Learning through being

The genius of the Ashtanga yoga asana practice for me has been its unmodifiable form. When the practice itself remains the same, the practitioner can use it as a mirrow. (S)he understands that any inner movement comes from the conditionings inside and a real change in the physical body is the result of a change in the mind. As the practice doesn’t change it can gradually offer us a multilayered image of us with all our conditionings. What a delicious work to do! This is what I have praised for years for myself and for my students. How lucky we are to have this practice!

The other side of the coin is nevertheless what is brought into the practice from the practitioner’s mind. The mind is such a force and has also a capacity to change the reality for us, as you know. On the material level, you can see the practice as a linear and timebound series of asanas and then the whole spiritual practice and the experience of it can become totally materialistic. The mind takes the place of the king once again, celebrates its victory in a usual manner and the yoga, the union, is left behind.

In this kind of linear perspective toward the practice there’s a risk that you think that you can learn yoga. You want to learn, because learning gives you satisfaction. You can learn more asanas, that is true. But yoga is nothing to be learned. It’s something to be in relation with something. In relation with yourself, with the others and with the world. Yoga is not the accumulation of information and skills, but growth in awareness of oneness of everything.

APPRENDRE PAR L’ÉCOUTE

Le génie de la pratique des asanas du Yoga Ashtanga pour moi a été sa forme immuable. Lorsque la pratique elle-même reste la même, le/la pratiquant(e) peut s’en servir en tant que miroir. Chaque mouvement interne est le signe d’un conditionnement et la vraie transformation du corps physique est le résultat d’une transformation mentale. La pratique ne change pas et va graduellement nous offrir une image de nous avec plein de couches d’identité jusqu’au-là cachées. Quel délicieux travail nous attend! Ça fait des années, que je fais des éloges sur cette pratique en la célébrant à l’intérieur de moi et devant mes élèves. Qu’est ce que nous avons eu de la chance d’avoir pu rencontrer une pratique pareille!

Le revers de la médaille est pourtant différent de cet état de choses, car le mental du praticien/de la praticienne y joue un rôle important. Le mental est une force immense et comme nous savons, il a la capacité de transformer la réalité pour qu’elle nous convienne. Vu sur le plan matériel, cette pratique peut être perçue linéaire et temporelle et c’est ainsi que la pratique spirituelle avec ses expériences peut être vécue complètement au niveau matérialiste. Le mental s’installe sur le trône, jubile à sa façon habituelle et le yoga, la possibilité de l’union, disparaît.

Vu dans cette perspective linéaire, il y a un risque d’avoir mal compris la pratique. On croit que le yoga, ça s’apprend. C’est satisfaisant d’apprendre des choses. Bien entendu, on peut apprendre des asanas, mais le yoga ne peut pas être appris. Le yoga est l’union. C’est la connexion avec nous-mêmes derrière le mental, la connexion avec les autres et le monde. Le yoga ne veut pas dire l’accumulation de l’information et des capacités acquises, mais la croissance en conscience de l’unité de tout.

OLEMISEN OPPI

Ashtangajoogan asanaharjoituksen nerokkuus on minulle ollut pitkälti sen muodon pysyvyydessä. Kun harjoitus itsessään pysyy samana, voi harjoittelija käyttää sitä peilinä. Näin voi harjoituksen avulla nähdä omat sisäiset liikahduksensa erilaisina ehdollistumina ja oman kehonsa muutokset voi ymmärtää näiden ehdollistumien hellittämisen tuloksena. Harjoitus pysyy ja alkaa kiehtovasti tarjota meille monikerroksista kuvaa itsestämme ehdollistumisinemme. Mikä herkullinen työsarka meitä odottaakaan! Vuosien ajan olen ylistänyt tätä harjoitusta näistä syistä niin itsekseni hurraten kuin oppilaillenikin. Miten onnekkaita olemmekaan, että tällainen harjoitus elämäämme sattui tulemaan!

Kolikon kääntöpuoli voi kuitenkin olla hyvin toisenlainen, sillä harjoittelijan mieli tuo oman panoksensa harjoitukseen. Mielellä on valtava voima ja kuten tiedämme, sillä on ihmeellinen kyky muuttaa todellisuutta mieleiseksemme. Materiaalisella tasolla tarkasteltuna tämäkin harjoitus asettuu lineaariseksi ja siten aikaan kytketyksi ja näin koko henkinen harjoitus kokemuksineen voi jäädä täysin materialistikseksi. Mieli ottaa kuninkaan paikan, hehkuttelee omiaan ja jooga eli yhteyden kokeminen hämärtyy.

Tällaisen materialistisen näkökulman riski on siinä, että ihminen kuvittelee voivansa oppia joogaa ja siten menettää juuri sen ydinasian. Oppiminen on tyydyttävää ja siksi haluamme oppia. Toki voimme oppia uusia asanoita. Mutta itse jooga ei ole mitään, mitä voisi oppia. Jooga on yhteyttä. Yhteyttä itseemme mielen taakse, yhteyttä muihin ihmisiin ja maailmaan. Jooga ei tarkoita informaation kasautumista tai taitojen karttumista, vaan tietoisuuden kasvua kaiken yhteydestä ja ykseydestä.

Advertisements

to come home

The human being wants to understand who (s)he is and why (s)he is. We look for different kind of meanings for our existence, because we feel we need to know why this particular ”I” exists. For this kind of research people have developed different practices. Some of them have grown into huge traditions like yoga.

The central question of these traditions is the dilemma of the ”Self”. The basic dichotomy is made between the ”Self” of the mind that we call ego and the ”Self” of the spirit. 

On the individual level it all starts with a feeling that our personality doesn’t suit us! And that the ego-Self is not giving peace to us. It might even feel as we were wearing something too small for us. We can understand our personality – or not – but we start to feel it’s not in harmony with something more authentic. There’s a deeper layer in us. But how to get there?

