Make love the only answer in 2014

Today I had the chance to practice here in Mysore next to Laruga Glaser and feel her amazingly focused energy. It was at the same time sharp and smooth feeling from consciously performed movements. Strong, deep breath. This came to my mind: The Queen of Vinyasa! ¬† ūüėÄ

Walking home from the practice I¬†couldn’t help remembering what Laruga just posted about seekers of truth and how to measure your evolution (read the post here:¬†¬†http://peaceloveyoga.blogspot.in/2013/12/holding-space.html?spref=fb). She spoke about how to love more openly and wholeheartedly.¬†I was thinking about her words and I realized that ¬†it was actually exactly what I’am hoping for the next year. For the whole world, for my family, friends, students and for me.

But how to love more openly? Through many years of yoga practice I’ve come to realize that yoga is love in action and that’s where the practice’s fruit can be tasted. The daily practice gives us clarity, awareness and strength to act. To act in a loving and positive way instead of reacting to our own fear of being rejected. Yoga makes us stronger to show our love to people unknown or even hostile to us.

What if instead of loving secretly in our hearts and keeping this feeling for ourselves, we expressed our love openly? And what if we just did something good and loving to people who don’t probably like us and took the “risk” to get hurt in 2014? Could you take that risk consciously even one time every day? Could you show what comes from your heart no matter what you get back?

It would give an immense strength to ourselves and the whole world:¬† at least 365 loving steps per person to grow in love in 2014. Let’s make the New Year Resolution to express our love more and to put love in action every single day!

574882_10151318135709061_605466456_n

Photo by Minna Nuotio

Crystallizations

Photo by Bill Brundellblog-silver-gold

Yesterday, strolling in Lakshmipuram we ended up to sit on the stairs in front of¬†the Guruji’s old yoga shala. My friend, Elina, who never met Guruji, asked me: “How was Guruji like?”

The first image and feeling that came to me was a golden cloud. Then an interminable golden river running under the light with bubbles of joy.

Then I had another image. It was about Sharath. Sharath is like a laser beam or a very bright, silvery star. His light is white.

The Christmas Day is the birthday of a luminous being. Same light, different manifestations.

CRISTALLISATIONS

Hier, en nous baladant √† Lakshmipuram, √† Mysore, avec mon amie, Elina, nous nous sommes trouv√©es devant le vieux shala de Guruji. Je m’assayais sur les marches du b√Ętiment avec un brin de nostalgie. Entour√©es de cette √©nergie, nous avons parl√© de de Guruji et Sharath,¬†et Elina m’a pos√© une question: “Il √©tait comment, Guruji?”

Sur le coup, j’ai eu une vision d’un immense nuage dor√©, et ensuite d’une rivi√®re d’or, courant interminablement sous la lumi√®re.

Apr√®s, j’ai eu une autre vision, celle de Sharath. Sharath diffuse une √©nergie d’une √©toile argent√©e ou bien d’un laser bleu.

Aujourd’hui, nous f√™tons la naissance d’une lumi√®re. La m√™me lumi√®re, diff√©rentes manifestations.

VALOT

Eilen lounaan j√§lkeinen minun ja yst√§v√§ni Elinan tie kulki Gurujin vanhan shalan pakeille. Istahdin portaille leppoisaan nostalgiaan. Elina kysyi: “Millainen Guruji oli?”

Se mitä välittömästi koin oli valtava kultainen pilvi ja sitten näin kullankeltaisen lempeästi ja pulputtaen virtaavan joen.

Minulle Guruji oli sulaa kultaa. Sharath tuntuu kirkkaalta tähdeltä, jonka valo on voimakas ja energia on kuin sininen lasersäde.

Tänään on yhden valon lapsen, Kristuksen, syntymäpäivä. Anna valojen loistaa joka lähteestä ja salli oman valosi ilmetä vapaasti!

Narasimha on the domains of awareness

Tasya saptadha prantabhumih prajna (Yoga Sutra, II.27.)

Chitta can have 7 domains of awareness.

Tapas Svadhyaya Ishvara Pranidhana Kriyayogah (Yoga Sutra, II.1.) Рthis sutra comprises the practice of yoga. It is to get away of conditionings and patterns of the mind. What to do to achieve that? Tapas Svadhyaya Ishvara Pranidhana, for the purification of the body and senses.

A human being has 5 senses to go out to perceive the object, 5 senses assisting the object by the Seer + 5 motor organs to know the object better.

The inner conscience consists of Buddhi, Chitta, Manas and Ahamkara.

Ahamkara (ego) is basically genetic, it defines your personality. It evaluates everything with stored experiences. Memory + present sensation = individual reaction.

To know object objectively, senses must be perfect, otherwise Viparyaya (wrong knowledge).

Feeling becomes generic, instead of personal (I want because I like or I don’t want because I don’t like – selfish reasons) -> you accept personal pain, because it’s for a larger purpose.¬†‘I-ness’ is associated with objects. ‘Am-ness’ means you know you exist, but ‘I’ doesn’t exist.

The domains of awareness are:

1. Understanding what brings you pain –¬† and then reject it.

Information when understood becomes knowledge. But to pass from knowledge to awareness is not easy. You know that smoking is not good for you, but still you smoke. Gradually you start avoiding misery.

2. Understanding of what is the source of each misery or of a happiness that ends to a misery. Joining + separation necessary, otherwise misery. Not allowing attachment or obsession. Know how to create harmony.

3. How to withdraw the mind from the senses? The Sadhana Pada speaks about this.

4. You stop the mind running to places. You control it. You take care of consciousness. You are not temptated by external things.

5. You feel self-satisfaction. Your action becomes selfless.

6. Your consciousness becomes¬†Sattvic. Then you can’t be unrighteous. Whatever you do or say is for the evolution of yourself and others.

7. Atmasthiti = the Self is distinct from the body and the mind.  I-ness disappears, am-ness remains.

When you are close to Samadhi, time flies in meditation. When you are far away from it, you have thoughts, you are waiting for time to pass and time feels long.

Any happiness is Sattvic. When you start to analyze it, you lose it. It becomes mental.

Our core center is happiness –¬†Ishvara.¬†When two happinesses meet, we feel it. Instability makes us look for stability. Once we find the most stable entity in us, we don’t want to go out: Let Thy Will be done.

Intellectually structured patterns vanish and appears¬†what’s the most appropriate solution, spontaneous, right action (Rtambhara tatra prajna, Yoga Sutra, I.48.) and the gap between input and output becomes smaller.

If we go to the source in the Darshanas (spiritual systems), each of them speak of the same thing specifically, from one point of view, not universally (Pratibhad va sarvam, Yoga Sutra, III.34. ). All of them are true. All the religions have same ingredients, but one ingredient is dominating. In Hindou religion devotion and surrendering are dominating.

2013-12-07 13.49.29

Conference notes

NOTES FROM SHARATH’S CONFERENCE ON THE 22TH OF DEC

Tapah-Svadhyaya-Ishvarapranidhanani-Kriyayogah (Patanjali Yoga Sutra, II.1.)

Tapas means austerity. It means to lead a disciplined life.

Yoga practitioners (don’t talk about yogis) should get up early in the morning, follow a vegetarian diet and get early to bed. You should be able to maintain the discpline.

If you party in the night, you will struggle in your practice, because your mind is not focused.

Why should we follow strictly these guidelines? The mind is either focused or distracted. By an undisciplined life, the mind gets distracted and it’s impossible to go further in the asana practice.

Svadhyaya Рselfstudy. You do your practice, teacher teaches and you think the whole day what your learned from him. You do your own research. Yoga books and yoga knowledge help us, but the student should put effort to understand. You can study and never understand even if you come 30 years to Mysore if you just hang around after your asana practice.

Asana brings calmness to the mind. If it’s not done properly, can bring aggressivity. We study the three limbs,¬†Yama, Niyama, Asana¬†to get rid of the disorders of the mind. That’s the purpose of doing asanas.

Ishvara Pranidhanani¬†– Surrender to the Divine. Difficult for many people. When this is established, it’s Kriya Yoga. When practiced and established, you can go to Samadhi. When you surrender, nothing can hurt you. You become part of the Divine.

We think we are great and that’s why it’s difficult to surrender. The ‘I’ is always first. ¬†When the ‘I’ is greater than yoga, the problems start. We act like we are everything even if we are just a tiny dot in this universe.¬†Think someone is above us – Supreme God.

You should follow 4 things (when ready for Pranayama),¬†Yama, Niyama, Asana¬†and¬†Pranayama, then automatically the rest (of Ashtanga) will happen.¬†Dhyana¬†(meditation) – you can see people doing workshop advertizing with pictures where outside they are like Buddha, but inside the mind is running. ūüėÄ

STUDENTS’ QUESTIONS

Q1:¬† How to develop faith? When I practice at home I don’t feel so inspired. It would be nice if something happened, but don’t believe anything happens through my practice.

A: You just do your practice. Your duty is to do. Fruit will come. God gives.

By coming to Mysore makes changes in you. It’s already an effort itself. If you don’t believe in this practice, try not practicing for a month and you’d understand the value of the practice.

Q2:¬† How to maintain spirituality if you’re not spiritual?

A: You are spiritual, but you don’t know it. You have to build a correct foundation. If the foundation is not correct, also the spiritual practice will tumble.

Spirituality has nothing to do with religion. Religions started often like this. You believe someone else’s experience instead of finding it inside of yourself. Fundamentally we are spiritual. Many things disturb us so that we don’t realize that. The change that comes through yoga is that first everything seems to be outside of us and after we find everything inside.

There are yogis in all the religions as there are non-yogis in yoga.

