nous sommes enracinés dans l’amour, combien notre cœur reste pur. Le vrai problème est finalement notre aversion (dveṣa) vers la haine des autres. Nous devrions permettre à la haine de nous pénétrer. Si nous tentons de la repousser, ou bien de la garder sur la surface pour ne pas être touchés, nous perdons notre énergie et la négativité reste en nous. Mais lorsque la haine de quelqu’un d’autre nous touche profondément, elle devient autre chose.

Ceci est le travail dans l’esprit de Ahimsa. Nous avons besoin de force pour prendre la méchanceté, l’indifférence, la froideur. Nous devons trouver de l’espace et de l’acceptance en nous. Essayez en petites doses d’abord. Parce que si vous n’êtes pas habitués à accepter ces énergies, votre corps énergétique va recevoir un choc. Votre mental s’identifie à la négativité de l’autre et votre énergie se met sur la défensive. Mais si vous laissez l’énergie vous envahir, vous allez voir comment il est plus facile d’expirer la bonté, l’acceptance et la paix. Cela se passe naturellement. Ahimsa est un principe que nous comprenons en le vivant. Cela veut dire: Inspirer la haine. Expirer l’amour.

SISÄÄNHENGITYSTÄ SYDÄMEEN ASTI

Hengitä rakkautta sisään. Hengitä rauhaa ulos. Tätä viestiä tuodaan esiin nykyään monissa joogayhteyksissä. Ohjeen seuraajalle se voi tarkoittaa turhia ponnisteluja mielenrauhan suhteen. Joka tapauksessa se vaatii uskomattoman mielikuvituksen. Voimme tietenkin kuvitella hengittävämme rakkautta sisään. Jos sen sijaan elämme todellisuudessa, emme voi hengittää ainoastaan rakkautta sisään, koska maailma on rakennettu muistakin asioista kuin rakkaudesta, kuten vihasta. Itse asiassa emme voi valita sitä mitä hengitämme tukkimatta omaa energiaamme omalla kontrollillamme.

Osho ehdotti aikanaan täysin päinvastaista tapaa. Että hengitämme sisään koko maailman tuskan, muiden vihan ja että hengitämme ulos rakkautta. Tämä tapa on vaikeampi, mutta se on luultavasti kuitenkin kaikkien kannalta toimivampi filosofia. Mitä ikinä kohtaammekin, sen täytyy muuntua sisällämme rakkaudeksi. Muunnamme kaiken kohtaamamme negatiivisuuden joksikin edes vähän paremmaksi ja kauniimmaksi.

Näillä asioilla on yhteys kysymykseen, jonka kuulen usein oppilailtani. Pitäisikö meidän suojella itseämme muilta ja nimenomaan heidän negatiiviisilta tunteiltaan? Yleinen ohje kuulunee niin, että pitää suojautua. Joidenkin mielestä sellaisista ihmisistä on päästävä kauaksi ja jopa hankkiuduttava eroon. Toki meidän pitää olla tietoisia siitä millaiset tunteet meitä ympäröi. Meidän pitää suojautua kuitenkin vain, jos emme kykene ottamaan niitä vastaan. Jos taas meillä on rohkeutta ja voimaa hengittää todellisuus sisäämme, emme tarvitse mitään suojauksia. Taikakeinomme on energioiden muuntaminen. Voimme ottaa vastaan vihaa, halveksuntaa, petturuutta, ihan mitä vain. Otamme syvälle sisimpäämme kaikki ne tunteet, jotka egomme luonnostaan torjuu.

Joskus ihmiset haluavat loukata meitä tahallaan. Kun joku on meitä kohtaan ilkeä saamme punnita omaa sydäntämme ja katsoa miten puhtaana se pysyy. Tosiasiassa ongelma on vihaa kohtaan tuntemamme vastenmielisyys (dvea). Meidän pitäisi sallia muiden vihan lävistää meidät kokonaan ja antaa sen mennä syvälle sydämeemme. Jos yritämme pitää vihan pinnalla, niin, ettei se kosketa meitä, oma energiamme kuluu siihen ja negatiivisuus jää lopulta meihin. Kun viha löytää meissä loputtoman vastaanottavuuden, se kimmahtaa toiseen suuntaan ja muuttuu.