First thing in this process is the growing awareness of what’s not the spiritual “Self”. These things are part of our life, but they are not us. You eradicate everything superficial like your opinions and thoughts and then you dive into your roots like your mother and father, then your genes and then you put aside your own experiences. Deeper you go in your research of your ”Self”,  less there’s anything. What’s left then? 

We let go of many things we have identified ourselves with. And as it’s scary, we need a lot of time to get accustomed to this new emptiness. But only then we start to find something that feels really home. We recognize the truth. We are the truth. With this spiritual meaning for our existence, we need a new object of identification. We don’t identify ourselves with our mind anymore or even any other self, but life itself!  

ARRIVÉ

Nous, les humains, nous voulons comprendre qui nous sommes. Nous cherchons de différentes significations pour notre existence, parce que nous voulons savoir pourquoi ”moi”, j’existe. Pour la recherche de ce genre de signification, l’homme a développé depuis les temps anciens des pratiques et des traditions comme le yoga. 

Le centre d’intéret de ces traditions est le Moi à deux faces. On distingue le moi mental, l’égo, du moi spirituel. Grâce à la méditation, l’homme devient plus conscient par rapport au moi auquel il s’identifie.

Sur le plan individuel, la recherche commence souvent par le sentiment que notre personnalité n’est pas nous. Notre personnalité nous semble trop étroite et nous empêche de vivre en paix. L’homme peut comprendre sa personnalité dans sa complexité, mais même là, il sent que la personnalité n’est pas en harmonie avec le sentiment d’existence d’un moi plus profond. Mais comment entrer en contact avec ce moi profond?

La première chose dans le processus, c’est d’approfondir la compréhension pour savoir ce que nous ne sommes pas et ce qui ne fait pas partie de notre moi spirituel. Il y a des choses qui font partie de nous, mais elles ne sont pas nous. D’abord on va travailler mentalement pour discerner l’influence des parents, puis, c’est les gênes et puis nos propres expériences. Qu’est-ce qui reste ensuite de nous?

Dans ce processus dans lequel nous laissons tomber les côtés de notre personnalité, ça fait souvent peur et ça fait mal aussi. Nous sommes en face d’un vide. Mais, c’est là que nous commençons à sentir quelque chose de familier malgré tout, quelque chose qui nous dit que nous sommes chez nous. Nous reconnaissons la vérité. Nous sommes tous la vérité au plus profond de nous. 

À ce moment-là, il nous faut une nouvelle identification. Nous ne pouvons plus nous identifier à notre mental ou à notre personnalité, mais à ce qui reste: La vie elle-même! 

KOTIINPALUU

Me ihmiset haluamme ymmärtää keitä me olemme ja miksi me olemme. Etsimme olemassaolollemme erilaisia merkityksiä, koska haluamme tietää miksi juuri ”minä” synnyin tänne. Tällaisen merkityksen etsintään ihmiset ovat kautta aikojen kehittäneet erilaisia harjoituksia ja niistä on syntynyt kokonaisia perinteitä kuten jooga.

Kaikkien henkisten traditioiden keskiössä on sama minuuden dilemma. Ero tehdään henkisen minän ja mielen tason minän, egon, välillä. Meditaation avulla ihminen tulee tietoisemmaksi siitä, mikä puoli hänessä kulloinkin vaikuttaa.

Yksilötasolla tutkimusmatka lähtee yleensä siitä, kun ihminen tuntee, ettei hän ole persoonallisuutensa. Persoona tuntuu jopa ahtaalta kuorelta eikä tuo egotason minuus tuo mielenrauhaa. Ihminen kenties ymmärtää persoonallisuuttaan, mutta silti hän tuntee, ettei se ole sopusoinnussa syvemmän minuuden tunteen kanssa. Mutta miten sitten päästä syvempään minuuteen?

Ensimmäinen asia tässä riisumisprosessissa on tulla tietoiseksi siitä kaikesta, mikä meidän syvään minuutemme ei lopulta kuulu. Nämä asiat ovat osa elämäämme, mutta ei meitä itseämme. Ensin irrotellaan pinnalta asioita kuten ajatuksia ja mielipiteitä ja sitten poraudutaan syvemmälle,  jolloin minuudesta irrotetaan vanhemmat, geenit ja sitten omat kokemukset. Mitä sitten jääkään jäljelle?

Päästämme irti monista asioista, joihin olemme samastuneet. Koska se on pelottavaa, tarvitsemme paljon aikaa tottuaksemme uuteen ”tyhjyyteen”. Kuitenkin vasta silloin alamme löytää jotain, mikä tuntuu todella kodilta. Tunnistamme totuuden. Olemme totuus. Kun tämä henkinen merkitys avautuu meille, tarvitsemme uuden samastumiskohteen. Emme samastu mieleemme tai mihinkään minuuteen, vaan itse elämään!

This is fear. 😵

I’ve faced many different fears with the help of my yoga practice. To end up with the conclusion that there are no different fears. There’s only fear. 

Nowadays when I have feelings of fear I watch how my mind tries to find a suitable threatening image or situation for it. Then I could say that I’m scared of a particular thing.

I guess we usually have a need to project our fear to something. We need our fear get a form. The form gives us safety. When you have courage to face the fear without any form, it’s first more scary. But when you’re ready to do so, the world doesn’t make you scared anymore. 

When we want to avoid our fears, we imagine they vanish. In reality we build our life around the fear and in relation to it which is a sure way to get more anxious. When we choose not to face our fear everything else is organized according to this choice. If we decide to live through our fear, the fear disappears and nothing of it is left inside of us.

The physical yoga practice in which you pay attention to your breath and your energy, gives you tools to observe your emotions on the energy level. For years I’ve been interested to see in myself what’s happening in my energy right now. When it shrinks, when it gets colder, when it feels thin or empty, when it kind of disappears, or loses connection, I feel scared. Nowadays I tell myself: This is fear. I don’t connect it to anything. I accept my fear, when it’s present. Then when it’s over, it’s over.

