Forgiveness is one of my favourite subjects. It’s my favourite subject in my everyday life and in my yoga teaching. Asana practice moves the body and the old wounds and makes it possible to heal the wounds. These wounds have generally stocked in the body something that we haven’t forgiven. We might have forgiven in our minds, but not in our bodies.
Forgiveness is the way to health, freedom and creativity. And the opposite of it means holding back our energy in these wounds. Sometimes people think they don’t have so much to forgive or nothing to forgive. But let’s think about it for a moment! We can easily forget, but our body gently receives everything we go through in our minds and emotions.
You quite likely have been judging someone in situations where something went wrong or against your will. Somebody did something wrong to you or to someone else. So if you never have judged anybody, you are completely healthy, free and happy. Nothing to forgive. But If you ever judged someone, you have something to forgive and you need to release that feeling from your body. That’s forgiveness. The asana practice helps.
Am I proud of myself to take up the same subject in my blog time after time? Yes I am! 🤩
I often say that thinking creates problems. Of course not all kind of thinking. Thinking that is on repeat is harmful and stressful and makes you unhappy.
Creative thinking is different. If you are open and your mind functions like a child’s mind, it sees the beauty of the world and it gets involved in it in a loving way.
But after all, a thought is always reduction of a moment. When you are really present, you feel. As soon as you think, you step either to the past or to the future.
FIL DES PENSÉES
Suis-je fière de moi-même en écrivant sur le même sujet dans mon blog à répétition? Et ben, oui, je le suis! 🤩
Je parle souvent du mental et comment c’est néfaste pour notre bien-être de penser. Bien sûr, toute pensée n’est pas néfaste. C’est la pensée qui se répète qui est inutile et qui crée du stress et nous rend malheureux.
La pensée créative est différente. Si vous êtes ouverts et votre mental fonctionne comme celui d’un enfant, c’est-à-dire vous voyez la beauté du monde et vous y participez avec amour, ça change tout.
Finalement, la pensée est toujours la réduction du moment. Quand vous êtes vraiment présents, vous sentez. Dès que vous pensez, vous avez quitté le moment et vous êtes soit dans le passé soit dans l’avenir.
AJATUSKETJUT
Olenko ylpeä itsestäni ottaessani esiin saman aiheen blogissani kerta toisensa jälkeen? No olen! 🤩
Usein puhun siitä, että ajattelu synnyttää vain ongelmia. Mutta ei tietenkään kaikki ajattelu. Sellainen ajattelu, joka on saman toistoa, on vahingollista ja stressaavaa ja tekee meistä onnettomia.
Luova ajattelu on erilaista. Jos olet avoin ja mielesi toimii kuin pienen lapsen mieli eli näkee maailman kauneuden ja yhdistyy siihen omalla rakkaudellaan, se muuttaa kaiken.
Lopulta ajatus on kuitenkin aina hetken kutistamista. Kun olet todella läsnä, olet tunteva. Heti kun siirryt hetken kokemisesta ajatuksiisi, siirryt myös joko menneisyyteen tai tulevaisuuteen eli pois tästä hetkestä.
I have learned enormously from Marisa Peer, this great, warm-hearted, intelligent and generous woman, teacher and therapist! One of her great insights is that ”If there is anything in life you really want and don’t have, it’s because you link more pain than pleasure to having it.” This is great wisdom whether it’s taken superficially or more deeply.
As a yoga blogger whose aim is to help people find ways to practice yoga, I want to link this truth to yoga practice. If you don’t practice as often as you want, it’s because you attach more pain than pleasure to doing it. Many people practice only when it feels easy and flowing, but not when they are stiff or tired. This is the superficial side of the thing.
Some people wait and hope that one day it would be easier to practice. When you dig deeper, you understand the reason why this difficulty is very natural. Because our ego doesn’t like yoga! The pain comes from there! Quite often it’s an ambivalent feeling inside of the practitioner and the same question that repeats itself “Why can’t I practice!? I want to practice!” But who is this “I”?
Yoga is pain for the ego and pleasure for the soul. Many people in nowadays world can’t let go of the ego, because they feel completely lost without it. But once you get to the other side, you start to love yoga. However, before that change, it means you need to make a decision to suffer in your ego until you get to the other side. And sure, it’s also possible to practice ”yoga” on the ego level all your life. It means you have all the emotions and mental conflicts with you all along instead of having free space in which your ego understands that you have decided to suffer to diminish it. This is when the slow and joyous dissolving process of the ego starts and you feel that you want to practice yoga every day.
LE DILEMME DU YOGA
J’ai énormément appris de Marisa Peer, cette femme chaleureuse, intelligente et généreuse, enseignante et thérapeute! Une des phrases d’elle que j’ai aimée, est celle-ci: ”S’il y a quelque chose dans la vie que vous voulez vraiment et que vous ne l’avez pas, c’est parce que vous y attachez plus de peine que de plaisir. ” C’est une grande sagesse prise aussi bien superficiellement que d’une façon plus profonde.
En tant que blogger de yoga dont le but est d’aider les gens à découvrir des moyens de pratiquer le yoga, j’ai envie de lier cette sagesse à la pratique du yoga. Si vous ne pratiquez pas aussi souvent que vous souhaitez, c’est que vous attachez plus de peine que de plaisir à le faire. Il y a beaucoup de gens qui choisissent de pratiquer uniquement quand la pratique est aisée et fluidique, mais jamais quand ils se sentent raides ou fatigués. Ça, c’est la partie superficielle de la chose.
Il y en a qui attendent et espèrent qu’un jour, ça va être plus facile de pratiquer. Quand nous creusons un peu plus, nous comprenons la raison pour laquelle cette difficulté de pratiquer est tellement naturelle. Parce que notre égo n’aime pas le yoga! De là, la peine. La peine qui souvent est un sentiment ambivalent à l’intérieur de nous et de là aussi la question qui se répète: ”Pourquoi je ne pratique pas? Je veux pratiquer le yoga!” Mais finalement, qui est ce ”je”?
Le yoga est la galère pour l’égo et la joie pour l’âme. Aujourd’hui, beaucoup de gens ne peuvent pas se détacher de leur égo, car sans lui, ils se sentent complètement perdus. Mais une fois que vous êtes de l’autre côté, vous commencez à aimer le yoga. Et pourtant, avant ce changement, vous devez prendre la décision de souffrir dans votre égo jusqu’à ce que vous ayez passé de l’autre côté. Et bien sûr, il est toutefois possible de pratiquer le “yoga” au niveau de l’égo toute votre vie. Ça veut dire que vous avez vos émotions et vos pensées ou conflits mentaux présents au lieu d’avoir un espace libre ou votre égo comprend que vous avez décidé de souffrir pour le diminuer. C’est comme ça que commence le processus lent et joyeux de dissolution de l’égo.
JOOGAN DILEMMA
Miten valtavasti olenkaan oppinut Marisa Peeriltä, lämminsydämiseltä, älykkäältä ja jalolta opettajalta ja terapeutilta! Eräs hänen jakamistaan hienoista oivalluksista kuuluu näin: “Jos elämässäsi on jotain, mitä haluat, mutta sinulla ei sitä ole, se johtuu siitä, että tuohon asiaan liittyy mielessäsi enemmän epämiellyttäviä kuin miellyttäviä asioita.” Ottaa lauseen sitten pinnallisesti tai pöyhii sitä syvemmin, siinä on suurta viisautta.
Joogabloggarina, jonka tehtävä on löytää muille helpottavia tapoja harjoittaa joogaa, linkitänkin tämän totuuden joogaharjoitteluun. Jos et harjoittele niin usein kuin haluaisit, se johtuu siitä, että mielessäsi harjoitteluun liittyy enemmän jotain negatiivista kuin positiivista. Moni harjoitteleekin vain silloin, kun harjoitus tuntuu helpolta ja sujuvalta, eikä koskaan, kun olo on jäykkä tai väsynyt. Tämä on asian pinnallisempi puoli.
Jotkut odottavat ja toivovat, että yhtenä päivänä jooga muuttuu helpoksi. Kun menemme syvemmälle kysymykseen, ymmärrämme, miksi tuollainen vastahankaisuus harjoittelua kohtaan on luonnollista. Se on luonnollista, koska egomme ei tykkää joogasta! Siitä johtuu tuska myös silloin, kun jooga alkaa syventyä. Siitä myöskin loputon kysymysten tulva ja usein ambivalentti tunne harjoittelijan sisällä: “Haluan harjoitella! Miksi en harjoittele?” Mutta kuka onkaan tuo “minä”?
