At the Harbour of Peace

Sometimes people meet their fear of life already during the first yoga class. This happens spontaneously because the fear can be felt in the breathing. For some others it might take a long time before a bigger wave starts to move inside.

I’ve met different faces of fear through my practice. The first chaos came after a few years of daily practice. I suddenly felt everything fell apart and I couldn’t know if I was still me. Everything I had known as “me”, disappeared. My identity was in pieces.

Then this experience came quite often. I didn’t see it coming, but I learned to anticipate, because there was an immense joy just before. And then suddenly a kind of emptiness where I couldn’t grab anything I was familiar with, anything that made me feel secure. In the end of this kind of crisis what’s left is the feeling that we don’t know who we are. We can’t even know. We don’t need to try to know.

The breathing is the key to life. Everything that is not filled with life, is filled with something else. Whatever it is, it fundamentally feels like fear. It’s the ego trying to stop life. As the mind is connected to the ego and when there’s no ego to be found even momentarily, the mind gets lost. The good thing is that the total chaos is the moment we accidentally find another harbour and get an insight: The security is in the breath.

Who am I? I am nobody. I’m something my mind can never figure out. Movement, rhythm, energy that never stops. I’m Life.

1243301_10200390241347968_422937176_o (1)

VERS LE HAVRE DE PAIX

Parfois les gens sont face à la peur dès lors de leur premier cours de yoga. La peur surgit spontanément, parce qu’elle s’est tissé dans la respiration et s’y fait ressentir. Pour certains d’autres, ça peut prendre des années avant que la grande vague commence à bouger à l’intérieur.

Personnellement, j’ai rencontré des différentes faces de la peur par la pratique du yoga. Le premier bouleversement, c’était après quelques années de pratique quotidienne. C’était un chaos total. Tout d’un coup, tout s’est écroulé et je ne pouvais plus savoir qui j’étais. Tout ce que j’avais connu comme “moi”, disparaissait. Mon identité était dispersée, éclatée en morceaux.

Après, cette expérience venait me visiter de plus en plus souvent. Il n’y avait pas de signe précurseur proprement dit, mais j’apprenais à anticiper le moment, car une joie immense le précédait. Et puis je plongeais dans un sentiment de vide. Un espace où je pouvais m’identifier à rien et où je ne trouvais rien de sécurisant. À la fin du moment de la crise, il reste le sentiment de ne pas savoir qui on est. Et la sûreté de ne jamais pouvoir le savoir. Et le soulagement de ne pas devoir essayer de le savoir.

La respiration est la clé à la vie. Tout ce qui n’est pas rempli de vie, est rempli de quelque chose d’autre. Peu importe ce que c’est, ça nous donne la peur. C’est l’égo qui essaie d’arrêter la vie de s’exprimer. Le mental est connecté avec l’égo et quand il n’y a plus d’égo à se connecter avec, même momentanément, le mental est effrayé. Le chaos total est aussi l’opportunité de trouver un vrai havre de paix: La sécurité se trouve dans la respiration.

Qui suis-je? Je ne suis personne. Je suis quelque chose que mon mental ne pourrait jamais comprendre. Mouvement, rythme, énergie qui continue à l’infini. La vie.

RAUHAN SATAMAAN

Joskus ihmiset kohtaavat heti ensimmäisellä joogatunnilla pelkoa. Tämä tapahtuu yleensä ihan spontaanisti, koska pelko tuntuu hengityksessä. Joillain voi kuitenkin mennä pitkään ennen kuin sisällä tuntuu tällainen isompi aalto.

Olen itse kohdannut pelon erilaisia kasvoja joogaharjoittelun kautta. Ensimmäinen kaaos tuli päälleni muutaman harjoitteluvuoden jälkeen. Yhtäkkiä kaikki hajosi, kaikki tuttu minuudestani katosi enkä tiennyt enää olinko minä. Identiteettini oli palasina.

Tämä kokemus palasi sitten usein luokseni. En koskaan oikein tiennyt milloin se tapahtuu, mutta opin vähän ennakoimaan, koska juuri ennen sitä koin aina suunnatonta ja loputtomalta tuntuvaa iloa. Sitten sukelsinkin tyhjyyteen, jossa en saanut kiinni mistään tutusta tai turvallisesta. Tällaisen kriiseilyn jälkeen jäljellä on tunne, ettei tiedä kuka on. Eikä voikaan tietää. Eikä tarvitse edes yrittää tietää.

Hengitys on avain elämään. Kaikki mikä hengityksessä ei ole täyttynyt elämästä, on täyttynyt jostain muusta. Mitä ikinä se muu onkin, se on pohjimmiltaan pelkoa. Ego, joka estää elämää ilmaisemasta itseään. Koska mieli on yhteydessä egoon ja kun ego on vaiennut, mieli on eksyksissä. Hyvää täydellisessä kaaoksessa on se, että voimme sattumalta löytää todellisen rauhan sataman ja saada oivalluksen: hengitys on ainoa turvamme.

Kuka minä olen? En kukaan. Olen jotain sellaista, josta mieleni ei voi saada otetta. Liikettä, rytmiä, energiaa, joka jatkuu. Olen elämä.

