Burning heart

One thing that yoga usually cultivates in us is our capacity to distinguish right from wrong. Our mind can’t never really know the right from wrong the same way our heart can. But if our heart is not alive, we need to ask our mind or find answers in the common moral rules.

For me personally it’s been fascinating to relive my life’s rights and wrongs through my yoga practice. It has brought up some very ordinary moments of my past which suddenly felt different in my heart. I realized how I had hurt somebody. I hadn’t been connected to my heart back then and that’s why it was possible not to be conscious of some essential parts of reality. I don’t know if I finally hurt anybody. But I do know I hurt my own heart.

In the same way the practice has reminded me unmistakenly if somebody did me wrong even if I didn’t feel it the moment it happened. My heart has remembered also love I was given way back when my mind didn’t see it at all. To x-ray the past has been mostly gratifying, but facing these situations has meant also feelings like shame, disappointment and guilt. The love I could feel later for people I might have hurt in the past was the only feeling that remained. The past was repaired, my heart was repaired.

The yoga practice opens the blocks in our heart. We can’t change the past, but we can look at it with the new eyes, with openness and understanding of the heart. Instead of judging ourselves, we can bring one more layer to yourself of the past. This is also the way to stop guiltifying others. We bring the light of consciousness to the past and make it richer with our love.

I believe that accepting our own blindness or weakness can really help us to accept other people. When we feel they do wrong, we can already anticipate the moment when they see the situation later with their heart. To make them see, anyway, is not our duty. Every heart has its own mysteries, its own rhythm to open up.

IMG_0618

CŒUR EN FLAMMES

Une chose que le yoga nous apprend à cultiver, c’est comment distinguer le bien du mal. Notre mental n’est pas le meilleur instrument pour cet objectif. C’est notre cœur qui possède toutes les qualités pour le faire. Mais si notre cœur n’est pas éveillé, le seul moyen que nous ayons, c’est le dialogue avec notre mental ou les réflexions à l’égard de la morale commune.

Grâce à ma pratique, j’ai pu contempler le bien et le mal de mon passé à plusieurs reprises. Ça a été fascinant. Ça a été un peu comme si les choses arrivaient à la châine à un rythme ralenti. Beaucoup de ces choses n’avaient été que des moments très ordinaires de ma vie jusqu’au moment où j’ai senti un pincement dans mon cœur et une vision a émergé comme une flamme. À ce moment-là, j’ai compris, que j’avais blessé quelqu’un n’ayant pas été connectée à mon cœur et c’est ainsi que j’avais perdu ma sensibilité à l’égard de certaines choses. En fin de compte, il se peut que je n’aie blessé personne, mais ce qui est sûr, c’est que j’ai blessé mon propre cœur.

J’ai également pu sentir les blessures que j’avais subies moi-même dans le passé et qui à l’époque étaient passé inaperçues à mon cœur. Ou bien l’amour qui avait été présent pour moi à un moment dans mon passé, ne m’avait pas touché. Le mental a tout perçu à sa façon et ensuite tout emmagasiné sans cette dimension du cœur. Passer le passé sous les rayons x est très gratifiant. Parfois surgissent des sentiments de honte, de déception ou même de culpabilité. Mais quand le cœur voit, l’amour qui répare tout.

Le yoga ouvre des nœuds de notre cœur et ceci permet à notre mental de voir les choses telles qu’elles sont. Nous ne pouvons pas changer le passé, mais nous pouvons avoir un regard riche sur lui. Il n’y a aucune raison de se sentir coupable, mais il faut plutôt rajouter une dimension de plus à cette personne du passé que nous étions. Ce n’est pas la peine non plus d’accuser les autres de quoi que soit, mais porter la lumière de la conscience sur le passé et la nous enrichir la vie.

Je suis convaincue que plus nous nous comprenons nous-mêmes et plus nous nous acceptons tels que nous avons été, avec des moments d’inconscience, plus facilement nous pouvons comprendre les autres. Aussi quand nous sentons qu’ils font du mal, nous pouvons déjà anticiper le moment où leurs cœurs vont s’attendrir et ils voient la même situation avec leurs cœurs. Il n’est pourtant pas notre devoir de le leur apprendre, ou de les presser à voir. C’est le leur. Chaque cœur a ses propres mystères et son propre rythme pour s’ouvrir.

PALAVA SYDÄN

Eräs asia mitä jooga meissä ihmisissä kehittää on oikean ja väärän erottelukyky. Mielemme ei voi tietää oikeaa ja väärää siinä mielessä kuin sydämemme tietää. Jos sitten sydämemme on tukossa eikä kerro meille mikä on oikein, joudumme turvautumaan mieleemme tai tukeudumme valinnoissamme vallitsevaan moraalikäsitykseen.

Itselleni on ollut mielenkiintoista katsoa oman elämäni oikeaa ja väärää uudelleen ja uudelleen, kun harjoituksen myötä eteeni on lipunut asioita menneisyydestäni kuin hidastetulta liukuhihnalta. Monet näistä asioista olivat olleet vain harmiton osa elettyä elämääni siihen asti kunnes yhtenä päivänä sydämessäni tuntuva välähdys herätti minut tajuamaan miten olin loukannut jotakuta. En ollut ollut yhteydessä sydämeeni ja siten noissa menneisyyden hetkissä on ollut mahdollista sivuuttaa jotakin todella olennaista. Ehkä en loppujen lopuksi edes loukannut ketään toista, mutta haavoitin ainakin omaa sydäntäni.