Jooga on kärsimystä egolle ja mannaa sielulle. Moni nykyihminen ei voi päästää egostaan irti, koska tuntee olonsa aivan eksyneeksi ilman. Mutta kun pääsee toiselle puolelle itseään, alkaa joogaharjoitteluakin rakastaa. Kuitenkin ennen tuota sisäistä muutosta on ihmisen tehtävä päätös sietää hankalia tunteita niin kauan kunnes valoisa puoli tulee esiin. Vaikka toki on mahdollista harjoitella vaikka koko elämänsä “joogaa” egotasolla. Silloin joogassa on tunteet ja ajatusten törmäily mukana sen sijaan, että olisikin sellainen vapaa tila, jossa egolle tulee selväksi, että sinä olet päättänyt kärsiä niin paljon kuin egon kontrollin pieneneminen vaatii. Näin alkaa egon hidas, mutta riemullinen purkamisprosessi.
The formulation of spiritual growth – 10 precepts named Yama and Niyama – that Patanjali gives in his Yoga Sutra maybe just words and empty concepts for the yoga practitioners until the day the real substance of these living principles touches your heart. From that moment they can bring you to totally new depths where unvisited landscapes open to you.
At times as a yoga teacher I wonder if I should go “forward” in yoga philosophy with my students instead of studying the same subjects over and over again. However, today, when I prepared the very familiar topic – ahimsa – for a training in which people started their third year with me, a great warmth settled in my heart. I knew that the subject was perfect once again! Because how these students understood ahimsa two years ago is completely different from their understanding of ahimsa the last year. Not to mention today, when we are far away from the starting point. How ahimsa is experienced, always depends on the ground it has been sown and how the soil has been taken care of.
This weekend our larger theme was the family. When you look at your family, you are always in the crux of your life, because the childhood family and the large family are deeply in us, they are us. But even in a very loving family the children got to take certain things as given which means that as you grow up, you want to clean the family field at least on the energy level. Just to give you an example of a fact we often accept as a self-evidence is our place in our family. For example, somebody can be a caretaker and the responsible one as a child, because the parent is uncapable of being fully present as a parent. Where as another child of the same family would have an easier place just because the other place is already taken. This place is often carried from the childhood family to the family we create. We feel good in a place that’s familiar to us.
The mind is expert in evaluating things. It does its job also concerning our family. Who deserves to be loved and who doesn’t? Who was right and who was wrong? Who did the right thing and who did wrong? Add to your way of perceiving your family ahimsa, the non-violence toward life which is actually synonyme to unconditional love for everything, and you’ve started a great inner adventure. When we reside in our heart, we open our consciousness and we see more largely why somebody did what (s)he did, because (s)he couldn’t do otherwise from his/her position. Let’s say one of the parents is distant, because his/her childhood family encountered a tragedy and it was silenced. The parent’s energy is still directed to that event and that’s why (s)he can’t be present for his/her children.
When we see the whole picture, our heart softens. We don’t see our parent from our point of view, but from the point of view of that parent. When our mind is not analyzing, we can see how much love we are surrounded by. We see that people often express their love in a clumsy or implicit way. We learn to interpret that. This is AHIMSA ALIVE. We are in the world with ahimsa in our heart. We feel love in others even if it’s not visible on the surface.
🔥 AHIMSA VIVANT 🔥
Les préceptes pour une évolution spirituelle – les 10 domaines nommés Yama et Niyama – que Patanjali donne dans son texte, Yoga Sutra, peuvent paraître n’être que des mots et des concepts aux pratiquants de yoga jusqu’au jour où l’essentielle de ces principes vivants vous touche le cœur. À partir de ce moment-là, cette sagesse peut vous emmener dans les profondeurs tout à fait nouvelles et là, vous posez vos pieds sur un terrain abondamment fertile.
Il y a des moments dans ma vie d’enseignante de yoga où je me demande si je ne devrais pas ”avancer” avec mes élèves dans l’étude du philosophie du yoga au lieu d’approfondir les mêmes sujets. Et pourtant, aujourd’hui, lorsque je préparais un sujet très familier – ahimsa – pour une formation où les élèves commençait leur troisième année avec moi, une chaleur se faisait sentir dans mon cœur. Je savais que le sujet était parfait – encore une fois! Parce que les élèves comprenaient ahimsa d’une certaine façon il y a deux ans et qui était différente de l’année dernière. Sans parler de leur façon de percevoir la même chose maintenant où nous sommes loin du point de départ. La façon dont ahimsa est vécu, dépend toujours du terrain où le grain a été semé et de la façon dont on s’est occupé du terrain.
Ce week-end, notre plus large thème était la famille. Quand nous regardons notre famille, nous sommes toujours dans le cœur de nous-mêmes étant donné que notre famille d’enfance et la famille plus large font partie de nous, en fait, ils sont nous et nous sommes eux. Mais même dans une famille aimante, les enfants prennent toujours certaines choses comme données ce qui veut dire qu’adulte, nous devons ré-examiner le champ familial au moins au niveau énergétique. Juste pour vous donner un exemple d’une réalité que nous acceptons comme évidente, c’est notre place dans la famille. Par exemple, un enfant peut adapter le rôle d’une personne responsable si le parent n’est pas capable d’être complètement présent en tant que parent. Tandis qu’un autre enfant dans la même famille aurait une place plus facile parce que celle-là est déjà prise. Cette position de la famille d’enfance est souvent transportée dans la famille que nous créons plus tard. Nous nous sentons bien dans une position qui nous est familière.
Le mental est expert dans l’évaluation des choses. Il assume son rôle aussi en ce qui concerne la famille. Il se pose des questions pour savoir qui mérite d’être aimé, et qui ne le mérite pas. Qui a eu raison et qui a eu tort? Qui a agi juste et qui ne l’a pas fait? Si on ajoute à notre perception de la famille, ahimsa, la non-violence envers la vie – synonyme de l’amour inconditionnel envers tout – nous commençons une aventure interne fabuleuse. Lorsque nous résidons dans notre cœur, notre conscience s’élargit et nous voyons plus grand pourquoi quelqu’un a fait ce qu’il/elle a fait, parce que cette personne ne pouvait pas faire autrement dans sa position. Par exemple, si un des parents est distant, car la tragédie de son enfance a été tue, l’énergie de ce parent est encore orientée vers cet événement et c’est ce qui l’empêche d’être présent pour son enfant.
Quand nous voyons l’ensemble des évènements et des interactions, nous ne voyons plus notre parent de notre point de vue, mais du point de vue de ce parent. Lorsque notre mental s’arrête l’analyse, nous sentons l’amour qui nous entoure. Nous comprenons que les gens expriment leur amour parfois d’une manière implicite et même maladroite. Nous apprenons à décoder ça. Cela s’appelle AHIMSA VIVANT. Nous sommes dans le monde avec ahimsa dans notre cœur. Nous percevons l’amour dans les autres même quand l’amour n’est pas visible sur la surface.
🔥 ELÄVÄ AHIMSA 🔥
Patanjalin joogafilosofiassa esitetyt henkisen kasvun tukipuut -Yama- ja Niyama-periaatteet – ovat kenties vain sanoja ja tyhjiä käsitteitä aina siihen asti kunnes niiden todellinen substanssi aukeaa meille sisäisesti. Sitten ne voivat viedä meitä joogan harjoittajia uusiin syvyyksiin, jossa meille avautuu ennenkokemattoman koskettavia maisemia.
Toisinaan joogaopettajana mietin, olisiko tärkeää mennä joogafilosofiassa “eteenpäin”, eikä käydä aina läpi samoja asioita samojen oppilaiden kanssa. Kuitenkin, kun tänään kolmatta vuotta joogakoulutuksessani olevalla ryhmällä oli joogafilosofisena aiheena ahimsa, syvä lämpö laskeutui sydämeeni. Tiesin, että tuttu aihe on täydellinen jälleen kerran! Nimittäin se, miten nämä oppilaat käsittivät ahimsan kaksi vuotta sitten on eri kuin se, miten he ymmärsivät sen vuosi sitten. Ja niin se on eri myös tänään. Kaikki riippuu aina maaperästä, johon ahimsa on uponnut ja miten tuota maaperää on hoidettu.
Tänä viikonloppuna laajempana teemana oli perhe ja suku. Kun käsitellään perhettä, ollaan aina omassa ytimessä, koska perhe ja suku ovat meissä ja meitä. Rakastavassakin perheessä ihmiset joutuvat lapsina ottamaan tietyt asiat annettuina ja näitä asioita sitten saa selvitellä myöhemmin vähintäänkin energiatasolla, sillä ne vaikuttavat meissä alitajuisesti. Tällainen itsestäänselvyys, jota ei aina kyseenalaisteta, on oma paikka perheessä. Esimerkiksi, joku voi lapsena olla huolehtija ja vastuunkantaja, jos vaikka vanhemman on mahdotonta olla läsnä vanhempana. Tällöin jollekin toiselle lapselle voi taas siunaantua tässä roolijaossa huolettomampi paikka. Tämä paikka usein siirtyy lapsuudenperheestä myöhempään perheeseenkin. Olo on kotoisa, kun meitä kohdellaan samoin kuin on kohdeltu lapsena.
