Art of dosing

Don’t give everything you can! This genius waking call was given by my flamenco teacher Patricio Martin with a warm and mysterious smile. At first the sentence surprised me – as in flamenco we usually give “all” – and immediately after everything was ultra-clear.

When the right words are pronounced at the right moment, they attain their goal. When your blood starts to heat, you know something really essential is happening. The body has recognized the truth and moves towards a bigger vision. The best teachers have always been like that. They live in the moment. The truth is nothing fixed, but something alive and that’s why it’s different in different situations.

In dance it’s enough to give an energy to start a movement and then just let it happen. We leave space for invisible, for the mystery of Life. We give space for breathing and energy that they can create a unique movement. But how often do we get involved in everything with our ego, because our mind can’t let go of the control? Because we don’t trust Life? We dance with ideas and we force the body.

If we are more aware of the quality of the movement, of what we put into it and what we keep, our dance becomes alive. What feels great is that I could make a bigger input, but I don’t. I save some of my energy and keep it for myself. Between these two energies, there’s a continuous play going on. This is art.

We don’t achieve anything more by pushing and forcing. We achieve anything when we have free space and when we know how to dose our energy.  It’s the same in yoga practice and in life. This is biodynamic world view! It means that because you’re connected to your body, you feel the truth with your body.

I bow to my fabulous teachers and with these thoughts I wish you all a radiant year 2019! Let it be different, playful, mysterious and carried by Life!

ART DE DOSER

Ne donnez pas tout! Cet appel génial à la réalité était prononcé par mon professeur de flamenco, Patricio Martin, avec un sourire chaleureux et mystérieux. D’abord, ça m’a frappé -comme au flamenco, on donne souvent “tout”- et immédiatement après, c’était ultraclair!

Quand les bons mots sont prononcés au bon moment, ils atteignent leur cible. Et quand ça vous enflamme le sang, vous pouvez être sûr qu’il s’agit de quelque chose de véritablement essentiel. Le corps reconnaît la vérité et va se diriger vers une vision plus élevée. Les meilleurs professeurs ont toujours été comme ça. Ils vivent au moment présent. La vérité n’est rien de fixé, elle est vivante et c’est pour ça qu’elle change selon la situation.

Dans la danse, il suffit de commencer un mouvement, de lancer une énergie et ensuite de laisser le mouvement se compléter tout seul. Nous laissons un espace pour l’invisible, pour le mystère de la Vie. Nous permettons au souffle et à l’énergie de s’exprimer à leurs manières pour voir naître un mouvement unique. Mais c’est si souvent qu’on veut se mêler avec notre égo, car notre mental ne nous lâche pas. Et nous dansons avec des idées et nous soumettons le corps à nos idées.

Si nous sommes plus conscients de la qualité du movement et de ce que nous y mettons et de ce qui nous n’y mettons pas, notre danse devient vivante. Je pourrais donner encore plus! Mais je ne donne pas. Je garde quelque chose pour moi. C’est le jeu continue entre ces énergies opposées qui créent l’art.

On ne gagne rien en poussant avec toutes ses forces. On gagne beaucoup, quand on garde un espace libre et quand on sait doser. C’est pareil dans la pratique du yoga, dans la vie en général. Il s’agit aussi d’une approche biodynamique, ce qui veut dire qu’on sent avec le corps ce qui est juste, parce qu’on est connecté à lui.

Je m’incline avec gratitude du cœur devant mes professeurs fabuleux et je vous souhaite, mes lecteurs et mes lectrices, une lumineuse année 2019! Qu’elle soit différente, ludique, mystérieuse et surtout portée par la Vie! 

ANNOSTELUN TAITO

Älkää antako kaikkeanne! Näin nerokkaan herättävästi neuvoi flamenco-opettajani Patricio Martin meitä tanssijoita lämpimän ja arvoituksellisen hymyn kera. Aivan ensiksi lause hämmästytti -flamencossahan tunnetusti annetaan “kaikki”- ja sitten välittömästi kaikki selkiytyi! Niinpä tietenkin! 

Kun oikeat sanat lausutaan oikealla hetkellä, ne menevät suoraan perille. Silloin, kun veri suonissa alkaa kuumeta, tietää, että jotain todella olennaista on käsillä. Silloin keho oivaltaa ja liikahtaa kohti suurempaa visiota. Parhaat opettajat ovat aina eläneet hetkessä. Totuutta kun ei voi vangita. Se on elävä ja siksi eri tilanteesta riippuen.

Tanssissa riittää, että aloittaa liikkeen, että laittaa energian liikkeelle ja sitten antaa lopun tapahtua. Näkymättömälle, arvoitukselle jää tilaa. Annamme tilaa hengitykselle ja energialle muovata liikkeestä jotain ainutkertaista. Mutta kuinka usein haluammekaan sekaantua kaikkeen egollamme, koska mielemme ei päästä kontrollista irti! Emme luota elämään! Tanssimme on ajatuksia, joita pakotamme kehoomme.

Mitä enemmän olemme tietoisia liikkeen energiasta, mitä siihen laitamme ja mitä emme, sitä elävämmäksi tanssimme muuttuu. Kihelmöivä tunne syntyy siitä, että voisin panostaa vielä enemmän. Mutta en panosta. Säästän energiaani ja pidän jotain itselläni. Näiden kahden energian välillä on jatkuva leikki käynnissä. Siitä syntyy taide.

Emme saavuta sen enempää puskemalla ja pakottamalla. Sen sijaan saavutamme mitä vain, kun meillä on vapaata liikkumatilaa ja kun osaamme säännöstellä energiaamme. Sama pätee joogaharjoitteluun ja elämään yleensä. Tämä on biodynaaminen lähestymistapa. Se tarkoittaa sitä, että keho kuulee totuuden, koska olemme itse yhteydessä kehoomme.

Kumarran kiitollisella sydämellä ihmeellisille opettajilleni ja samalla toivotan kaikille blogini lukijoille loistavaa vuotta 2019! Olkoon se erilainen, leikkisä, mystinen ja Elämän kannattelema! 

Photo of Patricio Martin by Catherine Chenu

Body structures or love?

Does a yoga teacher need to learn anatomy? And what about the yoga practitioner?

Any knowledge is useful, but what kind of knowledge is useful or necessary in the asana practice? Or is knowledge necessary at all when it comes to the essence of the yoga experience?

I ask myself these questions nowadays as my own way as a teachers’ instructor has gone to the direction where something else seems more important to me than anatomy lessons.

In my world the anatomy doesn’t fit in my personal practice, because I live my body from inside. My relation with my body is intuitive. I listen to it, I sense it and that’s how I know how to proceed. Of course from the very beginning my practice has made me ask some anatomical questions, because I’ve felt something I didn’t know existed and that made me find out in a book what it was. I can easily feel different tissues of the body, because they all vibrate differently. We can understand and learn our anatomy also through sensations.

Let me make a comparison with singing and dancing. There is physiology of singing and I’m sure that at least the professional singers do know the anatomy of the body well. But that doesn’t make them singers. Singing is something else. If you stick to the anatomy of the pharynx or the functioning of the lungs, you can hardly sing. If you dance thinking of the relations between the body parts, you become stiff to the point you can’t express yourself with your body. Dancing isn’t physiotherapy, but an expression of your essence through your body. Some people stick to the theory part and can never experience the freedom the dance is about. And some yoga practitioners can’t go beyond the body’s structures to connect to their essence.

