Meanders of the road

According to Patañjali the causes of suffering can be put in five different categories. They are mentioned in Sādhana pāda, the second chapter in the Yoga sūtra. These causes called kleśas reside in different layers in us. We face two first of them in the mental layer, two others that follow in the list are something we encounter in the emotional layer and the last one has to do with our instinctual layer. The kleśas are challenges, but they are also a way to understand more deeply our human nature and our developmental history.

Avidyā and Asmitā are our mind’s stumbling blocks, but they also include the opportunity to grow. Avidyā means the lack of awareness about our mind’s relation to our real self. Asmitā is the degree of our self-centeredness. To put it simply one could say that higher the level of awareness and lesser the degree of self-centeredness, the less we suffer. The better the life.

Rāga and Dveṣa are in connection with our emotional layer. Rāga is a concept which stands for desires that our mind constantly creates and that our emotions accompany. What makes us unhappy is running after the desires or building our life around the desires. Dveṣa, the aversion, makes us equally unhappy. The dislikes take us away from reality, because we want to avoid something that is there. The reason for that is our inability to live through our emotions.

Abhiniveśāḥ means fear of death and this kleśa is in the instinctive brain. We have inside of us the survival instinct we can’t control. Life in us is stronger than our mind or emotions. We want to live or at least we don’t want to die. Even if in our mind and emotions we could wish to die, the instinct for the self preservation is deeper than our wish.

A yoga practitioner can use these concepts to investigate him/herself. This list of five items doesn’t make sense if we consider it only on a mental or behavioral level. Let’s take a little more recent point of view with the American physician and neuroscientist Paul MacLean. He came up in the 1960s with a model where the human being has three brains in one package. It’s called triune brain. The reptilian brain developed more than a hundred millions of years ago. Then later developed the limbic system which registers the emotional pleasure and pain. The last period in the development gave the neo-cortex about 40 000 years ago. The higher brain functions are located on the neo-cortex.

These systems take care of us each in their own particular way. The reptilian brain help us in emergency situations where our mind would be helpless and our emotions could make our reactions too slow. This brain is responsible for our survival. The limbic system includes desires and aversions which are not easy to change. Also the limbic brain has autonomic functions and it’s conditioned to link certain physical sensations to certain emotions. If these two brains have a lot of disturbances like imprints from the past, we can’t live fully the intellectual possibilities of the neo-cortex.

When we link those kleśas Patañjali talks about to these different brains, we see that the two first of them sit on the neo-cortex. The kleśas connected with emotions are in the limbic brain. The hardest of kleśas, Abhiniveśāḥ, the fear of death resides in our reptilian brain, but also in two other brains. Before the two more recent brains are in harmony, we can’t get through with consciousness into that fear in our reptilian brain.

In yoga you don’t just repair your emotional life, but you change your nervous system in its very foundation. The yoga practitioner makes his/her way through all these cerebral layers to change the reptilian brain. The ancient yogis new how to travel those meanders to the reptilian brain and how to tame that brain. With the breath. We can’t directly examine our brain, but we can connect to it with our breath. We can communicate with it via breathing. That’s the language the brain understands.

1918910_925625860856950_1869990494448406819_n

LES MÉANDRES DE LA ROUTE

Patañjali a classé les causes de la souffrance dans cinq catégories distinctes. Ces catégories sont appelées kleśas et elles sont expliquées dans le deuxième chapitre du Yoga sūtra, Sādhana pāda. Les kleśas se manifestent dans les différentes couches en nous. Les deux premiers apparaissent dans le mental, les deux suivants dans les émotions et le dernier est connecté avec notre instinct de survie. Les kleśas sont des défis, mais en plus de ça, ils nous offrent un moyen de comprendre plus profondément notre nature humaine ainsi que l’histoire dévéloppementale de l’être humain.

Avidyā et Asmitā sont des pierres d’achoppement du mental, mais ce sont également des opportunités pour une vraie maturité. Avidyā veut dire l’ignorance à l’égard de la relation entre notre mental et notre vrai être. Asmitā est le degré de notre égoïsme. Ensemble cela pourrait être interprété comme ça: Plus notre niveau de conscience est élevé et moins nous sommes centrés sur nous-mêmes, moins nous souffrons. Moins nous souffrons, plus belle est la vie.

Rāga et Dveṣa sont connectés à notre vie émotionnelle. Rāga est un concept traduisant le désir que notre mental recrée sans cesse accompagné par nos émotions. Ce qui nous rend malheureux, c’est de courir après les désirs et de construire notre vie à partir et autour d’eux. Dveṣa, l’aversion, nous rend également malheureux. Nous voulons éviter quelque chose qui existe, car nous sommes incapable d’y faire face émotionnellement.

Abhiniveśāḥ veut dire la peur de la mort et son lieu de résidence est dans le cerveau instinctif. À l’intérieur de nous, nous avons l’instinct de survie que nous pouvons absolument pas contrôler. La vie est plus forte que notre mental ou nos émotions. Même si notre mental était prêt à lâcher prise, l’instinct de survie nous sauverait. Il est plus profond que notre souhait.

