✨ Am I only dreaming? ✨

I had a dream. I’m at the airport walking towards the gate. I’m pulling a bag behind me and approaching a concrete protuberance where I imagine the escalator is situated. I step into the void. There is no escalator. There’s a fall of ten meters below me. I let my bag go and grab the protuberance with both hands. I hang there. In peace. To draw the attention of people passing by I use my voice very carefully not to allow the moving air disturb my balance or to suck my energy. The bypassers hear my little voice and they come to help me. Somebody takes a good hold on my wrist and I know I will be taken safely back on the platform.

The emotional field in dreams is often revelatory. It’s also a great source of information on ourselves when the changes we go through aren’t yet visible to us. We haven’t been in a situation in which our new self could express something new. A dream can be the way to become more aware of this spiritual change. We have maybe left something useless behind us. For example, we have more courage, because the power of shame has diminished in our subconscious mind. We aren’t necessarily aware of the missing shame, but through our action we can see we have a new courage which is a sign of less shame.

This dream is really meaningful to me and I want to share it. It’s a story about a long process through Biodynamic Cranio-Sacral work towards the Health. One of the cornerstones of this method is Health which doesn’t mean the absence of illness. It’s the capacity to find always what is healthy in us even when we are sick or suffering. There’s always something that feels good too. That connection is enough to allow life to run in our veins and to heal us. Our nervous system is self-healing. This is not about an intellectual attitude, but about a meditative physico-sensational experience in which we are reconnected to our living force and we start to trust its wisdom again.

Personally I’ve witnessed a growing skill to reconnect with Health. I could say this natural skill is now a part of my system. Hanging there one second away my death I still see life. That’s all I see. This is bliss. This saves us. It’s not about a solid trust in life – because anyway one day it ends – but when the nervous system is reorganized for life nothing is looking there where there’s no life.

I hope I can share more about this biodynamic approach in my future posts, because my sincere hope is to everybody have this kind of life of bliss.

33120354_10214266738815540_2567412070932807680_n

JE RÊVE OU QUOI? 🌙✨

J’ai fait un rêve. Je suis à l’aéroport en train de marcher vers la porte d’embarquement. Je traine ma valise derrière moi et je m’approche une protubérance en béton où je pense trouver l’escalier mécanique pour descendre. Je prend un pas et je tombe dans le vide. Il n’y a aucun escalier. En dessous de moi une chute de 10 mètres. Je lâche ma valise et j’attrape la protubérance avec mes deux mains. Je reste pendue là. Tranquille. Puis, très doucement, en faisant attention de ne pas laisser l’air produit par le son faire basculer mon équilibre ou prendre mon énergie, je murmure au secours. Les passants m’entendent et se ruent à mon aide. Quelqu’un attrape mon poignet avec une main solide et je sais que je suis sauvée et que je retrouve la plateforme sous mes pieds très vite.

Le champ émotionnel des rêves est souvent révélateur. C’est en fait la source d’information sur nous-mêmes, lorsque nous avons changé à l’intérieur, mais les changements ne sont pas encore visibles à nous-mêmes. Nous n’avons pas encore eu l’occasion d’être confronté à des choses qui nous montreraient le changement. Un rêve peut être le chemin pour plus de clarté et conscience à l’égard de ce changement en nous. Nous avons laissé quelque chose d’inutile derrière nous. Par exemple, nous sommes plus courageux, parce que la prise de la honte a diminué dans notre subconscient. Nous ne sommes pas forcément conscient de cette honte qui n’est plus là, mais c’est par notre propre action plus courageuse, que nous pouvons conclure que la honte a dû diminuer.

Ce rêve est important pour moi et je voulais le partager, car il s’agit d’un long processus vers la Santé au sein de la Biodynamique crânio-sacrée. Une des pierres angulaires de cette méthode est la Santé. La Santé qui ne veut pas dire l’absence de maladie, mais notre capacité de trouver toujours la Santé inhérente en nous, même quand nous sommes malades ou souffrons psychologiquement. Cette connexion suffit pour que les forces vitales remplissent nos veines de nouveau et nous guérissent. Notre système nerveux central est auto-guérisseur. Il ne s’agit pas une attitude intellectuelle, mais une expérience méditative physico-sensationnelle grâce à laquelle nous sommes reconnectés à notre force vitale et nous retrouvons la confiance en sa sagesse.

Personnellement, j’ai pu constater une capacité croissante de reconnecter avec la Vie, avec la Santé. Je pourrais dire que cet état fait maintenant partie de mon système. Même à une seconde avant la mort, je vois la vie. C’est tout ce que je vois. Cela s’appelle félicité. C’est ça qui nous sauve. Il ne s’agit pas d’une confiance solide dans la vie – car de toute façon elle va finir un jour – mais lorsque le système nerveux est réorganisé pour ne voir que la Santé, rien en nous cherche autre chose.

J’espère pouvoir partager plus sur l’approche biodynamique dans mes posts à venir, car je souhaite vivement que tout le monde puisse avoir une vie épanouie comme ça. Une Santé réelle.

UNTAKO VAIN? ✨🌙✨

Näin unen. Olen lentoasemalla kävelemässä koneen lähtöportille. Vedän laukkua perässäni ja suuntaan kulkuni betoniselle ulokkeelle, josta kuvittelen rullaportaiden vievän alas. Astun tyhjään. Mitään rullaportaita ei ole. Allani kymmenen metrin pudotus. Päästän irti laukusta ja nappaan molemmilla käsillä kiinni kielekkeestä. Roikun siinä. Rauhassa. Sitten huhuilen ohikulkijoille ääntäni varovasti käyttäen, jottei tuottamani ilmavirta heilauta tasapainoani tai vie energiaani. Ihmiset kuulevat hiljaisen ääneni ja rientävän apuun. Joku ottaa tukevan otteen ranteestani ja tiedän pääseväni tasanteelle takaisin.

Unien tunnemaailma on usein paljastava. Se on oiva tietolähde sisimpämme tilasta silloin, kun meissä tapahtuneet muutokset eivät vielä ole itsellemme näkyviä. Emme ole päässeet tilanteeseen, jossa uudistunut minämme voisi meille näyttäytyä. Uni voi olla se tapa, jolla tulemme tietoisiksi henkisestä muutoksesta. Jotain ylimääräistä on pudonnut kyydistä. Olemme esimerkiksi rohkeampia, koska alitajunnastamme on liuennut häpeää pois. Emme siis välttämättä tiedosta sitä, että emme häpeä, mutta näemme toimintamme kautta, että meissä on uutta rohkeutta, joka kertoo häpeän puuttumisesta.

Tämä uni on itselleni merkittävä ja haluan sen jakaa, koska se kertoo pitkästä prosessista  kohti Terveyttä biodynaamisen kraniosakraaliterapian kautta. Tämän terapian yksi kulmakivistä on Terveys, millä ei tarkoiteta sairauden poissaoloa. Vaan sitä, että löydämme itsestämme sairaana tai kivuliaana sen, mikä on tervettä, ja sen, mikä tuntuu hyvältä. Se riittää siihen, että elämä pääsee virtaamaan ja parantamaan. Kyse ei ole älyllisestä suhtautumisesta, vaan enemminkin meditaatiivisesta kehollis-fysiologis-tuntemustason kokemuksesta, jossa saamme yhteyden elinvoimaamme ja alamme luottaa sen viisauteen.

Olen kokenut jatkuvasti kasvavaa kykyä tähän. Voisin sanoa, että siitä on tullut niin luonteva osa minua, että roikkuessani sekunnin päässä kuolemastani, näen elämän. Se on onnea. Se pelastaa. Kyse ei ole luottamuksesta, sillä kun hermostomme on järjestäytynyt uudelleen koko voimallaan elämää kohti, ei mikään osa meistä suuntaudu sinne, mikä on elämän vastaista.

