evening person

Nowadays I love going to bed early. And sometimes I even do. But almost all my life I’ve greatly disliked to go to sleep. It was relatively late I was interested in knowing why. Maybe the answer came with the practice of yoga. I realized how going to sleep symbolized death and reminded me about it, because it’s the moment we need to surrender and let go.

That realization didn’t change the antipathy towards the moment of going to bed, because I kept waking up in the middle of the night of the fear that I’m dying right now. I had nights terrors. I trembled, I felt awfully lonely. After the wakeful moment I often fell asleep again and then slept calmly: It was just a bad dream!

Psychologically I connected my fear of death to all those moments where my life had been under threat. I wanted to understand why all these flames of pain were still burning inside of me. The winner of all the fearful moments was the moment of my birth. Life was then struggling to save me for a long time and I think it left a mark in me. Most of my life I’ve felt that I can’t go forward, I can’t go back and nobody helps me to get somewhere. In a way I’ve felt I’ve been stuck to the first moments of my life. My whole physiology carried the memory of being almost asphyxiated.

Then I received mercy. In my nigtly moments, there was more space and consciousness. I watched vigilantly every cramp of anxiousness I felt. I imagined the organism I was back then trying to push its way into life. When I was getting somewhere where I thought the problem was – that there was on overwhelming feeling that I have no right to be born, another vision filled me.

As in my dream state I got into the bodiless feeling and when something woke me up, it was like a call to come back to my body. This reminded my whole being of the moment when my soul and my spirit had to take a form on. It had been actually worse before my birth, when the incarnation was taking place. Of course, I agree, it’s easier on this planet to have a form ūüėÄ . I realized that we can feel really fragile both ways when we are taking on a material form and also when the process starts to reverse and we return to the earth.

PLUT√ĒT DU SOIR

Aujourd’hui, j’aime bien aller t√īt au lit. Ce qui veut dire que je le fais m√™me parfois. Mais presque toute ma vie, j’ai eu une aversion pour me coucher t√īt. Et c’√©tait relativement tard que je me suis int√©ress√©e de savoir pourquoi. En fait, la r√©ponse venait un jour toute seule gr√Ęce √† la pratique du yoga. Je me suis rendu compte que le sommeil correspondait symboliquement √† la mort. Il s’agissait un l√Ęcher-prise total.

Cette prise de conscience n’a rien chang√© en ce qui concerne l’antipathie d’aller se coucher, car je continuais √† me r√©veiller au milieu de la nuit √† des terreurs nocturnes. J’avais peur de mourir sur le coup. Je tremblais et je me sentais atrocement seule. Apr√®s le r√©veil, je me rendormais souvent dans un sommeil plus doux et calme: ce n’√©tait qu’un mauvais r√™ve!

D’un point de vue psychologique, je voyais ma peur de la mort √™tre la cons√©quance de tous ces moments o√Ļ ma vie avait subi une menace de mort. Je voulais comprendre pourquoi les flammes de souffrance √† l’int√©rieur de moi ne cessait de foudroyer. Dans ma t√™te commen√ßait √† poindre une pens√©e, que c’√©tait le moment de ma naissance le moment le plus important, le plus d√©vastateur. L√†, la vie s’est battue pour moi pour un long moment. Cette lutte √©tait encore inscrite dans ma physiologie: mon syst√®me nerveux m’avait toujours communiqu√© un sentiment de ne pas pouvoir avancer ni reculer et qu’il n’y avait aucune aide nulle part. Mon syst√®me √©tait rest√© coinc√© dans les premiers moments de ma vie.

Ensuite, j’ai re√ßu la gr√Ęce. Aux moments de r√©veil dans la nuit, je pouvais rester plus pr√©sente et j’avais plus d’espace √† l’int√©rieur de moi pour √©couter ma souffrance. Je suivais chaque crampe d’angoisse et je m’identifiais √† un petit corps humain dont le cŇďur battait avec un stress monstrueux pour arriver √† la vie. Juste au moment o√Ļ je m’approchais de la solution, o√Ļ je me disais que le probl√®me √©tait que je sentais toujours n’avoir pas le droit d’exister, j’ai eu une autre vision subite.

Comme dans mon sommeil, je me trouvais dans un √©tat sans corps, le sursaut √©tait un appel pour revenir dans mon corps physique. Ceci m’a √©voqu√© les moments lorsque mon √Ęme et mon esprit ont d√Ľ prendre forme. J’ai compris que √ß’avait √©t√© encore pire avant ma naissance, quand l’incarnation a eu lieu. Bien s√Ľr, je comprends que maintenant, c’est plut√īt pratique ici sur cette plan√®te d’avoir un corps ūüėÄ . Je me dis que nous sommes tous fragiles √† ces moments-l√†, √† savoir au moment o√Ļ notre √™tre s’incarne, et aussi lorsque la forme mat√©rielle commence √† se d√©faire et notre corps va retourner √† la terre.

11402959_998254176874814_44954296694863874_n

ILTAIHMISI√Ą

Nykyään aikaisin nukkumaan meno tuntuu miellyttävältä. Siksi joskus jopa menen aikaisin nukkumaan. Vuosikymmenten ajan nukahtaminen oli todella vastenmielistä. Suhteellisen myöhään kiinnostuin ymmärtämään miksi. Tai ehkä ymmärrys tuli itsestään joogan myötä. Nukkumaanmeno on eräänlainen symbolinen kuolema. Nukahtamishetkellä meidän pitää antautua ja päästää irti.

Tästä ymmärryksestä huolimatta ahdistus nukkumaanmenoa kohtaan jatkui, koska heräilin öisin kauhuun. Totaaliseen pelkoon, että kuolen nyt. Koko kehoni vapisi ja olin lohduttoman yksinäinen. Heräämisen jälkeen saatoin kuitenkin nukahtaa rauhoittuneena: se olikin vain pahaa unta!

Psykologisesti yhdistelin kuolemanpelkoani kaikkiin kokemiini tilanteisiin, joissa elämäni oli ollut uhattuna. Yritin ymmärtää miksi sisälläni riehuivat vieläkin nuo tuskan liekit. Syntymäni nousi ehdottomaksi voittajaksi kaikkien muiden vastaavien hetkien joukosta. Silloin elämä oli kamppaillut minussa pitkään ja näen, että se jättikin leimansa minuun. Tuon taistelun jäljet olivat jättäneet tuntuvan muiston fysiologiaani. Suurimman osan elämästäni hermostoni on viestittänyt minulle, etten pääse eteen enkä taakse eikä apua tule mistään. Aivan kuin olisin tosiaan juuttunut elämäni alkupisteeseen ja jatkuvassa tukehtumistilassa.

