evening person

Nowadays I love going to bed early. And sometimes I even do. But almost all my life I’ve greatly disliked to go to sleep. It was relatively late I was interested in knowing why. Maybe the answer came with the practice of yoga. I realized how going to sleep symbolized death and reminded me about it, because it’s the moment we need to surrender and let go.

That realization didn’t change the antipathy towards the moment of going to bed, because I kept waking up in the middle of the night of the fear that I’m dying right now. I had nights terrors. I trembled, I felt awfully lonely. After the wakeful moment I often fell asleep again and then slept calmly: It was just a bad dream!

Psychologically I connected my fear of death to all those moments where my life had been under threat. I wanted to understand why all these flames of pain were still burning inside of me. The winner of all the fearful moments was the moment of my birth. Life was then struggling to save me for a long time and I think it left a mark in me. Most of my life I’ve felt that I can’t go forward, I can’t go back and nobody helps me to get somewhere. In a way I’ve felt I’ve been stuck to the first moments of my life. My whole physiology carried the memory of being almost asphyxiated.

Then I received mercy. In my nigtly moments, there was more space and consciousness. I watched vigilantly every cramp of anxiousness I felt. I imagined the organism I was back then trying to push its way into life. When I was getting somewhere where I thought the problem was – that there was on overwhelming feeling that I have no right to be born, another vision filled me.

As in my dream state I got into the bodiless feeling and when something woke me up, it was like a call to come back to my body. This reminded my whole being of the moment when my soul and my spirit had to take a form on. It had been actually worse before my birth, when the incarnation was taking place. Of course, I agree, it’s easier on this planet to have a form 😀 . I realized that we can feel really fragile both ways when we are taking on a material form and also when the process starts to reverse and we return to the earth.

PLUTÔT DU SOIR

Aujourd’hui, j’aime bien aller tôt au lit. Ce qui veut dire que je le fais même parfois. Mais presque toute ma vie, j’ai eu une aversion pour me coucher tôt. Et c’était relativement tard que je me suis intéressée de savoir pourquoi. En fait, la réponse venait un jour toute seule grâce à la pratique du yoga. Je me suis rendu compte que le sommeil correspondait symboliquement à la mort. Il s’agissait un lâcher-prise total.

Cette prise de conscience n’a rien changé en ce qui concerne l’antipathie d’aller se coucher, car je continuais à me réveiller au milieu de la nuit à des terreurs nocturnes. J’avais peur de mourir sur le coup. Je tremblais et je me sentais atrocement seule. Après le réveil, je me rendormais souvent dans un sommeil plus doux et calme: ce n’était qu’un mauvais rêve!

D’un point de vue psychologique, je voyais ma peur de la mort être la conséquance de tous ces moments où ma vie avait subi une menace de mort. Je voulais comprendre pourquoi les flammes de souffrance à l’intérieur de moi ne cessait de foudroyer. Dans ma tête commençait à poindre une pensée, que c’était le moment de ma naissance le moment le plus important, le plus dévastateur. Là, la vie s’est battue pour moi pour un long moment. Cette lutte était encore inscrite dans ma physiologie: mon système nerveux m’avait toujours communiqué un sentiment de ne pas pouvoir avancer ni reculer et qu’il n’y avait aucune aide nulle part. Mon système était resté coincé dans les premiers moments de ma vie.

Ensuite, j’ai reçu la grâce. Aux moments de réveil dans la nuit, je pouvais rester plus présente et j’avais plus d’espace à l’intérieur de moi pour écouter ma souffrance. Je suivais chaque crampe d’angoisse et je m’identifiais à un petit corps humain dont le cœur battait avec un stress monstrueux pour arriver à la vie. Juste au moment où je m’approchais de la solution, où je me disais que le problème était que je sentais toujours n’avoir pas le droit d’exister, j’ai eu une autre vision subite.

Comme dans mon sommeil, je me trouvais dans un état sans corps, le sursaut était un appel pour revenir dans mon corps physique. Ceci m’a évoqué les moments lorsque mon âme et mon esprit ont dû prendre forme. J’ai compris que ç’avait été encore pire avant ma naissance, quand l’incarnation a eu lieu. Bien sûr, je comprends que maintenant, c’est plutôt pratique ici sur cette planète d’avoir un corps 😀 . Je me dis que nous sommes tous fragiles à ces moments-là, à savoir au moment où notre être s’incarne, et aussi lorsque la forme matérielle commence à se défaire et notre corps va retourner à la terre.

