When we practice any traditional dances in dance classes, when we want to learn to dance, we first learn some technique and the basic structure of a class. Then we continue to perfect the technique to be able to express something deeper and subtler. Gradually all this becomes art, it becomes an expression of human body and soul together. Equally in the beginning in the yoga asana practice, we learn how to do the physical movements and postures without hurting ourselves. After the basics, we can step forward by changing the focus from technique to our soul and allow it shine through our bodies, whether we stand, sit or move.
Some dancers (amateurs and professionals) continue to maintain the main focus on the technique and their own technical achievements which actually prevents them from elevating their dance to art. If these people perform, their technique can impress the audience, but doesn’t usually touch people’s hearts. Some dancers are more interested in the aesthetics of dance. Aesthetics is the whole nature of any art, it’s about how you do things. In dance as art it’s also one of the main ingredients. But sometimes dancers are exclusively interested in making an impression by their looks, the elegance of their gestures and their power of seduction. This kind of aesthetics is superficial. It doesn’t emerge from love, but rather from a low self-esteem. A dance from the heart always gives a unique quality to the movement and also incontestably seduces the spectator.
I guess the aesthetics can help understand something in the yoga practice. If you think about your own practice, is it beautiful to watch? If it’s reflecting the authentic you, it’s beautiful. If it’s not beautiful, it doesn’t come from your depths yet. If you try to be something you’re not, stronger, more flexible, more beautiful, your movement becomes unnatural. If you’re fighting with technique, it makes you tense. Dance and yoga are both about consciousness of the body and the mind. They are both a means to evolve as a human being. If we come to a class (dance or yoga) to prove something, we can certainly prove it and everything remains the same. “I can do a triple pirouette.” or “I can do the Intermediate Series.” You can go on forever “making progress” and actually remain the same if the connection to the source is missing. When you evolve inside, your practice evolves with you. When you are beautiful inside, your practice becomes beautiful.
ÉMERGENCE DE LA BEAUTÉ
Lorsque nous pratiquons des danses de différentes traditions, lorsque nous voulons apprendre à danser, nous apprenons d’abord la technique et la structure d’une classe. Ensuite, nous continuons à parfaire notre technique afin d’exprimer quelque chose de plus profond et de plus subtile. Peu à peu, tout cela se transforme en art, dans une expression unique de notre âme et de notre corps. C’est tout pareil dans la pratique du yoga. Au début, nous apprenons à exécuter les postures et les mouvements physiques d’une façon appropriée et une fois tout cela mis en place, nous pouvons diriger notre attention vers notre âme pour lui permettre de rayonner dans notre corps – que nous soyons en mouvement ou immobiles.
Il y a des danseurs (aussi bien des amateurs que des professionnels) qui persistent dans la perfection de la technique et leurs aboutissement techniques ce qui les empêchent d’élever leur danse en art. Si ces gens font des spectacles, ils impressionnent probablement l’audience par leur excellence, mais sans laisser de trace dans le cœur des spectateurs. Et puis, il y a des danseurs qui sont plus intéressés à l’esthétique de la danse. L’esthétique est le cœur de tout art, la façon distinguée dont on présente les choses. Et naturellement dans la danse, l’esthétique est l’un des ingrédients les plus indispensables. Parfois, ça va très loin. Le danseur tient exclusivement à impressionner par l’allure, l’élégance ou la séduction. Ça peut être très superficiel quand ça ne découle pas de l’amour, mais plutôt d’une faible estime de soi. La danse qui naît dans le cœur du danseur donne une qualité exquise au mouvement et séduit le spectateur naturellement.
Curieusement, l’esthétique peut nous aider à comprendre quelque chose dans notre pratique du yoga. Si vous pensez à votre propre pratique, est-ce que vous trouvez que c’est beau à voir? Si vous êtes sincèrement et totalement vous-même, c’est forcément beau. Si ce n’est pas beau à votre avis, je crois que la pratique n’émerge pas encore de votre âme. Si vous essayez d’être quelque chose que vous n’êtes pas, disons, plus fort(e), plus flexible, plus beau/belle, votre mouvement en devient influencé. Si vous vous battez avec la technique, cela vous rend tendu. La danse et le yoga sont des disciplines qui développent notre conscience aussi bien au niveau du corps que de l’esprit. Ces disciplines sont un moyen d’évoluer en tant qu’être humain. Si nous voulons prouver quelque chose dans une classe (de yoga ou de danse), nous pouvons le faire et finalement nous restons le même. Par exemple: “Je suis capable de faire une triple pirouette!” ou bien “Je suis capable de faire la série intermédiaire de l’Ashtanga!”. Comme ça, nous pouvons continuer à l’infini à faire du “progrès” et en fait pas en faire du tout, car il nous manque la connection à la source. Lorsque nous évoluons à l’intérieur, la pratique évolue aussi. Lorsque nous sommes beau/belle à l’intérieur, la pratique reflète cette beauté.
