Who’s the best?

Every now and then I  read yoga teachers’ presentations about themselves or their workshop descriptions done by yoga studio owners. The descriptions have usually commercial purpose and that’s why it’s also understandable that they try to point out every possible good thing of the teacher. What I find amazing is that this is done by comparing! Of course not telling who are those lousy teachers. 😀

Someone is the first woman, first man, someone is the youngest ever, oldest ever, someone has been the quickest to achieve some asanas or to finish some series. Some teachers are proud of the impressive amount of years they practiced.  When a yoga teacher tells how he or she is the best from a certain point of view or belongs to an exclusive group of people who have an authorization or certificate, that’s something where my curiosity raises a bit. For me it’s quite absurd that a yoga teacher looks for a comparison in his or her own favour. Because the whole thing in yoga is about ceasing the mind which makes comparisions. If we enhance this comparative tendency of the mind by building around these thoughts, how could we ever get rid of the comparison?

It would be much more true, beautiful and yogic if teachers could just present themselves and not present themselves compared to other teachers. But that’s not so easy. What to say when you don’t compare, no matter what your profession is?  I guess  first you have to know who you are and then you can say the essential things about yourself. Just stating them in a very pure way. Not in comparison. Then you can’t be the best. Or the first. You can just be you. You express yourself, but not compared to others. The other people’s qualities have nothing to do with your qualities.

There’s one great man and yogi I’d like to highlight here as an example of authenticity and humbleness: David Swenson, a teacher I greatly admire. I purchased his Ashtanga Yoga: The Practice Manual in the beginning of the millennium. This year I’ve had lovely time re-discovering this book. What a peacefulness! What a natural and genuin way of presenting himself, his work, his world, his families: biological and yogic. No hype, no marketing. Talking from human to human. So beautiful. So stressless. And I know how much people want to see him as a yoga celebrity, but he’s not consenting to it. He tells about himself without comparing to anybody. So rare. I warmly recommend. I also recommend David’s workshops!

David’s website: http://www.ashtanga.net/

ET LE GAGNANT EST…

Il m’arrive de tomber sur les présentations des professeurs de yoga écrites par eux-mêmes/elles-mêmes ou sur les descriptions faites d’eux/d’elles par le personnel d’un centre de yoga. Je comprends parfaitement  que comme derrière tout ça, il y a souvent une entreprise,  il va de soi que les centres doivent attirer des clients. Pour que ça marche, on adule le professeur, on le fait valoir parfois au détriment de bon goût. Ce que je trouve épatant, c’est que tout ça se situe dans une échelle comparative, quoi que invisible.

Dans les présentations,  y a la première femme en quelque chose, le premier homme, la personne la plus jeune, la plus âgée, celle qui a fini une série ou atteint à une asana en premier dans son pays. Il y a aussi des professeurs qui se vantent des années de pratique qu’ils ont derrière eux. Quand un(e) professeur de yoga se met à une position supérieure par rapport à qui que ce soit, ça réveille ma curiosité. Parce que pour moi, c’est relativement absurde que quelqu’un qui est censé transmettre l’essentiel du yoga – arrêter les comparaisons du mental pour vivre plus dans l’unité – se comporte à l’opposé de tout ça en fortifiant les comparaisons (Patanjali, Yoga Sutra, II.34.). Car si on succombe à la tentation de mettre en mots ce que le mental nous dicte en premier lieu, on va jamais vraiment pouvoir évoluer dans le yoga  (Patanjali, Yoga Sutra, I.2.).

Si les professeurs de yoga (et pourquoi pas tout le monde?), au lieu de se présenter par rapport aux autres,  pouvaient se présenter tout court? Ça deviendrait tout de suite plus compliqué, même si ça devrait être plus simple! Si on ne se compare plus aux autres, quoi dire? Je pense qu’on doit déjà  bien se connaître pour dire des choses qui aient de la profondeur et ne soient pas forcément en relation avec ce que font les autres ou comment sont les autres. Si on arrive à s’exprimer sans détour, disparaît aussi la possibilité d’être le meilleur/la meilleure! 😀

En tant qu’élève, je n’ai jamais donné beaucoup d’importance au titres de mes professeurs. Ce qui compte pour moi, c’est ce que le/la professeur émette et comment la personne vit les projections de ses élèves. Je suis intéressée aussi de voir si la personne est attachée à sa réputation ou si elle libre. Si elle vit sa vie ou bien l’image de sa vie.

