Saving energy

The yoga practice is about one going inside and making connection to one’s different layers. However life outside the practice is always about relating. Relating to others and relating to the world.

How we relate with the world, is a very interesting issue. The relation we have with the world reflects our general attitude in life behind which the fundamental force is either trust or fear. The fundamental force grows from our physiology which is the accumulation of our past experiences in action.

It’s our physiology that greatly influences our way to use our energy. When we trust life we do things with passion and without saving our energy. The energy is multiplied and we are filled with joy. But when we are scared to lose our energy we want to do the minimum. We do the maximum to do the minimum and we really lose our energy. Some people are constantly on a save mode and that’s why they are tired.

What makes us save our energy is the intuituive feeling that the energy is constantly leaking out of us. And that might be true. There are reasons for that. The energy flow can be blocked or weakened on the mental level, on the emotional level or in the physical body because we somehow refuse to receive life as it comes.

Sometimes we put the brake on to find a solution in our mind that could make the situation more suitable for us. We create something that’s not there. But actually when we stop life’s natural flow it always turns against ourselves. There’s no healthy solution through thinking. When we try to change the reality it’s our own thinking that sucks our energy.

When it comes to our emotional life, if we try to find a solution not to feel what we really feel our emotions are either dispersed or restricted. In the end, the refusal of real emotions makes us feel so bad, that we stop feeling. We use a great amount of energy in order to feel what we want to feel. This is how we emotionally live outside the reality and this also weakens our energy.

All the superficial mess calms down, when we accept whatever there is – with our body. We need to listen to our body and accept the feelings and sensations that are present. The acceptance namely means huge energy. In any case, in any situation, we can go deeper to the bodily sensation and make friends with it. The research should not be intellectual, but energetical, because the answer that makes us peaceful will be on the energy level.

This kind of behaviour of trying to modify the life’s flow comes from fear and creates fear. If we want to build a life without fear, we need to be aware of our physiology. We observe how it sometimes says no to life due to past experiences. We can decide not to act from that physiologal truth, but from our awareness. We change our natural response little by little. We take righteous action despite the bad feeling and that’s healing.

Osho was a spiritual master who underlined totality in whatever we undertake and whatever we feel. To live without fear, we really need to surrender to what is. This is power of presence. The presence means not to have our thoughts, emotions or energy dispersed. Whatever is there, we take it inside. We are one with what is. This is peace. This is trust. This is love.

ÉCONOMES

La pratique du yoga consiste de se rencontrer à l’intérieur de soi-même pour s’y familiariser avec toutes les couches perceptibles. Et pourtant, la vie en dehors de la pratique n’est rien d’autre que des relations avec l’extérieur. Nous sommes en relation avec les autres et avec le monde dans lequel nous vivons.

Quelle est notre relation avec le monde est une question intéressante. La relation que nous entretenons avec le monde, reflète notre attitude de vie en général. Derrière cette attitude se trouve notre force fondamentale qui puise soit dans la peur soit dans la confiance. Cette force émerge de notre physiologie qui est l’accumulation de nos expériences passées en mouvement.

Notre physiologie influence beaucoup notre façon de mettre notre énergie en action. Quand nous avons confiance dans la vie, nous faisons les choses avec passion et sans nous économiser. Le résultat est une énergie multipliée et épanouie. Mais quand nous avons peur de perdre notre énergie, nous nous économisons. Nous faisons le maximum pour faire le minimum et c’est là, que nous perdons notre énergie. Il y a des gens qui ne font que s’économiser et c’est en fait pour ça qu’ils sont fatigués.

Pourquoi est-ce que nous essayons d’économiser notre énergie? Certainement parce qu’intuitivement nous avons le sentiment que notre vitalité peut se perdre. Et c’est peut-être vrai! Il y a des raisons pour ça. L’énergie peut se bloquer au niveau mental, émotionnel ou bien dans le corps physique parce que d’une façon ou d’une autre, nous arrêtons la vie dans son écoulement.

Parfois, nous freinons l’énergie vitale parce que nous préférons trouver une solution qui nous convienne mieux que la réalité. Nous créons dans notre tête quelque chose qui n’existe pas. Mais, lorsque nous arrêtons le flow naturel de la vie, tôt ou tard, ça tourne contre nous. Il n’y a pas de solution saine par la pensée. C’est la volonté de changer la réalité par nos pensées qui nous fait perdre notre énergie.

Quand à notre vie émotionnelle, si nous nous efforçons de trouver une solution pour ne pas sentir ce que nous sentons, soit nos émotions se dispersent soit elles sont réduites. À la fin, par le refus de vivre nos émotions réelles une inertie s’installe. Nous utilisons une bonne quantité d’énergie pour sentir ce que nous voulons sentir. Nous ne sommes plus dans la réalité et c’est exactement ceci qui nous affaiblit.

Tout le chaos superficiel va se calmer dès que nous acceptons ce qu’est – dans et avec notre corps physique. Nous devons écouter notre corps et accepter les émotions et les ressentis présents. Il y a une énergie énorme dans l’acceptation. Dans toutes les situations, nous pouvons aller plus loin dans le ressenti et devenir ami avec celui-ci. La recherche ne devrait pas être intellectuel ou mental, mais énergetique. Car la solution qui va nous apaiser va être un ressenti énergétique dans le corps.

Ce genre de comportement de vouloir modifier la vie vient de peur et génère de la peur. Si nous voulons bâtir une nouvelle vie sans peur, c’est par la conscience de notre physiologie que ça se fait. Nous observons comment elle dit non à la vie quelquefois à cause de notre passé. Au lieu d’agir à partir de cette vérité physiologique, nous agissons à partir de notre conscience. Nous changeons notre réaction naturelle petit à petit. Malgré les ressentis plutôt désagréables, nous agissons pour notre vrai bien. Cela est le véritable remède.

Osho était un maître spirituel qui soulignait l’importance de la totalité dans tous ce que nous entreprenons et dans tout ce que nous ressentons. Pour vivre sans peur, nous devons nous abandonner complètement à la réalité. C’est ça la force de la présence. La présence veut dire les pensées, les émotions et l’énergie présentes, pas dispersées. Quoi qu’il y en ait, nous sommes un avec ce qui est. C’est ça la paix. C’est ça la confiance. C’est ça l’amour.

SÄÄSTÖLINJA

Joogassa on kyse siitä, että ihminen syventyy itseensä ja löytää yhteyden erilaisiin kerroksiin itsessään. Kuitenkin elämä harjoituksen ulkopuolella on sitä, että olemme suhteessa itsemme ulkopuolelle. Olemme suhteessa muihin ihmisiin ja maailmaan.

Miten olemme suhteessa maailmaan, onkin mielenkiintoinen kysymys. Suhteemme maailmaan määräytyy pitkälti yleisen elämänasenteemme kautta. Sen takana taas vaikuttaa perustavaa laatua oleva voima, joka on kallistunut joko pelon tai luottamuksen puoleen. Tämä voima nousee fysiologiastamme, joka on elämänhistoriamme kerryttämä sisäinen toimintamallimme.