Tämä on työtä Ahimsan hengessä. Me tarvitsemme viisautta ottaaksemme vastaan ilkeyttä, välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä. Mitä suurempi viha on vastassamme, sitä suurempi tila ja hyväksyvyys meidän tulee löytää itsestämme. Yritä tätä ensin pikku annoksissa. Jos nimittäin et ole harjaantunut tässä taidossa, energiakehosi joutuu shokkiin toisen ihmisen vihan tai vihaisuuden kanssa. Mielesi samastuu toisen negativiisuuteen ja energiasi asettuu puolustusasemiin. Jäät loukkuun. Siinä vaiheessa kun voit antaa sisään tulevan energian koskettaa itseäsi suojelematta mitään, huomaat miten helppo on hengittää ulos hyvyyttä, hyväksyntää ja rauhaa.  Se tapahtuu itsestään. Ymmärrämme Ahimsan elämällä sitä joka hetki. Hengittämällä vihaa sisään ja rakkautta ulos.

 

Hollow meditator

Meditators are sometimes seen as people who just sit without doing anything useful. They exist for themselves. They are self-centered and weird. In some cases it’s true. Bert Hellinger, a German theologist and psychotherapist has approached this topic with a very down-to-earth attitude. He has actually questioned the meaning of meditation. On the one hand, he’s interested in seeing why meditation is necessary, what it is an answer to or is the meditator escaping something. On the other hand, he’s been interested in knowing what is the concrete value of meditation to the world.

In these contexts he has made a distinction between ligthweighted people and those with gravity. He has juxtaposed the meditators with people doing hard work, making efforts to make a living for a family or those struggling with an illness. If meditation or yoga is only a growing attention to ourselves, it has no greatness. If we have lived totally and got into a deep relation with ourselves and we help others, that’s greatness. Namely all those people who’ve changed the world have had gravity in them. They have been willing to think about others and lived to serve others.

Thus a meditator can either have depth and gravity or completely lack these human qualities. We can’t have gravity without roots. It’s impossible to have roots without taking our life as it is, i.e. without manipulating it in our mind. When we take a loss or a sorrow deeply inside, we grow. When we carry our destiny with acceptance, we become real, dense and rooted.

I’ve faced these questions personally mostly when it comes to practice yoga in India for longer periods of time. I can see that within the Ashtanga yoga community worldwide there’s so much admiration for people who spend thousands and thousands of hours on themselves. Could the yoga practice sometimes be a way to try to justify an egocentric life? Even if I’ve felt that yoga makes me a better person, there was a moment when I started to feel bad in taking so much time just for me. I felt hollow. Happy, light and hollow.

Today as it’s so difficult to get a place to study in Mysore, we are lucky to have other options to practice yoga. Karma yoga. Serving others, helping others, working for others. Meditation has no value, if it doesn’t turn to loving action for other people. We need to be clear and true to ourselves concerning our meditation and yoga practice. The question is: Does our turning inside has an egoistic or altruistic purpose?

REMPLIR UN VIDE?

Les méditateurs et les pratiquants de yoga sont parfois vus comme des bons à rien. Ils n’existent que pour eux-mêmes. Ils sont égocentriques et bizarres. Dans certains cas, c’est tout à fait vrai. Bert Hellinger, un théologien et psychothérapeute allemand a abordé ce sujet avec une attitude réaliste. En fait, il a mis en question la signification de la méditation. D’une part, il veut comprendre pourquoi la méditation est nécessaire pour quelqu’un, à quoi est-elle la réponse. Est-ce que par la méditation la personne s’échappe à quelque chose? D’autre part, il se pose la question de savoir quelle est la valeur réelle de la méditation pour l’humanité.

Dans ce contexte, Hellinger a fait la distinction entre les gens légers et ceux avec de la gravité, du poids. Il a juxtaposé les méditateurs à des gens travaillant dur, faisant des efforts considérables pour supporter leur famille et ceux qui se battent avec une maladie grave. Si la méditation n’est qu’une attention croissante envers nous-mêmes, elle n’a aucune grandeur. Elle a une grandeur si nous avons une relation profonde avec nous-mêmes et nous aidons les autres. Car, tous ceux qui ont changé le monde, ont eu du poids en eux par la volonté de servir les autres.

Un méditateur peut avoir de la profondeur et du poids ou il peut en être dépourvu. Nous ne pouvons pas avoir du poids sans les racines. Nous ne pouvons pas avoir les racines sans accepter notre vie comme elle est, c’est-à-dire sans la manipuler dans notre mental. En prenant une perte ou une tristesse à notre for intérieur, nous mûrissons. En portant notre destin avec acceptance, nous devenons réels, denses et enracinés.

