Occasionally vegan

Spiritual growth happens through a change we make through some conscious choices and the way we act. There’s no personal growth in a vacuum or in solitude, it’s in relation to other people and other creatures.  For the most of the time, we don’t have to think how we behave with others. It’s only obvious to take others into consideration in everything we do. Only in some situations we realize that our mind and heart don’t agree. There’s a conflict inside. In these moments we need to be conscious of the origin of the signals coming from inside and we need to be strong if we want to choose differently from how our mind, laziness, fear and our habitual behaviour command.

Veganism and anti-speciesism are philosophies based on Ahimsa, non-violence. In these ideologies the human being doesn’t consider himself superior to any other creature, but wants to assure equal rights to all life on Earth by the choices he makes. No manipulation.  No exploitation. Sometimes I meet people who call themselves almost vegans. They are vegans except when they are not. I remember once seen a post on a Facebook wall how somebody couldn’t refuse a piece of cake from a gentle grand-mother who made a cake with dairy just for him. How could he hurt her feelings?

I find this kind of situations extremely interesting and delicious as well from a vegan as from a yogic point of view. What does it mean to follow the guidelines of Yama and Niyama? If you follow your heart, you probably hurt the granny. If you don’t hurt the granny, you hurt another life. This other life (already exploited or exterminated) is easy to forget when you don’t have to face it in the situation.

I’ve been in delicate situations where somebody had prepared something non-vegan for me and offered it with love. For a moment I felt awful and sad. That is THE moment to  gently tell someone that you would love to eat their pie or cake or dinner, but you can’t. Following your own values is a very peaceful way of touching people. They understand that you stand for some rights even when it’s not easy, when you need to deceive them. Maybe in the end we influence people much more than we think. Maybe we give them courage to follow what’s right for them with same peacefulness and steadiness. You choose to defend the rights of a weaker one, even if it’s too late to save that creature. That’s the right thing to do. Show the way when you have occasion. It’s not selfish.

OCCASIONNELLEMENT VÉGÉTALIEN

La croissance spirituelle est un changement que nous mettons en place par nos choix conscients et par nos actes. Une croissance personnelle qui se passe dans la solitude n’existe pas, car elle est se fait par rapport aux autres, en relation avec les autres humains et d’autres créatures. Pour la plupart du temps, nous n’avons pas à nous occuper de savoir comment nous comporter avec les autres. C’est tellement évident de prendre les autres en considération dans tout ce que nous faisons. Ce n’est que dans quelques situations que nous sentons que notre mental et notre cœur ne s’accordent pas. Nous avons un conflit à l’intérieur de nous. C’est à ces moments-là, que nous devons être bien éveillés à l’égard de l’origine des signaux en provenance de l’intérieur et nous devons être forts si nous voulons choisir différemment que notre mental, notre paresse, nos peurs ou bien le comportement habituel nous commandent.

Le véganisme et l’anti-spécisisme sont des philosophies basées sur le principe d’Ahimsa, la non-violence. Dans ces idéologies, l’homme ne se considère pas comme supérieur à aucune autre espèce, mais veut garantir les droits égaux à la vie sur Terre par ses propres choix. Pas de manipulation. Pas d’exploitation. Parfois, je rencontre des gens qui se nomment presque végétaliens. Ils sont donc végétaliens sauf quand ils ne le sont pas. Je me souviens d’un post sur Facebook d’une connaissance qui écrivait qu’elle ne pouvait pas refuser un morceau de gâteau fait par une gentille grand-mère qui l’avait préparé avec du laitage exprès pour elle. Comment pourrait-elle blesser la grand-mère?

Je trouve ce genre de situations extrêmement intéressants et délicieux aussi bien d’un point de vue du véganisme que de celui de la philosophie du yoga, Yama et Niyama. Si nous suivons la voix de notre cœur, nous blessons probablement la grand-mère. Si nous ne blessons pas la grand-mère, nous blessons une autre vie. Cette vie (qui a déjà été exploitée ou exterminée) est facilement oubliée, quand nous ne devons pas faire face à elle dans la situation.

