A FASCINATING TRIO

AHIMSĀ 🟢 SATYA 🟢 ŚAUCA

In my yoga training that just ended the participants put forth some yoga philosophical topics they had been reflecting on and some questions about the state of awareness in the asana practice.

The first question was asked by Jenni. During the training she had concluded that I give the energy level the priority over the physical body when I adjust asanas. She wanted to be sure that she had understood me right. I first answered by admitting that that’s how I behave. But then I corrected my words by saying that everything always depends on the context. 

Usually when yoga practitioners practice asanas as if they were doing some sports, which means that they put a lot of effort both in the movement and the immobility of the asana, they can’t feel the energy level of their bodies. The power of the physical body overrules it. Whereas if you approach the practice through the energy level, you have a bigger field and a different awareness and you can do a much more subtle practice. You can listen to your different bodies. Therefore, if from this starting point you realize your body needs more energy, power or movement, you can add more energy to it. But it doesn’t work the other way around. 

As a yoga teacher and facilitator I have the same approach. I connect to the student in a bigger field to feel the whole. I listen to this to understand if our ”intentions” can connect too. If we are one on the energy level, it’s easy to bring the awareness to another element, i.e. to the reality of the physical body. When you are aware of these different fields, you can really support the student’s practice. For example, if the student has a very errant mind and her/his body feels unrooted, it’s essential to give rootedness with your own physical presence and clear touch. But if the student is very physical, it can be justified to have a lighter and more energetic presence to tune her/him to feel more than just the physicality and in a more sensitive and open way.

To teach yoga and to guide the students are both this kind of listening to me: Do we share the same awareness? Where are we? Are we on the physical, energetical, emotional, mental or spiritual level or on all of these? I can feel if the student is missing the awareness of one of these ”bodies”.  My response to the student’s unaware parts come from the level the lack of awareness is manifesting. I could give an imaginary example. If the student is emotionally restless, the antidote to this from the teacher’s part is to be at the same time peacefully in her/his own body and in this emotional field to recognize the emotions. 

Another student in this training, Emma, had been contemplating the principle of purity and cleanliness, śauca. She shared her insights of how śauca often comes close to the principle of non-violence, ahimsā. We talked about this for a while how ahimsā is also purity of thought and action. So, indeed, śauca and ahimsā are very close to each other. 

And then one student, Viivi, told us how she had had challenges to keep herself to ahimsā with a neighbor who had been treated her badly. This was the moment I could bring all these topics together. All these principles of yama and niyama are expressed as energies in and around the body. Therefore ahimsā is also about energy. It’s a certain kind of prāna. That means it’s not a fixed concept, but very vivid attitude, very vivid energy which adapts to the life’s situations. You shouldn’t’ think that someone who is committed to ahimsā, never gets angry or never says anything against to anybody. On the contrary! Namely ahimsā means that you protect your boundaries, you don’t make yourself suffer! Sometimes we meet people who don’t respect what we say when we say it in a friendly way. We need to put more energy to make this person understand where the boundaries lie.

I believe that one misunderstanding in interpreting the yoga philosophy’s prescriptions on how to behave, is that you can’t use your power. I’ve seen a lot of how some yoga practitioners try to control their real feelings and energies in the fear of not following the yoga principles. Aggression as energy can be used in a constructive way. Because pure aggression is pure. It doesn’t harm anybody. It purifies the air and the situation. There’s no hatred, attack or destruction. And that’s why no hatred is left after the situation either. 

If you try to hide your real feelings, if you try to be nice and understanding in front of some injustice, that’s when you’re not respecting the yogic principles, such as ahimsā, satya and śauca. Yoga doesn’t mean you deny yourself and you try to be something you’re not. Yoga means Life with a capital letter. We practice yoga on the energy level to be able to response to life with the most adequate energy. All energies are good when they are pure.

VAIKUTTAVA TRIO – AHIMSĀ 🟢 SATYA 🟢 ŚAUCA

Hetki sitten päättyneen joogakoulutuksen viimeisellä kerralla osallistujat ottivat poreilevasti esille sekä erilaisiin tietoisuudentiloihin liittyviä asanakysymyksiä että joogafilosofisia aiheita, joita olivat itsekseen pohtineet. 

Jenni oli tullut siihen johtopäätökseen, että minä avustan asanaharjoituksessa lähinnä energiatasolla. Hän halusi varmistua, onko niin, että energiataso on prioriteettini. Kyllähän se oikeastaan näin on, mutta asiaa hetken pohdittuani vastasin, että kaikki riippuu aina tilanteesta.

Yleensä on niin, että jos ihminen tekee asanaharjoitusta urheillen eli fyysisesti ponnistellen sekä liikkeiden että asanan liikkumattomuuden aikana, häneltä jää kokematta kehon energiataso. Se peittyy voimankäytön alle. Kun taas, jos harjoitusta ja itseään lähestyy energiatason kautta, on saman tien laajemmassa kentässä ja tietoisuudessa ja voi harjoitusta tehdä selkeästi kuuntelevammin. Jos sitten havaitsee, että keho tarvitsee enemmän energiaa, voimaa tai liikettä, sitä on helppo siihen lisätä. Toisinpäin se ei onnistu.

Ohjaajana toimin samoin säädöin. Lähestyn oppilasta isommassa kentässä ja tunnen ensin kokonaisuuden. Tunnustelen yhdistyvätkö meidän ”aikeet”. Jos energiatasolla yhteys on, on vaivatonta siirtyä toiseen elementtiin eli fyysisen kehon todellisuuteen. Useammassa eri kentässä työskennellessään voi myös oikeasti tukea oppilaan tekemistä. Jos esimerkiksi oppilas on jotenkin pää pilvissä ja juureton, on olennaista tuoda fyysistä juurevuutta omalla kehollisella läsnäololla sekä tuntuvalla kosketuksella. Mutta sitten taas, jos oppilas on hyvin fyysinen, voi erilainen, kevyempi ja energeettinen läsnäolo, virittää häntä tuntemaan joko muuta kuin pelkän fyysisen olemuksen tai sitten ylipäätään herkemmin ja laajemmin. 

Joogan opettaminen ja ohjaaminen ovatkin minulle juuri tällaista kuuntelua: missä tietoisuudentilassa olen oppilaan kanssa? Olemmeko fyysisessä, energeettisessä, emotionaalisessa, mentaalisessa, spirituaalisessa kentässä vai kaikissa näissä yhdessä? Tunnen, kun oppilaalta puutuu yhteys johonkin näistä “kehoista”. Myös ohjaus oppilaan kehojen tiedostamattomiin kohtiin tulevat juuri sen kehon tietoisuuden tasolta, jossa tiedostamattomuus ilmenee. Esimerkkinä tästä voisi olla tilanne, jossa oppilas on tunnetasolla levoton. Siihen vastalääke on olla ohjaajana rauhassa omassa kehossaan, ja samaan aikaan siinä energiakentässä, jossa emootiot liikkuvat, jotta ne voi tunnistaa. 

Toinen osallistuja, Emma, oli miettinyt puhtautta eli śaucaa ja miten lähelle se lopulta tulee ahimsāa (elämän kunnioittamista). Puhuimme siitä, miten nimenomaan ajatuksen ja teon puhtaus on ahimsāa. Toki myös fyysisen kehon puhdistaminen ja puhtaus liittyvät läheisesti ahimsāan, koska itsestämme huolehtiminen on elämästä huolehtimista.

Kolmas osallistuja, Viivi, taas kertoi haasteesta pysyä ahimsāssa tietyissä tilanteissa. Hän oli halunnut noudattaa ahimsāa suhteessa naapuriinsa, joka oli jo pitkään käyttäytynyt törkeästi. Otin tästä kiinni ja jatkoin ajatusta energiatason asiana, miten yama- ja niyama-periaatteet ovat erilaisia energian ilmentymiä. Nimittäin ahimsākaan ei ole mikään kiinteä käsite, vaan aina elävä tietoisuus, asenne ja elävä energia ja siten eläviin tilanteisiin mukautuva. Siksi ei pidä ajatella, että ahimsāa noudattava ihminen ei koskaan suuttuisi tai sanoisi kenellekään vastaan. Päinvastoin! Nimittäin ahimsā-periaate sulkee sisäänsä tietenkin myös jokaisen itsensä ja niinpä meidän pitää pitää puoliamme ja kunnioittaa rajojamme. Joskus vastassa voi olla ihminen, jolle ei riitä se, että sanoo ystävällisesti. Laitamme ponnekkuutta mukaan sen verran, mitä tarvitaan, jotta tilanne tulee tasapainoon. 

Uskon, että yksi väärinkäsitys joogafilosofian käyttäytymiseen liittyvien käsitteiden tulkinnassa onkin se, ettei ihminen voisi hyödyntää aggressiota eli omaa voimaansa. Olennaista on se, että aggressio käytetään rakentavassa tarkoituksessa. Olen kyllä nähnyt sitä, miten joogaajat yrittävät pidättää todellisia tunteitaan ja energioitaan siinä pelossa, että he eivät sitten enää eläisikään näiden periaatteiden mukaan. Kuitenkin puhdas aggressio on puhdasta. Se ei vahingoita ketään. Se puhdistaa ilman ja tilanteen. Se syntyy vastaukseksi johonkin energiaan. Siinä ei ole vihaa. Näin se ei myöskään jätä jälkeensä mitään pahaa. 