The bodyworkers like the chiropractors, the naprapaths and the osteopaths who manipulate the body and the spine need absolutely theoretical understanding of the body’s structure and functioning. A yoga teacher would equally need the anatomy knowledge if his/her intention is to handle the bodies of the students the same way and to force their movements further their bodies naturally do.

Could it even be that the knowledge of anatomy makes the teacher blind and senseless to anything that doesn’t correspond to the anatomy? Can the knowledge encourage the teacher to act with the other’s body without listening to the subtle signs that are outside the known?

You can very well practice yoga without knowing anything about anatomy. I believe you can also teach yoga without the theoretical knowledge of the body, supposing YOU LOVE and you touch with LOVE.

QUAND ON A QUE L’ANATOMIE… 🤔

Est-ce qu’un enseignant de yoga doit apprendre l’anatomie? Et qu’en est-il pour le pratiquant de yoga?

Tout savoir et toute connaissance sert à quelque chose, mais quel genre de connaissance est utile ou bien nécessaire dans la pratique des asanas? A-t-on besoin d’apprendre des choses à l’extérieur du ressenti lorsqu’on cherche à vivre l’expérience du yoga?

Je me pose ces questions en constatant que dans beaucoup de formations pour être professeur de yoga, il y a de beaucoup de cours d’anatomie. Moi-même j’en ai diminué la quantité dans mes formations pour faire de la place à autre chose.

L’anatomie ne fait pas partie de ma pratique personnelle, car ma relation avec mon corps se base sur le ressenti et je sais très bien comment faire. Ma relation avec mon corps est intuitive. Dès le début ma pratique a fait surgir des questions sur l’anatomie, parce que j’ai senti en moi quelque chose dont j’ignorais l’existence et que j’ai pu ensuite le vérifier dans les livres d’anatomie. Je suis capable de discerner les différences entre les tissus différents à l’intérieur de mon corps, car tous portent une énergie différente et vibrent différemment les uns par rapport aux autres. On peut donc comprendre et apprendre son anatomie par les sensations physiques et les ressentis.

Faisons deux petites comparaisons, l’une au monde du chant et l’autre au celui de la danse. Il existe la physiologie du chant et je pense que les chanteurs professionnels connaissent bien l’anatomie du corps humain. Mais ce n’est pas du chant. Le chant est autre chose. Si on pense à l’anatomie du pharynx et au fonctionnement des poumons, on peut à peine chanter. Si dans la danse on se concentre sur les relations entre les parties du corps, on devient raide jusqu’au point où on peut plus s’exprimer par son corps. La danse n’est pas de la physiothérapie, mais l’expression de notre essence par le corps physique. Il y en a qui s’attachent à la théorie sans jamais pouvoir expérimenter la liberté dont il s’agit. Pareillement, il y a des pratiquants du yoga qui ne peuvent pas dépasser les structures du corps physique pour atteindre l’essence d’eux-mêmes.

Les gens travaillant avec le corps humain, les chiropraticiens, les naprapathes et les ostéopathes, ceux qui manipulent le corps et font craquer la colonne vertébrale, ont besoin de bien connaître ces structures. Un enseignant de yoga a également besoin de ces connaissances s’il se comporte de la même manière, c’est-à-dire, en faisant faire des torsions, des extensions et en étirant les corps au-delà de leurs capacités naturelles.

Pourrait le travail d’un enseignant basé sur les connaissances anatomiques fermer ses yeux devant les signes plus subtiles du corps de l’élève et de tout ce qui n’est pas conforme à l’anatomie? Pourrais cela même encourager certains enseignants d’agir sans une écoute réelle de l’autre?

On peut très bien pratiquer le yoga sans rien savoir sur l’anatomie. Et je suis convaincue qu’on peut aussi enseigner le yoga sans connaître l’anatomie, SI L’ON A L’AMOUR. Si on touche avec de l’AMOUR.

🔴 RAKKAUTTA JA ANATOMIAA

Pitääkö joogaopettajan opiskella anatomiaa? Entäpä joogaa harjoittavan?

Kaikki tieto on varmasti hyvästä, mutta mikä kaikki tieto on tarpeellista tai välttämätöntä asanaharjoittelussa? Tai kuinka välttämätöntä tieto ylipäätään on joogassa, jos mietitään pelkästään joogakokemuksen olemusta?

Nämä kysymykset ovat olleet mielessäni, kun olen opettajakoulutuksia suunnitellessa vähentänyt anatomiaopetusta antaen tilaa olennaisemmalle.

Omassa maailmassani en saa anatomiaa mahtumaan mitenkään omaan harjoitteluuni, koska koen kehoni sisältä käsin ja tiedän miten sen kanssa toimin. Suhde kehooni on intuitiivinen. Harjoitteluni on alusta asti monesti herättänyt kysymyksiä anatomiasta, koska olen tuntenut jotain, minkä olemassaoloa en ole tiennyt ja sitten tarkistanut kirjoista, minkä yhteyden löysinkään – on se sitten hermoyhteys tai energeettinen tunne. Tunnen erilaiset kudokset syvällä kehossa, koska niissä kaikissa on omanlaisensa energia. Anatomiansa voi siis ymmärtää ja oppia myös tuntemusten kautta. Myös oppilaiden anatomian voi ymmärtää näin. Jokaisen anatomia on kuitenkin erilainen. Opettajan pitää nimenomaan tuntea oppilaansa keho ja osata lukea sitä koskemattakin.

Vertailukohdaksi tarjoutuvat laulu ja tanssi. On olemassa laulufysiologiaa ja varmasti kaikki ammattilaulajat tuntevat  äänen tuottamisen suhteen myös kehon anatomiaa . Mutta se ei vielä ole laulua. Laulu on jotain ihan muuta. Jos jää miettimään kurkun anatomiaa ja keuhkojen toimintaa, tuskin pystyy laulamaan sydämestään. Samoin jos tanssiessa miettii kehon osien välisiä suhteita, jäykistyy niin, ettei ilmaisusta tule mitään. Tanssi ei ole fysioterapiaa, vaan sydämen ilmaisua kehon kautta. Jotkut jäävät teoriaan pääsemättä koskaan siitä vapauteen ja itse asiaan. Samoin jotkut joogaavat tiukasti kehonsa rajoissa löytämättä syvää rauhaa ytimestään.

Kehotyöskentelijät kuten kiropraktikot, naprapaatit ja osteopaatit, jotka manipuloivat kehoa ja rusauttelevat selkärankaa tarvitsevat anatomiatietoutta. Joogaopettajakin tarvitsee anatomiatietoutta, jos hänellä on aikomus vääntää oppilaitaan ja viedä heidän liikeratojaan pidemmälle kuin mitä he itse pystyvät tekemään.

Voiko olla jopa niin, että anatomian tuntemus sokeuttaa ja sulkee aistit siltä, mikä ei noudata anatomiaa? Rohkaiseeko se toimimaan toisen kehossa tiedon valossa kuuntelematta kehon herkimpiä viestejä?

Joogata voi aivan mainiosti, vaikka ei tietäisi anatomiasta mitään. Uskon, että opettaakin voi ilman anatomiatietämystä, jos opetus ja kosketus perustuu RAKKAUDELLE.

Sportsmen

“You are sportsmen dancing””, my classical ballet teacher, Frédéric Lazzarelli told us referring to sport comptetitions where you meet also quite negative energies.

But dance is an art. It’s an art even the professionals of high level can perform automatically. Yoga as well can be practiced in an automatic way or like a sport.

