Freedom through yoga

The teaching of Ashtanga Yoga, the eightfold path to self-realization, starts usually with the physical practice. When the practitioner repeats the same chain of movements day after day, (s)he finds a subtler way to live in the body. (S)he faces her/his relation to the body on the mental and emotional levels. The regular practice can also show to the practitioner that (s)he’s unable to really get into her/his body, because the mind’s attention gets shattered and the mind gets irritated of the body’s stiffness, pains or some ”imperfections”. The mind judges the body. This is how the dualistic relation is maintained and the observation of the body goes on. This phase can last for years and thus the practice doesn’t attain its liberatory goal.

If the practitioner doesn’t understand the connection between the body and the mind and how the body reflects the movements of the mind, the practice will remain a physical practice. In the happiest cases, even with this kind of heavy feelings about the body, the practitioner gets the point of the physical practice: it purifies the subconscious mind! 

As the body is not a separate whole that should be evaluated without the bigger picture, the practitioner needs to really live the body with all its feelings and to be the body. The liberating means of yoga is actually in this that it connects different layers of the human being. It makes sense and it makes the separates parts ONE. The yoga is a very exciting adventure where you learn to read any minor event in any other layer of yourself. You will understand what is the cause and what is the effect.

Let’s take an example: the back pain which is very current in nowadays world. People don’t always look for reasons, but just complain and get medicine not to feel the pain. The cause of the pain doesn’t disappear with the medicine. If you look for reasons, you might find something in the physical body. Maybe you sit the whole day through or maybe you’ve been doing some sports that have harmed your back. But how many look at their own thoughts, their breathing habits or the emotional life? These are things behind the back pain – unless you had an accident (which also can reflect your thinking habits or the lack of presence in that situation).

An interesting concept that is linked to all the layers in us, is the concept of freedom. Yoga is the path to freedom. But how does it work? Some people understand the freedom by the total freedom to do what they want. Some other comprehend differently. Yoga teaches freedom in a very fascinating way. When it comes to the body, the majority feels that the body restricts something or is even a burden that slows down your actions. With a physical yoga practice this changes completely. The body becomes free and frees the mind. Because you can’t feel like a prisoner in a free body which in this context means also the energy of the body. 

If you feel that you lose your freedom, because you have to do your practice, then you can’t practice. If you see the importance of self-discipline to do your practice no matter what, you know it’s taking you towards a greater freedom. This is the point where so many practitioners get stuck. To do or not to do the practice is the question in their mind. They can think about it for a long time whether it is worth of getting up earlier to practice or to get on your mat even when you feel tired or stuck. 

We can take this situation as a reference for many situations in life. When are we free? When we don’t have any obligations? The freedom for me personally means that in any circumstances – even seemingly prisoner – I am free in my heart. The practice of yoga gives us the freedom that is not bound to external conditions. But naturally before getting that freedom you need to sacrifice something for it. Freedom means best inner choices in any restricted situation and the feeling of complete freedom to always feel blessed. 

The truth and the Truth

In Yoga Philosophy the sanskrit word Satya is standing for not only the Truth, but also for the virtue of living it. In all the commentaries on the Yoga Sutra you can find explanations on and examples of Satya. Mostly the texts emphasize the significance of telling the truth or not lying.

To have a good life we are supposed to tell the Truth in every occasion. This is not the simplest thing at all especially when you add to it the other virtue to follow, Ahimsa, which means you don’t harm anybody. Together these two principles make it all quite tricky. You need to have at least three inner qualities to make this work.

You need to be intelligent, loving and truthful. Intelligent to discern what is true. Loving to discern between what could be harming someone instead of just allowing the person to face his/her life raw. Truthful not to be scared to tell the Truth. When you follow these three guidelines together, you respect life as it is. You don’t play with it.

I’d like to mention one major difficulty in knowing the Truth. There are of course many, but nowadays the biggest obstacle is the rush. Whenever we are in a hurry, we can’t deeply feel, we can’t really distinguish between the very subtle differences in words, emotions and actions. So, we think we say the Truth, but we are not saying the Truth. We are pretending without meaning to.

We use formulas and repeat the common ways of expressing ourselves, but how many people address to you really meaning every word they utter? It can be very simple like how to say hello, and still people hide. They are maybe happy to see you, but they pretend they are happier than they are. When they say something “nice”, they are satisfied. But do they give their attention to feel you or even themselves? Do they stop to see what their real thoughts are?

Yoga teaches us to see beyond the form and to live fully even imprisoned in the form. We have formulas to facilitate communication, but make sure your speech is fresh, authentic and vivid. When it is, it touches people and it also touches yourself. This kind of words are true, non-violent and solid.

Trains of thought

Am I proud of myself to take up the same subject in my blog time after time? Yes I am! 🤩

I often say that thinking creates problems. Of course not all kind of thinking. Thinking that is on repeat is harmful and stressful and makes you unhappy.

Creative thinking is different. If you are open and your mind functions like a child’s mind, it sees the beauty of the world and it gets involved in it in a loving way. 

But after all, a thought is always reduction of a moment. When you are really present, you feel. As soon as you think, you step either to the past or to the future. 

FIL DES PENSÉES

Suis-je fière de moi-même en écrivant sur le même sujet dans mon blog à répétition? Et ben, oui, je le suis! 🤩

Je parle souvent du mental et comment c’est néfaste pour notre bien-être de penser. Bien sûr, toute pensée n’est pas néfaste. C’est la pensée qui se répète qui est inutile et qui crée du stress et nous rend malheureux.

La pensée créative est différente. Si vous êtes ouverts et votre mental fonctionne comme celui d’un enfant, c’est-à-dire vous voyez la beauté du monde et vous y participez avec amour, ça change tout. 

Finalement, la pensée est toujours la réduction du moment. Quand vous êtes vraiment présents, vous sentez. Dès que vous pensez, vous avez quitté le moment et vous êtes soit dans le passé soit dans l’avenir. 

AJATUSKETJUT

Olenko ylpeä itsestäni ottaessani esiin saman aiheen blogissani kerta toisensa jälkeen? No olen! 🤩

Usein puhun siitä, että ajattelu synnyttää vain ongelmia. Mutta ei tietenkään kaikki ajattelu. Sellainen ajattelu, joka on saman toistoa, on vahingollista ja stressaavaa ja tekee meistä onnettomia.

Luova ajattelu on erilaista. Jos olet avoin ja mielesi toimii kuin pienen lapsen mieli eli näkee maailman kauneuden ja yhdistyy siihen omalla rakkaudellaan, se muuttaa kaiken. 

Lopulta ajatus on kuitenkin aina hetken kutistamista. Kun olet todella läsnä, olet tunteva. Heti kun siirryt hetken kokemisesta ajatuksiisi, siirryt myös joko menneisyyteen tai tulevaisuuteen eli pois tästä hetkestä. 

Birth is a medical event

Yes, it is. And so is death. But these moments and many others are also very special psychic, energetic and personal experiences of a human being! Birth as a beginning of a life outside the mother’s womb is a huge moment of change. It’s huge and overwhelming, but quickly forgotten. And still, as nothing ever really fades away, that experience will remain in our system forever. Our mind just can’t remember.

