Shade of shame

We can never be ashamed of ourselves. It’s impossible. But we think we can, because we interprete the situations that way. When we are ashamed it’s precisely because we are not ourselves. For example when we try to please others, we don’t express our truth.

When we are disconnected from ourselves we are confused and ashamed. When we haven’t found the gem inside, we’re the shade that blur the view. We are the obstacle to life and we can feel it. That’s what shame is. It tells us that we are not on the right track yet.

But the shame and the confusion it creates can help us to find our way towards the joy that is our real nature. There’s no shame at all. We are life. How can we be ashamed of that?

DANS L’OMBRE DE LA HONTE

Nous ne pouvons jamais avoir honte de nous-mêmes. C’est impossible. Mais nous interprétons les situations parfois ainsi. La honte est possible précisément parce que nous ne sommes pas nous-mêmes. Par exemple, quand nous voulons plaire aux autres, nous n’exprimons pas notre vérité.

C’est seulement quand nous sommes déconnectés de nous-mêmes, qu’il y a confusion et honte. Nous n’avons pas trouvé la gemme. Nous sommes l’ombre qui la cache et nous sentons cela. Nous sommes l’obstacle à la vie. C’est ça, la honte.

La honte est un sentiment important, car la confusion qu’elle crée en nous, nous indique que nous sommes perdus. Et elle va nous aider à nous orienter vers la joie que nous sommes. Là, aucune honte n’est possible. Nous sommes la vie. Comment pourrions-nous avoir honte de la vie que nous sommes?

HÄPEÄTAHROJA

Emme voi hävetä itseämme. Kuitenkin monesti kuvittelemme näin, koska tulkitsemme häpeätilanteet niin. Kun tunnemme häpeää, tunnemme sitä nimenomaan siksi, että emme ole omia itsejämme. Jos esimerkiksi haluamme miellyttää muita, emme ilmaise omaa totuuttamme.

Kun tunnemme häpeää, jokin hämärtää todellisen ytimemme. Emme vielä ole yhteydessä jalokiveen sisällämme. Olemme itse asiassa se varjo, joka jalokiven peittää. Olemme itse esteenä elämälle ja tunnemme sen. Sitä on häpeä.

Häpeä on tärkeä tunne, koska se kertoo, että olemme eksyksissä. Sen avulla osaamme suuntautua todellista minuuttamme kohti. Siellä ei ole häpeää. Me olemme elämä itse. Miten voisimme hävetä elämää, joka meissä on?

Insider

When we practice yoga and meditation for many years the mind gradually turns inwards and the state of stillness becomes more natural than the mental fluctuations. When the mind stops creating connections and associations that don’t exist in reality it becomes a tool to see the reality.

This process of transformation is not only about the mind. It’s also about the energy in the body. The quiet mind is settled in a state of allowance, acceptance and openness and influences the energy of the body and vice versa. If the energy is restless, the mind will be moving. When the energy is dynamically still, the mind stops wandering. That’s when we feel the reality. We resonate with it.

Before our mind becomes meditative, almost everything enters our inner world. Other people’s energies influence our energy. What is outside feels inside. This is especially true when it comes to emotions. We find it hard to separate what’s us and what’s not us. Mentally we can maybe do it, but energetically not.

When we live in a mental world we feel unsecure and sometimes even desperate. This means that our emotions are either the repercussion of our thoughts or the result of the movement of energy of someone else’s body. We are actually lost inside and outside ourselves.

When our energy clearly separates the inside from the outside we feel the outside differently. There’s a natural interaction and communication on the energy level. The others touch us, but they don’t inhabit us. We start to feel good both alone and with others. Nobody disturbs our energy, not us, not others. We are completely in peace. No protection is needed. Our heart is open. Our heart is free.

PAIX DANS LES CHAMPS

Le yoga pratiqué pendant des années change profondément le mental qui devient de plus en plus attiré par la quiétude intérieure. Avec le temps, cet état paisible devient plus naturel que les fluctuations mentales. Lorsque le mental arrête de créer des connections et associations qui n’existent pas dans la réalité, il devient un outil à vivre la réalité directement.

Ce processus de transformation n’a pas lieu uniquement dans le mental. Il s’agit d’une évolution dans l’énergie du corps physique également. Un mental paisible est le résultat d’un état d’acceptance, d’ouverture et d’accueil qui va influencer l’énergie du corps et vice versa. Si l’énergie est en mouvement, le mental l’est aussi. Lorsque l’énergie est l’expression de la quiétude dynamique, le mental arrête de bouger. C’est là que nous sentons la réalité. Nous sommes en résonance avec elle.