Un praticien de yoga peut se servir de ces concepts pour s’interroger. Cette liste de cinq sujets ne nous donne pas beaucoup, si nous la considérons uniquement au niveau mental ou comportemental. Juxtaposons à la vision de Patañjali celle du médecin et neuroscientifique américain Paul MacLean, qui présentait son modèle du cerveau humain (cerveau triunique) dans les années 1960. Il prétendait que le cerveau contient en fait trois cerveaux. Le cerveau reptilien s’est développé il y a plus de cent million d’années. Après, s’est mis en place le système limbique qui tient un registre des plaisirs et peines émotionnels. La dernière période qui a vu naître le néo-cortex remonte à 40 000 ans. Les fonctions plus sophistiquées du cerveau se situent dans le néo-cortex.

Ces cerveaux, ces systèmes s’occupent de nous chacun à leur propre manière particulière. Le cerveau reptilien nous est utile dans les situations de danger et d’urgence où notre mental pourraient ralentir nos réactions et où nos émotions pourraient être trop compliquées. C’est le cerveau responsable de notre survie. Le système limbique a aussi des fonctions autonomes, mais en plus, il inclut les désirs et les aversions et les lie à certaines sensations physiques. Il est donc conditionné. Lorsque les deux cerveaux plus bas et plus anciens sont en harmonie, ça nous permet de vivre plus par notre néo-cortex intelligent.

Si nous faisons le lien avec les kleśas et les différents cerveaux, nous pouvons constater que les deux premiers kleśas se situent dans le néo-cortex. Les kleśas qui sont liés aux émotions se trouvent dans le cerveau limbique. Le plus dur des kleśas, Abhiniveśāḥ, la peur de la mort, réside dans le cerveau reptilien, mais aussi dans les deux autres cerveaux. Les deux cerveaux plus superficiels doivent avoir trouvé un équilibre avant que nous puissions atteindre consciemment cette peur instinctuelle. Sinon, nous ne pouvons pas aller plus loin dans la profondeur du cerveau.

Dans le yoga, nous ne réparons pas seulement notre vie émotionnelle, mais nous transformons notre système nerveux dans sa constitution. Le praticien du yoga fait ce voyage dans les couches cérébrales. Les yogis des temps anciens savaient comment avancer dans les circonvolutions jusqu’à notre cerveau reptilien et comment apaiser ce cerveau. C’est par la respiration. Nous ne pouvons pas examiner directement notre cerveau, mais nous pouvons nous connecter à lui par notre respiration. Nous communiquons avec le cerveau par la respiration. C’est la langue du cerveau.

KIEMURAISELLA TIELLÄ

Patañjalin näkemyksen mukaan ihmiselämän kärsimyksen syyt tiivistyvät muutamaan pääkohtaan. Ne on mainittu Joogasutran toisessa luvussa, Sādhana pādassa. Nämä kärsimyksen syyt eli kleśat ovat psyykemme eri kerroksissa. Yhdet ovat mielessä, toiset tunne-elämässä ja yksi niistä on viettipuolessamme. Samalla kun niihin kiteytyy haasteita, ne ovat käsitteitä, jotka johdattavat meitä syvemmälle ihmisyyteemme ja kehityshistoriaamme.

Avidyā ja Asmitā ovat toisaalta mielemme kompastuskivet ja toisaalta sen kasvumahdollisuudet. Avidyā on tietoisuutta mielemme suhteesta todelliseen minuuteemme ja Asmitā liittyy itsekeskeisyytemme asteeseen. Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että mitä korkeampi tietoisuudentaso ja mitä vähemmän itsekeskeisyyttä, sitä vähemmän kärsimystä. Sitä parempi elämä.

Rāga ja Dveṣa liittyvät emotionaaliseen puoleemme. Rāga on käsite, joka edustaa haluja, joita mielemme jatkuvasti kehittää ja joihin tunteemme lähtevät mukaan. Onnettomaksi meidät tekee halujen perässä juokseminen ja elämämme kiertyminen niiden tyydyttämisen ympärille. Samoin epämiellyttäväksi kokemamme asiat, Dveṣa, vievät meitä todellisuudesta pois. Kierrämme joitain asioita kaukaa, koska emme halua kohdata niitä. Syyt ovat yleensä tunteiden kohtaamisen vaikeudessa.

Abhiniveśāḥ eli kuolemanpelko liittyy taas perusvietteihimme. Meillä on itsesäilytysvietti, jota emme voi ohjailla. Elämä meissä on vahvempi kuin mielemme ja tunteemme. Haluamme elää tai emme ainakaan halua kuolla. Voimme mielessämme ja tunnetasollakin haluta kuolla, mutta syvemmällä viettitasolla meissä on elämän jatkamisen tarve.

Joogaaja voi käyttää näitä viittä eri käsitettä itsensä tutkimiseen. Niitä pitää tarkastella eri kohdissa itseämme, ei pelkästään mielenliikkeiden tai käytöksen tasolla. Otetaan Patañjalin rinnalle tuoreempaa näkökulmaa. Yhdysvaltalainen lääkäri ja neurotutkija Paul MacLean esitti 1960-luvulla mallin (kolmiaivoteoria), jossa ihmisellä on kolmet aivot yhdessä paketissa. Liskoaivomme ovat kehittyneet yli sata miljoonaa vuotta sitten. Sen jälkeen kehittyi limbinen järjestelmä, joka vastaa tunne-elämästämme. Se rekisteröi nimenomaan mielihyvän ja mielipahan tunteet. Viimeinen kehitysvaihe ajoittuu noin 40 000:n vuoden taakse, jolloin aivokuori kehittyi. Siinä sijaitsevat tietoisuus ja korkeammat aivotoiminnat.