In their essence, dance and yoga are mysterious paths like life is mysterious and they can be approached like that. Yoga is something you listen to, open yourself to and then maybe it opens to you. It’s the self-abandonment to discover our divine nature. Our efforts are of no use if we are not humble and open.

LES SPORTIFS DE LA DANSE

“Vous êtes des sportifs de la danse!”, nous grondait mon professeur de danse, Frédéric Lazzarelli, en faisant allusion aux sports compétitifs dans lesquels l’énergie est souvent négative.

La danse, c’est un art. C’est un art, que même les professionnels de haut niveau peuvent faire automatiquement. Le yoga aussi peut être pratiqué automatiquement ou comme un sport.

Mais dans leur essence aussi bien la danse que le yoga sont des chemins mystérieux comme la vie est mystérieuse et ils peuvent être vécus comme ça. Le yoga, c’est quelque chose qui s’écoute et qui par une écoute sincère se révèle peut-être. C’est un abandon de soi pour découvrir sa divinité. Si nous ne sommes pas humbles et ouverts, nos efforts ne servent à rien.

URHEILIJAT

“Olette tanssivia urheilijoita!”, heitti balettiopettajani Frédéric Lazzarelli liikkumistamme katsoessaan. Hän viittasi urheilukilpailujen henkeen, jossa on monesti myös negatiivista latausta.

Mutta tanssi on taidetta. Se on taidetta, vaikka myös arvostetut ammattitanssijat voivat suorittaa sitä automaattisesti. Joogaakin voi suorittaa automaattisesti tai urheillen.

Kuitenkin sekä tanssi että jooga ovat mystisiä teitä itseemme aivan kuten elämä on mystinen. Jooga on kuuntelua ja avautumista ja vain silloin se saattaa avautua meille. Kysymys on itsestä luopumisesta, jotta voimme löytää jumalallisen luontomme. Jos emme ole nöyriä ja avoimia, ei ponnisteluistamme ei ole tässä mielessä mitään hyötyä.

Photo by Minna Nuotio

capacity

Some people seem more capable than others. Capable of understanding, learning and doing things. Also in the practices of dance and yoga some seem to get to the essence immediately and others not getting anywhere even after years of practice. Often we think that people have a different capacity, that’s all. As if the capacity was an inherent feature. But the capacity can grow too, if the openness grows.

Our capacity is linked to openness. Whenever we approach dancing with our dance baggage, with our knowledge which is always limiting, we’re not opening ourselves to our full capacity. To the dance of life. It’s the same in yoga, whenever we have ideas about how it should be done or what should happen, we limit ourselves.

In any field, learning is connected to the level of consciousness. When it comes to yoga and dance, the consciousness is tightly connected to the sensations. If you don’t feel, if your body is not sensitive and if you’re not emotionally sensitive, you can’t really get anywhere. The first thing is to feel. Then to be conscious of that feeling. And then to open oneself to infinity.

Openness is one of the most difficult things in life: to open ourselves to life, to infinity every moment anew. All dance and yoga disciplines can be great ways to learn about openness if we don’t get stuck with the form and thus stop the stream of the infinite potential in us.

CAPACITÉ

Il y a des gens qui semblent avoir plus de capacité que les autres. Ils sont capables de comprendre, d’apprendre et de faire des choses. C’est pareil dans les domaines de la danse et du yoga. Certains plongent immédiatement dans ce qui est essentiel, et d’autres pataugent des années sans trouver leur chemin malgré la pratique ardente. Souvent, on pense que c’est parce que nous avons tous une capacité différente et c’est tout. Comme si la capacité était quelque chose d’inhérent en nous. Mais la capacité grandit aussi si notre ouverture grandit.

Notre capacité est liée à notre ouverture de cœur et d’esprit. Quand nous nous approchons de la danse avec notre bagage de danse, avec notre savoir, c’est que nous sommes déjà limités et nous pouvons pas nous ouvrir à notre capacité réelle. À la danse de vie! C’est la même chose dans le yoga, dès que nous avons des idées sur comment ça devrait être fait et sur ce qui devrait en résulter, nous nous limitons.

Dans n’importe quel domaine, l’apprentissage est connecté au niveau de conscience. En ce qui concerne la danse et le yoga, la conscience est intimement connectée aux sensations. Si nous sentons pas, si notre corps physique n’est pas sensible et si nous ne sommes pas sensible émotionnellement, nous pouvons pas avancer. La première chose, c’est de sentir. Après, il faut être conscient de cette sensation. Ensuite, on peut s’ouvrir à l’infinité.

L’ouverture est une des choses les plus difficiles d’avoir, de faire renaître à chaque instant dans la vie. Comment s’ouvrir à la vie, à l’infini continuellement? Toutes les discplines de danse et de yoga sont des possibilités d’apprendre davantage sur l’ouverture si nous ne restons pas attachés à la forme et par cela, nous n’arrêtons pas le potentiel infini en nous.

KAPASITEETTI

Joillain ihmisillä vaikuttaisi olevan enemmän kapasiteettia kuin toisilla. He ymmärtävät enemmän, oppivat nopeammin ja tekevät paremmin. Joogassa ja tanssissakin vaikuttaa siltä, että jotkut pääsevät samantien olennaiseen sisälle ja jotkut taas eivät saa kapasiteettiaan käyttöönsä vuosienkaan harjoittelulla. Joskus ihmiset ajattelevat, että näin kuuluu ollakin. Olemme erilaisia. Mutta kapasiteettiaankin voi kasvattaa – kasvattamalla avoimuutta.

Kapasiteettimme on kytköksissä avoimuutemme asteeseen. Jos lähestymme tanssia tanssitietomme ja tekniikan kautta, rajoitamme jo itseämme emmekä voi avautua koko kapasiteetillemme. Elämän tanssille. Samoin on joogassa. Jos meillä on ennakkokäsitys siitä miten se pitää toteuttaa, rajoitamme todellista potentiaaliamme.

Millä tahansa saralla oppiminen on yhteydessä tietoisuuden tasoon. Joogassa ja tanssissa tietoisuus on tiiviissä yhteydessä kehon tuntemuksiin. Jos emme tunne kehollamme ja jos emme ole herkkiä emotionaalisesti, emme pääse avoimuuden tilaan. Ensimmäinen asia on tuntea. Sitten tulla tietoiseksi siitä mitä tuntee. Ja sen jälkeen avautua sille mitä on.

Avoimuus on yksi elämän vaikeimmin toteutettavista asioista. Se, että todella avaudumme elämälle joka hetki uudestaan. Kaikki tanssi- ja joogatraditiot ovat loistavia mahdollisuuksia oppia avoimuudesta, kunhan emme juutu pintatasoon kiinni ja tällä tavalla sulje itseltämme pois loputonta mahdollisuuksien virtaa.

 

Photo Catherine Chenu

 

Ready, steady, go

Yoga classes are like dance classes, they are much more than improving a technique. People are facing their whole lives and often handling big questions about life.

In the dance classes I’m frequently moved seeing my friends and also people unknown to me surrendering to beauty. To music. Executing steps in faith, hope and love. I know the story of some of them. Friends who lost their children, some others who’ve been abused or even tortured.

When after disappointments, injustices and cruelties you’ve gone through you still spread your wings and allow music to carry you and when your eyes glow only from good intention, you can see that good wins. But you need to build it. You need to build good things on the ruins.

After any suffering, people find beauty because they cultivate it in them. After any suffering, you can fly. You can fly, if you open yourself to life again. And again. And again.

I wish all my readers a Sparkling, Flowing, Happy New Year! 

À VOS MARQUES!

