Saving energy

The yoga practice is about one going inside and making connection to one’s different layers. However life outside the practice is always about relating. Relating to others and relating to the world.

How we relate with the world, is a very interesting issue. The relation we have with the world reflects our general attitude in life behind which the fundamental force is either trust or fear. The fundamental force grows from our physiology which is the accumulation of our past experiences in action.

It’s our physiology that greatly influences our way to use our energy. When we trust life we do things with passion and without saving our energy. The energy is multiplied and we are filled with joy. But when we are scared to lose our energy we want to do the minimum. We do the maximum to do the minimum and we really lose our energy. Some people are constantly on a save mode and that’s why they are tired.

What makes us save our energy is the intuituive feeling that the energy is constantly leaking out of us. And that might be true. There are reasons for that. The energy flow can be blocked or weakened on the mental level, on the emotional level or in the physical body because we somehow refuse to receive life as it comes.

Sometimes we put the brake on to find a solution in our mind that could make the situation more suitable for us. We create something that’s not there. But actually when we stop life’s natural flow it always turns against ourselves. There’s no healthy solution through thinking. When we try to change the reality it’s our own thinking that sucks our energy.

When it comes to our emotional life, if we try to find a solution not to feel what we really feel our emotions are either dispersed or restricted. In the end, the refusal of real emotions makes us feel so bad, that we stop feeling. We use a great amount of energy in order to feel what we want to feel. This is how we emotionally live outside the reality and this also weakens our energy.

All the superficial mess calms down, when we accept whatever there is – with our body. We need to listen to our body and accept the feelings and sensations that are present. The acceptance namely means huge energy. In any case, in any situation, we can go deeper to the bodily sensation and make friends with it. The research should not be intellectual, but energetical, because the answer that makes us peaceful will be on the energy level.

This kind of behaviour of trying to modify the life’s flow comes from fear and creates fear. If we want to build a life without fear, we need to be aware of our physiology. We observe how it sometimes says no to life due to past experiences. We can decide not to act from that physiologal truth, but from our awareness. We change our natural response little by little. We take righteous action despite the bad feeling and that’s healing.

Osho was a spiritual master who underlined totality in whatever we undertake and whatever we feel. To live without fear, we really need to surrender to what is. This is power of presence. The presence means not to have our thoughts, emotions or energy dispersed. Whatever is there, we take it inside. We are one with what is. This is peace. This is trust. This is love.

IMG_7746

ÉCONOMES

La pratique du yoga consiste de se rencontrer à l’intérieur de soi-même pour s’y familiariser avec toutes les couches perceptibles. Et pourtant, la vie en dehors de la pratique n’est rien d’autre que des relations avec l’extérieur. Nous sommes en relation avec les autres et avec le monde dans lequel nous vivons.

Quelle est notre relation avec le monde est une question intéressante. La relation que nous entretenons avec le monde, reflète notre attitude de vie en général. Derrière cette attitude se trouve notre force fondamentale qui puise soit dans la peur soit dans la confiance. Cette force émerge de notre physiologie qui est l’accumulation de nos expériences passées en mouvement.

Notre physiologie influence beaucoup notre façon de mettre notre énergie en action. Quand nous avons confiance dans la vie, nous faisons les choses avec passion et sans nous économiser. Le résultat est une énergie multipliée et épanouie. Mais quand nous avons peur de perdre notre énergie, nous nous économisons. Nous faisons le maximum pour faire le minimum et c’est là, que nous perdons notre énergie. Il y a des gens qui ne font que s’économiser et c’est en fait pour ça qu’ils sont fatigués.

Pourquoi est-ce que nous essayons d’économiser notre énergie? Certainement parce qu’intuitivement nous avons le sentiment que notre vitalité peut se perdre. Et c’est peut-être vrai! Il y a des raisons pour ça. L’énergie peut se bloquer au niveau mental, émotionnel ou bien dans le corps physique parce que d’une façon ou d’une autre, nous arrêtons la vie dans son écoulement.

Parfois, nous freinons l’énergie vitale parce que nous préférons trouver une solution qui nous convienne mieux que la réalité. Nous créons dans notre tête quelque chose qui n’existe pas. Mais, lorsque nous arrêtons le flow naturel de la vie, tôt ou tard, ça tourne contre nous. Il n’y a pas de solution saine par la pensée. C’est la volonté de changer la réalité par nos pensées qui nous fait perdre notre énergie.

Quand à notre vie émotionnelle, si nous nous efforçons de trouver une solution pour ne pas sentir ce que nous sentons, soit nos émotions se dispersent soit elles sont réduites. À la fin, par le refus de vivre nos émotions réelles une inertie s’installe. Nous utilisons une bonne quantité d’énergie pour sentir ce que nous voulons sentir. Nous ne sommes plus dans la réalité et c’est exactement ceci qui nous affaiblit.

Tout le chaos superficiel va se calmer dès que nous acceptons ce qu’est – dans et avec notre corps physique. Nous devons écouter notre corps et accepter les émotions et les ressentis présents. Il y a une énergie énorme dans l’acceptation. Dans toutes les situations, nous pouvons aller plus loin dans le ressenti et devenir ami avec celui-ci. La recherche ne devrait pas être intellectuel ou mental, mais énergetique. Car la solution qui va nous apaiser va être un ressenti énergétique dans le corps.

Ce genre de comportement de vouloir modifier la vie vient de peur et génère de la peur. Si nous voulons bâtir une nouvelle vie sans peur, c’est par la conscience de notre physiologie que ça se fait. Nous observons comment elle dit non à la vie quelquefois à cause de notre passé. Au lieu d’agir à partir de cette vérité physiologique, nous agissons à partir de notre conscience. Nous changeons notre réaction naturelle petit à petit. Malgré les ressentis plutôt désagréables, nous agissons pour notre vrai bien. Cela est le véritable remède.

Osho était un maître spirituel qui soulignait l’importance de la totalité dans tous ce que nous entreprenons et dans tout ce que nous ressentons. Pour vivre sans peur, nous devons nous abandonner complètement à la réalité. C’est ça la force de la présence. La présence veut dire les pensées, les émotions et l’énergie présentes, pas dispersées. Quoi qu’il y en ait, nous sommes un avec ce qui est. C’est ça la paix. C’est ça la confiance. C’est ça l’amour.

SÄÄSTÖLINJA

Joogassa on kyse siitä, että ihminen syventyy itseensä ja löytää yhteyden erilaisiin kerroksiin itsessään. Kuitenkin elämä harjoituksen ulkopuolella on sitä, että olemme suhteessa itsemme ulkopuolelle. Olemme suhteessa muihin ihmisiin ja maailmaan.