Spirituality is like growing a flower. You need to nourish the ground and the flower will blossom. In yoga you nourish with Yama, Niyama, Asana.

When you have children, educate them to respect the mother, the father, teachers, others and you become spiritual. It’s more spiritual than going to the temple and then do bad things after.

Q3: How do you share the experience of yoga with someone who doesn’t believe in God?

A: By practice. Once people come to yoga, they’ll come to know the spirituality. At least 30%-40% of them.

Q4: Do we need to do advanced asanas to reach Moksha?

A: No. Proper understanding is needed. Advanced asanas not a guarantee. It’s more how you do your practice that counts. You can have¬†Dhyana¬†state when doing asanas. Someone can be very flexible and so can do asanas easily, but the mind is not there. It’s not yoga.

Q5: Should we count in the practice?

A: Counting is important to know the Vinyasa.

Q6: So many asanas, some are stronger than others. In Yoga Mala Guruji speaks about Sirsasana and you seem to put a lot of importance on back bending.

A: You do so much forward bends, so it’s important to compensate that.

Q7: What should be the room temperature for the practice?

A: You must do efforts in asana practice to bring sweat from inside. If the sweat comes effortlessly (heated room), no use. It only dehydrates you and makes you weak.

Q8: Can you say something about the lifestyle business?

A: People learn 15 days in teacher training and then they say: “I’m a yoga teacher.” They are spoiling yoga and the name of yoga. How many of those “teachers” are dedicated to yoga? How many of them dedicated their whole life to yoga? These people give bad fame to yoga. It’s about¬†Sa-tu-dirghakala-nairantaryasatkarasevito-drdhabhumih¬†(Patanjali Yoga Sutra I.14.). You have to practice long time without interruption and with devotion.

Some people do many workshops with different teachers and then they put this list on their website. From yoga’s point of view not good to do different workshops. Do the same thing and maintain the dignity.

Students can feel the teacher’s energy. If the foundation of the teacher is not good, whatever they teach, is not good.¬† If you don’t practice, how can you teach others?

Q9: If yoga increases sensitivity and perception, how does it not weaken oneself?

A: You have to think and find what is good for you. The strength and perception comes through practice. It’s a process. It comes by time. You will have better clarity and understanding. If it doesn’t happen, your efforts are wrong.

2013-12-21 17.10.00~ Blossoming in Mysore ~

A windy day

In my childhood my parents couldn’t often¬†afford buying clothes. There was enough money to buy new cloths for me matching my growth. I can recall vividly multiple pieces of clothing, because every cloth provoked some sensations¬†and some of them evoked¬†emotions in me.

I remember when I got a beautiful white hat with a tiny peak at the age of four. Its fabric was amazingly gleaming and that pure whiteness filled my heart with joy. The strap passing beneath the chin was snapped on the ear¬†on one side of the head. The hat was supposed to protect my ears against the autumnal wind and that’s why my mother made me wear it when I wanted to go out to cycle with other children.

I had noticed how the older girls were cool. They held the handlebar of the bike with only one hand and some of them were holding their hat in the other hand. That triggered something in me. I wanted to be a cool big girl too and hold the handlebar with only one hand and at the same time show the others my brand new shiny hat! I was gazing the hat fluttering in the wind and I felt light as the wind!

Two seconds later I brought the other hand back down again to catch the handlebar and the strap of the hat was quickly taken by the whirl of the wheel. The fluffiness of the hat between the spokes made my bike stop very smoothly and the contrast to that was given by my torn, dirty and oily hat.

The happy emotion changed instantly to deep sadness¬†and then to fear, because I realized that I had to go home to confess. My tears were pulling their way out through my chest, but I resisted. I walked the stairs up to the 7th floor and I knocked. The doorbell was not used, because nobody was supposed to disturb my father.¬†To my knock, my father asks: “Who is it?” “It’s me, Anne” and I have this idea that maybe I can make things better if I make him laugh, so I add: “with the Hat.” I’m ashamed of my poor sense of humor, but it’s all I got. I can feel my father opening the door, but then he repeats his question: “WHOOO?” And I repeat too: “It’s me, Anne” and I go on: “With the Hat..” My father is hesitating. Finally he opens angrily, with tense jaws: “Where’s your hat?” Slowly, I show him the hat I was holding behind my back. My father sees it and grabs me by my hair. So I enter.

AUTANT EN EMPORTE LES RAIS

Dans mon enfance, mes parents avaient juste assez d’argent pour m’habiller modestement et aux besoins de ma croissance. J’ai des souvenirs vifs de beaucoup de v√™tements puisque chacun procurait des sensations diff√©rentes et beaucoup √©voquaient des √©motions aussi par leur apparance.

Je me souviens clairement d’un jour o√Ļ j’ai eu une casquette cache-oreilles blanche. Le tissu luisant √©tait d’une blancheur √©clatante et √ßa remplissait mon coeur de joie. On attachait la casquette avec un bouton √† pression sur une des oreilles. Le chapeau devait me prot√©ger les oreilles contre le vent d’automne et c’est pour cela que maman me l’a fait porter quand je sortais faire du v√©lo avec les autres enfants de notre immeuble.

Je me rendais compte combien les filles plus √Ęg√©es que moi √©taient cools. Quelques-unes d’elles ne tenaient le guidon qu’avec une main et avec l’autre leurs casquettes. Je voulais √™tre comme elles! Alors je tenais le guidon avec une main et avec l’autre, je balan√ßais ma casquette brillante au gr√© du vent pour leur montrer mon habilet√© et pour les rendre un peu jalouses. Je me sentais l√©g√®re comme le vent.

Jusqu’√† ce que je rattrape le guidon et que je sente un arr√™t adouci – par ma casquette qui se trouve entre les rais de la roue ant√©rieur de mon v√©lo. Je constate les d√©g√Ęts, le tissu d√©chir√© et¬†visqueux, la beaut√©¬†d√©truite.

Ma respiration se bloque √† cette vision et je suis tr√®s triste. Je sens une peur monter dans mon coeur, car je savais qu’il fallait monter chez moi au 7√®me √©tage pour confesser. Je grimpe et je frappe √† la porte. √Ä mes coups, mon p√®re fait: “C’est qui?” et je lui r√©ponds: “C’est moi, Anne..” et quelque chose en moi veut mettre un peu d’humour dans tout √ßa et je m’entends continuer: “..et la casquette.” Je me sens g√™n√©e, parce que je sais que je n’arrive pas √† faire rigoler mon p√®re. Je le sens s’approcher encore plus, mais il h√©site √† ouvrir et il me repose la question, plus √©nerv√©: “Quiiiii?” Et je r√©ponds de nouveau: “C’est moi, Anne..” et j’ajoute: “..et la casquette.” Mon p√®re h√©site encore, mais finit par ouvrir, les m√Ęchoires serr√©es: “O√Ļ est ta casquette?” Lentement, je lui pr√©sente les restes de la casquette. Il m’attrape par les cheveux. Je rentre chez moi.

NAVAKKAA JA PUUSKAISTA

Minun lapsuudenperheessäni ei vaatteita ostettu usein. Juuri ja juuri rahat riittivät välttämättömiin vaatehankintoihin, joita tehtiin lähinnä minun kasvuni niin vaatiessa. Muistan elävästi jokaisen isomman vaatekappaleen, koska niihin kaikkiin liittyi tuntemuksia ja myös vahvoja tunne-elämyksiä.

Nelivuotiaana sain huumaavan kauniin valkoisen hatun, jossa oli pieni lippa. Hatun kangas oli kiiltävää ja sen häikäisevä valkoisuus hiveli silmieni kautta sydäntäni. Remmi kulki leuan alta ja se nepparoitiin vastakkaiselle korvalle kiinni. Hattu tuli syvälle korvien yli ja kun sitten lähdin hatun ostopäivänä pihalle pyöräilemään, se laitettiin minulle päähän syksyn tuulelta suojaamaan.

Olin pistänyt merkille miten isommat tytöt pyöräilivät ihastuttavasti pitäen kiinni vain yhdellä kädellä ohjaustangosta ja heiluttaen toisessa kädessä hattuaan. Niinpä halusin minäkin toisaalta näyttää isolta tytöltä ja toisaalta herättää muiden huomion säihkyvän valkoisella hatullani. Katselin hatun lepatusta kädessäni ja olin onnellinen.

Kun sitten laskin käteni alas ottaakseni taas tangosta hetkeksi kiinni, heilahti hatun leukaremmi pyörän pinnojen väliin ja pyörivä ratas imaisi hetkessä nieluunsa koko hatun. Matka pysähtyi hatun pehmeään jarruun ja surulliseen näkyyn: uusi hattuni oli pinnojen välissä rikkihiertyneenä, mustaan öljymönjään likaantuneena.

√Ąkisti vaihtunut tunnetila huolettomuudesta suruun, muuttui peloksi, kun tajusin, ett√§ minun pit√§√§ v√§litt√∂m√§sti l√§hte√§ kotiin tunnustamaan upouuden hatun tuho. Itkun paine syd√§meni juurissa k√§velen rappuset kahdeksanteen kerrokseen ja koputan ovelle. Ovikello ei ollut k√§yt√∂ss√§, koska is√§n piti saada olla rauhassa.¬†Koputukseen is√§ √§rj√§isee: “Kuka?” Vastaan: “Anne..” ja h√§d√§ss√§ni √§kk√§√§n, ett√§ huumorilla voin saada ehk√§ jotain anteeksi. Lis√§√§n teenn√§isen leikkis√§√§n s√§vyyn: “..ja hattu.” Leikkisyyteni h√§vett√§√§ minua, mutta yrit√§n pelastaa mit√§ pelastettavissa on. Aistin, ett√§ is√§ on jo avaamassa ovea kuullessaan nimeni, mutta pys√§htyy oven takana ja kysyy uudelleen √§rtyneen√§: “Kuuu-kah?” Vastaan taas: “Anne.” Ja kiusaantuneena jatkan samaan tyyliin kuin hetke√§ aiemmin: “Ja hattu.” Is√§ empii yh√§.¬†Sitten ovi avautuu vihaisella eleell√§ ja n√§en is√§n kiristyneet leukaper√§t. Hattu on selk√§ni takana piilossa. Is√§ kysyy: “Miss√§ sun hattu on?” Hitaasti tuon hatun selk√§ni takaa. Is√§ ei sit√§ ehdi kauhistella, kun tempaisee minut hiuksista sis√§√§n miettim√§√§n tekosiani.

