Pranayama VII


Children don’t usually do stretching. But they do stretch when they wake up and when they start to be tired. Animals stretch equally after sleep or when they feel good.  Both children and animals are flexible and both move according to their energy waves. Their stretches are light and still full of intensity. Why do adults lose this flexibility and elasticity? Why do we not stretch naturally like other creatures? Instead, we need to go to stretching classes. I guess it’s because we lose the contact with our prana.

There are of course several reasons why we lose this contact: We sit too much and get too little natural motion. We eat food that stuck the energy in the whole system. We don’t sleep enough. We think too much. We don’t care about the messages from inside or can’t even here them anymore as we are mostly outward bound. We don’t breathe freely.


There’s a reason why there’s stiffness in a human body. The tense muscles are like an armor to protect something inside and to stop this something from  moving. Usually it’s an unconscious tension, a control you can’t just get rid of. No matter how much you stretch, the tension persists and the body remains the same. If you want to become flexible and have healthy muscles, you need to work differently. You need to listen to what’s behind the stiffness and tension. Once the body releases the tension, the muscles can relax and the stiffness is gone. For good.

If your body is constantly contracted, there might be something left in the system you can work on in your yoga practice. The attention that is needed, is the consciousness and openness towards the energy you are not in connection with yet. Once you really get tuned to the pranic level, you will be one with whatever there is inside of you and you will understand. Once you understand, it means you become conscious of how your life energy was stuck and you change. The problem that comes to light is not a problem anymore. There’s a distance between the problem and you.

Yoga is not gymnastics, nor a sport, but growing consciousness in the body and vital energy. It’s about understanding of the dialogue between many different layers in you. Here we talk about the prana and the physical body. Life wants always to get through. So if you are more connected to your prana than to the problems on the physical level, you will open a door to your energy. You can’t force it. You can just watch. The free prana will make your body free.


There are also very soft people who don’t have any difficulties in stretching their muscles or opening the body. They might have another kind of problem.  The muscles don’t contract enough and don’t therefore give enough resistance to movements or postures. If it’s about hypermobility of joints, some muscles are not doing their work properly. The body is partly lazy. Behind the lazy body, there could be some kind of depression, apathy or unconsciousness. Lack of control or lack of will to control.


When we walk, our muscles do their work without being commanded. When we start to run, we don’t have to think what to do with our muscles. We climb a wall or a mountain, our muscles “think” for themselves. They do their normal work and adapt to any situation – no thoughts needed. The way the muscle usually behaves  in a healthy body is that it expands and contracts according to the situation.  Both qualities are important. The muscles lengthen and stretch when we inhale and they contract more or less when we exhale.


If you pull your muscles with strength, they can become longer for a moment.  Bad things can happen too. Or nothing happens at all. If you pull a muscle at its maximum length and you keep going, you risk to tear the muscle from its bone. Don’t stretch too much. Don’t do more than your energy is able to do. If you can’t breathe with ease, you’re not on the right track.

This doesn’t mean you’re not working. The work can be very exhaustive on this level too, because you really work with all your own obstacles and you try to give a new direction to your reactions. If you do an intelligent work with your prana, your body will follow. To do an intelligent work, you need energy too.

If you’re stuck, it means that your body is stuck. If your body is stuck, your emotions are stuck and the stretching doesn’t help. There’s a problem in a deeper layer and you should work that out. It’s normal you feel stretching could help, but it does only momentarily. The stiffness comes back as soon as you stop.

Some people have been stretching their bodies year after year (in yoga) and  they are still stiff. Something is going to the right direction.


The unconscious mind reflects the problem on the physical level. We ourselves can’t usually see it, because we are unconscious.

What happens in the asana practice, is that you do things with your breathing and body and you try to achieve a balance in this work. It’s all you need. If your muscles work in a harmonious way, the practice is a kind of  maintenance of the system. If your body is not too strained, you go forward , i.e. find the balance in more complex asanas. The asana practice is not a torture, if you don’t want it to be like that.


Pranayama VI


Yesterday I had a rich conversation with my young friend, Zoé. We touched a large scale of subjects, talking about music, love, Tai Chi, Yoga, Martial Arts, breathing, smoking, love making, survival in a forest,  animals, horses,  ending up to discuss her speciality, the horses and more precisely the way to understand and to treat horses naturally and with intuition.

As Zoé rides stallions and as  they are wild and strong, she has to know how to grow to be the leader. Anything she does on horseback, is transmitted to the horse. Any tension she has, would be equally well transmitted. Any inconscient moment she has, is translated as hesitation by the horse. She needs to be alert, conscious, relaxed and very deeply one with the horse. She has to be the one who commands without being tyrannical.

In the field of communication the horses and all the other animals need the same thing as we humans do: clear signs and clear lines.

If you try to command a stallion with anger, he attacks or remains indifferent to your orders. All he can understand is that you don’t know what you’re doing. When he does something wrong, the energy, the prana with the human, has to change immediately. With the energy in a sharp gesture, the human shows the way. If it’s a limit you wanna put, you stop the horse with a very clear stopping gesture with no fear in it. Inside of you, there has to be an explosion of energy.

The important thing is to relax immediately after, to come down from the explosive energy. It’s the energy (the reality) the animals read, not your mind, nor your will. You have to be true and you learn what’s false in you by making mistakes. The horse is your mirrow.

Similarly, in the communication between people, we ruine the communication if we have pressure inside and we don’t express it. The other person can feel the pressure, but is not able to response, because there’s no outside sign. When the reality is not expressed, both interlocutors are easily stuck to the negative emotional state. For some other people it’s easier  to show e.g. their anger, but the problem is that they stay in this emotional state even when the situation is over. They continue to shout and express their anger.  To find a reliable human mirrow is not so evident, because we are not as pure as animals are. The reactions of the human mirrows can be perverted.