Sometimes medicine is seen as something very opposed to a meditator’s perspective to life. Often it is. However science and spiritual life can complete each other perfectly well. Yoga philosophy and a meditative approach enrich biological life with emotional depth and spiritual content in regard to any event. Science is the means of explaining life rationally, whereas spirituality is a way of experiencing life profoundly. We can explain ourselves rationally, but for many people it’s not enough. They can’t identify themselves as a mass of cells and some functions of the body. That’s why they practice yoga.

Imagine your life as a succession of medical events and nothing more. From that perspective, it’s not anything more. When today people are seen as opposed whether they believe in science or not, I guess it’s more about whether you see yourself as a biological being or as a spiritual being. You are both. Even if you feel your are a divine creature, you can still believe in science.

What does it mean to be spiritual? How do you live your life spiritually? You have a feeling of your soul which is not visible or tangible, but perceivable through some laws that guide it. If you go against these laws, you suffer. Spirit is what animates the soul. It’s the power behind everything. If you live in connection to that power, you are spiritual. If you live disconnected to it, you certainly live in a more materialistic reality and probably suffer from a meaninglessness of life – at least from time to time.

The world of an asana

From the very beginning of my yoga path I have loved the asana practice. I can remember the first year, the time of discovering so many layers in my body through the breath. The breathing gave me access to another world. The world of mysticism. It softened my body and my mind and I often started to feel I was melting into something greater and more beautiful. The practice felt like a deepening of my whole being into something I had missed all my life. Being in the body with all the sensations it implied, meant being alive. Totally alive. Totally incarnated in a sacred body. 🥰

A year ago my life changed in this regard. For the first time I couldn’t get into the asanas. I was stiff. My body hurt. I was feeling the asana practice was superficial. The asanas didn’t have the habitual effect of bringing me to heaven. That was new to me. I couldn’t find a reason to my stiffness and like absence of spirit in my body. I was relaxed, I felt very good in my life and I could be present in my body, but still I felt I can’t get anywhere. That phase lasted several months during which I tried to understand what was going on in my system. 

Then in July I was able to travel to my home in Paris 🥖 👩‍🎨 🪗 and to enjoy its beauty and joyful atmosphere❤️‍🔥. I could also finally take ballet classes. All the pain was suddenly and unexpectedly 😲 gone the first day in Paris. I don’t know if my home sickness had been so strong in my body that it was aching, but that’s the only reason I can find. In Paris my asanas started to feel again. I did the Intermediate series easily and happily and I could really feel how I AM in every asana. I was going deep into the asanas, because my body wanted to. I was blissed again.

It was an important lesson for me in many ways. Personally I had had an adventure in stiffness and in this kind of thin feeling of being in my body. I lived a period of separation of body and mind. I could follow how all this evolved and how it ended. One danger I could luckily avoid was to think that I’ve become stiff for good. I was stiff for many months, but my mind was open for me to become flexible again.

As a yoga teacher I was thinking that when people start practicing, even if they are flexible and/or open-minded, they can’t get to the perfect feeling of an asana. It’s impossible. The asana is a deep experience of living in all the cells of your body, of relaxation of your mind into your body. An asana awakens your body, your nervous system, your energy body and your spirit. To be in an asana is to feel all this. 🙏🧡

VIVRE UNE ASANA

Depuis que je fais du yoga, j’aime la pratique des asanas. Je me souviens bien de la première année, du temps des découvertes de plusieurs couches dans mon être par le souffle. Le souffle m’a permis d’accéder dans un autre monde. Le monde du mysticisme. Il adoucissait mon corps et mon mental. Souvent, je sentais que je fondais dans quelques chose d’énorme et d’accueillant. La pratique approfondissait ma connexion à quelque chose que j’avais attendu toute ma vie. De pouvoir être dans le corps avec toutes ses sensations voulait dire être en vie. Totalement en vie. Totalement incarnée dans un corps sacré. 🥰

Il y a un an, ma vie a changé en ce qui concerne la pratique. Pour la première fois, je ne pouvais pas vraiment entrer dans les asanas. J’étais raide. Mon corps me faisait mal. J’avais l’impression que ma pratique était superficielle et que les asanas n’avaient pas leur effet habituel de m’emmener au paradis. C’était tout nouveau pour moi. Je n’avais aucune idée de la raison pour laquelle je vivais cette rigidité et l’absence d’esprit dans mon corps. Dans ma vie, tout allait bien et quant à la présence corporelle, il n’y avait aucune difficulté, mais même, j’étais incapable d’aller quelque part. Cette phase a duré plusieurs mois pendant lesquels je me demandais ce qui se passait dans mon système. 

Et puis, au mois de juillet, j’ai pu retourner chez moi à Paris 🥖👩‍🎨🪗 et me remplir de beauté et de l’atmosphère joyeuse de cette ville. Et par dessus tout, j’ai pu me rendre au centre de danse du Marais pour reprendre mes cours de danse classique. Et toutes les douleurs disparaissait d’un seul coup et d’une façon inattendue le premier jour à Paris 😲. J’ignore si mon mal du pays avait été si grave dans mon corps qu’il présentait des douleurs, mais c’est la seule raison que je puisse trouver. À Paris, je commençais à sentir les asanas. J’ai pu faire la série intermédiaire facilement et avec du bonheur et j’ai pu sentir comment JE SUIS INCARNNÉE dans chaque asana. 

Ça a été une vraie aventure pour moi. Personnellement, j’ai fait la connaissance avec la rigidité et j’ai pu vivre ça dans mon corps. Je vivais aussi une période très claire de séparation entre mon corps et mon mental. J’étais capable de suivre comment tout ça évoluait et comment ça a pris fin. Un danger que j’ai pu éviter, c’était celui de penser que j’étais devenue raide pour de bon. J’étais raide pendant des mois, mais mon mental est resté ouvert pour que je redevienne flexible.

En tant qu’enseignante de yoga, j’ai pensé aux débutants dans le yoga dans mon épanouissement dans les asanas. Au début, même si les pratiquants sont flexibles et ouverts d’esprit, ils ne peuvent pas atteindre à l’épanouissement dans l’asana. Ce n’est tout simplement pas possible. Une asana est une expérience profonde à la fois dans toutes les cellules de son corps et dans le mental qui petit à petit s’abandonne dans la réalité du corps physique. Une asana réveille le corps, le système nerveux, le corps énergétique ainsi que l’esprit. Vivre une asana est sentir tout ça. 🙏🧡

ASANAN MAAILMA

Aivan joogaharjoitteluni alkuajoista asti olen nauttinut asanaharjoittelusta. Elävästi muistan ensimmäisen joogavuoteni, kun aloin havaita erilaisia kerroksia itsestäni hengitykseni avulla. Hengitys todellakin avasi oven uuteen ulottuvuuteen. Sen avulla löysin mystisen tason, joka pehmensi kaiken. Kehoni, mieleni ja koko olemukseni tuntui alkavan sulautua johonkin suurempaan ja täydellisempään. Harjoittelu tuntui siltä, että koko minuuteni sai kokea syvyyden, jota olin koko siihenastisen elämäni kaivannut. Kehossa oleminen kaikkine tuntemuksineen tarkoitti vahvaa elossa olemisen tunnetta. Totaalista elämän tunnetta. Tunsin olevani voimakkaastis juurtuneena omaan pyhään kehooni. 🥰

Vuosi sitten elämäni muuttui tässä mielessä. Ensimmäistä kertaa en päässytkään asettumaan asanoihin. Olin jäykkä. Kehoni tuntui aralta. Asanaharjoitus tuntui pinnalliselta. Asanat eivät vieneetkään minua seitsemänteen taivaaseen kuten aina ennen. Se oli minulle aivan uutta. En löytänyt syytä jäykkyyteen enkä siihen, että tuntui kuin kaikki henki olisi kadonnut kehostani. Olin sisäisesti rento ja elämässäni oli kaikki hyvin. Siksi myös kehollinen läsnäolo oli vaivatonta, mutta silti tuntui, että en päässyt mihinkään. Tuota vaihetta kesti monta kuukautta ja kaikki nuo kuukaudet yritin ymmärtää, mitä minussa oli meneillään. 

