2015 in review

The WordPress.com stats helper monkeys prepared a 2015 annual report for this blog.

Here’s an excerpt:

The concert hall at the Sydney Opera House holds 2,700 people. This blog was viewed about 15,000 times in 2015. If it were a concert at Sydney Opera House, it would take about 6 sold-out performances for that many people to see it.

Click here to see the complete report.

Advertisements

Bright space

Nowadays as there is an uncountable number of yoga teacher trainings all over the world, there are certainly also clear visions of what is the teacher’s role in the student’s practice. As well as of what should be taught in yoga. There might however be a remarkable divergence of point of views. In my work the actual teaching occurs when people start to practice. Then it’s their turn to learn their own practice by heart and integrate the asanas in their systems. They learn to know themselves through the asana practice by going through the sensations and emotions it brings up. Gradually they learn to work with subtlety and the focus in the asana practice switches from the physical body to the breathing and the prana.

In the beginning, i.e. in the learning phase, the verbalisation is essential. Little by little the practice rises to a new stage where the focus expands as much as possible. The practice becomes less material, more spiritual and the communication between the student and the teacher takes mostly place in the energy field, because the most important changes are felt there. Once the student has become sensitive to this dimension there’s little to teach. Then the practice is more about witnessing, awareness, insights in the silence and sharing the same energy field with the teacher.

In this kind of approach the purity of the mind and the nervous system of the teacher are important. The teacher’s open presence and his/her neutral state guide the student without words. The potential of the student opens up and connects naturally with the teacher’s healthy state. When the teacher is able to anchor him/herself to a larger field, the blockages of the student are invited to come out – whether they are tensions in the physical body, mental aberrations or tightness of emotions.

The student is respected completely as (s)he is. There’s no pressure to change. The teacher might however be able to see the student healthier, more balanced and without the negative burden of the past and connect to that. It’s not at all about criticizing the student, but about recognizing life that has grown smaller. When the teacher is open and pure (s)he immediately feels in his/her own body the contractions and constrictions of the student and by remaining in stillness anchors both of them in a larger field of energy. The energy of the teacher sometimes allows the student get into a lighter space.

In the presence of the teacher’s body there’s another important factor for the student. The different yoga practices and the bodily experiences are weaved in the teacher’s nervous system. (S)he is an incarnation of the practice. That’s why the teacher’s understanding of the practice is not mental and the communication happens between two bodies, two different nervous systems.

The teacher’s energy is in the process of transformation. The different yoga practices have given and are constantly giving his/her energy a sattvic input. The energy is more powerful and lively, but not restless. It’s peaceful, but not lethargic. His/her concentration is effortless and joyful. It doesn’t contain thoughts or hope or hesitation when it comes to the students, like “Do they like me?” “Do they appreciate my teaching?” This kind of states of uncertainty would diffuse the energy and build the teaching around the needs and problems of self-esteem of the teacher. The teacher should always try to keep his/her energy neutral for the student’s sake. That’s why the teacher is also always a practitioner who continuously works on him/herself and keeps orienting him/herself towards the sattvic energy by the choices (s)he makes.

ESPACE RADIEUX

Comme les formations de professeur de yoga pullulent dans le monde entier aujourd’hui, il existe également des points de vue très clairs à l’égard du rôle du professeur dans la pratique d’un élève ainsi que de ce qu’il convient d’enseigner dans le yoga. Les points de vue peuvent être remarquablement divergeants entre eux. Mon propre enseignement se situe aux moments où les élèves débutent le yoga. Cest là, qu’ils font la connaissance avec eux-mêmes par les asanas en requérant de différentes expériences par elle et qu’ils vivent des ressentis et des émotions que les asanas provoquent. Ensuite, ils intègrent les asanas dans leur systême en apprenant la pratique par cœur.

Je trouve qu’au tout début, il est important de verbaliser les choses. Ensuite, on se détache de ce niveau d’apprentissage pour passer au stage où le focus s’étend autant que possible même dans la pratique des asanas. La pratique devient plus spirituelle et la communication se fait plus au niveau énergétique, car les mouvements les plus essentiels se sentent dans le champ énergétique. Ici, il ne s’agit plus vraiment d’apprendre des techniques, mais c’est une nouvelle conscience qui s’installe permettant à l’élève une écoute plus profonde et subtile et des visions justes dans la quiétude.

La santé de l’enseignant, la pureté de son mental et son systême nerveux ont un rôle important à ce moment-là. La santé permet la connexion au potentiel de l’élève. Lorsque la présence de l’enseignant est neutre et ouverte, elle guide l’élève naturellement sans parole. Et si l’enseignant reste ancré dans un champ énergétique plus large, les blocages de l’élève sont invités à faire surface – que ce soit des tensions du corps physique, des confusions mentales ou bien l’étroitesse des émotions. Même si l’enseignant prend chaque élève comme il est, il lui est possible d’entrevoir la même personne plus saine, plus équilibrée et sans la négativité due aux expériences du passé. Il ne s’agit pas du tout de critiquer l’élève, mais de reconnaître la constriction de l’énergie vitale. Peut-être l’enseignant sent-il la réflexion de cette réstriction dans son propre corps. S’il ne fait pas plus attention à ça, mais garde sa vision large, l’élève va probablement pourvoir vivre la même chose grâce à l’état de l’enseignant. L’énergie de l’enseignant peut montrer quelque chose d’inouï et permettre à l’élève d’avoir une ampleur nouvelle dans sa vie par cette expérience. La connexion de l’enseignant avec l’élève est un lien de ce premier au potentiel infini du dernier.

Il y a un autre facteur fondamental dans la présence physique de l’enseignant. Les pratiques physiques persistantes et les expériences requises par celles-ci se sont tissées dans son systême nerveux. Il est l’incarnation même de cette pratique. C’est pour cela que la compréhension de la pratique provient de son corps, non de son mental et c’est pour cela que la communication entre l’enseignant et l’élève a lieu entre deux corps, deux systêmes nerveux. Les pratiques contribuent et ont contribué au prana de l’enseignant qui se transforme de plus en plus vers la qualité du sattva. Elle est vive et puissante, mais pas accélérée. Elle est calme et paisible, mais pas molle. La concentration de l’enseignant est sans effort et perméable à la joie. Il n’est pas confondus dans ses pensées, ses espoirs ou ses hésitations par rapport à ses élèves, de genre: “Est-ce qu’ils m’aiment?” ou bien “Est-ce qu’ils apprécient mon enseignement?” Les états d’âme pareilles diffusent l’énergie et construisent l’enseignement autour des besoins et des incertitudes de l’enseignant. Un enseignant devrait vouloir enseigner toujours dans un état pur et garder son énergie neutre pour ses élèves. C’est pour ça que l’enseignant travaille sans discontinuer ses problèmes et peurs personnels et cherche à vivre d’une façon de plus en plus sattvique en faisant des choix sattviques dans la vie.