Avant que notre mental devienne méditatif, presque tout entre dans notre monde intérieur. Les énergies des autres influencent notre énergie. Ce qui est à l’extérieur est senti à l’intérieur. C’est surtout vrai en ce qui concerne les émotions. Nous avons des difficultés de séparer ce qui nous appartient et ce qui ne nous appartient pas. Intellectuellement nous pouvons le faire peut-être, mais énergétiquement à peine.

Quand nous vivons dans le mental, nous sommes constamment dans l’insécurité et même le désespoir. C’est que nos émotions sont soit la répercussion de nos pensées soit le résultat du mouvement de l’énergie du corps de quelqu’un d’autre. Nous sommes perdus aussi bien à l’intérieur qu’à l’extérieur de nous-mêmes.

Lorsque notre énergie sépare clairement l’intérieur de nous d’avec l’extérieur, nous sentons l’extérieur différemment. Il y a une interaction naturelle et une communication au niveau énergétique entre ces deux champs. Les autres nous touchent, mais ils ne nous habitent pas. Nous nous sentons aussi bien seuls et qu’entourés des autres. Personne ne dérange notre énergie, ni nous-mêmes, ni les autres. Nous sommes complètement en paix. Aucun besoin de se protéger. Notre cœur s’ouvre. Notre cœur est libre.

SISÄPIIRISSÄ

Kun harjoitamme joogaa tai meditaatiota vuosien ajan, mieli alkaa vähitellen itsestään hakeutua sisäistä hiljaisuutta kohti. Se lakkaa hakemasta kiinnostuksen kohteita ulkopuolelta. Hiljaisuuden olotila tulee yhtä luonnolliseksi kuin aiempi mielen jatkuva liikkeessä olo. Kun mieli lakkaa luomasta yhteyksiä ja assosiaatioita, jotka eivät todellisuudessa ole olemassa, se muuttuu käyttövälineeksi, jolla todellisuus nähdään suoraan.

Prosessi ei kuitenkaan koske ainoastaan mieltä, vaan myös kehomme energiaa. Tyyntynyt mieli on hyväksyvyä, vastaanottava ja avoin ja vaikuttaa energiaamme yhtä lailla kuin energiamme vaikuttaa mieleen. Jos energia on liikkeessä ja levoton, myös mieli on liikkeessä. Kun paikallaan pysyvä energia on dynaamista, mieli lakkaa vaeltelemasta ympäriinsä. Silloin tunnemme todellisuuden, koska resonoimme sen kanssa.

Ennen kuin mieli muuttuu meditatiiviseksi, melkein kaikki pääsee sisäiseen maailmaamme. Muiden ihmisten energiat vaikuttavat meidän energiaamme. Ulkopuolellamme olevat asiat tuntuvat sisällämme. Näin varsinkin silloin kun tunteet liikkuvat. Meidän on vaikea erotella mikä on meitä itseämme ja mikä ei. Mielessämme voimme näin tehdä, mutta energeettisesti emme saa eroa tehtyä.

Mielessä eläessämme, elämme maaperällä, jossa tunnemme epävarmuutta ja joskus jopa epätoivoa. Silloin tunteemme ovat joko heijastusta ajatuksistamme tai reaktiota jonkun toisen ihmisen kehon energioihin. Olemme itse asiassa hukassa sekä itsemme sisä- että ulkopuolella.

Kun energiamme erottaa sisäpuolen kirkkaasti siitä mikä on ulkopuolellamme, tunnemme ulkopuolellamme olevat asiat eri lailla. Energiatasolla tapahtuu luonnollista vuorovaikutusta ja kommunikaatiota. Muut koskettavat meitä, mutta eivät valtaa sisintämme. Meistä alkaa tuntua hyvältä sekä yksin että muiden seurassa. Kukaan ei häiritse energiaamme, emme me itse eikä muut. Tunnemme syvää rauhaa. Mitään suojauksia ei tarvita. Sydämemme on auki. Sydämemme on vapaa.

Painting by 18 months old * Aven *

Out of love

 

Responsibility is about how we respond to different situations in life and how we take care of our part. We respond according to our sense of responsibility. That sense is connected to different sources. Usually to our conscience.

We can hear the message of our conscience and understand our duty, but still deny it. We can arrange things in our mind in such brilliant ways to do against our heart that it’s amazing.