The ideal situation would be, that you let your energy escalate, you express it in a constructive way and you come down. Usually, the body is slow and stays attached to the strong feelings even when the situation is over. Yoga is a practice like many other Asian practices that prepare the whole system to be clear, precise and to obey quickly to our energy. The mind can’t do that for the body. We need a body who is responding to what’s happening inside and expresses it clearly. If the information passes first through the mind so that we can check if we accept our own reaction, it’s too late. We are constantly living in the control. We do that because we are afraid of  being true and authentic. This creates more and more mess inside.

To be present and to let the prana fully express itself through your body, keep practicing asanas with consciousness! This is how the prana can tell you the truth.

Image* Zoé * , photo by Frédérique Verdeau



Jotkut paikat nielaisevat minut heti, ottavat pauloihinsa ja osaksi itseään. Jotkut kaupungit ovat herättäneet sisäistä hämmennystä eri tavalla: miksi ne ovat edes olemassa? Minkä ympärille  rakentuneet? Hengettömyys on ehkä ollut vain oma tilani, kun jotkut harvat paikat  ovat tuntuneet  huokuvan tyhjyyttä ja tarkoituksettomuutta.

Pariisi otti minut aikanaan  reippaalla otteella omakseen ja kukisti kaikki vastalauseet lumovoimallaan. Ja edelleen, aina kun sinne palaan, saan sydämeeni kipinän, joka pakottaa minut miltei juoksemaan joka askeleella. Miljoonat mahdollisuudet syöksevät verta suonissani ja pullistavat sydämeni äärimmilleen.

Erilaiset paikat luonnossa ovat myös pysäyttäneet. Joissain paikoissa on ulkoista komeutta ja vaikuttavuutta,  joissain maasta henkivää voimaa. Jotkut paikat puhaltavat meihin uuden hengen, avaavat jotain meissä.

Provencen kanssa suhteeni on kehkeytynyt hiljalleen ja persoonallisella tavalla. Provencen visiittini ovat olleet satunnaisia. Jotkut ovat kestäneet pidempään, joitakin kuukausia. Melkein heti tajusin, että en tajua. En tajua  Provencen ydintä enkä edes tiedä mikä se on. Tunnistan ne elementit, jotka ovat tehneet Provencesta kuuluisan, mutta ne eivät yhdisty sisälläni mihinkään.

Yhtenä iltana tajusin: Tämä on Provence! Tämä se on!! Kaikki tiivistyi jo hiljentyneen illan makeaan tuoksuun. Olin parvekkeella kuiskimassa kissoja kotiin nukkumaan, kun liikutuin kirkkaan tähtitaivaan alle. Alhaalla puistossa pieni joki jatkoi pulputtavaa juoksuaan, maa, puut ja kukat tuoksuivat. Päivällä ihastelemani sinisade-köynnös nousi kirkkaaseen öiseen tuoksuunsa ja värjäsi sisäisen maisemani vaalean violetiksi. Vuorten kyljessä havupuiden, rosmariinien, timjamien ja salvioiden huumaava raikkaus valtasi sydämeni. Tunsin, että enää en haista pelkästään nenälläni, vaan sydämelläni ja sydämestäni tuoksu jatkui kaikkialle kehooni. Provence oli tullut minuun.


Kellä koti sillä onni

Lapsuudessa onnen hetkiä oli harvassa.  Kuitenkin joskus kaukana kotoa koin, että  olen niin onnellinen, että voisin kuolla.


Voimakkaimman tällaisen hetken olen kuitenkin kokenut aikuisena. Muistan kun ensimmäistä kertaa astuin lentokoneesta Intian maaperälle auringonlaskun aikaan. Olin matkustanut jo pari vuorokautta,  nuokkunut yhden yön Charles de Gaullen lentokentällä ja tehnyt pari välilaskua Intian niemimaalla. Olin väsynyt ja aavistuksen peloissanikin, koska minulla ei ollut enää mitään käsitystä matkan kulusta – kaikki “varmuus” oli kadonnut ilmaan lennon myöhästyttyä. Olin tulossa yön syliin vieraaseen maahan ja aikeissa jatkaa matkaani yössä määränpäähäni.


Siinä lentokenttäelämän hurinoissa, kolinoissa ja tuiskeissa lävitseni syöksyi huumaava lämpö ja onni. Ehdin ajatella, että nyt voisin kuolla. Haluaisin kuolla. Olen kotona. 


Nyt eläessäni Ranskassa, olen tässä kuolemanhurmassa jatkuvasti. Ajattelen näin melkein päivittäin: Jos kuolen tänään, kuolen onneksi Ranskassa. Ihanaa! Kaikki on siis hyvin, hykertelen. 


Miksi en haluaisi kuolla kotimaassani? Se ajatus kuitenkin tuntuu todella ahdistavalta. Jos pitäisi vielä kuollakin Suomessa, kun siellä on joutunut elämään..eiii! Iltarukous menee näin: Jumala, jos voit säästää minut siltä.. 


Luulen ymmärtäväni sen miksi kuolemanpelko on elämänpelkoa. Nyt kun todellakin voisin kuolla, voin myös elää!




Pranayama V

ImagePhoto: Pauliina Kapanen


In Ashtanga yoga asana practice and especially in the pranic work, we are interested in three particular energy points in the human body. They are called Mula bandha, Uddiyana bandha and Jalandhara bandha and they are situated respectively in the pelvic floor, in the solar plexus and in the throat.  We can bring more consciousness to these areas just by focusing our mind on them, but also by practicing asanas with correct, free breathing. When the breathing is free, it means that the solar plexus area can work naturally and efficiently. It generates a lot of energy that those two other points begin then to control and re-direct in the body.

Our work is to connect our mind to the breathing. When the breathing and the bandhas form a functional whole,  we can feel how naturally Uddiyana bandha is boosting  the energy and how the two extremities hold the growing energy inside making it high in density. In the beginning it can be challenging. You might feel you want to open your mouth to get more air or on the contrary, you want just to get this extra energy out of you. You get used to this growing amount of energy  gradually by a regular practice.

