Detaching every second

For me the yoga practice and the dance have both been a way of deep self-reflection all along the years. They’ve also been the way to learn how to purify my energy and how to express my life in a more sublime way. In dance contrary to the yoga practices I’ve appreciated the speed of succession of movements. When you don’t have time to manipulate anything, the truth is immediately visible. The truth which shows the amount of freedom or restrictions in the energy of the body.

In order to dance with art, flow and beauty, what counts is that the muscles we don’t need to move or to hold a position, relax. This is how the energy gets concentrated in the center of the movement and all the rest is built around and from this center. Easily we try to carry the same center of gravity from one moment to another even when all the coordinates have already completely changed, because these moves and moments last sometimes only a fraction of a second. The next moment we need immediately a new center to support the body. Usually it’s not easy to detach from the previous moment. Even our body expresses attachment. It can’t let go, but identifies with something that doesn’t even exist anymore.

If we are not against the natural movement of the body, the body adapts to the situation and finds a new balance. When we don’t trust our body can do things without our mental control, we create a balance on our own, one with tension. We create a center that is in a wrong place and we create more obstacles against the natural flow. We think our head knows better than our body. I feel it’s worth allowing the body to find new ways of being and doing with no control of mind – just the witnessing awareness.

DÉTACHMENT À CHAQUE SECONDE

Le long des années, la pratique du yoga et la danse ont été pour moi deux outils pour une auto-réflexion profonde. Ils m’ont permis de purifier mon énergie et ils m’ont appris comment exprimer ma vie d’une façon fine et exquise. Dans la danse, j’ai apprécié la rapidité dont s’exécutent les pas et se déroulent les chorégraphies. Lorsque nous n’avons pas le temps de manipuler quoi que ce soit, la vérité est visible sur le champ. La vérité qui montre soit la liberté soit les restrictions de l’énergie dans le corps.

Pour pouvoir danser avec élégance, fluidité et beauté, ce qui compte, c’est la détente dans tous les muscles et tissus qui ne sont pas engagés pour faire un mouvement ou pour tenir une posture. De cette manière, l’énergie se condense au centre du mouvement et le reste s’organise autour de ce centre. Facilement, nous essayons de transposer le même centre de gravité d’un moment à l’autre même quand les coordonnées ont déjà complètement changé. Souvent, tout change du point de vue de gravité en une fraction de seconde et notre mental ne suit plus. Nous avons besoin d’un nouveau centre pour retrouver l’équilibre dans une autre position. En général, il nous est difficile de nous détacher du moment précédent. Même notre corps s’attache continuellement. Il ne peut pas lâcher prise, mais s’identifie avec quelque chose qui n’existe même plus.

Si nous ne sommes pas contre le mouvement naturel du corps, le corps s’adaptera à la situation et trouvera un nouvel équilibre. Mais lorsque nous n’avons pas confiance en notre corps, qu’il se débrouille tout seul et sans notre côntrole mental, nous créons un équilibre à nous, celui avec de la tension. Ainsi nous créons un centre qui est forcé qui forme plus d’obstacles contre un flow naturel. Nous sommes convaincus que notre mental sait mieux que notre corps. Ça vaut pourtant le coup d’essayer de trouver des moyens d’être et de faire physiques sans le côntrole mental – avec juste l’observation et la conscience.

IRROTTELUA

Minulle joogaharjoittelu ja tanssi edustavat molemmat syvää itsetutkiskelua ja elämänvoiman ilmaisemista jalostetusti sekä myös tämän energian jalostamisen opettelua. Tanssissa olen kokenut arvokkaksi itsetutkiskelun kannalta muun muassa sen, että tapahtumat etenevät vauhdilla – toisin kuin joogaharjoituksissa. Ei ole aikaa manipuloida mitään. Totuus tulee esiin heti. Totuus, joka näkyy ja tuntuu joko energian ja liikkeen vapautena tai rajoittuneisuutena.

Tanssin ergonomian ja estetiikan kannalta on aina merkitystä sillä, että kaikki, todellakin kaikki se rentoutuu, mitä ei liikkeen luomiseen tai ylläpitoon tarvita. Energia keskittyy johonkin kohtaan kehoa ja muu rakentuu energiakeskittymän ympärille ja suhteessa siihen. Nämä liikahdukset ja hetket voivat toisinaan sisältyä sekunnin murto-osaan ja siksi yhden asennon tai liikkeen energiakeskittymä siirtyy huomaamatta usein seuraavaan hetkeen, jolloin kaikki onkin jo aivan toisin. Tarvitaan välittömästi uusi painovoiman keskus, joka toimii tukena ja josta kaikki liike voi syntyä. Mutta meidän on vaikeaa päästää irti. Kehommekin ilmaisee tätä takertumista eikä pääse irti edellisestä hetkestä, vaan samastuu johonkin, jota ei enää edes ole.  

Keho tietenkin mukautuu ja löytää uuden tasapainon, ellemme ole jotenkin luonnollista kehon liikettä vastaan. Silloin kun emme luota siihen, että kehomme osaa, luomme omilla keinoillamme tasapainon,  jännittyneen tasapainon. Näin tulemme luonnon esteeksi omalla kontrollillamme. Luulemme päämme olevan viisaamman kuin kehomme. Kannattaa kokeilla mitä tapahtuu, kun antaa kehon viedä ja löytää ja tietoisuuden vain seurata tapahtumia.

pilvenhattarat

Learning love, teaching love

I found my earthly paradise in Paris. A paradise in general, but especially a paradise of dance. The dynamicity and the beauty of the city contribute to the great energy of the classes, but my heavenly feelings are mostly thanks to my fantastic teachers. The presence of each and every teacher I have is electric and electrifying. Their inner freedom affects me profoundly and is synonym of love for me.

The maestros in dance are like the yoga gurus in yoga. They show us how to discover new potential in ourselves. They make us transparent and that’s what transforms us and reveals our soul. In dance classes you can see dancers who are criticizing themselves all the time. They are watching a film of their ideal self inside their minds and that makes them tense and unhappy. They are not living their body, but the film. In the yoga world I can quite often see unhappy faces, competing minds, tense bodies, serious people. That’s where I feel that people have got lost with their practice. If you don’t love yourself, what’s left? Self-suffiency. The teacher can be in the same world: criticizing and being too demanding and strict instead of loving and making students grow in joy. The real maestros and gurus see through us, the obstacles we create and they can stop the film we’re watching.

Yves Casati, one of my ballet teachers has a presence which makes me immediately feel myself lighter. He shows up and I feel dancing inside. I can feel my energy expanding and re-directing itself. In the beginning of the class Maestro Casati tells us to look at our hand with love and to move it with love. It doesn’t mean pretending love, we need to find it for real. Without that, why would we even danse? Why would we repeat movements with our body if we don’t feel anything? “Show your love!”, he tells us.

When the joy is gone, the body is tense and heavy and we become its prisoners. When we practice with effort, there’s no love. When we practice with love, there’s actually no effort. This is valid in yoga, in danse, in anything. When there’s a profound joy and freedom in us, our body is carried by it and it can express itself naturally. An effort then becomes meaningless, the energy is enough to do miracles. What I find personally fabulous is that almost every time I leave a dance class, I’m transformed, I’m a new person. I’m something more than I was before the class.

