Lazy people can

Guruji (late Sri K Pattabhi Jois) often answered in his conferences with his very lovely and simple English when asked who can practice yoga, that everybody can practice – only lazy people can not practice yoga. As a scholar and a yogi, Guruji certainly knew the verse 64 of Hatha Yoga Pradipika, the old manual on the practice of asanas: “Whether young, old or too old, sick or lean, one who discards laziness, gets success if he practices Yoga.” His disciples made this one of his quotes, but the original statement comes from earlier yogis.

There’s a big difference between saying that one is lazy and that one should discard laziness. We all know personally what laziness is. When we are being lazy, isn’t it a form of depression? It’s about frustration. Lack of energy. Lack of faith. A mixture of all this. In yogic terms we would say that lazy people are highly tamasic, their energy is low – due to many different things. They would need different energy, rajas (active), or even better, sattva (pure, high frequency vibration), but as their own energy level is low, they need to start to practice yoga very softly not to get exhausted.

This is an example I quite often give to the beginners when I describe what the asana practice is for in addition to the good physical condition and a sensitive body. Let’s imagine you practice just opening a door every day. To walk across a room and catch the handle and open the door. You learn from that, you learn who you are, how you react and you become aware of all the complex things that happen in you. Every day the same minute act changes according to your feeling, your awareness, your body’s state.

I’m sure everybody loves to get insights, to become more conscious and I’m sure we all enjoy life when we feel we are being present no matter what we do. And what if the yoga practice was always something easy to do, something rewarding and pleasant? Could then all the people discard their laziness? Here’s my suggestion to those who feel lazy in regard to the yoga practice. Why not commit yourself to do one Surya namaskaar every day for a year? It would change your life. No goals, just doing with an open mind. It would open a new door to a new world for you. You can call it yoga for lazy people, but it would still change your way of seeing yourself. And it would transform your tamasic energy into more sattvic energy. A new beginning?

VIVRE LA PARESSE

Quand lors des conférences, on posait la question de savoir qui peut pratiquer le yoga à notre Guruji (le regretté Sri K Pattabhi Jois), il répondait toujours avec les mêmes mots dans un anglais simple: Tout le monde peut pratiquer. Seulement les paresseux ne peuvent pas. En tant qu’homme érudit et yogi, Guruji connaissait bien entendu le vers 64 de Hatha Yoga Pradipika, le traité de la pratique des asanas et de la purification corporelle: “Que l’on soit jeune, dans l’âge mûr ou âgé, malade ou faible, on obtient la réalisation grâce à la pratique infatigable des exercices et de tous les aspects du Yoga.” Ce verset originairement émit par les yogis des temps anciens a été attribué à Guruji par ses disciples.

Il y a une énorme différence entre nommer quelqu’un paresseux et dire que la personne devrait éviter la paresse. Nous savons tous personnellement aussi ce qu’est la paresse. Ne s’agit-il pas toujours d’une dépression? D’une frustration. D’un manque d’énergie et de foi. La paresse est peut-être un mélange de tout ça. En termes yoguiques, nous dirions qu’une personne paresseuse est tamasique, elle a un niveau d’énergie bas – à cause des choses diverses. Elle aurait besoin d’une énergie plus active – rajas – ou même mieux – sattva (énergie pure et d’une vibration en haute fréquence) -, mais à cause de son niveau d’énergie bas, elle doit commencer à pratiquer doucement pour éviter l’éreintement.

En décrivant les bienfaits de la pratique des asanas aux débutants, je leur parle souvent de la bonne condition physique, d’un corps physique sensible et d’une élévation de la conscience. En plus, je prends une pratique imaginaire comme exemple. Une pratique qui consiste d’ouvrir une porte tous les jours. De traverser une pièce, d’attraper la poignée et d’ouvrir la porte. Nous pourrions apprendre tellement de choses sur nous-mêmes, nos réactions et toutes les choses complexes qui se mettent en marche en nous. Tous les jours le même acte minime qui change de caractère selon notre état mental et physique et notre niveau de conscience.

Je suis convaincue que nous aimons tous les moments d’illumination, l’élévation de la conscience et nous tous aimons sentir notre présence ici et maintenant peu importe ce que nous faisons. Et si la pratique du yoga était quelque chose de facile à faire, quelque chose de gratifiant et agréable? Est-ce que tout le monde serait capable de surmonter les obstacles de la paresse? Ce que je suggère à ceux qui se sentent paresseux devant leur pratique de yoga: Pourquoi pas s’engager à faire une Surya Namaskaar tous les jours pendant un an? Ceci vous changerait la vie. Pas de buts, rien d’autre que faire la série de mouvements avec un cœur et esprit ouverts. Ceci vous ouvrirait une nouvelle porte à un univers nouvel en vous. Et ceci transformerait votre énergie tamasique à une énergie plus sattvique. Voulez-vous tourner la page?

JOOGALAISKUUTTA?

