Ashes

As a young lady I used to fall asleep in a cold sweat and with a feeling of guilt and fear of death. Neurotically I got up several times to make sure the ashtray I emptied wouldn’t put fire in the trash bin. Having checked the situation, the thought about lung cancer took over me and gave me anxiety and tightness in my chest. Nevertheless I could fall asleep when I “decided”: “Tomorrow, I’ll quit. For sure.” That would be the way out of my fears, I thought, because I made the connection between my fear of death and my smoking.

After having started practicing yoga, I became more aware of the deeper feelings like guilt and fear controlling my life. I wanted to find out if I was really doing something bad constantly as I lived in this fear of punishment. Would I die not having understood anything about life? Not having experienced life as a blessing?

I lived under the fear of lung cancer for years. When I quit smoking, the fear didn’t grab my throat anymore. I did preserve the memory of the fear though and I still keep it for test purporse. Every day I stop to feel and to ask myself: What if today I got a diagnosis for cancer or if I woke up in the middle of a fire and realized in a split second that my life is ending now? Would I feel I lived a life I could let go with a heart roaring with gratitude?

Am I free to go? Yes, because I’ve been able to forgive and I’ve asked for forgiveness. The freedom is also connected to presence and connectedness I’ve had with the nature. Every day I live different things, meadows, colored sky, I feel the approaching thunder, I’m touched by the view of pigeons, crows, tufts of grass, everyday moments which never come back again. I can already feel how at my death I will be moved of these scenes and landscapes which I breathed, the moments I was present in with my emotions.

Today I’m grateful every moment for being grateful for every moment. ūüėÄ When the death says hello, I know love, gratefulness and happiness will be there with me. I will go on breathing beautiful visions, sea, wind, birds. I will exhale my life that I lived.

POUSSI√ąRE

Dans ma jeunesse et longtemps apr√®s, √† l’heure de me coucher, j’√®tais envahie par une inqui√©tude moite m√©lang√©e avec un sentiment de culpabilit√© et la peur de la mort. D’une mani√®re n√©vrotique, je me levais plusieurs fois pour aller v√©rifier que le cendrier que j’avais vid√© dans la pouvelle n’y mette pas le feu. Apr√®s la v√©rification, je sentais la mont√©e d’une autre anxi√©t√© et une pression dans la poitrine: j’ai peut-√™tre le cancer du poumon! J’ai r√©ussi √† m’endormir apr√®s avoir pris la “d√©cision”: “Demain, j’arr√™te. S√Ľr et certain.” Je me disais qu’arr√™ter de fumer me permetterait de vivre sans peurs, parce que je faisais la connection entre la peur de la mort et le fait que j’√©tais fumeuse.

Lorsque je me suis mise √† pratiquer le yoga, je suis devenue plus consciente des sentiments plus profonds de culpabilit√© et de peur qui contr√īlaient ma vie. Comme je vivais sous la peur constante d’√™tre punie, je voulais comprendre si r√©ellement je faisais quelque chose d’injuste continuellement. Allais-je mourir sans avoir rien compris de la vie? Sans avoir jamais senti que la vie √©tait une b√©n√©diction?

Je vivais dans la peur du cancer pendant des ann√©es. Quand j’ai arr√™t√© de fumer, la peur a desserrer son √©trainte autour de ma gorge. Cependant, j’ai voulu pr√©server la sensation de peur que j’utilise m√™me aujourd’hui pour me tester. Quotidiennement, je me pose la question: Si aujourd’hui j’√©tais diagnostiqu√©e avec un cancer ou si je me r√©veillais dans le feu et que je me rendais compte de la fin toute proche, sentirais-je avoir v√©cu une vie qui me permette de partir avec un cŇďur mugissant de gratitude?

Suis-je libre de partir? Oui, parce que j’ai pu pardonner et j’ai demand√© pardon. Pour moi, la libert√© veut aussi dire d’avoir eu la vraie connection avec la nature. Tous les jours, je vois des choses incroyables, des pr√©s, des cieux color√©s, je sens l’approche d’un tonnerre, je suis touch√©e par la vue des pigeons, des corneilles, des touffes d’herbe sur le pav√©, touch√©e par des moments de tous les jours qui ne reviendront jamais. Je peux d√©j√† sentir comment √† ma mort, je vais √™tre √©mue par des visions, des paysages que j’ai respir√©s, les moments o√Ļ j’√©tais pr√©sente √©motionellement.

Aujourd’hui, je suis reconnaissante √† chaque instant pour √™tre reconnaissante √† chaque instant. ūüėÄ Lorsque la mort va m’accueillir, je sais que la gratitude et le bonheur seront l√† avec moi. Je respirererai les belles visions, la mer, le vent, les oiseaux. Je vais juste expirer la vie que j’ai v√©cue.

MAASTA JA MAAKSI

Nuorena naisena nukahdin monesti kylm√§ss√§ hiess√§ kuristavaan syyllisyyteen ja kuolemanpelkoon. Neuroottisesti nousin monta kertaa tarkistamaan, ett√§ tuhkakupin sis√§lt√∂ ei sytytt√§isi roskista palamaan. Kun olin varmistanut roskiksen tilanteen, ajatus mahdollisesta keuhkosy√∂v√§st√§ levitti ahdistuksen rintaani. Pystyin nukahtamaan, kun “p√§√§tin”: “Huomenna sitten lopetan. Taatusti!” Siten p√§√§sisin peloistanikin, koska ajattelin niiden¬†liittyv√§n vain tupakointiin. Mutta eih√§n se niin ollut.

Joogaharjoittelun aloittamisen jälkeen tulin tietoiseksi syvemmistä elämääni hallitsevista tunteista, syyllisyydestä ja pelosta. Halusin ottaa selvää teinkö jotain koko ajan oikeasti väärin, kun elin rangaistuksen pelossa. Kuolisinko tajuamatta lainkaan mistä elämässä oli kysymys? Kokematta elämää siunauksena?

Keuhkosyöpäpelossa meni vuosikaudet. Kun olin lopettanut tupakoinnin, pelko ei enää noussut kurkkuuni. Otin pelon muiston kuitenkin käyttööni ja käytän sitä edelleen. Pysähdyn joka päivä tuntemaan: Entä jos tänään saisin syöpädiagnoosin tai jos heräisin tulipaloon ja sekunnin ajan tajuaisin elämäni tulleen päätökseen, olisinko elänyt niin, että voisin lähteä sydän mylvien kiitosta?

Olenko vapaa lähtemään? Ihmissuhteissa olen hoitanut oman osuuteni, kun olen antanut anteeksi ja pyytänyt anteeksi. Muutoin lähdön hetkeen liittyy läsnäolon aste ja luontoyhteys. Kun näen kiitollisena kesäniityt, ukkosenvärjäämän taivaan, pulut ja varikset, ruohotupsut, arkisetkin hetket, jotka eivät koskaan enää toistu, voin tuntea jo etukäteen miten kuoleman hetkellä olen kiitollinen näkymistä ja maisemista, joita hengitin, niistä hetkistä, jolloin olin tunteineni läsnä.

Nyky√§√§n olen joka hetki kiitollinen siit√§, ett√§ olen kiitollinen joka hetki. ūüėÄ Kun kuolema tulee, tied√§n rakkauden, kiitollisuuden ja onnen olevan paikalla. Hengit√§n silloin edelleen kauniita n√§kyj√§, merta, tuulta, lintuja. Hengit√§n ulos el√§m√§ni, jonka elin.

11120034_10206060657868645_267598457_n

* Namaste * Photo by Anne

Advertisements

2 thoughts on “Ashes

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s