Nämä järjestelmät pitävät meistä huolta kukin omalla tavallaan. Liskoaivot hoitavat meidät vaaratilanteista, joissa mielemme on neuvoton tai joissa emootiot voisivat hidastaa tai monimutkaistaa reaktiotamme. Se vastaa henkiinjäämisestämme. Limbiseen järjestelmään liittyvät halut ja vastenmielisyydet. Niitäkin on vaikea muuttaa. Limbisessä järjestelmässä on autonomisia toimintoja ja sen lisäksi se on ehdollistunut yhdistämään tietyt fyysiset tuntemukset tiettyihin tunteisiin. Jos näissä kaksissa aivoissamme on paljon häiriöitä, jälkiä menneistä kokemuksista, emme pääse nauttimaan luovan ja älyllisen aivokuoren tarjoamista mahdollisuuksista.

Kun liitämme nuo Patañjalin esittämät kleśat näihin aivojen kerrostumiin, niin ylimpänä aivokuorella on luonnollisesti nuo kaksi ensimmäistä tietoisuuteen liittyvää kleśaa. Tunteisiin liittyvät kleśat ovat limbisen järjestelmän alueella. Haasteellisin kleśa, Abhiniveśāḥ, eli kuoleman pelko, sijoittuu liskoaivoihimme kaksien muiden aivojen lisäksi. Patañjalin kommentaattorien mukaan vaikein käsiteltävä asia on kuolemanpelko. Ennen kuin pinnallisemmat aivojen kerrokset ovat tasapainossa, tätä pelkoa ei voi edes aidosti lähestyä. Emme pääse niin syvälle itsessämme tietoisuuden avulla.

Joogassa ei ole kyse pelkästään tunne-elämän korjaamisesta, vaan koko hermostomme konstituution muuttamisesta. Muutamme liskoaivojemme toimintaa. Joogaajan tuleekin kulkea tiensä näiden aivojen läpi tuoreimmasta kehityshistoriallisesta kerroksesta vanhimpaan. Muinaiset joogit tiesivätkin miten nuo kiemuraiset polut kuljetaan liskoaivoihimme asti ja millä keinoin tuokin aivojemme osa tyyntyy. Hengityksellä. Emme voi suoraan tutkia aivojamme, mutta voimme olla niihin yhteydessä hengityksemme avulla. Me voimme viestiä aivoillemme hengityksellä. Hengitys on aivojen äidinkieli.

Photo by Otto Tarvainen

Advertisements

Building on the Rock

Pranayama is a collective noun that comprehends many different practices with which we can sublimate our prana, i.e. our vital energy. Usually Pranayama is not recommended for the beginners in yoga or even experienced practitioners, if their energy is stuck. According to the Ashtanga yoga tradition the Pranayama can not be added to the asana practice until the Intermediate series is steady. Sometimes not even then.

The breathing reflects our emotions and its restrictions mirror directly our mental conditionings. We have adapted our breathing to many challenging situations in our past and sometimes deep down the prana has remained in that distress mode and thus keeps us attached to the past. Generally we feel home in our breath no matter how disturbed it is. All the yoga practices have the same aim: getting rid of our conditionings and thus losing the identification with our ego. If this occurs abruptly and we suddenly lose the grounded feeling and connection to what we “know”, we get lost – unless we have been well prepared. This happens to many people already in the asana practice. If you have unconsciously controlled your energy for years or maybe even all your life and you start to move and free it, you might feel totally homeless or you might get the fear of losing your mind.

Pranayama‘s main goal is actually breaking our breathing pattern. The real  Pranayama practice doesn’t mean that you just breathe for some minutes differently from your habitual way. If the path hasn’t been elaborated enough, the outcome of the practices will not be fruitful at all or they don’t have the effect they could have, because your nerveous system is not ready.  For example you can manipulate your breathing rhythm, but it doesn’t change anything in your prana. So it’s not really Pranayama, it’s just superficial manipulation of the breath. If you do deep practices without preparing yourself properly and you get affected, it can also lead to severe nervous problems. We need years of conscious asana practice to really get us used to this state of losing our mind (the identification with the mind) and to feel comfortable and safe in that state. Then we can gradually start to practice Pranayama without getting lost.

BÂTIR SUR LE ROC

Le pranayama est un nom collectif par lequel on désigne les différentes pratiques avec qui nous pouvons raffiner notre prana, notre énergie vitale. En général, les pratiques de pranayama ne sont pas recommandées pour les débutants en yoga ni même pour les pratiquants plus expérimentés si des blockages énergétiques subsistent dans le corps. Dans la tradition de l’Ashtanga Yoga, l’enseignement du pranayama ne peut commencer que lorsque la deuxième série (La série intermédiaire) est déjà stable. Pourquoi en est-il ainsi?

