To love is to love

TO LOVE IS TO LOVE IS TO LOVE

The unconditional love of our parents is usually self-evident in our early childhood. I’m sure my parents loved me. I just never felt it.

I remember how I often wondered why the other children were so joyful and how they were keen to try new things. I didn’t have the courage. I was lonely, anxious and fearful. I guess people saw me as a normal child, just a little bit more melancholic than others.

At my teens, I had a great fire inside I could share with my boyfriends. The kisses were not enough for me. I wanted everything. No holding back. I wanted especially to have the feeling that I was their whole life. 😀 One by one, I was testing all of them. If I didn’t feel safe, I turned inside, I shouted, I was behaving like a capricious child testing the limits of her parents. At the same time, I understood that I would never have liked to have a nice boyfriend who would have taken care of me, loved me. No. I wanted only dangerous things and I repeated the bad experiences to be able to say: Nobody loves me.

In my adult relationships, I was exactly the same as at my teens – inside. I couldn’t find the peace to live my life, because I was so afraid to loose the other. A lot of my energy was handling the question: How can I survive when he leaves me? I was anxiously preparing myself for the separation.

The last separation was different. It was crucial. First I felt it was too much, that I couldn’t simply take it any more to be left. It took a moment to see what was left. Something in me died and something survived. Sitting on my grave, crying for my love, I realized that deep inside I felt I had never been loved and never would be. It was a lonely feeling, but an important one. It was then I realized that I would never have that love, that symbiotic love I was looking for. Never. Nobody could give it to me. Then I stood up and felt happy and proud being this love-handicapped person.

I admire myself limping towards a greater love – in me. 😉

L’AMOUR, C’EST AIMER

Le soin et l’amour inconditionel de nos parents dans notre petite enfance vont souvent de soi. C’est la pĂ©riode qui nous prĂ©pare pour la vie sentimentale, entre autres. Je suis convaincue que mes parents m’ont beaucoup aimĂ©, mais, n’empĂȘche que j’ai l’impression d’avoir manquĂ© cet amour et cette sĂ©curitĂ© qui en dĂ©coule. C’est mon expĂ©rience et ça m’a beaucoup marquĂ©e.

Dans mon enfance, je me souviens d’avoir rĂ©flĂ©chi pourquoi les autres enfants Ă©taient tellement joyeux et curieux d’essayer des choses que moi, je n’osais pas. Je me sentais seule et isolĂ©e. Je m’isolais. J’Ă©tais dĂ©primĂ©e et angoissĂ©e, mĂȘme si les adultes me voyaient tout Ă  fait normale – quoique tristounette.

À l’adolescence, je portais un feu Ă  l’intĂ©rieur de moi-mĂȘme et mes amoureux allaient le sentir aussi. 😀 Je n’allais pas me contenter de faire des bisous. Je voulais tout. Absolument tout. Je voulais surtout la certitude d’ĂȘtre le centre du monde de mon copain. Je les testais tous. Si je me sentais mal Ă  l’aise, je m’enfermais, je gueulais, je les emmerdais comme une enfant capricieuse qui teste les limites tout en me rendant compte en mĂȘme temps que jamais de la vie, je n’aurais voulu un copain gentil qui m’aime, qui s’occupe de moi, qui s’intĂ©resse Ă  moi. J’Ă©tais Ă  la recherche du danger et des expĂ©riences pour me confirmer ce que je vivais dĂ©jĂ : Personne ne m’aime.

Quant Ă  mes relations amoureuses Ă  l’Ăąge adulte, Ă  l’intĂ©rieur de moi, c’Ă©tait tout Ă  fait identique Ă  l’adolescence. Je ne pouvais pas vivre ma vie sans me prĂ©occuper du moment oĂč l’autre me quitte. La relation n’Ă©tait qu’un prĂ©lude avant la finale oĂč je voulais me retrouver sans ĂȘtre trop blessĂ©e. Je ne voulais pas ĂȘtre plĂąquĂ©e sans m’y ĂȘtre prĂ©parĂ©e avec une Ă©nergie de survie.

Ma derniĂšre sĂ©paration Ă©tait un coup mortel pour moi. J’ai mis un moment pour comprendre ce qui Ă©tait mort et ce qui Ă©tait encore vivant. C’Ă©tait un processus pĂ©nible et d’une longueuer impressionnante. D’abord, il s’agissait  d’accepter que celui que j’aime, parte. Ensuite, j’Ă©tais effondrĂ©e parce que personne ne m’aime, ne m’a jamais aimĂ©, ne m’aimerait jamais. Probablement,  j’ai eu tort de penser comme ça, mais c’Ă©tait vrai pour moi. L’essentiel Ă©tait pourtant de comprendre que la piĂšce qui me manquait, me manquerait toute ma vie. Jamais, je n’aurais de retour Ă  la phase symbiotique qui me paraissait indispensable pour vivre.

