Annikki

LOVE AD INFINITUM

I was already exhausted as a little girl when at the age of 5 Annikki came to my life as  my nanny. She was a loving and caring person. That’s why I hated her so much. I hated her smile and her questions about how I felt.

I never trusted her, because all she represented was so strange for me. I had never met that kind of a person before. She was telling me things about her life. That she was from Kajaani, that she had had two husbands she really loved. I thought Kajaani was the most stupid place on earth and her husbands were only two ugly bold men.

She left her job as my nanny when I was 6. To come back in my life when I expected it the least. More than 30 years later, I was heading to Lapland for some vacation with my partner. The atmosphere was relaxed and joyful in the car. We drove through almost the whole country in the darkness illuminated by the snow. After 5 hours, the car lights brightened the letters of the road sign: Kajaani. The flash got immeadiately in my guts. My guts got into my throat to give a gentle and clear pressure to let something come out.

Suddenly I felt there was something I had waited all my life. Love. All I wanted to do, was to get into Annikki’s arms, to be hold by her. I could feel her love at that moment with all my body. I knew she always loved me. And I couldn’t help crying for the rest of the drive. I was extremely sad and full of love.

Once we got into our destination I tried to contact Annikki. She had past away a year before. She gave me a priceless gift. Her love. That I could receive decades later. Love never dies.

L’AMOUR À L’INFINI

J’ai eu une nouvelle nounou, Annikki, à l’âge de 5 ans, lorsque j’étais déjà totalement perdu et épuisée par la vie. Annikki, par contre, était très aimable et  aimant  avec de grands rayons de soleil qui brillaient dans ses yeux. C’est pour ça, que je la haïssait dès le premier moment. Je détestais son sourire et les questions qu’elle me posait sur moi. Comment j’allais, ce que je voulais faire dans la journée, dans la vie, etc.

Je n’avais jamais confiance en elle, parce que je ne pouvais pas saisir la joie qu’elle propageait. Je n’avais jamais rien vécu de semblable. Moi, ça ne m’intéressait pas ce qu’elle me racontait sur sa vie. Peu m’importe qu’elle soit née à Kajaani ou qu’elle ait eu deux maris qui avaient décédé. De toutes façons, Kajaani, pour moi, c’était l’endroit le plus con qui soit et ses maris, cex deux mecs chauves, je les trouvais moches.

La vie nous a séparées un an plus tard pour croiser nos chemins de nouveau plus de 30 ans plus tard. C’était une nuit d’hiver quand nous nous dirigions vers la Laponie avec mon amoureux. L’atmoshphère était joviale et intensive dans la voiture qu’on conduisait à tour de rôle dans le paysage exotique noir et blanc finlandais. Au bout de 5 heures, les phares illuminaient l’enseigne sur la route: Kajaani. Le nom de la ville me faisait tourner les entrailles. C’était un peu comme si les viscères montaient vers la gorge tout en étant très douces, mais en même temps en donnant une pression, un signe qu’elles avaient hâte de trouver une sortie.

J’avais l’impression de reconnaître quelque chose d’énorme à l’intérieur de moi-même. Quelque chose qui avait toujours résidé en moi, mais que je n’avais pas pu sentir jusque-là. Là, je n’avais qu’une envie tout d’un coup et c’était de me retrouver dans les bras d’Annikki. J’ai pu sentir son amour inconditionnel et son soleil inamovibles. J’étais abattue, stupéfaite et pleine d’amour. J’ai littéralement fondu en larmes.

Arrivée à destination, je me suis renseigné si je pouvais encore trouver Annikki quelque part sur terre. Elle s’était pourtant éteinte l’année d’avant. Elle m’a fait un cadeau d’une valeur inestimable. Elle m’a donné l’amour que j’étais capable de recevoir 35 ans plus tard.

VAIN RAKKAUS ON IKUISTA

Annikki tuli minulle hoitotädiksi, kun olin jo henkisesti uupunut ja sisäänpäin lukkiutunut 5-vuotias. Annikki oli aurinkoinen ja rakastava. Siksi häntä vihasinkin heti ensi hetkestä. Hänen hymyään ja kyselyjään siitä miten minä voin.

En koskaan luottanut häneen, koska en voinut ymmärtää hänen rakkauttaan ja valoaan. En ollut sellaista kokenut aiemmin. En ollut kiinnostunut mistään mitä hän kertoi elämästään. En siitä, että hän oli kotoisin Kajaanista, että hänellä oli ollut kaksi aviomiestä. Minusta Kajaani oli maailman tyhmin paikka ja hänen miehensä rumia kaljupäitä.

Tiemme erosivat minun ollessani 6-vuotias. Kunnes sitten yli 30 vuotta myöhemmin ajoimme talviyössä silloisen kumppanini kanssa kohti Lapin hiljaisuutta. Tunnelma oli leppoisa ja intensiivinen, kun automme halkoi tunti toisensa perään eksoottisen mustavalkoista maisemaa. Ajettuamme jo viitisen tuntia, ajovalot välkähtivät kyltissä: Kajaani. Kirjaimet saavat sisukseni heilahtamaan ja tuntui kuin koko suolisto pehmedellään ja painollaan olisi noussut kurkkuuni.

Tuntui kuin joku olisi aina odottanut sisälläni tullakseen tunnistetuksi ja nyt sain siihen yhteyden. Tunsin suunnatonta kaipuuta Annikin syliin. Tunsin hänen pyyteettömän rakkautensa ja näin hänen kaiken valaisevan aurinkonsa. Piuhat päässäni ehtivät yhdistyä sen verran, että tajusin kyltin muistuttavan minua Annikista. Loppumatkan olinkin kyynelvirran katkeamattomassa hytkeessä. Olin surullinen ja täynnä rakkautta.

Perille päästyämme otin selvää voisinko vielä tavata Annikkia. En kuitenkaan tällä planeetalla. Hän oli nukkunut pois vuotta aiemmin. Hän antoi minulle suurenmoisen, korvaamattoman lahjan: rakkauden, jonka otin vastaan kymmeniä vuosia myöhemmin.

Image

Annikki and me.

Advertisements

2 thoughts on “Annikki

  1. Hassua – minulle tapahtui tällä tavalla samoin aivan vähän aikaa sitten.

    Se on kummallista (ja samalla niin normaalia), että aina ei pysty ottamaan toisen aitoa ja syvää rakkautta vastaan, koska itse on niin lukossa.
    Kunnes sitten jotain tapahtuu, pikkuhiljaa, ja yhtäkkiä onkin tarpeeksi auki, ja silloin se rakkaus vyöryää. Ja täyttää kaiken, joka sopukan… Ja sen tuntee myös fyysisesti! Minulle tuo rakkauden vastaanottaminen teki samalla myös kipeää.
    Ihanaa, että kirjoitit tästä!

    Like

  2. Elina,

    minulle tämä ravisteleva matka löi lävitseni ensimmäistä kertaa sen tiedon, että rakkaus on ikuista. vaikka se on nykyään myös romanttinen klisee, se on totta. itsestämme riippuu milloin voimme ottaa sen vastaan – ihmisiltä, elämältä. mielenkiintoista on tietenkin myös se milloin ihmiset ottavat meidän rakkautemme vastaan. 😉 ehkä emme saa sitä koskaan tietää..se löytää perille meistä huolimatta.

    Anne

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s