Life is right

For many years I’ve been amazed and often totally speechless in front of the German psychotherapist Bert Hellinger’s wisdom. I’ve been filled with strength, warmth and I’ve felt a deep connection with those inner itineraries he directs us towards. Hellinger speaks about individual as a part of a collective. He underlines the importance to belong to a family, the humanity and its history. Also the therapy he developed on this basis is built on our deepest feelings and the collective truth in regards to what’s wrong and what’s right. We can’t live our truth isolated from others, because we are part of a bigger whole, because other people have influence on us and we on them. They live in us, we live in them. Our happiness depends partly also on our understanding of our specific place in the collective.

All the spiritual traditions talk about personal growth as a human being and how to take other people into consideration. They also give light on our duties towards ourselves, but very rarely I’ve seen a master handle our right to carry our own life and even its tragedies as Hellinger does. It’s even an honor. Having the consciousness of this honor makes the dignity and self-respect raise in us. If you look superficially some of these principles that Bert Hellinger suggests on the healing of the collective and the individual it may seem that he recommends a cold or selfish behavior, but that’s not what he’s doing. I’m sure that if we can completely open ourselves to these situations, we can get to that deeper connection where the mind doesn’t have access and where the human truth resides.

These thoughts came up some days ago when a very close friend of mine shared her pain and I could feel it deep in my heart. I wanted to find something new to understand how to be in this kind of situation. Is there a way to help? When I opened my heart to listen more to the situation, I felt that the only thing left was my sensitive heart. It’s about taking in your heart what the other feels. It’s also having respect to other person’s life as it is. We can silent our heart to feel, even if we can’t change anything. Hellinger emphasizes honoring the other person’s life as it is. The other alternative comes to the picture when our ego wants to realize our vision. We know in our mind how someone’s life should go. When we can’t really meet another person in our heart, we try to find a way to escape by saying or doing something.  Maybe we compare to our own experiences and we give advice on that basis. We try to control someone else’s fate and suffering, even if everybody needs the right to go through his/her own suffering to understand more about life. We shouldn’t take away this possibility.

How great it is, when people can connect to what’s behind the suffering. When they see the greatness of life instead of the helplessness of the person. When you don’t take away this precious moment, but you share it. You show your respect toward other person’s life that often seems too big to the person in crises. You don’t choose to be against life, but for it. This way the other can try to reach it too.

If we are truthful, we don’t know how life “wants” express itself in the other person. We can’t save anybody from their lives. The biggest gift we can give is to accept the unique life we see. Even when the person him/herself still fights with the situation. We can’t say life is wrong. Life can’t be wrong. Some people lose a lot and suffer a lot more than others. Life goes as it goes and our duty is to grow with it and allow others to grow with their lives.

LA VIE A RAISON

Pendant des années, la sagesse du psychothérapeute allemand, Bert Hellinger, m’a éblouie et souvent m’a même ébranlée. Je me suis sentie connectée à ces itinéraires internes vers lesquels ils nous dirige et cette connection m’a remplie de paix. Hellinger parle de l’individu en tant que membre d’un collectif. Il met l’accent sur l’appartenance à une famille, à l’humanité et son histoire. La thérapie qu’il a développée sur cette base est construite sur nos sentiments les plus profonds et la vérité collective par rapport à ce qui est juste et ce qui ne l’est pas. Nous ne pouvons pas vivre notre vérité isolés des autres, étant donné que nous faisons partie d’un tout plus grand. Notre bonheur dépend partiellement de notre conscience à l’égard de notre place spécifique dans le collectif.

Toutes les traditions spirituelles parlent de l’évolution personnelle de l’être humain. Elles donnent de la lumière sur nos obligations vers nous-mêmes et vers les autres. Il est pourtant très rare d’entendre un maître parler de notre droit d’assumer notre propre vie et ses tragédies comme Hellinger le fait. Il parle même de l’honneur d’assumer sa vie. Lorsque nous comprenons cette honneur, cela nous donne une dignité naturelle et le respect évident pour notre vie. Si nous n’abordons que superficiellement les principes que Hellinger propose pour la guérison individuelle et collective, il peut nous sembler qu’il suggère un comportement froid ou égoïste, mais ce n’est pas le cas. Si nous nous ouvrons complètement à ce sujet, nous pouvons accéder à une connexion plus profonde où réside la vérité humaine que le mental n’arrive jamais à capter.

