Returning to lightness

When I teach beginners in yoga, I start with the breath and immediately after with the excercices to feel how the mula bandha is actually part of the breathing and connected with our energy system. Gradually the students start to feel that the whole body is nourished from the center. At its best the energy expands in the body with the inhalation and comes back to the center with the exhalation. Mula bandha is part of the chakra system and thus it’s part of our everyday life emotions. If we are nervous, angry or excited, the center of the energy has moved away from the mula bandha. For the beginners the Ashtanga yoga practice is a real challenge, because things are not taught separately. How could they be? Finally everything is one and the system functions as one. We need to keep the wholeness of the system in mind as well as practitioners as teachers.

Very often I meet students telling me how much they try to do a good mula bandha. They put an enormous amount of power to keep it, to make it strong. I’m not sure it can work this way. If you create muscular tension, you obstruct the energy flow. The mula bandha is a natural and conscious orientation and control of our vital energy and it’s the center of it also. It helps us to feel the gravity and play with it and it guides us to find our best balance in any asana. It doesn’t feel the same all the time, because it changes according to what we do. Its presence is visible in the grace of the body posture, in the effortlessness of the movement and the justness of emotions. Our inner serenity is greatly due to the right placement of the body and energy balance.

First of all the mula bandha is life flowing and expressing itself freely in our body. Children are a perfect example of this. They have the power of mula bandha, but there’s no tension. Many adults have lost their contact to the earth through the mula bandha and that’s why they are heavy, tense and clumsy. It’s an inner force which manifests itself, when we are free from our past. We need just to tune ourselves to it, that’s all. But the tuning can take years. When we have purified all the negative intentions of our system, when we’ve learned to say no to the impulses that are destructive to ourself or others, what is left, is the mula bandha, natural rhythm and harmony of pure energy. We practice invisible. You practice and one day you will see how it will carry you.

LÉGÈRETÉ RETROUVÉE

Lorsque j’enseigne les débutants en yoga, j’initie les élèves d’abord à la respiration et j’enchaîne avec les exercices permettant de sentir comment le mula bandha fait partie de la respiration et comment il est connecté avec notre systême énergétique. Petit à petit, les élèves peuvent sentir que le corps entier est nourri à partir de son centre. Dans le meilleur des cas, l’énergie s’étend partout dans le corps à l’inspiration et retourne à la source, au centre, à l’expiration. Le mula bandha fait partie du systême des chakras et ainsi de nos émotions de la vie quotidienne aussi. Lorsque nous sommes nerveux, en colère ou excités, notre centre d’énergie s’est déplacé. Pour les débutants, la pratique de l’Ashtanga yoga est souvent un vrai défi, car les choses ne sont pas et ne peuvent pas être enseignées séparément. Finalement tout ne forme qu’un et le systême fonctionne comme une unité. Nous devons travailler vers l’unification du systême aussi bien en tant que pratitiens qu’enseignants.

Très souvent, il m’arrive de rencontrer des élèves qui me disent combien ils essayent de faire ou de tenir le mula bandha. Ils mettent beaucoup d’énergie et ils utilisent beaucoup de force pour être sûrs de l’avoir et de le rende plus fort. Je ne suis pas tout à fait convaincue que ça puisse marcher comme ça. Si nous créons de la tension musculaire, nous obstruons la fluidité de l’énergie et nous perdons notre sensibilité. Le mula bandha tout en étant le centre de notre vitalité veut dire l’orientation et le contrôle naturels et conscients de notre énergie vitale. Il nous aide à sentir la gravité et il nous guide comment jouer avec celle-là et c’est grâce à lui que nous trouvons notre équilibre dans toute asana. Il ne nous donne pas la même sensation continuellement, car il change selon nos actions. Nous pouvons le percevoir dans la grâce de la posture du corps, dans l’aisance du mouvement et la justesse des émotions. Notre sérénité interne dépend beaucoup du placement juste du corps et de l’équilibre énergétique.

À priori, le mula bandha égale la vie qui s’exprime librement dans notre corps. Les enfants en sont un exemple parfait. Ils ont la légèreté et la force du mula bandha, mais ils n’ont pas la tension. La majorité des adultes ont perdu leur contact au sol à travers le mula bandha et c’est pour ça qu’ils sont lourds, tendus et maladroits. Le mula bandha est une force interne qui se manifeste quand nous sommes libres de notre passé. Nous devons trouver comment nous accorder à lui, c’est tout. Mais cet accordage peut prendre des années. Dès que nous avons purifié toutes les intentions négatives de notre systême, dès que nous avons appris à dire non à tous les impulses déstructifs vers nous-mêmes ou les autres, ce qui reste, est le mula bandha, un rythme naturel et harmonieux de l’énergie vitale pure. Nous pratiquons l’invisible. Un jour, nous verrons comment l’invisible nous portera.

PALUU KEVEYTEEN

Kun opetan alkeisoppilaita, aloitan aina hengityksestä ja siirryn siitä havaintoesimerkkeihin, jotka auttavat tuntemaan miten mula bandha on oikeastaan osa hengitystämme ja yhteydessä energiakiertoomme. Vähitellen oppilaat alkavat tuntea miten koko keho saa ravintonsa omasta keskuksestaan. Parhaimmillaan energia laajenee sisäänhengityksessä ja palaa keskukseensa uloshengityksessä. Mula bandha on osa chakra-systeemiämme ja siten se liittyy myös jokapäiväisiin tunteisiimme. Jos olemme hermostuneita, vihaisia tai kiihtyneitä, energian keskus on siirtynyt pois mula bandhasta. Aloittelijoille ashtangajooga on yleensä haasteellista, koska asioita ei opeteta erillisinä. Eikä niitä oikein voisikaan opettaa palasina. Kaikki erilliset osat ja toiminnot meissä muodostavat kuitenkin saumattoman kokonaisuuden ja kokonaisuus toimii lopulta yhtenä yksikkönä. Meidän tulisi pitää se mielessämme niin harjoittelijoina kuin opettajinakin.

Tapaan usein harjoittelijoita jotka kertovat minulle miten he yrittävät pitää mula bandhan sisukkaasti. He laittavat siihen hirmuisesti voimaa saadakseen sen vahvaksi. Itse en ole lainkaan vakuuttunut siitä, että se toimii tuolla tavalla. Jos lisäämme lihasjännitystä, katkaisemme energian virtauksen ja menetämme herkkyyden tuntea. Mula bandha on luonnollista ja tietoista elinvoiman suuntausta ja hallintaa ja se on myös elinvoimamme keskus. Sen avulla osaamme hyödyntää painovoimaa kehossamme ja saamme luontevimman tasapainon asanassa kuin asanassa. Tunne mula bandhasta muuttuu aina sen mukaan mitä teemme. Sen läsnäolon voi tunnistaa siitä, että kehon asento on ryhdikäs, liikkeet ovat sulavia ja tunteemme tilanteisiin sopivia. Mielenrauhammekin juontaa juurensa sekä kehon fyysisestä että energeettisestä tasapainosta.

Mula bandha on ennen muuta elämän vapaata virtausta kehossamme. Lapset ovat tästä täydellinen esimerkki. Heillä on mula bandhasta lähtevä voima, mutta ei jännitystä. Monet aikuiset ovat menettäneet tietoisen yhteyden mula bandhan kautta maahan ja ovat siksi raskaita, jännittyneitä ja kömpelöitä. Mula bandha on sisäinen voimamme, joka ilmenee parhaiten, kun olemme vapaita menneisyydestä. Jotta voisimme ymmärtää sitä kehollisesti, meidän tulee vain pitää fokus siinä ja virittäytyä sitä kohti. Tämä virittäytyminen voi kuitenkin vaatia vuosien harjoittelun. Kun olemme puhdistaneet itsestämme kaikki piilevätkin negatiiviset reaktiomallit, kun olemme oppineet kieltäytymään kaikista tuhoisista tavoista suhtautua itseemme tai muihin, jäljellä on mula bandha, puhtaan energian luonnollinen rytmi ja harmonia. Harjoittelumme on koko ajan näkymättömän kanssa työskentelyä. Emme tarkalleen voi tietää miten ja milloin mula bandha löytyy, mutta yhtenä päivänä se kirkastuu ja voimme tuntea miten se kannattelee meitä.

11791601_10205965647173437_930530259_n

River flowing

We all know that yoga is a lifelong practice and a practice for life. Today it’s often repeated even in yoga slogans that what happens off the mat is more important than what happens on the mat. However what happens on the mat, comes first. The ethical fruit of that conscious bodywork might be collected many years afterwords as it’s the result of several processes in the nervous system. The change in us is not something we can force.

In the beginning Ashtanga yoga is a physical practice. It gradually leads to spiritual results when we learn how to work our mind, emotions and energy through the body. We are listening and discovering the connections between an immense amount of things. We’re tuning ourselves to be open and getting used not to manipulate anything. We learn to recognize life’s flow through us. A river inside. Our nerveous system is purified which means our body will remember more and more vividly the experiences of the past, release the tensions it created and make us receptive to life again.

Dance has been part of my life for 30 years now and it’s something that intensely reminds me as well of my mortality than my potential of now. I practice mostly classical ballet and flamenco, two quite opposite styles. What I see in common to all these three traditions is the possibility of learning how to use our muscles in the best way, of course, but progressively and above all it’s about how to control the energy in our body. These different practices make it possible to experience the gravity and to understand the importance of the Mula bandha in a very particular way – with our body.  To put it in a very simple way: energetically flamenco is about experiencing and showing your strength, ballet about experiencing and showing your lightness and yoga about experiencing the neutrality and not showing (off) anything. All of them offer a different playground, a place where I can enjoy my body’s intelligence in motion or stillness.