Image

Photo by Minna Nuotio

Colt

Cigarettes. Oh, how I’ve always loved cigarettes! In my childhood there was a family friend, a very powerful lady who was always gentle and joyful. Whatever she did she did with an exceptional openness to enjoy. The way she smoked was a kind of ritual she performed with love and royal elegance. I wonder if it’s through my love for her I got first my curiosity and then my love for smoking cigarettes! I associated smoking and happiness in my mind.

I remember my admiration for the smokers’ gestures, their contemplative communion with their heart, lungs and blood circulation. The beauty of the arabesques that the smoke drew in the air, the enigmatic smell of which you couldn‚Äôt tell if it was good or bad. Peace and mystery.

I wanted to feel the same. I wanted to imitate them. Not with the real cigarettes at the age of six, but with a friend of mine we were simulating cigarette smoking with hairpins. My father happened to see that and got mad. He punished me, gave me a long lecture on the dangers of smoking and then the daily humiliation would go on for weeks. He forced me to smoke first thing in the morning, last thing in the evening. Of course, he did it with a good purpose just wanting to ensure that I wouldn’t smoke later in life. Well, in these circumstances I stopped the simulation.

To start the real thing when I was ten. With my best friend, we stole her father’s pack of cigarettes of Colt. Oh, how it hurt. It hurt my lungs, it hurt my throat, it was burning inside of me. My head started to turn, but the blood running in my veins felt stronger. I was scared and charmed at the same time. I felt I had found a new precious friend and freedom. The cigarette was something my father absolutely hated and forbid. For me it was something to cling on to to make sure I had a life on my own. From that day on I smoked regularly. The cigarette became my secret friend I shared everything silently with many times a day.

I smoked and smoked and became more and more addicted.  At my twenties I moved to Paris and smoked even more. Everywhere. In the bank, in the post office, in the cinema. It was allowed everywhere. I was in my smoker’s paradise. But I had lost my freedom. I needed my friend more than anything.

Until the day I started to practice yoga. Gradually everything in my life started to turn upside down. For the first time in my life I had a fleeting thought that maybe one day I would quit smoking. This is how I started to lose my closest friend. I lost her. Our friendship was the fruit of all my fears, my doubts, my unexpressed joy. When the yoga practice slowly started to undo the knots inside of me and the fears could come to my consciousness, the joy came out too. That was the periode of time when I could really enjoy smoking without guilt and without any feeling of revenge on my father. When I accepted myself as I was, a smoker, the last strand of attachment was gone.

I never wanted to try to quit smoking, because I knew that behind this addiction there was something I needed to become aware of and just by forcing myself not to smoke, the problem would find another way to exist. I was sure that I wouldn’t want to smoke anymore when the problem would be solved. So I waited. And enjoyed smoking while waiting.

COLT

Les ci-ga-ret-tes. J’ai toujours eu un amour pour les cigarettes! Dans mon enfance, une amie de la famille, m’a impressionn√©e. C’√©tait une femme, d’une personnalit√© tr√®s forte, toujours gentille et joyeuse. Quoi qu’elle fasse, elle le faisait avec une joie de vivre qu’elle aimait montrer. Sa fa√ßon de fumer ressemblait √† un rituel pour lequel elle √©prouvait un amour et qu’elle executait avec une √©l√©gance royale. Je me pose la question si c’est elle qui m’a transmis son amour pour les cigarettes. J’associais le bonheur et les cigarettes.

Je me souviens d’avoir admir√© les gestes des fumeurs ainsi que leur communion contemplative avec leur coeur, les poumons et la circulation sanguine. J’admirais la beaut√© des arabesques de fum√©e qui montaient vers le ciel, l’odeur √©nigmatique qui me laissait perplexe. Je ne savais pas si j’aimais ou si je n’aimais pas cette aigreur. ¬†√Ä la fois, paix et myst√®re.

J’avais envie de faire pareil. Je voulais imiter les fumeurs. Pas avec les vraies cigarettes, √† l’√Ęge de 6 ans, mais simuler avec des √©pingles √† cheveux avec une copine. Mon p√®re a apparu juste √† ce moment-l√† et il s’est enrag√©. Apr√®s m’avoir punie, il m’a fait une lecture sur les risques du tabac pour encha√ģner avec une humiliation qui durait des semaines. La premi√®re chose le matin, c’√©tait de fumer une cigarette devant mes parents, pareil pour le soir avant de me coucher. Bien s√Ľr, mon p√®re voulait s’assurer que je fume pas plus tard dans la vie. Dans ces circonstances, j’arr√™tais la simulation.

Pour commencer en vrai √† l’√Ęge de dix ans. Avec ma meilleure amie, nous avions piqu√© un paquet de cigarettes de Colt de son p√®re. Qu’est-ce que √ßa me faisait mal! √áa me faisait mal aux poumons, au fond de la gorge, √ßa me brulait √† l’int√©rieur. √áa me faisait tourner la t√™te et le sang qui courait dans mes veines en acc√©l√©r√© me donnait un nouveau courage. J’√©prouvais des sentiments de la crainte √† l’extase. Les cigarettes, c’√©tait quelque chose que mon p√®re ha√Įssait et m’interdisait absolument. Pour moi, c’√©tait quelque chose √† quoi m’accrocher pour avoir une vie ind√©pendante de lui. La cigarette devenait une amie secr√®te √† qui je racontais tout en silence plusieurs fois par jour. √Ä partir de ce jour-l√†, je fumais r√©guli√®rement.

Je fumais, je fumais et je devenais de plus en plus accroch√©e. Dans mes vingt ans, je me suis install√©e √† Paris pour la premi√®re fois et l√†, qu’est-ce que je me r√©galais! Je fumais partout, dans les banques, dans les bureaux de poste, au cin√©ma, comme c’√©tait permis partout. J’√©tais dans un paradis des fumeurs. Mais en fait, j’avais perdu ma libert√©. Je ne pouvais plus me passer de mon amie.

Jusqu’au jour o√Ļ j’ai commenc√© √† pratiquer le yoga. Petit √† petit, la pratique a commenc√© √† restructurer ma vie, tout a bascul√©. La premi√®re ann√©e, j’ai eu une pens√©e furtive qui me disait que je serais peut-√™tre pas fumeuse toute ma vie. Je commencais √† perdre cette amie. Et j’ai fini par la perdre. Notre amiti√© consistait de toutes mes peurs, toutes mes joies que je n’avais pas exprim√©es. Lorsque la pratique a tout doucement commenc√© √† d√©faire les noeuds √† l’int√©rieur de moi et que les peurs sont mont√©es dans ma conscience, la joie s’est lib√©r√©e. Je commen√ßais √† fumer avec un plaisir nouveau et sans le sentiment de culpabilit√©. Je pouvais m’aimer comme j’√©tais √† ce moment-l√†, une fumeuse, et c’est ainsi que cet¬† attachement s’est an√©anti.

Je n’ai jamais voulu me forcer √† arr√™ter de fumer, parce que je savais que derri√®re cette addiction, il y avait des choses par rapport auxquelles je devais prendre conscience et que si je me for√ßais, mes probl√®mes auraient trouv√© un autre moyen d’exister. J’√©tais certaine de ne plus vouloir fumer lorsque les¬†probl√®mes seraient r√©solus. Je patientais. En attendant je fumais avec beaucoup de plaisir.

COLT

Lapsuudessani tunsin erittäin rehevän ja uljaan naisen, joka oli aina lempeä ja hyväntuulinen. Mitä hän sitten tekikin, muistan hänen tehneen sen aina suurella avoimuudella ja rakkaudella. Hän myöskin tupakoi  onnellisen oloisena ja kuningattaren elkein. Liekö minun ihailuni häntä kohtaan vaikuttanut siihen, että jo lapsena minulla tupakointiin assosioitui onnellisuus? Ihailin tupakoitsijoiden käsien eleitä ja heidän syventymistään kuuntelemaan sydäntään, keuhkojaan ja verenkiertoaan. Ihastelin savukiehkuroiden nousua yläilmoihin sekä tupakan pistävää hajua, josta en oikein tiennyt oliko se hyvä vai paha. Levollisuutta ja mystiikkaa.

Halusin samaa! Halusin matkia tupakoitsijoiden elkeitä ja niinpä leikimmekin ystäväni kanssa hiuspinneillä polttamista. Isäni sattui huomaamaan leikkimme ja raivoistui. Hän rankaisi minua fyysisesti, piti esitelmän tupakoinnin vaaroista ja jatkoi sitten viikkojen ajan nöyryyttämistäni aina aamutupakasta alkaen. Minun piti poltella tupakkaa hänen pilkatessaan. Tietenkin hänen tarkoituksensa oli pilkan avulla varmistua siitä, että en koskaan ryhtyisi tupakoimaan. Hän sai minut lopettamaan tupakkaleikit.

