Pump it

Quite often in my yoga workshops people ask if a yoga practitioner should also go to gym in order to strengthen the muscles for the asana practice. I have no answer, but having some experience in this field as a teacher, I’d like to point out a few things.

Usually people going regularly to gym have hard muscles. My hands often tell me that the energy is not flowing neither in the muscle nor between the muscles. My conclusion is that the muscles which have been pumped separately have somehow lost connection between them. If people are not intimately connected to their physical sensations and if they don’t feel good in their bodies I don’t think these strong separate muscles can contribute to the asana practice. It can even lead to a situation where the body stops functioning as a whole and the separateness of different body parts is even accentuated through the asana practice.

Whenever there’s a blocage in one part of the body it will be compensated by some other part of the body. Whenever there are disconnections they will spread out and disturb the whole system. Sometimes the muscle work only strengthens the blocages and makes the bodies energetically more disconnected. Any permanent body experience leads to a more generalized experience as a human being. When the body is fragmented, the mind and emotions follow.

In yoga asana practice the goal is to connect and re-connect all parts of the body and thus create a real wholeness. The connection is made with the help of conscious breathing and the body is harmoniously supported by it when all the muscles are working together in every asana. As we re-build the broken connections with awareness in the asana practice we are not only healing ourselves, but we get a vital, functional and happy body.

POMPÉ ET ROMPU?

Assez fréquemment les élèves me posent cette question: Pour la pratique des asanas, est-il utile d’aller au gym pour se muscler? Je n’ai pas de réponse, mais en tant qu’enseignante de yoga, j’ai quelques expériences que je voudrais partager.

En général, ceux qui vont régulièrement au gym, ont les muscles durs. Mes mains me disent que l’énergie ne circule pas ni dans le muscle ni entre les muscles. La conclusion que j’en tire, est que les muscles qui ont été exercés séparément ont perdu la connexion entre eux. Si les gens ne sont pas intimement connectés à leurs sensations physiques et s’ils ne se sentent pas bien dans leurs corps, je doute que ces muscles forts puissent contribuer à la pratique des asanas. Cela peut même mener à une situation où le corps arrête de fonctionner en unité et la séparation des parts du corps distincts ne fait que s’accentuer par la pratique.

Dès qu’il y a un blockage quelque part dans le corps, il sera compensé par un autre endroit du corps. Dès qu’il y a des déconnexions, elles vont se répandre et gêner le systême entier. Parfois, le travail musculaire ne fait que fortifier les blockages en rendant les muscles plus déconnectés sur le plan énergétique. N’importe quelle expérience physique permanente mène à une expérience plus globale humaine. Quand le corps est fragmenté, le mental et les émotions le suivent.

Dans la pratique des asanas, le but est de connecter et de reconnecter toutes les parties du corps et ainsi créer une unité fonctionnelle. La connexion est faite par la respiration consciente qui sera le support pour le corps et qui aidera tous les muscles travailler ensemble en harmonie dans chaque asana. Lorsque nous reconstruisons consciemment dans la pratique des asanas les connexions perturbées, non seulement nous nous guérissons, mais aussi, nous requérons un corps réellement vital, fonctionnel et épanoui.

PUMPPAAPUMPPAA

Melko usein kursseilla joku esittää kysymyksen pitäisikö joogaajan käydä kuntosalilla vahvistamassa lihaksiaan joogaharjoitusta varten. Minulla ei siihen ole vastausta, mutta joitain kokemuksia haluan ohjaajana nostaa tästä aiheesta esiin.

Kuntosalien ahkerilla kävijöillä yksittäiset lihakset tuntuvat yleensä kovilta. Tällaiset kehot, joiden lihaksia tai lihasryhmiä on harjoitettu erikseen, tuntuvat minun käsiini siltä, että lihasten väliltä yhteys on jotenkin kadonnut. Energia ei juuri virtaa yksittäisessä lihaksessa eikä lihasten välillä. Jos ihmiset eivät ole tiiviissä yhteydessä kehonsa tuntemuksiin eivätkä elä kehoaan kokonaisvaltaisesti, en näe, että yksittäiset vahvat lihakset voisivat auttaa joogassa. Voi käydä jopa niin, että on entistä vaikeampi saada keho toimimaan yhtenä kokonaisuutena, kun kehon eri kohtien erillisyys vahvistuu vielä joogaharjoittelunkin myötä.