ILTAIHMISIÄ

Nykyään aikaisin nukkumaan meno tuntuu miellyttävältä. Siksi joskus jopa menen aikaisin nukkumaan. Vuosikymmenten ajan nukahtaminen oli todella vastenmielistä. Suhteellisen myöhään kiinnostuin ymmärtämään miksi. Tai ehkä ymmärrys tuli itsestään joogan myötä. Nukkumaanmeno on eräänlainen symbolinen kuolema. Nukahtamishetkellä meidän pitää antautua ja päästää irti.

Tästä ymmärryksestä huolimatta ahdistus nukkumaanmenoa kohtaan jatkui, koska heräilin öisin kauhuun. Totaaliseen pelkoon, että kuolen nyt. Koko kehoni vapisi ja olin lohduttoman yksinäinen. Heräämisen jälkeen saatoin kuitenkin nukahtaa rauhoittuneena: se olikin vain pahaa unta!

Psykologisesti yhdistelin kuolemanpelkoani kaikkiin kokemiini tilanteisiin, joissa elämäni oli ollut uhattuna. Yritin ymmärtää miksi sisälläni riehuivat vieläkin nuo tuskan liekit. Syntymäni nousi ehdottomaksi voittajaksi kaikkien muiden vastaavien hetkien joukosta. Silloin elämä oli kamppaillut minussa pitkään ja näen, että se jättikin leimansa minuun. Tuon taistelun jäljet olivat jättäneet tuntuvan muiston fysiologiaani. Suurimman osan elämästäni hermostoni on viestittänyt minulle, etten pääse eteen enkä taakse eikä apua tule mistään. Aivan kuin olisin tosiaan juuttunut elämäni alkupisteeseen ja jatkuvassa tukehtumistilassa.

Armo satoi päälleni, kun sain noihin yöllisiin hetkiin lisää tilaa ja tietoisuutta. Seurasin jokaista ahdistuksen kouristusta valppaana, eläydyin pieneksi ihmiskehoksi, jonka sydän pumppaa kaikella potentiaalillaan verta ja yrittää tehdä tietä elämään. Juuri kun luulin päässeeni ratkaisun lähteelle ja pelänneeni aina sitä, että en saa syntyä, mielessäni välähtikin toinen visio.

Unitilassa olin päästänyt irti kehosta ja kun sitten havahduin jostain syystä ja heräsin, se oli kuin kutsu palata kehoon. Se taas muistutti siitä, kun sieluni ja henkeni ovat joutuneet ottamaan fyysisen muodon. Hirvittävämpää olikin ollut kokemus siitä, kun olin alkanut inkarnoitua. Onhan siitä muodosta nyt toki käytännön hyötyä, kun olen tällä planeetalla 😀 . Tajuan, että aivan yhtä haasteellinen kokemus on se, kun alamme saada ruumiillista muotoa kuin se, kun kehomme alkaa kaivata maaksi jälleen ja on aika luopua tämän elämän kodista.

Photo Catherine Chenu

∞ peacemakers’ choices ∞

I’ve never really been against anything or anybody. I just find it very unnatural for myself to be in a state of being against even when I don’t like how people behave. I do have strong emotions when I witness unjustice, but this doesn’t make me take a position of opposition. The unjustice makes me see the right thing in a clearer way and makes me want to act for the right thing.

Should we be against war, because we want peace? Against chauvinists, because we want equality and respect between genders? Or could we just stand for peace and for human rights? Can we be vegan to stop animal suffering for our part without being against those who are not vegan? Should we be against people who don’t care or can we just care, because we do, no matter what others are like?

I think so. I feel we lose our energy by being against. It seems to me that people who are against something, are against many things. Inside they have already a negativity that makes them choose this side of the situation. They see always a battlefield whenever there’s a disagreement and they see the attack as a solution. They easily take others as enemies.

People may think that when we stick to the ideals of yoga, for example non-violence, compassion and contentment we become passive. But we can work a lot more for good things when we detach ourselves from negative energy.

I’ve never seen a fruitful solution in situations in which some people are against some others. It’s only a possibility to create more hate, separatedness and discrimination. Maybe we all can stand for what we love and live for and strengthen that and not pay attention to what is not in line with that?

∞ EN PAIX ∞

Je n’ai jamais vraiment pu me mettre contre quelque chose ou quelqu’un. Je ne trouve pas naturel pour moi de me trouver dans un état négatif pareil même quand je n’aime pas la façon dont les gens se comportent. J’éprouve des émotions fortes quand je suis témoin des injustices, mais cela ne me fait pas prendre une position d’opposition. L’injustice me permet de voir les bonnes choses plus clairement et de les renforcer.

