About Anne Nuotio

I write about the moments, experiences and people who've touched my heart and made me who I am. About my own healing, re-birth to life through danse, yoga and meditation. I share what life has given me, love and destruction, good and "bad" and I tell how I transformed and keep on transforming the negativity into love. I share every insight I've had or will have on how to celebrate life!

Burning heart

One thing that yoga usually cultivates in us is our capacity to distinguish right from wrong. Our mind can’t never really know the right from wrong the same way our heart can. But if our heart is not alive, we need to ask our mind or find answers in the common moral rules.

For me personally it’s been fascinating to relive my life’s rights and wrongs through my yoga practice. It has brought up some very ordinary moments of my past which suddenly felt different in my heart. I realized how I had hurt somebody. I hadn’t been connected to my heart back then and that’s why it was possible not to be conscious of some essential parts of reality. I don’t know if I finally hurt anybody. But I do know I hurt my own heart.

In the same way the practice has reminded me unmistakenly if somebody did me wrong even if I didn’t feel it the moment it happened. My heart has remembered also love I was given way back when my mind didn’t see it at all. To x-ray the past has been mostly gratifying, but facing these situations has meant also feelings like shame, disappointment and guilt. The love I could feel later for people I might have hurt in the past was the only feeling that remained. The past was repaired, my heart was repaired.

The yoga practice opens the blocks in our heart. We can’t change the past, but we can look at it with the new eyes, with openness and understanding of the heart. Instead of judging ourselves, we can bring one more layer to yourself of the past. This is also the way to stop guiltifying others. We bring the light of consciousness to the past and make it richer with our love.

I believe that accepting our own blindness or weakness can really help us to accept other people. When we feel they do wrong, we can already anticipate the moment when they see the situation later with their heart. To make them see, anyway, is not our duty. Every heart has its own mysteries, its own rhythm to open up.

IMG_0618

CŒUR EN FLAMMES

Une chose que le yoga nous apprend à cultiver, c’est comment distinguer le bien du mal. Notre mental n’est pas le meilleur instrument pour cet objectif. C’est notre cœur qui possède toutes les qualités pour le faire. Mais si notre cœur n’est pas éveillé, le seul moyen que nous ayons, c’est le dialogue avec notre mental ou les réflexions à l’égard de la morale commune.

Grâce à ma pratique, j’ai pu contempler le bien et le mal de mon passé à plusieurs reprises. Ça a été fascinant. Ça a été un peu comme si les choses arrivaient à la châine à un rythme ralenti. Beaucoup de ces choses n’avaient été que des moments très ordinaires de ma vie jusqu’au moment où j’ai senti un pincement dans mon cœur et une vision a émergé comme une flamme. À ce moment-là, j’ai compris, que j’avais blessé quelqu’un n’ayant pas été connectée à mon cœur et c’est ainsi que j’avais perdu ma sensibilité à l’égard de certaines choses. En fin de compte, il se peut que je n’aie blessé personne, mais ce qui est sûr, c’est que j’ai blessé mon propre cœur.

J’ai également pu sentir les blessures que j’avais subies moi-même dans le passé et qui à l’époque étaient passé inaperçues à mon cœur. Ou bien l’amour qui avait été présent pour moi à un moment dans mon passé, ne m’avait pas touché. Le mental a tout perçu à sa façon et ensuite tout emmagasiné sans cette dimension du cœur. Passer le passé sous les rayons x est très gratifiant. Parfois surgissent des sentiments de honte, de déception ou même de culpabilité. Mais quand le cœur voit, l’amour qui répare tout.

Le yoga ouvre des nœuds de notre cœur et ceci permet à notre mental de voir les choses telles qu’elles sont. Nous ne pouvons pas changer le passé, mais nous pouvons avoir un regard riche sur lui. Il n’y a aucune raison de se sentir coupable, mais il faut plutôt rajouter une dimension de plus à cette personne du passé que nous étions. Ce n’est pas la peine non plus d’accuser les autres de quoi que soit, mais porter la lumière de la conscience sur le passé et la nous enrichir la vie.

Je suis convaincue que plus nous nous comprenons nous-mêmes et plus nous nous acceptons tels que nous avons été, avec des moments d’inconscience, plus facilement nous pouvons comprendre les autres. Aussi quand nous sentons qu’ils font du mal, nous pouvons déjà anticiper le moment où leurs cœurs vont s’attendrir et ils voient la même situation avec leurs cœurs. Il n’est pourtant pas notre devoir de le leur apprendre, ou de les presser à voir. C’est le leur. Chaque cœur a ses propres mystères et son propre rythme pour s’ouvrir.

PALAVA SYDÄN

Eräs asia mitä jooga meissä ihmisissä kehittää on oikean ja väärän erottelukyky. Mielemme ei voi tietää oikeaa ja väärää siinä mielessä kuin sydämemme tietää. Jos sitten sydämemme on tukossa eikä kerro meille mikä on oikein, joudumme turvautumaan mieleemme tai tukeudumme valinnoissamme vallitsevaan moraalikäsitykseen.