Some asana practitioners control their abdominal muscles to the point that they can hardly breathe. Or if they still can breathe, they can hardly move because of this tension. In this kind of situation it’s very difficult to find balance for the body, because the natural energy is stopped in the stomach and consequently all over the body. This tension inevitably cuts the connection between the lower and the upper body. All you have left is the tension with which you try to hold a posture. This kind of anxious way of practicing must be due to a misunderstanding or misinterpretation of how to use the Uddiyana bandha.

Whenever we make the lower stomach tense, we also  stop nourishing our precious circulatory systems and lose the strength of the center. In term of  chakras,  we can observe and  feel that the energy is not stopping in any of them. Usually if the chakras are free,  the energy is not stopped in any other area of the body either. This energy movement is natural and once you’re connected to it, you can start to strengthen it. It means giving space in your body during the inhalation. During the exhalation you start to connect more the two extremities, Jalandhara bandha and Mula bandha and you squeeze gently your Uddiyana bandha towards the Mula bandha. You can control one thing in inhalation: Don’t allow your stomach to form a balloon outwards. Give space to your energy vertically.

With every breath you take and with every asana you make, feel your energy growing freely inside of you starting from your pelvis.  Remember that also in asana practice, these bandhas (points of redirection of prana) are less physical than pranic.


Dans le corps humain, il y a trois verrous énergétiques  qui contrôlent et dirigent l’énergie à l’intérieur du corps. Ces points sont Mula bandha, Uddiyana bandha et Jalandhara bandha.  Chez une personne  saine, l’énergie circule librement. Elle est générée par le diaphragme et contrôlée par  deux extrémités,  l’une se trouvant dans le bassin et l’autre dans la gorge.

Pour une raison qui m’est  inconnue, beaucoup de pratiquants ont tendance à contrôler la sangle abdominale au point de ne plus pouvoir respirer à l’aise. J’en vois qui sont comme des naufragés qui essaient de survivre.  Si la circulation énergétique est obstruée dans le ventre, elle l’est dans le reste du corps. Il pourrait y exister un malentendu chez les pratiquants vis-à-vis du rôle de Uddiyana bandha.

Nous pouvons constater que l’énergie commence à monter et à se répandre à partir du Mula bandha et du plancher pelvien lors de l’inspiration. Si, par contre, on fige le bas du ventre et les intestins, on inhibe la circulation énergétique et ainsi on prive notre systême de sa nutrition vitale. En plus, si le bassin et le bas du ventre sont tendus, nous perdons l’équilibre naturel du corps et essayons de compenser cela souvent en tendant encore plus les muscles. Le résultat est qu’après chaque pratique, on se trouve de plus en plus bloqué. Le contrôle qu’on exerce, c’est de ne pas laisser le ventre se gonfler à l’inspiration et  de le rentrer vers l’intérieur, vers le Mula bandha, à l’expiration.

Vous pouvez faire connaissance avec cette respiration aussi bien dans la pratique des asanas qu’en dehors de cette pratique. Sentez que l’énergie avance à  l’inspiration librement  vers le haut , qu’elle ne soit pas bloquée à aucun endroit dans le corps. N’oubliez pas qu’en ce qui concerne les bandhas, ils sont exécutés plutôt au niveau prânique que physique.


Ihmiskehossa on kolme kohtaa, jotka luonnollisesti kierrättävät ja hallitsevat energiaamme. Ne ovat nimeltään Mula bandha, Uddiyana bandha ja Jalandhara bandha. Kun energia liikkuu meitä ravitsevasti, se ei hajoa ympärillemme uloshengityksessä, vaan palaa meihin takaisin – Ashtangajoogaharjoituksessa kahden polariteetin tietoisella käytöllä. Uddyana bandha, joka on yhteydessä palleapunokseen, on sisäinen energiageneraattorimme ja sitä täydentävät nämä kaksi ääripäätä, Mula bandha lantionpohjassa ja Jalandhara bandha kurkussa.

Kun saamme harjoituksessa keskittymisen pysymään hengityksessä, alkavat bandhat ja hengityksen tuottama energia löytää jälleen keskinäisen yhteytensä. Voimme tuntea miten Uddiyana bandha vapauttaa jatkuvasti lisää energiaa ja miten energiakehon ääripäistä energia palaa takaisin keskukseen tiiviimpänä ja voimakkaampana. Sitten voimmekin tuoda enemmän tietoisuutta tälle yhteydelle. Alussa  energian hallitseminen on usein vaikeaa. Joidenkin on pakko avata suu haukkoakseen henkeään ja joidenkin kehossa on taas tunne, etteivät kestä tätä energiamäärää ja siksi he ikään kuin työntävät sen suun kautta ulos. Elimistö totutetaankin vähitellen sietämään suurempaa ja  tiiviimpää energiaa.

Läntisessä joogamaailmassa näkee harjoittelijoita, jotka tuskailevat hengityksensä kanssa siksi, että he jännittävät vatsaa tai yrittävät pitää sen täydellisen liikkumattomana hengityksessä. Tämä on ehkä pahinta mitä voi tehdä. Jos vatsa nimittäin  on jännittynyt hengityksessä, energia tukkeutuu muuallakin elimistössä. Myös asanoissa oleminen käy vaikeaksi ja estää varmasti myös suuren osan niiden hyödyistä. Joskus ihmiset vain yrittävät jännittämällä pysyä asanassa – ja pysyvätkin. Siitä ei välttämättä ole mitään hyötyä, mutta haittaa voi olla.

Voit harjoitella sekä asanoissa että muutenkin tuntemaan miten sisäänhengityksessä vatsalihakset eivät häiritse energiankulkua lainkaan. Vatsalihaksia toki käytetään, mutta vain tarkoituksemukaisella tavalla, ei siis estämään hengitystä. Vatsalihakset myötäilevät hengitystä ja ohjaavat energiaa. Suoliston ja sisäelinten tulee myös “hengittää” sisään eli ne laajenevat tällöin ilman että vatsa kuitenkaan pullistuu ulospäin.

