My father must have been a whole lot scared for me, because when I was a teenager, he used to spy on me to know exactly what I was up to. Because of his possessiveness I knew that I would never stand a jealous partner. Life gave me partners who differed a lot from my father in their attitudes towards me. I was grateful for that! What I ignored was that one day I was going to face my fate, my greatest fear, ingeniously disguised.
My partners were not jealous, but some of my female acquaintances were. I remember few of them who were seriously attached to me. This attachment grew either silentely and remotely or very radically and obviously. These relationships had a one-sided admiration and “love” that I didn’t understand carried a risk for me. Even if these people were not my close friends they strangely became emotionally dependent on me when they got to know me better.
Recently there’s been some discussion on the web about the victims of yoga gurus and yoga teachers. The situation has been explained also by the need of the teacher to be loved and admired. It can be true for some teachers. This kind of idealisation can also be the student’s need to find someone to admire. My experience as a yoga teacher was that I was the victim of an inconmensurable interest and possessive admiration without wanting it at all. Sure, I feel good when my students like me. I feel bad to fill someone else’s mind day in day out with whatever I say or do.
Personally I feel admiration is a positive and elevating feeling and I do admire for example many of my friends, because they are adorable. That’s why seeing a kind of admiration in few of my students towards me didn’t make me worried immediately. I didn’t know that this kind of obsessive admiration can exist with respect to yoga teachers. These people wanted to own me. They might have got overwhelmed in their feelings because of my position and not my personality. Anyway, they regressed.
This kind of blind admiration fused with jealousy and hatred made me feel bad many times. Every now and then I told these students that I was just an average person and I tried to convince them not having anything to admire really. The look in their eyes told me there was nothing to do. They were in their own world and I was part of it whether I wanted it or not. Anything I said or did was distorted.
The Oedipus myth became very concrete to me when I realized that I was attracting exactly the same energy that I wanted to escape: possession, jealousy and even persecution. I was in the hands of the beast. Afterwards I could see more clearly that the myth took place where I was the least conscious: where my personal and professional lives met and so did the expectations of these people. They idolized the teacher, not me, I guess.
The yoga teachers are vulnerable because they assume a relatively new profession which is so far quite unprotected. The students may project their needs, hopes, desires and (wrong) expectations on the teacher and the teacher is not always aware of this. The complexity of this kind of relations should be continuously openly discussed and shared. But how and where? It’s not simple because many issues are personal and intimate and I guess all the teachers share the same ethics that we are not to talk about our students’ personal problems. The more serious the problems, the more delicate they are.
The practice make people often feel happy and they might attribute that feeling to a person, their teacher. My aim has always been to show the path for my students, not to be the center of their admiration and attention. Some students get blind, fall in love and then when they realize, the feelings are not reciprocal, they start to hate the teacher. Some of them are even hungry for revenge.
I know I’m not the only one to have this experience. I’ve seen also that there are students who feel that a yoga teacher should take anything. You can always count on his/her gentleness, patience, love and that he/she accepts any aggression. It’s certainly the minority of the students who behave this way, but their hatred can be extreme and destructive and it has to be stopped as soon as it begins.
I’m grateful for having faced the beast. It was a magnificent turning point in my personal life.
OEDIPPE
J’ai eu un père possessif. Un père qui m’ espionnais pour savoir exactement ce que je faisais, où je me trouvais. Très jeune, je savais que je ne voudrais jamais un homme possessif, jaloux. J’ai eu la chance d’avoir des compagnons qui ressemblaint peu à mon père dans leurs dispositions envers moi. Ce que j’ignorais, c’est que j’allais faire face à ma peur ultime, rencontrer le mythe d’Oedipe dans un déguisement déroutant. On n’échappe pas à son destin..
Les compagnons pas jaloux. Par contre, des copines jalouses qui devenaient possessives, soit tout de suite, soit progressivement et à mon insu. L’admiration n’était pas tout à fait réciproque, mais je n’ai pas su interpréter leur attachement comme quelque chose de dangereux. Pour moi personnellement, l’admiration est un sentiment positif et élevé, mais il existe aussi une admiration possessive, obsessive, maladive.