KIRKAS TILA

Nykyään kun on tarjolla lukemattomia joogaopettajakoulutuksia ympäri maailmaa, on myös tietenkin selkeitä näkemyksiä siitä mikä on opettajan tehtävä toisen ihmisen joogaharjoituksessa. Samoin kuin siitä mitä joogassa tulee opettaa. Näkemykset saattavat erota toisistaan melko lailla. Itselläni varsinainen opettaminen sijoittuu harjoittelun alkuvaiheeseen, jolloin oppilaat opettelevat harjoituksen ulkoa ja tuovat asanat kehoonsa – eli tutustuvat itseensä asanoiden kautta, saavat niistä erilaisia kokemuksia ja käyvät läpi niiden esiin nostamia tuntemuksia ja tunteita. Alkuvaiheessa sanallistaminen on tarpeen. Sitten tästä tasosta päästetään irti ja siirrytään vaiheeseen, jossa fokus kehollisessakin harjoituksessa laajenee niin paljon kuin mahdollista. Harjoitus muuttuu henkiseksi ja kommunikaatio tapahtuu enimmäkseen energiatasolla, koska merkittävimmät liikahdukset koetaan energiakentässä. Tässä kohtaa ei ole enää juuri mitään opeteltavaa sinänsä, vaan harjoittelu on tietoisuutta ja näkemistä. Oivalluksia hiljaisuudessa.

Tässä vaiheessa ohjaajan terveys, mielen ja hermoston puhtaus sekä yhteys ohjattavan potentiaaliin ovat tärkeässä asemassa. Ohjaajan neutraali ja avoin läsnäolo ohjaa oppilaan koko olemusta luonnollisesti ilman sanoja. Kun opettaja pysyy ankkuroituneena laajempaan energiakenttään, oppilaan tukokset “uskaltautuvat” esiin – ovat ne sitten kehon jännityksiä, mielen mutkia tai tunteiden kireyttä. Samalla kun oppilas tietenkin otetaan sellaisena kuin hän on, on mahdollista nähdä sama ihminen terveempänä, tasapainoisempana ja ilman menneisyyden aikaansaamaa negatiivisuutta. Kysymys ei siis ole oppilaan arvostelusta, vaan siitä, että elämän pieneneminen tunnistetaan.  Parhaimmillaan opettaja tunnistaa energiassaan kutistuneen kohdan. Jos hän ei keskity tähän kutistumaan, vaan pysyy laajassa energiakentässä, oppilaan on mahdollista kokea sama laajuus ja keveys. Opettajan energia siis voi antaa välähdyksen ja mahdollisuuden oivaltaa uusi suunta kokemuksen kautta. Opettajan yhteys harjoittelijaan on yhteyttä hänen potentiaaliseen terveyteensä ja rajattomaan olemukseensa.

Opettajan kehollisessa läsnäolossa on myös toinen merkittävä tekijä. Vuosien fyysiset harjoitukset ja kokemukset ovat kutoutuneet hänen hermostoonsa. Hän on harjoituksen ruumiillistuma. Siksi opettajan ymmärrys harjoituksen suhteen nousee tämän kehosta, ei mielestä ja siksi harjoituksen aikana tapahtuva kommunikaatio on kahden kehon, kahden hermoston välistä yhteyttä. Harjoitukset ovat myös antaneet ja jatkuvasti antavat energialle suuntaa. Opettajan energia on harjoittelun myötä muuttumassa sattvisemmaksi, kirkkaammaksi. Se on elävää ja voimakasta, muttei vauhdikasta. Se on rauhallista, muttei lamaantunutta. Opettajan keskittyneisyys on vaivatonta ja ilontäyteistä. Siinä ei ole muita ajatuksia saati sitten toiveita tai epäröintiä oppilaiden suhteen: “Tykkäävätkö he minusta?” “Arvostavatko he opetustani?” Tällaiset olotilat hajottavat energian ja rakentavat opetuksen opettajan omien tarpeiden ja ongelmien ympärille. Opettajan tulisi haluta opettaa puhtaana ja yrittää pitää energiansa oppilasta varten neutraalina. Siksi opettaja tietenkin jatkuvasti työstää itsessään keskeneräisiä asioita ja pyrkii elämään sattvisesti tekemällä sen mukaisia valintoja.

IMG_4247

Photo by Anne

 

For Armi

This post is the result and some kind of an answer to one of my students questions and reflections on the meaning and the goal of yoga. I promised her to take some time to try to find her something comforting and useful in this period of uncertainty that has prolonged pretty much. The Yoga Sutra of Patanjali and the asana practice together haven’t yet been enough to open the door to a new life nor have they given a feeling that she understood the yoga right.

These were the questions Armi had: “We study yoga philosophy, correct techniques and free breathing. Isn’t the goal to learn, to understand, to cultivate one’s manners and way of thinking, in one word, to change?” Armi’s list about what her yoga is right now: “Goals, achievements, models, comparison, evaluation, definitions, performance, accomplishments.” She has totally understood that yoga is not about those things and continues with a question: “How to jump from Armi’s life and yoga to Anne’s version of them? The awareness of the new alternative doesn’t seem to help to change.” These thoughts inspired me to write some thoughts from my experience and publish it for others to read it too.

How many times I’ve wished I could jump to some other person’s insights! To another life. To a life when I’ve seen that it’s so juicy, inspired and inspirational. I clearly remember having been close to a yoga practitioner and having felt so good. I wanted to breathe close to this person and put myself into her body’s peace and fulfilment. 😀 These experiences have been important to me, to have faith in a deeply happy life. But I could’nt jump anywhere with their example. I had to go on with my own fears, diffused energies and stuck feelings.

Goals are nutrition for the mind and actually it’s vital condition. As soon as we’ve achieved one goal, the next goal appears. And a new one after that one. It’s a vicious circle. In the society it’s called goal-orientedness and seen as a virtue even if nowadays downshifting has gained some appreciation too. Seen through the philosophy of yoga the goal setting is anxiety, because it makes it impossible to completely be in the present moment. The goals as such wouldn’t be harmful, but can you get rid of this feeling any time you want? Or are you continuously under pressure of these thoughts andalso psychically out of your center? The goal makes achievement necessary and this won’t stop. On the contrary. More you get, more you want. No matter if it’s power, pleasure, possessions. Except if you have peace inside. That’s the point. As long as you want to become something, you’re suffocating your being in the present moment.

Have you experienced happiness? A total blissfulness? Security, love, togetherness with all the creatures of the world, joy, profound existence? And all this without anybody else? On your own. If you haven’t, maybe you want to search? If you want to search, it’s good to know that striving is not helping you. The only thing that helps, is the preparation of the soil and taking care of it. To be ready when life is ready. If the mercy comes to your way. Surely this kind of life with passionate searching also includes fear, anger, frustration like any kind of life, but in this kind of life you are facing your whole existence and the possibility that it turns completely around. Then stops all frustration and anger in anything else. The focus is simultaneously on what you already know and on what you don’t know yet. That’s yoga. It changes everything thoroughly. We become curious, humble, we anticipate the bliss. We become grateful for the moments we are in Santosha (happy without no matter the outer circumstances or our own thoughts that we achieved something). This happiness is completely independent. Happiness we are free in.

To be happy and free means to be able to let go of thinking. First for a brief moment and then for longer moments. To have courage and to be able to. Our thoughts give us security, they organize the world for us. Can we just sometimes silence everything and not organize anything inside our head? Usually we first feel some kind of emptiness and meaninglessness, because we are used to create motivation and give meanings to things – meanings which are just our own creations. Can we step out of this illusion and see the world in a pure way? This is something you can practice. If you have some time for yourself, practice the non-mind and see what happens in your mind, in your emotions, in your being. If the peace starts to install, let yourself go. If you feel that many things inside of you are against of this surrendering, you’re not ready for that. In yoga, you should never make yourself feel bad by forcing things.