Itselleni on ollut mielenkiintoista katsoa oman elämäni oikeaa ja väärää uudelleen ja uudelleen, kun harjoituksen myötä eteeni on lipunut asioita menneisyydestäni kuin hidastetulta liukuhihnalta. Monet näistä asioista olivat olleet vain harmiton osa elettyä elämääni siihen asti kunnes yhtenä päivänä sydämessäni tuntuva välähdys herätti minut tajuamaan miten olin loukannut jotakuta. En ollut ollut yhteydessä sydämeeni ja siten noissa menneisyyden hetkissä on ollut mahdollista sivuuttaa jotakin todella olennaista. Ehkä en loppujen lopuksi edes loukannut ketään toista, mutta haavoitin ainakin omaa sydäntäni.

Yhtä lailla sydämeeni on palautunut niitä hetkiä milloin minua on kohdeltu väärin tai vaihtoehtoisesti suurella rakkaudella. Mieleni oli taltioinut asiat omalla erilaisella tavallaan. Tällainen menneisyyden läpivalaisu on ollut enimmäkseen antoisaa. Se on koskettanut toisinaan häpeällä, pettymyksen tunteilla ja joskus syyllisyydelläkin. Mutta se on koskettanut nimenomaan rakkaudella, joka on korjannut kaiken. Kun olen tuntenut rakkauden, joka olisi ollut paikallaan joskus aikaisemmin, se on ottanut oman paikkansa menneisyydessä.

Jooga ojentaa näitä mutkia meille suoriksi. Eihän menneisyyttä voi muuttaa, mutta sen voi nähdä uusin silmin, kokea laajasti ja ymmärtävästi. Itseään ei tarvitse syytellä, vaan menneisyyden minäänsä voi tuoda uuden tason. Ketään muutakaan ei kannata syyttää, vaan on hyvä antaa tietoisuuden valaista menneitä hetkiä ja näin antaa elämän rikastua entisestään.

Uskon, että oman ajoittaisen sokeutensa hyväksyminen ja itsensä ymmärtäminen todella auttaa meitä hyväksymään muita ihmisiä. Kun koemme heidän tekevän väärin, voimme ehkä jo aavistaa sen hetken, jolloin he joskus vielä näkevät sydämellään. Meidän tehtävämme ei kuitenkaan ole opettaa heitä tai kiirehtiä heitä näkemään. Se on jokaisen oma tehtävä. Jokaisella sydämellä on oma mysteerinsä ja jokaisen sydämen avautumisella oma rytminsä.

Photo by Mari Jannela

Fear factors

There was a time in my past when I understood something important about the anatomy of fear. I had agonized for such a long time and gradually realized why. I had analyzed and handled many different fears one by one inside of me and my mind I had found solutions to each one of them. Some fears came back every once in a while appearing only in certain kind of situations, some others were replayed frequently.

When I was young I was mostly worried about my money situation. I spent a lot of time in finding a solution to how to pay my bills even if the due dates were still far away. I was anxious, I felt awful and couldn’t fall asleep. When I finally fell asleep I was totally tense and full of distress.

I decided not to think of money issues just before sleep or in the night time. It worked. I realized that I naturally didn’t worry about them in the day time at all. My conclusion was that it was not so much about the bills than it was about the time I did the thinking. In the late evening or in the night some things take different proportions and they feel more threatening. I also learned that when the fear takes over, it’s not the best moment to look for a solution. The mind is narrower and less creative.

I was free of worries, because I decided to be and promised myself not to think of them. The fear remained though. Sometimes a very pure feeling of fear emerged. It came often in the night and grabbed my guts. I had a subconscious pressure to find a reason, a cause for that. My mind found often the same cause and if it wasn’t scary enough, I kept on looking for another outer reason. I usually found one to justify my fear. Until I realized that I could allow the fear be in my body without looking for a reason. There is rarely a rational reason to be afraid. Our mind wants a reason to be able to solve the problem over and over again.

The sensation of fear is very human. It means we feel sometimes fragile and unsure just because we are human. When we accept these feelings, the sensation in the body is not restricted or stopped and can then find a flow again. The fear becomes naturally its opposite again, a feeling of warmth and security. We don’t have to be scared. We just need to accept the bodily sensation of fear, integrate it into the whole and not to mix it with things and situations.

IMG_0567

FACTEUR PEUR

Il y a eu un temps dans ma vie où j’ai pu comprendre quelque chose d’important par rapport à l’anatomie de la peur. J’agonisais dans mes peurs pendant des années avant d’arriver au point de voir de quoi il s’agissait vraiment. J’avais pris l’habitude d’analyser et de traiter différentes peurs une par une et j’avais réussi de trouver des solutions dans ma tête à chacune d’elles. Certaines réapparaissaient de temps à autre et certaines d’autres revenaient me perturber plus fréquemment.

Dans ma jeunesse, j’avais des soucis d’argent graves, imaginaires, bien sûr. Je passais des heures à trouver des solutions à savoir comment payer mes factures même si la date limite était encore loin. Je me sentais très mal, j’étais paralysée, ce qui m’empêchait de dormir. Quand finalement, j’ai pu trouver le sommeil, je me suis endormie angoissée.