Fysiologiamme määrää pitkälle siitä miten käytämme energiaamme. Kun
luotamme elämään, teemme asioita intohimoisesti ja itseämme säästelemättä.
Saamme toiminnastamme energiaa ja täytymme ilosta. Kun taas varomme käyttämästä energiaamme, teemme vain minimin. Teemme maksimin voidaksemme tehdä minimin ja näin energiamme kuluu hukkaan. Joillakin ihmisillä on tapana säästää itseään kaikessa ja he ovat väsyneitä juuri siksi.

Mikä sitten saa meidät säästämään energiaamme? Usein intuitiivinen tunne
siitä, että jokin kuluttaa energiaamme jatkuvasti. Näin voi tosiaan ollakin. Siihen on erilaisia syitä. Energia voi olla pysähtynyt tai pienentynyt mielessämme, tunteissamme tai kehossamme, koska me jollain tavalla kieltäydymme ottamasta elämää vastaan siten kuin se tulee.

Joskus laitamme nimittäin jarrut päälle halutessamme löytää mielemme
avulla itsellemme miellyttävämmän ratkaisun. Keksimme jotain mikä ei ole totta. Mutta aina kun pysäytämme elämän luonnollisen virtauksen, se kääntyy meitä itseämme vastaan. Ajattelun avulla ei terveellistä ratkaisua löydy. Kun yritämme muuttaa todellisuutta mieleiseksemme, kulutamme energiamme loppuun omalla ajattelullamme.

Tunne-elämässä tämä näkyy siten, että jos yritämme olla tuntematta mitä oikeasti
tunnemme, energiamme joko hajaantuu tai kaventuu. Lopulta tunteiden torjuminen alkaa tuntua niin pahalta, ettemme jaksa tuntea enää mitään. Käytämme energiamme tunteaksemme tunteita, jotka tuntuvat meistä paremmalle kuin todelliset tunteemme. Todellisuudesta irti oleminen väistämättä heikentää meitä.

Kaikki pinnalla pyörivä kaaos lakkaa, kun hyväksymme todellisuuden –
kehollamme ja kehossamme. Meidän tulee kuunnella kehoamme ja ottaa sillä vastaan tunteet ja tuntemukset. Hyväksymisessä on valtava energia. Jokaisessa tilanteessa on olennaista seurata tuntemuksia pintaa syvemmälle. Tuntemusten tutkiminen ei ole älyllistä, koska vastaus on joka tapauksessa energeettinen. Sillä se vastaus, josta meihin laskeutuu rauha, on energeettinen tunne kehossa.

Elämän virtaa vastaan kääntyminen syntyy pelosta ja synnyttää lisää pelkoa. Kun haluamme rakentaa elämää uusiksi ilman pelkoa, meidän pitää olla tietoisia fysiologiastamme. Joskus se sanoo elämälle ei jonkun aiemman kokemuksemme vuoksi. Me voimme päättää olla toimimatta tuosta fysiologisesta totuudesta käsin ja lähteä liikkeelle korkeammasta tietoisuudesta. Muutamme tietoisuuden avulla fysiologiaamme, kun toimimme oikein silloinkin, kun se meidän kehossamme tuntuu pahalta. Näin oma toimintamme parantaa meitä.

Osho oli henkinen mestari, joka painotti totaalisuuden käsitettä. Hänen mielestään oli tärkeää, että mitä ikinä teemmekään, mitä ikinä tunnemmekaan, antaudumme sille täysin. Jos haluamme elää ilman pelkoa, meidän tulee antautua todellisuudelle. Se on läsnäolon voimaa. Läsnäolo on sitä, etteivät ajatuksemme, tunteemme tai energiamme ole hajallaan. Mitä ikinä tapahtuukin, otamme sen vastaan. Olemme yhtä sen kanssa mikä on totta. Tämä on rauhaa, luottamusta ja rakkautta.

Photo by Anne

Advertisements

Which way?

We all have different kind of responsibilities. But some of them are just imaginary. We carry other people’s burdens, we worry about their lives. We need something that takes our attention out of our own life. Our worrying doesn’t help others, because we can’t change much in their lives. It’s not our responsibility. Our own life is our responsibility.

M. Scott Peck, the late American psychiatrist who profusely wrote about spiritual growth made an interesting division in his clients’ attitude toward responsibility. People with neurosis think everything is their fault and they try to take responsibility for others. People with a personal disorder don’t take enough responsibility. They think everything is always other’s fault and other’s responsibility. To recapitulate: People who are not taking the responsibility in a healthy way are lost in their lives.

People who are not psychiatric patients, don’t have such visible symptoms, but the same division can be made in people’s attitudes in general. Your relation to life is reflected in how you take responsibility. The unhealthy attitude toward the responsibility finds its expression though in the continuous inner struggles of trying and pleasing.

Some people are all the time trying, pushing, striving. Life is a battlefield in which they constantly need to conquer something or struggle for something. They are endlessly responsible. Pleasers usually dislike challenges and they prefer others take the responsibility not to be blaimed for anything. They feel already terribly guilty. Both represent an attitude of a victim.

Trying is tension. Tension is ego which means that the freedom is gone. Trying is an attitude of someone who doesn’t trust life. When you try, you have an image in your mind to be fulfilled. So you live in your mind’s world, not in the reality. Usually there is an image of failure or success. The doing should end up according to your expectations. Instead of striving and trying to do things, why are you not simply doing what you want to do? When you’re free from your mind’s dominance, doing is happiness. Doing is relaxing. Trying is not even a possible state of mind, when you put yourself totally to something. What is there to try in life?

You may want to please others, but you can’t. You can’t please by pleasing. You have the pressure of pleasing only because you don’t face yourself, your inner voice, your inner strength and beauty. If you can’t be fully yourself you diminish yourself to please. This way you can never feel who you really are. Neither can others. Pleasing guarantees the perpetuation of insecurity and guilt.

Self-healing is possible. By action. You don’t succeed with tension. You’re not living your life for anybody else, but you. When you stop trying and pleasing, you become free and responsible. You respond to life’s pulsation and wisdom.

LE CHOIX DU CHEMIN

Nous avons tous des responsabilités. Mais il y en a qui sont seulement imaginaires. Nous portons des fardeaux des autres, nous nous soucions pour eux, car nous voulons trouver quelque chose pour dévier notre attention de nous-mêmes. Nos soucis ne changent rien dans la vie de personne. La vie des autres n’est pas notre responsabilité. La nôtre, par contre, l’est.