LA PEUR EN VISITE 😵

Grâce à ma pratique de yoga, j’ai pu faire face à de multiples peurs différentes. Pour finir avec la conclusion qu’il n’y a pas des peurs différentes. Il n’y a que la peur.

Aujourd’hui, quand je ressens de la peur, je je me rends compte comment mon mental cherche une image qui puisse aller avec ou une situation qui pourrait la justifier. Ça me permettrais de dire que j’ai peur d’une chose particulière.

J’ai l’impression qu’en général, nous avons besoin de projeter notre peur sur quelque chose. Nous voulons donner une forme à notre peur, car la forme nous donne une sécurité. Lorsque nous avons le courage de faire face à la peur sans aucune forme, ça fait d’abord encore plus peur. Mais arrive le moment où nous sommes prêts à l’affronter et c’est là, que le monde n’est plus menaçant du tout.

Lorsque nous évitons nos peurs, quelque chose en nous nous dit qu’on peut se débarrasser d’elles. En réalité, notre vie se construit en relation avec la peur et autour d’elle et fait grandir l’anxiété à l’intérieur de nous. Lorsque nos choix sont faits dans la peur, tout le reste s’organise selon. Par contre, au moment où nous pouvons faire face à la peur, et elle disparaît, et il n’en reste pas un grain en nous.

La pratique physique du yoga dans laquelle nous nous concentrons sur le souffle et l’énergie, nous donne un moyen d’observer les émotions au niveau énergétique. Des années, j’ai été intéressée de suivre ce qui se passe dans mon énergie dans le moment présent. Lorsqu’elle diminue, ou devient plus froide, ou plus vide, ou quand elle disparaît, qu’elle devient moins solide ou qu’elle perd la connexion avec le reste, j’ai peur. Je me dis: c’est ça la peur. Je ne la connecte à rien du tout. Quand elle est là, je l’accepte. Et puis, la peur s’en va.  

TÄMÄ ON PELKOA 😵

Joogaharjoittelun kautta olen käsitellyt paljon erilaisia pelkojani. Tullakseni siihen lopputulokseen, ettei ole erilaisia pelkoja. On vain pelkoa.

Nykyään jos pelkään, katson miten mieleni hakee siihen heti sopivan uhkakuvan tai tulkitsee käsillä olevan tilanteen. Sitten voisin todeta pelkääväni jotain tiettyä asiaa.

Usein meillä on tarve kohdistaa pelko johonkin. Haluamme antaa sille muodon. Siten se tuntuu turvallisemmalta. Sitten kun uskaltaa kohdata pelon ilman muotoa, onkin hetken aikaa pelottavampaa. Mutta jossain vaiheessa tähän on valmis ja silloin maailma ei ole enää pelottava.

Kun väistelemme pelkojamme, jokin meissä kuvittelee pääsevänsä niiden kohtaamisesta. Tosiasiassa elämämme rakentuu pelon suhteen ja pelon ympärille ja menee aina vain tiukempaan solmuun. Kun valintamme on tehty pelossa, kaikki muu järjestyy sen suhteen. Jos taas kohtaamme pelot, niistä ei jää sisimpäämme mitään, mihin mikään voisi kutoutua.

Fyysinen joogaharjoittelu, jossa kiinnitetään huomiota hengitykseen ja energiaan, antaa välineitä tarkastella tunteita energiatasolla. Vuosien ajan olen kiinnostuneena seurannut mitä energiassani tapahtuu juuri nyt. Kun se kutistuu, kun se kylmenee, kun se tyhjenee, katoaa, ohentuu, kadottaa yhteyden, tunnen pelkoa. Nykyään sanon itselleni: Tämä on pelkoa. En liitä sitä enää mihinkään asiaan. Suostun pelkäämään, kun pelko on paikalla. Sitten se menee ohi.

Art of dosing

Don’t give everything you can! This genius waking call was given by my flamenco teacher Patricio Martin with a warm and mysterious smile. At first the sentence surprised me – as in flamenco we usually give “all” – and immediately after everything was ultra-clear.

When the right words are pronounced at the right moment, they attain their goal. When your blood starts to heat, you know something really essential is happening. The body has recognized the truth and moves towards a bigger vision. The best teachers have always been like that. They live in the moment. The truth is nothing fixed, but something alive and that’s why it’s different in different situations.

In dance it’s enough to give an energy to start a movement and then just let it happen. We leave space for invisible, for the mystery of Life. We give space for breathing and energy that they can create a unique movement. But how often do we get involved in everything with our ego, because our mind can’t let go of the control? Because we don’t trust Life? We dance with ideas and we force the body.

If we are more aware of the quality of the movement, of what we put into it and what we keep, our dance becomes alive. What feels great is that I could make a bigger input, but I don’t. I save some of my energy and keep it for myself. Between these two energies, there’s a continuous play going on. This is art.

We don’t achieve anything more by pushing and forcing. We achieve anything when we have free space and when we know how to dose our energy.  It’s the same in yoga practice and in life. This is biodynamic world view! It means that because you’re connected to your body, you feel the truth with your body.

I bow to my fabulous teachers and with these thoughts I wish you all a radiant year 2019! Let it be different, playful, mysterious and carried by Life!

ART DE DOSER

Ne donnez pas tout! Cet appel génial à la réalité était prononcé par mon professeur de flamenco, Patricio Martin, avec un sourire chaleureux et mystérieux. D’abord, ça m’a frappé -comme au flamenco, on donne souvent “tout”- et immédiatement après, c’était ultraclair!

Quand les bons mots sont prononcés au bon moment, ils atteignent leur cible. Et quand ça vous enflamme le sang, vous pouvez être sûr qu’il s’agit de quelque chose de véritablement essentiel. Le corps reconnaît la vérité et va se diriger vers une vision plus élevée. Les meilleurs professeurs ont toujours été comme ça. Ils vivent au moment présent. La vérité n’est rien de fixé, elle est vivante et c’est pour ça qu’elle change selon la situation.