J’ai été moi-même dans les situations où quelqu’un avait préparé pour moi un repas contenant des ingrédients issus de l’animal. Pour un moment, je me sentais triste. Mais, les moments comme ça, sont des moments où nous pouvons dire combien nous aimerions manger le délicieux repas, mais nous ne pouvons pas à cause de la souffrance de l’animal. Les valeurs que nous avons doivent être vécues et c’est comme ça que nous touchons les autres d’une manière paisible. Ils comprennent qu’il ne nous est pas facile de les décevoir et malgré ça, nous gardons nos principes. Peut-être avons-nous beaucoup plus d’influence sur ces gens que nous ne l’imaginions. Peut-être osent-ils suivre leurs propres principes avec autant de calme et d’intégrité après avoir vu nos lignes de conduite de près. Nous avons choisi de défendre les droits du plus faible, même si c’est trop tard pour celui-ci. Montrez le chemin toujours, quand l’occasion se présente! Ce n’est pas égoïste.

VEGAANI AINA TOISINAAN

Henkinen kasvu on sellaista meissä itsessämme tapahtuvaa muutosta, jonka me toteutamme omilla valinnoillamme ja teoillamme. Se ei tapahdu missään tyhjiössä tai yksin ollessamme, vaan suhteessa muihin ihmisiin ja muihin luotuihin. Suurimman osan aikaa meidän ei luultavasti tarvitse lainkaan miettiä miten käyttäytyä muiden kanssa. Muiden huomioon ottaminen on meille itsestäänselvää. Vain joissain tietyissä tilanteissa huomaamme, että mielemme sanoo yhtä ja sydämemme toista. On siis ristiriitainen olo. Näissä valintatilanteissa meidän tulee olla tietoisia sisältämme tulevien signaalien tarkasta osoitteesta ja vahvoja, jos haluamme valita toisin kuin miten mielemme, laiskuutemme, pelkomme ja totutut tapamme meitä ohjaavat. 

Veganismi ja antispesismi ovat elämänfilosofioita, jotka perustuvat Ahimsan noudattamiseen. Näissä ajattelutavoissa ihminen ei aseta itseään ylempään asemaan minkään elävän suhteen, vaan haluaa taata kaikille Maan asujille oikeuden hyvään elämään omien valintojensa avulla. Ei manipulointia. Ei riistoa. Aika ajoin tapaan ihmisiä, jotka kutsuvat itseään melkein vegaaneiksi. He ovat siis vegaaneja paitsi aina silloin kun eivät ole. Joku tuttu kertoi joskus Facebook-seinällään tunteisiin vetoavasti miten ei voinut melkein vegaanina kieltäytyä kiltin isoäidin leipomasta kermakakusta, joka oli vartavasten hänelle tehty. Eihän isoäidin tunteita voisi loukata.

Tällaiset tilanteet ovat mielestäni mielenkiintoisia ja herkullisia veganismin ja joogafilosofian eettisten ohjeiden, Yaman ja Niyaman, noudattamisen näkökulmasta. Jos kuuntelet sydäntäsi, loukkaat luultavasti isoäitiä. Jos et loukkaa isoäitiä, loukkaat toista elämää. Tämä elämä (jota tai joka on jo riistetty) on helppo unohtaa, kun se ei ole läsnä tuossa tilanteessa.

Olen ollut itse tilanteissa, joissa joku on rakkaudella valmistanut minulle eläinperäisiä ainesosia sisältävän ruoka-annoksen. Hetken tuntui todella kurjalta ja surulliselta. Tämä on juuri SE hetki, jolloin voi ystävällisesti kertoa miten haluaisi syödä herkullisen annoksen, mutta ei voi. Omien arvojemme mukaan eläminen on rauhanomainen tapa koskettaa muita ihmisiä. He varmaankin ymmärtävät, ettei meidän ole helppoa tuottaa pettymystä. Siitä huolimatta seisomme tiettyjen periaatteiden takana. Ehkä vaikutamme näihin ihmisiin paljon enemmän kuin voimme kuvitella. Ehkä he uskaltavat noudattaa omia periaatteitaan samanlaisella rauhallisuudella ja vakaudella koettuaan meidän linjanvetomme omakohtaisesti. Me olemme valinneet heikomman puolustamisen, vaikka se on tavallaan jo heikomman suhteen myöhäistä. Näytä tietä silloin kun se kohdallasi on mahdollista. Se ei ole itsekästä.