The best teachers for me are those who love. Those who love life and want to transmit this love to others. No matter actually if it’s the love through painting, dancing or yoga, but without love and freedom nothing really matters! If you find love and joy, then your practice is love and joy. The thing is to learn to love yourself and to learn to express it. To be touched by new openings and take them to your life. Dance for me is showing my love for my life. The yoga practice keeps my channels open to express that love.

APPRENTI AMOUR

J’ai trouvé mon paradis terrestre à Paris. Un paradis tout court, mais plus spécialement, un paradis de danse. L’entrain et la beauté de la ville contribuent évidemment à l’énergie magnifique des cours, mais c’est surtout grâce à mes professeurs fantastiques que j’y vis des moments sublimes. La présence de chacun d’eux est électrique et électrisante. Leur liberté intérieure me touche profondément et est le synonyme de l’amour pour moi.

Les maîtres de danse ont le même rôle dans la danse que les gourous en yoga. Ils nous montrent comment trouver notre vrai potentiel. Ils nous rendent transparents et ceci faisant, ils nous transforment et révèlent notre âme. Dans les cours de danse, il y a toujours quelques danseurs qui se critiquent continuellement. Ils se projettent un film à l’intérieur de leur moi idéal et cela les rend mécontents d’eux-mêmes. Ils ne vivent pas leurs corps, mais le film. Dans le yoga, je peux voir la même chose de temps en temps: des visages maussades, des mentaux pleins de compétition, des corps tendus, des gens sérieux. C’est là, que je me dis que les gens se sont perdus dans leur pratique. Si nous ne nous aimons pas, qu’est-ce qui nous reste-t-il? La prétention? Le professeur peut partager la même mentalité où il n’encourage pas le progrès des élèves par la joie. Les vrais maîtres et gourous voient à travers nous, ils comprennent les obstacles que nous crééons pour nous-mêmes et ils ont la capacité d’arrêter le film que nous sommes en train de regarder.

Yves Casati, un de mes professeurs de danse classique, a une présence tellement impressionnante que je me sens immédiatement plus légère en le voyant. Il apparaît et la danse commence à l’intérieur de moi. Je peux sentir une expension et une nouvelle organisation dans mon énergie. Au début du cours, maître Casati nous dit de regarder notre main avec amour et de la bouger avec amour. Ceci ne veut absolument pas dire qu’il faille prétendre cet amour, nous devons le trouver en nous pour de vrai. Sans l’amour, pourquoi danserions-nous? Pourquoi répéterions-nous des pas si nous sentons rien? “Montrez votre amour!”, il nous rappelle.

Quand il n’y a pas de joie, le corps est tendu et lourd et nous devenons ses prisonniers. Lorsque nous pratiquons avec beaucoup d’effort, il n’y a pas d’amour. Lorsque nous pratiquons avec de l’amour, il n’y a pratiquement pas d’effort. Cela est vrai en yoga, en danse, en presque tout ce qu’on fait. Quand il y a une joie profonde et une liberté en nous, notre corps est porté par cette joie et il peut s’exprimer dune façon naturelle. Là, l’effort devient superflu, car l’énergie elle-même nous fait faire des miracles. Ce que je trouve personnellement fabuleux, c’est qu’à chaque fois que je sors d’un cours de danse, je suis transformée, je suis une nouvelle personne. Je suis quelque chose de plus que je n’étais avant la classe.

Les meilleurs professeurs pour moi, ce sont ceux qui ont de l’amour. Ceux qui aiment la vie et qui veulent transmettre cet amour aux autres. Que ce soit à travers la peinture, la danse ou le yoga, ça n’a pas d’importance, mais sans amour et liberté rien n’a vraiment d’importance. Quand nous trouvons la joie et l’amour, notre pratique n’est que de la joie et de l’amour. Nous devons apprendre à nous aimer et à l’exprimer. À trouver de nouvelles possibilités et à les embrasser. La danse pour moi est avant tout le moment de montrer combien j’aime la vie. La pratique du yoga m’aide à maintenir ouvert tous les canaux pour exprimer cet amour pleinement.

RAKKAUDEN OPETTELUA

Löysin Pariisista oman maanpäällisen paratiisini. Kaiken muun autuuden ohella, Pariisi on minulle myös tanssiparatiisi. Kaupungin dynaamisuus ja kauneus toki heijastuvat myös tanssituntien tunnelmiin, mutta omat taivaita hipovat olotilani luen suurimmaksi osaksi fantastisten opettajieni ansioksi. Heidän jokaisen läsnäolo on sähköistä ja sähköistävää. Heidän sisäisen vapautensa suuruus koskettaa minua syvästi ja herättää minussa valtavan rakkauden.

Tanssimaestroilla on tanssin piirissä sama rooli kuin guruilla joogassa. He näyttävät meille todellisen potentiaalimme. Tekemällä meistä läpinäkyviä he saavat meissä aikaan muutoksen ja sielumme kukoistamaan. Tanssitunneilla tapaa toisinaan tanssijoita, jotka ovat jatkuvassa itsekritiikin tilassa. He näkevät mielessään kuvan ideaaliminästään ja se tekee heistä jännittyneitä ja onnettomia. He eivät eläkään kehoaan, vaan tätä kuvaa. Joogan parissakin näkee monesti äreitä ilmeitä, kilpailuhenkistä mieltä, jännittyneitä kehoja ja ylipäätään vakavia ihmisiä. Minusta tuntuu, että silloin ihmiset ovat eksyksissä harjoituksensa kanssa. Jos emme rakasta itseämme, mitä jää jäljelle? Itsetyytyväisyys ehkä. Opettaja voi olla ihan samassa maailmassa, kritisoida ja olla tiukka sen sijaan että olisi rakastava ja antaisi oppilaiden kasvaa ilon kautta. Todelliset mestarit näkevät lävitsemme ja havaitsevat ne esteet, joita itse luomme tiellemme. Heillä on myös kyky pysäyttää mielessämme pyörivä filminauha.

Erään suosikkibalettiopettajani, Yves Casatin, läsnäolo saa minut välittömästi tuntemaan itseni kevyemmäksi. Kun hän ilmestyy paikalle, tunnen tanssin alkavan sisälläni. Energia laajenee ja ojentuu uudella tavalla kehossani. Aina tuntien alussa Maestro Casati muistuttaa meitä siitä, että varmasti seuraamme kättämme rakastavalla katseella ja liikutamme sitä rakkaudella. Se ei todellakaan tarkoita rakkauden esittämistä, vaan aidon tunteen täytyy löytyä sisältämme. Ilman rakkautta, miksi edes tanssisimme? Miksi toistelisimme liikkeitä, jos emme tunne mitään? “Näyttäkää rakkautenne”, hän vaatii.

Kun meistä puuttuu ilo, keho on jäykkä ja raskas ja meistä tulee sen vankeja. Kun harjoittelumme on ponnistelua, ei rakkaus pääse esiin. Ja kun taas harjoittelumme lähtee rakkaudesta, ponnistelua ei tarvita. Tämä pätee joogaan, tanssiin, oikeastaan kaikkeen. Kun sisällämme on syvä ilo ja vapaus, se kantaa kehoamme ja ilo puhuu sen kautta. Ponnistelulla ei ole enää mitään sijaa, koska pelkkä energiamme riittää ihmeiden aikaansaamiseen. Henkilökohtaisesti koen, että on käsittämätöntä miten jokaisen tanssitunnin jälkeen olen uusi ihminen. Olen aina enemmän kuin mitä olin ennen tuntia.

