Now-how

Yoga is a practice people do for different reasons. One of those reasons is to have a better now, to be truly present.

What is presence then? It’s human energy condensed within a moment. It means our mental energy focused on what we’re up to and the emotional energy corresponding with it coherently. It also requires the consciousness which means being open inwards and outwards. All this is present in the physical body where the sensations and energies concretely take place. A restless or weak body is a reflection of our mental or emotional state. This state is often unconscious until we understand that our body is showing us clearly what’s going on.

The yoga practice can improve the quality of our presence during the practice itself and have an influence on our life in general. This change doesn’t happen automatically. We have to create the circumstances for the practice in which our mind is not easily drawn outwards and we have to become aware of the mental fluctuations and willing to get rid of them by a gradual detachment.

The traditional way in yoga to deepen the presence is to sit still and observe what happens on the mental, emotional and physical levels when we stop moving. The Ashtanga Yoga practice in my experience is even more efficient for people in today’s world, because we work the body and through the body without any rest or interruption during the practice. The mind can control the emotions, but the body remains true to the reality. We learn to read the body and we understand clearly how we have digested different situations on which we might have a false idea. The body doesn’t care about our ideas.

Personally, even if I practice Ashtanga Yoga which can be physically quite demanding, I feel it doesn’t require the same intellectual, emotional or even physical presence as dancing. I mean when we talk about dance as a discipline and practice accompanied with a master’s presence. I feel ballet has given me much better presence than yoga. These two together are the perfect combination for me to work with. Dance is yoga.

You can’t dream when you have to move your body every second. When you study with a master, it’s a constant wake-up call.  I’ve been really blessed to have some ballet masters as my teachers, like Marie-Pierre Greve, Gabriella Serra, Attilio Labis, Yves Casati and Frédéric Lazzarelli. They all carry an incredible vibrant, ardent presence, openness and strength in their bodies. Here’s a link to a ballet class given by Frédéric Lazzarelli. You can hear his presence every second:

http://www.dansefredericlazzarelli.fr/paname.html

L’ESPRIT PRÉSENTISSIME INCARNÉ

Le yoga est une pratique que nous faisons pour de différentes raisons, l’une d’elles étant d’acquérir une meilleure présence.

Qu’est-ce que la présence? C’est une condensation de l’énergie dans un moment donné. Cette énergie inclut aussi bien l’énergie mentale focalisée sur ce que nous faisons le moment même, que l’énergie émotionnelle correspondant également au moment d’une façon cohérente et en plus, une conscience, c’est-à-dire une ouverture aussi bien vers l’intérieur que l’extérieur. Tout cela se manifestant dans le corps physique qui est le champ de ces sensations, ces énergies. Un corps agité ou faible reflète notre vrai état mental ou émotionnel. Le corps exprime ce que nous n’exprimons pas.

La pratique du yoga peut améliorer notre présence pendant la pratique elle-même et par la suite, dans la vie en général. Le changement n’arrive pas sans effort conscient de notre part ce qui veut dire que nous créons les conditions favorables pour pratiquer dans le calme et ensuite, nous pouvons prendre conscience de nos fluctuations mentales et peu à peu nous en détacher.

Une façon traditionnelle de s’entraîner est de s’observer assis pour comprendre où s’orientent nos énergies mentales, émotionnelles et physiques quand nous arrêtons les mouvements du corps.  D’après mon expérience personnelle, la pratique de l’Ashtanga Yoga est encore plus géniale pour l’homme moderne, parce qu’on travaille le corps et par le corps sans aucun arrêt pendant la pratique. C’est le corps qui nous indique comment nous vivons les choses réellement. Le mental peut contrôler les émotions, le corps reste fidèle à la réalité.

Cela n’empêche que personnellement, la pratique de l’Ashtanga Yoga, qui peut être parfois physiquement exigeante,  ne m’oblige pas à la même présence intellectuelle, émotionnelle et corporelle que la danse. Je veux dire la danse en tant que pratique et discipline accompagnée de la présence d’un maître – sans parler de la danse en tant que la performance artistique qui demande encore beaucoup plus. J’ai l’impression que j’arrive à mieux aiguiser ma présence par la danse que par le yoga et que pour moi, les deux, c’est une parfaite combinaison pour travailler.

