a deal

One very interesting feature in human beings is how much their lives are linked to victimhood. I’m fascinated every time I realize how secretly and in which situations this feeling pops up in me. Being a martyr or a victim comprehends such a huge spectrum of emotions. I mention just one emotional state in which I think yoga can be of big help.

I can vividly remember the painful feeling I guess many of you share from childhood and youth that nobody understands me and nobody ever would. To be honest, this feeling didn’t disappear entering my adulthood. It’s a lonely and desperate feeling. It feels desperate because in these moments, it’s actually not the others, it’s us, who don’t understand ourselves. How can anybody else understand us for us? In the opposite situation, when we are deeply connected to ourselves, we are not so concerned if others understand us. We have a deal with LIFE.

This connection to ourself which must be constantly renewed is called yoga. We consciously give space to what is awakening in us, to something we ignore until we live it. We are being born again, we change every moment. Do we have the courage to be channels to life even when nobody else understands us? Or when we feel we can’t understand anything of the direction our life is taking if we allow it?

We can grow to accept life in us when we are sensitive enough to feel it and not be petrified in front of the force of life. We can never really understand life with our minds, just little parts of it. More we control life, lonelier we feel. We become spectators, outsiders, martyrs, victims. Yoga practices exist to give us more freedom to be what we really are. We can control life, but we can also choose to be expansion of life!

UNE ALLIANCE

Je trouve que l’un des caractéristiques les plus intéressants chez les gens est combien ils sont victimes. À chaque fois que je me rends compte que je me comporte en victime ne serait-ce qu’à l’intérieur de moi-même, je suis fascinée de voir comment ce sentiment se glisse en moi un peu secrètement. Être martyr ou victime est souvent accompagné d’un spectre complexe d’émotions. Je vais parler juste d’un état émotionnel dans lequel le yoga peut nous aider.

Je me souviens très bien le sentiment ultra pénible de mon enfance et de mon adolescence que beaucoup de gens doivent partager, que personne ne me comprends et ne pourrais jamais me comprendre. Arrivée à l’âge adulte, j’ai pu constater que ce sentiment n’avait pas complètement disparu. Il s’agit d’un sentiment de solitude et de desespoir. C’est du desespoir, car dans ces moments, ce n’est pas les autres qui nous ne comprennent pas, mais nous-mêmes. Comment quelqu’un d’autre pourrait nous comprendre à notre place? Dans la situation opposée, lorsque nous sommes profondément connectés à nous-mêmes, nous ne sommes plus tellement concernés si les autres nous comprennent ou pas. La vie elle-même est notre alliée.

Cette connexion avec nous-mêmes que nous renouvellons constamment, s’appelle yoga. Nous donnons consciemment place à ce qui surgit en nous, à ce que nous ignorons jusqu’à ce que nous le vivons. Nous sommes nés à chaque moment, nous changeons d’un moment à l’autre. Avons-nous le courage d’être des canaux pour la vie même quand personne d’autre ne nous comprends? Ou bien dans les moments où nous sentons que nous perdons nos repères, la vie change de direction et nous ne savons pas où elle veut nous conduire?

Nous pouvons évoluer en acceptant la vie comme elle vient, en restants sensibles et en ne nous pétrifiant pas devant la force de la vie. Nous pourrions jamais comprendre la vie avec le mental. Plus nous contrôlons la vie, plus nous nous sentons seuls. Nous devenons des spectateurs, outsiders, martyres, victimes. Les pratiques du yoga existent pour nous donner plus de liberté d’être ce que nous sommes pour de vrai. Nous pouvons contrôler la vie à un certain point, mais nous pouvons aussi choisir de ne pas le faire et d’être l’expansion de la vie.

DIILI

Yksi erittäin mielenkiintoisista puolista ihmisissä on se, miten paljon heissä on uhriutta. Minua kiehtoo seurata sitä miten vaivihkaa ja missä tilanteissa uhrius putkahtelee esiin minussa itsessäni. Marttyyriuteen tai uhriuteen sisältyy monesti niin valtava kirjo tunteita, että en tässä postauksessa kajoa kuin yhteen tunteeseen, josta nämä voivat nousta esiin.