Miten olemme suhteessa maailmaan, onkin mielenkiintoinen kysymys. Suhteemme maailmaan määräytyy pitkälti yleisen elämänasenteemme kautta. Sen takana taas vaikuttaa perustavaa laatua oleva voima, joka on kallistunut joko pelon tai luottamuksen puoleen. Tämä voima nousee fysiologiastamme, joka on elämänhistoriamme kerryttämä sisäinen toimintamallimme.

Fysiologiamme määrää pitkälle siitä miten käytämme energiaamme. Kun
luotamme elämään, teemme asioita intohimoisesti ja itseämme säästelemättä.
Saamme toiminnastamme energiaa ja täytymme ilosta. Kun taas varomme käyttämästä energiaamme, teemme vain minimin. Teemme maksimin voidaksemme tehdä minimin ja näin energiamme kuluu hukkaan. Joillakin ihmisillä on tapana säästää itseään kaikessa ja he ovat väsyneitä juuri siksi.

Mikä sitten saa meidät säästämään energiaamme? Usein intuitiivinen tunne
siitä, että jokin kuluttaa energiaamme jatkuvasti. Näin voi tosiaan ollakin. Siihen on erilaisia syitä. Energia voi olla pysähtynyt tai pienentynyt mielessämme, tunteissamme tai kehossamme, koska me jollain tavalla kieltäydymme ottamasta elämää vastaan siten kuin se tulee.

Joskus laitamme nimittäin jarrut päälle halutessamme löytää mielemme
avulla itsellemme miellyttävämmän ratkaisun. Keksimme jotain mikä ei ole totta. Mutta aina kun pysäytämme elämän luonnollisen virtauksen, se kääntyy meitä itseämme vastaan. Ajattelun avulla ei terveellistä ratkaisua löydy. Kun yritämme muuttaa todellisuutta mieleiseksemme, kulutamme energiamme loppuun omalla ajattelullamme.

Tunne-elämässä tämä näkyy siten, että jos yritämme olla tuntematta mitä oikeasti
tunnemme, energiamme joko hajaantuu tai kaventuu. Lopulta tunteiden torjuminen alkaa tuntua niin pahalta, ettemme jaksa tuntea enää mitään. Käytämme energiamme tunteaksemme tunteita, jotka tuntuvat meistä paremmalle kuin todelliset tunteemme. Todellisuudesta irti oleminen väistämättä heikentää meitä.

Kaikki pinnalla pyörivä kaaos lakkaa, kun hyväksymme todellisuuden –
kehollamme ja kehossamme. Meidän tulee kuunnella kehoamme ja ottaa sillä vastaan tunteet ja tuntemukset. Hyväksymisessä on valtava energia. Jokaisessa tilanteessa on olennaista seurata tuntemuksia pintaa syvemmälle. Tuntemusten tutkiminen ei ole älyllistä, koska vastaus on joka tapauksessa energeettinen. Sillä se vastaus, josta meihin laskeutuu rauha, on energeettinen tunne kehossa.

Elämän virtaa vastaan kääntyminen syntyy pelosta ja synnyttää lisää pelkoa. Kun haluamme rakentaa elämää uusiksi ilman pelkoa, meidän pitää olla tietoisia fysiologiastamme. Joskus se sanoo elämälle ei jonkun aiemman kokemuksemme vuoksi. Me voimme päättää olla toimimatta tuosta fysiologisesta totuudesta käsin ja lähteä liikkeelle korkeammasta tietoisuudesta. Muutamme tietoisuuden avulla fysiologiaamme, kun toimimme oikein silloinkin, kun se meidän kehossamme tuntuu pahalta. Näin oma toimintamme parantaa meitä.

Osho oli henkinen mestari, joka painotti totaalisuuden käsitettä. Hänen mielestään oli tärkeää, että mitä ikinä teemmekään, mitä ikinä tunnemmekaan, antaudumme sille täysin. Jos haluamme elää ilman pelkoa, meidän tulee antautua todellisuudelle. Se on läsnäolon voimaa. Läsnäolo on sitä, etteivät ajatuksemme, tunteemme tai energiamme ole hajallaan. Mitä ikinä tapahtuukin, otamme sen vastaan. Olemme yhtä sen kanssa mikä on totta. Tämä on rauhaa, luottamusta ja rakkautta.

Photo by Anne

Advertisements

Se-cu-red

Almost all the yoga practices have been developed in regard to bringing the practitioner from the outside world to the inside. In some yoga traditions the body is the means. In some others the mind or the breathing are emphasized. Different paths can lead us to the same center in which we are faced with the question: Who am I?

Before we could answer to this question, we need to clarify what are the limits of this ’I’ and which ’I’ are we talking about. In yoga the distinction is very simple. The experiences we’ve accumulated in life and which all still are in the layers of our mind and our nerveous system are the part of us that has wrapped our real, deeper self. Of course, these experiences are also true and real, but in yoga we are not so interested in that conditioned part of ourselves. On the contrary. That ’I’ is the obstacle to connect with the ’I’ that is peace in us.

However, when we start to dig our way to our peaceful self, what we first find, is this wall, our ego. With its holes and tubercles. All the gaps or protuberances in the development of the ego must be healed. The wholeness and healthiness of our ego are our security when we begin to detach ourselves from it. The feeling that I know who I am is the security. I can tell myself and others what am I like.

Until another kind of process starts. I’m not interested in telling myself or others what am I like. I don’t need to tell my opinions or even see the world through them. I want to see and feel life directly without the security my experience gives me. You come to this situation usually after many years of dedicated spiritual practice. When you don’t wanna define yourself, you have been able to let go of a false security. You are without anything. That’s why you reformulate the question: What am I?

This is where the road ends for many practitioners. It doesn’t go deeper. It can’t go deeper. The ego puts the brake on. It find endless good reasons to tell you that yoga doesn’t work. It’s even bad for you. Your body hurts, your mind is depressed, life feels scary, your teacher is wrong. And who wouldn’t believe this kind of signs when everything in you tells not to practice anymore? Only if there’s a sparkle of faith in your heart connected to the light behind the ego, you go on on this bumpy road. Often with confusion and pain.

Without pain this road is rarely walked. We let go of the ’I’ we built, the ’I’ we identified ourselves with. The fear can make us identify even more strongly with our ideas of how life ought to be than with what it is. We want to remain our definition of ourselves, even if life could open a new page to us if we could let go.

When we do let go, we are on a new ground where we face fear. We let go of the psychological security. When we realize we have been building a security which in the end is not giving any security, we might be able to stop building these false constructions. This is a radical change in life. Forever free from fear – which doesn’t mean you couldn’t ever feel fear anymore momentarily, but the life changes. It’s based on a new ground, which is free and flowing. Nothing can tear it down. Life can finally move us profoundly.

