DAILY PRACTICE: FORGIVENESS

Forgiveness is one of my favourite subjects. It’s my favourite subject in my everyday life and in my yoga teaching. Asana practice moves the body and the old wounds and makes it possible to heal the wounds. These wounds have generally stocked in the body something that we haven’t forgiven. We might have forgiven in our minds, but not in our bodies.

Forgiveness is the way to health, freedom and creativity. And the opposite of it means holding back our energy in these wounds. Sometimes people think they don’t have so much to forgive or nothing to forgive. But let’s think about it for a moment! We can easily forget, but our body gently receives everything we go through in our minds and emotions.

You quite likely have been judging someone in situations where something went wrong or against your will. Somebody did something wrong to you or to someone else. So if you never have judged anybody, you are completely healthy, free and happy. Nothing to forgive. But If you ever judged someone, you have something to forgive and you need to release that feeling from your body. That’s forgiveness. The asana practice helps.

Fear of happiness

In yoga and meditation we have all learned that happiness is inside of us every moment. But how many of us have this experience? Meditation inevitably leads to that feeling of inner peace, trust and fulfillment. And when you have just a hint of this bliss, you start to believe. Or, let’s put it this way: your natural faith emerges. And this is what we also call the Real Self. It’s your natural, stressless state.

My yoga trainings are organised the way that this change can take place. The trainings are not social meetings, but occasions to meet with yourself within a group. Talking is minimized. This is how people also get there – in their happy place. But what happens when they go home after the training day or weekend? They might lose the feeling of this connection or they simply lose this connection.

Why is that? We all have been educated in a very similar manner: what makes us happy, is outside of us. It can be a goal to achieve in the future, it can be something material, but it can also be another human being. Even if we know that other people can’t give us peace, we might still pretend we need them for that. We adapt to others’ superficial view of happiness and we adapt even to others’ unhappiness. It’s so ultimately rare that people are happy inside, so we are scared to live our happiness not to hurt others. Or, we might also want to preserve the relationships we live in even at the cost of our own bliss!

Maybe you want to reflect on that? Are people around you giving you the possibility to be happy also without them? To have your happiness which is not dependent on them? This doesn’t mean you don’t need anybody. It just means that you don’t need anybody for your inner happiness. 💖

À L’OMBRE DE L’ÉPANOUISSEMENT

Les textes de yoga et de méditation nous révèlent que le bonheur est en nous chaque instant. Mais qui a cette expérience d’être en contact avec son bonheur intérieur tout le temps? La méditation nous emmène inévitablement dans l’état de paix intérieure, de confiance et d’épanouissement. Si nous voyons ne serait-ce qu’une lueur de ce bonheur, nous y croyons. Plus précisément, notre foi naturelle émerge. En même temps, émerge ce qu’on appelle notre Soi, notre vrai soi, celui qui a été emprisonné jusqu’ici par le stress.

Mes formations de yoga ne sont pas organisées dans un but des rencontres sociales. Elles existent pour que chacun puisse se rencontrer soi-même à l’intérieur du groupe. On minimise la parole. Dès que les gens ont la patience de retenir leurs pensées qui partent vers l’extérieur, le bonheur interne se montre et ils peuvent sentir cette perfection. Ils arrivent à destination. Que se passe-t-il quand ils retournent chez eux dans leur vie quotidienne? Souvent ce qui se passe, c’est que ce sentiment d’épanouissment devient très frêle ou la connexion disparaît.

Pourquoi ça nous arrive, alors? Nous sommes tous éduqués d’une façon assez similaire dans la société occidentale: le bonheur est acquis par quelque chose qui est à l’extérieur de nous. Ça peut être un but à atteindre dans l’avenir, ça peut être quelque chose de matériel ou bien une autre personne. Même si on sait très bien, que ce n’est pas l’autre qui va nous donner cette paix intérieure, nous pouvons prétendre que nous avons besoin de lui/elle pour ça. Nous nous adaptons à la façon des autres de concevoir le bonheur, nous nous adaptons même à leur état malheureux. Comme il est extrêmement rare de rencontrer des gens ayant cette paix à l’intérieur d’eux, nous retenons l’expession de notre bonheur de peur que ça blesse les autres. Nous pouvons même vouloir garder notre couple dont le prix et l’abandon de notre propre épanouissement.

Est-ce que votre entourage vous permet d’être heureux/heureuse tout(e) seul(e)s? Pouvez-vous vivre votre bonheur qui ne dépend pas de ces personnes? Ce qui ne veut pas dire que vous n’avez besoin de personne. Ça veut dire que vous n’avez besoin de personne pour votre paix intérieure. 💖

ONNELLISUUDEN VARJOSSA

Jooga- ja meditaatio-opit kertovat meille, että onnellisuus on sisällämme joka hetki. Kuinka monella meistä joogaajista ja meditoijista sitten on tämä kokemus, onkin eri asia. Meditaatio johtaa vääjäämättä sisäisen rauhan, luottamuksen ja täyteyden tunteisiin. Kun saat häivähdyksen tuosta autuudesta, alat uskoa siihen. Tarkemmin sanottuna, oma luontainen uskosi nousee esiin. Samalla nousee esiin myös todellinen minäsi, joka on ollut stressin vartioimassa vankilassa.

Omat joogakoulutukseni rakentuvat niin, ettei niissä panosteta sosiaalisiin suhteisiin. Niissä jokainen kohtaa itsensä ryhmän sisällä. Puhe on minimoitu. Kunhan ihmiset malttavat lopettaa ulospäin suuntautumisen, tämä sisäinen autuus avautuu ja he kokevat tätä täyteyttä. He löytävät perille. Mitä sitten tapahtuu, kun he palaavat arkiympyröihinsä ja koteihinsa? Monesti käy niin, että tuo tunne ohenee tai yhteys siihen katkeaa kokonaan.

Miksi näin sitten käy? Meidät kaikki on kasvatettu hyvin samanlaisella tavalla yhteiskunnassa: onni saavutetaan jollain ulkopuolellamme olevalla. Se voi olla joku tavoite tulevaisuudessa, se voi olla materiaa, mutta se voi myös olla toinen ihminen. Vaikka hyvin tiedämme, että toinen ihminen ei voi suoda meille tuota sisäistä rauhaa, me saatamme teeskennellä, että tarvitsemme häntä siihen. Me sopeudumme muiden pinnalliseen tapaan nähdä onnellisuus ja me sopeudumme jopa heidän onnettomaan mielentilaansa. On sen verran harvinaista tavata ihmisiä, joilla on onni sisällään, että helposti pidättelemme omaa onneamme näkymästä, jottemme vain loukkaa muita. Tai voimme haluta myös säilyttää ihmissuhteen, jonka hinta on omasta täyteydestämme luopuminen.

Antaako oman elinympäristösi ihmiset sinulle luvan olla onnellinen myös ilman heitä? Saatko nauttia onnestasi, joka ei ole riippuvainen näistä ihmisistä? Sehän ei tarkoita, että et tarvitse ketään, vaan se tarkoittaa, ettet tarvitse ketään sisäiseen onneesi. 💖

B U 🥳 👑

As a yoga teacher I teach different yoga practices. These practices don’t necessarily have any specific goal, but despite the lack of goal, still a lot happens. The yoga practices make some deep changes in people. I can see how my students get purified from the old things and how they open up towards a much better feelings in life. More they practice with awareness more strongly the positive things settle into them. What are those positive things then? For me the two most important things to measure your life quality are self-worth and creativity. These things carry it all. They are synonym for the absence of anxiety, shame and restricting beliefs.

How can you develop these qualities in yourself then? The creativity can be the result of any emotion or even a trauma. It can be obsessive and anxious. It can also be a sign that the person is trying to resolve an inner problem. But, the creativity is totally different when the person has his/her feet on the Earth and when the creative action is not a compensation for an anxiety. It can be artistic creativity, but it can also manifest in a very unique, intelligent and mindful way to live your everyday life. The self-worthiness is such a big power that it releases the creativity in us. Whereas the creativity can’t really elevate the self-worth except maybe momentarily.

The self-worth is not a static state of mind, but it’s in movement in the interaction between people like any emotion. In the interaction it also shows us the reality which can sometimes surprise us. The words, the attitude or the action of somebody can point into a hidden wound in us. Our life might also have been built around that wound the way that we both consciously and unconsciously avoid some situations. We can even avoid interaction with others, because we know that the other can reveal that dark spot in us and terribly hurt us.

I guess all the people meet challenges in their professional life and we all also are sometimes criticized – by our bosses, colleagues or customers. Sometimes the critics is appropriate and some other times it’s not. In yoga world, the criticism is quite rare, because people certainly find teachers whom they like and whose teaching feels good for them. Usually when there has been critics towards me, for example, it hasn’t been constructive criticism at all. It’s been through a ferocious behavior and the “criticism” has lasted for a long time. Somebody has felt that I was the reason to his/her problems. This is very natural. Very often the yoga practice opens old wounds and the student needs to find somebody to take the responsibility for that feeling, because (s)he sincerely doesn’t understand that the acute pain is inside of him/her.