Jos yrität peittää todelliset tunteesi, jos yrität olla kiva ja ymmärtävä loputtomiin jonkun epäoikeudenmukaisuuden suhteen, silloin vasta rikotkin erilaisia joogan periaatteita, kuten ahimsāa, satyaa ja śaucaa. Joogassa ei ole kyse siitä, että kieltää itsensä ja yrittää olla muuta kuin on. Jooga on Elämää isolla e:llä, eikä elämän kieltämistä meissä tai muissa. Harjoittelemme asanoitakin energiatasolla voidaksemme vastata elämään oikealla energialla. Mikä tahansa energia on hyvää, kun se on puhdasta.

Trains of thought

Am I proud of myself to take up the same subject in my blog time after time? Yes I am! 🤩

I often say that thinking creates problems. Of course not all kind of thinking. Thinking that is on repeat is harmful and stressful and makes you unhappy.

Creative thinking is different. If you are open and your mind functions like a child’s mind, it sees the beauty of the world and it gets involved in it in a loving way. 

But after all, a thought is always reduction of a moment. When you are really present, you feel. As soon as you think, you step either to the past or to the future. 

FIL DES PENSÉES

Suis-je fière de moi-même en écrivant sur le même sujet dans mon blog à répétition? Et ben, oui, je le suis! 🤩

Je parle souvent du mental et comment c’est néfaste pour notre bien-être de penser. Bien sûr, toute pensée n’est pas néfaste. C’est la pensée qui se répète qui est inutile et qui crée du stress et nous rend malheureux.

La pensée créative est différente. Si vous êtes ouverts et votre mental fonctionne comme celui d’un enfant, c’est-à-dire vous voyez la beauté du monde et vous y participez avec amour, ça change tout. 

Finalement, la pensée est toujours la réduction du moment. Quand vous êtes vraiment présents, vous sentez. Dès que vous pensez, vous avez quitté le moment et vous êtes soit dans le passé soit dans l’avenir. 

AJATUSKETJUT

Olenko ylpeä itsestäni ottaessani esiin saman aiheen blogissani kerta toisensa jälkeen? No olen! 🤩

Usein puhun siitä, että ajattelu synnyttää vain ongelmia. Mutta ei tietenkään kaikki ajattelu. Sellainen ajattelu, joka on saman toistoa, on vahingollista ja stressaavaa ja tekee meistä onnettomia.

Luova ajattelu on erilaista. Jos olet avoin ja mielesi toimii kuin pienen lapsen mieli eli näkee maailman kauneuden ja yhdistyy siihen omalla rakkaudellaan, se muuttaa kaiken. 

Lopulta ajatus on kuitenkin aina hetken kutistamista. Kun olet todella läsnä, olet tunteva. Heti kun siirryt hetken kokemisesta ajatuksiisi, siirryt myös joko menneisyyteen tai tulevaisuuteen eli pois tästä hetkestä. 

Birth is a medical event

Yes, it is. And so is death. But these moments and many others are also very special psychic, energetic and personal experiences of a human being! Birth as a beginning of a life outside the mother’s womb is a huge moment of change. It’s huge and overwhelming, but quickly forgotten. And still, as nothing ever really fades away, that experience will remain in our system forever. Our mind just can’t remember.

Sometimes medicine is seen as something very opposed to a meditator’s perspective to life. Often it is. However science and spiritual life can complete each other perfectly well. Yoga philosophy and a meditative approach enrich biological life with emotional depth and spiritual content in regard to any event. Science is the means of explaining life rationally, whereas spirituality is a way of experiencing life profoundly. We can explain ourselves rationally, but for many people it’s not enough. They can’t identify themselves as a mass of cells and some functions of the body. That’s why they practice yoga.

Imagine your life as a succession of medical events and nothing more. From that perspective, it’s not anything more. When today people are seen as opposed whether they believe in science or not, I guess it’s more about whether you see yourself as a biological being or as a spiritual being. You are both. Even if you feel your are a divine creature, you can still believe in science.

What does it mean to be spiritual? How do you live your life spiritually? You have a feeling of your soul which is not visible or tangible, but perceivable through some laws that guide it. If you go against these laws, you suffer. Spirit is what animates the soul. It’s the power behind everything. If you live in connection to that power, you are spiritual. If you live disconnected to it, you certainly live in a more materialistic reality and probably suffer from a meaninglessness of life – at least from time to time.

Was Patañjali a Stillness Guy or an Action Guy?

There are some spiritual teachers who claim that as soon as we name something, we have already stepped out of the reality we are naming. For example when we have an experience and we then tell about it, the experience has become a story. What’s left has not much to do with what really happened. It’s a mental construct uttered with words. Naming is the faculty of the mind to figure out and to control and it will always be something else than the actual experience. Language is and remains outside the experience. 

The scientific world continuously take care of accurate terminology and coherence within the scientific terms. That’s how the scientific language is built. It’s different in yogic texts. In yoga field a yogi/yogini has written (or spoken) about his/her own spiritual experience often with great preciseness. But sometimes they have used symbolical language and sometimes just some more or less ambiguous words that have many significations. Later someone else reads the text in a more rational way and with an everyday logic. It doesn’t make sense, but still one can try to make sense out of it. With poor results. 

Let’s see a term from Patañjali, my inextinguishable source of inspiration! All terms and names he uses, talk about experiences in meditation or in inner research. The term Dhāranā is the first step in meditative state. It’s usually translated as ”concentration”. And it’s not about concentration at all! It’s about a state in which the mind has arrived to naturally and without effort to be one with an object. There are no thoughts. The mind is present and open. On one hand, we could also say Dhāranā means presence, but the word doesn’t sound right. Why? Because it’s been corrupted in our everyday language. It means many different things. On the other hand, Dhāranā is stillness, but stillness too is too general. And now we need something specific. So, let’s not translate it! Dhāranā means concentration in every day language, but it means something specific in yoga. It’s a specific inner experience.

The terms in the Yoga Sūtra of Patañjali have been translated so often as an effort to do something or an action, even everything in this text is about different inner states. Dhāranā is not something you can DO. You can’t concentrate, because that’s mind’s effort and yoga is not about that. But the mind persist: How can I do it? Can I concentrate? No, it’s not an action. You come to this state through many hundreds of hours of sitting and purification of your mind. When your mind and body are still, you are in Dhāranā state. It’s a gift from the Heaven. Nothing to do. Just open yourself (with daily practice).

DHĀRANĀ, QUIÉTUDE OU ACTION?

Il y a des enseignants spirituels qui disent que dès que nous nommons quelque chose, nous avons déjà pris un pas en dehors de la réalité que nous sommes en train de nommer. Par exemple, quand nous racontons une de nos expériences, elle se transforme en histoire pendant notre récit. Ce qui en reste n’a pas beaucoup à voir avec ce qui s’est réellement passé. Il s’agit d’une construction mentale que nous exprimons par la parole. Nommer est une aptitude mentale pour comprendre et pour contrôler. Le langage restera toujours en dehors de toute expérience et ainsi ne rendra jamais aucune expérience comme elle était.

Le monde scientifique s’occupe continuellement de l’exactitude et de la cohérence de la terminologie dans les termes scientifiques. C’est comme ça que se construit le langage scientifique. En ce qui concerne les textes du yoga, c’est différent. Dans les diverses lignées du yoga, le yogi/la yogini a écrit ou parlé de sa propre expérience spirituelle souvent avec une belle précision et dans un langage soigné. Mais parfois les yogis/yoginis ont utilisé un langage symbolique et parfois des mots plus ou moins ambigus qui peuvent donc être interprétés de plusieurs manières. Plus tard, l’adepte du yoga lit le texte avec un regard plus rationnel et peut-être avec une logique de tous les jours. Le contenu profond du texte ne s’ouvre pas vraiment, même si on peut toujours essayer de comprendre la spiritualité avec le mental. Toutefois, les résultats ne seront pas satisfaisants. 

Prenons un terme de Patañjali, ma source d’inspiration inépuisable. Les termes qu’il utilise parlent tous des expériences dans la méditation ou dans la recherche du Vrai Soi. Le Dhāranā est le premier pas dans l’état méditatif. Très souvent, on l’a traduit par ’concentration’. Et finalement, ça a peu à voir avec la concentration. Il s’agit d’un état dans lequel le mental est arrivé sans effort et dans lequel il ne fait qu’un avec l’objet de contemplation. Il n’y a pas de pensées. Le mental est présent et ouvert. D’une part, nous pourrions dire que le Dhāranā est présence, mais c’est pas juste. Pourquoi? Parce que le mot ’présence’ est banalisé dans notre langage de tous les jours. Il n’est pas assez précis. D’autre part, le Dhāranā est silence, mais ’silence’ aussi est trop générique. Nous avons besoin de quelque chose de spécifique. Ne traduisons donc pas ce mot du tout, puisqu’il n’a pas d’équivalent! Le Dhāranā veut dire concentration dans le langage de tous les jours, mais il a une signification spécifique dans le yoga. Il s’agit d’une expérience spécifique à l’intérieur de nous.