Le psychiatre américain, M. Scott Peck, qui traitait la maturité spirituelle dans ses livres, faisait une division intéressante parmi ses clients et leur rapport avec la responsabilité. Les gens névrotiques veulent prendre la responsabilité sur tout et pour tout le monde. Ils vivent dans le sentiment que tout est leur faute. Ainsi, tout est aussi leur responsabilité. De cette manière, ils dispersent leur énergie un peu partout et en même temps ils se détachent du centre de leur propre vie. Le comportement opposé se trouve chez les gens avec un trouble de la personnalité. Ils ne prennent pas assez de responsabilité, car à leur avis, tout est la faute des autres et ainsi la responsabilité est aussi à eux à prendre. En conclusion, les gens ne comprenant pas quelle est leur responsabilité, sont perdus dans la vie.

En ce qui concerne les patients psychiatriques, les symptômes sont souvent très visibles et les attitudes pathologiques, mais la même dichotomie peut se faire aussi chez les gens en général. La relation avec la vie se reflète dans le sens de responsabilité. La rapport immature à l’égard de la responsabilité conduit à la lutte interne qui se traduit en effort continuel à l’intérieur ou en gestes pour plaire.

Il y en a qui sont tout le temps en train de s’efforcer intérieurement à faire quelque chose. La vie est un champ de bataille dans lequel il faut constamment conquérir, lutter et vaincre. La responsabilité de ces gens n’a pas de limites. Ceux qui veulent plaire, par contre, tiennent les défis à l’écart, car ils préfèrent que la responsabilité soit prise par les autres. Comme ça, personne ne pourra leur reprocher quoi que ce soit. Ça serait trop pour leur sentiment de culpabilité déjà vif. Les deux attitudes sont des attitudes de victimes dans la vie.

Lorsque nous menons la vie avec cette idée qu’il y des efforts à faire, nous sommes déjà dans la tension. La tension, par contre, révèle la présence de l’égo et ceci veut dire que la personne a perdu sa liberté. C’est cet effort à l’intérieur qui prouve que nous ne faisons pas confiance à la vie. Quand nous faisons des efforts, nous avons une image que nous voulons réaliser. Nous sommes dans notre mental, pas dans la réalité. Pourquoi, au lieu de nous efforcer à faire, ne pourrions-nous pas tout simplement faire ce que nous voulons? Si nous créons une vision, il nous reste soit à avoir peur d’échouer soit à attendre un succès. Notre action devrait donc aboutir à un résultat que nous avons dans la tête. Si nous sommes libres à l’intérieur, l’action est détendue et nous sommes détendus. Quand nous nous adonnons complètement à ce que nous faisons, il est impossible d’essayer quoi que ce soit. Ça serait déranger la beauté de l’action, ça serait ridicule même. Il n’y a rien à essayer dans la vie. Juste faire.

Si nous avons envie de plaire aux autres, il faut savoir que c’est impossible. On ne peut pas plaire en plaisant. L’envie de plaire surgit quand nous ne nous rencontrons pas. Nous ne connaissons pas notre propre voix, notre beauté, notre force. Lorsque nous ne pouvons pas être présents pour nous-mêmes, nous nous diminuons pour plaire aux autres. C’est ainsi que nous nous empêchons de nous connaître et nous empêchons les autres de nous connaître aussi. L’insécurité et la culpabilité ne font que croître.

Nous pouvons nous guérir nous-mêmes en changeant notre comportement. Nous
pouvons arrêter de nous efforcer à faire et à plaire. Le cadeau de notre vie n’est destinée qu’à nous. Elle est à nous! On ne peut pas être heureux si on es tendu. Quand il n’y a plus d’effort ni de volonté de plaire, on deviens libre et responsable. On répond directement à la pulsation de la vie et on puise dans sa sagesse inépuisable.

OMA TIE

Meillä kaikilla on erilaisia vastuita. Jotkut vastuista ovat kuitenkin vain omaa kuvitelmaamme. Kannamme muiden ihmisten taakkoja, murehdimme heidän elämäänsä, koska tarvitsemme jotain, joka vie huomiomme pois itsestämme. Murehtimisemme ei auta ketään, koska se ei muuta mitään kenenkään elämässä. Muiden elämä ei ole meidän vastuullamme. Oma elämämme sen sijaan on.

Edesmennyt amerikkalainen psykiatri M. Scott Peck, joka käsitteli henkistä kasvua monissa kirjoissaan, teki mielenkiintoisen jaon omien potilaittensa suhteesta vastuuseen. Neuroottiset ihmiset haluavat ottaa vastuun kaikesta ja kaikilta. He nimittäin tuntevat, että kaikki on heidän syytään. Kaikki on siis myös heidän vastuullaan. Näin he hajottavat energiansa kaikkialle ja irrottavat samalla otteensa omasta elämästään. Vastakkainen käyttäytymismalli löytyy puolestaan niiltä, joilla on jokin persoonallisuushäiriö. He eivät ota tarpeeksi vastuuta. Heidän mielestään kaikki on muiden syytä ja siten myös muiden vastuulla. Vastuun kiertäminen on toisenlainen tapa elää irti omasta elämästään.

Psykiatrisilla potilailla oireet ovat näkyviä ja asenteet usein patologisia, mutta samantyyppinen jako voidaan tehdä ihmisten kesken yleisestikin. Suhde elämään peilautuu vastuunottamisen kautta ja vääristynyt suhde vastuuseen taas näkyy jatkuvassa sisäisessä taistelussa joko yrittämisen tai miellyttämisen muodossa.

Jotkut ihmiset ponnistelevat koko ajan jonkun asian vuoksi. Elämä on taistelukenttä, jossa on aina uusia valloitettavia alueita ja jotain minkä vuoksi taistella. Näiden ihmisten vastuu ei lopu mihinkään. Miellyttäjät taas pitävät haasteet kaukana. Heidän mielestään on parempi, että joku muu ottaa vastuun. Näin kukaan ei voi syyttää heitä mistään. Se olisi liikaa heidän polttavalle syyllisyydentunnolleen. Molemmat asenteet ovat uhriutta elämän edessä.

Yrittäminen on jännitystä. Jännitys kertoo aina egon läsnäolosta ja siitä, että ihmisen vapaus on mennyt. Jatkuva sisäinen yrittäminen kertoo epäluottamuksesta elämään. Kun yrität, mielessäsi on kuva, johon haluat päästä. Olet mielesi maailmassa, et todellisuudessa. Kun luot itse jonkun vision, saat sen jälkeen pelätä epäonnistumista tai toivoa menestystä. Tekemisen pitäisi tuottaa lopputulos, joka mielessäsi on. Miksi yrittämisen sijaan et voisi vain tehdä mitä haluat? Kun on sisäisesti vapaa, tekeminen on rentoutta. Kun antaudut tekemiselle, yrittäminen ei ole edes mahdollinen mielentila. Se olisi jopa täysin naurettava ajatus. Mitä yrittämistä elämässä edes on?