Je voudrais mettre ici en valeur la personne qui m’a particulièrement touchée par sa générosité et son humilité: David Swenson. J’ai acheté son livre Ashtanga Yoga: The Practice Manual quand il a paru, il y a une dizaine d’années. Cette année, je l’ai repris. Quelle béatitude! Quel naturel et quelle façon authentique de se présenter au public! Aucune frénésie, pas de marketing. David parle de lui-même sans se comparer, sans aucun orgueil. Je recommande ce livre à tout le monde! Je recommande également  chaleureusement ses stages!

Voici l’adresse de son site: http://www.ashtanga.net/

SANKAREITA KAIKKI

Aina ajoittain silmiini osuu joogaopettajien omia kurssiesittelyjä tai henkilökuvia, joissa joogastudioiden omistajat kuvailevat heitä superlatiivein. Usein taustalla on kaupallinen tarkoitus eli myydä hyvin opettajan kurssia tai tunteja ja siten on ymmärrettävää, että opettajasta nostetaan esiin kaikki mahdollinen erityisyys joskus kömpelyydenkin uhalla. Se mikä  minua hätkähdyttää on, että esittelyt on rakennettu usein kokonaan vertailun varaan, vaikka vertailukohdat ovatkin näkymättömissä.

Joku on ensimmäinen nainen, joku mies, joku nuorin, joku taas vanhin, joku on yltänyt nopeimmin johonkin tiettyyn asanaan tai sarjaan. Toki voi harjoituksen vuosimäärälläkin yrittää todistaa jotakin. Kun joogaohjaaja kertoo miten hän on paras  tai ensimmäinen joillain kriteereillä arvioituna tai kuuluu johonkin eksklusiiviseen ryhmään ja siis avoimesti näyttää haluavan kertoa, että on parempi kuin muut, uteliaisuuttani herätellään. Etsiikö opettaja vertailukohteita sille missä kokee, että voi itse olla parempi kuin muut? Aina löytyy varmasti joku keino millä nostaa itsensä muiden yläpuolelle.

Absurdius tulee esiin minun mielestäni siinä, että joogassa on kyse mielen harjoittamisesta ja sen uudelleenohjauksesta ykseyttä kohti (Patanjali, Yoga Sutra, I.2.) eli että lopullisesti pääsemme harjaantumattomassa mielessä automaattisesti tapahtuvasta vertailusta eroon. Jos vielä vertailevien mielenliikahdusten lisäksi toimii niiden pohjalta näin, kuinka niistä koskaan voisi päästä eroon (Patanjali, Yoga Sutra II.34.)? Näin niitä nähdäkseni tulee nimenomaan vahvistaneeksi.

Minä olen ollut kiinnostunut opettajissani lajiin katsomatta mitä ihminen antaa omalla olemuksellaan ja myös siitä osaako opettaja itse asettaa omat meriittinsä oikeaan kohtaan kokonaisuuden kartalla: elääkö ihminen itseään vai imagoaan. Omilla ansioilla mittely ja niiden hehkutus kumpuaa yleensä ihmisen epävarmuudesta. Toki jokainen voi kertoa omat vahvuutensa ja painopisteensä, mutta ne voi kertoa myös suoraan.

Miten joogista olisikaan osata sanoa itsestään asioita suoraan! Ei siis vertailemalla muihin, vaan vain kertomalla sen mitä tekee, minkä kokee tärkeäksi. Mutta mitä sitten sanoa, kun ei voi vertailla? Otaksun, että sellainen esittely vaatii syvempää itsetuntemusta. Silloin kun et voi olla paras. Voit vain olla oma todellinen itsesi. Oma erikoislaatusi on esillä, vaikka muut eivät sitä “huonommuudellaan” kehystä.

Tälle vallalla olevalle yleiselle hypetykselle  haluan nostaa vastapainoksi esiin ihmisen, joka on minua koskettanut aitoudellaan ja nöyryydellään. Lämmin ihminen, kollega, joogaopettaja ja joogi David Swenson. Olen hankkinut hänen Ashtanga Yoga: The Practice Manualin 2000-luvun alussa. Tänä vuonna luin sitä uudelleen. Mikä rauha! Mikä luonnollisuus ja aito vaatimattomuus. David kertoo perheistään: vanhemmistaan, sisaruksistaan ja joogayhteisöstä. Ihmiseltä ihmiselle. Niin kaunista. Pyrkimätöntä. Olen ollut itse paikalla, kun ihmiset ovat tyrkyttäneet hänelle kuuluisuuden sädekehää omine ihailun tarpeineen, mutta häneen ei sillä ole ollut mitään näkyvää vaikutusta.  Kirja on tässäkin mielessä harvinaista herkkua. Suosittelen. Suosittelen toki myös Davidin opetusta täysin sydämin!

Davidin kotisivut: http://www.ashtanga.net/

One of the Best. 😉

Photo by Minna Nuotio