The different ways of using the body and its energy not only give constantly access to new facets of our mind and emotions, but extends the experiential field of the whole person. When you feel heavy and you go to a ballet class, it’s a challenge. If you feel vulnerable or weak, flamenco is hard. And when you feel life around you is far toooooooo great, it’s hard to sit down and do the yoga practice. You would like to DO so much and participate in action. You practice to be able to change your mood, your direction, your energy totally and rapidly whenever it’s needed. Yoga shows you the way to come back to neutrality. Perseverance in any practice makes you more flexible in front of a change.   How to contain energy and how to release it? That’s the key to pranic bliss.

LA RIVIÈRE DE NOTRE ENFANCE

Il est bien connu que le yoga est une pratique qui peut durer toute une vie et il est également une pratique pour la vie. Aujourd’hui, même dans les slogans de yoga, nous trouvons souligné le fait que ce qui se passe hors du tapis est plus important que ce qui se passe sur celui-ci. Néanmois, ce qui se passe sur le tapis, est la première chose dans l’ordre. Le fruit éthique qui suit le travail conscient physique peut être collecté des années après, car il s’agit du résultat de plusieurs processus dans le systême nerveux. Ce changement dans notre esprit est quelque chose que nous pouvons pas forcer.

Quand nous débutons la pratique de l’Ashtanga yoga, nous l’apprenons en tant qu’une pratique physique. Petit à petit, nous apprenons à travailler notre mental, nos émotions ainsi que notre énergie dans notre corps et lorsque le corps est purifié pour être un parfait outil, la pratique va donner des résultats spirituels. Nous nous mettons à l’écoute de notre corps et nous découvrons des connections entre d’innombrables choses innommables. Nous apprenons à reconnaître la vie en nous et à nous accorder à elle. Une rivière à l’intérieur de nous. Notre systême nerveux va être purifié, ce qui veut dire que le corps va se souvenir de plus en plus vivement des évènements du passé, il pourra défaire les tensions qu’il a créées auparavant et nous rendre plus disponible à la vie de nouveau.

La danse a fait partie de ma vie plus de 30 ans maintenant. Elle me rappelle toujours aussi bien ma mortalité que mon potentiel du moment présent. Je pratique la danse classique et le flamenco, deux styles assez opposés l’un à l’autre. Je vois que ces trois traditions ont en commun la possibilité d’apprendre comment utiliser nos muscles, bien entendu, mais progressivement et par dessus tout comment contrôler l’énergie dans notre corps. Ces pratiques différentes nous permettent d’expérimenter la gravité et de comprendre l’importance du Mula bandha d’une façon vraiment particulière – avec notre corps. Pour simplifier: sur le plan énergétique, le flamenco est une expérience et une performance de la force du danseur tandis que la danse classique et celle de la légèreté et le yoga celle de la neutralité. Toutes ces disciplines offrent un terrain différent où nous pouvons nous éverveiller devant l’intelligence de notre corps en mouvement ou en immobilité.

Les différentes façons de faire bouger le corps et son énergie non seulement ouvrent de nouvelles voies dans le mental et les émotions, mais elles permettent une extension de toutes les couches de la personne. Lorsque nous nous sentons lourds dans un cours de danse classique, nous devons faire des efforts vers la légèreté. Si nous nous sentons faibles ou vulnérables pendant le cours de flamenco, c’est le contraire. Et lorsque nous sentons que la vie autour de nous est troooooop bien, il est difficile de s’assoir pour faire son yoga parce que nous voudrions tellement participer à la vie à l’extérieur de nous à ce moment-là. Nous pratiquons afin de pouvoir changer notre émotion, notre direction, notre énergie totalement et avec la rapidité quand il le faut. Le yoga nous montrent comment revenir au neutre. La persévérence dans n’importe quelle pratique nous rend flexibles devant les changements de la vie. Comment contenir l’énergie et comment la relâcher? Là, réside la clé de la félicité.

VIERIVÄ VIRTA

Joogaharjoittelu on harjoittelua elämää varten ja siten se voi pysyä työvälineenämme itsemme syvälliseen ymmärtämiseen koko elämän ajan. Tänä päivänä joogasloganit usein toistavat, että se mitä tapahtuu harjoituksen ulkopuolella on joogan kannalta olennaisempaa kuin se mitä tapahtuu joogamatolla. Kuitenkin se mitä matolla tapahtuu on todella olennaista, koska sen laatu määrää siitä mitä muutoksia harjoituksen seurauksena tapahtuu. Eettiset hedelmät korjataan ehkä vuosien tietoisen fyysisen harjoittelun jälkeen, koska kypsyvät monenlaisten hermostollisten prosessien tuloksena. Tätä henkistä muutosta emme voi pakottaa.

Alussa Ashtangajooga on fyysinen harjoitus, joka vähitellen muuttuu henkiseksi, kun opimme miten työstämme ajatuksiamme, tunteitamme ja energiaamme kehomme avulla. Me kuuntelemme kehoamme ja oivallamme valtavia määriä erilaisia yhteyksiä itsessämme. Virittäydymme olemaan auki ja totuttelemme olemaan manipuloimatta mitään. Näin pääsemme syvään yhteyteen suonissamme sykkivän elämän kanssa. Hermostomme puhdistuu eli keho muistaa tuoreemmin ja elävämmin menneisyyden tapahtumia, päästää jännityksiä, joita se on luonut ja näin tekee meistä taas elämälle avoimia.

Tanssi on ollut osa minun elämääni yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Se muistuttaa minua tehokkaasti aina omasta kuolevaisuudestani, mutta myös omasta potentiaalistani juuri nyt. Enimmäkseen harjoittelen klassista balettia ja flamencoa, kahta energeettisesti melko vastakkaista tyyliä. Näen, että näissä kolmessa perinteessä on kaikissa mahdollisuus oppia käyttämään tietenkin lihaksia parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kehittyessään oppia säätelemään energian käyttöä kehossa. Nämä erilaiset harjoitusperinteet antavat mahdollisuuden kokea painovoima ja ymmärtää Mula bandhan merkitys aivan erityisellä tavalla – keholla. Jos nämä kolme lajia pelkistäisi energeettisesti, flamencossa on kyse voiman kokemisesta ja sen näyttämisestä, baletissa keveyden kokemisesta ja näyttämisestä ja joogassa neutraaliuden kokemisesta. Kaikki tarjoavat omanlaisensa pelikentän, jossa voi nauttia kehon älykkyydestä liikkeessä tai paikallaan.

Erilaiset tavat käyttää kehoa ja sen energiaa eivät pelkästään takaa jatkuvaa uutta näkökulmaa ajatuksiimme ja tunteisiimme, vaan ne laajentavat ihmisen koko kokemuskenttää. Kun tunnet itsesi painavaksi balettitunnilla, on ponnistelut tehtävä keveyden aikaansaamiseksi. Jos taas flamencossa olo hauras ja haavoittuvainen, on työskenneltävä voiman eteen. Ja kun sitten tunnet, että elämä ympärilläsi on aivan liiiiiiian mahtavaa, on vaikeaa istua alas ja aloittaa joogaharjoitus. Haluaisit niin osallistua elämään juuri nyt tekemällä jotain. Mutta me harjoittelemme voidaksemme vaihtaa mielialaa, suuntaa, energiatasoamme totaalisesti ja vauhdilla milloin ikinä se elämässä on tarpeen. Jooga opettaa miten palataan takaisin neutraaliin tilaan. Sinnikkyys missä tahansa harjoituksessa tekee meistä joustavia muutosten edessä. Miten pidättää energiaa ja miten vapauttaa se? Siinä on avain energeettiseen autuuteen.

331368_2536324696783_785592129_o

Rapids by Mari Jannela

Aesthetics from the Source

When we practice any traditional dances in dance classes, when we want to learn to dance, we first learn some technique and the basic structure of a class. Then we continue to perfect the technique to be able to express something deeper and subtler. Gradually all this becomes art, it becomes an expression of human body and soul together. Equally in the beginning in the yoga asana practice, we learn how to do the physical movements and postures without hurting ourselves. After the basics, we can step forward by changing the focus from technique to our soul and allow it shine through our bodies, whether we stand, sit or move.

Some dancers (amateurs and professionals) continue to maintain the main focus on the technique and their own technical achievements which actually prevents them from elevating their dance to art. If these people perform, their technique can impress the audience, but doesn’t usually touch people’s hearts. Some dancers are more interested in the aesthetics of dance. Aesthetics is the whole nature of any art, it’s about how you do things. In dance as art it’s also one of the main ingredients. But sometimes dancers are exclusively interested in making an impression by their looks, the elegance of their gestures and their power of seduction. This kind of aesthetics is superficial. It doesn’t emerge from love, but rather from a low self-esteem. A dance from the heart always gives a unique quality to the movement and also incontestably seduces the spectator.

I guess the aesthetics can help understand something in the yoga practice. If you think about your own practice, is it beautiful to watch? If it’s reflecting the authentic you, it’s beautiful. If it’s not beautiful, it doesn’t come from your depths yet. If you try to be something you’re not, stronger, more flexible, more beautiful, your movement becomes unnatural. If you’re fighting with technique, it makes you tense. Dance and yoga are both about consciousness of the body and the mind. They are both a means to evolve as a human being. If we come to a class (dance or yoga) to prove something, we can certainly prove it and everything remains the same. “I can do a triple pirouette.” or “I can do the Intermediate Series.” You can go on forever “making progress” and actually remain the same if the connection to the source is missing. When you evolve inside, your practice evolves with you. When you are beautiful inside, your practice becomes beautiful.