Nous ne pouvons pas rêver quand nous devons bouger le corps chaque seconde. Avec un maître de danse, il s’agit d’un réveil constant. J’ai eu l’honneur d’en connaître quelques-uns, Marie-Pierre Greve, Gabriella Serra, Attilio Labis, Yves Casati et Frédéric Lazzarelli qui tous portent dans leur corps une présence vibrante, ardente même, qui vous touche immédiatement. Je vous fais part d’un cours de Frédéric Lazzarelli par un extrait où on entend sa présence à chaque seconde:

http://www.dansefredericlazzarelli.fr/paname.html

OLLA

Ihmiset harjoittavat joogaa varmasti lukuisista eri syistä. Yksi syistä on varmaankin paremman olon ja sellaisen läsnäolon saavuttaminen, etteivät menneisyyden kokemukset tai kuvitelmat tulevaisuudesta hämmentäisi tätä hetkeä. Näin elämä juuri tässä hetkessä tuntuisi koko voimallaan ja ainutkertaisuudellaan.

Mitä läsnäolo sitten tarkoittaa käytännössä? Se on energian keskittymistä tähän hetkeen. Mentaalinen energiamme kohdistuu siihen mitä teemme ja tunteet antavat tekemisellemme oikeanlaisen tukensa. Näiden lisäksi on vielä tietoisuus, joka avautuu sekä sisään- että ulospäin. Se on olennaista siksi, ettemme ole samastuneena pelkästään oman mielemme sisältöön. Kaikki nämä energiavirtaukset tuntemuksineen konkretisoituvat kehossamme. Levoton tai heikko keho heijastelee sisimpämme energiaa, joka voi toki olla tietoisuudeltamme piilossa. Tällöin olemme ristiriitaisissa tunnelmissa, koska emme ymmärrä itseämme.

Joogaharjoittelu voi parantaa läsnäolomme laatua itse harjoituksen aikana ja myös muuten elämässämme. Tämä muutos ei tapahdu automaattisesti eikä itsestään, vaan meidän täytyy harjoitusta varten luoda oikeanlaiset olosuhteet, jotta mielemme ei lähde harhailemaan muualle. Siten tulemme paremmin tietoisiksi mielemme sisäisistä liikkeistä ja voimme työstää irtipäästämistä niiden suhteen.

Joogassa perinteinen tapa tulla läsnäolevaksi on ollut istua paikallaan ja seurata mitä mielessä, kehossa ja tunteissa tapahtuu, kun emme enää liiku. Uskon, että Ashtangajooga-harjoitus on ollut monelle nykyihmiselle tehokas tapa aloittaa joogaharjoittelu, koska tässä perinteessä työskennellään keholla ja kehon kautta eikä harjoituksessa ole taukoja muun miettimiselle tai muulle tekemiselle. Keho on olennainen siksikin, että mielemme pystyy kontrolloimaan tunteitamme, mutta keho pysyy todellisuudelle uskollisena. Kehoamme lukemalla alamme ymmärtää miten se on ottanut vastaan erilaisia elämäntilanteitamme, joista meillä voi olla mielessämme ihan eri käsitys.

Henkilökohtaisesti olen tuntenut, että vaikka Ashtangajoogaharjoitus on välillä fyysisesti haastava, se ei vaadi yhtä totaalista läsnäoloa älyllisesti, emotionaalisesti tai edes fyysisesti kuin tanssi. Tarkoitan kurinalaista ja minkätahansa pitkän perinteen mukaan tehtävää tanssiharjoittelua, jossa on mukana kokenut mestari – puhumattakaan sitten tanssista esittävänä taiteena. Koen, että tanssiharjoittelu on tuonut mittavasti tiheämpää läsnäoloa elämääni kuin joogaharjoittelu. Ne yhdessä ovat toimineet loistavasti, toisiaan täydentäen. Tanssi onkin minulle oikeastaan osa joogaharjoitteluani.

Nimittäin kun liikut joka sekunti johonkin, et voi haaveilla. Kun saat opiskella mestarien kanssa, saat herätä joka hetki uudelleen. Tunnen, että olen ollut erittäin etuoikeutettu ja suorastaan siunattu muutamalla suurella balettimestarilla kuten Marie-Pierre Greve, Gabriella Serra, Attilio Labis, Yves Casati and Frédéric Lazzarelli. Heissä kaikissa on sykkivä liekki, joka sytyttää ympäristön samaan paloon. Heidän kehonsa voima, avoimuus ja rytmi tuo läsnäolon mukanaan. Tässä linkki, jonka takana pieni näyte pariisilaisen opettajani Frédéric Lazzarellin iltapäivätunnilta. Siitä voi aistia hänen eeppisen mukanaolonsa.

http://www.dansefredericlazzarelli.fr/paname.html

I’ve had an enormous chance to be able to dance in this exquisite studio of Centre de danse du Marais in Paris. These beams (we don’t usually see while dancing) are from the beginning of the XVII century. With the presence of all these historical and artistic layers which outline every step we take, it’s impossible not to be present with a huge flame of gratefulness.