Devrions-nous être contre la guerre, parce que nous voulons la paix? Contre les chauvinistes, parce que nous tenons à l’égalité et le respect entre les sexes? Ou bien, pourrions-nous juste être pour la paix et les droits des femmes? Pouvons-nous vivre une vie végane pour arrêter la souffrance des animaux sans être contre ceux qui ne sont pas véganes? Devrions-nous être contre les gens qui se fîchent de pas mal de choses et continuer à donner de l’importance à des choses qui nous tiennent à cœur peu importe comment sont les autres?

Je crois que la réponse est oui. Nous perdons notre énergie en étant contre quoi que ce soit. Il me semble que ceux qui sont contre une chose, trouvent souvent des situations pour être contre pas mal de choses. À l’intérieur, ils ont déjà une négativité qui les influence, qui les fait choisir ce côté de la situation. Ils voient un champ de bataille là où il y a un désaccord et puis c’est plutôt une attaque qu’ils voient comme une solution. Ils prennent les autres facilement comme ennemis.

Les gens peuvent penser que quand nous nous engageons pour les idéaux du yoga comme par exemple, la non-violence, la compassion et le contentement, nous devenons passifs. Mais en fait, nous pouvons travailler pour les bonnes choses beaucoup plus efficacement lorsque nous nous détachons de l’énergie négative.

Je n’ai jamais vu une solution fructueuse là où les gens sont contre les uns les autres. C’est juste une possibilité de créer plus de haine et de discrimination. Peut-être pourrions-nous tous défendre ce que nous aimons et ce pourquoi nous vivons d’une manière paisible et ignorer les choix de ceux qui sont à l’opposition aux nôtres?

∞ RAUHANTAHTOA ∞

En ole koskaan oikeastaan ollut mitään tai ketään vastaan. Minulle ei ole luontevaa olla sellaisessa olotilassa silloinkaan, kun en pidä siitä miten ihmiset käyttäytyvät. Tunteeni ovat voimakkaita, kun näen epäoikeudenmukaisuutta, mutta en silloinkaan tunne, että minun pitäisi ottaa vastustajan asema. Ennemminkin tunnen voivani nähdä oikean asian kirkkaammin, kun vääryys sen osoittaa ja näin voin siirtyä hyvän asian puolelle.

Pitäisikö meidän olla sotaa vastaan, kun haluamme rauhaa? Entä sukupuolisovinisteja vastaan, koska haluamme tasa-arvoa ja kunnioitusta eri sukupuolten välille? Vai voisimmeko yksinkertaisesti seistä rauhan ja heikompien oikeuksien puolesta? Voimmeko olla vegaaneja lopettaaksemme omasta puolestamme eläinten kärsimyksen olematta niitä vastaan, jotka eivät ole vegaaneja? Pitäisikö meidän arvostella välinpitämättömiä ihmisiä vai voisimmeko itse kuitenkin välittää, koska välitämme, huolimatta siitä millaisia muut ovat?

Uskon, että menetämme paljon energiaa olemalla asioita vastaan. Minusta tuntuu, että ihmiset, jotka ovat jotain vastaan, löytävät usein jotain mitä vastaan olla. Heidän sisällään on jo negativiinen lataus, joka saa heidät valitsemaan tilanteissa tämän position. He näkevät taistelutantereita kaikkialla missä on erimielisyyttä ja he näkevät hyökkäyksen ratkaisuna. He pitävät helposti muita vihamiehinään.

Ihmiset saattavat ajatella, että kun sitoudumme joogan ihanteisiin kuten väkivallattomuuteen, myötätuntoon ja tyytyväisyyteen, meistä tulee jotenkin passiivisia. Mutta itse asiassa me voimme tehdä paljon enemmän hyvien asioiden eteen, kun irrotamme itsemme negatiivisesta energiasta.

En ole koskaan nähnyt hedelmällistä ratkaisua tilanteissa, joissa jotkut ihmiset ovat toisia vastaan. Vastakkainasettelu vain luo lisää vihaa ja erillisyyttä. Ehkä me kaikki voisimme seistä niiden asioiden puolesta, joita rakastamme ja joiden vuoksi elämme ja antaa niiden vahvistua miettimättä niiden ihmisten valintoja, jotka eivät ole linjassa omien valintojemme kanssa?

Photo by Mari Jannela

Desire-hopping

It’s through the practice of yoga I gradually became conscious of my constant state of dissatisfaction. I wasn’t happy even when I got what I had wanted.