Cheese

A few years ago I happened to visit a friend family of a friend of mine just around the dinner time. I didn’t taste everything set on the table, because everything wasn’t vegan. When I refused to eat cheese, the host was alarmed and told me that refusing cheese was saying no to life. I got a bit confused about this perspective, because it was quite narrow in my opinion. The enunciator very persuasive and self-assured.

I understand people who can’t abstain from sensual pleasures. When we are not happy, we need something, usually pleasures. I think we need a certain amount of happiness to feel it’s natural to say no to a desire. You don’t put your own pleasure before anybody else’s and you can’t take pleasure if it means suffering to any creature in this world. My degree of happiness is such that I could choose the vegan life. There’s no other way for me.

It seems to me there are many angry vegan people. They are probably angry because of their choice behind which there’s not enough well-being and serenity. They must feel they’re renouncing something instead of loving life. The path of a vegan is like a yogi’s path. You grow to the new level of consciousness and new choices gradually. When you’re not angry anymore, you’re ready to take a new step. A vegan doesn’t have to be interested in other people’s choices, but his/her owns.

OH, LA VACHE!

Il y a quelques années, je me suis trouvée chez un ami d’une amie à l’heure de dîner. Je n’ai pas goûté à tous les mets qui étaient placés sur la table, car tout n’était pas végétal. Quand je me suis abstenue de manger du fromage, l’hôte s’est alarmé et m’a dit que le fait de na pas manger du fromage, c’était refuser les plaisirs de la vie. J’étais abasourdie par la façon dont il a exprimé sa perspective que trouvais un peu étroite. L’énonciateur du fait m’a paru très sûr de lui et persuadé de ce qu’il disait.

Je comprends parfaitement ceux qui ne peuvent pas s’abstenir des plaisirs sensuels. Lorsque nous ne connaissons pas le bonheur véritable, nous avons besoin de quelque chose. En général, nous voulons du plaisir. J’en conclue que nous devons avoir une certaine quantité de sérénité et de bonheur pour que dire non à un désir puisse devenir naturel. Notre plaisir n’a pas plus d’importance que celui des atures ni ne pouvons nous prendre du plaisir en sachant qu’une autre créature en souffre. Je me sens tellement épanouie que le choix d’être végétalienne est naturel. Il n’y pas d’autre voie pour moi.

Je vois qu’il existe un grand nombre de végétaliens qui sont souvent en colère. Peut-être le sont-ils parce que derrière leur choix il n’y a pas assez de contentement? Sentent-ils qu’ils sont en train de refuser quelque chose au lieu de préserver la vie? Le chemin d’un végétalien et celui d’un yogi. Nous mûrissons vers un nouveau niveau de conscience pas à pas. Lorsque nous ne sommes plus en colère contre quelqu’un ou quelque chose, nous sommes prêts à prendre un nouveau pas vers la direction que nous avons choisie.

JUUSTOJUTTU

Joitakin vuosia sitten satuin olemaan vieraana ystäväni tuttavaperheessä päivällisen aikaan. En maistanut kaikkea tarjolla olevaa, koska kaikki ruoka ei ollut vegaanista. Juustoista kieltäytyminen sai talon isännän levottomaksi. Hän huomauttikin minulle, että juustoista kieltäytyminen oli sama asia kuin kieltäytyminen elämästä nauttimisesta. Hämmennyin tästä perspektiivistä, koska se oli minun mielestäni hieman kapea. Perspektiivin esittäjä hyvin vakuuttava ja itsevarma.