Les termes qu’utilise Patañjali ont souvent été traduits comme s’il s’agissait d’un effort ou d’une action à accomplir, même si tout dans le Yoga Sūtra parle des états intérieurs qui naissent sans action. Le Dhāranā n’est pas quelque chose à faire. Vous ne pouvez pas vous concentrer dans la méditation, parce que c’est un effort mental et le yoga n’est pas un effort. Mais le mental persiste: Comment vais-je pouvoir le faire? Puis-je me concentrer? Non. Ce n’est pas une action. Vous arriverez en Dhāranā par les centaines d’heures d’assise dans le silence où le mental est purifié. Quand votre mental et corps sont silencieux, vous êtes en Dhāranā. C’est le cadeau des Cieux. Rien à faire. Rien d’autre que de s’ouvrir au moment présent (à l’aide de la pratique quotidienne).

DHĀRANĀ, LIIKETTÄ VAI LIIKKUMATTOMUUTTA?

Jotkut henkiset opettajat ovat siinä näkemyksessä, että heti, kun nimeämme jotain, olemme jo erkaantuneet siitä todellisuudesta, jonka nimeämme. Otetaan esimerkki. Kun meillä on jokin tunnekokemus, ja kun kerromme siitä, on alkuperäinen kokemus jo haihtunut taivaan tuuliin. Jäljellä on tarina, mielen rakennelma. Nimeäminen on mielemme pyrkimys ensin hahmottaa ja sitten ottaa haltuun ja kontrolloida. Mielen kopio tilanteesta jää aina vajaaksi suhteessa todellisuuteen. 

Tieteen saralla pyritään jatkuvasti tarkkaan terminologiaan ja termien keskinäiseen yhteensopivuuteen. Tieteen kieltä rakennetaan sovitusti niin. Joogatekstien suhteen on toisin. Joogassa joku on kirjoittanut (tai puhunut) omasta henkisestä kokemuksestaan usein hyvin huolellisin ja tarkoin sanakääntein. Kuitenkin tuo ihminen on joissain yhteyksissä käyttänyt symbolista kieltä ja joissain toisissa vain jotain mieleen sopivasti juolahtanutta arkista sanaa, jolla voi olla monia merkityksiä. Myöhemmin lukija saattaa lukea tekstiä rationaalisesti ja arkipäivän logiikalla. Teksti ei oikein aukea, mutta silti lukija yrittää ymmärtää. Heikoin tuloksin. 

Otan esimerkiksi loputtoman inspiraationlähteeni, Patañjalin. Kaikki käsitteet, jotka hän mainitsee, kertovat kokemuksesta meditaatiossa tai muussa sisäisessä etsinnässä. Dhāranā, joka on ensimmäinen meditaation vaihe, käännetään usein ”keskittyminen”. Kuitenkaan kyse ei ole keskittymisestä, vaan siitä, että mieli on tullut keskittyneeseen tilaan, jossa se luonnollisesti ja vaivattomasti yhdistyy yhteen kohteeseen. Siinä ei siis ole ajatuksia. Mieli on läsnäoleva. Näin voisimme kääntääkin Dhāranān läsnäoloksi, mutta läsnäolokaan ei sanana käy. Miksi? Koska se on jo pilaantunut arkisanastossamme. Se tarkoittaa monia asioita, eikä mitään erityisesti. Dhāranā on myös hiljaisuutta, mutta myös hiljaisuus on liian epämääräinen sana. Nyt tarvitaan spesifi termi, joten jätetäänkin sana kääntämättä. Dhāranā tarkoittaa jokapäiväisessä merkityksessään keskittymistä, mutta sillä on aivan erityinen merkitys joogassa. Kyse on erityisestä sisäisestä kokemuksesta.

Patañjalin tekstiä on käännetty lukuisat kerrat toiminnan kautta, vaikka kyse on olotiloista. Kun puhutaan Dhāranāsta, ei kyse ole siitä, että sen voisi SUORITTAA tai TEHDÄ. Et voi keskittyä Dhāranāssa, koska silloin mieli ponnistelee eikä joogassa ole kyse siitä. Mieli kuitenkin miettii, miten tämä tehdään. Sitä ei voi tehdä. Kyse on siitä, että ihminen on saapunut tähän olotilaan satojen hiljaisuudessa istuttujen tuntien jälkeen. Kun mieli ja keho ovat hiljentyneet, olet Dhāranāssa. Se on Taivaan lahja. Mitään ei tarvitse tehdä. Ainoastaan avata itsensä (päivittäisellä harjoituksella).

🔥 Ahimsa alive 🔥

The formulation of spiritual growth – 10 precepts named Yama and Niyama – that Patanjali gives in his Yoga Sutra maybe just words and empty concepts for the yoga practitioners until the day the real substance of these living principles touches your heart. From that moment they can bring you to totally new depths where unvisited landscapes open to you.

At times as a yoga teacher I wonder if I should go “forward” in yoga philosophy with my students instead of studying the same subjects over and over again. However, today, when I prepared the very familiar topic – ahimsa – for a training in which people started their third year with me, a great warmth settled in my heart. I knew that the subject was perfect once again! Because how these students understood ahimsa two years ago is completely different from their understanding of ahimsa the last year. Not to mention today, when we are far away from the starting point. How ahimsa is experienced, always depends on the ground it has been sown and how the soil has been taken care of.

This weekend our larger theme was the family. When you look at your family, you are always in the crux of your life, because the childhood family and the large family are deeply in us, they are us. But even in a very loving family the children got to take certain things as given which means that as you grow up, you want to clean the family field at least on the energy level. Just to give you an example of a fact we often accept as a self-evidence is our place in our family. For example, somebody can be a caretaker and the responsible one as a child, because the parent is uncapable of being fully present as a parent. Where as another child of the same family would have an easier place just because the other place is already taken. This place is often carried from the childhood family to the family we create. We feel good in a place that’s familiar to us.

The mind is expert in evaluating things. It does its job also concerning our family. Who deserves to be loved and who doesn’t? Who was right and who was wrong? Who did the right thing and who did wrong? Add to your way of perceiving your family ahimsa, the non-violence toward life which is actually synonyme to unconditional love for everything, and you’ve started a great inner adventure. When we reside in our heart, we open our consciousness and we see more largely why somebody did what (s)he did, because (s)he couldn’t do otherwise from his/her position. Let’s say one of the parents is distant, because his/her childhood family encountered a tragedy and it was silenced. The parent’s energy is still directed to that event and that’s why (s)he can’t be present for his/her children.

When we see the whole picture, our heart softens. We don’t see our parent from our point of view, but from the point of view of that parent. When our mind is not analyzing, we can see how much love we are surrounded by. We see that people often express their love in a clumsy or implicit way. We learn to interpret that. This is AHIMSA ALIVE. We are in the world with ahimsa in our heart. We feel love in others even if it’s not visible on the surface.

🔥 AHIMSA VIVANT 🔥

Les préceptes pour une évolution spirituelle – les 10 domaines nommés Yama et Niyama – que Patanjali donne dans son texte, Yoga Sutra, peuvent paraître n’être que des mots et des concepts aux pratiquants de yoga jusqu’au jour où l’essentielle de ces principes vivants vous touche le cœur. À partir de ce moment-là, cette sagesse peut vous emmener dans les profondeurs tout à fait nouvelles et là, vous posez vos pieds sur un terrain abondamment fertile.

Il y a des moments dans ma vie d’enseignante de yoga où je me demande si je ne devrais pas ”avancer” avec mes élèves dans l’étude du philosophie du yoga au lieu d’approfondir les mêmes sujets. Et pourtant, aujourd’hui, lorsque je préparais un sujet très familier – ahimsa – pour une formation où les élèves commençait leur troisième année avec moi, une chaleur se faisait sentir dans mon cœur. Je savais que le sujet était parfait – encore une fois! Parce que les élèves comprenaient ahimsa d’une certaine façon il y a deux ans et qui était différente de l’année dernière. Sans parler de leur façon de percevoir la même chose maintenant où nous sommes loin du point de départ. La façon dont ahimsa est vécu, dépend toujours du terrain où le grain a été semé et de la façon dont on s’est occupé du terrain.

Ce week-end, notre plus large thème était la famille. Quand nous regardons notre famille, nous sommes toujours dans le cœur de nous-mêmes étant donné que notre famille d’enfance et la famille plus large font partie de nous, en fait, ils sont nous et nous sommes eux. Mais même dans une famille aimante, les enfants prennent toujours certaines choses comme données ce qui veut dire qu’adulte, nous devons ré-examiner le champ familial au moins au niveau énergétique. Juste pour vous donner un exemple d’une réalité que nous acceptons comme évidente, c’est notre place dans la famille. Par exemple, un enfant peut adapter le rôle d’une personne responsable si le parent n’est pas capable d’être complètement présent en tant que parent. Tandis qu’un autre enfant dans la même famille aurait une place plus facile parce que celle-là est déjà prise. Cette position de la famille d’enfance est souvent transportée dans la famille que nous créons plus tard. Nous nous sentons bien dans une position qui nous est familière.