ÉMERGENCE DE LA BEAUTÉ

Lorsque nous pratiquons des danses de différentes traditions, lorsque nous voulons apprendre à danser, nous apprenons d’abord la technique et la structure d’une classe. Ensuite, nous continuons à parfaire notre technique afin d’exprimer quelque chose de plus profond et de plus subtile. Peu à peu, tout cela se transforme en art, dans une expression unique de notre âme et de notre corps. C’est tout pareil dans la pratique du yoga. Au début, nous apprenons à exécuter les postures et les mouvements physiques d’une façon appropriée et une fois tout cela mis en place, nous pouvons diriger notre attention vers notre âme pour lui permettre de rayonner dans notre corps – que nous soyons en mouvement ou immobiles.

Il y a des danseurs (aussi bien des amateurs que des professionnels) qui persistent dans la perfection de la technique et leurs aboutissement techniques ce qui les empêchent d’élever leur danse en art. Si ces gens font des spectacles, ils impressionnent probablement l’audience par leur excellence, mais sans laisser de trace dans le cœur des spectateurs. Et puis, il y a des danseurs qui sont plus intéressés à l’esthétique de la danse. L’esthétique est le cœur de tout art, la façon distinguée dont on présente les choses. Et naturellement dans la danse, l’esthétique est l’un des ingrédients les plus indispensables. Parfois, ça va très loin. Le danseur tient exclusivement à impressionner par l’allure, l’élégance ou la séduction. Ça peut être très superficiel quand ça ne découle pas de l’amour, mais plutôt d’une faible estime de soi. La danse qui naît dans le cœur du danseur donne une qualité exquise au mouvement et séduit le spectateur naturellement.

Curieusement, l’esthétique peut nous aider à comprendre quelque chose dans notre pratique du yoga. Si vous pensez à votre propre pratique, est-ce que vous trouvez que c’est beau à voir? Si vous êtes sincèrement et totalement vous-même, c’est forcément beau. Si ce n’est pas beau à votre avis, je crois que la pratique n’émerge pas encore de votre âme. Si vous essayez d’être quelque chose que vous n’êtes pas, disons, plus fort(e), plus flexible, plus beau/belle, votre mouvement en devient influencé. Si vous vous battez avec la technique, cela vous rend tendu. La danse et le yoga sont des disciplines qui développent notre conscience aussi bien au niveau du corps que de l’esprit. Ces disciplines sont un moyen d’évoluer en tant qu’être humain. Si nous voulons prouver quelque chose dans une classe (de yoga ou de danse), nous pouvons le faire et finalement nous restons le même. Par exemple: “Je suis capable de faire une triple pirouette!” ou bien “Je suis capable de faire la série intermédiaire de l’Ashtanga!”. Comme ça, nous pouvons continuer à l’infini à faire du “progrès” et en fait pas en faire du tout, car il nous manque la connection à la source. Lorsque nous évoluons à l’intérieur, la pratique évolue aussi. Lorsque nous sommes beau/belle à l’intérieur, la pratique reflète cette beauté.

JUO KAUNEUS SUORAAN LÄHTEESTÄ

Minkä tahansa perinteisen tanssin lajin opettelu alkaa tekniikan opiskelulla ja tanssitunnin rakenteen sisäistämisellä. Sen jälkeen tekniikkaa hiotaan, jotta syvempien ja hienovireisempien asioiden ilmaisu mahdollistuu. Ajan kanssa tästä syntyy jopa taidetta, joka nousee kehon ja sielun yhteislaulusta. Näin on myös joogaharjoittelussa. Ensin opetellaan fyysisesti miten liikkeet ja asennot tehdään kehoa kunnioittavalla tavalla. Sitten kun perusasiat on työstetty, voi mennä eteenpäin ja siirtää huomion tekniikasta sielun sanomaan. Voimme antaa sielun säihkyä kehossamme, olimme sitten fyysisesti liikkumatta tai liikkeessä.

Joidenkin tanssijoiden (harrastelijoiden ja ammattilaistenkin) päähuomio pysyy loputtomiin tekniikassa ja omissa teknisissä saavutuksissa mikä luultavasti estääkin heidän tanssinsa nousun taiteeksi. Näiden ihmisten performanssit voivat olla vaikuttavia, mutta tekniikalla ei ehkä kuitenkaan saavuteta katsojan sydäntä. Jotkut tanssijat ovat puolestaan enemmän kiinnostuneita tanssin estetiikasta. Estetiikka on tietenkin kaiken taiteen luonto eli se miten asiat tehdään. Niinpä sen osuus tanssissakin on merkittävä. Joskus kuitenkin tanssijat ovat yksinomaan kiinnostuneita tekemään vaikutuksen ulkonäöllään, eleganteilla liikkeillään tai kehonsa hurmaustaidoilla. Tällainen estetiikka on pinnallista. Se ei synny rakkaudesta, vaan luultavasti pikemminkin huonosta omanarvontunteesta. Tanssi joka lähtee sydämestä antaa kehon liikkeille erityisen laadun ja vuorenvarmasti myös hurmaa katsojan.

Kuvittelen, että estetiikka voi auttaa ymmärtämään jotain joogaharjoittelusta. Jos ajattelet omaa harjoitustasi, niin onko se kaunista katsoa? Jos se heijasteleeko todellista minuuttasi, se on väistämättä kaunista. Jos se ei ole mielestäsi kaunista, se ei ehkä vielä nouse syvyyksistäsi. Jos yrität olla jotain mitä et ole, vahvempi, notkeampi, kauniimpi, liikkeesi muuttuvat epäluonnollisiksi. Jos taistelet tekniikan kanssa, se tekee sinusta jännittyneen. Sekä tanssissa että joogassa on kyse kehon ja mielen tietoisuudesta. Nämä perinteet ovat myös keinoja kehittyä ihmisenä. Jos taas tulemme (jooga- tai tanssi-) tunnille todistaaksemme jotakin, voimme varmasti todistaa sen mitä halusimme ja kaikki pysyy todellisuudessa ennallaan. “Pystyn tekemään triplapiruetin!” tai “Pystyn tekemään Ashtangan kakkossarjan!” Voit loputtomiin “kehittyä” ja samalla pysyä samassa pisteessä, jos yhteys elämän lähteeseen puuttuu. Kun sisälläsi tapahtuu kehitystä, harjoituksesi kehittyy sen mukana. Kun olet sisältäsi kaunis, harjoituksesi muuttuu samankaltaiseksi.

1801203_703601756329601_830977291_o (1)

Photo by Alessandro Sigismondi ~ Anne on a banyan tree in Mysore

On the repeat mode?

My flamenco teacher, Patricio Martin, says: “Don’t repeat the rhythm. Give the rhythm.” Whether it’s your hands, your feet, your body. Give your rhythm. Put your life into your dance, put your love into it. When we have to repeat the same things even in dance, it easily makes us do it mechanically because the human mind works like that. The same step is just the same step. The mind doesn’t make the difference if we are not aware. The body can make the difference.  Dance is about surrendering and participating with your body. It’s not about being an observer or analyser. More we participate, more graceful it is.

In Ashtanga yoga we practice how to inhabit our body, how to allow our energy to fill it. But even the yoga practitioners start to follow the mental schemas and that’s how the practice loses its vibration and life. I tell my students to expand their lives through their bodies before they start to control anything. That’s how they can be directly in touch with their life force, with the whole capacity they have. This is how the movement becomes the reflection of their uniquity and the energy vibrates their life force. 

How fully can you do a rhythm? A step? A sound? Anything you do in your life? How much do you participate and how much do you stay at distance from your action? Any moment and any movement becomes deep and pleasurable when we participate fully to it. In dance and in yoga a teacher is usually needed – not only because of the expertise – but the vibration in his/her body that can inspire directly the student’s body.

EN MODE REPEAT

Mon professeur de flamenco, Patricio Martin, nous arrête et dit: “Ne faites pas le rythme. Donnez du rythme. ” Que ça soit les mains, les pieds ou le corps entier, il faut donner le rythme et l’assaissonner avec ses propres épices. Y mettre sa vie, son amour. Mais dès qu’on se met à répéter les pas, le mental ne fait pas tellement la différence. Un pas n’est qu’un pas. La dance ne veut pas dire observer ou analyser, mais participer, donner. Plus on a de la présence dans nos gestes, plus notre danse est grâcieuse.

En Ashtanga yoga, nous pratiquons cette présence physique quotidiennement. Nous nous forçons d’être dans le corps même quand nous avons envie d’y échapper par le mental. Mais même la pratique du yoga peut devenir une routine sans vie. Nous ne faisons que répéter les mouvements et les asanas. Je rappelle toujours à mes élèves qu’ils peuvent vraiment permettre à leur vie de s’étendre dans leur corps avant de se dépêcher de la contrôler. De cette manière, ils sont directement connectés à des forces de la vie et à toute leur capacité. À force de pratiquer, ils peuvent en découvrir davantage. Chaque mouvement devient la réflexion de leur unicité.

Es-tu capable d’être totalement présent dans un pas? Dans un geste? Dans un son? Ou y-a-t-il une distance entre toi et la vie? C’est la présence dans le corps qui donne de la profondeur et de la joie à la vie. Dans la danse ainsi que dans le yoga nous avons besoin d’un professeur – non seulement pour cause de son expertise – mais la vibration et la présence qu’il/elle porte dans son corps physique. Parfois l’enseignement verbal n’est pas nécessaire, car le corps du professeur peut inspirer celui de l’élève par sa vibration et faire comprendre tout ce qu’il faut.