JUO KAUNEUS SUORAAN LÄHTEESTÄ
Minkä tahansa perinteisen tanssin lajin opettelu alkaa tekniikan opiskelulla ja tanssitunnin rakenteen sisäistämisellä. Sen jälkeen tekniikkaa hiotaan, jotta syvempien ja hienovireisempien asioiden ilmaisu mahdollistuu. Ajan kanssa tästä syntyy jopa taidetta, joka nousee kehon ja sielun yhteislaulusta. Näin on myös joogaharjoittelussa. Ensin opetellaan fyysisesti miten liikkeet ja asennot tehdään kehoa kunnioittavalla tavalla. Sitten kun perusasiat on työstetty, voi mennä eteenpäin ja siirtää huomion tekniikasta sielun sanomaan. Voimme antaa sielun säihkyä kehossamme, olimme sitten fyysisesti liikkumatta tai liikkeessä.
Joidenkin tanssijoiden (harrastelijoiden ja ammattilaistenkin) päähuomio pysyy loputtomiin tekniikassa ja omissa teknisissä saavutuksissa mikä luultavasti estääkin heidän tanssinsa nousun taiteeksi. Näiden ihmisten performanssit voivat olla vaikuttavia, mutta tekniikalla ei ehkä kuitenkaan saavuteta katsojan sydäntä. Jotkut tanssijat ovat puolestaan enemmän kiinnostuneita tanssin estetiikasta. Estetiikka on tietenkin kaiken taiteen luonto eli se miten asiat tehdään. Niinpä sen osuus tanssissakin on merkittävä. Joskus kuitenkin tanssijat ovat yksinomaan kiinnostuneita tekemään vaikutuksen ulkonäöllään, eleganteilla liikkeillään tai kehonsa hurmaustaidoilla. Tällainen estetiikka on pinnallista. Se ei synny rakkaudesta, vaan luultavasti pikemminkin huonosta omanarvontunteesta. Tanssi joka lähtee sydämestä antaa kehon liikkeille erityisen laadun ja vuorenvarmasti myös hurmaa katsojan.
Kuvittelen, että estetiikka voi auttaa ymmärtämään jotain joogaharjoittelusta. Jos ajattelet omaa harjoitustasi, niin onko se kaunista katsoa? Jos se heijasteleeko todellista minuuttasi, se on väistämättä kaunista. Jos se ei ole mielestäsi kaunista, se ei ehkä vielä nouse syvyyksistäsi. Jos yrität olla jotain mitä et ole, vahvempi, notkeampi, kauniimpi, liikkeesi muuttuvat epäluonnollisiksi. Jos taistelet tekniikan kanssa, se tekee sinusta jännittyneen. Sekä tanssissa että joogassa on kyse kehon ja mielen tietoisuudesta. Nämä perinteet ovat myös keinoja kehittyä ihmisenä. Jos taas tulemme (jooga- tai tanssi-) tunnille todistaaksemme jotakin, voimme varmasti todistaa sen mitä halusimme ja kaikki pysyy todellisuudessa ennallaan. “Pystyn tekemään triplapiruetin!” tai “Pystyn tekemään Ashtangan kakkossarjan!” Voit loputtomiin “kehittyä” ja samalla pysyä samassa pisteessä, jos yhteys elämän lähteeseen puuttuu. Kun sisälläsi tapahtuu kehitystä, harjoituksesi kehittyy sen mukana. Kun olet sisältäsi kaunis, harjoituksesi muuttuu samankaltaiseksi.
Photo by Alessandro Sigismondi ~ Anne on a banyan tree in Mysore
annenuotio.wordpress.com 