Le mental est expert dans l’évaluation des choses. Il assume son rôle aussi en ce qui concerne la famille. Il se pose des questions pour savoir qui mérite d’être aimé, et qui ne le mérite pas. Qui a eu raison et qui a eu tort? Qui a agi juste et qui ne l’a pas fait? Si on ajoute à notre perception de la famille, ahimsa, la non-violence envers la vie – synonyme de l’amour inconditionnel envers tout – nous commençons une aventure interne fabuleuse. Lorsque nous résidons dans notre cœur, notre conscience s’élargit et nous voyons plus grand pourquoi quelqu’un a fait ce qu’il/elle a fait, parce que cette personne ne pouvait pas faire autrement dans sa position. Par exemple, si un des parents est distant, car la tragédie de son enfance a été tue, l’énergie de ce parent est encore orientée vers cet événement et c’est ce qui l’empêche d’être présent pour son enfant.

Quand nous voyons l’ensemble des évènements et des interactions, nous ne voyons plus notre parent de notre point de vue, mais du point de vue de ce parent. Lorsque notre mental s’arrête l’analyse, nous sentons l’amour qui nous entoure. Nous comprenons que les gens expriment leur amour parfois d’une manière implicite et même maladroite. Nous apprenons à décoder ça. Cela s’appelle AHIMSA VIVANT. Nous sommes dans le monde avec ahimsa dans notre cœur. Nous percevons l’amour dans les autres même quand l’amour n’est pas visible sur la surface.

🔥 ELÄVÄ AHIMSA 🔥

Patanjalin joogafilosofiassa esitetyt henkisen kasvun tukipuut -Yama- ja Niyama-periaatteet – ovat kenties vain sanoja ja tyhjiä käsitteitä aina siihen asti kunnes niiden todellinen substanssi aukeaa meille sisäisesti. Sitten ne voivat viedä meitä joogan harjoittajia uusiin syvyyksiin, jossa meille avautuu ennenkokemattoman koskettavia maisemia.

Toisinaan joogaopettajana mietin, olisiko tärkeää mennä joogafilosofiassa “eteenpäin”, eikä käydä aina läpi samoja asioita samojen oppilaiden kanssa. Kuitenkin, kun tänään kolmatta vuotta joogakoulutuksessani olevalla ryhmällä oli joogafilosofisena aiheena ahimsa, syvä lämpö laskeutui sydämeeni. Tiesin, että tuttu aihe on täydellinen jälleen kerran! Nimittäin se, miten nämä oppilaat käsittivät ahimsan kaksi vuotta sitten on eri kuin se, miten he ymmärsivät sen vuosi sitten. Ja niin se on eri myös tänään. Kaikki riippuu aina maaperästä, johon ahimsa on uponnut ja miten tuota maaperää on hoidettu.

Tänä viikonloppuna laajempana teemana oli perhe ja suku. Kun käsitellään perhettä, ollaan aina omassa ytimessä, koska perhe ja suku ovat meissä ja meitä. Rakastavassakin perheessä ihmiset joutuvat lapsina ottamaan tietyt asiat annettuina ja näitä asioita sitten saa selvitellä myöhemmin vähintäänkin energiatasolla, sillä ne vaikuttavat meissä alitajuisesti. Tällainen itsestäänselvyys, jota ei aina kyseenalaisteta, on oma paikka perheessä. Esimerkiksi, joku voi lapsena olla huolehtija ja vastuunkantaja, jos vaikka vanhemman on mahdotonta olla läsnä vanhempana. Tällöin jollekin toiselle lapselle voi taas siunaantua tässä roolijaossa huolettomampi paikka. Tämä paikka usein siirtyy lapsuudenperheestä myöhempään perheeseenkin. Olo on kotoisa, kun meitä kohdellaan samoin kuin on kohdeltu lapsena.

Mieli järjestää asiat arvottaen myös perheen ollessa kyseessä. Kuka ansaitsee tulla rakastetuksi ja kuka ei. Kuka oli oikeassa ja kuka väärässä. Kuka teki oikein ja kuka väärin. Kun sitten liität omaan tarkastelutapaasi perheen suhteen ahimsan, elämän kunnioittamisen eli ehdottoman rakkauden periaatteen, on suuri seikkailu alkanut. Kun pääsemme sydämemme viisauteen ja tiedostamme laajemmin, näemme, miten joku käyttäytyi jollain tietyllä tavalla, koska ei omista lähtökohdistaan muuta voinut. Esimerkiksi jos yksi vanhemmista on etäinen, koska hänen lapsuudenperhettään oli kohdannut tragedia ja siitä vaiettiin, on vanhemman energia edelleen suuntautunut selvittämättömään asiaan eikä voi olla läsnä lapselle.

Kun näemme koko kuvan, sydämemme pehmenee. Emme näe vanhempaa omista lähtökohdistamme, vaan näemme hänet juuri vanhemman itsensä lähtökohdista. Ja kun mielemme ei arvioi, näemme miten paljon rakkautta ympärillämme onkaan. Näemme, että ihmiset ilmaisevat toisinaan omaa rakkauttaan kömpelösti ja kiertoteitse. Me opettelemme lukemaan sitä. Se on ELÄVÄÄ AHIMSAA. Olemme maailmassa ahimsa sydämessämme ja kohtaamme tilanteet sen pitäessä meissä kurssia. Koemme rakkauden muissa, vaikka emme sitä ei pinnalta katsottuna näkisi.

Moving into immobility

Nowadays when people talk about yoga, they usually refer to the asana practice. The physical yoga practice has become synonym to ’yoga’. However yoga is an enormous and diverse spiritual heritage that has been carried to us through many centuries. Today it’s also common to see Patanjali’s Yoga Sutra extended to cover the asana practice even if he didn’t say anything about it. He mentions asana though, but from another perspective. Asana is the position and the state of the body in meditation.

For Patanjali the meaning of the asana (the only one = seated position) is to give the meditator stability and comfort in regard to meditation or even more precisely, in regard to samadhi. Without these qualities together the deepening of the meditation is not possible. In addition to this combination of relaxed and dynamic state the immobility is essential. Patanjali doesn’t mention the immobility, but it becomes very clear from the sutras talking about breath and prana and how they become even. This can happen only when the body is completely still.

The asana practice is a great way to adapt the body to sitting which is necessary in meditation. The asanas function the best when they feel comfortable and like they are yours, not something you accomplish. You are relatively relaxed and energetic at the same time. There’s no reason to force your body to remain immobile, because then you mind is in a controlling mood and your body becomes rigid. The same qualities are important in the asana practice as in the meditation.

When you watch beginner practitioners, their bodies have quite much of different little movements. You can also detect the discrepancy in the awareness: when one body part is moving, another one is easily forgotten. The body has these movements, because it’s not yet in balance. Due to tension and some sluggish parts of the body, the body’s protesting the asana. When a practitioner has a long way behind him/her, it means solid connections between different parts of the body and a dynamic harmony in the body. The practitioner becomes naturally still having a very vivid and energetic body.

What should a beginner prioritize in the asana practice? The task of a beginner is to listen to the body. What does it tell? What does it like and what does it not like? How does it protest? The most precious quality for a beginner is to be open and aware. Not to do so much not to silence the body’s messages. The body knows how to do it, it’s looking for a harmonious state. The beginners might want to try to do something else that what the body naturally does. The role and the importance of the yoga teacher is to bring some magical meaning in ease and effortlessness for a Western mind looking for an obstacle to fight with. The beginner also feels the balance when the movements have ceased. The natural immobility is a sign of a harmonious nervous system in a peaceful body.

IMMOBILITÉ DANS L’ASANA

Aujourd’hui quand les gens parlent du yoga, ils réfèrent souvent à la pratique des asanas. La pratique physique du yoga est devenue synonyme au yoga qui en réalité est un packet inépuisable d’expériences spirituelles transporté jusqu’à nous à travers des centaines d’années et même plus. Ce qui est étonnant à mon avis, c’est comment dans certaines situations, le Yoga Sutra de Patanjali a été étendu pour couvrir aussi la pratique des asanas, même si le texte n’en parle absolument pas. Le Yoga Sutra mentionne l’asana en tant que la position du corps et l’état de celui-ci dans la méditation.

Pour Patanjali la signification de l’asana (la seule = l’assise) est dans ce en quoi elle donne la stabilité et l’aise pour la méditation, ou encore plus précisément, pour le samadhi. Sans ces qualités ensemble, l’approfondissement de la méditation n’est pas possible. À la combination d’un état stable et aisé s’ajoute l’importance de l’immobilité dynamique. Patanjali ne parle pas de l’immobilité, mais cela devient très clair par certains sutras parlant de la respiration et du prana qui s’immobilisent. Cela peut arriver seulement quand le corps est complètement immobile.

La pratique des asanas est un très bon moyen d’adapter le corps à l’assise, qui sera nécessaire dans la méditation. Les asanas de leur part fonctionnent quand on se sent bien dedans et quand on sent comme si elles faisaient partie de nous au lieu d’être quelque chose à accomplir. Le pratiquant est relativement détendu et énergétique en même temps. Il n’y a pas de raison de forcer le corps à rester immobile, car ça voudrait dire un mental qui contrôle et ça rendrait le corps rigide. Les qualités qui sont importantes dans la pratique des asanas le sont aussi dans la méditation.