Guruji (edesmennyt Sri K Pattabhi Jois) vastasi usein konferenseissa suloisella englannillaan samoilla sanoilla kysymykseen siitä ketkä voivat harjoittaa joogaa: Kaikki voivat. Ainoastaan laiskat ihmiset eivät voi. Guruji, joka oli sekä oppinut että joogi luonnollisesti tunsi Hatha Yoga Pradipikan, vanhan kehon harjoituksiin ja puhdistamiseen liittyvän jooga-oppaan, jonka 64. säe kuuluu näin: “Oletpa sitten nuori, vanha tai liian vanha, sairas tai terve, jos vältät laiskuuden sudenkuopat, löydät joogaharjoittelun kautta tien merkitykselliseen elämään.” Tästä Gurujin yksinkertaistetusta englanninkielisestä versiosta hänen oppilaansa veivät lausetta eteenpäin hänen sanomanaan, mutta alkuperäinen ajatus on siis peräisin aiemmin eläneiltä joogeilta.

On tietenkin valtava ero siinä pidetäänkö ihmistä kokonaan perusolemukseltaan laiskana vai puhutaanko siitä, että ihmisen tulisi taistella laiskuutta vastaan. Varmasti meillä kaikilla on henkilökohtaistakin kokemusta laiskuudesta. Kun tunnemme olomme laiskaksi, eikö siinä ole häivähdys masennusta? Turhautumista. Energian puutetta. Uskon puutetta. Eikö se ole yhdistelmä kaikkea tätä? Joogatermein ilmaistuna laiskat ihmiset ovat tamasisia, heidän energiansa on värähtelyltään matalaa monista eri asioista johtuen. He tarvitsisivat erilaista energiaa, rajasista (aktiivista) tai vielä parempaa, sattvista (puhdasta, korkeaa värähtelyä). Koska heidän oma energiatasonsa on alhainen, heidän on tärkeää aloittaa jooga hyvin pehmeästi, etteivät he menetä sitä vähääkin harjoitteluun.

Esimerkki, jonka kerron monesti alkeiskurssilaisille asanaharjoittelun merkityksestä tietoisuudellemme, on sellainen, että kuvittele itsesi harjoittelevan vaikka oven avaamista päivittäin. Siten, että kävelet huoneen poikki, tartut oven kahvaan ja avaat oven. Mitä kaikkea siinä voi nähdä, oppia ja miten se voi ihmistä muuttaa, kun tulee tietoiseksi miten monisyisiä asioita tapahtuu aivan yksinkertaisimmassa tapahtumassa. Miten sama asia muuttaa olemustaan kun itse olemme eri tunnetilassa, mielentilassa tai kehollisessa olotilassa.

Uskon, että kaikki ihmiset ilahtuvat oivalluksista, nauttivat kasvavasta tietoisuudesta ja luulen, että me kaikki tunnemme olomme onnelliseksi ollessamme todella läsnä ihan sama teemmekö jotain vai emme. Entä jos joogaharjoitus olisi aina jollain tavalla helppoa, palkitsevaa ja miellyttävää? Kykenisivätkö kaikki silloin nousemaan laiskuutensa yläpuolelle? Tässäpä onkin ehdotus niille, jotka tuntevat olevansa laiskoja joogaharjoittelun suhteen. Miksipä et sitoutuisi tekemään yhden Surya Namaskaarin päivittäin vuoden ajan? Se muuttaisi elämäsi. Ei mitään muuta päämäärää, vain tämän yhden liikesarjan tekeminen avoimessa mielentilassa. Näkisit miten se on joka kerta erilainen. Se avaisi sinulle uuden oven uuteen maailmaan. Sitä voi kutsua laiskojen joogaksi, mutta se muuttaisi tamas-energiasi sattviseksi. Se olisi uusi alku.

five breaths

It usually takes years to get into the Ashtanga yoga tradition and a lot of time even to understand the principles of the asana practice. We need not only to learn but also test those principles to accept or reject them. Then we either go on practicing or we might completely stop or we find another yoga style. Many people have multiple questions after the first Ashtanga yoga class. One of these questions is in general very simple: “Why are we supposed to stay in the asana during five breaths?” And the next questions around this topic are probably “Can I sometimes stay longer?” or “If I don’t get the asana at the first trial, can I try again?”

In some other yoga styles and traditions there are different guidelines. In some styles you stay longer in the asana, in some others you repeat the same asana several times and in some other you can actually do your own way. In the Ashtanga tradition this is one basic rule. I feel it works amazingly well without shimmering the light of any other discipline. It’s quite interesting how just five breaths can sometimes seem extremely long and sometimes such a short time. I hope I can help some practitioners to understand the awesomeness of this principle if we follow it systematically.

Shorter the time you know you will spend in the asana, more attentive you are, more solid your presence. The fact that you don’t repeat the same asana in one practice gives the same result. If we know beforehand we can do it again not being so alert first, everything in us collapses a bit compared to a situation in which we decide that it happens now and not after the second, third or forth trial or after we’ve been in the asana for long enough.

Practicing this way we are more aware every moment and we get rid of everything superfluous around the asanas. This is important for the development of a meditative mind, but also for our prana. Through the discipline we cultivate our own prana making it subtle, fluid and bright. This kind of attitude is demanding to our mind and emotions – and very soft to our body. It means we need to detach from our mental laziness. Every time we practice, we try to move ahead and change our harmful habits and bad energy. The lenght of the practice doesn’t tell much of its efficacy. A short practice can be very deep and cleansing. Five breaths can sometimes change your life.