Les cours de yoga ressemblent à des cours de danse. Les élèves ne viennent pas pour améliorer leur technique. Ils viennent pour faire face à leur vie et sont souvent à la recherche d’une solution à une question importante, voire cruciale.

Je suis fréquemment touchée en voyant mes amis aussi bien que les gens que je connais à peine s’adonner à la beauté. À la musique. Ils se laissent emporter par la foi, l’espérence et l’amour. Je connais l’histoire de quelques-uns. Il y en a qui ont perdu leurs enfants, il y en a qui ont été abusés ou même torturés.

Mais, lorsque après les déceptions, injustices et cruautés vécues, nous déployons nos ailes pour que la musique nous porte et lorsque les yeux ne font que briller de cette belle intention, nous pouvons constater que la bonté gagne toujours. Mais c’est à nous de reconstruire la bonté sur les ruines.

Dans les cours de danse, c’est ce que les gens font. Après n’importe quelle souffrance, les gens retrouvent la beauté parce qu’ils la cultivent en eux. Après n’importe quelle souffrance, nous pouvons déployer nos ailes si nous nous ouvrons à la vie. De nouveau. Tous. Les. Jours.

C’est l’occasion de souhaiter une Nouvelle Année pétillante, fluidique et prospère à tous mes lecteurs et lectrices. 

SILMÄT KIMALTAMAAN

Jooga- ja tanssitunneilla käydään muutenkin kuin tekniikkaa hiomassa. Ihmiset ovat kasvotusten koko elämänsä kanssa ja etsivät monesti ratkaisuja isompiin kysymyksiin.

Liikutun tanssitunneilla usein siitä, kun näen ystävät ja tuntemattomatkin antautumassa kauneudelle. Musiikille. Tekemässä asioita uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Joidenkin tarinan tunnen. On ystäviä, jotka ovat menettäneet lapsensa, on niitä, jotka ovat kokeneet väkivaltaa, joitain on jopa kidutettu.

Kun pettymysten, epäoikeudenmukaisuuksien ja julmuuksien jälkeen levittää siipensä ja antaa musiikin kantaa ja kun silmät kimaltavat pyrkimyksestä hyvään, voi nähdä, että hyvä voittaa. Mutta meidän täytyy itse rakentaa raunioille jotain hyvää.

Tanssitunneilla tämä on näkyvää ja tuntuvaa. Minkä tahansa kärsimyksen jälkeen ihmiset löytävät kauneuden, koska jalostavat sitä itsessään. He nousevat siivilleen, koska he avaavat itsensä elämälle. Kerta. Toisensa. Jälkeen.

Toivotan kaikille lukijoilleni kuplivan onnellista ja ilossa virtaavaa vuotta 2017!

Photo Minna Nuotio

Hands down

Where does our ego hide? It finds infinite ways to be undetectable. Once we identify it in our behaviour, we can decide not listen to it, but very soon it finds another way to persist. We have to be really intelligent to understand how the ego entangles in our thinking, mindsets and in our body expression and destroys the freshness of moments and our innocence in any experience. Because it’s not something that is on or off. The question is how it gets its voice through us and can we see who’s talking.

In yoga, in martial arts and in many dance traditions it’s the teacher’s task to point out these deviations from the reality to the student. But how to do it without making the student mad? There are ways. The common discipline is one. It purifies without being personal.

I have an extraordinary memory from a tap dance workshop. One of the world’s greatest dance teachers, late Robert L. Reed, gave the class. When it was time to start I litterally felt a lightning in the room. The teacher had just attacked the floor with his heel. In a split second he communicated all the essential things. He had made us feel the quality a sound could have. The preciseness, the presentness, the beauty and the joy without any shadow. It was just stunningly pure. So pure it took your breath away. Whenever you meet this kind of excellence in someone, you are deeply awakened. The awakening makes you humble and willing to follow the teacher.

In addition to the mastery of a teacher it’s interesting how (s)he links his/her specialty to life in general. And vice versa, how the life is in relation with what you do in a class. Robert L. Reed was determined not to allow students to do anything while they were listening to his teaching. Some participants put their hands on their waist like many dancers do. Gently he would say: “Take your hands down.” He had to repeat that every five minutes, because people forgot. They couldn’t remain conscious of their movements longer than that.

Such a small gesture we don’t even pay attention to, but where the situation loses its purity. It’s an unconscious gesture by which we protect something or we keep other people at distance. What a genial demand! Because the hardest thing is to be. Not to do anything. To stand straight. To be you without a protection.

Don’t put your hands on your waist! That’s your ego at its sweetest. 😀

LAISSE TES MAINS TRANQUILLES

Où se cache notre égo? Il trouve à l’infini des manières pour être indétectable. Une fois qu’on l’aperçoit dans notre comportement, on peut prendre la décision de ne pas le suivre, mais il trouvera une autre façon de persister. Il faut être intelligent pour comprendre comment l’égo se tisse dans nos pensées, nos attitudes et dans l’expression de notre corps et détruit ainsi la fraîcheur des moments ainsi que l’innocence de l’expérience. Car l’égo n’est pas quelque chose qu’on puisse tourner on ou off. La question se pose de savoir quelle est son expression en nous et pouvons-nous la déceler.

Dans le yoga, les arts martiaux et plusieurs traditions de danse, c’est la tâche du  professeur d’indiquer ces déviations de la réalité à l’élève. Mais comment le faire sans véxer l’élève? Il y a des moyens. La discipline commune. Elle purifie sans être personnelle.

J’ai un souvenir extraordinaire d’un stage de claquettes. Un professeur célèbre, le regretté Robert L. Reed, donnait cours. Lorsque le cadran d’horloge indiquait que c’était l’heure de commencer, j’ai senti un éclair dans la pièce. Le professeur avait attaqué le sol avec son talon. En une fraction de seconde, il a tout dit.  La qualité que pouvait avoir un son! La précision, la présence, la beauté et la joie sans aucun ombre. Ce geste était incroyablement pur. Si pur qu’il nous a laissé abasourdis. Lorsque nous sommes en présence d’une telle excellence, nous sommes éveillés. Cette sorte d’éveil nous rend humble et nous envie de suivre le professeur.

En plus de la maîtrise d’un domaine, un professeur montre toujours comment il lie sa maîtrise à la vie en général. Et vice versa, quelle est la relation entre le contenu du cours et la vie. Robert L. Reed était déterminé à ne nous permettre de faire quoi que ce soit pendant que nous écoutions son enseignement. Quelques participants mettaient leurs mains à leurs tailles comme beaucoup de danseurs ont tendance à faire. Gentiment, il disait: “Ne mettez pas vos mains sur votre taille.” Il devait répéter ça toutes les cinq minutes, car c’était le maximum pour rester conscient de ce geste pour la plupart de participants. Les mains recommençaient à monter très vite.

Un petit geste comme ça, qui pour la plupart du temps passe inaperçu, nous fait perdre notre état pur. Ce geste nous protège contre quelque chose ou nous tient à distance par rapport aux autres. Qu’est-ce que c’était génial! La chose la plus difficile, c’est d’être. De ne rien faire. D’être debout. D’être soi-même sans protection.

Ne mets pas tes mains sur la taille! Ce petit confort offre un nid à ton égo. 😀

KÄDET KURIIN

Mihin egomme piiloutuu? Se löytää loputtomiin tapoja kadota meiltä jäljettömiin. Voimme olla toimimatta sen mukaan, mutta se jatkaa eloaan jossain uudessa muodossa. Meidän pitääkin olla todella älykkäitä ymmärtääksemme miten ego kietoutuu ajatteluumme, asenteisiimme ja kehomme kieleen ja tuhoaa hetken raikkauden ja viattomuutemme arjen kokemuksissa. Ego ei ole mikään on/off -tila, vaan se hivuttautuu moniin tilanteisiin ja meidän tehtävämme on nähdä miten.