In the beginning of my yoga teacher career this kind of behavior was shocking to me. But those moments were really precious, because they triggered something in me and taught me the most important thing. I couldn’t and I can’t completely distinguish the yoga teacher in me from me as a person. Thus those aggressions were assaults against me. There was a moment when I realized that I can’t answer to the criticism the way the criticizer wanted me to. It was about him/her wanting me to be different than I am. This insight was crucial and I’ve carried it with me in my life. I can’t be anything I’m not. I don’t need to be different. I want to protect that and I want to love myself.

This feeling is like a protection, a strong protection in situations where people are behaving violently. It’s really like water off a duck’s back. This doesn’t mean I’m not listening when people honestly tell me how they feel about me or my teaching, but it doesn’t touch my self-worthiness and my love towards myself.

This is also what I teach. I emphasize to my students the right we all have to be entirely and happily who we are. We don’t need any inner wrestling about how to be different or how to be how others want us to be. Feel the right to be exactly who you are and to make things completely your way! Create the life you love. Create your life out of love toward yourself! This is how the self-worth and the creativity are part of your life every single moment.

NOTRE CRÉATION, C’EST NOUS! 💫🤸‍♀️💞🧚‍♀️

Je suis professeur de yoga et j’enseigne de différentes pratiques de yoga. Il est possible que ces pratiques n’ont pas de but pour les élèves, mais eux, ils se transforment visiblement et sûrement! Je peux voir comment mes élèves sont purifiés de vieux fardeaux, comment ils s’ouvrent vers l’inconnu et comment tout simplement, ils vont beaucoup mieux. Avec le temps, la positivité s’installe dans leur être très clairement. Pour mesurer la qualité de la vie, j’ai envie d’évoquer deux choses: l’estime de soi et la créativité. C’est ces qualités qui montrent le degré de la liberté à moins qu’à la place de la liberté, il y ait la douleur, la honte et les croyances limitatives. C’est la liberté interne qui permet une vie profondément significative.

Comment pouvons-nous faire des progrès dans ces deux conditions? Nous savons que la créativité peut naître de n’importe quel sentiment ou même d’un traumatisme. Sa manifestation peut être obsessive, née d’une anxiété. Elle peut aussi être le signe d’une recherche de la solution à un problème interne. La créativité est totalement différente quand la personne a les pieds sur terre et que son action créative n’est pas une compensation de l’angoisse. Quand je parle de la créativité, je ne parle pas forcément d’une expression artistique. Il peut aussi bien s’agir d’une créativité se manifestant dans l’inventivité et la joie dans les moments quotidiens vécus avec une présence et originalité. Un bon estime de soi est une force puissante qui fait émerger la créativité d’une façon inévitable. Tandis que la créativité ne peut faire émerger l’estime de soi que momentanément.

L’estime de soi n’est pas un état statique. C’est un état vivant qui vibre dans l’interaction entre les gens comme tous les sentiments d’ailleurs. C’est dans l’interaction que la réalité de notre estime de soi nous surprend parfois. Les mots, l’attitude ou l’action de quelqu’un peut nous révéler une blessure en nous. Ce qui n’est pas rare non plus, c’est que la vie est construite autour de cette blessure pour la protéger jusqu’à éviter des situations qui pourraient l’ouvrir. Pour certains, c’est la raison pour éviter l’interaction complètement, quand on sait que l’autre peut nous faire très mal.

Tout le monde rencontre des défis dans son métier et tout le monde est quelquefois critiqué – par son boss, par ses collègues ou bien par des clients. Dans le yoga, la critique est assez rare étant donné que les gens cherchent et trouvent des enseignants qu’ils aiment et dont l’enseignement leur plaît. Personnellement, j’ai pu constater que quand j’ai été critiquée, la critique était furieuse et souvent prolongée. Il y a eu des élèves qui ont senti que j’étais la raison de leur problèmes. La raison pour cela est simple. Souvent la pratique du yoga revive les vieilles blessures. Le pratiquant du yoga cherche un coupable, car il/elle ne comprend pas que l’origine du mal est à l’intérieur de lui/elle. Plus la douleur est profonde, plus le manque de l’estime de soi l’est aussi.

Au début de ma carrière de professeur de yoga, un comportement pareil m’a choqué. Et en même temps, c’était des moments précieux pour moi, car ils ont déclenché des choses en moi. Je ne pouvais pas et je ne peux pas séparer l’enseignante de yoga de moi en tant que personne. Il s’agissait des attaques contre moi. Bien vite j’ai compris que je ne pouvais pas répondre à la critique de la manière souhaitée par la personne me critiquant. Elle me voulait différente. Cette certitude de ne vouloir être que moi-même s’est installée en moi depuis. Je ne peux pas être que moi-même et je ne dois pas être que moi-même. J’ai envie de protéger ce que je suis, j’ai envie de m’aimer. L’amour que j’ai pour moi-même est une protection puissante si jamais les gens sont agressifs. Aujourd’hui, je vois l’agressivité des autres comme de l’eau qui glisse sur le dos d’un canard. Ce qui ne veut surtout pas dire que je n’écoute pas si quelqu’un fait sincèrement part de ses sentiments, mais les critiques n’ont aucun effet sur mon estime de soi.

C’est ce que j’enseigne aussi. J’insiste sur le droit que nous avons tous d’être ce que nous sommes – dans un bonheur total. Nous n’avons pas besoin de nous poser la question sur le comment être, si quelqu’un d’autre ne nous aime pas. On peut écouter la critique. On n’est pas obligé de changer selon la critique. Il est primordial de reconnaître ce droit d’être comment on veut être, de faire les choses à notre manière. Vivez une vie que vous aimez! Créez une vie à partir de l’amour envers vous-mêmes! C’est comme ça que l’estime de soi et la créativité font partie de vous à chaque instant.

LUO OMA TAIVAALLINEN ITSESI 🎈👑💖

Joogaopettajana opetan erilaisia joogaharjoituksia. Vaikka harjoituksilla ei oppilaiden mielessä ole välttämättä päämäärää, niissä tapahtuu kaikenlaista. Saan nähdä vanhasta puhdistumista, uudelle avautumista ja parempaa oloa. Mitä pitkäkestoisempaa harjoittelu on, sen vahvemmin elämänmyönteinen asenne asettuu ihmisiin. Koen kaksi asiaa tärkeimmiksi elämänlaadun mittareiksi: omanarvontunnon ja luovuuden. Niihin kiteytyy kivusta, häpeästä ja uskomuksista irtautuminen ja ne sallivat syvästi mielekkäältä tuntuvan elämän.

Miten näitä kahta ominaisuutta sitten voidaan kehittää? Luovuushan voi kummuta mistä tahansa tunteesta tai jopa traumasta. Se voi olla pakonomaista ja ahdistunutta. Se voi olla merkki siitä, että ihminen yrittää selvittää jotain sisäistä ongelmaansa. Tyystin erilaista luovuus onkin silloin, kun ihminen on päässyt jaloilleen ja luova toiminta ei olekaan ahdistuksesta kumpuavaa kompensaatiota. Luovuus voi toki olla taiteellista luovuutta, mutta se voi myös ilmetä kekseliäisyytenä ja iloisena arkipäivän tilanteiden elämisenä ainutkertaisella ja läsnäolevalla tavalla. Omanarvontunto on suuri voima, joka nostaa vääjäämättä luovuuden esiin. Luovuus ei taas saa omanarvontuntoa nousemaan kuin hetkellisesti.

Omanarvontunto ei ole mikään staattinen tila, vaan se elää voimakkaasti väreillen ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa kuten monet tunteetkin. Vuorovaikutuksessa se myös näyttää meille todellisuuden, joka joskus yllättää. Jonkun ihmisen sanoma, suhtautuminen tai teko voi osoittaa meille kätketyn haavan. Tietenkin elämämme voi myös olla rakentunut suojaamaan tuota haavaa niin, että sekä tietoisesti että alitajuisesti vältämme tiettyjä tilanteita. Ehkä vältämme vuorovaikutusta ylipäätään, koska ymmärrämme, että toinen ihminen voi paljastaa tuon pimeän kohtamme ja satuttaa meitä kohtuuttomasti.

Jokainen kokee varmasti ammatissaan haasteita ja saa kritiikkiä osakseen – jotkut esimiehiltään, jotkut kollegoiltaan, jotkut asiakkailtaan. Joogassa kritiikkiä kohtaa harvoin, koska ihmiset lähtökohtaisesti hakeutuvat niiden opettajien opetukseen, joista pitävät ja joiden opetus tuntuu oikealta. Sitten taas, kun olen itse esimerkiksi saanut kritiikkiä, on se ollut usein raivonsekaista ja pitkään kestävää. Joku on kokenut minut syypääksi omiin ongelmiinsa. Siihen syy on yleensä se, että joogaharjoittelu nostaa vanhoja kipupisteitä pintaan. Ihminen etsii syyllistä ulkopuoleltaan, koska vilpittömästi ei ymmärrä sitä, että syy on hänen sisällään. Mitä syvemmällä kipupiste on, sitä takuuvarmemmin siihen yhdistyy arvottomuuden kokemus.