Dans la danse, il suffit de commencer un mouvement, de lancer une énergie et ensuite de laisser le mouvement se compléter tout seul. Nous laissons un espace pour l’invisible, pour le mystère de la Vie. Nous permettons au souffle et à l’énergie de s’exprimer à leurs manières pour voir naître un mouvement unique. Mais c’est si souvent qu’on veut se mêler avec notre égo, car notre mental ne nous lâche pas. Et nous dansons avec des idées et nous soumettons le corps à nos idées.

Si nous sommes plus conscients de la qualité du movement et de ce que nous y mettons et de ce qui nous n’y mettons pas, notre danse devient vivante. Je pourrais donner encore plus! Mais je ne donne pas. Je garde quelque chose pour moi. C’est le jeu continue entre ces énergies opposées qui créent l’art.

On ne gagne rien en poussant avec toutes ses forces. On gagne beaucoup, quand on garde un espace libre et quand on sait doser. C’est pareil dans la pratique du yoga, dans la vie en général. Il s’agit aussi d’une approche biodynamique, ce qui veut dire qu’on sent avec le corps ce qui est juste, parce qu’on est connecté à lui.

Je m’incline avec gratitude du cœur devant mes professeurs fabuleux et je vous souhaite, mes lecteurs et mes lectrices, une lumineuse année 2019! Qu’elle soit différente, ludique, mystérieuse et surtout portée par la Vie! 

ANNOSTELUN TAITO

Älkää antako kaikkeanne! Näin nerokkaan herättävästi neuvoi flamenco-opettajani Patricio Martin meitä tanssijoita lämpimän ja arvoituksellisen hymyn kera. Aivan ensiksi lause hämmästytti -flamencossahan tunnetusti annetaan “kaikki”- ja sitten välittömästi kaikki selkiytyi! Niinpä tietenkin! 

Kun oikeat sanat lausutaan oikealla hetkellä, ne menevät suoraan perille. Silloin, kun veri suonissa alkaa kuumeta, tietää, että jotain todella olennaista on käsillä. Silloin keho oivaltaa ja liikahtaa kohti suurempaa visiota. Parhaat opettajat ovat aina eläneet hetkessä. Totuutta kun ei voi vangita. Se on elävä ja siksi eri tilanteesta riippuen.

Tanssissa riittää, että aloittaa liikkeen, että laittaa energian liikkeelle ja sitten antaa lopun tapahtua. Näkymättömälle, arvoitukselle jää tilaa. Annamme tilaa hengitykselle ja energialle muovata liikkeestä jotain ainutkertaista. Mutta kuinka usein haluammekaan sekaantua kaikkeen egollamme, koska mielemme ei päästä kontrollista irti! Emme luota elämään! Tanssimme on ajatuksia, joita pakotamme kehoomme.

Mitä enemmän olemme tietoisia liikkeen energiasta, mitä siihen laitamme ja mitä emme, sitä elävämmäksi tanssimme muuttuu. Kihelmöivä tunne syntyy siitä, että voisin panostaa vielä enemmän. Mutta en panosta. Säästän energiaani ja pidän jotain itselläni. Näiden kahden energian välillä on jatkuva leikki käynnissä. Siitä syntyy taide.

Emme saavuta sen enempää puskemalla ja pakottamalla. Sen sijaan saavutamme mitä vain, kun meillä on vapaata liikkumatilaa ja kun osaamme säännöstellä energiaamme. Sama pätee joogaharjoitteluun ja elämään yleensä. Tämä on biodynaaminen lähestymistapa. Se tarkoittaa sitä, että keho kuulee totuuden, koska olemme itse yhteydessä kehoomme.

Kumarran kiitollisella sydämellä ihmeellisille opettajilleni ja samalla toivotan kaikille blogini lukijoille loistavaa vuotta 2019! Olkoon se erilainen, leikkisä, mystinen ja Elämän kannattelema! 

Photo of Patricio Martin by Catherine Chenu

Balancing

Some time ago I was teaching in Perpignan in France. In the philosophy class I talked about the second sutra of Patanjali’s Samadhi pada. This sutra which gives the definition of yoga is very often translated ”ceasing the fluctuations of the mind”. However the mind can be fragmented without thoughts and the samadhi (yoga) can’t take place. Without thoughts the mental energy is still moving and tries to take form whenever there’s pressure in the body. That’s why I find the version of Jean Bouchart d’Orval exquisite. He says the state of yoga is the end of the fragmentation of the mind.

All this can be felt in the physical body, because it’s the incarnation of the fragmentation or the absence of fragmentation of the mind. And vice versa, the mind’s fluctuations are the reflection of the body. When the mind is agitated, there are marks of past experiences that disturb the body.

The physical practice help us to understand the energy of our body and it opens new perspectives on the quality of our mind too. If the body’s energy is diffuse the mind’s energy is probably the same. Consequently if our body feels like a unity, there are no problems usually in the mind. When we lack strength or balance it’s generally because our mind is attached to something that doesn’t exist at the present moment. This attachement keeps our energy away from now. The result is that the mind and the body are in dissonance.

When I’ve taught body reading I’ve been able to see how sometimes the presence of another person can contribute to find a balance. In my teaching for example it goes like this. I watch the body of my student and even if the energy of the body is segmented, I feel the unity of it in my heart. When the student feels my heart including everything a process starts taking him/her to a deeper balance. How can this balance be seen? Indeed, it can be felt. The moment when the student is conscious of him/herself as a whole, there will be a change in the breathing and energy. Generally this is transferred to the audience which will make a sigh of release. The bodies understand when the state of a single body is in harmony.

This kind of perfect energetical balance is often momentary. Everything changes in interaction with others. We can’t even talk about a real balance when we are alone and isolated. We can see it only in relation to others. As long as there is even an unconscious contradiction or a rejection towards others, we can’t feel peace in the body. So, when the practice has allowed us to find a balance in yoga context, we can observe how this balance goes on in dialogue with the outer world.