Mieli järjestää asiat arvottaen myös perheen ollessa kyseessä. Kuka ansaitsee tulla rakastetuksi ja kuka ei. Kuka oli oikeassa ja kuka väärässä. Kuka teki oikein ja kuka väärin. Kun sitten liität omaan tarkastelutapaasi perheen suhteen ahimsan, elämän kunnioittamisen eli ehdottoman rakkauden periaatteen, on suuri seikkailu alkanut. Kun pääsemme sydämemme viisauteen ja tiedostamme laajemmin, näemme, miten joku käyttäytyi jollain tietyllä tavalla, koska ei omista lähtökohdistaan muuta voinut. Esimerkiksi jos yksi vanhemmista on etäinen, koska hänen lapsuudenperhettään oli kohdannut tragedia ja siitä vaiettiin, on vanhemman energia edelleen suuntautunut selvittämättömään asiaan eikä voi olla läsnä lapselle.
Kun näemme koko kuvan, sydämemme pehmenee. Emme näe vanhempaa omista lähtökohdistamme, vaan näemme hänet juuri vanhemman itsensä lähtökohdista. Ja kun mielemme ei arvioi, näemme miten paljon rakkautta ympärillämme onkaan. Näemme, että ihmiset ilmaisevat toisinaan omaa rakkauttaan kömpelösti ja kiertoteitse. Me opettelemme lukemaan sitä. Se on ELÄVÄÄ AHIMSAA. Olemme maailmassa ahimsa sydämessämme ja kohtaamme tilanteet sen pitäessä meissä kurssia. Koemme rakkauden muissa, vaikka emme sitä ei pinnalta katsottuna näkisi.
In yoga and meditation we have all learned that happiness is inside of us every moment. But how many of us have this experience? Meditation inevitably leads to that feeling of inner peace, trust and fulfillment. And when you have just a hint of this bliss, you start to believe. Or, let’s put it this way: your natural faith emerges. And this is what we also call the Real Self. It’s your natural, stressless state.
My yoga trainings are organised the way that this change can take place. The trainings are not social meetings, but occasions to meet with yourself within a group. Talking is minimized. This is how people also get there – in their happy place. But what happens when they go home after the training day or weekend? They might lose the feeling of this connection or they simply lose this connection.
Why is that? We all have been educated in a very similar manner: what makes us happy, is outside of us. It can be a goal to achieve in the future, it can be something material, but it can also be another human being. Even if we know that other people can’t give us peace, we might still pretend we need them for that. We adapt to others’ superficial view of happiness and we adapt even to others’ unhappiness. It’s so ultimately rare that people are happy inside, so we are scared to live our happiness not to hurt others. Or, we might also want to preserve the relationships we live in even at the cost of our own bliss!
Maybe you want to reflect on that? Are people around you giving you the possibility to be happy also without them? To have your happiness which is not dependent on them? This doesn’t mean you don’t need anybody. It just means that you don’t need anybody for your inner happiness. 💖
À L’OMBRE DE L’ÉPANOUISSEMENT
Les textes de yoga et de méditation nous révèlent que le bonheur est en nous chaque instant. Mais qui a cette expérience d’être en contact avec son bonheur intérieur tout le temps? La méditation nous emmène inévitablement dans l’état de paix intérieure, de confiance et d’épanouissement. Si nous voyons ne serait-ce qu’une lueur de ce bonheur, nous y croyons. Plus précisément, notre foi naturelle émerge. En même temps, émerge ce qu’on appelle notre Soi, notre vrai soi, celui qui a été emprisonné jusqu’ici par le stress.
Mes formations de yoga ne sont pas organisées dans un but des rencontres sociales. Elles existent pour que chacun puisse se rencontrer soi-même à l’intérieur du groupe. On minimise la parole. Dès que les gens ont la patience de retenir leurs pensées qui partent vers l’extérieur, le bonheur interne se montre et ils peuvent sentir cette perfection. Ils arrivent à destination. Que se passe-t-il quand ils retournent chez eux dans leur vie quotidienne? Souvent ce qui se passe, c’est que ce sentiment d’épanouissment devient très frêle ou la connexion disparaît.
Pourquoi ça nous arrive, alors? Nous sommes tous éduqués d’une façon assez similaire dans la société occidentale: le bonheur est acquis par quelque chose qui est à l’extérieur de nous. Ça peut être un but à atteindre dans l’avenir, ça peut être quelque chose de matériel ou bien une autre personne. Même si on sait très bien, que ce n’est pas l’autre qui va nous donner cette paix intérieure, nous pouvons prétendre que nous avons besoin de lui/elle pour ça. Nous nous adaptons à la façon des autres de concevoir le bonheur, nous nous adaptons même à leur état malheureux. Comme il est extrêmement rare de rencontrer des gens ayant cette paix à l’intérieur d’eux, nous retenons l’expession de notre bonheur de peur que ça blesse les autres. Nous pouvons même vouloir garder notre couple dont le prix et l’abandon de notre propre épanouissement.
Est-ce que votre entourage vous permet d’être heureux/heureuse tout(e) seul(e)s? Pouvez-vous vivre votre bonheur qui ne dépend pas de ces personnes? Ce qui ne veut pas dire que vous n’avez besoin de personne. Ça veut dire que vous n’avez besoin de personne pour votre paix intérieure. 💖
ONNELLISUUDEN VARJOSSA
Jooga- ja meditaatio-opit kertovat meille, että onnellisuus on sisällämme joka hetki. Kuinka monella meistä joogaajista ja meditoijista sitten on tämä kokemus, onkin eri asia. Meditaatio johtaa vääjäämättä sisäisen rauhan, luottamuksen ja täyteyden tunteisiin. Kun saat häivähdyksen tuosta autuudesta, alat uskoa siihen. Tarkemmin sanottuna, oma luontainen uskosi nousee esiin. Samalla nousee esiin myös todellinen minäsi, joka on ollut stressin vartioimassa vankilassa.
Omat joogakoulutukseni rakentuvat niin, ettei niissä panosteta sosiaalisiin suhteisiin. Niissä jokainen kohtaa itsensä ryhmän sisällä. Puhe on minimoitu. Kunhan ihmiset malttavat lopettaa ulospäin suuntautumisen, tämä sisäinen autuus avautuu ja he kokevat tätä täyteyttä. He löytävät perille. Mitä sitten tapahtuu, kun he palaavat arkiympyröihinsä ja koteihinsa? Monesti käy niin, että tuo tunne ohenee tai yhteys siihen katkeaa kokonaan.
Miksi näin sitten käy? Meidät kaikki on kasvatettu hyvin samanlaisella tavalla yhteiskunnassa: onni saavutetaan jollain ulkopuolellamme olevalla. Se voi olla joku tavoite tulevaisuudessa, se voi olla materiaa, mutta se voi myös olla toinen ihminen. Vaikka hyvin tiedämme, että toinen ihminen ei voi suoda meille tuota sisäistä rauhaa, me saatamme teeskennellä, että tarvitsemme häntä siihen. Me sopeudumme muiden pinnalliseen tapaan nähdä onnellisuus ja me sopeudumme jopa heidän onnettomaan mielentilaansa. On sen verran harvinaista tavata ihmisiä, joilla on onni sisällään, että helposti pidättelemme omaa onneamme näkymästä, jottemme vain loukkaa muita. Tai voimme haluta myös säilyttää ihmissuhteen, jonka hinta on omasta täyteydestämme luopuminen.
Antaako oman elinympäristösi ihmiset sinulle luvan olla onnellinen myös ilman heitä? Saatko nauttia onnestasi, joka ei ole riippuvainen näistä ihmisistä? Sehän ei tarkoita, että et tarvitse ketään, vaan se tarkoittaa, ettet tarvitse ketään sisäiseen onneesi. 💖
Boundaries. So essential for our wellbeing. So important that we set boundaries and we express ourselves clearly, we tell our point of view, we say when we agree and when we don’t agree. We tell what we love and like and what we unlike. It’s our birthright to be exactly as we are and our duty not to let others stamp on the sacredness of our life.
Whenever we don’t set boundaries correctly, we are controlling our natural response to the situation. This controlled energy is held in the body. Those yoga practitioners having a regular asana practice will one day see this repressed energy emerge from the body. Through the asana practice the boundary work becomes actually necessary, because the body requires it.
That long time held energy starts to move and rivives a memory of a moment when our boundaries were not solid or not respected. The new awareness is followed by an energy release and an emotional release and this will give us a new understanding of the violence we were victims of. Or maybe we were actively consensual to how things went, but we were lacking the awareness of the importance of keeping our boundaries, when we allowed someone to cross our boundaries or didn’t even notice when it happened. But our body remembers! And this is where a very interesting process begins. The boundaries that were not in the right place, were maybe offering a channel through which many things could hurt us for a long time. Now this ”abscess” is letting out all those painful experiences and moments when we just swallowed our feelings.
Why don’t we recognize our boundaries? We might even recognize them, but once we start ignoring our heart, we create a bad habit of not respecting what we feel. The difficulties rise because we want to please. We want to please because we evaluate the other higher than our own feeling and because we are afraid to be rejected. We sacrifice our own truth on the altar of fear. The mind helps silenting the heart and this is how we get lost.
