Off the Track?

In the beginning of the Yoga Sutra text Patanjali introduces the dichotomy that exists in all of us. In a lower level of consciousness, we identify ourselves with our mind, its impulses, visions and the stories it creates. In a higher level of consciousness, we are free from this prison and we live in the equanimity of our heart. When we have distance with our mind, we are connected to life itself, we are not thinking about it. These two states are sometimes popularized by saying them to be two physical places in our body: head and heart. They might seem very powerless or even naive as images, but they refer to the real spritual transformation and the ascending of the energy in the nervous system. When we feel serenity, contentment, love and joy without any outer reason, our energy is flowing in our heart.

Traditionally the yoga practitioner aims to get closer to the non-material, i.e. spiritual side of him/herself. When we have stronger connection to the spirit, the mind is unleashed. We have come home. It’s hardly ever possible to first tame one’s mind and then settle into the heart. It’s the other way around which means letting go of our opinions and surrendering when the time has come. In other words, we step from the materialistic level to the spiritual level, from the gross energy to the subtler energy.

Once in a while in my workshops people wonder how much time they can allow for themselves. What is right, when you have a family which needs your attention and care? Is it selfish to take time for yourself? Is it selfish to meditate daily, to have a closer look on your thoughts, your needs, to take care of your body? Is practicing yoga one form of selfishness?

If we want to go deeper in the self-understanding we need to be in silence – alone. The interaction with others teaches us many things, but not everything. When we investigate our spirit which is the pure part of ourself, our mind starts gradually to follow the purity and this makes us more altruistic. I believe this kind of change is only positive. It’s not egoistic to practice yoga, as we bring all its benefits to the people around us. To be able to love and do good in the world, our own balance has a significant role. Through the spiritual practice we will be in peace in our heart even when the mind goes through some turbulences. Understanding that the mind is naturally a reactive organ, mechanism for analysis, comparition and judgement, helps us to be patient, to give time to ourselves and to others. We don’t act egoistically according to the mind’s impulses, but we develop a natural skill to see broadly and to take others into consideration.

In Ashtanga yoga there’s also a contemporary trend which I see quite the opposite of the traditional way. It’s about the exposure of one’s own body and physical skills and their admiration. It’s about zealous self-centeredness. I’ve put some effort to see the meaningfulness of this tendency, but I feel that even if this egocentrism is not dangerous, it’s not serving the humanity. I can’t see the connection with this kind of egoistic self-development with the real yoga. Are you on the right track, when you only talk about yourself, you mostly publish pictures of yourself and you are interested nothing but in your own practice and in yourself? It’s probably not the best solution to grow your self-love and self-admiration to the extreme. Yoga can help you to get centered, but sometimes the pratice makes people only self-centered.

DÉRAILLEMENT ANODIN?

Le Yoga Sutra de Patanjali aborde dès le début la dichotomie que nous vivons tous à l’intérieur de nous selon le niveau de conscience que nous avons. Plus bas le niveau, plus nous nous identifions avec notre mental, les images et les histoires qu’il crée. Tandis qu’avec une conscience élevée, nous sommes libres de cette prison et nous respirons la sérénité dans notre coeur. C’est là que nous sentons la pulsation de la vie au lieu d’y penser.  Ces deux états que Patanjali distingue sont souvent décrits comme des endroits physiques dans le corps: tête et coeur. Ces images peuvent paraître faibles ou mêmes naïves, mais elles réfèrent  à l’ascendance de l’énergie dans le systême nerveux et à la vraie transformation spirituelle. Lorsque nous sentons la paix, le contentement, l’amour et la joie sans aucune raison externe, notre énergie pullule dans le coeur.

Traditionellement le pratiquant de yoga cherche à explorer son côté spirituel. Lorsque nous sommes connectés à l’esprit, le mental se libère. En général, il n’est pas possible de purifier d’abord son mental et  découvrir ensuite l’esprit. L’itinéraire va dans le sens contraire:  nous devons prendre un pas du niveau matériel au niveau spirituel lorsque nous savons que le moment est arrivé.