For example when I wanted to do my yoga practice and got on my mat, something else more fascinating came to my mind 💡 . Then I waited impatiently to finish my practice to be able to do what I felt I wanted to do. When I had finished my practice and could do what I wanted, I had another inspiration and I didn’t feel doing what I just had thought I wanted to do.

With a growing astonishment I saw myself in similar situations everywhere. When I had decided to go to the theater to see an interesting play, I felt I’d rather stay at home to spend a cosy evening and relax all by myself. And when I had decided to have a cosy evening at home, I felt anxious to miss something exciting happening outside.

This is the vicious circle many spiritual traditions have been talking about for millenia. The suffering in human life is caused by the desire. It can be hard to understand how the desire could be the cause of the suffering before we realize that mind always wants something we don’t have. Whatever we get we’re not satisfied with. This is how mind works. It leads us away from the present moment. It also makes it impossible for us to love ourselves. We are never enough.

Usually we need to become completely frustrated with a life like that, with a mind that makes us go on with an imaginary thirst. Then we are ready to step out from the circle and surrender to a life with meditation. The meditation first stops the mind momentarily to be present in this moment and this experience guides the mind in all moments. We become watchful not to create new desires and we learn to desire what is already present. This is how every moment becomes precious and unique. And that’s what they are: they never come back again.

DÉSIR, DÉLIRE

C’est par la pratique du yoga que je suis devenue consciente de l’état d’insatisfaction constant dans lequel je vivais. Je n’étais pas contente même quand j’obtenais ce que je voulais.

Quand par exemple, j’attendais le moment de ma pratique pour être tranquille et quand le moment s’est finalement présenté, une autre idée fascinante avait déjà remplacé celle de faire ma pratique 💡 . Alors, pendant ma pratique, je n’attendait que la fin pour pouvoir réaliser mon idée. Lorsque j’étais libre de le faire, je me suis rendu compte qu’une autre pensée m’envahissait, une autre inspiration m’emportait et que je ne voulais plus ce que j’avais voulu un moment avant. Je commençais à voir le mécanisme.

Je me voyais répéter ce fonctionnement dans différentes situations. Quand j’avais pris la décision d’aller voir une pièce de théâtre intéressante, je ne voulais rien d’autre que passer la soirée tranquillement à la maison. Et lorsque j’avais décidé de passer la soirée chez moi, j’étais angoissée de manquer quelque chose de magnifique qui se passait à l’extérieur.

Ce cercle vicieux est quelque chose de connu dans les traditions spirituelles depuis les millénaires. Le désir est toujours accompagné de souffrance et il en est la cause. On a peut-être du mal à saisir comment un désir pourrait provoquer la souffrance sauf que quand on comprend qu’on veut toujours autre chose que ce que l’on a. Nous pouvons tout avoir et pourtant nous restons sur notre soif. Ceci est une des caractéristiques du mental. De désirer. Et de partir ailleurs. Ce qui fait aussi que nous ne pouvons pas nous aimer. Nous ne sommes jamais assez bien.

Ce n’est que lorsque nous sommes totalement frustrés d’une telle vie, que vient le moment de sortir du cercle et de s’adonner à la méditation. La méditation permet d’arrêter le mental d’abord momentanément et puis cette expérience va guider le mental de rester présent dans d’autres circonstances. Elle ne va plus créer de nouveaux désirs, mais aimer ce qui est déjà là. C’est comme ça que tous les moments de la vie sont vécus comme précieux et uniques. Ce qu’ils sont d’ailleurs: Il ne reviennent plus jamais.

PING-PONGGG

Joogaharjoittelun avulla tulin aikanani tietoiseksi siitä, etten ollut koskaan todella tyytyväinen. En ollut onnellinen silloinkaan, kun sain toivomani.

Aloin kiinnittää asiaan huomiota. Sain huomata, että kun odotin pääseväni joogaamaan ja rauhoittumaan ja kun sitten pääsin, mielessäni virisikin ajatus tehdä jotain muuta kiehtovaa 💡 . Sitten odotin, että joogaharjoitus päättyisi ja voisin toteuttaa ajatukseni. Kun olin siinä vaiheessa, huomasin, että joku toinen ajatus valtasi mieleni enkä halunnutkaan enää niin paljon sitä mitä olin juuri hetkeä ennen halunnut.

Yhä enemmän tuli tilanteita, joissa sain nähdä saman toistuvan. Kun olin päättänyt mennä katsomaan mielenkiintoista näytelmää, olisinkin halunnut viettää lokoisan koti-illan. Kun taas olin päättänyt viettää koti-illan, iski ahdistus jäädä paitsi jostain jännittävästä.