CINQ FOIS

Normalement, il faut des années pour bien connaître la tradition de l’Ashtanga yoga. Même la compréhension des principes de la pratique des asanas prend du temps. Non seulement nous apprenons les principes, mais après, nous les testons afin de pouvoir les accepter faisant partie de la pratique ou afin de les rejeter. Ensuite, soit nous voulons continuer à pratiquer, soit nous nous arrêtons ou bien nous nous trouvons un autre style de yoga. En général, au début, nous avons plein de questions. Une des plus simples et des plus fréquantes est: “Pourquoi devons-nous rester dans une asana pendant cinq respirations?” Et ça s’enchaîne peut-être: “Puis-je rester parfois plus longtemps?” ou bien “Si je n’arrive pas à la faire tout de suite, puis-je ressayer?”

Il y a des styles et des traditions où les principes sont différents. Peut-être la durée dans l’asana est-elle plus longue ou la même asana est-elle répétée plusieurs fois de suite et puis quelquefois, les praticiens choisissent eux-mêmes tout simplement ce qu’ils veulent faire sans aucune restriction. Mais dans l’Ashtanga yoga, ceci est une des règles fondamentales et ça marche à merveille sans ôter rien aux autres façons. Il est très intéressant comment juste cinq respirations peuvent à un moment donné sembler extrêmement longues et dans un autre moment, absolument courtes. J’espère pouvoir clarifier un peu les bénéfices de cette façon traditionnelle si nous nous y engageons et la suivons systématiquement.

Plus le temps que nous restons dans l’asana est limité, plus nous sommes attentifs et plus notre présence se fait solide. Le fait que nous ne répétions pas la même asana dans une pratique, donne le même résultat. Si nous savons à l’avance que nous avons la possibilité de reprendre, nous ne sommes pas obligés de rester alertes. Tout en nous se ramollit un peu comparé à une situation où nous sommes déterminés que l’asana, c’est maintenant et pas après une seconde, une troisième ou une quatrième tentative ou après un temps prolongé dans l’asana.

Lorsque nous pratiquons de cette manière, nous sommes conscients à chaque moment et nous nous débarrassons de tout ce qui est superflu autour de l’asana. Ceci est important pour le développement d’un mental méditatif, mais aussi pour notre prana. À travers la discipline, nous cultivons notre prana en le rendant subtile, fluidique et lumineuse. Ce genre d’attitude demande beaucoup à notre mental et nos émotions et en même temps il permet une approche très douce envers notre corps. Il faut par conséquant se débarrasser de la paresse mentale. Chaque fois que nous pratiquons, nous essayons d’aller à l’avant et changer nos habitudes et notre énergie défavorables. La durée de la pratique n’équivaut pas à son efficacité. Une courte pratique peut être profonde et purifiante. Cinq respirations peut parfois nous changer la vie.

VIISI HENGITYSTÄ

Ashtangajoogatraditioon sisään pääseminen vaatii yleensä vuosia ja pelkästään asanaharjoittelun periaatteiden ymmärtäminen vie alussa pitkän aikaa. Erilaisten periaatteiden oppimisen jälkeen niitä testataan ja ne todetaan joko itselle toimiviksi tai hyödyttömiksi. Joku jatkaa, joku lopettaa, joku vaihtaa toiseen joogatyyliin. Ehkä jo ensimmäisestä ashtangajoogatunnista lähtien päässä pyörii paljon kysymyksiä. Yksi yksinkertainen kysymys mikä monia vaivaa on se miksi asanassa pitää olla juuri viiden hengityksen ajan. Jatkokysymykset voivat olla sellaisia kuten “Voinko olla joskus pidempään?” tai “Voinko tehdä uudelleen saman asanan heti perään, jos ensimmäisellä kerralla ei mene hyvin?”

Joissain toisissa joogasuuntauksissa on erilaiset periaatteet. Joissain ollaan asanoissa huomattavasti pidempään, joissain sama asana toistetaan monta kertaa, joissain voi tehdä melkein mitä haluaa. Ashtangassa on tällainen viiden hengityksen periaate ja minusta se toimii loistavasti himmentämättä muiden systeemien valoa lainkaan. Mielenkiintoista kyllä, joskus viisi hengitystä tuntuu mahdottoman pitkältä ajalta ja toisinaan taas auttamattoman lyhyeltä. Tällaisessa tavassa piilee omanlaisensa hienous, jos sitä noudattaa systemaattisesti.

Mitä lyhyemmän ajan tiedät voivasi olla jossain asanassa, sitä keskittyneemmäksi olosi käy. Sitä tiiviimpää läsnäolo jo ennen asanaa. Sama lopputulos syntyy siitä, että asanaa ei toisteta. Väistämättä, jos tiedämme, että voimme ottaa uusiksi, jos emme onnistu, kaikki meissä lopahtaa verrattuna siihen, kun päätämme, että se tapahtuu nyt eikä ensimmäisen tai toisen kokeilun jälkeen tai kunhan olemme olleet jo asanassa rauhassa pitkään.