J’ai eu le grand bonheur de pouvoir danser dans cette salle exquise du Centre de danse du Marais. Les poutres (qu’on regarde peu en dansant bien évidemment) datent du début du XVIIe siècle. Avec la présence de toutes ces couches historiques, artistiques qui donnent le cadre à chaque pas que nous prenons, il est impossible de ne pas être présent avec en plus une flamme de gratitude dans le coeur.

Suurta onnea on tanssia tässä ainutlaatuisessa pariisilaisessa tanssisalissa, jonka kattoparrut ovat olleet paikoillaan jo 1600-luvun alkupuolelta asti. Tässä historiallisessa ja taiteellisessa sylissä on autuasta hengittää. Jokainen askel saa voimaa myös rikkaista kehyksistä. Sydän lepattaa kiitollisuuttaan.

Spaced-in

Consciousness means being directly involved with the reality. It means that the mind is not repeating the reality by thoughts, not untruthfully or even truthfully. The mind is silent.

If we remain conscious, it modifies our asana practice too. We just do it. Almost no thinking is necessary. We do it, we watch it, we experience freely. We don’t have to correct or improve our asanas or movements. Very often it’s enough to perceive. Next time the body-mind is differently aware and takes naturally the right path. We just follow.

The first stage in the yoga practice  to become more conscious is to get familiar with the form, to learn it by heart to be free within. When we don’t need to put any effort to remember it, we can be fully present in what we do. Sometimes people remain attached to the form. They sculpture the form meticulously instead of reaching the diamond inside. If we move inwards, the practice gives us endless possibilities to wake in us what was unknown until here.

Thinking is a way of controlling. It’s facing only our own limited projection of any situation. Consciousness is freedom and spaciousness in the mind. We can choose how we take the world. Limiting it or really seeing it. Preparing ourselves or just surrendering.

MENTAL SPACIEUX

La conscience veut dire la connection directe avec la réalité.  Ce qui, pour sa part, veut dire la perception de la réalité sans intervention du mental. Le mental est calme et les pensées presque inexistantes.

Lorsque nous sommes conscients, la pratique des asanas change. Nous la faisons sans penser. Nous la faisons en éprouvant des choses dans une liberté totale. Nous ne sommes même pas invités à faire des corrections et des améliorations. Il suffit de percevoir. Une prochaine fois, le corps se souviendra et trouvera la façon la plus adéquate pour exécuter une asana. Nous n’avons qu’à suivre une évolution naturelle.

La première chose vers une conscience plus claire, c’est d’apprendre la forme de la pratique. Nous l’apprenons par coeur pour pouvoir être libre à l’intérieur. Quand il n’y a plus aucun effort pour se souvenir de l’ordre des asanas, nous pouvons être bien présents dans notre action. Parfois les pratiquants restent attachés à la forme. Ils essayent de la perfectionner autant que possible et risquent ainsi de passer à côté de la pierre précieuse. Ce n’est pas en nous arrêtant à la surface, mais en nous orientant vers l’intérieur que la pratique va nous donner d’innombrables possibilités de nous éveiller.

Penser est une façon de contrôler. En pensant nous sommes face à notre propre monde limité. La conscience est l’espace dans le mental. C’est à nous de choisir comment nous voulons recevoir la vie. La limiter ou bien lui accorder tout l’espace possible?

ASANOIDEN AVARUUS

Tietoisuus tarkoittaa suoraa yhteyttä todellisuuteen. Tietoisuus on sitä, ettei mielessä ole ajatuksia kertomassa todellisuudesta – olivatpa ne sitten totuudenmukaisia tai siitä poikkeavia.

Kun olet tietoinen, asanaharjoituskin on erilainen. Teet vain. Ajattelematta. Teet nähden ja kokien vapaasti ja vapautuneesti. Aina ei tarvitse korjata ja parantaa asentoja tai liikkeitä. Riittää kun havaitsee. Seuraavalla kerralla keho muistaa ja ohjautuu itsestään oikeammin.

Ensimmäinen vaihe harjoittelussa on muodon oppiminen, jotta voimme tulla vapaiksi muodon sisällä. Kun energiamme ei mene muistamiseen ja asioiden ennakointiin, voimme olla tiiviimmin läsnä. Joskus käy niin, että harjoittelija jää hiomaan muotoa näkemättä niitä mahdollisuuksia, jotka odottavat avautumistaan rakenteen sisällä.

Ajatus on kontrollia, valmistautumista kohtaamaan itse valmiiksi rajaamamme kokonaisuus. Tietoisuus on vapautta ja tilaa mielessä. Jokainen voi valita oman tapansa kohdata maailma. Rajattu vai rajaton? Ennakoitu vai uskaliaan avoin?