Ymmärrän niitä, jotka eivät voi luopua aistinautinnoista. Ihminen tarvitsee jotain, yleensä nautintoja, silloin kun ei ole onnellinen. Ilmeisesti tarvitaan riittävä määrä onnellisuutta, että omista mieliteoista on luonnollista kieltäytyä. Tarvitaan henkistä tyytyväisyyttä, mutta myös valppautta ja halua nähdä, ettei oma nautinto tuota kenellekään kärsimystä. Olen itse hyväosainen ja voin päättää kunnioittaa elämää. Minun mielestäni minun pitää valita vegaaninen elämäntapa sama se miten paljon voisin pitää jonkun juuston mausta.

Minusta vaikuttaa siltä, että on olemassa paljon vihaisia vegaaneja. Luultavasti siksi, että he ovat oman valintansa takia tiukoilla. He kenties kokevat kieltäytyvänsä jostain sen sijaan, että kokisivat vaalivansa elämää. Vegaanin tie on kuin joogin tie. Tietoisuuteen ja uusiin valintoihin kasvetaan vähitellen. Kun et enää ole vihainen, olet valmis ottamaan uuden askeleen valitsemaasi suuntaan. Vegaanin ei minun mielestäni tarvitse olla kiinnostunut muiden valinnoista, pelkästään omistaan.

Photo by Anne

Paris Vegan Today

A hot autumnal day in Paris. Vegan lunch with my dear friend *Nora* in Gentle Gourmet Café, Bastille, http://www.gentlegourmetcafe.com/. The service was absolutely gentle too! The topics between a fiery Mediterranean and a fiery Viking juicy and fabulous! The Mediterranean won the fight to pay the bill. 😉

Tofu steak / Steak croustillant de tofu au beurre blanc végétal et sa basquaise de légumes:

My preference in French pastry has always been: Lemon tart / Tartelette au  citron. This time with delicious accompaniments.

Walking back home by the sunny Port de l’Arsenal, enchanting roses everywhere!

Cheers!

A lovely, rainy day in Paris.

Around the corner, the greatest organic shop ever: Biocoop! http://www.welcomebio.fr/ Carrot, beetroot, turmeric, ginger, lemon..

Sweet orange of fresh turmeric! So tender.

Fusing & concentrating colors & testing my brand new juicer!  

Raw Summer Yummy

As a vegan and a nomad I have only few principles for my food: fresh, simple, vegan and prepared without electricity as often as possible. But when it comes to ice-cream, I’m really flexible! 😀 A blender is needed.

This raw ice-cream takes only few minutes to prepare and then you just need to be patient and allow it to freeze for three hours.

Put 250 ml Coconut Cream, 50 ml Agave Syrup and 1 tbs of Organic Instant Coffee into the blender. Blend. Pour the liquid ice-cream in a (silicone freezer) container, leave it into the freezer for 3 hours. Prepare yourself. 😀

To soften it a bit, take it out from the freezer a half an hour before you serve it. Some bright colored berries complete the mixture of sweet and bitter creaminess of the ice cream.

Hannamari Rahkonen’s original non-vegan recipy (I modified) with pics: http://www.lily.fi/blogit/halo/fiini-mochajaatelo

DÉLICE GOURMAND SIMPLE

Végétalienne et nomade que je suis, il y a quelques principes auxquels  je tiens dans ma nourriture que voilà: frais, simple, vegan et préparé sans électricité aussi souvent que possible.

Pour ce qui est des gourmandises, je succombe à la tentation et j’agrippe volontiers au blender électronique. 😀

J’étais émerveillée par cette recette gourmande, car pour faire de la crème glacée crue, on n’a même pas besoin d’une turbine à glace! Et on obtient une glace succulante et même onctueuse!

Pour la préparation, on a besoin de quelques petites minutes, d’un blendeur, d’un congélateur et de ces ingrédients:

250 ml de crème de coco

50 ml de sirop d’agave (ou d’érable)

1 bonne c. à soupe de café soluble bio.

On mixe tout, on fait tourner le blender et on verse le tout dans un récipient pour congeler pendant 3 heures. En attendant, on pense à autre chose! 😀

On sort la glace une demi-heure avant de la servir. On rajoute quelques baies de belles couleurs vives pour rafraîchir le mélange à la fois doux et amer.