Tällä tavalla harjoitellen tulemme enemmän tähän hetkeen ja pääsemme eroon siitä turhasta mitä on asanojen ympärillä. Tämä on tärkeää meditaatiivisen mielen kehittymisen kannalta, mutta samalla koulutamme myös omaa pranaamme, saamme sen hienovaraiseksi, virtaavaksi ja kirkkaaksi.  Tällainen harjoittelu on yleensä vaativaa meidän mielellemme ja tunteillemme kun taas kehollemme se on pehmeää ja joustavaa. Se vaatii sitä, että pääsemme irti henkisestä laiskuudesta. Koulutamme mieltämme ja ojennamme laiskaksi karannutta energiaamme joka kerta harjoitellessamme asanoita. Harjoituksen ei suinkaan tarvitse olla pitkä ollakseen syvälle vaikuttava. Joskus viisi hengitystä voi muuttaa koko elämän.

Photo by Anne

Life and its miniature

Right at this moment we can see different fundamentalist groups ravaging the world with biggest force ever. We can comprehend how destructive it is to be brainwashed and we see what kind of people get brainwashed. Those, who are insecure, whose hearts are hammered by pain and loneliness and whose wounds are filled with hatred. In many cases, a “religion” offers a field for action and a channel for the destructiveness.

As far as I know there are no yogis or yoginis who’ve declared a jihad, a holy war, but still I can see that sometimes people look for the same kind of things in yoga. Fundamentalism. Purism. Fanatism. They are able to strengthen the feeling of being different from those who don’t practice and they use yoga as an arm. Instead of looking for freedom, some people search for restrictions and rules. Both can be found in yoga, because yoga as a tradition is also an art of living and healthy boundaries are part of this art. Some people want to learn to control more than anything else even if that’s completely opposite to life. And yoga is a tool to get a deeper understanding of life itself.

Sometimes people who need to control a lot and who admire this skill imagine and wish that a yoga teacher is hundred per cent a representative of the rules of a system or a tradition. Even if the Ashtanga yoga method has been part of my life for more than 20 years now, yoga is still nothing but a tool and a philosophy talking about life for me. Behind the tool, philosophy and practice there’s something we can all be in direct relation to. Life. The direct and raw touch is much more interesting for me than anything else. Yoga has helped me to go through many things, feelings, emotions, sensations and traumas, because it has given me a possibility for a closer look into my own small world. Yoga is like a miniature of life.

We shouldn’t forget real life when we practice yoga! 😀

LA VIE!

À ce moment même, nous voyons différents groupes extrémistes ravageant le monde avec une force inouï. Nous comprenons combien il est destructif d’être endoctriné et nous voyons qui sont les victimes d’un endoctrinement. Ceux qui sont dominés par le sentiment d’insécurité, dont les cœurs sont flétris par la souffrance et la solitude et dont les plaies sont submergées de haine. Dans beaucoup de cas, une “religion” offre un champ pour l’action et la canalisation pour la destructivité.

À ce que je sache, jusqu’ici, il n’y a pas de yogis ou de yoginis qui ont appelé au djihad, à la guerre sainte, mais parfois les gens cherchent des choses similaires dans le yoga. Le fondamentalisme. Le purisme. Le fanatisme. Dans leurs têtes, ils sont capables de fortifier le sentiment d’être différents des autres, de ceux qui ne pratiquent pas le yoga et ils utilisent le yoga comme une arme. Au lieu de chercher la libération, quelques-uns ne cherchent que des réstrictions et des règles. Le yoga en tant que tradition est aussi bien un art de vivre et les règlements font partie de cet art. Il y a en a qui veulent apprendre à contrôler plus que tout, même si c’est complètement opposé à la vie et même si le yoga est après tout un outil pour avoir une compréhension plus profonde de la vie elle-même.

Quelquefois les gens qui doivent contrôler beaucoup et qui admirent cette capacité chez les autres également, imaginent et souhaitent que le professeur de yoga soit à cent pour cent représentatif des réglementations d’un systême ou d’une tradition. En ce qui me concerne, même si la méthode de l’Ashtanga yoga a fait partie de ma vie plus de 20 ans aujourd’hui, le yoga pour moi n’est rien d’autre qu’un outil et une philosophie qui parle de la vie. Derrière cet outil, la philosophie et la pratique, il y a quelque chose à quoi nous pouvons tous être en relation directement. La vie. La connexion directe et simple m’intéresse beaucoup plus que rien d’autre. Le yoga m’a aidé à faire face à beaucoup de choses, d’émotions, de sensations et de traumas, parce qu’il m’a permis d’avoir une vue plus intime à l’intérieur de mon propre monde. Le yoga est une miniature de la vie.

N’oublions jamais la vraie vie quand nous pratiquons le yoga! 😀

PIKKUELÄMÄÄ JA ELÄMÄÄ

Juuri tällä hetkellä maailmassa riehuvat erilaiset fundamentalistiset suuntaukset suuremmilla panoksilla kuin koskaan. Voimme nähdä miten tuhoisaa on tulla aivopestyksi ja näemme myös millaiset ihmiset tulevat aivopestyiksi. Ne, joilla on turvaton olo, rikki revitty sisin ja vihan täyttämät haavat. Monessa tapauksessa “uskonto” tarjoaa pelikentän toiminnalle ja mahdollistaa tuhoisien tunteiden suuntaamisen vihollisiin.