Comparison is something that disappears when thinking stops. But why do we compare ourselves to others then? There’s only one feeling that can be the reason for that: That we’re not good enough. That there’s something wrong with me or missing in me. The other name for this feeling is shame. We are annoyed with what we are right now. We feel incomplete and we need something. We do evolve and learn even if we feel complete and happy. The learning is very natural. No comparison is needed for that. When we are angry, shame is somewhere in the background and we are anxious. Many people strive obsessively every day many times to have peace, a place in the world. This is the way to quiet our inner voice which is not so strong and pressured. We can’t hear it when we are led by our mind. That’s why all these thoughts, comparisons and trials to understand yoga are steps on the path which leads to enlightenment. Before that happens, the pressure in us grows. All the impurities of the mind will pack inside of us. One day it will explode or vanish.

Our ego needs to show off and to do that it needs someone else to be compared to. Yoga can help us to get to this space where there is no other. For that silence and concentration are primordial. They help us to get rid of the feelings that are involved when we interact with other people. The value of many things change completely when we are alone. Who are we showing off for anymore? To imaginary people. That’s when we realize that we are actually constantly outside ourselves to show off to someone imaginary and we can probably let go of this tension. We can stop the tiring double life and step out of it. It’s certainly very useful to practice sometimes alone and not in a yoga studio not to be able to compare ourselves and not to diffuse our attention. When we don’t live to show how great we are, when our energy becomes more available for action, we start to do things we really love. This is how we know what we want to do.

“It hasn’t been better.”, says Armi. How could it be better if the look in the eyes is still the same? When it doesn’t go well, it actually still goes well if we can take it that way. If we want to go deeper into what is. For example, if we feel our body is stiff, it’s the result of something. Maybe we’ve eaten something that stops the circulation in the body. Or we are stressed, scared, angry. When we start to connect things between our body and our action, nothing is seen as evolution. It’s seen karmically. What things lead to what and in what amount of time.

We study, we work, we do something that something unknown until here becomes possible. What becomes possible is what life “wants” to give us. Not all the practitioners have faith on this possibility, because it can take years that something really happens. If it’s enough to get a more flexible body, you can have it surely if you practice for 15 years. But as the Patanjali’s text tells, yoga is about something much more meaningful and greater thing. The Yoga Sutra talks about change in us and it gives some guidelines on how the change takes place and in what kind of fields.

Usually there are a lot of things to get rid of before the happiness can be felt, but maybe we are not ready to let go of something which has meaning for us right now, because it has a meaning. We can’t let go faking it or doing too much effort. We need to learn to live and to understand our spirit and how it functions. It changes in a split second. The mind has a different character. It attaches itself quickly. The spirit doesn’t. We can’t measure the spiritual life by material tools. Yoga is like growing deep roots. You can’t see them grow and you can’t see the flower yet, but you can maybe feel the growth?

When a yoga practitioner finds her/himself in a dead-end, (s)he wakes up! (S)he gets inspired. Now I have the chance to go through all the dead-ends. When you do that with awareness, with neutrality from the beginning to the end, from any direction honestly, when you’ve cried, laughed, felt humiliated, you understand what a dead-end is. After that experience any dead-end is just a dead-end. Usually we don’t learn enough from one experience in the dead-end, even if it’s possible. Every dead-end is unique, but when we’ve understood the dead-end-ness, we have understood something essential. We can discern the dead-end-ness from other emotions in the situation. This is how we go into the life biggest challenges, the kleshas. We go around and inside out upside down. They don’t ever get ready, but these concepts and experiences help us to stick to life and help life stick to us. We become deep, sensitive and compassionate. There’s nothing we can look with love and empathy.

Is change the goal? Maybe. But not the battle to change. To cultivate manners and thoughts? Yes, but not with violence. To feel, listen, experiment, live, enrich one’s life, not to force or expect some results. When we come back home, we meet with ourselves, it’s very touching. It’s divine happiness, ananda. That’s felt in the change in your breathing. Everything is peaceful and bright.

Do we have love in our action? If not, where did it go? How did it escape? Can we still catch the moments when the dissociation has happened? We all were born loving, caring, wondering. Yoga means love, it’s goal is love. Love towards yourself, others, everything. As long as you don’t feel love as your essence, look for it! Do you have benevolence in you? We all have it, but do we have the courage to let it lead our life? If our kindness is weak, we need to find out why. Find out what shuts down the connection to other people and when did it first take place. Love means health. Health means much more than what the definition of the WHO says. Patanjali talks about this saying we need to avoid fear, laziness, doubt, procrastination among other things to be healthy. We also need to ask questions inside of us, not outside. A rich life doesn’t necessary look like rich. If you want to seem to be succesful, you can live that superficial life, have succes and remain unhappy.

What brings you happiness on the long run? Patanjali tells this in his Ashtanga Yoga. See your life through these principles and correct your vision gradually. See your negativity that diminishes your life and diminishes yourself (by sometimes putting you higher than others). Act as Patanjali guides you: think of the opposite of your negative thought. Guide your energy and thinking towards the positivity. This is how yoga is present in your life every moment and the awareness is present in every choice you do.

It’s really important to give your full acceptance for what you are right now. Nothing else can’t be except if you fake it. First you relax, then you can accept. From this acceptance you walk in the world.

But still, after all these words and explanations, the question remains: How do we get there? Through the breathing you get to the prana, i.e. energy level in you. The life is flowing there. You can feel it when you are relaxed. Asana practice helps certainly too. The degree of relaxation increases when you frequently take time to let go of everything. Your body becomes free, your mind calmer, your breathing finer. A tense person can not know her/himself, it’s not possible. When we get to this deep flow of life and peace inside of us, we can stick to it even when we are running fast. We can feel both the depth and the surface and we know which one to listen to.

Would this persistant pain be the most wonderful example of our ego? The change we go through when we practice yoga. We start to be more aware about this extra burden we are carrying inside of us. The burden that prevents us from living a satisfying life and from enjoying innocently all moments. The practice brings it up for us to work on it. All the comparison has to do with something we are familiar with already. Yoga is happening in the unknown field and is always innocent and free. It feels bad to see this place is there and not to be able to go there. Something is stopping us. Our ego. We all have it, but yoga can give us moments that are completely free.

A soft and hot flame in your heart is the sign! The sign you’re going towards the most powerful and miraculous human experience. It’s invisible. It’s Mercy. Bliss. Love.

Om Shanti. Jai Jai Shiva Shambo.

POUR ARMI

Ce post est né en tant que réponse aux questions d’une de mes élèves qui depuis quelque temps déjà s’interrogeait sur la signification et les buts de la pratique du yoga. Je lui ai promis de me pencher sur le sujet d’une manière qui pourrait lui fournir de l’aide dans cette période d’incertitude prolongée. Le yoga sutra de Patanjali et la pratique des asanas ensemble n’ont pas pu l’aider à changer de vie ni lui donner un sentiment d’avoir compris de quoi il s’agit dans le yoga. Armi avait des questions comme: “Nous étudions la philosophie de yoga, les techniques correctes et la respiration aisée. Le but est d’apprendre, de comprendre et de cultiver les moeurs et les pensées, c’est-à-dire changer?” J’ai vu dans la liste d’Armi des obstacles pour la réalisation: “Objectifs, aboutissements, modèles, comparaison, évaluation, définition, performance.” Même si Armi a déjà compris qu’il ne s’agit pas du tout de tout ça et elle continue: “Comment sauter de la vie et de la pratique d’Armi dans les versions d’Anne? La connaissance à l’égard de l’autre alternative n’est pas suffisant.” C’est à ces pensées que je voulais écrire une réponse spontanée.