Joogassa, taistelulajeissa ja monissa tanssitraditioissa on opettajan tehtävä osoittaa oppilaalle nämä mielen aiheuttamat poikkeamiset todellisuudesta. Miten se tehdään suututtamatta oppilasta? On olemassa erilaisia tapoja. Yksi on yhteinen kurinalaisuus. Se puhdistaa olematta henkilökohtaista.

Minulla on elävä muisto eräältä steppikurssilta. Oli maailmankuulun, nyt jo edesmenneen tanssiopettajan, Robert L. Reedin tunti. Kun oli aika aloittaa, tuntui kirjaimellisesti kuin huoneessa olisi iskenyt salama. Opettaja oli iskenyt kantansa lattiaan merkiksi aloituksesta ja näytti alle sekunnissa mistä on kyse. Hän antoi näytteen siitä minkälainen laatu voi olla yhdessä äänessä. Tarkkuus, kauneus, läsnäolo ja ilo ilman pienintäkään varjoa. Se oli niin hämmästyttävän puhdasta, että se salpasi hengityksen. Kun tällaista erikoislaatua tapaa, se herättää ympärillä olevat kokonaisvaltaisesti. Ja tällainen heräämisen hetki taas tekee oppilaasta nöyrän ja innokkaan oppijan.

Opettaja pysyi päättäväisenä sen suhteen, että oppilaat eivät saaneet kuunnellessaan tehdä mitään muuta kuin keskittyä hänen opetukseensa. Jotkut osallistujat laittoivat kädet vyötärölleen kuten monilla tanssijoilla on tapana. Opettaja sanoi ystävällisesti: “Kädet pois vyötäröltä.” Hänen piti toistaa tämä lause viiden minuutin välein, koska ihmiset unohtivat ohjeen ja niin kädet aina lähtivät yhä uudelleen hakeutumaan vyötärölle. Tietoisuuden taso laski muutamassa minuutissa.

Näin pieni ele ei yleensä saa edes huomiotamme, mutta sen kautta menetämme hetken puhtauden. Se on tiedostamaton ele suojata jotain ja näin luoda etäisyyttä ihmisten välille. Mikä mahtava vaatimus opettajalta! Vaikeinta meille on olla. Olla tekemättä. Seistä suorana. Ja olla oma itsemme ilman suojauksia.

Egosi vieno kuiskaus on se, kun et voi olla.

Robert L. Reed making music with his feet: https://www.youtube.com/watch?v=t-alsz6ZdUk

Photo by Anne

Every little step

A joyful flash from this morning’s ballet class in Paris.

The ballet master, Yves Casati, interrupted one exercise at the bar telling us that to perform correctly that exercice we needed more speed and a better turn-out. He went on by asking a question. “What do you need to get more speed and a better turn out?” He answered himself the question: Love.

He said if we love speed and the turn out, they will appear. If we don’t yet love them, we need to work to find love. Nothing else is needed.

This is pure yoga philosophy! If love is lost, we need to search for it. We need to work on everything that we don’t love. We can learn to love everything. Even every little step can be full of love.

À CHAQUE PAS

Un moment drôle au cours de danse classique de ce matin au Centre de Danse du Marais à Paris.

Le maître Casati nous arrête à la barre lors d’un exercice et nous dit qu’il nous faut plus de vitesse dans le pas et plus d’en-dehors. Il poursuit son discours en nous posant une question: “Alors, qu’est-ce qu’il faut pour avoir plus de vitesse et un meilleur en-dehors?” Il ne tarde pas à répondre à sa question lui-même: Amour. Il faut de l’amour.

Il disait que si nous aimions la vitesse et l’en-dehors, nous les aurions. Si nous ne les avons pas encore, c’est que nous n’avons pas trouver l’amour et il faut continuer à travailler pour le trouver.

C’est comme la philosophie du yoga. C’est comme ça dans la vie. Si nous n’avons plus l’amour, il faut le chercher. C’est notre devoir dans la vie que d’enlever les obstacles à l’amour. Même tous les petits pas peuvent être remplis d’amour.

JA VASTAUS ON

Tunnelmaa ja iloa tämän aamun balettitunnilta Pariisista.

Balettimestari Yves Casati puuttui yhteen tangossa tehtävään harjoitukseen sanoen, että siihen piti saada sekä nopeutta että parempi aukikierto. Siihen perään hän heitti kysymyksen ilmaan: ” Mitä tarvitaan suurempaan nopeuteen ja parempaan aukikiertoon?” Vastaus tuli häneltä itseltään samantien: Rakkautta.

Hän sanoi, että jos rakastamme nopeutta ja aukikiertoa, ne löytyvät. Ja jos emme rakasta niitä, niin meidän tulee työstää rakkauttamme niitä kohtaan.

Se oli joogafilosofiaa parhaimmillaan. Ja näinhän se on elämässä ylipäätään. Jos rakkaus on hukassa, meidän pitää etsiä sitä. Meidän tehtävämme on raivata esteet rakkauden tieltä. Kaikkea voi rakastaa. Jokainen pieni askelkin voi olla täynnä rakkautta.

Detaching every second

For me the yoga practice and the dance have both been a way of deep self-reflection all along the years. They’ve also been the way to learn how to purify my energy and how to express my life in a more sublime way. In dance contrary to the yoga practices I’ve appreciated the speed of succession of movements. When you don’t have time to manipulate anything, the truth is immediately visible. The truth which shows the amount of freedom or restrictions in the energy of the body.

In order to dance with art, flow and beauty, what counts is that the muscles we don’t need to move or to hold a position, relax. This is how the energy gets concentrated in the center of the movement and all the rest is built around and from this center. Easily we try to carry the same center of gravity from one moment to another even when all the coordinates have already completely changed, because these moves and moments last sometimes only a fraction of a second. The next moment we need immediately a new center to support the body. Usually it’s not easy to detach from the previous moment. Even our body expresses attachment. It can’t let go, but identifies with something that doesn’t even exist anymore.

If we are not against the natural movement of the body, the body adapts to the situation and finds a new balance. When we don’t trust our body can do things without our mental control, we create a balance on our own, one with tension. We create a center that is in a wrong place and we create more obstacles against the natural flow. We think our head knows better than our body. I feel it’s worth allowing the body to find new ways of being and doing with no control of mind – just the witnessing awareness.

DÉTACHMENT À CHAQUE SECONDE

Le long des années, la pratique du yoga et la danse ont été pour moi deux outils pour une auto-réflexion profonde. Ils m’ont permis de purifier mon énergie et ils m’ont appris comment exprimer ma vie d’une façon fine et exquise. Dans la danse, j’ai apprécié la rapidité dont s’exécutent les pas et se déroulent les chorégraphies. Lorsque nous n’avons pas le temps de manipuler quoi que ce soit, la vérité est visible sur le champ. La vérité qui montre soit la liberté soit les restrictions de l’énergie dans le corps.