Lapsuudestani ja nuoruudestani muistan miten kipeänä ja valtavana itsessäni velloi tunne, että kukaan ei minua ymmärrä eikä kukaan koskaan voi ymmärtää. Eikä se tunne kokonaan nuoruuteeni jäänyt. Kuvittelen, että jokainen ihminen on joskus tuntenut näin. Se on yksinäinen tunne, lohdutonkin. Lohduttoman siitä tekee se, että kyse ei ole muista, vaan siitä, että emme itse ymmärrä itseämme. Kukaan muu ei voi meitä ymmärtää puolestamme. Heti kun olemme syvässä yhteydessä itseemme, huomaamme, ettemme välitäkään niin suuresti siitä ymmärtävätkö muut meitä. Meillä on diili elämän kanssa.

Sitä kutsutaan joogaksi, kun jatkuvasti uudistamme tätä syvää suhdetta itseemme. Me annamme tietoisesti itse tilan sille mikä herää, sille mitä emme tunne itsekään ennen kuin sen koemme. Me synnymme koko ajan uudelleen, muutumme hetki hetkeltä, olemme elämän virrassa. Uskallammeko silloinkin olla kanava elämälle ilmentyä, vaikka kukaan ei ymmärtäisi meitä? Tai silloin kun emme itsekään enää tajua miksi elämä kuljettaa meitä uuteen suuntaan, jos sen vain sallimme?

Me voimme kasvaa hyväksymään elämän sellaisena kuin se meissä on, jos olemme tarpeeksi herkkiä tuntemaan sen emmekä kangistu elämän voiman edessä. Kukaan ei voi mielensä avulla ymmärtää elämää. Mitä suuremmin kontrolloimme elämää, sitä yksinäisemmiksi itsemme koemme. Meistä tulee sivustakatsojia, itsellemme ulkopuolisia, marttyyreja, uhreja. Jooga tuo meille vapauden olla täysin oma itsemme. Me voimme toki kontrolloida elämää, mutta voimme myös avata kaikki ovet ja ikkunat sen pauhata.

10857337_10203397818815525_2512200301224353870_oPhoto by Mari Jannela

Advertisements

7 thoughts on “a deal

  1. Hei Anne! Kiitos blogistasi, olen seurannut sitä mielenkiinnolla ja nautiskellen. Tästä tekstistä en tosin ymmärrä loppuosan paria toteamusta, jotka liittyvät elämän kontrollointiin: “Mitä suuremmin kontrolloimme elämää, sitä yksinäisemmiksi itsemme koemme” sekä “Me voimme toki kontrolloida elämää, mutta voimme myös avata kaikki ovet ja ikkunat sen pauhata.” Itse en ole huomannut koskaan yhtään mitään tapa kenenkään ihmisen kontrolloida elämää.

    • Hei Anu!

      Tosi mukava kuulla, että joku voi saada näistä lyhyistä teksteistä jotain irti! Kiitos, että kysyt tarkennusta!

      Elämän kontrolloinnilla tarkoitan sitä, kun pidämme asioita sisällämme. Yritämme taistella todellisia tunteitamme vastaan. Jännittynyt ihminen kontrolloi elämää, vaikka ei tietenkään voi elämän voimalle mitään. Meidän hermostomme ja kehomme joko ilmentävät suoraan elämää tai sitten jähmeästi, apaattisesti tai vääristäen tunteita, jos emme niitä pysty tietoisesti kohtaamaan.

      Esimerkiksi suru muuttuu pettymykseksi tai vihaksi, jos emme kykene sitä kohtaamaan. Iloakin voimme pidätellä tietyssä kulttuuriympäristössä, kun tunnemme, ettei se ole sallittua. Siten alkuperäinen energia patoutuu enemmän tai vähemmän meidän omalla myötävaikutuksellamme.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s