When these hurtful experiences have come out, the yoga practitioner’s wound is still open. It’s important! The yoga practitioner feels vulnerable and is sometimes even scared to meet certain kind of people – those who can be indifferent and disrespectful of our boundaries. The wound is the savior though! It’s the solution to the problem.
Because when the wound is open, it’s so painful that crossing the boundaries is simply not possible anymore. You just can’t allow it. That’s why the wound is supporting the healing process that starts from the moment the wound is open. You can’t take the same habitual path inside to resign, because that way is now closed. Now it’s not about analyzing the situation with the mind. It’s the body that guides us. The body shows what is right and what is wrong. That’s sometimes scary! Can you trust your body’s wisdom?
If we have many old wounds, they are a magnet to get a healing, they are like a hand waving to anybody to get the wound open. It’s often like sending a subconscious invitation to come to test our boundaries. When we start to set boundaries to other people again, because we have to, because our body won’t accept any concessions anymore, we can also see our fear disappear. We are not afraid of not being liked or being rejected. Because the power and peacefulness the boundaries give us, outweighs the need to be liked.
If we have fragile boundaries in interaction with others, it usually also means that we are not very clear in our inner world. Finally, it’s all about having healthy boundaries inside and for ourselves! It means we need to have an inner world that is positive, respectful, beautiful and supportive of ourselves. If we reproach or despise ourselves, how can we expect others to respect us? They might still respect us, but if we don’t, the boundaries crumble and we are in the same poor position again. We need to set boundaries inside to what and how we think of ourselves. Let’s create a beautiful, sensitive and solid inner world in 2021! 🎉💫🔥💪❤️🎊🥳🧡💫🎉
NOUVEL AN BRILLANT
Les limites. Tellement essentielles pour notre bien-être. C’est tellement important que nous posions des limites, que nous nous exprimions avec clarté, que nous faisions connaître notre point de vue, que nous disions quand nous sommes d’accord et quand nous ne le sommes pas. Que nous disions ce que nous aimons et ce que nous n’aimons pas. C’est notre droit naturel d’être exactement comme nous sommes et notre devoir de réclamer le respect pour ce que nous sommes.
Si jamais nous ne posons pas les limites correctement, nous contrôlons notre réponse spontanée qui correspond à ce qui est juste. Cette énergie contrôlée gardée dans le corps commence à émerger souvent du corps de ceux qui ont une pratique des asanas régulière. C’est à travers la pratique des asanas que le travail avec des limites devient nécessaire, parce que le corps l’exige.
Cette énergie retenue se met à bouger et elle revive le(s) souvenir(s) du/des moment(s) où nos limites n’étaient pas solides ou pas respectées. La nouvelle conscience va être suivie par une décharge énergétique et émotionnelle, ce qui va donner une compréhension de la violence dont nous avons été victimes, parfois à notre insu. Ou bien, nous étions activement consentants à tout ce qui a eu lieu, mais il nous manquait la conscience de l’importance de maintien des limites. Ou bien quand nous avons permis à quelqu’un de dépasser nos limites ou quand nous n’avons même pas noté quand cela s’est passé. Mais notre corps se souvient! Et c’est ici que commence un processus ultra-intéressant. Les limites qui n’étaient pas à leur place, ont offert un canal par lequel beaucoup de choses ont pu nous blesser pendant longtemps. Maintenant, cet abcès se vide de toutes ces expériences et de tous ces moments où nous avons réprimé nos vrais sentiments.
Pourquoi ne reconnaissons-nous pas nos limites? Peut-être que, nous les reconnaissons, mais dès que nous ignorons ce que dit notre cœur, nous créons une mauvaise habitude de ne pas respecter ces limites. Les difficultés naissent par notre envie de plaire. Nous voulons plaire parce que nous estimons les autres supérieurs à nous-mêmes et parce que nous avons peur d’être rejetés. Et c’est pour ça que nous sacrifions notre propre vérité. Le mental aide à taire le cœur et c’est comme ça que nous nous égarons de nous-mêmes.
Lorsque les évènements qui nous ont blessés, sont sortis de notre corps, la plaie est encore ouverte. Ça, c’est très important! Le pratiquant du yoga se sent vulnérable et a même peur quelquefois de rencontrer d’un certain type de gens – ceux qui sont indifférents et qui ne respectent pas nos limites. La blessure va nous sauver! Elle est la solution au problème.
Car lorsque la plaie est ouverte, le sentiment que nous aurions par un dépassement de nos limites serait tellement pénible, que nous ne pouvons plus le permettre. La plaie soutient le processus du guérison qui commence. Maintenant, le pratiquant de yoga ne peut plus se retirer dans les passages secrets de sa vie intérieure, car ce chemin est bloqué. Ce n’est plus le mental qui indique le chemin, mais le corps qui sert de guide. Le corps va s’exprimer par rapport à ce qui est juste et ce qui ne l’est pas. Parfois, on a peur! On se demande si on peut avoir confiance dans la sagesse de son corps.
Si nous avons beaucoup de vieilles blessures, elles sont comme un aimant qui attire la guérison. Ou bien elles sont comme une main qui fait des gestes d’invitation pour n’importe qui pour ouvrir la blessure. C’est pour ça que nous envoyons souvent des messages subconscients dans notre entourage pour que quelqu’un vienne tester nos limites. Quand nous commençons à reposer des limites aux autres, car on ne peut pas faire autrement, nous pouvons constater que la peur disparaît. Nous n’avons plus peur d’être rejetés. Le sentiment de la force et de la paix que les limites nous donnent, ont plus d’importance que le désir d’être accepté.
Si nous avons les limites fragiles dans l’interaction avec les autres, c’est souvent aussi l’indicateur que nous ne sommes pas clairs intérieurement. Finalement, il s’agit des limites internes qui nous concernent! Cela veut dire, qu’il est essentiel d’avoir un discours positif, respectueux et chaleureux envers nous-mêmes. Si nous nous reprochons ou si nous nous méprisons, comment pourrions-nous supposer que les autres nous respectent? Ils peuvent nous respecter, mais si nous ne le faisons pas, les limites s’écroulent et nous sommes de nouveau dans la même position pitoyable. Nous devons poser des limites à l’intérieur de nous par rapport à quoi et à comment nous pensons de nous-mêmes. Créons un monde beau, sensible et solide dans l’année 2021. 🎉💫🔥💪❤️🎊🥳🧡💫🎉
UUSI VUOSI, UUSI KUOSI
Rajat. Niin olennaisia hyvinvoinnillemme. Se, että ilmaisemme itseämme, kerromme näkemyksemme, tuomme esiin sen, kun meille sopii ja kun meille ei sovi. Kerromme toiveemme. On syntymäoikeutemme olla juuri sellaisia kuin olemme. Velvollisuutemme on pitää huoli siitä, ettei kukaan polje elämämme pyhyyttä.
Aina kun emme aseta rajoja, kontrolloimme luonnollista reaktiotamme, joka tunnistaa terveet rajat. Tämä kontrolloitu energia jää kehoon pidätykseksi. Asanaharjoitusta säännöllisesti tekeville joogaajille, alkaa harjoittelun seurauksena kehosta väistämättä nousta pidätettyä energiaa. Sisäinen työ rajojen suhteen tulee välttämättömäksi, sillä keho vaatii sitä.
Tuo joskus kauankin pidätetty energia alkaa liikkua ja se elävöittää muiston jostakin hetkestä, kun omat rajat ovat pettäneet. Kun ne eivät ole olleet vakaalla pohjalla tai itse on sallinut niiden ylittämisen. Tätä uutta tietoisuutta seuraa energeettinen ja emotionaalinen vapautuminen ja siitä taas kumpuaa uusi ymmärrys sen suhteen, minkälaisen rajanylityksen uhreja olemme olleet. Joskushan olemme itse olleet aktiivisestikin osallisina siihen, että rajamme on ylitetty, koska emme olleet tietoisia rajojen pitämisen merkityksestä. Emme ehkä edes huomanneet, kun rajat ylitettiin. Mutta kehomme muistaa! Ja siitä lähtee liikkeelle mielenkiintoinen prosessi. Tuo hämärän peitossa ollut raja on ollut kohta, josta ehkä monikin tapahtuma on päässyt meitä satuttamaan pitkiä aikoja. Siksi voikin olla, että siitä puhjenneesta ”paiseesta” tulvii ulos muitakin nieltyjä kokemuksia.
Miksi emme tunnista rajojamme? Joskushan tunnistamme, mutta kun emme kuuntele sydäntämme, luomme huonon tavan olla kunnioittamatta sitä, mitä tunnemme. Vaikeuksia tulee, kun haluamme miellyttää. Haluamme miellyttää, koska arvostamme toista enemmän kuin itseämme ja koska pelkäämme tulevamme hylätyiksi. Uhraamme oman totuutemme pelon alttarille. Mieli vielä auttaa sydämen vaimentamisessa ja näin joudumme itseltämme eksyksiin.