We can take the yoga philosophical point of view also to the interaction and see that the mind-body is as fragmented in interaction as it is as an isolated apparatus without contacts. The mind accepts some of the information and the body accepts some of the emotions. Very often both reject something. The conflicts in interaction are usually more profound than just opposite opinions. These conflicts might seem to be in our human relations, but probably it’s the conflict we have with the reality. It’s these conflicts, these blind spots the Family Constellation method is interested in. Through this method we can see the essential connections of our family and how they extend to other human relations we have. As long as we aren’t conscious of our place in our family and as long as we haven’t accepted it fully, we can’t be in balance in other relations either.

In the context of Family Constellation things that have been ignored in the families or those that haven’t been resolved emerge. When others represent our family in front of us, we can just watch and then take our place in the family with a serene heart. Doing that we can find peace also in today’s human relations. That’s what reality does. In these meditative collective sessions all the participants can feel the same kind of release than those watching a body reading. Their bodies breath again: Finally! Finally, we can feel the truth. Where can we feel it? In the body.

Many spiritual traditions share the same knowledge about the mind’s features. The fragmentation Patanjali talks about is our mind escaping the reality. The inner peace can’t be found by creating our own reality. The peace is the result of all things in the consciousness and in the body. The practitioner in harmony with all that has been and with all that is. It’s then the energy field finds a balance too.

IMG_3170 3

ÉQUILIBRES

Il y a peu de temps, je donnais un stage à Perpignan. Dans le cours de philosophie, je parlais de l’interprétation et du choix des mots du deuxième sutra de Samadhi pada de Patanjali. Très souvent, le sutra qui définit le yoga, se traduit ”la cessation des fluctuations du mental”. Et pourtant, le mental peut être fragmenté sans aucune pensée. Car l’énergie mentale bouge, cherche à prendre forme aussitôt qu’il y a une pression dans le corps. C’est pour ça que la version de Jean Bouchart d’Orval me parle. Pour lui le yoga est la cessation de la fragmentation mentale.

Tout cela peut être lu dans le corps physique, car dans celui-là s’incarne aussi bien la fragmentation que la cessation de celle-ci. Et vice versa, les fluctuations mentales reflètent l’état du corps physique. Lorsque le mental manifeste des agitations, il y a dans le corps des marques du passé dérangeant l’équilibre.

La pratique physique du yoga nous aide à comprendre l’énergie de notre corps et cela va nous ouvrir des perspectives sur la qualité de notre mental aussi. Si l’énergie de notre corps est diffuse, celle du mental l’est probablement aussi. Si par contre, notre corps est une unité, il n’y a pas de problème dans le mental. Et lorsque la force ou l’équilibre nous manquent, c’est que notre mental est attaché à quelque chose qui n’existe pas dans la réalité du moment présent. Cet attachement tient notre énergie ailleurs. Le mental et le corps sont en dissonance.   

Quand j’ai enseigné la lecture du corps, j’ai pu constater, que parfois la présence d’une personne contribue à trouver l’équilibre à l’autre. Dans mon enseignement, par exemple, ça se passe comme ça. Je regarde le corps de mon élève et même si l’énergie du corps est segmentée, je sens son unité dans mon cœur. Lorsque l’élève sent le regard qui inclut tout, commence un processus qui va l’emmener dans un état d’équilibre profond. Comment ça pourrait se voir? En fait, ça se sent. Au moment où l’élève prend conscience de lui/elle-même en tant qu’un tout, il y a un changement aussi bien dans la respiration que l’énergie. En général, cela se transmet dans l’audience autour, qui pousse un soupir de soulagement. Les corps physiques comprennent quand l’état d’un corps s’est harmonisé.

Ce genre d’équilibre énergétique parfait est souvent momentané. Tout change dans l’interaction avec des autres. Nous ne pouvons pas parler d’un réel équilibre si nous sommes seul(e)s et isolé(e)s des autres, mais seulement en relation avec les autres. Tant qu’il y a une contradiction ou un rejet par rapport aux autres en nous, nous ne pouvons pas sentir la paix dans le corps. Alors, quand la pratique nous a permis de trouver un équilibre dans le contexte de la pratique, il est temps d’observer comment cet équilibre tient en dialogue avec le monde extérieur.

L’interaction humaine peut aussi être vue du point de vue de la philosophie du yoga. Nous pouvons constater que le mental est aussi fragmenté dans les rapports humains qu’il l’est en tant qu’un appareil isolé de contacts. Il accepte de recevoir certaines informations aussi bien que le corps accepte certaines émotions pour en rejeter d’autres. Les conflits de l’interaction sont souvent plus profonds que des opinions opposées. Nous avons peut-être l’impression que ces conflits sont dans nos relations, mais en fait, très souvent, c’est que nous sommes en conflit avec la réalité. C’est ces conflits, ces points aveugles, qui sont le centre d’intérêt des Constellations Familiales, la méthode qui clarifie les connexions essentielles de notre famille et qui nous montrent comment elles sont toujours dominantes dans nos autres relations. Aussi longtemps que nous n’avons pas pris conscience de notre place au sein de notre famille et tant que nous ne l’avons pas entièrement accepté, nous ne pouvons pas être en équilibre dans nos autres relations.

Dans les séances de Constellations Familiales émergent des choses que les membres de la famille ont ignorées et auxquelles ils n’ont pas fait face. Lorsque les autres prennent les rôles des membres de notre famille et que nous pouvons juste suivre la constellation tranquillement, nous pouvons reprendre notre place dans notre famille avec sérénité et finalement trouver la paix aussi avec notre entourage. Car la réalité fait ça. Nous appartenons tous à notre famille quelle qu’elle soit et quels que soient les évènements qui l’ont touchée. Lors de ces séances méditatives collectives, le groupe entier sent un soulagement semblable à celui que les gens présents dans la lecture du corps. Le corps respire: Finalement! Finalement, on sent la vérité. Où ça? Dans le corps.

