Panda’s Adventures in Paris

A PANDA IN PARIS

In March I had the opportunity to visit an Osho meditation center in Paris. The atmosphere was really beautiful, down to earth and light. I’ve practice the Osho Kundalini meditation for about ten years, but until recently, I didn’t really get the point. I knew it was there, but this meditation didn’t touch me deeply. It’s like in any meditation, you have to practice for years to make it a brilliant tool for you.

In this meditation, the first part is shaking your body, your energy, your emotions, the second part is moving freely to the music and two last parts are in immobility, first standing and then lying on the floor. This time the second part touched me immediately. I didn’t feel like crying, but I could feel teardrops falling abundantly for the whole 15 minutes. It felt relieving and smoothing and soft inside.

After the meditation I could just fly, but  took the underground to go home. 😀 Inside I felt a strong emanation of light and strength. I was still surprised to see people turn their heads to see me again. Some were smiling at me. I was convinced that the meditation would heal the whole world, because I could see the immeadiate corollary of my meditation. I was bringing light to the people. 😀

When I was back at home, I realized there was a panda looking at me from the mirrow. My mascara had drawn circles around my eyes and I was looking like a crazy. Add a really happy smile to that..

EN PANDA À PARIS

Ce printemps, je suis allée faire des méditations Osho avec Albert Fedida à Paris XXe. L’atmosphère était fine et saine. Je connaissais déjà la méditation Kundalini de Osho qui a mis du temps pour s’ouvrir à moi ou bien, c’est moi, qui ai mis du temps pour lui donner une place en moi. Et puis, maintenant, ça va très loin en moi, en silence.

Dans la première partie de la méditation il s’agit de se secouer, dans la deuxième, le mouvement libre en musique et les deux dernières parties, immobile, debout et allongé. Cette-fois-ci, la deuxième partie a immédiatement touché le fond..les larmes se sont mises à couler et n’ont pas cessé pendant ces 15 minutes. Je ne l’appellerais même pas pleurer, j’ai senti quelque chose fondre en moi et sortir doucement. Je me sentais vraiment bien.

Après la séance, je suis rentré chez moi en métro Parisien. Je me sentais au dessus de tout dans mon bonheur et je sentais que je rayonnais à l’intérieur. J’étais pourtant très étonnée de voir les gens tourner la tête pour me fixer de regard. Les gens me souriaient. Je me disais que la méditation est vraiment quelque chose de spécial..quand on la pratique, ça change même nos entourages et même dans le métro. Illuminais-je  tout ce que je rencontrais?

Une fois rentrée chez moi, j’ai vu dans le miroir un panda. Mon mascara s’était répandu autour de mes yeux d’une façon bien expressive. J’ai dû faire rire les gens..avec ce maquillage et ce sourire d’une folle.

PANDAN SEIKKAILUT PARIISISSA

Kävin keväällä Pariisissa Albert Fedidan ohjaamissa meditaatioissa. Tunnelma oli hienovireinen. Oshon Kundalini-meditaatio oli minulle ennestään tuttu. Se on avautunut minulle pikkuhiljaa  vuosien mittaan ja  tunnen sen vaikuttavan jotenkin hiljaa ja silti syvälle.

Meditaation ensimmäinen osa on kehon ravistelua, toinen osa vapaata liikettä musiikissa. Kaksi viimeistä osaa ollaan paikallaan, ensin seisten ja sitten makuulla. Toinen osa avasi välittömästi kyynelkanavani. En tuntenut itkeväni. Tunsin vain vapauttavani jotain pehmeästi sisuksistani. Oli riemullista antaa kaiken sulaa.

Lähdin sitten myöhäiseen iltaan Pariisin metroon. Olin sisältä onnentäyttämä ja säteilevä. Tunsin kaiken menneen kauniisti paikoilleen. Ihmettelin miten paljon katseita vedin puoleeni. Ihmiset hymyilivät minulle siellä täällä, käänsivät jopa päätään katsoakseen pidempään. Ehdin ajatella, että kylläpä meditaatio todella vaikuttaa ympäristöönkin. Minusta lähtee ilmeisesti häikäisevää valoa.

Kotona peilin edessä näin mitä muutkin olivat nähneet: pandakarhun. Ripsivärini olivat levinneet silmien ympärille isoiksi mustiksi renkaiksi. Näytin varmaan hassulta niissä meikeissä ja autuaasti hymyilevänä. Lähinnä siis ihan tärähtäneeltä.