Kun nuo meitä rikkoneet tapahtumat ovat valuneet ulos, haava on vielä auki. Se on tärkeää! Joogaaja tuntee itsensä haavoittuvaksi ja saattaa jopa pelätä kohtaamisia tietynlaisten ihmisten kanssa – niiden, jotka ovat välinpitämättömiä ja epäkunnioittavia rajojamme kohtaan. Haava on kuitenkin pelastus! Siinä on ratkaisu ongelmaan.
Koska kun haava on auki, reaktio rajan ylittämiseen on niin kivulias, että rajan ylitystä ei voi sallia. Siksipä haava tukee sitä paranemisprosessia, joka haavan aukeamisen jälkeen lähtee liikkeelle. Nyt ei joogaaja voi enää käyttää samaa sisäistä vetäytymisen reittiä, koska tuo tie on suljettu. Nyt ei enää kyse ei ole mielen valinnasta, vaan kehon ohjauksesta. Keho näyttää, mikä on oikein ja mikä väärin. Se on joskus pelottavaa! Voiko kehon viisauteen luottaa?
Jos meillä on paljon vanhoja haavoja, ne ovat kuin magneetti, joka vetää parantajaa puoleensa. Tai haavat ovat kuin vilkuttava käsi kenelle vain tulla avaamaan haava todellista paranemista varten. Niinpä usein lähetämmekin alitajuisen kutsun ympäristöön tulla testaamaan rajojamme. Kun sitten alamme uudelleen asettaa rajoja muille, koska emme muuta voi, saamme nähdä pelon katoavan. Emme pelkää sitä, että meistä ei pidetä tai että meille käännetään selkä. Nimittäin se voima ja rauha, jonka oikeanlaiset rajat antavat, painaa vaakakupissa enemmän kuin hyväksytyksi tuleminen.
Jos meillä on hauraat rajat vuorovaikutuksessa muiden kanssa, se usein kertoo myös siitä, että emme ole sisäisesti selkeitä. Lopulta kyse onkin siitä, onko meillä on terveet rajat sisällämme. Ne koskevat myös itseämme! Se tarkoittaa sitä, että on tärkeää pitää sisäinen puhe kauniina, kunnioittavana ja positiivisena. Jos soimaamme tai halveksimme itseämme, miten voisimmekaan olettaa muiden kunnioittavan itseämme? Hehän saattavat silti kunnioittaa, mutta jos emme itse kunnioita, rajat romahtavat ja olemme jälleen samassa kurjassa asemassa. Meidän tulee asettaa sisällemme rajat sille, mitä ja miten ajattelemme itsestämme. Luo itsellesi kaunis, sensitiivinen ja vankka sisäinen maailma vuonna 2021! 🎉💫🔥💪❤️🎊🥳🧡💫🎉
I continue to bring forth the parallels between Ashtanga yoga and Biodynamic Cranio-sacral therapy to give you an idea how the principles of the latter approach can help the yoga practitioner and any yoga teacher to deepen their understanding of the importance of neutrality and presence.
Not so long ago I was giving a biodynamic session and as in almost all the cases, in the beginning I felt my client a little hesitant before she gradually settled completely. Even if I don’t know what she was thinking or what was her nerveous system preoccupied with, I had a feeling that her mind was trying to get hold on something and it was also trying to make a connection with my mind. As I was in a neutral state, my mind didn’t communicate with hers and so the settling began to deepen in both of us.
The mind is always interested in a personality, because a personality can be analysed and it thus gives the mind a support to exist and to go on. The most often what we feel with people is a personality. And then the mind and the nerveous system together decide whether they rely on this personality. But sometimes you meet someone without a personality and that freaks you out. In a good way, of course.
Back to the session I mentioned…it led later to the emergence of a memory of a remarkable experience I had with one student in a biodynamic training. To start the session he posed his hands around my head. My mind started to wander, trying to get a feeling about what was he thinking. And what was he thinking of me. What was his attitude and what was his intention? Even if I explicitly knew that he didn’t have any agenda at all except that of being present. He was in a neutral state. My mind went on just a little bit, but very soon, got tired. My nerveous system relaxed and the healing started.
This man was Pierre-Michel Trémeau, also known as Moine Gojo (Monk Gojo), a French teacher of the non-dualistic approach. And precisely because there was no person to be found, what I could feel was a presence. And this presence was love. My mind was looking for something it was used to find, some kind of friction or an information about the other’s mind moving. Finally everything melted in a unity. Did my mind find somebody, it would have been an energetic exchange between two persons, two egos. Even if the ego of the practitioner could be very kind, soft and benevolent, it would be an ego which would stop the client to go to the non-duality state.
What has this to do with the teaching of Ashtanga yoga? Well, even if the Ashtanga yoga teachers nowadays are not physically necessarily so violent as they used to be and they don’t force the bodies of the students, there’s often another kind of invisible violence. It means that even if on the mental and emotional level, the teacher and the student agree for example that they try to make the student “get a posture” or “succeed” in some posture and they are unanimous on everything, but if the teacher comes to the student’s space (mental, energetical, physical) without a deeper understanding of the nervous system of the student, nothing good can really come out of it.
The nervous system remains alert as long as one person is on the ego level – whether it’s the student (/client) or the teacher (/therapist). Only when the teacher is really present and in a neutral state and thus has a beneficial effect on the nervous system of the student, only then the student’s body melts and the mind surrenders. Then also the asanas are received by the body in total confidence. And when this happens, the asanas heal.
The most important quality of any yoga teacher is the presence. To become a yoga teacher you cultivate the art of presence. Which doesn’t mean to be present, but to be presence.
Y’A QUELQU’UN? NON? TANT MIEUX.
Je continue à mettre en parallèle le yoga ashtanga et la biodynamique crânio-sacrée pour vous donner une idée sur comment les principes de cette approche thérapeutique peuvent aider un pratiquant du yoga ou un enseignant de yoga à approfondir sa compréhension de l’importance de deux élements, le neutre et la présence.
Il n’y a pas si longtemps, j’ai donné une séance biodynamique à une femme et comme dans la plupart des cas, je sentais ma cliente hésitante avant sa dépose graduelle et complète. Même si je ne savais pas à quoi elle pensait ou par quoi son système nerveux était préoccupé, j’avais le sentiment que son mental cherchait un appui et ainsi essayait de se connecter avec le mien. Comme j’étais dans un état neutre, mon mental ne communiquait pas avec le sien et pour cette raison, la dépose commençait à s’approfondir en nous deux.
Le mental s’intéresse toujours à la personnalité de l’autre, parce que la personnalité peut être analysée et par là elle offre un soutien pour le mental pour lui permettre d’exister et de continuer sa course. Ce que nous sentons chez l’autre le plus souvent, c’est la personnalité. Et puis, le mental et le système nerveux ensemble évaluent s’ils peuvent compter sur cette personnalité ou non. Parfois, il est possible de rencontrer quelqu’un sans personnalité et c’est là qu’on perd ses repères – dans le bon sens, bien entendu.
Cette séance avec ses nuances mentionnée plus haut m’a évoqué un moment remarquable avec un élève dans une formation de biodynamique crânio-sacrée. Dans une séance, cet élève a posé ses mains autour de ma tête. Mon mental commençait à s’agiter pour savoir ce qu’il pensait. Ce qu’il pensait de moi, ce qu’il pensait faire. Quelle était son attitude et quelle était son intention? Tout ça bien que j’aie explicitement su qu’il était sans intention – sans compter celle d’être présent. Il était neutre. Mon mental continuait à chercher encore un peu, mais au bout d’un moment, il s’est fatigué, puis il a lâché. Mon système nerveux se détendait et le processus de guérison s’est mis en place.
Cet élève était Pierre-Michel Trémeau, dit Moine Gojo, un enseignant en approche de la non-dualité. Et justement, comme il n’y avait personne dedans, il n’y avait qu’une présence. Et cette presence était de l’amour. Mon esprit a cherché en vain ce qu’il pensait y trouver et finalement tout a fondu dans une unité. Si mon mental avait trouvé quelqu’un, ça aurait fait place à une communication énergétique entre deux personnes, entre deux égos. L’égo du praticien a beau être très gentil et doux, ça reste tout de même un égo, qui empêcherait le patient s’immerger dans la non-dualité.
Qu’est-ce que ça a à voir avec l’enseignement du yoga ashtanga? Même si aujourd’hui, les enseignants du yoga ashtanga ne sont plus nécessairement si violents qu’ils étaient avant et même s’ils ne forcent pas les corps de leurs élèves, il y a très souvent une autre sorte de violence invisible. Par là, je veux dire que lorsque l’élève est d’accord avec l’enseignant pour qu’il/elle l’aide à “faire” une posture ou même à “réussir” une posture, et qu’il y a une unanimité sur tout, si l’enseignant manque de la conscience en entrant dans l’espace (mental, énergétique ou physique) de l’élève sans se soucier du système nerveux de l’élève, rien de bon n’émane de ça.