Mutta aloitinkin sitten oikean tupakan polttamisen kymmenvuotiaana. Parhaan ystäväni kanssa kähvelsimme hänen isänsä Colt-askin ja painelimme metsän suojiin tutustumaan sen sisältöön. Oi miten se kirvelikään. Miten se pisteli keuhkoissa, poltti kurkkuani ja tuntui humahduksena koko verenkierrossa.  Olin samaan aikaan peloissani, innoissani ja onnellinen tästä salaisuudesta. Olin löytänyt kalliin ystävän ja vapauden. Isäni vihasi tupakkaa ja minä tarvitsin sitä juuri siksi, että saisin oman elämän. Siitä tulikin paras ystäväni, jolle kerroin monta kertaa päivässä salaisuuteni kaikessa hiljaisuudessa. Tuosta tainnuttavasta kokeilusta aloin polttaa säännöllisesti.

Poltin ja poltin ja tulin koko ajan enemmän riippuvaiseksi siitä. Parikymppisenä kun muutin ensimmäistä kertaa Pariisiin, saatoin polttaa vielä enemmän. Pankeissa, posteissa, elokuvateattereissa, koska Ranskassa sai polttaa melkein missä vain. Olin tupakoitsijan paratiisissa, mutta ymmärsin menettäneeni vapauteni.Tarvitsin ystävääni enemmän kuin mitään muuta.

Aina siihen asti kunnes aloitin joogan. Vähitellen elämäni alkoi kääntyä päälaelleen. Ensimmäistä kertaa elämässäni mielessäni käväisi ajatus, että en ehkä polttaisikaan loppuelämääni. Ja niin alkoi tämä tärkeä ystävyys menettää merkitystään. Menetin ystäväni asteittain. Ystävyytemme oli monien pelkojeni, epäilysteni ja ilmaisemattoman iloni kiteytymä. Kun joogaharjoittelu hitaasti alkoi availla solmuja sisälläni, patoutuneet pelkoni alkoivat näyttäytyä ja  kontrollin muretessa pääsi  iloakin välillä pirskahtelemaan pintaan. Näin aloin ensimmäistä kertaa nauttia polttamisesta hyvällä omallatunnolla. Hyväksyin itseni täysin tupakoitsijana ja niin alkoi viimeisetkin kiinnikkeet irrota väliltämme.

En koskaan halunnut pakottaa itseäni lopettamaan, koska tiesin, että riippuvuuden takana oli ongelmia, jotka olisivat löytäneet toisen tavan jatkaa olemassaoloaan. Tiesin, etten enää haluaisi polttaa, kun ongelma olisi haihtunut. Halusin odottaa. Odotin rauhassa ja nautin polttamisesta.

23529_1281462209813_7559423_n

Aware enough to be responsible

Yoga’s roots are in India and yoga is originally a spiritual practice. A healthy body is a prerequisite for meditation practices. If the body is not ready for sitting still, the mind is not ready for the purification of the nervous system. Then the first stage of the practice is the purification of the body-mind through asanas.

In the West, this preliminary part has been understood as yoga and named accordingly. It’s been modified to fulfill other needs (to get strong abbs, tight butts, to look good, to have fun together) and this “yoga” is done like a gym program. The frame of reference of yoga has completely changed during the last decades. That’s why the answers given by the tradition to how to practice and how to teach yoga are not anymore valid in the West.¬†Who could give valid answers when fundamental parameters change?

Who can teach yoga in the West? The fitness professionals? Yes. The yoga practitioners who also know by experience the mental and spiritual layers transformed by yoga? Yes. There are yoga professionals with a teacher training certificate who don’t practice themselves. They teach though. There are teachers¬†without any certificate at all who¬†practice humbly and regularly and who hence have a deeper understanding what yoga is about. The reality is, that anybody can be a yoga teacher at will. However throughout the centuries the teacher’s own wisdom through the practice has been the base for his/her teaching. Not the intellectual knowledge, but the understanding of the experience of transformational process of the yoga practice physically, mentally, emotionally, energetically,¬†spiritually. That’s the best certificate.

The question that arises then is: Is someone responsible in all that? And if so, who, for what and how?¬† Are the yoga teachers responsible for the bodies that might get injured because of the student’s own strain or non-yogic attitude? Or for the mental health of the students as well? What if the practice has strong emotional effects on someone and drives the person crazy¬†despite of someone teaching it as a purely physical discipline? Is it too late to realize then that yoga is not a fitness exercise? In the opposite case, teaching a spiritual practice even if the student strives for asanas,¬†there’s no such risk.

Anyhow, I think the responsibility is¬†an important issue in today’s yoga world in the West, because¬†it’s taken very dispersedly and¬†haphazardly. In this kind of transitional period – if this is one – teachers are often confused and this should be known also amidst students. The teachers and the students don’t necessarily share the same perspective of what the practice of yoga is about and what it is for. A yoga student can have a spiritual approach to his/her practice while the teacher teaches only postures, a kind of westernized yoga. Their point of vues don’t match and the communication is maybe not adequate at all. The best a yoga teacher can do, is to clarify his/her approach to his/her students in order to work towards the same goal together.¬†If the student doesn’t approve the goal, he/she can certainly find another teacher who shares the same aim.

Both the teacher and the student should be responsible and communicate as clearly as possible. But it’s not enough to be responsible if you are not aware enough. As far as everything goes well, we don’t really care about knowing who’s responsible. When something goes wrong, then students might put the blame on the teacher.¬†I’m convinced that no matter the background of the teacher, everyone of us wants to be responsible. Everybody just can’t. Some teachers have above all a need to please the students and it usually means the students get what they want. Some other teachers who themselves¬†lack experience as practitioners¬†can’t take the responsibility because they don’t understand where the practice is leading the student. This can do a lot of harm on the long run.

A teacher should have the skills to evaluate how a certain way of practicing is going to affect the practitioner. Only the teachers who practice regularly can understand where a certain kind of practice is leading on the long run and they can be responsible. They stop a student if they feel that’s the right thing to do and sometimes face the frustration and the anger of the student. A teacher must be the authority in the sense that he/she is the one who leads. If the student leads, then the responsibility should automatically be his/hers.¬†¬†A teacher can’t be a puppet students pay for and tell what to do.¬†We teachers¬†listen to our heart and we¬†can’t do against what we feel.

In KPJAYI Mysore, one of the principles for teaching others, is that you practice yourself the asana you help someone in and even more: you practice the whole series which the asana is part of. I absolutely agree with that. I would also say that even in a ¬† situation¬†where the teacher doesn’t feel comfortable for one reason or the other to help a student, he/she¬†shouldn’t.

Earlier this year I had a workshop in a group where I know all the students. These people usually practice alone and once a week they gather together to do a Mysore style practice. I was told that people used to help each other in back bends, nobody being able to do them correctly. One of them got a disc prolapse and and got an back operation. I told the whole group I felt it was due to wrongly performed back bends and inadequate assistance and that this mutual help shouldn’t go on. I made it clear that I totally disapproved it, but if they insisted on continuing, it would be their responsibility. There was some astonishment and grumbling¬†afterwards about why I said they shouldn’t go on like that.¬†I find this really interesting. Some people wanted me to be responsible for their risky behaviour even when I’m hundreds of miles away. ¬†

Some students feel they have the right to require something concrete for their money, like a new asana or a permission to do the practice they want to do. I’m happy to see that the majority of my Ashtanga teacher colleagues has the courage to stay true to their¬†standpoints, ¬†to themselves and to¬†the tradition even if their students sometimes mumble behind their backs. We have a community that is responsible and this makes the students responsible for their part of the cooperation with us and with each other.

ASSUMONS!

Les origines du yoga se trouvent en Inde o√Ļ il est toujours consid√©r√© comme une pratique spirituelle. La condition pr√©alablement n√©cessaire pour faire des pratiques m√©ditatives est un corps sain. Car si le corps ne peut pas se calmer dans la position assise, la personne n’est pas mentalement pr√™te pour la purification du syst√™me nerveux. Le premier pas sur le chemin du yoga alors, c’est de se lib√©rer des tensions physiques et psychiques √† l’aide de la pratique des asanas.

En Occident, cette partie pr√©liminaire du yoga est appel√©e le yoga. Ce yoga occidentalis√© a √©t√© modifi√© selon les besoins des gens d’aujourd’hui et il est souvent enseign√© comme de la gymnastique. C’est pour √ßa, que les instructions et r√©ponses donn√©es par la tradition, ne sont plus toujours valides en Occident. Qui pourrait donner des r√©ponses dans une situation o√Ļ les param√®tres fondamentaux ont chang√©?

Qui enseigne le yoga dans les pays occidentaux? Les professeurs de fitness? Oui. Les pratiquants du yoga connaissant aussi par leur propre exp√©rience les couches mentales et spirituelles transform√©es par la pratique? Oui, eux aussi. Il y a des professionnels du yoga¬† ayant un certificat d’une formation de professeur de yoga qui ne pratiquent pas. Ils enseignent pourtant. Et il y a aussi des pratiquants, qui n’ont aucun certificat, mais qui ann√©e apr√®s ann√©e, continuent √† pratiquer quotidiennement, humblement, et qui par ce travail et cette attitude, connaissent les couches les plus profondes d’eux-m√™mes. La r√©alit√© est que n’importe qui peut enseigner le yoga aujourd’hui. N√©anmoins, pendant des centenaires, la base pour l’enseignement a √©t√© l’exp√©rience que le professeur a eu par ses propres pratiques. Non le savoir intellectuel, mais la compr√©hension du processus transformateur d√©clench√© par la pratique et r√©sultant en un changement physique, mental, √©motionnel, pranique et spirituelle. Ce parcours est le meilleur certificat.