Voici le lien pour la recette originale non-végétale (que j’ai modifiée juste pour la partie sucrée)  de Hannamari Rahkonen avec des photos pour vous donner une idée: http://www.lily.fi/blogit/halo/fiini-mochajaatelo

RAAKAJÄDEE

Vegaanina ja nomadina ruokaan liittyvät toiveeni tiivistyvät muutamaan periaatteeseen: vegaanista, tuoretta ja simppeliä, mahdollisimman koneetonta valmistusta. Joka kurssipaikalle on turha odottaa esimerkiksi jäätelökonetta. 😀

Tämän raakajätskiherkun valmistaa muutamassa minuutissa, jos löytyy blenderi, pakastin ja nämä ainekset: 250 ml kookoskermaa, 50 ml Agave-siirappia, reilu ruokalusikallinen luomu-pikakahvia.

Sitten vain ainesten reipas pyöräytys blenderissä ja sieltä vaikkapa pakasterasiassa pakastimeen. Muutaman tunnin pakastumisen jälkeen, ota huoneenlämpöön kehkeytymään jätskikauhalle suostuvaksi. Koristele ja mausta fiiliksen mukaan. Esimerkiksi pari marjaa piristää sopivasti tämän karvaan ja kermaisenmakean seoksen värillään ja kirpeydellään.

Makeutusaineen muutoksella Hannamari Rahkosen reseptistä sukeutui vegaaninen. Alkuperäinen Hannamarin resepti löytyy kuvineen täältä: http://www.lily.fi/blogit/halo/fiini-mochajaatelo.

Unbreak your heart

When I was being born I was about to die. Before getting in here. Or out from the other side. I connect my hypersensitivity and my birth, because my body has always been very passionate to live as if it remembered how close the suffocating hands of death are.

As a little girl I could feel in my body when someone else got hurt even a tiny bit. It made really painful waves all over me and I couldn’t easily get over the situations, because my body kept reminding me of them. Now I know it has a name: Mirror-touch synaesthesia. It means that other people’s suffering triggers sensory experiences in me. It’s the same with emotions. When I was a child I always dreamed about taking a bum at home, to give him a bath and new clothes, to heal him and to give him shelter.

Today the hypersensitivity is considered almost a disease. Some people have even get a diagnosis for a disorder: HSP – Highly Sensitive Person. I’m sure we all are highly sensitive in the beginning of life, but our surroundings don’t take it into consideration and we change. We close our eyes. We close our hearts. We stop taking other people’s suffering in and this is how we lose our empathy. But we can come back!

I’ve sometimes felt really upset and awfully bad seeing people crushing mosquitos just for fun, as if these insects were nothing or felt nothing. When there’s a mosquito on my skin, I watch it. I nourish it and it makes me happy. It doesn’t hurt. No need to kill.

This is not ethical for me at first hand, it’s me mirroring the suffering of another living creature. The veganism  and the non-violence of yoga philosophy support my inner feelings. Life is so beautiful in all its forms. For many people it’s easier to love a pet than an insect even though it’s the same life under a different cover. We should never destroy life. We can just watch it, admire it, be one with it.

I  can completely identify with the sentence of Ram Dass: “A moment comes when ‘other’ is no longer other.” Can you make friends with a mosquito next time you meet one? Connect to it? Be one with it? Handle the situation wihtout killing?

 

ON NE VOIT BIEN QU’AVEC LE COEUR..

 

J’estime qu’il y a un lien entre ma hypersensibilité et ma naissance. La mort m’avait mis la main dessus juste avant que je sois née. J’ai dû me battre avec toutes mes forces. Je vois que la pulsation très forte dans mes veines et la passion pour la vie est inversement l’asphyxie que j’ai subie. J’en garde aussi un rappel que la mort est tout le temps présente et nous ouvre la porte quand bon lui semble.