Photo by Mari Jannela

Advertisements

Is silence but silence?

Different yoga and meditation books talking about what happens in us or what can happen in us rarely can transmit the spiritual experience with words. The original texts are of course different. They don’t explain. They utter. They name the experiences. In translations the concepts are often left in their original form and language and they are then explained in respective languages.

The use of words is not a problem. But on the one hand yoga is something beyond mind and can’t be caught in words. And on the other hand, we readers understand and interprete the words with their everyday meanings. We use the same words in our everyday life and this is how they carry different connotations. I don’t know if it would be possible to create a universal lexicon of meditation, but right now, that this doesn’t exist, it’s good to know there’s a big difference in a word meaning whether it’s used in sacred texts or in a daily life context.

Let’s take “presence” as an example. Some people might ask how could we even not be present? Aren’t we right there where we are? Certainly. But we all know those moments when the mind is drawing our attention away from where our body is. At that moment one part of the energy is not present. And even when the energy is here and now and the mind doesn’t wander, there are big differencies in the depth of the presence.

The beginners in yoga or meditation may wonder what is so special and meaningful in presence. The word itself doesn’t sound necessarily fascinating. In daily life the presence is nothing special. But the presence yoga is about is not anything trivial. We can’t experience it’s fine quality if we have tension in the nerveous system or if our emotional body is not clear. When all the different layers in us settle in harmony and the energy in the body becomes dense, the presence becomes intense. If I was to make a difference between the everyday use of “presence” and “presence” in yoga, I would add something: “deeply dynamic and happy presence”. But it’s still not enough.

Another word that is often used to describe the meditation is “silence”. Would the stressed and anxious people be interested in experiencing silence? Why would anybody want to experience silence? Maybe it even gives an image of boredom. Of course it’s not about audition at all. It’s a feeling of silence inside, because the energy is even and still. It’s not depressive or empty. This stillness is dynamic and filled with happiness. It’s dense, soft and vibrating only love.

The individual change that comes through the practice of yoga can first mean that small things give bigger happiness. Then also the small things lose their meaning, because the perfect state doesn’t depend on them. What’s remarquable in presence and silence, is that they are not the result of a thought or any outer conditions. When actually the ego retreats, something else can emerge. Something we can’t get in touch with before it’s there. Then we feel an incredibly blissfull silence. Divine love. Everything changes through meditation. The presence. The silence.

⭐ SILENCE, EST-IL SILENCE? ⭐

Les livres de yoga et de méditation parlant de ce qui se passe à l’intérieur de nous ou de ce qui peut éventuellement se passer, peuvent rarement transmettre l’expérience spirituelle par les mots. Les textes originaux sont bien entendu différents. Ils n’expliquent pas. Ils constatent. Ils nomment les expériences. Dans les traductions les concepts sont souvent laissés dans leur langue originelle et ils sont expliqués dans les langues respectives.

L’utilisation des mots n’est pas le problème. Mais d’une part, comme le yoga est quelque chose qui a lieu au-delà du mental, il ne peut pas être vraiment mis en mots. D’autre part, nous les lecteurs, comprenons les mots par leurs significations les plus ordinaires. C’est ainsi que sont souvent mêlées les significations authentiques et les interprétations plus banales de ces mots. Nous nous servons des mêmes mots dans la vie courante et ainsi les mots portent des connotations. Je me demande s’il serait possible de créer une lexique universelle de méditation, mais pour l’instant qu’elle n’existe pas, il est bon de savoir qu’il y a une grande différence dans la signification d’un mot dans un texte sacré par rapport à son utilisation dans la vie de tous les jours.

Prenons un mot comme “présence”. Pour certains ça ne veut presque rien dire. Comment nous pourrions ne pas être présents? Ne sommes-nous pas exactement là où nous sommes? Bien sûr que si. Mais nous connaissons tous des moments où notre mental part, il est attiré par quelque chose qui n’est pas là où est notre corps. À ce moment-là, une partie de notre énergie n’est pas présente. Et même quand l’énergie est là et que l’attention du mental n’est pas dispersée, il existe de grandes différences quant à la qualité de la présence.

Les débutants en yoga et méditation peuvent se poser la question de savoir ce qu’il y a de tellement spécial et significatif dans la présence. Le mot lui-même ne paraît pas forcément transmettre quelque chose de très fascinant. Dans la vie de tous les jours, la présence n’est rien de spécial. Mais en ce qui concerne le yoga, la présence n’est rien de banal . Nous ne pouvons pas percevoir sa qualité fine tant qu’il y a des tensions dans notre système nerveux et tant que notre corps émotionnel n’est pas transparent. Lorsque toutes les couches en nous s’intstallent en harmonie et que l’énergie dans le corps devient dense et lumineuse, la présence devient intense. Si je devais faire une différence entre la présence en yoga et la présence de tous les jours, je dirais que dans le yoga, c’est une présence profondément dynamique et heureuse. Et même là, ça ne correspondrait pas encore à ce que c’est.