IMG_1082

SÉ-CU-RI-SÉ

Presque toutes les pratiques du yoga ont été mises en place pour amener le praticien de yoga de l’extérieur vers l’intérieur. Dans certaines traditions, le corps physique est l’outil, dans d’autres le mental ou la respiration. Les différents chemins peuvent nous emmener dans le même centre où nous sommes face à la question: Qui suis-je?

Avant de pouvoir répondre à cette question, nous devons clarifier les limites de ce “je” et quel “je” nous parlons. Dans le yoga, la distinction est très simple. Les expériences accumulées dans la vie qui font toujours partie de nous aussi bien dans notre mental que notre système nerveux, forment la partie de nous qui nous cache notre “je” vrai et profond. Naturellement, les expériences vécues sont, elles aussi, vraies, mais le yoga ne s’intéresse pas tant à cet aspect conditionné de nous. Au contraire même. Ce “je” est considéré comme obstacle pour nous connecter à notre “je” de paix éternelle.

Cependant, lorsque nous commençons à creuser vers notre “je” paisible, ce que nous rencontrons en premier, c’est ce mur, notre égo. Avec toutes ses brèches et ses tubérosités. Notre égo doit être soigné, car la complétude et la santé de celui-ci, sont notre sécurité, lorsque nous entamons le processus de détachement de lui. Le sentiment de savoir qui je suis a été ma sécurité. Je peux me définir à moi-même et aux autres.

Jusqu’à ce qu’une autre sorte de processus émerge. Je n’ai plus besoin de décrire aux autres les traits de ma personnalité. Je ne veux plus énoncer mes opinions ou même regarder le monde par celles-ci. Je veux voir et sentir la vie directement sans la sécurité de mon expérience. En général, ça demande des années de pratique spirituelle dévouée pour en arriver là. Quand nous ne voulons plus nous définir, nous avons pu nous débarrasser de notre fausse sécurité. Nous sommes sans rien. C’est pour ça, que nous reformulons la question: Que suis-je?

C’est ici que la plupart de gens arrivent dans une impasse et le chemin s’arrête là. Il ne s’approfondit plus, il ne peut pas s’approfondir. L’égo freine à tout prix. Il trouve des façons de nous dire que le yoga ne marche pas. Il est même mauvais. Le corps physique va mal, le mental broie du noir, la vie fait peur et même le professeur est mauvais. Et qui ne croirait pas tous ces signes quand rien ne va plus? Mais s’il y a une étincelle dans notre cœur connectée à la lumière derrière l’égo, nous pouvons avoir le courage de continuer sur ce chemin raboteux. Souvent avec confusion et peine.

Car sans peine, ce chemin est rarement parcouru. Nous lâchons prise par rapport à ce “je” que nous avons créé, auquel nous nous sommes identifiés jusque-là. La peur peut nous rendre plus attachés encore à notre égo et à nos idées à savoir comment les choses devraient être au lieu de voir comment elles sont. Nous voulons correspondre à la définition de nous-mêmes même si la vie pourrait nous ouvrir une nouvelle porte si seulement nous lâchions prise.

Et lorsque nous lâchons prise, nous nous trouvons sur une terre avec des peurs. Nous nous détachons de notre sécurité psychologique. Nous nous sommes rendu compte que la sécurité que nous avions construite ne nous procure pas de sécurité, et nous arrêtons de maintenir les fausses constructions. Il s’agit d’un changement radical dans la vie. Libres de peur, pour toujours – ne veut pourtant pas dire qu’on sente plus jamais une émotion qui s’appelle la peur, mais la vie change complètement. La nouvelle base est libre et fluidique. Rien ne peut la anéantir. La vie nous touche profondément.

TUR-VAL-LIS-TA-KO?

Melkein kaikki joogaharjoittelun muodot on kehitetty tuomaan ihminen ulkomaailmasta takaisin itseensä. Joissakin joogasuuntauksissa painottuu kehon merkitys, joissain toisissa mieli ja joissain hengitys. Erilaiset polut vievät parhaimmillaan samaan ytimeen, jossa loppujen lopuksi tullaan yhden kysymyksen äärelle: Kuka minä olen?

Ennen kuin tähän kysymykseen voi vastata, pitää täsmentää missä menee minuuden rajat ja mistä minästä puhutaan. Kyse ei ole siitä minuudesta, joksi itsemme yleensä käsitämme. Rajanveto joogassa on teoriassa hyvin yksinkertaista. Elämän aikana kerryttämämme kokemukset, jotka ovat kaikki säilyneet jossain mielemme kerroksissa ja hermostossamme, ovat sitä minuuttaame, joka on rakentunut todellisen minämme ympärille. Todellinen tämä rakennelmakin toki on, mutta joogassa se ei ole mielenkiinnon kohde. Päinvastoin. Se on kuin muuri, joka estää pääsyn siihen olemukseemme, jossa olemme rauhaa.

Kuitenkin matkalla tähän rauhaan, tulee ensin esiin tämä muuri, egomme. Aukkoineen ja pahkuroineen. Kaikki egon kehityksessä vaille jääneet puolemme pitää paikata ja turvonneet osat päästää paineestaan ennen kuin voimme lähteä syvemmälle matkaan. Egon eheys ja terveys ovat nimittäin turvamme, kun alamme egostamme luopua. Tähän asti turvanamme on ollut se tunne, että voimme tietää millaisia olemme. Siten voimme kertoa itsellemme ja muille ihmisille millaisia olemme.

Kunnes alkaa toisenlainen prosessi. En enää halua kertoa mielipiteistäni tai katsoa maailmaa niiden läpi. Haluan katsoa suoraan ilman kokemukseni suomaa turvaa. Tähän tilanteeseen tullaan yleensä vasta useiden vuosien antaumuksellisen henkisen harjoittelun kautta. Kun et enää tunne tarvetta määritellä millainen olet, olet voinut päästää irti harhaisesta turvasta. Olet ilman mitään. Siksipä ydinkysymys muotoillaan uudelleen: Mikä minä olen?

Monen jooga päättyy tähän. Se ei syvene. Harjoittelija ei pääse eteenpäin, koska ego jarruttaa kaikin voimin. Se löytää kaikki keinot kertoa, että jooga on huono asia. Kehoon sattuu, mieli on maassa, elämä pelottaa. Opettajakin on väärä. Ja kukapa ei uskoisi tällaisia merkkejä, kun miltei kaikki itsessä pistää hanttiin? Ainoastaan, jos pienikin valonkipinä on syttynyt ja jonkinlainen säie säilynyt siihen valoon, joka on egon takana, ihminen jatkaa rosoista matkaa. Hämillään, monesti tuskissaan.

Ilman kipua harva selviää. Me luovumme minästämme, siitä joksi itseämme luulimme. Se sattuu. Jooga voi saada meidät samastumaan vielä hanakammin siihen miten haluamme asioiden olevan kuin siihen miten ne ovat. Haluamme myös samastua omiin mielikuviin itsestämme, vaikka elämä voisi avata uuden lehden, jos päästäisimme irti.