J’ai pris la décision de ne pas penser à ma situation financière juste avant de me coucher ou aux heures nocturnes. Ça a marché! J’en ai tiré la conclusion que le problème n’était pas l’argent, mais le moment où j’y pensais. Les choses prennent différentes proportions selon le moment, qu’on les considère dans la journée ou bien dans l’obscurité de la nuit. Tout peut nous paraître plus menaçant dans la nuit. J’ai également compris que quand nous sommes installés dans la peur, ce n’est pas le moment de chercher une solution, car notre perspective est déjà plus étroite et le mental moins créatif.

Mais la peur est restée malgré tout. Je n’avais plus de soucis, car j’en avais décidé ainsi et que je m’étais promis de ne pas penser à ceux-ci. C’est là, qu’émergait une peur pure sans aucune attache à quoi que ce soit. Elle arrivait pour me tétaniser au milieu de la nuit et me prenait par les tripes. J’étais sous la pression de trouver une cause, une raison pour ma peur. Très souvent, j’ai trouvé la même cause et au cas où elle n’était pas assez effrayante, je continuais ma recherche de connecter ma peur à une autre chose extérieure. Que j’ai pu trouver et ainsi justifier ma peur. Jusqu’au jour où j’ai accepté la peur dans mon corps sans chercher une explication. Rarement, il y a une raison rationnelle pour avoir peur. Notre mental voudrais être celui qui crée un problème et puis, le résout.

Le sentiment de peur nous prouve que nous sommes humains. Nous sommes humains lorsque nous nous sentons parfois fragiles et uncertains. Lorsque nous acceptons ces émotions, la sensation peut continuer son cheminement dans le corps. Lorsqu’elle n’est pas arrêtée ni contrainte, elle va se transformer en son opposition, un sentiment de sécurité. Nous n’avons pas à avoir peur. Nous devons juste accepter la sensation dans le corps, l’intégrer et jamais la mêler avec les choses et les situations

PELKOKERTOIMIA

Joskus piehtaroituani kauan omissa peloissani, ymmärsin jotain pelon anatomiasta, siitä mistä pelkäämisessä on omalla kohdallani kyse. Olin käsitellyt sisälläni tiettyä pelkoja aina pelko kerrallaan ja löytänyt niihin ratkaisun, ainakin mielessäni. Jotkut pelot ja huolet toistuivat samankaltaisissa tilanteissa ja jotkut taas ilmenivät tiheämmin ja ikään kuin automaattisesti.

Nuorena esimerkiksi raha-asiat tulivat mieleeni nukkumaan mennessäni. Mietin mistä saan rahaa laskujen maksuun, vaikka eräpäivät saattoivat olla vielä kaukana. Hätäännyin, voin huonosti enkä saanut unta. Nukahdin lopulta ahdistukseen.

Kun sitten päätin olla ajattelematta raha-asioita nukkumaan mennessä tai yöllä, huomasin, että en ajatellut niitä muutenkaan enää. Päättelin, että kyse ei ollutkaan raha-asioista eikä laskuista, vaan siitä, että iltayö oli sellaista aikaa, jolloin asiat näyttivät uhkaavammilta kuin päivällä. Siitä opin myös sen, että kun pelko kourii, ei ole aika ajatella. Ei ole sopiva hetki selvittää asioita, kun perspektiivi on kaventunut ja mieli siten menettänyt luovuutensa.

Kuitenkin näissä tilanteissa, joissa lopetin ajattelun, saattoi pelon tunne edelleen olla läsnä. Monesti pelko hiipi sisuksiini ja puristi sisälmyksiäni. Tajusin miten koin alitajuisesti tarvetta löytää pelolle kohteen. Löysin monesti saman kohteen ja jos se ei toiminut, mieleni etsi jotain muuta, mutta aina se onnistui löytämään jonkun ulkoisen kohteen. Sitten taas pelkäsin. Kunnes tajusin, että voin antaa pelon tunteen olla etsimättä sille syytä. Sille kun ei edes ole monestikaan järkiperäistä syytä. Mielemme toivoisi voivansa löytää syyn, jotta pelon voisi selättää.

Kuitenkin pelon tunne on inhimillinen tunne nimenomaan sellaisena tunnetilana, joka tuntuu epävarmuutena, haurautena, ja johon ei ole mitään ulkopuolista syytä. Kun sille antautuu, se muuttuu taas vähitellen vastakohdakseen, lämmöksi ja turvallisuudentunteeksi. Mitään ei tarvitse pelätä. Pelko vain pitää ottaa osaksi elämää kytkemättä sitä mihinkään asioihin.

Photo by Mari Jannela

spiritual bodies

Through my profession I’ve noticed that people usually identify themselves either with their physical body or their spirit. In other words they see themselves either physical or spiritual. Some people have an easy access to both sides of their being, but it can still be difficult to sense both sides simultaneously. Even for those who practice yoga it can be easier to do separately the physical practice and then to have another moment to connect to their inner feelings.

