When the body remembers

When I teach yoga, my aim is to guide my students deep inside of themselves. What does it mean when we go to the depths of our being? Not only we go deep in our body’s reality, but we also go back in time. We gradually move toward something that has always been there meeting also with the experiences that has come after. That’s why traveling in time helps us to reach the innocence we once were. 

Traveling back in time doesn’t mean surrendering to imagination, but into reality. This is usually possible only when you have practiced consciously with your body for years. It has become sensitive and stable due to patient, gentle and intelligent work. If you respect your body, it starts to remember and to tell its story whereas a forceful practice blocks everything in the body. 

The body is able to remember different experiences the mind has forgotten. That’s why our body can make us travel far away in our past, because all the remote experiences are still in the body. We can get back to the feeling of being pure and open-minded like a child and we can remember the experience of a physiological change or a transformation. That’s why we can also remember our birth, for example. Not with our minds, but with the body. The body is miraculous when it’s healthy.

But when the body starts to remember, it needs to be stable in its energies. Otherwise the feelings, moving energies and physiological memories can be overwhelming. You need to understand how to deal with the energies that try to achieve a new, better balance. That’s why a daily asana practice is necessary for your growth. It gives you understanding of the reality instead of your individual reality. When you can distinguish these two “realities”, you know how to guide yourself towards growth and balance.

LE CORPS SE SOUVIENT

Quand j’enseigne le yoga, mon but est de guider mes élèves dans leur propre profondeur.  Pour aller dans les profondeurs de soi-même non seulement nous nous installons dans les profondeurs des ressentis de notre corps, mais nous pouvons aussi remonter plus loin dans le temps. Peu à peu, nous nous approchons du cœur de notre être qui a toujours été là et nous faisons face à des expériences qui sont survenues après le début de notre vie. Le voyage dans le temps nous aide aussi à reconnaître en nous l’innocence que nous avons été. 

Il est essentiel de comprendre que nous ne voyageons pas dans l’imagination, mais dans la réalité. Ceci est possible seulement quand nous avons pratiqué consciemment avec le corps pendant des années. Le corps est devenu sensible et stable dû à un travail patient, doux et intelligent. Si vous respectez votre corps, il vous raconte son histoire. Et si vous pratiquez en forçant le corps, il se bloque et ne vous révèle pas grand chose. 

Le corps se souvient des expériences lointaines aussi quand le mental a oublié. C’est pour ça que le corps peut nous emmener très loin dans le passé, car il a toutes les expériences en lui. Nous pouvons nous souvenir de notre pureté originelle ou bien un changement physiologique dans le corps, comme la naissance, par exemple. Notre mental est incapable de s’en souvenir, mais notre corps ne l’est pas. Le corps est un miracle, surtout quand il est en bonne santé. 

Et quand vient le moment où le corps commence à se souvenir, il vaut mieux être énergétiquement stable. Sinon les émotions, les sensations, les énergies et les souvenirs physiologiques peuvent nous submerger. Nous devons savoir comment recevoir toutes ces informations, lorsque tout en nous est à la recherche d’un meilleur équilibre. C’est pour ça que la pratique quotidienne des asanas est indispensable pour la croissance spirituelle. Par la pratique, nous acquérons une compréhension de ce qu’est la réalité et de ce qu’est notre réalité individuelle. Lorsque nous pouvons distinguer les deux, nous savons aussi comment nous guider vers la croissance et l’équilibre. 

KUN KEHO ALKAA MUISTAA

Kun opetan joogaa, on tarkoituksenani johdattaa oppilaani heidän omaan syvyyteensä. Mitä se sitten tarkoittaa, kun menemme itsessämme syvemmälle? Emme pelkästään asetu syvälle kehomme todellisuuteen, vaan pääsemme myös ajassa taaksepäin. Menemme vähitellen sitä kohti, mikä meissä on aina ollut ja kohtaamme erilaisia kokemiamme asioita, jotka ovat tapahtuneet elämämme alun jälkeen. Siten ajassa matkaaminen auttaa meitä tuntemaan sen viattomuuden, joka joskus olimme. 

Emme silti matkusta mielikuvissa, vaan todellisuudessa. Tämä on yleensä mahdollista vain, kun ihminen on tehnyt tietoista kehollista harjoitusta vuosien ajan. Keho on tullut vakaaksi ja herkäksi kärsivällisen, lempeän ja viisaan työn ansiosta. Jos kunnioitat kehoasi, se alkaa muistaa ja se kertoo tarinaansa, kun taas jos harjoittelet voimaillen ja pinnistellen, keho menee tukkoon. 

Keho muistaa kokemukset, vaikka mieli olisi ne unohtanut. Siksi keho voi kuljettaa meidät vaikka kuinka kauas menneisyyteemme, koska kokemukset ovat edelleen siinä. Me voimme päästä takaisin siihen tunteeseen, kun olimme vielä puhtaita ja avoimia tai muistamme miten koimme jonkun muutoksen kehossamme, esimerkiksi syntymämme. Mielemme ei voi tätä muistaa, mutta kehomme voi. Keho on ihmeellinen silloin kun se on terve.