Vielä ei ole tietääkseni nähty pyhään sotaan lähteneitä joogeja tai joogineja, mutta silti aika ajoin näen miten ihmiset etsivät joogasta jotain samaa. Fundamentalismia. Purismia. Fanatismia. Jotkut haluavat kasvattaa tunnetta omasta erilaisuudestaan ja erottua niistä, jotka eivät joogaa ja he käyttävät joogaa jonkinlaisena aseena muita kohtaan. Vapauden sijaan he peräänkuuluttavat rajoituksia ja sääntöjä. Molempia niitä jooga suo, koska jooga perinteenä on myös elämäntaitoa ja siihen kuuluvat muun muassa rakentavat rajat. Kontrolloinnin tarve yleensä peittää alleen joogan hienouden, sen vapauden minkä se voi ihmiselle antaa.

Kontrollia ihannoivat ihmiset kuvittelevat ja jotkut myöskin toivovat, että joogaopettaja olisi sataprosenttisesti jonkun systeemin tai tradition säännöstön edustaja. Oma joogaopettajuuteni ei kytkeydy missään nimessä yksinomaan joogaan, vaikka ashtangajoogametodi on elämässäni ollutkin jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Jooga on minulle edelleen väline ja filosofia, joka puhuu elämästä. Välineen, filosofian ja harjoittelun takana on jotain, johon voimme kaikki olla suoraan kosketuksissa. Elämä itse. Suora ja paljas kosketus kiinnostaa itseäni sunnattoman paljon enemmän kuin mikään muu. On ollut helpompi käydä monenlaisia asioita, tunteita, tuntemuksia ja traumoja läpi pienoismaailmassa, jonka joogaharjoittelu on mahdollistanut. Jooga on pienoismalli elämästä.

Minusta on tärkeää, ettei oikea elämä unohdu kelkasta! 😀

Caryatide tombée portant sa pierre, Auguste Rodin

Photo by Anne

 

 

Samadhi in asana

A beginner in the asana yoga practice needs company; his or her own mind to tell what to do next and how. It’s the mind giving the answers to the questions like ‘How many times was I supposed to breathe?’ or ‘Which side was it first, left or right?’. When the practitioner is slightly more experienced, his/her mind remembers the earlier practices and how some asana was difficult, another easier or how (s)he might have lost balance suddenly. Just before we do the next asana we have time to ask these questions ‘Why did I lose my balance?’, ‘Would I lose it again?’ or ‘How can I prevent myself from that?’. A lots of little things going on around one asana.

It’s very essential though to go through these questions to understand how our body reacts and how it sometimes surprises us – even years after in an asana that until there was in a way harmless we can encounter difficulties or any part of the body can suddenly reveal pain. When we start to have more connections between the practices on the annual level and we recognize different cycles, we have quite a large perspective. For example, we might realize how our body feels always heavier at 8 o’clock in the morning than it does at 6 o’clock in the morning no matter if it’s winter or summer. Or how our energy grows remarkably from every March on and how the practices feel light then. But even then, an experience taking place for a couple of years in March in a row doesn’t mean we know everything. If one year the situation changes, the whole situation seems different and we might ask ourselves how was March of this year different from other years or what was the common factor the other years or was there any. ❓

We all develop our own way of practicing which will change with time unless we remain attached to some particular way. From the very beginning the fruitful division could be roughly something like this: you do certain practices the way described above, analyzing, thinking and anticipating and some other practices you just let go of thinking, even if you are a beginner. Every now and then it’s necessary to let go of the control and relax your mind totally. This way you will have an experience of how to surrender to your body and its sensations and from that you get into a state of bodilessness. It’s quite interesting that deeper our bodily experience, stronger the feeling of bodilessness. Deeper we melt into our body, freer we feel.

If we are not getting into this state of surrendering, we are not actually preparing ourselves for the meditation and Samadhi. But if we get there already with our asana practice, we dive much more easily into this state when we sit in meditation. A meditation experience is true when there’s no distractions in mind and no disturbances in the body. That’s the way to Samadhi. It’s called surrendering. Surrendering to life which we prepare in asana, in breathing and in being present at every level.

VERS LE SAMADHI

Dans les débuts de notre chemin de la pratique des asanas, nous avons besoin d’un compagnon; notre mental qui nous rappelle ce que nous sommes censés faire et comment. Nous y puisons afin de nous assurer du nombre des respirations dans une asana, ou bien, du côté qu’il fallait faire en premier. Au fur et à mesure, quand nous acquérons de l’expérience dans la pratique, notre mental nous rappelle en plus les fois précédentes en nous fournissant de l’information plutôt expérimentale. Comment une asana était difficile, une autre en était moins ou bien, comment nous avons perdu l’équilibre à un moment donné. Juste avant l’exécution de la prochaine asana, nous allons peut-être nous poser la question de savoir pourquoi nous avions perdu l’équilibre l’autre fois, si on va le perdre encore cette fois-ci et si nous pourrions nous empêcher de répéter cette expérience. Tant de petites choses autour d’une asana.