The sense of responsibility can also be connected to the sense of obligation. Some people take responsibility by doing all their duties. They can’t be blaimed not to do what’s their part. But this kind of responsibility doesn’t necessarily feel so good to others because it’s connected to stinginess. Somebody gives something, but makes it with a heavy heart or is very conscious of what (s)he’s giving and how much.

It’s not how much we give to charity or how much we talk about it, but what makes us do it and how we give. If we constantly document and keep a record of our “goodness”, are we really on the right track? 🙄

And then after all, the responsibility can grow from love and generosity. When people do their duties because they want to or they even love to, it becomes generosity out of generosity. Because everything that comes out of love is good, it’s important to get into the SENSE of responsibility that is connected with love. This is how we cultivate the generosity in us whatever we do.

This post is also an expression of gratitude to my teachers in Biodynamic Craniosacral method, Marga Berr and Agàta Heinz Holliger for their modesty, their work ethic, their unconditional love, their sense of responsibility based on love and their heartfelt care! Thank you for your beautiful example!

17264284_1473127719387455_6507946555181366821_n

RESPONSABLE DE L’AMOUR

La responsibilité est notre capacité de répondre à de différentes situations dans la vie et la volonté d’assumer notre part. Nous répondons selon notre sens de la responsabilité qui lui peut puiser à plusieures sources. En général, il reflète notre conscience.

Bien entendu, nous pouvons entendre le message de notre conscience et comprendre notre devoir sans l’assumer. Nous pouvons organiser les choses dans notre tête et vivre contre notre cœur à un tel degré que c’est même stupéfiant.

Le sens de la responsabilité peut se connecter aussi au sens de l’obligation. Pour certains la responsabilité veut dire faire leur devoir. Mais ce genre de responsibilité est connecté à la pingrerie. On donne quelque chose, mais à contrecœur ou bien en comptant combien on donne.

Ce combien nous soutenons des causes caritatives ou combien nous faisons de bonnes actions, n’a pas d’importance. Ce qui compte, c’est comment nous donnons. Si nous constamment tenons un registre de notre bonté, sommes-nous vraiment sur la bonne voie? 🙄

Et après tout, la responsabilité peut émerger de l’amour et de la générosité. Lorsque les gens font leurs obligations parce qu’ils le veulent ou bien tout simplement parce qu’ils aiment les faire, c’est de la générosité qui génère la générosité. Comme tout ce qui grandit dans l’amour, est bon, il est important de pouvoir connecter le sens de la responsabilité avec l’amour. C’est comme ça que nous cultivons la générosité dans tout ce que nous faisons.

Ce post est aussi une expression de gratitude envers mes formateurs en Biodynamique Crânio-sacrée, Marga Berr et Agàta Heinz Holliger, dont la modestie, la diligence, l’amour inconditionnel, le sens de la responsabilité basé sur l’amour et tendresse n’ont cessé de m’impressionner. Merci pour votre précieux exemple!

TEKOJA RAKKAUDESTA

Vastuu on sitä miten vastaamme elämässä eri tilanteisiin, miten huolehdimme omasta osuudestamme. Vastaamme kukin vastuuntuntomme mukaan. Vastuuntunto taas kumpuaa eri ihmisillä eri asioista. Useimmiten omatunnosta.

Yleensä me kuulemme omantuntomme äänen ja ymmärrämme velvollisuutemme, mutta joskus silti kierrämme sen. Saamme mielessämme järjestettyä asiat niin, että toimimmekin sydäntämme vastaan.

Vastuuntunto voi nousta myös velvollisuudentunteesta. Jotkut ihmiset kantavat vastuunsa hoitamalla kaikki velvollisuutensa. Heitä ei voisi moittia mistään suoritustensa suhteen. Mutta tällainen velvollisuuksien hoitaminen ei aina tunnukaan muista hyvältä, koska vastuuntunto kytkeytyykin pihiyteen. Joku antaa jotain, mutta tekee sen raskain sydämin tai on hyvin tietoinen siitä, mitä antaa ja miten paljon. Laskee antamistaan.

Kyse ei ole siitä miten paljon annamme hyväntekeväisyyteen tai miten paljon tuomme sitä esiin, vaan se miten annamme. Jos pidämme koko ajan kirjaa “hyvyydestämme”, olemmeko oikeilla raiteilla? 🙄

Ja vastuuntunto voi luonnollisesti kasvaa myös rakkaudesta. Kun ihmiset tekevät velvollisuutensa, koska he haluavat tehdä tai he jopa rakastavat tehdä niin, se muuttuu anteliaisuudeksi. Koska kaikki mikä kasvaa rakkaudesta johtaa hyvään, on tärkeää saada kiinni siitä vastuunTUNNOSTA, joka on yhteydessä rakkauteen. Se on siis rakkaudentunnetta, joka johtaa velvollisuuksien hoitamiseen. Näin voimme jalostaa anteliaisuutta itsessämme mitä ikinä teemmekin.