Armo satoi päälleni, kun sain noihin yöllisiin hetkiin lisää tilaa ja tietoisuutta. Seurasin jokaista ahdistuksen kouristusta valppaana, eläydyin pieneksi ihmiskehoksi, jonka sydän pumppaa kaikella potentiaalillaan verta ja yrittää tehdä tietä elämään. Juuri kun luulin päässeeni ratkaisun lähteelle ja pelänneeni aina sitä, että en saa syntyä, mielessäni välähtikin toinen visio.

Unitilassa olin p√§√§st√§nyt irti kehosta ja kun sitten havahduin jostain syyst√§ ja her√§sin, se oli kuin kutsu palata kehoon. Se taas muistutti siit√§, kun sieluni ja henkeni ovat joutuneet ottamaan fyysisen muodon. Hirvitt√§v√§mp√§√§ olikin ollut kokemus siit√§, kun olin alkanut inkarnoitua. Onhan siit√§ muodosta nyt toki k√§yt√§nn√∂n hy√∂ty√§, kun olen t√§ll√§ planeetalla ūüėÄ . Tajuan, ett√§ aivan yht√§ haasteellinen kokemus on se, kun alamme saada ruumiillista muotoa kuin se, kun kehomme alkaa kaivata maaksi j√§lleen ja on aika luopua t√§m√§n el√§m√§n kodista.

Photo Catherine Chenu

At the Harbour of Peace

Sometimes people meet their fear of life already during the first yoga class. This happens spontaneously because the fear can be felt in the breathing. For some others it might take a long time before a bigger wave starts to move inside.

I’ve met different faces of fear through my practice. The first chaos came after a few years of daily practice. I suddenly felt everything fell apart and I couldn’t know if I was still me. Everything I had known as “me”, disappeared. My identity was in pieces.

Then this experience came quite often. I didn’t see it coming, but I learned to anticipate, because there was an immense joy just before. And then suddenly a kind of emptiness where I couldn’t grab anything I was familiar with, anything that made me feel secure. In the end of this kind of crisis what’s left is the feeling that we don’t know who we are. We can’t even know. We don’t need to try to know.

The breathing is the key to life. Everything that is not filled with life, is filled with something else. Whatever it is, it fundamentally feels like fear. It’s the ego trying to stop life. As the mind is connected to the ego and when there’s no ego to be found even momentarily, the mind gets lost. The good thing is that the total chaos is the moment we accidentally find another harbour and get an insight: The security is in the breath.

Who am I? I am nobody. I’m something my mind can never figure out. Movement, rhythm, energy that never stops. I’m Life.

1243301_10200390241347968_422937176_o (1)

VERS LE HAVRE DE PAIX

Parfois les gens sont face √† la peur d√®s lors de leur premier cours de yoga. La peur surgit spontan√©ment, parce qu’elle s’est tiss√© dans la respiration et s’y fait ressentir. Pour certains d’autres, √ßa peut prendre des ann√©es avant que la grande vague commence √† bouger √† l’int√©rieur.

Personnellement, j’ai rencontr√© des diff√©rentes faces de la peur par la pratique du yoga. Le premier bouleversement, c’√©tait apr√®s quelques ann√©es de pratique quotidienne. C’√©tait un chaos total. Tout d’un coup, tout s’est √©croul√© et je ne pouvais plus savoir qui j’√©tais. Tout ce que j’avais connu comme “moi”, disparaissait. Mon identit√© √©tait dispers√©e, √©clat√©e en morceaux.

Apr√®s, cette exp√©rience venait me visiter de plus en plus souvent. Il n’y avait pas de signe pr√©curseur proprement dit, mais j’apprenais √† anticiper le moment, car une joie immense le pr√©c√©dait. Et puis je plongeais dans un sentiment de vide. Un espace o√Ļ je pouvais m’identifier √† rien et o√Ļ je ne trouvais rien de s√©curisant. √Ä la fin du moment de la crise, il reste le sentiment de ne pas savoir qui on est. Et la s√Ľret√© de ne jamais pouvoir le savoir. Et le soulagement de ne pas devoir essayer de le savoir.

La respiration est la cl√© √† la vie. Tout ce qui n’est pas rempli de vie, est rempli de quelque chose d’autre. Peu importe ce que c’est, √ßa nous donne la peur. C’est l’√©go qui essaie d’arr√™ter la vie de s’exprimer. Le mental est connect√© avec l’√©go et quand il n’y a plus d’√©go √† se connecter avec, m√™me momentan√©ment, le mental est effray√©. Le chaos total est aussi l’opportunit√© de trouver un vrai havre de paix: La s√©curit√© se trouve dans la respiration.

Qui suis-je? Je ne suis personne. Je suis quelque chose que mon mental ne pourrait jamais comprendre. Mouvement, rythme, √©nergie qui continue √† l’infini. La vie.

RAUHAN SATAMAAN

Joskus ihmiset kohtaavat heti ensimmäisellä joogatunnilla pelkoa. Tämä tapahtuu yleensä ihan spontaanisti, koska pelko tuntuu hengityksessä. Joillain voi kuitenkin mennä pitkään ennen kuin sisällä tuntuu tällainen isompi aalto.

Olen itse kohdannut pelon erilaisia kasvoja joogaharjoittelun kautta. Ensimmäinen kaaos tuli päälleni muutaman harjoitteluvuoden jälkeen. Yhtäkkiä kaikki hajosi, kaikki tuttu minuudestani katosi enkä tiennyt enää olinko minä. Identiteettini oli palasina.

Tämä kokemus palasi sitten usein luokseni. En koskaan oikein tiennyt milloin se tapahtuu, mutta opin vähän ennakoimaan, koska juuri ennen sitä koin aina suunnatonta ja loputtomalta tuntuvaa iloa. Sitten sukelsinkin tyhjyyteen, jossa en saanut kiinni mistään tutusta tai turvallisesta. Tällaisen kriiseilyn jälkeen jäljellä on tunne, ettei tiedä kuka on. Eikä voikaan tietää. Eikä tarvitse edes yrittää tietää.