Joogaopettajan uran alkuvaiheilla tuollainen vihainen krittiikki kauhistutti. Ne olivat kuitenkin äärimmäisen tärkeitä hetkiä itselleni, koska niissä triggeröityi jotain muuta. Enhän täysin voinut tai voi erottaa joogaopettajaa itsessäni muusta itsestäni. Ne olivat hyökkäyksiä minua kohtaan. Aika pian kuitenkin tajusin sen, että en voi juuri vastata kritiikkiin kritisoijan toivomalla tavalla eli muuttumalla toisenlaiseksi. Tämä oivallus onkin sitten vahvistunut ja levinnyt muuhun elämääni. En voi olla muuta kuin olen, eikä minun tarvitse olla muuta. Haluan suojella nimenomaan sitä, millainen olen ja rakastaa itseäni. Rakkaus itseäni kohtaan tuntuu vahvalta suojalta, jos ihmiset käyttäytyvät hyökkäävästi. Tunnen, miten vesi valuu hanhen selästä. Se ei tarkoita sitä, ettenkö kuuntelisi, jos joku ihminen kokee minun toimivan väärin tai kertoo omista tunteistaan, mutta omanarvontuntooni se ei vaikuta.

Tätä myös opetan. Kerron oppilailleni siitä oikeudesta, joka meillä kaikilla on olla täysillä ja onnellisina sitä, mitä olemme. Ei tarvita mitään sisäistä vääntöä, että pitäisi olla kuten joku muu toivoo. Ei tarvitse muuttua kritiikistä miksikään, vaikka kritiikkiä kuuntelee. On ensiarvoisen tärkeää olla juuri sellainen kuin haluaa olla ja tehdä asioita täysin omalla tavallaan. Luo itsellesi elämä, jota rakastat! Luo elämääsi rakkaudesta itseäsi kohtaan! Näin sekä omanarvontunto että luovuus ovat osa sinua kaiken aikaa.

Ahimsā-Satya

A week ago I had a yoga training weekend during which we talked about Ahimsa, non-violence and Satya, truthfulness. We concluded that in real life you can’t separate these two. We also agreed that if you sincerely follow these principles in your heart, that’s all you need. All the other yoga philosophical principles are included in these two.

A few days later I had a real life situation in which I could reflect both Ahimsa and Satya in me. I was traveling on the metro and witnessed a conversation that somehow touched me. While talking about Tove Jansson, late Finnish author and artist, a young lady made fun of her in a very mean way. My heart sank to the floor. I grasped that moment to find out why I felt so hurt. Was this lady being violent? And was she telling the truth or violating it?

In my mind the young lady didn’t understand the quality of Tove Jansson’s work and that’s why she couldn’t give an appropriate evaluation of her. I felt her point of view was not true. But why did I think she was wrong and not me? Could it just be so simple that we had a different opinion?

The different opinion with someone can make your emotions rise, but at that point Satya came to my mind and I was thinking what is the truth about Tove Jansson. I realized that nobody can be evaluated truthfully, because the artistic work is always a question of taste and personal appreciation. I can see meaningful things in her work, but these things don’t necessarily open to someone else. I can accept that.

But what if you bring Ahimsa to this, the total respect of the life of the other person? Then you could never make fun of the other. You can not like someone’s art, but if you make fun of it, it means you look the art also through the eyes of non-love. And that means you can’t see the truth.

When there’s not total love, there’s never the truth either. The truth can be seen only through the eyes of love which means without your mind’s evaluation. I guess many yoga practitioners have strong feelings of injustice, when they realise that love is missing. Then you also know that the evaluation is not true. The harmony remains in me when people dislike what I like if they still love what they don’t like. 😀

AHIMSĀ-SATYA

Il y a une semaine, j’ai eu un week-end de formation en yoga où nous avons parlé de Ahimsa, non-violence, et Satya, véracité. Nous avons conclu dans nos partages qu’en réalité ces deux principes sont inséparables. Et qu’en fait, nous n’avons besoin d’aucun autre principe dans la vie, si nous suivons ces deux principes dans notre cœur. Les autres principes de la philosophie du yoga y sont inclus.

Deux jours plus tard, j’étais dans une situation de vraie vie dans laquelle j’ai pu explorer les échos de Ahimsa et Satya en moi. Dans le métro, j’ai entendu une conversation qui m’a touchée. Une jeune femme rigolait en se moquant de Tove Jansson, une auteure et artiste finlandaise regrettée. Ça m’a  violemment pincé le cœur. Je me suis arrêtée pour sentir ce qui me faisait réellement mal. Était-ce la violence verbale de la jeune femme? Ou bien la non-véracité de sa parole? Ou peut-être les deux ensemble?

Ma réflexion allait comme ça: Cette jeune personne n’avait pas compris l’exquisité de l’œuvre de Tove Jansson et pour cette raison ne pouvait pas l’évaluer correctement. De mon point de vue son point de vue 😄 n’était pas véridique. Mais pourquoi ai-je pensé que c’était elle qui avait tort et pas moi? C’était peut-être tout simplement une différence d’opinion entre deux personnes.

Une différence d’opinion peut parfois faire surgir les émotions, mais dans ce moment-là, j’ai pris Satya comme support pour ma réflexion et je me suis posé la question ce qui était vrai concernant l’art de Tove Jansson. J’ai constaté qu’on ne peut pas évaluer l’art de quelqu’un, car une œuvre artistique est une expérience personnelle et ainsi toujours une question de goût. Je peux voir dans son art des choses significatives qui ne touchent pas quelqu’un d’autre ou ne lui sont pas accessibles. Ça, c’est facile d’accepter.

Mais quand on aborde Ahimsa, le respect total de toute vie, on se rend compte qu’on pourrait jamais se moquer de l’autre, même si on comprendre pas son art. Et si on se moque, on regarde avec les yeux sans amour ce qui veut dire qu’on ne peut pas voir la vérité. S’il n’y a pas d’amour, il n’y a pas de vérité. La vérité peut être vue seulement à travers l’amour, c’est-à-dire sans l’évaluation mentale. 

Les gens qui pratiquent le yoga ont des sentiments forts, lorsqu’il n’y a pas d’amour! C’est par le manque d’amour qu’on sait aussi que le point de vue n’est pas véridique. Personnellement, je garde mon harmonie intérieure quand les gens n’aiment pas ce que j’aime. À condition qu’ils aient de l’amour pour ce qu’ils n’aiment pas. 😁

AHIMSĀ-SATYA

Viikko sitten päättyneessä joogakoulutusviikonlopussa käsittelimme Ahimsaa, väkivallattomuuta, ja Satyaa, totuudenmukaisuutta. Tulimme keskusteluissamme siihen johtopäätökseen, että niitä ei voi todellisuudessa erottaa toisistaan. Ja että toisaalta, mitään muuta ohjenuoraa ei elämässä tarvita, jos näitä sydämessään seuraa. Muut joogafilosofiset periaatteet sisältyvät näihin kahteen.

Pari päivää myöhemmin olin tosi elämän tilanteessa, jossa saatoin tunnustella Ahimsan ja Satyan kaikuja itsessäni. Kuulin metrossa keskustelun, joka liikautti minussa jotain. Eräs nuori nainen nauroi pilkallisesti puhuessaan Tove Janssonista. Se puristi sydämeni kivuliaasti kasaan. Nappasin hetkestä kiinni ja mietin, miksi minua sattui. Johtuiko se siitä, että nainen oli sanavalinnoillaan väkivaltainen? Vai tuntuiko hänen puheensa totuuden vääristely minussa kipuna?

Ajatukseni kulki niin, että tuo nuori ihminen ei ymmärtänyt Tove Janssonin taiteen erityisyyttä ja siten hän ei voinut antaa oikeaa arviota. Minusta hänen näkökulmansa ei ollut totuudenmukainen. Mutta miksi ajattelin, että hän oli väärässä enkä minä? Olisiko asia niin yksinkertainen, että meillä on eri näkemys?

Eriävistä mielipiteistä voi toki tulla joskus tunteet pintaan, mutta tässä kohtaa otin ajatteluni tueksi Satyan ja mietin, mikä on totta Tove Janssonin taiteen suhteen. Totesin, että eihän ketään voi arvioida totuudenmukaisesti, koska taiteellinen tuotanto on henkilökohtainen kokemus ja siten aina makukysymys. Minä voin nähdä hänen työssään itselleni merkittäviä asioita, mutta jollekin toiselle ne eivät avaudu tai ne eivät kosketa. Se on helppo hyväksyä.

Mutta kun tuohon rinnalle tuo Ahimsan eli toisen ihmisen elämän täyden kunnioituksen, ei koskaan voisi pilkata toista, vaikka ei ymmärtäisi tämän taidetta. Ja jos sitä pilkkaa, silloin taidetta katsoo rakkaudettomin silmin ja se taas tarkoittaa, ettei totuutta voi nähdä. Jos ei ole rakkautta, ei ole myöskään totuutta. Totuuden voi nähdä vain rakkauden läpi eli ilman mielen arviota. 

Joogaavilla ihmisillä tulevat voimakkaat epäoikeudenmukaisuuden tunteet pintaan, kun rakkaus puuttuu! Silloin myös tietää, että näkemys ei ole totuudenmukainen. Itselläni pysyy hyvinkin sisäinen harmonia, kun ihmiset eivät pidä siitä, mistä minä pidän. Kunhan he rakastavat sitä, mistä eivät pidä. 😄

Why do you practice yoga?