Voit tunnustella jokaisessa asanassa sitä, että energia lähtee lantiosta liikkeelle eikä pysähdy missään kohtaa kehoa. Bandhojen käytön olisi hyvä olla alusta asti lähempänä pranaharjoitusta kuin fyysisiä lukkoja.

Pranayama IV


Photo: Pauliina Kapanen


I see less happy practitioners in Ashtanga than I see people struggling and controlling. Controlling to the point that it makes them miserable. The conclusion I’ve made is that because our western mind is already stressed and controlling, we need first more space to feel and to understand how our bodies are influenced by our breath, mind, emotions.  Only after that it makes sense to control. And even then we need to understand what we’re controlling and why are we controlling it. This undestanding once more is not intellectual. We can understand with our body. I think it’s essential to grow in understanding instead of just repeating things as the teacher or tradition says.

My approach as a teacher is to start to liberate the energy, the mind, the emotions. Once the energy is flowing, you start to use it. To use it, you have to know how to control it. The control is there to give us something more. The discipline is there for the same reason. Without any control there’s no freedom. I give you one example on one precept in the asana practice. It’s about keeping your mouth shut.

In Paris I had some students who did the asana practice with their mouth open. Not widely open, but not closed either. There were three of them who in the end of the exhalation always opened their mouth a little bit. I could see that there strength flew away with the air. Instead of taking the prana in, or having it under their control, they just let it out: the prana just dispersed around them leaving them empty and weak. I asked them to change that habit.

One of them told me about the difference. She could feel that to close her mouth releived the tension in the neck. And when she had the mouth open, it gave her immediately a tension in the neck again. She used to have migraines repeatedly. (It’s with her permission I’m writing these lines about her.)

Then I had a weekend workshop in the Pyrenees where we had some energy sessions during which we just watched. We tried this with closed eyes: To be in connection with your prana with closed eyes and then slowly open the mouth to feel the difference in your subtle body.  Some said the open mouth gave a feeling of emptiness and kind of disappearing feeling. With the mouth closed, many people felt that everything came back into harmony and the energy was strong around the heart. They felt good and safe. They felt complete. They felt love.

If you work your energy with this subtleness and add asanas to it, there will be no end to your growing wisdom and sensibility. You will just get deeper and deeper in your own energy and find a remedy inside of you if something is disturbing you.  Don’t lose this energy connection in your asana practice.


Je me demande si c’est parce qu’en Occident on essaie de contrôler beaucoup de choses avec la tête, qu’il faut d’abord libérer l’énergie et le mental, avant de commencer à aller plus loin dans la pratique. On se débarrasse du stress pour avoir de l’énergie. Une fois plus détendu,  on commence à contrôler certaines choses. On  contrôle ce que nous dicte la tradition et ainsi on évite d’être tendu tout le temps et par rapport à tout.

Mon approche aussi  bien en tant que pratiquante qu’en professeur, est tout simplement cela: rendre l’énergie libre. Ensuite, on commence à contrôler avec subtilité, avec une intelligence et une compréhension. Il ne suffit pas de connaître les principes, il faut aussi pouvoir les appliquer dans le corps. Cela prend du temps et c’est ce que j’appelle le travail dans le yoga. Travailler le savoir dans le corps. Le contrôle est obligatoire comme l’est la discpline. Les deux vont nous donner plus de liberté. Parfois dans la pratique de l’Ashtanga, les élèves ne comprennent pas tout à fait – pourquoi par exemple on utilise les dristhis ou les bandhas. Pourquoi on garde la bouche fermée pendant la pratique..?

Je vous donne un exemple assez récent pour donner un peu plus de lumière à ce dont je parle. Je donnais des cours à Paris. Il y avait trois élèves que je voyais assez régulièrement dans mes cours et ces trois-là, ouvraient la bouche à chaque fois à la fin de l’expiration. Je voyais très clairement que par ce fait, ils perdaient leur énergie ou au moins, ils n’en acquéraient pas. Le prâna se dispersait autour d’eux au lieu de se concentrer dans leur corps pour leur donner de la force. Je leur ai conseillé de changer cette habitude.

Une parmi eux, m’a fait part de sa découverte énergétique dans son corps. Une fois  devenue plus consciente de la différence entre ayant la bouche ouverte ou la bouche fermée, elle s’est rendu compte que le fait de fermer la bouche avait diminué la tension dans la nuque. Maintenant qu’elle faisait par curiosité des essaies en respirant (la bouche fermée/la bouche entrouverte), elle sentait très clairement que c’était là une des causes de cette tension et ainsi de ces migraines. La nuque ayant été coincée au niveau énergétique, l’énergie ne se répandait plus naturellement dans le crâne.

Ensuite, j’avais un stage de week-end dans les Pyrénées et j’ai parlé de cette découverte à mes élèves là-bas. Comme on travaillait avec le prâna, je leur ai demandé de faire un essai. On était assis, les yeux fermés. Tout ce qu’on a fait, c’était ouvrir la bouche lentement et puis refermer la bouche et voir ce que ça donnait au niveau énergétique dans le corps ou bien dans les sensations en général. Il y en avait, qui disaient que le fait d’avoir la bouche ouverte, leur donnait une sensation de vide et même de peur. Quand ils refermaient la bouche, le calme et le bien-être se réinstallaient. Quelqu’un disait que la bouche fermée, il sentait l’amour, qu’à l’intérieur de lui, il y avait quelque chose de complet,  chaleureux et sécurisant.

Je crois que si on travaille avec notre prâna avec une subtilité et qu’on y ajoute des asanas qui font circuler le prâna encore plus, il n’y a pas de fin à la croissance en sagesse, en harmonie et  en épanouissement dans notre vie. On devient de plus en plus sensible et de plus en plus fort.