Jos haluat miellyttää muita, on hyvä tietää, ettei se ole mahdollista. Et voi miellyttämällä miellyttää. Miellyttämisen tarve nousee siitä, ettei kohtaa itseään. Ei kohtaa omaa ääntään, kauneuttaan ja voimaansa. Kun ihminen ei voi olla täydesti itsensä, hän pienentää itsensä miellyttämään muita. Näin hän ei voi oppia tuntemaan itseään, kuten ei kukaan muukaan voi. Epävarmuus ja syyllisyys vain kasvavat kasvamistaan.

Itsensä voi parantaa muuttamalla käytöstään. Et voi olla onnellinen, jos jännität. Elämäsi ei ole tarkoitettu kenellekään muulle kuin sinulle itsellesi. Kun lopetat yrittämisen ja miellyttämisen sinusta tulee vapaa ja vastuullinen. Vastaat suoraan elämän sykkeeseen ja olet yhteydessä elämän viisauteen.

 

Burning heart

One thing that yoga usually cultivates in us is our capacity to distinguish right from wrong. Our mind can’t never really know the right from wrong the same way our heart can. But if our heart is not alive, we need to ask our mind or find answers in the common moral rules.

For me personally it’s been fascinating to relive my life’s rights and wrongs through my yoga practice. It has brought up some very ordinary moments of my past which suddenly felt different in my heart. I realized how I had hurt somebody. I hadn’t been connected to my heart back then and that’s why it was possible not to be conscious of some essential parts of reality. I don’t know if I finally hurt anybody. But I do know I hurt my own heart.

In the same way the practice has reminded me unmistakenly if somebody did me wrong even if I didn’t feel it the moment it happened. My heart has remembered also love I was given way back when my mind didn’t see it at all. To x-ray the past has been mostly gratifying, but facing these situations has meant also feelings like shame, disappointment and guilt. The love I could feel later for people I might have hurt in the past was the only feeling that remained. The past was repaired, my heart was repaired.

The yoga practice opens the blocks in our heart. We can’t change the past, but we can look at it with the new eyes, with openness and understanding of the heart. Instead of judging ourselves, we can bring one more layer to yourself of the past. This is also the way to stop guiltifying others. We bring the light of consciousness to the past and make it richer with our love.

I believe that accepting our own blindness or weakness can really help us to accept other people. When we feel they do wrong, we can already anticipate the moment when they see the situation later with their heart. To make them see, anyway, is not our duty. Every heart has its own mysteries, its own rhythm to open up.

CŒUR EN FLAMMES

Une chose que le yoga nous apprend à cultiver, c’est comment distinguer le bien du mal. Notre mental n’est pas le meilleur instrument pour cet objectif. C’est notre cœur qui possède toutes les qualités pour le faire. Mais si notre cœur n’est pas éveillé, le seul moyen que nous ayons, c’est le dialogue avec notre mental ou les réflexions à l’égard de la morale commune.

Grâce à ma pratique, j’ai pu contempler le bien et le mal de mon passé à plusieurs reprises. Ça a été fascinant. Ça a été un peu comme si les choses arrivaient à la châine à un rythme ralenti. Beaucoup de ces choses n’avaient été que des moments très ordinaires de ma vie jusqu’au moment où j’ai senti un pincement dans mon cœur et une vision a émergé comme une flamme. À ce moment-là, j’ai compris, que j’avais blessé quelqu’un n’ayant pas été connectée à mon cœur et c’est ainsi que j’avais perdu ma sensibilité à l’égard de certaines choses. En fin de compte, il se peut que je n’aie blessé personne, mais ce qui est sûr, c’est que j’ai blessé mon propre cœur.

J’ai également pu sentir les blessures que j’avais subies moi-même dans le passé et qui à l’époque étaient passé inaperçues à mon cœur. Ou bien l’amour qui avait été présent pour moi à un moment dans mon passé, ne m’avait pas touché. Le mental a tout perçu à sa façon et ensuite tout emmagasiné sans cette dimension du cœur. Passer le passé sous les rayons x est très gratifiant. Parfois surgissent des sentiments de honte, de déception ou même de culpabilité. Mais quand le cœur voit, l’amour qui répare tout.

Le yoga ouvre des nœuds de notre cœur et ceci permet à notre mental de voir les choses telles qu’elles sont. Nous ne pouvons pas changer le passé, mais nous pouvons avoir un regard riche sur lui. Il n’y a aucune raison de se sentir coupable, mais il faut plutôt rajouter une dimension de plus à cette personne du passé que nous étions. Ce n’est pas la peine non plus d’accuser les autres de quoi que soit, mais porter la lumière de la conscience sur le passé et la nous enrichir la vie.

Je suis convaincue que plus nous nous comprenons nous-mêmes et plus nous nous acceptons tels que nous avons été, avec des moments d’inconscience, plus facilement nous pouvons comprendre les autres. Aussi quand nous sentons qu’ils font du mal, nous pouvons déjà anticiper le moment où leurs cœurs vont s’attendrir et ils voient la même situation avec leurs cœurs. Il n’est pourtant pas notre devoir de le leur apprendre, ou de les presser à voir. C’est le leur. Chaque cœur a ses propres mystères et son propre rythme pour s’ouvrir.

PALAVA SYDÄN

Eräs asia mitä jooga meissä ihmisissä kehittää on oikean ja väärän erottelukyky. Mielemme ei voi tietää oikeaa ja väärää siinä mielessä kuin sydämemme tietää. Jos sitten sydämemme on tukossa eikä kerro meille mikä on oikein, joudumme turvautumaan mieleemme tai tukeudumme valinnoissamme vallitsevaan moraalikäsitykseen.

Itselleni on ollut mielenkiintoista katsoa oman elämäni oikeaa ja väärää uudelleen ja uudelleen, kun harjoituksen myötä eteeni on lipunut asioita menneisyydestäni kuin hidastetulta liukuhihnalta. Monet näistä asioista olivat olleet vain harmiton osa elettyä elämääni siihen asti kunnes yhtenä päivänä sydämessäni tuntuva välähdys herätti minut tajuamaan miten olin loukannut jotakuta. En ollut ollut yhteydessä sydämeeni ja siten noissa menneisyyden hetkissä on ollut mahdollista sivuuttaa jotakin todella olennaista. Ehkä en loppujen lopuksi edes loukannut ketään toista, mutta haavoitin ainakin omaa sydäntäni.

Yhtä lailla sydämeeni on palautunut niitä hetkiä milloin minua on kohdeltu väärin tai vaihtoehtoisesti suurella rakkaudella. Mieleni oli taltioinut asiat omalla erilaisella tavallaan. Tällainen menneisyyden läpivalaisu on ollut enimmäkseen antoisaa. Se on koskettanut toisinaan häpeällä, pettymyksen tunteilla ja joskus syyllisyydelläkin. Mutta se on koskettanut nimenomaan rakkaudella, joka on korjannut kaiken. Kun olen tuntenut rakkauden, joka olisi ollut paikallaan joskus aikaisemmin, se on ottanut oman paikkansa menneisyydessä.