Pour pouvoir danser avec élégance, fluidité et beauté, ce qui compte, c’est la détente dans tous les muscles et tissus qui ne sont pas engagés pour faire un mouvement ou pour tenir une posture. De cette manière, l’énergie se condense au centre du mouvement et le reste s’organise autour de ce centre. Facilement, nous essayons de transposer le même centre de gravité d’un moment à l’autre même quand les coordonnées ont déjà complètement changé. Souvent, tout change du point de vue de gravité en une fraction de seconde et notre mental ne suit plus. Nous avons besoin d’un nouveau centre pour retrouver l’équilibre dans une autre position. En général, il nous est difficile de nous détacher du moment précédent. Même notre corps s’attache continuellement. Il ne peut pas lâcher prise, mais s’identifie avec quelque chose qui n’existe même plus.

Si nous ne sommes pas contre le mouvement naturel du corps, le corps s’adaptera à la situation et trouvera un nouvel équilibre. Mais lorsque nous n’avons pas confiance en notre corps, qu’il se débrouille tout seul et sans notre côntrole mental, nous créons un équilibre à nous, celui avec de la tension. Ainsi nous créons un centre qui est forcé qui forme plus d’obstacles contre un flow naturel. Nous sommes convaincus que notre mental sait mieux que notre corps. Ça vaut pourtant le coup d’essayer de trouver des moyens d’être et de faire physiques sans le côntrole mental – avec juste l’observation et la conscience.

IRROTTELUA

Minulle joogaharjoittelu ja tanssi edustavat molemmat syvää itsetutkiskelua ja elämänvoiman ilmaisemista jalostetusti sekä myös tämän energian jalostamisen opettelua. Tanssissa olen kokenut arvokkaksi itsetutkiskelun kannalta muun muassa sen, että tapahtumat etenevät vauhdilla – toisin kuin joogaharjoituksissa. Ei ole aikaa manipuloida mitään. Totuus tulee esiin heti. Totuus, joka näkyy ja tuntuu joko energian ja liikkeen vapautena tai rajoittuneisuutena.

Tanssin ergonomian ja estetiikan kannalta on aina merkitystä sillä, että kaikki, todellakin kaikki se rentoutuu, mitä ei liikkeen luomiseen tai ylläpitoon tarvita. Energia keskittyy johonkin kohtaan kehoa ja muu rakentuu energiakeskittymän ympärille ja suhteessa siihen. Nämä liikahdukset ja hetket voivat toisinaan sisältyä sekunnin murto-osaan ja siksi yhden asennon tai liikkeen energiakeskittymä siirtyy huomaamatta usein seuraavaan hetkeen, jolloin kaikki onkin jo aivan toisin. Tarvitaan välittömästi uusi painovoiman keskus, joka toimii tukena ja josta kaikki liike voi syntyä. Mutta meidän on vaikeaa päästää irti. Kehommekin ilmaisee tätä takertumista eikä pääse irti edellisestä hetkestä, vaan samastuu johonkin, jota ei enää edes ole.  

Keho tietenkin mukautuu ja löytää uuden tasapainon, ellemme ole jotenkin luonnollista kehon liikettä vastaan. Silloin kun emme luota siihen, että kehomme osaa, luomme omilla keinoillamme tasapainon,  jännittyneen tasapainon. Näin tulemme luonnon esteeksi omalla kontrollillamme. Luulemme päämme olevan viisaamman kuin kehomme. Kannattaa kokeilla mitä tapahtuu, kun antaa kehon viedä ja löytää ja tietoisuuden vain seurata tapahtumia.

Learning love, teaching love

I found my earthly paradise in Paris. A paradise in general, but especially a paradise of dance. The dynamicity and the beauty of the city contribute to the great energy of the classes, but my heavenly feelings are mostly thanks to my fantastic teachers. The presence of each and every teacher I have is electric and electrifying. Their inner freedom affects me profoundly and is synonym of love for me.

The maestros in dance are like the yoga gurus in yoga. They show us how to discover new potential in ourselves. They make us transparent and that’s what transforms us and reveals our soul. In dance classes you can see dancers who are criticizing themselves all the time. They are watching a film of their ideal self inside their minds and that makes them tense and unhappy. They are not living their body, but the film. In the yoga world I can quite often see unhappy faces, competing minds, tense bodies, serious people. That’s where I feel that people have got lost with their practice. If you don’t love yourself, what’s left? Self-suffiency. The teacher can be in the same world: criticizing and being too demanding and strict instead of loving and making students grow in joy. The real maestros and gurus see through us, the obstacles we create and they can stop the film we’re watching.

Yves Casati, one of my ballet teachers has a presence which makes me immediately feel myself lighter. He shows up and I feel dancing inside. I can feel my energy expanding and re-directing itself. In the beginning of the class Maestro Casati tells us to look at our hand with love and to move it with love. It doesn’t mean pretending love, we need to find it for real. Without that, why would we even danse? Why would we repeat movements with our body if we don’t feel anything? “Show your love!”, he tells us.

When the joy is gone, the body is tense and heavy and we become its prisoners. When we practice with effort, there’s no love. When we practice with love, there’s actually no effort. This is valid in yoga, in danse, in anything. When there’s a profound joy and freedom in us, our body is carried by it and it can express itself naturally. An effort then becomes meaningless, the energy is enough to do miracles. What I find personally fabulous is that almost every time I leave a dance class, I’m transformed, I’m a new person. I’m something more than I was before the class.

The best teachers for me are those who love. Those who love life and want to transmit this love to others. No matter actually if it’s the love through painting, dancing or yoga, but without love and freedom nothing really matters! If you find love and joy, then your practice is love and joy. The thing is to learn to love yourself and to learn to express it. To be touched by new openings and take them to your life. Dance for me is showing my love for my life. The yoga practice keeps my channels open to express that love.

APPRENTI AMOUR

J’ai trouvé mon paradis terrestre à Paris. Un paradis tout court, mais plus spécialement, un paradis de danse. L’entrain et la beauté de la ville contribuent évidemment à l’énergie magnifique des cours, mais c’est surtout grâce à mes professeurs fantastiques que j’y vis des moments sublimes. La présence de chacun d’eux est électrique et électrisante. Leur liberté intérieure me touche profondément et est le synonyme de l’amour pour moi.

Les maîtres de danse ont le même rôle dans la danse que les gourous en yoga. Ils nous montrent comment trouver notre vrai potentiel. Ils nous rendent transparents et ceci faisant, ils nous transforment et révèlent notre âme. Dans les cours de danse, il y a toujours quelques danseurs qui se critiquent continuellement. Ils se projettent un film à l’intérieur de leur moi idéal et cela les rend mécontents d’eux-mêmes. Ils ne vivent pas leurs corps, mais le film. Dans le yoga, je peux voir la même chose de temps en temps: des visages maussades, des mentaux pleins de compétition, des corps tendus, des gens sérieux. C’est là, que je me dis que les gens se sont perdus dans leur pratique. Si nous ne nous aimons pas, qu’est-ce qui nous reste-t-il? La prétention? Le professeur peut partager la même mentalité où il n’encourage pas le progrès des élèves par la joie. Les vrais maîtres et gourous voient à travers nous, ils comprennent les obstacles que nous crééons pour nous-mêmes et ils ont la capacité d’arrêter le film que nous sommes en train de regarder.

Yves Casati, un de mes professeurs de danse classique, a une présence tellement impressionnante que je me sens immédiatement plus légère en le voyant. Il apparaît et la danse commence à l’intérieur de moi. Je peux sentir une expension et une nouvelle organisation dans mon énergie. Au début du cours, maître Casati nous dit de regarder notre main avec amour et de la bouger avec amour. Ceci ne veut absolument pas dire qu’il faille prétendre cet amour, nous devons le trouver en nous pour de vrai. Sans l’amour, pourquoi danserions-nous? Pourquoi répéterions-nous des pas si nous sentons rien? “Montrez votre amour!”, il nous rappelle.