Tämä postaus on kiitollisuudenosoitus biodynaamisen kranio-sakraalimetodin opettajilleni, Marga Berrille ja Agàta Heinz Holligerille heidän vaatimattomuudestaan, uuraudestaan, pyyteettömästä rakkaudestaan, rakkaudesta kumpuavasta vastuuntunnostaan ja todellisesta välittämisestä. Kiitos kauniista esimerkistä!

PHOTO *Catherine Chenu*

Spaces

Through my yoga practice I was drawn a long ago to wonder what happens between breaths. That was because I began to feel more strongly the space than the action, that empty space which actually wasn’t empty at all. There was something special, a very dense energy which had a luminous quality.

Then later through my craniosacral therapy studies another interest grew in me: what is between the bones of the skull. Well, there are sutures. What goes on in the sutures energetically? Oh, so much! When the sutures are healthy, they breathe. If they are stuck, it influences the whole person which is seen in a reduced vitality.

Both of these invisible things are present in Sirsasana, the headstand.

Quite many people preparing their Sirsasana tighten their head to a coconut. Others might feel scared because of the completely opposite situation. They can’t control their head enough, it feels too soft.

Sirsasana, the posture which is highly therapeutic for the whole system, is the king of asanas also when it comes to the breath and the skull. Naturally the breathing changes completely when we are upside down. When the weight of our body is on the skull bones, it helps the sutures to relax. This is how we get more space in the head. Except if we are creating tension ourselves.

It’s very essential to feel the bones, their sutures and feel the respiration of the bones. They need to breathe to allow the energy to move. The head shouldn’t be hard nor soft, but relaxed and active. The sutures’ energy should support the bones while remaining very flexible and spacious. It’s vital to know how to control the energy in the head. The yoga practice is a great way to become more conscious about what’s going on in the head. 😀

img_0676

TÊTE DESSERRÉE

Par la pratique de yoga, j’ai été attirée par la porte mystérieuse qui se trouve entre les deux respirations. Au cours des années, je sentais plus l’espace que l’action. Dans l’espace, j’ai découvert une plénitude. Ce vide, ce silence était impregné d’une énergie spéciale avec une qualité lumineuse.

Plus tard, par mes études de biodynamique crânio-sacré, j’ai commencé à m’intéresser à ce qui se trouve entre les os du crâne. Les sutures. Qu’est-ce qui se passe dans les sutures? Plein de choses! Lorsque les sutures vont bien, ils respirent. S’ils ne respirent pas, c’est que la vitalité de la personne en trouve diminuée.

Aussi bien les silences entre les respirations que les sutures sont présents dans Sirsasana, la pose sur la tête.

En préparant leur Sirsasana beaucoup de gens cripsent leur tête jusqu’à la rendre dure, comme une noix de coco. Il y en a qui se trouvent dans la situation complètement opposée: ils ont peur de mettre leur poids sur la tête, car il leur semble que la tête ne tient pas.

La Sirsasana qui est hautement thérapeutique pour le système entier, est le Roi des Asanas aussi en ce qui concerne la respiration et le bien-être du crâne. La respiration est soignée par la posture inversée, car elle doit travailler totalement différemment du quotidien. Le crâne qui prend beaucoup de poids sur lui, en profite en laissant le poids agir sur les sutures. Ceux-ci se détendent à moins qu’il y ait trop de tension.

Il est essentiel de pouvoir sentir aussi bien les os que les sutures ainsi que la respiration dans les os. Les os doivent respirer pour transmettre l’énergie. La tête ne devrait pas être ni dure ni molle, mais dynamique et détendue. L’énergie dans les sutures est censé porter les os. Et en même temps les sutures devraient rester fléxibles et spatieux. C’est vital de savoir comment contrôler l’énergie dans la tête. La pratique du yoga nous aide à devenir plus conscients de ce qui se passe dans notre tête. 😀

TILAA

Joogaharjoittelun myötä kiinnostuin aikanani siitä mitä tapahtuu hengitysten välillä. Hengityksiä selkeämmin minussa alkoi tuntua se tapahtumattomuus, tyhjä tila, joka ei ollutkaan tyhjä. Siinä oli erityistä, tiheää ja säihkyvää energiaa.