Tästä on kyse, kun henkisissä traditioissa puhutaan siitä, että ihmisen elämä on kärsimystä ja se johtuu halusta. On ehkä vaikea käsittää miten halu voisi olla kärsimyksen syy paitsi kun huomaa, että haluaa aina muuta kuin on. Ei koskaan halua sitä mitä saa. Tämä on mielen ominaisuus. Haluta jotain ja kurkottaa tästä hetkestä pois. Se tekee myös itsensä rakastamisen mahdottomaksi. Näemme itsemme aina puutteellisina.

Yleensä ihmisen pitää tulla turhautumisessa todella tiensä päähän ennen kuin meditaatio alkaa kiinnostaa. Mielen janoisuus tuntuu raskaalta ja elämää kutistavalta. Meditaation merkitys on siinä, että se ensin hetkellisesti pysäyttää mielen tähän hetkeen ja sitten ohjaa sitä muussakin toiminnassa olemaan tässä. Me itse pysymme valppaina siten, että emme lähde kehittämään haluja, jotka veisivät meidät tästä hetkestä pois. Opimme haluamaan sitä mitä meillä on. Näin me tunnemme jokaisen hetken kallisarvoisuuden ja ainutlaatuisuuden. Sitähän jokainen hetki on. Yksikään niistä ei enää koskaan palaa.

Shade of shame

We can never be ashamed of ourselves. It’s impossible. But we think we can, because we interprete the situations that way. When we are ashamed it’s precisely because we are not ourselves. For example when we try to please others, we don’t express our truth.

When we are disconnected from ourselves we are confused and ashamed. When we haven’t found the gem inside, we’re the shade that blur the view. We are the obstacle to life and we can feel it. That’s what shame is. It tells us that we are not on the right track yet.

But the shame and the confusion it creates can help us to find our way towards the joy that is our real nature. There’s no shame at all. We are life. How can we be ashamed of that?

DANS L’OMBRE DE LA HONTE

Nous ne pouvons jamais avoir honte de nous-mêmes. C’est impossible. Mais nous interprétons les situations parfois ainsi. La honte est possible précisément parce que nous ne sommes pas nous-mêmes. Par exemple, quand nous voulons plaire aux autres, nous n’exprimons pas notre vérité.

C’est seulement quand nous sommes déconnectés de nous-mêmes, qu’il y a confusion et honte. Nous n’avons pas trouvé la gemme. Nous sommes l’ombre qui la cache et nous sentons cela. Nous sommes l’obstacle à la vie. C’est ça, la honte.

La honte est un sentiment important, car la confusion qu’elle crée en nous, nous indique que nous sommes perdus. Et elle va nous aider à nous orienter vers la joie que nous sommes. Là, aucune honte n’est possible. Nous sommes la vie. Comment pourrions-nous avoir honte de la vie que nous sommes?

HÄPEÄTAHROJA

Emme voi hävetä itseämme. Kuitenkin monesti kuvittelemme näin, koska tulkitsemme häpeätilanteet niin. Kun tunnemme häpeää, tunnemme sitä nimenomaan siksi, että emme ole omia itsejämme. Jos esimerkiksi haluamme miellyttää muita, emme ilmaise omaa totuuttamme.

Kun tunnemme häpeää, jokin hämärtää todellisen ytimemme. Emme vielä ole yhteydessä jalokiveen sisällämme. Olemme itse asiassa se varjo, joka jalokiven peittää. Olemme itse esteenä elämälle ja tunnemme sen. Sitä on häpeä.

Häpeä on tärkeä tunne, koska se kertoo, että olemme eksyksissä. Sen avulla osaamme suuntautua todellista minuuttamme kohti. Siellä ei ole häpeää. Me olemme elämä itse. Miten voisimme hävetä elämää, joka meissä on?

Out of love

 

Responsibility is about how we respond to different situations in life and how we take care of our part. We respond according to our sense of responsibility. That sense is connected to different sources. Usually to our conscience.

We can hear the message of our conscience and understand our duty, but still deny it. We can arrange things in our mind in such brilliant ways to do against our heart that it’s amazing.

The sense of responsibility can also be connected to the sense of obligation. Some people take responsibility by doing all their duties. They can’t be blaimed not to do what’s their part. But this kind of responsibility doesn’t necessarily feel so good to others because it’s connected to stinginess. Somebody gives something, but makes it with a heavy heart or is very conscious of what (s)he’s giving and how much.