Yhtä lailla sydämeeni on palautunut niitä hetkiä milloin minua on kohdeltu väärin tai vaihtoehtoisesti suurella rakkaudella. Mieleni oli taltioinut asiat omalla erilaisella tavallaan. Tällainen menneisyyden läpivalaisu on ollut enimmäkseen antoisaa. Se on koskettanut toisinaan häpeällä, pettymyksen tunteilla ja joskus syyllisyydelläkin. Mutta se on koskettanut nimenomaan rakkaudella, joka on korjannut kaiken. Kun olen tuntenut rakkauden, joka olisi ollut paikallaan joskus aikaisemmin, se on ottanut oman paikkansa menneisyydessä.

Jooga ojentaa näitä mutkia meille suoriksi. Eihän menneisyyttä voi muuttaa, mutta sen voi nähdä uusin silmin, kokea laajasti ja ymmärtävästi. Itseään ei tarvitse syytellä, vaan menneisyyden minäänsä voi tuoda uuden tason. Ketään muutakaan ei kannata syyttää, vaan on hyvä antaa tietoisuuden valaista menneitä hetkiä ja näin antaa elämän rikastua entisestään.

Uskon, että oman ajoittaisen sokeutensa hyväksyminen ja itsensä ymmärtäminen todella auttaa meitä hyväksymään muita ihmisiä. Kun koemme heidän tekevän väärin, voimme ehkä jo aavistaa sen hetken, jolloin he joskus vielä näkevät sydämellään. Meidän tehtävämme ei kuitenkaan ole opettaa heitä tai kiirehtiä heitä näkemään. Se on jokaisen oma tehtävä. Jokaisella sydämellä on oma mysteerinsä ja jokaisen sydämen avautumisella oma rytminsä.

Photo by Mari Jannela

Fear factors

There was a time in my past when I understood something important about the anatomy of fear. I had agonized for such a long time and gradually realized why. I had analyzed and handled many different fears one by one inside of me and my mind I had found solutions to each one of them. Some fears came back every once in a while appearing only in certain kind of situations, some others were replayed frequently.

When I was young I was mostly worried about my money situation. I spent a lot of time in finding a solution to how to pay my bills even if the due dates were still far away. I was anxious, I felt awful and couldn’t fall asleep. When I finally fell asleep I was totally tense and full of distress.

I decided not to think of money issues just before sleep or in the night time. It worked. I realized that I naturally didn’t worry about them in the day time at all. My conclusion was that it was not so much about the bills than it was about the time I did the thinking. In the late evening or in the night some things take different proportions and they feel more threatening. I also learned that when the fear takes over, it’s not the best moment to look for a solution. The mind is narrower and less creative.

I was free of worries, because I decided to be and promised myself not to think of them. The fear remained though. Sometimes a very pure feeling of fear emerged. It came often in the night and grabbed my guts. I had a subconscious pressure to find a reason, a cause for that. My mind found often the same cause and if it wasn’t scary enough, I kept on looking for another outer reason. I usually found one to justify my fear. Until I realized that I could allow the fear be in my body without looking for a reason. There is rarely a rational reason to be afraid. Our mind wants a reason to be able to solve the problem over and over again.

The sensation of fear is very human. It means we feel sometimes fragile and unsure just because we are human. When we accept these feelings, the sensation in the body is not restricted or stopped and can then find a flow again. The fear becomes naturally its opposite again, a feeling of warmth and security. We don’t have to be scared. We just need to accept the bodily sensation of fear, integrate it into the whole and not to mix it with things and situations.

IMG_0567

FACTEUR PEUR

Il y a eu un temps dans ma vie où j’ai pu comprendre quelque chose d’important par rapport à l’anatomie de la peur. J’agonisais dans mes peurs pendant des années avant d’arriver au point de voir de quoi il s’agissait vraiment. J’avais pris l’habitude d’analyser et de traiter différentes peurs une par une et j’avais réussi de trouver des solutions dans ma tête à chacune d’elles. Certaines réapparaissaient de temps à autre et certaines d’autres revenaient me perturber plus fréquemment.

Dans ma jeunesse, j’avais des soucis d’argent graves, imaginaires, bien sûr. Je passais des heures à trouver des solutions à savoir comment payer mes factures même si la date limite était encore loin. Je me sentais très mal, j’étais paralysée, ce qui m’empêchait de dormir. Quand finalement, j’ai pu trouver le sommeil, je me suis endormie angoissée.

J’ai pris la décision de ne pas penser à ma situation financière juste avant de me coucher ou aux heures nocturnes. Ça a marché! J’en ai tiré la conclusion que le problème n’était pas l’argent, mais le moment où j’y pensais. Les choses prennent différentes proportions selon le moment, qu’on les considère dans la journée ou bien dans l’obscurité de la nuit. Tout peut nous paraître plus menaçant dans la nuit. J’ai également compris que quand nous sommes installés dans la peur, ce n’est pas le moment de chercher une solution, car notre perspective est déjà plus étroite et le mental moins créatif.

Mais la peur est restée malgré tout. Je n’avais plus de soucis, car j’en avais décidé ainsi et que je m’étais promis de ne pas penser à ceux-ci. C’est là, qu’émergait une peur pure sans aucune attache à quoi que ce soit. Elle arrivait pour me tétaniser au milieu de la nuit et me prenait par les tripes. J’étais sous la pression de trouver une cause, une raison pour ma peur. Très souvent, j’ai trouvé la même cause et au cas où elle n’était pas assez effrayante, je continuais ma recherche de connecter ma peur à une autre chose extérieure. Que j’ai pu trouver et ainsi justifier ma peur. Jusqu’au jour où j’ai accepté la peur dans mon corps sans chercher une explication. Rarement, il y a une raison rationnelle pour avoir peur. Notre mental voudrais être celui qui crée un problème et puis, le résout.