Kun keho sitten alkaa muistaa, sen tulisi olla energeettisesti vakaa. Muuten tunteet, tuntemukset, energiat ja fysiologiset muistumat voivat olla liikaa. Meidän täytyy tällöin ymmärtää, että kaikki meissä etsii uutta, parempaa tasapainoa. Päivittäinen asanaharjoitus on suorastaan välttämätön henkistä kasvua ajatellen. Siitä seuraa ymmärrys, mikä on todellisuus ja mikä on yksilöllisen mielemme todellisuus. Kun osaamme erottaa nämä kaksi, tiedämme, miten ohjata itseämme henkistä kasvua ja tasapainoa kohti. 

Presence in growth

When we talk about presence in yoga context, we usually refer to the state of an individual in regard to himself/herself. Some people call presence the state in which there are no thoughts. But even when the mind is not filled with thoughts, the feeling can be scattered and the presence weak, because everything in us influences the quality of our presence. For example if the breathing is affected or if the body experiences something that makes it restless, it makes the presence superficial, if not impossible. We feel a deep presence only when our body doesn’t ask for anything and when it’s settled in peace.

If we consider the presence in a larger context, we need to step out of the bubble of the meditator. For a yoga practitioner it’s not enough that the body, the breathing and the mind are here and now, when (s)he’s alone, because life is interaction with others. That’s why our task is to open our heart to a life that is being present with people. The fruits of the yoga practice can be seen in change of the quality of our presence in communication and interaction with others.

How well can we be present for the other? Do we know how to listen to the other and do we feel with our body what’s going on in the other? Are we only giving our mental attention or are we interacting with the body too? If we are only mentally present, it usually means self-centeredness and prejudicedness in the interaction. 

The first step is to come to the authentic state of presence with the other. And usually when the communication is fluid we can easily be present for the other. But are we able to be present and to meet with the other also when the interaction has some disturbances? Can we still be present when we have difficult and challenging feelings? If we can, that’s one level ahead in presence again.

But we might have a strategy to handle the situations. We might turn our back, we might escape, hide, attack, lye. Or we talk behind someone’s back or do something that helps us not to face the situation – and not to grow. Our emotions can be so overwhelming in the body that they disturb our thinking and prevent us from being present.

After the research on oneself, the most meaningful growth happens with other people in normal life. In the human relations the maturity is measured with the real presence in all situations. The real presence means no strategies at all. It means living your own feelings that emerge and taking responsibility for them. The responsibility means using any emotional energy for your growth in love.

PRÉSENCE EN CROISSANCE 

Quand nous parlons de présence dans le contexte du yoga, nous référons en général à l’état d’un individu par rapport à lui/elle-même. Il y en a qui nomment ’présence’ l’état où il n’y a pas de pensées. Mais même quand le mental est limpide, l’état général peut être dispersé et la présence faible. Tout ce qui se passe en nous, influence la qualité de notre présence. Par exemple, si la respiration est affectée ou si le corps physique ressent quelque chose qui l’agite, ça rend la présence superficielle, sinon impossible. Nous n’avons une présence ancrée que quand le corps laisse tomber ses exigences et se dépose.

Si l’on considère la présence dans un contexte plus large, nous devons sortir de notre monde de méditateur limité à nous-mêmes. Pour un praticien de yoga, la présence du corps, de la respiration et du mental solitaire n’est pas suffisante, car la vie est interaction avec les autres. Dans la perspective de grandir, notre tâche spirituelle est d’ouvrir notre cœur à la rencontre avec les autres. Nous pouvons voir les fruits de notre pratique du yoga dans le changement de la qualité de notre présence dans la communication et dans l’interaction avec les autres.

Pouvons-nous être présents pour l’autre? Savons-nous comment l’écouter et sentons-nous avec notre corps physique ce qui se passe chez l’autre? Si notre interaction veut dire uniquement l’attention mentale et pas celle du corps aussi, ça peut vouloir dire que notre égocentrisme et nos préjugés vont dominer l’interaction.

Le premier pas vers la croissance en présence est un état authentique avec quelqu’un d’autre. Normalement, lorsque la communication est fluide, nous pouvons rester présents pour l’autre. Mais la vraie question est pouvons-nous être présents et pouvons-nous rencontrer l’autre aussi quand l’interaction a des perturbations? Quand nous avons des sentiments difficiles? Si nous pouvons faire face à la situation à ce moment-là aussi, nous avons monté d’un grade dans l’échelle de la présence.

Mais peut-être avons-nous des plans d’action ou des stratégies pour ne pas faire face! Nous pouvons éventuellement tourner le dos, nous échapper, nier, attaquer, mentir. Nous pouvons parler derrière le dos de quelqu’un ou trouver un moyen pour ne pas être là – et pour ne pas grandir. Nous sommes parfois tellement submergés par nos émotions que nous sommes incapables de penser clairement et ceci nous empêche d’être présents.

En tant que praticien de yoga, nous faisons de la recherche sur nous-mêmes, mais la croissance la plus significative se produit toujours dans la vie de tous les jours et par rapport à l’autre. Dans les relations humaines, la maturité est mesurée par la vraie présence dans toute situation. La vraie présence veut dire aucune stratégie. Et cela veut dire vivre les émotions qui émergent quand elles émergent et en prendre la responsabilité. La responsabilité, quant à elle, se traduit par la volonté de se servir de cette énergie émotionnelle pour grandir en amour. 