La fragmentation dont parle Patanjali est un état inconscient que les autres traditions spirituelles connaissent également. La paix intérieure ne peut pas être trouvée en concentrant son mental pour créer une autre réalité. La paix s’ouvre à nous, quand tout est présent dans la conscience et dans le corps et quand le pratiquant est en harmonie par rapport à tout ce qui a été et tout ce qui est. C’est là, qu’aussi le champ énergétique est en équilibre.

TASAPAINOJA

Opetin jokin aika sitten Ranskan Perpignanissa Patanjalin joogasutria ja puhuin eri tulkinnoista ja sanavalinnoista Samadhi padan toisen sutran suhteen. Monesti joogan määritelmä käännetään tuossa sutrassa mielen liikkeiden lakkaamiseksi. Kuitenkin mielen energia voi olla hajallaan silloinkin, kun ajatusta ei ole. Siksi tunnen Jean Bouchart d’Orvalin tulkinnan todella osuvaksi: Jooga tarkoittaa mielen hajaannuksen päättymistä.

Tämä kaikki on luettavissa kehosta. Siihen ruumiillistuu niin mielen hajaannus kuin hajaannuksen päättyminenkin. Ja toisinpäin. Mielen sisällöt heijastelevat kehon tilaa. Kun mieli on häiriöinen, on kehoon jäänyt jotain epätasapainoa menneisyyden kokemuksista.

Kehollinen joogaharjoitus auttaa ymmärtämään kehomme energiaa, joka avaa meille myös mielemme laatua. Jos kehomme energia on hajallaan, niin on luultavasti mielemmekin. Jos kehomme tuntuu yhtenäiseltä kokonaisuudelta, mielessämme tuskin on suurta pulmaa. Kun kehossamme ei ole voimaa tai tasapainoa, johtuu se yleensä siitä, että mielemme on kiinni jossain asiassa eikä siis tässä hetkessä. Tämä pitää energiamme muualla ja mielemme ja kehomme riitasoinnussa keskenään.

Kehonluentaa tehdessäni olen havainnut, miten joskus toisen ihmisen läsnäolo voi auttaa löytämään tasapainon. Se tapahtuu omassa opetuksessani esimerkiksi siten, että katson oppilaan kehoa ja koen tuon kehon ykseyden sydämessäni, vaikka oppilaan energia olisi segmentoitunut. Kun ihminen saa kokea katseen, joka sisällyttää itseensä kaiken, alkaa prosessi kuljettaa häntä oikeaan tilaan ja jossain vaiheessa kehoon asettuu syvällä tuntuva tasapaino. Miten se näkyy? Se oikeastaan tuntuu. Kun ihminen itse tiedostaa itsensä yhtenä kokonaisuutena, tapahtuu energiassa ja hengityksessä muutos. Tällöin yleensä koko ympäristö hengähtää helpotuksesta. Kehot ymmärtävät, kun toisen ihmisen kehon tila on harmonisoitunut.

Tuollainen kehollinen rauha on hetken kokemus täydellisestä tasapainosta. Kaikki muuttuu taas vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tasapainosta ei oikeastaan voi puhua silloin, kun ihminen on yksinään ja erillään muista, vaan se koetaan suhteessa muihin. Niin kauan kuin yhteydessä muihin ihmisisiin on vaikka alitajuisestikin joku ristiriita tai torjuminen, ihminen ei löydä rauhaa kehoonsa. Niinpä kun harjoittelu on sallinut tasapainoa harjoitusolosuhteissa, onkin aika tarkastella, miten tuo tasapaino pysyy suhteessa ulkomaailmaan.

Myös vuorovaikutustilanteita voisi katsoa joogafilosofian näkökulmasta ja todeta, että niin mieli kuin kehokin on fragmentoitunut ihmisten välisissä suhteissa. Mieli jättää jotkut asiat näkemättä, keho suostuu kohtaamaan vain tietyt tunteet. Ristiriidat vuorovaikutuksessa ovat usein syvemmällä kuin mielipide-eroissa. Me voimme kokea ristiriidan ihmisten välisenä, mutta yleensä se on meidän omassa suhteessamme todellisuuteen. Tällaisia asioita, sokeita pisteitä, tutkitaan Perhekonstellaatiometodilla. Se tuo esiin sukumme oleelliset kytkökset, jotka hallitsevat myös muita ihmissuhteitamme. Niin kauan kuin emme ole tiedostaneet ja hyväksyneet omaa paikkaamme suvussamme, emme voi olla täysin tasapainossa muissakaan ihmissuhteissa.

Perhekonstellaatiotilanteissa nousee pintaan asioita, joita suvun jäsenet eivät ole suostuneet näkemään ja kohtaamaan. Kun ihminen saa katsoa omaa perhettään muiden ottaessa perheen henkilöiden roolit, hän pääsee yhteyteen todellisuuden kanssa. Hän voi asettua omaan osaansa rauhassa ja löytää sopusoinnun ympäristön kanssa. Jokainen kun kuitenkin kuuluu perheeseensä ja sukuunsa, oli sen tapahtumat tai tunnelmat sitten mitä vain. Näissä meditatiivisissa, kollektiivisissa prosesseissa ryhmä kokee samankaltaisen huojennuksen kuin kehonluentaa seuraavat. Keho hengähtää: vihdoinkin! Vihdoinkin totuus on tässä. Missä? Kehossa.

Hajaannustila, josta Patanjali puhuu on tila, mistä muissakin henkisissä traditioissa ollaan tietoisia. Ihmisen sisäinen rauha ei löydy keskittymällä siten, että itse luo todellisuuden. Se löytyy, kun mieli ja keho ovat hyväksyneet todellisuuden ja ihminen on näin harmoniassa suhteessa kaikkeen, mitä on ollut ja mitä on. Silloin energiakenttäkin on tasapainossa.

 

Photo by Anne

 

 

Body structures or love?

Does a yoga teacher need to learn anatomy? And what about the yoga practitioner?

Any knowledge is useful, but what kind of knowledge is useful or necessary in the asana practice? Or is knowledge necessary at all when it comes to the essence of the yoga experience?