People who practice yoga, practice things that seem meaningless for many. They sit. They watch their minds move, their energy change. They are even interested in facing their fears whenever they appear. The most significative fear for them is the fear of death. And then comes a day also people around the yoga practitioners understand that those practices have led them somewhere! To a solid peace.

The Yoga Sutra of Patanjali describes the real human freedom and gives advice how to reach it. Patanjali enumerates the obstacles to freedom and shows the way through them. One can’t be free as long as one has tensions and fears.

The first part of the text talks about the fluctuations of the mind that remain the same through your life unless you start to guide our mind consciously. If you can’t get outside of your mind, the energy, the emotions and the physical body all express the same than the mind. If the mind is tense and stressed, so is the body.

It’s very complicated to control the mind if you don’t practice it regularly or even daily. Even if we succeeded to control the mind for a moment, a thought that rises then will create a chain reaction in the nervous system. The body feels chaotic.

Now that the world is holding its breath before COVID-19, many people are scared to death. Some people are scared because others are scared. The energy is contagious. Some others are scared of losing security. And many are aware that they might lose their life. 

A yoga practitioner faces these kind of feelings also outside the crises. That’s why a crises doesn’t change much in a yoga practitioner’s life. Now (s)he can see how efficient her/his practice has really been. In any case, (s)he’s inspired to go on with her/his practice, because (s)he wants to be free! And this freedom means to be free of your own scary thoughts!

POURQUOI PRATIQUONS-NOUS LE YOGA?

Les pratiquants de yoga pratiquent des choses qui peuvent sembler insignifiantes pour les autres. Ils/elles restent assis(es). Ils/elles observent leurs pensées, leur énergie qui change. Ils/elles souhaitent même faire face aux peurs dès qu’elles apparaissent. La peur la plus remarquable est la peur de la mort. Et puis arrive le jour où les gens autour des pratiquants de yoga comprennent que ces pratiques ont mené les pratiquants quelque part. À une paix solide.

Le Yoga Sutra de Patanjali décrit la vraie liberté humaine et donne des conseils pour l’atteindre. Patanajali énumère les obstacles à la liberté et montre la voie à travers eux. Personne ne peut être libre tant qu’il/elle a des tensions et des peurs. 

Le premier chapitre du texte parle des fluctuations mentales qui demeurent facilement les mêmes pendant toute une vie à moins que nous commencions à guider nos pensées consciemment. Tant que nous ne pouvons pas nous distancier de nos pensées, l’énergie, les émotions et le corps physique, tout en nous exprime ce qui se passe dans le mental. Lorsque le mental est tendu et stressé, le corps l’est aussi. 

Il est très compliqué de contrôler le mental si nous ne pratiquons pas le yoga régulièrement sinon quotidiennement. Même si nous arrivons à contrôler le mental pour un moment, la pensée qui va émerger ensuite, va créer une réaction en chaîne dans le système nerveux. Le corps physique devient aussi chaotique que le mental. 

Maintenant que le monde entier retient son souffle devant le covid-19, beaucoup de gens ont peur. Il y en a qui ont peur parce que les autres ont peur. L’énergie se transmet. Il y en a d’autres qui ont peur de perdre leur sécurité. Et puis il y en a qui ont peur de perdre leur vie. 

Le/la pratiquant(e) de yoga fait face à cette sorte de situations aussi en dehors des crises. Maintenant, c’est le moment de voir combien ces pratiques yoguiques ont été efficaces. De toutes les façons, nous sommes inspiré(e)s de continuer nos pratiques, parce que nous voulons être libre! La liberté veut dire la liberté par rapport à nos propres pensées craintives.  

MIKSI JOOGAA HARJOITETAAN?

Joogaa harjoittavat ihmiset harjoittelevat asioita, joilla ei välttämättä ole mitään merkitystä. Ennen kuin niillä onkin! He istuvat alas seuraamaan mielenliikkeitään ja energiansa muutoksia. Heitä kiinnostaa omien pelkojensa kohtaaminen milloin ikinä niitä ilmeneekin. Merkittävin pelko heille on kuolemanpelko. Ja sitten tulee päivä, jolloin myös ihmiset joogaajan ympärillä ymmärtävät, että noilla harjoituksilla on päästy jonnekin. Tukevaan rauhan tilaan.

Patanjalin Joogasutra-teksti puhuu ihmisen todellisesta vapaudesta ja kertoo, miten se saavutetaan. Patanjali kertoo niistä esteistä, jotka tekevät vapauden mahdottomaksi ja näyttää tien esteiden läpi. Ihminen ei nimittäin ole vapaa niin kauan kuin hänessä on jännityksiä ja pelkoja.

Ensimmäisenä Joogasutra tuo esiin mielenliikkeet, jotka pysyvät samankaltaisina läpi elämän, ellemme ala ohjata mieltämme tietoisesti. Jos ihminen ei pääse mielenliikkeittensä ulkopuolelle, seuraa tästä se, että energia, tunteet ja keho ilmaisevat samaa kuin mieli. Jos mieli on jännittynyt ja stressaantunut, niin on kehokin. 

Mieltä on vaikea hallita, jos sitä ei harjoita säännöllisesti tai jopa päivittäin. Vaikka onnistuisimmekin pitämään mielen kontrollissa jotenkin, jo hetkeksi mielen valtaama ajatus sysää liikkeelle ketjureaktion hermostossa. Keho täyttyy mielen kaaoksella.

Nyt kun maailma pidättää hengitystään koronaviruksen edessä, moni pelkää kuollakseen. Jotkut pelkäävät siksi, kun muut pelkäävät. Muiden energia tarttuu. Jotkut toiset taas pelkäävät turvan menettämistä. Monella käy myös mielessä, että elämä voi päättyä. 

Joogaaja harjoittelee näiden asioiden kohtaamista omassa elämässään muulloinkin kuin kriisiaikoina. Siksi kriisi ei muuta joogaajan elämää. Nyt voidaan katsoa, miten harjoitus on todellisuudessa vaikuttanut. Joka tapauksessa joogaaja on inspiroitunut jatkamaan harjoituksiaan, koska hän haluaa olla vapaa! Tämä vapaus tarkoittaa vapautta omista pelottavista ajatuksista.

Presence in growth

When we talk about presence in yoga context, we usually refer to the state of an individual in regard to himself/herself. Some people call presence the state in which there are no thoughts. But even when the mind is not filled with thoughts, the feeling can be scattered and the presence weak, because everything in us influences the quality of our presence. For example if the breathing is affected or if the body experiences something that makes it restless, it makes the presence superficial, if not impossible. We feel a deep presence only when our body doesn’t ask for anything and when it’s settled in peace.

If we consider the presence in a larger context, we need to step out of the bubble of the meditator. For a yoga practitioner it’s not enough that the body, the breathing and the mind are here and now, when (s)he’s alone, because life is interaction with others. That’s why our task is to open our heart to a life that is being present with people. The fruits of the yoga practice can be seen in change of the quality of our presence in communication and interaction with others.

How well can we be present for the other? Do we know how to listen to the other and do we feel with our body what’s going on in the other? Are we only giving our mental attention or are we interacting with the body too? If we are only mentally present, it usually means self-centeredness and prejudicedness in the interaction. 

The first step is to come to the authentic state of presence with the other. And usually when the communication is fluid we can easily be present for the other. But are we able to be present and to meet with the other also when the interaction has some disturbances? Can we still be present when we have difficult and challenging feelings? If we can, that’s one level ahead in presence again.

But we might have a strategy to handle the situations. We might turn our back, we might escape, hide, attack, lye. Or we talk behind someone’s back or do something that helps us not to face the situation – and not to grow. Our emotions can be so overwhelming in the body that they disturb our thinking and prevent us from being present.

After the research on oneself, the most meaningful growth happens with other people in normal life. In the human relations the maturity is measured with the real presence in all situations. The real presence means no strategies at all. It means living your own feelings that emerge and taking responsibility for them. The responsibility means using any emotional energy for your growth in love.

PRÉSENCE EN CROISSANCE 

Quand nous parlons de présence dans le contexte du yoga, nous référons en général à l’état d’un individu par rapport à lui/elle-même. Il y en a qui nomment ’présence’ l’état où il n’y a pas de pensées. Mais même quand le mental est limpide, l’état général peut être dispersé et la présence faible. Tout ce qui se passe en nous, influence la qualité de notre présence. Par exemple, si la respiration est affectée ou si le corps physique ressent quelque chose qui l’agite, ça rend la présence superficielle, sinon impossible. Nous n’avons une présence ancrée que quand le corps laisse tomber ses exigences et se dépose.

Si l’on considère la présence dans un contexte plus large, nous devons sortir de notre monde de méditateur limité à nous-mêmes. Pour un praticien de yoga, la présence du corps, de la respiration et du mental solitaire n’est pas suffisante, car la vie est interaction avec les autres. Dans la perspective de grandir, notre tâche spirituelle est d’ouvrir notre cœur à la rencontre avec les autres. Nous pouvons voir les fruits de notre pratique du yoga dans le changement de la qualité de notre présence dans la communication et dans l’interaction avec les autres.