Often those who feel they are mostly their physical body, are not interested in spirituality. Or if they are their spirituality is superficial: it’s not incarnated. But what is a physical body without spirit? Isn’t it a functional and empty cover, a nerveous system?

Those who feel their are primarily spiritual, might overlook their physical body. What is spirituality then without a feeling of incarnation? Maybe floating with thoughts about spirituality and being somewhere else than this world.

When our spirit is alive in our body, the body has a perceptible vibration. Then the spirituality is not thoughts. It’s become a sensitive body which sets limits spontaneously and clearly.

The yoga practice offers a possibility to join these two sides of us and to melt them together, but you have to know how to do it. One goal of yoga is to make us physically spiritual and spiritually physical. The understanding of Prana is the way. It’s about sensing the life energy in the body and connecting to the invisible world through it.

14362573_10207021896815210_3119881727354932195_o

ESPRIT INCARNÉ

Dans mon métier, j’ai constate souvent que les gens s’identifient soit à leurs corps physique soit à leur esprit. Certains sont à l’aise avec les deux facettes de leur être, mais il se peut quand même qu’il soit impossible de les vivre simultanément. Il me paraît qu’il en est ainsi aussi pour les pratiquants de yoga. Il est plus facile de faire une pratique physique à part et prendre séparément du temps pour se connecter à ses sentiments intérieurs.

Souvent ceux qui se prennent plutôt pour un corps n’atteignent pas à la spiritualité. Ils peuvent s’intéresser à la spiritualité, mais comme leur esprit n’est pas vraiment incarné, la spiritualité reste superficielle. Qu’est-ce que le corps physique sans esprit? N’est-ce pas un récipient où le système nerveux fonctionne?

Ceux qui se sentent plutôt spirituels, peuvent mépriser le côté physique de leur être. Mais qu’est-ce que la spiritualité sans le corps physique ressenti? C’est probablement des pensées concernant la spiritualité et une absence du monde réel.

Lorsque notre esprit se manifeste dans notre corps, sa vibration énergétique est bien perceptible. Là, la spiritualité n’est plus des pensées. L’esprit a pris une forme physique et il reconnaît clairement et spontanément les limites saines à l’aide du corps.

La pratique du yoga offre la possibilité d’unir et d’intégrer ces deux facettes de notre être, mais nous devons savoir comment procéder. Un des buts du yoga est la fusion de ces deux dimensions. Nous devenons donc physiquement spirituels et spirituellement physiques. Ce qui est la condition préalable à cette fusion est la compréhension du Prana. Nous devons reconnaître et sentir l’énergie vitale dans notre corps. C’est par lui qu’on se connecte à la vie en dehors de notre corps et au monde invisible.

HENKI KEHOSSA

Kohtaan ammatissani siinä mielessä kahdenlaisia ihmisiä samastuvatko he enemmän kehoonsa vai henkeensä. Ihminen hahmottaa itsensä yleensä joko fyysiseksi tai henkiseksi olennoksi. Joillekin pääsy yhteyteen molempien olemuspuoliensa kanssa on vaivatonta, mutta silti heille voi olla mahdotonta elää näitä molempia olemuspuolia samanaikaisesti. Myös monille joogan harjoittajille on helpompaa tehdä fyysinen joogaharjoitus omana harjoituksenaan ja ottaa erikseen aikaa kokea yhteys sisäiseen maailmaansa.

Monesti ne, jotka hahmottavat itsensä fyysisiksi, eivät saa kiinni henkisyydestä. He voivat olla kiinnostuneita henkisyydestä, mutta koska heidän henkisyytensä ei ole kehollistunut, se on pinnallista. Mutta mitä on fyysinen keho ilman henkisyyttä? Kuori, jossa hermosto toimii. Ne taas, jotka kokevat itsensä henkisiksi, saattavat ylenkatsoa fyysistä olemustaan. Mitä sitten on henkisyys ilman fyysisyyttä? Leijumista henkisyyttä koskevissa ajatuksissa irti tästä maailmasta.

Kun henkemme ilmenee kehossamme, kehon energeettinen värähtely on selvästi tunnettavissa. Silloin henkisyys ei ole ajatuksia. Henki on ottanut kehollisen muodon ja se tunnistaa spontaanisti ja selkeästi terveet rajat, joissa on parasta toimia.

Joogaharjoittelu tarjoaa mahdollisuuden yhdistää nämä kaksi puolta meissä ja sulauttaa ne toisiinsa, mutta meidän täytyy tietää miten se tapahtuu. Yksi joogan tarkoituksistahan on nimenomaan tämä sulautuminen, jossa meistä tulee fyysisesti henkisisiä ja henkisesti fyysisiä. Pranan ymmärtäminen on edellytys tälle yhdistymiselle. Meidän pitää tunnistaa ja tuntea elämänenergia kehossamme. Sen kautta voimme sitten päästä yhteyteen kaiken elämän ja näkymättömän maailman kanssa.

Photo by Mari Jannela

SOS Eve Kassire

Dear Friends, dear souls that can feel!