Un autre mot qui est souvent utilisé en parlant de la méditation, est silence. Est-ce que les gens stressés et anxieux seraient intéressés d’expérimenter le silence? Pourquoi quelqu’un voudrait le silence? Le silence peut même transmettre une image d’ennui. Bien sûr, ce silence n’a rien à faire avec le sens auditif. Il s’agit d’un ressenti du silence à l’intérieur quand l’énergie ne bouge pas. Le mouvement a cessé. Il n’y a pas d’agitation. L’énergie n’est pas déprimée ou vide. La quiétude est dynamique et remplie de bonheur. Il y a densité, douceur et vibration d’amour.

Le changement individuel par la pratique du yoga commence souvent par un nouveau sentiment, à savoir que les petites choses donnent un plus grand bonheur. Après, mêmes les petites choses disparaissent, car notre état de bonheur ne dépendent pas d’elles. Dans la vraie présence et vrai silence il n’y a pas de cause et effet. Le bonheur ne dépend de rien. Lorsque notre égo part en retrait, quelque chose d’autre peut émerger. Quelque chose nous ne pouvons pas connaître avant qu’il ne soit là. Là, nous sentons un silence extatique. Une divinité. Tout est transformé par la méditation. La présence. Le silence. Tout.

⭐ ONKO HILJAISUUS HILJAISUUTTA? ⭐

Erilaiset jooga- ja meditaatioteokset, jotka kertovat siitä mitä ihmisessä sisäisesti tapahtuu tai voi tapahtua, pystyvät harvoin välittämään sanojen avulla todellista henkistä kokemusta. Eri asia on tietenkin alkuperäiset tekstit, joissa selityksiä ei olekaan. On vain termit, jotka tarkoittavat tiettyä kokemusta. Monesti tärkeimmät sanat ja käsitteet jätetäänkin käännösteksteissä alkuperäiskielelle ja ne selitetään kirjoittajan omalla äidinkielellä.

Ongelma ei ole tietenkään sanoissa, vaan ensinnäkin siinä että joogakokemukset ovat mielen ulottumattomissa. Ja toisaalta siinä miten lukijoina liitämme sanoihin jotain muuta. Sanoilla kun on arkipäivän konnotaatioita. Niiden ensisijaiset merkitykset nousevat niiden yleisestä käytöstä. En tiedä onko universaali meditaatiosanasto mahdollista kehittää, mutta tässä vaiheessa, kun sellaista ei vielä ole, on hyvä ymmärtää että sanojen merkitys ja laatu on pyhissä teksteissä eri kuin arkikontekstissa.

‘Läsnäolo’ voi toimia tästä mainiosti esimerkkinä. Se voi herättää joissakuissa ihmetystä. Miten voisimme ollakaan muuta kuin läsnä? Emmekö ole siellä missä olemme? Toki näin on. Mutta kaikilla meillä on niitä hetkiä, kun mieli vetää johonkin muualle kuin missä keho on. Silloin osa energiastamme on poissa tästä hetkestä. Ja sittenkin kun energia pysyy paikallaan eikä mieli irrottaudu käsilläolevasta tilanteesta, on suuria eroja siinä miten läsnäolo toteutuu.

Varmasti ihmiset aloittaessaan joogaa tai meditaatiota miettivät joskus mikä läsnäolossa on niin eriskummallista ja merkittävää. Sanassa ei ole ehkä mitään houkuttelevaa. Arkipäiväisessä läsnäolossa ei myöskään mitään ihmeellistä. Siinä läsnäolossa, josta joogassa on kyse, on läsnä jotain muuta kuin mitä ihminen itse siihen voi tuoda. Tällaista läsnäolon laatua ei voi kokea, jos ei ole purkanut hermostostaan jännitystä ja kirkastanut tunnekehoaan. Vasta sitten kaikki ihmisen eri tasot asettuvat harmoniaan ja energia kehossa tiivistyy. Jos itse kääntäisin tuon sanan, tai erottaisin sen arkikäytöstä, lisäisin siihen jotain: “syvästi täyteläinen ja onnellinen läsnäolo”. Sekin tuntuu vielä puutteelliselta.

Toinen meditaatioon läheisesti liittyvä, olotilaa kuvaava sana on “hiljaisuus”. Kuinka moni stressaantunut ja ahdistunut ihminen edes voisi kiinnostua hiljaisuudesta? Ehkä se on jopa luotaantyöntävää, koska ajatus voi olla, että hiljaisuus vain korostaisi omaa huonoa oloa. Tai että se on tylsää. Miksi kukaan haluaisi kokea hiljaisuutta? Hiljaisuus ei tässä yhteydessä liity lainkaan kuuloaistiin. Hiljaisuus on sitä, että sisällä tuntuu hiljaiselta, koska energia on tasaantunut ja se on liikkumatonta. Kuitenkin tämä liikkumattomuus on dynaamista ja täydellisen onnellista. Se ei ole tyhjää, se ei ole masentunutta. Se on tiheää, pehmeää ja värähtelee rakkautta.