KASVUA LÄSNÄOLOSSA

Joogayhteyksissä läsnäolosta puhuttaessa viitataan yleensä yksilön olotilaan suhteessa häneen itseensä. Jotkut kutsuvat läsnäoloksi tilaa, jossa mieli on hiljentynyt. Kuitenkin vaikka mieli olisi ajatukseton, olo voi olla ristiriitainen. Läsnäolon laatuun kun vaikuttaa kaikki, mitä meissä on. Jos esimerkiksi hengitys tai keho aistivat tai kokevat jotain sellaista, mikä saa ne levottomiksi, tekevät ne läsnäolosta pinnallisen, ellei mahdottoman. Ihminen tuntee syvää läsnäoloa vasta, kun kehokin on ilman vaateita ja se on asettunut rauhaan. 

Joogan harjoittajalle sekään ei oikeastaan riitä, että keho, hengitys ja mieli ovat tässä ja nyt avoimina ja paineettomina, sillä elämä on vuorovaikutusta. Kun mietitään, mitä läsnäolo laajemmin ottaen on, meidän täytyykin avautua ulos omasta meditaatiokuplastamme, jossa olemme vastatusten ainoastaan itsemme kanssa. Meditoijan tehtävä onkin avautua kasvussaan elämälle, joka on kohtaamisia ihmisten kanssa. Joogaharjoittelun hedelmät näkyvätkin laadullisessa muutoksessa kommunikaatiossa ja laajemminkin vuorovaikutuksessa.

Kuinka hyvin voimme olla läsnä toiselle? Kuuntelemmeko toista ihmistä ja tunnemmeko hänestä asioita myös kehollamme? Jos nimittäin annamme toiselle ainoastaan mielemme huomion, on hyvin todennäköistä, että itsekeskeisyytemme ja ennakkoluuloisuutemme tulevat esteeksi todelliselle vuorovaikutukselle. Ensimmäinen askel onkin olla autenttisesti läsnä toiselle. Kommunikaation sujuessa tässä ei yleensä ole suurta vaikeutta. Mutta kysymys kuuluukin, voimmeko olla läsnä ja kohdata toisen ihmisen silloinkin, kun vuorovaikutuksessa on häiriöitä? Tai kun meillä on vaikeita tunteita? Jos voimme, olemme saavuttaneet jotain merkittävää kehitystä läsnäolossamme.

Meillä voi myös olla omia strategioita, joilla selviämme erilaisista tilanteista. Käännämme ehkä selkämme, pakenemme, piiloudumme, hyökkäämme, valehtelemme. Puhummeko selän takana? Teemmekö jotain, jolla voimme olla kohtaamatta itsemme ja jolla siten menetämme kasvun mahdollisuuden? Joskushan tunteet ovat niin ylitsepursuavia, että selkeä ajattelu on mahdotonta ja tunteiden valtaama keho estää ihmistä olemasta läsnä.

Itsetutkiskelun jälkeen merkittävin kasvu ihmisenä tapahtuu suhteessa muihin ihmisiin. Ihmisen kypsyyttä mitataan aidolla läsnäololla kaikissa tilanteissa. Aito läsnäolo tarkoittaa toimimista ilman strategioita. Se edellyttää, että elämme ne tunteet, jotka ovat tässä ja nyt ja otamme niistä vastuun. Vastuun ottaminen taas tarkoittaa sitä, että käytämme emotionaalisen energian kasvuumme rakkaudessa. 

Photo by Anne

Lokah samastah sukhino bhavantu

The studies in the field of Biodynamic Cranio-Sacral Therapy have given me the concept of fulcrums in human development which then has brought delightful clarity in many different situations and moments. The basic fulcrum in the body is the energetic midline from the embryonic stage which has become the spine and around which we continue to organize ourselves. It’s the perfect image of a natural fulcrum giving all the necessary support to all the rest.

In life we all have fulcrums as the result of our life experiences. Some we could call inertial fulcrums, because they take our energy from natural life, they hold it back. The fear is a perfect example of how a trauma or a frightening situation can have influence on our choices later in life. We have an energetic or emotional fulcrum organizing life according to them.

The function of a yoga practice is about coming back from the inertial fulcrums and let life organize itself anew. Once this has been done, starts another kind of yoga. The real growth as a human being. For this growth we need a fulcrum, a center in the body and a philosophy for the mind.

Even if today we see in the context of yoga a lot of declaration of how “I want to make the most out of life!”. But is the yoga practice really about making sure that we will be happy and get everything we want? The question is not “What do I need?” or “What do I want?” or “How can I be happy?”. The center of these questions is our own ego.

The question of a yoga practitioner is “What do I need to do to make the world a better place?” This is living in connection to one’s heart which is connected to the universe and thus serving a bigger purpose. The center of loving action is one’s own ❤️. Life is never healthy when it’s separated. After all nothing in this world is separated. Everything is in relation with the rest. That’s why we as yoga practitioners look for the connection with others and the Nature. Everything is one.

LOKAH SAMASTAH SUKHINO BHAVANTU

Dans le domaine de la Biodynamique crânio-sacrée, on utilise le concept de fulcrum dans le développement phyosologique de l’homme. Ce concept m’a permis de trouver une nouvelle clarté dans des situations diverses. Le fulcrum de base dans le corps humain est la ligne médiane énergétique datant du stage embryonnaire et qui s’est par la suite développé en colonne vertébrale autour de laquelle la vie continue à s’organiser. Ce fulcrum est l’image parfaite d’un fulcrum naturel donnant le soutien nécessaire pour le reste du système.