La respiration reflète nos émotions. Toutes les restrictions qu’elle représente correspondent aux conditionnements de notre mental. Nous avons dû adapter inconsciemment notre respiration à plusieures reprises à des expériences souvent pénibles dans notre passé et le prana en est resté définitivement perturbé dans les couches plus profondes en nous. C’est par ces attaches énergétiques qu’une partie de nous vit encore dans le passé. Quoi qu’il en soit, normalement nous sommes tranquilles même avec une respiration dérangée, mais habituelle. Toutes les pratiques yoguiques partagent le même but: de se débarrasser de ces conditionnements et d’affaiblir ainsi l’identification à notre égo. Si le but est atteint d’une manière trop brutale et que nous perdons le sentiment de sécurité et la connection avec notre moi égotique, nous nous sentons perdus – à moins que nous nous soyons bien préparés à cela. La même chose peut arriver pour ceux qui pratiquent les asanas. Si nous avons inconsciemment retenu notre prana pendant des années et que nous commençons à faire bouger les énergies et à les libérer, nous pouvons nous trouver brusquement sur un terrain inconnu qui suscite des peurs.

Le but principal du pranayama est de rompre nos schémas respiratoires. Il ne s’agit pas de respirer différemment de notre façon habituelle pendant quelques minutes, mais d’influencer la couche pranique avec adresse et délicatesse pour avoir des résultats durables. Le pranayama n’a pas forcément d’effet si le terrain n’est pas préparé, c’est-à-dire, le systême nerveux n’est pas prêt à porter une énergie plus subtile. Nous pouvons, par exemple, manipuler le rythme de notre respiration, mais cela ne change nécessairement rien dans notre prana. Je n’appellerai pas cela pranayama, comme il ne s’agit que d’une manipulation superficielle de la respiration.  Mais il est aussi possible de travailler profondément sans y être préparé et avoir de graves ennuis. Une longue préparation avec la pratique des asanas nous donne des expériences où nous perdons le contact avec notre moi égotique et nous commençons à nous sentir à l’aise avec cela. Après, il n’y a pas de problème de commencer à pratiquer le pranayama aussi.

RAKENTAMINEN KANNATTAA

Pranayama on kollektiivinen sana, jolla käsitetään monia erilaisia sellaisia joogaharjoituksia, joilla voimme  jalostaa pranaamme eli vitaalienergiaamme. Yleensä pranayamaa ei suositella lainkaan aloittelijoille, mutta ei myöskään kokeneemmille asanaharjoittelijoille, jos kehossa on tukkeutunutta energiaa. Ashtangajoogaperinteessä pranayaman harjoittelu aloitetaan aikaisintaan vasta kun harjoittelijan kakkossarja (Intermediate series) on vakaa.

Hengitys heijastelee suoraan tunteitamme ja sen puuttellisuudet ja häiriöt ovat yksi yhteen mielemme ehdollistumien kanssa. Menneisyydessämme olemme kaikki joutuneet mukauttamaan hengityksemme joihinkin haastaviin tilanteisiin. Usein tästä seuraa se, että pranamme jää jonkunlaiseen hätätilaan syvälle meissä ja se pitää meidät kiinni menneisyydessämme. Kuitenkin meillä on kotoisa olo omassa hengityksessämme oli se sitten miten horjuvaa tahansa. Kaikki joogaharjoitukset tähtäävät samaan: että pääsisimme irti ehdollistumistamme ja samastumisestamme egoomme. Jos tämä tapahtuu äkkiarvaamatta ja meiltä häviää perusturvallisuuden tunne ja yhteys siihen minkä olemme kokeneet minuudeksemme, joudumme pulaan – paitsi jos olemme huolellisesti valmistautuneet tähän. Näin käy monille jo asanaharjoittelussa. Jos olemme vuosikaudet pidättäneet tiedostamattamme energiaa ja kun alamme liikuttaa ja vapauttaa sitä, meille voi tulla hyvinkin koditon ja eksynyt olo. Meistä voi tuntua, että sekoamme, kun kaikki tuntemamme hajoaa.

Pranayaman päätarkoitus on murtaa meidän hengitysmallimme. Pranayamassa kysymys ei siis ole siitä, että hengitys muutettaisiin erilaiseksi vain harjoituksen ajaksi. Sillä muutetaan energiankulku pysyvästi erilaiseksi. Jos tietä ei ole tarpeeksi kauan tasoitettu, voi hyvinkin käydä niin, että harjoitukset eivät vaikuta, koska hermosto ei ole valmis vastaanottamaan tätä haastetta. Harjoittelija voi hyvinkin manipuloida vaikkapa hengitysrytmiään ja pidättää hengitystään, mutta se ei vaikuta välttämättä myönteisesti pranan virtaukseen, vaan on pelkästään pinnallista hengityksen kontrollia. Jos taas  harjaantumattomina teemme syvälle meneviä harjoituksia ja ne pääsevät vaikuttamaan, siitä voi seurata vakavia hermostollisia ongelmia ja vaurioita. Juuri tästä syystä tarvitsemme vuosien säännöllisen asanaharjoittelun valmistamaan meitä pranayamaan ja siihen, että osaamme olla rauhallisin mielin tuntiessamme, kun tuttu minuutemme hajoaa. Sitten kun siirrymme pranayama-harjoitteluun, meitä ei pelota emmekä eksy kohtalokkaasti.