Yesterday I was supposed to go to say hello to my neighbour’s, Hélène’s, friend. Hélène new that I give craniosacral therapy and she thought it would have been good for her friend Isabelle.

I arrive and see 4 Chadian ladies, all beautiful and full of life. I also feel that there’s a pain connecting them. I connect both to the joy and the dense sadness. Before I leave Hélène tells me there’s a Youtube video on Isabelle’s sister.

I watch this: https://www.youtube.com/watch?v=EKir-htUHz0 (it’s in French, but it’s understandable to all hearts) The former Miss Chad, nowadays a mother of three little kids has been attacked with acid in Haiti. My heart cries. My whole body aches more than ever. I let it melt with the compassion.

When Eve starts to talk (2:50), my heart is elevated to Heaven. She says: “I want to thank from the bottom of my heart…” I want to THANK! Oh Lord! Thank you for Eve on this planet!

Please, join me in prayers for Eve or donate for her future surgeries: https://www.gofundme.com/sos4eve

ob_85b668_18268278-1539690832727993-482308905577

13321266-19876356.png

evening person

Nowadays I love going to bed early. And sometimes I even do. But almost all my life I’ve greatly disliked to go to sleep. It was relatively late I was interested in knowing why. Maybe the answer came with the practice of yoga. I realized how going to sleep symbolized death and reminded me about it, because it’s the moment we need to surrender and let go.

That realization didn’t change the antipathy towards the moment of going to bed, because I kept waking up in the middle of the night of the fear that I’m dying right now. I had nights terrors. I trembled, I felt awfully lonely. After the wakeful moment I often fell asleep again and then slept calmly: It was just a bad dream!

Psychologically I connected my fear of death to all those moments where my life had been under threat. I wanted to understand why all these flames of pain were still burning inside of me. The winner of all the fearful moments was the moment of my birth. Life was then struggling to save me for a long time and I think it left a mark in me. Most of my life I’ve felt that I can’t go forward, I can’t go back and nobody helps me to get somewhere. In a way I’ve felt I’ve been stuck to the first moments of my life. My whole physiology carried the memory of being almost asphyxiated.

Then I received mercy. In my nigtly moments, there was more space and consciousness. I watched vigilantly every cramp of anxiousness I felt. I imagined the organism I was back then trying to push its way into life. When I was getting somewhere where I thought the problem was – that there was on overwhelming feeling that I have no right to be born, another vision filled me.

As in my dream state I got into the bodiless feeling and when something woke me up, it was like a call to come back to my body. This reminded my whole being of the moment when my soul and my spirit had to take a form on. It had been actually worse before my birth, when the incarnation was taking place. Of course, I agree, it’s easier on this planet to have a form 😀 . I realized that we can feel really fragile both ways when we are taking on a material form and also when the process starts to reverse and we return to the earth.

PLUTÔT DU SOIR

Aujourd’hui, j’aime bien aller tôt au lit. Ce qui veut dire que je le fais même parfois. Mais presque toute ma vie, j’ai eu une aversion pour me coucher tôt. Et c’était relativement tard que je me suis intéressée de savoir pourquoi. En fait, la réponse venait un jour toute seule grâce à la pratique du yoga. Je me suis rendu compte que le sommeil correspondait symboliquement à la mort. Il s’agissait un lâcher-prise total.

Cette prise de conscience n’a rien changé en ce qui concerne l’antipathie d’aller se coucher, car je continuais à me réveiller au milieu de la nuit à des terreurs nocturnes. J’avais peur de mourir sur le coup. Je tremblais et je me sentais atrocement seule. Après le réveil, je me rendormais souvent dans un sommeil plus doux et calme: ce n’était qu’un mauvais rêve!

D’un point de vue psychologique, je voyais ma peur de la mort être la conséquance de tous ces moments où ma vie avait subi une menace de mort. Je voulais comprendre pourquoi les flammes de souffrance à l’intérieur de moi ne cessait de foudroyer. Dans ma tête commençait à poindre une pensée, que c’était le moment de ma naissance le moment le plus important, le plus dévastateur. Là, la vie s’est battue pour moi pour un long moment. Cette lutte était encore inscrite dans ma physiologie: mon système nerveux m’avait toujours communiqué un sentiment de ne pas pouvoir avancer ni reculer et qu’il n’y avait aucune aide nulle part. Mon système était resté coincé dans les premiers moments de ma vie.

Ensuite, j’ai reçu la grâce. Aux moments de réveil dans la nuit, je pouvais rester plus présente et j’avais plus d’espace à l’intérieur de moi pour écouter ma souffrance. Je suivais chaque crampe d’angoisse et je m’identifiais à un petit corps humain dont le cœur battait avec un stress monstrueux pour arriver à la vie. Juste au moment où je m’approchais de la solution, où je me disais que le problème était que je sentais toujours n’avoir pas le droit d’exister, j’ai eu une autre vision subite.