Minulle parhaat opettajat ovat niitä, jotka rakastavat. Niitä, jotka rakastavat elämää ja haluavat jakaa sitä muille. Sillä mitä opetetaan, ei ole niin väliä, mutta taas ilman rakkautta ja vapautta millään ei oikeastaan ole väliä. Kun löydämme rakkauden ja ilon, harjoittelumme on rakkautta ja iloa. On tärkeää oppia rakastamaan itseään ja löytää sen ilmaisemiselle kanavia. Löytää uusia mahdollisuuksia ja ottaa ne vastan omassa elämässä. Minulle tanssi on se minkä kautta voin ilmaista väkevimmin rakkauteni elämää kohtaan. Joogaharjoittelu pitää kanavani auki siten, että rakkauden kokonaisvaltainen ilmaiseminen on mahdollista.

11948184_10206181225722766_551149221_n

Behind this door – love. ❤

Resonating places

When I once visited the official website of the Actors Studio (http://theactorsstudio.org/), what touched me particularly was this quote of Lee Strasberg:

“There are actors all over the world (who) regardless of their circumstances, professional or personal, regardless of whatever difficulties they are facing, whatever problems or changes– there is one thing they can rely on & that is that 11 o’clock on Tuesday and Friday mornings come rain, shine, snow, or what have you there is a session in the Actors Studio. And the fact that actors can count on that, that they know that that exists, can help them get through.”

I made a connection with two similar, life-changing places I know, one in Paris, France, the other in Mysore, India.

At my twenties I found my way by chance to the Centre de danse du Marais, to a magnificently beautiful dance center in Paris which walls echo all different musics of the world. I found love. I was speechless by the experience in the ballet classes with the pianist surrendering to his music, a passionate atmosphere in general and the teacher: Frédéric Lazzarelli (http://www.dansefredericlazzarelli.fr/). Those mornings at the bar, sun shining through the window shutters, the pianist getting ready for us and then in one second, the start. And then there’s nothing else, but the dance, concentration, sweat, the body surrendering to the music and the intensive energy of Paris around us. It was more I ever expected to have in life. And it was something I couldn’t never really forget when I got back home to Finland.

These memories meant that when the whole body, the heart, the whole being had been submerged in this joy it went on being submerged in it. I was connected to this LOVE. This overwhelming joy carried me through many hard moments. When I was in my deepest anxiety, I had one light: My teacher in Paris. I thought I had lived my happiest moments in life, but life got me back again, decades later. And there he is, my teacher, like he used to be, always inspired, inspiring, with great sense of humour and love for life. The dancers from all over the world come back and Frédéric remembers them all.

When I first got to Mysore and I saw Guruji (Sri K Pattabhi Jois), I guess the feeling that went through me was this: He IS here. He’s always been here. He will be here forever. He had such a calmness in him, that it stopped all worries in me. In the afternoons, he would just sit down in the hall with his Indian paper and answer the questions of the students. He just were there with his heart. For others.

When I left India after my first trip, I felt I had visited another planet or that it was just a dream. I couldn’t tell much about my trip. I was overwhelmed by the love of Guruji. All my cells had been touched by a new vibration.

Even if in life only the change is certain, when we meet people who are steady, who don’t change with circumstances, not with fame, money, who just keep on doing what they love, it gives us faith and strength to go through many hard times even when we are far away from them. What I find unique in these places and these people is their availability and their steadiness. It’s really priceless. Today so few people are really available and very few have faith. These rare people give sense to life to others and nourish at least tens of thousands of people around the world from distance.

11903326_10206096270598941_1046260521_n
Centre de Danse du Marais | Actors Studio | Guruji helping a student & Anne in Kapotasana in Mysore

RÉSONANCE DES LIEUX

Une fois que j’ai visité le site officiel de Actors Studio (http://theactorsstudio.org/), ce qui m’a particulièrement touché, c’était la citation de Lee Strasberg:

“There are actors all over the world (who) regardless of their circumstances, professional or personal, regardless of whatever difficulties they are facing, whatever problems or changes– there is one thing they can rely on & that is that 11 o’clock on Tuesday and Friday mornings come rain, shine, snow, or what have you there is a session in the Actors Studio. And the fact that actors can count on that, that they know that that exists, can help them get through.”

dont je donne une traduction libre ici:

“Partout dans le monde, il y a des acteurs qui peuvent en toutes circonstances, professionnelles ou personnelles, et malgré toutes les difficultés, tous les problèmes ou changements qu’ils rencontrent, se fier à ce que tous les mardi et vendredi à 11h00 dans la matinée, qu’il pleuve ou qu’il neige, une séance aura lieu à Actors Studio. Et le fait que les acteurs puissent compter sur cela, le fait qu’il sachent que cela existe, peut les aider à surmonter les obstacles dans leur vie. ”

Cela m’a évoqué deux endroits similaires, transformateurs que je connais. L’un à Paris et l’autre à Mysore, en Inde.

Lorsque j’avais vingt ans, par chance, mon chemin m’a menée au Centre de danse du Marais, un centre magnifique d’une beauté extraordinaire dont les murs renvoient des musiques de toutes les cultures du monde. C’est là que j’ai trouvé l’amour. J’étais épatée par mon expérience dans les cours de danse classique avec un pianiste qui s’adonnait à la musique, l’atmosphère en général et le professeur: Frédéric Lazzarelli (http://www.dansefredericlazzarelli.fr/). Les matins à la barre, le soleil se filtrant entre les volets, le pianiste se préparant pour notre cours et puis, en une seconde, le commencement. Et puis il n’y a rien d’autre que la danse, la concentration, la transpiration, le corps qui s’unit avec la musique et l’énergie de la ville des lumières autour de nous. C’était beaucoup plus beau que j’avais jamais pu m’attendre dans ma vie. Et c’était aussi quelque chose d’inoubliable.

Ces souvenirs étaient spéciaux. Comme le corps et le cœur entiers avaient été submergés de joie, ils continuaient à en être submergés. Je restais connecté à cet amour. Cette joie me portait dans mes moments difficiles. Dans l’anxiété la plus sombre, j’avais un rayon de lumière: mon professeur à Paris. Alors que je pensais déjà avoir vécu les meilleurs moments de ma vie, la vie m’a placée à Paris de nouveau, des décennies plus tard. Et il est là, mon professeur chérissime, comme il a toujours été, inspiré, inspirant, avec beaucoup de sens de l’humour et l’amour pour la vie. Les danseurs du monde entier reviennent à ces cours et lui, il se souvient de tout le monde.

Quand je me suis rendue à Mysore pour la première fois et que j’ai vu Guruji (Sri K Pattabhi Jois), je pense que ce que j’ai ressenti, c’était ça: Il EST ici. Il a toujours été ici. Il va continuer à être ici pour toujours. Il avait un tel calme que tous mes soucis se sont envolés. L’après-midi, il s’assayait dans le hall du shala avec son journal et il répondait aux questions des élèves. Il était tout simplement présent avec son énorme cœur. Présent et disponible pour les autres. Lorsque je suis repartie, je sentais comme si j’avais visité une autre planète ou si ce n’était qu’un rêve. Je ne pouvais pas raconter grand chose de mon voyage. J’étais envahie par l’amour de Guruji. Toutes mes cellules avaient été touchées par une nouvelle vibration.