La question qui se pose est de savoir si quelqu’un est responsable dans cette situation incoh√©rente √† l’Ouest? Et si oui, qui, de quoi et comment? Sont les professeurs responsables quand les √©l√®ves sont physiquement bless√©s √† cause des √©tirements trop forts de leur part ou bien √† cause d’une attitude non-yoguique? Ou est-ce qu’un professeur est aussi responsable de la sant√© mentale de l’√©l√®ve? Si par exemple, la pratique tout en √©tant enseign√© comme un exercice physique, a une influence √©motionnelle forte et d√©stabilisante? Serait-il trop tard √† ce moment-l√† de se rendre compte qu’il s’agit d’une pratique qui n’est pas uniquement du fitness? Dans le cas contraire, si le professeur enseigne une pratique spirituelle et l’√©l√®ve a envie plut√īt de travailler des asanas, le risque est inexistant.

Je pense que la responsabilit√© est une question importante dans le yoga d’aujourd’hui en Occident, parce qu’elle est prise d’une fa√ßon arbitraire. Dans une p√©riode transitoire comme celle-ci , – si c’en est une –¬† les √©l√®ves devraient √™tre au courant de la confusion chez les professeurs. Les professeurs et les √©l√®ves ne partagent forc√©ment pas les m√™mes perspectives en ce qui concerne de savoir ce qu’est le yoga et pourquoi on le pratique. L’√©l√®ve peut avoir une approche spirituelle tandis que le professeur n’enseigne que des postures. Les points de vues sont diff√©rents et la communication en subit les cons√©quences. La meilleure chose √† faire de la part du professeur est de clarifier son approche pour que tous les √©l√®ves travaillent dans la m√™me direction. Tout le monde pourra trouver un professeur pour partager les m√™mes objectifs.

Le professeur et l’√©l√®ve sont tous les deux responsables au moins de communiquer aussi clairement que possible. Toutefois, √™tre responsable ne veut rien dire, si on est pas conscient de ce qu’on fait. Tant que tout va bien, on ne s’inqui√®te pas pour savoir qui est responsable. S’il y a un probl√®me, le professeur sera naturellement le coupable. Je suis convaincue que malgr√© les diff√©rences dans les exp√©riences, tous les professeurs veulent sinc√®rement √™tre responsables. Tout le monde ne peut pas l’√™tre. Il y a des professeurs qui ont un besoin de plaire avant tout, ce qui veut dire que ce sont les √©l√®ves qui commandent. Il y a aussi des professeurs qui ne sont pas exp√©riment√©s dans la pratique et ainsi ignorent totalement o√Ļ va l’√©l√®ve dans sa pratique. Au long terme, √ßa peut √™tre nuisible pour l’√©l√®ve.

Le professeur devrait pouvoir √©valuer comment l’√©l√®ve va √™tre influenc√© par la longueur,¬† l’intensit√© et la r√©gularit√© de la pratique. Pour cela, seulement les professeurs ayant une pratique r√©guli√®re peuvent le comprendre et ainsi peuvent prendre la responsabilit√©. S’ils sentent qu’il faut √©courter ou arr√™ter la pratique de l’√©l√®ve √† un certain moment, ils le feront sans h√©siter tout en sachant que parfois √ßa peut mener √† la frustration et la col√®re chez l’√©l√®ve, projet√©es sur le professeur. L’important, c’est que le professeur ne se comporte pas comme une marionette pay√©e par les √©l√®ves.

√Ä KPJAYI Mysore, un des principes pour enseigner le yoga, est de conna√ģtre soi-m√™me par la pratique l’asana enseign√©e et m√™me plus: de conna√ģtre par la pratique toute la s√©rie dont l’asana en question fait partie. Je suis 100 % align√©e avec cela. J’ajouterais m√™me que si jamais le professeur ne se sent pas √† l’aise pour aider quelqu’un, il vaut mieux pas aider du tout pour √©viter tous les inconv√©niants comme, par exemple, les blessures.

Cette ann√©e, j’ai eu un stage dans un groupe que je connais depuis longtemps. D’habitude, ces gens pratiquent chez eux et se r√©unissent une fois par semaine pour faire ensemble une pratique Mysore style. Pendant le stage, on m’a appris, qu’en dehors des stages,¬† les gens s’entraidaient dans les drop backs sans que personne savait les faire seul. Une personne avait eu une hernie discale et avait subi une op√©ration par la suite. J’attribuais ces √©v√®nements √† l’aide non-professionnelle et je leur ai dit, qu’√† mon avis, il fallait absolument arr√™ter les aides mutuelles. Je disais aussi que si √ßa continuait, je ne pouvais pas √™tre responsable. Eux, ils seraient responsables. √Ä mon √©tonnement, j’ai vu quelqu’un faire la moue de d√©ception et j’ai entendu des murmures n√©gatifs par rapport √† ce que j’avais dit. Je trouve √ßa tr√®s int√©ressant que certaines personnes voudraient pouvoir se comporter d’une mani√®re irresponsable et m√™me risqu√©e et en confier la responsabilit√© √† quelqu’un d’autre. Dans ce cas particulier,¬† au professeur √©tant √† mille lieues de l√†.

Il y a des √©l√®ves qui pensent qu’en payant ils doivent pouvoir re√ßevoir quelque chose de concret, comme par exemple, une asana ou le droit de pratiquer selon leur propre point de vue. La majorit√© de mes coll√®gues sont des gens qui restent fid√®les √† leur coeur, et √† la tradition, m√™me aux moments o√Ļ les √©l√®ves leur font la t√™te.¬† ūüėÄ Je suis heureuse de faire partie de cette coll√©gialit√© des professeurs de KPJAYI qui me supporte et qui fonctionne √† l’unanimit√© dans l’enseignement. Je crois que notre responsabilit√© assum√©e incite les √©l√®ves de prendre la leur avec nous et entre eux.

KENEN VASTUULLA JOOGAAMME?

Joogan juuret löytyvät Intiasta, jossa se tunnetaan yhä kokoelmana henkisiä harjoituksia ja  elämäntapana, joka mahdollistaa ihmisen todellisen olemuksen löytymisen meditaation avulla.  Ensimmäinen edellytys meditaation harjoittamiselle on terve ja tasapainoinen keho. Jos ihmisen keho ei asetu rauhaan istuma-asennossa,  se kertoo yleensä siitä, että mieli ei ole valmis rauhoittumaan ja ottamaan vastaan hermostosta nousevaa latausta. Silloin ensimmäinen askel harjoituksessa on mielen ja kehon puhdistaminen jooga-asanoiden avulla.

Länsimaissa tämä joogan valmistava vaihe on tulkittu itse joogaksi ja  näin se on myös nimetty.  Asanaharjoitus on samalla valjastettu uuteen funktionaaliseen käyttöön (syvien vatsalihasten vahvistamiseen, takaliston kiinteyttämiseen  ja yhdessä koettaviin hyviin fiiliksiin) ja tätä joogaa harjoitetaan kuten voimistelu- tai kuntoiluohjelmaa. Joogan viitekehys on siten muuttunut viime vuosikymmenten aikana länsimaissa kokonaan. Siten ne vastaukset, joita joogaperinne antaa harjoitteluun ja joogan opettamiseen, eivät enää päde.  Kuka osaisi vastata harjoituksesta kumpuaviin kysymyksiin tilanteessa, jossa perustavanlaatuiset muuttujat ovat kokonaan uudet?  Joogit ja jooginit vai kenties fitness-ammattilaiset?

Ketk√§ sitten opettavat joogaa l√§nsimaissa? Ainakin joogaa harjoittavat ihmiset, jotka ovat kokeneet henkisi√§ muutoksia joogan kautta. Sen lis√§ksi fitness-ammattilaiset.¬† On olemassa joogan “ammattilaisia”, jotka kurssitodistuksen nojalla ovat valtuutettuja opettamaan muille joogaa, mutta jotka eiv√§t itse harjoittele. On my√∂s sellaisia opettajia, jotka harjoittelevat n√∂yr√§sti ja s√§√§nn√∂llisesti ja joilla on syv√§ ymm√§rrys siit√§ mist√§ on kyse. Heill√§ ei v√§ltt√§m√§tt√§ ole t√§st√§ mit√§√§n todistusta. Tosiasia on, ett√§ kuka tahansa voi halutessaan opettaa joogaa. Kuitenkin vuosisatojen ajan joogassa opetuksen perustan on luonut opettajan oma kokemus harjoittelusta. Teoriatiedolla ei ole ollut niink√§√§n merkityst√§, vaan joogan puhdistavan prosessin l√§pik√§ymisell√§ fyysisesti, emotionaalisesti, energeettisesti ja spirituaalisesti. Se on t√§n√§ p√§iv√§n√§kin ehdottomasti luotettavin todistus opettajan p√§tevyydest√§.

Tilanteen ollessa joogakentällä melko sekava, tulee miettineeksi onko joku vastuussa jollekin ja jos on, niin mistä. Ovatko joogaopettajat vastuussa oppilaiden kehoista silloinkin, jos oppilaat harjoittelevat itse rajojaan uhmaten ja kielteisellä asenteella? Ja ovatko joogaopettajat vastuussa myös oppilaiden henkisestä hyvinvoinnista? Mitä jos harjoituksella on voimakkaat psyykkiset vaikutukset ja joku sairastuu, vaikka opettaja on opettanut pelkästään fyysistä harjoitusta? Onko sitten liian myöhäistä ymmärtää, että kyse ei ole kuitenkaan pelkästään fyysisestä harjoituksesta? Riskiä ei ole päinvastaisessa tapauksessa, jossa opettaja opettaa henkistä harjoitusta ja oppilas haluaa keskittyä enemmän fyysisiin haasteisiin.