Jos päästämme irti, olemme vaiheessa, jossa tulee pelkoja. Päästämme irti psykologisesta turvasta. Kun oivallamme rakentavamme itse itsellemme turvaa, joka ei loppulta tuota turvaa suo, kykenemme ehkä lopettamaan rakennelmien kehittämisen. Tämä on valtava muutos elämässä. Lopullisesti pelosta pois. Ei niin, etteikö joskus voisi tuntea pelkoa, mutta koko elämä muuttuu. Se rakentuu uudelle pohjalle, joka on vapaa ja virtaava. Sitä eivät mitkään olosuhteet voi tuhota. Elämä pääsee liikuttamaan meitä.

∞ peacemakers’ choices ∞

I’ve never really been against anything or anybody. I just find it very unnatural for myself to be in a state of being against even when I don’t like how people behave. I do have strong emotions when I witness unjustice, but this doesn’t make me take a position of opposition. The unjustice makes me see the right thing in a clearer way and makes me want to act for the right thing.

Should we be against war, because we want peace? Against chauvinists, because we want equality and respect between genders? Or could we just stand for peace and for human rights? Can we be vegan to stop animal suffering for our part without being against those who are not vegan? Should we be against people who don’t care or can we just care, because we do, no matter what others are like?

I think so. I feel we lose our energy by being against. It seems to me that people who are against something, are against many things. Inside they have already a negativity that makes them choose this side of the situation. They see always a battlefield whenever there’s a disagreement and they see the attack as a solution. They easily take others as enemies.

People may think that when we stick to the ideals of yoga, for example non-violence, compassion and contentment we become passive. But we can work a lot more for good things when we detach ourselves from negative energy.

I’ve never seen a fruitful solution in situations in which some people are against some others. It’s only a possibility to create more hate, separatedness and discrimination. Maybe we all can stand for what we love and live for and strengthen that and not pay attention to what is not in line with that?

13996121_10206801561866974_3443757683528649373_o

∞ EN PAIX ∞

Je n’ai jamais vraiment pu me mettre contre quelque chose ou quelqu’un. Je ne trouve pas naturel pour moi de me trouver dans un état négatif pareil même quand je n’aime pas la façon dont les gens se comportent. J’éprouve des émotions fortes quand je suis témoin des injustices, mais cela ne me fait pas prendre une position d’opposition. L’injustice me permet de voir les bonnes choses plus clairement et de les renforcer.

Devrions-nous être contre la guerre, parce que nous voulons la paix? Contre les chauvinistes, parce que nous tenons à l’égalité et le respect entre les sexes? Ou bien, pourrions-nous juste être pour la paix et les droits des femmes? Pouvons-nous vivre une vie végane pour arrêter la souffrance des animaux sans être contre ceux qui ne sont pas véganes? Devrions-nous être contre les gens qui se fîchent de pas mal de choses et continuer à donner de l’importance à des choses qui nous tiennent à cœur peu importe comment sont les autres?

Je crois que la réponse est oui. Nous perdons notre énergie en étant contre quoi que ce soit. Il me semble que ceux qui sont contre une chose, trouvent souvent des situations pour être contre pas mal de choses. À l’intérieur, ils ont déjà une négativité qui les influence, qui les fait choisir ce côté de la situation. Ils voient un champ de bataille là où il y a un désaccord et puis c’est plutôt une attaque qu’ils voient comme une solution. Ils prennent les autres facilement comme ennemis.

Les gens peuvent penser que quand nous nous engageons pour les idéaux du yoga comme par exemple, la non-violence, la compassion et le contentement, nous devenons passifs. Mais en fait, nous pouvons travailler pour les bonnes choses beaucoup plus efficacement lorsque nous nous détachons de l’énergie négative.

Je n’ai jamais vu une solution fructueuse là où les gens sont contre les uns les autres. C’est juste une possibilité de créer plus de haine et de discrimination. Peut-être pourrions-nous tous défendre ce que nous aimons et ce pourquoi nous vivons d’une manière paisible et ignorer les choix de ceux qui sont à l’opposition aux nôtres?

∞ RAUHANTAHTOA ∞

En ole koskaan oikeastaan ollut mitään tai ketään vastaan. Minulle ei ole luontevaa olla sellaisessa olotilassa silloinkaan, kun en pidä siitä miten ihmiset käyttäytyvät. Tunteeni ovat voimakkaita, kun näen epäoikeudenmukaisuutta, mutta en silloinkaan tunne, että minun pitäisi ottaa vastustajan asema. Ennemminkin tunnen voivani nähdä oikean asian kirkkaammin, kun vääryys sen osoittaa ja näin voin siirtyä hyvän asian puolelle.

Pitäisikö meidän olla sotaa vastaan, kun haluamme rauhaa? Entä sukupuolisovinisteja vastaan, koska haluamme tasa-arvoa ja kunnioitusta eri sukupuolten välille? Vai voisimmeko yksinkertaisesti seistä rauhan ja heikompien oikeuksien puolesta? Voimmeko olla vegaaneja lopettaaksemme omasta puolestamme eläinten kärsimyksen olematta niitä vastaan, jotka eivät ole vegaaneja? Pitäisikö meidän arvostella välinpitämättömiä ihmisiä vai voisimmeko itse kuitenkin välittää, koska välitämme, huolimatta siitä millaisia muut ovat?

Uskon, että menetämme paljon energiaa olemalla asioita vastaan. Minusta tuntuu, että ihmiset, jotka ovat jotain vastaan, löytävät usein jotain mitä vastaan olla. Heidän sisällään on jo negativiinen lataus, joka saa heidät valitsemaan tilanteissa tämän position. He näkevät taistelutantereita kaikkialla missä on erimielisyyttä ja he näkevät hyökkäyksen ratkaisuna. He pitävät helposti muita vihamiehinään.

Ihmiset saattavat ajatella, että kun sitoudumme joogan ihanteisiin kuten väkivallattomuuteen, myötätuntoon ja tyytyväisyyteen, meistä tulee jotenkin passiivisia. Mutta itse asiassa me voimme tehdä paljon enemmän hyvien asioiden eteen, kun irrotamme itsemme negatiivisesta energiasta.

En ole koskaan nähnyt hedelmällistä ratkaisua tilanteissa, joissa jotkut ihmiset ovat toisia vastaan. Vastakkainasettelu vain luo lisää vihaa ja erillisyyttä. Ehkä me kaikki voisimme seistä niiden asioiden puolesta, joita rakastamme ja joiden vuoksi elämme ja antaa niiden vahvistua miettimättä niiden ihmisten valintoja, jotka eivät ole linjassa omien valintojemme kanssa?