Le système nerveux maintient son état d’alerte tant qu’il y a un égo – que ce soit celui de l’élève (/du patient) ou celui de l’enseignant (/du thérapeute). Ce n’est que lorsque l’enseignant se trouve vraiment dans un état neutre qui met l’élève à l’aise, que le corps de l’élève fond et son mental se relâche. C’est là que le corps confident reçoit les asanas et c’est là que les asanas guérissent.
La qualité la plus importante d’un enseignant de yoga, c’est la Présence. Pour devenir un enseignant de yoga, on cultive l’art de la présence. Ce qui ne veut pas dire être présent(e), mais être présence.
KUKA SIELLÄ?
Tuon jälleen esille ashtangajoogan ja biodynaamisen kraniosakraaliterapian yhtymäkohtia näyttääkseni miten jälkimmäisen lähestymistavan periaatteet voivat auttaa joogaajaa ja joogaohjaajaa syventämään ymmärrystään neutraalin tilan ja läsnäolon merkityksestä.
Jokin aika sitten annoin biodynaamisen hoidon eräälle naiselle ja kuten melkein aina, hoidon alussa hoidettava oli hieman levoton kunnes sitten asteittain rauhoittui kokonaan. Vaikka en voikaan tietää, mitä hän ajatteli tai minkä vuoksi hänen hermostonsa oli kierroksilla, tunsin, että hänen mielensä yritti löytää jotain tukikohtaa ja yhteyden minun mieleni kanssa. Koska itse olin tuossa hetkessä neutraalissa tilassa, ei mieleni kommunikoinut hoidettavan mielen kanssa ja näin me molemmat lähdimme laskeutumaan syvempään olotilaan.
Mieli kiinnostuu aina toisen ihmisen persoonallisuudesta ja se tuntee olonsa turvalliseksi löytäessään sen, koska persoonallisuutta se voi analysoida ja sitä se myös tarvitsee voidakseen jatkaa juoksuaan. Yleensä tunnistammekin ihmisestä ensimmäisenä persoonallisuuden ja sitten mielemme ja hermostomme päättävät yhdessä, voimmeko luottaa siihen vai emme. Joskus voi tulla eteen tilaisuus, että kohtaamme ihmisen ilman persoonallisuuden painolastia ja siitäkös mielemme järkkyy – hyvässä mielessä tietenkin.
Myöhemmin tuo edellä mainittu hoitotilanne nosti minulle muiston erityisestä hetkestä, jonka koin biodynaamisessa kraniosakraaliterapiakoulutuksessa erään oppilaan kanssa. Hoitosession alussa hän asetti kätensä pääni ympärille. Mieleni alkoi vaellella ja kehittää kysymyksiä, kuten mitä hän ajatteli. Mitä hän ajatteli minusta? Mikä oli hänen suhtautumisensa ja mitkä aikeensa? Siitäkin huolimatta, että yksiselitteisesti tiesin, ettei hänellä ollut mitään agendaa. Hän oli yksinkertaisesti neutraalissa tilassa. Mieleni jatkoi omia ratojaan vielä hetken, mutta pian väsyi. Hermostoni rentoutui ja hoito saattoi alkaa.
Tuo mies oli Pierre-Michel Trémeau, joka tunnetaan paremmin nimellä Moine Gojo (Munkki Gojo), ranskalainen non-dualistisen lähestymistavan opettaja. Koska mieleni ei voinut löytää ketään, se tunsi läsnäolon. Tuo läsnäolo oli rakkautta. Mieleni oli turhaan etsinyt sitä, mitä se halusi löytää ja lopulta kaikki suli ykseyteen. Jos mieleni olisi löytänyt jonkun, olisi se tarkoittanut kahden ihmisen, kahden egon välistä energeettistä vuoropuhelua. Hoitajan ego voi olla lempeä ja pehmeä, mutta silti se on ego, joka estää hoidettavan siirtymisen non-dualistiseen tilaan.
Mitä tällä on tekemistä ashtangajoogan opettamisen kanssa? Vaikka tänä päivänä ashtangajoogaopettajat eivät välttämättä ole enää niin väkivaltaisia kuin mitä olivat vuosikymmenten ajan, eivätkä he siis pakota oppilaiden kehoja asentoihin, niin vieläkin on monesti erotettavissa toisenlainen näkymätön väkivalta.Tällä tarkoitan sitä, kun oppilas on esimerkiksi samoilla linjoilla opettajan kanssa, että opettaja auttaa “tekemään” asanan tai auttaa “onnistumaan” siinä, ja molemmat ovat täysin yksimielisiä tilanteesta, niin jos opettajalla ei ole tietoisuutta siitä, miten hän tulee oppilaan (henkiseen, energeettiseen ja fyysiseen) tilaan eli jättää oppilaan hermoston tilan huomioimatta, mitään kestävää hyvää ei tilanteesta synny.
Hermosto pysyy valmiustilassa niin kauan kuin se tunnistaa egon lähellään – oli se sitten oppilaan (/terapia-asiakkaan) tai opettajan (/terapeutin). Ainoastaan sitten kun opettaja on aidosti neutraalissa tilassa ja siten saa oppilaan hermoston rennoksi, oppilaan keho sulaa ja mieli antautuu. Tällainen luottavainen keho ottaa vastaan asanat ja vasta silloin asanat osallistuvat paranemisprosessiin.
Joogaopettajan tärkein ominaisuus onkin läsnäolo. Jos haluaa joogaopettajaksi, on syytä jalostaa nimenomaan tätä taitoa. Ei niinkään sitä, että on läsnä, vaan sitä, että muuttuu läsnäoloksi.
Some time ago I was told that some people were interested in joining my workshop, but they finally didn’t, because they were scared of ”Ashtanga”. My personal feeling is that Ashtanga Yoga has a strong reputation of being a hard, difficult practice with which you easily get injured.
However Ashtanga Yoga is nothing like that. It’s as soft as the stream of life. Or at least, it can be soft like that.
When I look back twenty-five years to the moment I started to practice, I can remember the confusion in my mind as to why the atmosphere was so frenetic in the yoga centers. Why people practiced with so much effort and willpower? Why was the practice about pushing hard and pretending? Why was it violent, reckless and about performance?
But this is how it was taught. The main reason I didn’t feel home in any yoga center, was the ambiance with practitioners out of breath and ambitious teachers – all which didn’t seem to have anything to do with what I was experiencing while I carefully listened to my body.
I am grateful that I immediately knew what to do with the practice I had learned. It became a tool for my self-exploration. Through it I found the connection to what is underneath the surface and I could just dive into the profound layers of me where the peace resides. I still consider it as one of the greatest gifts from life.
I ignored that I was practicing and teaching yoga in a biodynamic way. It was only when I was studying to become a biodynamic craniosacral therapist, I realized this. In these two traditions it’s about understanding and sensing that behind all form there are forces that create that form. In yoga it’s always been question of that. The yoga practitioner feels the power and the energy behind the form whether it’s the body or something in the Nature. The divine energy in him/herself, in others and around. The practice helps us to reconnect to this energy. The connection is natural when your practice is pure and humble as a prayer.
The biodynamic craniosacral therapy studies underline the importance of anatomical knowledge extending from the very first moments after the conception to the present moment. You learn embryology which makes you see the wonder of life and how it takes form. The human anatomy understood only through medical science and without a spiritual quality is deadlike. Our structure and form is a miracle, the process of life, if we just look at it with our heart and spirit.
This is how biodynamic osteopath James Jealous cited Jennifer Weiss in his book An Ostheopathic Odyssey: ”You can always count on anatomy to take you straight through to Grace.” And added to it himself: ”But you must drop the anatomy.” Love this!! 🥰 🤩
So it’s necessary to know the anatomy and understand life’s wisdom through it, but you shouldn’t bow to it as ultimate wisdom. It’s a doorway to Grace. This is valid also for the asana practice in yoga. In the anatomy studies in yoga we should have the depth in which we see the form as the result of the life force and life’s different events.
The yoga that is made with biodynamic sensitivity means that there is this spiritual quality in sensing and living your body. Only then you are able to connect to the Source through your practice. This is how it becomes Ashtanga yoga with love.
PRIÈRES SUR LE TAPIS
Il y a pas longtemps, j’ai appris qu’il y avait des gens qui voulaient participer à un de mes stages, mais finalement, ils ne l’ont pas fait, parce qu’ils craignaient le yoga ashtanga. Personnellement, j’ai l’impression que le yoga ashtanga a une réputation d’une pratique de yoga difficile, dure et risquée: elle vous abîme le corps.
Et pourtant, le yoga ashtanga n’est rien de tel! Il est doux comme le fleuve de la vie. Ou au moins, il peut être aussi doux.