Quand il n’y a pas de joie, le corps est tendu et lourd et nous devenons ses prisonniers. Lorsque nous pratiquons avec beaucoup d’effort, il n’y a pas d’amour. Lorsque nous pratiquons avec de l’amour, il n’y a pratiquement pas d’effort. Cela est vrai en yoga, en danse, en presque tout ce qu’on fait. Quand il y a une joie profonde et une liberté en nous, notre corps est porté par cette joie et il peut s’exprimer dune façon naturelle. Là, l’effort devient superflu, car l’énergie elle-même nous fait faire des miracles. Ce que je trouve personnellement fabuleux, c’est qu’à chaque fois que je sors d’un cours de danse, je suis transformée, je suis une nouvelle personne. Je suis quelque chose de plus que je n’étais avant la classe.

Les meilleurs professeurs pour moi, ce sont ceux qui ont de l’amour. Ceux qui aiment la vie et qui veulent transmettre cet amour aux autres. Que ce soit à travers la peinture, la danse ou le yoga, ça n’a pas d’importance, mais sans amour et liberté rien n’a vraiment d’importance. Quand nous trouvons la joie et l’amour, notre pratique n’est que de la joie et de l’amour. Nous devons apprendre à nous aimer et à l’exprimer. À trouver de nouvelles possibilités et à les embrasser. La danse pour moi est avant tout le moment de montrer combien j’aime la vie. La pratique du yoga m’aide à maintenir ouvert tous les canaux pour exprimer cet amour pleinement.

RAKKAUDEN OPETTELUA

Löysin Pariisista oman maanpäällisen paratiisini. Kaiken muun autuuden ohella, Pariisi on minulle myös tanssiparatiisi. Kaupungin dynaamisuus ja kauneus toki heijastuvat myös tanssituntien tunnelmiin, mutta omat taivaita hipovat olotilani luen suurimmaksi osaksi fantastisten opettajieni ansioksi. Heidän jokaisen läsnäolo on sähköistä ja sähköistävää. Heidän sisäisen vapautensa suuruus koskettaa minua syvästi ja herättää minussa valtavan rakkauden.

Tanssimaestroilla on tanssin piirissä sama rooli kuin guruilla joogassa. He näyttävät meille todellisen potentiaalimme. Tekemällä meistä läpinäkyviä he saavat meissä aikaan muutoksen ja sielumme kukoistamaan. Tanssitunneilla tapaa toisinaan tanssijoita, jotka ovat jatkuvassa itsekritiikin tilassa. He näkevät mielessään kuvan ideaaliminästään ja se tekee heistä jännittyneitä ja onnettomia. He eivät eläkään kehoaan, vaan tätä kuvaa. Joogan parissakin näkee monesti äreitä ilmeitä, kilpailuhenkistä mieltä, jännittyneitä kehoja ja ylipäätään vakavia ihmisiä. Minusta tuntuu, että silloin ihmiset ovat eksyksissä harjoituksensa kanssa. Jos emme rakasta itseämme, mitä jää jäljelle? Itsetyytyväisyys ehkä. Opettaja voi olla ihan samassa maailmassa, kritisoida ja olla tiukka sen sijaan että olisi rakastava ja antaisi oppilaiden kasvaa ilon kautta. Todelliset mestarit näkevät lävitsemme ja havaitsevat ne esteet, joita itse luomme tiellemme. Heillä on myös kyky pysäyttää mielessämme pyörivä filminauha.

Erään suosikkibalettiopettajani, Yves Casatin, läsnäolo saa minut välittömästi tuntemaan itseni kevyemmäksi. Kun hän ilmestyy paikalle, tunnen tanssin alkavan sisälläni. Energia laajenee ja ojentuu uudella tavalla kehossani. Aina tuntien alussa Maestro Casati muistuttaa meitä siitä, että varmasti seuraamme kättämme rakastavalla katseella ja liikutamme sitä rakkaudella. Se ei todellakaan tarkoita rakkauden esittämistä, vaan aidon tunteen täytyy löytyä sisältämme. Ilman rakkautta, miksi edes tanssisimme? Miksi toistelisimme liikkeitä, jos emme tunne mitään? “Näyttäkää rakkautenne”, hän vaatii.

Kun meistä puuttuu ilo, keho on jäykkä ja raskas ja meistä tulee sen vankeja. Kun harjoittelumme on ponnistelua, ei rakkaus pääse esiin. Ja kun taas harjoittelumme lähtee rakkaudesta, ponnistelua ei tarvita. Tämä pätee joogaan, tanssiin, oikeastaan kaikkeen. Kun sisällämme on syvä ilo ja vapaus, se kantaa kehoamme ja ilo puhuu sen kautta. Ponnistelulla ei ole enää mitään sijaa, koska pelkkä energiamme riittää ihmeiden aikaansaamiseen. Henkilökohtaisesti koen, että on käsittämätöntä miten jokaisen tanssitunnin jälkeen olen uusi ihminen. Olen aina enemmän kuin mitä olin ennen tuntia.

Minulle parhaat opettajat ovat niitä, jotka rakastavat. Niitä, jotka rakastavat elämää ja haluavat jakaa sitä muille. Sillä mitä opetetaan, ei ole niin väliä, mutta taas ilman rakkautta ja vapautta millään ei oikeastaan ole väliä. Kun löydämme rakkauden ja ilon, harjoittelumme on rakkautta ja iloa. On tärkeää oppia rakastamaan itseään ja löytää sen ilmaisemiselle kanavia. Löytää uusia mahdollisuuksia ja ottaa ne vastan omassa elämässä. Minulle tanssi on se minkä kautta voin ilmaista väkevimmin rakkauteni elämää kohtaan. Joogaharjoittelu pitää kanavani auki siten, että rakkauden kokonaisvaltainen ilmaiseminen on mahdollista.

Behind this door – love. ❤

River flowing

We all know that yoga is a lifelong practice and a practice for life. Today it’s often repeated even in yoga slogans that what happens off the mat is more important than what happens on the mat. However what happens on the mat, comes first. The ethical fruit of that conscious bodywork might be collected many years afterwords as it’s the result of several processes in the nervous system. The change in us is not something we can force.

In the beginning Ashtanga yoga is a physical practice. It gradually leads to spiritual results when we learn how to work our mind, emotions and energy through the body. We are listening and discovering the connections between an immense amount of things. We’re tuning ourselves to be open and getting used not to manipulate anything. We learn to recognize life’s flow through us. A river inside. Our nerveous system is purified which means our body will remember more and more vividly the experiences of the past, release the tensions it created and make us receptive to life again.

Dance has been part of my life for 30 years now and it’s something that intensely reminds me as well of my mortality than my potential of now. I practice mostly classical ballet and flamenco, two quite opposite styles. What I see in common to all these three traditions is the possibility of learning how to use our muscles in the best way, of course, but progressively and above all it’s about how to control the energy in our body. These different practices make it possible to experience the gravity and to understand the importance of the Mula bandha in a very particular way – with our body.  To put it in a very simple way: energetically flamenco is about experiencing and showing your strength, ballet about experiencing and showing your lightness and yoga about experiencing the neutrality and not showing (off) anything. All of them offer a different playground, a place where I can enjoy my body’s intelligence in motion or stillness.