Et c’est aprĂšs ce moment d’illumination que mon amour a pu grandir. Tout ce qui peut compter pour moi et tout ce qui est rĂ©el pour moi, c’est l’amour que moi, je porte en moi et que moi, j’exprime. C’est l’amour que je donne qui compte. Pour le reste de mes jours, je peux continuer Ă  boĂźter avec ce petit handicap, mais il ne va pas m’interdire d’aimer!

RAKKAUS ON RAKASTAMISTA

MeillÀ saattaa lapsina olla mahdollisuus saada kokemus vanhempiemme tai yhden vanhemman huolenpidosta ja pyyteettömÀstÀ rakkaudesta. Omat vanhempani ovat varmasti rakastaneet minua paljon ja siitÀ huolimatta olen kokenut jÀÀneeni vaille tÀtÀ turvaa ja voimaa.

Muistan varhaisesta lapsuudesta tunteneeni sen, ettÀ minulta puuttuu jotain. Jotain olennaista, jotta voisin vain elÀÀ, tehdÀ asioita kuten muutkin. Olin koko lapsuuteni masentunut ja hÀdissÀni, vaikka minua pidettiin normaalina ja terveenÀ, joskin harvinaisen totisena lapsena.

Kun sitten tulin teini-ikÀÀn, minussa olikin paloa ja vastusta kaikille ihastuksilleni. MinÀ en halunnut vain vÀhÀn pussailla. MinÀ halusin kaiken. Ja vÀhÀn enemmÀnkin. Halusin heti styylailun alussa varmuuden, ettÀ olen poikaystÀvÀlleni kaikki kaikessa. Testasin tÀtÀ jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. Jos koin epÀvarmuutta, lukkiuduin tai haistattelin tai huusin muuten vain. Tajusin kuitenkin koko ajan, etten halunnut sellaista kilttiÀ poikaystÀvÀÀ, joka vÀlittÀisi, joka ottaisi huomioon, vaan etsin aina vaaroja ja niitÀ kokemuksia, jotka vahvistivat sen mitÀ jo tunsin: Kukaan ei rakasta minua.

AikuisiÀn parisuhteet eivÀt juuri ole poikenneet teinikokeiluista omalta puoleltani. En ole voinut elÀÀ omaa elÀmÀÀni, kun olen jÀnnittÀnyt koska tulee se hetki, ettÀ minut hylÀtÀÀn. Koko suhde on ollut valmistautumista uhkakuvan toteutumiseen, etten jÀrkyttyisikÀÀn..tiesinpÀs!

Viimeksi kun pidempi parisuhde pÀÀttyi, tunsin syvÀn kuoliniskun sisÀllÀni. En vain heti tiennyt mitÀ kuoli. MinÀ en kuollut. Alkoi pitkÀ prosessi, jossa ensin surin eroa rakkaasta ihmisestÀ. Sitten surin sitÀ, ettÀ kukaan ei rakasta minua, ei ole koskaan rakastanut eikÀ tule koskaan rakastamaankaan. Luultavasti olen vÀÀrÀssÀ. Olennaista oli kuitenkin se, ettÀ jossain vaiheessa tajusin, etten koskaan tule saamaan puuttuvaa palaa. En koskaan. En tule saamaan sitÀ symbioosia, joka on tuntunut elinehdolta.

Ja siitÀ lÀhtikin rakkaus uuteen nousuun. Ainoa millÀ on minulle merkitystÀ ja mihin voin luottaa, onkin oma rakkauteni! Rakkauteni itseÀni kohtaan ja rakkauteni muita kohtaan. Ja mikÀ parasta, voin nilkuttaa rakkausvajavuuteni kanssa loppuelÀmÀn ja saan rakastaa niin paljon kuin jaksan!

SAMSUNG

Painting by Sari Kurka

Advertisements

4 thoughts on “To love is to love

  1. Rakkauden metsÀssÀ, missÀ
    aurinko ja kuu kohtaavat,
    kasvavat epÀvarmuus, pelot,
    ettei, ettÀ
    ja aina – eikĂ€ koskaan, kun
    siivilöytyy palapelin lÀpi,
    huomaa, ettÀ myös muut ontuvat
    itsessÀÀn, itseÀÀn
    ja silloin vain rakastaa,
    ettÀ saa rakastaa
    niin.

    Like

  2. TÀmÀ kirjoituksesi puhuttelee minua hyvin syvÀsti. EhkÀ siksi, ettÀ löydÀn tÀstÀ paljon tuttua. En ainoastaan tiedÀ mistÀ kirjoitat, vaan tunnen.

    Eritoten juuri tuo tunne, ettÀ jotain todella olennaista puuttuu. SisÀllÀ, sydÀmessÀ, tuntuu tyhjÀ kolo, ja elÀmÀ ilman sen tÀyttymystÀ tuntuu mahdottomalta. Ja tuota puuttuvaa palaa ei koskaan saa. Ei koskaan, ei mistÀÀn. Ei kukaan sitÀ voi antaa. Se tuntuu musertavalta.

    Mutta ihanaa, ettÀ olet löytÀnyt tien ulos, tien itseesi, rakkauteen! :)))
    MeissÀ kaikissa on niin suuri voima ja viisaus.
    ❀

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s