Kraniosakraaliterapiaopintojeni myötä kiinnostuin siitä mitä on kallon luiden välissä. Niissä on tietenkin saumat. Mitä tapahtuu saumakohdissa energeettisesti? Vaikka mitä! Parhaimmillaan saumat ovat hengittävät. Jos saumat ovat tukossa, se vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti rajoittamalla elinvoiman virtausta.

Nämä molemmat näkymättömät asiat ovat läsnä Sirsasanassa, pääseisonnassa.

Valmistautuessaan pääseisontaan monet ihmiset kovettavat päänsä kookoshedelmän oloiseksi. Joitakuita pääseisonta saattaa pelottaa ihan päinvastaisesta syystä. He eivät saa jotenkin kerättyä päätään kasaan, se tuntuu liian pehmeältä kannattelemaan koko kehon painoa.

Sirsasana, joka on erittäin terapeuttinen asana koko elimistölle, on kuningasasana myös hengityksen ja kallon suhteen. Hengitys muuttuu luonnollisesti kokonaan, kun ihminen on ylösalaisin. Kun painomme asettuu kallon luille, se auttaa saumakohtia rentoutumaan ja antamaan periksi. Näin päähän tulee tilaa. Paitsi, jos jännitys estää sen.

On olennaista tuntea luiden rajakohdat ja hengitys luun sisällä. Luiden pitää hengittää, niiden pitää päästää energia liikkumaan. Pää ei saa olla kova eikä pehmeä, vaan aktiivisen rento. Saumojen pitäisi olla tukemassa luita, mutta joustavina ja tilaa antavina. On tärkeää osata säädellä pään energioita. Joogaharjoitus onkin oiva tapa kasvattaa tietoisuutta siitä mitä päässä oikein tapahtuu. 😀

Sportsmen

“You are sportsmen dancing””, my classical ballet teacher, Frédéric Lazzarelli told us referring to sport comptetitions where you meet also quite negative energies.

But dance is an art. It’s an art even the professionals of high level can perform automatically. Yoga as well can be practiced in an automatic way or like a sport.

In their essence, dance and yoga are mysterious paths like life is mysterious and they can be approached like that. Yoga is something you listen to, open yourself to and then maybe it opens to you. It’s the self-abandonment to discover our divine nature. Our efforts are of no use if we are not humble and open.

13265840_10154174571319061_1494611096306753523_n-1

LES SPORTIFS DE LA DANSE

“Vous êtes des sportifs de la danse!”, nous grondait mon professeur de danse, Frédéric Lazzarelli, en faisant allusion aux sports compétitifs dans lesquels l’énergie est souvent négative.

La danse, c’est un art. C’est un art, que même les professionnels de haut niveau peuvent faire automatiquement. Le yoga aussi peut être pratiqué automatiquement ou comme un sport.

Mais dans leur essence aussi bien la danse que le yoga sont des chemins mystérieux comme la vie est mystérieuse et ils peuvent être vécus comme ça. Le yoga, c’est quelque chose qui s’écoute et qui par une écoute sincère se révèle peut-être. C’est un abandon de soi pour découvrir sa divinité. Si nous ne sommes pas humbles et ouverts, nos efforts ne servent à rien.

URHEILIJAT

“Olette tanssivia urheilijoita!”, heitti balettiopettajani Frédéric Lazzarelli liikkumistamme katsoessaan. Hän viittasi urheilukilpailujen henkeen, jossa on monesti myös negatiivista latausta.

Mutta tanssi on taidetta. Se on taidetta, vaikka myös arvostetut ammattitanssijat voivat suorittaa sitä automaattisesti. Joogaakin voi suorittaa automaattisesti tai urheillen.

Kuitenkin sekä tanssi että jooga ovat mystisiä teitä itseemme aivan kuten elämä on mystinen. Jooga on kuuntelua ja avautumista ja vain silloin se saattaa avautua meille. Kysymys on itsestä luopumisesta, jotta voimme löytää jumalallisen luontomme. Jos emme ole nöyriä ja avoimia, ei ponnisteluistamme ei ole tässä mielessä mitään hyötyä.

Photo by Minna Nuotio

capacity

Some people seem more capable than others. Capable of understanding, learning and doing things. Also in the practices of dance and yoga some seem to get to the essence immediately and others not getting anywhere even after years of practice. Often we think that people have a different capacity, that’s all. As if the capacity was an inherent feature. But the capacity can grow too, if the openness grows.