Photo by Mari Jannela

Desire-hopping

It’s through the practice of yoga I gradually became conscious of my constant state of dissatisfaction. I wasn’t happy even when I got what I had wanted.

For example when I wanted to do my yoga practice and got on my mat, something else more fascinating came to my mind 💡 . Then I waited impatiently to finish my practice to be able to do what I felt I wanted to do. When I had finished my practice and could do what I wanted, I had another inspiration and I didn’t feel doing what I just had thought I wanted to do.

With a growing astonishment I saw myself in similar situations everywhere. When I had decided to go to the theater to see an interesting play, I felt I’d rather stay at home to spend a cosy evening and relax all by myself. And when I had decided to have a cosy evening at home, I felt anxious to miss something exciting happening outside. ^^’

This is the vicious circle many spiritual traditions have been talking about for millenia. The suffering in human life is caused by the desire. It can be hard to understand how the desire could be the cause of the suffering before we realize that mind always wants something we don’t have. Whatever we get we’re not satisfied with. This is how mind works. It leads us away from the present moment. It also makes it impossible for us to love ourselves. We are never enough.

Usually we need to become completely frustrated with a life like that, with a mind that makes us go on with an imaginary thirst. Then we are ready to step out from the circle and surrender to a life with meditation. The meditation first stops the mind momentarily to be present in this moment and this experience guides the mind in all moments. We become watchful not to create new desires and we learn to desire what is already present. This is how every moment becomes precious and unique. And that’s what they are: they never come back again.

DÉSIR, DÉLIRE

C’est par la pratique du yoga que je suis devenue consciente de l’état d’insatisfaction constant dans lequel je vivais. Je n’étais pas contente même quand j’obtenais ce que je voulais.

Quand par exemple, j’attendais le moment de ma pratique pour être tranquille et quand le moment s’est finalement présenté, une autre idée fascinante avait déjà remplacé celle de faire ma pratique 💡 . Alors, pendant ma pratique, je n’attendait que la fin pour pouvoir réaliser mon idée. Lorsque j’étais libre de le faire, je me suis rendu compte qu’une autre pensée m’envahissait, une autre inspiration m’emportait et que je ne voulais plus ce que j’avais voulu un moment avant. Je commençais à voir le mécanisme.

Je me voyais répéter ce fonctionnement dans différentes situations. Quand j’avais pris la décision d’aller voir une pièce de théâtre intéressante, je ne voulais rien d’autre que passer la soirée tranquillement à la maison. Et lorsque j’avais décidé de passer la soirée chez moi, j’étais angoissée de manquer quelque chose de magnifique qui se passait à l’extérieur. ^^’

Ce cercle vicieux est quelque chose de connu dans les traditions spirituelles depuis les millénaires. Le désir est toujours accompagné de souffrance et il en est la cause. On a peut-être du mal à saisir comment un désir pourrait provoquer la souffrance sauf que quand on comprend qu’on veut toujours autre chose que ce que l’on a. Nous pouvons tout avoir et pourtant nous restons sur notre soif. Ceci est une des caractéristiques du mental. De désirer. Et de partir ailleurs. Ce qui fait aussi que nous ne pouvons pas nous aimer. Nous ne sommes jamais assez bien.

Ce n’est que lorsque nous sommes totalement frustrés d’une telle vie, que vient le moment de sortir du cercle et de s’adonner à la méditation. La méditation permet d’arrêter le mental d’abord momentanément et puis cette expérience va guider le mental de rester présent dans d’autres circonstances. Elle ne va plus créer de nouveaux désirs, mais aimer ce qui est déjà là. C’est comme ça que tous les moments de la vie sont vécus comme précieux et uniques. Ce qu’ils sont d’ailleurs: Il ne reviennent plus jamais.

PING-PONGGG

Joogaharjoittelun avulla tulin aikanani tietoiseksi siitä, etten ollut koskaan todella tyytyväinen. En ollut onnellinen silloinkaan, kun sain toivomani.

Aloin kiinnittää asiaan huomiota. Sain huomata, että kun odotin pääseväni joogaamaan ja rauhoittumaan ja kun sitten pääsin, mielessäni virisikin ajatus tehdä jotain muuta kiehtovaa 💡 . Sitten odotin, että joogaharjoitus päättyisi ja voisin toteuttaa ajatukseni. Kun olin siinä vaiheessa, huomasin, että joku toinen ajatus valtasi mieleni enkä halunnutkaan enää niin paljon sitä mitä olin juuri hetkeä ennen halunnut.

Yhä enemmän tuli tilanteita, joissa sain nähdä saman toistuvan. Kun olin päättänyt mennä katsomaan mielenkiintoista näytelmää, olisinkin halunnut viettää lokoisan koti-illan. Kun taas olin päättänyt viettää koti-illan, iski ahdistus jäädä paitsi jostain jännittävästä. ^^’

Tästä on kyse, kun henkisissä traditioissa puhutaan siitä, että ihmisen elämä on kärsimystä ja se johtuu halusta. On ehkä vaikea käsittää miten halu voisi olla kärsimyksen syy paitsi kun huomaa, että haluaa aina muuta kuin on. Ei koskaan halua sitä mitä saa. Tämä on mielen ominaisuus. Haluta jotain ja kurkottaa tästä hetkestä pois. Se tekee myös itsensä rakastamisen mahdottomaksi. Näemme itsemme aina puutteellisina.

Yleensä ihmisen pitää tulla turhautumisessa todella tiensä päähän ennen kuin meditaatio alkaa kiinnostaa. Mielen janoisuus tuntuu raskaalta ja elämää kutistavalta. Meditaation merkitys on siinä, että se ensin hetkellisesti pysäyttää mielen tähän hetkeen ja sitten ohjaa sitä muussakin toiminnassa olemaan tässä. Me itse pysymme valppaina siten, että emme lähde kehittämään haluja, jotka veisivät meidät tästä hetkestä pois. Opimme haluamaan sitä mitä meillä on. Näin me tunnemme jokaisen hetken kallisarvoisuuden ja ainutlaatuisuuden. Sitähän jokainen hetki on. Yksikään niistä ei enää koskaan palaa.

capacity

Some people seem more capable than others. Capable of understanding, learning and doing things. Also in the practices of dance and yoga some seem to get to the essence immediately and others not getting anywhere even after years of practice. Often we think that people have a different capacity, that’s all. As if the capacity was an inherent feature. But the capacity can grow too, if the openness grows.

Our capacity is linked to openness. Whenever we approach dancing with our dance baggage, with our knowledge which is always limiting, we’re not opening ourselves to our full capacity. To the dance of life. It’s the same in yoga, whenever we have ideas about how it should be done or what should happen, we limit ourselves.