Jooga ojentaa näitä mutkia meille suoriksi. Eihän menneisyyttä voi muuttaa, mutta sen voi nähdä uusin silmin, kokea laajasti ja ymmärtävästi. Itseään ei tarvitse syytellä, vaan menneisyyden minäänsä voi tuoda uuden tason. Ketään muutakaan ei kannata syyttää, vaan on hyvä antaa tietoisuuden valaista menneitä hetkiä ja näin antaa elämän rikastua entisestään.

Uskon, että oman ajoittaisen sokeutensa hyväksyminen ja itsensä ymmärtäminen todella auttaa meitä hyväksymään muita ihmisiä. Kun koemme heidän tekevän väärin, voimme ehkä jo aavistaa sen hetken, jolloin he joskus vielä näkevät sydämellään. Meidän tehtävämme ei kuitenkaan ole opettaa heitä tai kiirehtiä heitä näkemään. Se on jokaisen oma tehtävä. Jokaisella sydämellä on oma mysteerinsä ja jokaisen sydämen avautumisella oma rytminsä.

Photo by Mari Jannela

Fear factors

There was a time in my past when I understood something important about the anatomy of fear. I had agonized for such a long time and gradually realized why. I had analyzed and handled many different fears one by one inside of me and my mind I had found solutions to each one of them. Some fears came back every once in a while appearing only in certain kind of situations, some others were replayed frequently.

When I was young I was mostly worried about my money situation. I spent a lot of time in finding a solution to how to pay my bills even if the due dates were still far away. I was anxious, I felt awful and couldn’t fall asleep. When I finally fell asleep I was totally tense and full of distress.

I decided not to think of money issues just before sleep or in the night time. It worked. I realized that I naturally didn’t worry about them in the day time at all. My conclusion was that it was not so much about the bills than it was about the time I did the thinking. In the late evening or in the night some things take different proportions and they feel more threatening. I also learned that when the fear takes over, it’s not the best moment to look for a solution. The mind is narrower and less creative.

I was free of worries, because I decided to be and promised myself not to think of them. The fear remained though. Sometimes a very pure feeling of fear emerged. It came often in the night and grabbed my guts. I had a subconscious pressure to find a reason, a cause for that. My mind found often the same cause and if it wasn’t scary enough, I kept on looking for another outer reason. I usually found one to justify my fear. Until I realized that I could allow the fear be in my body without looking for a reason. There is rarely a rational reason to be afraid. Our mind wants a reason to be able to solve the problem over and over again.

The sensation of fear is very human. It means we feel sometimes fragile and unsure just because we are human. When we accept these feelings, the sensation in the body is not restricted or stopped and can then find a flow again. The fear becomes naturally its opposite again, a feeling of warmth and security. We don’t have to be scared. We just need to accept the bodily sensation of fear, integrate it into the whole and not to mix it with things and situations.

FACTEUR PEUR

Il y a eu un temps dans ma vie où j’ai pu comprendre quelque chose d’important par rapport à l’anatomie de la peur. J’agonisais dans mes peurs pendant des années avant d’arriver au point de voir de quoi il s’agissait vraiment. J’avais pris l’habitude d’analyser et de traiter différentes peurs une par une et j’avais réussi de trouver des solutions dans ma tête à chacune d’elles. Certaines réapparaissaient de temps à autre et certaines d’autres revenaient me perturber plus fréquemment.

Dans ma jeunesse, j’avais des soucis d’argent graves, imaginaires, bien sûr. Je passais des heures à trouver des solutions à savoir comment payer mes factures même si la date limite était encore loin. Je me sentais très mal, j’étais paralysée, ce qui m’empêchait de dormir. Quand finalement, j’ai pu trouver le sommeil, je me suis endormie angoissée.

J’ai pris la décision de ne pas penser à ma situation financière juste avant de me coucher ou aux heures nocturnes. Ça a marché! J’en ai tiré la conclusion que le problème n’était pas l’argent, mais le moment où j’y pensais. Les choses prennent différentes proportions selon le moment, qu’on les considère dans la journée ou bien dans l’obscurité de la nuit. Tout peut nous paraître plus menaçant dans la nuit. J’ai également compris que quand nous sommes installés dans la peur, ce n’est pas le moment de chercher une solution, car notre perspective est déjà plus étroite et le mental moins créatif.

Mais la peur est restée malgré tout. Je n’avais plus de soucis, car j’en avais décidé ainsi et que je m’étais promis de ne pas penser à ceux-ci. C’est là, qu’émergait une peur pure sans aucune attache à quoi que ce soit. Elle arrivait pour me tétaniser au milieu de la nuit et me prenait par les tripes. J’étais sous la pression de trouver une cause, une raison pour ma peur. Très souvent, j’ai trouvé la même cause et au cas où elle n’était pas assez effrayante, je continuais ma recherche de connecter ma peur à une autre chose extérieure. Que j’ai pu trouver et ainsi justifier ma peur. Jusqu’au jour où j’ai accepté la peur dans mon corps sans chercher une explication. Rarement, il y a une raison rationnelle pour avoir peur. Notre mental voudrais être celui qui crée un problème et puis, le résout.

Le sentiment de peur nous prouve que nous sommes humains. Nous sommes humains lorsque nous nous sentons parfois fragiles et uncertains. Lorsque nous acceptons ces émotions, la sensation peut continuer son cheminement dans le corps. Lorsqu’elle n’est pas arrêtée ni contrainte, elle va se transformer en son opposition, un sentiment de sécurité. Nous n’avons pas à avoir peur. Nous devons juste accepter la sensation dans le corps, l’intégrer et jamais la mêler avec les choses et les situations

PELKOKERTOIMIA

Joskus piehtaroituani kauan omissa peloissani, ymmärsin jotain pelon anatomiasta, siitä mistä pelkäämisessä on omalla kohdallani kyse. Olin käsitellyt sisälläni tiettyä pelkoja aina pelko kerrallaan ja löytänyt niihin ratkaisun, ainakin mielessäni. Jotkut pelot ja huolet toistuivat samankaltaisissa tilanteissa ja jotkut taas ilmenivät tiheämmin ja ikään kuin automaattisesti.

Nuorena esimerkiksi raha-asiat tulivat mieleeni nukkumaan mennessäni. Mietin mistä saan rahaa laskujen maksuun, vaikka eräpäivät saattoivat olla vielä kaukana. Hätäännyin, voin huonosti enkä saanut unta. Nukahdin lopulta ahdistukseen.

Kun sitten päätin olla ajattelematta raha-asioita nukkumaan mennessä tai yöllä, huomasin, että en ajatellut niitä muutenkaan enää. Päättelin, että kyse ei ollutkaan raha-asioista eikä laskuista, vaan siitä, että iltayö oli sellaista aikaa, jolloin asiat näyttivät uhkaavammilta kuin päivällä. Siitä opin myös sen, että kun pelko kourii, ei ole aika ajatella. Ei ole sopiva hetki selvittää asioita, kun perspektiivi on kaventunut ja mieli siten menettänyt luovuutensa.