IMG_1261Tiriang Mukha Eka Pada Paschimattanasana – Mysore style 😀

True nourishment

Asana practice prepares us for more delicate practices, like Pranayama and meditation. These practices will make our lives more delicate too. Nowadays when the practice of sports and yoga are regularly assimilated, it’s essential to remember that these two different practices have usually a totally opposite goal. In sports people like to feel how they use and spend their energy, no matter if they get it back or not. In yoga the aim is to learn to practice the way not to waste your energy at all. We learn how to save, control and even increase our permanent energy level. Of course we need to put some energy to the practice, but the idea is to have more of it at the end. The practice of sports will necessarily diminish when you’re getting older  where as you can always get more energy through your physical yoga practice no matter your age.

Besides the asana practice you can pay attention to your energy also in your everyday life. Do you waste it with every step, every gesture or through your speech? Or do you control it too much for some reason? Is your natural energy in balance with whatever you’re doing? For example, the mental and emotional stress makes us feel we need more energy to do things than we actually do. When we are worried, we live under a negative energy state that stresses us even more. Stressed we put our energy to pointless gestures, we ask the same questions many times due to our inattention, we do useless little things and scramble. Through the yoga practice you feel how much energy is actually needed for a specific gesture or action and how to focus your energy in an appropriate and fruitful way.

When I teach beginners, I always start with a special breathing in which the whole body is touched and revived. Once the body is naturally synchronized with the breath, i.e. when the body responses to the breathing rhythm, people can start to control it a little bit.  They can save their energy by not letting the sound to be heard so much or the mouvement of the energy to be seen from outside. The energy is condensated. The air in the exhalation shouldn’t be felt far away from the nose, neither should the inhalation be forced. Even the beginners can do this if they don’t have blockages in their breathing. Further you go in the asana practice, more delicate and subtle your breathing should become. It’s something like breathing largely in a small space. Controlled and free at the same time. Then you can practice the conscious breathing in life’s different situations every single moment. The breathing is life itself and when we stick to it, we feel strongly alive.

FORCE DANS LA SUBTILITÉ

La pratique des asanas nous prépare pour des pratiques plus subtiles, le Pranayama et la méditation. Elles de leur part vont donner plus de subtilité à notre vie courante.  Comme aujourd’hui la pratique du yoga est souvent assimilée à des pratiques du sport, il est essentiel de comprendre que le but au niveau pranique dans ces deux pratiques respectives est complètement opposé. Dans les sports, habituellemen,  le but est de dépenser toute son énergie dans l’action sportive. Dans le yoga, on cherche à comprendre comment préserver son énergie. Comment savoir ne pas la dépenser, comment la contrôler et comment même en générer. Bien entendu, pour faire la pratique nous avons besoin de mettre un enjeu énergétique, mais avec l’idée qu’à la fin nous en soyons plus riches. Avec l’âge, nous sommes obligés de diminuer les pratiques sportives tandis que dans la pratique physique du yoga, nous pouvons toujours y puiser de l’énergie peu importe l’âge.

Il n’y a pas que la pratique pour comprendre comment nous utilisons notre énergie vitale. Peut-être en utilisons-nous toujours une grande quantité en trop à chaque pas que nous prenons, à chaque geste que nous faisons, à chaque mot que nous prononçons? Ou bien la contrôlons-nous trop pour une raison quelconque? Avons-nous un équilibre énergétique? Par exemple, le stress – mental ou émotionnel – nous donne l’impression d’avoir besoin plus d’énergie pour faire des choses qu’il nous en faut en réalité. Lorsque nous sommes inquiets, nous sommes dans un état émotionnel négatif,  ce qui va nous faire perdre de l’énergie encore davantage. Le stress fait que nous faisons des gestes inutiles et superflus, nous sommes inattentifs et à cause de cela, nous répétons les mêmes parcours mentaux et nous sommes penchés à commettre des maladresses physiques. Par la pratique du yoga, nous sentons combien d’énergie il faut pour un un geste ou une action et nous savons la doser et la focaliser d’une façon appropriée et fructueuse.

Lorsque j’enseigne les débutants dans le yoga, je leur enseigne d’abord comment respirer grand, sans limites, respirer avec le corps entier. Une immense respiration qui va envahir la personne va faire comprendre comment on peut la sentir dans le corps. Souvent le corps s’électrise même. Une fois le corps et la respiration synchronisés, c’est-à-dire lorsque le corps répond naturellement au rythme de la respiration, les élèves pourront contrôler un peu plus son intensité et sa longueur. L’énergie est préservée quand elle ne se disperse pas en dehors du corps, le signe en étant le son de la respiration qui s’entend moins à l’extérieur. L’air qui sort pendant l’expiration devrait se sentir seulement à quelques dizaines de centimètres des narines. Quant à l’inspiration, nous ne devrions pas aller la chercher loin non plus. Tout cela peut se pratiquer même chez les débutants dès que la respiration fonctionne avec fluidité dans le corps. Plus on fait des asanas avancées, plus la respiration doit être subtile. C’est un peu comme si on respirait grand dans un petit espace. Contrôlé et libre en même temps. L’énergie condensée et subtile. Ensuite, nous allons pratiquer la même chose dans la vie courante. Car chaque respiration est la vie elle-même. Il vaut mieux être là qu’ailleurs, n’est-ce pas?