Lorsqu’on regarde un débutant pratiquer des asanas, le corps a souvent pas mal de petits mouvements dû à des ajustements constants. On peut aussi percevoir l’incohérance dans la conscience: lorsqu’une partie du corps bouge, une autre en est oublié. Les mouvements sont le signe d’un déséquilibre. Le corps proteste les asanas par une tension ou bien par des parties léthargiques. Et le jour où un pratiquant de yoga aura un long chemin derrière lui, il y aura les connexions solides entres les différentes parties du corps et une harmonie dynamique dans le corps entier. Le pratiquant devient naturellement paisible tout en ayant un corps vif et énergétique.

À quoi devrait un débutant donner la priorité dans la pratique des asanas? La tâche d’un débutant, c’est surtout d’être à l’écoute du corps. Qu’est-ce qu’il révèle? Qu’est-ce qu’il aime et qu’est qu’il n’aime pas? Comment proteste-t-il et pourquoi? La qualité la plus précieuse pour le débutant, c’est de rester ouvert et conscient. Pas faire beaucoup pour ne pas taire les messages du corps. Le corps sait comment retrouver l’harmonie. Le débutant veut souvent faire plus que ce que le corps permet naturellement pour sentir quelque chose, comme un étirement. Le rôle d’un enseignant du yoga et d’apporter une signification magique dans l’aise et le non-effort au mental occidental cherchant un obstacle pour le vaincre. Le débutant sent l’équilibre lorsque les mouvements ont cessé. L’immobilité naturelle est un signe d’un système nerveux harmonieux dans un corps apaisé.

PAIKALLAAN

Nykyään, kun ihmiset puhuvat joogasta, he puhuvat itse asiassa useimmiten asanaharjoituksesta. Fyysisestä joogaharjoituksesta on tullut synonyymi joogalle, joka vuosisatojen ajan on kuljettanut ytimessään nimenomaan henkistä ja hengellistä perintöä. Tänä päivänä näkee myös joissain yhteyksissä Patanjalin joogasutra-tekstiä venytettävän kattamaan asanaharjoittelun. Patanjali ei kuitenkaan kuvaa asanaharjoittelua mitenkään, vaikka mainitsee asanan. Asanalla tarkoitetaan tuossa yhteydessä kehon asentoa ja olotilaa meditaatiotilassa.

Patanjalille asanan merkitys on siinä, että se antaa meditoijalle vakauden ja häiriöttömän olon nimenomaan meditaatiota ja vielä tarkemmin samadhia ajatellen. Ilman vakauden ja rentouden yhdistelmää meditaatioon syventyminen ei olekaan mahdollista. Näiden ominaisuuksien lisäksi olennaista asanassa on liikkumattomuus. Patanjali ei suoraan puhu tästä ominaisuudesta, mutta se käy ilmi monista yksittäisistä sutrista. Niissä kerrotaan hengityksen ja pranan tasaantumisesta ja nämä asiat voivat tapahtua vain kehon hiljentyessä kokonaan.

Asanaharjoitteluhan on mahdollisuus sopeuttaa keho istumiseen, joka on välttämätöntä meditaatiossa. Asanat kuitenkin toimivat parhaiten, kun ne tuntuvat omilta. Silloin ihminen on väistämättä suhteellisen rento ja samalla energinen. Liikkumattomuutta ei kannata pakottaa, sillä silloin mieli muuttuu kontrolloivaksi keho jäykäksi. Nämä meditaation laadulliset tekijät ovat luonnollisesti pyrkimyksenä myös asanaharjoittelussa.

Yleensä aloittelijoiden asanoissa näkyy paljon erilaista, pientä liikettä. Myös tietoisuudessa on sellaista hajontaa, että kun yhtä kehon kohtaa liikutetaan, niin toinen kohtaa jää varjoon, se jopa unohtuu. Erilaiset ja erikokoiset liikkeet ja liikehdinnät ovat merkkejä siitä, että keho ei vielä asetu tasapainoon. Se tavallaan vastustelee asanaan asettumista, koska siinä on erilaisia jännityksiä ja kohtia, jotka ovat pudonneet kokonaisuudesta pois. Sitten kun asanoita on tehty säännöllisesti ja niin kauan, että ne ovat rakentaneet jämäkät yhteydet eri kehon osien välille, alkaa tasainen olotila laskeutua koko kehoon. Ihminen muuttuu yhä liikkumattomammaksi kehon pysyessä silti hyvin elävänä.

Mille asioille aloittelijan olisi hyvä panna paino? Aloittelijan pitäisi antaa kehon kertoa asioita. Mikä sille sopii, mikä ei. Hänen pitäisi kuunnella, miksi se pistää hanttiin. Aloittelijalle kullanarvoisia ominaisuuksia on avoimuus ja tietoisuus. Mitä vähemmän suorittaa, sitä vähemmän estää kehon luonnollista liikettä. On hyvä oppia kuuntelemaan tarkkaan kehoaan ja antaa kaiken rakentua omalla painollaan. Silloin pysyy itsekin kärryillä sen suhteen, milloin keho alkaa olla tasapainossa. Se on tasapainossa, kun sen liikkeet ovat hiljentyneet. Aloittelijat saattavat kuitenkin haluta tehdä jotain muuta kuin mitä keho luonnostaan tekisi. Tässä onkin opettajan osuudella merkitystä. Hän voi taikoa jokaiseen harjoitukseen mielekkyyttä ilman länsimaiselle ihmiselle tyypillistä ponnistelua päämäärää kohti. Aloittelijakin tuntee tasapainon, kun kaikenlainen liike lakkaa. Luonnollinen liikkumattomuus on merkki tyynestä hermostosta tasapainoisessa kehossa.

Receiving

Next weekend I’m giving a training in which the theme is about letting go and receiving. I discussed this subject with my students beforehand. One student said that it’s more complicated for her to receive than to let go. I asked if she was sure it wasn’t the other way around. Maybe the letting go was actually harder. Because in order to receive, one must first let go. The obstacle to receive is not necessarily in receiving, but in letting go.

And I think we all can ask ourselves the same question. Whether we think we’re good in letting go or in receiving and not so good in the opposite feature, it’s probably what we think our problem is not, it’s exactly that! 😄 Anyway, the balance is found only when both directions are open! The inner work has to be done that way too.

We have sometimes periods in which life seems to give us a lot. We don’t even ask for something, we are given. We live in abundance. The reaction to that can be threefold. Either you dive into the illusion that life has changed. There will be no losses anymore. You’re filled with energy. Or you live in the fear, not being able to enjoy the abundance and ease, because you live in the inner non-abundance and feel that it’s just a short passage and everything will return to “normal” littleness soon again. And if you are a meditator, you are neutral. In your neutral presence you enjoy the receiving phase with gratitude knowing that later there will be losses, small and big.

When you come to the period of loss, you shouldn’t lose the feeling of receiving! You shouldn’t think that what you got was just a weird luck. How to understand that this kind of period of losses is actually life’s way to make you human? This is how you learn to let go. It’s not about what you are ready to let go, but what life asks you to let go. When you are there, remember, you can’t receive all the good things, all that life wants to give you abundantly unless you first let go!

ENVIE DE RÉCEVOIR

Le week-end prochain, je vais donner une formation dans laquelle nous avons le lâcher-prise et la réception comme thèmes. On a partagé certaines choses avec mes élèves déjà avant notre réunion. L’une des participants disait que pour elle, c’était plus compliqué d’accueillir que de lâcher prise. Je lui ai posé la question de savoir si c’était pas exactement le contraire. Peut-être le lâcher-prise était plus difficile. Car pour accueillir, nous devons d’abord lâcher prise. L’obstacle pour recevoir n’est pas nécessairement dans la réception, mais dans le lâcher-prise.

Je crois que nous pouvons tous nous poser la même question. Quoi qu’on pense de nos qualités, que par exemple il nous est plus naturel de lâcher prise ou bien de accueillir et ainsi moins naturel son contraire, là où on a reconnu notre problème, il n’y est peut-être pas! 😅 De toute façon, l’équilibre est le résultat des deux directions fonctionnelles et ouvertes. Aussi le travail interne se fait dans les deux extrémités.

Parfois, il y a des phases où il nous semble que la vie nous donne sans cesse. Nous demandons rien, nous recevons. Nous vivons dans l’abondance. Il y a trois différentes façons de prendre la situation. Soit on plonge dans l’illusion que la vie a changé et que les pertes n’en font plus partie du tout. Ça nous remplit d’énergie. Soit on vit dans la peur en étant incapables de prendre du plaisir de l’abondance et de l’aise, car à l’intérieur on n’a pas cette richesse et on prévoit qu’il s’agit d’un moment court après lequel tout va retourner à l’ordre, dans l’austérité. Mais si vous méditez, vous restez neutre. Dans la présence neutre, vous vivez cette phase d’abondance avec joie et gratitude et vous savez que plus tard, vous allez encore être en face des pertes, petites et grandes.