Personnellement, j’ai été face à ces questions concernant les périodes consacrées à ma pratique du yoga en Inde. Je vois bien que dans la communauté international de l’Ashtanga yoga, il y a beaucoup d’admiration pour ceux et celles qui n’ont passé des milliers et milliers d’heures que pour eux-mêmes. Pourrait-il s’agir parfois d’une justification pour une vie plutôt égocentrique par le yoga? Même si j’ai senti, que le yoga m’a changé en bien, il y a eu un moment, où j’ai commencé à me sentir mal dans une vie concentrée trop autour de moi-même. Je me suis senti creuse. Heureuse, légère et creuse.

Aujourd’hui, comme il n’est pas du tout évident d’avoir une place pour pratiquer le yoga à Mysore, nous avons la chance de pouvoir pratiquer un autre type de yoga où que nous soyons. Karma yoga. Servir les autres, les aider, travailler pour les autres. La méditation n’a pas de vraie valeur si elle n’a pas pour résultat une action pour l’humanité. Nous devons être clairs et authentiques en ce qui concerne notre pratique de yoga ou de méditation. La question est: Est-ce que notre introspection a un but égoistique ou altruiste?

IRTI MAASTA

Jotkut ihmiset pitävät meditoijia seinään tuijottelijoina. Mielikuva saattaa laajentua niin pitkälle, että meditoijat ovat pelkkiä tyhjäntoimittajia. He ovat olemassa vain itseään varten ja juuri siksi poikkeavia. Bert Hellinger, saksalainen teologi ja psykoterapeutti, on lähestynyt tätä kysymystä hyvin maanläheisellä tavalla. Hän on kyseenalaistanut meditaation merkityksen ja kehottanut miettimään mihin meditaatio on vastaus, auttaako se pakenemaan jotain todempaa ja syvempää. Toisaalta hän on ollut kiinnostunut tietämään mikä on meditaatiosta saatava konkreettinen hyöty muille.

Näissä yhteyksissä hän on nostanut meditoijien rinnalle raskasta työtä tekeviä ihmisiä, niitä, jotka koko ajan konkreettisesti ponnistelevat esimerkiksi perheensä elättämiseksi sekä jonkun vakavan sairauden kanssa taistelevia ihmisiä. Hän on erotellut ihmisiä tältä pohjalta kevyihin ja niihin, joilla on painoarvoa. Jos meditaatio tai joogaharjoittelu on pelkästään itseen keskittymistä, ei sillä ole mitään ylevää merkitystä. Kun se taas on nimenomaan ylevää, jos ihminen on kokenut asioita totaalisesti, päässyt syvään yhteyteen itsensä kanssa ja jakaa aitoutensa ja energiansa maailmaan palvelemalla muita. Nimittäin kaikki ne ihmiset, joiden voima on jotenkin maailmaa muuttanut, ovat tehneet asioita muiden hyväksi ja eläneet muiden hyväksi.

Meditoija voi siis olla täysin pinnallinen ja kevyt, mutta tietenkin myös syvällinen ja henkisessä mielessä painava. Ihmisessä ei ole voimaa, jos hänellä ei ole juuria. Hänellä ei ole juuria, jos hän ei ole voinut kohdata omaa elämäänsä manipuloimatta sitä mielessään. Kun ihminen kohtaa esimerkiksi menetyksen ja surun syvästi, hän kasvaa. Hän juurtuu. Hän muuttuu. Kun ihminen kantaa kohtalonsa sen täysin hyväksyen, hän on juureva ja tosi.

Itse olen ollut kasvokkain tämän asetelman kanssa varsinkin Intiassa vietettämieni pitkien harjoittelujaksojen suhteen. Näen, että maailmanlaajuisesti ashtangajoogayhteisössä ihaillaan niitä, jotka käyttävät itseensä ja harjoitteluunsa tuhansia ja tuhansia tunteja. Joissakin yhteyksissä tulee mieleen, onko jooga vain keino oikeuttaa itsekeskeinen elämäntapa. Vaikka olen kokenut, että joogaharjoittelulle antautuminen on tarkoittanut jollain tavalla parempaa minua, niin silti jossain vaiheessa minusta alkoi tuntua, että jos vuosittain keskityn pitkiä aikoja itseeni, kasvatan vain tyhjyyttä. Tunsin itseni onnelliseksi, mutta kevyeksi ja ontoksi keskittyessäni niin paljon itseeni.