                                           Photo by Minna Nuotio

Paw

The asana pratice is usually altering between searching for the balance and finding it. Both conditions are important, because this is how we learn the inner reality of our body. The willpower has no role. No matter how hard we try to reach balance, we can’t have it, if we don’t have it. During the practice we can examine the factors that are hindering the balance, physically or psychically.

I feel it’s fundamental to get psychically to the center and then build the practice onto this base in the depth. With the depth I mean the silence in us where we can detach from our mental conditionings – be separate from our ego. When we are able to recognize what is true and what are our conditionings and reactions, we can build our life on the reality and not on our past – even if  there’s often a voice in us telling us to repeat the old patterns.

Once you get in connection with your silence, with your center and once you know where you want to go, you can navigate in peace even when it’s stormy. Because when this connection becomes gradually permanent, your action will be reflection of your inner peace. This kind of peace is not possible by a practice in which you remain on the surface, i.e. you keep thinking of what you do and you base your action on your willpower. Sometimes you get an insight by working on your physical weaknesses, tensions and inbalances. You understand clearly what’s the emotional reason behind them.

As important as it is to get into the inner center, it is to start to work physically from a right place. For a real transformation we need more than an asana. We need to be able to breath in it. The breath should be the source of power and the base for everything we do. The asana shouldn’t stop the breath or the energy to move! If you practice without a deep connection with your breath, it’s more than probable that your body will get stuck sooner or later and it will stop cooperating.

In the standing position, the base for the body is the plant of the feet. The connection of the whole body to the earth is made by the plant of the foot. Without this connection, no natural positive transformation in the upper body is possible. For example, if your toes are constantly contracted or the plant is tense, it’s hard even keep the balance without compensating the missing root by an action of another muscle in the body.

It’s good to pay attention to your feet and the way you walk outside the practice too. Some people instead of really walking, they sneak, they tiptoe. Some people shamble, drag their feet and some others might hit the ground with their heels and still not transferring their weight on their feet completely. Some people lean on the inner side of the feet. When years go by, they can see their body collapse, the joints are all giving up to the same direction (toes, ankles, knees, hips). Very few people put their weight on the outer side of the feet. Some walk swinging their weight from side to side which also means that their weight is not vertically balanced, it’s oblique all the time. It’s essential to feel thoroughly the ground with every step and put the weight on the feet completely. In the end it’s very simple: Stand on your own feet.

Everything that is out of balance in the body will find balance gradually through the practice in relation to the center and the source of power. If the center is weak, the problems won’t go away, they get worse. We have multiple curves in the body structure and the asanas will enhance them, if the body doesn’t find how to erect naturally from the ground. The practice of asanas can help to understand how to be in an asana without any pain, in balance even with these tricky human curves. 😀

In an ideally balanced body the weight goes towards the ground by the gravity and this force becomes the natural support for anything you do upwards. If you feel you don’t have this kind of natural balance yet, you can do a very intense practice even by doing only Surya Namaskaars (Sun salutations). You start in Samasthiti where you feel the weight and power of your pelvis going through your legs to the ground and by feeling this, your upper body will erect and open effortlessly upwards and outwards. In a way, it’s a feeling your feet pushing the ground, but there’s no effort still. It’s by the help of the interaction of the Mula Bandha and the breath you can get the strength of your pelvis connect with the strength of the earth. When you feel it, you don’t have to do anything with your upper body and you feel a great energy filling the whole body without any tension. Upwards and downwards. Between them the Mula Bandha. The soft, deep breath giving life to this structure. Take time to feel.

LES PATTES

La pratique du yoga, c’est plus ou moins l’alternance entre la recherche de l’équilibre et la présence de celui-ci. C’est par ces différentes conditions que nous apprenons les subtilités de notre systême psychosomatique. Notre volonté n’a pas de rôle là-dedans. Peu importe combien nous nous efforçons pour avoir l’équilibre, s’il est inexistant à un moment, il n’y a pas grand chose à faire. Néanmoins, nous pouvons toujours étudier les facteurs qui créent ou qui ont créé le déséquilibre.

Il est préférable de construire la pratique autour des principes éthiques universelles dont les racines s’atteignent chez tout le monde dans le silence du coeur. Nous trouvons le silence et le calme  lorsque nous arrivons à prendre de la distance avec nos pensées – notre égo. Dès que nous pouvons distinguer ce qui est vrai de ce qui est notre propre projection, nous pouvons  baser nos choix sur la réalité  et non l’imaginaire. Lorsque nous sommes en connection avec ce silence, nous pouvons naviguer même dans les tempêtes de la vie avec un coeur paisible. Cette connection va devenir permanente au fur et à mesure que nous pratiquons et ainsi notre action sera la réflection de cette paix intérieure. Ce genre de paix profonde n’est pas possible si on reste sur la surface dans la pratique, c’est-à-dire, si on reste dans le mental et on s’efforce à répéter des asanas.