De temps en temps, mes élèves se posent la question de savoir combien de temps ils peuvent s’accorder à eux-mêmes. Quelle est la quantité juste quand nous avons une famille, par exemple? Est-ce égoïstique de prendre du temps pour soi-même? Est-ce égoïstique de méditer tous les jours, de s’intéresser à soi-même et de prendre bien soin de son corps? Est-ce que la pratique du yoga est une forme d’égoïsme?

Si nous voulons vraiment acquérir une compréhension profonde de nous-mêmes, nous avons besoin de passer du temps dans le silence – seul(e)s. L’interaction avec les autres nous apprend certainement beaucoup sur nous-mêmes, mais pas tout. Lorsque nous cherchons notre esprit qui est la part la plus pure de nous-mêmes, notre mental va s’y adapter petit à petit et cela va nous aider à devenir plus altruistiques. Je ne vois dans ce genre de changement profond que des choses positives. Il n’est pas égoïstique de pratiquer le yoga, car nous allons apporter tous les fruits de notre pratique à notre entourage. Pour pouvoir aimer et faire du bien dans le monde, notre équilibre personnel a un rôle significatif. Par une pratique spirituelle nous sommes dans la paix dans notre coeur même lorsque notre mental est tourmenté. Le mental est un méchanisme qui analyse, compare et juge et lorsque nous comprenons cela, nous voulons avoir plus de distance avec lui pour avoir la patience avec nous-mêmes et les autres. Nous ne nous comportons pas d’une manière égoïstique, nous ne sommes plus des esclaves de nos propres pensées, mais nous développons une disposition naturelle de prendre les autres en considération.

En Ashtanga yoga, il y a une tendance contemporaine que je vois opposée au yoga traditionnel. Il s’agit de l’exposition et de l’admiration de son propre corps et de ses talents physiques. Il s’agit également d’un égocentrisme bien prononcé. J’ai fait des efforts pour comprendre la conformité de cette tendance, mais je crois que même si l’égocentrisme n’est pas dangereux, cette façon de vivre le yoga ne sert pas l’humanité. Je ne vois pas la connection avec ce genre de développement égotique avec le yoga. Quand on ne parle que de soi-même, quand on ne publie que des photos de soi-même, quand on s’intéresse uniquement à sa propre pratique et à soi-même, est-ce qu’on pratique le yoga réellement? Si on laisse notre amour-propre et l’admiration pour nous-mêmes grandir à l’extrême, on risque de perdre l’essentiel. Le yoga peut nous aider à nous centrer, mais il peut aussi bien nous mener à l’égocentrisme. 

OMA NAPA

Patanjalin joogasutrateksti lähtee liikkeelle perustavaa laatua olevasta kahtiajaosta, joka minuudessamme on koettavissa. Kun meillä on matala tietoisuuden taso, olemme yhtä mielemme kanssa, jolloin samastumme voimakkaasti sen synnyttämiin kuviin, impulsseihin ja tarinoihin. Kun tietoisuutemme taso on korkea, olemme vapautuneet tästä vankilasta ja sen seurauksena tunnemme sydämessämme syvää levollisuutta. Tällöin tunnemme elämän itsessämme, emme ajattele sitä. Patanjali erottaa siis nämä kaksi olotilaa, joita maallisemmin kuvataan monesti kahtena eri paikkana: ihminen elää joko päässään tai sydämessään. Kielikuvina ne voivat tuntua mitäänsanomattomilta tai lapsellisilta, mutta kyse on todellisesta henkisestä ja hermostollisesta muutoksesta, jolloin energia alkaa virrata ylöspäin. Kun ihminen tuntee syvää rauhaa, tyytyväisyyttä, onnea, rakkautta, iloa ilman mitään itsensä ulkopuolista syytä, hänen energiansa on elävää ja se pulppuilee sydämen ympärillä.