Joka tapauksessa minusta vastuukysymys on tärkeä nostaa esiin tämän päivän joogaharjoittelussa länsimaissa, koska vastuu on hyvin satunnaisesti ja epämääräisesti kannettu paikasta riippuen. Tällaisessa siirtymävaiheessa Рjos tämä edes on sellainen Рopettajat ovat hämmentyneitä ja se olisi oppilaidenkin hyvä tietää. Opettajat ja oppilaat eivät välttämättä jaa samaa perspektiiviä siitä mistä joogassa on kyse ja miksi sitä harjoitetaan. Oppilaalla voi olla henkinen lähestymistapa siinä kun opettaja opettaa vain länsimaistunutta jumppajoogaa. Heidän näkemyksensä eivät kohtaa ja se aiheuttaa ehkä kommunikaatioonkin aukkoja. Parasta mitä opettaja voi tehdä on tuoda selkeästi oman opetuksen päämäärät esiin. Jos oppilaat ovat päämäärästä eri mieltä, he löytävät ehkä sopivamman opettajan itselleen.

Sekä oppilaan että opettajan vastuuseen kuuluu mahdollisimman selkeä kommunikointi Рollaanhan vielä monesti uudella ja tuntemattomalla aluella ainakin oppilaan kokemuspiirissä. Vastuun ottaminen ei kuitenkaan oikeastaan riitä, jos tietoisuuden taso ei riitä. Niin kauan kuin kaikki sujuu ongelmitta, ihmisiä ei ehkä kiinnosta vastuukysymys. Kun jotain menee pieleen, voi käydä niin, että oppilas pistää tapahtuneen opettajan piikkiin.  Uskon, että mikä tahansa joogaopettajan tausta onkin, jokainen vilpittömästi haluaa olla vastuullinen. Jokainen ei vain joogassa pysty siihen. Jotkut opettajat alistuvat miellyttämään oppilaitaan luultavasti siitä pelosta, että oppilaat näyttäisivät tyytymättömyytensä tai siirtyisivät toiselle opettajalle. Tällöin oppilaat siis määräävät opetuksen sisällöstä. Jotkut toiset opettajat, jotka eivät itse harjoittele, eivät voi olla vastuullisia, koska heiltä puuttuu ymmärrys siitä mihin harjoitus oppilasta vie. Tämä voi pitkällä aikavälillä olla haitallista ja kohtalokastakin.

Opettajalla tulisi olla kyky arvioida mihin minkäkinlainen harjoitus johtaa. Ainoastaan ne opettajat, jotka harjoittelevat itse säännöllisesti, pystyvät näkemään harjoituksen vaikutukset etukäteen ja näin voivat ottaa vastuun. He myös tarpeen vaatiessa pysäyttävät oppilaan harjoituksen ja näissä tilanteissa joskus saavat siitä päälleen oppilaan vihan ja turhautumisen. Opettajan tulee kuitenkin olla auktoriteetti siinä mielessä, että hän on se, joka tilannetta johtaa omalla näkemyksellään. Jos oppilas ottaa ohjat käsiinsä, silloin vastuukin siirtyy automaattisesti tälle. Opettaja ei voi olla oppilaiden maksama marionetti, jolle kerrotaan mitä hänen pitää tehdä. Me opettajat kuuntelemme sydäntämme ja toimimme sen mukaan. Emme voi milloinkaan toimia sitä vastaan.

Aiemmin tänä vuonna minulla oli viikonloppukurssi paikkakunnalla, jonka ryhmän oppilaat olivat kaikki minulle entuudestaan tuttuja. Nämä ihmiset harjoittelevat suurimmaksi osaksi itsekseen ja kerran viikossa kokoontuvat yhteiseen Mysore-harjoitukseen. Sain kuulla, että ihmiset olivat auttaneet toisiaan selän taaksetaivutuksissa, vaikka kukaan heistä ei osannut niitä tehdä itse. Yhdeltä oppilaalta oli selkä operoitu välilevyn pullistuman vuoksi. Kerroin kaikille ryhmässä, että välilevyn pullistuma saattoi hyvinkin johtua väärin tehdyistä taaksetaivutuksista ja riittämättömästä avustuksesta. Kerroin näkemykseni ja sanoin,  että jos he jatkaisivat näitä avustuksia keskenään, vastuu ei olisi minun. Jotkut oppilaat olivat hämmästyneitä ja vihaisiakin. Minusta se on äärimmäisen mielenkiintoista, että jonkun mielestä minun olisi pitänyt olla vastuussa satojen kilometrien päässä siitä mitä heidän avustukset saisivat aikaan.

Joskus tapaa oppilaita, joiden näkemys on se, että rahalla voi ostaa tietynlaista opetusta ja saada tietyn määrän asanoita. Olen iloinen siitä, että kuulun vastuulliseen joogayhteisöön, jossa opettajilla on voimaa seistä oman näkemyksensä takana ja rohkeus pitää kiinni perinteen mukaisesta opetustavasta silloinkin, kun oppilaat mutisevat selän takana vastalauseitaan. Vahva kollegiaalisuus Mysoressa harjoittelevien opettajien kesken vaikuttaa varmasti myönteisellä tavalla myös oppilaiden vastuunottoon yhteistyössä sekä meidän opettajien että muiden oppilaiden kanssa.

shivaurdhvadhanurasan

                                                    Urdhva Dhanurasana

Conference notes

NOTES FROM SHARATH’S CONFERENCE ON THE 8TH OF DEC

SWEAT

nowadays many types of yoga. in Hot yoga they make you sweat by pre-heating the room. it’s not the same sweat as in Ashtanga yoga. Hot yoga is not good. in Ashtanga sweat comes from inside through effort and hard work (tapas) and brings about light body & strong stamina.

PRANA

prana means inhale, apana means exhale.  in Ashtanga we use free breathing which means prana goes freely to the body and not only to the lungs.

there’s been a confusion with the name of the breathing that goes back 20 years.¬† somebody asked Guruji ‘is it ujjayi breathing?’¬† and Guruji replied ‘yes, yes..’ and the name remained. but¬†ujjayi pranayama¬†is a different pranayama technique. it’s like if you were breathing with a strawl and pinching it at the same time. this kind of breathing during the asana practice is dangerous.

you have to hear the sound of the breath – others don’t have to hear it.

inhale and exhale should be even.

don’t squueze the throat. breath like a cobra.

keep the mula bandha all the time.

when the prana is in balance, it’s in anahata chakra and there’s only 1 sound in the heart. that’s the divine sound.

LEARNING

today students come to see a teacher and they say: “I know. I know.” go to a teacher to learn what you don’t know. only “I don’t know” leads to learning.

STUDENTS’ QUESTIONS

Q 1: is putting music during the practice ok?

A:  mind goes to music and attention is diverted. put the attention to the asana to learn to concentrate and to learn from the asana.

Q 2:  how to get the motivation for practice?

A: motivation comes from within.

Q 3: what to do with doubts?

A: without doubts no learning. answers come sometimes by your doubts! from ajnana to jnana (from ignorance to knowledge) only by a Guru.

sha-guruji3

Sharath and Guruji by Bill Brundell

Does a yoga teacher teach?

In India Guru has always had an important place in the yoga tradition. Guru is someone who is able to bring spiritual light to others. People are able to recognize a master who carries a higher wisdom. The teaching of a guru can be verbal, but it can also be a non-verbal transmission of his/her wisdom. The most important message resides anyhow beyond words and thinking. The effect of the transmission is the dropping of the obstacles in the mind of the disciple.

In the West yoga has found its place either among other disciplines that are led by a master or just¬†sports and fitness. A ¬†guru doesn’t exist in yoga¬†in the West.¬†People who teach yoga are called yoga teachers.¬†Of course, the name ‘guru’ has also a generalized meaning like ‘a master’, ‘a specialist’ and also some yoga teachers are called gurus, but the name doesn’t have the same meaning than it originally had and still has in India.

In the tradition and lineage of Ashtanga Yoga, all the authorized and certified teachers have committed themselves to transmit the tradition without changing it. We are supposed to teach as we were taught. We are teaching the method and we are transmitting the energy of the source to others. We tell what our guru has said, but we share our personal experience too.  The asana practice is exactly the same. What differs is our approach,  personality and the answers we give. I see this as a great richness. The reason why students are often puzzled is that all the teachers give different answers.

As yoga is the final state of psychic liberation, you can’t really teach yoga. You teach the method to give people the possibility to advance on their own path. Personally I don’t feel I’m teaching much. I would call my work more like a guiding which is built on some basic principles. These principles are certainly a fusion of the studies of yoga philosophy,¬†my experience as a practitioner and as a yoga teacher. Here are some elements I insert into all classes.

As the silence and concentration prepare the psyche for deeper meditative states,  the first thing in the yoga practice is to stop talking and to focus on the inside. That will lead to another state: no talking means more thoughts Рsometimes even a chaos. Then thoughts gradually calm down. When the amount of thoughts decreases, the amount of emotions may increase. As a thought is often a materialization of an emotional energy attached to the past and as there are less exits for the emotional energy, students start to feel these emotions in the body. By relaxing with them, they can accept them within the body too. By accepting the reality in the body, the disturbances cease and they are also cleared in the consciousness. This is how the work from the very beginning can be really deep, subtle, multilayered and fruitful even when people do only asana practice.