Our capacity is linked to openness. Whenever we approach dancing with our dance baggage, with our knowledge which is always limiting, we’re not opening ourselves to our full capacity. To the dance of life. It’s the same in yoga, whenever we have ideas about how it should be done or what should happen, we limit ourselves.

In any field, learning is connected to the level of consciousness. When it comes to yoga and dance, the consciousness is tightly connected to the sensations. If you don’t feel, if your body is not sensitive and if you’re not emotionally sensitive, you can’t really get anywhere. The first thing is to feel. Then to be conscious of that feeling. And then to open oneself to infinity.

Openness is one of the most difficult things in life: to open ourselves to life, to infinity every moment anew. All dance and yoga disciplines can be great ways to learn about openness if we don’t get stuck with the form and thus stop the stream of the infinite potential in us.

13442671_1208506812516215_8545097870833273771_o

CAPACITÉ

Il y a des gens qui semblent avoir plus de capacité que les autres. Ils sont capables de comprendre, d’apprendre et de faire des choses. C’est pareil dans les domaines de la danse et du yoga. Certains plongent immédiatement dans ce qui est essentiel, et d’autres pataugent des années sans trouver leur chemin malgré la pratique ardente. Souvent, on pense que c’est parce que nous avons tous une capacité différente et c’est tout. Comme si la capacité était quelque chose d’inhérent en nous. Mais la capacité grandit aussi si notre ouverture grandit.

Notre capacité est liée à notre ouverture de cœur et d’esprit. Quand nous nous approchons de la danse avec notre bagage de danse, avec notre savoir, c’est que nous sommes déjà limités et nous pouvons pas nous ouvrir à notre capacité réelle. À la danse de vie! C’est la même chose dans le yoga, dès que nous avons des idées sur comment ça devrait être fait et sur ce qui devrait en résulter, nous nous limitons.

Dans n’importe quel domaine, l’apprentissage est connecté au niveau de conscience. En ce qui concerne la danse et le yoga, la conscience est intimement connectée aux sensations. Si nous sentons pas, si notre corps physique n’est pas sensible et si nous ne sommes pas sensible émotionnellement, nous pouvons pas avancer. La première chose, c’est de sentir. Après, il faut être conscient de cette sensation. Ensuite, on peut s’ouvrir à l’infinité.

L’ouverture est une des choses les plus difficiles d’avoir, de faire renaître à chaque instant dans la vie. Comment s’ouvrir à la vie, à l’infini continuellement? Toutes les discplines de danse et de yoga sont des possibilités d’apprendre davantage sur l’ouverture si nous ne restons pas attachés à la forme et par cela, nous n’arrêtons pas le potentiel infini en nous.

KAPASITEETTI

Joillain ihmisillä vaikuttaisi olevan enemmän kapasiteettia kuin toisilla. He ymmärtävät enemmän, oppivat nopeammin ja tekevät paremmin. Joogassa ja tanssissakin vaikuttaa siltä, että jotkut pääsevät samantien olennaiseen sisälle ja jotkut taas eivät saa kapasiteettiaan käyttöönsä vuosienkaan harjoittelulla. Joskus ihmiset ajattelevat, että näin kuuluu ollakin. Olemme erilaisia. Mutta kapasiteettiaankin voi kasvattaa – kasvattamalla avoimuutta.

Kapasiteettimme on kytköksissä avoimuutemme asteeseen. Jos lähestymme tanssia tanssitietomme ja tekniikan kautta, rajoitamme jo itseämme emmekä voi avautua koko kapasiteetillemme. Elämän tanssille. Samoin on joogassa. Jos meillä on ennakkokäsitys siitä miten se pitää toteuttaa, rajoitamme todellista potentiaaliamme.

Millä tahansa saralla oppiminen on yhteydessä tietoisuuden tasoon. Joogassa ja tanssissa tietoisuus on tiiviissä yhteydessä kehon tuntemuksiin. Jos emme tunne kehollamme ja jos emme ole herkkiä emotionaalisesti, emme pääse avoimuuden tilaan. Ensimmäinen asia on tuntea. Sitten tulla tietoiseksi siitä mitä tuntee. Ja sen jälkeen avautua sille mitä on.

Avoimuus on yksi elämän vaikeimmin toteutettavista asioista. Se, että todella avaudumme elämälle joka hetki uudestaan. Kaikki tanssi- ja joogatraditiot ovat loistavia mahdollisuuksia oppia avoimuudesta, kunhan emme juutu pintatasoon kiinni ja tällä tavalla sulje itseltämme pois loputonta mahdollisuuksien virtaa.