Perinteisessä mielessä joogaharjoittelu on sitä, että me voimistamme suhdettamme minuutemme aineettomaan puoleen, jota voimme kutsua myös hengeksemme. Kun se tunne ja olotila voimistuu, mielemme kahleet hellittävät. Olemme tulleet kotiin. Tuskin kukaan etenee niin, että voisi tahdollaan murtaa mielen voiman ja sitten asettua sydämeensä. Tie kuljetaan toisinpäin ja se tarkoittaa tietoista luopumista mielipiteistä ja heittäytymistä, kun hetki on koittanut. Se tarkoittaa siirtymistä materialistiselta tasolta henkiselle, karkeasta hienojakoiseen.

Toisinaan ihmiset pohtivat kursseillani ääneen sitä kuinka paljon itselleen voi ottaa aikaa. Mikä on kohtuullista ja oikein, kun on perhe, joka tarvitsee huomiota ja huolenpitoa? Onko itsekästä ottaa aikaa itselleen? Onko itsekästä syventyä päivittäin omiin ajatuksiinsa, tarpeisiinsa, omaan kehoonsa? Onko joogan harjoittaminen siis yksi itsekkyyden muoto?

Jos haluamme tuntea itsemme syvällisesti, meidän tulee viettää aikaa hiljaisuudessa – yksin. Kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa toki opettaa meille myös paljon, mutta ei kaikkea. Kun keskitymme etsimään henkeämme, joka on puhdas ja pyyteetön, vuosien myötä mielemme alkaa myötäillä tätä puhtautta ja me haluamme aidosti muiden parasta. Uskon, että tällainen muutos on myönteinen myös läheisiämme ja muita ihmisiä ajatellen. Siten joogaharjoittelussa ei ole mitään itsekästä. Tuomme sen hedelmät kaikkien hyväksi. Jotta voimme rakastaa ja tehdä hyvää maailmassa, on oma tasapainomme olennaisessa roolissa. Rauha säilyy sydämessämme silloinkin, kun mielessämme on levottomuutta ja epätietoisuutta. Ymmärrys siitä, että mielemme on luonnostaan reagoiva mekanismi, joka analysoi, vertailee ja tuomitsee, auttaa malttamaan, antamaan aikaa itsellemme ja muille. Emme toimi mielen yllyttämänä emmekä itsekeskeisesti, vaan meillä on luonnollinen kyky ottaa huomioon laajempia kokonaisuuksia ja katsoa asioita aidosti muidenkin kannalta.

Ashtangajoogassa on kuitenkin selkeästi näkyvillä myös omanlaisensa nykytrendi, joka on oikeastaan täysin vastakkainen perinteisen joogan kanssa. Omaan napaan tuijottelu, oman kehon ja saavutusten esittely ja niiden ihasteleminen. Olen ponnistellut nähdäkseni tässä merkityksellisyyttä, mutta kuitenkin koen, että vaikka tämä itsekeskeisyys on luultavasti vaaratonta, ei siitä ihmiskunnalle ole hyötyä. En näe myöskään miten tämänkaltaisella itsekkäällä itsensäkehittämisellä varsinaisesti olisi yhteys joogaan. Jotain on mennyt ehkä radaltaan, kun ihminen puhuu vain itsestään, julkaisee kuvia vain itsestään ja on kiinnostunut vain itsestään ja omasta harjoittelustaan.  Ei ehkä ole hyödyllistä kasvattaa itserakkauttaan ja itseihailuaan loputtomiin. Jooga voi auttaa meitä tavoittamaan oman henkisen ytimemme, mutta harjoittelu voi myös tehdä ihmisestä itsekeskeisen.

1907355_10152472584594061_6686168072139421515_n

Photo by Minna Nuotio

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s