Le sentiment de peur nous prouve que nous sommes humains. Nous sommes humains lorsque nous nous sentons parfois fragiles et uncertains. Lorsque nous acceptons ces émotions, la sensation peut continuer son cheminement dans le corps. Lorsqu’elle n’est pas arrêtée ni contrainte, elle va se transformer en son opposition, un sentiment de sécurité. Nous n’avons pas à avoir peur. Nous devons juste accepter la sensation dans le corps, l’intégrer et jamais la mêler avec les choses et les situations

PELKOKERTOIMIA

Joskus piehtaroituani kauan omissa peloissani, ymmärsin jotain pelon anatomiasta, siitä mistä pelkäämisessä on omalla kohdallani kyse. Olin käsitellyt sisälläni tiettyä pelkoja aina pelko kerrallaan ja löytänyt niihin ratkaisun, ainakin mielessäni. Jotkut pelot ja huolet toistuivat samankaltaisissa tilanteissa ja jotkut taas ilmenivät tiheämmin ja ikään kuin automaattisesti.

Nuorena esimerkiksi raha-asiat tulivat mieleeni nukkumaan mennessäni. Mietin mistä saan rahaa laskujen maksuun, vaikka eräpäivät saattoivat olla vielä kaukana. Hätäännyin, voin huonosti enkä saanut unta. Nukahdin lopulta ahdistukseen.

Kun sitten päätin olla ajattelematta raha-asioita nukkumaan mennessä tai yöllä, huomasin, että en ajatellut niitä muutenkaan enää. Päättelin, että kyse ei ollutkaan raha-asioista eikä laskuista, vaan siitä, että iltayö oli sellaista aikaa, jolloin asiat näyttivät uhkaavammilta kuin päivällä. Siitä opin myös sen, että kun pelko kourii, ei ole aika ajatella. Ei ole sopiva hetki selvittää asioita, kun perspektiivi on kaventunut ja mieli siten menettänyt luovuutensa.

Kuitenkin näissä tilanteissa, joissa lopetin ajattelun, saattoi pelon tunne edelleen olla läsnä. Monesti pelko hiipi sisuksiini ja puristi sisälmyksiäni. Tajusin miten koin alitajuisesti tarvetta löytää pelolle kohteen. Löysin monesti saman kohteen ja jos se ei toiminut, mieleni etsi jotain muuta, mutta aina se onnistui löytämään jonkun ulkoisen kohteen. Sitten taas pelkäsin. Kunnes tajusin, että voin antaa pelon tunteen olla etsimättä sille syytä. Sille kun ei edes ole monestikaan järkiperäistä syytä. Mielemme toivoisi voivansa löytää syyn, jotta pelon voisi selättää.

Kuitenkin pelon tunne on inhimillinen tunne nimenomaan sellaisena tunnetilana, joka tuntuu epävarmuutena, haurautena, ja johon ei ole mitään ulkopuolista syytä. Kun sille antautuu, se muuttuu taas vähitellen vastakohdakseen, lämmöksi ja turvallisuudentunteeksi. Mitään ei tarvitse pelätä. Pelko vain pitää ottaa osaksi elämää kytkemättä sitä mihinkään asioihin.

Photo by Mari Jannela

∞ peacemakers’ choices ∞

I’ve never really been against anything or anybody. I just find it very unnatural for myself to be in a state of being against even when I don’t like how people behave. I do have strong emotions when I witness unjustice, but this doesn’t make me take a position of opposition. The unjustice makes me see the right thing in a clearer way and makes me want to act for the right thing.

Should we be against war, because we want peace? Against chauvinists, because we want equality and respect between genders? Or could we just stand for peace and for human rights? Can we be vegan to stop animal suffering for our part without being against those who are not vegan? Should we be against people who don’t care or can we just care, because we do, no matter what others are like?

I think so. I feel we lose our energy by being against. It seems to me that people who are against something, are against many things. Inside they have already a negativity that makes them choose this side of the situation. They see always a battlefield whenever there’s a disagreement and they see the attack as a solution. They easily take others as enemies.

People may think that when we stick to the ideals of yoga, for example non-violence, compassion and contentment we become passive. But we can work a lot more for good things when we detach ourselves from negative energy.

I’ve never seen a fruitful solution in situations in which some people are against some others. It’s only a possibility to create more hate, separatedness and discrimination. Maybe we all can stand for what we love and live for and strengthen that and not pay attention to what is not in line with that?

13996121_10206801561866974_3443757683528649373_o

∞ EN PAIX ∞

Je n’ai jamais vraiment pu me mettre contre quelque chose ou quelqu’un. Je ne trouve pas naturel pour moi de me trouver dans un état négatif pareil même quand je n’aime pas la façon dont les gens se comportent. J’éprouve des émotions fortes quand je suis témoin des injustices, mais cela ne me fait pas prendre une position d’opposition. L’injustice me permet de voir les bonnes choses plus clairement et de les renforcer.

Devrions-nous être contre la guerre, parce que nous voulons la paix? Contre les chauvinistes, parce que nous tenons à l’égalité et le respect entre les sexes? Ou bien, pourrions-nous juste être pour la paix et les droits des femmes? Pouvons-nous vivre une vie végane pour arrêter la souffrance des animaux sans être contre ceux qui ne sont pas véganes? Devrions-nous être contre les gens qui se fîchent de pas mal de choses et continuer à donner de l’importance à des choses qui nous tiennent à cœur peu importe comment sont les autres?