Combien de fois dans ma vie j’ai voulu changer de vie, vivre dans la plénitude de quelqu’un d’autre! Dans une vie qui m’a paru inspirante, inspirée et savoureuse. Je me souviens particulièrement bien la rencontre avec certaines personnes pratiquant le yoga et à côté desquelles je me sentais tellement bien. Je voulais respirer la paix et la plénitude qui émanaient de leurs corps. Ce genre d’expériences m’ont rassuré que la paix est trouvable et qu’il existe des gens réellement heureux. Mais j’étais incapable de faire le saut même en voyant leur exemple encourageant avant que tout soit prêt. J’ai dû patauger dans mes propres peurs, dans mes propres énergies disparates et mes propres blocages.

Les objectifs sont la nourriture pour notre mental et presque sa raison d’être. Lorsqu’un objectif a été atteint, un autre apparaît. Et puis un autre. C’est un cercle vicieux. Dans la société, c’est bien vu de s’orienter vers un objectif, même si aujourd’hui, le downshifting a aussi gagné du terrain. Du point de vue de la philosophie du yoga, ce mode de fonctionnement égale l’anxiété, car il nous empêche d’être vraiment présent dans le moment présent. Les objectifs ne seraient pas néfastes en soi, mais pouvons-nous nous en débarrasser quand nous le souhaitons? Ou sommes-nous suffoqués par ces pensées et inclinés vers l’avant psychiquement aussi? Les objectifs exigent que nous les atteignions et ceci est sans fin. Plus nous avons, plus nous voulons que ce soit le pouvoir, les plaisirs, les possessions. Sauf, si à l’intérieur de nous, nous avons déjà la paix et l’épanouissement.

As-tu déjà senti un bonheur complet où se marient la sécurité, l’amour, la joie, l’existence profonde? Et tout ceci sans personne d’autre, dans ton for intérieur? Si tu ne l’as pas encore trouvé, peut-être veux-tu chercher? Et si tu veux chercher, sache que ce n’est pas les efforts qui vont t’aider. Ce qui t’aidera, c’est la préparation du terrain et son entretien. Que tu sois prêt(e), quand la vie est prête. Si jamais la grâce se manifeste. Bien entendu, une vie pareille contient aussi bien des sentiments de peur, de colère et de frustration comme n’importe quelle vie, mais ici nous sommes tout le temps face à notre existence même et la possibilité que celle-ci va basculer, se tourner sens dessus dessous. C’est le moment où s’arrête la frustration et la colère dans tout le reste. Le focus est en même temps dans ce qui existe déjà et ce qui n’existe pas encore. C’est ça le yoga. Le yoga qui change tout. Qui transforme nos fondements et nous dote d’une vie plein de curiosité, de humilité et d’anticipation du bonheur. Nous serons reconnaissants des moments où Santosha (le sentiment de contentement qui ne dépend pas des circonstances ni de notre pensée sur ce que nous avons atteint) se fait connaître. Le bonheur qui ne dépend de personne. Le bonheur où nous sommes absolument libres.

Pour pouvoir atteindre au vrai bonheur et pour être libre, la cessation de nos pensées est indispensable. Au début, pendant juste de brefs moments et ensuite des moments plus longs. Normalement, c’est nos pensées qui nous sécurisent, car elles nous organisent le monde. Mais pouvons-nous quelques fois cesser de tout organiser? D’abord, nous sentons une sorte de vide et de non-sens, car nous avons l’habitude de créer la motivation et donner des significations par la pensée. Pouvons-nous voir le monde sans celle-ci? C’est quelque chose qui petu se pratiquer. Quand tu as le temps, pratique la non-pensée et vois ce qui se passe dans ton mental, dans tes émotions. Si la paix t’emporte, laisse-toi aller. Si tu sens qu’il y a encore trop de choses qui résistent, ce n’est pas encore le moment d’abandon. Dans le yoga, il ne s’agit jamais de se faire mal ou de se forcer.

La comparaison disparaît quand la pensée s’arrête. La comparaison est la fonction d’un conditionnement et en général, basée sur un sentiment bien enraciné: que nous ne sommes pas bons, pas assez bons. Qu’il y a quelque chose qui ne va pas chez nous. Ce qui mène à une sorte de honte et une colère causée par ce que nous sommes maintenant. Mal réussis, pas complètes et ainsi avides d’avoir et de requérir quelque chose. Et pourtant, nous pouvons avancer dans la joie ou bien apprendre et faire des progrès même quand nous sentons que tout va bien. Nous n’avons pas besoin de comparer. Il y a tellement de gens qui tous les jours font des choses d’une façon obsessive pour avoir une place. C’est comme ça que nous étouffons la voix interne qui est toujours timide et délicate. Elle ne peut pas s’ouvrir à nous tant que nous sommes victimes de notre mental. Mais toutes ces pensées, les comparaisons, la volonté de comprendre le yoga sont des pas sur le chemin qui mène à l’illumination. Avant d’arriver, nous sentons toute cette intoxication mentale s’intensifier et comme une pression à l’intérieur de nous. Un jour elle va exploser ou bien nous quitter tout doucement.

Notre égo veut être adoré et pour cela quelqu’un d’autre à l’extérieur de nous est nécessaire. Nous pouvons être meilleur par rapport à quelqu’un d’autre. Le yoga peut nous aider à nous retrouver dans un état où il n’y a pas d’autre. C’est pour cela que la silence et la concentration sont des choses extrêmement importantes afin que nous puissions nous débarrasser de ce qui nous influence dans les situations sociales. Beaucoup de choses changent de valeur dans la solitude. Pour qui nous vantons-nous à ce moment-là? Pour des personnes imaginaires. C’est là que nous nous rendons compte que nous sommes constamment à l’extérieur de nous-mêmes en train de jouer un rôle pour ces personnes inexistantes. Nous pouvons arrêter cette double vie et entrer dans le monde de la liberté. La pratique faite dans la solitude est certainement très bien pour ne pas se comparer et pour ne pas diffuser son attention. Quand nous ne voulons plus montrer notre excellence, quand notre énergie ne se perd pas à désirer l’attention et l’admiration des autres, nous nous mettons à faire ce que nous aimons réellement. Et c’est comme ça que nous saurons ce que nous voulons réellement faire dans la vie.

“Les choses ne se sont pas améliorées”, dit Armi. Mais comment pourraient-elles s’améliorer tant que le regard reste le même? Et même quand ça ne va pas, ça peut toujours aller si nous savons regarder. Si nous voulons plonger dans ce qui est. Par exemple, si nous sentons que notre corps est raide, c’est à cause de quelque chose. Peut-être avons-nous mangé quelque chose qui a arrêté la circulation dans le corps. Ou bien, nous sommes stressés, fâchés ou nous avons peur. Lorsque nous commençons à voir les connexions entre notre action et notre corps, nous ne voyons plus les choses de la perspective du progrès, mais du point de vue karmique. Qu’est-ce qui fait que et par rapport à quoi et au bout de combien de temps.