Comme dans mon sommeil, je me trouvais dans un état sans corps, le sursaut était un appel pour revenir dans mon corps physique. Ceci m’a évoqué les moments lorsque mon âme et mon esprit ont dû prendre forme. J’ai compris que ç’avait été encore pire avant ma naissance, quand l’incarnation a eu lieu. Bien sûr, je comprends que maintenant, c’est plutôt pratique ici sur cette planète d’avoir un corps 😀 . Je me dis que nous sommes tous fragiles à ces moments-là, à savoir au moment où notre être s’incarne, et aussi lorsque la forme matérielle commence à se défaire et notre corps va retourner à la terre.

11402959_998254176874814_44954296694863874_n

ILTAIHMISIÄ

Nykyään aikaisin nukkumaan meno tuntuu miellyttävältä. Siksi joskus jopa menen aikaisin nukkumaan. Vuosikymmenten ajan nukahtaminen oli todella vastenmielistä. Suhteellisen myöhään kiinnostuin ymmärtämään miksi. Tai ehkä ymmärrys tuli itsestään joogan myötä. Nukkumaanmeno on eräänlainen symbolinen kuolema. Nukahtamishetkellä meidän pitää antautua ja päästää irti.

Tästä ymmärryksestä huolimatta ahdistus nukkumaanmenoa kohtaan jatkui, koska heräilin öisin kauhuun. Totaaliseen pelkoon, että kuolen nyt. Koko kehoni vapisi ja olin lohduttoman yksinäinen. Heräämisen jälkeen saatoin kuitenkin nukahtaa rauhoittuneena: se olikin vain pahaa unta!

Psykologisesti yhdistelin kuolemanpelkoani kaikkiin kokemiini tilanteisiin, joissa elämäni oli ollut uhattuna. Yritin ymmärtää miksi sisälläni riehuivat vieläkin nuo tuskan liekit. Syntymäni nousi ehdottomaksi voittajaksi kaikkien muiden vastaavien hetkien joukosta. Silloin elämä oli kamppaillut minussa pitkään ja näen, että se jättikin leimansa minuun. Tuon taistelun jäljet olivat jättäneet tuntuvan muiston fysiologiaani. Suurimman osan elämästäni hermostoni on viestittänyt minulle, etten pääse eteen enkä taakse eikä apua tule mistään. Aivan kuin olisin tosiaan juuttunut elämäni alkupisteeseen ja jatkuvassa tukehtumistilassa.

Armo satoi päälleni, kun sain noihin yöllisiin hetkiin lisää tilaa ja tietoisuutta. Seurasin jokaista ahdistuksen kouristusta valppaana, eläydyin pieneksi ihmiskehoksi, jonka sydän pumppaa kaikella potentiaalillaan verta ja yrittää tehdä tietä elämään. Juuri kun luulin päässeeni ratkaisun lähteelle ja pelänneeni aina sitä, että en saa syntyä, mielessäni välähtikin toinen visio.

Unitilassa olin päästänyt irti kehosta ja kun sitten havahduin jostain syystä ja heräsin, se oli kuin kutsu palata kehoon. Se taas muistutti siitä, kun sieluni ja henkeni ovat joutuneet ottamaan fyysisen muodon. Hirvittävämpää olikin ollut kokemus siitä, kun olin alkanut inkarnoitua. Onhan siitä muodosta nyt toki käytännön hyötyä, kun olen tällä planeetalla 😀 . Tajuan, että aivan yhtä haasteellinen kokemus on se, kun alamme saada ruumiillista muotoa kuin se, kun kehomme alkaa kaivata maaksi jälleen ja on aika luopua tämän elämän kodista.

Photo Catherine Chenu

∞ peacemakers’ choices ∞

I’ve never really been against anything or anybody. I just find it very unnatural for myself to be in a state of being against even when I don’t like how people behave. I do have strong emotions when I witness unjustice, but this doesn’t make me take a position of opposition. The unjustice makes me see the right thing in a clearer way and makes me want to act for the right thing.

Should we be against war, because we want peace? Against chauvinists, because we want equality and respect between genders? Or could we just stand for peace and for human rights? Can we be vegan to stop animal suffering for our part without being against those who are not vegan? Should we be against people who don’t care or can we just care, because we do, no matter what others are like?

I think so. I feel we lose our energy by being against. It seems to me that people who are against something, are against many things. Inside they have already a negativity that makes them choose this side of the situation. They see always a battlefield whenever there’s a disagreement and they see the attack as a solution. They easily take others as enemies.

People may think that when we stick to the ideals of yoga, for example non-violence, compassion and contentment we become passive. But we can work a lot more for good things when we detach ourselves from negative energy.

I’ve never seen a fruitful solution in situations in which some people are against some others. It’s only a possibility to create more hate, separatedness and discrimination. Maybe we all can stand for what we love and live for and strengthen that and not pay attention to what is not in line with that?

13996121_10206801561866974_3443757683528649373_o

∞ EN PAIX ∞

Je n’ai jamais vraiment pu me mettre contre quelque chose ou quelqu’un. Je ne trouve pas naturel pour moi de me trouver dans un état négatif pareil même quand je n’aime pas la façon dont les gens se comportent. J’éprouve des émotions fortes quand je suis témoin des injustices, mais cela ne me fait pas prendre une position d’opposition. L’injustice me permet de voir les bonnes choses plus clairement et de les renforcer.