RIPIITILLÄ?

Flamenco-opettajani Patricio Martin pysäyttää tanssimme: “Älkää toistako rytmiä, antakaa tanssiin rytmi.” On sitten kyse käsistä, jaloista tai koko kehosta, jokaisen on tärkeää antaa rytmi itsensä kautta. Tuoda siihen oma elämä ja rakkaus. Koska ihmismieli on hyvin konemainen, se saa meidät tekemään monia asioita mekaanisesti, varsinkin silloin kun toistamme jotain samaa asiaa. Tanssi syntyy osallistumisesta ja antautumisesta eikä sitä voi jäädä analysoimaan tai havainnoimaan ulkopuolisena. Mitä suuremmalla panoksella olemme läsnä, sitä hehkuvampaa tanssimme.

Ashtangajoogassa harjoitetaan läsnäoloa päivittäin tulemalla tiiviisti kehoon ja opetellaan miten kehon saa täyttymään elämänvoimasta, vaikka mieli yrittääkin monesti viedä huomiomme muualle. Kuitenkin myös joogasta voi tulla rutinoitunutta ja kuollutta. Toistamme liikkeitä ja asentoja. Seuraamme tuttuja mielen polkuja ja muutumme kaavamaisiksi. Henki valuu pois harjoituksesta. Muistutan itse oppilaitani siitä, että he voivat antaa koko elämänsä tuntua kehossaan ennen kuin alkavat kontrolloida sitä. Näin he ovat suorassa yhteydessä omaan elämänvoimaansa ja koko kapasiteettiinsa. Harjoittelun myötä he voivat vain löytää lisää. Näin myös jokainen liike on heijastumaa heidän ainutlaatuisuudestaan ja värähtelee heidän elämäänsä.

Kuinka täysillä voit olla tekemisessäsi sisällä? Kuinka hyvin yhdessä askeleessa, yhdessä eleessä? Tai ylipäänsä kaikessa mitä elämässäsi teet. Pysytteletkö etäisyyden päässä itsestäsi? Tästä laadusta riippuu myös elämän syvyys ja ilo. Läsnäolosta. Tanssissa ja joogassa tarvitsemme yleensä opettajaa -emme ainoastaan hänen erityisosaamisensa vuoksi – vaan sen värähtelyn ja läsnäolon, joka hänellä on kehossaan. Opettajan keho voi saada oppilaan kehon inspiroitumaan ilmaan minkäänlaista sanallista selitystä.

IMG_3245

* Photo by Anne *

Head over heels

My flamenco teacher in Paris, Patricio Martin, has inspired me enormously in his classes, as an instructor of course, but also as an artist who lives his art every waking moment. When he watches us dance, he must sometimes remind us of very simple things. Like “First be conscious, then take action.” 💡 His a great example of presence and a capacity of putting intensity and magic in his gestures. I love to see him make grimaces of suffering when he hears the nonmusicality of our claps and heel sounds executed with inadvertence, haste and even stupidity sometimes. He always tells us to make music with our feet and hands, to give a musical quality, life, beauty to our gestures. I admire his strictness. And I’m so grateful to him.

This kind of experience of love in action made me do an inverse comparison to yoga practice and more specifically to mantras in a group situation. I’ve been astonished for years why people shout the mantras and why the chant is a manifestation of stress and speed. Where is the sacredness? I don’t think we need a specially beautiful voice, but an action that grows from the heart. When the voice vibrates with our heart, it has a completely different quality in it. It becomes a sound of love. Then any voice sounds beautiful, because the softness and the spirit modify its quality tremendeously. If we are not present in our voice, we’re just repeating words and everything becomes banal, boring and cold.

The mantras and the use of my own voice is something really extraordinary for me. I don’t know why I feel so deeply when I chant. It’s a feeling as if I was saying a final farewell to the dearest person. It’s overwhelmingly sad, warm, soft, beautiful and heartbreakingly joyful at the same time. This state is something I also know through dance. I believe that no matter if it’s dance, chanting or something else, to put beauty into it, all we need, is to really be present and to have the intention to give something from ourselves. But it’s not enough to be present every other second, we need to be there every second. This makes the difference. A real artist is present, (s)he fills her/himself completely and then (s)he fills the space with her/his action. A real yogi/yogini does exactly the same.

CŒUR AUX TALONS

Mon professeur de flamenco à Paris, Patricio Martin, m’a énormément inspirée dans ses cours, bien sûr en tant qu’enseignant mais aussi en tant qu’artiste qui vit son art. En nous regardant danser, Patricio est obligé de nous rappeller des choses simples, par exemple: “D’abord la conscience et ensuite l’action”. 💡 Lui-même est un parfait exemple d’une présence époustouflante et de la capacité de mettre de l’intensité et de la magie dans ses gestes. Qu’est-ce que j’aime voir son visage se crisper sous l’effet de non-musicalité de nos coups de talons ou de nos “palmas claras” ou “palmas sordas” exécutés d’une manière inattentive, indifférente, stupide parfois. Il nous demande toujours de faire de la musique avec nos pieds et nos mains, de donner une qualité musicale, une vie, une beauté à ce que nous faisons. J’adore son exigence! Et je lui en suis extrêmement reconnaissante.

J’ai fait le rapprochement inverse avec le chanting dans la tradition de yoga. Je vois que dans l’Ashtanga yoga les gens ont tendance à sinon crier au moins à dire les mantras d’une façon qui ne laisse pas trop la place à l’amour ou au sacré. Les voix insensibles qui s’accélèrent et qui créent du stress. Ce n’est pas une question d’avoir une voix pure ou un timbre personnel, mais il s’agit de vouloir donner avec son coeur. Donner de la qualité. La qualité du cœur, c’est l’amour. Chaque voix résonne joliment quand il y a le cœur, la respiration et la présence. Quand on n’est vraiment pas à l’intérieur de soi, quand on s’observe, quand on ne fait que répéter, c’est plat, ennuyeux.

Pour moi, les mantras, l’utilisation de ma propre voix, est quelque chose d’extraordinaire. Ce que je ressens à chaque fois en faisant des mantras, c’est presque l’équivalent à des adieux pour toujours à un être cher. Ça me remplit à la fois d’une douce tristesse, d’une joie déchirante, de l’exquisité de la vie et de la mort. Mais ceci, je connais déjà par la danse. J’accueille toutes les émotions. Je crois que, que ça soit la danse, le chanting ou autre chose, pour que ça soit beau, il suffit d’être vraiment présent et d’avoir cette intention de donner quelque chose de beau de soi-même. Mais il faut être présent à chaque moment, pas à toutes les deux secondes. C’est là la différence. Un vrai artiste est présent, il remplit d’abord son être et puis l’espace avec ce qu’il fait. Un vrai yogi, une vraie yogini, c’est pareil.

MITÄ KUULUU?

Pariisilainen flamenco-opettajani, Patricio Martin, on tuonut pelkällä olemuksellaan elämääni suunnattomasti inspiraatiota. Hän on loistava opettaja ja sen lisäksi taitelija, joka tekee taiteensa näkyväksi joka hetki. Minua ovat valtavasti kiehtoneet monet hänen lausahduksensa. Mitä tanssiaskeliin tulee, yksi tärkeä asia on ollut: “Ensin tietoisuus, sitten toiminta.” 💡 Hän on itse oivallinen esimerkki henkeäsalpaavasta läsnäolosta ja kyvystä laittaa tarvittaessa mieletön intensiteetti eleeseen kuin eleeseen. Minut tekee onnelliseksi hänen tuskasta rypistyvä otsansa kun hän kuulee epämusikaalisia kantapään kopautuksia tai huolimattomia käsien taputuksia, jotka on läiskitty tanssin sekaan jotenkin tunteettomasti. Hän kehottaa meitä aina soittamaan jaloilla ja käsillä, antamaan kaikelle tekemisellemme musikaalista laatua, elämää, kauneutta.

Löydän tästä rakkaudesta ja kokemisen tavasta käänteisiä yhtymäkohtia joogaharjoitteluun ja varsinkin yhteismantroihin. Ashtangajoogassa olen kautta vuosien ihmetellyt sitä miten ja miksi mantrat miltei huudetaan läpi. Ihmisten äänet kaikuvat tunteettomuutta ja vauhtia. Kaikki pyhyys tuntuu olevan kaukana. Kysymys ei ole lainkaan siitä, että ihmisellä pitäisi olla kaunis lauluääni, vaan siitä, että tekeminen lähtee sydämen läsnäolosta. Kun äänen väreily yhtyy sydämen energiaan, siihen tulee aivan erilainen laatu. Rakkauden sointu. Silloin jokainen ääni soi kauniisti, sillä hengityksen pehmeys ja hengen läsnäolo muuttavat sitä hämmästyttävästi. Jos taas ihminen ei ole läsnä itsessään ja vain toistaa sanoja, kaikki muuttuu latteaksi, ikävystyttäväksi ja kylmäksi.