Toivon osaavani jakaa biodynaamista lähestymistapaa enemmän tulevissa postauksissani, koska toivon todella, että kaikki ihmiset voisivat päästä tällaiseen onneen ja autuuteen. Todelliseen Terveyteen.

 

 

Photo by Anne (Marseille, Club La Pelle)

Advertisements

Life is perfect

On social media people share beautiful spiritual truths in the form of slogans. Many of them are true, because they represent the inner truth of someone having dug deeply inside him/herself. They reflect the experiences in which the individual has removed the obstacles and found peace. You can easily agree with them nodding: Yes, this is how it is! Nevertheless it’s not by grasping the wisdom of a sweet slogan, the proof that someone else has understood something essential, you can take a leap to avoid the pain of your own growth. If you haven’t experienced what the slogan is about it will resonate with all its power somewhere else than in you.

There are many different kind of modern mantras. However some of these sayings carry something that is more against life than for it. One quite widely propagated thought is that one should embrace one’s imperfections. “I’m not perfect, but I accept myself with all my imperfections.” At the surface it seems a very merciful and lovely attitude to have. The surface is misleading. This kind of position includes at least two flaws that will gnaw our inner well-being.

Firstly there’s a premise that I am imperfect – every moment. I just need to accept it. How terrible is that? It’s like first judging a flower by its colour, because my mind prefers another colour and then accepting it. We don’t have a word to say here! Of course, we can give our eternal opinions about everything, but if we practice yoga, this is something we want to get rid of. It’s the mind in its craziness paying attention to what’s missing and criticizing everything in us. Our ❤️ is never against life – our ❤️ is never against us.

Secondly, from the point of view of imperfection or incompleteness, we live in an illusion that one day that could change. And that’s also true. When life is over, we have reached perfection. Nothing can grow anymore. But why have this kind of look on yourself that you’re not perfect before you die? So, as we are “imperfect” through all our lives why give any thought to that at all? We are so much! We have richness of life in us. We need to look at that! ✨💚🌱💚✨

Of course that doesn’t mean either the arrogance that declares: I’m perfect as I am! Let’s live inside of us in a reality that is perfect, because life is perfect. There’s no scale for evaluating that. Life is never imperfect. When we see ourselves imperfect, we put ourselves above the Creation. That’s the ego in its full power.

32294356_10214195348910837_3759371877617762304_n

LA VIE PARFAITE

Sur les réseaux sociaux, nous pouvons voir des vérités spirituelles en forme des slogans. La plupart d’eux sont vrais dans le sens où ils ont été formulés par quelqu’un qui a fait des recherches profondes sur soi-même. Ils reflètent l’expérience d’un individu ayant pu anéantir les obstacles et ayant ainsi pu trouver la paix. Nous pouvons aisément hocher la tête en signe d’accord: “C’est exactement comme ça!” Mais après tout, ce n’est pas en nous nous aggrippant à une sagesse d’un slogan que nous pouvons éviter nos propres douleurs de croissance spirituelle. C’est quelqu’un d’autre qui a trouvé l’essentiel. Lorsque nous n’avons pas parcouru ce chemin, le slogan va résonner dans toute sa puissance ailleurs qu’en nous.

Il y a de différents mantras modernes. Et pourtant une partie d’eux est très clairement plus contre la vie que pour elle. Une pensée qui est abondamment propagée est que nous devrions accepter nos imperfections. ”Je ne suis pas parfait(e), mais je m’accepte avec mes imperfections.” Ça paraît une attitude ravissante et indulgente à la surface. La surface est trompeuse. Ce genre de position inclue au moins deux idées qui vont ronger notre bien-être intérieur.

Premièrement, il y a ce sous-entendu que nous sommes imparfait(e)s – à chaque moment. Suffit de l’accepter. Quel horreur! Sérieusement, ce n’est pas à nous de juger la vie! C’est comme si on jugeait la couleur d’une fleur, parce qu’on en préfère une autre, et puis, on finit par l’accepter. Bien entendu, nous pouvons donner nos opinions éternellement sur tout ce que nous voulons, mais quand nous pratiquons le yoga, c’est les opinions dont on veut se débarrasser. C’est le mental dans sa folie qui critique tout et prête l’attention toujours à ce qui manque, lorsque nous permettons à notre mental de prendre le dessus. Notre 💚 n’est jamais contre la vie – il n’est jamais contre nous.

Deuxièmement, du point de vue de l’imperfection ou de l’incomplétude, nous vivons dans une illusion qu’un jour ça change. Et c’est vrai aussi! Lorsque la vie touche à sa fin, nous avons atteint la perfection. Rien ne va grandir, rien ne va plus mûrir. Mais pourquoi se permettre d’avoir une façon de se regarder comme ça? Alors, si nous sommes imparfait(e)s, pourquoi y penser du tout? Nous sommes tellement riches à l’intérieur! Nous devons sentir ça plutôt! 💛 🤸‍♀️ 🌟 🤸‍♂️ 💛

Tout ceci ne veut pas dire d’aller déclarer avec arrogance “Je suis parfait(e) comme je suis!” À l’intérieur de nous la vie est parfaite. Vivons cette perfection qui ne se prête pas à l’évaluation! La vie n’est jamais imparfaite. Si nous la voyons comme ça, c’est que nous nous mettons au-dessus de la Création! Une position pour l’égo dans sa puissance hallucinante.

TÄYDELLINEN ELÄMÄ

Sosiaalisessa mediassa on liikkeellä kauniita henkisiä totuuksia sloganeiden muodossa. Monet niistä ovat siinä mielessä totta, että ne ovat totuuksia, jotka joku itseensä syventynyt ihminen on kokenut kasvussaan. Nimenomaan niitä kokemuksia, joissa ollaan ylitetty mielen asettamat esteet ja päästy rauhaan. Niille on helppo nyökkäillä: “Näin se on!” Emme kuitenkaan voi loikata omien kasvukipujemme yli tarttumalla sloganin viisauteen. Kun ei itse ole kokenut sitä, mistä on kyse, slogankin resonoi todellisessa voimassaan jossain ihan muualla kuin sen lukijassa.

Näitä hokemia on monenlaisia, ja jotkut niistä kantavat sanomassaan jotain elämänvastaista. Eräs suosittu ajatus on oman keskeneräisyytensä hyväksyminen. “En ole täydellinen, mutta hyväksyn oman keskeneräisyyteni.” Pinnalta katsoen voi näyttää, että asenne on armollinen ja itsensä hyväksyvä. Syvemmällä on petollinen ajatusrakennelma. Tällaiseen näkemykseen liittyy ainakin kaksi epäkohtaa, jotka jyrsivät sisintämme.

Ensimmäinen asia on se oletus, että olen keskeneräinen – koko ajan. Minun pitää vain hyväksyä se. Kuinka kolkkoa! Vakavasti ottaen, meillä ei ole tällaista mahtia. Se on kuin arvioisimme kukan väriä ja päättäisimme hyväksyä sen, vaikka pidämme toisesta väristä enemmän. Mitä meidän mielipiteemme on elämän rinnalla, joka on sitä, mitä se on? Joogaavina ihmisinä haluamme irrottautua mielemme otteesta, joka kritisoi, näkee puutteita ja väittää kaikesta jotain. Sydämemme ei ole koskaan elämää vastaan, sydämemme ei ole koskaan meitä itseämme vastaan.