Nous avons tous des fulcrums différents résultant de nos expériences dans la vie. Certains sont appelés ”fulcrums inertiels”, parce qu’ils bloquent notre énergie et l’empêchent de s’exprimer librement. La peur est un exemple parfait pour montrer comment une situation terrifiante ou un traumatisme ont une influence dans nos choix dans la vie plus tard. Nous avons un fulcrum émotionnel ou énergétique de peur qui organise notre vie d’après lui. 

L’importance de la pratique du yoga est dans la possibilité de se débarrasser des fulcrums inertiels pour que la vie puisse se réorganiser. Une fois arrivé là, un autre genre de yoga commence. La vraie croissance en tant qu’être humain. Pour cette croissance, nous avons besoin des fulcrums, un centre dans le corps et une philosophie pour l’esprit. 

Même si aujourd’hui, nous pouvons voir dans le contexte du yoga des déclarations comme  ”Je veux profiter de la vie au max!” ou bien ”Je veux être heureux/heureuse!”, le yoga n’a rien à voir avec le bonheur individuel. La question n’est pas ”Qu’est-ce que je veux?”. Car dans le centre de cette question se trouve notre égo. 

La question que le praticien se pose, c’est: ”Qu’est-ce qu’il faut que je fasse pour donner à ce monde ce dont il a besoin?” Cela veut dire une connexion vivante avec notre cœur, lequel est connecté à l’univers entier. Le centre de l’action se trouve dans le ❤️ de chacun. La vie n’est jamais saine quand elle est séparée. Après tout, rien dans ce monde n’est séparé. Tout est en relation avec tout le reste. En tant que praticiens de yoga nous cherchons la connexion avec les autres et la Nature. Tout n’est qu’UN finalement.

LOKAH SAMASTAH SUKHINO BHAVANTU

Biodynaamisen kraniosakraaliterapian opiskelu toi tietoisuuteeni fulkrumin eli tukipisteen käsitteen ihmisen fyysisen kehon kehityksessä alkiosta lähtien. Sittemmin tuo käsite on tuntunut jäsentävän ja kirkastavan monia tilanteita ja asiaintiloja. Emme ole maailmassa yksin. Mikään kappale ei ole maailmankaikkeudessa yksin, vaan jokainen olio, niin eloton kuin elollinenkin, on suhteessa muihin ja saa siten voimaa aina myös itsensä ulkopuolelta. 

Kehon tärkein fulkrumi on näkymättömissä oleva energeettinen keskilinja, jonka suhteen selkäranka on rakentunut ja jonka suhteen kehomme edelleen järjestäytyy. Se on mainio esimerkki luonnollisesta tukipisteestä, jonka suhteen muu voi etsiä ja löytää paikkansa. 

Meillä kaikilla on erilaisia henkisiä, fyysisiä ja toiminnallisia tukipisteitä tuloksena eletystä elämästämme ja erilaisista kokemuksistamme. Kuolleiksi tukipisteiksi kutsutaan niitä kohtia, jotka pidättävät energiaamme ja estävät sen virtaamisen elämämme vahvistamiseksi. Pelko käyköön esimerkistä. Joku kokemamme pelottava tai traumatisoiva tilanne voi määrätä elämästämme vielä vuosia myöhemmin. Tapahtuma on jättänyt meihin energeettisen tai emotionaalisen kuolleen pisteen ja muu elämä järjestyy suhteessa tähän kohtaan. Terve energia on lakannut virtaamasta ja siten elämämme on kaventunut.

Joogaharjoittelun merkitys harjoittelun alkuvaiheessa onkin paljolti siinä, että ihminen saa työstettyä itsestään kuolleet kohdat pois ja saa näin energian takaisin käyttöönsä.  Kun tämä tehtävä on täytetty, alkaa erilainen joogatie. Todellinen kasvu ihmisenä. Sitä varten tarvitaan uudet terveemmät tukipisteet, joiden ympärille elämä järjestyy.

Vaikka nykyään näkee joogan ympärille tiivistyvän kaikenlaista itsekeskeistä materiaalia “Minulla on oikeus onneen!”, kenenkään ei pitäisi erehtyä luulemaan, että joogan tarkoitus on tehdä ketään onnelliseksi. Kysymys ei kuulu “Mitä minä haluan?” vaan “Mitä minun pitää tehdä, jotta maailma olisi parempi paikka kaikille?” Se taas tarkoittaa elävää yhteyttä omaan sydämeen, joka on yhteydessä muuhun maailmankaikkeuteen ja siten täyttää suurempaa tehtävää kuin yhden yksilön hyvinvointi. Elämä ei voi koskaan olla terveellä pohjalla, jos se on eristäytynyt muusta luomakunnasta. Siksi meidän tulee elämässä – ainakin joogaavina ihmisinä – etsiä yhteyttä muihin ihmisiin ja luontoon. Kaikki on yhtä.

Learning through being

The genius of the Ashtanga yoga asana practice for me has been its unmodifiable form. When the practice itself remains the same, the practitioner can use it as a mirrow. (S)he understands that any inner movement comes from the conditionings inside and a real change in the physical body is the result of a change in the mind. As the practice doesn’t change it can gradually offer us a multilayered image of us with all our conditionings. What a delicious work to do! This is what I have praised for years for myself and for my students. How lucky we are to have this practice!