Kuitenkin näissä tilanteissa, joissa lopetin ajattelun, saattoi pelon tunne edelleen olla läsnä. Monesti pelko hiipi sisuksiini ja puristi sisälmyksiäni. Tajusin miten koin alitajuisesti tarvetta löytää pelolle kohteen. Löysin monesti saman kohteen ja jos se ei toiminut, mieleni etsi jotain muuta, mutta aina se onnistui löytämään jonkun ulkoisen kohteen. Sitten taas pelkäsin. Kunnes tajusin, että voin antaa pelon tunteen olla etsimättä sille syytä. Sille kun ei edes ole monestikaan järkiperäistä syytä. Mielemme toivoisi voivansa löytää syyn, jotta pelon voisi selättää.

Kuitenkin pelon tunne on inhimillinen tunne nimenomaan sellaisena tunnetilana, joka tuntuu epävarmuutena, haurautena, ja johon ei ole mitään ulkopuolista syytä. Kun sille antautuu, se muuttuu taas vähitellen vastakohdakseen, lämmöksi ja turvallisuudentunteeksi. Mitään ei tarvitse pelätä. Pelko vain pitää ottaa osaksi elämää kytkemättä sitä mihinkään asioihin.

Photo by Mari Jannela

evening person

Nowadays I love going to bed early. And sometimes I even do. But almost all my life I’ve greatly disliked to go to sleep. It was relatively late I was interested in knowing why. Maybe the answer came with the practice of yoga. I realized how going to sleep symbolized death and reminded me about it, because it’s the moment we need to surrender and let go.

That realization didn’t change the antipathy towards the moment of going to bed, because I kept waking up in the middle of the night of the fear that I’m dying right now. I had nights terrors. I trembled, I felt awfully lonely. After the wakeful moment I often fell asleep again and then slept calmly: It was just a bad dream!

Psychologically I connected my fear of death to all those moments where my life had been under threat. I wanted to understand why all these flames of pain were still burning inside of me. The winner of all the fearful moments was the moment of my birth. Life was then struggling to save me for a long time and I think it left a mark in me. Most of my life I’ve felt that I can’t go forward, I can’t go back and nobody helps me to get somewhere. In a way I’ve felt I’ve been stuck to the first moments of my life. My whole physiology carried the memory of being almost asphyxiated.

Then I received mercy. In my nigtly moments, there was more space and consciousness. I watched vigilantly every cramp of anxiousness I felt. I imagined the organism I was back then trying to push its way into life. When I was getting somewhere where I thought the problem was – that there was on overwhelming feeling that I have no right to be born, another vision filled me.

As in my dream state I got into the bodiless feeling and when something woke me up, it was like a call to come back to my body. This reminded my whole being of the moment when my soul and my spirit had to take a form on. It had been actually worse before my birth, when the incarnation was taking place. Of course, I agree, it’s easier on this planet to have a form 😀 . I realized that we can feel really fragile both ways when we are taking on a material form and also when the process starts to reverse and we return to the earth.

PLUTÔT DU SOIR

Aujourd’hui, j’aime bien aller tôt au lit. Ce qui veut dire que je le fais même parfois. Mais presque toute ma vie, j’ai eu une aversion pour me coucher tôt. Et c’était relativement tard que je me suis intéressée de savoir pourquoi. En fait, la réponse venait un jour toute seule grâce à la pratique du yoga. Je me suis rendu compte que le sommeil correspondait symboliquement à la mort. Il s’agissait un lâcher-prise total.

Cette prise de conscience n’a rien changé en ce qui concerne l’antipathie d’aller se coucher, car je continuais à me réveiller au milieu de la nuit à des terreurs nocturnes. J’avais peur de mourir sur le coup. Je tremblais et je me sentais atrocement seule. Après le réveil, je me rendormais souvent dans un sommeil plus doux et calme: ce n’était qu’un mauvais rêve!

D’un point de vue psychologique, je voyais ma peur de la mort être la conséquance de tous ces moments où ma vie avait subi une menace de mort. Je voulais comprendre pourquoi les flammes de souffrance à l’intérieur de moi ne cessait de foudroyer. Dans ma tête commençait à poindre une pensée, que c’était le moment de ma naissance le moment le plus important, le plus dévastateur. Là, la vie s’est battue pour moi pour un long moment. Cette lutte était encore inscrite dans ma physiologie: mon système nerveux m’avait toujours communiqué un sentiment de ne pas pouvoir avancer ni reculer et qu’il n’y avait aucune aide nulle part. Mon système était resté coincé dans les premiers moments de ma vie.

Ensuite, j’ai reçu la grâce. Aux moments de réveil dans la nuit, je pouvais rester plus présente et j’avais plus d’espace à l’intérieur de moi pour écouter ma souffrance. Je suivais chaque crampe d’angoisse et je m’identifiais à un petit corps humain dont le cœur battait avec un stress monstrueux pour arriver à la vie. Juste au moment où je m’approchais de la solution, où je me disais que le problème était que je sentais toujours n’avoir pas le droit d’exister, j’ai eu une autre vision subite.

Comme dans mon sommeil, je me trouvais dans un état sans corps, le sursaut était un appel pour revenir dans mon corps physique. Ceci m’a évoqué les moments lorsque mon âme et mon esprit ont dû prendre forme. J’ai compris que ç’avait été encore pire avant ma naissance, quand l’incarnation a eu lieu. Bien sûr, je comprends que maintenant, c’est plutôt pratique ici sur cette planète d’avoir un corps 😀 . Je me dis que nous sommes tous fragiles à ces moments-là, à savoir au moment où notre être s’incarne, et aussi lorsque la forme matérielle commence à se défaire et notre corps va retourner à la terre.

ILTAIHMISIÄ

Nykyään aikaisin nukkumaan meno tuntuu miellyttävältä. Siksi joskus jopa menen aikaisin nukkumaan. Vuosikymmenten ajan nukahtaminen oli todella vastenmielistä. Suhteellisen myöhään kiinnostuin ymmärtämään miksi. Tai ehkä ymmärrys tuli itsestään joogan myötä. Nukkumaanmeno on eräänlainen symbolinen kuolema. Nukahtamishetkellä meidän pitää antautua ja päästää irti.

Tästä ymmärryksestä huolimatta ahdistus nukkumaanmenoa kohtaan jatkui, koska heräilin öisin kauhuun. Totaaliseen pelkoon, että kuolen nyt. Koko kehoni vapisi ja olin lohduttoman yksinäinen. Heräämisen jälkeen saatoin kuitenkin nukahtaa rauhoittuneena: se olikin vain pahaa unta!