Je crois que la réponse est oui. Nous perdons notre énergie en étant contre quoi que ce soit. Il me semble que ceux qui sont contre une chose, trouvent souvent des situations pour être contre pas mal de choses. À l’intérieur, ils ont déjà une négativité qui les influence, qui les fait choisir ce côté de la situation. Ils voient un champ de bataille là où il y a un désaccord et puis c’est plutôt une attaque qu’ils voient comme une solution. Ils prennent les autres facilement comme ennemis.

Les gens peuvent penser que quand nous nous engageons pour les idéaux du yoga comme par exemple, la non-violence, la compassion et le contentement, nous devenons passifs. Mais en fait, nous pouvons travailler pour les bonnes choses beaucoup plus efficacement lorsque nous nous détachons de l’énergie négative.

Je n’ai jamais vu une solution fructueuse là où les gens sont contre les uns les autres. C’est juste une possibilité de créer plus de haine et de discrimination. Peut-être pourrions-nous tous défendre ce que nous aimons et ce pourquoi nous vivons d’une manière paisible et ignorer les choix de ceux qui sont à l’opposition aux nôtres?

∞ RAUHANTAHTOA ∞

En ole koskaan oikeastaan ollut mitään tai ketään vastaan. Minulle ei ole luontevaa olla sellaisessa olotilassa silloinkaan, kun en pidä siitä miten ihmiset käyttäytyvät. Tunteeni ovat voimakkaita, kun näen epäoikeudenmukaisuutta, mutta en silloinkaan tunne, että minun pitäisi ottaa vastustajan asema. Ennemminkin tunnen voivani nähdä oikean asian kirkkaammin, kun vääryys sen osoittaa ja näin voin siirtyä hyvän asian puolelle.

Pitäisikö meidän olla sotaa vastaan, kun haluamme rauhaa? Entä sukupuolisovinisteja vastaan, koska haluamme tasa-arvoa ja kunnioitusta eri sukupuolten välille? Vai voisimmeko yksinkertaisesti seistä rauhan ja heikompien oikeuksien puolesta? Voimmeko olla vegaaneja lopettaaksemme omasta puolestamme eläinten kärsimyksen olematta niitä vastaan, jotka eivät ole vegaaneja? Pitäisikö meidän arvostella välinpitämättömiä ihmisiä vai voisimmeko itse kuitenkin välittää, koska välitämme, huolimatta siitä millaisia muut ovat?

Uskon, että menetämme paljon energiaa olemalla asioita vastaan. Minusta tuntuu, että ihmiset, jotka ovat jotain vastaan, löytävät usein jotain mitä vastaan olla. Heidän sisällään on jo negativiinen lataus, joka saa heidät valitsemaan tilanteissa tämän position. He näkevät taistelutantereita kaikkialla missä on erimielisyyttä ja he näkevät hyökkäyksen ratkaisuna. He pitävät helposti muita vihamiehinään.

Ihmiset saattavat ajatella, että kun sitoudumme joogan ihanteisiin kuten väkivallattomuuteen, myötätuntoon ja tyytyväisyyteen, meistä tulee jotenkin passiivisia. Mutta itse asiassa me voimme tehdä paljon enemmän hyvien asioiden eteen, kun irrotamme itsemme negatiivisesta energiasta.

En ole koskaan nähnyt hedelmällistä ratkaisua tilanteissa, joissa jotkut ihmiset ovat toisia vastaan. Vastakkainasettelu vain luo lisää vihaa ja erillisyyttä. Ehkä me kaikki voisimme seistä niiden asioiden puolesta, joita rakastamme ja joiden vuoksi elämme ja antaa niiden vahvistua miettimättä niiden ihmisten valintoja, jotka eivät ole linjassa omien valintojemme kanssa?

Photo by Mari Jannela

At the Harbour of Peace

Sometimes people meet their fear of life already during the first yoga class. This happens spontaneously because the fear can be felt in the breathing. For some others it might take a long time before a bigger wave starts to move inside.

I’ve met different faces of fear through my practice. The first chaos came after a few years of daily practice. I suddenly felt everything fell apart and I couldn’t know if I was still me. Everything I had known as “me”, disappeared. My identity was in pieces.

Then this experience came quite often. I didn’t see it coming, but I learned to anticipate, because there was an immense joy just before. And then suddenly a kind of emptiness where I couldn’t grab anything I was familiar with, anything that made me feel secure. In the end of this kind of crisis what’s left is the feeling that we don’t know who we are. We can’t even know. We don’t need to try to know.

The breathing is the key to life. Everything that is not filled with life, is filled with something else. Whatever it is, it fundamentally feels like fear. It’s the ego trying to stop life. As the mind is connected to the ego and when there’s no ego to be found even momentarily, the mind gets lost. The good thing is that the total chaos is the moment we accidentally find another harbour and get an insight: The security is in the breath.

Who am I? I am nobody. I’m something my mind can never figure out. Movement, rhythm, energy that never stops. I’m Life.

1243301_10200390241347968_422937176_o (1)

VERS LE HAVRE DE PAIX

Parfois les gens sont face à la peur dès lors de leur premier cours de yoga. La peur surgit spontanément, parce qu’elle s’est tissé dans la respiration et s’y fait ressentir. Pour certains d’autres, ça peut prendre des années avant que la grande vague commence à bouger à l’intérieur.

Personnellement, j’ai rencontré des différentes faces de la peur par la pratique du yoga. Le premier bouleversement, c’était après quelques années de pratique quotidienne. C’était un chaos total. Tout d’un coup, tout s’est écroulé et je ne pouvais plus savoir qui j’étais. Tout ce que j’avais connu comme “moi”, disparaissait. Mon identité était dispersée, éclatée en morceaux.