Il se peut qu’en travaillant d’une manière bien vigilante sur nos faiblesses, nos tensions et nos déséquilibres physiques, nous ayons une illumination sur la raison émotionnelle derrière ces problèmes. Il est important aussi de savoir quoi exactement travailler dans la pratique des asanas. Pour une vraie transformation, même physique, on a besoin plus que de l’exécution des asanas. Au moins, nous devons pouvoir respirer à l’aise. La respiration est la source de l’énergie et de la force et la base pour tout mouvement. L’asana ne devrait jamais être une raison pour que l’énergie s’arrête! Si nous pratiquons sans la connection avec la respiration, un jour le corps va très probablement se coincer et refuser la coopération.

Dans la position debout, la base pour le corps est le pied. Si les orteils sont crispés, si la plante du pied est tendu, nous avons du mal à tenir debout à moins d’aller chercher du soutien ailleurs dans le corps. Le corps doit compenser ce manque de support quelque part. C’est pour cela qu’un bon nombre de gens ont les muscles fatigués après la pratique, année après année, le poids du corps n’étant pas réparti sur les pieds.

Aussi en dehors de la pratique, les pieds ont une importance à ne pas sous-estimer. Surtout la position du pied dans la marche. Il y a des gens qui marchent sur la pointe de pieds, qui ne posent pas les talons. Il y en a qui poussent les talons au sol mais qui ne mettent pas leur poids sur le pied. Et il y en a qui trainent les pieds. Il est essentiel pour le bien-être du corps entier qu’on place le poids du corps sur les pieds à chaque pas.

Les problèmes du corps peuvent être guéris ou même éliminés par la pratique si le centre à partir duquel nous travaillons est correcte. Si le centre est déplacé, les problèmes ne font que s’aggraver comme le corps humain a beaucoup de courbures et cambrures. Comment faire les postures sans avoir mal et comment trouver un équilibre malgré ces courbures? Dans un corps équilibré, le poids descend vers le sol naturellement par la gravité et le support pour le haut du corps viens de là. Le corps s’érige vers le haut quand il y a une base solide.

Si tu n’a pas encore un bon équilibre naturel dans le corps, tu peux faire une pratique très intense même n’en faisant que des Surya Namaskaars. En Samasthiti, prends le temps de sentir comment le corps s’ouvre dans les deux directions, vers le bas et vers le haut. La force centrale, c’est le Mula Bandha. Il sert à diriger la force du bassin vers les plantes du pied. Si tu arrives à sentir ça, le haut du corps trouve son placement tout seul. Le corps est énergique, mais pas tendu. Après, suffit de respirer profondément et doucement pour se vitaliser.

TASSUT

Harjoitus on vaihdellen tasapainon etsimistä ja sen löytymistä. Molemmat ovat tärkeitä olotiloja, koska siten opimme ymmärtämään kehon sisäisiä virityksiä. Tahdollamme ei siinä ole sijaa. Vaikka miten yritämme tasapainoa, sitä ei synny, jos sitä ei ole. Harjoituksessa voimme tutkia niitä tekijöitä, jotka estävät tasapainon fyysisesti tai henkisesti.

Minusta on  tärkeää mennä henkisesti niin tiiviisti keskipisteeseen kuin mahdollista ja  lähteä syvyydestä käsin rakentamaan omaa harjoitustaan ja siten myös elämäänsä puhtaalle pohjalle. Syvyydellä tarkoitan sitä, että pääsee hiljaisuuteen, etäisyyden päähän omista ehdollistumista – irti egosta. Siten tunnistaa paremmin mikä on totta ja mikä omia ehdollistuneita reaktioita ja voi jättää vähemmälle huomiolle sen mille ei mitään halua rakentaa, vaikka siis osa itsestä vaatiikiin vanhojen kuvioiden toistamista. Kun saa kosketuksen omaan hiljaisuuteensa ja tietää suunnan, voi navigoida elämän karikoissakin rauhallisella sydämellä. Kun yhteys omaan syvyyteen muuttuu pysyväksi,  pintakin alkaa heijastella syvyyden rauhaa. Jos sen sijaan harjoituksessakin pysyy pinnalla eli ajatuksissaan, pinta ei muutu syvyyden heijastumaksi mikä on kuitenkin pitkälti joogaharjoittelun tarkoitus.