Psykologisesti yhdistelin kuolemanpelkoani kaikkiin kokemiini tilanteisiin, joissa elämäni oli ollut uhattuna. Yritin ymmärtää miksi sisälläni riehuivat vieläkin nuo tuskan liekit. Syntymäni nousi ehdottomaksi voittajaksi kaikkien muiden vastaavien hetkien joukosta. Silloin elämä oli kamppaillut minussa pitkään ja näen, että se jättikin leimansa minuun. Tuon taistelun jäljet olivat jättäneet tuntuvan muiston fysiologiaani. Suurimman osan elämästäni hermostoni on viestittänyt minulle, etten pääse eteen enkä taakse eikä apua tule mistään. Aivan kuin olisin tosiaan juuttunut elämäni alkupisteeseen ja jatkuvassa tukehtumistilassa.

Armo satoi päälleni, kun sain noihin yöllisiin hetkiin lisää tilaa ja tietoisuutta. Seurasin jokaista ahdistuksen kouristusta valppaana, eläydyin pieneksi ihmiskehoksi, jonka sydän pumppaa kaikella potentiaalillaan verta ja yrittää tehdä tietä elämään. Juuri kun luulin päässeeni ratkaisun lähteelle ja pelänneeni aina sitä, että en saa syntyä, mielessäni välähtikin toinen visio.

Unitilassa olin päästänyt irti kehosta ja kun sitten havahduin jostain syystä ja heräsin, se oli kuin kutsu palata kehoon. Se taas muistutti siitä, kun sieluni ja henkeni ovat joutuneet ottamaan fyysisen muodon. Hirvittävämpää olikin ollut kokemus siitä, kun olin alkanut inkarnoitua. Onhan siitä muodosta nyt toki käytännön hyötyä, kun olen tällä planeetalla 😀 . Tajuan, että aivan yhtä haasteellinen kokemus on se, kun alamme saada ruumiillista muotoa kuin se, kun kehomme alkaa kaivata maaksi jälleen ja on aika luopua tämän elämän kodista.

Photo Catherine Chenu

∞ peacemakers’ choices ∞

I’ve never really been against anything or anybody. I just find it very unnatural for myself to be in a state of being against even when I don’t like how people behave. I do have strong emotions when I witness unjustice, but this doesn’t make me take a position of opposition. The unjustice makes me see the right thing in a clearer way and makes me want to act for the right thing.

Should we be against war, because we want peace? Against chauvinists, because we want equality and respect between genders? Or could we just stand for peace and for human rights? Can we be vegan to stop animal suffering for our part without being against those who are not vegan? Should we be against people who don’t care or can we just care, because we do, no matter what others are like?

I think so. I feel we lose our energy by being against. It seems to me that people who are against something, are against many things. Inside they have already a negativity that makes them choose this side of the situation. They see always a battlefield whenever there’s a disagreement and they see the attack as a solution. They easily take others as enemies.

People may think that when we stick to the ideals of yoga, for example non-violence, compassion and contentment we become passive. But we can work a lot more for good things when we detach ourselves from negative energy.

I’ve never seen a fruitful solution in situations in which some people are against some others. It’s only a possibility to create more hate, separatedness and discrimination. Maybe we all can stand for what we love and live for and strengthen that and not pay attention to what is not in line with that?

∞ EN PAIX ∞

Je n’ai jamais vraiment pu me mettre contre quelque chose ou quelqu’un. Je ne trouve pas naturel pour moi de me trouver dans un état négatif pareil même quand je n’aime pas la façon dont les gens se comportent. J’éprouve des émotions fortes quand je suis témoin des injustices, mais cela ne me fait pas prendre une position d’opposition. L’injustice me permet de voir les bonnes choses plus clairement et de les renforcer.

Devrions-nous être contre la guerre, parce que nous voulons la paix? Contre les chauvinistes, parce que nous tenons à l’égalité et le respect entre les sexes? Ou bien, pourrions-nous juste être pour la paix et les droits des femmes? Pouvons-nous vivre une vie végane pour arrêter la souffrance des animaux sans être contre ceux qui ne sont pas véganes? Devrions-nous être contre les gens qui se fîchent de pas mal de choses et continuer à donner de l’importance à des choses qui nous tiennent à cœur peu importe comment sont les autres?

Je crois que la réponse est oui. Nous perdons notre énergie en étant contre quoi que ce soit. Il me semble que ceux qui sont contre une chose, trouvent souvent des situations pour être contre pas mal de choses. À l’intérieur, ils ont déjà une négativité qui les influence, qui les fait choisir ce côté de la situation. Ils voient un champ de bataille là où il y a un désaccord et puis c’est plutôt une attaque qu’ils voient comme une solution. Ils prennent les autres facilement comme ennemis.

Les gens peuvent penser que quand nous nous engageons pour les idéaux du yoga comme par exemple, la non-violence, la compassion et le contentement, nous devenons passifs. Mais en fait, nous pouvons travailler pour les bonnes choses beaucoup plus efficacement lorsque nous nous détachons de l’énergie négative.

Je n’ai jamais vu une solution fructueuse là où les gens sont contre les uns les autres. C’est juste une possibilité de créer plus de haine et de discrimination. Peut-être pourrions-nous tous défendre ce que nous aimons et ce pourquoi nous vivons d’une manière paisible et ignorer les choix de ceux qui sont à l’opposition aux nôtres?

∞ RAUHANTAHTOA ∞

En ole koskaan oikeastaan ollut mitään tai ketään vastaan. Minulle ei ole luontevaa olla sellaisessa olotilassa silloinkaan, kun en pidä siitä miten ihmiset käyttäytyvät. Tunteeni ovat voimakkaita, kun näen epäoikeudenmukaisuutta, mutta en silloinkaan tunne, että minun pitäisi ottaa vastustajan asema. Ennemminkin tunnen voivani nähdä oikean asian kirkkaammin, kun vääryys sen osoittaa ja näin voin siirtyä hyvän asian puolelle.

Pitäisikö meidän olla sotaa vastaan, kun haluamme rauhaa? Entä sukupuolisovinisteja vastaan, koska haluamme tasa-arvoa ja kunnioitusta eri sukupuolten välille? Vai voisimmeko yksinkertaisesti seistä rauhan ja heikompien oikeuksien puolesta? Voimmeko olla vegaaneja lopettaaksemme omasta puolestamme eläinten kärsimyksen olematta niitä vastaan, jotka eivät ole vegaaneja? Pitäisikö meidän arvostella välinpitämättömiä ihmisiä vai voisimmeko itse kuitenkin välittää, koska välitämme, huolimatta siitä millaisia muut ovat?

Uskon, että menetämme paljon energiaa olemalla asioita vastaan. Minusta tuntuu, että ihmiset, jotka ovat jotain vastaan, löytävät usein jotain mitä vastaan olla. Heidän sisällään on jo negativiinen lataus, joka saa heidät valitsemaan tilanteissa tämän position. He näkevät taistelutantereita kaikkialla missä on erimielisyyttä ja he näkevät hyökkäyksen ratkaisuna. He pitävät helposti muita vihamiehinään.