Récemment, on a évoqué plusieurs cas de victimes des gurus et des professeurs de yoga sur le web. Il y en a eu qui ont expliqué cela en partie par le besoin des professeurs d’être idolâtrés. Quoi qu’il en soit, il ne s’agit pas toujours du besoin d’être idolâtré d’un professeur. Au contraire, l’élève peut avoir une obsession, une nécessité de trouver quelqu’un pour ses propres projections. J’aime bien être aimée. Mais il m’est pénible de faire constamment l’objet des pensées de quelqu’un par tout ce que je dis ou fais.
Moi, j’ai été la victime d’une possession de quelques-unes de mes élèves. Leur attachement était excessif. Tous ces sentiments ont grandi camouflés jusqu’à un certain degré au-dessous de la surface. J’ai quand même pu me rendre compte de l’importance disproportionnée que j’avais dans leur vie par mon intuition et par leurs insinuations. Je leur en ai parlé en cherchant à les convaincre que j’étais comme tout le monde et qu’il n’y avait rien à admirer. Face à leurs regards fixes, j’ai compris que la communication normale était impossible. Elles étaient dans leur monde dont je faisais parti que je le veuille ou non. Tout ce que je disais, était vu d’une façon tordue. Je me sentais incapable de rectifier leurs fausses idées à mon égard.
Même quand ces personnes étaient loin de moi, elles parlaient de moi aux autres, elles pensaient à moi. J’étais le centre de leur vie sans jamais le vouloir aucunement. Je me suis sentie persécutée, parce que leur curiosité était intrusive et envahissante. Bien entendu, ces personnes se comportaient aussi d’une façon normale de temps en temps et c’est pour cela que je n’ai pas pu comprendre toute la complexité de leur comportement.
Le mythe d’Oedipe m’a touché personnellement. J’ai compris que le fait d’éviter l’image que j’avais dans la tête, je ne faisait qu’attirer cette énergie vers moi. La possession, la jalousie et la persécution. J’étais entre les griffes d’une bête, même si ce n’était pas tout à fait la même chose que j’avais vécue enfant. En fuyant mon père, je l’ai retrouvé au fond de la grotte. Tombée dans la trappe, j’ai dû faire face à ma peur et j’ai pu assumer mon destin.
Les professeurs de yoga, c’est une communauté professionnelle assez neuve en Occident et probablement vulnérable. Elle a besoin de solidarité mutuelle entre les représentants de ce métier. Il y a souvent beacoup d’attentes de la part des élèves. Certains élèves s’aveuglent et se mettent à idolâtrer les professeurs, certains les haïssent et j’ai l’impression que parfois c’est vu comme normal. Comme si un professeur de yoga devait être toujours gentil et accepter les aggressions qui lui sont adressées.
Je dois avouer que, j’ai une gratitude envers cette bête qui m’a surprise, car j’ai pu me débarrasser d’un fardeau subconscient énorme.
NAARASSUDENKUOPPA
Isäni oli omista peloistaan johtuen hyvin omistushaluinen ja piti minut pienestä tytöstä asti tiukassa otteessaan. Pysyäkseen tarkkaan selvillä askeleistani hän seurasi ja vakoili minua. Tiesin jo varhain, että en koskaan kestäisi elämässäni mustasukkaista miestä. Tielleni sattuikin kumppaneita, jotka muistuttivat isääni ilahduttavan vähän suhtautumisessaan minuun. Sitähän en tiennyt, että Oidipus-myytti ilmenisi eräänä päivänä minullekin – sonnustauneena harhauttavaan asuun, kuten asiaan kuuluu. Kohtaloaan kun ei pääse pakoon.
Miesystävät eivät olleet mustasukkaisia tai omistushaluisia, mutta naispuoliset tuttavat sen sijaan olivat. Mieleeni muistuu muutama, joka heti tutustumisen alussa osoitti hetkittäin kuumottavia omistuselkeitä ja jonka takertuminen minuun tapahtui joko jotenkin huomaamattani ja jopa etäällä minusta tai sitten hyvin radikaalisti ja näkyvästi. Näihin suhteisiin liittyi voimakas yksipuolinen ihailu ja jopa rakastuminen, jota en osannut pitää vaaran merkkinä.