Kun Mysoreen on nykyään monen mahdoton saada harjoittelupaikaa, on sille onneksi todella hyviä vaihtoehtoja. Karmajooga eli muiden eteen ponnistelu, vapaaehtoistyö tai mikä vain konkreettinen työ ja avunanto rakkaudella tehtynä.  Meditaatio itsessään ei ole arvokasta. Jokaisen meditoijan on tärkeää varmistua omalla kohdallaan siitä, että meditaatiolla ei ole itsekäs vaan epäitsekäs tarkoitus.

 

13595500_10208282290968084_1555252062_nPhoto by Anne

 

You’re not you

Who am i?

I’m not my mind, I’m not my soul. I’m not even me.

A very old revelation from Upanishads says: Tat Tvam Asi: You are that. So I am THAT.

What is this that? In yogic terms, it’s puruṣa. In mystic terms, spirit. When we are connected to That, we don’t feel anything about “me”. We experience the spirit. We are spirit.

You are not you. You are that.

TU N’ES PAS TOI

Qui suis-je?

Je ne suis pas mon mental. Je ne suis pas mon âme non plus. Je ne suis même pas moi.

Une ancienne révélation dans les Upanishads dit: Tat Tvam Asi: Tu es Cela. Je suis donc Cela.

Qu’est-ce que ce Cela? En termes yoguiques, on parle de puruṣa. En termes mystiques, de l’esprit. Lorsque nous sommes connectés à Cela, nous ne percevons aucun “moi”. Nous sommes un avec l’esprit. Nous sommes l’esprit.

Tu n’es pas toi. Tu es Cela.

KUKA MINÄ OLEN?

En ole mieleni, enkä sieluni. En ole edes minä.

Vanha viisaus Upanishadeista sanoo: Tat Tvam Asi: Sinä olet se. Minä olen siis Se.

Mikä on tämä Se? Joogatermein puruṣa. Mystiikan kielellä henki. Kun saamme yhteyden siihen, emme enää koe minuutta. Koemme hengen. Olemme henkeä.

Sinä et siis ole sinä. Sinä olet se.

13119821_10206069101075912_348545136793599831_oPhoto Mari Jannela

Ask the right person for help!

Patanjali talks in Samadhi pada of his Yoga Sutra about how in meditation our consciousness gradually fuses with the object of attention so that the mental coloring disappears. This is one stage in the evolution of the consciousness towards Samadhi.

When we watch any object with our everyday mind, whether it’s a concrete object, another human being, a landscape, we have difficulties to see it objectively. Actually, it’s even impossible. No matter which image we deal with, it will create associations and flashes of remembrance in our mind.

However, if we take a more meditative look at any image, we can distinguish the coloring of our mind from it. We can also notice the feelings the image creates in us. Our body talks about that. Let’s take an example. We can think about a color and ask ourselves whether we like it or not. To take a closer look, this kind of question feels a bit strange. Can’t we find a perfect acceptance in regard to colors just as they are? Usually not. We have preferences. Our earlier experiences intervene with the new situations and our mind evaluates things in relation to the past. The mind constantly makes comparisons. That’s how it’s supposed to function.

Once I was studying the philosophy of yoga I got inspired to start to watch my mind in relation to somehow meaningless things. I wanted to find out whether I like them or not and why was that. I was wondering if I could change a negative impression or state of mind to a more neutral one just by looking at the image. Yes I could! I could see the “ugly” color not ugly. I realized that every time I felt something negative or when I saw a situation negatively, it was my mind turning it into negative. The reality is never negative.

My life changed. I started to enjoy more. I knew who I was to ask help for when something felt bad.😉 I knew I could transform anything – first to neutral and then even to something I can enjoy. It happens by itself, when we give time. Maybe you want to give it a try? Take something very simple like a color and just watch. See everything your mind adds to it. Everything that is actually not there. Then give time to your mind to relax. The color will be just the color and you can enjoy it. Then use this skill in any situation in life!

13453610_10208097716313833_1589355975_n

À QUI S’ADRESSER?

Dans le Samadhi Pada du Yoga Sutra, Patanjali explique comment dans la méditation il y a la fusion de notre conscience avec l’objet d’attention, ce qui résulte en la disparition de la coloration mentale. Cela est une étape dans la transformation de la conscience vers le Samadhi.

Quand nous regardons un objet à travers de notre mental dans son état ordinaire, que ce soit un objet concret, un être humain, un paysage, nous avons des difficultés de le voir d’une façon objective. En fait, c’est même impossible. Car, peu importe l’objet auquel nous avons affaire, il va multiplier les associations et les mémoires dans notre mental.