It’s not how much we give to charity or how much we talk about it, but what makes us do it and how we give. If we constantly document and keep a record of our “goodness”, are we really on the right track? 🙄

And then after all, the responsibility can grow from love and generosity. When people do their duties because they want to or they even love to, it becomes generosity out of generosity. Because everything that comes out of love is good, it’s important to get into the SENSE of responsibility that is connected with love. This is how we cultivate the generosity in us whatever we do.

This post is also an expression of gratitude to my teachers in Biodynamic Craniosacral method, Marga Berr and Agàta Heinz Holliger for their modesty, their work ethic, their unconditional love, their sense of responsibility based on love and their heartfelt care! Thank you for your beautiful example!

RESPONSABLE DE L’AMOUR

La responsibilité est notre capacité de répondre à de différentes situations dans la vie et la volonté d’assumer notre part. Nous répondons selon notre sens de la responsabilité qui lui peut puiser à plusieures sources. En général, il reflète notre conscience.

Bien entendu, nous pouvons entendre le message de notre conscience et comprendre notre devoir sans l’assumer. Nous pouvons organiser les choses dans notre tête et vivre contre notre cœur à un tel degré que c’est même stupéfiant.

Le sens de la responsabilité peut se connecter aussi au sens de l’obligation. Pour certains la responsabilité veut dire faire leur devoir. Mais ce genre de responsibilité est connecté à la pingrerie. On donne quelque chose, mais à contrecœur ou bien en comptant combien on donne.

Ce combien nous soutenons des causes caritatives ou combien nous faisons de bonnes actions, n’a pas d’importance. Ce qui compte, c’est comment nous donnons. Si nous constamment tenons un registre de notre bonté, sommes-nous vraiment sur la bonne voie? 🙄

Et après tout, la responsabilité peut émerger de l’amour et de la générosité. Lorsque les gens font leurs obligations parce qu’ils le veulent ou bien tout simplement parce qu’ils aiment les faire, c’est de la générosité qui génère la générosité. Comme tout ce qui grandit dans l’amour, est bon, il est important de pouvoir connecter le sens de la responsabilité avec l’amour. C’est comme ça que nous cultivons la générosité dans tout ce que nous faisons.

Ce post est aussi une expression de gratitude envers mes formateurs en Biodynamique Crânio-sacrée, Marga Berr et Agàta Heinz Holliger, dont la modestie, la diligence, l’amour inconditionnel, le sens de la responsabilité basé sur l’amour et tendresse n’ont cessé de m’impressionner. Merci pour votre précieux exemple!

TEKOJA RAKKAUDESTA

Vastuu on sitä miten vastaamme elämässä eri tilanteisiin, miten huolehdimme omasta osuudestamme. Vastaamme kukin vastuuntuntomme mukaan. Vastuuntunto taas kumpuaa eri ihmisillä eri asioista. Useimmiten omatunnosta.

Yleensä me kuulemme omantuntomme äänen ja ymmärrämme velvollisuutemme, mutta joskus silti kierrämme sen. Saamme mielessämme järjestettyä asiat niin, että toimimmekin sydäntämme vastaan.

Vastuuntunto voi nousta myös velvollisuudentunteesta. Jotkut ihmiset kantavat vastuunsa hoitamalla kaikki velvollisuutensa. Heitä ei voisi moittia mistään suoritustensa suhteen. Mutta tällainen velvollisuuksien hoitaminen ei aina tunnukaan muista hyvältä, koska vastuuntunto kytkeytyykin pihiyteen. Joku antaa jotain, mutta tekee sen raskain sydämin tai on hyvin tietoinen siitä, mitä antaa ja miten paljon. Laskee antamistaan.

Kyse ei ole siitä miten paljon annamme hyväntekeväisyyteen tai miten paljon tuomme sitä esiin, vaan se miten annamme. Jos pidämme koko ajan kirjaa “hyvyydestämme”, olemmeko oikeilla raiteilla? 🙄

Ja vastuuntunto voi luonnollisesti kasvaa myös rakkaudesta. Kun ihmiset tekevät velvollisuutensa, koska he haluavat tehdä tai he jopa rakastavat tehdä niin, se muuttuu anteliaisuudeksi. Koska kaikki mikä kasvaa rakkaudesta johtaa hyvään, on tärkeää saada kiinni siitä vastuunTUNNOSTA, joka on yhteydessä rakkauteen. Se on siis rakkaudentunnetta, joka johtaa velvollisuuksien hoitamiseen. Näin voimme jalostaa anteliaisuutta itsessämme mitä ikinä teemmekin.

Tämä postaus on kiitollisuudenosoitus biodynaamisen kranio-sakraalimetodin opettajilleni, Marga Berrille ja Agàta Heinz Holligerille heidän vaatimattomuudestaan, uuraudestaan, pyyteettömästä rakkaudestaan, rakkaudesta kumpuavasta vastuuntunnostaan ja todellisesta välittämisestä. Kiitos kauniista esimerkistä!

