Anna

I take flamenco classes a few times a week. The classes are held on a ground floor room and almost every time some people gather in front of the door and watch the class. Usually the class is so intense and the teacher so demanding that nobody in the class pays attention to anything else than dancing. Quite frequentlly the fierce atmosphere magnetizes the unofficial audience or attracts the bypassers. But. Yesterday. There was suddenly an angel who gradually magnetized the whole group of dancers.

A 6-year old little girl was watching us with an incredible  joy and presence. She was repeating the steps and imitating gestures we did and sharing more and more joy with us. She was litteraly radiating light and love. My heart was completely connected to hers and my eyes wanted to follow what she was doing. Her love was so powerful that our teacher and all the participants started to smile and shine. We felt love growing every moment and the smiles grew larger with the feeling.

When we finished and were about to leave, some of us kneeled to talk to the sweet little girl. Her name was Anna. Immediately she gave me a loving hug as if we always had known each other. That was the first time I really felt I had met an angel. When we left home, smiling was not enough. We were laughing.

ANNA

Plusieurs fois par semaine, je prends des cours de flamenco. Comme les cours ont lieu dans une salle au rez-de-chaussée, ça permet aux passants de s’arrêter pour regarder le cours. En général, le travail est tellement intensif et le professeur exigeant, que l’attention d’aucun élève ne se disperse pas. Tout le monde se concentre totalement à la danse.  Cette intensité attire fréquemment des passants et magnétise les spectateurs spontanés. Mais, hier. C’était autre chose. Tout d’un coup, il y avait un petit ange à l’entrée qui nous magnétisait tous.

Une petite fille de six ans nous regardait avec une joie et une ouverture indescriptibles. Elle répétait les pas et imitait nos gestes de mains et partageait sa joie avec nous. Littéralement elle rayonnait de lumière et d’amour. Mon coeur était complètement connecté au sien et mes yeux ne voulaient plus que la suivre, elle. Sa présence était tellement forte que notre professeur et nous,  tous les élèves, nous nous sommes mis à sourire et nous nous sommes remplis de son amour. La salle devenait un lieu où  il y avait amour et sourires en expansion. C’était miraculeux.

Lorsque le cours était fini et que nous nous apprêtions à partir, quelques-unes de nous, nous nous sommes accroupies pour échanger quelques mots avec la petite fille. Elle s’appelait Anna. Elle m’a tout de suite embrassée comme si nous nous connaissions depuis toujours. C’était pour moi la première fois que je sentait la présence d’un vrai ange. Quand nous sommes parties finalement, les sourires n’étaient pas assez. Nous riions de bonheur.

ANNA

Käyn muutaman kerran viikossa flamenco-tunnilla. Tunnit pidetään tanssikoulun katutason salissa ja niinpä melkein joka kerta ovelle kerääntyy ihmisiä seuraamaan tuntia. Yleensä opetus on niin intensiivistä ja opettaja niin vaativa, että kenenkään tuntilaisen huomio ei hajoa tunnin ulkopuolisiin asioihin. Kaikki keskittyvät totaalisesti tanssiin. Monesti tunnin hurja lataus vetää puoleensa ohikulkijoita tai jähmettää pienen epävirallisen yleisön paikoilleen. Mutta. Eilen tapahtuikin jotain muuta. Yhtäkkiä salin ovella seisoi pieni enkeli, jonka energia pikkuhiljaa veti koko joukon huomion puoleensa.

Kuusivuotias tyttö seurasi tuntia spontaanilla ilolla ja koskettavalla läsnäololla. Hän toisteli askeleita ja matki eleitämme ja koko ajan jakoi ilon kanssamme. Valo ja rakkaus todellakin säteilivät hänestä. Oma sydämeni kiinnittyi tämän pienen olennon sydämeen ja silmäni halusivat itsepintaisesti seurata mitä hän teki. Hänen rakkautensa oli niin voimakasta, että sekä opettajamme että me kaikki osallistujat vain hymyilimme ja hohdimme hänen valoaan. Rakkaus kasvoi kasvamistaan ja hymyt voimistuivat kaikkien kasvoilla.

Kun tunti sitten päättyi ja olimme lähdössä kotiin, muutamat meistä kyykistyi tämän suloisen tyttösen eteen. Hänen nimensä oli Anna. Hän halasi minua kuin olisimme aina tunteneet. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin, että olin enkelin läheisyydessä. Kun lähdimme kotiin, hymyileminen ei riittänyt ilmentämään tarpeeksi hyvin sitä mitä koimme. Siksi me nauroimme.