The other side of the coin is nevertheless what is brought into the practice from the practitioner’s mind. The mind is such a force and has also a capacity to change the reality for us, as you know. On the material level, you can see the practice as a linear and timebound series of asanas and then the whole spiritual practice and the experience of it can become totally materialistic. The mind takes the place of the king once again, celebrates its victory in a usual manner and the yoga, the union, is left behind.

In this kind of linear perspective toward the practice there’s a risk that you think that you can learn yoga. You want to learn, because learning gives you satisfaction. You can learn more asanas, that is true. But yoga is nothing to be learned. It’s something to be in relation with something. In relation with yourself, with the others and with the world. Yoga is not the accumulation of information and skills, but growth in awareness of oneness of everything.

APPRENDRE PAR L’ÉCOUTE

Le génie de la pratique des asanas du Yoga Ashtanga pour moi a été sa forme immuable. Lorsque la pratique elle-même reste la même, le/la pratiquant(e) peut s’en servir en tant que miroir. Chaque mouvement interne est le signe d’un conditionnement et la vraie transformation du corps physique est le résultat d’une transformation mentale. La pratique ne change pas et va graduellement nous offrir une image de nous avec plein de couches d’identité jusqu’au-là cachées. Quel délicieux travail nous attend! Ça fait des années, que je fais des éloges sur cette pratique en la célébrant à l’intérieur de moi et devant mes élèves. Qu’est ce que nous avons eu de la chance d’avoir pu rencontrer une pratique pareille!

Le revers de la médaille est pourtant différent de cet état de choses, car le mental du praticien/de la praticienne y joue un rôle important. Le mental est une force immense et comme nous savons, il a la capacité de transformer la réalité pour qu’elle nous convienne. Vu sur le plan matériel, cette pratique peut être perçue linéaire et temporelle et c’est ainsi que la pratique spirituelle avec ses expériences peut être vécue complètement au niveau matérialiste. Le mental s’installe sur le trône, jubile à sa façon habituelle et le yoga, la possibilité de l’union, disparaît.

Vu dans cette perspective linéaire, il y a un risque d’avoir mal compris la pratique. On croit que le yoga, ça s’apprend. C’est satisfaisant d’apprendre des choses. Bien entendu, on peut apprendre des asanas, mais le yoga ne peut pas être appris. Le yoga est l’union. C’est la connexion avec nous-mêmes derrière le mental, la connexion avec les autres et le monde. Le yoga ne veut pas dire l’accumulation de l’information et des capacités acquises, mais la croissance en conscience de l’unité de tout.

OLEMISEN OPPI

Ashtangajoogan asanaharjoituksen nerokkuus on minulle ollut pitkälti sen muodon pysyvyydessä. Kun harjoitus itsessään pysyy samana, voi harjoittelija käyttää sitä peilinä. Näin voi harjoituksen avulla nähdä omat sisäiset liikahduksensa erilaisina ehdollistumina ja oman kehonsa muutokset voi ymmärtää näiden ehdollistumien hellittämisen tuloksena. Harjoitus pysyy ja alkaa kiehtovasti tarjota meille monikerroksista kuvaa itsestämme ehdollistumisinemme. Mikä herkullinen työsarka meitä odottaakaan! Vuosien ajan olen ylistänyt tätä harjoitusta näistä syistä niin itsekseni hurraten kuin oppilaillenikin. Miten onnekkaita olemmekaan, että tällainen harjoitus elämäämme sattui tulemaan!

Kolikon kääntöpuoli voi kuitenkin olla hyvin toisenlainen, sillä harjoittelijan mieli tuo oman panoksensa harjoitukseen. Mielellä on valtava voima ja kuten tiedämme, sillä on ihmeellinen kyky muuttaa todellisuutta mieleiseksemme. Materiaalisella tasolla tarkasteltuna tämäkin harjoitus asettuu lineaariseksi ja siten aikaan kytketyksi ja näin koko henkinen harjoitus kokemuksineen voi jäädä täysin materialistikseksi. Mieli ottaa kuninkaan paikan, hehkuttelee omiaan ja jooga eli yhteyden kokeminen hämärtyy.

Tällaisen materialistisen näkökulman riski on siinä, että ihminen kuvittelee voivansa oppia joogaa ja siten menettää juuri sen ydinasian. Oppiminen on tyydyttävää ja siksi haluamme oppia. Toki voimme oppia uusia asanoita. Mutta itse jooga ei ole mitään, mitä voisi oppia. Jooga on yhteyttä. Yhteyttä itseemme mielen taakse, yhteyttä muihin ihmisiin ja maailmaan. Jooga ei tarkoita informaation kasautumista tai taitojen karttumista, vaan tietoisuuden kasvua kaiken yhteydestä ja ykseydestä.

to come home

The human being wants to understand who (s)he is and why (s)he is. We look for different kind of meanings for our existence, because we feel we need to know why this particular ”I” exists. For this kind of research people have developed different practices. Some of them have grown into huge traditions like yoga.

The central question of these traditions is the dilemma of the ”Self”. The basic dichotomy is made between the ”Self” of the mind that we call ego and the ”Self” of the spirit. 

On the individual level it all starts with a feeling that our personality doesn’t suit us! And that the ego-Self is not giving peace to us. It might even feel as we were wearing something too small for us. We can understand our personality – or not – but we start to feel it’s not in harmony with something more authentic. There’s a deeper layer in us. But how to get there?