Yksilötasolla muutos voi olla ensin sitä, että pienet asiat tuovat isompaa onnellisuutta, kun ennen onneen vaadittiin jotain isoa. Sitten pienetkin ilon tuottajat muuttuvat merkityksettömiksi siinä mielessä, että täydellinen olotila ei ole niistä riippuvainen. Merkittävää läsnäolossa ja hiljaisuudessa onkin se, että ne eivät synny mistään ajatuksesta tai tietyistä ulkoisista olosuhteista. Kun egomme poistuu näyttämöltä, esiin nousee jotain sellaista, josta meillä ei ole käsitystä ennen kuin sen koemme. Onnellinen ja täyteläinen hiljaisuus täyttää meidät. Hiljaisuus onkin taivaallista rakkautta. Kaikki muuttuu meditaation kautta. Läsnäolo. Hiljaisuus.

Photo by Mari Jannela

Desire-hopping

It’s through the practice of yoga I gradually became conscious of my constant state of dissatisfaction. I wasn’t happy even when I got what I had wanted.

For example when I wanted to do my yoga practice and got on my mat, something else more fascinating came to my mind 💡 . Then I waited impatiently to finish my practice to be able to do what I felt I wanted to do. When I had finished my practice and could do what I wanted, I had another inspiration and I didn’t feel doing what I just had thought I wanted to do.

With a growing astonishment I saw myself in similar situations everywhere. When I had decided to go to the theater to see an interesting play, I felt I’d rather stay at home to spend a cosy evening and relax all by myself. And when I had decided to have a cosy evening at home, I felt anxious to miss something exciting happening outside. ^^’

This is the vicious circle many spiritual traditions have been talking about for millenia. The suffering in human life is caused by the desire. It can be hard to understand how the desire could be the cause of the suffering before we realize that mind always wants something we don’t have. Whatever we get we’re not satisfied with. This is how mind works. It leads us away from the present moment. It also makes it impossible for us to love ourselves. We are never enough.

Usually we need to become completely frustrated with a life like that, with a mind that makes us go on with an imaginary thirst. Then we are ready to step out from the circle and surrender to a life with meditation. The meditation first stops the mind momentarily to be present in this moment and this experience guides the mind in all moments. We become watchful not to create new desires and we learn to desire what is already present. This is how every moment becomes precious and unique. And that’s what they are: they never come back again.

DÉSIR, DÉLIRE

C’est par la pratique du yoga que je suis devenue consciente de l’état d’insatisfaction constant dans lequel je vivais. Je n’étais pas contente même quand j’obtenais ce que je voulais.

Quand par exemple, j’attendais le moment de ma pratique pour être tranquille et quand le moment s’est finalement présenté, une autre idée fascinante avait déjà remplacé celle de faire ma pratique 💡 . Alors, pendant ma pratique, je n’attendait que la fin pour pouvoir réaliser mon idée. Lorsque j’étais libre de le faire, je me suis rendu compte qu’une autre pensée m’envahissait, une autre inspiration m’emportait et que je ne voulais plus ce que j’avais voulu un moment avant. Je commençais à voir le mécanisme.

Je me voyais répéter ce fonctionnement dans différentes situations. Quand j’avais pris la décision d’aller voir une pièce de théâtre intéressante, je ne voulais rien d’autre que passer la soirée tranquillement à la maison. Et lorsque j’avais décidé de passer la soirée chez moi, j’étais angoissée de manquer quelque chose de magnifique qui se passait à l’extérieur. ^^’

Ce cercle vicieux est quelque chose de connu dans les traditions spirituelles depuis les millénaires. Le désir est toujours accompagné de souffrance et il en est la cause. On a peut-être du mal à saisir comment un désir pourrait provoquer la souffrance sauf que quand on comprend qu’on veut toujours autre chose que ce que l’on a. Nous pouvons tout avoir et pourtant nous restons sur notre soif. Ceci est une des caractéristiques du mental. De désirer. Et de partir ailleurs. Ce qui fait aussi que nous ne pouvons pas nous aimer. Nous ne sommes jamais assez bien.

Ce n’est que lorsque nous sommes totalement frustrés d’une telle vie, que vient le moment de sortir du cercle et de s’adonner à la méditation. La méditation permet d’arrêter le mental d’abord momentanément et puis cette expérience va guider le mental de rester présent dans d’autres circonstances. Elle ne va plus créer de nouveaux désirs, mais aimer ce qui est déjà là. C’est comme ça que tous les moments de la vie sont vécus comme précieux et uniques. Ce qu’ils sont d’ailleurs: Il ne reviennent plus jamais.

PING-PONGGG

Joogaharjoittelun avulla tulin aikanani tietoiseksi siitä, etten ollut koskaan todella tyytyväinen. En ollut onnellinen silloinkaan, kun sain toivomani.

Aloin kiinnittää asiaan huomiota. Sain huomata, että kun odotin pääseväni joogaamaan ja rauhoittumaan ja kun sitten pääsin, mielessäni virisikin ajatus tehdä jotain muuta kiehtovaa 💡 . Sitten odotin, että joogaharjoitus päättyisi ja voisin toteuttaa ajatukseni. Kun olin siinä vaiheessa, huomasin, että joku toinen ajatus valtasi mieleni enkä halunnutkaan enää niin paljon sitä mitä olin juuri hetkeä ennen halunnut.