Heinäkuussa saatoin vihdoin matkustaa kotiini Pariisiin 🥖 👩‍🎨 🪗 ja pääsin nauttimaan sen kauneudesta ja iloisesta atmosfääristä ❤️‍🔥. Sain myös käydä elintärkeillä balettitunneilla, joita rakastan koko sydämestäni. Ja kas, kaikki kivut hävisivät ensimmäisenä Pariisin päivänä! 😲 En voi sanoa, oliko koti-ikäväni niin vahvana kehossani, että siihen aivan sattui, mutta se tuntui lopulta tilanteen muuttuessa ainoalta syyltä. Pariisissa aloin tuntea itseni jälleen myös asanoissa. Tein helposti myös kakkossarjan ja siinä tunsin miten todella olin juurtuneena jokaiseen asanaan. Pääsin niihin syvemmälle, koska kehoni halusi jälleen elää. Ja minä olin taivaissa. 

Tämä oli monella tavalla merkittävä oppiläksy itselleni. Henkilökohtaisesti sain kokea seikkailun eksoottiseen jäykkyyteen ja noihin ohuisiin tuntemuksiin kehossani. Elin pitkän jakson, jossa kehoni ja mieleni olivat kaukana toisistaan. Saatoin seurata, miten kaikki kehittyi ja miten se sitten päättyi. Sen vaaran vältin, että olisin missään vaiheessa ajatellut, että minusta on tullut lopullisesti jäykkä. Olin jäykkä monien kuukausien ajan, mutta mieleni pysyi auki sille, että notkeus vielä palaa.

Joogaopettajana tulin tuossa täyteyden olotilassa ajatelleeksi aloittelijoita, että vaikka he olisivat joustavia keholtaan ja avoimia mieleltään, he eivät voi saada asanassa senkaltaista täydellistä tunnetta. Se on yksinkertaisesti mahdottomuus. Asanassa oleminen on syvä kokemus siitä, että kehoaan elää joka solussa ja että mieli rentoutuu kehoon. Asana herättää kehon, hermoston, energian ja aika ajoin täydentyy vielä hengellä. Asanan merkitys on todella valtava, se on paljon enemmän kuin kehon asento. 🙏🧡

Was Patañjali a Stillness Guy or an Action Guy?

There are some spiritual teachers who claim that as soon as we name something, we have already stepped out of the reality we are naming. For example when we have an experience and we then tell about it, the experience has become a story. What’s left has not much to do with what really happened. It’s a mental construct uttered with words. Naming is the faculty of the mind to figure out and to control and it will always be something else than the actual experience. Language is and remains outside the experience. 

The scientific world continuously take care of accurate terminology and coherence within the scientific terms. That’s how the scientific language is built. It’s different in yogic texts. In yoga field a yogi/yogini has written (or spoken) about his/her own spiritual experience often with great preciseness. But sometimes they have used symbolical language and sometimes just some more or less ambiguous words that have many significations. Later someone else reads the text in a more rational way and with an everyday logic. It doesn’t make sense, but still one can try to make sense out of it. With poor results. 

Let’s see a term from Patañjali, my inextinguishable source of inspiration! All terms and names he uses, talk about experiences in meditation or in inner research. The term Dhāranā is the first step in meditative state. It’s usually translated as ”concentration”. And it’s not about concentration at all! It’s about a state in which the mind has arrived to naturally and without effort to be one with an object. There are no thoughts. The mind is present and open. On one hand, we could also say Dhāranā means presence, but the word doesn’t sound right. Why? Because it’s been corrupted in our everyday language. It means many different things. On the other hand, Dhāranā is stillness, but stillness too is too general. And now we need something specific. So, let’s not translate it! Dhāranā means concentration in every day language, but it means something specific in yoga. It’s a specific inner experience.

The terms in the Yoga Sūtra of Patañjali have been translated so often as an effort to do something or an action, even everything in this text is about different inner states. Dhāranā is not something you can DO. You can’t concentrate, because that’s mind’s effort and yoga is not about that. But the mind persist: How can I do it? Can I concentrate? No, it’s not an action. You come to this state through many hundreds of hours of sitting and purification of your mind. When your mind and body are still, you are in Dhāranā state. It’s a gift from the Heaven. Nothing to do. Just open yourself (with daily practice).

DHĀRANĀ, QUIÉTUDE OU ACTION?

Il y a des enseignants spirituels qui disent que dès que nous nommons quelque chose, nous avons déjà pris un pas en dehors de la réalité que nous sommes en train de nommer. Par exemple, quand nous racontons une de nos expériences, elle se transforme en histoire pendant notre récit. Ce qui en reste n’a pas beaucoup à voir avec ce qui s’est réellement passé. Il s’agit d’une construction mentale que nous exprimons par la parole. Nommer est une aptitude mentale pour comprendre et pour contrôler. Le langage restera toujours en dehors de toute expérience et ainsi ne rendra jamais aucune expérience comme elle était.

Le monde scientifique s’occupe continuellement de l’exactitude et de la cohérence de la terminologie dans les termes scientifiques. C’est comme ça que se construit le langage scientifique. En ce qui concerne les textes du yoga, c’est différent. Dans les diverses lignées du yoga, le yogi/la yogini a écrit ou parlé de sa propre expérience spirituelle souvent avec une belle précision et dans un langage soigné. Mais parfois les yogis/yoginis ont utilisé un langage symbolique et parfois des mots plus ou moins ambigus qui peuvent donc être interprétés de plusieurs manières. Plus tard, l’adepte du yoga lit le texte avec un regard plus rationnel et peut-être avec une logique de tous les jours. Le contenu profond du texte ne s’ouvre pas vraiment, même si on peut toujours essayer de comprendre la spiritualité avec le mental. Toutefois, les résultats ne seront pas satisfaisants. 

Prenons un terme de Patañjali, ma source d’inspiration inépuisable. Les termes qu’il utilise parlent tous des expériences dans la méditation ou dans la recherche du Vrai Soi. Le Dhāranā est le premier pas dans l’état méditatif. Très souvent, on l’a traduit par ’concentration’. Et finalement, ça a peu à voir avec la concentration. Il s’agit d’un état dans lequel le mental est arrivé sans effort et dans lequel il ne fait qu’un avec l’objet de contemplation. Il n’y a pas de pensées. Le mental est présent et ouvert. D’une part, nous pourrions dire que le Dhāranā est présence, mais c’est pas juste. Pourquoi? Parce que le mot ’présence’ est banalisé dans notre langage de tous les jours. Il n’est pas assez précis. D’autre part, le Dhāranā est silence, mais ’silence’ aussi est trop générique. Nous avons besoin de quelque chose de spécifique. Ne traduisons donc pas ce mot du tout, puisqu’il n’a pas d’équivalent! Le Dhāranā veut dire concentration dans le langage de tous les jours, mais il a une signification spécifique dans le yoga. Il s’agit d’une expérience spécifique à l’intérieur de nous.