ILMAISTA RAVINTOA

Ashtangajoogan asanaharjoitus valmistaa meitä hienovireisempiin harjoituksiin, Pranayamaan ja meditaatioon, jotka taas muuttavat elämäämme hienovaraisemmaksi. Kun joogaharjoittelu usein rinnastetaan urheiluun tai jumppaan, on olennaista tietää, että energiatasolla näissä kehollisissa harjoittelumuodoissa on melkeinpä vastakkainen päämäärä. Urheilussa halutaan monesti kuluttaa energiaa, saadaan sitä sitten takaisin tai ei. Joogassa on tarkoitus oppia harjoittelemaan niin, ettei energiaansa kuluta lainkaan liikaa. Samalla opitaan harjoituksen kautta säästämään, säätelemään ja jopa nostamaan pysyvästi omaa energiatasoa. Toki harjoituksen tekemiseen tarvitaan energiapanostus, mutta olennaista on se, että viime kädessä jäljelle jää enemmän. Urheilullinen liikkuminen vähenee pakostakin iän myötä. Joogaharjoittelulla voi lisätä energian määrää iästä riippumatta .

Asanaharjoittelun lisäksi energian käyttöään voi seurata muutenkin elämässään. Lataako joka askeleeseen, joka eleeseen tai puheeseensa mahdollisimman paljon energiaa? Vai eikö energiaa uskalla käyttää riittävästi, pidätteleekö sitä varmuuden vuoksi itsellään? Onko oma luonnollinen energiansäätely kohdallaan eli käyttääkö sitä vain kulloinkin tarvittavan määrän?  Esimerkiksi henkinen stressi ja liiallinen ajatusten pyörittäminen mielessä aiheuttaa mielentilan, jossa kuvittelee tarvitsevansa asioihin enemmän energiaa kuin todellisuudessa tarvitsee. Huolissaan oleminen on ylimääräistä negatiivista energiaa, joka syö voimavarojamme. Stressaantuneena energiaa kuluu hukkaan turhiin eleisiin, epähuomiossa toistettuihin kysymyksiin, huolimattomasti suoritettuihin toimiin, monenlaiseen kompurointiin. Joogan avulla voi oppia ymmärtämään sisäisesti miten paljon energiaa mihinkin tarvitaan ja keskittämään energiansa tarkoituksenmukaisesti.

Opetan itse alkeiskursseilla sellaista hengitystapaa, jossa ihmisten koko keho alkaa elää hengityksen voimasta. Sen jälkeen kun keho toimii hengityksen kanssa luonnollisessa synkroniassa eli kun keho vastaa hengitykseen, hengitystekniikkaa aletaan säätää ja energiaa säästää siten, ettei hengitys juurikaan näy tai kuulu ulospäin. Energia tiivistyy. Uloshengityksen ilmavirta ei saa tuntua pitkällä nenän ulkopuolella. Sisäänhengitystä ei haukota kaukaa. Tätä voi harjoitella alkeisharjoituksessakin heti kun hengityksen isoimmat esteet on raivattu pois.  Mitä pidemmälle mennään asanaharjoituksessa sitä hienovaraisemmaksi hengityksen tulee muuttua. Se on kuin hengittäisi isosti pienessä tilassa. Yhtä aikaa hallittua ja vapaata. Sitten voi  muussa elämässä harjoitella olemaan tietoinen hengityksestään ihan koko ajan. Hengityshän on elämä ja siten pysymme elämässä kiinni.

1980154_10152294458009061_1518096919_o

Photo by Minna Nuotio

Pranayama X

Image

You Live,  You Tube?

Sometimes people adopt perfectly the technique part of  the Ashtanga Yoga practice. The technique should lead us somewhere, but it can happen also that people just repeat the practice technically. One day this will  lead either to frustration or to a change within the practice.

The technical repetition means lack of connection, lack of sensations, when the breathing is concerned. Some people actually use their technique skills to avoid feeling their core,  themselves. They breath in a tube and emotionally keep themselves at a distance.

If we want to get into a deeper understanding and deeper feeling of life in us, it’s exactly here.  This is the meeting point with life – the breath. How you connect with your breath? Are you able to surrender to it or are you staying out of it? Can you find the way to let the breath take you somewhere just with a little bit of control instead of controlling and allowing just of little bit of life to manifest?

If you wanna test your ability to surrender to your breath, you can do it anywhere. Feel your inhalation, let it give you what it has to give you: the moment of pleasure and happiness. When you can just go with it, you are filled with strong feeling of life and vitality. This happiness and strength doesn’t depend on anything outside of you. Whatever the circumstances, you can be happy!

When you find the flow, you can’t be afraid. It’s simply impossible. You are connected with life and that’s all. You can’t hate, you can’t worry. Choose life. Choose breath. This is how no negativity can control you.

Vivre dans un tuyau

L’enseignement de l*Ashtanga Yoga est souvent très technique. Ce qui est tout à fait compréhensible, car nous avons besoin des techniques pour contrôler le comportement de notre propre énergie – parfois nuisible à nous-mêmes. Très souvent pourtant, la pratique en reste là sans trouver d’applications plus profondes qui aient plus de significations. La technique devient facilement le coeur de la pratique et nous empêche de jouir de la plénitude que la pratique pourrait nous offrir.

En ce qui concerne la respiration, si nous ne faisons que la répèter avec une technique, il se peut que nous restons loin de nous-mêmes: sans une vraie connection, sans de vraies sensations. Il y a des gens qui respirent comme dans un tuyau tout en étant eux-mêmes à l’extérieur de ce tuyau.