Patanjali’s Yoga Sutra’s second chapter, Sadhana Pada, starts with listing the Kleshas, the human challenges in life (II.3. Avidya-asmita-raga-dvesha-abhiniveshah-kleshah). If we don’t know how to deal with them, we create more misery. When we know they exist as a inner structure in our mind, we can bring more light to them and grow in understanding of our inner reality. There are altogether five Kleshas. In regard to my teaching I’d like to mention the third and the fourth.¬†Raga¬†means that our mind is naturally pleasure-bound. We get attached to the pleasure and that makes us suffer.¬†Dvesha¬†means that naturally we try to avoid suffering. We are ready to make our life difficult in many ways to avoid things we think would make us suffer.

A non-trained mind is reactive and the reaction is predictable in any situation: to ¬†avoid pain and increase pleasure. That keeps us in a vicious circle until we see it and decide to step out of it.¬†In the asana practice some people look for fun and enjoyment, but that’s limiting the whole scale of feelings and opportunities to grow. For me the practice is deeply satisfying, but¬†it’s not an enjoyment. Enjoyment is more superficial. It’s important for me to go into the pain instead of avoiding it¬†to understand what’s wrong. So first I take the challenges and purify the disturbances as much as I can. Then I can enjoy. When we are able to face our problems in every asana practice, it becomes an inner model in life in general. We become more responsible, more alive. We don’t avoid pain any more and this makes us free.

In the same chapter¬†Patanjali talks about the meditation posture by saying it should be steady and relaxed (II.46. Sthiram-sukham-asanam). To end up one day to be able to sit comfortably for the meditation, we make the body supple and strong with a focused and determined asana work.¬†No forcing, but listening and understanding. ¬†If I see my students¬†punishing themselves and fighting with the asanas I always remind them to relax.¬†Relaxing¬†means letting go of the ideas, the emotions and the tension in the body. You can’t sit steadily and relaxed if your emotions or thoughts are moving. In this sutra the state described is a state where everything is in balance.

Yoga is hard-core relaxation. It means hard work of letting go of ideas, of control and of suffering. It’s never easy, because even getting rid of suffering is painful.¬†I choose to work with the hardest part in the practice. Not because I love problems, but because¬†I believe that by working on them I will be more conscious, more tuned to the reality and even happier in life.

ENSEIGNER LE YOGA

En Inde le Guru a toujours tenu une place importante dans la tradition du yoga. Le guru porte une sagesse sup√©rieure et apporte la lumi√®re sur le chemin des disciples. L’enseignement d’un guru peut √™tre verbal, mais le plus souvent, il s’agit d’une transmission spirituelle non-verbale.

√Ä l’Occident, le yoga se trouve parmi d’autres disciplines asiatiques initi√©es par un ma√ģtre ou bien parmi les sports et le fitness. Le guru n’existe pas dans le yoga occidentalis√©. Les personnes enseignant le yoga sont appel√©s professeurs de yoga. Bien s√Ľr, le mot ‘guru’ est utilis√© pour exprimer l’expertise, la ma√ģtrise d’une discpline et aussi les professeurs sont appel√©s parfois gurus, mais le mot n’a pas la m√™me signification qu’il a en Inde.

Aujourd’hui, dans la tradition de l’Ashtanga Yoga, tous les professeurs autoris√©s ou certifi√©s se sont engag√©s √† transmettre la tradition sans la changer. Nous sommes cens√©s l’enseigner comme on nous l’a enseign√©. Nous enseignons la m√©thode et gr√Ęce √† nos s√©jours r√©guliers √† Mysore, nous transmettons cette √©nergie de la source √† nos √©l√®ves. Nous √©mettons ce que notre guru nous a √©mit, mais nous partageons¬† aussi notre propre exp√©rience. La pratique des asanas que nous enseignons est exactement la m√™me. Ce qui est diff√©rent, c’est nos approches, nos personnalit√©s et les r√©ponses que nous donnons. C’est une richesse, √† mon avis. Parfois, √ßa cr√©e des confusions parmi les √©l√®ves quand tous les professeurs donnent des r√©ponses diff√©rentes.

Comme le yoga veut dire l’aboutissement des pratiques √† la lib√©ration finale de l’√Ęme, il est impossible de l’enseigner. Au fait, on enseigne pas le yoga, mais la m√©thode pour donner des outils √† chaque √©l√®ve d’avancer sur leur chemin personnelle. Dans mes cours, j’enseigne tr√®s peu. Je dirais plut√īt que je guide les gens sur leur chemin en mettant en valeur quelques principes essentiels, de mon point de vue, pour une √©volution saine et harmonieuse. Ils repr√©sentent certainement l’amalgame de mes √©tudes de philosophie de yoga, de ma pratique personnelle et de mon exp√©rience dans l’enseignement du yoga. Voici quelques √©l√©ments que j’introduis dans mon enseignement quelque soit le niveau des connaissances des √©l√®ves.

Pour pr√©parer la psych√© aux √©tats de m√©ditation de plus en plus profonds et exigeants, la premi√®re chose est d’arr√™ter de parler et¬† se focaliser √† l’int√©rieur.¬† Le silence et la concentration vont nous mener dans un autre √©tat. Comme les pens√©es ne sont plus exprim√©es par la parole, il se cr√©e facilement un chaos dans la t√™te. Les pens√©es ne trouvant pas de sortie, elles restent l√† et nous rendent plus conscients d’elles. Peu √† peu, les pens√©es vont √©ventuellement se calmer. Lorsque le nombre de pens√©es d√©cro√ģt, le nombre d’√©motion va en croissant. Une pens√©e est souvent la mat√©rialisation d’une √©nergie √©motionnelle rattach√©e au pass√©.¬† L’√©nergie va se densifier dans le corps. En se d√©tendant dans ces √©motions, les pratiquants peuvent les accepter dans leurs corps. Lorsque nous acceptons la r√©alit√© au niveau du corps, les d√©rangements sont purifi√©s par la conscience et ils disparaissent pour de bon. De cette mani√®re, le travail que nous faisons d√®s le d√©but, peut √™tre d’une profondeur, d’une subtilit√© et d’une complexit√© extraordinaires m√™me quand il ne s’agit que de la pratique des asanas.

Le deuxi√®me chapitre de Yoga Sutra de Patanjali, intitul√© Sadhana Pada, commence en √©num√©rant les d√©fis de l’√™tre humain dans la vie (II.3. Avidya-asmita-raga-dvesha-abhiniveshah-kleshah). Si nous ne savons pas comment nous y prendre, nous cr√©ons normalement plus de mis√®re pour l’avenir. Tandis que quand nous sommes conscients de cette structure interne, nous pouvons apporter plus de lumi√®re √† ces d√©fis et ils vont nous guider au lieu d’√™tre des obstacles sur le chemin. Ces d√©fis sont appel√©s Kl√©shas. Ici, je me garderai de les expliquer tous. Je tiens √† mentionner le troisi√®me et le quatri√®me qui sont plus en rapport avec mon enseignement. Le raga veut dire que notre mental est naturellement tir√© vers le plaisir (mental, √©motionnel, physique). Le plaisir nous attire et finalement nous fait souffrir par l’attachement qui se cr√©e. Le dvesha veut dire la tendance naturelle d’√©viter la souffrance. Nous sommes souvents tr√®s cr√©atifs pour trouver des solutions compliqu√©es pour ne pas faire face √† ce que nous pensons pourrait nous faire souffrir.

Un mental sans pratique et discipline est en g√©n√©ral dispers√© et r√©actif. La r√©action est pr√©visible dans toute situation: d’√©viter la peine et d’aggrandir le plaisir. Ces forces nous clouent dans un cercle vicieux jusqu’√† ce que nous le comprenions bel et bien et que nous d√©cidions d’en sortir par l’effort et la pratique. Il y a des gens qui dans la pratique des asanas ne cherchent que du plaisir, mais en fait, cela veut dire limiter toute la gamme d’√©motions et de sentiments et d’opportunit√©s pour grandir. Pour moi, la pratique est profond√©ment satisfaisant, mais pas un plaisir. Plaisir √©tant plus superficiel. L’important, c’est de p√©n√©trer la souffrance au lieu de l’√©viter pour comprendre ce qui n’est pas en √©quilibre en nous. Moi, je travaille d’abord les d√©fis et ensuite √ßa peut aussi devenir un plaisir. Lorsque nous exigeons de nous-m√™mes de faire face aux difficult√©s √† chaque pratique, ce comportement devient un mod√®le int√©rieur pour la vie en g√©n√©ral. Nous devenons plus sensible, responsable, courageux. Lorsque nous n’√©vitons plus la souffrance, nous sommes libres.

Plus tard dans le m√™me chapitre, Patanjali parle de la posture de m√©ditation en disant qu’elle devrait √™tre solide et confortable (II.46. Sthiram-sukham-asanam). Pour qu’un jour, nous puissions nous assoir confortablement pour la m√©ditation, nous travaillons le corps par les asanas pour le rendre souple est fort. Sans jamais forcer. En √©coutant attentivement les messages du corps et de la respiration. Si je vois mes √©l√®ves se battre avec des asanas, je leur rappelle l’importance de la relaxation. Se d√©tendre veut dire l√Ęcher prise par rapport aux id√©es, aux √©motions et aux tensions du corps. Nous ne pouvons pas rester assis confortablement avant que les pens√©es et les √©motions cessent de bouger.

Le yoga exige une relaxation intense, profonde, ce qui veut dire se d√©tacher des id√©es, du contr√īle et de la souffrance individuelle. Ce n’est jamais facile, parce que m√™me de se d√©tacher de la souffrance fait souvent mal: on d√©fait une habitude. Moi, j’ai fait un choix de travailler d’abord ce qui est moins agr√©able. Non, parce que j’aime les probl√®mes, mais parce que je suis convaincue que ce travail m√©rite d’√™tre fait pour que je puisse √™tre plus en accordance avec la r√©alit√© et pourquoi pas heureuse dans la vie aussi. ūüėÄ

MITEN JOOGAA OPETETAAN?