Pouvons-nous être présents pour l’autre? Savons-nous comment l’écouter et sentons-nous avec notre corps physique ce qui se passe chez l’autre? Si notre interaction veut dire uniquement l’attention mentale et pas celle du corps aussi, ça peut vouloir dire que notre égocentrisme et nos préjugés vont dominer l’interaction.

Le premier pas vers la croissance en présence est un état authentique avec quelqu’un d’autre. Normalement, lorsque la communication est fluide, nous pouvons rester présents pour l’autre. Mais la vraie question est pouvons-nous être présents et pouvons-nous rencontrer l’autre aussi quand l’interaction a des perturbations? Quand nous avons des sentiments difficiles? Si nous pouvons faire face à la situation à ce moment-là aussi, nous avons monté d’un grade dans l’échelle de la présence.

Mais peut-être avons-nous des plans d’action ou des stratégies pour ne pas faire face! Nous pouvons éventuellement tourner le dos, nous échapper, nier, attaquer, mentir. Nous pouvons parler derrière le dos de quelqu’un ou trouver un moyen pour ne pas être là – et pour ne pas grandir. Nous sommes parfois tellement submergés par nos émotions que nous sommes incapables de penser clairement et ceci nous empêche d’être présents.

En tant que praticien de yoga, nous faisons de la recherche sur nous-mêmes, mais la croissance la plus significative se produit toujours dans la vie de tous les jours et par rapport à l’autre. Dans les relations humaines, la maturité est mesurée par la vraie présence dans toute situation. La vraie présence veut dire aucune stratégie. Et cela veut dire vivre les émotions qui émergent quand elles émergent et en prendre la responsabilité. La responsabilité, quant à elle, se traduit par la volonté de se servir de cette énergie émotionnelle pour grandir en amour. 

KASVUA LÄSNÄOLOSSA

Joogayhteyksissä läsnäolosta puhuttaessa viitataan yleensä yksilön olotilaan suhteessa häneen itseensä. Jotkut kutsuvat läsnäoloksi tilaa, jossa mieli on hiljentynyt. Kuitenkin vaikka mieli olisi ajatukseton, olo voi olla ristiriitainen. Läsnäolon laatuun kun vaikuttaa kaikki, mitä meissä on. Jos esimerkiksi hengitys tai keho aistivat tai kokevat jotain sellaista, mikä saa ne levottomiksi, tekevät ne läsnäolosta pinnallisen, ellei mahdottoman. Ihminen tuntee syvää läsnäoloa vasta, kun kehokin on ilman vaateita ja se on asettunut rauhaan. 

Joogan harjoittajalle sekään ei oikeastaan riitä, että keho, hengitys ja mieli ovat tässä ja nyt avoimina ja paineettomina, sillä elämä on vuorovaikutusta. Kun mietitään, mitä läsnäolo laajemmin ottaen on, meidän täytyykin avautua ulos omasta meditaatiokuplastamme, jossa olemme vastatusten ainoastaan itsemme kanssa. Meditoijan tehtävä onkin avautua kasvussaan elämälle, joka on kohtaamisia ihmisten kanssa. Joogaharjoittelun hedelmät näkyvätkin laadullisessa muutoksessa kommunikaatiossa ja laajemminkin vuorovaikutuksessa.

Kuinka hyvin voimme olla läsnä toiselle? Kuuntelemmeko toista ihmistä ja tunnemmeko hänestä asioita myös kehollamme? Jos nimittäin annamme toiselle ainoastaan mielemme huomion, on hyvin todennäköistä, että itsekeskeisyytemme ja ennakkoluuloisuutemme tulevat esteeksi todelliselle vuorovaikutukselle. Ensimmäinen askel onkin olla autenttisesti läsnä toiselle. Kommunikaation sujuessa tässä ei yleensä ole suurta vaikeutta. Mutta kysymys kuuluukin, voimmeko olla läsnä ja kohdata toisen ihmisen silloinkin, kun vuorovaikutuksessa on häiriöitä? Tai kun meillä on vaikeita tunteita? Jos voimme, olemme saavuttaneet jotain merkittävää kehitystä läsnäolossamme.

Meillä voi myös olla omia strategioita, joilla selviämme erilaisista tilanteista. Käännämme ehkä selkämme, pakenemme, piiloudumme, hyökkäämme, valehtelemme. Puhummeko selän takana? Teemmekö jotain, jolla voimme olla kohtaamatta itsemme ja jolla siten menetämme kasvun mahdollisuuden? Joskushan tunteet ovat niin ylitsepursuavia, että selkeä ajattelu on mahdotonta ja tunteiden valtaama keho estää ihmistä olemasta läsnä.

Itsetutkiskelun jälkeen merkittävin kasvu ihmisenä tapahtuu suhteessa muihin ihmisiin. Ihmisen kypsyyttä mitataan aidolla läsnäololla kaikissa tilanteissa. Aito läsnäolo tarkoittaa toimimista ilman strategioita. Se edellyttää, että elämme ne tunteet, jotka ovat tässä ja nyt ja otamme niistä vastuun. Vastuun ottaminen taas tarkoittaa sitä, että käytämme emotionaalisen energian kasvuumme rakkaudessa. 

Photo by Anne

relax

Often the image of relaxation is equal to doing what we enjoy and to letting go of demands and responsibilities.

Physically relaxation means for many that you lay on a sofa or in a couch in a way you don’t have to keep your body upright. You forget about yourself and let go of your energy and your awareness. Psychically relaxation means to some people distance with themselves. They can even use drugs for that. These are states of absentmindedness, not relaxation.

Practicing yoga has radically changed my understanding about relaxation and the way I relax. If earlier I did look for some help and ease on the outside, today nothing in me moves to that direction. I don’t want to let go. Actually quite the contrary. I want to take rest in me.

These thoughts were generated while I was sitting in the train. I realized how far away the back of the seat was from me when I was having a vertical position. In a way the seat seemed to me it was inviting my body to relax, but actually I couldn’t take its support, because I should have leaned away from my midline. It didn’t feel natural.

Today my direction is always inwards. More deeply I am in me, deeper the relaxation.

LA VRAIE DÉTENTE

L’image qu’on a souvent de la relaxation est un lâcher prise et même parfois un laisser-aller. Un état pù on peut faire ce qui nous plaît sans se soucier des exigeances extérieures ou de nos responsabilités.

Physiquement pour beaucoup la relaxation veut dire qu’on se jette sur un canapé ou on va se vautrer dans un fauteuil pour oublier son corps. Psychiquement il y en a qui veulent s’oublier et pour cela, ils boivent ou prennent des drogues. Ces états sont des états d’absence et non ceux de relaxation.

La pratique du yoga a changé radicalement ma compréhension de la relaxation et ma façon de me détendre. Si avant je cherchais un soulagement à l’extérieur de moi, rien en moi bouge vers cette direction aujourd’hui. Je n’ai pas envie de me trouver dans un état sans ma conscience, au contraire! Ce que je veux, c’est de trouver le repos en moi, à l’intérieur de moi.

Ces pensées me sont venues assise dans le train, lorsque je me suis rendu compte que le dossier de mon siège était trop loin de mon dos. Je ne pouvais pas m’adosser sans devoir perdre la sensation de la ligne médiane de mon corps. J’aurais dû quitter ma position naturelle. Je ne voulais pas perdre ma verticalité et le soutien de mon propre corps.

Aujourd’hui, je vais toujours vers l’intérieur pour me détendre . Plus je sens mon essence, plus je suis détendue.

RYHDIKÄSTÄ RENTOUTTA

Rentoutumisen ajatellaan usein olevan sitä, että ihminen voi heittäytyä johonkin itselle miellyttävään tekemiseen tai olemiseen ilman vaatimuksia ja vastuita. 

Kehollisesti rentoutuminen tarkoittaa monelle sitä, että makaa sohvalla tai uppoutuu nojatuoliin niin, että kehosta ei tarvitse välittää. Ryhti päästetään kokonaan totaalisen rentoutumisen takaamiseksi. Joku taas haluaa päästä itsestään henkisesti eroon ja käyttää siihen tarkoitukseen esimerkiksi päihteitä. Nämä olotilat ovat tosiasiallisesti poissaolevuutta eivätkä rentoutumista.

Jooga on muuttanut radikaalisti omaa ymmärrystäni ja tapaani rentoutua. Jos ennen hainkin apua ulkopuoleltani, en enää liikahda lainkaan siihen suuntaan. En halua heittäytyä minnekään, vaan aivan päinvastoin. Haluan tulla tiiviimmin itseeni lepäämään. 

Tämä tuli minulle mieleen istuessani junassa, kun tuolin selkänoja tuntui olevan selästäni liian kaukana. En voinut ottaa siitä tukea, koska olisin joutunut nojaamaan itselleni epämukavasti taaksepäin istuimen selkänojaan. Se ei tuntunut luonnolliselta. En halunnut siirtyä itsestäni enkä oman kehoni tuesta pois. 

Nykyään suuntani on aina sisäänpäin. Mitä syvemmin olen itsessäni, sitä syvempi on rentouden tunne.