Quand vous êtes dans la phase de pertes et de lâcher-prise, il est important de ne pas perdre le feeling de recevoir! On ne devrait pas penser que ce que nous avons reçu, n’était qu’un bonheur occasionnel. Comment comprendre que ces phases-là sont une façon dont la vie nous rend humains? C’est comme ça que nous apprenons à lâcher prise au bon moment. C’est-à-dire, nous ne lâchons pas prise quand nous sommes prêts à le faire, mais nous lâchons prise quand la vie le veut. La prochaine fois, quand vous êtes là, n’oubliez pas que vous ne pouvez pas accueillir l’abondance de la vie si vous n’avez pas pu lâcher prise d’abord.

PÄÄSTÄ IRTI JA OTA VASTAAN!

Niin helppo sanoa! Ensi viikonloppuna pidän koulutusta, jossa teemana on irtipäästäminen ja vastaanottaminen. Keskustelin aiheesta jonkin verran etukäteen kurssilaisteni kanssa. Eräs kurssilainen kertoi, että vastaanottamisessa on enemmän vaikeuksia kuin irtipäästämisessä. Kysyin häneltä, oliko hän varma, ettei asia ollut juuri toisinpäin. Ehkä irtipäästäminen olikin se vaikeampi asia. Sillä jotta voisimme vastaanottaa, täytyy meidän ensin päästää irti. Vastaanottamisen este ei siis välttämättä ole vastaanottamisessa, vaan irtipäästämisessä.

Luulenpa, että voimme kaikki kysyä itseltämme saman kysymyksen. Mitä sitten ajattelemmekin ominaisuuksistamme, joko niin että meille on luontaisaa päästää irti tai ottaa vastaan ja taas vähemmän luontaisaa toteuttaa vastakkaista ominaisuutta, niin se, missä luulemme ongelmamme olevan, ei välttämättä olekaan siellä! 😄 Joka tapauksessa tasapaino on mahdollinen vasta, kun molemmat suunnat ovat auki. Myös sisäinen työ tehdään molemmissa ääripäissä.

Joskus elämässä on jaksoja, jolloin elämä näyttää antavan meille jatkuvasti jotain. Emme edes havittele mitään, me vain saamme vastaanottaa. Elämme runsaudessa. Tähän on ihmisillä kolmenlaista suhtautumista. Joko niin, että antaa itsensä sukeltaa illuusioon, että elämä on muuttunut, eikä siihen enää kuulu menetykset. Niinpä sitä on täynnä energiaa. Tai sitten elää menetyksen pelossa eikä kykene nauttimaan runsaudesta ja helppoudesta. Tämä johtuu siitä, että sisällä ei ole runsautta ja siksi kokee, että tämä on vain lyhyt hetki, jonka jälkeen kaikki palaa jälleen ennalleen niukkuuteen. Ja jos sitten olet meditoija, pysyt neutraalina. Neutraalissa läsnäolossasi olet kiitollinen tästä vastaanottamisen vaiheesta ja tiedät, että myöhemmin kohtaat taas menetyksiä, pieniä ja suuria.

Ja kun sitten olet taas siinä vaiheessa, että menetät ja siis päästät irti, on tärkeää, että et menetä vastaanottamisen fiilistä! Ei pitäisi ajatella, että se, mitä on saanut, on ollut vain jotain satunnaista onnea. Miten voisi ymmärtää, että tuollaiset menetyksen jaksot ovat elämän tapa tehdä meistä inhimillisiä, ihmisiä? Näin opimme päästämään irti, kun aika on. Kyse ei ole siitä, mistä itse olemme valmiita päästämään irti, vaan siitä, mistä elämä ohjaa meitä päästämään irti. Kun seuraavan kerran olet tässä kohdassa, muista, että et voi vastaanottaa kaikkia hyviä asioita, kaikkea mitä elämä runsaudessaan tarjoaa, ellet ensin päästä irti!

Ahimsā-Satya

A week ago I had a yoga training weekend during which we talked about Ahimsa, non-violence and Satya, truthfulness. We concluded that in real life you can’t separate these two. We also agreed that if you sincerely follow these principles in your heart, that’s all you need. All the other yoga philosophical principles are included in these two.

A few days later I had a real life situation in which I could reflect both Ahimsa and Satya in me. I was traveling on the metro and witnessed a conversation that somehow touched me. While talking about Tove Jansson, late Finnish author and artist, a young lady made fun of her in a very mean way. My heart sank to the floor. I grasped that moment to find out why I felt so hurt. Was this lady being violent? And was she telling the truth or violating it?

In my mind the young lady didn’t understand the quality of Tove Jansson’s work and that’s why she couldn’t give an appropriate evaluation of her. I felt her point of view was not true. But why did I think she was wrong and not me? Could it just be so simple that we had a different opinion?

The different opinion with someone can make your emotions rise, but at that point Satya came to my mind and I was thinking what is the truth about Tove Jansson. I realized that nobody can be evaluated truthfully, because the artistic work is always a question of taste and personal appreciation. I can see meaningful things in her work, but these things don’t necessarily open to someone else. I can accept that.

But what if you bring Ahimsa to this, the total respect of the life of the other person? Then you could never make fun of the other. You can not like someone’s art, but if you make fun of it, it means you look the art also through the eyes of non-love. And that means you can’t see the truth.

When there’s not total love, there’s never the truth either. The truth can be seen only through the eyes of love which means without your mind’s evaluation. I guess many yoga practitioners have strong feelings of injustice, when they realise that love is missing. Then you also know that the evaluation is not true. The harmony remains in me when people dislike what I like if they still love what they don’t like. 😀

AHIMSĀ-SATYA

Il y a une semaine, j’ai eu un week-end de formation en yoga où nous avons parlé de Ahimsa, non-violence, et Satya, véracité. Nous avons conclu dans nos partages qu’en réalité ces deux principes sont inséparables. Et qu’en fait, nous n’avons besoin d’aucun autre principe dans la vie, si nous suivons ces deux principes dans notre cœur. Les autres principes de la philosophie du yoga y sont inclus.

Deux jours plus tard, j’étais dans une situation de vraie vie dans laquelle j’ai pu explorer les échos de Ahimsa et Satya en moi. Dans le métro, j’ai entendu une conversation qui m’a touchée. Une jeune femme rigolait en se moquant de Tove Jansson, une auteure et artiste finlandaise regrettée. Ça m’a  violemment pincé le cœur. Je me suis arrêtée pour sentir ce qui me faisait réellement mal. Était-ce la violence verbale de la jeune femme? Ou bien la non-véracité de sa parole? Ou peut-être les deux ensemble?

Ma réflexion allait comme ça: Cette jeune personne n’avait pas compris l’exquisité de l’œuvre de Tove Jansson et pour cette raison ne pouvait pas l’évaluer correctement. De mon point de vue son point de vue 😄 n’était pas véridique. Mais pourquoi ai-je pensé que c’était elle qui avait tort et pas moi? C’était peut-être tout simplement une différence d’opinion entre deux personnes.

Une différence d’opinion peut parfois faire surgir les émotions, mais dans ce moment-là, j’ai pris Satya comme support pour ma réflexion et je me suis posé la question ce qui était vrai concernant l’art de Tove Jansson. J’ai constaté qu’on ne peut pas évaluer l’art de quelqu’un, car une œuvre artistique est une expérience personnelle et ainsi toujours une question de goût. Je peux voir dans son art des choses significatives qui ne touchent pas quelqu’un d’autre ou ne lui sont pas accessibles. Ça, c’est facile d’accepter.

Mais quand on aborde Ahimsa, le respect total de toute vie, on se rend compte qu’on pourrait jamais se moquer de l’autre, même si on comprendre pas son art. Et si on se moque, on regarde avec les yeux sans amour ce qui veut dire qu’on ne peut pas voir la vérité. S’il n’y a pas d’amour, il n’y a pas de vérité. La vérité peut être vue seulement à travers l’amour, c’est-à-dire sans l’évaluation mentale. 

Les gens qui pratiquent le yoga ont des sentiments forts, lorsqu’il n’y a pas d’amour! C’est par le manque d’amour qu’on sait aussi que le point de vue n’est pas véridique. Personnellement, je garde mon harmonie intérieure quand les gens n’aiment pas ce que j’aime. À condition qu’ils aient de l’amour pour ce qu’ils n’aiment pas. 😁

AHIMSĀ-SATYA

Viikko sitten päättyneessä joogakoulutusviikonlopussa käsittelimme Ahimsaa, väkivallattomuuta, ja Satyaa, totuudenmukaisuutta. Tulimme keskusteluissamme siihen johtopäätökseen, että niitä ei voi todellisuudessa erottaa toisistaan. Ja että toisaalta, mitään muuta ohjenuoraa ei elämässä tarvita, jos näitä sydämessään seuraa. Muut joogafilosofiset periaatteet sisältyvät näihin kahteen.