Même si dans la vie, la seule chose certaine, c’est le changement, lorsque nous rencontrons des gens stables qui ne changent pas avec les circonstances, ni avec la célébrite ou la richesse, ceux qui persévèrent dans ce qu’ils aiment faire, ça nous donne une foi et une force de traverser des périodes moins faciles dans la vie même quand nous sommes loin d’eux. Ce que je trouve unique dans ces gens, c’est leur disponibilité et leur engagement. C’est des qualités précieuses. Aujourd’hui, peu de gens sont disponibles et peu de gens s’engage vraiment. Les rares personnes qui possèdent ces qualités, donnent un sens dans la vie pour les autres aussi et nourrissent au moins des dizaines de millliers de gens à distance dans le monde entier.

323877_2336896034999_1982914514_o (2)
Anne in Centre de Danse du Marais in 1988

PAIKKOJEN KAIKUJA

Kun kerran kävin tutkimassa Actors Studion nettisivuja (http://theactorsstudio.org/), minua kosketti erityisesti tämä Lee Strasbergin sitaatti:

“There are actors all over the world (who) regardless of their circumstances, professional or personal, regardless of whatever difficulties they are facing, whatever problems or changes– there is one thing they can rely on & that is that 11 o’clock on Tuesday and Friday mornings come rain, shine, snow, or what have you there is a session in the Actors Studio. And the fact that actors can count on that, that they know that that exists, can help them get through.”

jonka suomennan tähän vapaasti:

“Näyttelijöillä eri puolilla maailmaa, riippumatta henkilökohtaisista tai ammatillisista olosuhteista ja riippumatta myös vaikeuksista, ongelmista tai muutoksista, joita he saattavat kohdata, on yksi asia, johon he voivat turvautua. Se, että joka tiistai ja perjantai kello 11.00 aamupäivällä, satoi tai paistoi, tai mitä ikinä tapahtuikaan, Actors Studiolla pidetään tunti. Yksin tämä tieto ja luottamus tähän pysyvyyteen voi auttaa näyttelijät ongelmatilanteiden läpi.”

Minulle tuli näistä olosuhteista välittömästi mieleen kaksi samantyyppistä itseäni ravistellutta paikkaa. Yksi on Pariisissa ja toinen Intian Mysoressa.

Parikymppisenä löysin tieni sattumalta pariisilaiseen suurenmoisen kauniiseen tanssikeskukseen, Centre de danse du Marais’hin, jonka seinät kaikuvat kaikkia maailman eri musiikkilajeja. Siellä tunsin rakkauden. Olin kokemuksestani täysin mykistynyt. Balettitunnit, joissa musiikilleen antautunut pianisti, intohimoinen tunnelma ja opettaja: Frédéric Lazzarelli (http://www.dansefredericlazzarelli.fr/). Aamut balettitangon äärellä, ikkunaluukkujen välistä siivilöityvä aurinko, pianisti valmistautumassa keskittyneesti meitä varten ja sitten yhdessä sekunnissa kaikki starttaa eikä ole enää muuta kuin tanssi, virtaava hiki, keho, musiikki ja Pariisin intensiivinen energia ympärillämme. Kaikki se mitä Frédéricin tunnit tarjosivat minulle oli enemmän kuin olin koskaan elämältä osannut toivoa. Niissä oli jotain mitä en voinut mitenkään unohtaa palattuani koti-Suomeen.

Nämä muistot tarkoittivat sitä, että kun sydän ja koko olemus kerran oli uponnut tähän iloon, ne jatkoivat siinä ilossa uppeluksissa oloa aina muiston palatessa. Olin yhteydessä siihen loputtomaan rakkauteen ja se kantoi minut monien vaikeiden hetkien läpi. Synkimmän ahdistuksen hetkellä muistin valon Pariisissa: opettajani. Kuvittelin jo eläneeni elämäni parhaat hetket nuoruudessani, mutta elämä veikin minut takaisin Pariisiin vuosikymmenten jälkeen. Ja siellä hän edellen oli, rakas opettajani, aivan kuten ennenkin, jokaisena viikon päivänä, aina innostunut, innostava, huumorintajuinen ja rakkaudellinen. Tanssijat ympäri maailmaa tulevat takaisin ja Frédéric muistaa jokaisen.

Kun ensimmäistä kertaa matkustin Mysoreen Gurujin (Sri K Pattabhi Jois) luokse, tunne joka lävisti minut oli jotain tämänkaltaista: Hän ON täällä. Hän on aina ollut täällä. Hän tulee olemaan täällä aina. Guruji oli itse rauhallisuus ja lempeys ja niiden voima taltutti omat huoleni. Iltapäivisin hän tuli lueskelemaan lehteään joogasalin aulaan ja vastaili iloisena oppilaiden kysymyksiin. Hän vain oli. Oli olemassa muille.

Intian matkani jälkeen tuntui kuin olisin käynyt vieraalla planeetalla tai nähnyt vain unta. En osannut kertoa matkastani juuri mitään. Olin Gurujin rakkauden pehmentämä. Kaikki soluni olivat kokeneet uuden värähtelytason ja olivat siitä pökerryksissä.

Vaikka elämässä vain muutos on varmaa, kun tapaamme ihmisiä, jotka ovat vakaita, jotka eivät muutu olosuhteiden mukaan, ei maineen, rahan, vaan jotka jatkavat työtään omalla tavallaan, se antaa meille voimaa sietää vaikeita aikoja, vaikka olemme kaukana heistä. Ainutlaatuista näissä paikoissa ja näissä ihmisissä on heidän vakautensa lisäksi se miten he asettuvat palvelemaan muita. Se on suunnattoman arvokasta. Niin harva nykyään on läsnäolevasti saatavilla ja niin harvalla on usko elämään. Nämä harvinaislaatuiset ihmiset antavat muidenkin elämälle tarkoituksen ja ravitsevat etäisyyksien päästä vähintään kymmeniätuhansia ihmisiä ympäri maailmaa.

Returning to lightness

When I teach beginners in yoga, I start with the breath and immediately after with the excercices to feel how the mula bandha is actually part of the breathing and connected with our energy system. Gradually the students start to feel that the whole body is nourished from the center. At its best the energy expands in the body with the inhalation and comes back to the center with the exhalation. Mula bandha is part of the chakra system and thus it’s part of our everyday life emotions. If we are nervous, angry or excited, the center of the energy has moved away from the mula bandha. For the beginners the Ashtanga yoga practice is a real challenge, because things are not taught separately. How could they be? Finally everything is one and the system functions as one. We need to keep the wholeness of the system in mind as well as practitioners as teachers.

Very often I meet students telling me how much they try to do a good mula bandha. They put an enormous amount of power to keep it, to make it strong. I’m not sure it can work this way. If you create muscular tension, you obstruct the energy flow. The mula bandha is a natural and conscious orientation and control of our vital energy and it’s the center of it also. It helps us to feel the gravity and play with it and it guides us to find our best balance in any asana. It doesn’t feel the same all the time, because it changes according to what we do. Its presence is visible in the grace of the body posture, in the effortlessness of the movement and the justness of emotions. Our inner serenity is greatly due to the right placement of the body and energy balance.

First of all the mula bandha is life flowing and expressing itself freely in our body. Children are a perfect example of this. They have the power of mula bandha, but there’s no tension. Many adults have lost their contact to the earth through the mula bandha and that’s why they are heavy, tense and clumsy. It’s an inner force which manifests itself, when we are free from our past. We need just to tune ourselves to it, that’s all. But the tuning can take years. When we have purified all the negative intentions of our system, when we’ve learned to say no to the impulses that are destructive to ourself or others, what is left, is the mula bandha, natural rhythm and harmony of pure energy. We practice invisible. You practice and one day you will see how it will carry you.