Toinen asia on se, että keskeneräisyyden vinkkelistä meistä tulee joskus valmiita. Tottahan se on. Emme ole keskeneräisiä enää sitten, kun elämä on ohi. Silloin kasvu on päättynyt. Miksi katsoa itseään tuosta näkökulmasta, että on kesken? Meissä on niin paljon rikkautta. Miksi emme suuntaisi katsettamme siihen? Miksi siis hyväksyä keskeneräisyys? Elämä ei ole keskeneräistä. Se on aina täydellistä sellaisena kuin se ilmenee.  💖 🍀 ☀️ 🍀 💖

Se, että ei koe olevansa keskeneräinen, ei tarkoita arroganssia, joka julistaa omaa täydellisyyttään: Olen täydellinen juuri tällaisena! Sydämmessään voi elää täyttä elämää sellaisena kuin on, sillä sydämellä ei ole arvoasteikkoa. Jos pidämme itseämme epätäydellisenä, nostamme itsemme tuomariksi kaiken elämän ihmeen yläpuolelle. Se on egolle täydellinen paikka arvioida elämää – sen ulkopuolella.

 

 

Photo by Anne (La Maison du Pont Vieux, Cazilhac, France)

All’s well that ends well

One of the inner missions of every human being in all ages has certainly been to find his/her own way in the midst of all chaos. We all have our childhood family values and dynamics to deal with, the different communities we belong to and then the society we live in that advances on its own rhythm following its own laws. Different cultures have their own deviations and unbalances that are not always visible to those who live inside of them. On the contrary! As all the cultures are the fruit of different conflicts in which the nations have been humiliated or have stood up for their rights or have defended themselves, they are still attached to the past. A culture is the accumulation of the conditionings of one people.

In today’s world many cultures have come closer to each other and share detrimental features we should be aware of. The majority of societies have become consumer societies. The dynamics of this kind of society is a power that influences our mind. The humanity is pointing strongly towards the pleasure because of the need of gratification. The craving for the reward is met with video games, junk food and consumerism.

In order to belong we have to accept the culture we live in and adapt ourselves at least to some extent. However we need to see which way we are participating in maintaining the unbalance. Yoga is a kind ideology opposite to the mainstream. We need to stick to the values that are based on a deeper understanding of the meaning of life.

The meaning of the discpline in yoga needs to be understood correctly. It means we should delay the gratification. This is something we should learn already as children and then continue to refine as adults. But how many people live for the pleasure because the society encourages us to go after the pleasure and to consume? So many things people do are done in the expectation of having pleasure or a reward. And the sooner the better. We are increasing our suffering through the constant gratification we allow ourselves for various reasons.

The yoga philosophy of Patañjali guides us towards Santoṣa, contentment without any external reason. As a yoga practitioner you might try to be what the yoga scriptures prescript, but you can’t be content if you are not. And in the end there can be no such contentment without containment. We have to contain the need of gratification. The contentment is the result of not expecting anything of anything. Then the need for the gratification has become unexistent.

This is important! Because this is how we diminish the power of Abhiniveśa, the fear of death. How is that possible? If you do things that you don’t expect anything from – you don’t go for a run to deserve a bear, you don’t do a work to get a lot money – you do them because you love to do what you do. Either you go for a run or you drink a bear, but you don’t link them together as an effort and a reward. You do only what you really love and that has nothing to do with any reward. It’s about living in love. When you leave this world, you’ll be fulfilled to have followed your heart’s voice. Nothing is left undone, because you did only things dictated by your heart. Only futilities are left behind untouched.

TOUT EST BIEN QUI FINIT BIEN

Une des missions internes de chaque individu dans tous les temps a très probablement été de trouver sa propre voie au milieu d’un certain chaos. Nous avons tous les dynamiques de notre famille d’enfance à confronter et les communautés dont nous faisons partie à faire face. Et puis, il y la société dans laquelle nous vivons et qui avance à son propre rythme en suivant ses propres lois. Toutes les cultures ont leurs déviations et déséquilibres, qui ne sont pas toujours visibles à ceux qui y vivent. Au contraire! Comme toutes les cultures sont nées des conflits de l’histoire où les nations ont été humiliées ou se sont défendues ou se sont redressées, elles ont du retard par rapport au moment présent. Elles sont l’accumulation des conditionnements d’un peuple.

Dans le monde d’aujourd’hui, les cultures se sont rapprochées et partagent certaines caractéristiques détrimentales à l’égard desquelles nous devrions être vigilants. La plupart des sociétés sont devenues des sociétés de consommation. Les dynamiques d’une telle société forment une puissance qui influence le mental des gens. L’humanité est orientée vers la recherche du plaisir et de la récompense. Ce genre de soif est étanchée par les jeux vidéos ou la nourriture faible en aliments, comme la malbouffe addictive et la consommation en général.

En tant que citoyens, nous devons accepter la société telle qu’elle est et nous devons nous adapter au moins à un certain degré, mais ça ne nous empêche pas de refuser de soutenir ce qui est en déséquilibre. Le yoga représente un contre-courant idéologique doux au mainstream. Nous nous engageons aux valeurs qui se basent sur la compréhension de la signification plus profonde de la vie.

La philosophie du yoga souligne l’importance de la discipline qui devrait être comprise en tant que la capacité de repousser la récompense. C’est quelque chose que nous apprenons déjà enfants et que nous devrions continuer à cultiver adultes. Mais combien les gens vivent dans un monde complètement opposé à ça? Ils font des choses dans l’attente d’être remerciés, d’avoir une récompense et le plus tôt possible! C’est ainsi que’ils vivent dans la souffrance croissante en s’offrant continuellement des récompenses pour des raisons variées.

La philosophie de yoga de Patañjali nous guide vers Santoṣa, le contentement sans aucun objet externe. Ce genre de contentement ne pourra pas être atteint sans la contenence et l’abstention. Parfois, le pratiquant de yoga voudrait mettre en application les préceptes du yoga, mais ce n’est pas de cette manière que ça fonctionne. Nous ne pouvons pas être contents tant que nous ne le sommes pas! Et il ne s’agit pas de faire semblant. Le contentement est le résultat d’une vie sans attentes, qui aura pour corollaire la disparition de l’envie d’être récompensé.

Ceci est fondamentalement important! Car ce genre de vie sans attente va diminuer la force d’abhiniveśa, la peur de la mort. Et ça s’explique! Lorsque nous faisons des choses par rapport auxquelles nous n’attendons rien – nous n’allons pas faire du sport pour mériter une bière, nous ne travaillons pas pour gagner beaucoup d’argent – nous faisons ce que nous aimons faire. Nous allons faire du sport ou nous buvons une bière, mais nous ne lions pas ces choses entre elles sur un axe effort-récompense. Nous faisons ce que nous aimons réellement faire et ça n’a rien à faire avec une récompense. Nous vivons dans l’amour. Lorsqu’il sera temps de quitter ce monde, nous serons comblés d’avoir suivi la voix de notre cœur. Rien n’est laissé inachevé à part les choses futiles.

32153728_10214173323440214_2541379921964433408_n

LOPPU HYVIN, KAIKKI HYVIN

Ihmisen yksi sisäinen tehtävä on varmasti kautta aikain ollut löytää oma todellinen minuutensa kaiken häntä ympäröivän kaaoksen keskellä. On lapsuudenperheen arvot ja dynamiikka, jotka täytyy käydä läpi, on muita yhteisöjä, joihin kuuluu, on yhteiskunta, joka kulkee eteenpäin omia lainalaisuuksiaan noudattaen. Eri kulttuureissa on eri vinoumat, jotka eivät aina niissä eläville piirry epäkohtina esiin. Päinvastoin. Koska myös kulttuurit ovat kehittyneet vastauksina erilaisiin konflikteihin, joissa ollaan puolustauduttu, ryhdistäydytty, nöyrrytty, niin ne kulkevat ajasta jäljessä. Niihin on tiivistynyt kansakunnan ehdollistumat.