Pari päivää myöhemmin olin tosi elämän tilanteessa, jossa saatoin tunnustella Ahimsan ja Satyan kaikuja itsessäni. Kuulin metrossa keskustelun, joka liikautti minussa jotain. Eräs nuori nainen nauroi pilkallisesti puhuessaan Tove Janssonista. Se puristi sydämeni kivuliaasti kasaan. Nappasin hetkestä kiinni ja mietin, miksi minua sattui. Johtuiko se siitä, että nainen oli sanavalinnoillaan väkivaltainen? Vai tuntuiko hänen puheensa totuuden vääristely minussa kipuna?

Ajatukseni kulki niin, että tuo nuori ihminen ei ymmärtänyt Tove Janssonin taiteen erityisyyttä ja siten hän ei voinut antaa oikeaa arviota. Minusta hänen näkökulmansa ei ollut totuudenmukainen. Mutta miksi ajattelin, että hän oli väärässä enkä minä? Olisiko asia niin yksinkertainen, että meillä on eri näkemys?

Eriävistä mielipiteistä voi toki tulla joskus tunteet pintaan, mutta tässä kohtaa otin ajatteluni tueksi Satyan ja mietin, mikä on totta Tove Janssonin taiteen suhteen. Totesin, että eihän ketään voi arvioida totuudenmukaisesti, koska taiteellinen tuotanto on henkilökohtainen kokemus ja siten aina makukysymys. Minä voin nähdä hänen työssään itselleni merkittäviä asioita, mutta jollekin toiselle ne eivät avaudu tai ne eivät kosketa. Se on helppo hyväksyä.

Mutta kun tuohon rinnalle tuo Ahimsan eli toisen ihmisen elämän täyden kunnioituksen, ei koskaan voisi pilkata toista, vaikka ei ymmärtäisi tämän taidetta. Ja jos sitä pilkkaa, silloin taidetta katsoo rakkaudettomin silmin ja se taas tarkoittaa, ettei totuutta voi nähdä. Jos ei ole rakkautta, ei ole myöskään totuutta. Totuuden voi nähdä vain rakkauden läpi eli ilman mielen arviota. 

Joogaavilla ihmisillä tulevat voimakkaat epäoikeudenmukaisuuden tunteet pintaan, kun rakkaus puuttuu! Silloin myös tietää, että näkemys ei ole totuudenmukainen. Itselläni pysyy hyvinkin sisäinen harmonia, kun ihmiset eivät pidä siitä, mistä minä pidän. Kunhan he rakastavat sitä, mistä eivät pidä. 😄

Free and connected

The image of yoga and yoga practitioners was for a very long time that of austerity, renouncement and asceticism. Many ancient yoga texts talk about this kind of ruthless self-discipline too. Patañjali’s yoga philosophy is aligned with this tendency as it underlines the importance of mental discipline. One essential part of that discipline is the art of detachment, vairāgya.

In the beginning of Samādhi pāda Patañjali mentions vairāgya as a means to get rid of the fluctuations of the mind. The detachment from the mind’s content is achieved through constant work of awareness (abhyāsa). The first step in meditation is to understand the mechanisms of the mind. Only then you can start to detach from your thoughts. In the beginning, this is what meditation practice is for everybody: understanding to what extent the mind controls us.

In Sādhana pāda where Patañjali talks about the kleśas – the afflictions of human life – he brings up the same subject from a different perspective. Rāga (desire) and dveśa (aversion) are the reasons for our mind to keep on moving. We have desires and aversions which are mostly based on our emotions which in turn are imprints from our earlier experiences. Our past makes our mind create images and tensions and requires an inner play through which we can satisfy a psychological need to feel we’re in control.

When we feel emotionally weak, we might take a cup of coffee not to face that momentarily feeling of weakness. It’s our habits that command us to quench any kind of thirst and not to face difficult emotions. Yoga teaches us the contrary. Don’t create habits. Cultivate patience. Face all your feelings.

The word ”detachment” is of course a translation and as such it’s one interpretation of this sanskrit term. It’s important to understand the deep meaning of vairāgya. Why is detachment important? Because being attached is against life’s flow. But is detachment the opposite of attachment? Should we talk about non-attachment?

When you are detached, you are no longer in connection whatever your object of detachment is. Where as in a non-attachment state, you are not attached, but you are in connection with the object or the other person. This is the healthiest way to be in relation with others, with things and situations. Not to be attached, not to be detached, but to be non-attached.

I believe that practicing any form of yoga with surrendering, sincerity and openness leads to a new life. It creates a new person whose values are not based on mental images of morality. We discover deep ethics we all are born with. It’s the trueness of our soul. When this part of you takes over, it releases the needs of your ego, your mind. You are in peace and you are connected.

Detachment is about mentally controlling your attachments where as non-attachment is freedom from your attachments. In that freedom there’s love and connection to all. 

LIBRE ET CONNECTÉ

L’image du yoga et des pratiquants du yoga était pendant longtemps celle de l’austerité, du renoncement et de l’ascétisme. Beaucoup de texts anciens du yoga parlent aussi de ce genre d’auto-discipline impitoyable. La philosophie du yoga de Patañjali s’aligne bien avec ces tendances en soulignant l’importance de la discipline mentale. Une partie essentielle de cette discipline est l’art de détachement, vairāgya. 

Au début de Samādhi pāda, Patañjali évoque vairāgya comme le moyen de se débarrasser des fluctuations mentales. Le détachement des contenus du mental est atteint par un travail constant et conscient (abhyāsa). Le premier pas dans la méditation est de comprendre les mécanismes du mental. Ce n’est qu’après, que nous pouvons commencer à nous détacher des nos pensées. La méditation débute pour tout le monde par la compréhension sur quelle mesure nous sommes contrôlés par notre mental.

Dans le Sādhana pāda où Patañjali parle des kléśas – les afflictions de la vie humaine – il traite du même sujet d’une autre perspective. Rāga (désir) et dveśa (aversion) sont la raison pour laquelle notre mental continue le mouvement. Nos désirs et nos aversions sont basés sur nos émotions qui, elles, de leur part, sont des empreintes de nos expériences antérieures. Notre passé fait créer à notre mental des idées et des tensions et cela demande un jeu intérieur nous permettant de satisfaire un besoin psychologique: avoir le sentiment d’être en contrôle.

Lorsque nous nous sentons émotionellement faibles, nous prenons peut-être une tasse de café pour ne pas faire face à ce moment de faiblesse. C’est nos coutumes qui commandent et qui font qu’on va apaiser un besoin et éviter une émotion difficile. Le yoga nous apprend le contraire. Ne créons pas d’habitudes. Cultivons la patience. Faisons face à toutes les émotions. 

Le mot ”détachement” est une traduction et ainsi une interprétation du terme sanskrit. Il est important de comprendre la signification profonde de vairāgya. Pourquoi le détachement est important? Parce qu’être attaché est contre la vie. Mais est-ce que le détachement est l’opposé de l’attachement? Devrions-nous parler plutôt de non-attachement?

Car lorsque nous sommes détachés, nous ne sommes plus en connexion avec l’object de notre détachement. Tandis que dans un état de non-attachement, nous ne sommes pas attachés, mais nous sommes toujours en connexion avec l’objet ou l’autre. C’est la façon la plus saine d’être en relation avec les choses, les situations et les autres. Ne pas être attaché, ne pas être détaché, mais être non-attaché. 

Je suis convaincue que la pratique de n’importe quelle forme de yoga avec l’abandon, la sincérité et l’ouverture du cœur nous mène dans une nouvelle vie. La pratique crée une nouvelle personne dont les valeurs ne sont pas basées sur les images mentales de moralité. Nous découvrons une éthique profonde avec laquelle nous sommes tous nés. C’est la vérité de notre âme. Quand cette partie de nous prend le dessus, ça libère et fait disparaître les besoins égotiques. Nous sommes en paix et connectés. 

Le détachement veut dire contrôler mentalement nos attachements. Le non-attachement veut dire la liberté par rapport à nos attachements. Dans cette liberté, il y a l’amour et la connexion avec tout le monde. 

VAPAA JA YHTÄ KAIKEN KANSSA

Mielikuvat joogasta ja joogan harjoittajista olivat vuosikymmenten ajan varmastikin ankaruuden, kieltäymyksen ja asketismin värittämiä. Myös monet muinaiset joogatekstit puhuvat tämänkaltaisesta armottomasta itsekurin harjoittamisesta. Patañjalin joogafilosofia on aivan linjassa näiden suuntausten kanssa alleviivatessaan mielen tason itsekurin merkitystä. Eräs olennainen osa itsekuria on irtipäästämisen taito, vairãgya.

Samādhi pādan alussa Patañjali mainitsee vairãgyan yhtenä keinona tyynnyttää mielen alituinen liikehdintä. Irtipäästäminen mielen sisällöistä tapahtuu systemaattisen ja tietoisen työskentelyn (abhyāsa) myötä. Ensimmäinen askel meditaatioon onkin mielen mekanismien ymmärtäminen. Vasta sen jälkeen voi alkaa irrottautumaan ajatuksistaan. Alussa tilanne kuitenkin kaikilla on aikalailla sama: Alamme nähdä, miten tiukassa kontrollissa mielemme pitää meitä.