Nous étudions, nous travaillons, nous faisons quelque chose pour que jusqu’ici l’inconnu s’ouvre à nous. Nous permettons à la vie de nous donner ce qu’elle “veut” nous donner. Tous les praticiens n’ont pas la même foi, parce que ça prend normalement tellement de temps que quelque chose de visible se passe. Si nous voulons un corps flexible, nous pouvons certainement l’avoir si nous pratiquons 15 ans les asanas. Mais le texte de Patanjali nous parle d’un changement plus profond et plus significatif. Le Yoga Sutra parle d’une transformation radicale en nous en préscrivant quelques lignes directrices sur comment elle se passe et comment ça se voit.

En général, il n’y a pas mal de choses dont nous devons nous débarrasser avant qu’on puisse se sentir épanouis, mais éventuellement nous ne sommes pas prêts à nous détacher des choses qui comptent pour nous, parce qu’elles comptent pour nous. Nous pouvons pas lâcher prise en faisant semblant ou bien en faisant trop d’efforts. Nous devons apprendre à vivre et à comprendre notre âme et comment elle fonctionne. Sa direction peut changer en une fraction de seconde. Le mental a complètement une autre qualité. Il s’attache rapidement. La vie spirituelle ne peut pas être mesurée par un apparat matériel. Le yoga veut dire faire pousser des racines profondes. Nous ne pouvons pas les voir et nous ne pouvons pas voir les fleurs, mais nous pouvons peut-être sentir comment tout pousse quand même.

Lorsque un praticien de yoga se trouve dans une impasse, il se réveille. Il se sent inspiré. Pour avoir la chance d’apprendre sur les impasses. Quand nous faisons ça avec conscience, avec neutralité du début jusqu’à la fin, honnêtement, quand nous pleurons, rions, nous sentons humiliés, nous aurons compris. Après, une impasse, c’est juste une impasse. Normalement, nous n’apprenons pas assez d’une seule expérience même si ça serait possible. Chaque impasse est unique, mais quand nous avons compris l’essentiel des impasses, nous avons tout compris. Après, il est plus facile de discerner l’impasse des autres émotions dans n’importe quelle situation. Et c’est comme ça nous faisons face aux plus grands défis dans la vie, les kleshas. Nous nous mettons dans tous les sens à l’intérieur, sens dessus dessous. Nous ne serons jamais prêts, complets, mais ces concepts et ces expériences vont nous aider à mieux vivre. Nous devenons profonds, sensibles et compatissants. Il n’y aurait plus rien que nous ne puissions voir avec de l’amour et de l’empathie.

Est-ce que le changement est notre objectif? Probablement. Mais non la lutte pour le changement. La cultivation des manières et des pensées? Oui, mais pas avec de la violence. Sentir, rester à l’écoute, expérimenter, vivre, enrichir notre vie, non forcer ou s’attendre à des résultats. Lorsque nous nous retrouvons vraiment dans notre centre, nous trouvons une paix imperturbable. C’est une joie divine, appelée ananda. Elle se fait sentir dans la respiration qui devient paisible et lumineuse.

Qu’est-ce qui nous rend heureux à long terme? Patanjali parle de ça dans sa définition de Ashtanga Yoga. Il nous demande de voir notre vie à travers de ces principes et de corriger notre vision petit à petit. Il faut distinguer notre négativité qui diminue notre vie et nous-mêmes de la réalité. Si nous agissons selon ses conseils et pensons l’opposé de notre pensée négative et guidons notre pensée vers la positivité, c’est comme ça que le yoga va faire partie de notre vie de tous les jours et nous rend plus conscients au moment de chaque choix que nous faisons.
Il est extrêmement important de donner l’acceptation totale pour ce que nous sommes maintenant. C’est tout ce qu’il y a à moins que nous fassions semblants. D’abord, nous nous détendons, après, nous acceptons ce que nous sommes. À partir de cette acceptance nous avançons dans le monde.

Mais, après tous ces mots et explications, la question reste probablement sans réponse. Comment arrivons-nous là? C’est par la respiration que nous arrivons au niveau de l’énergie, prana. Le prana, c’est la vie qui circule dans notre systême. Nous sommes plus en contact avec notre prana, quand nous sommes détendus. La pratique des asanas aide certainement aussi. Le degré de la relaxation augmente quand nous prenons du temps fréquemment pour lâcher prise. Notre corps se libère, le mental devient plus calme et la respiration subtile. Une personne tendue ne peut pas se connaître, c’est impossible. Mais dès qu’on arrive à se connecter à la vie à l’intérieur de notre corps, nous pouvons la retrouver aussi quand nous sommes en mouvement. Nous sommes capable de sentir aussi bien la profondeur et la surface et nous savons quelle voix écouter.

Serait cette peine persistante le meilleur exemple de ce qu’est l’égo? La transformation que nous vivons quand nous pratiquons le yoga. Nous commençons à être plus conscients de ce fardeau que nous portons à l’intérieur de nous. Le fardeau qui nous empêche de vivre une vie profondément satisfaisante et d’aimer la vie innocemment. La pratique nous permet d’avoir une prise de notre égo et de travailler dessus. La comparaison est toujours faite entre les choses que nous connaissons déjà tandis que le yoga se passe toujours dans un espace libre et innocent. Ça fait mal quand nous connaissons l’existence du bonheur sans savoir comment nous y rendre. Quelque chose nous retient. Notre égo. Nous tous en avons un, mais le yoga peut nous donner des moments qui sont totalement libres.

Une flamme douce et chaude dans le cœur en est le signe! Le signe que nous sommes partis vers l’expérience la plus puissante et miraculeuse humaine qui soit. Elle est invisible. Grâce. Exaltation. Amour.

Om Shanti. Jai Jai Shiva Shambo.

ARMILLE

Tämä blogiteksti on syntynyt vastaukseksi yhden oppilaani kysymyksiin ja pohdintoihin joogan tarkoituksesta ja tavoitteista. Lupasin hänelle paneutua asiaan siten, että tekstistä voisi avautua jotain tarpeellista hänen pidempään kestäneeseen epätietoisuuden kauteensa. Kun siis Patanjalin joogasutrat eikä asanaharjoitus vielä ole auttanut siirtymään uuteen elämään eikä synnyttänyt tunnetta siitä, että on ymmärtänyt joogan oikein. Tällaisia kysymyksiä Armilla oli: “Opiskelemme filosofiaa, oikeita tekniikoita ja helppoa hengitystä. Eikö tarkoitus ole oppia, ymmärtää, jalostaa tapoja ja ajatuksia – siis muuttua?” Ja tällaisia hidasteita minä näin hänen luettelossaan siitä mitä jooga nyt on: “Tavoitteet, saavuttaminen, mallit, vertailu, arviointi, määrittelyt, suoriutuminen, aikaan saaminen.” Vaikkakin Armi tosiaan on jo oivaltanut, että tästä ei ole kysymys ja jatkaa: “Miten hypätään Armin elämästä ja joogasta Annen versioon niistä? Pelkkä uuden vaihtoehdon tiedostaminen ei vielä auta.” Näihin ajatuksiin haluan kirjoittaa spontaanisti omia näkemyksiäni.