Joissain verkkokeskusteluissa joogagurujen ja -opettajien uhreista on tätä hyväksikäyttöilmiötä selitetty muun muassa joogaopettajien ihailun tarpeella. Mene tiedä. Itse olen joutunut muutaman naisoppilaani kohtuuttoman kiinnostuksen ja omistushaluisen ihailun kohteeksi haluamatta sitä lainkaan. Itselleni ihaileminen on pääasiassa positiivinen ja kohottava tunne enkä siksi osannut varautua tällaisen pakkomielteisen ihailun kohteeksi joutumista, jossa olin käsittääkseni enemmän joogaopettajan ominaisuudessa kuin yksityishenkilönä.
Kateuteen ja vihaan sekoittunut ihailu sai minut voimaan usein huonosti. Silloin tällöin otin asian puheeksi näiden oppilaiden kanssa ja vakuuttelin heille, ettei minussa ei ole ihailtavaa sen enempää kuin kenessäkään muussakaan. Tajusin heidän lasittuneesta katseestaan, että vakuuttelut olivat turhia. He olivat omassa maailmassaan ja minä olin osa sitä halusin tai en. Sanomiseni ja tekemiseni nähtiin aina jossain vääristyneessä valossa ja tunsin itseni neuvottomaksi yrittäessäni oikoa virhekäsityksiä.
Tällainen idealisaatio ei siis välttämättä lähde kohteensa tarpeesta tulla ihailluksi, vaan kyse on ihailijan tarpeesta löytää sopiva ihailun kohde. Minusta on ihan mukavaa, kun minusta pidetään. Sen sijaan minusta on tuskallisen epämiellyttävää täyttää jonkun ihmisen ajatukset päivästä toiseen sillä mitä teen, sanon, jätän tekemättä tai sanomatta.
Oidipus-myytti avautui minulle hyvin henkilökohtaisesti, kun tajusin, että torjuessani sen kuvan, joka minulla oli mielessäni ja hihkuessani sisäisesti jo pälkähästä pääsemisen iloa, vedin puoleeni torjumaani energiaa. Possessiivisuutta, mustasukkaisuutta ja jopa vainoa. Olin pedon kynsissä, vaikka se oli erilaista mitä olin kokenut isäni taholta. Sain tuntea luita ja ytimiä myöten sen mitä juoksin karkuun. Jälkeenpäin näen, että myytti kiilautui siihen missä olin vähiten kokenut, tietoinen ja kirkas eli kun henkilökohtainen ja ammatillinen elämäni linkittyivät.
Joogaopettajien tuore ammattikunta on toistaiseksi aika suojaton kaikkien odotusten, vaatimusten ja väärien näkemysten edessä, koska ohjaajat eivät myöskään voi ymmärtää oppilaiden outoa suhtautumista ennen kuin näitä kokemuksia on enemmän ja niitä myös jaetaan avoimesti. Jotkut oppilaat sokaistuvat, ihastuvat, jotkut vihaavat ja näyttää siltä, että se on joidenkin mielestä oikeutettua. Joogaopettajan odotetaan jostain syystä olevan aina kiltti ja hyväksyvän itseensä kohdistuvat hyökkäykset. Jotkut selvästikin kokevat, että joogaopettaja on olemassa, jotta häneen voi purkaa kaiken pahan olonsa. Näitä on varmastikin murto-osa koko oppilasmäärästä, mutta heidän vihansa voi ollakin mittaamattoman suuri ja tuhovoimainen.
Vaikka tämä kokemus oli piinallinen ja puistattava, olen siitä nyt kiitollinen. Tämä sudenkuoppa vapautti minut osasta menneisyyden taakkaani ja siitä tuli kuin tulikin elämäni yksi merkittävimmistä, positiivisista käännekohdista.
Photo by Minna Nuotio
annenuotio.wordpress.com 