PHOTO *Catherine Chenu*

Ready, steady, go

Yoga classes are like dance classes, they are much more than improving a technique. People are facing their whole lives and often handling big questions about life.

In the dance classes I’m frequently moved seeing my friends and also people unknown to me surrendering to beauty. To music. Executing steps in faith, hope and love. I know the story of some of them. Friends who lost their children, some others who’ve been abused or even tortured.

When after disappointments, injustices and cruelties you’ve gone through you still spread your wings and allow music to carry you and when your eyes glow only from good intention, you can see that good wins. But you need to build it. You need to build good things on the ruins.

After any suffering, people find beauty because they cultivate it in them. After any suffering, you can fly. You can fly, if you open yourself to life again. And again. And again.

I wish all my readers a Sparkling, Flowing, Happy New Year! 

À VOS MARQUES!

Les cours de yoga ressemblent à des cours de danse. Les élèves ne viennent pas pour améliorer leur technique. Ils viennent pour faire face à leur vie et sont souvent à la recherche d’une solution à une question importante, voire cruciale.

Je suis fréquemment touchée en voyant mes amis aussi bien que les gens que je connais à peine s’adonner à la beauté. À la musique. Ils se laissent emporter par la foi, l’espérence et l’amour. Je connais l’histoire de quelques-uns. Il y en a qui ont perdu leurs enfants, il y en a qui ont été abusés ou même torturés.

Mais, lorsque après les déceptions, injustices et cruautés vécues, nous déployons nos ailes pour que la musique nous porte et lorsque les yeux ne font que briller de cette belle intention, nous pouvons constater que la bonté gagne toujours. Mais c’est à nous de reconstruire la bonté sur les ruines.

Dans les cours de danse, c’est ce que les gens font. Après n’importe quelle souffrance, les gens retrouvent la beauté parce qu’ils la cultivent en eux. Après n’importe quelle souffrance, nous pouvons déployer nos ailes si nous nous ouvrons à la vie. De nouveau. Tous. Les. Jours.

C’est l’occasion de souhaiter une Nouvelle Année pétillante, fluidique et prospère à tous mes lecteurs et lectrices. 

SILMÄT KIMALTAMAAN

Jooga- ja tanssitunneilla käydään muutenkin kuin tekniikkaa hiomassa. Ihmiset ovat kasvotusten koko elämänsä kanssa ja etsivät monesti ratkaisuja isompiin kysymyksiin.

Liikutun tanssitunneilla usein siitä, kun näen ystävät ja tuntemattomatkin antautumassa kauneudelle. Musiikille. Tekemässä asioita uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Joidenkin tarinan tunnen. On ystäviä, jotka ovat menettäneet lapsensa, on niitä, jotka ovat kokeneet väkivaltaa, joitain on jopa kidutettu.

Kun pettymysten, epäoikeudenmukaisuuksien ja julmuuksien jälkeen levittää siipensä ja antaa musiikin kantaa ja kun silmät kimaltavat pyrkimyksestä hyvään, voi nähdä, että hyvä voittaa. Mutta meidän täytyy itse rakentaa raunioille jotain hyvää.

Tanssitunneilla tämä on näkyvää ja tuntuvaa. Minkä tahansa kärsimyksen jälkeen ihmiset löytävät kauneuden, koska jalostavat sitä itsessään. He nousevat siivilleen, koska he avaavat itsensä elämälle. Kerta. Toisensa. Jälkeen.

Toivotan kaikille lukijoilleni kuplivan onnellista ja ilossa virtaavaa vuotta 2017!

Photo Minna Nuotio

Traumatized by stress

Many years ago I realized I used the term “trauma” quite much in my classes. Sometimes the students looked at me surprised. What trauma is she talking about? The majority of them were ordinary people in good health.

I could feel the imprints people carried in their bodies. If the imprint was strong, it made the breathing heavy or it made life in the body complicated. Some imprints in the energy body made people hold their emotions constantly back so that they were rigidified into a negative life attitude. I could call these imprints only trauma, because they limited life’s natural expression.

If you want to able to watch these imprints in your body more carefully, first, you have to purify a lot. The mental movement needs to stop, the tension of the body must be released. Because only when the energy flow is even, the trauma becomes visible. The trauma is seen where the energy stops or jumps not to touch a certain spot in the body. This spot has no connection with the conscious mind. It’s a blind spot. You can even think of it and see its behaviour, but it’s still disconnected from other parts of the body. By the sensitization and intuitive bodywork, you can renew the connection to it again.

