Open to the unknown

Some time ago during my piano lesson I suddenly felt a pinch in my heart, because the piece of music felt far too difficult for me. I watched the irritation pop up: Why can’t I already play this? Why does it have to be so difficult? I could swiftly rectify this feeling with a thought I’m familiar with through my yoga practice. That I don’t practice to be good in asanas or in order to be able to do something later. I practice because the practice itself is important.

For millenia in spiritual traditions the emphasis has been on the studenthood. To be a teacher or a master, you need to remain student. In that piano lesson, I realized something more about this. How important it is to constantly stick to the process of learning and not to look forward in enjoying our skills. When we want to connect to what we can’t do yet instead of striving for a goal, we open ourselves to the unknown.  That state is called humbleness. It’s the state of mind in which things can happen. Not what we want, but what needs to happen.

We don’t improve our skills. They improve by themselves when we practice. The practice and the openness allow the deepest things move in us.

AU SEUIL

Il y a quelque temps, au cours de ma leçon de piano, j’ai senti un pincement dans le cœur dû au fait que la pièce que je jouais, me paraissait beaucoup trop dure. J’ai pu sentir une petite irritation monter en moi: Pourquoi je suis incapable de jouer ça bien? Pourquoi ça doit être tellement difficile? Rapidement, j’ai pu rectifier la situation en alignant ces sentiments avec mon expérience dans la pratique du yoga. La pratique ne sert pas forcément à pouvoir faire quelque chose maintenant ou plus tard. La pratique est importante en tant que telle.

Pendant des millénaires, les diverses traditions spirituelles ont mis l’accent sur l’importance de rester l’élève. Pour être professeur ou maître, nous devons avant tout être élèves. Je pense que dans ma leçon de piano, j’ai compris quelque chose de plus sur ce sujet. Il est primordial d’être dans le cœur du processus d’apprendre au lieu de se réjouir de ses capacités actuelles ou futures. Lorsque nous connectons avec ce que nous ne connaissons pas encore et que nous laissons tomber les buts, nous nous ouvrons à l’inconnu. Cet état s’appelle l’humilité. Et c’est dans cet état d’esprit que les choses les plus importantes se manifestent. Ce n’est pas forcément ce que nous désirons, mais ce que la vie veut exprimer par nous.

Nous n’avons pas à améliorer nos habilités. Nos habilités s’améliorent. La pratique et l’ouverture d’esprit permettent aux choses les plus profondes se mettre en mouvement en nous.

SYDÄMEN PORTEILLA

Joku aika sitten koin pienen nykäyksen rinnassani pianotunnillani, kun soittaminen tuntui ylitsepääsemättömän hankalalta. Jostain uumenistani pomppasi esiin kiukku: Miksi en osaa jo? Miksi soittamisen pitää olla niin vaikeaa? Pääsin kuitenkin vinhasti oikaisemaan tunnelmaa joogaharjoittelusta tutuksi tulleen olon kautta. En harjoittele osatakseni jotain. Harjoittelen, koska itse harjoittelu on tärkeää.

Henkisissä traditioissa on kautta aikojen puhuttu siitä miten mestarit ja parhaat opettajat ovat ikuisia oppilaita. Tuolla pianotunnilla minulle kirkastui tästä jotain lisää. Miten tärkeää on pysyä siinä opettelun ytimessä kaikessa mitä teemme eikä pyrkiä ensisijaisesti nauttimaan taidoistaan. Jos haluamme olla kosketuksissa siihen mitä emme osaa sen sijaan että keskittyisimme tavoitteisiimme, se avaa meidät tuntemattomalle. Sitä voi kutsua nöyryydeksi. Siinä tilassa ei tapahdu sitä mitä haluamme, vaan jotain minkä pitää tapahtua.

Harjoituksessa ei ole kyse siitä, että parannamme taitojamme. Ne kyllä paranevat, kun vain harjoittelemme. Syvimmät liikahtelut meissä tapahtuvat avoimuuden tilassa ja näkymättömissä harjoituksen alla.

12077161_10206393705634631_1725663805_n

Photo by Anne.

Advertisements

5 thoughts on “Open to the unknown

  1. Love the last para ” We don’t improve our skills. They improve by themselves when we practice. The practice and the openness allow the deepest things move in us.” Thank you for sharing.

  2. Oppimisen polku

    Oppia ja opetella
    olematta ylpeä.
    Harjoitella, ei vain aina
    osaamassaan kylpeä.

    Näkymätön liikahtelee
    harjoituksen alla.
    Tuntematon tutun kohtaa
    mielen seinustalla.

    Taidot kyllä paranevat,
    se ei ole tärkeää.
    Harjoittelu hioo, viilaa
    nöyryydeksi kärkevää.

    Mestari on asenteeltaan
    tuore uuden mallaaja:
    utelias, leikkisä, ei
    jalkauran tallaaja.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s