Si je revisite mon passé il y a 25 ans, quand j’ai commencé à pratiquer le yoga ashtanga, je me souviens de la confusion dans ma tête en voyant l’atmosphère parfois frénétique dans les centres de yoga. Je me demandais pourquoi les gens pratiquaient avec tant d’effort et de pression. Pourquoi la pratique était-elle faite avec force et prétention? Pourquoi étaient présentes la violence, l’inconscience et la performance?
Mais c’est comme ça qu’on l’enseignait aussi. La raison principale pour laquelle je ne me suis pas senti bien dans aucun centre de yoga, était l’ambiance. Les élèves hors du souffle et les enseignants ambitieux. Tout ça n’avait pas beaucoup à faire avec ce que je vivais pendant mes séances de yoga où j’écoutais mon corps avec attention.
Je suis extrêmement reconnaissante d’avoir tout de suite su ce que j’allais faire avec la pratique qu’on m’avait apprise. Elle est devenue un parfait outil pour mon auto-exploration. C’est à travers elle que j’ai pu me connecter à ce qui se trouve derrière la forme et c’est elle qui m’a conduite à des couches profondes de mon être, là où se trouve la paix infinie. Je considère encore aujourd’hui le yoga comme un énorme cadeau de la vie.
J’ignorais que je pratiquais le yoga et je l’enseignais aussi d’une manière biodynamique. Ce n’était que lors de mes études biodynamiques crânio-sacrées que je m’en suis rendu compte. Dans ces deux traditions, il s’agit de comprendre et de sentir les forces derrière les formes. Les forces qui créent ces formes. Dans le yoga, il s’est toujours agi de ça. Le yogi/la yogini sent la force et l’énergie derrière la forme que ce soit dans le corps physique humain ou bien dans la Nature. L’énergie divine en lui/elle-même, dans les autres et partout autour. La pratique nous aide à nous reconnecter à cette énergie. Et en plus, la connexion est naturelle lorsque notre pratique est pure et humble comme une prière.
Les études de la biodynamique crânio-sacrée soulignent l’importance des connaissances anatomiques qui s’étendent des premiers moments après la conception jusqu’au moment présent. Nous apprenons l’embryologie qui nous fait découvrir le miracle de la vie et comment elle commence à prendre forme. L’anatomie humaine vue seulement d’un point de vue des sciences médicales et sans la qualité spirituelle est une anatomie morte. Notre structure et notre forme sont un miracle, nous sommes le processus de la vie si nous la voyons avec le cœur.
James Jealous, un ostéopathe biodynamique a cité Jennifer Weiss dans son livre An Ostheopathic Odyssey: ”You can always count on anatomy to take you straight through to Grace.” Et il a rajouté: ”But you must drop the anatomy.” C’est trop génial, non!?
Il est alors nécessaire de connaître l’anatomie et comprendre l’Intelligence de la vie par elle, mais nous devrions pas la prendre pour le but ultime. C’est la porte à la Grâce. Ceci est valide aussi pour la pratique des asanas en yoga. Dans l’apprentissage de l’anatomie pour le yoga, nous devrions avoir la profondeur qui nous permette de voir la forme en tant que résultat du jeu des forces de la vie.
Le yoga pratiqué avec la sensibilité biodynamique garantie une qualité spirituelle dans les sensations et dans notre façon de vivre notre corps. Ceci nous permet de connecter avec la Source par la pratique. Et ça s’appelle le yoga ashtanga d’amour.
RUKOUS MATOLLA
Jokin aika sitten sain kuulla, miten joitakin ihmisiä kiinnosti osallistua opetukseeni, mutta koska he pelkäsivät ”ashtangaa”, he jättivät kurssin väliin. Ashtangajoogaan on tarttunut vahva maine rankkana, vaikeana ja kehoa rikkovana joogasuuntauksena.
Ashtangajooga ei kuitenkaan ole mitään näistä. Se on pehmeää kuin elämän virtaus. Tai ainakin se voi olla sitä.
Kun katson taakseni kahdenkymmenenviiden vuoden taakse, kun itse aloitin harjoittelun, voin muistaa, miten alusta asti aina ihmettelin, miksi harjoituksessa oli sellainen meno. Miksi sitä tehtiin voimalla ja vimmalla? Miksi siitä tehtiin uhoavaa ponnistelua? Miksi se oli rajua, suorituskeskeistä ja holtitonta?
Näin sitä myös opetettiin. Pääasiallinen syy siihen, etten ole kokenut millään joogasalilla harjoittelua turvalliseksi, oli suoritukseen kannustavat ohjaajat ja juuri tämä puuskuttava tunnelma, jolla en nähnyt olevan yhteyttä siihen, mitä itse koin syventyessäni kehoani kuuntelemaan. En tuntenut joogasalien tunnelman siten tukevan omaa harjoitustani.
Olen kiitollinen siitä, että tiesin itse välittömästi, mitä harjoituksella teen. Sain siitä itselleni sopivan välineen itsetutkiskeluun. Sen avulla sain yhteyden siihen, mikä on pinnan alla ja pääsin sukeltamaan syvyyksiin, ainaisen rauhan maailmaan! Edelleen pidän joogan löytämistä suurena lahjana elämältä!
Tietämättäni harjoittelin ja myös opetin ihmisiä biodynaamisesti. Vasta kun opiskelin biodynaamiseksi kraniosakraaliterapeutiksi, ymmärsin tämän. Näissä kahdessa traditiossa on kyse ymmärryksestä ja kokemuksesta, miten kaiken muodon takana on voima, joka sen saa aikaan. Aikojen alusta jooga on ollut sitä, että ihminen kokee juuri nämä voimat ja energiat pinnan alla. Jumalallisen energian itsessään, muissa ja ympärillään. Joogaharjoittelu auttaa pääsemään tähän yhteyteen. Ja siihen harjoitus luonnollisesti viekin, kun se on puhdasta ja nöyrää kuin rukous.
Biodynaamisessa kraniosakraaliterapiassa lähdetään liikkeelle anatomian opiskelusta, joka ulottuu ajassa taaksepäin sinne, kun ihmisalkio alkaa hedelmöittymisen jälkeen kehittyä. Tuo tieto synnyttää kiitollisuuden tunteen elämän ihmeestä, joka hakee itselleen fyysisen muodon. Jos ihmisen anatomiaa lähestyy pelkästään lääketieteellisesti, ilman henkistä ulottuvuutta, anatomia irtautuu elävästä elämästä. Ja kuitenkin meidän rakenteemme ja muotomme on suurta ihmettä, elämän prosessia, jos kohtaamme sen sydämellämme ja hengellämme.
Biodynaaminen osteopaatti James Jealous siteerasi kirjassaan An Ostheopathic Odyssey Jennifer Weissia näin: ”You can always count on anatomy to take you straight through to Grace. ” Ja jatkoi siihen itse: ”But you must drop the anatomy.” 🤩🙏
On siis olennaista tuntea anatomia ja nähdä elämän ihme sen kautta, mutta sille ei voi kumartaa lopullisena viisautena. Se on ovi Armoon. Tämä pätee myös joogan asanaharjoitteluun. Joogaan liittyvässä anatomiaopetuksessa tulisi siis olla sama syvyys, jossa rakenne ymmärretään sekä jatkuvasti liikkeessä olevien elämänvoimien että aiempien tapahtumien elävänä ja muuttuvana lopputuloksena.
Biodynaamisella sensitiivisyydellä harjoitettu jooga on sitä, että kehon aistimisessa ja suhtautumisessa kehoon on hengellinen laatu. Näin voi joogaharjoituksen kautta löytyä yhteys Elämän alkulähteeseen. Sellaista on ashtangajooga, jota rakkaus kantaa.
Is curiosity a virtue? Or a vice? When we see children who are curious to learn about life, it feels good. Life force is expanding. They are satisfying their need to understand life by exploring everything. If we all could only keep our life energy such that it would go on on exploring new fields in life!
Some curiosities feel good, some don’t. There’s inevitably a difference in the curiosities and what makes the difference is the place the question arises from. Is it from the mind or is it from the heart?
For example, there’s this kind of curiosity that doesn’t feel good. You know when somebody asks you about you, your private life. You can feel the question comes from the mind’s curiosity to know more, to evaluate and to control. It’s not good-heartedly asked to create more connection.
Some people ask you many questions, but they don’t listen. They ask the next question before you’ve finished answering. Their mind is constructing a story and they impatiently want to fill it up. Whereas people who ask you questions from their heart, they really hear you. They can feel you. You can feel them. A mentally curious person is actually not present.
LES DEUX FACES DE LA CURIOSITÉ
Est-ce que la curiosité est une qualité ou bien est-ce un vice? Quand on observe les enfants et leur curiosité qui les fait apprendre de nouvelles choses dans la vie, on est remplis de bonheur. Leur force vitale est en expansion. Les enfants satisfont leur besoin de comprendre la vie en explorant tout. Si seulement nous pouvions maintenir notre force vitale telle qu’elle continue à explorer la vie dans toutes ses dimensions!