Hengitys on avain elämään. Kaikki mikä hengityksessä ei ole täyttynyt elämästä, on täyttynyt jostain muusta. Mitä ikinä se muu onkin, se on pohjimmiltaan pelkoa. Ego, joka estää elämää ilmaisemasta itseään. Koska mieli on yhteydessä egoon ja kun ego on vaiennut, mieli on eksyksissä. Hyvää täydellisessä kaaoksessa on se, että voimme sattumalta löytää todellisen rauhan sataman ja saada oivalluksen: hengitys on ainoa turvamme.

Kuka minä olen? En kukaan. Olen jotain sellaista, josta mieleni ei voi saada otetta. Liikettä, rytmiä, energiaa, joka jatkuu. Olen elämä.

Photo by Mari Jannela

Stretching the antennae

In the beginning of autumn I asked workshop participants to put in one word either their life situation or the issue they were working on right now. The challenges that came up were something we all share: detachment, separatedness, acceptance, hesitation, change, loneliness Рnot to mention but a few. Some of the themes were more clearly difficulties of an individual life situation. Most themes are present during our whole life having something to do with the psychological and spiritual growth and its subtler tones.

Then we made a practice. In the first part, we just sat in silence. Participants¬†were focusing on their own feelings and their own energy. We sat until the energy was neutral and calm, the group energy synchronized.¬†Then on a sign I gave, the participants allowed their focus to change to feel a friend sitting next to them. People¬†were open and allowed the information to come to them¬†without any¬†effort. If the situation or the¬†mind became restless, you were supposed to go back to your own body and its sensations.¬†In the third stage, I told everybody their partner’s theme to let it find its way into your own heart.

The outcome was actually really¬†touching. On the one hand¬†others issue is always also yours. Maybe you’ve simply forgotten, because another problem has taken more space in your life. When you identify with the other person’s theme, your own problem becomes lighter. And when someone takes your burden to carry, you can really feel it. It was so simple as that! On the other hand¬†everybody could read things in other’s energy field they ignored before.

Some of the participants were delighted of their partner’s theme. They found even a relief in it. There was a woman¬†who thought that separatedness was a great thing, because she always was too attached to others. This is how the themes got new color, they completed each other and even turned upside down. The other person’s different experience transformed the problem to something surprisingly more positive. It was also important that everybody could be part of the resolution to someone else.

It’s quite interesting how our ego steps forward¬†to distort¬†the reality¬†and changes how we really feel about situations. We all have the capacity of¬†clairvoyance, but our mind limits it. If we feel it’s shameful to feel lonely, we can’t really take the information that our friend is actually feeling lonely. Our own limitations stop all the information that is overwhelming us emotionally. It’s equally our own limitations that make the relief impossible. We feel happy only when we feel¬†oneness with others and when the oneness becomes true.

10614293_756705334368084_5477015791760838493_n

√ČTIREMENT DES ANTENNES

En d√©but de la rentr√©e, j’ai envoy√© un mot √† des √©l√®ves dans ma formation pour leur demander de mettre en un mot ce qu’ils √©taient en train de vivre √† ce moment-l√†. Que ce soit une situation de vie particuli√®re ou une confrontation avec un d√©fi dans la vie psychologique. Les d√©fis mentionn√©s √©taient bien s√Ľr des th√®mes que nous partageons tous: l√Ęcher prise, isolement, acceptation, h√©sitation, changement, solitude – pour n’en nommer que quelques-uns. Certains de ces th√®mes √©mergaient plut√īt d’une situation de vie individuelle, mais la plupart d’entre eux, √©taient des sujets qui nous touchent tous durant toute notre vie, car c’est des sujets qui ont un rapport √† notre √©volution psychologique et spirituelle et qui ne cessent de g√©n√©rer des subtilit√©s toujours plus fines.

Ensuite, pendant une s√©ance, nous avons fait une pratique. La premi√®re partie constituait d’√™tre assis dans le silence. Les participants se focalisaient sur leurs propres sensations et leur propre champ √©nerg√©tique. L’atmosph√®re devenait neutre et calme et on sentait l’√©nergie du groupe synchronis√©e. Apr√®s, sur un signe verbal que j’ai donn√©, les participants √©taient invit√©s √† changer leur centre d’attention d’eux-m√™mes √† la personne d’√† c√īt√©. Il fallait juste rester ouvert et accueillir l’information qui venait de l’autre sans y mettre aucun effort. Si le mental devenait agit√©, il fallait retourner √† ses propres sensations. Au troisi√®me stade, j’annon√ßais √† chacun le mot qu’avait donn√© leur partenaire pour cette pratique et tout le monde √©tait cens√© prendre le contenu du mot dans son propre cŇďur.

Le r√©sultat √©tait tr√®s √©mouvant. D’une part, le probl√®me de l’autre est toujours aussi le n√ītre. Nous l’avons peut-√™tre oubli√© si un autre probl√®me nous a envahi. Lorsque nous nous identifions avec le th√®me de l’autre, nous voyons presque dispara√ģtre notre propre probl√®me. Et lorsque quelqu’un porte notre fardeau, nous pouvons sentir la l√©g√®ret√©. C’√©tait si simple que √ßa de se d√©barrasser de ses probl√®mes! De l’autre part, tout le monde pouvait lire des choses dans le champ √©nerg√©tique de l’autre et avoir la connaissance des choses qu’ils ignoraient auparavant.

Il y en avaient qui se r√©jouissaient de sentir le th√®me de l’autre, pour qui c’√©tait un soulagement m√™me. Par exemple, une femme trouvait l’isolement r√©confortant, car elle disait qu’elle √©tait toujours trop attach√©e aux autres. C’est comme √ßa que les th√®mes trouvaient de nouvelles couleurs, ils se compl√©taient et quelques-uns se renversaient compl√®tement. L’exp√©rience totalement diff√©rente de quelqu’un d’autre transformait le probl√®me √† quelque chose plus positif. Ce qui √©tait important aussi, c’√©tait que tout un chacun puisse faire partie d’une r√©solution pour quelqu’un d’autre.

C’est quand m√™me int√©ressant comment notre √©go entre en sc√®ne pour modifier la r√©alit√© et comment il change ce qu’est notre premi√®re impression dans les situations. Nous avons tous la capacit√© de voyance, mais notre √©go la limite. Si nous sentons qu’il est honteux de se sentir seul, par exemple, nous sommes incapables de dig√©rer l’information d’une solitude subie par un(e) ami(e). Nos propres limitations arr√™tent l’information qui nous envahit √©motionnellement. Il s’agit aussi bien de nos propres limitations qui rend le soulagement impossible. Nous pouvons √™tre heureux seulement quand nous ne faisons qu’un avec les autres et lorsque cette unit√© nous est vraiment vraie.