LÉGÈRETÉ RETROUVÉE

Lorsque j’enseigne les débutants en yoga, j’initie les élèves d’abord à la respiration et j’enchaîne avec les exercices permettant de sentir comment le mula bandha fait partie de la respiration et comment il est connecté avec notre systême énergétique. Petit à petit, les élèves peuvent sentir que le corps entier est nourri à partir de son centre. Dans le meilleur des cas, l’énergie s’étend partout dans le corps à l’inspiration et retourne à la source, au centre, à l’expiration. Le mula bandha fait partie du systême des chakras et ainsi de nos émotions de la vie quotidienne aussi. Lorsque nous sommes nerveux, en colère ou excités, notre centre d’énergie s’est déplacé. Pour les débutants, la pratique de l’Ashtanga yoga est souvent un vrai défi, car les choses ne sont pas et ne peuvent pas être enseignées séparément. Finalement tout ne forme qu’un et le systême fonctionne comme une unité. Nous devons travailler vers l’unification du systême aussi bien en tant que pratitiens qu’enseignants.

Très souvent, il m’arrive de rencontrer des élèves qui me disent combien ils essayent de faire ou de tenir le mula bandha. Ils mettent beaucoup d’énergie et ils utilisent beaucoup de force pour être sûrs de l’avoir et de le rende plus fort. Je ne suis pas tout à fait convaincue que ça puisse marcher comme ça. Si nous créons de la tension musculaire, nous obstruons la fluidité de l’énergie et nous perdons notre sensibilité. Le mula bandha tout en étant le centre de notre vitalité veut dire l’orientation et le contrôle naturels et conscients de notre énergie vitale. Il nous aide à sentir la gravité et il nous guide comment jouer avec celle-là et c’est grâce à lui que nous trouvons notre équilibre dans toute asana. Il ne nous donne pas la même sensation continuellement, car il change selon nos actions. Nous pouvons le percevoir dans la grâce de la posture du corps, dans l’aisance du mouvement et la justesse des émotions. Notre sérénité interne dépend beaucoup du placement juste du corps et de l’équilibre énergétique.

À priori, le mula bandha égale la vie qui s’exprime librement dans notre corps. Les enfants en sont un exemple parfait. Ils ont la légèreté et la force du mula bandha, mais ils n’ont pas la tension. La majorité des adultes ont perdu leur contact au sol à travers le mula bandha et c’est pour ça qu’ils sont lourds, tendus et maladroits. Le mula bandha est une force interne qui se manifeste quand nous sommes libres de notre passé. Nous devons trouver comment nous accorder à lui, c’est tout. Mais cet accordage peut prendre des années. Dès que nous avons purifié toutes les intentions négatives de notre systême, dès que nous avons appris à dire non à tous les impulses déstructifs vers nous-mêmes ou les autres, ce qui reste, est le mula bandha, un rythme naturel et harmonieux de l’énergie vitale pure. Nous pratiquons l’invisible. Un jour, nous verrons comment l’invisible nous portera.

PALUU KEVEYTEEN

Kun opetan alkeisoppilaita, aloitan aina hengityksestä ja siirryn siitä havaintoesimerkkeihin, jotka auttavat tuntemaan miten mula bandha on oikeastaan osa hengitystämme ja yhteydessä energiakiertoomme. Vähitellen oppilaat alkavat tuntea miten koko keho saa ravintonsa omasta keskuksestaan. Parhaimmillaan energia laajenee sisäänhengityksessä ja palaa keskukseensa uloshengityksessä. Mula bandha on osa chakra-systeemiämme ja siten se liittyy myös jokapäiväisiin tunteisiimme. Jos olemme hermostuneita, vihaisia tai kiihtyneitä, energian keskus on siirtynyt pois mula bandhasta. Aloittelijoille ashtangajooga on yleensä haasteellista, koska asioita ei opeteta erillisinä. Eikä niitä oikein voisikaan opettaa palasina. Kaikki erilliset osat ja toiminnot meissä muodostavat kuitenkin saumattoman kokonaisuuden ja kokonaisuus toimii lopulta yhtenä yksikkönä. Meidän tulisi pitää se mielessämme niin harjoittelijoina kuin opettajinakin.

Tapaan usein harjoittelijoita jotka kertovat minulle miten he yrittävät pitää mula bandhan sisukkaasti. He laittavat siihen hirmuisesti voimaa saadakseen sen vahvaksi. Itse en ole lainkaan vakuuttunut siitä, että se toimii tuolla tavalla. Jos lisäämme lihasjännitystä, katkaisemme energian virtauksen ja menetämme herkkyyden tuntea. Mula bandha on luonnollista ja tietoista elinvoiman suuntausta ja hallintaa ja se on myös elinvoimamme keskus. Sen avulla osaamme hyödyntää painovoimaa kehossamme ja saamme luontevimman tasapainon asanassa kuin asanassa. Tunne mula bandhasta muuttuu aina sen mukaan mitä teemme. Sen läsnäolon voi tunnistaa siitä, että kehon asento on ryhdikäs, liikkeet ovat sulavia ja tunteemme tilanteisiin sopivia. Mielenrauhammekin juontaa juurensa sekä kehon fyysisestä että energeettisestä tasapainosta.

Mula bandha on ennen muuta elämän vapaata virtausta kehossamme. Lapset ovat tästä täydellinen esimerkki. Heillä on mula bandhasta lähtevä voima, mutta ei jännitystä. Monet aikuiset ovat menettäneet tietoisen yhteyden mula bandhan kautta maahan ja ovat siksi raskaita, jännittyneitä ja kömpelöitä. Mula bandha on sisäinen voimamme, joka ilmenee parhaiten, kun olemme vapaita menneisyydestä. Jotta voisimme ymmärtää sitä kehollisesti, meidän tulee vain pitää fokus siinä ja virittäytyä sitä kohti. Tämä virittäytyminen voi kuitenkin vaatia vuosien harjoittelun. Kun olemme puhdistaneet itsestämme kaikki piilevätkin negatiiviset reaktiomallit, kun olemme oppineet kieltäytymään kaikista tuhoisista tavoista suhtautua itseemme tai muihin, jäljellä on mula bandha, puhtaan energian luonnollinen rytmi ja harmonia. Harjoittelumme on koko ajan näkymättömän kanssa työskentelyä. Emme tarkalleen voi tietää miten ja milloin mula bandha löytyy, mutta yhtenä päivänä se kirkastuu ja voimme tuntea miten se kannattelee meitä.

11791601_10205965647173437_930530259_n

River flowing

We all know that yoga is a lifelong practice and a practice for life. Today it’s often repeated even in yoga slogans that what happens off the mat is more important than what happens on the mat. However what happens on the mat, comes first. The ethical fruit of that conscious bodywork might be collected many years afterwords as it’s the result of several processes in the nervous system. The change in us is not something we can force.

In the beginning Ashtanga yoga is a physical practice. It gradually leads to spiritual results when we learn how to work our mind, emotions and energy through the body. We are listening and discovering the connections between an immense amount of things. We’re tuning ourselves to be open and getting used not to manipulate anything. We learn to recognize life’s flow through us. A river inside. Our nerveous system is purified which means our body will remember more and more vividly the experiences of the past, release the tensions it created and make us receptive to life again.