Yhä enemmän tuli tilanteita, joissa sain nähdä saman toistuvan. Kun olin päättänyt mennä katsomaan mielenkiintoista näytelmää, olisinkin halunnut viettää lokoisan koti-illan. Kun taas olin päättänyt viettää koti-illan, iski ahdistus jäädä paitsi jostain jännittävästä. ^^’

Tästä on kyse, kun henkisissä traditioissa puhutaan siitä, että ihmisen elämä on kärsimystä ja se johtuu halusta. On ehkä vaikea käsittää miten halu voisi olla kärsimyksen syy paitsi kun huomaa, että haluaa aina muuta kuin on. Ei koskaan halua sitä mitä saa. Tämä on mielen ominaisuus. Haluta jotain ja kurkottaa tästä hetkestä pois. Se tekee myös itsensä rakastamisen mahdottomaksi. Näemme itsemme aina puutteellisina.

Yleensä ihmisen pitää tulla turhautumisessa todella tiensä päähän ennen kuin meditaatio alkaa kiinnostaa. Mielen janoisuus tuntuu raskaalta ja elämää kutistavalta. Meditaation merkitys on siinä, että se ensin hetkellisesti pysäyttää mielen tähän hetkeen ja sitten ohjaa sitä muussakin toiminnassa olemaan tässä. Me itse pysymme valppaina siten, että emme lähde kehittämään haluja, jotka veisivät meidät tästä hetkestä pois. Opimme haluamaan sitä mitä meillä on. Näin me tunnemme jokaisen hetken kallisarvoisuuden ja ainutlaatuisuuden. Sitähän jokainen hetki on. Yksikään niistä ei enää koskaan palaa.

Shade of shame

We can never be ashamed of ourselves. It’s impossible. But we think we can, because we interprete the situations that way. When we are ashamed it’s precisely because we are not ourselves. For example when we try to please others, we don’t express our truth.

When we are disconnected from ourselves we are confused and ashamed. When we haven’t found the gem inside, we’re the shade that blur the view. We are the obstacle to life and we can feel it. That’s what shame is. It tells us that we are not on the right track yet.

But the shame and the confusion it creates can help us to find our way towards the joy that is our real nature. There’s no shame at all. We are life. How can we be ashamed of that?

DANS L’OMBRE DE LA HONTE

Nous ne pouvons jamais avoir honte de nous-mêmes. C’est impossible. Mais nous interprétons les situations parfois ainsi. La honte est possible précisément parce que nous ne sommes pas nous-mêmes. Par exemple, quand nous voulons plaire aux autres, nous n’exprimons pas notre vérité.

C’est seulement quand nous sommes déconnectés de nous-mêmes, qu’il y a confusion et honte. Nous n’avons pas trouvé la gemme. Nous sommes l’ombre qui la cache et nous sentons cela. Nous sommes l’obstacle à la vie. C’est ça, la honte.

La honte est un sentiment important, car la confusion qu’elle crée en nous, nous indique que nous sommes perdus. Et elle va nous aider à nous orienter vers la joie que nous sommes. Là, aucune honte n’est possible. Nous sommes la vie. Comment pourrions-nous avoir honte de la vie que nous sommes?

HÄPEÄTAHROJA

Emme voi hävetä itseämme. Kuitenkin monesti kuvittelemme näin, koska tulkitsemme häpeätilanteet niin. Kun tunnemme häpeää, tunnemme sitä nimenomaan siksi, että emme ole omia itsejämme. Jos esimerkiksi haluamme miellyttää muita, emme ilmaise omaa totuuttamme.

Kun tunnemme häpeää, jokin hämärtää todellisen ytimemme. Emme vielä ole yhteydessä jalokiveen sisällämme. Olemme itse asiassa se varjo, joka jalokiven peittää. Olemme itse esteenä elämälle ja tunnemme sen. Sitä on häpeä.

Häpeä on tärkeä tunne, koska se kertoo, että olemme eksyksissä. Sen avulla osaamme suuntautua todellista minuuttamme kohti. Siellä ei ole häpeää. Me olemme elämä itse. Miten voisimme hävetä elämää, joka meissä on?

Insider

When we practice yoga and meditation for many years the mind gradually turns inwards and the state of stillness becomes more natural than the mental fluctuations. When the mind stops creating connections and associations that don’t exist in reality it becomes a tool to see the reality.

This process of transformation is not only about the mind. It’s also about the energy in the body. The quiet mind is settled in a state of allowance, acceptance and openness and influences the energy of the body and vice versa. If the energy is restless, the mind will be moving. When the energy is dynamically still, the mind stops wandering. That’s when we feel the reality. We resonate with it.

Before our mind becomes meditative, almost everything enters our inner world. Other people’s energies influence our energy. What is outside feels inside. This is especially true when it comes to emotions. We find it hard to separate what’s us and what’s not us. Mentally we can maybe do it, but energetically not.

When we live in a mental world we feel unsecure and sometimes even desperate. This means that our emotions are either the repercussion of our thoughts or the result of the movement of energy of someone else’s body. We are actually lost inside and outside ourselves.

When our energy clearly separates the inside from the outside we feel the outside differently. There’s a natural interaction and communication on the energy level. The others touch us, but they don’t inhabit us. We start to feel good both alone and with others. Nobody disturbs our energy, not us, not others. We are completely in peace. No protection is needed. Our heart is open. Our heart is free.