TUNTOSARVIEN OJENTELUA

Syksyn alussa pyysin yhdessä joogakoulutuksessa jokaista osallistujaa etukäteen kiteyttämään yhteen sanaan tämänhetkisen elämäntilanteensa tai asian, jota hän työsti elämässään. Esille tuli asioita, jotka koskettavat joskus meitä kaikkia. Irtipäästäminen, hyväksyminen, epätietoisuus, muutos, yksinäisyys, vain joitakin mainitakseni. Jotkut teemat olivat selkeämmin yksilöiden elämäntilanteesta kumpuavia haasteita. Suurin osa oli henkiseen kasvuun liittyviä teemoja, niitä, jotka kulkevat mukanamme koko elämän ajan muuttaen sävyjään aina vain hienovaraisempaan suuntaan.

Kurssilla tehtiin harjoitus. Ensimmäisessä vaiheessa istuttiin hiljaa. Jokainen oli keskittynyt omiin tuntemuksiinsa ja omaan energiaansa. Istuttiin niin kauan, että ryhmäenergia synkronoitui. Tästä selkeydestä käsin jokainen lähti minun antamastani merkistä yhdistymään etukäteen nimetyn vieruskaverin kehoon ja tunnelmaan. Ihmiset olivat auki ja antoivat kaiken informaation tulla vapaasti itseensä. Jos tilanne jotenkin hämärtyi tai mieli muuttui levottomaksi, oli ohjeena palata takaisin oman kehon tuntemuksiin. Kolmannessa vaiheessa sanoin ääneen jokaiselle erikseen ystävän teeman, joka otettiin sydämeen.

Lopputulos oli koskettava. Ensinnäkin, tietenkin toisen ihmisen teema tai haaste elämässä on myös sinun teemasi. Olet ehkä vain unohtanut sen, koska joku ongelma on mielessäsi polttavampana. Kun eläydyt toisen teemaan, oma ongelmasi helpottaa. Ja kun toinen ottaa sinun taakkasi kantaakseen, tunnet miten saat oikeasti luovuttaa sen pois. Niin helppoa se on! Toiseksi, jokainen pystyi lukemaan toisen elämästä asioita, joista ei tiennyt aiemmin mitään.

Tässä tehtävässä joillekin kävi niin, että he jopa ilahtuivat parinsa ongelmasta, koska löysivät siitä helpotusta omaan vaikeuteensa. Esimerkiksi erillisyys toi toiselle ihmiselle ilon ja oivalluksen siitä, että voisikin olla erillinen eikä takertuneena muihin ihmisiin. Näin teemat saivat uusia sävyjä, löysivät täydennystä toisistaan ja kääntyivät jopa ylösalaisin. Toinen ihminen muunsi ongelmat joksikin muuksi ja jokainen sai läsnäolollaan olla helpottamassa jonkun toisen oloa.

Mielenkiintoista on se, miten egomme tulee värittämään tilanteita ja usein välittömästi väittämään muuta kuin mitä oikeasti tunnemme. Selvänäkemisessä tulee vastaan omat rajamme siten, että jos meistä itsestämme on hävettävää tuntea esimerkiksi yksinäisyyttä, emme tohdi sanoa ääneen, että tunnemme kaverin yksinäisyyden tunteen ja siitä nousevan surun. Omat estomme estävät meitä ottamasta vastaan sitä tietoa, joka päällemme tulvii. Itse pystyttämämme rajat tietenkin estävät myös sen helpotuksen, joka syntyy yhteyden kokemisesta muiden kanssa. Lopullinen helpotus syntyy siitä, kun ykseys on vallitseva olotila.

Photo Risto Räty

Hands down

Where does our ego hide? It finds infinite¬†ways to be undetectable. Once we identify¬†it in our behaviour, we¬†can decide not listen to it, but very soon it finds another way to persist. We¬†have to be really intelligent to understand how the ego entangles in our thinking, mindsets and in our body expression and destroys the freshness of moments and our innocence in any experience. Because it’s not something that is on or off. The question is how it gets its voice through us and can we see who’s talking.

In yoga, in martial arts and in many dance traditions it’s the teacher’s task to point out¬†these deviations from the reality to the student. But how to do it without making the student mad? There are ways. The common discipline is one. It purifies without being personal.

I have an extraordinary memory from a tap dance workshop. One of the world’s greatest dance teachers, late Robert L. Reed, gave the class. When it was time to start I litterally felt a lightning in the room. The teacher had just attacked the floor with his heel. In a split second he communicated all the essential things. He had made us feel¬†the quality a sound could have. The preciseness, the presentness, the beauty and the joy without any shadow. It was just stunningly pure. So pure it took your breath away. Whenever you meet this kind of excellence¬†in someone, you are deeply awakened. The¬†awakening makes you humble and willing¬†to follow the teacher.

In addition to the mastery of a¬†teacher it’s interesting how (s)he¬†links his/her specialty to life in general.¬†And vice versa, how the life is in relation¬†with¬†what you do in a class. Robert L. Reed¬†was determined not to allow students to do anything while they were listening to his teaching. Some participants put their hands on their waist like many dancers do.¬†Gently he would say: “Take your hands down.” He had to repeat that every five minutes, because people forgot. They couldn’t remain conscious of their movements longer than that.

Such a small gesture we don’t even pay attention to, but where¬†the situation loses its purity. It’s an unconscious gesture by which we¬†protect something or we keep¬†other¬†people at distance. What a genial demand! Because the hardest thing is to be. Not to do anything. To stand straight.¬†To be you without a protection.

Don‚Äôt put your hands on your waist! That’s your ego at its sweetest. ūüėÄ

14331724_10208887935868828_1430181982_n-1

LAISSE TES MAINS TRANQUILLES

O√Ļ se cache notre √©go? Il trouve √† l’infini des mani√®res pour √™tre ind√©tectable. Une fois qu‚Äôon l‚Äôaper√ßoit dans notre comportement, on¬†peut¬†prendre la d√©cision de ne pas le suivre, mais il trouvera une autre fa√ßon de persister. Il faut √™tre intelligent pour comprendre comment l’√©go se tisse dans nos pens√©es, nos attitudes et dans l’expression de notre corps et d√©truit ainsi la fra√ģcheur des moments ainsi que l’innocence de l’exp√©rience. Car l’√©go n’est pas quelque chose qu’on puisse tourner on ou off. La question se pose de savoir quelle est son expression¬†en¬†nous et pouvons-nous la d√©celer.