Après, cette expérience venait me visiter de plus en plus souvent. Il n’y avait pas de signe précurseur proprement dit, mais j’apprenais à anticiper le moment, car une joie immense le précédait. Et puis je plongeais dans un sentiment de vide. Un espace où je pouvais m’identifier à rien et où je ne trouvais rien de sécurisant. À la fin du moment de la crise, il reste le sentiment de ne pas savoir qui on est. Et la sûreté de ne jamais pouvoir le savoir. Et le soulagement de ne pas devoir essayer de le savoir.

La respiration est la clé à la vie. Tout ce qui n’est pas rempli de vie, est rempli de quelque chose d’autre. Peu importe ce que c’est, ça nous donne la peur. C’est l’égo qui essaie d’arrêter la vie de s’exprimer. Le mental est connecté avec l’égo et quand il n’y a plus d’égo à se connecter avec, même momentanément, le mental est effrayé. Le chaos total est aussi l’opportunité de trouver un vrai havre de paix: La sécurité se trouve dans la respiration.

Qui suis-je? Je ne suis personne. Je suis quelque chose que mon mental ne pourrait jamais comprendre. Mouvement, rythme, énergie qui continue à l’infini. La vie.

RAUHAN SATAMAAN

Joskus ihmiset kohtaavat heti ensimmäisellä joogatunnilla pelkoa. Tämä tapahtuu yleensä ihan spontaanisti, koska pelko tuntuu hengityksessä. Joillain voi kuitenkin mennä pitkään ennen kuin sisällä tuntuu tällainen isompi aalto.

Olen itse kohdannut pelon erilaisia kasvoja joogaharjoittelun kautta. Ensimmäinen kaaos tuli päälleni muutaman harjoitteluvuoden jälkeen. Yhtäkkiä kaikki hajosi, kaikki tuttu minuudestani katosi enkä tiennyt enää olinko minä. Identiteettini oli palasina.

Tämä kokemus palasi sitten usein luokseni. En koskaan oikein tiennyt milloin se tapahtuu, mutta opin vähän ennakoimaan, koska juuri ennen sitä koin aina suunnatonta ja loputtomalta tuntuvaa iloa. Sitten sukelsinkin tyhjyyteen, jossa en saanut kiinni mistään tutusta tai turvallisesta. Tällaisen kriiseilyn jälkeen jäljellä on tunne, ettei tiedä kuka on. Eikä voikaan tietää. Eikä tarvitse edes yrittää tietää.

Hengitys on avain elämään. Kaikki mikä hengityksessä ei ole täyttynyt elämästä, on täyttynyt jostain muusta. Mitä ikinä se muu onkin, se on pohjimmiltaan pelkoa. Ego, joka estää elämää ilmaisemasta itseään. Koska mieli on yhteydessä egoon ja kun ego on vaiennut, mieli on eksyksissä. Hyvää täydellisessä kaaoksessa on se, että voimme sattumalta löytää todellisen rauhan sataman ja saada oivalluksen: hengitys on ainoa turvamme.

Kuka minä olen? En kukaan. Olen jotain sellaista, josta mieleni ei voi saada otetta. Liikettä, rytmiä, energiaa, joka jatkuu. Olen elämä.

Photo by Mari Jannela

Is silence but silence?

Different yoga and meditation books talking about what happens in us or what can happen in us rarely can transmit the spiritual experience with words. The original texts are of course different. They don’t explain. They utter. They name the experiences. In translations the concepts are often left in their original form and language and they are then explained in respective languages.

The use of words is not a problem. But on the one hand yoga is something beyond mind and can’t be caught in words. And on the other hand, we readers understand and interprete the words with their everyday meanings. We use the same words in our everyday life and this is how they carry different connotations. I don’t know if it would be possible to create a universal lexicon of meditation, but right now, that this doesn’t exist, it’s good to know there’s a big difference in a word meaning whether it’s used in sacred texts or in a daily life context.

Let’s take “presence” as an example. Some people might ask how could we even not be present? Aren’t we right there where we are? Certainly. But we all know those moments when the mind is drawing our attention away from where our body is. At that moment one part of the energy is not present. And even when the energy is here and now and the mind doesn’t wander, there are big differencies in the depth of the presence.

The beginners in yoga or meditation may wonder what is so special and meaningful in presence. The word itself doesn’t sound necessarily fascinating. In daily life the presence is nothing special. But the presence yoga is about is not anything trivial. We can’t experience it’s fine quality if we have tension in the nerveous system or if our emotional body is not clear. When all the different layers in us settle in harmony and the energy in the body becomes dense, the presence becomes intense. If I was to make a difference between the everyday use of “presence” and “presence” in yoga, I would add something: “deeply dynamic and happy presence”. But it’s still not enough.

Another word that is often used to describe the meditation is “silence”. Would the stressed and anxious people be interested in experiencing silence? Why would anybody want to experience silence? Maybe it even gives an image of boredom. Of course it’s not about audition at all. It’s a feeling of silence inside, because the energy is even and still. It’s not depressive or empty. This stillness is dynamic and filled with happiness. It’s dense, soft and vibrating only love.

The individual change that comes through the practice of yoga can first mean that small things give bigger happiness. Then also the small things lose their meaning, because the perfect state doesn’t depend on them. What’s remarquable in presence and silence, is that they are not the result of a thought or any outer conditions. When actually the ego retreats, something else can emerge. Something we can’t get in touch with before it’s there. Then we feel an incredibly blissfull silence. Divine love. Everything changes through meditation. The presence. The silence.