PAIX DANS LES CHAMPS

Le yoga pratiqué pendant des années change profondément le mental qui devient de plus en plus attiré par la quiétude intérieure. Avec le temps, cet état paisible devient plus naturel que les fluctuations mentales. Lorsque le mental arrête de créer des connections et associations qui n’existent pas dans la réalité, il devient un outil à vivre la réalité directement.

Ce processus de transformation n’a pas lieu uniquement dans le mental. Il s’agit d’une évolution dans l’énergie du corps physique également. Un mental paisible est le résultat d’un état d’acceptance, d’ouverture et d’accueil qui va influencer l’énergie du corps et vice versa. Si l’énergie est en mouvement, le mental l’est aussi. Lorsque l’énergie est l’expression de la quiétude dynamique, le mental arrête de bouger. C’est là que nous sentons la réalité. Nous sommes en résonance avec elle.

Avant que notre mental devienne méditatif, presque tout entre dans notre monde intérieur. Les énergies des autres influencent notre énergie. Ce qui est à l’extérieur est senti à l’intérieur. C’est surtout vrai en ce qui concerne les émotions. Nous avons des difficultés de séparer ce qui nous appartient et ce qui ne nous appartient pas. Intellectuellement nous pouvons le faire peut-être, mais énergétiquement à peine.

Quand nous vivons dans le mental, nous sommes constamment dans l’insécurité et même le désespoir. C’est que nos émotions sont soit la répercussion de nos pensées soit le résultat du mouvement de l’énergie du corps de quelqu’un d’autre. Nous sommes perdus aussi bien à l’intérieur qu’à l’extérieur de nous-mêmes.

Lorsque notre énergie sépare clairement l’intérieur de nous d’avec l’extérieur, nous sentons l’extérieur différemment. Il y a une interaction naturelle et une communication au niveau énergétique entre ces deux champs. Les autres nous touchent, mais ils ne nous habitent pas. Nous nous sentons aussi bien seuls et qu’entourés des autres. Personne ne dérange notre énergie, ni nous-mêmes, ni les autres. Nous sommes complètement en paix. Aucun besoin de se protéger. Notre cœur s’ouvre. Notre cœur est libre.

SISÄPIIRISSÄ

Kun harjoitamme joogaa tai meditaatiota vuosien ajan, mieli alkaa vähitellen itsestään hakeutua sisäistä hiljaisuutta kohti. Se lakkaa hakemasta kiinnostuksen kohteita ulkopuolelta. Hiljaisuuden olotila tulee yhtä luonnolliseksi kuin aiempi mielen jatkuva liikkeessä olo. Kun mieli lakkaa luomasta yhteyksiä ja assosiaatioita, jotka eivät todellisuudessa ole olemassa, se muuttuu käyttövälineeksi, jolla todellisuus nähdään suoraan.

Prosessi ei kuitenkaan koske ainoastaan mieltä, vaan myös kehomme energiaa. Tyyntynyt mieli on hyväksyvyä, vastaanottava ja avoin ja vaikuttaa energiaamme yhtä lailla kuin energiamme vaikuttaa mieleen. Jos energia on liikkeessä ja levoton, myös mieli on liikkeessä. Kun paikallaan pysyvä energia on dynaamista, mieli lakkaa vaeltelemasta ympäriinsä. Silloin tunnemme todellisuuden, koska resonoimme sen kanssa.

Ennen kuin mieli muuttuu meditatiiviseksi, melkein kaikki pääsee sisäiseen maailmaamme. Muiden ihmisten energiat vaikuttavat meidän energiaamme. Ulkopuolellamme olevat asiat tuntuvat sisällämme. Näin varsinkin silloin kun tunteet liikkuvat. Meidän on vaikea erotella mikä on meitä itseämme ja mikä ei. Mielessämme voimme näin tehdä, mutta energeettisesti emme saa eroa tehtyä.

Mielessä eläessämme, elämme maaperällä, jossa tunnemme epävarmuutta ja joskus jopa epätoivoa. Silloin tunteemme ovat joko heijastusta ajatuksistamme tai reaktiota jonkun toisen ihmisen kehon energioihin. Olemme itse asiassa hukassa sekä itsemme sisä- että ulkopuolella.

Kun energiamme erottaa sisäpuolen kirkkaasti siitä mikä on ulkopuolellamme, tunnemme ulkopuolellamme olevat asiat eri lailla. Energiatasolla tapahtuu luonnollista vuorovaikutusta ja kommunikaatiota. Muut koskettavat meitä, mutta eivät valtaa sisintämme. Meistä alkaa tuntua hyvältä sekä yksin että muiden seurassa. Kukaan ei häiritse energiaamme, emme me itse eikä muut. Tunnemme syvää rauhaa. Mitään suojauksia ei tarvita. Sydämemme on auki. Sydämemme on vapaa.

Painting by 18 months old * Aven *

Out of love

 

Responsibility is about how we respond to different situations in life and how we take care of our part. We respond according to our sense of responsibility. That sense is connected to different sources. Usually to our conscience.

We can hear the message of our conscience and understand our duty, but still deny it. We can arrange things in our mind in such brilliant ways to do against our heart that it’s amazing.