Suite à un moment, il y a quelques jours, où un être proche m’a fait part de sa peine, j’ai eu ces réflexions sur sa situation. Je voulais comprendre plus. Quelle est la meilleure façon d’être dans des moments pareils? Peut-on aider l’autre et comment? J’écoutais avec mon cœur et à la fin, tout ce qui restait comme réponse, c’était mon cœur présent et ouvert. Je pouvais sentir la peine de l’autre. Et je pouvais sentir un grand respect pour sa vie. Au lieu de changer quoi que ce soit concrètement, nous pouvons faire taire notre mental et écouter avec notre cœur. Hellinger parle de ça. Honorer la vie de l’autre telle qu’elle. L’autre alternative est de donner la place à notre égo qui veut réaliser notre vision mentale. Notre mental a souvent des réponses même en ce qui concerne la vies des autres. Et souvent, quand nous ne pouvons pas vraiment rencontrer la personne, nous voulons trouver un moyen d’échapper à la situation – soit en parlant soit en faisant quelque chose. Peut-être, comparons-nous la situation de l’autre à ce que nous avons vécu nous-mêmes et nous donnons des conseils à partir de notre vie. Nous essayons de contrôler le sort et la souffrance de l’autre, même si chacun devrait avoir le droit de vivre sa souffrance pour mieux comprendre sa vie.

Qu’est-ce que c’est beau, quand l’autre nous écoute en se connectant à ce qui est derrière la souffrance. Lorsqu’il/elle voit la grandeur de la vie au lieu de notre rétrécissement. Lorsque ce moment précieux ne nous est pas enlevé, mais partagé. Et lorsque notre vie, qui nous paraît parfois nous demander trop, est honorée et non jugée. La personne qui écoute se met du côté de la vie et pas contre elle et en faisant ainsi nous aide à accepter notre vie.

Si nous sommes vrais, nous ne pouvons pas savoir comment la vie “veut” s’exprimer par l’autre. Nous ne pouvons pas non plus sauver quelqu’un de sa propre vie. Le cadeau que nous pouvons faire, c’est d’accepter la vie unique que nous voyons devant nous. Même quand la personne elle-même lutte encore. Nous ne pouvons jamais dire que la vie ait tort. La vie ne peut pas avoir tort. Il y en a qui vivent des pertes et qui souffrent beaucoup plus que les autres. La vie va comme elle va et c’est notre devoir de grandir avec elle et aider les autres à grandir avec les leurs.

ELÄMÄ ON OIKEASSA

   Vuosikausia olen ollut haltioitunut ja usein aivan mykistynyt saksalaisen psykoterapeutin, Bert Hellingerin, viisauden edessä. Minut on täyttänyt voima, lämpö sekä yhteyden tunne niiden sisäisten reittien kanssa, joita kohti hän ihmisiä johdattaa. Hellinger puhuu ihmisestä osana kollektiivia. Osana omaa sukuaan ja sitten myös osana ihmiskuntaa ja sen historiaa. Myös hänen tältä pohjalta luomansa terapiamuoto lähtee meidän syvimmistä inhimillisistä tunnoistamme ja korostaa kollektiivista totuutta arvioitaessa mikä on oikein ja mikä väärin. Me emme voi elää totuuttamme yksin, koska olemme osa isompaa kokonaisuutta. Muut ihmiset vaikuttavat meissä ja me heissä. Muut elävät meissä ja me heissä. Oma onnellisuutemme riippuu osittain myös siitä ymmärrämmekö paikkamme kollektiivissa.

  Kaikissa henkisissä perinteissä puhutaan oman kasvumme ohessa aina myös siitä miten meidän tulee ottaa muita huomioon. Niissä valaistaan myös velvollisuuksiamme itseämme kohtaan, mutta aika harvoin olen nähnyt käsiteltävän sitä miten oman elämänsä ja siihen liittyvien tragedioiden kantaminen on myös oikeus ja suuri kunnia. Tästä puhuu Hellinger. Tämän oikeuden tiedostamisen myötä meissä herää omanarvontunto ja itsearvostus. Joskus jotkut näistä Hellingerin esiin tuomista sekä kollektiivia että yksilöä tervehdyttävistä asioista saattavat pinnalta katsottuna vaikuttaa siltä, että ihmisen pitäisi asennoitua kylmästi tai itsekkäästi joihinkin tilanteisiin, mutta siitä ei ole kyse. Uskon, että jos näihin asioihin paneutuu koko olemuksellaan, voi päästä siihen syvyyteen, jossa mieleltä salattu totuus ja rauha piilee.