This is fear. 😵

I’ve faced many different fears with the help of my yoga practice. To end up with the conclusion that there are no different fears. There’s only fear. 

Nowadays when I have feelings of fear I watch how my mind tries to find a suitable threatening image or situation for it. Then I could say that I’m scared of a particular thing.

I guess we usually have a need to project our fear to something. We need our fear get a form. The form gives us safety. When you have courage to face the fear without any form, it’s first more scary. But when you’re ready to do so, the world doesn’t make you scared anymore. 

When we want to avoid our fears, we imagine they vanish. In reality we build our life around the fear and in relation to it which is a sure way to get more anxious. When we choose not to face our fear everything else is organized according to this choice. If we decide to live through our fear, the fear disappears and nothing of it is left inside of us.

The physical yoga practice in which you pay attention to your breath and your energy, gives you tools to observe your emotions on the energy level. For years I’ve been interested to see in myself what’s happening in my energy right now. When it shrinks, when it gets colder, when it feels thin or empty, when it kind of disappears, or loses connection, I feel scared. Nowadays I tell myself: This is fear. I don’t connect it to anything. I accept my fear, when it’s present. Then when it’s over, it’s over.

LA PEUR EN VISITE 😵

Grâce à ma pratique de yoga, j’ai pu faire face à de multiples peurs différentes. Pour finir avec la conclusion qu’il n’y a pas des peurs différentes. Il n’y a que la peur.

Aujourd’hui, quand je ressens de la peur, je je me rends compte comment mon mental cherche une image qui puisse aller avec ou une situation qui pourrait la justifier. Ça me permettrais de dire que j’ai peur d’une chose particulière.

J’ai l’impression qu’en général, nous avons besoin de projeter notre peur sur quelque chose. Nous voulons donner une forme à notre peur, car la forme nous donne une sécurité. Lorsque nous avons le courage de faire face à la peur sans aucune forme, ça fait d’abord encore plus peur. Mais arrive le moment où nous sommes prêts à l’affronter et c’est là, que le monde n’est plus menaçant du tout.

Lorsque nous évitons nos peurs, quelque chose en nous nous dit qu’on peut se débarrasser d’elles. En réalité, notre vie se construit en relation avec la peur et autour d’elle et fait grandir l’anxiété à l’intérieur de nous. Lorsque nos choix sont faits dans la peur, tout le reste s’organise selon. Par contre, au moment où nous pouvons faire face à la peur, et elle disparaît, et il n’en reste pas un grain en nous.

La pratique physique du yoga dans laquelle nous nous concentrons sur le souffle et l’énergie, nous donne un moyen d’observer les émotions au niveau énergétique. Des années, j’ai été intéressée de suivre ce qui se passe dans mon énergie dans le moment présent. Lorsqu’elle diminue, ou devient plus froide, ou plus vide, ou quand elle disparaît, qu’elle devient moins solide ou qu’elle perd la connexion avec le reste, j’ai peur. Je me dis: c’est ça la peur. Je ne la connecte à rien du tout. Quand elle est là, je l’accepte. Et puis, la peur s’en va.  

TÄMÄ ON PELKOA 😵

Joogaharjoittelun kautta olen käsitellyt paljon erilaisia pelkojani. Tullakseni siihen lopputulokseen, ettei ole erilaisia pelkoja. On vain pelkoa.

Nykyään jos pelkään, katson miten mieleni hakee siihen heti sopivan uhkakuvan tai tulkitsee käsillä olevan tilanteen. Sitten voisin todeta pelkääväni jotain tiettyä asiaa.

Usein meillä on tarve kohdistaa pelko johonkin. Haluamme antaa sille muodon. Siten se tuntuu turvallisemmalta. Sitten kun uskaltaa kohdata pelon ilman muotoa, onkin hetken aikaa pelottavampaa. Mutta jossain vaiheessa tähän on valmis ja silloin maailma ei ole enää pelottava.

Kun väistelemme pelkojamme, jokin meissä kuvittelee pääsevänsä niiden kohtaamisesta. Tosiasiassa elämämme rakentuu pelon suhteen ja pelon ympärille ja menee aina vain tiukempaan solmuun. Kun valintamme on tehty pelossa, kaikki muu järjestyy sen suhteen. Jos taas kohtaamme pelot, niistä ei jää sisimpäämme mitään, mihin mikään voisi kutoutua.

Fyysinen joogaharjoittelu, jossa kiinnitetään huomiota hengitykseen ja energiaan, antaa välineitä tarkastella tunteita energiatasolla. Vuosien ajan olen kiinnostuneena seurannut mitä energiassani tapahtuu juuri nyt. Kun se kutistuu, kun se kylmenee, kun se tyhjenee, katoaa, ohentuu, kadottaa yhteyden, tunnen pelkoa. Nykyään sanon itselleni: Tämä on pelkoa. En liitä sitä enää mihinkään asiaan. Suostun pelkäämään, kun pelko on paikalla. Sitten se menee ohi.

Balancing

Some time ago I was teaching in Perpignan in France. In the philosophy class I talked about the second sutra of Patanjali’s Samadhi pada. This sutra which gives the definition of yoga is very often translated ”ceasing the fluctuations of the mind”. However the mind can be fragmented without thoughts and the samadhi (yoga) can’t take place. Without thoughts the mental energy is still moving and tries to take form whenever there’s pressure in the body. That’s why I find the version of Jean Bouchart d’Orval exquisite. He says the state of yoga is the end of the fragmentation of the mind.

All this can be felt in the physical body, because it’s the incarnation of the fragmentation or the absence of fragmentation of the mind. And vice versa, the mind’s fluctuations are the reflection of the body. When the mind is agitated, there are marks of past experiences that disturb the body.

The physical practice help us to understand the energy of our body and it opens new perspectives on the quality of our mind too. If the body’s energy is diffuse the mind’s energy is probably the same. Consequently if our body feels like a unity, there are no problems usually in the mind. When we lack strength or balance it’s generally because our mind is attached to something that doesn’t exist at the present moment. This attachement keeps our energy away from now. The result is that the mind and the body are in dissonance.

When I’ve taught body reading I’ve been able to see how sometimes the presence of another person can contribute to find a balance. In my teaching for example it goes like this. I watch the body of my student and even if the energy of the body is segmented, I feel the unity of it in my heart. When the student feels my heart including everything a process starts taking him/her to a deeper balance. How can this balance be seen? Indeed, it can be felt. The moment when the student is conscious of him/herself as a whole, there will be a change in the breathing and energy. Generally this is transferred to the audience which will make a sigh of release. The bodies understand when the state of a single body is in harmony.

This kind of perfect energetical balance is often momentary. Everything changes in interaction with others. We can’t even talk about a real balance when we are alone and isolated. We can see it only in relation to others. As long as there is even an unconscious contradiction or a rejection towards others, we can’t feel peace in the body. So, when the practice has allowed us to find a balance in yoga context, we can observe how this balance goes on in dialogue with the outer world.

We can take the yoga philosophical point of view also to the interaction and see that the mind-body is as fragmented in interaction as it is as an isolated apparatus without contacts. The mind accepts some of the information and the body accepts some of the emotions. Very often both reject something. The conflicts in interaction are usually more profound than just opposite opinions. These conflicts might seem to be in our human relations, but probably it’s the conflict we have with the reality. It’s these conflicts, these blind spots the Family Constellation method is interested in. Through this method we can see the essential connections of our family and how they extend to other human relations we have. As long as we aren’t conscious of our place in our family and as long as we haven’t accepted it fully, we can’t be in balance in other relations either.

In the context of Family Constellation things that have been ignored in the families or those that haven’t been resolved emerge. When others represent our family in front of us, we can just watch and then take our place in the family with a serene heart. Doing that we can find peace also in today’s human relations. That’s what reality does. In these meditative collective sessions all the participants can feel the same kind of release than those watching a body reading. Their bodies breath again: Finally! Finally, we can feel the truth. Where can we feel it? In the body.

Many spiritual traditions share the same knowledge about the mind’s features. The fragmentation Patanjali talks about is our mind escaping the reality. The inner peace can’t be found by creating our own reality. The peace is the result of all things in the consciousness and in the body. The practitioner in harmony with all that has been and with all that is. It’s then the energy field finds a balance too.

ÉQUILIBRES

Il y a peu de temps, je donnais un stage à Perpignan. Dans le cours de philosophie, je parlais de l’interprétation et du choix des mots du deuxième sutra de Samadhi pada de Patanjali. Très souvent, le sutra qui définit le yoga, se traduit ”la cessation des fluctuations du mental”. Et pourtant, le mental peut être fragmenté sans aucune pensée. Car l’énergie mentale bouge, cherche à prendre forme aussitôt qu’il y a une pression dans le corps. C’est pour ça que la version de Jean Bouchart d’Orval me parle. Pour lui le yoga est la cessation de la fragmentation mentale.

Tout cela peut être lu dans le corps physique, car dans celui-là s’incarne aussi bien la fragmentation que la cessation de celle-ci. Et vice versa, les fluctuations mentales reflètent l’état du corps physique. Lorsque le mental manifeste des agitations, il y a dans le corps des marques du passé dérangeant l’équilibre.