Itse tunnen aina mantroja laulaessani sellaista rakkautta kuin jättäisin viimeiset jäähyväiset rakkaimmalle ihmiselle. Jotain suurta, surullisenkaunista, lämmintä ja pehmeänviiltävää. Koko elämän ja kuoleman sisäänsäsulkevaa. Näin tunnen myös tanssiessani. Minusta tuntuu, että usein riittääkin, kun meillä on halu kokea syvästi ja tehdä asiat kauniisti, olla antajana siis täysin läsnä. Mutta se tarkoittaa todellakin sellaista läsnäoloa, josta ei tipahdeta pois joka toinen sekunti. Ja siinä on se suuri ero! Todellinen taiteilija täyttää koko tilan omalla energiallaan ja läsnäolollaan. Samoin tekee todellinen joogi tai joogini.

1235516_530389933698976_1644607884_n

Patricio Martin

PRECIOUS MINUTES

Yesterday I took a ballet class with a great master, Yves Casati. He always expects a remarkable quality of the physical and artistic work in his classes. Once more he reminded us of one essential thing by saying that if we are tired or just little motivated to work, we should stay home. Because what counts is not the routine work, the quantity of the classes, but the quality. Five minutes of an intense and devoted work is worth much more than two hours of a sloppy work.

It’s true also in yoga practice. It’s never about hours.  It’s about the profundity.  It’s about the degree of reality and the quality of the moment. The quality means full presence, not performance. Full presence is acquired through the years of practice of presence. When you can’t prolongate your presence, the practice doesn’t really do anything good. Only a conscious practice counts. Do a practice that suits your capacity of the moment.

In Ashtanga yoga the regularity of the practice is often emphasized and maybe because of that you can see a number of regular practitioners to perform the daily program, but to wait eagerly for the Saturdays and Moon days not to practice!  If you don’t follow the practice as a program, but you sit or do asanas every day for some minutes with the presence of a sincere heart, that really can change your life! When the mind stops its circus, the doors of the paradise open! We should look for the real life inside and not the appearance, the form. The hours or even the years of practice don’t mean anything if we are not present.

MINUTES PRÉCIEUSES

Hier, j’ai pris un cours de danse classique avec un grand maître de danse, Yves Casati. Dans ses classes, il exige toujours un travail précis et un abandon de l’ego, une qualité de travail physique et artistique. Il nous a rappelé encore une fois une chose importante en nous disant que quand nous sommes fatigués ou si nous n’avons pas envie de travailler à fond et avec de l’amour, il faut rester à la maison. Et que ce n’est pas la quantité de cours qui compte, mais toujours la qualité du travail. Cinq minutes de travail de qualité valent mieux que deux heures de travail las et inattentif.

C’est tellement vrai aussi en ce qui concerne la pratique du yoga. Ce n’est jamais le temps qui compte. C’est la profondeur. C’est le degré de réalité et la qualité du moment. La qualité veut dire une vraie présence, non la performance. Celle-là s’acquiert par des années de pratique de rester présent. Au moment où nous ne pouvons plus prolonger notre présence, la pratique n’a plus de sens. Il n’y a que la pratique consciente qui compte. Faisons une pratique qui correspond à notre capacité du moment.

Dans l’Ashtanga yoga, c’est la régularité qui est souvent mise en valeur et  beaucoup de gens s’efforcent à suivre ce principe. Pourtant il me semble qu’une bonne partie de ces pratiquants ne fait qu’attendre les samedi et les jours de lune pour ne pas pratiquer! Cela prouve que la pratique est faite comme un programme sans une vraie présence.  Si nous ne suivons pas un programme, mais si nous nous asseyons dans le silence ou si nous faisons des asanas tous les jours pour au moins quelques minutes avec sincérité, ça va nous changer la vie! Tout d’un coup le cirque du mental s’arrête et le paradis est là. Cherchons la vraie vie et ne perdons pas un moment dans l’apparence. Les gestes exécutés ou les heures et même les années de pratique n’aboutissent à rien si nous ne sommes pas présents.

KALLISARVOISIA MINUUTTEJA

Olin eilen pitkästä aikaa mestari Yves Casatin balettitunnilla. Hän on opetuksessaan aina tarkka ja tinkimätön mitä tulee oppilaiden omaan panostukseen sekä fyysiseen ja taiteellisen työhön. Hän muistutti taas kerran meitä tärkeästä asiasta sanomalla, että kun olemme väsyneitä tai kun emme ole motivoituneita tekemään sataprosenttisesti työtä tunnilla, on parempi jäädä kotiin. Työmäärällä ei ole merkitystä, jos laatu on huonoa. Viisi minuuttia keskittynyttä harjoittelua on parempi kuin kaksi tuntia laiskaa ja huolimatonta harjoittelua.

Tämä on totta myös joogaharjoittelussa. Harjoituksen kestolla ei ole  juurikaan merkitystä. Kyse on aina siitä syvyydestä mihin pääsemme. Todellisuuden tasosta ja hetken laadusta. Laatu ei tarkoita suoritusta, vaan tiivistä läsnäoloa. Läsnäolo saavutetaan vähitellen vuosien läsnäoloharjoittelulla. Kun emme enää pysy läsnäolevina harjoituksessa, on sitä turha jatkaa, koska vain tietoisella harjoituksella on todellista merkitystä. On hyvä tehdä oman tietoisuuskapasiteettinsa mukaista harjoitusta joka päivä.

Ashtangajoogaharjoittelussa säännöllisyyttä korostetaan paljon ja monet tätä ohjenuoraa noudattavatkin. Kuitenkin näyttää siltä, että monet päivittäistä harjoitusta tekevät odottavat hartaasti lauantaita ja kuupäiviä, jotta ei tarvitsisi harjoitella! Se kertonee siitä, että harjoitusta tehdään suorituksena ilman sen kummempaa läsnäoloa.  Jos emme suorita harjoitusta, vaan joka päivä asetumme istumaan tai tekemään asanoita joksikin aikaa aidosti läsnäollen, se muuttaa elämämme! Yhdessä hetkessä mielemme sirkus seisahtuu ja paratiisin ovet aukeavat. Etsikäämme siis tätä syvää elämää itsessämme rutiiinien sijaan. Harjoitustunnit tai edes -vuodet eivät merkitse mitään, jos emme ole läsnä tekemisessämme.

1004978_10151957325699061_1337322411_n

Photo by Minna Nuotio

Free

Yesterday I took a ballet class with my teacher Frédéric Lazzarelli, an extraordinary teacher who never stops giving. He gives every moment. You can see that the purpose of his life is to give and I guess that’s the reason why he’s always in such a great mood and exploding with joy. In yesterday’s class he stopped us in the adagio to remind us that dance is not an exercise. Dance is dancing. And in dance, you have to give yourself, you have to give for free. Without expecting anything back.

Later in the evening, this made me think about how today we can hear hundreds of voices telling us how yoga gives you this and that and how it’s good to meditate because it gives you this and that. It’s so much about calculating and about getting something. This kind of negative attitude influences us. What Frédéric told was an insight for me. I’ve always felt that the yoga practice for me was a way to be free to give. To give my energy, to give my body, my emotions, my love. I want to give to the moment and express my life just like that. For me it’s not about getting something and I think that’s the reason why the regular practice never was difficult for me.

If you haven’t practiced this way, try it! Give yourself completely during your practice without thinking what you get back. Your heart will be free and happy!

C’EST GRATUIT

Hier, je suis allée au cours de danse classique de Frédéric Lazzarelli, un professeur de danse extraordinaire qui ne cesse pas de donner. À chaque moment il donne. On voit bien qu’il vit pour donner et c’est pour ça, j’estime, que depuis que je le connais, je le vois toujours d’excellente humeur et épanoui. Hier, il nous a arrêté dans notre adage pour nous dire que la danse, ce n’est pas des exercises, c’est de la danse. Et quand c’est de la danse, il faut se donner, il faut se donner gratuitement. Sans s’attendre à rien.

Plus tard, j’ai pensé à la pratique du yoga et qu’aujourd’hui, on entend des centaines de voix nous dire que le yoga donne ceci et cela et qu’il vaut mieux méditer pour avoir ceci et cela. Ce que disait Frédéric, était une illumination pour moi en ce qui concerne le yoga. J’ai toujours senti que je voulais me donner, m’exprimer pour le moment présent et pour la vie. Ça n’a jamais été pour prendre et je pense que c’est pour ça que la pratique ne m’a jamais été difficile. On est toujours heureux quand on donne tout ce qu’on a!

Si vous n’avez pas  encore cette expérience, essayez de vous donner gratuitement dans votre pratique. Sans penser à rien. Votre coeur en sera plus que ravi!

ILMAISTA ONNEA

Eilen olin Frédéric Lazzarellin balettitunnilla ja taas kerran hänen sanansa koskettivat sydäntäni. Frédéric on ihmeellinen opettaja, joka antaa antamasta päästyään. Hänestä näkee, että elämän tarkoitus on antaa itsestään ja itsensä. Luulenpa, että hän juuri tästä syystä olen aina nähnyt hänet vain kukoistavana ja elämää pursuavana. Eilen hän keskeytti adagiomme muistuttaakseen taas kerran, että tanssi ei ole erillisiä harjoituksia, vaan tanssia. Ja kun kyse on tanssista, sille pitää antautua, itsestään pitää antaa pidättelemättä ja odottamatta palkintoa.

Myöhemmin illalla mietin joogaharjoittelua tältä kantilta ja sitä miten tänä päivänä sadat äänet puhuvat joogan puolesta siksi, että joogasta saa sitä ja tätä. Ne kertovat miksi kannattaa meditoida. Siksi, että siitä hyötyy sitä ja tätä. Se mitä Frédéric sanoi oli minulle tässä suhteessa oivallus. Itse olen aina tuntenut, että joogaharjoittelussa haluan antaa ja antautua. Antaa itseni sille hetkelle ja elämälle miettimättä mitä siitä hyödyn. Uskon, että siksi joogaharjoittelu on minulle ollut myös mukavaa, kun siihen ei ole liittynyt stressiä tai odotuksia.