Dans le yoga, les arts martiaux et plusieurs traditions de danse, c’est la t√Ęche du¬† professeur d’indiquer ces d√©viations de la r√©alit√© √† l‚Äô√©l√®ve. Mais comment le faire sans v√©xer l‚Äô√©l√®ve? Il y a des moyens. La discipline commune. Elle purifie sans √™tre personnelle.

J‚Äôai un souvenir extraordinaire d‚Äôun stage de claquettes. Un professeur c√©l√®bre, le regrett√© Robert L. Reed, donnait cours. Lorsque le cadran d‚Äôhorloge indiquait que c’√©tait l’heure de commencer,¬†j‚Äôai senti un √©clair dans la pi√®ce. Le professeur avait attaqu√© le sol avec son talon. En une fraction de seconde, il a tout dit.¬† La qualit√© que pouvait avoir un son! La pr√©cision, la pr√©sence, la beaut√© et la joie sans aucun ombre. Ce geste √©tait incroyablement pur. Si pur qu’il nous a laiss√© abasourdis. Lorsque nous sommes en pr√©sence d’une telle excellence, nous sommes √©veill√©s. Cette sorte d’√©veil nous rend humble et nous envie de suivre le professeur.

En plus de la ma√ģtrise d’un domaine, un professeur montre toujours¬†comment il lie sa ma√ģtrise¬†√† la vie en g√©n√©ral. Et vice versa, quelle est la relation entre le¬†contenu du¬†cours et la vie.¬†Robert L. Reed¬†√©tait d√©termin√© √† ne nous permettre de faire quoi que ce soit pendant que nous √©coutions son enseignement. Quelques participants mettaient leurs mains √† leurs tailles comme beaucoup de¬†danseurs ont tendance √† faire. Gentiment, il disait: “Ne mettez pas¬†vos mains sur votre taille.” Il devait r√©p√©ter √ßa toutes les cinq minutes, car c’√©tait le maximum pour¬†rester conscient de ce geste pour la plupart de participants. Les mains recommen√ßaient √† monter tr√®s vite.

Un petit geste comme √ßa, qui pour la plupart du temps passe inaper√ßu, nous fait perdre¬†notre √©tat pur. Ce geste nous prot√®ge contre quelque chose ou nous tient √† distance¬†par rapport aux autres. Qu’est-ce que c’√©tait g√©nial! La chose la plus difficile, c’est d’√™tre. De ne rien faire. D’√™tre debout.¬†D’√™tre soi-m√™me sans protection.

Ne mets pas tes mains sur la taille! Ce petit confort offre un nid √†¬†ton √©go. ūüėÄ

K√ĄDET KURIIN

Mihin egomme piiloutuu? Se löytää loputtomiin tapoja kadota meiltä jäljettömiin. Voimme olla toimimatta sen mukaan, mutta se jatkaa eloaan jossain uudessa muodossa. Meidän pitääkin olla todella älykkäitä ymmärtääksemme miten ego kietoutuu ajatteluumme, asenteisiimme ja kehomme kieleen ja tuhoaa hetken raikkauden ja viattomuutemme arjen kokemuksissa. Ego ei ole mikään on/off -tila, vaan se hivuttautuu moniin tilanteisiin ja meidän tehtävämme on nähdä miten.

Joogassa, taistelulajeissa ja monissa tanssitraditioissa on opettajan tehtävä osoittaa oppilaalle nämä mielen aiheuttamat poikkeamiset todellisuudesta. Miten se tehdään suututtamatta oppilasta? On olemassa erilaisia tapoja. Yksi on yhteinen kurinalaisuus. Se puhdistaa olematta henkilökohtaista.

Minulla on elävä muisto eräältä steppikurssilta. Oli maailmankuulun, nyt jo edesmenneen tanssiopettajan, Robert L. Reedin tunti. Kun oli aika aloittaa, tuntui kirjaimellisesti kuin huoneessa olisi iskenyt salama. Opettaja oli iskenyt kantansa lattiaan merkiksi aloituksesta ja näytti alle sekunnissa mistä on kyse. Hän antoi näytteen siitä minkälainen laatu voi olla yhdessä äänessä. Tarkkuus, kauneus, läsnäolo ja ilo ilman pienintäkään varjoa. Se oli niin hämmästyttävän puhdasta, että se salpasi hengityksen. Kun tällaista erikoislaatua tapaa, se herättää ympärillä olevat kokonaisvaltaisesti. Ja tällainen heräämisen hetki taas tekee oppilaasta nöyrän ja innokkaan oppijan.

Opettaja pysyi p√§√§tt√§v√§isen√§ sen suhteen, ett√§ oppilaat eiv√§t saaneet kuunnellessaan tehd√§ mit√§√§n muuta kuin keskitty√§ h√§nen opetukseensa. Jotkut osallistujat laittoivat k√§det vy√∂t√§r√∂lleen kuten monilla tanssijoilla on tapana. Opettaja sanoi yst√§v√§llisesti: “K√§det pois vy√∂t√§r√∂lt√§.” H√§nen piti toistaa t√§m√§ lause viiden minuutin v√§lein, koska ihmiset unohtivat ohjeen ja niin k√§det aina l√§htiv√§t yh√§ uudelleen hakeutumaan vy√∂t√§r√∂lle. Tietoisuuden taso laski muutamassa minuutissa.

Näin pieni ele ei yleensä saa edes huomiotamme, mutta sen kautta menetämme hetken puhtauden. Se on tiedostamaton ele suojata jotain ja näin luoda etäisyyttä ihmisten välille. Mikä mahtava vaatimus opettajalta! Vaikeinta meille on olla. Olla tekemättä. Seistä suorana. Ja olla oma itsemme ilman suojauksia.

Egosi vieno kuiskaus on se, kun et voi olla.

Robert L. Reed making music with his feet: https://www.youtube.com/watch?v=t-alsz6ZdUk

Photo by Anne

Occasionally vegan

Spiritual growth happens through a change we make through some conscious choices and the way we act. There’s no personal growth in a vacuum or in solitude, it’s in relation to other people and other creatures.¬† For the most of the time, we don’t have to think how we behave with others. It’s only obvious¬†to take others into consideration in everything we do. Only in some situations we realize that our mind and heart don’t agree. There’s a conflict inside.¬†In these moments we need to be conscious of the origin¬†of the signals coming from inside and we need to be strong if we want to choose differently from how our mind, laziness, fear and our habitual behaviour command.

