A boy and a statue

Pasi was already a big boy. He was six. I was five. In addition to his impressive age, Pasi was really cute, serious and he had a unique serenity for a child.

I was in the yard at my nanny’s. Pasi was the only child I new the name of. I was standing there not knowing how to get back to my nanny’s place. So many entrances in the huge building. I felt awful.

Suddenly I realize that Pasi is looking at me and says: “Stop bothering that girl!”  By his words and action I understand I was being harassed by some older boys. That’s why I felt so bad. I gaze my hero on the rock. I’m frozen and embarrassed by how happy I feel. A warm feeling spreads out deep in my chest.

First I didn’t even have an existence. Then Pasi saw me and made me visible to myself. I made sure I didn’t show anything out. I didn’t move a millimeter. I was like a statue – with an emotional storm inside.

UN GARÇON ET UNE STATUE

Pasi était un grand garçon. Il avait six ans. Moi, je n’en avais que cinq. L’âge de Pasi me donnait le vertige.  En plus de son âge respectable, Pasi avait l’air beau et sérieux et sa stabilité m’impressionnait de loin.

Je ne connaissais pas les enfants dans la cour de chez ma nounou. Je m’étais donc plantée devant une porte d’entrée. Je ne me souvenais pas non plus par quelle porte j’étais sortie. Je voulais partir sans savoir où aller. J’étais très mal.

Voilà que tout d’un coup, je perçois le regard de Pasi et  les paroles qu’il émet vers moi du haut de la colline où il est perché: “Arrêter d’embêter cette fille!” Ce n’est qu’à ce moment-là, que je me rends compte d’être entourée de trois garçons qui commencent à s’éloigner de moi par la force de cet ordre.

Je suis perplexe, figée de peur et en même temps, remplie de bonheur et d’amour vifs. Une expansion de chaleur inconnue jusque-là envahit ma poitrine. Je fixe mon héros sans rien dire. Une minute avant je n’étais même pas consciente de ce qui se passait autour de moi. Pasi m’a vue, m’a protégée et m’a donné une existence. Je n’ai montré aucune émotion, je n’ai pas bougé d’un millimètre.  Je suis restée là comme une statue.

POIKA JA PATSAS

Pasi oli jo iso poika. Kuusivuotias. Minä olin viisi.  Komean ikänsä lisäksi Pasi oli tumma, vakava ja vakaa.

Olin hoitotädin pihalla, missä en tuntenut muita lapsia. En myöskään muistanut mistä rapusta olin tullut siihen missä olin. Rappuja oli tusinan verran. Halusin pois. Oli paha olla.

Yhtäkkiä tajuan Pasin sanojen laskeutuvan kallion laelta alas kohti minua:  “Älkää kiusatko sitä tyttöö.” Vasta silloin herään huomaamaan, että meitä on neljä ja että nämä taikasanat erkaannuttavat kolme isompaa poikaa ympäriltäni.

Jään tuijottamaan turtana kalliolle. Olen jähmettynyt pelosta ja samalla häkeltynyt pehmeästä lämmön tunteesta. Ennenkokematon onni laajentaa rintaani.

En ensin tiennyt edes olevani olemassa. Pasi näki minut ja kertoi sen muillekin. Mitään tunteita en näyttänyt, milliäkään en liikkunut. Pysyin taitavasti patsaana.

Image

Advertisements

2 thoughts on “A boy and a statue

  1. Lapsuuden kokemukset heijastuvat usein vielä aikuisenakin käytökseen eikä asioiden juuria aina edes itse tiedosta. Jossain tilanteessa vain alkaa käyttäytyä omituisen hyökkäävästi ja/tai pakenee.

    Jos asian (ja sen, mistä se johtuu) tiedostaa, olo yleensä helpottuu. Usein oman hassun käytöksensä tiedostamisessa on kuitenkin tekemistä ja tutkiskelemista. Joskus myös jo automaattiseksi muodostunut reaktio vaatii ponnistelua, että siitä pääsisi eroon.

    Minulla ne tilanteet, joissa alan käyttäytyä oudosti, lähtevät pienistä ärsykkeistä. Ja ärsykkeet ovat yleensä sellaisia, että ne pitäisi kuitata korkeintaan hymyllä. Todellisuus ja tunnereaktio eivät kohtaa, vaan taustalla vaikuttaa jokin vanha muistijälki. Lapsuuden kiusaamiskokemukset ovat siellä joukossa.

    Nämä vanhat heijastumat tunnistan itsessäni siitä, että reaktio on voimakas, näen asiat ja muut ihmiset niiden läpi mustavalkoisina ja puolustelen omaa käytöstäni täysin kestämättömin perustein. Olen alkanut (toivottavasti!) vähitellen huomata, milloin liikutaan tällä alueella.

    Jooga ja meditaatio nostavat tietoisuustasoa näiden muistijälkien ja oman omituisen käyttäytymisen suhteesta. Toivottavasti turhien reaktioiden määrä myös vähenee ajan myötä…

    Like

  2. Tässä vielä lyhyt runo. Tämä tavoittaa ehkä paremmin sen, mikä jäi tuosta ensimmäisestä kommentista pois.

    Patsaskiveä,
    ettei kukaan huomaisi,
    kiusaisi, pitäisi vain
    päästä varpaisiin
    ja toisinpäin, toisiin,
    ensimmäinen
    häkeltyneen liikkumaton, lämmin
    onnentunne,
    myrsky, kun on olemassa,
    ääneen kerrottu
    kahdella.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s