Jokainen voi koittaa miltä tuntuu harjoitus, kun siltä ei odota mitään. Kun sille pelkästään antaa, sydän täyttyy onnesta!

Image

My teacher Frédéric Lazzarelli and me in 2013.

How concrete are you?

I just finished teaching a week long workshop in Finland. In two distinct groups the problem for the majority of the students was that by holding back their energy unconsciously they were holding back their breath. The body was unable to find a natural way to move and to perform the movements. When the energy doesn’t nourish the breath and the movement, you feel lost, insecure and tense. If you don’t follow your energy, no technique will help. If you follow your energy, almost no technique is needed.

When we go deeper in the body we can connect with the energy layer. Through the breath we get connected with the energy centers, chakras. For many people the second chakra area is blocked. There are of course always personal issues behind the energy blockages. However for all of us the navel area is the area of sexuality and procreation and that’s where the life should express itself. The energy should move. When the energy in this area is shallow or stopped, the rest of the body suffers the consequences. When the energy on the front side is stuck, the support for the movements comes from the lower back. This leads to back pain or chronic tension in the upper body.

A student told me that she had difficulties to give space to her energy because another Ashtanga teacher just had told that the lower abdomen should be hard like concrete, that would be the good Uddyana Bandha. Two professional dancers participated in the same workshop. I felt they were holding back something, tensing the abdomen and the pelvis for some reason. They told me that during their dance studies many teachers had emphasized that the pelvis should be strong. This advice was now embodied as tension. My advice for them was to breath also with the lower abdomen and to feel the energy move.

The pelvis is indeed the power center of the body. But is it the best way to connect to your power to make your lower abdomen hard like concrete? Can you use your strength by stopping the energy in your pelvis? I believe the strength is the result of the energetical interaction of inhalation and exhalation. First you connect to your natural energy and then by directing it in accordance with your movement, you can have a strong center. As the result of this freedom our strength can become concrete like. But if you try to be hard as concrete, you might even succeed! That’s the way to lose both the strenght and the freedom.

DU BÉTON

Je viens de donner un stage d’une semaine en Finlande. La majorité des élèves avait le même problème. Inconsciemment ils retenaient leur énergie, ce qui les empêchaient de respirer avec aisance. Ainsi le corps ne pouvait-il pas trouver une voie naturelle pour les mouvements. Lorsque l’énergie ne viens pas nourrir la respiration et le mouvement, les gens se sentent  tendus, un peu perdus et incertains dans leur corps. Si nous ne suivons pas notre énergie, aucune technique ne peut nous aider. Si, par contre, nous suivons notre énergie, nous avons à peine besoin d’une technique pour pratiquer le yoga.

En allant dans les profondeurs du corps, nous pouvons sentir la connection avec la couche énergétique. C’est par la respiration que nous sommes connectés aux chakras, aux centres d’énergie. Pour la plupart des gens au stage, le deuxième chakra, dans le bas du ventre, était bloqué. Derrière les blocages individuels, il y a des blocages émotionnels différents. Cependant, pour tout le monde, cet endroit dans le corps est le siège de la sexualité et de la procréation où la vie devrait pouvoir s’exprimer pleinement. L’énergie devrait être en mouvement. Lorsqu’elle est diminuée ou même arrêtée, le support pour les mouvements du corps vient du bas du dos ce qui mène souvent aux maux de dos ou aux tensions chroniques dans les épaules.

Une élève me disait qu’elle avait des difficultés de permettre à son énergie de s’étendre, car un autre professeur d’Ashtanga yoga venait lui apprendre que l’abdomen devait être dur comme du béton. À son avis, c’était comme ça que l’on faisait le Uddyana Bandha. Il y avait deux danseuses professionnelles qui participaient au même stage. Elles retenaient leur souffle, elles avaient l’abdomen et le bassin durs et tendus. Elles me racontaient que pendant leurs études de danse, plusieurs professeurs avaient souligné l’importance d’un bassin fort. Il fallait garder le bassin dur. Ce conseil avait été incarné en tension. Je leur conseillais de respirer avec le bas du ventre et de sentir l’énergie bouger pendant l’inspiration.

Le bassin est absolument le centre de force du corps humain. Mais quelle est la manière la plus efficace pour se connecter à sa propre force? Est-ce de rendre l’abdomen dur ou d’arrêter l’énergie dans le bassin? Je crois que la vraie force est le résultat de l’interaction énergétique de l’inspiration et de l’expiration. D’abord nous nous connectons à notre énergie naturelle et ensuite, nous nous dirigeons par elle dans nos mouvements. C’est comme ça que la force peut être comme du béton. Mais si nous cherchons à être forts comme du béton, nous pouvons même réussir! Et quelle catastrophe! C’est comme ça que nous perdons et la force et la liberté du mouvement!

BETONIA

Minulla päättyi juuri opetus viikon mittaisella joogakurssilla. Viikon aikana olikin tilaisuus työstää rauhassa sitä minkä näin valtaosan ongelmaksi: oppilaat pidättivät huomaamattaan energiaansa eivätkä siksi voineet hengittää kunnolla. Näin kehon oli mahdotonta löytää luonnollista ja vapaata liikerataa ja siten myös liikkeiden ja asentojen tuki oli kadoksissa. Jos energia ei ole hengityksen ja liikkumisen pohjana, olo on epävarma ja jännittynyt. Jos emme seuraa energiamme suuntaa, tekniikka ei pelasta paljoakaan. Jos seuraamme energiaamme, emme tarvitse juurikaan tekniikkaa.

Kun menemme syvemmälle kehossa, pääsemme yhteyteen energiatason eli chakrojen kanssa. Ihmisillä on tietenkin eriasteisia energiatukoksia, mutta lähestulkoon kaikilla kurssilaisilla toisen chakran alue eli alavatsa oli lamassa. Sen taustalla vaikuttavat erilaiset syyt, kuten esimerkiksi häpeän tunteet, synnytykset ja kirurgiset operaatiot. Kaikilla meillä tämä kohta on seksuaalisuuden aluetta. Kun vatsan puoli on laiska eikä energia liiku, joogaharjoitus aiheuttaa jännitystä ristiselän alueelle. Tästä on seurauksena alaselän kipuilu tai joskus myös hartiajännitys, koska energia ottaa tilan sieltä mistä se sen saa.

Kurssin päätyttyä eräs oppilas kertoi, että hänen oli vaikea päästä sisään siihen mitä opetin, koska oli juuri kuullut toiselta opettajalta, että alavatsan pitäisi olla kuin betonia. Se oli opettajan mukaan Uddyana Bandhan tehtävä. Samalla kurssilla oli kaksi ammattitanssijaa. Tunsin miten he pidättivät liikkeitään ja jännittivät turhaan lantiota ja alavatsaa läpi harjoituksen. Kurssin jälkeen he puhuivat siitä miten opiskeluaikana ja monien eri tanssiopettajien opissa oli aina korostettu lantion voimaa. Lantion pitää olla vahva.

Lantiossa tosiaan on kehon voimakeskus. Mutta onko paras tapa löytää tämä voima tuntemalla betoninen voima lantiossa? Voiko oman voimansa todella löytää lukitsemalla energian? Minä uskon, että voima on seurausta tietoisuudesta, vapaudesta ja meitä palvelevasta energian liikkeestä, sisään- ja uloshengityksen vuorovaikutuksesta. Ensin pitää löytää energian vapaus ja sitten pitää osata suunnata se harmonisesti liikkeen mukaisesti. Lopputuloksena on vahva keskus. Jos yrittää muuttua betoninkovaksi, siinä voi jopa onnistua. Näin kuitenkin katoaa sekä voima että vapaus.

1002546_10151946001299061_1820648337_n

~ Opening the second chakra ~ Photo by Minna Nuotio

Give Weight

We all know that throughout the centuries in the classical ballet, the danser ideally has been light as a feather and has thus given an illusion of weightlessness to the audience.

Some people feel that ballerinas represent a bad role model side by side with the top models, both spreading the ideal of a starving thin woman by their professions and by doing so contribute to increase the extent of eating disorders.  I do understand this anxiety of those who have lived anorexia or close to someone suffering from it. But still, not everybody who’s slim or skinny has anorexia and the reason for a light weight is not necessarily a consequence of something negative at all.

In the classical ballet repertoire, you find sylphs, fairies, ethereal creatures with a graceful beauty. To represent these characters, to danse them, you have to be like that not to create a grotesque impression. And still to jump high in the air the danser has to know how to be heavy. She has to understand the gravity and how  it can support her.

These same elements are present when we practice asanas in yoga. The body should be rooted by the feet to the ground, the energy concentrated in the pelvis. These two factors allow the upper body to be light. This kind of physical balance is very rare in nowadays world even among those who have a daily physical practice.

In my work as a yoga teacher I meet people of all sizes and of great variety of weights. All the heavy bodies have a natural propensity downwards. But what is amazing is that not all the light bodies are attracted upwards! Sometimes big people have a body which is light to ajust and which has incredibly vigorous movements and light energy. Or vice versa, some slim people can be heavy and have dull movements.

A light person can have a heavy energy. What is this heaviness then, if the body is light? When someone with a quite impressive body weight can perform vivacious movements, where does this bubbliness come from? Isn’t it interesting? In my mind, it’s all about emotions that reside in our vital energy (prana). When the prana is heavy or stationary,  we become heavy no matter the weight of the body. When we really can allow ourselves to feel our weight, we can also feel the lightness. These two polarities are indispensable for our balance.