First thing in this process is the growing awareness of what’s not the spiritual “Self”. These things are part of our life, but they are not us. You eradicate everything superficial like your opinions and thoughts and then you dive into your roots like your mother and father, then your genes and then you put aside your own experiences. Deeper you go in your research of your ”Self”,  less there’s anything. What’s left then? 

We let go of many things we have identified ourselves with. And as it’s scary, we need a lot of time to get accustomed to this new emptiness. But only then we start to find something that feels really home. We recognize the truth. We are the truth. With this spiritual meaning for our existence, we need a new object of identification. We don’t identify ourselves with our mind anymore or even any other self, but life itself!  

ARRIVÉ

Nous, les humains, nous voulons comprendre qui nous sommes. Nous cherchons de différentes significations pour notre existence, parce que nous voulons savoir pourquoi ”moi”, j’existe. Pour la recherche de ce genre de signification, l’homme a développé depuis les temps anciens des pratiques et des traditions comme le yoga. 

Le centre d’intéret de ces traditions est le Moi à deux faces. On distingue le moi mental, l’égo, du moi spirituel. Grâce à la méditation, l’homme devient plus conscient par rapport au moi auquel il s’identifie.

Sur le plan individuel, la recherche commence souvent par le sentiment que notre personnalité n’est pas nous. Notre personnalité nous semble trop étroite et nous empêche de vivre en paix. L’homme peut comprendre sa personnalité dans sa complexité, mais même là, il sent que la personnalité n’est pas en harmonie avec le sentiment d’existence d’un moi plus profond. Mais comment entrer en contact avec ce moi profond?

La première chose dans le processus, c’est d’approfondir la compréhension pour savoir ce que nous ne sommes pas et ce qui ne fait pas partie de notre moi spirituel. Il y a des choses qui font partie de nous, mais elles ne sont pas nous. D’abord on va travailler mentalement pour discerner l’influence des parents, puis, c’est les gênes et puis nos propres expériences. Qu’est-ce qui reste ensuite de nous?

Dans ce processus dans lequel nous laissons tomber les côtés de notre personnalité, ça fait souvent peur et ça fait mal aussi. Nous sommes en face d’un vide. Mais, c’est là que nous commençons à sentir quelque chose de familier malgré tout, quelque chose qui nous dit que nous sommes chez nous. Nous reconnaissons la vérité. Nous sommes tous la vérité au plus profond de nous. 

À ce moment-là, il nous faut une nouvelle identification. Nous ne pouvons plus nous identifier à notre mental ou à notre personnalité, mais à ce qui reste: La vie elle-même! 

KOTIINPALUU

Me ihmiset haluamme ymmärtää keitä me olemme ja miksi me olemme. Etsimme olemassaolollemme erilaisia merkityksiä, koska haluamme tietää miksi juuri ”minä” synnyin tänne. Tällaisen merkityksen etsintään ihmiset ovat kautta aikojen kehittäneet erilaisia harjoituksia ja niistä on syntynyt kokonaisia perinteitä kuten jooga.

Kaikkien henkisten traditioiden keskiössä on sama minuuden dilemma. Ero tehdään henkisen minän ja mielen tason minän, egon, välillä. Meditaation avulla ihminen tulee tietoisemmaksi siitä, mikä puoli hänessä kulloinkin vaikuttaa.

Yksilötasolla tutkimusmatka lähtee yleensä siitä, kun ihminen tuntee, ettei hän ole persoonallisuutensa. Persoona tuntuu jopa ahtaalta kuorelta eikä tuo egotason minuus tuo mielenrauhaa. Ihminen kenties ymmärtää persoonallisuuttaan, mutta silti hän tuntee, ettei se ole sopusoinnussa syvemmän minuuden tunteen kanssa. Mutta miten sitten päästä syvempään minuuteen?

Ensimmäinen asia tässä riisumisprosessissa on tulla tietoiseksi siitä kaikesta, mikä meidän syvään minuutemme ei lopulta kuulu. Nämä asiat ovat osa elämäämme, mutta ei meitä itseämme. Ensin irrotellaan pinnalta asioita kuten ajatuksia ja mielipiteitä ja sitten poraudutaan syvemmälle,  jolloin minuudesta irrotetaan vanhemmat, geenit ja sitten omat kokemukset. Mitä sitten jääkään jäljelle?

Päästämme irti monista asioista, joihin olemme samastuneet. Koska se on pelottavaa, tarvitsemme paljon aikaa tottuaksemme uuteen ”tyhjyyteen”. Kuitenkin vasta silloin alamme löytää jotain, mikä tuntuu todella kodilta. Tunnistamme totuuden. Olemme totuus. Kun tämä henkinen merkitys avautuu meille, tarvitsemme uuden samastumiskohteen. Emme samastu mieleemme tai mihinkään minuuteen, vaan itse elämään!

This is fear. 😵

I’ve faced many different fears with the help of my yoga practice. To end up with the conclusion that there are no different fears. There’s only fear. 

Nowadays when I have feelings of fear I watch how my mind tries to find a suitable threatening image or situation for it. Then I could say that I’m scared of a particular thing.

I guess we usually have a need to project our fear to something. We need our fear get a form. The form gives us safety. When you have courage to face the fear without any form, it’s first more scary. But when you’re ready to do so, the world doesn’t make you scared anymore. 