 

Photo Catherine Chenu

 

Letting go

Patanjali, the father of the Yoga Sutra, talks in the second chapter of his text about Kleṣas, the causes of suffering in human life. He classifies these causes in five categories. Two of them, Raga (attachment to desires) and Dveṣa (avoiding things we dislike) are the most practical ones in the sense that we face them every day.

When we are attached to our desires, we strive mentally to change situations to correspond to our point of view. This need can be so deeply rooted that even when everything is all right, we feel the pressure to get something. This is why we continuously try to influence situations and change things. In the end this causes stress and suffering.

When we try to change things we dislike, we reject the reality in order to avoid some difficult emotions. The aversion is unnecessary suffering. We easily imagine that we act to avoid suffering, but by trying to avoid suffering we actually act to increase the aversion. Often we namely act automatically based on our previous experiences and we are not looking at the situations with an open mind.

When we are too attached to things our mind wants or doesn’t want, we have detached from the reality and given up to our conditioned mind. We live in images and in the emotions created by them. However when we are conscious about that we can raise above this way of functioning. Patanjali talks about Vairagya – detachment which is one of the main things we need to understand the importance of. It’s something we need to practice constantly.

Nobody can really let go of things just like that. First of all, could we detach ourselves from our body, our mind, our emotions if we haven’t really explored ourselves and deeply loved ourselves? What are we detaching from then? If we haven’t experienced the charm of our body, but just felt too shy to enter its world? If we haven’t inhabited our body? We might have even despised it. Then the ideals of yoga might offer an escape from oneself’s real feelings.

We need to accept attachement, the opposite of detachment first. We can’t get rid of attachments, our love for our body, mind and emotions, if we can’t first love all these aspects of ourselves. When we are full of love towards ourselves, when we realize what kind of gift we’ve got from life, we can start to work on detachment. First we love and then we know what we are giving up and how hard it is. Of course, it’s easier to let go if you hate yourself. One can even become a master of detachment then. Through love the detachment becomes differently easy, because love gives us everything.

We can’t let go in theory, we can’t grow in theory. The detachement is a practical thing. As in everything, also in this context the rhythm and the timing matter. We need to be watchful about how situations come to us and when it’s possible and reasonable for us to take another path, to choose differently. When to stop getting involved and to settle in peace? When you let go, love everything you let go.

13737527_1235801436453419_7553907473276992376_o

LÂCHER PRISE

Patanjali, le père du Yoga Sutra, parle dans le second chapitre de son œuvre, des Kleṣas, des causes de la souffrance humaine. Il classifie ces causes dans cinq catégories distinctes. Deux d’entre eux, Raga (attachement aux désirs) et Dveṣa (aversion) sont les plus pragmatiques. Nous faisons face à ces aspects quotidiennement.

Le désir dans le quotidien se manifeste souvent en tendance à faire des efforts mentaux pour faire les situations correspondre à nos points de vue. Ce besoin de contrôler les choses peut être si profondément enraciné en nous, que même quand nous nous sentons tout à fait bien et satisfaits, nous sentons une pression d’avoir quelque chose d’autre. À cause du malheur né de ce désir perpétuel, nous essayons continuellement de transformer les situations en quelque chose qu’elles ne sont pas.

Et lorsque nous cherchons à manipuler mentalement les choses que nous aimons pas, nous rejetons la réalité pour pouvoir éviter les émotions difficiles. L’aversion est une souffrance qui n’est pas nécessaire. Nous imaginons facilement, que nous agissons pour éviter la souffrance, mais c’est justement l’effort fait pour l’éviter qui la fait grandir. Souvent nous agissons automatiquement et notre action est basée sur les expériences précédentes, ce qui nous empêche de voir les situations ouvertement et de les accepter en tant que telles.

Lorsque nous sommes trop attachés aux choses que notre mental soit chérie soit rejette, nous sommes en dehors de la réalité et nous sommes à la merci de notre mental conditionné. Nous vivons dans l’image et dans les émotions créées par celle-ci. Néanmoins, si nous sommes conscients de ce fontionnement de notre mental, nous pouvons nous élever au-dessus de ça. Patanjali parle de Vairagya, détachement, que nous devrions pratiquer sans cesse.