Veganism and anti-speciesism are philosophies based on Ahimsa, non-violence. In these ideologies the human being doesn’t consider himself superior to any other creature, but wants to assure equal rights to all life on Earth by the choices he makes. No manipulation.¬† No exploitation. Sometimes I meet people who call themselves almost vegans. They are vegans except when they are not. I remember once seen a post on a Facebook wall how somebody couldn‚Äôt refuse a piece of cake from a gentle grand-mother who made a cake with dairy just for him. How could he¬†hurt her feelings?

I find this kind of situations extremely interesting and delicious as well from a vegan as from a yogic point of view. What does it mean to follow the guidelines of Yama and Niyama? If you follow your heart, you probably hurt the granny. If you don’t hurt the granny, you hurt another life. This other life (already exploited or exterminated) is easy to forget when you don’t have to face it in the situation.

I‚Äôve been in delicate situations where somebody had prepared something non-vegan for me and offered it with love. For a moment I felt awful and sad. That is THE moment to¬† gently tell someone that you would love to eat their pie or cake or dinner, but you can‚Äôt. Following your own values is a very peaceful way of touching people. They understand that you stand for some rights even when it‚Äôs not easy, when you need to deceive them. Maybe in the end we influence people much more than we think. Maybe we give them courage to follow what‚Äôs right for them with same peacefulness and steadiness. You choose to defend the rights of a¬†weaker one, even if it’s too late to save that creature. That‚Äôs the right thing to do. Show the way when you have occasion. It’s not selfish.

13277956_10207968237996956_703573896_n

OCCASIONNELLEMENT V√ČG√ČTALIEN

La croissance spirituelle est un changement que nous mettons en place par nos choix conscients et par nos actes. Une croissance personnelle qui se passe dans la solitude n’existe pas, car elle est se fait par rapport aux autres, en relation avec les autres humains et d’autres cr√©atures. Pour la plupart du temps, nous n’avons pas √† nous occuper de savoir comment nous comporter avec les autres. C’est tellement √©vident de prendre les autres en consid√©ration dans tout ce que nous faisons. Ce n’est que dans quelques situations que nous sentons que notre mental et notre cŇďur ne s’accordent pas. Nous avons un conflit √† l’int√©rieur de nous. C’est √† ces moments-l√†, que nous devons √™tre bien √©veill√©s √† l’√©gard de l’origine des signaux en provenance de l’int√©rieur et nous devons √™tre forts si nous voulons choisir diff√©remment que notre mental, notre paresse, nos peurs ou bien le comportement habituel nous commandent.

Le v√©ganisme et l’anti-sp√©cisisme sont des philosophies bas√©es sur le principe d’Ahimsa, la non-violence. Dans ces id√©ologies, l’homme ne se consid√®re pas comme sup√©rieur √† aucune autre esp√®ce, mais veut garantir les droits √©gaux √† la vie sur Terre par ses propres choix. Pas de manipulation. Pas d’exploitation. Parfois, je rencontre des gens qui se nomment presque v√©g√©taliens. Ils sont donc v√©g√©taliens sauf quand ils ne le sont pas. Je me souviens d’un post sur Facebook d’une connaissance qui √©crivait qu’elle ne pouvait pas refuser un morceau de g√Ęteau fait par une gentille grand-m√®re qui l’avait pr√©par√© avec du laitage expr√®s pour elle. Comment pourrait-elle blesser la grand-m√®re?

Je trouve ce genre de situations extr√™mement int√©ressants et d√©licieux aussi bien d’un point de vue du v√©ganisme que de celui de la philosophie du yoga, Yama et Niyama. Si nous suivons la voix de notre cŇďur, nous blessons probablement la grand-m√®re. Si nous ne blessons pas la grand-m√®re, nous blessons une autre vie. Cette vie (qui a d√©j√† √©t√© exploit√©e ou extermin√©e) est facilement oubli√©e, quand nous ne devons pas faire face √† elle dans la situation.

J’ai √©t√© moi-m√™me dans les situations o√Ļ quelqu’un avait pr√©par√© pour moi un repas contenant des ingr√©dients issus de l’animal. Pour un moment, je me sentais triste. Mais, les moments comme √ßa, sont des moments o√Ļ nous pouvons dire combien nous aimerions manger le d√©licieux repas, mais nous ne pouvons pas √† cause de la souffrance de l’animal. Les valeurs que nous avons doivent √™tre v√©cues et c’est comme √ßa que nous touchons les autres d’une mani√®re paisible. Ils comprennent qu’il ne nous est pas facile de les d√©cevoir et malgr√© √ßa, nous gardons nos principes. Peut-√™tre avons-nous beaucoup plus d’influence sur ces gens que nous ne l’imaginions. Peut-√™tre osent-ils suivre leurs propres principes avec autant de calme et d’int√©grit√© apr√®s avoir vu nos lignes de conduite de pr√®s. Nous avons choisi de d√©fendre les droits du plus faible, m√™me si c’est trop tard pour celui-ci. Montrez le chemin toujours, quand l’occasion se pr√©sente! Ce n’est pas √©go√Įste.

VEGAANI AINA TOISINAAN

Henkinen kasvu on sellaista meissä itsessämme tapahtuvaa muutosta, jonka me toteutamme omilla valinnoillamme ja teoillamme. Se ei tapahdu missään tyhjiössä tai yksin ollessamme, vaan suhteessa muihin ihmisiin ja muihin luotuihin. Suurimman osan aikaa meidän ei luultavasti tarvitse lainkaan miettiä miten käyttäytyä muiden kanssa. Muiden huomioon ottaminen on meille itsestäänselvää. Vain joissain tietyissä tilanteissa huomaamme, että mielemme sanoo yhtä ja sydämemme toista. On siis ristiriitainen olo. Näissä valintatilanteissa meidän tulee olla tietoisia sisältämme tulevien signaalien tarkasta osoitteesta ja vahvoja, jos haluamme valita toisin kuin miten mielemme, laiskuutemme, pelkomme ja totutut tapamme meitä ohjaavat. 