Devrions-nous être contre la guerre, parce que nous voulons la paix? Contre les chauvinistes, parce que nous tenons à l’égalité et le respect entre les sexes? Ou bien, pourrions-nous juste être pour la paix et les droits des femmes? Pouvons-nous vivre une vie végane pour arrêter la souffrance des animaux sans être contre ceux qui ne sont pas véganes? Devrions-nous être contre les gens qui se fîchent de pas mal de choses et continuer à donner de l’importance à des choses qui nous tiennent à cœur peu importe comment sont les autres?

Je crois que la réponse est oui. Nous perdons notre énergie en étant contre quoi que ce soit. Il me semble que ceux qui sont contre une chose, trouvent souvent des situations pour être contre pas mal de choses. À l’intérieur, ils ont déjà une négativité qui les influence, qui les fait choisir ce côté de la situation. Ils voient un champ de bataille là où il y a un désaccord et puis c’est plutôt une attaque qu’ils voient comme une solution. Ils prennent les autres facilement comme ennemis.

Les gens peuvent penser que quand nous nous engageons pour les idéaux du yoga comme par exemple, la non-violence, la compassion et le contentement, nous devenons passifs. Mais en fait, nous pouvons travailler pour les bonnes choses beaucoup plus efficacement lorsque nous nous détachons de l’énergie négative.

Je n’ai jamais vu une solution fructueuse là où les gens sont contre les uns les autres. C’est juste une possibilité de créer plus de haine et de discrimination. Peut-être pourrions-nous tous défendre ce que nous aimons et ce pourquoi nous vivons d’une manière paisible et ignorer les choix de ceux qui sont à l’opposition aux nôtres?

∞ RAUHANTAHTOA ∞

En ole koskaan oikeastaan ollut mitään tai ketään vastaan. Minulle ei ole luontevaa olla sellaisessa olotilassa silloinkaan, kun en pidä siitä miten ihmiset käyttäytyvät. Tunteeni ovat voimakkaita, kun näen epäoikeudenmukaisuutta, mutta en silloinkaan tunne, että minun pitäisi ottaa vastustajan asema. Ennemminkin tunnen voivani nähdä oikean asian kirkkaammin, kun vääryys sen osoittaa ja näin voin siirtyä hyvän asian puolelle.

Pitäisikö meidän olla sotaa vastaan, kun haluamme rauhaa? Entä sukupuolisovinisteja vastaan, koska haluamme tasa-arvoa ja kunnioitusta eri sukupuolten välille? Vai voisimmeko yksinkertaisesti seistä rauhan ja heikompien oikeuksien puolesta? Voimmeko olla vegaaneja lopettaaksemme omasta puolestamme eläinten kärsimyksen olematta niitä vastaan, jotka eivät ole vegaaneja? Pitäisikö meidän arvostella välinpitämättömiä ihmisiä vai voisimmeko itse kuitenkin välittää, koska välitämme, huolimatta siitä millaisia muut ovat?

Uskon, että menetämme paljon energiaa olemalla asioita vastaan. Minusta tuntuu, että ihmiset, jotka ovat jotain vastaan, löytävät usein jotain mitä vastaan olla. Heidän sisällään on jo negativiinen lataus, joka saa heidät valitsemaan tilanteissa tämän position. He näkevät taistelutantereita kaikkialla missä on erimielisyyttä ja he näkevät hyökkäyksen ratkaisuna. He pitävät helposti muita vihamiehinään.

Ihmiset saattavat ajatella, että kun sitoudumme joogan ihanteisiin kuten väkivallattomuuteen, myötätuntoon ja tyytyväisyyteen, meistä tulee jotenkin passiivisia. Mutta itse asiassa me voimme tehdä paljon enemmän hyvien asioiden eteen, kun irrotamme itsemme negatiivisesta energiasta.

En ole koskaan nähnyt hedelmällistä ratkaisua tilanteissa, joissa jotkut ihmiset ovat toisia vastaan. Vastakkainasettelu vain luo lisää vihaa ja erillisyyttä. Ehkä me kaikki voisimme seistä niiden asioiden puolesta, joita rakastamme ja joiden vuoksi elämme ja antaa niiden vahvistua miettimättä niiden ihmisten valintoja, jotka eivät ole linjassa omien valintojemme kanssa?

Photo by Mari Jannela

Life’s answer

We humans meet different crisis in life. For example in different biological and psychological phases we meet challenges through which we grow and achieve a new maturity. Big life changes which are either planned or completely unexpected can also mean a crisis. And then sometimes we are in the middle of an existential crisis. We ask ourselves what’s the meaning of life.

Usually when we talk about existential crisis, we refer to a psychological crisis where our mind doesn’t leave us alone. It tries to figure out why we exist, what’s the purpose of life. These times of questioning may come with age, when our values change, but they can also pop up any time. Whatever answer we come up with, it doesn’t satisfy us. The mind faces a dilemma and the anxiety goes on.

If our yoga practice has developed our consciousness about the prana, vital energy, our existential crisis might have a different nature. The questions are nevertheless the same. But instead of being thought about they are felt in the body.