Il est bien essentiel de se poser toutes ces questions et de chercher à trouver des réponses pour comprendre comment notre propre corps réagit et comment il nous surprend parfois. Car même après plusieurs années de pratique, tout d’un coup, nous pouvons percevoir des difficultés dans une asana qui jusque-là nous paraissait évidente. Ou bien, nous apercevons un nouvel endroit dans le corps qui nous fait mal. Lorsque nous commençons à voir des similarités et des différences entre les pratiques au niveau annuel et que nous sommes capables de distinguer des cycles spéciaux, nous avons déjà une perspective assez large. À titre d’exemple, nous pouvons constater que le corps est plus lourd à huit heures du matin qu’à six heures du matin peu importe la saison. Ou bien, comment pour certains, l’énergie commence à monter clairement à partir du mois de mars et la pratique semble légère à faire. Pourtant, même les expériences qui se succèdent ainsi plusieurs mois de mars, ne nous auront pas donné la réponse finale. Une fois que nous ne constatons plus la même remontée de l’énergie à un mois de mars, nous voyons les années précédentes différemment. Nous nous demandons comment ce mois de mars-ci était différent des autres mois de mars. Qu’est-ce que les autres mois de mars avaient en commun ou bien, avaient-ils, en fin de compte, rien de tel en commun qu’on avait imaginé? ❓

Quiconque qui pratique, développe une façon bien à soi de pratiquer. Cette façon aussi évolue à moins qu’on reste attaché à une façon particulière. Je pourrais proposer une division claire que je crois fructueuse et qui pourrait marcher à partir dès les premières pratiques. Une partie des pratiques serait consacrée à nos pensées, nos réfléxions, nos analyses et nos anticipations et une autre partie des pratiques en serait complètement dépourvue. Il est recommandé de lâcher prise de temps en temps – et même très souvent d’ailleurs – en ce qui concerne le mental. C’est comme ça que nous apprenons comment nous laisser aller dans les sensations du corps et par ceci, dans une conscience de sans corps. Ce qui est intéressant, c’est que plus on remplit son corps, plus forte est la sensation que le corps n’existe pas. Plus nous nous nous laissons aller dans notre corps physique, plus nous nous sentons libres.

Pourquoi devrait-on trouver une conscience de sans corps? Parce que cela correspond à un état d’une parfaite sérénité où il n’y a aucune distraction mentale et aucun dérangement physique ou physiologique et qui par ce trait ressemble à l’état de Samadhi. Si nous pouvons pas trouver la sérénité en notre être entier, la pratique des asanas ne nous prépare pas pour la méditation. Par contre, si déjà dans les asanas nous nous dirigeons vers la Source de la vie en abandonnant nos attitudes et nos opinions, il nous est plus naturel de retrouver le même état dans un autre moment, dans la pratique de l’assise. Cette sérénité est précédé nécessairement par une expérience de l’abandon. C’est l’abandon dans l’asana, dans la respiration, dans notre être. C’est l’abandon dans la vie.

ASANALLA SAMADHIIN

Asanaharjoittelun alkuvaiheessa on mieli usein tärkeä seuralainen, koska se kertoo meille mitä seuraavaksi pitää tehdä ja miten. Mielestä etsimme vastauksia alati nouseviin kysymyksiin kuten montako kertaa pitikään hengittää ja kumpi puoli tehdään ensin, oikea vai vasen. Sitten kun meillä on vähän enemmän harjoittelutaustaa, mieli muistuttaa aiemmista harjoittelukerroista ja miten joku asana on ollut vaikea, joku toinen helppo, tai miten ehkä yllätykseksemme horjahdimme. Juuri ennen seuraavaa asanaa ehdimme ehkä miettiä miksi olimme horjahtaneet, horjahdammekohan jälleen ja miten voisimme estää sen. Paljon pieniä asioita asanan ympärillä.

On erittäin olennaista käydä läpi näitä ihmettelyjä, jotta ymmärtää miten oma keho reagoi ja miten se myös joskus yllättää – vuosien harjoittelun jälkeen jossain siihen asti tavallaan harmittomassa asanassa tuleekin vaikeuksia tai kehosta löytyy kipukohta. Kun alamme vuositasolla löytää yhtäläisyyksiä harjoitusten välillä ja hahmottamaan erilaisia syklejä, meillä onkin jo aika laaja perspektiivi. Miten vaikkapa aamukahdeksalta keho tuntuu raskaammalta kuin aamukuudelta oli vuodenaika sitten mikä tahansa. Tai miten joka maaliskuu energia alkaa voimistua ja harjoitukset tuntuvat kevyiltä tai jotain muuta vastaavaa. Tässäkään ei muutama maaliskuu vielä tuo mitään lopullista viisautta, koska jos tilanne muuttuu yhtenä vuonna, kokonaisuus näyttäytyy toisenlaisena ja sitä pohtii miten tämä maaliskuu poikkesi edellisistä tai mitä niissä oli yhteistä ja oliko edes mitään. ❓

Harjoitellessa jokaiselle kehittyy oma harjoittelutapa, joka on sekin muuttuva, ellemme jää kiinni jostain syystä yhdenlaiseen tapaan. Hedelmällinen kahtiajako voisi alusta alkaen olla karkeasti ottaen sellainen, että osaan harjoituksista liittyy miettimistä, analysointia ja ennakointia ja osassa sitten irrottautuu analysoinnista kokonaan, vaikka siis olisi aloittelija ja vielä opettelemassa harjoitusta. Aina välillä kannattaisi löysätä ohjia reilusti ja päästää mieli rennoksi. Näin voi oppia jotain siitä miten upotaan kehoon ja sen tuntemuksiin ja siitä vähitellen melkeinpä kehottomuuden olotilaan. Koska mielenkiintoista kyllä, syvä kehollisuus on kokemuksena kehottomuutta. Mitä syvemmin sulaudumme kehoomme, sitä vapaammaksi itsemme tunnemme.