Tämänpäivän maailmassa eri kulttuurit ovat lähentyneet tiettyjen haitallisten piirteiden suhteen. Suurimmasta osasta kulttuureja on tullut kulutusyhteiskuntia. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että ihmiskunta on suuntautunut etsimään vain tyydytystä ja palkintoa. Tähän palkinnonjanoon vastaavat milloin tietokonepelit, milloin addiktoivat roskaruuat, milloin turha kuluttaminen.

Vaikka oman selviytymisemme vuoksi joudumme osittain sopeutumaan ja joudumme hyväksymään kulttuurimme sellaisena kuin se on, voimme tiedostaa, missä olemme kannattelemassa yhteistä epätasapainoa. Jooga on lempeä, ideologinen vastaus valtavirran vääristymien kohtaamiseksi. Yksilöinä voimme kuulua yhteisöön ja silti pitää oman kurssimme. Pidämme kiinni valinnoista, jotka pohjaavat syvälle ymmärrykselle ihmisenä olemisen merkityksestä.

Joogassa korostettavan itsekurin merkitys on siinä, että opimme siirtämään ponnistuksestamme seuraavaa palkintoa. Tätä vanhempamme opettavat meille jo lapsina ja aikuisina meidän tulisi jatkaa oppimista. Kuinka monet ihmiset elävät aivan päinvastaisessa sisäisessä maailmassa? Kaikki, mitä he tekevät, on tehty palkinnon janossa. Ja mitä pikemmin palkinto saadaan, sen parempi. Ihmiset kasvattavat jatkuvasti kärsimystään suomalla itselleen näitä palkintoja milloin mistäkin itse keksimästään syystä.

Patañjalin joogafilosofia opastaa ihmistä kohti santoṣaa eli sellaista tyytyväisyyttä, joka ei ole seurausta mistään ulkoisesta tekijästä. Joogaharjoittelija voi haluta omaksua suoraan nämä joogafilosofiset tavoitteet elämäänsä, mutta kukaan ei voi olla tyytyväinen, jos ei sitä oikeasti ole. Tällaista aitoa tyytyväisyyttä ei voi kuitenkaan syntyä ilman pidättyvyyttä. Tyytyväisyys on seurausta siitä, kun ei elä odotuksissa. Ei minkään suhteen koskaan. Näin ei myöskään elä palkinnonjanossa.

Tämä on olennaista! Näin pienennämme myös abhiniveśan eli kuolemanpelon voimaa. Sillä kun teemme asioita, joista emme odota mitään – emme käy lenkillä ansaitammeksemme kaljan, emmekä tee työtä saadaksemme hyvää palkkaa – , teemme näitä asioita, koska rakastamme juuri niitä. Lähdemme juoksemaan tai juomme oluen, mutta emme linkitä niitä toisiinsa ponnistuksen ja palkinnon janalle. Teemme sitä mitä rakastamme, emmekä sitä, josta seuraavaa palkkiota rakastamme. Kun lähdemme tästä maailmasta, tunnemme täyttymystä siitä, että olemme olleet uskollisia sydämellemme. Olemme rakkaudessa. Mitään ei ole jäänyt tekemättä, koska aina teimme sen, mitä rakastimme. Vain epäolennainen jäi toteuttamatta.

Lottery and Patañjali

Patañjali opens the second chapter of his Yoga Sūtra by speaking of kleśas, the causes of human suffering. Of all the kleśas Avidyā has the pivotal meaning. It’s about our capacity to discern what is real in us and what is not. As far as we haven’t realized it exists a difference between our real self and our mental creations, we are still far away from the stability and true happiness.

The journey in yoga is made to understand what is our essence and what is built around that essence. To be able to know the difference, we need to make other distinctions as well. Between what’s ephemeral and what’s eternal. Between what’s pure and what’s impure. In addition to that we need to understand the difference between pain and happiness.

How could we not know how to recognize the pain or identify the happiness? This is something I’m more and more interested in my personal life, because year after year I’ve had moments of revelation. I’ve seen the other side of my so called happiness and realized how it actually only covered my suffering.

The mind’s nature prevents us from seeing the reality. This is how it’s possible to take suffering for happiness even if it might sound crazy. This is reality for example in many human relationships which are based on mutual dependency or on some problem, like common addiction or any negative attitude. The bond is so strong, that we can’t detach ourselves from the other. Our mind names the bond: love. After having named something we have difficulties in seeing the situation from a different point of view.

My own experience I want to share is about lottery. I’ve never played a lot. Ten years ago I could pay once a month for a play. I remember the feeling and the state of mind. Hope and expectation. That’s what I thought then. Now I realize it was pure despair. The lottery is a good way to keep on going with the suffering.

Lottery brings a hope of gain, of a sudden change that would be relief and freedom. Every time you pay for the lottery ticket you live in ”hope”. We want relief, but we don’t see from what we want that. We perpetuate the problem by acting from the false hope. Some people even imagine what they would do if they won. This is how they lose their energy in an illusion. Illusion is despair.

By putting an end to this kind of behavior or habit we can see what we really want. We want happiness and relief, but we need to have the patience when we feel it’s not there yet. The lottery will keep us away from the happiness. I missed freedom and safety inside and I thought a couple of millions of euros would have given that to me. Actually, it would have made the situation worse. The first step towards the happiness is admitting you lack something real without knowing really what it is. The real search starts there.

LE LOTO ET PATAÑJALI

Patañjali ouvre le deuxième chapitre de Yoga Sūtra en parlant des kleśa, des facteurs augmentant la souffrance dans la vie. Avidyā en est le pivot. Il s’agit de comprendre ce qui est notre essence par rapport à ce qui est en dehors d’elle. Aussi longtemps que nous n’avons pas l’expérience de la différence entre notre vrai être et notre mental, nous sommes forcément loin de la stabilité et du vrai bonheur.

La pratique du yoga est là pour nous rendre capable de discerner notre essence de tout ce que nous avons construit autour. Afin de pouvoir le faire, nous devons pouvoir distinguer aussi l’éphémère de l’immortel. Le pure de l’impure. Et ce qui compte en plus, c’est de savoir la différence entre le bonheur et la souffrance.

Comment ne pas pouvoir dire ce qui est bonheur est ce qui ne l’est pas? On pourrait croire que c’est facile. Personnellement, ceci m’intéresse de plus en plus, car j’ai eu des moments de révélation sur mon ”bonheur”. J’ai pu voir comment j’avais vécu dans le bonheur qui, finalement, n’était que de la souffrance.

La nature de notre mental nous empêche de voir la réalité. Le mental prend la souffrance pour le bonheur, ce qui de premier abord, peut sembler absurde. Par exemple, dans les rapports humains, nous pouvons vivre dans les dépendances mutuelles, ou bien nos relations sont basées sur un problème, par exemple, une addiction ou une attitude négative communes. Le lien est tellement fort qu’il nous est difficile de nous détacher de l’autre. Notre mental donne un nom à ce lien: l’amour. Après l’avoir nommé ainsi, nous avons de grandes difficultés de voir les choses autrement.

Une expérience personnelle que je partage ici, c’est le loto. Je n’ai jamais été une joueuse de loto. Il y a dix ans, il m’arrivait de jouer au loto une fois par mois. Je me souviens de l’état dans lequel je me trouvais. Il y avait un espoir, une attente. C’est ce que je me disais. Maintenant, je vois le désespoir enrobé d’espoir. Ce genre d’espoir est une des façons de perpétuer la souffrance.

Le loto, c’est l’espoir de gagner, d’avoir un changement inattendu, un soulagement et une liberté. À chaque fois, qu’on joue au loto, on projette cet ”espoir”. En général, les gens espèrent un soulagement sans savoir quel est le problème derrière ce souhait. En agissant sur ce faux espoir, ils consolident le désespoir. Il y en a qui imaginent en plus tout ce qu’ils feraient, si jamais ils gagnaient. C’est comme ça, qu’on perd beaucoup d’énergie là où rien n’est vrai. Il y a l’illusion et le désespoir qui en émerge.