Il y a des curiosités qui nous plaisent et il y en a qui nous blessent. Il y a une différence claire par rapport à l’endroit où naît la curiosité. Est-ce dans le mental ou dans le cœur?
Il existe une sorte de curiosité qu’on n’aime pas. Vous savez, par exemple, quand quelqu’un vous pose des questions, sur vous, ou sur votre vie privée. Vous sentez immédiatement si la question émerge d’une curiosité mentale qui veut savoir, évaluer et contrôler. Et là, il n’y pas de bienveillance qui renforcerait la connexion entre les deux personnes.
Du point de vue de la méditation, il y a un autre trait dans la curiosité à l’égard duquel nous devrions être conscients. Le mental est curieux, parce qu’il lui est difficile d’être ici et maintenant. Le mental a du mal à rester présent. Il veut aller à l’avant.
C’est pour ça que certaines personnes nous posent plein de questions sans jamais écouter les réponses. Ils posent la question suivante avant d’avoir entendu la réponse à la question précédente. Leur mental est en train de construire une histoire qu’ils veulent impatiemment compléter. Tandis que ceux qui posent des questions à partir de leur cœur, entendent ce que vous dites. Ils sentent ce que vous dites. Vous sentez leur présence. Une personne avec la curiosité mentale n’est pas présente.
UTELIAISUUDEN KAHDET KASVOT
Onko uteliaisuus hyve vai pahe? Kun seuraamme lapsia ja heidän uteliaisuuttaan elämää kohtaan, se tuntuu hyvälle. Elämänvoima laajenee. Lapset tyydyttävät tarvettaan ymmärtää elämää tutkimalla ihan kaikkea. Kunpa voisimmekin pitää oman elämänvoimamme sellaisena, että se jatkaa tutkimusmatkaansa kaikille elämän alueille!
Jotkut uteliaisuudet tuntuvat hyvälle ja jotkut eivät. On olemassa selkeästi ero siinä, mistä kohdasta uteliaisuus nousee. Lähteeko se mielestä vai sydämestä?
On olemassa sellaista uteliaisuutta, joka ei tunnu hyvältä. Tiedäthän, esimerkiksi, kun joku kysyy sinulta jotain itseesi liittyvää, ehkä jopa jotain yksityisasioitasi. Tunnet heti onko kysymys kysytty mielen uteliaisuudesta tietää, arvioida ja kontrolloida. Sillä hyväsydämisesti kysytty kysymys vahvistaa ihmisten välistä yhteyttä tuntuvasti.
Meditaation näkökulmasta utelliaisuuteen liittyy myös toinen piirre, josta on tärkeä olla tietoinen. Mieli on utelias, koska sen on vaikeaa olla tässä ja nyt. Se ei voi pysyä paikallaan. Se haluaa eteenpäin.
Siksipä jotkut ihmiset kysyvät meiltä monia kysymyksiä kuuntelematta kuitenkaan vastauksia. He kysyvät seuraavan kysymyksen ennen kuin olemme vastanneet edelliseen. Heidän mielensä on rakentamassa tarinaa, jonka he haluavat kärsimättömästi täydentää. Kun taas ne ihmiset, jotka kysyvät jotain sydämestään lähtien, todella kuulevat mitä sanot. He tuntevat mitä sanot. Sinä tunnet heidän läsnäolonsa. Mieleltään utelias ihminen onkin harvoin läsnä.
It’s hardly new to anyone that it exists something we can call healthy selfishness. Last decades it’s been a lot of discussion about that. We need first to take care ourselves. And we need first to like ourselves. That’s the only way we can also like others.
But to what extent we can like ourselves not to be self-centered? And where is the limit from where the healthy self-love becomes selfishness?
Do you like yourself, by the way? If you say yes, you are admitting that there are two of you! There’s a subject liking an object. But we are not actually two. That’s why we can’t like ourselves. The good news is that if you don’t like yourself, neither that’s not true.
The only way to like oneself is to be outside in the ego and feel satisfied about the image we have about ourselves. The disliking means that we have a negative self-image. But still it’s only an image we happen to believe in.
As long as we are outside ourselves, we can either like or dislike ourselves and others. When we dig deeper in our humanity the whole idea of liking disappears. Yoga practices change our position completely. We become a state of mind, a state of energies and at best a state of love. We are not split in two, a liker and a liked.
When we are in our center, we don’t make ourselves smaller, we don’t hesitate expressing our real feelings, we are not ashamed and that’s why we feel good. We love to live. From outside one could say that we like ourselves.
If you are in the state of liking, you like yourself. If you are in the state of love, you love yourself.
L’ÉTAT D’AMOUR
Ce n’est probablement pas nouveau pour personne qu’à côté de l’égoïsme, il existe un égoïsme sain. Ces derniers décennies, il y a eu pas mal de discussion autour de ce sujet. Cet égoïsme sain consiste d’une conscience et d’une volonté de prendre soin de soi-même. Il faut s’aimer soi-même. C’est la seule façon de vraiment pouvoir aimer les autres.
Mais à quel point pouvons-nous nous aimer pour ne pas être égocentrique? Et où sont les limites pour un amour de soi sain et où est-ce que ça devient de l’égoïsme?
Et toi, est-ce que tu t’aimes? Si ta réponse et oui, tu admets que tu es deux. Il y a le sujet aimant l’objet. Mais nous ne sommes pas deux. Et c’est pour ça que nous ne pouvons pas nous aimer. La bonne nouvelle, c’est que si tu ne t’aimes pas, ça non plus, ce n’est pas vrai.
La seule façon de s’aimer est d’être en dehors de soi-même, dans son égo et de se sentir satisfait avec l’image qu’on a de soi-même. Le fait de ne pas s’aimer veut dire que nous avons une image de soi négative. Mais toutefois, c’est une image dans laquelle nous croyons.
Tant que nous sommes à l’extérieur de nous-mêmes, nous pouvons soit nous aimer soit ne pas nous aimer. Lorsque nous creusons plus dans notre humanité, cette idée d’aimer disparaît. Les pratiques du yoga changent notre position complètement. Nous devenons un état. Un état énergétique ou bien un état d’amour. Nous ne sommes pas divisés en deux, en celui qui aime et celui qui est aimé.
Quand nous sommes dans notre essence, nous ne nous diminuons pas, nous n’hésitons pas à exprimer nos vrais sentiments. Nous n’avons pas honte et c’est pour ça que nous nous sentons bien. Nous aimons la vie. De l’extérieur quelqu’un pourrait penser que nous nous aimons.
Si nous sommes dans l’état d’aimer, nous nous aimons, car nous nous incluons dans cet amour.
RAKKAUDEN SISÄLLÄ
Kenellekään ei liene uutta, että on olemassa tervettä itserakkautta. Asian ympäriltä on viime vuosikymmeninä kirjoitettu paljonkin. Itsestään on hyvä pitää huolta. On tykättävä itsestään. Se kun on lähtökohta sille, että voi tykätä muista.
Miten paljon ja millä tavalla ihminen saa tykätä itsestään? Entä missä menee terveen itsekkyyden raja, jonka ylittäminen muuttaa itsekkyyden tavalliseksi itsekkyydeksi tai jopa paheksuttavaksi?
Tykkäätkö sinä muuten itsestäsi? Jos vastaat myöntävästi, voit samaan hengenvetoon ihmetellä, että sittenhän sinua onkin kaksi. On subjekti, joka tykkää objektista. Mutta näinhän ei tosi asiassa ole. Ja siksi itsestään tykkääminen ei voi olla totta. Hyvä uutinen on se, että jos et tykkää itsestäsi, sekään ei ole totta.
Ainoa tapa tykätä itsestään on olla todellisen itsensä ulkopuolella omassa egossaan ja tuntea tyytyväisyyttä sen kuvan suhteen, joka itsestään on. Jos emme tykkää itsestämme, meillä on negatiivinen omakuva. Mutta joka tapauksessa kyse on ainoastaan mielikuvasta, johon uskomme.
Niin kauan kuin olemme itsemme ulkopuolella, voimme joko tykätä tai olla tykkäämättä itsestämme. Kun menemme syvemälle ihmisyydessämme eli pois mielestä, kyse onkin jostain muusta. Joogaharjoittelu muuttaa kokemuksen itsestä täydellisesti. Me olemme olotila: mielentila, energeettinen tila ja parhaassa tapauksessa rakkauden tila. Emme ole jakautuneet kahtia tykkääjään ja tykättyyn.
Kun olemme ytimessämme, emme pienennä itseämme, emme epäröi ilmaista todellisia tunteitamme, emme häpeä itseämme ja siksi meillä on hyvä olo. Rakastamme elää. Ulkopuolelta voisi arvioida, että tykkäämme itsestämme.
Kun olemme tykkäämisen tilassa, tykkääminen pitää sisällään myös itsemme. Kun olemme rakkauden tilassa, rakkautemme sulkee sisäänsä myös itsemme.
annenuotio.wordpress.com 