Joskus voi omaa heikkoutta, jännitystä tai epätasapainoa fyysisesti työstämällä oivaltaa myös näiden ilmentymien taustalla vaikuttavan henkisen syyn. Kuitenkin yhtä olennaista kuin on päästä sisäisesti ytimeen on, että fyysisesti lähtee oikeasta kohdasta liikkeelle. Todelliseen muutokseen ei siis riitä, että pystyy tekemään asanan, jos ei samanaikaisesti kykene hengittämään. Hengityksen tulisi olla kaiken tekemisen voimanlähde ja tuki. Jos harjoittelee ilman todellista hengitysyhteyttä, luultavasti keho menee ennemmin tai myöhemmin lukkoon, tukkoon ja lopettaa yhteistyön.

Seistessä kaiken perusta on  jalkapohjat ja niiden kautta koko kehon yhteys maahan. Ilman oikeanlaista kontaktia maahan, ei harjoittelemallakaan voi tapahtua mitään ratkaisevaa, myönteistä muutosta ylempänä kehossa. Esimerkiksi jos varpaat ovat kippurassa ja jalkapohjat kutistuneet tai jännittyneet, on vaikeaa pysyä ylipäätään edes pystyssä jännittämättä kehoa. Monien lihakset kipeytyvät harjoituksesta juuri siksi, että paino ei asetu oikein jaloille ja kompensaatio tulee muualta kehosta.

Jalkapohjiin ja jalan asentoon voi harjoituksen ulkopuolellakin kiinnittää huomiota. Joillain on tapana kävellä hipsutellen, hiipien ja enimmäkseen varpailla. Jotkut taas laahaavat jalkojaan, jotkut iskevät kantapään maahan laskematta kuitenkaan painoaan jalkapohjille. Joillain paino tulee jalan sisäsyrjälle ja siten koko keho alkaa painaa niveliä (varpaat, nilkat, polvet ja lonkat) samaan suuntaan vinoon. Keho tavallaan romahtaa. Harvalla paino on jalan ulkosyrjällä, mutta sekin on mahdollista. Jotkut kävelevät siirtäen koko painonsa keinuvasti puolelta toiselle, jolloin keho ei myöskään asetu suoraan jalan päälle, vaan vinosti suhteessa maahan. Koko kehon hyvinvoinnin kannalta on todella olennaista painaa jalat kantapäitä myöten maahan ja tuoda kehon paino jalkojen päälle. Tämä pätee myös henkisesti: seiso omilla jaloillasi.

Kehon vinoutumat korjaantuvat harjoituksen avulla vähitellen suhteessa siihen missä on harjoituksen keskus. Jos perusta on heikko, vinoumat eivät korjaannu, vaan ehkä pahenevat. Kehossa on monenlaista mutkaa, kaarta ja asanat vielä korostavat niitä, jos keho ei lähde ojentumaan maasta käsin luonnollisesti. Asanaharjoittelu voi auttaa nimenomaan ymmärtämään miten osata erilaisissa asennoissa asettua niin, ettei mihinkään satu ja että keho on tasapainossa – mutkistaan huolimatta. Jokaisen asanan rakentaminen lähtee maasta ylöspäin.

Tasapainoisessa kehossa paino laskeutuu oikein kohti maata ja näin tuki, josta keho myös ojentuu ylöspäin, tulee maasta ihan itsestään. Jos tasapainosi on kadoksissa, voit tehdä erittäin intensiivistä harjoitusta vaikka pelkästään Surya Namaskaarilla (Auringontervehdys). Tunnet jo Samasthitissa, että päästät lantion painon alas ja ojennut sen seurauksena ylös. Jalat tavallaan työntävät maata allaan, mutta tähän ei tule mitään ponnistelua mukaan. Mula Bandhan ja hengityksen yhteistoiminta on se keskusvoima, joka auttaa suuntaamaan lantion voimaa jalkapohjiin. Jos tämä toimii, ylävartalo asettuu itsestään oikein. Keho on silloin energinen, mutta ei lainkaan jännittynyt. Alas ja ylös. Välissä Mula Bandha. Ja kaiken kokoavana voimana pehmeä, syvä hengitys.

Photo Minna Nuotio

Have mercy

There’s an impressive number of people not having ever tried Ashtanga Yoga practice and still having the belief that this practice is very hard and challenging and requires acrobatic skills. They think it’s for young, strong and flexible people. That’s the image of people not having the experience. But there’s also a growing number of practitioners telling me it’s too hard for them. They simply can’t manage. They have pain, they are exhausted by it and they get hurt over and over again.