Dance has been part of my life for 30 years now and it’s something that intensely reminds me as well of my mortality than my potential of now. I practice mostly classical ballet and flamenco, two quite opposite styles. What I see in common to all these three traditions is the possibility of learning how to use our muscles in the best way, of course, but progressively and above all it’s about how to control the energy in our body. These different practices make it possible to experience the gravity and to understand the importance of the Mula bandha in a very particular way – with our body.  To put it in a very simple way: energetically flamenco is about experiencing and showing your strength, ballet about experiencing and showing your lightness and yoga about experiencing the neutrality and not showing (off) anything. All of them offer a different playground, a place where I can enjoy my body’s intelligence in motion or stillness.

The different ways of using the body and its energy not only give constantly access to new facets of our mind and emotions, but extends the experiential field of the whole person. When you feel heavy and you go to a ballet class, it’s a challenge. If you feel vulnerable or weak, flamenco is hard. And when you feel life around you is far toooooooo great, it’s hard to sit down and do the yoga practice. You would like to DO so much and participate in action. You practice to be able to change your mood, your direction, your energy totally and rapidly whenever it’s needed. Yoga shows you the way to come back to neutrality. Perseverance in any practice makes you more flexible in front of a change.   How to contain energy and how to release it? That’s the key to pranic bliss.

LA RIVIÈRE DE NOTRE ENFANCE

Il est bien connu que le yoga est une pratique qui peut durer toute une vie et il est également une pratique pour la vie. Aujourd’hui, même dans les slogans de yoga, nous trouvons souligné le fait que ce qui se passe hors du tapis est plus important que ce qui se passe sur celui-ci. Néanmois, ce qui se passe sur le tapis, est la première chose dans l’ordre. Le fruit éthique qui suit le travail conscient physique peut être collecté des années après, car il s’agit du résultat de plusieurs processus dans le systême nerveux. Ce changement dans notre esprit est quelque chose que nous pouvons pas forcer.

Quand nous débutons la pratique de l’Ashtanga yoga, nous l’apprenons en tant qu’une pratique physique. Petit à petit, nous apprenons à travailler notre mental, nos émotions ainsi que notre énergie dans notre corps et lorsque le corps est purifié pour être un parfait outil, la pratique va donner des résultats spirituels. Nous nous mettons à l’écoute de notre corps et nous découvrons des connections entre d’innombrables choses innommables. Nous apprenons à reconnaître la vie en nous et à nous accorder à elle. Une rivière à l’intérieur de nous. Notre systême nerveux va être purifié, ce qui veut dire que le corps va se souvenir de plus en plus vivement des évènements du passé, il pourra défaire les tensions qu’il a créées auparavant et nous rendre plus disponible à la vie de nouveau.

La danse a fait partie de ma vie plus de 30 ans maintenant. Elle me rappelle toujours aussi bien ma mortalité que mon potentiel du moment présent. Je pratique la danse classique et le flamenco, deux styles assez opposés l’un à l’autre. Je vois que ces trois traditions ont en commun la possibilité d’apprendre comment utiliser nos muscles, bien entendu, mais progressivement et par dessus tout comment contrôler l’énergie dans notre corps. Ces pratiques différentes nous permettent d’expérimenter la gravité et de comprendre l’importance du Mula bandha d’une façon vraiment particulière – avec notre corps. Pour simplifier: sur le plan énergétique, le flamenco est une expérience et une performance de la force du danseur tandis que la danse classique et celle de la légèreté et le yoga celle de la neutralité. Toutes ces disciplines offrent un terrain différent où nous pouvons nous éverveiller devant l’intelligence de notre corps en mouvement ou en immobilité.

Les différentes façons de faire bouger le corps et son énergie non seulement ouvrent de nouvelles voies dans le mental et les émotions, mais elles permettent une extension de toutes les couches de la personne. Lorsque nous nous sentons lourds dans un cours de danse classique, nous devons faire des efforts vers la légèreté. Si nous nous sentons faibles ou vulnérables pendant le cours de flamenco, c’est le contraire. Et lorsque nous sentons que la vie autour de nous est troooooop bien, il est difficile de s’assoir pour faire son yoga parce que nous voudrions tellement participer à la vie à l’extérieur de nous à ce moment-là. Nous pratiquons afin de pouvoir changer notre émotion, notre direction, notre énergie totalement et avec la rapidité quand il le faut. Le yoga nous montrent comment revenir au neutre. La persévérence dans n’importe quelle pratique nous rend flexibles devant les changements de la vie. Comment contenir l’énergie et comment la relâcher? Là, réside la clé de la félicité.

VIERIVÄ VIRTA

Joogaharjoittelu on harjoittelua elämää varten ja siten se voi pysyä työvälineenämme itsemme syvälliseen ymmärtämiseen koko elämän ajan. Tänä päivänä joogasloganit usein toistavat, että se mitä tapahtuu harjoituksen ulkopuolella on joogan kannalta olennaisempaa kuin se mitä tapahtuu joogamatolla. Kuitenkin se mitä matolla tapahtuu on todella olennaista, koska sen laatu määrää siitä mitä muutoksia harjoituksen seurauksena tapahtuu. Eettiset hedelmät korjataan ehkä vuosien tietoisen fyysisen harjoittelun jälkeen, koska kypsyvät monenlaisten hermostollisten prosessien tuloksena. Tätä henkistä muutosta emme voi pakottaa.

Alussa Ashtangajooga on fyysinen harjoitus, joka vähitellen muuttuu henkiseksi, kun opimme miten työstämme ajatuksiamme, tunteitamme ja energiaamme kehomme avulla. Me kuuntelemme kehoamme ja oivallamme valtavia määriä erilaisia yhteyksiä itsessämme. Virittäydymme olemaan auki ja totuttelemme olemaan manipuloimatta mitään. Näin pääsemme syvään yhteyteen suonissamme sykkivän elämän kanssa. Hermostomme puhdistuu eli keho muistaa tuoreemmin ja elävämmin menneisyyden tapahtumia, päästää jännityksiä, joita se on luonut ja näin tekee meistä taas elämälle avoimia.

Tanssi on ollut osa minun elämääni yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Se muistuttaa minua tehokkaasti aina omasta kuolevaisuudestani, mutta myös omasta potentiaalistani juuri nyt. Enimmäkseen harjoittelen klassista balettia ja flamencoa, kahta energeettisesti melko vastakkaista tyyliä. Näen, että näissä kolmessa perinteessä on kaikissa mahdollisuus oppia käyttämään tietenkin lihaksia parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kehittyessään oppia säätelemään energian käyttöä kehossa. Nämä erilaiset harjoitusperinteet antavat mahdollisuuden kokea painovoima ja ymmärtää Mula bandhan merkitys aivan erityisellä tavalla – keholla. Jos nämä kolme lajia pelkistäisi energeettisesti, flamencossa on kyse voiman kokemisesta ja sen näyttämisestä, baletissa keveyden kokemisesta ja näyttämisestä ja joogassa neutraaliuden kokemisesta. Kaikki tarjoavat omanlaisensa pelikentän, jossa voi nauttia kehon älykkyydestä liikkeessä tai paikallaan.