Emotionally it’s about  inhabiting our body and being in it  consciously with all our weight. If we usually are capable of living a large scale of emotions, our body feels it and remains functional. If we live narrowly, the body shows the symptoms of this suffering sooner or later. If we loose this emotional richness and the sensation of weight which is equal to feeling secure, we might start to manipulate these feelings by eating too much or too little. Anorexia among other eating disorders is a very natural result of a body where the energy movement is restricted. The body shrinks and wants to disppear, because it’s of no use.

We have to live both the heaviness and the lightness emotionally. We need to give power and weight to the expression of our emotions in our body. This is the way the body remains happy and expressive.

DONNEZ DU POIDS!

Tout le monde connait ça: dans la danse classique, la danseuse idéale est légère comme une plume, elle est capable de donner une illusion d’apesanteur à l’audience.

Il y a des gens qui trouvent que les ballerines et les mannequins représentent un idéal malsain à cause des desordres alimentaires répandus tout particulièrement dans le monde de la danse et de la mode, qui sont dus souvent à une idée et un idéal, mais liés bien sûr à d’autres problèmes. Je comprends parfaitement que pour les gens qui ont vécu l’anorexie eux-mêmes ou pour les proches d’une personne anorexique, ça soit un sujet douloureux et une source d’inquiétude. Mais tout le monde qui est mince ou même maigre, n’est pas anorexique et il n’y a pas toujours un trouble derrière le poids infime, bien entendu. Est-ce que, par exemple, les ballerines devraient manger plus pour prendre du poids juste pour ne pas répandre cette image de femme svelte?

Dans la répertoire de la danse classique, on trouve des personnages presque uniquement éthérés, comme des sylphes et des fées d’une beauté éclatante et d’une grâce céleste. Pour représenter ces personnages, un corps léger est indispensable afin d’éviter l’effet grotesque. Et pourtant pour pouvoir utiliser son poids pour les sauts aériens, la danseuse légère doit savoir être lourde, c’est-à-dire, elle doit connaître et comprendre la gravité.

En ce qui concerne le corps, ces mêmes principes sont présents dans le yoga: le bas solide, le corps enraciné par les pieds, l’énergie centrée, ce qui va donner un haut du corps léger. Cet équilibre est rare chez les gens d’aujourd’hui, même chez ceux qui vivent leurs corps quotidiennement par une pratique et même chez les professionnels d’un métier d’expression corporelle.

Dans mon métier de professeur de yoga, je rencontre des gens de toutes les tailles et de toutes les pesanteurs.  Tous les corps lourds ont une propension naturelle vers la terre. Mais tous les corps légers n’ont pas une propension naturelle vers le ciel! Ce qui est frappant parfois, c’est que quelqu’un puisse être gros, mais avoir quand même un corps léger à ajuster, les mouvements toniques, une énergie légère. Et vice versa, quelqu’un peut être bien mince et avoir un corps lourd et résistant et les mouvements pesants.

Une personne légère peut avoir une énergie pesante. Quand on est lourd tout en ayant un poids infime, qu’est-ce que cette pesanteur alors? Ou bien, quand on a un poids plutôt impressionnant et qu’on arrive à faire des mouvements avec vivacité, qu’est-ce que cette légèreté? Intéressant, n’est-ce pas? De mon point de vue, il s’agit d’un fardeau émotionnel qui se manifeste dans l’énergie (prâna) supposée vitaliser le corps. Quand cette énergie est lourde, elle est presque immobile et même si on est mince, on reste pesant. Le poids est surtout émotionnel. Quand on arrive à sentir la gravité, la pesanteur, on arrive à sentir également la légèreté. Les deux polarités sont importantes pour notre bien-être et indispensable pour notre équilibre.

Émotionnellement, cela veut dire, qu’on doit pouvoir habiter son corps, on doit pouvoir s’y installer avec tout notre poids. Quand on vit les extrémités de notre esprit, le corps imite. Si on vit étroitement, le corps commence à souffrir et devient malade. Lorsque nous perdons cet équilibre émotionnel et la sensation du poids qui est équivalent au sentiment de sécurité, nous commençons probablement à manipuler le poids par l’alimentation, en nous en privant ou bien en nous en bourrant. L’anorexie entre autre est un résultat naturel, une réponse du corps au non-vécu: il disparaît.

Il faut vivre le poids et la légèreté émotionnellement. Il faut donner du poids à l’expression des émotions. Comme ça, le corps garde son énergie et son expressivité.

HAVUJA, PERKELE!

On tunnettua, että klassisessa baletissa ihannetanssija on kautta aikain ollut höyhenenkevyt ja antanut liikkeillään yleisölleen painottomuuden illuusion.

Joidenkin mielestä balleriinat ja mannekiinit edustavat tällaista vääristynyttä laihuusihannetta ja ruokkivat syömishäiriöitä varsinkin tanssi- ja mallimaailmassa. Näiden joskus nälkiintyneiden ihanteiden lisäksi ihmisellä itsellään on usein joku idea laihuuden suhteen ja tietenkin syömishäiriöihin liittyy  muitakin ongelmia kuin ammatin asettamat paineet. Ymmärrän, että anoreksian sairastaneet tai anorektikon läheiset voivat kokea tällaiset ihanteet huolestuttavina ja tuskallisinakin. Tietenkään kuitenkaan kaikki hoikat tai laihat ihmiset eivät kärsi anoreksiasta eikä alhaisen elopainon takana ole aina ongelmaa. Pitäisikö siis esimerkiksi ballerinojen alkaa syödä enemmän lihoakseen pois tästä ihannekuvasta?

Klassisen baletin repertuaarissa on eteerisiä naishahmoja, kuten sylfejä ja keijuja, jotka ovat tarinoiden mukaan lumoavan kauniita ja ylimaallisen sulokkaita. Jos tanssii tällaisen hahmon roolia, on kevyt ja siro keho välttämätön, jotta vältytään groteskilta vaikutukselta. Ja sitten kuitenkin, jotta tanssija voisi hypyillään saavuttaa korkeuksia, hänen täytyy ymmärtää painovoimaa ja saada se toimimaan tuekseen. Kevyen tanssijan täytyy osata olla myös painava.

Nämä samat painovoimalait koskevat kehoa tietenkin myös joogassa: jalkojen kautta maadoitettu keho,  lantioon keskittynyt energia ja näistä elementeistä syntyvä kevyt ylävartalo. Tällainen tasapaino on erittäin harvinaista nykyihmisellä, jopa niiden keskuudessa, jotka harjoittavat kehoaan tietoisesti päivittäin tai toteuttavat sillä taidetta.

Omassa joogaopettajan ammatissani tapaan kaikenkokoisia ja -painoisia ihmisiä. Kaikki painavat kehot ovat periaatteessa luonnostaan suuntautuneet maata kohti. Mutta mielenkiintoista on se, että kaikki kevyet kehot eivät suuntaudu ylöspäin! Joku voi olla ylipainoinen ja liikkua ketterästi ja energisesti sekä olla kehollisesti helppo avustettava. Ja toisinpäin, jonkun hoikan ihmisen kehossa voi olla jarru pohjassa, se voi olla raskas ja veltto.

Jos ihminen vaatimattomalla elopainolla on raskas, mistä se paino kehoon tulee? Tai miten on mahdollista, että jonkun vaikuttava elopaino sallii kehon eloisat ja kevyet liikkeet? Minä uskon, että kyse on tunnetaakasta, joka tuntuu lähinnä siinä energiassa (prana = elinvoima), jonka tehtävä on elävöittää keho. Kun prana on raskas, se on liikkumaton ja miten kevyt ihminen periaatteessa onkin, hänen painonsa kasvaa sisältäpäin.

Kun pystyy tuntemaan painonsa, tuntee myös keveytensä. Nämä kaksi polariteettia ovat välttämättömät henkiselle tasapainolle. Kun elämme henkisesti laajasti, keho mukautuu siihen. Tunnetasolla se tarkoittaa sitä, että suostumme ja haluamme elää kehoamme ja että olemme siinä koko painollamme. Jos elämme kapeasti tunnetasolla, kehokin kärsii ja usein oirehtii tai jopa sairastuu. Kun menetämme tunnetasapainon ja tunteen kehomme painosta, joka on samalla turvallisuuden tunnetta, alamme luultavasti manipuloimaan painoamme ravinnon avulla, joko rajoittamalla itseämme tai ahmimalla. Anoreksia näyttää olevan hyvin luonnollinen kehon vastaus elämättömille ja ilmaisemattomille tunteille. Keho haihtuu pois, koska sitä ei tarvita.

Tunteiden ilmaisulle pitää antaa voimaa ja pontta. On tärkeää elää tunteiden paino ja keveys. Näin keho ei näivety, vaan pysyy ilmaisuvoimaisena ja tyytyväisenä.

blog-feather

Photo by Minna Nuotio

Now-how

Yoga is a practice people do for different reasons. One of those reasons is to have a better now, to be truly present.

What is presence then? It’s human energy condensed within a moment. It means our mental energy focused on what we’re up to and the emotional energy corresponding with it coherently. It also requires the consciousness which means being open inwards and outwards. All this is present in the physical body where the sensations and energies concretely take place. A restless or weak body is a reflection of our mental or emotional state. This state is often unconscious until we understand that our body is showing us clearly what’s going on.