Kehottomuuden kokemus on täydellistä häiriöttömyyttä ja lähenee siten samadhi-kokemusta. Jos tyyneen rauhan tilaan ei pääse koko olemuksellaan, asanaharjoitus ei valmista meitä lainkaan meditaation. Toisaalta jos jo asanoissa kuljemme elämän lähdettä kohti päästämällä irti omista asenteistamme, meidän on luontevampaa löytää sama tila toisessa hetkessä istuessamme paikallamme. Tätä tyyneyttä ja häiriöttömyyttä edeltää väistämättä antautumisen kokemus. Se on antautumista asanaan, hengitykseen, olemisen tilaan yleensä. Se on elämälle antautumista.

Mari surrendering in a very appropriate asana.

 

 

He, she, you and I

For us the Ashtanga yoga practitioners Patanjali is mostly known as the author of the Yoga Sutra text, a collection of aphorisms concisely bringing forth the essence of yoga. In the longer version of the Ashtanga mantra we remind ourselves of this fact by reciting “I bow to Patanjali who gave to the world the yoga to purify the mind” (yogena cittasya). The mantra goes on by stating “and the grammar to purify the speech” (padena vacam”) “and to purify the body he gave the science of medicine” (malam sarirasya ca vaidyakena). Many also know that the author of the Yoga Sutra remains unknown and that the name Patanjali might have been given to this person because of the glory it already had through the work of the grammarian who lived some hundreds of years earlier. Thus this mantra is a bit confusing, because the name it utters, actually refers to two different people.

It’s interesting though that the person who composed the mantra knowing or ignoring these facts wished to group these three things together as ingredients for a good life: purity of body, mind and speech. The same base is presented in a more complete form in the Sadhana Pada of the Yoga Sutra where the ten maxims of life under the name of Yama and Niyama are listed. Our behaviour is an extension of our verbal expression which is influenced for its part by the way we think. As well as our mind gives its colors to our language, a clear and precise use of the language affects our mind and removes the thinking patterns that otherwise make us blind towards the reality.

My own Sanskrit studies are more than modest. Over and over again I’ve started the Sanskrit grammar studies in India and every time been I’ve been amazed afresh by the purity, clarity and power of that language. One curiosity I picked up a long ago was the organization of the grammar when it comes to the verb conjugations with personal pronouns. In the West we start learning them with the first person of singular. ‘I’ is not the first person to learn in Sanskrit, it comes after the third and second persons. It felt even painful to have to reverse my logic and I felt it was almost impossible to start to see the world from this perspective. Later I’ve paid attention to my own use of this pronoun and I’ve realized that I don’t need it as much as I used to. And when you don’t need the word you don’t need the reference either. 💡 When you think of others first it expands your mind and makes you naturally more generous.

During many years I’ve been noticing this kind of details and deviations in my thinking and my language and have become more curious to check what I really say when I say something. Even a tiniest word can turn everything upside down and change everything. What kind of change? Well, when we are talking about yoga, we are interested in seeing weather our world is built around our ego, the self-centeredness or not. And can we do something about it just by changing our language habits. There are some extremely interesting little words that we use all abundantly and routinely. One of them is ‘I’.

ELLE, LUI, TOI ET MOI

Pour nous, les praticiens du yoga Ashtanga, Patanjali est connu en tant que l’auteur de Yoga Sutra, une collection concise d’aphorismes qui rend l’essence du yoga. Dans la version longue de l’Ashtanga mantra, nous nous rappelons ce fait en récitant: “Je me prosterne devant Patanjali qui nous a apporté le yoga pour la purification du mental” (yogena cittasya). Le mantra continue “et la grammaire pour la clarté du discours” (padena vacam) “et pour la pureté du corps physique, il a donné la science de la médicine” (malam sarirasya ca vaidyakena). Beaucoup savent que l’auteur du Yoga Sutra est un inconnu et que le nom de Patanjali lui a été donné probablement à cause de la gloire du grammairien de ce nom qui vécut des centaines d’années auparavant. Or, ce mantra crée une petite confusion intellectuelle, car le nom qu’il cite réfère à deux personnes distinctes.

Il est pourtant très intéressant de constater que la personne qui a composé le mantra connaissant ou ignorant ce fait, ait tenu à regrouper ces trois choses ensemble, ingrédiants pour une vie épanouie: pureté du corps, du mental et de la parole. La même base est présente dans une forme plus complète dans le Sadhana Pada du Yoga Sutra sous le nom de Yama et Niyama, les dix maximes pour la vie. Notre comportement est l’expension de notre expression verbale et c’est dans notre façon de penser que cette dernière va puiser. Aussi bien que notre pensée étale ses couleurs sur notre langage, l’utilisation claire et précise de la langue influence notre mental et efface même des schémas de pensée qui sinon nous rendent aveugles envers la réalité.