Minä lähden opetuksessani ja harjoituksessanikin aina liikkeelle energiakehosta ja hengityksestä. Olen saanut huomata joogakursseilla, että suurin osa länsimaisista ihmisistä on tottunut jännittämään ja kontrolloimaan kaikkea sisällään ja usein myös hahmottaa koko elämän pitkänä jonona erilaisia ponnisteluja. Näin siis myös joogaharjoituksesta tulee jonkunlaista taistelua. On kuitenkin suuri merkitys sillä onko ponnistelut tehty hyvässä hengessä vai otsa rypyssä ja ovatko ponnistelut ylipäätään hedelmällisiä vai eivät. Jos ihminen joogaharjoituksessaa hikoilee, tuskailee ja kiroilee vuodesta toiseen, ehkä on hyvä pysähtyä katsomaan löytyisikö joku rakentavampi tapa harjoitella ja voisiko harjoituksen merkityksen ymmärtää uudella tavalla?

Itsekuri ja kontrolli ovat toki osa joogaharjoittelua, mutta on erittäin olennaista ymmärtää missä kohtaa niitä käytetään ja miten. Jooga ei ole kuitenkaan pelkästään itsekuria ja kontrollia. Itse pyrin saamaan oppilaani aina ensin rentoutumaan ja siten suurempaan vapauteen, jotta he olisivat herkempiä havaitsemaan mikä vaikuttaa mihinkin ja miten.

Ashtangajoogaharjoituksessa on joitain perusasioita, jotka kaikki harjoittelijat tuntevat jotenkin: dristhit, bandhat, syvä hengitys. Aina ei kuitenkaan ole selvää miksi näitä käytetään. Ehkä ihmiset teoriassa vielä ymmärtävätkin, mutta eivät löydä käytännön sovellutusta ja oikeasti syvää yhteyttä näihin joogan muinaiseen viisauteen sisältyviin periaatteisiin. Haluan kertoa yhden esimerkin. Voit sitten kokeilla samaa itse harjoituksessa tai sen ulkopuolella!

Ashtangaharjoituksessahan  suu pidetään kiinni. Hengitysilma kulkee sierainten kautta.  Jokin aika sitten opetin pidemmän jakson pariisilaseilla joogastudiolla. Kolme oppilasta kiinnittivät huomioni siksi, että  jokainen heistä avasi suunsa uloshengityksen lopussa. Näin miten juuri koottu energia valui heistä ulos yhdessä hetkessä sen sijaan, että se olisi tiivistynyt kehoon. Jokaiselle sanoin erikseen tästä tavasta, josta he eivät olleet tietoisia.

He harjoittelivat sitten uudella tavalla ja yksi heistä kertoi huomanneensa miten paljon se vaikutti. Ensinnäkin hän koki miten aiempi suu auki hengittäminen toi niskaan jännitystä ja miten se sama jännitys poistui heti kun sulki suunsa. Hän sanoi huomanneensa myös miten se niskan jännitys jatkoi matkaansa kehossa ja nyt kun hän muutti tapaansa, kaikki alkoi tavallaan sisäisesti alusta. Hänellä oli tietoisuus siitä mitä kehossa oli menossa ja miten se korjataan. Mielenkiintoista on tietenkin sitten tutkia mikä on ollut aluksi se syy hengittää suu auki ja muuttaa näin energianvirtausta kehossa.

Näiden kokemusten rikastuttamana lähdin pitämään viikonloppukurssia Pyreneille, missä samasta aiheesta tuli puhetta, koska sielläkin joku aukoi suutaan liikaa. 🙂 Teimme testin. Istuimme silmät ja suu kiinni. Sitten avasimme suun ja seurasimme mitä kehossa tapahtuu. Suljimme suun ja katsoimme taas mitä siitä seurasi energiassa. Joillekin tuli suun avaamisesta pelon tunteita ja tyhjyyttä. Kun suun sitten laittoi kiinni, turvallisuuden tunne palasi. Joku sanoi, että suun sulkeminen antoi täyteyden ja rakkauden tunteen. Ikään kuin kaikki olisi mennyt kohdalleen sisäisesti.

Jos tähän herkkyyteen ja energiatyöskentelyyn lisätään vielä asanat, jotka edesauttavat energian kulkua, niin en näe, että tietoisuuden ja elinvoiman kasvulle on mitään rajoja. Pääsemme aina vaan syvemmälle energiaamme käsiksi ja voimme elää siinä sataprosenttisesti. Tunnemme pienimmätkin muutokset siinä emmekä siten enää ole mielemme ohjattavissa. Tiedämme mitä tulee milloinkin tehdä, koska olemme itse elämän lähteessä.

Pranayama III – Flying without wings


Photo by: Pauliina Kapanen


In Ashtanga Yoga classes, you are supposed to learn to breath in the very beginning. You learn a breathing technique. Is it really possible to LEARN to breath? Or is it something we could discover? Something to connect ourselves with?

I’m asking these questions, because I see people having practiced Ashtanga yoga for years and still struggling with their breathing (and thus themselves), still making huge efforts to make it through their practice. I also meet beginners who don’t struggle and who continue their yogic way in a flow.

Once you are  familiar with this watching practice and you are connected to your prana, you can connect with the natural VOLUME of your breath. To become conscious of the volume of both the inhalation and the exhalation. If you feel that they are not in balance, delicately equalize them.

It’s not a question of having equal length in time or noice between in-breath and out-breath, but having an equality in volume and energy. You’d be exhausted with your practice every time you do it instead of revitalizing yourself if you’re thinking about time and stressing yourself out.

Of course, even if you start to do a more conscious work with your breath and you succeed in equalizing it, you may be exhausted, because you’re changing a pattern inside of you. This pattern has something to do with your psyche and so the work you do with your breathing, you do with your psyche too. Once you’ve managed to change the pattern, you don’t have to control your breath so much. It begins to adapt more easily to anything you do.