The sense of responsibility can also be connected to the sense of obligation. Some people take responsibility by doing all their duties. They can’t be blaimed not to do what’s their part. But this kind of responsibility doesn’t necessarily feel so good to others because it’s connected to stinginess. Somebody gives something, but makes it with a heavy heart or is very conscious of what (s)he’s giving and how much.

It’s not how much we give to charity or how much we talk about it, but what makes us do it and how we give. If we constantly document and keep a record of our “goodness”, are we really on the right track? 🙄

And then after all, the responsibility can grow from love and generosity. When people do their duties because they want to or they even love to, it becomes generosity out of generosity. Because everything that comes out of love is good, it’s important to get into the SENSE of responsibility that is connected with love. This is how we cultivate the generosity in us whatever we do.

This post is also an expression of gratitude to my teachers in Biodynamic Craniosacral method, Marga Berr and Agàta Heinz Holliger for their modesty, their work ethic, their unconditional love, their sense of responsibility based on love and their heartfelt care! Thank you for your beautiful example!

17264284_1473127719387455_6507946555181366821_n

RESPONSABLE DE L’AMOUR

La responsibilité est notre capacité de répondre à de différentes situations dans la vie et la volonté d’assumer notre part. Nous répondons selon notre sens de la responsabilité qui lui peut puiser à plusieures sources. En général, il reflète notre conscience.

Bien entendu, nous pouvons entendre le message de notre conscience et comprendre notre devoir sans l’assumer. Nous pouvons organiser les choses dans notre tête et vivre contre notre cœur à un tel degré que c’est même stupéfiant.

Le sens de la responsabilité peut se connecter aussi au sens de l’obligation. Pour certains la responsabilité veut dire faire leur devoir. Mais ce genre de responsibilité est connecté à la pingrerie. On donne quelque chose, mais à contrecœur ou bien en comptant combien on donne.

Ce combien nous soutenons des causes caritatives ou combien nous faisons de bonnes actions, n’a pas d’importance. Ce qui compte, c’est comment nous donnons. Si nous constamment tenons un registre de notre bonté, sommes-nous vraiment sur la bonne voie? 🙄

Et après tout, la responsabilité peut émerger de l’amour et de la générosité. Lorsque les gens font leurs obligations parce qu’ils le veulent ou bien tout simplement parce qu’ils aiment les faire, c’est de la générosité qui génère la générosité. Comme tout ce qui grandit dans l’amour, est bon, il est important de pouvoir connecter le sens de la responsabilité avec l’amour. C’est comme ça que nous cultivons la générosité dans tout ce que nous faisons.

Ce post est aussi une expression de gratitude envers mes formateurs en Biodynamique Crânio-sacrée, Marga Berr et Agàta Heinz Holliger, dont la modestie, la diligence, l’amour inconditionnel, le sens de la responsabilité basé sur l’amour et tendresse n’ont cessé de m’impressionner. Merci pour votre précieux exemple!

TEKOJA RAKKAUDESTA

Vastuu on sitä miten vastaamme elämässä eri tilanteisiin, miten huolehdimme omasta osuudestamme. Vastaamme kukin vastuuntuntomme mukaan. Vastuuntunto taas kumpuaa eri ihmisillä eri asioista. Useimmiten omatunnosta.

Yleensä me kuulemme omantuntomme äänen ja ymmärrämme velvollisuutemme, mutta joskus silti kierrämme sen. Saamme mielessämme järjestettyä asiat niin, että toimimmekin sydäntämme vastaan.

Vastuuntunto voi nousta myös velvollisuudentunteesta. Jotkut ihmiset kantavat vastuunsa hoitamalla kaikki velvollisuutensa. Heitä ei voisi moittia mistään suoritustensa suhteen. Mutta tällainen velvollisuuksien hoitaminen ei aina tunnukaan muista hyvältä, koska vastuuntunto kytkeytyykin pihiyteen. Joku antaa jotain, mutta tekee sen raskain sydämin tai on hyvin tietoinen siitä, mitä antaa ja miten paljon. Laskee antamistaan.

Kyse ei ole siitä miten paljon annamme hyväntekeväisyyteen tai miten paljon tuomme sitä esiin, vaan se miten annamme. Jos pidämme koko ajan kirjaa “hyvyydestämme”, olemmeko oikeilla raiteilla? 🙄

Ja vastuuntunto voi luonnollisesti kasvaa myös rakkaudesta. Kun ihmiset tekevät velvollisuutensa, koska he haluavat tehdä tai he jopa rakastavat tehdä niin, se muuttuu anteliaisuudeksi. Koska kaikki mikä kasvaa rakkaudesta johtaa hyvään, on tärkeää saada kiinni siitä vastuunTUNNOSTA, joka on yhteydessä rakkauteen. Se on siis rakkaudentunnetta, joka johtaa velvollisuuksien hoitamiseen. Näin voimme jalostaa anteliaisuutta itsessämme mitä ikinä teemmekin.