En mettant fin à des comportements ou habitudes de ce genre comme le loto, par exemple, nous nous voyons plus clairement. Nous distinguons la soif pour le bonheur et un besoin de soulagement, mais nous pouvons avoir la patience. Le loto veut dire continuer dans la souffrance. Moi, il me manquait quelque chose d’essentiel à l’intérieur de moi, comme la sécurité et la liberté, ce n’était pas quelques millions d’euros – qui aurait même pu empirer la situation. Admettre qu’il nous manque quelque chose sans savoir ce que c’est, est le premier pas vers le vrai bonheur. C’est le point de départ pour une vraie recherche.

IMG_0298

Lottoaminen ja Patañjali

Patañjali avaa Joogasutra-tekstin toisen luvun puhumalla kleśoista, tekijöistä, jotka lisäävät kärsimystä elämäämme. Avidyā on merkittävin kleśa. Käsite pitää sisällään erottelukyvyn sen suhteen, mikä on todellista minuuttamme ja mikä ei. Niin kauan, kun emme ole tiedostaneet todellisen olemuksemme ja mielen eroa, olemme kaukana tasapainosta ja onnellisuudesta.

Joogaharjoittelun merkitys on siinä, että opimme erottamaan todellisen minuutemme kaikesta, mitä sen ympärille on rakentunut. Jotta voisimme erottaa todellisen minuutemme mielemme luomasta minuudesta, meidän pitää osata nähdä myös, mikä on ohimenevää ja mikä pysyvää. Mikä puhdasta, mikä ei. Tärkeää on myös osata erottaa tuska onnesta.

Voi kuulostaa eriskummalliselta, että emme osaisi erottaa tuskaa ja onnea toisistaan. Tämä kiinnostaa minua omalla kohdallani vuosi vuodelta enemmän, koska hetkittäin minulle on paljastunut jotain onneni nurjasta puolesta. Olen tiedostanut, miten olen elänyt onnena jotain, joka onkin ollut kärsimystä.

Mielelle luonteenomaista on luoda oma todellisuus. Luulemme kärsimystä onneksi, mikä voi ensialkuun kuulostaa absurdilta. Näin on kuitenkin esimerkiksi ihmissuhteissa, jotka perustuvat keskinäiselle riippuvuudelle tai jollekin ongelmalle, kuten esimerkiksi yhteiselle riippuvuudelle tai jollekin negatiiviselle asenteelle. Side on niin voimakas, ettemme pääse irti toisesta ihmisestä. Mielemme antaa tuolle siteelle nimen rakkaus. Nimeämisen jälkeen meidän on vaikeaa enää nähdä asiaa toisin.

Omakohtaista kokemusta minulla on esimerkiksi lottoamisesta. En ole koskaan ollut mikään varsinainen lottoaja. Vielä kymmenen vuotta sitten saatoin kuitenkin kerran kuussa pistää loton vetämään. Muistan sen tunteen. Se oli toivoa ja kihelmöivää odotusta. Niin silloin luulin. Nyt tajuan sen olleen epätoivoa, jolla oli toivon ilmiasu. Tämänkaltainen toive on yksi varma tapa luoda ja ylläpitää kärsimystä.

Lottoamiseen liittyi toivo voitosta, äkillisestä muutoksesta, joka olisi helpotusta ja vapautta. Joka kerta, kun ihminen lottoaa, hän elää ”toivossa”. Joku toivoo elämäänsä oikeasti helpotusta, mutta ei näe ongelmaansa, vaan pitkittää sen olemassaoloa, kun toimii koko ajan harhaluulossaan. Jotkut vielä miettivät, mitä kaikkea tekisivät, jos voittaisivat lotossa. Näin energiaa menee paljon sinne, mikä on vain kuvitelmaa. Tällaisesta kuvitellusta maailmasta nousee lopulta epätoivo.

Lopettamalla lottoamisen näkee itsensä todellisemmassa valossa. Näkee ehkä saman janon onneen ja toivoo helpotusta, mutta voi kestää sen, että ei ole vielä siinä. Lottoamisen jatkaminen vain pitkittää kärsimystä. Minulta puuttui jotain todellista omasta sisimmästäni, kuten turvallisuuden ja vapauden tunne, eikä ne pari miljoonaa euroa, jotka olisivat vain voineet pahentaa tilannetta. Sen myöntäminen, että itseltä puuttuu jotain eikä tiedä edes mitä, on ensimmäinen askel onnea kohti. Siitä lähtee liikkeelle aito sisäinen löytöretki.

Photo by Anne (Sicily)

but

The yoga philosophy of Patanjali teaches us not to think so much in order to be free. The mind is continuously making comparisons that are not necessary at all. Last year I published a post on comparing things and how it affects our world
(https://annenuotio.wordpress.com/2017/11/30/equal-to-life/).

These mindsets we live in are interesting to see as such. What is our mind seeking for our ego to feel good? Usually security. In addition to these mindsets, the separate words are also interesting to analyze. The words carry meanings. The little words carry sometimes major meanings. We can understand where our ego intervenes by watching the words we use automatically.

Let’s take only one little word, ‘but’, which is fascinating from a yogic point of view. If you go deeper in the meaning of this adversative conjunction, you see that ‘but’ is often used, when there is an expectation. Let’s see few examples with and without a but.

The room was calm, beautiful, but cold.
The room was calm, beautiful and cold.

The first sentence tells you something about the unsatisfaction of the utterer. Any reference, any comparition changes things in something they are not. Such a small word and such a great switch from reality to the ego’s world. An expectation is not reality. It’s a desire, not matter how weak. Or it’s a horizon of expectation due to whatever has happened before. The rest comes in relation to that in our mind. This is extremely significant, because with these words and mindsets we build our world. We connect either with the reality or our mind.

It’s raining and it’s warm.
It’s raining, but it’s warm.

The first sentence is a description of the situation. The second one tells that the rain makes it difficult to enjoy the warmth. When you include your point of view, does it really count? For yourself? For anybody?

We switch easily from the reality to our objective world. This is one word to use carefully. Yoga practice in life means we want to bring acceptance to every situation. We want to avoid negativity that is there only when we create it. More we but, more we feel something is lacking.

MAIS

La philosophie de yoga de Patanjali nous enseigne la liberté. La liberté s’acquiert par la diminution des pensées. Le mental fait sans cesse des comparaisons inutiles. L’année dernière, j’ai publié un post sur la comparaison des choses et comment ça nous affecte (https://annenuotio.wordpress.com/2017/11/30/equal-to-life/).

Nos dispositions d’esprit sont intéressantes à étudier en soi. Que cherche notre mental – notre égo – pour se sentir satisfait? En général, la sécurité. En plus de ces dispositions d’esprit, il est fascinant d’analyser des mots séparés que nous utilisons. Les mots portent des significations. Les petits mots portent parfois des significations fabuleusement significatives. 😳 En regardant de plus près des mots que nous utilisons presque automatiquement, nous pouvons comprendre où exactement intervient notre égo.

Prenons un seul mot, ”mais”, qui est fascinant du point de vue de la philosophie du yoga. Si nous allons plus loin dans la signification de cette conjonction adversative, nous pouvons constater que le ”mais” est utilisé souvent quand il y a une attente qui n’est pas satisfaite. Prenons deux exemples.

La pièce était belle, tranquille, mais froide.
La pièce était belle, tranquille et froide.