The yoga practice can improve the quality of our presence during the practice itself and have an influence on our life in general. This change doesn’t happen automatically. We have to create the circumstances for the practice in which our mind is not easily drawn outwards and we have to become aware of the mental fluctuations and willing to get rid of them by a gradual detachment.

The traditional way in yoga to deepen the presence is to sit still and observe what happens on the mental, emotional and physical levels when we stop moving. The Ashtanga Yoga practice in my experience is even more efficient for people in today’s world, because we work the body and through the body without any rest or interruption during the practice. The mind can control the emotions, but the body remains true to the reality. We learn to read the body and we understand clearly how we have digested different situations on which we might have a false idea. The body doesn’t care about our ideas.

Personally, even if I practice Ashtanga Yoga which can be physically quite demanding, I feel it doesn’t require the same intellectual, emotional or even physical presence as dancing. I mean when we talk about dance as a discipline and practice accompanied with a master’s presence. I feel ballet has given me much better presence than yoga. These two together are the perfect combination for me to work with. Dance is yoga.

You can’t dream when you have to move your body every second. When you study with a master, it’s a constant wake-up call.  I’ve been really blessed to have some ballet masters as my teachers, like Marie-Pierre Greve, Gabriella Serra, Attilio Labis, Yves Casati and Frédéric Lazzarelli. They all carry an incredible vibrant, ardent presence, openness and strength in their bodies. Here’s a link to a ballet class given by Frédéric Lazzarelli. You can hear his presence every second:

http://www.dansefredericlazzarelli.fr/paname.html

L’ESPRIT PRÉSENTISSIME INCARNÉ

Le yoga est une pratique que nous faisons pour de différentes raisons, l’une d’elles étant d’acquérir une meilleure présence.

Qu’est-ce que la présence? C’est une condensation de l’énergie dans un moment donné. Cette énergie inclut aussi bien l’énergie mentale focalisée sur ce que nous faisons le moment même, que l’énergie émotionnelle correspondant également au moment d’une façon cohérente et en plus, une conscience, c’est-à-dire une ouverture aussi bien vers l’intérieur que l’extérieur. Tout cela se manifestant dans le corps physique qui est le champ de ces sensations, ces énergies. Un corps agité ou faible reflète notre vrai état mental ou émotionnel. Le corps exprime ce que nous n’exprimons pas.

La pratique du yoga peut améliorer notre présence pendant la pratique elle-même et par la suite, dans la vie en général. Le changement n’arrive pas sans effort conscient de notre part ce qui veut dire que nous créons les conditions favorables pour pratiquer dans le calme et ensuite, nous pouvons prendre conscience de nos fluctuations mentales et peu à peu nous en détacher.

Une façon traditionnelle de s’entraîner est de s’observer assis pour comprendre où s’orientent nos énergies mentales, émotionnelles et physiques quand nous arrêtons les mouvements du corps.  D’après mon expérience personnelle, la pratique de l’Ashtanga Yoga est encore plus géniale pour l’homme moderne, parce qu’on travaille le corps et par le corps sans aucun arrêt pendant la pratique. C’est le corps qui nous indique comment nous vivons les choses réellement. Le mental peut contrôler les émotions, le corps reste fidèle à la réalité.

Cela n’empêche que personnellement, la pratique de l’Ashtanga Yoga, qui peut être parfois physiquement exigeante,  ne m’oblige pas à la même présence intellectuelle, émotionnelle et corporelle que la danse. Je veux dire la danse en tant que pratique et discipline accompagnée de la présence d’un maître – sans parler de la danse en tant que la performance artistique qui demande encore beaucoup plus. J’ai l’impression que j’arrive à mieux aiguiser ma présence par la danse que par le yoga et que pour moi, les deux, c’est une parfaite combinaison pour travailler.

Nous ne pouvons pas rêver quand nous devons bouger le corps chaque seconde. Avec un maître de danse, il s’agit d’un réveil constant. J’ai eu l’honneur d’en connaître quelques-uns, Marie-Pierre Greve, Gabriella Serra, Attilio Labis, Yves Casati et Frédéric Lazzarelli qui tous portent dans leur corps une présence vibrante, ardente même, qui vous touche immédiatement. Je vous fais part d’un cours de Frédéric Lazzarelli par un extrait où on entend sa présence à chaque seconde:

http://www.dansefredericlazzarelli.fr/paname.html

OLLA

Ihmiset harjoittavat joogaa varmasti lukuisista eri syistä. Yksi syistä on varmaankin paremman olon ja sellaisen läsnäolon saavuttaminen, etteivät menneisyyden kokemukset tai kuvitelmat tulevaisuudesta hämmentäisi tätä hetkeä. Näin elämä juuri tässä hetkessä tuntuisi koko voimallaan ja ainutkertaisuudellaan.

Mitä läsnäolo sitten tarkoittaa käytännössä? Se on energian keskittymistä tähän hetkeen. Mentaalinen energiamme kohdistuu siihen mitä teemme ja tunteet antavat tekemisellemme oikeanlaisen tukensa. Näiden lisäksi on vielä tietoisuus, joka avautuu sekä sisään- että ulospäin. Se on olennaista siksi, ettemme ole samastuneena pelkästään oman mielemme sisältöön. Kaikki nämä energiavirtaukset tuntemuksineen konkretisoituvat kehossamme. Levoton tai heikko keho heijastelee sisimpämme energiaa, joka voi toki olla tietoisuudeltamme piilossa. Tällöin olemme ristiriitaisissa tunnelmissa, koska emme ymmärrä itseämme.

Joogaharjoittelu voi parantaa läsnäolomme laatua itse harjoituksen aikana ja myös muuten elämässämme. Tämä muutos ei tapahdu automaattisesti eikä itsestään, vaan meidän täytyy harjoitusta varten luoda oikeanlaiset olosuhteet, jotta mielemme ei lähde harhailemaan muualle. Siten tulemme paremmin tietoisiksi mielemme sisäisistä liikkeistä ja voimme työstää irtipäästämistä niiden suhteen.

Joogassa perinteinen tapa tulla läsnäolevaksi on ollut istua paikallaan ja seurata mitä mielessä, kehossa ja tunteissa tapahtuu, kun emme enää liiku. Uskon, että Ashtangajooga-harjoitus on ollut monelle nykyihmiselle tehokas tapa aloittaa joogaharjoittelu, koska tässä perinteessä työskennellään keholla ja kehon kautta eikä harjoituksessa ole taukoja muun miettimiselle tai muulle tekemiselle. Keho on olennainen siksikin, että mielemme pystyy kontrolloimaan tunteitamme, mutta keho pysyy todellisuudelle uskollisena. Kehoamme lukemalla alamme ymmärtää miten se on ottanut vastaan erilaisia elämäntilanteitamme, joista meillä voi olla mielessämme ihan eri käsitys.

Henkilökohtaisesti olen tuntenut, että vaikka Ashtangajoogaharjoitus on välillä fyysisesti haastava, se ei vaadi yhtä totaalista läsnäoloa älyllisesti, emotionaalisesti tai edes fyysisesti kuin tanssi. Tarkoitan kurinalaista ja minkätahansa pitkän perinteen mukaan tehtävää tanssiharjoittelua, jossa on mukana kokenut mestari – puhumattakaan sitten tanssista esittävänä taiteena. Koen, että tanssiharjoittelu on tuonut mittavasti tiheämpää läsnäoloa elämääni kuin joogaharjoittelu. Ne yhdessä ovat toimineet loistavasti, toisiaan täydentäen. Tanssi onkin minulle oikeastaan osa joogaharjoitteluani.

Nimittäin kun liikut joka sekunti johonkin, et voi haaveilla. Kun saat opiskella mestarien kanssa, saat herätä joka hetki uudelleen. Tunnen, että olen ollut erittäin etuoikeutettu ja suorastaan siunattu muutamalla suurella balettimestarilla kuten Marie-Pierre Greve, Gabriella Serra, Attilio Labis, Yves Casati and Frédéric Lazzarelli. Heissä kaikissa on sykkivä liekki, joka sytyttää ympäristön samaan paloon. Heidän kehonsa voima, avoimuus ja rytmi tuo läsnäolon mukanaan. Tässä linkki, jonka takana pieni näyte pariisilaisen opettajani Frédéric Lazzarellin iltapäivätunnilta. Siitä voi aistia hänen eeppisen mukanaolonsa.

http://www.dansefredericlazzarelli.fr/paname.html

blog-poutres-marais2

I’ve had an enormous chance to be able to dance in this exquisite studio of Centre de danse du Marais in Paris. These beams (we don’t usually see while dancing) are from the beginning of the XVII century. With the presence of all these historical and artistic layers which outline every step we take, it’s impossible not to be present with a huge flame of gratefulness.

J’ai eu le grand bonheur de pouvoir danser dans cette salle exquise du Centre de danse du Marais. Les poutres (qu’on regarde peu en dansant bien évidemment) datent du début du XVIIe siècle. Avec la présence de toutes ces couches historiques, artistiques qui donnent le cadre à chaque pas que nous prenons, il est impossible de ne pas être présent avec en plus une flamme de gratitude dans le coeur.

Suurta onnea on tanssia tässä ainutlaatuisessa pariisilaisessa tanssisalissa, jonka kattoparrut ovat olleet paikoillaan jo 1600-luvun alkupuolelta asti. Tässä historiallisessa ja taiteellisessa sylissä on autuasta hengittää. Jokainen askel saa voimaa myös rikkaista kehyksistä. Sydän lepattaa kiitollisuuttaan.