Intiassa on gurulla ollut aina itsestäänselvä, vahva ja keskeinen rooli oppilaiden joogaharjoittelussa. Guru on henkisesti itsensäoivaltanut opettaja, joka omalla viisaudellaan tuo ymmärryksen valon oppilaalle. Gurun opetus voi tapahtua puheen kautta, mutta useimmiten kyse on henkisen tiedon välittämisestä tähän tarkoitetussa tilanteessa sekä opettajan että oppilaiden ollessa erityisessä keskittyneisyyden tilassa. Tiedon perille meno riippuu suuresti oppilaan vastaanottokyvystä, joka taas korreloi mielen puhtauden kanssa.

Länsimaissa jooga on ihmisten mielissä sijoittunut osittain aasialaisten itsepuolustus- ja taistelulajien joukkoon ja osittain yhdistynyt urheiluun ja fitness-salien tarjontaan. Tällaisessa joogan opetustavassa ei ole gurua. Länsimaissa joogaa opettavat ovat joogaopettajia. Joskus joogaopettajista käytetään guru-sanaa ilmaisemaan oman alan erityisosaamista, joten sana ei tällöin ole alkuperäisessä merkityksessään.

Kaikki Intian Mysoressa sertifioidut ja valtuutetut Ashtangajoogaopettajat ovat sitotuneet välittämään perinteenmukaista opetusta eteenpäin muuttamatta sitä lainkaan. Opetamme oikeastaan joogamenetelmän ja opiskelemalla paikan päällä Mysoressa ammennamme omille oppilaillemme myös gurumme viisautta.  Sen lisäksi jaamme myös oman kokemuksemme harjoittelusta. Kaikki opettavat samaa asanaharjoitusta, mutta lähestymistapoja ja persoonallisuuksia on iso kirjo ja siten myös näkemyksissä ja opetuksen painopisteissä on paljonkin variaatiota.

Koska jooga tarkoittaa itseoivallusta ja sen mahdollistamaa ihmisen henkistä vapautumista, sitä ei voi varsinaisesti opettaa. Kukaan ei oikeastaan siis opeta joogaa, vaan menetelmän, jonka avulla oppilas voi omalla tiellään edetä. Itse opetan todella vähän. Tunnen olevani ennemminkin opastamassa ihmisiä heidän harjoituksessaan ja tuon siinä esiin niitä periaatteita, joiden näen vievän päämäärää kohti terveellä ja harmonisella tavalla. Nämä periaatteet ovat valikoituneet yhtäältä oman harjoitteluni kautta ja toisaalta joogafilosofian opiskelun ja joogan opettamisen kautta. Tässä joitakin painopisteitä, jotka kulkevat mukanani ryhmän kokemuspohjasta riippumatta.

Ainoastaan hiljentynyt ja keskittynyt mieli kykenee laskeutumaan  meditaatioon. Harjoituksen aikana  pidättäydytään puhumisesta. Kun puhe lakkaa, mieli yleensä aluksi yltyy. Ajatukset alkavat sinkoilla kiihtyvällä tahdilla, kun ne eivät pääse puheen muodossa ulos. Vähitellen ajatukset kuitenkin harvenevat. Kun ajatukset harvenevat,  tunne-energia tuntuu lisääntyvän, vaikka todellisuudessa ihminen tulee vain tietoiseksi energian voimakkuudesta ajatusten taustalla. Usein ajatus on tunne-energian tiivistymä ja kun ajatukset ovat rauhoittuneet, sama energia etsii toista ulospääsyä. Näin energia tiivistyy kehossa. Tässä vaiheessa on hyvä yrittää  antaa tunteen olla ja rentoutua. Kun ihminen pystyy antautumaan tuntemuksilleen myös kehollisesti, näiden energiaepätasapainojen syyt nousevat tietoisuuteen ja sitten myös energia vapautuu käytettäväksi. Todellisella hiljentymisellä ja huomion keskittämisellä ihmiset pääsevät alkeisharjoittelusta asti syvälle kehoonsa ja voivat aloittaa seikkailun monisyiseen olemukseensa asanaharjoittelun avulla.

Yoga Sutra -tekstin toisen luvun, Sadhana Padan, Patanjali aloittaa luettelemalla Kleshat, ihmisen henkiset haasteet (II.3. Avidya-asmita-raga-dvesha-abhiniveshah-kleshah). Jos emme osaa suhtautua näihin haasteisiin rakentavalla tavalla ja kasvaa niiden avulla, luomme elämäämme lisää kärsimystä. Jos taas ymmärrämme niiden vaikutuksen sisäisessä rakenteessamme, meidän ei tarvitse kompuroida yhä uudestaan samoissa kivikoissa. Oman opetukseni kannalta Kleshoista olennaisimmat ovat kolmas ja neljäs, Raga ja Dvesha. Raga pitää sisällään mielemme luontaisen taipumuksen kurkottua mielihyvää kohti. Tälle mielen tendenssille periksiantaminen luo kuitenkin loppujen lopuksi enemmän tuskaa kuin antaa mielihyvää. Dveshalla tarkoitetaan toista mielemme ominaisuutta, tuskan välttämistä. Tässä mieli itse voi kehittää monimutkaisiakin ja hankalia tapoja välttää jotain minkä kuvittelemme epämiellyttäväksi. Myös tällä toimintatavalla luomme elämäämme kärsimystä.

Harjaantumaton mieli on reaktiivinen. Se hajaantuu ulkopuolisen todellisuuden mukaan moniin kohteisiin ja takertuu niihin. Reaktiokin on ennakoitavissa tilanteesta riippumatta: ihminen karttaa kärsimystä ja menee mielihyvän perässä. Nämä kaksi voimaa РRaga ja Dvesha Рtavallaan naulitsevat meidät kärsimyksen ja mielihyvän oravanpyörään, jos emme näe niiden haitallisuutta ja astu ulos tästä kierteestä päättäväisyyden ja harjoituksen avulla.

Jotkut ihmiset tulevat joogaan samoilla odotuksilla. He etsiv√§t mielihyv√§√§ ja ehk√§ jopa pelk√§st√§√§n mielihyv√§√§. Se tarkoittaa sit√§, ett√§ he my√∂s sulkevat ulos ison osan luonnollista tunneskaalaansa ja monia mahdollisuuksia kehitty√§. Minusta on olennaista suunnata huomio nimenomaan tuskakohtaan sen sijaan, ett√§ yritt√§isi pit√§√§ kiinni joogan “ihanuudesta”. Omassa harjoituksessani j√§rjestys menee niin, ett√§ kohtaan ensin haasteet. Siten harjoitus on syv√§sti tyydytt√§v√§√§, josta¬†koen ehk√§ my√∂s mielihyv√§√§. Kun vaatii itselt√§√§n kokonaisvaltaista suhtautumista harjoitteluun ja vaatii my√∂s vaikeuksien kohtaamista silloin kun ne ilmenev√§t, t√§st√§ tulee toinen luonto. Ihmisest√§ tulee herkempi, vastuullisempi ja rohkeampi. Kun emme en√§√§ v√§lttele k√§rsimyst√§, olemme vapaita.

Myöhemmin samassa luvussa Patanjali puhuu meditaatioasennon olemuksesta. Asennon tulee olla  vakaa ja rento. Tasapainoinen (II.46. Sthiram-sukham-asanam). Jotta tämä olisi mahdollista, teemme asanaharjoitusta. Sen avulla vahvistamme ja notkistamme  kehoa. Kehoa ei pidä pakottaa eikä vääntää. Sitä voi oppia lukemaan. Jos itse näen oppilaani rankaisemassa itseään vihamielisellä kehon kohtelulla, puutun siihen aina siten, että yritän tuoda rentouden mukaan harjoitukseen. Rentoudella tarkoitan sitä, että ihminen päästää  irti mielikuvistaan, negatiivisista tunteistaan ja kehon jännityksistä. Keho ei nimittäin pysy paikallaan pitkää aikaa niin kauan kun ajatukset tai tunteet ovat liikkeessä. Meditaatio on mahdollista vasta, kun ihminen on puhdistunut jännityksistä.

Jooga on rentoutumisen hard core -laji. Rentous ei tarkoita laiskottelua, vaan irrottautumista mielipiteistään, kuvitelmistaan, kaikenlaisesta muiden kontrolloimisesta ja myös omasta kärsimyksestä. Totutusta kärsimyksestä irrottautuminenkaan ei ole yleensä helppoa, koska kaikki muutos tuntuu raskaalta ja joskus pelottavalta. Itse olen halunnut toimia niin, että teen aina ensin työn vaikeimpien asioiden kanssa. En etsi ongelmia siksi, että kaipaan niitä, vaan siksi että uskon vakaasti ongelmien työstämisen kirkastavan ihmistä kuin ihmistä niin, että on mahdollista hyväksyä kulloinenkin todellisuus ja elää siinä syvästi tyytyväisenä ja kiitollisena.

1470171_10152035404969061_1833877399_n

Photo by Minna Nuotio

Alex’s Bhagavad G√ģta discourses

Alex Medin is giving discourses on the Bhagavad G√ģta in his house every evening for two weeks here in Mysore.

He’s amazing. He’s a great yogi. His speech from the heart and beyond touches everybody. He’s pouring the nectar of the G√ģta on us. We are all so grateful.

This touched me today especially.¬†Alex said that our innermost essence doesn’t belong to us, but to Divinity. When we understand that and surrender to that, when we don’t want to own that part of ourselves, that’s Ishvara Pranidhana – surrendering to our own nature.

mysore-kitten2

These eyes were looking through me last week.