Volume doesn’t mean you have to take as much air in as you put air out, because the inhalation and the exhalation are really two polarities of one action. They complete each other in this action and they are very different in energy, as they are different  physiologically and emotionally. Volume doesn’t mean either that you should take as much air as you can. You take what’s natural and what feels right and adequate in that particular moment.

Deep in the life level, inhalation is about opening yourself to receive prana. And this is a law of life: you can’t really take anything. You can just receive if you are open. if you don’t know how to receive, whatever you have, doesn’t really have value to you.

In the life level, exhalation is about keeping the prana inside you just got. Keeping and allowing your body to absorb it. This is possible when your mind and body are connected with your breathing and your prana. Otherwise, your body is living separately and is not getting nourished with prana. It gets what you give it in food and oxygen, but that’s not a real LIFE for your body.

The next step in your prana practice is to give more space to your inhalation in a relaxed way. Then you just watch how much this influences your exhalation. Make your inhalation a little bit longer so that you can feel it not only in your lungs, but in your body. It’s like an inside stretch of your body. So, give your body this smooth massage of your own breath.


Dès que nous commençons à pratiquer l’Ashtanga Yoga, nous sommes censés apprendre à respirer avec une technique. Je me demande pourtant, si au lieu d’apprendre à respirer, on pourrait découvrir comment entrer en contact avec notre respiration.

Parfois, je suis épatée de voir des élèves ayant pratiqué pendant des années et qui malgré cela sont toujours en train de lutter lorsqu’ils pratiquent. La lutte n’est pas nécessaire. Si le chemin commence bien avec une vraie connection avec nous-mêmes, nous ne pourrions jamais plus nous trouver en train de lutter avec nous-mêmes. Il est vrai qu’il s’agit d’une pratique puissante, mais elle a aussi d’autre qualités qu’on oublie souvent.

Une fois que nous sommes connectés avec cette couche prânique en nous, nous pouvons commencer à faire quelque chose de plus. La chose suivante est de prendre conscience du volume naturel de notre respiration. Bien sentir le volume dans l’inspiration et l’expiration. Si nous sentons que l’inspiration et l’expiration ne sont pas égales, nous pouvons essayer de les égaliser d’une manière très subtile. Je ne parle pas d’une égalisation en temps entre l’inspiration et l’expiration, mais en volume et en énergie. Si nous essayons d’égaliser les respirations en temps, nous allons nous épuiser très vite.

L’épuisement est normal, lorsque le travail est fait d’une façon adéquate, parce que nous travaillons sur notre psyché. Quand le travail aboutit, c’est-à-dire, lorsque la respiration trouve un écoulement nouveau et naturel, nous n’avons plus à la contrôler autant. Elle va nous servir en s’adaptant à tout ce que nous faisons.

Quand je parle du volume, je ne veux pas dire qu’il faudrait prendre autant d’air qu’ on en expulse. Cela, parce que l’inspiration et l’expiration sont deux choses complètement différentes, quoique complémentaires. Elles sont différentes en leur énergie et elles le sont aussi bien physiologiquement qu’émotionellement. Avoir une respiration volumineuse ne veut pas dire de prendre autant d’air que possible. Nous prenons juste autant qu’il nous en faut à ce moment-là.

À un niveau très profond de la vie en général, l’nspiration n’est pas équivalente à prendre du prâna. Il s’agit de nous ouvrir pour en recevoir. Nous ne pouvons pas prendre quoi que ce soit, mais nous pouvons recevoir si nous sommes ouverts à ça. Au niveau prânique, l’expiration veut dire garder le prâna que l’inspiration nous a amené et ensuite permettre à cette énergie de se répandre dans notre corps. Cela est possible si le mental et le corps sont en connection avec la respiration et ainsi le prâna. Si le corps est séparé du reste, il ne va pas être nourri en prâna et il sera privé de vraie vie.

Maintenant, nous pouvons pratiquer à donner plus d’espace à notre inspiration tout en restant bien détendu. Lorsque l’inspiration se prolonge, nous pouvons constater quelles répercussions elle a sur notre expiration. Nous prolongeons l’inspiration juste un tout petit peu pour sentir cette expansion, cet étirement se diffuser presque malgré nous dans notre corps. C’est comme si nous nous étirions à l’intérieur des parois du corps. Nous nous massons le corps à l’intérieur avec notre propre énergie. C’est magnifique!


Ashtangajoogan opetus lähtee usein asanaharjoituksessa käytettävästä voimakkaasta hengityksestä. Ihmisille opetetaan hengitystekniikka. Pitääkö hengitystä todellakin opetella vai voimmeko ymmärtää sen syvemmän merkityksen ja yhdistyä siihen henkisestikin?

Usein kohtaan ashtangajoogan harjoittajia, jotka hengittävät ahdistuneesti. Heillä on voimakas rytmikäs hengitys, joka tuntuu vievän heiltä paljon elinvoimaa. Taustalla on varmaankin ajatus siitä, että hengitystä pitää jotenkin suorittaa koko ajan. Jotkut ihmiset taas näyttävät olevan ihan luonnollisia harjoituksessaan, myös mitä tulee hengitykseen – se sopeutuu kuhunkin asanaan, liikkeeseen ja hetkeen.

Kun olet löytänyt yhteyden omaan pranaasi, voit seuraavaksi harjoitella tuntemaan paremmin hengityksesi tilavuuden ja voiman. Jos huomaat, että sisään- ja uloshengityksesi eivät energeettisesti täydennä toisiaan, voit hienovaraisesti ehkä muuttaa tätä tasapainoa. Kysymys ei siis ole siitä, että sisään- ja uloshengityksen tulisi olla ajallisesti yhtä pitkiä (vaikka aika voikin olla yksi mittari), vaan  siitä miten ne suhteutuvat toisiinsa energiatasolla. Jos toinen on voimakkaampi toista, on seurauksena energian loppuminen. Joogaharjoituksen tarkoitus on vitalisoida eikä viedä ihmiseltä energiaa. Harjoitus voi toki kuitenkin väsyttää myös siksi, että hengitystavan muuttaminen vaikuttaa syvästi. Sitten kun harjoittelu tuottaa tulosta ja hengitys löytää uuden energeettisen tasapainon, ei sitä tietenkään tarvitse kontrolloida enää samalla tavalla. Se sopeutuu soljuvasti siihen mitä kulloinkin teet.

