Which way?

We all have different kind of responsibilities. But some of them are just imaginary. We carry other people’s burdens, we worry about their lives. We need something that takes our attention out of our own life. Our worrying doesn’t help others, because we can’t change much in their lives. It’s not our responsibility. Our own life is our responsibility.

M. Scott Peck, the late American psychiatrist who profusely wrote about spiritual growth made an interesting division in his clients’ attitude toward responsibility. People with neurosis think everything is their fault and they try to take responsibility for others. People with a personal disorder don’t take enough responsibility. They think everything is always other’s fault and other’s responsibility. To recapitulate: People who are not taking the responsibility in a healthy way are lost in their lives.

People who are not psychiatric patients, don’t have such visible symptoms, but the same division can be made in people’s attitudes in general. Your relation to life is reflected in how you take responsibility. The unhealthy attitude toward the responsibility finds its expression though in the continuous inner struggles of trying and pleasing.

Some people are all the time trying, pushing, striving. Life is a battlefield in which they constantly need to conquer something or struggle for something. They are endlessly responsible. Pleasers usually dislike challenges and they prefer others take the responsibility not to be blaimed for anything. They feel already terribly guilty. Both represent an attitude of a victim.

Trying is tension. Tension is ego which means that the freedom is gone. Trying is an attitude of someone who doesn’t trust life. When you try, you have an image in your mind to be fulfilled. So you live in your mind’s world, not in the reality. Usually there is an image of failure or success. The doing should end up according to your expectations. Instead of striving and trying to do things, why are you not simply doing what you want to do? When you’re free from your mind’s dominance, doing is happiness. Doing is relaxing. Trying is not even a possible state of mind, when you put yourself totally to something. What is there to try in life?

You may want to please others, but you can’t. You can’t please by pleasing. You have the pressure of pleasing only because you don’t face yourself, your inner voice, your inner strength and beauty. If you can’t be fully yourself you diminish yourself to please. This way you can never feel who you really are. Neither can others. Pleasing guarantees the perpetuation of insecurity and guilt.

Self-healing is possible. By action. You don’t succeed with tension. You’re not living your life for anybody else, but you. When you stop trying and pleasing, you become free and responsible. You respond to life’s pulsation and wisdom.

_20170915_110538

LE CHOIX DU CHEMIN

Nous avons tous des responsabilités. Mais il y en a qui sont seulement imaginaires. Nous portons des fardeaux des autres, nous nous soucions pour eux, car nous voulons trouver quelque chose pour dévier notre attention de nous-mêmes. Nos soucis ne changent rien dans la vie de personne. La vie des autres n’est pas notre responsabilité. La nôtre, par contre, l’est.

Le psychiatre américain, M. Scott Peck, qui traitait la maturité spirituelle dans ses livres, faisait une division intéressante parmi ses clients et leur rapport avec la responsabilité. Les gens névrotiques veulent prendre la responsabilité sur tout et pour tout le monde. Ils vivent dans le sentiment que tout est leur faute. Ainsi, tout est aussi leur responsabilité. De cette manière, ils dispersent leur énergie un peu partout et en même temps ils se détachent du centre de leur propre vie. Le comportement opposé se trouve chez les gens avec un trouble de la personnalité. Ils ne prennent pas assez de responsabilité, car à leur avis, tout est la faute des autres et ainsi la responsabilité est aussi à eux à prendre. En conclusion, les gens ne comprenant pas quelle est leur responsabilité, sont perdus dans la vie.

En ce qui concerne les patients psychiatriques, les symptômes sont souvent très visibles et les attitudes pathologiques, mais la même dichotomie peut se faire aussi chez les gens en général. La relation avec la vie se reflète dans le sens de responsabilité. La rapport immature à l’égard de la responsabilité conduit à la lutte interne qui se traduit en effort continuel à l’intérieur ou en gestes pour plaire.

Il y en a qui sont tout le temps en train de s’efforcer intérieurement à faire quelque chose. La vie est un champ de bataille dans lequel il faut constamment conquérir, lutter et vaincre. La responsabilité de ces gens n’a pas de limites. Ceux qui veulent plaire, par contre, tiennent les défis à l’écart, car ils préfèrent que la responsabilité soit prise par les autres. Comme ça, personne ne pourra leur reprocher quoi que ce soit. Ça serait trop pour leur sentiment de culpabilité déjà vif. Les deux attitudes sont des attitudes de victimes dans la vie.

Lorsque nous menons la vie avec cette idée qu’il y des efforts à faire, nous sommes déjà dans la tension. La tension, par contre, révèle la présence de l’égo et ceci veut dire que la personne a perdu sa liberté. C’est cet effort à l’intérieur qui prouve que nous ne faisons pas confiance à la vie. Quand nous faisons des efforts, nous avons une image que nous voulons réaliser. Nous sommes dans notre mental, pas dans la réalité. Pourquoi, au lieu de nous efforcer à faire, ne pourrions-nous pas tout simplement faire ce que nous voulons? Si nous créons une vision, il nous reste soit à avoir peur d’échouer soit à attendre un succès. Notre action devrait donc aboutir à un résultat que nous avons dans la tête. Si nous sommes libres à l’intérieur, l’action est détendue et nous sommes détendus. Quand nous nous adonnons complètement à ce que nous faisons, il est impossible d’essayer quoi que ce soit. Ça serait déranger la beauté de l’action, ça serait ridicule même. Il n’y a rien à essayer dans la vie. Juste faire.