Les termes qu’utilise Patañjali ont souvent été traduits comme s’il s’agissait d’un effort ou d’une action à accomplir, même si tout dans le Yoga Sūtra parle des états intérieurs qui naissent sans action. Le Dhāranā n’est pas quelque chose à faire. Vous ne pouvez pas vous concentrer dans la méditation, parce que c’est un effort mental et le yoga n’est pas un effort. Mais le mental persiste: Comment vais-je pouvoir le faire? Puis-je me concentrer? Non. Ce n’est pas une action. Vous arriverez en Dhāranā par les centaines d’heures d’assise dans le silence où le mental est purifié. Quand votre mental et corps sont silencieux, vous êtes en Dhāranā. C’est le cadeau des Cieux. Rien à faire. Rien d’autre que de s’ouvrir au moment présent (à l’aide de la pratique quotidienne).

DHĀRANĀ, LIIKETTÄ VAI LIIKKUMATTOMUUTTA?

Jotkut henkiset opettajat ovat siinä näkemyksessä, että heti, kun nimeämme jotain, olemme jo erkaantuneet siitä todellisuudesta, jonka nimeämme. Otetaan esimerkki. Kun meillä on jokin tunnekokemus, ja kun kerromme siitä, on alkuperäinen kokemus jo haihtunut taivaan tuuliin. Jäljellä on tarina, mielen rakennelma. Nimeäminen on mielemme pyrkimys ensin hahmottaa ja sitten ottaa haltuun ja kontrolloida. Mielen kopio tilanteesta jää aina vajaaksi suhteessa todellisuuteen. 

Tieteen saralla pyritään jatkuvasti tarkkaan terminologiaan ja termien keskinäiseen yhteensopivuuteen. Tieteen kieltä rakennetaan sovitusti niin. Joogatekstien suhteen on toisin. Joogassa joku on kirjoittanut (tai puhunut) omasta henkisestä kokemuksestaan usein hyvin huolellisin ja tarkoin sanakääntein. Kuitenkin tuo ihminen on joissain yhteyksissä käyttänyt symbolista kieltä ja joissain toisissa vain jotain mieleen sopivasti juolahtanutta arkista sanaa, jolla voi olla monia merkityksiä. Myöhemmin lukija saattaa lukea tekstiä rationaalisesti ja arkipäivän logiikalla. Teksti ei oikein aukea, mutta silti lukija yrittää ymmärtää. Heikoin tuloksin. 

Otan esimerkiksi loputtoman inspiraationlähteeni, Patañjalin. Kaikki käsitteet, jotka hän mainitsee, kertovat kokemuksesta meditaatiossa tai muussa sisäisessä etsinnässä. Dhāranā, joka on ensimmäinen meditaation vaihe, käännetään usein ”keskittyminen”. Kuitenkaan kyse ei ole keskittymisestä, vaan siitä, että mieli on tullut keskittyneeseen tilaan, jossa se luonnollisesti ja vaivattomasti yhdistyy yhteen kohteeseen. Siinä ei siis ole ajatuksia. Mieli on läsnäoleva. Näin voisimme kääntääkin Dhāranān läsnäoloksi, mutta läsnäolokaan ei sanana käy. Miksi? Koska se on jo pilaantunut arkisanastossamme. Se tarkoittaa monia asioita, eikä mitään erityisesti. Dhāranā on myös hiljaisuutta, mutta myös hiljaisuus on liian epämääräinen sana. Nyt tarvitaan spesifi termi, joten jätetäänkin sana kääntämättä. Dhāranā tarkoittaa jokapäiväisessä merkityksessään keskittymistä, mutta sillä on aivan erityinen merkitys joogassa. Kyse on erityisestä sisäisestä kokemuksesta.

Patañjalin tekstiä on käännetty lukuisat kerrat toiminnan kautta, vaikka kyse on olotiloista. Kun puhutaan Dhāranāsta, ei kyse ole siitä, että sen voisi SUORITTAA tai TEHDÄ. Et voi keskittyä Dhāranāssa, koska silloin mieli ponnistelee eikä joogassa ole kyse siitä. Mieli kuitenkin miettii, miten tämä tehdään. Sitä ei voi tehdä. Kyse on siitä, että ihminen on saapunut tähän olotilaan satojen hiljaisuudessa istuttujen tuntien jälkeen. Kun mieli ja keho ovat hiljentyneet, olet Dhāranāssa. Se on Taivaan lahja. Mitään ei tarvitse tehdä. Ainoastaan avata itsensä (päivittäisellä harjoituksella).

The dilemma of practicing yoga

I have learned enormously from Marisa Peer, this great, warm-hearted, intelligent and generous woman, teacher and therapist! One of her great insights is that ”If there is anything in life you really want and don’t have, it’s because you link more pain than pleasure to having it.” This is great wisdom whether it’s taken superficially or more deeply.

As a yoga blogger whose aim is to help people find ways to practice yoga, I want to link this truth to yoga practice. If you don’t practice as often as you want, it’s because you attach more pain than pleasure to doing it. Many people practice only when it feels easy and flowing, but not when they are stiff or tired. This is the superficial side of the thing.

Some people wait and hope that one day it would be easier to practice. When you dig deeper, you understand the reason why this difficulty is very natural. Because our ego doesn’t like yoga! The pain comes from there! Quite often it’s an ambivalent feeling inside of the practitioner and the same question that repeats itself “Why can’t I practice!? I want to practice!” But who is this “I”?

Yoga is pain for the ego and pleasure for the soul. Many people in nowadays world can’t let go of the ego, because they feel completely lost without it. But once you get to the other side, you start to love yoga. However, before that change, it means you need to make a decision to suffer in your ego until you get to the other side. And sure, it’s also possible to practice ”yoga” on the ego level all your life. It means you have all the emotions and mental conflicts with you all along instead of having free space in which your ego understands that you have decided to suffer to diminish it. This is when the slow and joyous dissolving process of the ego starts and you feel that you want to practice yoga every day.

LE DILEMME DU YOGA

J’ai énormément appris de Marisa Peer, cette femme chaleureuse, intelligente et généreuse, enseignante et thérapeute! Une des phrases d’elle que j’ai aimée, est celle-ci: ”S’il y a quelque chose dans la vie que vous voulez vraiment et que vous ne l’avez pas, c’est parce que vous y attachez plus de peine que de plaisir. ” C’est une grande sagesse prise aussi bien superficiellement que d’une façon plus profonde.

En tant que blogger de yoga dont le but est d’aider les gens à découvrir des moyens de pratiquer le yoga, j’ai envie de lier cette sagesse à la pratique du yoga. Si vous ne pratiquez pas aussi souvent que vous souhaitez, c’est que vous attachez plus de peine que de plaisir à le faire. Il y a beaucoup de gens qui choisissent de pratiquer uniquement quand la pratique est aisée et fluidique, mais jamais quand ils se sentent raides ou fatigués. Ça, c’est la partie superficielle de la chose.

Il y en a qui attendent et espèrent qu’un jour, ça va être plus facile de pratiquer. Quand nous creusons un peu plus, nous comprenons la raison pour laquelle cette difficulté de pratiquer est tellement naturelle. Parce que notre égo n’aime pas le yoga! De là, la peine. La peine qui souvent est un sentiment ambivalent à l’intérieur de nous et de là aussi la question qui se répète: ”Pourquoi je ne pratique pas? Je veux pratiquer le yoga!” Mais finalement, qui est ce ”je”?