 

Petite fille,  toutes les souffrances des autres se reflétaient dans mon corps. Quand je voyais quelqu’un se blesser, j’avais des douleurs ondulantes un peu partout, comme des vagues qui m’envahissaient. Je restais souvent à digérer ces moments, parce que les vagues ne me lâchaient pas. Aujourd’hui, je sais de quoi il s’agit. Cela s’appelle la Synesthésie tactile-miroir, ce qui veut dire que les sensations et les émotions des autres se répercutent dans le corps de la personne “atteinte” de cette sensibilité. Je me souviens d’avoir regardé les clochards avec beaucoup d’empathie en me disant que je voulais en choisir un pour l’amener chez moi, lui donner un bain, des vêtements propres et lui offrir un lit douillet avec des draps tout frais. En fait, j’ai toujours la même envie! 😀

 

Aujourd’hui, les gens sont diagnostiqués comme hyper-sensible comme s’il s’agissait d’une maladie. Je suis convaincue que nous sommes tous hyper-sensibles à la naissance et dans la petite enfance, mais comme ce n’est pas une caractéristique uniquement positive ou utile dans la société, nous changeons. Petit à petit, nous fermons les yeux. Nous fermons nos coeurs pour ne plus ressentir la souffrance des autres. Mais il existe toujours un chemin de retour, n’est-ce pas?

 

Tout au long de ma vie, j’ai eu des moments où j’ai été ahurie en voyant avec quelle indifférence les gens tuaient des moustiques. Comme si ces petits insectes ne sentaient rien ou ne portaient pas la vie en eux. S’il y a un moustique qui atterrit sur ma peau, soit je le chasse en douceur avec un coup de souffle, soit je le regarde sucer mon sang. Le nourrir, me fait plaisir. Ça ne fait pas mal. Aucun besoin de tuer.

 

Pour moi, ça n’a pas été une question d’éthique au premier lieu, mais plutôt, moi, reflétant et sentant la vie d’une autre créature précieuse. Je ne suis pas arrivée là par les principes du véganisme ou du yoga, mais par mon propre sentiment.  Je comprends que pour beaucoup, il soit plus facile d’aimer un animal domestique qu’un insecte, mais si on regarde bien, si on sent bien avec son coeur, c’est la même vie sous une autre apparence. Nous ne sommes pas censés la détruire. Nous pouvons admirer la beauté de toute vie.

 

Ram Dass a dit: “Il va venir un moment où ‘autre’ ne sera plus autre.” C’est maintenant? La prochaine fois, quand un moustique te dira bonjour, tu lui permettrais de continuer sa vie?

 

SYDÄN PAIKOILLEEN

Meinasin kuolla juuri ennen syntymääni. En päässyt ulos, vaikka kehoni tiesi elämän suunnan. Uskon, että yliherkkyyteni on yhteydessä tähän alkuun, jossa koko elimistöni kamppaili jonkun aikaa suuressa hädässä. Kehoni muistissa on kuoleman kuristavat kädet.

Pienenä tyttönä koin usein ilkeää vihlontaa, kun näin jotakuta toista sattuvan. Tunsin kehossani kivun pyörteitä enkä voinut unohtaa näkemääni, koska pyörteet palasivat muistuttelemaan siitä. Nykyään tälle on nimi: peilisynestesia. Sillä tarkoitetaan kokemusta siitä miten toisen ihmisen fyysisen kärsimyksen tai tunteet voi kokea omassa kehossaan.  Lapsena kuvittelin puliukkoja katsoessani miten mukavaa olisi viedä sellainen kotiin ja antaa kylpy, puhtaat vaatteet ja puhdas peti.

Nykyisin tällainen herkkyysaste löytyy persoonallisuustyyppikategoriassa nimellä ‘erityisherkkä’. Olen tavannut vain “erityisherkkiä” lapsia ja siitä päättelen, että me kaikki olemme alun alkujaan äärimmäisen herkkiä. Kun emme saa sille ympäristöstä ymmärrystä ja hyväksyntää, menetämme sen. Sydämemme ei tunne enää samalla tavalla, koska se vaatisi myös toimintaa herkkyytemme mukaisesti. Sydämen mukainen toiminta vaatisi erottumista muista. Me sokeudumme vähitellen muiden hädälle. Voimme kuitenkin antaa herkkyydellemme uuden mahdollisuuden!