⭐ SILENCE, EST-IL SILENCE? ⭐

Les livres de yoga et de méditation parlant de ce qui se passe à l’intérieur de nous ou de ce qui peut éventuellement se passer, peuvent rarement transmettre l’expérience spirituelle par les mots. Les textes originaux sont bien entendu différents. Ils n’expliquent pas. Ils constatent. Ils nomment les expériences. Dans les traductions les concepts sont souvent laissés dans leur langue originelle et ils sont expliqués dans les langues respectives.

L’utilisation des mots n’est pas le problème. Mais d’une part, comme le yoga est quelque chose qui a lieu au-delà du mental, il ne peut pas être vraiment mis en mots. D’autre part, nous les lecteurs, comprenons les mots par leurs significations les plus ordinaires. C’est ainsi que sont souvent mêlées les significations authentiques et les interprétations plus banales de ces mots. Nous nous servons des mêmes mots dans la vie courante et ainsi les mots portent des connotations. Je me demande s’il serait possible de créer une lexique universelle de méditation, mais pour l’instant qu’elle n’existe pas, il est bon de savoir qu’il y a une grande différence dans la signification d’un mot dans un texte sacré par rapport à son utilisation dans la vie de tous les jours.

Prenons un mot comme “présence”. Pour certains ça ne veut presque rien dire. Comment nous pourrions ne pas être présents? Ne sommes-nous pas exactement là où nous sommes? Bien sûr que si. Mais nous connaissons tous des moments où notre mental part, il est attiré par quelque chose qui n’est pas là où est notre corps. À ce moment-là, une partie de notre énergie n’est pas présente. Et même quand l’énergie est là et que l’attention du mental n’est pas dispersée, il existe de grandes différences quant à la qualité de la présence.

Les débutants en yoga et méditation peuvent se poser la question de savoir ce qu’il y a de tellement spécial et significatif dans la présence. Le mot lui-même ne paraît pas forcément transmettre quelque chose de très fascinant. Dans la vie de tous les jours, la présence n’est rien de spécial. Mais en ce qui concerne le yoga, la présence n’est rien de banal . Nous ne pouvons pas percevoir sa qualité fine tant qu’il y a des tensions dans notre système nerveux et tant que notre corps émotionnel n’est pas transparent. Lorsque toutes les couches en nous s’intstallent en harmonie et que l’énergie dans le corps devient dense et lumineuse, la présence devient intense. Si je devais faire une différence entre la présence en yoga et la présence de tous les jours, je dirais que dans le yoga, c’est une présence profondément dynamique et heureuse. Et même là, ça ne correspondrait pas encore à ce que c’est.

Un autre mot qui est souvent utilisé en parlant de la méditation, est silence. Est-ce que les gens stressés et anxieux seraient intéressés d’expérimenter le silence? Pourquoi quelqu’un voudrait le silence? Le silence peut même transmettre une image d’ennui. Bien sûr, ce silence n’a rien à faire avec le sens auditif. Il s’agit d’un ressenti du silence à l’intérieur quand l’énergie ne bouge pas. Le mouvement a cessé. Il n’y a pas d’agitation. L’énergie n’est pas déprimée ou vide. La quiétude est dynamique et remplie de bonheur. Il y a densité, douceur et vibration d’amour.

Le changement individuel par la pratique du yoga commence souvent par un nouveau sentiment, à savoir que les petites choses donnent un plus grand bonheur. Après, mêmes les petites choses disparaissent, car notre état de bonheur ne dépendent pas d’elles. Dans la vraie présence et vrai silence il n’y a pas de cause et effet. Le bonheur ne dépend de rien. Lorsque notre égo part en retrait, quelque chose d’autre peut émerger. Quelque chose nous ne pouvons pas connaître avant qu’il ne soit là. Là, nous sentons un silence extatique. Une divinité. Tout est transformé par la méditation. La présence. Le silence. Tout.

⭐ ONKO HILJAISUUS HILJAISUUTTA? ⭐

Erilaiset jooga- ja meditaatioteokset, jotka kertovat siitä mitä ihmisessä sisäisesti tapahtuu tai voi tapahtua, pystyvät harvoin välittämään sanojen avulla todellista henkistä kokemusta. Eri asia on tietenkin alkuperäiset tekstit, joissa selityksiä ei olekaan. On vain termit, jotka tarkoittavat tiettyä kokemusta. Monesti tärkeimmät sanat ja käsitteet jätetäänkin käännösteksteissä alkuperäiskielelle ja ne selitetään kirjoittajan omalla äidinkielellä.

Ongelma ei ole tietenkään sanoissa, vaan ensinnäkin siinä että joogakokemukset ovat mielen ulottumattomissa. Ja toisaalta siinä miten lukijoina liitämme sanoihin jotain muuta. Sanoilla kun on arkipäivän konnotaatioita. Niiden ensisijaiset merkitykset nousevat niiden yleisestä käytöstä. En tiedä onko universaali meditaatiosanasto mahdollista kehittää, mutta tässä vaiheessa, kun sellaista ei vielä ole, on hyvä ymmärtää että sanojen merkitys ja laatu on pyhissä teksteissä eri kuin arkikontekstissa.

‘Läsnäolo’ voi toimia tästä mainiosti esimerkkinä. Se voi herättää joissakuissa ihmetystä. Miten voisimme ollakaan muuta kuin läsnä? Emmekö ole siellä missä olemme? Toki näin on. Mutta kaikilla meillä on niitä hetkiä, kun mieli vetää johonkin muualle kuin missä keho on. Silloin osa energiastamme on poissa tästä hetkestä. Ja sittenkin kun energia pysyy paikallaan eikä mieli irrottaudu käsilläolevasta tilanteesta, on suuria eroja siinä miten läsnäolo toteutuu.