Le yoga est la galère pour l’égo et la joie pour l’âme. Aujourd’hui, beaucoup de gens ne peuvent pas se détacher de leur égo, car sans lui, ils se sentent complètement perdus. Mais une fois que vous êtes de l’autre côté, vous commencez à aimer le yoga. Et pourtant, avant ce changement, vous devez prendre la décision de souffrir dans votre égo jusqu’à ce que vous ayez passé de l’autre côté. Et bien sûr, il est toutefois possible de pratiquer le “yoga” au niveau de l’égo toute votre vie. Ça veut dire que vous avez vos émotions et vos pensées ou conflits mentaux présents au lieu d’avoir un espace libre ou votre égo comprend que vous avez décidé de souffrir pour le diminuer. C’est comme ça que commence le processus lent et joyeux de dissolution de l’égo.

JOOGAN DILEMMA

Miten valtavasti olenkaan oppinut Marisa Peeriltä, lämminsydämiseltä, älykkäältä ja jalolta opettajalta ja terapeutilta! Eräs hänen jakamistaan hienoista oivalluksista kuuluu näin: “Jos elämässäsi on jotain, mitä haluat, mutta sinulla ei sitä ole, se johtuu siitä, että tuohon asiaan liittyy mielessäsi enemmän epämiellyttäviä kuin miellyttäviä asioita.” Ottaa lauseen sitten pinnallisesti tai pöyhii sitä syvemmin, siinä on suurta viisautta.

Joogabloggarina, jonka tehtävä on löytää muille helpottavia tapoja harjoittaa joogaa, linkitänkin tämän totuuden joogaharjoitteluun. Jos et harjoittele niin usein kuin haluaisit, se johtuu siitä, että mielessäsi harjoitteluun liittyy enemmän jotain negatiivista kuin positiivista. Moni harjoitteleekin vain silloin, kun harjoitus tuntuu helpolta ja sujuvalta, eikä koskaan, kun olo on jäykkä tai väsynyt. Tämä on asian pinnallisempi puoli.

Jotkut odottavat ja toivovat, että yhtenä päivänä jooga muuttuu helpoksi. Kun menemme syvemmälle kysymykseen, ymmärrämme, miksi tuollainen vastahankaisuus harjoittelua kohtaan on luonnollista. Se on luonnollista, koska egomme ei tykkää joogasta! Siitä johtuu tuska myös silloin, kun jooga alkaa syventyä. Siitä myöskin loputon kysymysten tulva ja usein ambivalentti tunne harjoittelijan sisällä: “Haluan harjoitella! Miksi en harjoittele?” Mutta kuka onkaan tuo “minä”?

Jooga on kärsimystä egolle ja mannaa sielulle. Moni nykyihminen ei voi päästää egostaan irti, koska tuntee olonsa aivan eksyneeksi ilman. Mutta kun pääsee toiselle puolelle itseään, alkaa joogaharjoitteluakin rakastaa. Kuitenkin ennen tuota sisäistä muutosta on ihmisen tehtävä päätös sietää hankalia tunteita niin kauan kunnes valoisa puoli tulee esiin. Vaikka toki on mahdollista harjoitella vaikka koko elämänsä “joogaa” egotasolla. Silloin joogassa on tunteet ja ajatusten törmäily mukana sen sijaan, että olisikin sellainen vapaa tila, jossa egolle tulee selväksi, että sinä olet päättänyt kärsiä niin paljon kuin egon kontrollin pieneneminen vaatii. Näin alkaa egon hidas, mutta riemullinen purkamisprosessi.

🔥 Ahimsa alive 🔥

The formulation of spiritual growth – 10 precepts named Yama and Niyama – that Patanjali gives in his Yoga Sutra maybe just words and empty concepts for the yoga practitioners until the day the real substance of these living principles touches your heart. From that moment they can bring you to totally new depths where unvisited landscapes open to you.

At times as a yoga teacher I wonder if I should go “forward” in yoga philosophy with my students instead of studying the same subjects over and over again. However, today, when I prepared the very familiar topic – ahimsa – for a training in which people started their third year with me, a great warmth settled in my heart. I knew that the subject was perfect once again! Because how these students understood ahimsa two years ago is completely different from their understanding of ahimsa the last year. Not to mention today, when we are far away from the starting point. How ahimsa is experienced, always depends on the ground it has been sown and how the soil has been taken care of.

This weekend our larger theme was the family. When you look at your family, you are always in the crux of your life, because the childhood family and the large family are deeply in us, they are us. But even in a very loving family the children got to take certain things as given which means that as you grow up, you want to clean the family field at least on the energy level. Just to give you an example of a fact we often accept as a self-evidence is our place in our family. For example, somebody can be a caretaker and the responsible one as a child, because the parent is uncapable of being fully present as a parent. Where as another child of the same family would have an easier place just because the other place is already taken. This place is often carried from the childhood family to the family we create. We feel good in a place that’s familiar to us.

The mind is expert in evaluating things. It does its job also concerning our family. Who deserves to be loved and who doesn’t? Who was right and who was wrong? Who did the right thing and who did wrong? Add to your way of perceiving your family ahimsa, the non-violence toward life which is actually synonyme to unconditional love for everything, and you’ve started a great inner adventure. When we reside in our heart, we open our consciousness and we see more largely why somebody did what (s)he did, because (s)he couldn’t do otherwise from his/her position. Let’s say one of the parents is distant, because his/her childhood family encountered a tragedy and it was silenced. The parent’s energy is still directed to that event and that’s why (s)he can’t be present for his/her children.

When we see the whole picture, our heart softens. We don’t see our parent from our point of view, but from the point of view of that parent. When our mind is not analyzing, we can see how much love we are surrounded by. We see that people often express their love in a clumsy or implicit way. We learn to interpret that. This is AHIMSA ALIVE. We are in the world with ahimsa in our heart. We feel love in others even if it’s not visible on the surface.

🔥 AHIMSA VIVANT 🔥

Les préceptes pour une évolution spirituelle – les 10 domaines nommés Yama et Niyama – que Patanjali donne dans son texte, Yoga Sutra, peuvent paraître n’être que des mots et des concepts aux pratiquants de yoga jusqu’au jour où l’essentielle de ces principes vivants vous touche le cœur. À partir de ce moment-là, cette sagesse peut vous emmener dans les profondeurs tout à fait nouvelles et là, vous posez vos pieds sur un terrain abondamment fertile.

Il y a des moments dans ma vie d’enseignante de yoga où je me demande si je ne devrais pas ”avancer” avec mes élèves dans l’étude du philosophie du yoga au lieu d’approfondir les mêmes sujets. Et pourtant, aujourd’hui, lorsque je préparais un sujet très familier – ahimsa – pour une formation où les élèves commençait leur troisième année avec moi, une chaleur se faisait sentir dans mon cœur. Je savais que le sujet était parfait – encore une fois! Parce que les élèves comprenaient ahimsa d’une certaine façon il y a deux ans et qui était différente de l’année dernière. Sans parler de leur façon de percevoir la même chose maintenant où nous sommes loin du point de départ. La façon dont ahimsa est vécu, dépend toujours du terrain où le grain a été semé et de la façon dont on s’est occupé du terrain.