Erilaiset tavat käyttää kehoa ja sen energiaa eivät pelkästään takaa jatkuvaa uutta näkökulmaa ajatuksiimme ja tunteisiimme, vaan ne laajentavat ihmisen koko kokemuskenttää. Kun tunnet itsesi painavaksi balettitunnilla, on ponnistelut tehtävä keveyden aikaansaamiseksi. Jos taas flamencossa olo hauras ja haavoittuvainen, on työskenneltävä voiman eteen. Ja kun sitten tunnet, että elämä ympärilläsi on aivan liiiiiiian mahtavaa, on vaikeaa istua alas ja aloittaa joogaharjoitus. Haluaisit niin osallistua elämään juuri nyt tekemällä jotain. Mutta me harjoittelemme voidaksemme vaihtaa mielialaa, suuntaa, energiatasoamme totaalisesti ja vauhdilla milloin ikinä se elämässä on tarpeen. Jooga opettaa miten palataan takaisin neutraaliin tilaan. Sinnikkyys missä tahansa harjoituksessa tekee meistä joustavia muutosten edessä. Miten pidättää energiaa ja miten vapauttaa se? Siinä on avain energeettiseen autuuteen.

331368_2536324696783_785592129_o

Rapids by Mari Jannela

Aesthetics from the Source

When we practice any traditional dances in dance classes, when we want to learn to dance, we first learn some technique and the basic structure of a class. Then we continue to perfect the technique to be able to express something deeper and subtler. Gradually all this becomes art, it becomes an expression of human body and soul together. Equally in the beginning in the yoga asana practice, we learn how to do the physical movements and postures without hurting ourselves. After the basics, we can step forward by changing the focus from technique to our soul and allow it shine through our bodies, whether we stand, sit or move.

Some dancers (amateurs and professionals) continue to maintain the main focus on the technique and their own technical achievements which actually prevents them from elevating their dance to art. If these people perform, their technique can impress the audience, but doesn’t usually touch people’s hearts. Some dancers are more interested in the aesthetics of dance. Aesthetics is the whole nature of any art, it’s about how you do things. In dance as art it’s also one of the main ingredients. But sometimes dancers are exclusively interested in making an impression by their looks, the elegance of their gestures and their power of seduction. This kind of aesthetics is superficial. It doesn’t emerge from love, but rather from a low self-esteem. A dance from the heart always gives a unique quality to the movement and also incontestably seduces the spectator.

I guess the aesthetics can help understand something in the yoga practice. If you think about your own practice, is it beautiful to watch? If it’s reflecting the authentic you, it’s beautiful. If it’s not beautiful, it doesn’t come from your depths yet. If you try to be something you’re not, stronger, more flexible, more beautiful, your movement becomes unnatural. If you’re fighting with technique, it makes you tense. Dance and yoga are both about consciousness of the body and the mind. They are both a means to evolve as a human being. If we come to a class (dance or yoga) to prove something, we can certainly prove it and everything remains the same. “I can do a triple pirouette.” or “I can do the Intermediate Series.” You can go on forever “making progress” and actually remain the same if the connection to the source is missing. When you evolve inside, your practice evolves with you. When you are beautiful inside, your practice becomes beautiful.

ÉMERGENCE DE LA BEAUTÉ

Lorsque nous pratiquons des danses de différentes traditions, lorsque nous voulons apprendre à danser, nous apprenons d’abord la technique et la structure d’une classe. Ensuite, nous continuons à parfaire notre technique afin d’exprimer quelque chose de plus profond et de plus subtile. Peu à peu, tout cela se transforme en art, dans une expression unique de notre âme et de notre corps. C’est tout pareil dans la pratique du yoga. Au début, nous apprenons à exécuter les postures et les mouvements physiques d’une façon appropriée et une fois tout cela mis en place, nous pouvons diriger notre attention vers notre âme pour lui permettre de rayonner dans notre corps – que nous soyons en mouvement ou immobiles.

Il y a des danseurs (aussi bien des amateurs que des professionnels) qui persistent dans la perfection de la technique et leurs aboutissement techniques ce qui les empêchent d’élever leur danse en art. Si ces gens font des spectacles, ils impressionnent probablement l’audience par leur excellence, mais sans laisser de trace dans le cœur des spectateurs. Et puis, il y a des danseurs qui sont plus intéressés à l’esthétique de la danse. L’esthétique est le cœur de tout art, la façon distinguée dont on présente les choses. Et naturellement dans la danse, l’esthétique est l’un des ingrédients les plus indispensables. Parfois, ça va très loin. Le danseur tient exclusivement à impressionner par l’allure, l’élégance ou la séduction. Ça peut être très superficiel quand ça ne découle pas de l’amour, mais plutôt d’une faible estime de soi. La danse qui naît dans le cœur du danseur donne une qualité exquise au mouvement et séduit le spectateur naturellement.

Curieusement, l’esthétique peut nous aider à comprendre quelque chose dans notre pratique du yoga. Si vous pensez à votre propre pratique, est-ce que vous trouvez que c’est beau à voir? Si vous êtes sincèrement et totalement vous-même, c’est forcément beau. Si ce n’est pas beau à votre avis, je crois que la pratique n’émerge pas encore de votre âme. Si vous essayez d’être quelque chose que vous n’êtes pas, disons, plus fort(e), plus flexible, plus beau/belle, votre mouvement en devient influencé. Si vous vous battez avec la technique, cela vous rend tendu. La danse et le yoga sont des disciplines qui développent notre conscience aussi bien au niveau du corps que de l’esprit. Ces disciplines sont un moyen d’évoluer en tant qu’être humain. Si nous voulons prouver quelque chose dans une classe (de yoga ou de danse), nous pouvons le faire et finalement nous restons le même. Par exemple: “Je suis capable de faire une triple pirouette!” ou bien “Je suis capable de faire la série intermédiaire de l’Ashtanga!”. Comme ça, nous pouvons continuer à l’infini à faire du “progrès” et en fait pas en faire du tout, car il nous manque la connection à la source. Lorsque nous évoluons à l’intérieur, la pratique évolue aussi. Lorsque nous sommes beau/belle à l’intérieur, la pratique reflète cette beauté.

JUO KAUNEUS SUORAAN LÄHTEESTÄ

Minkä tahansa perinteisen tanssin lajin opettelu alkaa tekniikan opiskelulla ja tanssitunnin rakenteen sisäistämisellä. Sen jälkeen tekniikkaa hiotaan, jotta syvempien ja hienovireisempien asioiden ilmaisu mahdollistuu. Ajan kanssa tästä syntyy jopa taidetta, joka nousee kehon ja sielun yhteislaulusta. Näin on myös joogaharjoittelussa. Ensin opetellaan fyysisesti miten liikkeet ja asennot tehdään kehoa kunnioittavalla tavalla. Sitten kun perusasiat on työstetty, voi mennä eteenpäin ja siirtää huomion tekniikasta sielun sanomaan. Voimme antaa sielun säihkyä kehossamme, olimme sitten fyysisesti liikkumatta tai liikkeessä.

Joidenkin tanssijoiden (harrastelijoiden ja ammattilaistenkin) päähuomio pysyy loputtomiin tekniikassa ja omissa teknisissä saavutuksissa mikä luultavasti estääkin heidän tanssinsa nousun taiteeksi. Näiden ihmisten performanssit voivat olla vaikuttavia, mutta tekniikalla ei ehkä kuitenkaan saavuteta katsojan sydäntä. Jotkut tanssijat ovat puolestaan enemmän kiinnostuneita tanssin estetiikasta. Estetiikka on tietenkin kaiken taiteen luonto eli se miten asiat tehdään. Niinpä sen osuus tanssissakin on merkittävä. Joskus kuitenkin tanssijat ovat yksinomaan kiinnostuneita tekemään vaikutuksen ulkonäöllään, eleganteilla liikkeillään tai kehonsa hurmaustaidoilla. Tällainen estetiikka on pinnallista. Se ei synny rakkaudesta, vaan luultavasti pikemminkin huonosta omanarvontunteesta. Tanssi joka lähtee sydämestä antaa kehon liikkeille erityisen laadun ja vuorenvarmasti myös hurmaa katsojan.