Mes propres connaissances en sanskrit sont plus que modestes. Plusieurs fois, j’ai commencé les études de la grammaire du sanskrit en Inde et à chaque fois, j’ai été de nouveau épatée par la pureté, la clareté et la puissance de cette langue. Une curiosité que j’avais noté, il y a longtemps, c’est l’organisation de la grammaire quant aux conjugaisons des verbes et les pronoms personnels. À l’Occident, nous commençons à les apprendre par la première personne du singulier. Mais ‘je’ n’est pas la première personne qu’on apprend en sanskrit, elle ne vient qu’après la troisième et la deuxième personnes. Je dois dire que c’était même pénible d’être obligée d’inverser ma logique à moi et j’ai senti une grande difficulté de commencer à regarder de cette perspective. Plus tard, j’ai fait attention à ma propre utilisation de ce pronom et je me suis rendu compte que je n’en avais pas besoin autant que j’avais cru. Et lorsqu’on n’a pas besoin d’un mot, l’importance de son référent diminue également. Quand nous pensons aux autres d’abord, ça nous aère la tête et nous rend naturellement plus généreux.

Pendant des années, j’ai pu constater ce genre de détails et de déviations dans ma pensée et mon langage et je suis devenue un peu plus alerte à ce que je dis. Même le mot le plus anodin peut tout renverser. Renverser comment? Dans le domaine du yoga, nous sommes intéressés de distinguer surtout si notre monde est construit autour de notre égo. Et pour changer ça, pouvons-nous modifier nos habitudes verbales? Il y a quelques mots extrêmement intéressants que nous utilisons abondamment et avec de la routine. L’un de ceux étant ‘je’.

HÄN, SINÄ JA MINÄ

Meille ashtangajoogaharjoittelijoille Patanjali on pääasiassa tuttu Yoga Sutran kautta – tekstin, jossa kirjoittaja tiivistetysti esittää sen mistä joogassa on kyse. Pidemmässä ashtangajoogamantran versiossa me muistutammekin itseämme tästä sanomalla “Kumarran Patanjalia, joka antoi maailmalle joogan mielen puhdistamiseksi” (yogena cittasya). Mantra jatkuu “ja kieliopin puheen puhdistamiseksi” (padena vacam) “kehon puhdistamiseen hän antoi lääketieteen” (malam sarirasya ca vaidyakena). Moni myöskin tietää, että Yoga Sutra -tekstin tekijää ei tunneta ja että Patanjali-nimi tälle annettiin ehkä vuosisatoja aiemmin vaikuttaneen maineikkaan kieliopin tekijän mukaan. Siksipä tämä mantra voi olla aavistuksen hämmentävä viitataanhan siinä yhdellä samalla nimellä kahteen eri henkilöön.

On kuitenkin kiintoisaa miten mantran luoja, joka kenties tunsi tämän faktan, ryhmitteli yhteen kolme asiaa, joista hyvä elämä muodostuu: kehon, mielen ja puheen puhtaus. Tämä sama perusta löytyy laajempana Yoga Sutra -tekstin Sadhana Padassa esitetyistä Yaman ja Niyaman kymmenestä elämänohjeesta. Käyttäytymisemme on yhteydessä siihen miten ilmaisemme asioita puheessamme ja se taas pohjaa siihen miten ajattelemme. Toisaalta taas selkeä ja tarkka kielenkäyttö vaikuttaa kirkastavasti mieleemme ja poistaa ajattelumalleja, jotka tekevät meistä huomaamattamme sokeita todellisuudelle.

Omat sanskritin taitoni ovat todella vaatimattomat. Useamman kerran olen kuitenkin sanskritin opiskelun Intiassa aloittanut ja saanut samantien häikäistyä sen puhtaudesta, selkeydestä, voimasta ja paljastavuudesta. Yksi kuriositeetti on ollut se miten verbien taivutus aloitetaan kolmannesta persoonasta, toisin kuin länsimaissa. Me aloitamme aina yksikön ensimmäisestä persoonasta.  En ymmärtänyt miksi sanskritissa piti aloittaa “väärinpäin”. ‘Minä’ ei ollutkaan ykkösenä listalla. Tuntui jopa jotenkin tuskalliselta joutua nielemään tämä logiikka ja oli suorastaan hankalaa alkaa hahmottamaan maailmaa toisesta vinkkelistä kuin minästä. Miten suuri vaikutus jo sillä yksistään! Sittemmin olen kiinnittänyt huomiota tämän sanan käyttöön ja tullut siihen tulokseen, etten sitä tarvitse lainkaan niin usein kuin ennen kuvittelin. Ja kun sanaa ei tarvita, ei tarvita niin paljon sen tarkoitettakaan. 💡  Mieli vapautuu, kun ensimmäisenä ei ajattele itseään. Sen myötä ihminen muuttuu luonnostaan sydämellisemmäksi.

Vuosien ajan olen kiinnittänyt huomiota tämäntyyppisiin toistuviin oman ajatteluni ja kielenkäyttöni sivuraiteisiin sekä niiden takana oleviin ajatuksiini ja ollut kiinnostunut katsomaan tarkemmin mitä oikein sanon, kun sanon jotain. Yksikin sana voi kääntää koko tilanteen päälaelleen. Kun joogaamme, meitä kiinnostaa ensisijaisesti onko maailmamme rakentunut itsekeskeisesti eli egomme ympärille vai ei. Ja voimmeko tehdä sille jotain vain muuttamalla vääristyneitä kielenkäyttötapojamme. On niin tärkeää olla tietoinen sanavalinnoistaan. Ehkä juuri yleisimmät sanat ovat niitä, joita käytämme rutiininomaisesti ja rajoituksetta. Yksi yleisimmistä on monille meille ‘minä’.

Photo by Mari Jannela