Ce week-end, notre plus large thème était la famille. Quand nous regardons notre famille, nous sommes toujours dans le cœur de nous-mêmes étant donné que notre famille d’enfance et la famille plus large font partie de nous, en fait, ils sont nous et nous sommes eux. Mais même dans une famille aimante, les enfants prennent toujours certaines choses comme données ce qui veut dire qu’adulte, nous devons ré-examiner le champ familial au moins au niveau énergétique. Juste pour vous donner un exemple d’une réalité que nous acceptons comme évidente, c’est notre place dans la famille. Par exemple, un enfant peut adapter le rôle d’une personne responsable si le parent n’est pas capable d’être complètement présent en tant que parent. Tandis qu’un autre enfant dans la même famille aurait une place plus facile parce que celle-là est déjà prise. Cette position de la famille d’enfance est souvent transportée dans la famille que nous créons plus tard. Nous nous sentons bien dans une position qui nous est familière.

Le mental est expert dans l’évaluation des choses. Il assume son rôle aussi en ce qui concerne la famille. Il se pose des questions pour savoir qui mérite d’être aimé, et qui ne le mérite pas. Qui a eu raison et qui a eu tort? Qui a agi juste et qui ne l’a pas fait? Si on ajoute à notre perception de la famille, ahimsa, la non-violence envers la vie – synonyme de l’amour inconditionnel envers tout – nous commençons une aventure interne fabuleuse. Lorsque nous résidons dans notre cœur, notre conscience s’élargit et nous voyons plus grand pourquoi quelqu’un a fait ce qu’il/elle a fait, parce que cette personne ne pouvait pas faire autrement dans sa position. Par exemple, si un des parents est distant, car la tragédie de son enfance a été tue, l’énergie de ce parent est encore orientée vers cet événement et c’est ce qui l’empêche d’être présent pour son enfant.

Quand nous voyons l’ensemble des évènements et des interactions, nous ne voyons plus notre parent de notre point de vue, mais du point de vue de ce parent. Lorsque notre mental s’arrête l’analyse, nous sentons l’amour qui nous entoure. Nous comprenons que les gens expriment leur amour parfois d’une manière implicite et même maladroite. Nous apprenons à décoder ça. Cela s’appelle AHIMSA VIVANT. Nous sommes dans le monde avec ahimsa dans notre cœur. Nous percevons l’amour dans les autres même quand l’amour n’est pas visible sur la surface.

🔥 ELÄVÄ AHIMSA 🔥

Patanjalin joogafilosofiassa esitetyt henkisen kasvun tukipuut -Yama- ja Niyama-periaatteet – ovat kenties vain sanoja ja tyhjiä käsitteitä aina siihen asti kunnes niiden todellinen substanssi aukeaa meille sisäisesti. Sitten ne voivat viedä meitä joogan harjoittajia uusiin syvyyksiin, jossa meille avautuu ennenkokemattoman koskettavia maisemia.

Toisinaan joogaopettajana mietin, olisiko tärkeää mennä joogafilosofiassa “eteenpäin”, eikä käydä aina läpi samoja asioita samojen oppilaiden kanssa. Kuitenkin, kun tänään kolmatta vuotta joogakoulutuksessani olevalla ryhmällä oli joogafilosofisena aiheena ahimsa, syvä lämpö laskeutui sydämeeni. Tiesin, että tuttu aihe on täydellinen jälleen kerran! Nimittäin se, miten nämä oppilaat käsittivät ahimsan kaksi vuotta sitten on eri kuin se, miten he ymmärsivät sen vuosi sitten. Ja niin se on eri myös tänään. Kaikki riippuu aina maaperästä, johon ahimsa on uponnut ja miten tuota maaperää on hoidettu.

Tänä viikonloppuna laajempana teemana oli perhe ja suku. Kun käsitellään perhettä, ollaan aina omassa ytimessä, koska perhe ja suku ovat meissä ja meitä. Rakastavassakin perheessä ihmiset joutuvat lapsina ottamaan tietyt asiat annettuina ja näitä asioita sitten saa selvitellä myöhemmin vähintäänkin energiatasolla, sillä ne vaikuttavat meissä alitajuisesti. Tällainen itsestäänselvyys, jota ei aina kyseenalaisteta, on oma paikka perheessä. Esimerkiksi, joku voi lapsena olla huolehtija ja vastuunkantaja, jos vaikka vanhemman on mahdotonta olla läsnä vanhempana. Tällöin jollekin toiselle lapselle voi taas siunaantua tässä roolijaossa huolettomampi paikka. Tämä paikka usein siirtyy lapsuudenperheestä myöhempään perheeseenkin. Olo on kotoisa, kun meitä kohdellaan samoin kuin on kohdeltu lapsena.

Mieli järjestää asiat arvottaen myös perheen ollessa kyseessä. Kuka ansaitsee tulla rakastetuksi ja kuka ei. Kuka oli oikeassa ja kuka väärässä. Kuka teki oikein ja kuka väärin. Kun sitten liität omaan tarkastelutapaasi perheen suhteen ahimsan, elämän kunnioittamisen eli ehdottoman rakkauden periaatteen, on suuri seikkailu alkanut. Kun pääsemme sydämemme viisauteen ja tiedostamme laajemmin, näemme, miten joku käyttäytyi jollain tietyllä tavalla, koska ei omista lähtökohdistaan muuta voinut. Esimerkiksi jos yksi vanhemmista on etäinen, koska hänen lapsuudenperhettään oli kohdannut tragedia ja siitä vaiettiin, on vanhemman energia edelleen suuntautunut selvittämättömään asiaan eikä voi olla läsnä lapselle.

Kun näemme koko kuvan, sydämemme pehmenee. Emme näe vanhempaa omista lähtökohdistamme, vaan näemme hänet juuri vanhemman itsensä lähtökohdista. Ja kun mielemme ei arvioi, näemme miten paljon rakkautta ympärillämme onkaan. Näemme, että ihmiset ilmaisevat toisinaan omaa rakkauttaan kömpelösti ja kiertoteitse. Me opettelemme lukemaan sitä. Se on ELÄVÄÄ AHIMSAA. Olemme maailmassa ahimsa sydämessämme ja kohtaamme tilanteet sen pitäessä meissä kurssia. Koemme rakkauden muissa, vaikka emme sitä ei pinnalta katsottuna näkisi.

Moving into immobility

Nowadays when people talk about yoga, they usually refer to the asana practice. The physical yoga practice has become synonym to ’yoga’. However yoga is an enormous and diverse spiritual heritage that has been carried to us through many centuries. Today it’s also common to see Patanjali’s Yoga Sutra extended to cover the asana practice even if he didn’t say anything about it. He mentions asana though, but from another perspective. Asana is the position and the state of the body in meditation.

For Patanjali the meaning of the asana (the only one = seated position) is to give the meditator stability and comfort in regard to meditation or even more precisely, in regard to samadhi. Without these qualities together the deepening of the meditation is not possible. In addition to this combination of relaxed and dynamic state the immobility is essential. Patanjali doesn’t mention the immobility, but it becomes very clear from the sutras talking about breath and prana and how they become even. This can happen only when the body is completely still.

The asana practice is a great way to adapt the body to sitting which is necessary in meditation. The asanas function the best when they feel comfortable and like they are yours, not something you accomplish. You are relatively relaxed and energetic at the same time. There’s no reason to force your body to remain immobile, because then you mind is in a controlling mood and your body becomes rigid. The same qualities are important in the asana practice as in the meditation.