Niin, tosiaan, miten monta kertaa muistan toivoneeni, että voisin hypätä jonkun toisen oivalluksiin. Sellaiseen elämään, josta olen ymmärtänyt, että se on antoisaa, inspiroitunutta, todella elämänmakuista. Muistan erityisesti sen miten joskus tapasin jonkun joogaavan ihmisen, jonka lähellä oli helppo olla. Halusin hengittää hänen vierellään ja siirtyä hänen kehonsa rauhaan ja täyteyteen. 😀 Tällaiset kokemukset ovat olleet tärkeitä, että olen voinut uskoa sen rauhan oikeasti löytyvän, että syvästi onnellisia ihmisiä on. Mutta sitä hyppyä en ole voinut tehdä edes heidän esimerkkinsä voimalla. Itse on pitänyt raahautua eteenpäin omissa peloissa, hajanaisissa energioissa ja tukkoisissa tunnelmissa.

Tavoitteet ovat mielemme ravintoa ja melkeinpä sen elinehto. Kun yksi tavoite on saavutettu, tulee uusi tavoite. Ja sen jälkeen taas uusi. Tämä on kierre. Yhteiskunnassa sitä kutsutaan tavoitteellisuudeksi. Vain tavoitteellinen toiminta nähdään hyvänä, vaikka downshiftauskin on saanut tilaa. Joogafilosofisessa mielessä tavoitteellisuus on ahdistusta, koska se estää meitä olemasta koskaan täysin tässä hetkessä. Tavoitteet sinänsä eivät olisi haitallisia, mutta pääsetkö niistä eroon niinä hetkinä, kun haluat? Vai oletko koko ajan sisäisesti näiden ajatusten kuristama ja siten myös henkisesti etukenossa? Tavoitteeseen liittyy saavuttaminen ja tämä ei siis lopu mihinkään. Päinvastoin. Mitä enemmän saat, sitä enemmän haluat. On se sitten valtaa, nautintoa, omaisuutta. Paitsi, jos sisälläsi on jo rauha ja onni. Olennaista on se mitä on pinnan alla.

Oletko kokenut onnellisuutta? Oletko koskaan kokenut täydellistä autuutta? Turvaa, rakkautta, yhteenkuuluvuutta maailman ihmisten kanssa, iloa, syvää olemassaoloa? Ja tämän kaiken ilman ketään muuta? Ihan yksin? Jos et ole, ehkä haluat etsiä? Ja jos haluat etsiä, tiedä, että ponnistelu ei auta. Ainoa mikä auttaa on se, että valmistaa maaperää ja vaalii sitä. Että on valmis, kun elämä on valmis. Jos armo osuu kohdalle. Toki tällaiseen elämään ja valmiustilaan liittyy myös pelko, suuttumus, turhautuminen kuten kaikkeen muuhunkin elämään, mutta tässä ollaan koko ajan tekemisissä koko oman eksistenssin kanssa ja sen mahdollisuuden, että maailma oman elämämme suhteen kääntyy ympäri. Ja silloin loppuu turhautuminen ja viha kaikessa muussa. Fokus on samaan aikaan siinä mitä on ja siinä mitä ei vielä ole. Se on joogaa. Se muuttaa kaiken. Se muuttaa ihmisen perustavanlaatuisesti toiseksi. Uteliaaksi, nöyräksi, onnen aavistajaksi. Kiitolliseksi niistä hetkistä kun Santosha (onni, joka ei ole riippuvainen olosuhteista eikä ajatuksistamme, että saavutimme jotain) ilmenee. Onni, joka ei myöskään riipu kenestäkään toisesta. Onni, jossa olemme vapaita.

Tähän tietenkin liittyy se, että me uskallamme päästää irti ajattelusta. Ensin hetkittäin, sitten pidemmäksi aikaa. Uskallamme ja voimme. Ajatukset luovat meille turvaa, ne järjestävät maailmaa. Voimmeko asettua välillä tilaan, jossa emme järjestä mitään? Koemme aluksi jonkinlaista tyhjyyttä ja tarkoituksettomuutta, sillä olemme tottuneet ajatuksillamme luomaan motivaatiota ja merkityksiä asioille, jotka siis ovat monesti vain omia luomuksiamme. Voimmeko kokea maailman ilman näitä? Puhtaana? Tämä on yksi asia mitä voi harjoitella. Jos et ole tekemässä mitään, harjoittele ajattelemattomuutta ja katso mitä tapahtuu mielessäsi, mitä tunteissasi, kokonaisvaltaisessa olossasi. Jos se rauha lähtee viemään, anna mennä. Jos tunnet, että liian moni asia sisälläsi vastustaa, sen aika ei ole. Joogassa ei koskaan ole kysymys itsensä rääkkäämisestä.

Vertailua ei tietenkään voi olla, jos ajattelu lakkaa. Tämä lähtee myös ehdollistumista ja oikeastaan yhdestä tunteesta: Siitä, että en vielä ole hyvä, en ole tarpeeksi jotain. Että minussa on jotain vikaa. Tästä syntyy väistämättä jonkinasteinen häpeä, vaikka emme nimeäisi sitä näin. Kiukku siitä mitä olemme nyt. Epäonnistunut ja epätäydellinen olo, joka vaatii vimmatusti jotain. Ja kuitenkin ihminen voi myös mennä eteenpäin täysin iloisena tai oppia ja kehittyä myös tuntiessaan, että kaikki on jo hyvin. Luonnollisesti me opimme ja kehitymme. Siihen ei tarvita vertailua. Jos on vihainen, häpeä on jossain vaikuttamassa ja silloin ihminen on myös jonkin verran ahdistunut. Moni lunastaa paikkansa päivittäin tai monta kertaa päivässä tekemällä jotain enemmän tai vähemmän pakonomaisesti ja pakotetusti. Tällä tyylllä vaiennamme sisäisen äänemme, joka ei ole paineinen. Se ei voi nousta tietoisuuteemme, niin kauan kuin olemme mielemme vietävinä. Siksi kaikki nämä ajatukset, vertailu, joogan ymmärtämisen yrittäminen ovat askelia sillä polulla, joka johtaa valaistumiseen. Sitä ennen ruuvi kiertyy kiertymistään. Kaikki ajatuskuona tiivistyy ja pakkautuu paineeksi sisällemme. Jonain päivänä se räjähtää tai hajoaa.

Egollamme on tarve päteä ja siihen tarvitaan joku toinen vertailukohdaksi. Jooga voi auttaa siinä, että pääsemme tilaan, jossa ei ole toista. Siksi joogassa hiljaisuus ja keskittyneisyys ovat äärettämän tärkeitä asioita, jotta todella voisimme päästä eroon siitä mikä on ihmisten keskuudessa vaikea karistaa yltämme. Monen asian arvo muuttuu, kun olemme yksin. Kenelle enää pädemme? Kuvitelluille hahmoille. Silloin tajuamme, että koko ajan olemme itsemme ulkopuolella pätemässä jollekin luomallemme hahmolle ja voimme ehkä päästää irti. Lopettaa raastavan ja rasittavan kaksoiselämän ja astua uuteen, vapauteen. Yksinäisyydessä tehty joogaharjoitus on varmaankin hyväksi kaikille, ettei vertaile joogasalilla itseään muihin eikä muutenkaan oma huomio hajoa. Kun emme enää elä näyttääksemme kuinka mahtavia olemme, kun energiamme ei mene pätemiseen, alamme tehdä asioita, joita oikeasti haluamme tehdä. Vain täten tiedämme mitä oikeasti haluamme tehdä.

