In the tumult of the practice

I’ve noticed that Ashtanga Yoga is often presented as a very challenging practice where the practitioner constantly faces his/her limits and overcomes them. This is usually also the way how the teachers are trained: to encourage the students to work their limits and to help them in a way to exhaust themselves. No wonder if this image of constantly going beyond your limits is also very strong in the students’ minds. But this is not how it needs to be. If you follow this mindset, you create a struggle. Some people practice as if they were having a fight with an invisible enemy. Some alternate between the feelings of self-importance and frustration. These are the ways to lose your energy. We should follow the highest principle of yoga, Ahimsa, respect for all life, also in the asana practice.

To do the asana practice we don’t need to be frenetic. We can start with a calm mind and without expectations. Even if going beyond our limits is an excellent possibility this practice can give us, we can’t experience it in every practice. Why should we go beyond our limits at all then? I see the importance of it only when we realise that something has remained blocked in our physical body or our mind. We can then find more space, more potency and deeper joy through the practice. Sometimes another kind of strategy might be needed; softness and refraining from pushing your limits. Otherwise the practice can become an ego trip where you need to prove yourself how you improve or how you compare with others.

Those who make the practice a physical torture, face the least their real pain and weaknesses. Even if you always practice feeling pain and being on the edge, it doesn’t mean your practice is deep or that it works or that it’s a real challenge. A strong physical practice makes you insensitive to feel the small voices of your system. They can only emerge in silence and depth. When our consciousness is brightened and you get a new perspective, you can take the chance. You can’t force it. It’s important to be conscious of what’s going on and how to help that process. Life can bring us a challenge any time. The question is are we ready then. Don’t sweat too much. Keep conscious, save your energy and be open to see when it’s time to make a move. Sometimes it can mean an effort to make, most often it’s about letting go.

FACE À SON ADVERSAIRE?

La pratique de l’Ashtanga yoga est souvent présentée comme une pratique particulièrement exigeante où le pratiquant fait face à ses limites et les surmonte très fréquemment. C’est dans le même esprit que les enseignants sont formés: à encourager les élèves à pousser leurs limites et à les aider jusqu’à l’éreintement dans la pratique. Ce n’est donc pas une surprise que cet état d’esprit s’installe chez les élèves aussi. Mais il y a une autre façon. Car si nous continuons avec cette mentalité, nous créons une lutte destructive à l’intérieure. Il y en a qui pratiquent comme s’ils se luttaient tout le temps contre un ennemi invisible. Il y en a qui alternent entre la prétention et la frustration. Ces manières nous font perdre notre énergie. Nous sommes invités à suivre le principe le plus élevé du yoga, Ahimsa, – le respect pour la vie -, aussi quand nous pratiquons des asanas.

La frénésie n’est pas nécessaire pour faire une pratique du yoga. Nous pouvons commencer avec un mental calme et sans attentes. Même si cette pratique nous procure la possibilité d’aller au-delà de nos limites, ce n’est pas quelque chose que nous vivons dans chaque pratique. Et pourquoi devrions-nous dépasser nos limites en général? Je ne vois qu’une seule raison, celle de donner plus de vie à notre systême quand il est bloqué par une cause physique ou psychique. Par la pratique nous sommes capables de créer plus d’espace, de trouver plus de potentiel et plus de joie. Parfois une autre sorte de stratégie marche mieux: la douceur et le refus de pousser nos limites. Sinon la pratique devient facilement une performance ou une comparaison avec les autres.

J’ai l’impression que ceux qui se torturent physiquement dans la pratique, ne font pas face à leurs vraies peines ni à leurs faiblesses. Souvent on force, on se torture pour cacher quelque chose de plus profond. La peine superficielle ne veut pas dire que la pratique soit un vrai défi ou que ça donne de bons résultats. Quand on pousse trop fort, cela nous rend moins sensibles et cela cache les voix plus timides en nous, celles qui émergent en silence. Lorsque notre conscience est illuminée et que nous avons une nouvelle perspective, c’est là que nous avons une nouvelle possibilité. Nous ne pouvons pas la forcer. Ce que nous pouvons faire, c’est rester conscients et alertes sur ce qui se passe pour aider ce processus au mieux. La vie nous offre des challenges souvent d’une façon inattendue. Sommes-nous prêts à ce moment-là? Ne faites pas trop d’efforts. Restez conscients, gardez votre énergie et prenez un pas à l’avant quand c’est le moment en faisant un effort de plus ou bien en lâchant prise.