La première phrase nous montre l’insatisfaction de l’émetteur à l’égard de la température. N’importe quelle comparaison dans le mental change la situation en quelque chose qu’elle n’est pas en réalité. Un tout petit mot comme ça signifie un saut de la réalité au monde créé par le mental, car notre attente n’est que notre réalité. Elle n’est pas la réalité. Ou bien, c’est un horizon d’attente dû à quelque chose qui s’est passé avant. Le reste est créé par rapport à ça par notre mental. C’est extrêmement important, car avec ces mots et ces dispositions d’esprit, nous construisons notre monde. Et notre monde est penché soit plus vers la réalité soit vers notre propre mental.

Il pleut et il fait bon.
Il fait bon, mais il pleut.

La première phrase décrit la situation telle quelle. La deuxième montre qu’à cause de la pluie, nous pouvons nous plaindre. Est-ce qu’il est vraiment important d’inclure notre point de vue ou notre mécontentement? Très facilement nous dévions de la réalité à notre monde objectif. Le mot ”mais” est très fréquemment utilisé et c’est un de ceux auxquels nous devrions faire toujours attention. Le yoga dans la vie veut dire accepter toute situation avec contentement. Nous voulons par conséquent éviter la négativité qui n’est là que si nous la créons. Plus nous mettons des ”mais”, plus nous sentons que quelque chose nous manque.

MUT

Patanjalin joogafilosofia opettaa meitä olemaan ajattelematta liikaa voidaksemme olla vapaita. Mieli tekee jatkuvasti hyödytöntä vertailua. Olen aiemmin julkaisut postauksen vertailusta ja siitä, miten se vaikuttaa elämäämme (https://annenuotio.wordpress.com/2017/11/30/equal-to-life/).

Piintyneet ajattelutavat, joiden sisällä elämme, ovat itsessään kiinnostavia. Miksi mielemme etsii ratkaisuja lakkaamatta? Koska egomme tarvitsee jotain. Yleensä turvaa. Näiden ajattelumallien lisäksi yksittäiset sanat ovat mielenkiintoisia analysoitavia. Sanat kantavat merkityksiä. Joskus pienet sanat kantavat isoja merkityksiä. Voimme päästä lähemmäksi egomme luonnetta analysoimalla melkein automaattisesti käyttämiämme sanoja.

Yksi näistä herkkupaloista on ehdottomasti ‘mutta’. Jos menemme syvemmälle tämän adversatiivisen konjunktion (vastakkaisuutta ilmaisevan sidesanan) merkitykseen, voimme huomata, että sitä käytetään hyvin usein niissä tilanteissa, joissa on ollut joku odotus. Ja kun elämme odotuksessa, olemme jo astuneet pois todellisuudesta. Kyse on toiveesta, halusta, eikä ole väliä onko se laimea tai voimakas. Tai sitten meillä on odotushorisontti sen mukaan mitä olemme aiemmin kokeneet ja muu asettuu mielessämme suhteessa tähän. Tämä on erittäin merkittävää, koska sanoilla ja ajattelullamme me luomme maailmamme. Olemme yhteydessä joko todellisuuteen tai sitten oman mielemme maailmaan. Katsotaan muutama esimerkki.

Huone oli rauhallinen, kaunis, mutta kylmä.
Huone oli rauhallinen, kaunis ja kylmä.

Ensimmäinen lause kertoo jotain lausujansa tyytymättömyydestä. Hyvin usein, kun käytämme mutta-sanaa, puhumme omista odotuksistamme. Niin pieni sana ja niin suuri muutos, loikka todellisuudesta egomme maailmaan.

Ulkona sataa ja on lämmintä.
Ulkona on lämmintä, mutta siellä sataa.

Ensimmäinen lause on tilanteen kuvaus. Toinen lause kertoo siitä, että puhuja toivoo sateen loppuvan, jotta tilanne olisi hänelle tyydyttävä. Kun ahdamme oman näkemyksemme puheeseemme, onko sillä positiivista merkitystä kenellekään? Niin helposti me siirrymme todellisuudesta mielemme objektiiviseen maailmaan. Mutta-sana on sellainen, jota kannattaa käyttää viisaasti, jotta voi välttää turhan negatiivisuuden. Sen negatiivisuuden, jota tilanteessa ei ole. Se on vain katseessamme. ‘Mutta’ kertoo usein siitä, että meidän mielestämme elämästä puuttuu jotain. Mitä enemmän muttia, sitä enemmän elämä näyttäytyy puutteellisena.

29830523_10213880832648127_115477266_o

The spirit of the asana

It’s often said that the Ashtanga yoga asana practice is a spiritual practice. Those who don’t know this practice might be astonished at this statement. Why something you do with your body is considered to be spiritual? Why isn’t physical just physical? What makes physical spiritual?

Firstly the asana practice can be only and totally physical. People who practice asanas as a sport or gymnastics might ignore yoga’s spiritual essence. They can come to a yoga class in a very excited mood. To their excitement they might add some expectation of being able to relax nicely. These practitioners start their practice from a state of disorder and fragmented energy. Everything is in movement. The mind, the emotions, the breathing, the energy and the body. Thanks to the concentration during the yoga class the energy might calm down a little and take the stress levels of the practitioner down. However after some time the same overall movement returns.

Secondly the asana practice has the power to guide the practitioner towards the spirituality. The difference between the two approaches lies at the starting point of the practice. Those who look for a stillpoint inside and start from that space are having a silent center from which they act and make their body move. This kind of practice is created around the stillness and harmony. The stillpoint organizes everything else accordingly. There will be a harmonious natural order on several levels after the practice.

Actually it’s very simple to move from a physical practice to a spiritual one. Before we start we need time to calm down the movement. With peacefulness we are connected to our essence and then whatever we do has a different quality. Our essence is alive.

28504740_10213612554261335_623953419_o

L’ESPRIT DE L’ASANA

La pratique des asanas dans le yoga ashtanga se veut spirituelle. En d’autres mots, les exercices physiques sont vus comme spirituels. Ceux qui ne connaissent pas cette pratique, pourraient être interloqués par le fait qu’une pratique faite avec le corps soit considéré comme spirituelle. Pourquoi le physique n’est pas tout simplement physique? Qu’est-ce qui rend une pratique physique spirituelle?

La pratique des asanas peut être totalement et purement physique. Ou bien, elle peut aussi guider le praticien vers la spiritualité. Qu’est-ce qui fait la différence, alors? C’est le point de départ.

Les gens qui pratiquent les asanas comme un sport ou bien comme de la gymnastique, ignorent probablement l’essence spirituelle du yoga. Ils peuvent arriver dans un cours de yoga dans un état plutôt excité. À cette excitation s’ajoutent peut-être des attentes vis-à-vis de la relaxation. Ces personnes commencent leur pratique à partir d’un désordre et d’un état énergétique fragmenté. Tout est en mouvement. Le mental, les émotions, la respiration, l’énergie et le corps. Grâce à la concentration pendant le cours, l’énergie peut se calmer un peu et le niveau de stress baisse. Après la pratique, pourtant, tout revient au point de départ.

Ceux, par contre, qui cherchent une quiétude à l’intérieur d’eux-mêmes, et font leur pratique dans cet espace, ont un centre silencieux à partir duquel les mouvements sont exécutés. Une pratique construite autour de la quiétude, est une création énergétique autour du silence et de l’harmonie. La quiétude organise tout le reste autour d’elle. Après la pratique, il y aura un ordre naturel plus harmonieux durable à tous les niveaux.

En fin de compte, il est très simple de transformer sa pratique physique en une pratique spirituelle. Nous avons besoin du temps pour calmer tout le mouvement avant la pratique. Avec la paix qui en résulte, nous sommes connectés à notre essence et nous donnons une autre qualité à tout ce que nous entreprenons. Notre esprit est littéralement vif.

