Where does our ego hide? It finds infinite ways to be undetectable. Once we identify it in our behaviour, we can decide not listen to it, but very soon it finds another way to persist. We have to be really intelligent to understand how the ego entangles in our thinking, mindsets and in our body expression and destroys the freshness of moments and our innocence in any experience. Because it’s not something that is on or off. The question is how it gets its voice through us and can we see who’s talking.
In yoga, in martial arts and in many dance traditions it’s the teacher’s task to point out these deviations from the reality to the student. But how to do it without making the student mad? There are ways. The common discipline is one. It purifies without being personal.
I have an extraordinary memory from a tap dance workshop. One of the world’s greatest dance teachers, late Robert L. Reed, gave the class. When it was time to start I litterally felt a lightning in the room. The teacher had just attacked the floor with his heel. In a split second he communicated all the essential things. He had made us feel the quality a sound could have. The preciseness, the presentness, the beauty and the joy without any shadow. It was just stunningly pure. So pure it took your breath away. Whenever you meet this kind of excellence in someone, you are deeply awakened. The awakening makes you humble and willing to follow the teacher.
In addition to the mastery of a teacher it’s interesting how (s)he links his/her specialty to life in general. And vice versa, how the life is in relation with what you do in a class. Robert L. Reed was determined not to allow students to do anything while they were listening to his teaching. Some participants put their hands on their waist like many dancers do. Gently he would say: “Take your hands down.” He had to repeat that every five minutes, because people forgot. They couldn’t remain conscious of their movements longer than that.
Such a small gesture we don’t even pay attention to, but where the situation loses its purity. It’s an unconscious gesture by which we protect something or we keep other people at distance. What a genial demand! Because the hardest thing is to be. Not to do anything. To stand straight. To be you without a protection.
Don’t put your hands on your waist! That’s your ego at its sweetest. 😀
LAISSE TES MAINS TRANQUILLES
Où se cache notre égo? Il trouve à l’infini des manières pour être indétectable. Une fois qu’on l’aperçoit dans notre comportement, on peut prendre la décision de ne pas le suivre, mais il trouvera une autre façon de persister. Il faut être intelligent pour comprendre comment l’égo se tisse dans nos pensées, nos attitudes et dans l’expression de notre corps et détruit ainsi la fraîcheur des moments ainsi que l’innocence de l’expérience. Car l’égo n’est pas quelque chose qu’on puisse tourner on ou off. La question se pose de savoir quelle est son expression en nous et pouvons-nous la déceler.
Dans le yoga, les arts martiaux et plusieurs traditions de danse, c’est la tâche du professeur d’indiquer ces déviations de la réalité à l’élève. Mais comment le faire sans véxer l’élève? Il y a des moyens. La discipline commune. Elle purifie sans être personnelle.
J’ai un souvenir extraordinaire d’un stage de claquettes. Un professeur célèbre, le regretté Robert L. Reed, donnait cours. Lorsque le cadran d’horloge indiquait que c’était l’heure de commencer, j’ai senti un éclair dans la pièce. Le professeur avait attaqué le sol avec son talon. En une fraction de seconde, il a tout dit. La qualité que pouvait avoir un son! La précision, la présence, la beauté et la joie sans aucun ombre. Ce geste était incroyablement pur. Si pur qu’il nous a laissé abasourdis. Lorsque nous sommes en présence d’une telle excellence, nous sommes éveillés. Cette sorte d’éveil nous rend humble et nous envie de suivre le professeur.
En plus de la maîtrise d’un domaine, un professeur montre toujours comment il lie sa maîtrise à la vie en général. Et vice versa, quelle est la relation entre le contenu du cours et la vie. Robert L. Reed était déterminé à ne nous permettre de faire quoi que ce soit pendant que nous écoutions son enseignement. Quelques participants mettaient leurs mains à leurs tailles comme beaucoup de danseurs ont tendance à faire. Gentiment, il disait: “Ne mettez pas vos mains sur votre taille.” Il devait répéter ça toutes les cinq minutes, car c’était le maximum pour rester conscient de ce geste pour la plupart de participants. Les mains recommençaient à monter très vite.
Un petit geste comme ça, qui pour la plupart du temps passe inaperçu, nous fait perdre notre état pur. Ce geste nous protège contre quelque chose ou nous tient à distance par rapport aux autres. Qu’est-ce que c’était génial! La chose la plus difficile, c’est d’être. De ne rien faire. D’être debout. D’être soi-même sans protection.
Ne mets pas tes mains sur la taille! Ce petit confort offre un nid à ton égo. 😀
KÄDET KURIIN
Mihin egomme piiloutuu? Se löytää loputtomiin tapoja kadota meiltä jäljettömiin. Voimme olla toimimatta sen mukaan, mutta se jatkaa eloaan jossain uudessa muodossa. Meidän pitääkin olla todella älykkäitä ymmärtääksemme miten ego kietoutuu ajatteluumme, asenteisiimme ja kehomme kieleen ja tuhoaa hetken raikkauden ja viattomuutemme arjen kokemuksissa. Ego ei ole mikään on/off -tila, vaan se hivuttautuu moniin tilanteisiin ja meidän tehtävämme on nähdä miten.
Joogassa, taistelulajeissa ja monissa tanssitraditioissa on opettajan tehtävä osoittaa oppilaalle nämä mielen aiheuttamat poikkeamiset todellisuudesta. Miten se tehdään suututtamatta oppilasta? On olemassa erilaisia tapoja. Yksi on yhteinen kurinalaisuus. Se puhdistaa olematta henkilökohtaista.
Minulla on elävä muisto eräältä steppikurssilta. Oli maailmankuulun, nyt jo edesmenneen tanssiopettajan, Robert L. Reedin tunti. Kun oli aika aloittaa, tuntui kirjaimellisesti kuin huoneessa olisi iskenyt salama. Opettaja oli iskenyt kantansa lattiaan merkiksi aloituksesta ja näytti alle sekunnissa mistä on kyse. Hän antoi näytteen siitä minkälainen laatu voi olla yhdessä äänessä. Tarkkuus, kauneus, läsnäolo ja ilo ilman pienintäkään varjoa. Se oli niin hämmästyttävän puhdasta, että se salpasi hengityksen. Kun tällaista erikoislaatua tapaa, se herättää ympärillä olevat kokonaisvaltaisesti. Ja tällainen heräämisen hetki taas tekee oppilaasta nöyrän ja innokkaan oppijan.
Opettaja pysyi päättäväisenä sen suhteen, että oppilaat eivät saaneet kuunnellessaan tehdä mitään muuta kuin keskittyä hänen opetukseensa. Jotkut osallistujat laittoivat kädet vyötärölleen kuten monilla tanssijoilla on tapana. Opettaja sanoi ystävällisesti: “Kädet pois vyötäröltä.” Hänen piti toistaa tämä lause viiden minuutin välein, koska ihmiset unohtivat ohjeen ja niin kädet aina lähtivät yhä uudelleen hakeutumaan vyötärölle. Tietoisuuden taso laski muutamassa minuutissa.
Näin pieni ele ei yleensä saa edes huomiotamme, mutta sen kautta menetämme hetken puhtauden. Se on tiedostamaton ele suojata jotain ja näin luoda etäisyyttä ihmisten välille. Mikä mahtava vaatimus opettajalta! Vaikeinta meille on olla. Olla tekemättä. Seistä suorana. Ja olla oma itsemme ilman suojauksia.
Egosi vieno kuiskaus on se, kun et voi olla.
Robert L. Reed making music with his feet: https://www.youtube.com/watch?v=t-alsz6ZdUk
annenuotio.wordpress.com 