La pratique des asanas peut nous permettre d’abord une approche et ensuite une rencontre profonde avec notre âme et c’est exactement ici que tout l’essentiel se passe. Comment vraiment s’installer dans sa propre respiration? Est-ce qu’on pourrait s’abandonner ou est-ce qu’on doit garder la distance? Est-il possible de laisser la respiration nous guider en y donnant un tout petit peu de contrôle au lieu de la contrôler et  de ne pas permettre à la vie  de se manifester que peu?

Vous pouvez tester ça où que vous soyez! Juste sentez comment l’inspiration va vous remplir d’énergie et laissez-vous aller! Lorsque l’inspiration est libre, la respiration nous donne une forte sensation de vitalité et de bonheur. La qualité de ce bonheur est différente, car ce bonheur ne dépend de rien à l’extérieur de nous. Peu importe les circonstances, nous pouvons être épanouis.

Quand nous sommes entièrement dans ce flow, nous ne pouvons pas avoir de crainte, de soucis, de haine. Si jamais vous avez des pensées ou des émotions négatives, respirez en vous abandonnant! Vous pouvez toujours choisir d’être moins malheureux!

Elämää putkessa

Ashtangajoogan tekniikkaopetuksesta seuraa joskus se, että ihmiset omaksuvat tekniikan loistavasti, mutta se ei  alakaan palvella kokonaisuutta. Sitä toteutetaan itsetarkoituksellisesti ja näin se jää  irralliseksi ja joskus se muuttuu jopa keskeisimmäksi osaksi harjoittelua.

Hengityksen kannalta yksi esimerkki tästä  on yhteyden puuttuminen tunnetasolla ja tuntemuksen tasolla. Jotkut ihmiset hengittävät kuin putkessa ja tavallaan pitävät huolen siitä, että hengitys pysyykin jossain vähän etäämpänä. He itse ovat putken ulkopuolella.

Kuitenkin kun asanaharjoituksen tarkoitus on juuri hengityksen kautta päästä syvemmälle olemukseemme, tämä on se ratkaiseva kohta: Miten olla henkisesti omassa hengityksessä? Pitääkö sitä vähän niin kuin kädenmitan päässä vai voiko sille antautua?  Voisiko löytää tien siihen, että hengitys oikeasti vie ja kontrolli tulee perässä eikä toisinpäin?

Tätä voi testata hengittämällä missä tahansa harjoituksen ulkopuolellakin, niin että antaa hengityksen tuoda suuren nautinnon ja antautumisen tunteen mukanaan. Ollessaan vapaata, hengitys on nimenomaan voimakasta elämäntunnetta ja onnea. Tämä onni on olosuhteista riippumatonta.

Kun olemme täysin tässä virtauksessa, emme voi pelätä, emme voi vihata, emme olla huolissamme. Jos kärsit negatiivisista tunteista tai ajatuksista, ota käyttöön antautunut hengitys! Sen voit aina valita.

Pranayama IX

ABOVE US ONLY SKY…

Why is breathing often difficult for adults? In my mind, it’s because even then, we think. We tell ourselves how to make a deep breath instead of letting it happen.

When we think, we’re often limited to the physical world. We’re not open to the unknown. The breathing is something that can go beyond our limits, especially the inhalation.

The beginners in yoga often feel stuck when the lungs feel full. In every day life, you don’t breathe like this: filling your lungs completely. This is not the goal in the practice either. It’s actually more the art of not filling your lungs, but continuing your  energy (of inhalation) the moment the air stops coming in.

When your lungs are full enough, stay in this state of inhalation, in this feeling which is completely effortless! You can practice outside the asana practice just to be able to continue (maybe 20-30 secs), feeling the transparency of the breath. The body is not hindering anything. Just feel how the energy continues inside and outside the lungs and the body.

When you feel all right with this, you can apply it in the asana practice. Don’t fill your lungs to the max not to  create tension, only control the force in the inhalation to feel good and light.

Image

Pranayama VII

TORTURE OR RELIEF?

Children don’t usually do stretching. But they do stretch when they wake up and when they start to be tired. Animals stretch equally after sleep or when they feel good.  Both children and animals are flexible and both move according to their energy waves. Their stretches are light and still full of intensity. Why do adults lose this flexibility and elasticity? Why do we not stretch naturally like other creatures? Instead, we need to go to stretching classes. I guess it’s because we lose the contact with our prana.

There are of course several reasons why we lose this contact: We sit too much and get too little natural motion. We eat food that stuck the energy in the whole system. We don’t sleep enough. We think too much. We don’t care about the messages from inside or can’t even here them anymore as we are mostly outward bound. We don’t breathe freely.

STIFF BODIES

There’s a reason why there’s stiffness in a human body. The tense muscles are like an armor to protect something inside and to stop this something from  moving. Usually it’s an unconscious tension, a control you can’t just get rid of. No matter how much you stretch, the tension persists and the body remains the same. If you want to become flexible and have healthy muscles, you need to work differently. You need to listen to what’s behind the stiffness and tension. Once the body releases the tension, the muscles can relax and the stiffness is gone. For good.

If your body is constantly contracted, there might be something left in the system you can work on in your yoga practice. The attention that is needed, is the consciousness and openness towards the energy you are not in connection with yet. Once you really get tuned to the pranic level, you will be one with whatever there is inside of you and you will understand. Once you understand, it means you become conscious of how your life energy was stuck and you change. The problem that comes to light is not a problem anymore. There’s a distance between the problem and you.