28504782_10213612539380963_1784057051_o

ASANAN HENKI

Ashtangajoogan asanaharjoituksen kuulee usein luettavan henkisten harjoitusten joukkoon. Ajatus, että keholla tehtävät asiat voisivat olla henkisiä, voi ihmetyttää niitä, jotka eivät tunne tätä harjoitusta. Miksi fyysinen ei ole fyysistä? Mikä tekee fyysisestä henkistä?

Itse asiassa asanaharjoittelu voi olla totaalisen fyysistä. Keholla tehty harjoitus voi kuitenkin toimia myös oppaana henkisyyteen. Harjoittelun erot syntyvät jo sen alkuasetelmissa.

Ne, jotka harjoittelevat asanoita urheillen tai voimistellen, voivat olla täysin tietämättömiä joogan henkisestä ulottuvuudesta. He saattavat saapua joogatunnille intoa ja kiihtymystä täynnä. Innostuksensa lisäksi heillä voi olla odotuksia sen suhteen, että tunti laskee stressitasoja. He tekevät harjoituksensa jäsentymättömästä olotilasta ja sirpaloituneesta energiasta lähtien. Kaikki on liikkeessä. Mieli, tunteet, hengitys, energia ja keho. Keskittymistä vaativan joogatunnin aikana energia voi hieman rauhoittua ja osallistuja voi huomata olevansa vähemmän stressaantunut. Kuitenkin pian harjoituksen jälkeen, sama hektinen energia palaa takaisin.

Jotkut taas keskittyvät etsimään sisältään tyyneyttä ja lähtevät siitä liikkeelle. He ovat yhteydessä sismpänsä hiljaisuuteen, ja toimivat ja liikkuvat sen ohjaamina. Harjoitus, joka toteutuu tästä lähtökohdasta, rakentuu energeettisesti hiljaisuuden ja harmonian ympärille. Hiljainen keskus organisoi kaiken ympärillään olevan uudelleen ja muuntaa sen kaltaisekseen. Harjoituksen jälkeen ihmisellä on sisälläänkin luonnollinen harmonia.

Fyysisen harjoituksen muuttaminen henkiseksi on yksinkertaista. Ennen harjoitusta tarvitaan aikaa rauhoittaa kaikki liike itsessämme. Tästä syntyvä rauha sallii meille yhteyden ytimeemme, joka puolestaa tuo kaikkeen tekemiseemme erilaisen laadun. Henkemme on elävänä kaikessa, mitä teemme.

Meanders of the road

According to Patañjali the causes of suffering can be put in five different categories. They are mentioned in Sādhana pāda, the second chapter in the Yoga sūtra. These causes called kleśas reside in different layers in us. We face two first of them in the mental layer, two others that follow in the list are something we encounter in the emotional layer and the last one has to do with our instinctual layer. The kleśas are challenges, but they are also a way to understand more deeply our human nature and our developmental history.

Avidyā and Asmitā are our mind’s stumbling blocks, but they also include the opportunity to grow. Avidyā means the lack of awareness about our mind’s relation to our real self. Asmitā is the degree of our self-centeredness. To put it simply one could say that higher the level of awareness and lesser the degree of self-centeredness, the less we suffer. The better the life.

Rāga and Dveṣa are in connection with our emotional layer. Rāga is a concept which stands for desires that our mind constantly creates and that our emotions accompany. What makes us unhappy is running after the desires or building our life around the desires. Dveṣa, the aversion, makes us equally unhappy. The dislikes take us away from reality, because we want to avoid something that is there. The reason for that is our inability to live through our emotions.

Abhiniveśāḥ means fear of death and this kleśa is in the instinctive brain. We have inside of us the survival instinct we can’t control. Life in us is stronger than our mind or emotions. We want to live or at least we don’t want to die. Even if in our mind and emotions we could wish to die, the instinct for the self preservation is deeper than our wish.

A yoga practitioner can use these concepts to investigate him/herself. This list of five items doesn’t make sense if we consider it only on a mental or behavioral level. Let’s take a little more recent point of view with the American physician and neuroscientist Paul MacLean. He came up in the 1960s with a model where the human being has three brains in one package. It’s called triune brain. The reptilian brain developed more than a hundred millions of years ago. Then later developed the limbic system which registers the emotional pleasure and pain. The last period in the development gave the neo-cortex about 40 000 years ago. The higher brain functions are located on the neo-cortex.

These systems take care of us each in their own particular way. The reptilian brain help us in emergency situations where our mind would be helpless and our emotions could make our reactions too slow. This brain is responsible for our survival. The limbic system includes desires and aversions which are not easy to change. Also the limbic brain has autonomic functions and it’s conditioned to link certain physical sensations to certain emotions. If these two brains have a lot of disturbances like imprints from the past, we can’t live fully the intellectual possibilities of the neo-cortex.

When we link those kleśas Patañjali talks about to these different brains, we see that the two first of them sit on the neo-cortex. The kleśas connected with emotions are in the limbic brain. The hardest of kleśas, Abhiniveśāḥ, the fear of death resides in our reptilian brain, but also in two other brains. Before the two more recent brains are in harmony, we can’t get through with consciousness into that fear in our reptilian brain.

In yoga you don’t just repair your emotional life, but you change your nervous system in its very foundation. The yoga practitioner makes his/her way through all these cerebral layers to change the reptilian brain. The ancient yogis new how to travel those meanders to the reptilian brain and how to tame that brain. With the breath. We can’t directly examine our brain, but we can connect to it with our breath. We can communicate with it via breathing. That’s the language the brain understands.

1918910_925625860856950_1869990494448406819_n

LES MÉANDRES DE LA ROUTE

Patañjali a classé les causes de la souffrance dans cinq catégories distinctes. Ces catégories sont appelées kleśas et elles sont expliquées dans le deuxième chapitre du Yoga sūtra, Sādhana pāda. Les kleśas se manifestent dans les différentes couches en nous. Les deux premiers apparaissent dans le mental, les deux suivants dans les émotions et le dernier est connecté avec notre instinct de survie. Les kleśas sont des défis, mais en plus de ça, ils nous offrent un moyen de comprendre plus profondément notre nature humaine ainsi que l’histoire dévéloppementale de l’être humain.

Avidyā et Asmitā sont des pierres d’achoppement du mental, mais ce sont également des opportunités pour une vraie maturité. Avidyā veut dire l’ignorance à l’égard de la relation entre notre mental et notre vrai être. Asmitā est le degré de notre égoïsme. Ensemble cela pourrait être interprété comme ça: Plus notre niveau de conscience est élevé et moins nous sommes centrés sur nous-mêmes, moins nous souffrons. Moins nous souffrons, plus belle est la vie.

Rāga et Dveṣa sont connectés à notre vie émotionnelle. Rāga est un concept traduisant le désir que notre mental recrée sans cesse accompagné par nos émotions. Ce qui nous rend malheureux, c’est de courir après les désirs et de construire notre vie à partir et autour d’eux. Dveṣa, l’aversion, nous rend également malheureux. Nous voulons éviter quelque chose qui existe, car nous sommes incapable d’y faire face émotionnellement.

Abhiniveśāḥ veut dire la peur de la mort et son lieu de résidence est dans le cerveau instinctif. À l’intérieur de nous, nous avons l’instinct de survie que nous pouvons absolument pas contrôler. La vie est plus forte que notre mental ou nos émotions. Même si notre mental était prêt à lâcher prise, l’instinct de survie nous sauverait. Il est plus profond que notre souhait.