Hengityksen voimakkuus ei merkitse joogassa  ison ilmamäärän liikkumista keuhkoihin ja ulos. Sisään- ja uloshengitys täydentävät ja tukevat toisiaan ja tasapainossa ollessaan antavat hyvän ja energisen olon. Sisään- ja uloshengitys ovat todella toistensa vastakohtia, niin fysiologisesti kuin emotionaalisestikin.

Jos tunnustelemme hengitystä  viettitasolla, sisäänhengitys on elämän hyväksymistä ja sille antautumista. Sitä ei tarvitse siis ottaa, suorittaa tai tehdä. Saat elämänenergiaa niin paljon kuin voit vastaanottaa. Uloshengitys energiana tarkoittaa elämän säilyttämistä, sen sisällyttämistä itseemme ja syvää yhteyttä siihen. Prana siirtyy kehoomme, jos mielemme ja kehomme ovat tässä pranayhteydessä.

Seuraavaksi voitkin harjoitella antamaan sisäänhengityksellesi enemmän tilaa. Hengityksellä tarkoitan tietenkin pranaa ja sen liikettä meissä sisäänhengityksen aikana. Voit  ehkä onnistua laajentamaan pranaa sisälläsi ja siten kokea hengityksen ihan uudella tavalla: kyse ei ole keuhkoista ja ilmasta, vaan sisäisestä energiasta, joka laajenee tietoisuuden avulla.

Pranayama II


To enter the layer of prana in you, you first connect with your natural breath. To create this contact you need to give yourself time. Time to watch what’s going on in you and how you feel about that. You can just sit down or lay down on your back. Then wait the breathing to settle into a state where you can feel you’re not controiling it anymore.

When you’re not doing anything else but watching, you give your prana more free space to move, to express itself. It will express itself. Sometimes if you have been far too long disconnected from this inner reality, you are scared of yourself. You don’t know your own depth and that’s why you don’t  feel safe. You need some courage to go there were the energy is moving, but as you get used to this daily adventure, you will also gain strength and understanding that will make you more trustful – even of life in general.

Try to do this every day. The pranic movement is not easy to perceive when your mind is active. Take 15 minutes for yourself to just be. Many things start to move: your thoughts, your emotions. You just watch. You become familiar with these pranic movements inside without stopping them. That’s crucial. We often try to stop our negative feelings (movements of energy that feel bad). This is a way to start to live them through. Sometimes it’s pressure, sometimes it’s restlessness, sometimes emptiness. And you keep watching. Over time, you will understand the deep life layer in you, your prana! When you’re connected to the pranic level in you, you’re connected with life itself and you become fearless, more intuitive and more inspired.


C’est la respiration qui nous permettera d’entrer en contact avec le prâna en nous. Pour prendre conscience de cette couche en nous, il faut que nous nous donnions assez de temps pour juste être là, pour nous détacher de nos pensées pour mieux sentir ce qui se passe en nous. Cette observation peut se faire dans la position assise ou bien dans la position allongée sur le dos.

Lorsque nous ne faisons rien d’autre que d’observer ce qui se passe à l’intérieur,  nous permettons à notre prâna de mouvoir et de s’exprimer plus librement. Il va le faire, sans aucun doute. Parfois, si nous sommes restés longtemps sans être connectés à cette réalité intérieure, nous commençons à avoir peur de nous-mêmes et cela nous angoisse bien entendu encore davantage. C’est que nous ne nous connaissons pas jusqu’au fond, ce qui contribuerait à un sentiment de sécurité. Car la connection avec ces couches profondes nous rassure, nous donne une force bien particulière. Il est vrai que de se rencontrer, pénétrer les couches inconnues où l’énergie est en mouvement, demande du courage. Personne ne pourra nous accompagner vraiment sur ce chemin.

Une parfaite pratique quotidienne est de prendre juste un quart d’heure à être présent pour soi-mème. Rien d’autre. Les choses commenceront à bouger, la réalité fera surface. Le mental se mettra certainement à créer des excuses pour arrêter ces séances. Ensuite, il y aura des émotions qui prendront de nouvelles formes en nous. L’important, c’est de devenir familier avec ces mouvements prâniques sans les arrêter. Nous allons les vivre. Ça peut être des pressions, perturbations, sentiments de vide et nous ne faisons que persévérer à observer ces mouvements et ce qu’ils suscitent à l’intérieur de nous. Une fois bien connecté avec notre prâna, nous sommes connectés avec la vie elle-même et nous serons plus intuitifs et naturellement courageux et inspirés par la vie.


Yhteys pranaan löytyy luontevasti hengityksen avulla. Hengitystapahtuma on kiinteässä yhteydessä ja vuorovaikutussuhteessa pranamme eli elinvoimamme kanssa. Ensimmäinen askel tämän yhteyden selkeämmäksi kokemiseksi voi olla ajan ottaminen itselleen. Et siis tarvitse mitään muuta harjoitusta, jotta voit nähdä mitä kaikkea on käynnissä sisälläsi. Voit totuttaa itsesi ensin päivittäiseen hetkeen, joka on pyhitetty vain itsesi kuuntelulle. Voit toteuttaa tämän istuallasi tai selinmakuulla.