   Nämä ajatukset nousivat itselleni pintaan, kun juuri äskettäin eräs minulle läheinen ihminen oli tuskallisessa elämäntilanteessa ja se tuntui sydämessäni syvällä. Jäin miettimään miten tämänkaltaisissa tilanteissa oikeasti voi auttaa ja voiko? Ja jos ei voi auttaa, mikä olisi paras tapa kohdata ahdingossa oleva ihminen? Kun itse menin niin pitkälle tässä kuin saatoin, tunsin, että ainoa todella aito asia mikä jää jäljelle, on se, että kuuntelee sydämellään. Ottaa sydämelleen toisen tunnot ja suostuu tuntemaan toisen tuskan. Voimme hiljentyä tuntemaan, vaikka emme voi muuttaa toisen elämää. Tähän kohtaan tulee minulla mieleen Hellingerin ajatus, että meidän tulee kanssaihmisinä antaa kunnioituksemme toisen elämälle sellaisena kuin se on. Toinen vaihtoehto on se, että ego astuu kuvaan mukaan ja näyttää vision siitä miten asiat menisivät parhain päin tai miten ihmisen elämän pitäisi tästä eteenpäin sujua. Kun emme pysty oikeasti kohtaamaan toista ihmistä, haluamme tehdä jotain. Annamme ohjeita omista kokemuksistamme käsin siihen suuntaan, joka meistä näyttää oikealta. Yritämme puuttua toisen kohtaloon ja kärsimykseen, vaikka jokaisella pitää olla oikeus myös oman kärsimyksensä kautta ymmärtää elämää. Emme saisi viedä keneltäkään tätä mahdollisuutta.

   Miten hienoa onkaan, kun joku osaa olla  vaikeissa tilanteissa kuuntelijana yhteydessä siihen mikä on kaiken takana. Näkee elämän ihmeellisyyden ihmisen avuttomuuden sijaan. Ei vie toiselta tällaista kallisarvoista hetkeä, vaan on siinä mukana. Jaksaa olla mukana kärsimyksen hetkissä ja osoittaa kunnioitustaan toisen elämää kohtaan, joka kriiseissä tuntuu ihmiselle kuin ihmiselle kohtuuttoman vaativalta. Ei siis valitse ihmisen puolta elämää vastaan, vaan elämän, jonne toinenkin voi kurottaa.

   Jos olemme totuudellisia, me emme voi tietää miten elämä “haluaa” toteutua toisen ihmisen kohdalla. Emmekä voi säästää ketään kohtaloltaan. Suurin lahja jonka voimme antaa, on se, että hyväksymme sen elämän, joka lähellämme toteutuu ainutlaatuisella tavalla. Myös silloin, kun ihminen itse vielä taistelee omaa elämäänsä vastaan. Elämä ei voi olla väärin. Jotkut ihmiset kokevat elämässään enemmän menetyksiä ja tuskaa kuin jotkut toiset. Elämä menee niin kuin menee ja meidän jokaisen tehtävä on kasvaa oman elämämme mittaiseksi ja antaa muidenkin kasvaa omien elämiensä mittaisiksi.

Photo Mari Jannela

One

When we talk about yoga, it’s not always easy to know what we are talking about. Yoga as a word is etymologically contradictory and yet has tens of different definitions in sanskrit dictionaries. And then there’s the traditional philosophy and the practices yogis have developed that can’t really been put in one word. Anyway, even if we agreed on that yoga means union or unity, it’s not necessarily clear at all what needs to be separated and what unified, because after all many yoga scriptures are cryptic and ambiguous.

Many of us, today’s yoga practitioners, try to apply harmoniously the principles and advice of Patanjali’s Yoga Sutra which is the most popular of the classical yoga texts nowadays. This means we open a space in our heart to these vibrations and let them have their impact. The inner work we do in yoga is very complex and subtle indeed. The basic work that starts from the very first yoga class is constant disidentifying. You deconstruct what you’ve built as a personality and individual not to identify anymore with your ideas about yourself. We are also supposed to perfect our capacity of distinction in regards to what is our mental image of ourself and what is our true self. This is how we learn to make finer distinctions even on the guna (energy) level.