When we want to avoid our fears, we imagine they vanish. In reality we build our life around the fear and in relation to it which is a sure way to get more anxious. When we choose not to face our fear everything else is organized according to this choice. If we decide to live through our fear, the fear disappears and nothing of it is left inside of us.

The physical yoga practice in which you pay attention to your breath and your energy, gives you tools to observe your emotions on the energy level. For years I’ve been interested to see in myself what’s happening in my energy right now. When it shrinks, when it gets colder, when it feels thin or empty, when it kind of disappears, or loses connection, I feel scared. Nowadays I tell myself: This is fear. I don’t connect it to anything. I accept my fear, when it’s present. Then when it’s over, it’s over.

LA PEUR EN VISITE 😵

Grâce à ma pratique de yoga, j’ai pu faire face à de multiples peurs différentes. Pour finir avec la conclusion qu’il n’y a pas des peurs différentes. Il n’y a que la peur.

Aujourd’hui, quand je ressens de la peur, je je me rends compte comment mon mental cherche une image qui puisse aller avec ou une situation qui pourrait la justifier. Ça me permettrais de dire que j’ai peur d’une chose particulière.

J’ai l’impression qu’en général, nous avons besoin de projeter notre peur sur quelque chose. Nous voulons donner une forme à notre peur, car la forme nous donne une sécurité. Lorsque nous avons le courage de faire face à la peur sans aucune forme, ça fait d’abord encore plus peur. Mais arrive le moment où nous sommes prêts à l’affronter et c’est là, que le monde n’est plus menaçant du tout.

Lorsque nous évitons nos peurs, quelque chose en nous nous dit qu’on peut se débarrasser d’elles. En réalité, notre vie se construit en relation avec la peur et autour d’elle et fait grandir l’anxiété à l’intérieur de nous. Lorsque nos choix sont faits dans la peur, tout le reste s’organise selon. Par contre, au moment où nous pouvons faire face à la peur, et elle disparaît, et il n’en reste pas un grain en nous.

La pratique physique du yoga dans laquelle nous nous concentrons sur le souffle et l’énergie, nous donne un moyen d’observer les émotions au niveau énergétique. Des années, j’ai été intéressée de suivre ce qui se passe dans mon énergie dans le moment présent. Lorsqu’elle diminue, ou devient plus froide, ou plus vide, ou quand elle disparaît, qu’elle devient moins solide ou qu’elle perd la connexion avec le reste, j’ai peur. Je me dis: c’est ça la peur. Je ne la connecte à rien du tout. Quand elle est là, je l’accepte. Et puis, la peur s’en va.  

TÄMÄ ON PELKOA 😵

Joogaharjoittelun kautta olen käsitellyt paljon erilaisia pelkojani. Tullakseni siihen lopputulokseen, ettei ole erilaisia pelkoja. On vain pelkoa.

Nykyään jos pelkään, katson miten mieleni hakee siihen heti sopivan uhkakuvan tai tulkitsee käsillä olevan tilanteen. Sitten voisin todeta pelkääväni jotain tiettyä asiaa.

Usein meillä on tarve kohdistaa pelko johonkin. Haluamme antaa sille muodon. Siten se tuntuu turvallisemmalta. Sitten kun uskaltaa kohdata pelon ilman muotoa, onkin hetken aikaa pelottavampaa. Mutta jossain vaiheessa tähän on valmis ja silloin maailma ei ole enää pelottava.

Kun väistelemme pelkojamme, jokin meissä kuvittelee pääsevänsä niiden kohtaamisesta. Tosiasiassa elämämme rakentuu pelon suhteen ja pelon ympärille ja menee aina vain tiukempaan solmuun. Kun valintamme on tehty pelossa, kaikki muu järjestyy sen suhteen. Jos taas kohtaamme pelot, niistä ei jää sisimpäämme mitään, mihin mikään voisi kutoutua.

Fyysinen joogaharjoittelu, jossa kiinnitetään huomiota hengitykseen ja energiaan, antaa välineitä tarkastella tunteita energiatasolla. Vuosien ajan olen kiinnostuneena seurannut mitä energiassani tapahtuu juuri nyt. Kun se kutistuu, kun se kylmenee, kun se tyhjenee, katoaa, ohentuu, kadottaa yhteyden, tunnen pelkoa. Nykyään sanon itselleni: Tämä on pelkoa. En liitä sitä enää mihinkään asiaan. Suostun pelkäämään, kun pelko on paikalla. Sitten se menee ohi.

Art of dosing

Don’t give everything you can! This genius waking call was given by my flamenco teacher Patricio Martin with a warm and mysterious smile. At first the sentence surprised me – as in flamenco we usually give “all” – and immediately after everything was ultra-clear.

When the right words are pronounced at the right moment, they attain their goal. When your blood starts to heat, you know something really essential is happening. The body has recognized the truth and moves towards a bigger vision. The best teachers have always been like that. They live in the moment. The truth is nothing fixed, but something alive and that’s why it’s different in different situations.

In dance it’s enough to give an energy to start a movement and then just let it happen. We leave space for invisible, for the mystery of Life. We give space for breathing and energy that they can create a unique movement. But how often do we get involved in everything with our ego, because our mind can’t let go of the control? Because we don’t trust Life? We dance with ideas and we force the body.