Varmasti ihmiset aloittaessaan joogaa tai meditaatiota miettivät joskus mikä läsnäolossa on niin eriskummallista ja merkittävää. Sanassa ei ole ehkä mitään houkuttelevaa. Arkipäiväisessä läsnäolossa ei myöskään mitään ihmeellistä. Siinä läsnäolossa, josta joogassa on kyse, on läsnä jotain muuta kuin mitä ihminen itse siihen voi tuoda. Tällaista läsnäolon laatua ei voi kokea, jos ei ole purkanut hermostostaan jännitystä ja kirkastanut tunnekehoaan. Vasta sitten kaikki ihmisen eri tasot asettuvat harmoniaan ja energia kehossa tiivistyy. Jos itse kääntäisin tuon sanan, tai erottaisin sen arkikäytöstä, lisäisin siihen jotain: “syvästi täyteläinen ja onnellinen läsnäolo”. Sekin tuntuu vielä puutteelliselta.

Toinen meditaatioon läheisesti liittyvä, olotilaa kuvaava sana on “hiljaisuus”. Kuinka moni stressaantunut ja ahdistunut ihminen edes voisi kiinnostua hiljaisuudesta? Ehkä se on jopa luotaantyöntävää, koska ajatus voi olla, että hiljaisuus vain korostaisi omaa huonoa oloa. Tai että se on tylsää. Miksi kukaan haluaisi kokea hiljaisuutta? Hiljaisuus ei tässä yhteydessä liity lainkaan kuuloaistiin. Hiljaisuus on sitä, että sisällä tuntuu hiljaiselta, koska energia on tasaantunut ja se on liikkumatonta. Kuitenkin tämä liikkumattomuus on dynaamista ja täydellisen onnellista. Se ei ole tyhjää, se ei ole masentunutta. Se on tiheää, pehmeää ja värähtelee rakkautta.

Yksilötasolla muutos voi olla ensin sitä, että pienet asiat tuovat isompaa onnellisuutta, kun ennen onneen vaadittiin jotain isoa. Sitten pienetkin ilon tuottajat muuttuvat merkityksettömiksi siinä mielessä, että täydellinen olotila ei ole niistä riippuvainen. Merkittävää läsnäolossa ja hiljaisuudessa onkin se, että ne eivät synny mistään ajatuksesta tai tietyistä ulkoisista olosuhteista. Kun egomme poistuu näyttämöltä, esiin nousee jotain sellaista, josta meillä ei ole käsitystä ennen kuin sen koemme. Onnellinen ja täyteläinen hiljaisuus täyttää meidät. Hiljaisuus onkin taivaallista rakkautta. Kaikki muuttuu meditaation kautta. Läsnäolo. Hiljaisuus.

Photo by Mari Jannela

Desire-hopping

It’s through the practice of yoga I gradually became conscious of my constant state of dissatisfaction. I wasn’t happy even when I got what I had wanted.

For example when I wanted to do my yoga practice and got on my mat, something else more fascinating came to my mind 💡 . Then I waited impatiently to finish my practice to be able to do what I felt I wanted to do. When I had finished my practice and could do what I wanted, I had another inspiration and I didn’t feel doing what I just had thought I wanted to do.

With a growing astonishment I saw myself in similar situations everywhere. When I had decided to go to the theater to see an interesting play, I felt I’d rather stay at home to spend a cosy evening and relax all by myself. And when I had decided to have a cosy evening at home, I felt anxious to miss something exciting happening outside. ^^’

This is the vicious circle many spiritual traditions have been talking about for millenia. The suffering in human life is caused by the desire. It can be hard to understand how the desire could be the cause of the suffering before we realize that mind always wants something we don’t have. Whatever we get we’re not satisfied with. This is how mind works. It leads us away from the present moment. It also makes it impossible for us to love ourselves. We are never enough.

Usually we need to become completely frustrated with a life like that, with a mind that makes us go on with an imaginary thirst. Then we are ready to step out from the circle and surrender to a life with meditation. The meditation first stops the mind momentarily to be present in this moment and this experience guides the mind in all moments. We become watchful not to create new desires and we learn to desire what is already present. This is how every moment becomes precious and unique. And that’s what they are: they never come back again.

DÉSIR, DÉLIRE

C’est par la pratique du yoga que je suis devenue consciente de l’état d’insatisfaction constant dans lequel je vivais. Je n’étais pas contente même quand j’obtenais ce que je voulais.

Quand par exemple, j’attendais le moment de ma pratique pour être tranquille et quand le moment s’est finalement présenté, une autre idée fascinante avait déjà remplacé celle de faire ma pratique 💡 . Alors, pendant ma pratique, je n’attendait que la fin pour pouvoir réaliser mon idée. Lorsque j’étais libre de le faire, je me suis rendu compte qu’une autre pensée m’envahissait, une autre inspiration m’emportait et que je ne voulais plus ce que j’avais voulu un moment avant. Je commençais à voir le mécanisme.

Je me voyais répéter ce fonctionnement dans différentes situations. Quand j’avais pris la décision d’aller voir une pièce de théâtre intéressante, je ne voulais rien d’autre que passer la soirée tranquillement à la maison. Et lorsque j’avais décidé de passer la soirée chez moi, j’étais angoissée de manquer quelque chose de magnifique qui se passait à l’extérieur. ^^’

Ce cercle vicieux est quelque chose de connu dans les traditions spirituelles depuis les millénaires. Le désir est toujours accompagné de souffrance et il en est la cause. On a peut-être du mal à saisir comment un désir pourrait provoquer la souffrance sauf que quand on comprend qu’on veut toujours autre chose que ce que l’on a. Nous pouvons tout avoir et pourtant nous restons sur notre soif. Ceci est une des caractéristiques du mental. De désirer. Et de partir ailleurs. Ce qui fait aussi que nous ne pouvons pas nous aimer. Nous ne sommes jamais assez bien.