The different ways of using the body and its energy not only give constantly access to new facets of our mind and emotions, but extends the experiential field of the whole person. When you feel heavy and you go to a ballet class, it’s a challenge. If you feel vulnerable or weak, flamenco is hard. And when you feel life around you is far toooooooo great, it’s hard to sit down and do the yoga practice. You would like to DO so much and participate in action. You practice to be able to change your mood, your direction, your energy totally and rapidly whenever it’s needed. Yoga shows you the way to come back to neutrality. Perseverance in any practice makes you more flexible in front of a change.   How to contain energy and how to release it? That’s the key to pranic bliss.

LA RIVIÈRE DE NOTRE ENFANCE

Il est bien connu que le yoga est une pratique qui peut durer toute une vie et il est également une pratique pour la vie. Aujourd’hui, même dans les slogans de yoga, nous trouvons souligné le fait que ce qui se passe hors du tapis est plus important que ce qui se passe sur celui-ci. Néanmois, ce qui se passe sur le tapis, est la première chose dans l’ordre. Le fruit éthique qui suit le travail conscient physique peut être collecté des années après, car il s’agit du résultat de plusieurs processus dans le systême nerveux. Ce changement dans notre esprit est quelque chose que nous pouvons pas forcer.

Quand nous débutons la pratique de l’Ashtanga yoga, nous l’apprenons en tant qu’une pratique physique. Petit à petit, nous apprenons à travailler notre mental, nos émotions ainsi que notre énergie dans notre corps et lorsque le corps est purifié pour être un parfait outil, la pratique va donner des résultats spirituels. Nous nous mettons à l’écoute de notre corps et nous découvrons des connections entre d’innombrables choses innommables. Nous apprenons à reconnaître la vie en nous et à nous accorder à elle. Une rivière à l’intérieur de nous. Notre systême nerveux va être purifié, ce qui veut dire que le corps va se souvenir de plus en plus vivement des évènements du passé, il pourra défaire les tensions qu’il a créées auparavant et nous rendre plus disponible à la vie de nouveau.

La danse a fait partie de ma vie plus de 30 ans maintenant. Elle me rappelle toujours aussi bien ma mortalité que mon potentiel du moment présent. Je pratique la danse classique et le flamenco, deux styles assez opposés l’un à l’autre. Je vois que ces trois traditions ont en commun la possibilité d’apprendre comment utiliser nos muscles, bien entendu, mais progressivement et par dessus tout comment contrôler l’énergie dans notre corps. Ces pratiques différentes nous permettent d’expérimenter la gravité et de comprendre l’importance du Mula bandha d’une façon vraiment particulière – avec notre corps. Pour simplifier: sur le plan énergétique, le flamenco est une expérience et une performance de la force du danseur tandis que la danse classique et celle de la légèreté et le yoga celle de la neutralité. Toutes ces disciplines offrent un terrain différent où nous pouvons nous éverveiller devant l’intelligence de notre corps en mouvement ou en immobilité.

Les différentes façons de faire bouger le corps et son énergie non seulement ouvrent de nouvelles voies dans le mental et les émotions, mais elles permettent une extension de toutes les couches de la personne. Lorsque nous nous sentons lourds dans un cours de danse classique, nous devons faire des efforts vers la légèreté. Si nous nous sentons faibles ou vulnérables pendant le cours de flamenco, c’est le contraire. Et lorsque nous sentons que la vie autour de nous est troooooop bien, il est difficile de s’assoir pour faire son yoga parce que nous voudrions tellement participer à la vie à l’extérieur de nous à ce moment-là. Nous pratiquons afin de pouvoir changer notre émotion, notre direction, notre énergie totalement et avec la rapidité quand il le faut. Le yoga nous montrent comment revenir au neutre. La persévérence dans n’importe quelle pratique nous rend flexibles devant les changements de la vie. Comment contenir l’énergie et comment la relâcher? Là, réside la clé de la félicité.

VIERIVÄ VIRTA

Joogaharjoittelu on harjoittelua elämää varten ja siten se voi pysyä työvälineenämme itsemme syvälliseen ymmärtämiseen koko elämän ajan. Tänä päivänä joogasloganit usein toistavat, että se mitä tapahtuu harjoituksen ulkopuolella on joogan kannalta olennaisempaa kuin se mitä tapahtuu joogamatolla. Kuitenkin se mitä matolla tapahtuu on todella olennaista, koska sen laatu määrää siitä mitä muutoksia harjoituksen seurauksena tapahtuu. Eettiset hedelmät korjataan ehkä vuosien tietoisen fyysisen harjoittelun jälkeen, koska kypsyvät monenlaisten hermostollisten prosessien tuloksena. Tätä henkistä muutosta emme voi pakottaa.

Alussa Ashtangajooga on fyysinen harjoitus, joka vähitellen muuttuu henkiseksi, kun opimme miten työstämme ajatuksiamme, tunteitamme ja energiaamme kehomme avulla. Me kuuntelemme kehoamme ja oivallamme valtavia määriä erilaisia yhteyksiä itsessämme. Virittäydymme olemaan auki ja totuttelemme olemaan manipuloimatta mitään. Näin pääsemme syvään yhteyteen suonissamme sykkivän elämän kanssa. Hermostomme puhdistuu eli keho muistaa tuoreemmin ja elävämmin menneisyyden tapahtumia, päästää jännityksiä, joita se on luonut ja näin tekee meistä taas elämälle avoimia.

Tanssi on ollut osa minun elämääni yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Se muistuttaa minua tehokkaasti aina omasta kuolevaisuudestani, mutta myös omasta potentiaalistani juuri nyt. Enimmäkseen harjoittelen klassista balettia ja flamencoa, kahta energeettisesti melko vastakkaista tyyliä. Näen, että näissä kolmessa perinteessä on kaikissa mahdollisuus oppia käyttämään tietenkin lihaksia parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kehittyessään oppia säätelemään energian käyttöä kehossa. Nämä erilaiset harjoitusperinteet antavat mahdollisuuden kokea painovoima ja ymmärtää Mula bandhan merkitys aivan erityisellä tavalla – keholla. Jos nämä kolme lajia pelkistäisi energeettisesti, flamencossa on kyse voiman kokemisesta ja sen näyttämisestä, baletissa keveyden kokemisesta ja näyttämisestä ja joogassa neutraaliuden kokemisesta. Kaikki tarjoavat omanlaisensa pelikentän, jossa voi nauttia kehon älykkyydestä liikkeessä tai paikallaan.

Erilaiset tavat käyttää kehoa ja sen energiaa eivät pelkästään takaa jatkuvaa uutta näkökulmaa ajatuksiimme ja tunteisiimme, vaan ne laajentavat ihmisen koko kokemuskenttää. Kun tunnet itsesi painavaksi balettitunnilla, on ponnistelut tehtävä keveyden aikaansaamiseksi. Jos taas flamencossa olo hauras ja haavoittuvainen, on työskenneltävä voiman eteen. Ja kun sitten tunnet, että elämä ympärilläsi on aivan liiiiiiian mahtavaa, on vaikeaa istua alas ja aloittaa joogaharjoitus. Haluaisit niin osallistua elämään juuri nyt tekemällä jotain. Mutta me harjoittelemme voidaksemme vaihtaa mielialaa, suuntaa, energiatasoamme totaalisesti ja vauhdilla milloin ikinä se elämässä on tarpeen. Jooga opettaa miten palataan takaisin neutraaliin tilaan. Sinnikkyys missä tahansa harjoituksessa tekee meistä joustavia muutosten edessä. Miten pidättää energiaa ja miten vapauttaa se? Siinä on avain energeettiseen autuuteen.

Rapids by Mari Jannela