I’ve noticed that the majority of my generation is traumatized by stress. Whatever people think or whatever they do, the tension accompagnies their action. The nerveous system has stored fear, rush and worry. The yoga practice can heal this generation from this shadow. To get rid of this kind of tension means recognizing it every moment and dislearning the action to be led by anxiety.

TRAUMATISÉS PAR LE STRESS

Il y a plusieurs années déjà, je me suis rendu compte que j’utilisais souvent le mot ‘traumatisme’ dans mon enseignement du yoga. Parfois, les élèves me regardaient stupéfaits. De quel traumatisme parle-t-elle? La majorité des gens étaient des personnes ordinaires en bonne santé.

Je pouvais sentir des traces que mes élèves portaient dans leurs corps. Si la trace était importante, elle empêchait la respiration ou rendait la vie dans le corps compliquée. D’autres traces dans le corps énergétique donnaient une rétention des émotions pour résulter même en une attitude rigide et négative envers la vie. Je ne pouvais appeler ces traces que ‘traumatisme’, car elles empêchaient l’expression naturelle de la vie.

Si vous voulez observer plus attentivement les traces de votre propre corps, vous allez devoir purifier beaucoup d’abord. Le mouvement dans le mental doit s’arrêter, la tension du corps doit être relâchée. Parce que ce n’est que quand l’énergie du corps a une continuité harmonique, que le traumatisme apparaît. Il est vu clairement là où l’énergie s’arrête ou où elle saute pour ne pas être en contact avec un endroit du corps. Cet endroit n’a pas de connexion avec la conscience. C’est un point aveugle. Vous pouvez penser à cet endroit ou voir son existence, mais il énergétiquement il reste déconnecté des autres endroits du corps. Par une sensibilisation et un travail corporel intuitif, vous pouvez renouveler la connexion avec cet endroit.

J’ai constaté que la majorité des gens de ma génération sont traumatisés par le stress. Quoique les gens pensent ou quoiqu’ils font, la tension accompagne leur action. Le système nerveux a stocké peur, accélération et souci. La pratique du yoga peut apporter une guérison à cette génération. Pour se débarrasser de ce genre de tension, il faut la reconnaître à tout moment et désapprendre l’action guidée par l’anxiété par un refus systématique de suivre l’impulsion de le faire.

STRESSIN TRAUMATISOIMAT

Jo vuosia sitten huomasin käyttäväni opetuksessani sanaa “trauma” hyvin usein. Oppilaani saattoivat joskus katsoa minua kummastellen. Mikä ihmeen trauma? Olivathan melkein kaikki ihan tavallisia, tasapainoisia ihmisiä.

Oma intuitiivinen tunteeni oli se, että ihmiset kuljettivat kehossaan jälkiä, jotka määräsivät heidän elämästään. Kun jälki oli voimakas, se muutti hengityksen raskaaksi, se vaikeutti kehossa olemista. Jos se oli energiakehossa, se ohjasi tunteita joko pidättämällä niitä tai sitten voimistamalla niitä joksikin jäykistyneeksi asenteeksi elämää kohtaan. Minusta se tuntui vähintäänkin traumalta, koska se vei elämältä mahdollisuuden ilmetä vapaasti.

Jos haluat paneutua näihin jälkiin omassa kehossasi, täytyy kaikenlaisesta ylimääräisestä mielenliikkeestä ja kehon jännityksestä päästä eroon. Kun energia virtaa muutoin tasaisesti, traumakohta kirkastuu. Näissä kohdissa energia pysähtyy tai hyppää jonkun kohdan yli. Nämä kohdat ovat myös poissa tietoisuudesta. Niihin ei ole yhteyttä, vaikka mieli voi tajuta niiden olemassaolon. Ne eivät ole yhteydessä muuhun kehoon. Herkistymällä ja intuitiivisella kehotyöskentelyllä tämän yhteyden voi elävöittää uudelleen.

Oma sukupolveni näyttää olevan stressin traumatisoimaa. Mitä ikinä ihmiset ajattelevat tai tekevät, on jännitys heti mukana. Hermosto on kerännyt kiireen, huolet ja pelot sisäänsä. Tämä sukupolvi voi kuitenkin parantua esimerkiksi joogaharjoittelun avulla. Sisäinen työ tarkoittaa silloin sitä, että tunnistaa jännityksen aina kun se ilmenee ja opettelee uudenlaisen tavan elää, jossa mikään tekeminen ei lähde ahdistuksesta.