Tämä postaus on kiitollisuudenosoitus biodynaamisen kranio-sakraalimetodin opettajilleni, Marga Berrille ja Agàta Heinz Holligerille heidän vaatimattomuudestaan, uuraudestaan, pyyteettömästä rakkaudestaan, rakkaudesta kumpuavasta vastuuntunnostaan ja todellisesta välittämisestä. Kiitos kauniista esimerkistä!

PHOTO *Catherine Chenu*

capacity

Some people seem more capable than others. Capable of understanding, learning and doing things. Also in the practices of dance and yoga some seem to get to the essence immediately and others not getting anywhere even after years of practice. Often we think that people have a different capacity, that’s all. As if the capacity was an inherent feature. But the capacity can grow too, if the openness grows.

Our capacity is linked to openness. Whenever we approach dancing with our dance baggage, with our knowledge which is always limiting, we’re not opening ourselves to our full capacity. To the dance of life. It’s the same in yoga, whenever we have ideas about how it should be done or what should happen, we limit ourselves.

In any field, learning is connected to the level of consciousness. When it comes to yoga and dance, the consciousness is tightly connected to the sensations. If you don’t feel, if your body is not sensitive and if you’re not emotionally sensitive, you can’t really get anywhere. The first thing is to feel. Then to be conscious of that feeling. And then to open oneself to infinity.

Openness is one of the most difficult things in life: to open ourselves to life, to infinity every moment anew. All dance and yoga disciplines can be great ways to learn about openness if we don’t get stuck with the form and thus stop the stream of the infinite potential in us.

13442671_1208506812516215_8545097870833273771_o

CAPACITÉ

Il y a des gens qui semblent avoir plus de capacité que les autres. Ils sont capables de comprendre, d’apprendre et de faire des choses. C’est pareil dans les domaines de la danse et du yoga. Certains plongent immédiatement dans ce qui est essentiel, et d’autres pataugent des années sans trouver leur chemin malgré la pratique ardente. Souvent, on pense que c’est parce que nous avons tous une capacité différente et c’est tout. Comme si la capacité était quelque chose d’inhérent en nous. Mais la capacité grandit aussi si notre ouverture grandit.

Notre capacité est liée à notre ouverture de cœur et d’esprit. Quand nous nous approchons de la danse avec notre bagage de danse, avec notre savoir, c’est que nous sommes déjà limités et nous pouvons pas nous ouvrir à notre capacité réelle. À la danse de vie! C’est la même chose dans le yoga, dès que nous avons des idées sur comment ça devrait être fait et sur ce qui devrait en résulter, nous nous limitons.

Dans n’importe quel domaine, l’apprentissage est connecté au niveau de conscience. En ce qui concerne la danse et le yoga, la conscience est intimement connectée aux sensations. Si nous sentons pas, si notre corps physique n’est pas sensible et si nous ne sommes pas sensible émotionnellement, nous pouvons pas avancer. La première chose, c’est de sentir. Après, il faut être conscient de cette sensation. Ensuite, on peut s’ouvrir à l’infinité.

L’ouverture est une des choses les plus difficiles d’avoir, de faire renaître à chaque instant dans la vie. Comment s’ouvrir à la vie, à l’infini continuellement? Toutes les discplines de danse et de yoga sont des possibilités d’apprendre davantage sur l’ouverture si nous ne restons pas attachés à la forme et par cela, nous n’arrêtons pas le potentiel infini en nous.

KAPASITEETTI

Joillain ihmisillä vaikuttaisi olevan enemmän kapasiteettia kuin toisilla. He ymmärtävät enemmän, oppivat nopeammin ja tekevät paremmin. Joogassa ja tanssissakin vaikuttaa siltä, että jotkut pääsevät samantien olennaiseen sisälle ja jotkut taas eivät saa kapasiteettiaan käyttöönsä vuosienkaan harjoittelulla. Joskus ihmiset ajattelevat, että näin kuuluu ollakin. Olemme erilaisia. Mutta kapasiteettiaankin voi kasvattaa – kasvattamalla avoimuutta.

Kapasiteettimme on kytköksissä avoimuutemme asteeseen. Jos lähestymme tanssia tanssitietomme ja tekniikan kautta, rajoitamme jo itseämme emmekä voi avautua koko kapasiteetillemme. Elämän tanssille. Samoin on joogassa. Jos meillä on ennakkokäsitys siitä miten se pitää toteuttaa, rajoitamme todellista potentiaaliamme.

Millä tahansa saralla oppiminen on yhteydessä tietoisuuden tasoon. Joogassa ja tanssissa tietoisuus on tiiviissä yhteydessä kehon tuntemuksiin. Jos emme tunne kehollamme ja jos emme ole herkkiä emotionaalisesti, emme pääse avoimuuden tilaan. Ensimmäinen asia on tuntea. Sitten tulla tietoiseksi siitä mitä tuntee. Ja sen jälkeen avautua sille mitä on.

Avoimuus on yksi elämän vaikeimmin toteutettavista asioista. Se, että todella avaudumme elämälle joka hetki uudestaan. Kaikki tanssi- ja joogatraditiot ovat loistavia mahdollisuuksia oppia avoimuudesta, kunhan emme juutu pintatasoon kiinni ja tällä tavalla sulje itseltämme pois loputonta mahdollisuuksien virtaa.

 

Photo Catherine Chenu