If we are more aware of the quality of the movement, of what we put into it and what we keep, our dance becomes alive. What feels great is that I could make a bigger input, but I don’t. I save some of my energy and keep it for myself. Between these two energies, there’s a continuous play going on. This is art.

We don’t achieve anything more by pushing and forcing. We achieve anything when we have free space and when we know how to dose our energy.  It’s the same in yoga practice and in life. This is biodynamic world view! It means that because you’re connected to your body, you feel the truth with your body.

I bow to my fabulous teachers and with these thoughts I wish you all a radiant year 2019! Let it be different, playful, mysterious and carried by Life!

ART DE DOSER

Ne donnez pas tout! Cet appel génial à la réalité était prononcé par mon professeur de flamenco, Patricio Martin, avec un sourire chaleureux et mystérieux. D’abord, ça m’a frappé -comme au flamenco, on donne souvent “tout”- et immédiatement après, c’était ultraclair!

Quand les bons mots sont prononcés au bon moment, ils atteignent leur cible. Et quand ça vous enflamme le sang, vous pouvez être sûr qu’il s’agit de quelque chose de véritablement essentiel. Le corps reconnaît la vérité et va se diriger vers une vision plus élevée. Les meilleurs professeurs ont toujours été comme ça. Ils vivent au moment présent. La vérité n’est rien de fixé, elle est vivante et c’est pour ça qu’elle change selon la situation.

Dans la danse, il suffit de commencer un mouvement, de lancer une énergie et ensuite de laisser le mouvement se compléter tout seul. Nous laissons un espace pour l’invisible, pour le mystère de la Vie. Nous permettons au souffle et à l’énergie de s’exprimer à leurs manières pour voir naître un mouvement unique. Mais c’est si souvent qu’on veut se mêler avec notre égo, car notre mental ne nous lâche pas. Et nous dansons avec des idées et nous soumettons le corps à nos idées.

Si nous sommes plus conscients de la qualité du movement et de ce que nous y mettons et de ce qui nous n’y mettons pas, notre danse devient vivante. Je pourrais donner encore plus! Mais je ne donne pas. Je garde quelque chose pour moi. C’est le jeu continue entre ces énergies opposées qui créent l’art.

On ne gagne rien en poussant avec toutes ses forces. On gagne beaucoup, quand on garde un espace libre et quand on sait doser. C’est pareil dans la pratique du yoga, dans la vie en général. Il s’agit aussi d’une approche biodynamique, ce qui veut dire qu’on sent avec le corps ce qui est juste, parce qu’on est connecté à lui.

Je m’incline avec gratitude du cœur devant mes professeurs fabuleux et je vous souhaite, mes lecteurs et mes lectrices, une lumineuse année 2019! Qu’elle soit différente, ludique, mystérieuse et surtout portée par la Vie! 

ANNOSTELUN TAITO

Älkää antako kaikkeanne! Näin nerokkaan herättävästi neuvoi flamenco-opettajani Patricio Martin meitä tanssijoita lämpimän ja arvoituksellisen hymyn kera. Aivan ensiksi lause hämmästytti -flamencossahan tunnetusti annetaan “kaikki”- ja sitten välittömästi kaikki selkiytyi! Niinpä tietenkin! 

Kun oikeat sanat lausutaan oikealla hetkellä, ne menevät suoraan perille. Silloin, kun veri suonissa alkaa kuumeta, tietää, että jotain todella olennaista on käsillä. Silloin keho oivaltaa ja liikahtaa kohti suurempaa visiota. Parhaat opettajat ovat aina eläneet hetkessä. Totuutta kun ei voi vangita. Se on elävä ja siksi eri tilanteesta riippuen.

Tanssissa riittää, että aloittaa liikkeen, että laittaa energian liikkeelle ja sitten antaa lopun tapahtua. Näkymättömälle, arvoitukselle jää tilaa. Annamme tilaa hengitykselle ja energialle muovata liikkeestä jotain ainutkertaista. Mutta kuinka usein haluammekaan sekaantua kaikkeen egollamme, koska mielemme ei päästä kontrollista irti! Emme luota elämään! Tanssimme on ajatuksia, joita pakotamme kehoomme.

Mitä enemmän olemme tietoisia liikkeen energiasta, mitä siihen laitamme ja mitä emme, sitä elävämmäksi tanssimme muuttuu. Kihelmöivä tunne syntyy siitä, että voisin panostaa vielä enemmän. Mutta en panosta. Säästän energiaani ja pidän jotain itselläni. Näiden kahden energian välillä on jatkuva leikki käynnissä. Siitä syntyy taide.

Emme saavuta sen enempää puskemalla ja pakottamalla. Sen sijaan saavutamme mitä vain, kun meillä on vapaata liikkumatilaa ja kun osaamme säännöstellä energiaamme. Sama pätee joogaharjoitteluun ja elämään yleensä. Tämä on biodynaaminen lähestymistapa. Se tarkoittaa sitä, että keho kuulee totuuden, koska olemme itse yhteydessä kehoomme.

Kumarran kiitollisella sydämellä ihmeellisille opettajilleni ja samalla toivotan kaikille blogini lukijoille loistavaa vuotta 2019! Olkoon se erilainen, leikkisä, mystinen ja Elämän kannattelema! 

Photo of Patricio Martin by Catherine Chenu