Si toutefois, nous prenons un regard plus méditatif devant n’importe quel objet, nous pouvons distinguer les couleurs que notre mental y projette de celui-ci. Nous nous rendons compte aussi des émotions qu’il produit. Notre corps nous en parle. Prenons un exemple. Si nous prenons une couleur, notre mental va nous dire assez vite si nous l’aimons ou pas. Ne pouvons-nous pas prendre les couleurs comme elles sont? Eh bien, en général, non. Nous avons des préférences. Nos expériences antérieures interviennent dans de nouvelles situations et notre mental évalue les choses en relation avec du passé. Le mental fait des comparaisons constamment. C’est comme ça qu’il fonctionne.

Un jour la philosophie du yoga m’a donné l’inspiration d’observer mon mental par rapport à des choses de moindre importance. Je voulais connaître mes préférences et savoir pourquoi j’en avais par rapport à tout. Je me demandais si je pouvais changer une impression négative en une impression plus neutre juste en continuant à regarder une couleur. Et oui, je pouvais! J’étais capable de voir la couleur “laide” en couleur tout court. Je me suis rendu compte qu’à chaque fois que je sentais quelque chose de négatif ou quand je voyais une situation d’un point de vue négatif, c’était mon mental qui le rendait négatif. La réalité n’est jamais négative.

KYSY NEUVONANTAJALTA

Patanjali käsittelee Joogasutran Samadhi-luvussa sitä, miten meditaatiossa ihmisen tietoisuus sulautuu vähitellen huomionsa kohteeseen niin, että kokemuksesta puuttuu kaikki mielen väritys. Tämä on yksi etappi meditatiivisen mielen kehityksessä Samadhia kohti.

Kun arkitilassa katsomme mitä vain kohdetta, ihmistä, esinettä, maisemaa, meidän on vaikeaa nähdä sitä objektiivisesti. Se on jopa mahdotonta. Mikä tahansa kuva eteemme tuleekin, herättää se mielessämme välittömästi assosiaatioita ja muistikuvia.

Kuitenkin jos annamme kuvan olla edessämme ja päätämme suuntautua meditatiiviseen tapaan katsoa sitä, voimme tulla tietoisiksi näistä mielen värityksistä. Huomaamme kuvan herättävän meissä myös tunteita. Kehossammekin siis tapahtuu jotain. Esimerkiksi voimme sanoa jostain väristä, että pidämme siitä tai emme pidä. Tarkemmin ajateltuna se on aika outoa. Eikö jokainen värisävy voi olla sellainen kuin on ja eikö meissä voisi ilmetä pelkästään täydellinen hyväksyntä sille? Yleensä ei. Meidän aiemmat kokemuksemme yhdistyvät kaikkiin uusiin tilanteisiin ja mielemme arvottaa asioita suhteessa menneeseen. Mieli vertailee alati kaikkea mahdollista keskenään. Se on sen tapa olla olemassa.

Joskus joogafilosofiasta inspiroituneena aloin tutkia omaa mieltäni suhteessa hyvin merkityksettömiltä tuntuviin asioihin. Mietin mistä en tykkää ja miksi en. Pohdiskelin sitä voinko pelkästään kuvaa tai kohdetta katsomalla saada negatiivisen vaikutelman tai olotilan muuttumaan neutraaliksi. Kyllä vain! Pystyin näkemään esimerkiksi “ruman” värin ilman rumuutta. Sen jälkeen ymmärsin myös, että joka kerta kun tunnen jotain negatiivista tai näen tilanteen negatiivisena, se on itse aiheutettua ja oman mieleni aikaansaamaa. Todellisuus on aina neutraali.

Elämäni muuttui. Iloisemmaksi. Tiesin aina kenen puoleen kääntyä, jos joku asia tuntui ikävältä.😉 Tiesin saavani muutettua kaiken ensin neutraaliksi ja sitten vielä ilon aiheeksi! Se tapahtuu itsestään, kun sille antaa aikaa. Ehkä haluat kokeilla? Ota esimerkiksi joku väri, jota katsoa ja ihmettele mielesi kykyä liittää siihen kaikenlaista mikä siihen ei kuulu. Anna mielesi sitten rentoutua ja värin muuttua pelkäksi väriksi ja nauti väristä täysin rinnoin. Siirrä sitten tämä taito kaikkiin elämäsi tilanteisiin.

13443990_10208097716113828_1282799901_n