Mikä tahansa tukos kehon yhdessä kohdassa hakee kompensaatiota väistämättä jostain toisesta kehon kohdasta. Lihasten välinen yhteyden katkeaminen yleensä tuhoaa lisää yhteyksiä ja tuo epätasapainoa kaikkialle kehoon. Lihasharjoittelulla saattaa jatkuvasti vahvistaa tukoksia ja tuottaa vielä enemmän katkoksia luonnollisiin energeettisiin yhteyksiin. Pysyvämpiluonteiset keholliset kokemukset ovat tärkeässä asemassa siinä miten koemme ylipäätään itsemme ihmisinä. Jos kehollinen kokemus on hajaantunut ja juureton, siitä seuraa mieleen ja tunteisiin hajaannusta.

Joogassa tärkeintä on löytää yhteys eri kehon osien väillä, rakentaa sitä ja näin saada todellinen eheys aikaiseksi. Yhteys syntyy tietoisen hengityksen avulla ja keho saa siitä ihanteellisen tuen, kun kaikki lihakset toimivat harmonisesti yhdessä jokaisessa asanassa. Kun tietoisesti luomme uudelleen rikki menneitä kehollisia yhteyksiä asanaharjoituksessa, voimme vähintään eheytyä, mutta myös saada elinvoimaisen, toimivan ja onnellisen kehon.

Photo by Anne

Take it along

In most of the cases when people feel pain in the yoga practice, the conclusion is that there’s something wrong in the practice. Sometimes of course people realize that their way of practicing caused the pain and not the practice itself. Some see the opportunity to learn and change something about themselves. Some people take rest, some quit for good.

Some go on. From these people the majority practices putting the pain part aside. They avoid some movements, they rush to “protect” the area that hurts. When you isolate one part of the body from the whole, you’re excluding that part completely from your consciuosness. The aching part becomes a problem, sometimes even an enemy that prevents us from feeling fulfilled. What follows is that as the part that doesn’t get our loving attention, but hate, it’s transformed energetically. It becomes hard, insensitive and full of fear and goes on isolating itself from the rest. Usually before the concrete pain there’s already been an underlying weakened or emotionally charged connection to this part.

When it comes to emotional pain, the situation is quite the same. The practice allows us to connect to all the emotions that we might avoid in life in a more neutral space. When the breathing and energy are harmonized, all the latent negativity rises. If we don’t then connect to our real feelings, the practice becomes tension against the reality not to feel the rising emotions. Then tension grows and anxiety expands.

Until here I’ve had a life with very few health issues and I haven’t injured myself with my yoga practice either. Maybe one of the main reasons for that is that every time I feel some pain, I want to include it to anything I do. I’ve always wanted to understand what’s wrong in me and why is it visible in a certain part of the body. This is how the pain has melted away, because that area relaxed and the pain part started to follow the healthy whole. In my emotional pain, I’ve understood I was given a ⭐ gift :star:, even if I need to admit that when I was unwrapping the gift, I wished I could return it. It was never possible. I feel it’s very important not to build an energy body full of holes. We need to carry the weakest part to every asana and we need to give it our full support. This is how we orient ourselves to real health.

Photo by Anne

EMMENONS TOUT

Dans la plupart des cas où les gens ont de la peine physique dans la pratique du yoga, la conclusion est que, c’est la pratique qui est mal conçue. Bien entendu, quelquefois les gens comprennent que c’est surtout leur façon de pratiquer et non la pratique elle-même qui cause la douleur. Il y en a qui voient là une oppurtunite d’apprendre quelque chose sur eux-mêmes et éventuellement de changer quelque chose. Beaucoup prennent un temps de repos, quelques-uns arrêtent pour de bon.

Et certains continuent. La majorité de ces gens font leur pratique en mettant la partie douloureuse de côté. Ils évitent certains mouvements, ils se précipitent pour sauter l’endroit qui fait mal, pour ne pas sentir la douleur ou bien pour le “protéger”. Quand nous isolons une partie du corps ainsi, nous excluons cette partie complètement de notre conscience. La partie qui fait mal devient un problème, parfois même un ennemi qui nous empêche de nous sentir épanouis. Cette partie qui ne reçoit pas notre amour, mais notre haine, se transforme énergétiquement. Elle devient dure, insensible et peureuse et continue à s’isoler du reste. En général, avant qu’il y ait une peine concrète, il y a déjà eu une connection faible ou surchargée avec cette partie du corps.

Quant à la peine émotionnelle, la situation est assez similaire. La pratique nous permet de nous connecter avec toutes les émotions dans un espace plutôt neutre. Lorsque la respiration et l’énergie s’harmonisent, la négativité latente fait surface. Si nous ne nous connectons pas à ce moment-là à nos émotions réelles, la pratique devient une tension contre la réalité pour que nous ne sentions pas les émotions surgissantes. La tension monte et l’anxiété se généralise.