La pratique physique du yoga nous aide à comprendre l’énergie de notre corps et cela va nous ouvrir des perspectives sur la qualité de notre mental aussi. Si l’énergie de notre corps est diffuse, celle du mental l’est probablement aussi. Si par contre, notre corps est une unité, il n’y a pas de problème dans le mental. Et lorsque la force ou l’équilibre nous manquent, c’est que notre mental est attaché à quelque chose qui n’existe pas dans la réalité du moment présent. Cet attachement tient notre énergie ailleurs. Le mental et le corps sont en dissonance.   

Quand j’ai enseigné la lecture du corps, j’ai pu constater, que parfois la présence d’une personne contribue à trouver l’équilibre à l’autre. Dans mon enseignement, par exemple, ça se passe comme ça. Je regarde le corps de mon élève et même si l’énergie du corps est segmentée, je sens son unité dans mon cœur. Lorsque l’élève sent le regard qui inclut tout, commence un processus qui va l’emmener dans un état d’équilibre profond. Comment ça pourrait se voir? En fait, ça se sent. Au moment où l’élève prend conscience de lui/elle-même en tant qu’un tout, il y a un changement aussi bien dans la respiration que l’énergie. En général, cela se transmet dans l’audience autour, qui pousse un soupir de soulagement. Les corps physiques comprennent quand l’état d’un corps s’est harmonisé.

Ce genre d’équilibre énergétique parfait est souvent momentané. Tout change dans l’interaction avec des autres. Nous ne pouvons pas parler d’un réel équilibre si nous sommes seul(e)s et isolé(e)s des autres, mais seulement en relation avec les autres. Tant qu’il y a une contradiction ou un rejet par rapport aux autres en nous, nous ne pouvons pas sentir la paix dans le corps. Alors, quand la pratique nous a permis de trouver un équilibre dans le contexte de la pratique, il est temps d’observer comment cet équilibre tient en dialogue avec le monde extérieur.

L’interaction humaine peut aussi être vue du point de vue de la philosophie du yoga. Nous pouvons constater que le mental est aussi fragmenté dans les rapports humains qu’il l’est en tant qu’un appareil isolé de contacts. Il accepte de recevoir certaines informations aussi bien que le corps accepte certaines émotions pour en rejeter d’autres. Les conflits de l’interaction sont souvent plus profonds que des opinions opposées. Nous avons peut-être l’impression que ces conflits sont dans nos relations, mais en fait, très souvent, c’est que nous sommes en conflit avec la réalité. C’est ces conflits, ces points aveugles, qui sont le centre d’intérêt des Constellations Familiales, la méthode qui clarifie les connexions essentielles de notre famille et qui nous montrent comment elles sont toujours dominantes dans nos autres relations. Aussi longtemps que nous n’avons pas pris conscience de notre place au sein de notre famille et tant que nous ne l’avons pas entièrement accepté, nous ne pouvons pas être en équilibre dans nos autres relations.

Dans les séances de Constellations Familiales émergent des choses que les membres de la famille ont ignorées et auxquelles ils n’ont pas fait face. Lorsque les autres prennent les rôles des membres de notre famille et que nous pouvons juste suivre la constellation tranquillement, nous pouvons reprendre notre place dans notre famille avec sérénité et finalement trouver la paix aussi avec notre entourage. Car la réalité fait ça. Nous appartenons tous à notre famille quelle qu’elle soit et quels que soient les évènements qui l’ont touchée. Lors de ces séances méditatives collectives, le groupe entier sent un soulagement semblable à celui que les gens présents dans la lecture du corps. Le corps respire: Finalement! Finalement, on sent la vérité. Où ça? Dans le corps.

La fragmentation dont parle Patanjali est un état inconscient que les autres traditions spirituelles connaissent également. La paix intérieure ne peut pas être trouvée en concentrant son mental pour créer une autre réalité. La paix s’ouvre à nous, quand tout est présent dans la conscience et dans le corps et quand le pratiquant est en harmonie par rapport à tout ce qui a été et tout ce qui est. C’est là, qu’aussi le champ énergétique est en équilibre.

TASAPAINOJA

Opetin jokin aika sitten Ranskan Perpignanissa Patanjalin joogasutria ja puhuin eri tulkinnoista ja sanavalinnoista Samadhi padan toisen sutran suhteen. Monesti joogan määritelmä käännetään tuossa sutrassa mielen liikkeiden lakkaamiseksi. Kuitenkin mielen energia voi olla hajallaan silloinkin, kun ajatusta ei ole. Siksi tunnen Jean Bouchart d’Orvalin tulkinnan todella osuvaksi: Jooga tarkoittaa mielen hajaannuksen päättymistä.

Tämä kaikki on luettavissa kehosta. Siihen ruumiillistuu niin mielen hajaannus kuin hajaannuksen päättyminenkin. Ja toisinpäin. Mielen sisällöt heijastelevat kehon tilaa. Kun mieli on häiriöinen, on kehoon jäänyt jotain epätasapainoa menneisyyden kokemuksista.

Kehollinen joogaharjoitus auttaa ymmärtämään kehomme energiaa, joka avaa meille myös mielemme laatua. Jos kehomme energia on hajallaan, niin on luultavasti mielemmekin. Jos kehomme tuntuu yhtenäiseltä kokonaisuudelta, mielessämme tuskin on suurta pulmaa. Kun kehossamme ei ole voimaa tai tasapainoa, johtuu se yleensä siitä, että mielemme on kiinni jossain asiassa eikä siis tässä hetkessä. Tämä pitää energiamme muualla ja mielemme ja kehomme riitasoinnussa keskenään.

Kehonluentaa tehdessäni olen havainnut, miten joskus toisen ihmisen läsnäolo voi auttaa löytämään tasapainon. Se tapahtuu omassa opetuksessani esimerkiksi siten, että katson oppilaan kehoa ja koen tuon kehon ykseyden sydämessäni, vaikka oppilaan energia olisi segmentoitunut. Kun ihminen saa kokea katseen, joka sisällyttää itseensä kaiken, alkaa prosessi kuljettaa häntä oikeaan tilaan ja jossain vaiheessa kehoon asettuu syvällä tuntuva tasapaino. Miten se näkyy? Se oikeastaan tuntuu. Kun ihminen itse tiedostaa itsensä yhtenä kokonaisuutena, tapahtuu energiassa ja hengityksessä muutos. Tällöin yleensä koko ympäristö hengähtää helpotuksesta. Kehot ymmärtävät, kun toisen ihmisen kehon tila on harmonisoitunut.

Tuollainen kehollinen rauha on hetken kokemus täydellisestä tasapainosta. Kaikki muuttuu taas vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tasapainosta ei oikeastaan voi puhua silloin, kun ihminen on yksinään ja erillään muista, vaan se koetaan suhteessa muihin. Niin kauan kuin yhteydessä muihin ihmisisiin on vaikka alitajuisestikin joku ristiriita tai torjuminen, ihminen ei löydä rauhaa kehoonsa. Niinpä kun harjoittelu on sallinut tasapainoa harjoitusolosuhteissa, onkin aika tarkastella, miten tuo tasapaino pysyy suhteessa ulkomaailmaan.

Myös vuorovaikutustilanteita voisi katsoa joogafilosofian näkökulmasta ja todeta, että niin mieli kuin kehokin on fragmentoitunut ihmisten välisissä suhteissa. Mieli jättää jotkut asiat näkemättä, keho suostuu kohtaamaan vain tietyt tunteet. Ristiriidat vuorovaikutuksessa ovat usein syvemmällä kuin mielipide-eroissa. Me voimme kokea ristiriidan ihmisten välisenä, mutta yleensä se on meidän omassa suhteessamme todellisuuteen. Tällaisia asioita, sokeita pisteitä, tutkitaan Perhekonstellaatiometodilla. Se tuo esiin sukumme oleelliset kytkökset, jotka hallitsevat myös muita ihmissuhteitamme. Niin kauan kuin emme ole tiedostaneet ja hyväksyneet omaa paikkaamme suvussamme, emme voi olla täysin tasapainossa muissakaan ihmissuhteissa.

Perhekonstellaatiotilanteissa nousee pintaan asioita, joita suvun jäsenet eivät ole suostuneet näkemään ja kohtaamaan. Kun ihminen saa katsoa omaa perhettään muiden ottaessa perheen henkilöiden roolit, hän pääsee yhteyteen todellisuuden kanssa. Hän voi asettua omaan osaansa rauhassa ja löytää sopusoinnun ympäristön kanssa. Jokainen kun kuitenkin kuuluu perheeseensä ja sukuunsa, oli sen tapahtumat tai tunnelmat sitten mitä vain. Näissä meditatiivisissa, kollektiivisissa prosesseissa ryhmä kokee samankaltaisen huojennuksen kuin kehonluentaa seuraavat. Keho hengähtää: vihdoinkin! Vihdoinkin totuus on tässä. Missä? Kehossa.

Hajaannustila, josta Patanjali puhuu on tila, mistä muissakin henkisissä traditioissa ollaan tietoisia. Ihmisen sisäinen rauha ei löydy keskittymällä siten, että itse luo todellisuuden. Se löytyy, kun mieli ja keho ovat hyväksyneet todellisuuden ja ihminen on näin harmoniassa suhteessa kaikkeen, mitä on ollut ja mitä on. Silloin energiakenttäkin on tasapainossa.