When you watch beginner practitioners, their bodies have quite much of different little movements. You can also detect the discrepancy in the awareness: when one body part is moving, another one is easily forgotten. The body has these movements, because it’s not yet in balance. Due to tension and some sluggish parts of the body, the body’s protesting the asana. When a practitioner has a long way behind him/her, it means solid connections between different parts of the body and a dynamic harmony in the body. The practitioner becomes naturally still having a very vivid and energetic body.

What should a beginner prioritize in the asana practice? The task of a beginner is to listen to the body. What does it tell? What does it like and what does it not like? How does it protest? The most precious quality for a beginner is to be open and aware. Not to do so much not to silence the body’s messages. The body knows how to do it, it’s looking for a harmonious state. The beginners might want to try to do something else that what the body naturally does. The role and the importance of the yoga teacher is to bring some magical meaning in ease and effortlessness for a Western mind looking for an obstacle to fight with. The beginner also feels the balance when the movements have ceased. The natural immobility is a sign of a harmonious nervous system in a peaceful body.

IMMOBILITÉ DANS L’ASANA

Aujourd’hui quand les gens parlent du yoga, ils réfèrent souvent à la pratique des asanas. La pratique physique du yoga est devenue synonyme au yoga qui en réalité est un packet inépuisable d’expériences spirituelles transporté jusqu’à nous à travers des centaines d’années et même plus. Ce qui est étonnant à mon avis, c’est comment dans certaines situations, le Yoga Sutra de Patanjali a été étendu pour couvrir aussi la pratique des asanas, même si le texte n’en parle absolument pas. Le Yoga Sutra mentionne l’asana en tant que la position du corps et l’état de celui-ci dans la méditation.

Pour Patanjali la signification de l’asana (la seule = l’assise) est dans ce en quoi elle donne la stabilité et l’aise pour la méditation, ou encore plus précisément, pour le samadhi. Sans ces qualités ensemble, l’approfondissement de la méditation n’est pas possible. À la combination d’un état stable et aisé s’ajoute l’importance de l’immobilité dynamique. Patanjali ne parle pas de l’immobilité, mais cela devient très clair par certains sutras parlant de la respiration et du prana qui s’immobilisent. Cela peut arriver seulement quand le corps est complètement immobile.

La pratique des asanas est un très bon moyen d’adapter le corps à l’assise, qui sera nécessaire dans la méditation. Les asanas de leur part fonctionnent quand on se sent bien dedans et quand on sent comme si elles faisaient partie de nous au lieu d’être quelque chose à accomplir. Le pratiquant est relativement détendu et énergétique en même temps. Il n’y a pas de raison de forcer le corps à rester immobile, car ça voudrait dire un mental qui contrôle et ça rendrait le corps rigide. Les qualités qui sont importantes dans la pratique des asanas le sont aussi dans la méditation.

Lorsqu’on regarde un débutant pratiquer des asanas, le corps a souvent pas mal de petits mouvements dû à des ajustements constants. On peut aussi percevoir l’incohérance dans la conscience: lorsqu’une partie du corps bouge, une autre en est oublié. Les mouvements sont le signe d’un déséquilibre. Le corps proteste les asanas par une tension ou bien par des parties léthargiques. Et le jour où un pratiquant de yoga aura un long chemin derrière lui, il y aura les connexions solides entres les différentes parties du corps et une harmonie dynamique dans le corps entier. Le pratiquant devient naturellement paisible tout en ayant un corps vif et énergétique.

À quoi devrait un débutant donner la priorité dans la pratique des asanas? La tâche d’un débutant, c’est surtout d’être à l’écoute du corps. Qu’est-ce qu’il révèle? Qu’est-ce qu’il aime et qu’est qu’il n’aime pas? Comment proteste-t-il et pourquoi? La qualité la plus précieuse pour le débutant, c’est de rester ouvert et conscient. Pas faire beaucoup pour ne pas taire les messages du corps. Le corps sait comment retrouver l’harmonie. Le débutant veut souvent faire plus que ce que le corps permet naturellement pour sentir quelque chose, comme un étirement. Le rôle d’un enseignant du yoga et d’apporter une signification magique dans l’aise et le non-effort au mental occidental cherchant un obstacle pour le vaincre. Le débutant sent l’équilibre lorsque les mouvements ont cessé. L’immobilité naturelle est un signe d’un système nerveux harmonieux dans un corps apaisé.

PAIKALLAAN

Nykyään, kun ihmiset puhuvat joogasta, he puhuvat itse asiassa useimmiten asanaharjoituksesta. Fyysisestä joogaharjoituksesta on tullut synonyymi joogalle, joka vuosisatojen ajan on kuljettanut ytimessään nimenomaan henkistä ja hengellistä perintöä. Tänä päivänä näkee myös joissain yhteyksissä Patanjalin joogasutra-tekstiä venytettävän kattamaan asanaharjoittelun. Patanjali ei kuitenkaan kuvaa asanaharjoittelua mitenkään, vaikka mainitsee asanan. Asanalla tarkoitetaan tuossa yhteydessä kehon asentoa ja olotilaa meditaatiotilassa.

Patanjalille asanan merkitys on siinä, että se antaa meditoijalle vakauden ja häiriöttömän olon nimenomaan meditaatiota ja vielä tarkemmin samadhia ajatellen. Ilman vakauden ja rentouden yhdistelmää meditaatioon syventyminen ei olekaan mahdollista. Näiden ominaisuuksien lisäksi olennaista asanassa on liikkumattomuus. Patanjali ei suoraan puhu tästä ominaisuudesta, mutta se käy ilmi monista yksittäisistä sutrista. Niissä kerrotaan hengityksen ja pranan tasaantumisesta ja nämä asiat voivat tapahtua vain kehon hiljentyessä kokonaan.

Asanaharjoitteluhan on mahdollisuus sopeuttaa keho istumiseen, joka on välttämätöntä meditaatiossa. Asanat kuitenkin toimivat parhaiten, kun ne tuntuvat omilta. Silloin ihminen on väistämättä suhteellisen rento ja samalla energinen. Liikkumattomuutta ei kannata pakottaa, sillä silloin mieli muuttuu kontrolloivaksi keho jäykäksi. Nämä meditaation laadulliset tekijät ovat luonnollisesti pyrkimyksenä myös asanaharjoittelussa.

Yleensä aloittelijoiden asanoissa näkyy paljon erilaista, pientä liikettä. Myös tietoisuudessa on sellaista hajontaa, että kun yhtä kehon kohtaa liikutetaan, niin toinen kohtaa jää varjoon, se jopa unohtuu. Erilaiset ja erikokoiset liikkeet ja liikehdinnät ovat merkkejä siitä, että keho ei vielä asetu tasapainoon. Se tavallaan vastustelee asanaan asettumista, koska siinä on erilaisia jännityksiä ja kohtia, jotka ovat pudonneet kokonaisuudesta pois. Sitten kun asanoita on tehty säännöllisesti ja niin kauan, että ne ovat rakentaneet jämäkät yhteydet eri kehon osien välille, alkaa tasainen olotila laskeutua koko kehoon. Ihminen muuttuu yhä liikkumattomammaksi kehon pysyessä silti hyvin elävänä.