You start with exploring how your mind functions. How it dissociates, why it dissociates and how it associates. If you dissociate, if you exclude something from your conscious mind, you will give the same thing space in your subconscious mind and this thing will disturb and confuse you a lot more. The nature of the ego is to divide, separate and exclude whether it’s people, situations, reality in general. It allows us to go on not paying attention to things or people that disturb us. In a higher level of yoga, you need to include everything and everybody in you which in other words means you need to love everybody. The pure consciousness doesn’t separate things. It’s unity.

With ourselves we’re doing a kind of separation work from our ego, but when it comes to other people, we’re not doing the same thing at all. We’re not separating them from us, but accepting them as part of us. We’re not excluding anybody. Anybody. We’re doing nothing but including. If Kaivalya (ultimate liberation) is our goal, only if our consciousness has included everything, we can achieve it. We can build a new, healthy life with the understanding of the nature of our mind and the will of including the whole wide world in us.

UN

Lorsque nous parlons de yoga, il n’est pas toujours évident de savoir de quoi nous parlons. Déjà étymologiquement le mot  ‘yoga’  est  contradictoire et a des dizaines de définitions dans les dictionnaires de sanskrit. En plus de ça, il y a la philosophie traditionnelle du yoga ainsi que les pratiques yoguiques que les yogis ont développées et qui ne peuvent certainement pas être mises en un mot. Et si toutefois, nous étions d’accord que le yoga signifie l’union ou l’unité, ce qui n’est pas nécessairement clair du tout, c’est ce qui doit être séparé ou ce qui doit être uni, car après tout, la plupart des textes anciens sur le yoga sont cryptiques et ambiguës.

La plupart de nous, les praticiens du yoga d’aujourd’hui, cherchons à appliquer harmonieusement les principes et les conseils du Yoga Sutra de Patanjali, le texte classique de yoga le plus populaire aujourd’hui. Cela veut dire que nous ouvrons un espace dans notre cœur à ces vibrations et nous reçevons leur influence en nous. Le travail interne que nous faisons dans le yoga est très complexe et en même temps extrêmement subtile. Le travail de base constant qui commence au premier cours de yoga est la disidentification. Nous déconstruisons ce que nous avons construit en tant que personalités et individus pour ne plus nous identifier à nos idées. Nous sommes également censés cultiver notre capacité de distinguer notre image mentale à l’égard de nous-mêmes de notre vrai être. C’est comme ça que nous apprenons à faire des distinctions encore plus fines au niveau des guna (énergie vitale).

La première chose est donc l’exploration du fonctionnement de notre mental. Comment le mental dissocie, pourquoi il dissosie et comment il associe. Lorsque nous dissocions, nous excluons quelque choses de notre conscience pour lui donner une place dans le subconscient où il va créer encore plus de confusion pour nous. La nature de l’égo est de diviser, de séparer et d’exclure que ce soit les gens, les situations, la réalité en tant que telle. Il nous permet de continuer notre chemin sans prêter l’attention à ce qui nous dérange. À un niveau plus élevé de yoga, nous sommes obligés d’inclure tout et tout le monde en nous, ce qui en d’autres mots veut dire que nous devons aimer tout le monde. La conscience pure ne sépare pas. Elle est l’unité.

Alors, dans le yoga, le travail que nous faisons avec nous-mêmes consiste plutôt d’une séparation entre notre égo et notre conscience. En ce qui concerne les autres, le travail est tout à fait le contraire. Nous ne les séparons pas de nous, mais nous les acceptons comme faisant partie de nous. Nous n’excluons personne. Personne. Nous ne faisons qu’inclure. Si Kaivalya (libération ultime) est notre objectif, nous l’atteignons seulement quand notre conscience a pu tout inclure. Nous pouvons construire une vie nouvelle et saine avec cette compréhension de la nature de notre mental et la volonté d’inclure le monde entier dans notre cœur.

YHTÄ

Kun puhutaan joogasta, ei aina ole helppo tietää mistä puhutaan. Jo etymologisesti jooga sanana sisältää ristiriitaisuuksia ja saa sanskritin sanakirjoissa valtavasti erilaisia määritelmiä. Sen lisäksi tulee sitten vielä perinteinen joogan filosofia ja joogan harjoittamista varten joogien kehittämät harjoitukset, joita ei yhdeksi sanaksi saa. Jos vaikka olisimmekin yhtä mieltä siitä, että joogalla tarkoitetaan yhteyttä tai yhdistymistä, ei silti ole aina lainkaan selvää mitä pitäisi toisistaan erottaa ja mitä pitäisi yhdistää, koska monet joogatekstit ovat loppujen lopuksi aika monitulkintaisia.