Minusta on aina tuntunut pahalta katsoa miten ihmiset läiskivät hyttysiä kuoliaaksi, joko vain välinpitämättömyyttään tai sitten jopa silkasta listimisen ilosta. Olen katsonut ihmeissäni miten jotkut voivat lopettaa toisen olennon elämän tuntematta mitään. Kun omalle iholleni pysähtyy hyttynen, joko puhallan sen matkoihinsa tai annan sille huomioni. Imetän sitä verelläni. Hyttysenpisto on todellakin vain hyttysenpisto. Se ei satu. Hyttysen voi myös antaa elää.

Tämä ei ole minulle ollut alunperin eettinen kysymys, vaan olen toiminut sen mukaan mitä kehoni on peilannut toisesta.  Sisäänrakennettu elämän kunnioittamisen periaate vegaaniudessa ja joogassa on minulle täysin ymmärrettävä oman sisäisen kokemukseni kautta. Elämä on ihme. Haluan ihastella sitä sen monissa eri muodoissa. Ymmärrän, että joillekin lemmikkieläimen rakastaminen on helpompaa kuin vaikkapa itikan, mutta loppujen lopuksi kyseessä on sama elämä eri paketissa.

Ram Dass on sanonut: “Se hetki koittaa, jolloin ‘toinen’ ei olekaan enää toinen.” Seuraavan kerran kun itikka istahtaa läheisyyteesi, voitko ottaa sen vastaan? Voitko antaa sen jatkaa elämäänsä?

* Mathilde *

CAN YOU SEE?

IS IT THE AQUARIUM YOU SEE?

I believe the yoga practice takes us  in a deeper level in ourselves if during the physical practice we really concentrate our mind’s attention to what we do and feel. This ability of concentration will constantly improve our consciousness in regard to our thoughts. The surface will naturally remain, but then it’s there to reflect our deeper self to the outside world.

What is depth in a human being? It’s something beyond the mind. The mental layer in us varies according to the past of each and everyone. Whenever we get out of thinking, we are directly connected to and directly concerned with the reality. What is the reality? The children could show us. It’s life without the filter of our minds.

Our senses send information to the brain. What  we see and feel then depends enormously on how we handle this information with our mind. Our mind usually deals with it  by interpreting it through our past experiences. Except if we have trained our consciousness to see that also the mind is just a layer in us. It’s like a film we watch. We can see the film and the reality.

We were talking with my dear vegan friend, Elisa, about how we see e.g. an aquarium.  We agreed on that the eyes see the aquarium and the heart sees the fishes. When you see the fishes, you won’t create a jail for them just to have some entertainment for yourself. That’s where the veganism begins. You can feel it in your heart.

C’EST TON COEUR QUI DÉCIDE?

Je suis convaincue que même la pratique physique du yoga nous fait découvrir notre centre, si elle est faite dans une concentration mentale où nous étudions ce que nous ressentons et où nous améliorons constamment la conscience à l’égard des mouvements mentaux – pour nous élever au-dessus d’eux. Cela ne veut pas dire que la partie superficielle disparaisse. Elle sera toujours là aussi.

Qu’y-a-t’il au-delà de la surface? À cause de notre passé à nous, nous voyons tous les choses différemment les uns des autres avec cet outil qu’on appelle le mental. Si jamais nous réussissons à nous élever sur cette couche, nous ne serions plus dans cette couche superficielle où toute l’information est interprêtée par rapport à nos expériences antérieures. Nous serions directement connectés à la réalité et directement concernés par elle. Quelle est cette réalité? Tous les enfants y vivent. Tout ce qui n’est pas teint par notre mental est pur et réel, c’est-à-dire la réalité.

Les sens nous donnent de l’information et notre mental l’interprète. Souvent tout ce que nous voyons et ressentons dépend de notre passé. Le mental est rapide, trop rapide,  à moins que notre conscience soit là pour voir et la réalité et ce que nous montre le film créé par notre mental. Nous avons tous la possibilité de nous élever au-dessus de notre mental à force de pratiquer la méditation régulièrement.