Ihmiset saattavat ajatella, että kun sitoudumme joogan ihanteisiin kuten väkivallattomuuteen, myötätuntoon ja tyytyväisyyteen, meistä tulee jotenkin passiivisia. Mutta itse asiassa me voimme tehdä paljon enemmän hyvien asioiden eteen, kun irrotamme itsemme negatiivisesta energiasta.

En ole koskaan nähnyt hedelmällistä ratkaisua tilanteissa, joissa jotkut ihmiset ovat toisia vastaan. Vastakkainasettelu vain luo lisää vihaa ja erillisyyttä. Ehkä me kaikki voisimme seistä niiden asioiden puolesta, joita rakastamme ja joiden vuoksi elämme ja antaa niiden vahvistua miettimättä niiden ihmisten valintoja, jotka eivät ole linjassa omien valintojemme kanssa?

Photo by Mari Jannela

Desire-hopping

It’s through the practice of yoga I gradually became conscious of my constant state of dissatisfaction. I wasn’t happy even when I got what I had wanted.

For example when I wanted to do my yoga practice and got on my mat, something else more fascinating came to my mind 💡 . Then I waited impatiently to finish my practice to be able to do what I felt I wanted to do. When I had finished my practice and could do what I wanted, I had another inspiration and I didn’t feel doing what I just had thought I wanted to do.

With a growing astonishment I saw myself in similar situations everywhere. When I had decided to go to the theater to see an interesting play, I felt I’d rather stay at home to spend a cosy evening and relax all by myself. And when I had decided to have a cosy evening at home, I felt anxious to miss something exciting happening outside.

This is the vicious circle many spiritual traditions have been talking about for millenia. The suffering in human life is caused by the desire. It can be hard to understand how the desire could be the cause of the suffering before we realize that mind always wants something we don’t have. Whatever we get we’re not satisfied with. This is how mind works. It leads us away from the present moment. It also makes it impossible for us to love ourselves. We are never enough.

Usually we need to become completely frustrated with a life like that, with a mind that makes us go on with an imaginary thirst. Then we are ready to step out from the circle and surrender to a life with meditation. The meditation first stops the mind momentarily to be present in this moment and this experience guides the mind in all moments. We become watchful not to create new desires and we learn to desire what is already present. This is how every moment becomes precious and unique. And that’s what they are: they never come back again.

DÉSIR, DÉLIRE

C’est par la pratique du yoga que je suis devenue consciente de l’état d’insatisfaction constant dans lequel je vivais. Je n’étais pas contente même quand j’obtenais ce que je voulais.

Quand par exemple, j’attendais le moment de ma pratique pour être tranquille et quand le moment s’est finalement présenté, une autre idée fascinante avait déjà remplacé celle de faire ma pratique 💡 . Alors, pendant ma pratique, je n’attendait que la fin pour pouvoir réaliser mon idée. Lorsque j’étais libre de le faire, je me suis rendu compte qu’une autre pensée m’envahissait, une autre inspiration m’emportait et que je ne voulais plus ce que j’avais voulu un moment avant. Je commençais à voir le mécanisme.

Je me voyais répéter ce fonctionnement dans différentes situations. Quand j’avais pris la décision d’aller voir une pièce de théâtre intéressante, je ne voulais rien d’autre que passer la soirée tranquillement à la maison. Et lorsque j’avais décidé de passer la soirée chez moi, j’étais angoissée de manquer quelque chose de magnifique qui se passait à l’extérieur.

Ce cercle vicieux est quelque chose de connu dans les traditions spirituelles depuis les millénaires. Le désir est toujours accompagné de souffrance et il en est la cause. On a peut-être du mal à saisir comment un désir pourrait provoquer la souffrance sauf que quand on comprend qu’on veut toujours autre chose que ce que l’on a. Nous pouvons tout avoir et pourtant nous restons sur notre soif. Ceci est une des caractéristiques du mental. De désirer. Et de partir ailleurs. Ce qui fait aussi que nous ne pouvons pas nous aimer. Nous ne sommes jamais assez bien.

Ce n’est que lorsque nous sommes totalement frustrés d’une telle vie, que vient le moment de sortir du cercle et de s’adonner à la méditation. La méditation permet d’arrêter le mental d’abord momentanément et puis cette expérience va guider le mental de rester présent dans d’autres circonstances. Elle ne va plus créer de nouveaux désirs, mais aimer ce qui est déjà là. C’est comme ça que tous les moments de la vie sont vécus comme précieux et uniques. Ce qu’ils sont d’ailleurs: Il ne reviennent plus jamais.

PING-PONGGG

Joogaharjoittelun avulla tulin aikanani tietoiseksi siitä, etten ollut koskaan todella tyytyväinen. En ollut onnellinen silloinkaan, kun sain toivomani.

Aloin kiinnittää asiaan huomiota. Sain huomata, että kun odotin pääseväni joogaamaan ja rauhoittumaan ja kun sitten pääsin, mielessäni virisikin ajatus tehdä jotain muuta kiehtovaa 💡 . Sitten odotin, että joogaharjoitus päättyisi ja voisin toteuttaa ajatukseni. Kun olin siinä vaiheessa, huomasin, että joku toinen ajatus valtasi mieleni enkä halunnutkaan enää niin paljon sitä mitä olin juuri hetkeä ennen halunnut.

Yhä enemmän tuli tilanteita, joissa sain nähdä saman toistuvan. Kun olin päättänyt mennä katsomaan mielenkiintoista näytelmää, olisinkin halunnut viettää lokoisan koti-illan. Kun taas olin päättänyt viettää koti-illan, iski ahdistus jäädä paitsi jostain jännittävästä.

Tästä on kyse, kun henkisissä traditioissa puhutaan siitä, että ihmisen elämä on kärsimystä ja se johtuu halusta. On ehkä vaikea käsittää miten halu voisi olla kärsimyksen syy paitsi kun huomaa, että haluaa aina muuta kuin on. Ei koskaan halua sitä mitä saa. Tämä on mielen ominaisuus. Haluta jotain ja kurkottaa tästä hetkestä pois. Se tekee myös itsensä rakastamisen mahdottomaksi. Näemme itsemme aina puutteellisina.

Yleensä ihmisen pitää tulla turhautumisessa todella tiensä päähän ennen kuin meditaatio alkaa kiinnostaa. Mielen janoisuus tuntuu raskaalta ja elämää kutistavalta. Meditaation merkitys on siinä, että se ensin hetkellisesti pysäyttää mielen tähän hetkeen ja sitten ohjaa sitä muussakin toiminnassa olemaan tässä. Me itse pysymme valppaina siten, että emme lähde kehittämään haluja, jotka veisivät meidät tästä hetkestä pois. Opimme haluamaan sitä mitä meillä on. Näin me tunnemme jokaisen hetken kallisarvoisuuden ja ainutlaatuisuuden. Sitähän jokainen hetki on. Yksikään niistä ei enää koskaan palaa.