Veganismi ja antispesismi ovat elämänfilosofioita, jotka perustuvat Ahimsan noudattamiseen. Näissä ajattelutavoissa ihminen ei aseta itseään ylempään asemaan minkään elävän suhteen, vaan haluaa taata kaikille Maan asujille oikeuden hyvään elämään omien valintojensa avulla. Ei manipulointia. Ei riistoa. Aika ajoin tapaan ihmisiä, jotka kutsuvat itseään melkein vegaaneiksi. He ovat siis vegaaneja paitsi aina silloin kun eivät ole. Joku tuttu kertoi joskus Facebook-seinällään tunteisiin vetoavasti miten ei voinut melkein vegaanina kieltäytyä kiltin isoäidin leipomasta kermakakusta, joka oli vartavasten hänelle tehty. Eihän isoäidin tunteita voisi loukata.

Tällaiset tilanteet ovat mielestäni mielenkiintoisia ja herkullisia veganismin ja joogafilosofian eettisten ohjeiden, Yaman ja Niyaman, noudattamisen näkökulmasta. Jos kuuntelet sydäntäsi, loukkaat luultavasti isoäitiä. Jos et loukkaa isoäitiä, loukkaat toista elämää. Tämä elämä (jota tai joka on jo riistetty) on helppo unohtaa, kun se ei ole läsnä tuossa tilanteessa.

Olen ollut itse tilanteissa, joissa joku on rakkaudella valmistanut minulle eläinperäisiä ainesosia sisältävän ruoka-annoksen. Hetken tuntui todella kurjalta ja surulliselta. Tämä on juuri SE hetki, jolloin voi ystävällisesti kertoa miten haluaisi syödä herkullisen annoksen, mutta ei voi. Omien arvojemme mukaan eläminen on rauhanomainen tapa koskettaa muita ihmisiä. He varmaankin ymmärtävät, ettei meidän ole helppoa tuottaa pettymystä. Siitä huolimatta seisomme tiettyjen periaatteiden takana. Ehkä vaikutamme näihin ihmisiin paljon enemmän kuin voimme kuvitella. Ehkä he uskaltavat noudattaa omia periaatteitaan samanlaisella rauhallisuudella ja vakaudella koettuaan meidän linjanvetomme omakohtaisesti. Me olemme valinneet heikomman puolustamisen, vaikka se on tavallaan jo heikomman suhteen myöhäistä. Näytä tietä silloin kun se kohdallasi on mahdollista. Se ei ole itsekästä.

Finally I’m free!

Every now and then¬†I hear about “illuminations” from people who stopped practicing yoga. They ask themselves what went wrong, why did they want to control and torture¬†themselves by going early to bed, stop drinking alcohol and stop other enjoyable things in life. Why not enjoy life? You only live once!

Yoga itself being a method doesn’t have any requirements towards anybody. All the requirements there can be are those people bring in themselves. It’s interesting to see how people break free from a jail they themselves built and locked themselves in. Then they scold¬†yoga. ¬†Gosh, good I got finally rid of it!

Sometimes I thought I had a position I could free people from their own prisons just by telling them that they don’t have to do all they imagine they have to do practicing yoga. But it doesn’t work, when people are stuck in their own ideas that yoga means forcing, struggling and following some directions from outside. Then it’s only a question of time when the pressure¬†becomes unbearable and the person quits yoga.

I believe that this kind of understanding we call yoga can be there from the very beginning of the yoga path. If¬†you realize you’re fighting with yourself, you face the fact that we are a sum of two opposite forces. And if we can give up the inner struggle in the practice, we understand that all the fights are always inside of us.

There’s no yoga, if we don’t do it. And when we do it, it’s us¬†making things happen. Maybe it’s a bit pity that this great opportunity is lost just because of some moments of big confusion. Because it’s actually these inner fights that can be the turning points in our lives.

ENFIN LIBRE!

Il m’arrive d’entendre parler de ces illuminations que les gens ont eu quand ils ont arr√™t√© de pratiquer le yoga. Il se demandent ce qu’il leur √©tait arriv√©, pourquoi ils voulaient contr√īler les choses et rendre leur vie mis√©rable en se couchant t√īt, en s’abstenant de boire de l’alcool et en ne faisant plus ce qu’ils aimaient faire dans la vie. Pourquoi pas croquer √† la vie √† pleines dents? On ne vit qu’une fois!

Le yoga est une m√©thode et en tant que tel, il ne peut avoir aucune attente √† l’√©gard de personne. Toutes les attentes qui existent sont celles que les pratiquants emm√®nent eux-m√™mes dans la pratique. C’est int√©ressant de voir comment les gens se lib√®rent des prisons qu’ils ont construites eux-m√™mes et dans lesquelles ils se sont enferm√©s. Et apr√®s, ils insultent le yoga. Bon d√©barras!

Il y avait un temps o√Ļ je pensais avoir une position telle que je pourrais lib√©rer les gens de leurs prisons juste en leur disant qu’ils sont toujours libres et qu’ils ne doivent pas forcer les choses dans le yoga. Mais √ßa ne marche pas, quand les gens sont convaincus que le yoga veut dire une lutte, un contr√īle et ob√©issance aux instructions venant de l’ext√©rieur. C’est juste une question de temps quand la pression devient insupportable. L’explosion en perspective, la personne va arr√™ter compl√®tement de pratiquer.

Je pense que la compr√©hension qu’on appelle yoga peut √™tre l√† d√®s les premiers pas sur le chemin de la pratique. Si nous comprenons que nous sommes en train de lutter avec nous-m√™mes, nous pouvons sentir que nous portons deux forces oppos√©es √† l’int√©rieur de nous. Et que si nous pouvons arr√™ter la lutte interne dans la pratique, nous comprenons que toutes les luttes sont cr√©√©es par nous-m√™mes √† l’int√©rieur de nous.

Il n’y a aucun yoga, si nous en faisons pas. Et lorsque nous en faisons, c’est nous qui g√©n√©rons les choses. C’est peut-√™tre un peu dommage que cette incroyable opportunit√© de se conna√ģtre en profondeur est perdue √† cause d’une grande confusion, car c’est en fait ces luttes perdues qui peuvent √™tre des moments d√©cisifs vers une nouvelle vie.

VIHDOINKIN VAPAA!