Si nous avons envie de plaire aux autres, il faut savoir que c’est impossible. On ne peut pas plaire en plaisant. L’envie de plaire surgit quand nous ne nous rencontrons pas. Nous ne connaissons pas notre propre voix, notre beauté, notre force. Lorsque nous ne pouvons pas être présents pour nous-mêmes, nous nous diminuons pour plaire aux autres. C’est ainsi que nous nous empêchons de nous connaître et nous empêchons les autres de nous connaître aussi. L’insécurité et la culpabilité ne font que croître.

Nous pouvons nous guérir nous-mêmes en changeant notre comportement. Nous
pouvons arrêter de nous efforcer à faire et à plaire. Le cadeau de notre vie n’est destinée qu’à nous. Elle est à nous! On ne peut pas être heureux si on es tendu. Quand il n’y a plus d’effort ni de volonté de plaire, on deviens libre et responsable. On répond directement à la pulsation de la vie et on puise dans sa sagesse inépuisable.

OMA TIE

Meillä kaikilla on erilaisia vastuita. Jotkut vastuista ovat kuitenkin vain omaa kuvitelmaamme. Kannamme muiden ihmisten taakkoja, murehdimme heidän elämäänsä, koska tarvitsemme jotain, joka vie huomiomme pois itsestämme. Murehtimisemme ei auta ketään, koska se ei muuta mitään kenenkään elämässä. Muiden elämä ei ole meidän vastuullamme. Oma elämämme sen sijaan on.

Edesmennyt amerikkalainen psykiatri M. Scott Peck, joka käsitteli henkistä kasvua monissa kirjoissaan, teki mielenkiintoisen jaon omien potilaittensa suhteesta vastuuseen. Neuroottiset ihmiset haluavat ottaa vastuun kaikesta ja kaikilta. He nimittäin tuntevat, että kaikki on heidän syytään. Kaikki on siis myös heidän vastuullaan. Näin he hajottavat energiansa kaikkialle ja irrottavat samalla otteensa omasta elämästään. Vastakkainen käyttäytymismalli löytyy puolestaan niiltä, joilla on jokin persoonallisuushäiriö. He eivät ota tarpeeksi vastuuta. Heidän mielestään kaikki on muiden syytä ja siten myös muiden vastuulla. Vastuun kiertäminen on toisenlainen tapa elää irti omasta elämästään.

Psykiatrisilla potilailla oireet ovat näkyviä ja asenteet usein patologisia, mutta samantyyppinen jako voidaan tehdä ihmisten kesken yleisestikin. Suhde elämään peilautuu vastuunottamisen kautta ja vääristynyt suhde vastuuseen taas näkyy jatkuvassa sisäisessä taistelussa joko yrittämisen tai miellyttämisen muodossa.

Jotkut ihmiset ponnistelevat koko ajan jonkun asian vuoksi. Elämä on taistelukenttä, jossa on aina uusia valloitettavia alueita ja jotain minkä vuoksi taistella. Näiden ihmisten vastuu ei lopu mihinkään. Miellyttäjät taas pitävät haasteet kaukana. Heidän mielestään on parempi, että joku muu ottaa vastuun. Näin kukaan ei voi syyttää heitä mistään. Se olisi liikaa heidän polttavalle syyllisyydentunnolleen. Molemmat asenteet ovat uhriutta elämän edessä.

Yrittäminen on jännitystä. Jännitys kertoo aina egon läsnäolosta ja siitä, että ihmisen vapaus on mennyt. Jatkuva sisäinen yrittäminen kertoo epäluottamuksesta elämään. Kun yrität, mielessäsi on kuva, johon haluat päästä. Olet mielesi maailmassa, et todellisuudessa. Kun luot itse jonkun vision, saat sen jälkeen pelätä epäonnistumista tai toivoa menestystä. Tekemisen pitäisi tuottaa lopputulos, joka mielessäsi on. Miksi yrittämisen sijaan et voisi vain tehdä mitä haluat? Kun on sisäisesti vapaa, tekeminen on rentoutta. Kun antaudut tekemiselle, yrittäminen ei ole edes mahdollinen mielentila. Se olisi jopa täysin naurettava ajatus. Mitä yrittämistä elämässä edes on?

Jos haluat miellyttää muita, on hyvä tietää, ettei se ole mahdollista. Et voi miellyttämällä miellyttää. Miellyttämisen tarve nousee siitä, ettei kohtaa itseään. Ei kohtaa omaa ääntään, kauneuttaan ja voimaansa. Kun ihminen ei voi olla täydesti itsensä, hän pienentää itsensä miellyttämään muita. Näin hän ei voi oppia tuntemaan itseään, kuten ei kukaan muukaan voi. Epävarmuus ja syyllisyys vain kasvavat kasvamistaan.

Itsensä voi parantaa muuttamalla käytöstään. Et voi olla onnellinen, jos jännität. Elämäsi ei ole tarkoitettu kenellekään muulle kuin sinulle itsellesi. Kun lopetat yrittämisen ja miellyttämisen sinusta tulee vapaa ja vastuullinen. Vastaat suoraan elämän sykkeeseen ja olet yhteydessä elämän viisauteen.

 

Advertisements

2 thoughts on “Which way?

  1. Omaa tietä,
    oksien varjot ajoradalla,
    ei voi kulkea,
    jos kantaa selässään
    muiden murheita
    ja tuntee olevansa syyllinen
    siihen, mihin on syytön.
    Vastuu ja miellyttäminen,
    että elää ja tekee
    eikä vain yritä:
    niin rento ja vapaa,
    sanoja.
    On onnellinen.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s