Yoga is not gymnastics, nor a sport, but growing consciousness in the body and vital energy. It’s about understanding of the dialogue between many different layers in you. Here we talk about the prana and the physical body. Life wants always to get through. So if you are more connected to your prana than to the problems on the physical level, you will open a door to your energy. You can’t force it. You can just watch. The free prana will make your body free.

OVER-FLEXIBLE BODIES

There are also very soft people who don’t have any difficulties in stretching their muscles or opening the body. They might have another kind of problem.  The muscles don’t contract enough and don’t therefore give enough resistance to movements or postures. If it’s about hypermobility of joints, some muscles are not doing their work properly. The body is partly lazy. Behind the lazy body, there could be some kind of depression, apathy or unconsciousness. Lack of control or lack of will to control.

HEALTHY BODIES

When we walk, our muscles do their work without being commanded. When we start to run, we don’t have to think what to do with our muscles. We climb a wall or a mountain, our muscles “think” for themselves. They do their normal work and adapt to any situation – no thoughts needed. The way the muscle usually behaves  in a healthy body is that it expands and contracts according to the situation.  Both qualities are important. The muscles lengthen and stretch when we inhale and they contract more or less when we exhale.

STRETCHING

If you pull your muscles with strength, they can become longer for a moment.  Bad things can happen too. Or nothing happens at all. If you pull a muscle at its maximum length and you keep going, you risk to tear the muscle from its bone. Don’t stretch too much. Don’t do more than your energy is able to do. If you can’t breathe with ease, you’re not on the right track.

This doesn’t mean you’re not working. The work can be very exhaustive on this level too, because you really work with all your own obstacles and you try to give a new direction to your reactions. If you do an intelligent work with your prana, your body will follow. To do an intelligent work, you need energy too.

If you’re stuck, it means that your body is stuck. If your body is stuck, your emotions are stuck and the stretching doesn’t help. There’s a problem in a deeper layer and you should work that out. It’s normal you feel stretching could help, but it does only momentarily. The stiffness comes back as soon as you stop.

Some people have been stretching their bodies year after year (in yoga) and  they are still stiff. Something is going to the right direction.

YOGA

The unconscious mind reflects the problem on the physical level. We ourselves can’t usually see it, because we are unconscious.

What happens in the asana practice, is that you do things with your breathing and body and you try to achieve a balance in this work. It’s all you need. If your muscles work in a harmonious way, the practice is a kind of  maintenance of the system. If your body is not too strained, you go forward , i.e. find the balance in more complex asanas. The asana practice is not a torture, if you don’t want it to be like that.

Image

Pranayama VI

YOUR PRANA IS THE REALITY

Yesterday I had a rich conversation with my young friend, Zoé. We touched a large scale of subjects, talking about music, love, Tai Chi, Yoga, Martial Arts, breathing, smoking, love making, survival in a forest,  animals, horses,  ending up to discuss her speciality, the horses and more precisely the way to understand and to treat horses naturally and with intuition.

As Zoé rides stallions and as  they are wild and strong, she has to know how to grow to be the leader. Anything she does on horseback, is transmitted to the horse. Any tension she has, would be equally well transmitted. Any inconscient moment she has, is translated as hesitation by the horse. She needs to be alert, conscious, relaxed and very deeply one with the horse. She has to be the one who commands without being tyrannical.

In the field of communication the horses and all the other animals need the same thing as we humans do: clear signs and clear lines.

If you try to command a stallion with anger, he attacks or remains indifferent to your orders. All he can understand is that you don’t know what you’re doing. When he does something wrong, the energy, the prana with the human, has to change immediately. With the energy in a sharp gesture, the human shows the way. If it’s a limit you wanna put, you stop the horse with a very clear stopping gesture with no fear in it. Inside of you, there has to be an explosion of energy.

The important thing is to relax immediately after, to come down from the explosive energy. It’s the energy (the reality) the animals read, not your mind, nor your will. You have to be true and you learn what’s false in you by making mistakes. The horse is your mirrow.

Similarly, in the communication between people, we ruine the communication if we have pressure inside and we don’t express it. The other person can feel the pressure, but is not able to response, because there’s no outside sign. When the reality is not expressed, both interlocutors are easily stuck to the negative emotional state. For some other people it’s easier  to show e.g. their anger, but the problem is that they stay in this emotional state even when the situation is over. They continue to shout and express their anger.  To find a reliable human mirrow is not so evident, because we are not as pure as animals are. The reactions of the human mirrows can be perverted.

The ideal situation would be, that you let your energy escalate, you express it in a constructive way and you come down. Usually, the body is slow and stays attached to the strong feelings even when the situation is over. Yoga is a practice like many other Asian practices that prepare the whole system to be clear, precise and to obey quickly to our energy. The mind can’t do that for the body. We need a body who is responding to what’s happening inside and expresses it clearly. If the information passes first through the mind so that we can check if we accept our own reaction, it’s too late. We are constantly living in the control. We do that because we are afraid of  being true and authentic. This creates more and more mess inside.

To be present and to let the prana fully express itself through your body, keep practicing asanas with consciousness! This is how the prana can tell you the truth.

Image* Zoé * , photo by Frédérique Verdeau