Kun et ota mitään tavoitetta tälle hiljaiselle hetkelle, saat huomata, että pranasi alkaa liikkua uudella tavalla. Jos se on ollut tukahdutettuna, se voi yllättää liikkeillään. Luonnollisesti tällaiset voimakkaat sisäiset purkaukset voivat aiheuttaa pelkoa, koska emme välttämättä ole olleet yhteydessä todellisten tunteittemme kanssa pitkään aikaan. Tavallaan pelkäämme itseämme. Kuitenkin jos jatkat tätä harjoittelua keskeytyksettä, saat huomata, että nämä liikkeet muuttuvat sisälläsi kaiken aikaa. Totut siihen ja huomaat, että mitään pelättävää ei ole. Mukaan tulee tietenkin myös voimakkaita ilon ja elämänhurman hetkiä.

Voit siis hyvin harjoitella ottamalla itsellesi päivittäin vartin verran aikaa. Huomaat, että mieli alkaa keksiä verukkeita, jotta pääsisi paikallaanolon piinasta. Tunteet ja kehon vaivat voivat myös jarrutella istumisen aloittamista. Yritä olla tässä periksiantamaton, niin huomaat, että kestät hyvin myös näitä sisäisiä vastustuksen ääniä ja myös muita negatiivisia tunteita. Kun elät niitä päivittäin antamatta niille valtaa, saat enemmän varmuutta tunne-elämääsi etkä enää kaihda tilanteita, joissa voisit joutua kokemaan jotain epämiellyttävää. Elämäsi muuttuu sisäisesti rauhallisemmaksi ja avarammaksi ja voit alkaa luottamaan enemmän intuitioosi.Image

Pranayama I

Pranayama is often translated from sanskrit as “breath control” or “energy control” and interpreted then as something we could do to control the “prana”, vital energy.

The first thing to understand about this term, is that it describes a state in which the prana, the life energy is in control, but not in our control.  It’s in balance, i.e. not  “out of control”.

Très souvent, le terme “Pranayama” se traduit par “contrôler la respiration” , “contrôler le prâna”, ce qui donne à penser qu’il s’agirait d’un contrôle, d’une volonté qui maîtrise l’énergie vitale.

Toutefois, il est question d’un état dans lequel l’énergie vitale est contrôlée par elle-même, c’est-à-dire, il n’y a pas de volonté, pas d’effort, mais les énergies s’installent en harmonie en nous.

Suomeksi “Pranayama” käännetään monesti “hengitysharjoitukset” tai “hengityshallinta”. Nimestä saa ehkä sen käsityksen, että hengitystä pitäisi kontrolloida tai että sitä voisi kontrolloida – ja toki pinnallisesti voikin, mutta Pranayamassa on kyse eri asiasta.

Pranayama tarkoittaa sitä, että prana eli energia asettuu ihmisessä itsestään tasapainoon. Tätä emme voi siis kontrolloimalla saada aikaan. Emme voi määrätä energiaamme tasapainoon.

Prana in harmony: relaxed, open, curious, playful, connected..Image

Photo by: Pauliina Kapanen

Le soleil au zénith

La transmission du savoir et  de la tradition  dans le yoga est souvent vue comme quelque chose d’étrange. Surtout, lorsqu’il s’agit  des gurus qui peuvent éventuellement nous transmettre des choses. Mêmes les débutants en yoga disent parfois qu’ils veulent pas entendre parler des gurus. Les gens peuvent même aller se poser des questions du genre: c’est quoi ce culte? Pourquoi y-a-t-il un guru? Et se disent peut-être qu’ils n’ont pas besoin d’un guru eux-mêmes. Ce concept ne nous est pas familier en Occident.

La même chose peut être plus accessible et moins craintive en prenant la tradition de la danse classique comme point de départ. Comme ces domaines ne sont pas premièrement intellectuels, le siège du savoir étant le corps, c’est du vécu qui se transmet si l’élève pour sa part peut se transformer en un récipient. Je pense que la différence entre un guru et un professeur  (que ça soit le yoga ou la danse), c’est la capacité de transmettre par sa propre énergie quelque chose d’essentiel de la tradition. Cette qualité est souvent innée chez les gens. Il y en a qui enseignent et il y en a qui transmettent.

L’année dernière, j’avais le grand bonheur de rencontrer et d’avoir comme professeur de danse classique,  Marie-Pierre Greve, ancienne première danseuse, une belle femme intelligente, gentille, grâcieuse et généreuse.

Après ces cours, j’avais l’impression qu’elle avait transmis son énergie dans moi ou bien moi, je l’avais absorbée dans toutes mes cellules. J’étais légère. Curieusement, je n’étais pas moi-même.  Et en fait, j’étais épuisée de cet excès d’énergie souvent pendant une semaine entière! Je ne pouvais pas assimiler autant qu’elle me donnait.

Cette même sensation d’être transpercée, envahie par une autre énergie, j’ai eu avec le guru de l’Ashtanga Yoga,  Sri K Pattabhi Jois dès le premier instant que je l’ai rencontré à Mysore, Inde. J’ai senti que j’étais envahie par une douceur et chaleur inconnues par moi jusq’au-là. Cet amour m’a même paralysée quelques instants. J’en garde un souvenir très vif.

Les personnes les plus importantes dans ma vie – en dehors de ma famille – ont été mes professeurs. Ces professeurs m’ont transmis quelques chose de précieux, d’inexpliquable. Aujourd’hui, je sens qu’ils coulent dans mes veines. Personnellement,  je  ne pourrais jamais oublier mes professeurs, parce qu’ ils restent vivants dans moi. Je leur suis extrêmement reconnaissante. Je ne peux peut-être pas assez les remercier, mais  la plus belle chose, pour moi, c’est de continuer à transmettre ce que j’ai eu – si j’en ai la capacité.

Messieurs-Dames, voici deux de mes gurus, la merveilleuse transformatrice par excellence, Marie-Pierre Greve et le guru regretté de l’Ashtanga yoga, Sri K Pattabhi Jois (moi, en train de grimper mes jambes):