Meistä nykypäivän joogaajista moni yrittää soveltaa Patanjalin Joogasutra-tekstissä esitettyjä neuvoja ja periaatteita sisimpäänsä kuunnellen. Se tarkoittaa sitä, että voimme avata itsessämme tilan näille tähän klassiseen joogatekstiin sisältyville värähtelyille ja antaa niiden vaikuttaa. Sisäinen työ joogassa on itse asiassa hyvin monisäikeistä ja hienovaraista. Yksi asia, johon keskittyminen alkaa jo ensimmäiseltä joogatunnilta, on samastumattomuus. Irrottaudumme vähitellen niistä kuvioista ja kokemuksista, joissa olemme persoonallamme kiinni. Voimme purkaa sen mitä olemme rakentaneet niin, ettei meidän tarvitse tuntea kiintymystä omiin ajatuksiimme ja mielipiteisiimme. Harjoitamme myös erottelukykyä nähdäksemme tarkemmin mikä on mielemme kuvaa itsestämme ja mikä todellista itseämme. Näin opimme erottelemaan asioita itsessämme jopa gunatasolla (energiatasolla).

Alkuun tutkimme mieltämme. Sen miten se dissosioi, miksi se dissosioi ja miten se assosioi. Kun dissosioimme eli suljemme asioita ulos tietoisesta mielestämme, annamme samalla tilaa samalle asialle alitajunnassamme, josta se takuuvarmasti häiritsee meitä vielä enemmän. Egolle tyypillistä toimintaa on jaottelu, erottelu ja ulossulkeminen. On kyse sitten ihmisistä, tilanteista tai ylipäätään todellisuudesta. Tällainen tapa takaa sen, että voimme jatkaa eteenpäin antamatta asioiden häiritä itseämme. Joogan korkeammalla tasolla meidän täytyy kuitenkin sisällyttää kaikki oleva itseemme. Voisi sen sanoa niinkin, että meidän tulee rakastaa kaikkia ja kaikkea. Puhdas tietoisuus ei erottelekaan todellisuutta, koska se on ykseyttä. Niin kauan kun huomaamme erottelevamme ja torjuvamme, tiedämme sen olevan normaalia egomme toimintaa.

Siinä kun itsemme kanssa harjoitamme karsimista ja erottelua egon ja todellisen itsemme välillä, niin muiden ihmisten suhteen emme harjoitakaan joogaa alkuunkaan samalla tavalla. Me emme erota heitä itsestämme, vaan otamme heidät osaksi itseämme. Emme sulje ketään pois, vaan suljemme sydämeemme. Joogan päämäärän, Kaivalyan (korkein mahdollinen vapautuminen), voi saavuttaa ainoastaan, kun tietoisuus kattaa kaiken. Voimme rakentaa uuden, terveen elämän, kun ymmärrämme mielen luonteenomaisia pyrkimyksiä ja kun meillä itsellämme on halu ottaa koko maailma sydämeemme.

Photo by Mari Jannela (Sagina nodosa)

Finally I’m free!

Every now and then I hear about “illuminations” from people who stopped practicing yoga. They ask themselves what went wrong, why did they want to control and torture themselves by going early to bed, stop drinking alcohol and stop other enjoyable things in life. Why not enjoy life? You only live once!

Yoga itself being a method doesn’t have any requirements towards anybody. All the requirements there can be are those people bring in themselves. It’s interesting to see how people break free from a jail they themselves built and locked themselves in. Then they scold yoga.  Gosh, good I got finally rid of it!

Sometimes I thought I had a position I could free people from their own prisons just by telling them that they don’t have to do all they imagine they have to do practicing yoga. But it doesn’t work, when people are stuck in their own ideas that yoga means forcing, struggling and following some directions from outside. Then it’s only a question of time when the pressure becomes unbearable and the person quits yoga.

I believe that this kind of understanding we call yoga can be there from the very beginning of the yoga path. If you realize you’re fighting with yourself, you face the fact that we are a sum of two opposite forces. And if we can give up the inner struggle in the practice, we understand that all the fights are always inside of us.

There’s no yoga, if we don’t do it. And when we do it, it’s us making things happen. Maybe it’s a bit pity that this great opportunity is lost just because of some moments of big confusion. Because it’s actually these inner fights that can be the turning points in our lives.