It’s sometimes hard to understand how this is possible. How come people see this practice hard? Isn’t it their own image and attitude towards the practice? The practice itself is not hard. It’s  neutral. It’s all about how you integrate it into your system. The result depends on what you project on the practice. There’s nothing that can break you unless you do it yourself. The practice can’t attack you.

Whatever happens, happens because you do it. If it hurts, try another way. If it’s too heavy, make it lighter.

There’s nothing you should do. The practice doesn’t ask anything from you. It’s there for you to make the best out of it. Do it in a good and constructive way. Your way. If until here you were torturing yourself, try having mercy on yourself instead!

LES RÊNES, C’EST NOUS QUI LES TENONS

Il y a un nombre impressionnant de gens qui n’ont jamais essayé la pratique de l’Ashtanga Yoga, mais qui malgré cela, connaissent ces faits: cette pratique est très dure et exigeante. J’ai pu constater la même chose sur de multiples articles dans les magazines, comme s’il s’agissait d’une pratique exclusivement pour les jeunes, flexibles et vigoureux. Mais ce n’est pas uniquement les gens de l’extérieur qui le pensent!  Je dirais que c’est presque la majorité des pratiquants qui se battent avec la pratique et trouvent que la méthode est tellement exigeante qu’ils ne peuvent pas continuer.  La pratique est trop longue ou la discpline est trop difficile à intégrer dans la vie courante et familiale.

Pour moi, c’est toujours le même étonnement, car  je ne sais pas d’où vient ces idées et ces expériences violentes. La pratique elle-même est totalement neutre. Elle n’est pas exigeante. Tout dépend comment on s’y met et quelle est notre propre relation à son égard.  C’est une étude constante aussi bien de la pratique elle-même que de nous-mêmes. Si nous avons mal, c’est que nous nous faisons mal nous-mêmes par la pratique.

Si la pratique nous semble trop dure, il faut faire plus léger et avec plus de douceur. Si on se fait mal, il faut trouver une autre façon qui ne fasse pas mal. La pratique ne nous casse pas, mais la façon aggressive et inattentive de la faire.

Nous ne sommes pas obligés de nous épuiser par la pratique. Ne nous fatiguons pas avec une respiration forcée, des mouvements trop intenses et des jugements intérieurs! Nous pouvons choisir une manière constructive et saine de faire et dans cette atmosphère, nous pouvons garder une exigeance propice envers nous-mêmes. Si jusqu’ici nous n’avons fait que de nous torturer, il est peut-être temps de changer. Soyons indulgents envers nous-mêmes.

ARMOA

Hämmästyttävän monet ihmiset, jotka eivät ole kokeilleetkaan ashtangajoogaharjoittelua, ovat siitä tämän verran jujulla: Se on hurjaa, akrobaattista, vaativaa ja todella rankkaa. Se sopii nuorille, notkeille ja vahvoille.

Tämä ei ole yksinomaan ulkopuolisten näkemys, vaan myös monen harjoittelijan tunne. Tunne kyvyttömyydestä, väsymyksestä ja epävarmuudesta harjoituksen suhteen saattaa jopa vahvistua vuosi vuodelta. Minulta kysytään tuon tuostakin neuvoja siihen mitä tehdä, kun harjoitus tuntuu yksinkertaisesti liian rankalta ja tuo uusia kivuliaita ongelmia eteen.

Joskus on vaikea ymmärtää miksi näin on. Miksi ihmiset näkevät asian niin, että harjoitus on rankka. Onko se vain omasta mielikuvasta ja siitä syntyvästä asenteesta johtuvaa? Harjoitus nimittäin on täysin neutraali. Kaikki mitä siinä tapahtuu lähtee meistä itsestämme,  teemme  harjoitusta omalla tavallamme. Harjoitus ei voi rikkoa kehoa, vaan me itse rikomme kehon harjottelemalla liian rajusti tai huolimattomasti.

Olen saanut nähdä hälyyttäviä tilanteita, joissa keho natisee liitoksissaan ihan ihmisen omasta suhtautumisesta ja kohtuuttomuudesta johtuen. Joillain elinvoima on voinut kulua hirmuisen päivittäisen rääkin ylläpitoon.

Jos sinuun sattuu, voit muuttaa tapaasi niin, ettei enää satu. Jos harjoitus on liian rankka, tee vähemmän tai pehmeämmin. Älä huhki, älä puuskuta, älä kuluta itseäsi loppuun. Älä turhaan tee harjoituksesta vaikeaa. Harjoitus ei vaadi keneltäkään mitään. Voit valita rakentavan ja hoitavan tavan tehdä ja vaatia itseltäsi sopivasti. Jos olet tähän asti kiduttanut itseäsi, voit vaihteeksi vaikka armahtaa itsesi!