Päämääräsuuntautuneena Armi toteaa “Ei ole mennyt paremmin.”. Miten voisikaan mennä paremmin, kun sama arvosteleva katse on edelleen läsnä? Huonosti meneminen on hyvin menemistä, jos otamme sen oikein. Jos haluamme tunkeutua siihen mitä on. Esimerkiksi, jos tunnemme olevamme jäykkiä, se on seurausta jostain. Olemme syöneet niin, että kehomme menee tukkoon. Tai olemme stressaantuneita jostain, peloissamme, vihaisia. Kun alamme nähdä yhteyksiä, ei mikään ole enää kehityksestä kiinni, vaan näemme mikä johtaa mihinkin ja millä aikavälillä. Totta on, että me opiskelemme, teemme työtä tai ainakin teemme jotain, jotta jokin mahdollistuu. Mahdollistamme sen mitä elämä “haluaa” meille antaa. Kaikki eivät jaksa uskoa tähän mahdollisuuteen, koska monesti menee vuosia, että mitään sanottavaa ei tapahdu. Jos notkistuminen riittää, sitä varmasti tapahtuu, jos joogaa 15 vuotta. Mutta kuten Patanjalin teksti osoittaa, kyse on jostain paljon merkittävämmästä ja suuremmasta asiasta. Joogasutrat kertovat syvästä muutoksesta ihmisessä ja tekstikokonaisuus antaa samalla ohjeita siihen mitä osa-alueita muutoksessa on ja mitä kautta, mitä eri reittejä pitkin, se tapahtuu.

Yleensä onnen tieltä on paljon pois raivattavaa, mutta emme ehkä ole valmiita päästämään irti siitä mikä meille on nyt tärkeää, koska se on meille tärkeää. Emmekä voi päästää irti tekopyhästi, ponnistellen liikaa. Meidän täytyy oppia elämään. Meidän täytyy ymmärtää henkistä minuuttamme, miten se toimii. Se muuttaa suuntaa sekunnin sisällä. Mieli on takertuva, henki ei. Henkistä elämää ei voi mitata materiaalisilla välineillä.

Kun joogaaja joutuu henkisesti umpikujaan hän herää! Hän innostuu. Nyt käydään läpi umpikujat! Kun olet käynyt läpi yhden umpikujan tietoisesti, neutraalisti, alusta loppuun ja joka suunnalta rehellisesti, nöyrtynyt, itkenyt, nauranut, ymmärrät umpikujan. Sen jälkeen mikä tahansa umpikuja on vain umpikuja. Yleensä ihminen ei välttämättä ota yhdestä elämän umpikujasta opikseen, vaikka se on toki mahdollista. Jokainen umpikuja on omansa, mutta kun tajuamme siis umpikujuuden, olemme tajunneet jotain. Osaamme aina erottaa muut tilanteeseen liittyvät tunteet ja syvimmän olemuksemme. Näin kaikkiin ihmiselämän suuriin haasteisiin, kleshoihin, mennään sisälle. Niissä möyritään ja pyöritään, ja piehtaroidaan. Ne eivät tule valmiiksi, mutta ne auttavat meitä saamaan elämästä kiinni tai elämää saamaan meistä kiinni. Meistä tulee syviä, herkkiä ja myötätuntoisia. Ei ole mitään mitä emme voisi ymmärtää ja katsoa rakkaudella ja empatialla.

Onko tarkoitus muuttua? Ehkä. Mutta ei yrittää muuttua. Jalostaa tapoja ja ajatuksia? Kyllä, mutta ei väkisin. Tunnustella, kuunnella, kokeilla, elää, rikastuttaa elämäänsä, ei pingottaa ja pakottaa, odottaa tuloksia. Kun kohtaamme itsemme, se on suuren liikutuksen hetki. Se on taivaallista onnea. Yleensä se tapahtuu hengityksessä. Kaikki on rauhaa ja kirkkautta.

Onko teoissamme rakkautta? Jos ei ole, mihin rakkaus on mennyt? Miten se on päässyt meistä pakenemaan? Saammeko vielä kiinni niistä hetkistä, kun notkahdukset ovat tapahtuneet? Kaikki me synnymme rakastavina, ihastelevina, ihmettelevinä. Jooga on siis päätepisteessään ennen muuta rakkautta. Rakkautta itseä kohtaan, muita kohtaan, kaikkea kohtaan. Niin kauan kun et ole rakkaudessa, etsi! Onko sinussa hyväntahtoisuutta? Kaikissa on, mutta annatko sen johtaa? Jos meissä on esimerkiksi heikonlainen myötätunto, on hyvä pureutua siihen. Tutkia sitä mikä sulkee yhteyden toisiin ihmisiin ja milloin se on tapahtunut. Rakkaus on terveyttä. Ja terveyteen vaaditaan paljon asioita – muutakin kuin WHO:n määrittelemät. Patanjali puhuu siitä, että kun ei ole pelkoa, ei laiskuutta, ei epäilystä, ei asioiden siirtämistä myöhemmäksi, ihminen on terve.

Ymmärrätkö mikä tuo onnea nimenomaan pitkällä aikavälilä? Siihen Patanjali antaa vastauksensa Ashtangallaan. Katso elämääsi näiden periaatteiden läpi ja korjaa vähitellen. Näe negatiivinen asenteesi, elämää pienentävä, itseäsi pienentävä tai väärällä tavalla (muiden yläpuolelle) nostava mielesi. Ja toimi kuten Patanjali ohjaa: ajattele vastakohtaa. Vie energiaasi ja ajatteluasi toiseen suuntaan. Tällöin jooga on todellakin joka hetki olemassa ja tietoisuus on mukana jokaisessa valinnassamme. Ja silloin kun näin ei ole, huomaamme jälkeenpäin taas pudonneemme johonkin ajattelun tasolle. Ahimsa-periaatteen mukaan on olennaista antaa täydellinen hyväksyntä sille mitä olet nyt. Et voi mitenkään olla muuta, paitsi teeskentelemällä. Ensin pääsemme rennoksi ja sitten syvään hyväksynnän tilaan. Sieltä käsin sitten kuljetamme itseämme maailmassa.

Edelleen kysymys on ehkä ilmassa: Miten tähän päästään? Minusta hengityksen kautta päästään prana-, elämä- eli energiatasoon eli siihen missä elämä meissä virtaa itsestään. Tähän päästään rentoutumisen kautta. Asanaharjoitus on varmasti avuksi myös. Rentoutumisen aste muuttuu, kun pitää huolen siitä, että usein päästää irti kaikesta. Kehollisesti vapautuu, mieli tyyntyy, hengitys hiljenee. Jännittynyt ihminen ei tunne itseään, se ei ole mahdollista. Kun pääsemme tähän syvään virtaukseen ja rauhaan, me voimme pitää yhteyden läsnä koko ajan – silloinkin kun olemme vauhdissa. Meillä on aina silloin syvyys ja pinta ja tiedämme kumpaan samastumme valinnan hetkellä.