Sādhana pādassa, jossa puheena ovat kleśat, inhimillisen kärsimyksen syyt, Patanjali tuo uudelleen esille saman teeman vähän eri perspektiivistä. Rāga (mielihalut) ja dveśa (torjutut asiat) ovat syynä sille, miksi mielemme käyttäytyy näin. Mielihalut ja torjunnat perustuvat pääasiassa emootioillemme, jotka taas ovat aiempien kokemuksiemme aikaansaamia ehdollistumia. Menneisyytemme luo mielessämme kuvia ja jännitteitä. Tällä sisäisellä pelikentällä meillä on psykologinen tarve tuntea, että asiat ovat hallinnassamme.

Vastaamme tähän tarpeeseen myös toimimalla tietyllä tavalla. Kun vaikkapa tunnemme olomme emotionaalisesti hauraaksi, saatamme juoda kupin kahvia vain välttääksemme tuon haurauden kokemisen. Käsky siihen tulee meille jo tavaksi muodostuneesta mallista sammuttaa milloin mikäkin jano ja olla kohtaamatta vaikeita tunteita. Jooga opettaa meille päinvastaista käyttäytymistä. Älä luo tapoja. Ole kärsivällinen. Kohtaa kaikki tunteesi.

Sana ”irtipäästäminen” on käännös ja siten myös sanskritinkielisen termin tulkintaa. On kuitenkin tärkeää ymmärtää vairāgyan syvä merkitys. Miksi irtipäästäminen on tärkeää? Koska takertuneena oleminen on elämänvastaista. Mutta onko irtipäästäminen takertumisen vastakohta? Vai pitäisikö puhua takertumattomuudesta?

Kun olet päästänyt irti, et ole enää yhteydessä siihen, mikä ikinä olikin takertumisen kohteesi. Kun taas jos olet takertumattomuuden tilassa, et ole takertuneena, mutta olet silti yhteydessä kyseiseen kohteeseen tai toiseen ihmiseen. Tämä on tervein tapa olla suhteessa toiseen ihmiseen tai mihin tahansa tilanteeseen. Ei olla takertuneena, ei irtipäästäneenä, vaan takertumattomana. 

Olen vakuuttunut, että mikä tahansa joogaharjoitus, johon itse suhtautuu antaumuksella, vilpittömyydellä ja avoimuudella, vie kohti uutta elämää. Harjoitus luo meistä jokaisesta uuden ihmisen, jonka moraali ei perustu mielikuviin eettisestä kehityksestä. Ihminen pääsee yhteyteen oman syvän etiikkansa kanssa, sen sydämen arvojärjestyksen, jonka kanssa jokainen meistä on syntynyt. Kun sielun syvyys avautuu, se pyyhkii tieltään turhana kaikki egon tarpeet. Silloin ihminen on omassa rauhassaan ja yhteydessä muihin.

Irtipäästäminen on egon kontrollia eli sitä, että mielessään irrottaa takertumisen kohteesta. Kun taas takertumattomuus on vapautta. Ja vapaus, jossa muut ovat yhteytemme piirissä, on rakkautta. 

Why do you practice yoga?

People who practice yoga, practice things that seem meaningless for many. They sit. They watch their minds move, their energy change. They are even interested in facing their fears whenever they appear. The most significative fear for them is the fear of death. And then comes a day also people around the yoga practitioners understand that those practices have led them somewhere! To a solid peace.

The Yoga Sutra of Patanjali describes the real human freedom and gives advice how to reach it. Patanjali enumerates the obstacles to freedom and shows the way through them. One can’t be free as long as one has tensions and fears.

The first part of the text talks about the fluctuations of the mind that remain the same through your life unless you start to guide our mind consciously. If you can’t get outside of your mind, the energy, the emotions and the physical body all express the same than the mind. If the mind is tense and stressed, so is the body.

It’s very complicated to control the mind if you don’t practice it regularly or even daily. Even if we succeeded to control the mind for a moment, a thought that rises then will create a chain reaction in the nervous system. The body feels chaotic.

Now that the world is holding its breath before COVID-19, many people are scared to death. Some people are scared because others are scared. The energy is contagious. Some others are scared of losing security. And many are aware that they might lose their life. 

A yoga practitioner faces these kind of feelings also outside the crises. That’s why a crises doesn’t change much in a yoga practitioner’s life. Now (s)he can see how efficient her/his practice has really been. In any case, (s)he’s inspired to go on with her/his practice, because (s)he wants to be free! And this freedom means to be free of your own scary thoughts!

POURQUOI PRATIQUONS-NOUS LE YOGA?

Les pratiquants de yoga pratiquent des choses qui peuvent sembler insignifiantes pour les autres. Ils/elles restent assis(es). Ils/elles observent leurs pensées, leur énergie qui change. Ils/elles souhaitent même faire face aux peurs dès qu’elles apparaissent. La peur la plus remarquable est la peur de la mort. Et puis arrive le jour où les gens autour des pratiquants de yoga comprennent que ces pratiques ont mené les pratiquants quelque part. À une paix solide.

Le Yoga Sutra de Patanjali décrit la vraie liberté humaine et donne des conseils pour l’atteindre. Patanajali énumère les obstacles à la liberté et montre la voie à travers eux. Personne ne peut être libre tant qu’il/elle a des tensions et des peurs. 

Le premier chapitre du texte parle des fluctuations mentales qui demeurent facilement les mêmes pendant toute une vie à moins que nous commencions à guider nos pensées consciemment. Tant que nous ne pouvons pas nous distancier de nos pensées, l’énergie, les émotions et le corps physique, tout en nous exprime ce qui se passe dans le mental. Lorsque le mental est tendu et stressé, le corps l’est aussi. 

Il est très compliqué de contrôler le mental si nous ne pratiquons pas le yoga régulièrement sinon quotidiennement. Même si nous arrivons à contrôler le mental pour un moment, la pensée qui va émerger ensuite, va créer une réaction en chaîne dans le système nerveux. Le corps physique devient aussi chaotique que le mental. 

Maintenant que le monde entier retient son souffle devant le covid-19, beaucoup de gens ont peur. Il y en a qui ont peur parce que les autres ont peur. L’énergie se transmet. Il y en a d’autres qui ont peur de perdre leur sécurité. Et puis il y en a qui ont peur de perdre leur vie. 

Le/la pratiquant(e) de yoga fait face à cette sorte de situations aussi en dehors des crises. Maintenant, c’est le moment de voir combien ces pratiques yoguiques ont été efficaces. De toutes les façons, nous sommes inspiré(e)s de continuer nos pratiques, parce que nous voulons être libre! La liberté veut dire la liberté par rapport à nos propres pensées craintives.  

MIKSI JOOGAA HARJOITETAAN?

Joogaa harjoittavat ihmiset harjoittelevat asioita, joilla ei välttämättä ole mitään merkitystä. Ennen kuin niillä onkin! He istuvat alas seuraamaan mielenliikkeitään ja energiansa muutoksia. Heitä kiinnostaa omien pelkojensa kohtaaminen milloin ikinä niitä ilmeneekin. Merkittävin pelko heille on kuolemanpelko. Ja sitten tulee päivä, jolloin myös ihmiset joogaajan ympärillä ymmärtävät, että noilla harjoituksilla on päästy jonnekin. Tukevaan rauhan tilaan.

Patanjalin Joogasutra-teksti puhuu ihmisen todellisesta vapaudesta ja kertoo, miten se saavutetaan. Patanjali kertoo niistä esteistä, jotka tekevät vapauden mahdottomaksi ja näyttää tien esteiden läpi. Ihminen ei nimittäin ole vapaa niin kauan kuin hänessä on jännityksiä ja pelkoja.

Ensimmäisenä Joogasutra tuo esiin mielenliikkeet, jotka pysyvät samankaltaisina läpi elämän, ellemme ala ohjata mieltämme tietoisesti. Jos ihminen ei pääse mielenliikkeittensä ulkopuolelle, seuraa tästä se, että energia, tunteet ja keho ilmaisevat samaa kuin mieli. Jos mieli on jännittynyt ja stressaantunut, niin on kehokin. 

Mieltä on vaikea hallita, jos sitä ei harjoita säännöllisesti tai jopa päivittäin. Vaikka onnistuisimmekin pitämään mielen kontrollissa jotenkin, jo hetkeksi mielen valtaama ajatus sysää liikkeelle ketjureaktion hermostossa. Keho täyttyy mielen kaaoksella.

Nyt kun maailma pidättää hengitystään koronaviruksen edessä, moni pelkää kuollakseen. Jotkut pelkäävät siksi, kun muut pelkäävät. Muiden energia tarttuu. Jotkut toiset taas pelkäävät turvan menettämistä. Monella käy myös mielessä, että elämä voi päättyä. 

Joogaaja harjoittelee näiden asioiden kohtaamista omassa elämässään muulloinkin kuin kriisiaikoina. Siksi kriisi ei muuta joogaajan elämää. Nyt voidaan katsoa, miten harjoitus on todellisuudessa vaikuttanut. Joka tapauksessa joogaaja on inspiroitunut jatkamaan harjoituksiaan, koska hän haluaa olla vapaa! Tämä vapaus tarkoittaa vapautta omista pelottavista ajatuksista.