In any field, learning is connected to the level of consciousness. When it comes to yoga and dance, the consciousness is tightly connected to the sensations. If you don’t feel, if your body is not sensitive and if you’re not emotionally sensitive, you can’t really get anywhere. The first thing is to feel. Then to be conscious of that feeling. And then to open oneself to infinity.

Openness is one of the most difficult things in life: to open ourselves to life, to infinity every moment anew. All dance and yoga disciplines can be great ways to learn about openness if we don’t get stuck with the form and thus stop the stream of the infinite potential in us.

13442671_1208506812516215_8545097870833273771_o

CAPACITÉ

Il y a des gens qui semblent avoir plus de capacité que les autres. Ils sont capables de comprendre, d’apprendre et de faire des choses. C’est pareil dans les domaines de la danse et du yoga. Certains plongent immédiatement dans ce qui est essentiel, et d’autres pataugent des années sans trouver leur chemin malgré la pratique ardente. Souvent, on pense que c’est parce que nous avons tous une capacité différente et c’est tout. Comme si la capacité était quelque chose d’inhérent en nous. Mais la capacité grandit aussi si notre ouverture grandit.

Notre capacité est liée à notre ouverture de cœur et d’esprit. Quand nous nous approchons de la danse avec notre bagage de danse, avec notre savoir, c’est que nous sommes déjà limités et nous pouvons pas nous ouvrir à notre capacité réelle. À la danse de vie! C’est la même chose dans le yoga, dès que nous avons des idées sur comment ça devrait être fait et sur ce qui devrait en résulter, nous nous limitons.

Dans n’importe quel domaine, l’apprentissage est connecté au niveau de conscience. En ce qui concerne la danse et le yoga, la conscience est intimement connectée aux sensations. Si nous sentons pas, si notre corps physique n’est pas sensible et si nous ne sommes pas sensible émotionnellement, nous pouvons pas avancer. La première chose, c’est de sentir. Après, il faut être conscient de cette sensation. Ensuite, on peut s’ouvrir à l’infinité.

L’ouverture est une des choses les plus difficiles d’avoir, de faire renaître à chaque instant dans la vie. Comment s’ouvrir à la vie, à l’infini continuellement? Toutes les discplines de danse et de yoga sont des possibilités d’apprendre davantage sur l’ouverture si nous ne restons pas attachés à la forme et par cela, nous n’arrêtons pas le potentiel infini en nous.

KAPASITEETTI

Joillain ihmisillä vaikuttaisi olevan enemmän kapasiteettia kuin toisilla. He ymmärtävät enemmän, oppivat nopeammin ja tekevät paremmin. Joogassa ja tanssissakin vaikuttaa siltä, että jotkut pääsevät samantien olennaiseen sisälle ja jotkut taas eivät saa kapasiteettiaan käyttöönsä vuosienkaan harjoittelulla. Joskus ihmiset ajattelevat, että näin kuuluu ollakin. Olemme erilaisia. Mutta kapasiteettiaankin voi kasvattaa – kasvattamalla avoimuutta.

Kapasiteettimme on kytköksissä avoimuutemme asteeseen. Jos lähestymme tanssia tanssitietomme ja tekniikan kautta, rajoitamme jo itseämme emmekä voi avautua koko kapasiteetillemme. Elämän tanssille. Samoin on joogassa. Jos meillä on ennakkokäsitys siitä miten se pitää toteuttaa, rajoitamme todellista potentiaaliamme.

Millä tahansa saralla oppiminen on yhteydessä tietoisuuden tasoon. Joogassa ja tanssissa tietoisuus on tiiviissä yhteydessä kehon tuntemuksiin. Jos emme tunne kehollamme ja jos emme ole herkkiä emotionaalisesti, emme pääse avoimuuden tilaan. Ensimmäinen asia on tuntea. Sitten tulla tietoiseksi siitä mitä tuntee. Ja sen jälkeen avautua sille mitä on.

Avoimuus on yksi elämän vaikeimmin toteutettavista asioista. Se, että todella avaudumme elämälle joka hetki uudestaan. Kaikki tanssi- ja joogatraditiot ovat loistavia mahdollisuuksia oppia avoimuudesta, kunhan emme juutu pintatasoon kiinni ja tällä tavalla sulje itseltämme pois loputonta mahdollisuuksien virtaa.

 

Photo Catherine Chenu

 

Letting go

Patanjali, the father of the Yoga Sutra, talks in the second chapter of his text about Kleṣas, the causes of suffering in human life. He classifies these causes in five categories. Two of them, Raga (attachment to desires) and Dveṣa (avoiding things we dislike) are the most practical ones in the sense that we face them every day.

When we are attached to our desires, we strive mentally to change situations to correspond to our point of view. This need can be so deeply rooted that even when everything is all right, we feel the pressure to get something. This is why we continuously try to influence situations and change things. In the end this causes stress and suffering.

When we try to change things we dislike, we reject the reality in order to avoid some difficult emotions. The aversion is unnecessary suffering. We easily imagine that we act to avoid suffering, but by trying to avoid suffering we actually act to increase the aversion. Often we namely act automatically based on our previous experiences and we are not looking at the situations with an open mind.

When we are too attached to things our mind wants or doesn’t want, we have detached from the reality and given up to our conditioned mind. We live in images and in the emotions created by them. However when we are conscious about that we can raise above this way of functioning. Patanjali talks about Vairagya – detachment which is one of the main things we need to understand the importance of. It’s something we need to practice constantly.

Nobody can really let go of things just like that. First of all, could we detach ourselves from our body, our mind, our emotions if we haven’t really explored ourselves and deeply loved ourselves? What are we detaching from then? If we haven’t experienced the charm of our body, but just felt too shy to enter its world? If we haven’t inhabited our body? We might have even despised it. Then the ideals of yoga might offer an escape from oneself’s real feelings.

We need to accept attachement, the opposite of detachment first. We can’t get rid of attachments, our love for our body, mind and emotions, if we can’t first love all these aspects of ourselves. When we are full of love towards ourselves, when we realize what kind of gift we’ve got from life, we can start to work on detachment. First we love and then we know what we are giving up and how hard it is. Of course, it’s easier to let go if you hate yourself. One can even become a master of detachment then. Through love the detachment becomes differently easy, because love gives us everything.

We can’t let go in theory, we can’t grow in theory. The detachement is a practical thing. As in everything, also in this context the rhythm and the timing matter. We need to be watchful about how situations come to us and when it’s possible and reasonable for us to take another path, to choose differently. When to stop getting involved and to settle in peace? When you let go, love everything you let go.

13737527_1235801436453419_7553907473276992376_o

LÂCHER PRISE

Patanjali, le père du Yoga Sutra, parle dans le second chapitre de son œuvre, des Kleṣas, des causes de la souffrance humaine. Il classifie ces causes dans cinq catégories distinctes. Deux d’entre eux, Raga (attachement aux désirs) et Dveṣa (aversion) sont les plus pragmatiques. Nous faisons face à ces aspects quotidiennement.