Jusqu’ici, j’ai personnellement eu une vie où il y a eu très peu de problèmes de santé. Je n’ai pas réussi à me faire mal avec ma pratique du yoga non plus. Probablement, une des raisons principales pour cela, est qu’à chaque fois que je sens une douleur, j’ai envie de l’inclure dans le moment. J’ai toujours voulu comprendre s’il y a eu quelque chose qui n’allait pas en moi et j’ai voulu savoir pourquoi le problème se manifestait dans un certain endroit du corps. De cette façon, la douleur s’est toujours dissipé, car l’endroit en question s’est détendu et la partie en douleur a commencé à s’unifier avec le reste en santé. Dans les moments de peine émotionnelle, j’ai compris que je tenais dans mes mains un vrai ⭐ cadeau ⭐ , même si je dois admettre qu’en le déballant, j’ai souvent souhaité pouvoir le rendre à l’expéditeur. Ça n’a jamais été possible. Il est essentiel de ne pas se construire un corps énergétique plein de trous et de faiblesses. Nous devons porter la partie la plus faible dans chaque asana et lui donner tout notre support aimant. C’est comme ça que nous nous orientons vers une santé véritable.

KAIKKI MUKAAN

Kun ihmisille tulee joogaharjoituksessa vastaan fyysistä kipua, johtopäätös on usein se, että harjoitus on jotenkin vääränlainen. Joskus toki ihmiset havahtuvat huomaamaan tehneensä harjoitusta niin, että syy kipuun onkin omassa tavassa tehdä sitä eikä itse harjoituksessa. Heistä osa näkee miten juuri siinä hetkessä on mahdollisuus oivaltaa jotain ja oppia harjoituksen kautta itsestään. Jotkut kuitenkin ottavat etäisyyttä, pitävät taukoa. Jotkut lopettavat harjoittelun kokonaan.

Jotkut jatkavat. Näistä suurin osa jatkaa kuitenkin eristämällä kipukohdan harjoituksesta. Pomppaavat sen yli, välttävät sitä “säästääkseensä” sitä. Kun ihminen eristää yhden kehon kohdan kokonaisuudesta, hän yleensä myös henkisesti irrottaa sen itsestään. Kipukohdasta tulee jonkinlainen kurja kohta, joskus jopa jonkinasteinen vihollinen, joka estää täydellisen olon. Ja mitä tästä sitten seuraa: Kohta joka ei saa rakkaudellista huomiota, vaan vihaa, muuttuu energialtaan jäykäksi ja pelokkaaksi ja eristäytyy vielä voimakkaammin. Taustalla on melkein aina jo jollain tavalla joko heikentynyt tai emotionaalisesti kuormittunut yhteys tähän kehon kohtaan.

Henkisen kivun suhteen tilanne on aika samankaltainen.  Harjoitus suo mahdollisuuden kohdata itsessään keskittyneessä ja neutraalimmassa tilassa kaikki ne tunteet, joita on kenties vaikea kohdata muuten omassa elämässään. Hengityksen ja energian harmonisoitumisen myötä kaikki piilevä negatiivisuus tulee näkyväksi ja tuntuvaksi. Mutta jos todellisten tunteiden kohtaamattomuus jatkuu, tulee harjoituksesta sinnittelyä sen suhteen, ettei näitä esiin pyrkiviä tunteita tuntisikaan. Jännitys lisääntyy ja ahdistus kasvaa.

Olen saanut elää hyvin terveenä koko elämäni eikä joogaharjoittelukaan ole minua kivulla kiusannut. Ehkä yksi syy on siinä, että kipua kokiessani olen aina ottanut kipukohdan mukaan, tunnustellut mikä minulla on hätänä ja miksi se tulee esiin juuri tietyssä kehon kohdassa. Olen saanut nähdä miten kipukohta alkaa välittömästi rentoutua ja parantua tulemalla mukaan terveeseen kokonaisuuteen. Henkisessä tuskassani olen ymmärtänyt saaneeni ⭐ lahjan :star:, vaikka myönnän, että lahjapaperin kuoriutuessa olen monet kerrat toivonut, että lahjan palauttaminen olisi ollut mahdollista. Ei se koskaan ole ollut. Minusta kehon energiaan ei kannata antaa syntyä vajavaisia kohtia, vaan jokaiseen asanaan on hyvä ottaa heikoin kohta mukaan ja antaa täysi tukensa sille. Näin kulkee kohti terveyttä kokonaisena.