TAISTELUN TUOKSINASSA

Ashtangajoogaa kuvataan monissa esittelyteksteissä siten, että harjoituksessa ihminen kohtaa ja ylittää kehon totuttuja rajoja. Tähän myös ohjaajat koulutetaan: kannustamaan oppilaita ylittämään rajojaan ja auttamaan heitä tässä rehkimisessä. Ehkä siksi harjoittelijoiden mielikuvissa sykkii vahvana käsitys, että kyse on jatkuvasta pinnistelystä rajojen ylittämiseksi. Näinhän ei tarvitse olla. Varsinkin kun tällaisesta asennoitumisesta syntyy taistelu. Jotkut harjoittelevat kuin olisivat koko ajan todellisessa kamppailussa näkymättömän vihollisen kanssa. Jotkut taas vuorottelevat kiihkeän itsetyytyväisyyden ja turhautumisten välillä. Näin menee paljon energiaa hukkaan. Taistelu ei lopu eikä rauhaa löydy. Joogan tärkeimmän periaatteen, Ahimsan, elämän kunnioittamisen, tulisi toteutua tietenkin myös asanaharjoituksessa.

Meidän ei myöskään tarvitse harjoituksessa lähteä liikkeelle vimmaisina, vaan voimme olla täysin puhtaita ja asenteettomia. Vaikka omien rajojen ylittäminen on yksi harjoituksen mahdollisuuksista, ei sitä voi toteuttaa joka harjoituksessa. Miksi rajoja pitäisi sitten ylipäätään ylittää? Lähinnä vain siksi, että jos meissä on jotain jäänyt henkisesti tai fyysisesti kutistuneeseen tilaan, voimme harjoituksen avulla löytää keinon antaa elämälle lisää tilaa. Voimme antaa suuntaa energiallemme löytääksemme jälleen ryhtiä ja iloa. Tähän voidaan joskus tarvita erilaista strategiaa eli pehmeyttä ja rajojen alitusta. Muutoin harjoittelusta voikin tulla pelkkä egon kilpajuoksu, jossa on koko ajan tärkeää todistella itselleen miten kehittyy fyysisesti tai että on muita parempi.

Näyttää siltä, että ne, jotka eniten puhkuvat ja kihisevät harjoituksessa, ohittavat näin kipukohtansa tai omat heikkoutensa. Se, että tekee aina äärirajoilla, ei kerro harjoituksen syvyydestä, toimivuudesta tai todellisesta haastavuudesta paljoakaan. Raivokas fyysinen tekeminen peittää alleen hennot äänet. Ne voivat tarjoutua työstettäviksi hiljaisuudessa ja syventyneessä olotilassa. Silloin kun tietoisuus kirkastaa jonkun kohdan meissä ja kun saamme uuden perspektiivin, voimme ottaa tilaisuuden vastaan. Emme voi sitä pakottaa. Tärkeää on siis tietoisuus siitä mitä meissä tapahtuu, millainen mahdollisuus avautuu ja miten osallistumme siihen viisaasti. Uskon, että uho ei vie joogassakaan mihinkään. Elämä yllättää ja tuo haasteen tai mahdollisuuden, milloin vain. Olemmeko juuri silloin valmiita? Näemmekö tilaisuutemme koittaneen? Älä siis turhaan huhki. Pysyttele tietoisena, säästä voimasi ja näe milloin on hetki ottaa askel uuteen suuntaan. Joskus se tapahtuu ponnistellen, useimmiten hellittäen. 426399_3097420447634_912375428_n

Advertisements

3 thoughts on “In the tumult of the practice

  1. Very good post. I love the energy of led Ashtanga classes and we have an excellent teacher here in Bozeman, Montana. Randa Chehab has brought many amazing Ashtanga teachers to our beautiful mountain town and I am very grateful for that. A recent surgery (last spring) was a setback: balance issues, muscle tone lost, courage stymied…slowly, slowly, body parts heal. I will return to class soon–probably to Mysore or pranayama workshops. However, I am painfully aware of new physical issues that didn’t exist prior to surgery so I am working slowly and carefully.

  2. Dear Sally,

    thank you for your reply. I’m happy you have Randa as a teacher!

    I understand your feelings. Isn’t it natural though that we all experience in life some moments or periods of time where we are not so powerful? Losing is part of life. The question is how to love losing too. I guess these minor disorders can be important practice for the last letting go on Earth. We need to let go the whole body, the mind. When we accept what we have and not have, we can live fully.

    A great lesson and a great gift are wrapped in any experience. ❤

    Btw, I guess I wrote something about this in my latest post: https://annenuotio.wordpress.com/2015/02/19/millions-of-ways-to-grow/

    Love, Anne

  3. Kiitos inspiroivista ja hyvää tekevistä kirjoituksista. Tähän tekstiin mä palaan aina uudelleen. Tässä alkuinnostuksessa sopivan intensiteetin löytäminen omaan harjoitukseen on kyllä haastavaa. En haluaisi että liekki lopahtaa liian rehkimisen tuomaan väsymiseen ja toisaalta, harjoitus on yksinkertaisesti tuntunut todella hyvältä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s