Le désir dans le quotidien se manifeste souvent en tendance à faire des efforts mentaux pour faire les situations correspondre à nos points de vue. Ce besoin de contrôler les choses peut être si profondément enraciné en nous, que même quand nous nous sentons tout à fait bien et satisfaits, nous sentons une pression d’avoir quelque chose d’autre. À cause du malheur né de ce désir perpétuel, nous essayons continuellement de transformer les situations en quelque chose qu’elles ne sont pas.

Et lorsque nous cherchons à manipuler mentalement les choses que nous aimons pas, nous rejetons la réalité pour pouvoir éviter les émotions difficiles. L’aversion est une souffrance qui n’est pas nécessaire. Nous imaginons facilement, que nous agissons pour éviter la souffrance, mais c’est justement l’effort fait pour l’éviter qui la fait grandir. Souvent nous agissons automatiquement et notre action est basée sur les expériences précédentes, ce qui nous empêche de voir les situations ouvertement et de les accepter en tant que telles.

Lorsque nous sommes trop attachés aux choses que notre mental soit chérie soit rejette, nous sommes en dehors de la réalité et nous sommes à la merci de notre mental conditionné. Nous vivons dans l’image et dans les émotions créées par celle-ci. Néanmoins, si nous sommes conscients de ce fontionnement de notre mental, nous pouvons nous élever au-dessus de ça. Patanjali parle de Vairagya, détachement, que nous devrions pratiquer sans cesse.

Personne ne peut être détaché par la volonté. Sans avoir exploré notre corps physique, notre mental ou nos émotions, et sans les avoir aimés, serions-nous capables de nous détacher de tout ça? De quoi pourrions-nous nous détacher, si nous avons aucun attachement? Si nous n’avons pas expérimenté le charme de notre corps et n’avons été que trop réservés pour entrer dans ce monde, si nous n’avons pas inhabité notre corps entièrement, le détachement n’est pas possible. Si, nous n’avons pas aimé ce que nous sommes, les idéaux yogiques peuvent offrir une échappatoire pour éviter nos émotions authentiques.

Il faut d’abord accepter et vivre l’opposé du détachement, l’attachement. Sinon nous ne pouvons pas nous détacher de notre amour pour notre corps, notre mental ou nos émotions. Quand nous sommes pleins d’amour envers nous-mêmes, quand nous sommes conscients de ce cadeau que la vie nous a fait, nous pouvons commencer à nous détacher. Par l’amour nous comprenons ce dont nous nous détachons et combien c’est dur parfois. Il est facile de se détacher si on ne s’aime pas. Par l’amour le détachement est plus facile dans un certain sens, car quand nous avons l’amour, nous avons tout.

Nous pouvons pas lâcher prise en théorie, nous pouvons pas atteindre à la maturité en théorie. Ça peut se faire seulement en pratique. En plus, comme dans tout dans la vie, le rythme et le moment comptent. C’est pour ça que nous devons rester vigilants. Pour voir comment les choses viennent à nous et pour sentir quand il est possible et raisonnable de faire un nouveau choix. Quand est-ce que nous n’avons plus envie de nous mêler, de contrôler? C’est à ce moment-là que nous pouvons nous installer dans la paix. En lâchant prise il est important d’aimer tout ce dont nous avons lâché prise.

IRTIPÄÄSTÄMISEN ÄÄRELLÄ

Joogasutra-kokoelman isä Patanjali puhuu tekstinsä Sadhana-osassa Kleoista, inhimillisen kärsimyksen syistä. Hän jaottelee ne viiteen eri luokkaan. Käytännönläheisimmät asiat näistä ovat Raga (haluihin kiinni jääminen) ja Dveṣa (vastenmielisinä koettujen asioiden välttely).

Kun olemme kiinni toiveissamme ja haluissamme, ponnistelemme päämme sisällä muuttaaksemme tilanteita itsellemme mieleisiksi. Tämä tarve voi olla syvälle juurtunut siten, että vaikka kaikki olisi mielestämme hyvin, tunnemme silti tarvetta haluta jotain muuta kuin mitä meillä on. Näin yritämme jatkuvasti muuttaa asioita muuksi. Tämä aiheuttaa stressiä ja kärsimystä.

Yrittäessämme sitten taas välttää meille vastenmielisiä asioita, torjumme jotain olemassaolevaa ja kieltäydymme kokemasta siihen liittyviä tunteita. Myös vastenmielisyyden kokeminen on turhaa kärsimystä. Vaikka kuvittelemme helposti toimivamme välttääksemme kärsimyksen, tulemme toimineeksi itse asiassa juuri sitä lisäten. Monesti nimittäin toimimme automaattisesti vanhojen kokemusten pohjalta emmekä herää katsomaan tilanteita avoimin silmin.

Kun olemme liian kiinni asioissa, joita mielemme haluaa tai ei halua, olemme irrottaneet otteen todellisuudesta ja antaneet vallan ehdollistuneelle mielellemme. Olemme mielikuvissa ja niiden tuottamissa tunnetiloissa. Tiedostaessamme tämän voimme tietenkin pyrkiä näkemään ne kirkkaasti ja toimimaan niiden yläpuolella. Patanjali puhuu näihin asioihin liittyen Vairagyasta, irtipäästämisestä, jota meidän pitäisi opetella ja harjoittaa jatkuvasti.

Emme kuitenkaan voi noin vain päästää irti. Voiko ihminen ensinnäkään päästää irti kehostaan, mielestään, tunteistaan, jos hän ei ensin ole tutkinut ja rakastanut kaikkea tätä? Mitä irtipäästettävää silloin edes on? Jos ei ole kokenut kehonsa ihanuutta, vaan on arastellut eläytymistä sen tarjoamaan maailmaan ja jättänyt elämättä? Tai on ehkä jopa halveksinut sitä? Silloin voi olla, että joogan ihanteet tarjoavat mukavan pakoreitin itsestä.

Meidän pitäisi ensin hyväksyä irtipäästämisen vastakohta, kiintymys. Kukaan ei voi todella päästää irti kiintymyksestä ja rakkaudesta kehoonsa, mieleensä tai omaan tunnemaailmaansa, jos hän ei ensin kykene rakastamaan näitä puolia itsessään. Kun olemme täynnä rakkautta kehoamme ja mieltämme kohtaan, kun tiedostamme minkä lahjan olemme elämältä saaneet, voimme aloittaa irtipäästämisen. Rakastamisen kautta tiedämme mistä kaikesta luovumme ja miten vaikeaa se on. Helppohan on päästää irti, jos jo inhoaa itseään. Rakastamisen kautta irtipäästäminen helpottuu jo siksi, että olemme saaneet kaiken, kun olemme saaneet rakkauden.