Olisko tämä tuska kuitenkin paras esimerkki egosta. Siitä mitä alamme kokea joogatessamme? Että raahaamme perässämme jotain mikä meihin ei oikeastaan kuulu? Se estää meitä elämästä täysillä ja nauttimasta viattomasti kaikista hetkistä. Harjoitus työntää sen esiin työstettäväksi. Kaikki vertailu liittyy tuttuun ja koettuun. Jooga tapahtuu meille tuntemattomalla alueella ja aina viattomuudessa ja vapaudessa. On kivuliasta todeta, että emme pääse siihen. Joku meitä estää. Ego. Meillä kaikilla se on, mutta suurin kysymys minusta on siinä pääseekö siitä edes välillä vapauteen ja kokemaan syvempää olemassaoloa.

Pehmeä ja kuuma liekki sydämessä on merkki siitä, että olemme menossa kohti suurinta mahdollista inhimillistä kokemusta. Se on näkymätöntä. Armoa. Onnea. Rakkautta.

Om Shanti. Jai Jai Shiva Shambo.

12395144_10206737095499163_2128424422_n

Keep your heart open and keep walking.

~ Photo by Anne ~

ego care

Nowadays the word ‘ego’ is used not only in yoga, but in many different contexts – usually to describe the other’s problematic behaviour, seldom our own. 😈 Sometimes yoga practitioners are obsessed by this and spend their energy observing their fellow beings from this point of view. The others are on the ego level and it’s important to remind them they react from their egos. This can provide our ego a feeling of superiority, but actually it doesn’t lead anywhere.

Interestingly, the ego can grow in volume parallel to spritual practices, because it can grow wherever there’s fear. It can also decrease in volume, when people face their fears. In yoga, the change in ego happens usually because the yoga practitioners become more meditative in general. The practitioners spend less time thinking and thus become more able to relax into their being. Once they return to their mind, they might realize again how the dominance of thinking wipe off the beauty of the soul in their lives. However they might have got more distance to the mental side of their being and have a fresh experience of being fully present. They see the fluctuation of their mind between the reality and themselves.

As long as we are part of the society and interact with other people the ego is necessary for all of us. We need our mind in many different ways to communicate with others. We don’t have to avoid our ego, but it’s good if we can discern it from our spiritual being.

The ego can grow bigger, it can grow smaller and it can also be purified. Very rare are those practitioners who really get enlightened during this lifetime, i.e. who can completely get rid of their ego. But if our ego is positive, constructive and loving, we have had a great transformation already. This is why it’s also a good thing to pamper and to nourish it in a judicious way. Enjoy your ego, if you can.

EXCELLENTS ÉCHOS DE L’ÉGO

Aujourd’hui, le mot ‘ego’ est souvent utilisé non seulement dans le yoga, mais dans des contextes différents, en général, pour décrire le comportement problématique de quelqu’un, rarement le nôtre. 😈 Parfois les pratiquants de yoga deviennent obsessives par cette idée d’égo; ils perdent leur énergie en observant les autres de cette perspective. Les autres sont dans leur égo et il est important de le leur signaler. Ceci peut donner un sentiment de supériorité à l’observateur, mais ne mène nulle part.

Il est intéressant de constater que l’égo peut bien croître en parallèle avec les pratiques spirituelles, car il croît là où il y a de la peur. Il peut aussi bien décroître, lorsque nous faisons face à nos peurs. Dans le yoga, le changement dans le niveau de l’égo est habituellement le résultat des pratiques qui rendent le pratiquant plus méditatif. Celui-ci passe moins de temps à réfléchir et plus de temps dans la quiétude. Une fois retourné à son mental, il voit comment la dominance du mental a vite fait d’effacer la beauté de l’âme. Mais en même temps, comme il a eu plus de distance par rapport à son mental et une expérience toute fraîche d’une présence vive, il se rend compte de la fluctuation du mental entre lui-même et la réalité.

Aussi longtemps que nous vivons dans la société et que nous interagissions avec les autres, l’égo nous est indispensable. Nous avons besoin de notre mental de plusieurs manières pour communiquer avec les autres. Nous ne sommes pas censés éviter notre égo, mais il est important de savoir le séparer de notre moi sprituel.

L’égo peut grandir, il peut diminuer et il peut aussi être purifié. Les personnes dont les pratiques mènent à l’illumination, c’-est-à-dire, qui peuvent se débarrasser complètement de leur égo, sont vraiment rares. Mais si notre égo devient positif, constructif et aimant, nous avons déjà parvenu à une transformation importante. C’est pour ça qu’il est tout à fait acceptable de prendre soin de notre égo d’une façon judicieuse. Nous pouvons l’aimer. Si nous savons comment faire.

HOIDA EGOASI HELLYYDELLÄ

Ego on sanana muuallakin kuin joogapiireissä hyvin voimakas ja reippaasti käytetty – yleensä muista kuin itsestä puhuttaessa. 😈  Joillekin siitä tulee melkein pakkomielle ja energia kuluu siihen, että seuraa muita tästä näkökulmasta ja muistaa aina huomauttaa, jos toinen ihminen on egossaan. Se voi tietenkin tarjota elämälle (ja omalle egolle) sisältöä samalla kun se on loputon suo.

Mielenkiintoista kyllä, ego voi henkisten harjoitusten myötä kasvaa, koska se voi kasvaa missä vain missä on käsittelemätöntä pelkoa. Se voi toki myös pienentyä, kun ihminen kohtaa pelkojaan.  Joogassa tämä muutos tapahtuu yleensä siksi kun ihmisestä tulee harjoitusten myötä meditatiivisempi. Hän harjoittelee mielen liikkeiden pysäyttämistä ja on pidempiä aikoja ajattelematta. Voi kuitenkin olla, että taas palattuaan omaan mieleensä, joogaaja saa huomata miten samat kuviot jylläävät entisellä mahdilla ja pyyhkivät mennessään sielun kokemuksen kauneuden. Silti hän on saanut etäisyyttä mekaaniseen ajatusmasiinaan ja katsoo itseään kenties eri tavalla. Hän erottaa oman mielensä liikkeet todellisuuden ja itsensä välissä ja muistaa elävästi aiemmin koetun läsnäolon tunteen.

Ego on meille välttämätön niin kauan kuin olemme osa yhteiskuntaa ja tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Tarvitsemme mieltämme monilla tavoilla ollaksemme kanssakäymisissä muiden kanssa. Egoa ei tarvitse eikä sitä voi välttää, mutta on hyvä oppia erottamaan se henkisistä ominaisuuksistamme.

Ego voi siis kasvaa, se voi pienentyä ja se voi myös puhdistua. Hyvinpä harva meistä harjoittelijoista valaistuu tämän elämän aikana eli kokonaan pystyy irrottautumaan egostaan, mutta jos egomme tuottamat ajatukset ovat positiivisia, rakentavia, rakkaudellisia, olemme saaneet jo valtavan muutoksen aikaan. Egoa pitää helliä ja ravita viisaalla tavalla. Voit myös nauttia siitä, jos osaat.

IMG_1063

❤ It’s empty. It can still be sweet. ❤