 

Photo by Anne

 

 

Presences

As a yoga teacher I work with the challenge we humans have of being present. This is the difficulty that the beginner practitioner also soon realizes. The asana practice makes it quickly tangible how the mind runs ahead of the breath and the physical movement. That’s why the practitioner gets out of breath and the movements become careless. If the mind calms down and settles into the breath and the body, the practice unfolds smoothly and one feels full.

For many people the presence doesn’t even seem important. It’s enough to be here more or less. Only when one realizes that one’s really never present here and now, one can ask oneself some questions. Can I go through my whole life without ever really meeting with myself? Can I spend my life beside myself?

The regular asana practice is probably hard for many precisely because it requires presence and to be present you should detach yourself from everything else. On the other hand the presence in the body is tough also when you have been outside of yourself for years and the subtle sensations of your body confuse you. When we realize the importance of the body in the entirety of being human we can use the asana practice to deepen our presence.

The presence in the body is actually much more demanding than mindfulness, because it means total awareness. Some people can close themselves in their minds and go on with being absent through thinking. The real presence includes the stream of consciousness, the sensations of the body, the emotions and the vital energy. Everything. Nothing is rejected.

I believe there are two basic reasons why people are not present in their body. One is because they have problems in their life and their mind is attached to their worries. Under these circumstances the absentmindedness is easily justified and ignored with a thought that as soon as the worries go away, one can (re-)start practicing yoga. As long as the problems are here, the yoga is not possible.

The other reason is because life is going so well. The mind is attached to the mental images of happiness and success and it seems the present moment doesn’t give more than these images. In these situations we think that when the period of happiness is over, then we can practice yoga. Right now it’s not worth it, we don’t have time nor patience.

The presence is actually something we choose to live. The circumstances will never be ideal. The outer conditions will always make us feel happy or unhappy. What counts is what happens inside of us. When life goes really well, we should be able to stop the hype inside of us to cultivate our presence. Because later when we face difficult times and feelings, we have already access to the always soothing reality through our presence. The images of unhappiness or threat don’t overwhelm us.

It’s only in the body this moment vibrates. But do we have the courage to surrender to our body? Do we have the courage to let go of the images and to be open to life?

PRÉSENCES

En tant que professeure de yoga, je suis constamment face au défi que présente la présence à nous, les humains. C’est quelque chose qui frappe aussi le débutant dans le yoga postural. La pratique des asanas va vite montrer que le mental devance la respiration et le mouvement, ce qui fait que le pratiquant se trouve hors du souffle et que les mouvements deviennent imprécis et vides. Si, par contre, le mental s’installe dans la respiration et le corps, tout se passe dans la douceur et l’épanouissement.

Mais pour beaucoup la présence n’a pas tellement d’importance. Ça suffit d’être là, plus ou moins. C’est seulement quand on se rend compte, qu’on n’est jamais là, qu’on commence à réfléchir. Peut-on aller jusqu’au bout sans jamais être ici et maintenant, sans jamais se rencontrer vraiment? Peut-on vivre toute sa vie à côté de soi-même?

Lorsque nous sommes conscients de la signification du corps physique pour notre humanité, nous pouvons approfondir notre présence par la pratique des asanas. La pratique des asanas régulière pose souvent des problèmes, car elle requière la présence et la vraie présence nous oblige à nous détacher de tout le reste. La présence est difficile aussi, quand nous avons été hors de notre corps pendant des années et nous ne parvenons pas à lire les messages subtiles de notre corps.

En fait, la présence dans le corps physique est une présence plus totale que la présence dans le mental. Il y en a qui se ferment dans leur mental et continuent ainsi leur absence par la pensée. La vraie présence inclut le flux de conscience, les sensations physiques, les émotions et l’énergie vitale. Tout. Rien n’est rejeté.

Je pense qu’il y a deux raisons principales, pourquoi les gens ne sont pas présents dans leurs corps. La première est parce que ça ne va pas. Ils ont des problèmes dans leur vie et le mental est attaché à des soucis. Dans ces moments-là, l’absence se justifie par ces pensées: Quand on a des problèmes, on n’arrive pas à pratiquer le yoga. Mais dès que les problèmes sont résolus, on peut reprendre.

Et la seconde raison est parce que ça va très bien! Le mental s’attache aux images du bonheur et du succès. Comparé à ces images, le moment présent n’a pas autant à donner. On se dit, que quand le bonheur s’affaiblira, on va se (re-)mettre au yoga. Maintenant, ce n’est pas la peine, on n’a pas le temps ni la patience.

La présence est finalement quelque chose que nous choisissons à vivre. Les circonstances ne seront jamais idéales. Les conditions externes nous feront sentir soit heureux ou malheureux. Ce qui compte, c’est ce que nous avons à l’intérieur. Lorsque ça va très bien, nous devrions freiner l’excitation pour cultiver notre présence. Ça va nous servir aux moments de difficultés, car nous avons déjà l’accès à la réalité toujours apaisante par notre présence. Les images menaçantes ne nous envahissent pas.

C’est uniquement dans le corps où le moment présent vibre. Mais osons-nous nous adonner à notre corps? Osons-nous nous détacher des images que nous avons créées et nous ouvrir à la vie?

LÄSNÄOLOJA

Joogaopettajana on tiiviisti tekemisissä sen kanssa, miten vaikeaa meidän ihmisten on olla läsnä. Tämän huomion aloitteleva harjoittelijakin tekee hyvin nopeasti. Asanaharjoituksessa tulee näkyväksi, miten mieli viilettää hengityksen tai fyysisen tekemisen edellä. Tästä syystä harjoittelija hengästyy tai liikkeet ovat huolimattomia ja hengettömiä. Jos taas mieli rauhoittuu ja asettuu hengitykseen ja kehoon, kaikki sujuu sulavasti ja oleminen tuntuu täyteläiseltä.

Kaikille läsnäolo ei tunnu mitenkään tärkeältä. Kunhan nyt on jotenkuten läsnä, se riittää. Sitten kun herää tajuamaan, että ei oikeastaan koskaan ole käsilläolevassa hetkessä, asia voi tietenkin pistää miettimään. Voiko elämänsä elää ilman, että koskaan kohtaa itsensä todella? Voiko elämän elää itsensä vieressä?

Luultavasti säännöllinen asanaharjoittelu on monelle vaikeaa nimenomaan siksi, kun se vaatii läsnäoloa ja todellinen läsnäolo pakottaa irrottamaan otteen kaikesta muusta. Toisaalta läsnäolo kehossa on tuskallisen vaikeaa myös siksi, kun on vuosia jo ollut irti itsestään eikä ymmärrä kehonsa hienovaraisia viestejä. Kun kehon merkityksen tiedostaa ihmisenä olemisen kokonaisuudessa, voi asanaharjoittelu olla nimenomaan syvenevää läsnäoloharjoittelua.

Itse asiassa kehollinen läsnäolo on vaativampi läsnäolon muoto kuin mielen tason läsnäolo. Jotkut voivat nimittäin hyvinkin muurautua mieleensä ja jatkaa läsnäolottomuuttaan ajattelemalla. Todellinen läsnäolo pitää sisällään tajunnanvirran lisäksi kehon tuntemukset, tunteet, ja vitaalienergian. Kaiken. Mitään ei torjuta.

Uskon, että on kaksi perussyytä, miksi ihmiset eivät ole läsnä kehossaan. Yksi syy on se, että heillä menee huonosti. Elämässä on ongelmia ja mieli on kiinni huolissa. Läsnäolottomuuden sivuuttaa silloin tyypillisesti ajatuksella, että kun ongelmat ovat läsnä, ei joogaamisesta oikein tule mitään. Kunhan huolet hälvenevät, sitten voi joogata.

Ja toinen syy on se,  että heillä menee hyvin. Mieli on kiinni onnellisuuden ja menestyksen mielikuvissa eikä käsillä olevalla hetkellä ole yhtä antoisaa tarjottavaa kuin mitä mielikuvissa on. Ajatus, joka näitä nousujohdanteisia tilanteita leimaa on, että sitten kun ei enää mene niin hyvin, niin sitten voi ehkä joogata. Nyt ei kannata, nyt ei ehdi eikä malta.

Läsnäolo onkin päätös. Meni sitten hyvin tai huonosti. Ihanteellisia olosuhteita ei nimittäin tule koskaan. Aina menee joko liian hyvin tai liian huonosti. Merkitystä on sillä, mitä tapahtuu sisällämme. Kun menee oikein hyvin, pitäisi kyetä hillitsemään kiihtymys ja laskeutumaan tähän hetkeen, sillä sitten kun taas menee heikommin, on reitti jo auki todellisuuden aina lohdulliselle maaperälle läsnäolon kautta.

Vain kehossa voimme kokea käsillä olevan hetken värähtelyn. Uskallammeko antautua kehoomme? Uskallammeko toisaalta päästää irti mielikuvistamme ja toisaalta ottaa elämän vastaan?

 

Photo by Anne (detail from a work of Zao Wou-Ki)