Mille asioille aloittelijan olisi hyvä panna paino? Aloittelijan pitäisi antaa kehon kertoa asioita. Mikä sille sopii, mikä ei. Hänen pitäisi kuunnella, miksi se pistää hanttiin. Aloittelijalle kullanarvoisia ominaisuuksia on avoimuus ja tietoisuus. Mitä vähemmän suorittaa, sitä vähemmän estää kehon luonnollista liikettä. On hyvä oppia kuuntelemaan tarkkaan kehoaan ja antaa kaiken rakentua omalla painollaan. Silloin pysyy itsekin kärryillä sen suhteen, milloin keho alkaa olla tasapainossa. Se on tasapainossa, kun sen liikkeet ovat hiljentyneet. Aloittelijat saattavat kuitenkin haluta tehdä jotain muuta kuin mitä keho luonnostaan tekisi. Tässä onkin opettajan osuudella merkitystä. Hän voi taikoa jokaiseen harjoitukseen mielekkyyttä ilman länsimaiselle ihmiselle tyypillistä ponnistelua päämäärää kohti. Aloittelijakin tuntee tasapainon, kun kaikenlainen liike lakkaa. Luonnollinen liikkumattomuus on merkki tyynestä hermostosta tasapainoisessa kehossa.

Fear of happiness

In yoga and meditation we have all learned that happiness is inside of us every moment. But how many of us have this experience? Meditation inevitably leads to that feeling of inner peace, trust and fulfillment. And when you have just a hint of this bliss, you start to believe. Or, let’s put it this way: your natural faith emerges. And this is what we also call the Real Self. It’s your natural, stressless state.

My yoga trainings are organised the way that this change can take place. The trainings are not social meetings, but occasions to meet with yourself within a group. Talking is minimized. This is how people also get there – in their happy place. But what happens when they go home after the training day or weekend? They might lose the feeling of this connection or they simply lose this connection.

Why is that? We all have been educated in a very similar manner: what makes us happy, is outside of us. It can be a goal to achieve in the future, it can be something material, but it can also be another human being. Even if we know that other people can’t give us peace, we might still pretend we need them for that. We adapt to others’ superficial view of happiness and we adapt even to others’ unhappiness. It’s so ultimately rare that people are happy inside, so we are scared to live our happiness not to hurt others. Or, we might also want to preserve the relationships we live in even at the cost of our own bliss!

Maybe you want to reflect on that? Are people around you giving you the possibility to be happy also without them? To have your happiness which is not dependent on them? This doesn’t mean you don’t need anybody. It just means that you don’t need anybody for your inner happiness. 💖

À L’OMBRE DE L’ÉPANOUISSEMENT

Les textes de yoga et de méditation nous révèlent que le bonheur est en nous chaque instant. Mais qui a cette expérience d’être en contact avec son bonheur intérieur tout le temps? La méditation nous emmène inévitablement dans l’état de paix intérieure, de confiance et d’épanouissement. Si nous voyons ne serait-ce qu’une lueur de ce bonheur, nous y croyons. Plus précisément, notre foi naturelle émerge. En même temps, émerge ce qu’on appelle notre Soi, notre vrai soi, celui qui a été emprisonné jusqu’ici par le stress.

Mes formations de yoga ne sont pas organisées dans un but des rencontres sociales. Elles existent pour que chacun puisse se rencontrer soi-même à l’intérieur du groupe. On minimise la parole. Dès que les gens ont la patience de retenir leurs pensées qui partent vers l’extérieur, le bonheur interne se montre et ils peuvent sentir cette perfection. Ils arrivent à destination. Que se passe-t-il quand ils retournent chez eux dans leur vie quotidienne? Souvent ce qui se passe, c’est que ce sentiment d’épanouissment devient très frêle ou la connexion disparaît.

Pourquoi ça nous arrive, alors? Nous sommes tous éduqués d’une façon assez similaire dans la société occidentale: le bonheur est acquis par quelque chose qui est à l’extérieur de nous. Ça peut être un but à atteindre dans l’avenir, ça peut être quelque chose de matériel ou bien une autre personne. Même si on sait très bien, que ce n’est pas l’autre qui va nous donner cette paix intérieure, nous pouvons prétendre que nous avons besoin de lui/elle pour ça. Nous nous adaptons à la façon des autres de concevoir le bonheur, nous nous adaptons même à leur état malheureux. Comme il est extrêmement rare de rencontrer des gens ayant cette paix à l’intérieur d’eux, nous retenons l’expession de notre bonheur de peur que ça blesse les autres. Nous pouvons même vouloir garder notre couple dont le prix et l’abandon de notre propre épanouissement.

Est-ce que votre entourage vous permet d’être heureux/heureuse tout(e) seul(e)s? Pouvez-vous vivre votre bonheur qui ne dépend pas de ces personnes? Ce qui ne veut pas dire que vous n’avez besoin de personne. Ça veut dire que vous n’avez besoin de personne pour votre paix intérieure. 💖

ONNELLISUUDEN VARJOSSA

Jooga- ja meditaatio-opit kertovat meille, että onnellisuus on sisällämme joka hetki. Kuinka monella meistä joogaajista ja meditoijista sitten on tämä kokemus, onkin eri asia. Meditaatio johtaa vääjäämättä sisäisen rauhan, luottamuksen ja täyteyden tunteisiin. Kun saat häivähdyksen tuosta autuudesta, alat uskoa siihen. Tarkemmin sanottuna, oma luontainen uskosi nousee esiin. Samalla nousee esiin myös todellinen minäsi, joka on ollut stressin vartioimassa vankilassa.

Omat joogakoulutukseni rakentuvat niin, ettei niissä panosteta sosiaalisiin suhteisiin. Niissä jokainen kohtaa itsensä ryhmän sisällä. Puhe on minimoitu. Kunhan ihmiset malttavat lopettaa ulospäin suuntautumisen, tämä sisäinen autuus avautuu ja he kokevat tätä täyteyttä. He löytävät perille. Mitä sitten tapahtuu, kun he palaavat arkiympyröihinsä ja koteihinsa? Monesti käy niin, että tuo tunne ohenee tai yhteys siihen katkeaa kokonaan.

Miksi näin sitten käy? Meidät kaikki on kasvatettu hyvin samanlaisella tavalla yhteiskunnassa: onni saavutetaan jollain ulkopuolellamme olevalla. Se voi olla joku tavoite tulevaisuudessa, se voi olla materiaa, mutta se voi myös olla toinen ihminen. Vaikka hyvin tiedämme, että toinen ihminen ei voi suoda meille tuota sisäistä rauhaa, me saatamme teeskennellä, että tarvitsemme häntä siihen. Me sopeudumme muiden pinnalliseen tapaan nähdä onnellisuus ja me sopeudumme jopa heidän onnettomaan mielentilaansa. On sen verran harvinaista tavata ihmisiä, joilla on onni sisällään, että helposti pidättelemme omaa onneamme näkymästä, jottemme vain loukkaa muita. Tai voimme haluta myös säilyttää ihmissuhteen, jonka hinta on omasta täyteydestämme luopuminen.

Antaako oman elinympäristösi ihmiset sinulle luvan olla onnellinen myös ilman heitä? Saatko nauttia onnestasi, joka ei ole riippuvainen näistä ihmisistä? Sehän ei tarkoita, että et tarvitse ketään, vaan se tarkoittaa, ettet tarvitse ketään sisäiseen onneesi. 💖