Avec une  chère amie végétalienne, Elisa, nous parlions récemment de ces couches en nous. Nous étions d’accord par exemple sur le fait que les yeux et le mental voient l’aquarium. Le coeur voit les poissons. Une fois arrivé là, lorsque le coeur nous montre la réalité, nous ne pouvons plus garder les poissons en  captivité pour notre propre plaisir. Là, commence probablement la vie vegan.

NÄETKÖ AKVAARION?

Uskon  joogaharjoittelun vievän ihmistä koko ajan syvemmälle itsessään, jos fyysinen harjoitus tehdään  keskittäen tehokkaasti mielen huomio omiin tuntemuksiin ja tunteisiin ja  parannetaan jatkuvasti tietoisuutta hienoimmistakin mielenliikkeistä. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö pinta olisi aina myös läsnä.

Mitä  syvyys sitten on? Minä näen, että koska meidän kaikkien mieli on omanlaisensa omien taustojemme vuoksi ja jos pääsemme siitä ulos, emme ole enää siinä pintatasossa, jossa mieli ottaa maailmaa vastaan menneiden kokemusten valossa. Olemme kosketuksissa todellisuuden kanssa. Mikä sitten on todellisuus? Siihen voi vastata lapsikin. Tai ehkä nimenomaan lapsi. Se mikä ei ole mielen värittämää, minkä koemme suoraan.

Meillä on aistit, jotka välittävät tiedon aivoillemme. Se mitä näemme ja tunnemme riippuu monesti menneistä kokemuksistamme, koska mielemme ehtii tulkita tilanteita ja tekee niin, ellei tietoisuutemme ole jo harjaantunut näkemään mielen liikkeitä omana filminauhanaan. Meillä on kaikilla mahdollisuus kuitenkin ottaa tietoa ja kokemuksia vastaan suoraan eli ilman mielen väliintuloa.

Rakkaan vegaaniystäväni Elisan kanssa puhuimme taannoin siitä miten mieli näkee akvaarion, sydän näkee kalat. Sitten kun näet kalat, et voi etkä halua enää kahlita elämää omaksi viihdykkeeksesi. Siksi veganismi. Kun sydän on valmis.

My daughter Neletta and a dying foal in Mysore, India.

Vegans go fishing

During my yoga workshop, I was staying in my friends’ house. The father and the son left to countryside to do some fishing. A vegan daddy wouldn’t teach how to kill animals. This is how the vegans fish:  With a  wooden stick and a piece of rope you make a fishing rod. You throw some pieces of dried bread to the lake. Then you just wait for the fishes to come for dinner. You watch them and let them live. So sweet and so meditative! 😀

Pendant mon stage de yoga, j’ai été hébérgé chez mes amis. Le soir, le père et le fils sont partis à la pêche à la campagne. À la pêche vegan. Le père vegan n’enseigne pas à son fils à tuer les animaux. Les vegans pêchent comme ça: Pour la canne à pêche, on prend un batonnet de bois et on y attache un bout de corde. On jette quelques petits morceaux de pains dans le lac et puis, on attend. Les poissons vont pas tarder à s’approcher. On peut les regarder de tout près et les laisser vivre. C’est beau et méditatif. Ça crée un vrai lien avec la nature. Essayez-le cet été!

Majoituin kurssini ajaksi ystäväperheeseen Tampereella. Isä ja poika lähtivät viettämään iltaa mökille kalastuksen merkeissä. Vegaani-isä ei tietenkään opeta pojalleen miten kaloja tapetaan. Vegaanit kalastavat näin: Tehdään onki  oksanpätkästä ja  narusta. Ripotellaan järveen muutamia pieniä leivänpalasia. Heitetään naru veteen ja sitten vain iloitaan, kun kalat tulevat syömään. Niitä voi katsella ja ne voi jättää henkiin. Miten rauhoittavaa ja paratiisillista.