Aina silloin t√§ll√∂in¬†tulee vastaan semmoiset¬†“valaistumiset”, kun ihmiset ovat lopettaneet joogan ja miettiv√§t mik√§ heihin meni kun he halusivat itse√§√§n kontrolloida tai r√§√§k√§t√§, menn√§ aikaisin nukkumaan, lopettaa alkoholin k√§yt√∂n ja rajoittaa muita el√§m√§n nautintoja. Miksei nauttia el√§m√§st√§ t√§ysill√§? Kerranhan sit√§ vain elet√§√§n!

Itse joogassa, joka on metodi, ei ole mitään vaatimuksia. Kaikki vaatimukset jokainen tuo itse harjoitukseen. On mielenkiintoista katsoa miten ihmiset vapauttavat itsensä vankilasta, johon itse itsensä lukitsivat ja sitten parjaavat joogaa. Huh vaan, pääsinpäs siitä eroon!

Joskus olen kuvitellut, että minulla on sellainen asema, että voin vapauttaa ihmisiä näistä vankiloista kertomalla siitä, että ei ole pakko. Mutta ei sekään toimi, kun ihminen on tarpeeksi vahvasti lukittautunut omaan ajatukseensa, että jooga on jonkinlaista pakottamista ja joidenkin itsen ulkopuolelta tulevien ohjeiden noudattamista. Silloin on usein vain ajan kysymys, koska paine kasvaa sietämättömäksi ja ihminen löytää tiensä ulos joogasta.

Uskon, että tällainen ymmärrys, jota joogaksi kutsutaan, voi tulla jo harjoittelun alussa. Jos tajuaa taistelevansa itseään vastaan, on vastatusten sen tosiasian kanssa, että meissä on kaksi eri suuntiin vetävää voimaa. Ja jos pääsemme harjoituksen suhteen pois taistelusta, voimme ymmärtää miten taistelemme loppujen lopuksi kaikissa tilanteissa aina itseämme vastaan.

Mitään joogaa ei ole, jos emme sitä itse tee. Ja kun itse teemme, saamme aikaan jotain aivan itse. Ehkä harmi, että niin hieno mahdollisuus menetetään oman hämmennyksen vuoksi. Juuri näissä tiukimmissa sisäisen taistelun paikoissa on nimittäin käänteentekevän muutoksen mahdollisuus.IMG_6230

Open to the unknown

Some time ago during my piano lesson I suddenly felt a pinch in my heart, because the piece of music felt far too difficult for me. I watched the irritation¬†pop up: Why can’t I already play this? Why does it have to be so difficult? I could swiftly rectify this feeling with a thought I’m familiar with through my yoga practice. That I don’t practice¬†to be good in asanas or in order¬†to be able to do something later. I practice because the practice itself is important.

For millenia in spiritual traditions the emphasis has been on the studenthood. To be a teacher or a master, you need to remain student. In that piano lesson, I realized something more about this. How important it is to constantly stick to the process of learning and not to look forward in enjoying our skills. When we want to connect to what we can’t do yet instead of striving for a goal, we open ourselves to the unknown.¬† That state is called humbleness. It’s the state of mind in which things can happen. Not what we want, but what needs to happen.

We¬†don’t improve our skills. They improve by themselves when we practice. The practice and the openness allow the deepest things move in us.

AU SEUIL

Il y a quelque temps, au cours de ma le√ßon de piano, j’ai senti un pincement dans le cŇďur d√Ľ au fait que la pi√®ce que je jouais, me paraissait beaucoup trop dure. J’ai pu sentir une petite irritation monter en moi: Pourquoi je suis incapable de jouer √ßa bien? Pourquoi √ßa doit √™tre tellement difficile? Rapidement, j’ai pu rectifier la situation en alignant ces sentiments avec mon exp√©rience dans la pratique du yoga. La pratique ne sert pas forc√©ment √† pouvoir faire quelque chose maintenant ou plus tard. La pratique est importante en tant que telle.

Pendant des mill√©naires, les diverses traditions spirituelles ont mis l’accent sur l’importance de rester l’√©l√®ve. Pour √™tre professeur ou ma√ģtre, nous devons avant tout √™tre √©l√®ves. Je pense que dans ma le√ßon de piano, j’ai compris quelque chose de plus sur ce sujet. Il est primordial d’√™tre dans le cŇďur du processus d’apprendre au lieu de se r√©jouir de ses capacit√©s actuelles ou futures. Lorsque nous connectons avec ce que nous ne connaissons pas encore et que nous laissons tomber les buts, nous nous ouvrons √† l’inconnu. Cet √©tat s’appelle l’humilit√©. Et c’est dans cet √©tat d’esprit que les choses les plus importantes se manifestent. Ce n’est pas forc√©ment ce que nous d√©sirons, mais ce que la vie veut exprimer par nous.

Nous n’avons pas √† am√©liorer nos habilit√©s. Nos habilit√©s s’am√©liorent. La pratique et l’ouverture d’esprit permettent aux choses les plus profondes se mettre en mouvement en nous.

SYD√ĄMEN PORTEILLA

Joku aika sitten koin pienen nykäyksen rinnassani pianotunnillani, kun soittaminen tuntui ylitsepääsemättömän hankalalta. Jostain uumenistani pomppasi esiin kiukku: Miksi en osaa jo? Miksi soittamisen pitää olla niin vaikeaa? Pääsin kuitenkin vinhasti oikaisemaan tunnelmaa joogaharjoittelusta tutuksi tulleen olon kautta. En harjoittele osatakseni jotain. Harjoittelen, koska itse harjoittelu on tärkeää.

Henkisissä traditioissa on kautta aikojen puhuttu siitä miten mestarit ja parhaat opettajat ovat ikuisia oppilaita. Tuolla pianotunnilla minulle kirkastui tästä jotain lisää. Miten tärkeää on pysyä siinä opettelun ytimessä kaikessa mitä teemme eikä pyrkiä ensisijaisesti nauttimaan taidoistaan. Jos haluamme olla kosketuksissa siihen mitä emme osaa sen sijaan että keskittyisimme tavoitteisiimme, se avaa meidät tuntemattomalle. Sitä voi kutsua nöyryydeksi. Siinä tilassa ei tapahdu sitä mitä haluamme, vaan jotain minkä pitää tapahtua.

Harjoituksessa ei ole kyse siitä, että parannamme taitojamme. Ne kyllä paranevat, kun vain harjoittelemme. Syvimmät liikahtelut meissä tapahtuvat avoimuuden tilassa ja näkymättömissä harjoituksen alla.

12077161_10206393705634631_1725663805_n

Photo by Anne.