Ce n’est que lorsque nous sommes totalement frustrés d’une telle vie, que vient le moment de sortir du cercle et de s’adonner à la méditation. La méditation permet d’arrêter le mental d’abord momentanément et puis cette expérience va guider le mental de rester présent dans d’autres circonstances. Elle ne va plus créer de nouveaux désirs, mais aimer ce qui est déjà là. C’est comme ça que tous les moments de la vie sont vécus comme précieux et uniques. Ce qu’ils sont d’ailleurs: Il ne reviennent plus jamais.

PING-PONGGG

Joogaharjoittelun avulla tulin aikanani tietoiseksi siitä, etten ollut koskaan todella tyytyväinen. En ollut onnellinen silloinkaan, kun sain toivomani.

Aloin kiinnittää asiaan huomiota. Sain huomata, että kun odotin pääseväni joogaamaan ja rauhoittumaan ja kun sitten pääsin, mielessäni virisikin ajatus tehdä jotain muuta kiehtovaa 💡 . Sitten odotin, että joogaharjoitus päättyisi ja voisin toteuttaa ajatukseni. Kun olin siinä vaiheessa, huomasin, että joku toinen ajatus valtasi mieleni enkä halunnutkaan enää niin paljon sitä mitä olin juuri hetkeä ennen halunnut.

Yhä enemmän tuli tilanteita, joissa sain nähdä saman toistuvan. Kun olin päättänyt mennä katsomaan mielenkiintoista näytelmää, olisinkin halunnut viettää lokoisan koti-illan. Kun taas olin päättänyt viettää koti-illan, iski ahdistus jäädä paitsi jostain jännittävästä. ^^’

Tästä on kyse, kun henkisissä traditioissa puhutaan siitä, että ihmisen elämä on kärsimystä ja se johtuu halusta. On ehkä vaikea käsittää miten halu voisi olla kärsimyksen syy paitsi kun huomaa, että haluaa aina muuta kuin on. Ei koskaan halua sitä mitä saa. Tämä on mielen ominaisuus. Haluta jotain ja kurkottaa tästä hetkestä pois. Se tekee myös itsensä rakastamisen mahdottomaksi. Näemme itsemme aina puutteellisina.

Yleensä ihmisen pitää tulla turhautumisessa todella tiensä päähän ennen kuin meditaatio alkaa kiinnostaa. Mielen janoisuus tuntuu raskaalta ja elämää kutistavalta. Meditaation merkitys on siinä, että se ensin hetkellisesti pysäyttää mielen tähän hetkeen ja sitten ohjaa sitä muussakin toiminnassa olemaan tässä. Me itse pysymme valppaina siten, että emme lähde kehittämään haluja, jotka veisivät meidät tästä hetkestä pois. Opimme haluamaan sitä mitä meillä on. Näin me tunnemme jokaisen hetken kallisarvoisuuden ja ainutlaatuisuuden. Sitähän jokainen hetki on. Yksikään niistä ei enää koskaan palaa.

Shade of shame

We can never be ashamed of ourselves. It’s impossible. But we think we can, because we interprete the situations that way. When we are ashamed it’s precisely because we are not ourselves. For example when we try to please others, we don’t express our truth.

When we are disconnected from ourselves we are confused and ashamed. When we haven’t found the gem inside, we’re the shade that blur the view. We are the obstacle to life and we can feel it. That’s what shame is. It tells us that we are not on the right track yet.

But the shame and the confusion it creates can help us to find our way towards the joy that is our real nature. There’s no shame at all. We are life. How can we be ashamed of that?

DANS L’OMBRE DE LA HONTE

Nous ne pouvons jamais avoir honte de nous-mêmes. C’est impossible. Mais nous interprétons les situations parfois ainsi. La honte est possible précisément parce que nous ne sommes pas nous-mêmes. Par exemple, quand nous voulons plaire aux autres, nous n’exprimons pas notre vérité.

C’est seulement quand nous sommes déconnectés de nous-mêmes, qu’il y a confusion et honte. Nous n’avons pas trouvé la gemme. Nous sommes l’ombre qui la cache et nous sentons cela. Nous sommes l’obstacle à la vie. C’est ça, la honte.

La honte est un sentiment important, car la confusion qu’elle crée en nous, nous indique que nous sommes perdus. Et elle va nous aider à nous orienter vers la joie que nous sommes. Là, aucune honte n’est possible. Nous sommes la vie. Comment pourrions-nous avoir honte de la vie que nous sommes?

HÄPEÄTAHROJA

Emme voi hävetä itseämme. Kuitenkin monesti kuvittelemme näin, koska tulkitsemme häpeätilanteet niin. Kun tunnemme häpeää, tunnemme sitä nimenomaan siksi, että emme ole omia itsejämme. Jos esimerkiksi haluamme miellyttää muita, emme ilmaise omaa totuuttamme.

Kun tunnemme häpeää, jokin hämärtää todellisen ytimemme. Emme vielä ole yhteydessä jalokiveen sisällämme. Olemme itse asiassa se varjo, joka jalokiven peittää. Olemme itse esteenä elämälle ja tunnemme sen. Sitä on häpeä.

Häpeä on tärkeä tunne, koska se kertoo, että olemme eksyksissä. Sen avulla osaamme suuntautua todellista minuuttamme kohti. Siellä ei ole häpeää. Me olemme elämä itse. Miten voisimme hävetä elämää, joka meissä on?