ENFIN LIBRE!

Il m’arrive d’entendre parler de ces illuminations que les gens ont eu quand ils ont arrêté de pratiquer le yoga. Il se demandent ce qu’il leur était arrivé, pourquoi ils voulaient contrôler les choses et rendre leur vie misérable en se couchant tôt, en s’abstenant de boire de l’alcool et en ne faisant plus ce qu’ils aimaient faire dans la vie. Pourquoi pas croquer à la vie à pleines dents? On ne vit qu’une fois!

Le yoga est une méthode et en tant que tel, il ne peut avoir aucune attente à l’égard de personne. Toutes les attentes qui existent sont celles que les pratiquants emmènent eux-mêmes dans la pratique. C’est intéressant de voir comment les gens se libèrent des prisons qu’ils ont construites eux-mêmes et dans lesquelles ils se sont enfermés. Et après, ils insultent le yoga. Bon débarras!

Il y avait un temps où je pensais avoir une position telle que je pourrais libérer les gens de leurs prisons juste en leur disant qu’ils sont toujours libres et qu’ils ne doivent pas forcer les choses dans le yoga. Mais ça ne marche pas, quand les gens sont convaincus que le yoga veut dire une lutte, un contrôle et obéissance aux instructions venant de l’extérieur. C’est juste une question de temps quand la pression devient insupportable. L’explosion en perspective, la personne va arrêter complètement de pratiquer.

Je pense que la compréhension qu’on appelle yoga peut être là dès les premiers pas sur le chemin de la pratique. Si nous comprenons que nous sommes en train de lutter avec nous-mêmes, nous pouvons sentir que nous portons deux forces opposées à l’intérieur de nous. Et que si nous pouvons arrêter la lutte interne dans la pratique, nous comprenons que toutes les luttes sont créées par nous-mêmes à l’intérieur de nous.

Il n’y a aucun yoga, si nous en faisons pas. Et lorsque nous en faisons, c’est nous qui générons les choses. C’est peut-être un peu dommage que cette incroyable opportunité de se connaître en profondeur est perdue à cause d’une grande confusion, car c’est en fait ces luttes perdues qui peuvent être des moments décisifs vers une nouvelle vie.

VIHDOINKIN VAPAA!

Aina silloin tällöin tulee vastaan semmoiset “valaistumiset”, kun ihmiset ovat lopettaneet joogan ja miettivät mikä heihin meni kun he halusivat itseään kontrolloida tai rääkätä, mennä aikaisin nukkumaan, lopettaa alkoholin käytön ja rajoittaa muita elämän nautintoja. Miksei nauttia elämästä täysillä? Kerranhan sitä vain eletään!

Itse joogassa, joka on metodi, ei ole mitään vaatimuksia. Kaikki vaatimukset jokainen tuo itse harjoitukseen. On mielenkiintoista katsoa miten ihmiset vapauttavat itsensä vankilasta, johon itse itsensä lukitsivat ja sitten parjaavat joogaa. Huh vaan, pääsinpäs siitä eroon!

Joskus olen kuvitellut, että minulla on sellainen asema, että voin vapauttaa ihmisiä näistä vankiloista kertomalla siitä, että ei ole pakko. Mutta ei sekään toimi, kun ihminen on tarpeeksi vahvasti lukittautunut omaan ajatukseensa, että jooga on jonkinlaista pakottamista ja joidenkin itsen ulkopuolelta tulevien ohjeiden noudattamista. Silloin on usein vain ajan kysymys, koska paine kasvaa sietämättömäksi ja ihminen löytää tiensä ulos joogasta.

Uskon, että tällainen ymmärrys, jota joogaksi kutsutaan, voi tulla jo harjoittelun alussa. Jos tajuaa taistelevansa itseään vastaan, on vastatusten sen tosiasian kanssa, että meissä on kaksi eri suuntiin vetävää voimaa. Ja jos pääsemme harjoituksen suhteen pois taistelusta, voimme ymmärtää miten taistelemme loppujen lopuksi kaikissa tilanteissa aina itseämme vastaan.

Mitään joogaa ei ole, jos emme sitä itse tee. Ja kun itse teemme, saamme aikaan jotain aivan itse. Ehkä harmi, että niin hieno mahdollisuus menetetään oman hämmennyksen vuoksi. Juuri näissä tiukimmissa sisäisen taistelun paikoissa on nimittäin käänteentekevän muutoksen mahdollisuus.