Emme voi luopua tai kehittyä teoriassa, ainoastaan käytännössä. Sen lisäksi kuten kaikessa muussakin elämässä, myös irtipäästämisen kyvyssä rytmi ja ajoitus on tärkeää. Siksi meidän tulee olla valppaita sen suhteen miten asiat tulevat meitä kohti ja tuntea milloin on mahdollista ja oikein toimia toisin. Milloin on tullut hetki olla puuttumatta ja olla rauhassa. Päästää irti ja rakastaa kaikkea mistä on päästänyt irti.

Photo: Catherine Chenu

Always blissed

As the yoga has spread all over the Western world, also some spiritual truths have become common knowledge. Thus at least all meditators and yoga practitioners know that if you have a problem with someone, you can take a look in the mirror. The inner itinerary is always the same. We admit that the other is not responsible for our bad feelings and we try to understand the reason for the suffering inside ourselves. We even feel honored to meet with the reality inside of us whether it’s a blockage, resistance or a restriction. This way we shed light on the unconscious spots of our mind and allow more emotional clarity and serenity. You can see less talk about the reverse situation. Who is responsible for our happiness or bliss?

I remember a moment when a sweet friend of mine woke me up from my dream. I had just separated from my partner and I felt pain in my heart. I was anxious because I missed him and the love he made me feel. I had been so happy with him and now I felt that he had taken my happiness away. So often in a separation or a divorce, the things get obscured. The other is seen either in a negative light or in a idealized manner.

My friend said to me: “If you were happy with him, it’s about your capacity of being happy and your capacity of loving. It’s not his gift to you.” I realized how true it was. Someone gets the best out of us, makes our love rise, but we are not at the mercy of anybody. In a separation, one good thing is that we face ourselves and can find out how to get our love alive again. We get the best out of ourselves by finding what limits your happiness. How difficult it is sometimes to see that we have everything. The mind distorts this too. It looks outside to see the cause of the happiness. But the happiness too is inside.

syksy

TOUJOURS AUX ANGES

Comme le yoga s’est répandu partout dans l’Occident, les vérités spirituelles se sont également propagées pour devenir un savoir commun. Ainsi, au moins les gens qui méditent ou pratiquent le yoga sont bien au courant que quand on a un problème avec quelqu’un, il faut regarder dans la glace. Dans ces situations, nous admettons que l’autre n’est pas responsable pour nos sentiments difficiles et nous cherchons à comprendre la raison pour notre souffrance à l’intérieur de nous-mêmes. Nous nous sentons même honorés de nous rencontrer ainsi qu’il s’agisse d’un blockage, d’une résistance ou bien d’une restriction en nous. C’est comme ça que nous portons la lumière à tout ce qui est en dehors de la conscience immédiate de notre mental et nous obtenons plus de clarté et sérénité émotionnelles. Il y a eu moins de discussion et de partage sur les situations inverses. À savoir qui est responsable de notre bonheur ou épanouissement?

Je me souviens d’un moment où une amie m’a réveillée d’un rêve. J’avais vécu une séparation d’avec mon compagne et j’en gardais beaucoup de douleur dans mon cœur. J’étais angoissée. Il me manquait et l’amour que j’avais senti avec lui me manquait également. J’avais été tellement heureuse avec lui et là, je sentais qu’il m’avait privé de mon bonheur. Assez souvent lors d’une séparation ou d’un divorce, les choses s’obscurcissent. L’autre est vu soit sous une lumière plutôt négative soit d’une manière idolisante.

Mon amie m’a dit: “Si tu étais heureuse avec lui, c’est ta capacité d’être heureuse et ta capacité d’aimer. Ce bonheur n’est pas son cadeau à toi, mais t’appartient naturellement.” J’ai compris combien c’était vrai. Quelqu’un nous fait sentir meilleur, la même personne suscite l’amour en nous, mais nous ne sommes pas à la merci de personne. Ce qu’il y a de bien dans une séparation, c’est que c’est une possibilité de faire face à soi-même pour trouver l’amour en soi-même. Lorsque nous voyons ce qui limite notre bonheur, nous pouvons chercher l’épanouissement en nous. Parfois, il est difficile de comprendre que nous avons déjà tout. Absolument tout. Le mental se dirige vers l’extérieur pour trouver la raison pour le bonheur. Le bonheur se trouve également à l’intérieur.

RAKKAUDEN AALLOILLA

Nykypäivänä, kun jooga ja meditaatio on levinnyt kaikkialle länsimaihin, ovat erilaiset henkiset totuuslauseetkin tullut monille tutuiksi. Esimerkiksi se, että jos toisen ihmisen kanssa on ongelma, kannattaa katsoa peiliin. Sisäinen reitti ongelmaan on aina sama. Tiedostamme sen, että vaikeat tunteemme eivät ole kenenkään toisen ihmisen syytä. Etsimme itsestämme sen mikä vastustaa jotain olemassaolevaa. Saamme kunnian kohdata sisäisen todellisuutemme oli siellä sitten joku solmu, torjunta tai kutistuma. Näin tuomme valoa niihin kohtiin, jotka eivät vielä ole tietoisuutemme piirissä ja sitä kautta saamme tunteisiimmekin tyyneyttä ja selkeyttä. Vähemmän on yleensä puhetta siitä, että sama asia pätee käänteisesti. Kuka siis on vastuussa onnestamme tai autuudestamme?

Muistan hetken, jolloin suloinen ystäväni herätti minut unesta. Olin eronnut ja sydämeni oli siitä tuskainen. Olin ahdistunut, koska kaipasin rakasta ihmistä ja rakkautta, jota tunsin hänen läheisyydessään. Olin ollut niin onnellinen hänen kanssaan ja nyt tunsin menettäneeni sen onnen ja rakkauden eron myötä. Niin kuin niin monesti eroavilla ja eronneilla, asiat sekoittuvat. Toinen näyttäytyy joko negatiivisessa tai yltiöpositiivisessa valossa.

Ystäväni sanoi: “Jos sinä olit onnellinen hänen kanssaan, se on sinun oma kykysi olla onnellinen, sinun kykysi tuntea rakkautta. Onnesi ei ole lahja häneltä.” Tajusin, miten totta se oli. Joku saa meidän parhaat puolemme esiin ja nostaa rakkauden suurena esiin, mutta emme ole kenenkään armoilla. Erossa yksi hyvä asia on se, että saamme tulla kasvotusten itsemme kanssa ja tutkia miten voimme itsekin saada rakkauden eloon. Saamme löytää parhaat puolemme, kun näemme mikä rajoittaa onneamme. Miten vaikeaa onkin joskus nähdä, että meillä on itsessämme kaikki. Mieli vääristää usein tämänkin. Se etsii jonkun ulkoisen kohteen, vaikka onni on sisällämme.

Photo by Anne