There’s a lot of teaching available about how to do asanas. How to do them correctly, i.e. how to make your body aligned with some outer standards. Sometimes I find it very weird, because I think everybody knows naturally what is correct for oneself. How can someone else teach you how to be in your body? A teacher might be able to make you more aware of the parts you’re not aware of.
The other current way of teaching is how to work the body with the asanas. The most attractive yoga workshop theme must be “Hip opening”. You try to make a change by applying the asanas on your body and get rid of a problem which is much deeper than your hip. By struggling against yourself you can forget the real problem. And nothing really happens.
There’s another way. We do the asanas and they have an effect on us. When you are really inside of what you’re doing, you can’t separate yourself from the asana. Your mind, your energy, your body, everything comes together in that moment in the asana. You are not in the asana. You’re not doing the asana. You become the asana. You are the asana.
FONDRE DANS L’ASANA
Aujourd’hui, il y a une grande offre d’enseignment de yoga disponible surtout en ce qui concerne les asanas. Nous pouvons apprendre comment exécuter les asanas correctement et comment aligner notre corps selon les standards externes. Parfois, je trouve ce genre d’enseignement un peu bizarre, parce que je pense que nous devons tous savoir naturellement ce qui est correcte pour nous. Comment quelqu’un d’autre pourrait savoir quelle est la meilleure façon pour nous d’être dans notre propre corps? Ce qu’un enseignant peut faire, c’est probablement nous rendre plus conscient par rapport à notre corps.
Une autre approche d’enseigner les asanas est celle où notre focus est de changer le corps. Le thème le plus populaire parmi les thèmes dans les stages de yoga est certainement “l’ouverture du bassin”. Nous appliquons les asanas sur le corps et nous essayons de nous débarrasser du problème qui est beaucoup plus profond qu’une tension au niveau du bassin. En luttant contre la réalité présente dans le corps nous pouvons échapper au vrai problème. Et rien ne se passe. Aucun changement n’a lieu.
Et puis il y a aussi une possibilité de faire des asanas qui est un peu différente. C’est de les exécuter avec sérénité et présence et de voir les effets plus tard. Lorsque nous sommes complètement absorbés par ce que nous faisons, nous pouvons pas nous sentir séparés de l’asana. Notre mental, notre énergie et notre corps, tout ne forme qu’un dans une asana. Nous ne sommes pas dans l’asana. Nous ne la faisons pas. Nous sommes immergés dans l’asana. Nous la sommes.
ASANAKOKEMUKSIA
Nykyään on tarjolla runsaasti asanaopetusta. Opetuksen sisältö on pääasiallisesti se miten asanat tehdään oikein eli miten saadaan keho linjautumaan ulkoisten standardien mukaisesti. Joskus se tuntuu minusta kummalliselta, koska kuvittelen, että jokainen välttämättä tietää mikä on itselle paras tapa tehdä. Kuinka joku muu voisi opettaa meille miten olla omassa kehossamme? Opettaja voi ehkä osoittaa meille mihin kehon kohtaan voimme tuoda lisää tietoisuutta.
Toinen tapa suhtautua asanoiden opettamiseen on se miten niillä muutetaan kehoa. Varmasti suosituin joogakurssien teema on lantion avaaminen. Asanoiden avulla yritetään päästä eroon ongelmasta, joka on paljon syvemmällä. Halutaan taistelemalla sivuuttaa todellinen ongelma. Eikä mikään oikeasti muutu.
On sellainenkin tapa, että vain tekee asanoita tietoisesti ja antaa niiden vaikuttaa. Kun olemme todella tekemisessämme sisällä ja keskittyneinä, emme oikeastaan enää kykene erottamaan itseämme asanasta. Mielemme, energiamme, kehomme, kaikki on yhdessä hetkessä yhtä. Emme enää koe olevamme asanassa tai tekevämme sitä. Meistä tulee se asana. Me olemme asana.
Photo by Pauliina Kapanen
Ihanaa Anne, kun kirjoitit tästä aiheesta! Olen tätä miettinyt viime aikoina paljon. Oppilaan näkökulmasta käsin (en ole opettaja) se on (joskus tai useinkin) aika ahdistavaa, jos opettaja on ulkoisten linjausten viilaaja tai kehon muokkaaja. Tulee sellainen olo, ettei harjoituskaan vapauta, vaan rajoittaa ja taas pitää sopeuttaa itseään jotakin varten: opettajaa ja asanaa vasten. Tuolloin asanakaan ei ole enää työkaluna itsetuntemuksen syventämiselle, vaan siitä tulee tavoiteorientoitunut saavuttamisen kohde. Joogan kokemuksellinen ulottuvuus häviää, kun tavoiteorientoituneisuus valtaa mielen. Omalla kohdalla olen kokenut sen, että ilman tietoista tekemistä kokemuksellisuus ja syvyys jää pois. Tietyntyyppinen läsnäolo jää uupumaan. Ehkä sitä voisi kuvailla siten, ettei tehnyt harjoitusta sydämellä eikä se saanut sydäntä laulamaan. Tämä oli ihana kirjoitus kaikin puolin! Kiitos siitä!
LikeLike
Sari,
tämä se vasta ihana kirjoitus oli! kiitos, että jaoit oppilaan näkökulman samasta aiheesta.
opettajana saan nähdä sitä, että oppilaat ovat joko itse lähteneet pois siitä kokemukselliselta polulta tai sitten heidät on sieltä sysätty. sitten on alkanut sopeutuminen harjoitukseen ja näin syvä läsnäolo on tullut mahdottomaksi.
kyllä harjoitus todella voi vapauttaa! sitä viestiä vien eteenpäin. ❤
LikeLike
Pingback: Off shore |