Photo by Minna Nuotio

I’ll be your protection

Yesterday, when falling asleep, my body was slowing down and going through the day’s emotional and energetical itineraries. The most brutal thing I remembered was a video of badly treated animals. Those flashbacks made my body ache and my heart cry. I was astonished to feel another violence in my heart, something I never had an opinion about.

The night time is different from the day time. My conscience started to talk sincerely only then. I realized that a new born baby’s innocence and sacredness on a Facebook wall had made me sad. Even if you wait for the news of your friends. Is the baby born? Is it a boy or a girl? How does it look? I feel that that’s the moment a baby should have all the protection and all the attention of her parents. It’s not about protecting a child against something. It’s about the total protection. When you destroy the intimacy of someone innocent and helpless, it hurts.

There’s nothing more intimate than the birth and the first moments of a child. When it’s made public, it’s not intimate anymore. It can only be intimate by not being public. Some people sacrify these unique moments on the Facebook wall.

But, I hope it’s hurting only my heart! And that those babies exposed on Facebook walls, will be happy and strong! 😀

INTIMITÉ À PROTÉGER

Hier soir, mon corps se préparait pour le sommeil en parcourant encore quelques itinéraires émotionnels et énergétiques du jour pour pouvoir les anéantir de mon systême. La chose la plus brutale dont je me sois souvenue, et qui me paraissait avoir restée dans mon corps, était une vidéo sur les animaux maltraités. Ces flash-backs horrifiants m’ont troublé le corps et perturbé le coeur. Mais, j’étais plutôt stupéfaite de constater une sensation violente sur une autre chose de la journée à l’égard de laquelle je n’étais pas consciente avant.

La nuit nous rend différents et plus sensibles. Ma conscience m’a parlé à travers de mon corps. Je me suis rendu compte que quand j’avais aperçu la photo d’un nouveau-né  sur le mur de Facebook, j’ai senti une tristesse parce que son innocence avait été violée.

Même si moi aussi, j’attends parfois avec impatience des nouvelles  sur Facebook sur le mur de quelqu’un: Ça y est? C’est une fille ou un garçon?

J’ai senti que c’est des moments où un bébé devrait avoir l’attention, la présence et la protection totales de ses parents. Je ne parle pas de la protection contre quelque chose, mais du fait d’être constamment protégé, entouré. Cette intimité unique et chére d’un enfant a été détruite. Je ne dirais même pas, à mes “yeux”, mais dans mon coeur.

Parce qu’il n’y a rien d’aussi intime que donner la naissance et les premiers moments d’un bébé d’avec ses parents. Quand c’est publique, l’intimité est perdue. Soit l’un soit l’autre.

J’espère seulement que ce n’est que mon coeur qui a été blessé et que ces bébés sur Facebook vont avoir une vie merveilleuse!

MINÄ SUOJELEN SINUA KAIKELTA?

Eilen  nukahtamistani uumoillessa, kävi energiat vielä päivän kokemusreittejä kehossani uudelleen ja hidastuen läpi. Muistin hurjimpana eläinten pahoinpitelyvideon. Muistikuvat siitä iskivät kehooni vielä kivistävää avuttomuutta ja valelivat sydämeni surulla. Hämmästyin miten rinnalle nousi syvemmältä toinen vääryyden tunne asiasta, josta minulla ei ole ollut mielipidettä.

Mutta yön todellisuus on herkempi kuin päivän ja tajusin, että omatuntoni puhui minulle vasta silloin. Ymmärsin,että minun sydäntäni loukkaa, kun vastasyntyneen viattomuus ja pyhyys ja siten yhden ihmisen elämän ainutkertaisuus tuodaan levitykseen Facebookissa.

Jollain tavalla sitä omien kavereiden kohdalla osaa odottaa ja odottaakin, että pääsee mukaan tunnelmaan: Joko? Tyttö vai poika? Kenen näköinen? Jos ihminen kuitenkin jotain tarvitsee syntymänsä ja ensi hetkiensä ympärille, se on symbioosi, suojelu, suojattuna oleminen. Ei vaaralta, vaan kaiken suhteen.

Suojattoman yksityisyyden rikkominen sattuu. Lapsen syntymä  ja vanhemman yhteys omaan lapseen on varmasti yksi intiimeimmistä asioista maailmassa. Kun siitä tehdään julkista, se ei ole enää intiimiä. Jotkut uhraavat nämä ainutlaatuiset hetket Facebookille.

Toivon, että säpäleinä on vain minun sydämeni ja että Facebookiin syntymästään lähtien ujutetut ihmiset eivät näitä kolhuja itse koe.

Photo by Minna Nuotio