Un praticien de yoga peut se servir de ces concepts pour s’interroger. Cette liste de cinq sujets ne nous donne pas beaucoup, si nous la considérons uniquement au niveau mental ou comportemental. Juxtaposons à la vision de Patañjali celle du médecin et neuroscientifique américain Paul MacLean, qui présentait son modèle du cerveau humain (cerveau triunique) dans les années 1960. Il prétendait que le cerveau contient en fait trois cerveaux. Le cerveau reptilien s’est développé il y a plus de cent million d’années. Après, s’est mis en place le système limbique qui tient un registre des plaisirs et peines émotionnels. La dernière période qui a vu naître le néo-cortex remonte à 40 000 ans. Les fonctions plus sophistiquées du cerveau se situent dans le néo-cortex.

Ces cerveaux, ces systèmes s’occupent de nous chacun à leur propre manière particulière. Le cerveau reptilien nous est utile dans les situations de danger et d’urgence où notre mental pourraient ralentir nos réactions et où nos émotions pourraient être trop compliquées. C’est le cerveau responsable de notre survie. Le système limbique a aussi des fonctions autonomes, mais en plus, il inclut les désirs et les aversions et les lie à certaines sensations physiques. Il est donc conditionné. Lorsque les deux cerveaux plus bas et plus anciens sont en harmonie, ça nous permet de vivre plus par notre néo-cortex intelligent.

Si nous faisons le lien avec les kleśas et les différents cerveaux, nous pouvons constater que les deux premiers kleśas se situent dans le néo-cortex. Les kleśas qui sont liés aux émotions se trouvent dans le cerveau limbique. Le plus dur des kleśas, Abhiniveśāḥ, la peur de la mort, réside dans le cerveau reptilien, mais aussi dans les deux autres cerveaux. Les deux cerveaux plus superficiels doivent avoir trouvé un équilibre avant que nous puissions atteindre consciemment cette peur instinctuelle. Sinon, nous ne pouvons pas aller plus loin dans la profondeur du cerveau.

Dans le yoga, nous ne réparons pas seulement notre vie émotionnelle, mais nous transformons notre système nerveux dans sa constitution. Le praticien du yoga fait ce voyage dans les couches cérébrales. Les yogis des temps anciens savaient comment avancer dans les circonvolutions jusqu’à notre cerveau reptilien et comment apaiser ce cerveau. C’est par la respiration. Nous ne pouvons pas examiner directement notre cerveau, mais nous pouvons nous connecter à lui par notre respiration. Nous communiquons avec le cerveau par la respiration. C’est la langue du cerveau.

KIEMURAISELLA TIELLÄ

Patañjalin näkemyksen mukaan ihmiselämän kärsimyksen syyt tiivistyvät muutamaan pääkohtaan. Ne on mainittu Joogasutran toisessa luvussa, Sādhana pādassa. Nämä kärsimyksen syyt eli kleśat ovat psyykemme eri kerroksissa. Yhdet ovat mielessä, toiset tunne-elämässä ja yksi niistä on viettipuolessamme. Samalla kun niihin kiteytyy haasteita, ne ovat käsitteitä, jotka johdattavat meitä syvemmälle ihmisyyteemme ja kehityshistoriaamme.

Avidyā ja Asmitā ovat toisaalta mielemme kompastuskivet ja toisaalta sen kasvumahdollisuudet. Avidyā on tietoisuutta mielemme suhteesta todelliseen minuuteemme ja Asmitā liittyy itsekeskeisyytemme asteeseen. Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että mitä korkeampi tietoisuudentaso ja mitä vähemmän itsekeskeisyyttä, sitä vähemmän kärsimystä. Sitä parempi elämä.

Rāga ja Dveṣa liittyvät emotionaaliseen puoleemme. Rāga on käsite, joka edustaa haluja, joita mielemme jatkuvasti kehittää ja joihin tunteemme lähtevät mukaan. Onnettomaksi meidät tekee halujen perässä juokseminen ja elämämme kiertyminen niiden tyydyttämisen ympärille. Samoin epämiellyttäväksi kokemamme asiat, Dveṣa, vievät meitä todellisuudesta pois. Kierrämme joitain asioita kaukaa, koska emme halua kohdata niitä. Syyt ovat yleensä tunteiden kohtaamisen vaikeudessa.

Abhiniveśāḥ eli kuolemanpelko liittyy taas perusvietteihimme. Meillä on itsesäilytysvietti, jota emme voi ohjailla. Elämä meissä on vahvempi kuin mielemme ja tunteemme. Haluamme elää tai emme ainakaan halua kuolla. Voimme mielessämme ja tunnetasollakin haluta kuolla, mutta syvemmällä viettitasolla meissä on elämän jatkamisen tarve.

Joogaaja voi käyttää näitä viittä eri käsitettä itsensä tutkimiseen. Niitä pitää tarkastella eri kohdissa itseämme, ei pelkästään mielenliikkeiden tai käytöksen tasolla. Otetaan Patañjalin rinnalle tuoreempaa näkökulmaa. Yhdysvaltalainen lääkäri ja neurotutkija Paul MacLean esitti 1960-luvulla mallin (kolmiaivoteoria), jossa ihmisellä on kolmet aivot yhdessä paketissa. Liskoaivomme ovat kehittyneet yli sata miljoonaa vuotta sitten. Sen jälkeen kehittyi limbinen järjestelmä, joka vastaa tunne-elämästämme. Se rekisteröi nimenomaan mielihyvän ja mielipahan tunteet. Viimeinen kehitysvaihe ajoittuu noin 40 000:n vuoden taakse, jolloin aivokuori kehittyi. Siinä sijaitsevat tietoisuus ja korkeammat aivotoiminnat.

Nämä järjestelmät pitävät meistä huolta kukin omalla tavallaan. Liskoaivot hoitavat meidät vaaratilanteista, joissa mielemme on neuvoton tai joissa emootiot voisivat hidastaa tai monimutkaistaa reaktiotamme. Se vastaa henkiinjäämisestämme. Limbiseen järjestelmään liittyvät halut ja vastenmielisyydet. Niitäkin on vaikea muuttaa. Limbisessä järjestelmässä on autonomisia toimintoja ja sen lisäksi se on ehdollistunut yhdistämään tietyt fyysiset tuntemukset tiettyihin tunteisiin. Jos näissä kaksissa aivoissamme on paljon häiriöitä, jälkiä menneistä kokemuksista, emme pääse nauttimaan luovan ja älyllisen aivokuoren tarjoamista mahdollisuuksista.

Kun liitämme nuo Patañjalin esittämät kleśat näihin aivojen kerrostumiin, niin ylimpänä aivokuorella on luonnollisesti nuo kaksi ensimmäistä tietoisuuteen liittyvää kleśaa. Tunteisiin liittyvät kleśat ovat limbisen järjestelmän alueella. Haasteellisin kleśa, Abhiniveśāḥ, eli kuoleman pelko, sijoittuu liskoaivoihimme kaksien muiden aivojen lisäksi. Patañjalin kommentaattorien mukaan vaikein käsiteltävä asia on kuolemanpelko. Ennen kuin pinnallisemmat aivojen kerrokset ovat tasapainossa, tätä pelkoa ei voi edes aidosti lähestyä. Emme pääse niin syvälle itsessämme tietoisuuden avulla.

Joogassa ei ole kyse pelkästään tunne-elämän korjaamisesta, vaan koko hermostomme konstituution muuttamisesta. Muutamme liskoaivojemme toimintaa. Joogaajan tuleekin kulkea tiensä näiden aivojen läpi tuoreimmasta kehityshistoriallisesta kerroksesta vanhimpaan. Muinaiset joogit tiesivätkin miten nuo kiemuraiset polut kuljetaan liskoaivoihimme asti ja millä keinoin tuokin aivojemme osa tyyntyy. Hengityksellä. Emme voi suoraan tutkia aivojamme, mutta voimme olla niihin yhteydessä hengityksemme avulla. Me voimme viestiä aivoillemme hengityksellä. Hengitys on aivojen äidinkieli.

Photo by Otto Tarvainen