Kuvittelen, että estetiikka voi auttaa ymmärtämään jotain joogaharjoittelusta. Jos ajattelet omaa harjoitustasi, niin onko se kaunista katsoa? Jos se heijasteleeko todellista minuuttasi, se on väistämättä kaunista. Jos se ei ole mielestäsi kaunista, se ei ehkä vielä nouse syvyyksistäsi. Jos yrität olla jotain mitä et ole, vahvempi, notkeampi, kauniimpi, liikkeesi muuttuvat epäluonnollisiksi. Jos taistelet tekniikan kanssa, se tekee sinusta jännittyneen. Sekä tanssissa että joogassa on kyse kehon ja mielen tietoisuudesta. Nämä perinteet ovat myös keinoja kehittyä ihmisenä. Jos taas tulemme (jooga- tai tanssi-) tunnille todistaaksemme jotakin, voimme varmasti todistaa sen mitä halusimme ja kaikki pysyy todellisuudessa ennallaan. “Pystyn tekemään triplapiruetin!” tai “Pystyn tekemään Ashtangan kakkossarjan!” Voit loputtomiin “kehittyä” ja samalla pysyä samassa pisteessä, jos yhteys elämän lähteeseen puuttuu. Kun sisälläsi tapahtuu kehitystä, harjoituksesi kehittyy sen mukana. Kun olet sisältäsi kaunis, harjoituksesi muuttuu samankaltaiseksi.

1801203_703601756329601_830977291_o (1)

Photo by Alessandro Sigismondi ~ Anne on a banyan tree in Mysore

On the repeat mode?

My flamenco teacher, Patricio Martin, says: “Don’t repeat the rhythm. Give the rhythm.” Whether it’s your hands, your feet, your body. Give your rhythm. Put your life into your dance, put your love into it. When we have to repeat the same things even in dance, it easily makes us do it mechanically because the human mind works like that. The same step is just the same step. The mind doesn’t make the difference if we are not aware. The body can make the difference.  Dance is about surrendering and participating with your body. It’s not about being an observer or analyser. More we participate, more graceful it is.

In Ashtanga yoga we practice how to inhabit our body, how to allow our energy to fill it. But even the yoga practitioners start to follow the mental schemas and that’s how the practice loses its vibration and life. I tell my students to expand their lives through their bodies before they start to control anything. That’s how they can be directly in touch with their life force, with the whole capacity they have. This is how the movement becomes the reflection of their uniquity and the energy vibrates their life force. 

How fully can you do a rhythm? A step? A sound? Anything you do in your life? How much do you participate and how much do you stay at distance from your action? Any moment and any movement becomes deep and pleasurable when we participate fully to it. In dance and in yoga a teacher is usually needed – not only because of the expertise – but the vibration in his/her body that can inspire directly the student’s body.

EN MODE REPEAT

Mon professeur de flamenco, Patricio Martin, nous arrête et dit: “Ne faites pas le rythme. Donnez du rythme. ” Que ça soit les mains, les pieds ou le corps entier, il faut donner le rythme et l’assaissonner avec ses propres épices. Y mettre sa vie, son amour. Mais dès qu’on se met à répéter les pas, le mental ne fait pas tellement la différence. Un pas n’est qu’un pas. La dance ne veut pas dire observer ou analyser, mais participer, donner. Plus on a de la présence dans nos gestes, plus notre danse est grâcieuse.

En Ashtanga yoga, nous pratiquons cette présence physique quotidiennement. Nous nous forçons d’être dans le corps même quand nous avons envie d’y échapper par le mental. Mais même la pratique du yoga peut devenir une routine sans vie. Nous ne faisons que répéter les mouvements et les asanas. Je rappelle toujours à mes élèves qu’ils peuvent vraiment permettre à leur vie de s’étendre dans leur corps avant de se dépêcher de la contrôler. De cette manière, ils sont directement connectés à des forces de la vie et à toute leur capacité. À force de pratiquer, ils peuvent en découvrir davantage. Chaque mouvement devient la réflexion de leur unicité.

Es-tu capable d’être totalement présent dans un pas? Dans un geste? Dans un son? Ou y-a-t-il une distance entre toi et la vie? C’est la présence dans le corps qui donne de la profondeur et de la joie à la vie. Dans la danse ainsi que dans le yoga nous avons besoin d’un professeur – non seulement pour cause de son expertise – mais la vibration et la présence qu’il/elle porte dans son corps physique. Parfois l’enseignement verbal n’est pas nécessaire, car le corps du professeur peut inspirer celui de l’élève par sa vibration et faire comprendre tout ce qu’il faut.

RIPIITILLÄ?

Flamenco-opettajani Patricio Martin pysäyttää tanssimme: “Älkää toistako rytmiä, antakaa tanssiin rytmi.” On sitten kyse käsistä, jaloista tai koko kehosta, jokaisen on tärkeää antaa rytmi itsensä kautta. Tuoda siihen oma elämä ja rakkaus. Koska ihmismieli on hyvin konemainen, se saa meidät tekemään monia asioita mekaanisesti, varsinkin silloin kun toistamme jotain samaa asiaa. Tanssi syntyy osallistumisesta ja antautumisesta eikä sitä voi jäädä analysoimaan tai havainnoimaan ulkopuolisena. Mitä suuremmalla panoksella olemme läsnä, sitä hehkuvampaa tanssimme.

Ashtangajoogassa harjoitetaan läsnäoloa päivittäin tulemalla tiiviisti kehoon ja opetellaan miten kehon saa täyttymään elämänvoimasta, vaikka mieli yrittääkin monesti viedä huomiomme muualle. Kuitenkin myös joogasta voi tulla rutinoitunutta ja kuollutta. Toistamme liikkeitä ja asentoja. Seuraamme tuttuja mielen polkuja ja muutumme kaavamaisiksi. Henki valuu pois harjoituksesta. Muistutan itse oppilaitani siitä, että he voivat antaa koko elämänsä tuntua kehossaan ennen kuin alkavat kontrolloida sitä. Näin he ovat suorassa yhteydessä omaan elämänvoimaansa ja koko kapasiteettiinsa. Harjoittelun myötä he voivat vain löytää lisää. Näin myös jokainen liike on heijastumaa heidän ainutlaatuisuudestaan ja värähtelee heidän elämäänsä.

Kuinka täysillä voit olla tekemisessäsi sisällä? Kuinka hyvin yhdessä askeleessa, yhdessä eleessä? Tai ylipäänsä kaikessa mitä elämässäsi teet. Pysytteletkö etäisyyden päässä itsestäsi? Tästä laadusta riippuu myös elämän syvyys ja ilo. Läsnäolosta. Tanssissa ja joogassa tarvitsemme yleensä opettajaa -emme ainoastaan hänen erityisosaamisensa vuoksi – vaan sen värähtelyn ja läsnäolon, joka hänellä on kehossaan. Opettajan keho voi saada oppilaan kehon inspiroitumaan ilmaan minkäänlaista sanallista selitystä.

IMG_3245

* Photo by Anne *