One of the questions is “Do my life have a purpose?” In other words: “Do I have a place here, do I have the right to exist”? Who can answer this question? Nobody. Or anybody. Do I have a meaning for humanity, for the planet? On a bigger scale maybe not.

Only life can answer that question. The answer is always: ⭐ YES ⭐ But can you hear it really? You have the right to be. You have a mission, because life brought you here. Once you are touched directly by life’s answer, once you totally feel that answer, the psychological crisis won’t ever come back. You feel the belonging to life deep in your energy. You’re connected to life forever.

LA VIE NOUS RÉPOND

Nous traversons tous des crises dans la vie. Il y a des phases biologiques et psychologiques durant lesquelles nous atteignons à une nouvelle maturité à condition d’avoir fait face à des défis qu’elles nous présentent. Les grands changements dans la vie que nous avons voulus ou qui sont arrivés comme surprise peuvent également provoquer une crise. Et parfois nous avons perdu le sens de la vie. Nous sommes dans une crise existentielle.

En général, lorsque nous parlons de crise existentielle, nous référons à une crise psychologique où notre mental ne nous lâche pas. Il continue à poser des questions de savoir pourquoi nous sommes là. Ces questions émergent avec des âges différents, quand nos valeurs de vie changent, mais elles peuvent surgir à n’importe quel moment. Peu importe quelle réponse nous trouvons, elle ne satisfait pas notre mental. Le dilemme dans le mental persiste et l’anxiété persévère.

Si nous avons développé une bonne conscience du prana, énergie vitale, par la pratique du yoga, notre crise existentielle peut avoir une nature différente. Les questions sont les mêmes, mais au lieu d’être pensées, elles sont ressenties.

Une de ces questions est: “Est-ce que ma vie a une valeur?” En d’autres mots: “Est-ce que j’ai une place dans l’existence?” Qui peut répondre à cette question? Personne. Ou bien n’importe qui. Est-ce que j’ai de l’importance pour l’humanité, pour la planète? Sur une grande échelle, peut-être pas.

Il n’y a que la vie qui peut répondre à cette question. La réponse est toujours: ⭐ OUI ⭐ Mais pouvons-nous l’entendre vraiment? Nous avons le droit d’exister, de vivre. Nous avons une mission, car la vie nous a voulus. Lorsque nous sommes directement touchés par la réponse que la vie nous donne, lorsque nous ressentons la réponse totalement, la crise psychologique ne reviendra plus jamais. Nous sentons une appartenance profonde à la vie dans notre énergie. Nous sommes connectés à la vie à jamais.

1902830_835978626435704_5807139066612481388_n

ELÄMÄ VASTAA

Meillä ihmisillä on erilaisia kriisejä elämässämme. Eri elämänvaiheet tuovat biologisia ja psykologisia haasteita, joiden kohtaaminen ja läpikäyminen nostaa meidät uudelle kypsyystasolle. Suuret elämänmuutokset, joita toteutamme tai jotka tulevat yllätyksenä voivat myös saada aikaan kriisin. Joskus elämän tarkoituksen miettiminen kietoo meidät kokonaan sisäänsä. Meillä on olemassaolon kriisi.

Eksitenssikriisistä puhuessamme viittaamme yleensä sellaiseen psykologiseen kriisiin, jossa mielemme ei päästä meitä otteestamme. Yritämme ymmärtää miksi olemme olemassa, mitä varten, ketä varten. Tällaiset kysymykset nousevat helposti pintaan eri ikävaiheissa, kun arvomaailmassammekin tapahtuu muutos, mutta ne voivat nousta esiin ihan milloin vain muulloinkin. Vaikka löydämme perusteluja olemassaolomme tärkeydelle, mieli tulee sille rajalle, jossa tyydyttävää vastausta ei löydy. Dilemma pysyy ja ahdistunut olo sen mukana.

Jos joogaharjoittelumme on kehittänyt tietoisuuttamme pranasta, elämänenergiasta, voi eksistenssikriisimme olla eri luonteinen. Kysymykset voivat olla täysin samat, mutta sen sijaan, että me pohtisimme niitä, me tunnemme ne kehossamme.

Yksi näistä kysymyksistä on: “Onko elämälläni joku merkitys?” Toisin sanoin: “Onko minulla paikka maailmassa?” Kuka voi vastata tähän? Ei kukaan. Tai kuka tahansa. Onko minulla merkitystä ihmiskunnalle, tälle planeetalle? Ei varmaankaan suuressa mittakaavassa.

Vain elämä voi vastata meille. Elämän vastaus on aina: ⭐ KYLLÄ ⭐ Mutta kuulemmeko sen? Meillä on oikeus olla olemassa ja elää. Meillä jokaisella on tehtävä, koska elämä on niin päättänyt. Kun saamme vastauksen suoraan elämältä, ei psykologinen kriisi palaa enää koskaan. Tunnemme syvästi energiassamme, että kuulumme elämälle. Olemme siihen ikuisessa yhteydessä.

Photo: Catherine Chenu