I ask myself these questions nowadays as my own way as a teachers’ instructor has gone to the direction where something else seems more important to me than anatomy lessons.

In my world the anatomy doesn’t fit in my personal practice, because I live my body from inside. My relation with my body is intuitive. I listen to it, I sense it and that’s how I know how to proceed. Of course from the very beginning my practice has made me ask some anatomical questions, because I’ve felt something I didn’t know existed and that made me find out in a book what it was. I can easily feel different tissues of the body, because they all vibrate differently. We can understand and learn our anatomy also through sensations.

Let me make a comparison with singing and dancing. There is physiology of singing and I’m sure that at least the professional singers do know the anatomy of the body well. But that doesn’t make them singers. Singing is something else. If you stick to the anatomy of the pharynx or the functioning of the lungs, you can hardly sing. If you dance thinking of the relations between the body parts, you become stiff to the point you can’t express yourself with your body. Dancing isn’t physiotherapy, but an expression of your essence through your body. Some people stick to the theory part and can never experience the freedom the dance is about. And some yoga practitioners can’t go beyond the body’s structures to connect to their essence.

The bodyworkers like the chiropractors, the naprapaths and the osteopaths who manipulate the body and the spine need absolutely theoretical understanding of the body’s structure and functioning. A yoga teacher would equally need the anatomy knowledge if his/her intention is to handle the bodies of the students the same way and to force their movements further their bodies naturally do.

Could it even be that the knowledge of anatomy makes the teacher blind and senseless to anything that doesn’t correspond to the anatomy? Can the knowledge encourage the teacher to act with the other’s body without listening to the subtle signs that are outside the known?

You can very well practice yoga without knowing anything about anatomy. I believe you can also teach yoga without the theoretical knowledge of the body, supposing YOU LOVE and you touch with LOVE.

QUAND ON A QUE L’ANATOMIE… 🤔

Est-ce qu’un enseignant de yoga doit apprendre l’anatomie? Et qu’en est-il pour le pratiquant de yoga?

Tout savoir et toute connaissance sert à quelque chose, mais quel genre de connaissance est utile ou bien nécessaire dans la pratique des asanas? A-t-on besoin d’apprendre des choses à l’extérieur du ressenti lorsqu’on cherche à vivre l’expérience du yoga?

Je me pose ces questions en constatant que dans beaucoup de formations pour être professeur de yoga, il y a de beaucoup de cours d’anatomie. Moi-même j’en ai diminué la quantité dans mes formations pour faire de la place à autre chose.

L’anatomie ne fait pas partie de ma pratique personnelle, car ma relation avec mon corps se base sur le ressenti et je sais très bien comment faire. Ma relation avec mon corps est intuitive. Dès le début ma pratique a fait surgir des questions sur l’anatomie, parce que j’ai senti en moi quelque chose dont j’ignorais l’existence et que j’ai pu ensuite le vérifier dans les livres d’anatomie. Je suis capable de discerner les différences entre les tissus différents à l’intérieur de mon corps, car tous portent une énergie différente et vibrent différemment les uns par rapport aux autres. On peut donc comprendre et apprendre son anatomie par les sensations physiques et les ressentis.

Faisons deux petites comparaisons, l’une au monde du chant et l’autre au celui de la danse. Il existe la physiologie du chant et je pense que les chanteurs professionnels connaissent bien l’anatomie du corps humain. Mais ce n’est pas du chant. Le chant est autre chose. Si on pense à l’anatomie du pharynx et au fonctionnement des poumons, on peut à peine chanter. Si dans la danse on se concentre sur les relations entre les parties du corps, on devient raide jusqu’au point où on peut plus s’exprimer par son corps. La danse n’est pas de la physiothérapie, mais l’expression de notre essence par le corps physique. Il y en a qui s’attachent à la théorie sans jamais pouvoir expérimenter la liberté dont il s’agit. Pareillement, il y a des pratiquants du yoga qui ne peuvent pas dépasser les structures du corps physique pour atteindre l’essence d’eux-mêmes.

Les gens travaillant avec le corps humain, les chiropraticiens, les naprapathes et les ostéopathes, ceux qui manipulent le corps et font craquer la colonne vertébrale, ont besoin de bien connaître ces structures. Un enseignant de yoga a également besoin de ces connaissances s’il se comporte de la même manière, c’est-à-dire, en faisant faire des torsions, des extensions et en étirant les corps au-delà de leurs capacités naturelles.

Pourrait le travail d’un enseignant basé sur les connaissances anatomiques fermer ses yeux devant les signes plus subtiles du corps de l’élève et de tout ce qui n’est pas conforme à l’anatomie? Pourrais cela même encourager certains enseignants d’agir sans une écoute réelle de l’autre?

On peut très bien pratiquer le yoga sans rien savoir sur l’anatomie. Et je suis convaincue qu’on peut aussi enseigner le yoga sans connaître l’anatomie, SI L’ON A L’AMOUR. Si on touche avec de l’AMOUR.

IMG_0587

🔴 RAKKAUTTA JA ANATOMIAA

Pitääkö joogaopettajan opiskella anatomiaa? Entäpä joogaa harjoittavan?

Kaikki tieto on varmasti hyvästä, mutta mikä kaikki tieto on tarpeellista tai välttämätöntä asanaharjoittelussa? Tai kuinka välttämätöntä tieto ylipäätään on joogassa, jos mietitään pelkästään joogakokemuksen olemusta?

Nämä kysymykset ovat olleet mielessäni, kun olen opettajakoulutuksia suunnitellessa vähentänyt anatomiaopetusta antaen tilaa olennaisemmalle.

Omassa maailmassani en saa anatomiaa mahtumaan mitenkään omaan harjoitteluuni, koska koen kehoni sisältä käsin ja tiedän miten sen kanssa toimin. Suhde kehooni on intuitiivinen. Harjoitteluni on alusta asti monesti herättänyt kysymyksiä anatomiasta, koska olen tuntenut jotain, minkä olemassaoloa en ole tiennyt ja sitten tarkistanut kirjoista, minkä yhteyden löysinkään – on se sitten hermoyhteys tai energeettinen tunne. Tunnen erilaiset kudokset syvällä kehossa, koska niissä kaikissa on omanlaisensa energia. Anatomiansa voi siis ymmärtää ja oppia myös tuntemusten kautta. Myös oppilaiden anatomian voi ymmärtää näin. Jokaisen anatomia on kuitenkin erilainen. Opettajan pitää nimenomaan tuntea oppilaansa keho ja osata lukea sitä koskemattakin.

Vertailukohdaksi tarjoutuvat laulu ja tanssi. On olemassa laulufysiologiaa ja varmasti kaikki ammattilaulajat tuntevat  äänen tuottamisen suhteen myös kehon anatomiaa . Mutta se ei vielä ole laulua. Laulu on jotain ihan muuta. Jos jää miettimään kurkun anatomiaa ja keuhkojen toimintaa, tuskin pystyy laulamaan sydämestään. Samoin jos tanssiessa miettii kehon osien välisiä suhteita, jäykistyy niin, ettei ilmaisusta tule mitään. Tanssi ei ole fysioterapiaa, vaan sydämen ilmaisua kehon kautta. Jotkut jäävät teoriaan pääsemättä koskaan siitä vapauteen ja itse asiaan. Samoin jotkut joogaavat tiukasti kehonsa rajoissa löytämättä syvää rauhaa ytimestään.

Kehotyöskentelijät kuten kiropraktikot, naprapaatit ja osteopaatit, jotka manipuloivat kehoa ja rusauttelevat selkärankaa tarvitsevat anatomiatietoutta. Joogaopettajakin tarvitsee anatomiatietoutta, jos hänellä on aikomus vääntää oppilaitaan ja viedä heidän liikeratojaan pidemmälle kuin mitä he itse pystyvät tekemään.

Voiko olla jopa niin, että anatomian tuntemus sokeuttaa ja sulkee aistit siltä, mikä ei noudata anatomiaa? Rohkaiseeko se toimimaan toisen kehossa tiedon valossa kuuntelematta kehon herkimpiä viestejä?

Joogata voi aivan mainiosti, vaikka ei tietäisi anatomiasta mitään. Uskon, että opettaakin voi ilman anatomiatietämystä, jos opetus ja kosketus perustuu RAKKAUDELLE.

A goal without a goal

As we all know as soon as we become aware of our ego we can watch it loosen its grip. Just to tighten it again. This is the way it goes also in a yoga practitioners’ life. The ego seems to disappear just to reappear in another moment.

But it’s pretty interesting that there are multiple possibilities to make the yoga practice serve totally the ego. You can compete, you can grow in the feeling of superiority or become self-centered. Your growth can be growth in desire to be happy, happier than others.

When yoga became commercialized it changed also people’s mindset about yoga. People are told they can improve themselves, they can become the best version of themselves and this is what the ego likes! It wants to be able to achieve, to profit and to see the results.

The real transformation doesn’t take place through any kind of exercice. It’s not by trying to change yourself you change. Sure you can force anything, but spiritually you remain the same, if you’re not listening to Life. For that you need to surrender. That’s called yoga.

77917F36-1F00-4713-99DB-B7B2FF37DF3C

OBJECTIFS SANS BUTS

Comme nous savons tous, par une prise de conscience par rapport à notre égo, nous  pouvons constater comment sa prise se desserre. Pour se resserrer encore dans un autre moment. C’est comme ça aussi pour les pratiquants de yoga. L’égo paraît disparaître et puis il ré-apparaît.

C’est tellement intéressant, qu’il y ait de multiples possibilités de soumettre le pratique de yoga totalement aux besoins de notre égo. La compétition, la comparaison, l’égo-centrisme. D’avoir pour but rien que son propre bonheur.

La commercialisation de l’enseignement de yoga a eu des répercussions sur la mentalité des gens concernant le yoga. Le yoga a été décrit comme quelque chose qui donne des résultats et qui nous perfectionne. Et c’est exactement ça qui plaît à l’égo: d‘atteindre des buts, de profiter et de voir des résultats.

La vraie transformation ne se passe pas comme ça. On ne change pas en faisant des exercices. On peut forcer le changement, mais dans cette force de l’égo, il n’y a pas de transformation spirituelle naturelle. Si on n’écoute pas la Vie, le yoga ne peut pas faire son travail en nous. Nous devons nous rendre et communier avec cette sagesse. C’est ça, le yoga.

PÄÄMÄÄRÄTÖN PÄÄMÄÄRÄ

Kuten kaikki tiedämme, riittää että tulemme tietoisiksi egostamme, ja voimme huomata, miten sen ote alkaa hellittää. Huomataksemme pian, miten ote sitten taas joissain tilanteissa tiukkeneekin. Näinhän se menee joogaharjoittelijoillakin. Ego väistyy ja ilmestyy pian taas uudelleen.

On monta mahdollisuutta laittaa joogaharjoituskin palvelemaan totaalisesti egon tarpeita. Kilpailla sillä, osoitella muille heidän heikkouksiaan ja tulla itsekeskeisemmäksi. Antaa oman onnellisuutensa nousta elämän tarkoitukseksi.

Kun kaupallisuus on asettunut joogatarjontaan, on se muuttanut myös ihmisten asennetta joogaan. Joogaa myydään sillä, että se tuo tasapainoa, antaa paremman elämän ja tekee meistä parhaita versioita itsestämme. Juuri se on egon ravintoa, voida päteä, kontrolloida ja saada tuloksia aikaan.

Todellinen muutos ei tapahdu harjoituksia toistamalla. Ponnistelemalla muutoksen aikaansaamiseksi, pysytään henkisesti samassa. Vain jos kuuntelemme Elämän viisautta, jooga voi korjata ja tuoda meitä tasapainoon. Jos antaudumme. Eli joogaamme.

 

 

Photo: Anne