Personne ne peut être détaché par la volonté. Sans avoir exploré notre corps physique, notre mental ou nos émotions, et sans les avoir aimés, serions-nous capables de nous détacher de tout ça? De quoi pourrions-nous nous détacher, si nous avons aucun attachement? Si nous n’avons pas expérimenté le charme de notre corps et n’avons été que trop réservés pour entrer dans ce monde, si nous n’avons pas inhabité notre corps entièrement, le détachement n’est pas possible. Si, nous n’avons pas aimé ce que nous sommes, les idéaux yogiques peuvent offrir une échappatoire pour éviter nos émotions authentiques.

Il faut d’abord accepter et vivre l’opposé du détachement, l’attachement. Sinon nous ne pouvons pas nous détacher de notre amour pour notre corps, notre mental ou nos émotions. Quand nous sommes pleins d’amour envers nous-mêmes, quand nous sommes conscients de ce cadeau que la vie nous a fait, nous pouvons commencer à nous détacher. Par l’amour nous comprenons ce dont nous nous détachons et combien c’est dur parfois. Il est facile de se détacher si on ne s’aime pas. Par l’amour le détachement est plus facile dans un certain sens, car quand nous avons l’amour, nous avons tout.

Nous pouvons pas lâcher prise en théorie, nous pouvons pas atteindre à la maturité en théorie. Ça peut se faire seulement en pratique. En plus, comme dans tout dans la vie, le rythme et le moment comptent. C’est pour ça que nous devons rester vigilants. Pour voir comment les choses viennent à nous et pour sentir quand il est possible et raisonnable de faire un nouveau choix. Quand est-ce que nous n’avons plus envie de nous mêler, de contrôler? C’est à ce moment-là que nous pouvons nous installer dans la paix. En lâchant prise il est important d’aimer tout ce dont nous avons lâché prise.

IRTIPÄÄSTÄMISEN ÄÄRELLÄ

Joogasutra-kokoelman isä Patanjali puhuu tekstinsä Sadhana-osassa Kleoista, inhimillisen kärsimyksen syistä. Hän jaottelee ne viiteen eri luokkaan. Käytännönläheisimmät asiat näistä ovat Raga (haluihin kiinni jääminen) ja Dveṣa (vastenmielisinä koettujen asioiden välttely).

Kun olemme kiinni toiveissamme ja haluissamme, ponnistelemme päämme sisällä muuttaaksemme tilanteita itsellemme mieleisiksi. Tämä tarve voi olla syvälle juurtunut siten, että vaikka kaikki olisi mielestämme hyvin, tunnemme silti tarvetta haluta jotain muuta kuin mitä meillä on. Näin yritämme jatkuvasti muuttaa asioita muuksi. Tämä aiheuttaa stressiä ja kärsimystä.

Yrittäessämme sitten taas välttää meille vastenmielisiä asioita, torjumme jotain olemassaolevaa ja kieltäydymme kokemasta siihen liittyviä tunteita. Myös vastenmielisyyden kokeminen on turhaa kärsimystä. Vaikka kuvittelemme helposti toimivamme välttääksemme kärsimyksen, tulemme toimineeksi itse asiassa juuri sitä lisäten. Monesti nimittäin toimimme automaattisesti vanhojen kokemusten pohjalta emmekä herää katsomaan tilanteita avoimin silmin.

Kun olemme liian kiinni asioissa, joita mielemme haluaa tai ei halua, olemme irrottaneet otteen todellisuudesta ja antaneet vallan ehdollistuneelle mielellemme. Olemme mielikuvissa ja niiden tuottamissa tunnetiloissa. Tiedostaessamme tämän voimme tietenkin pyrkiä näkemään ne kirkkaasti ja toimimaan niiden yläpuolella. Patanjali puhuu näihin asioihin liittyen Vairagyasta, irtipäästämisestä, jota meidän pitäisi opetella ja harjoittaa jatkuvasti.

Emme kuitenkaan voi noin vain päästää irti. Voiko ihminen ensinnäkään päästää irti kehostaan, mielestään, tunteistaan, jos hän ei ensin ole tutkinut ja rakastanut kaikkea tätä? Mitä irtipäästettävää silloin edes on? Jos ei ole kokenut kehonsa ihanuutta, vaan on arastellut eläytymistä sen tarjoamaan maailmaan ja jättänyt elämättä? Tai on ehkä jopa halveksinut sitä? Silloin voi olla, että joogan ihanteet tarjoavat mukavan pakoreitin itsestä.

Meidän pitäisi ensin hyväksyä irtipäästämisen vastakohta, kiintymys. Kukaan ei voi todella päästää irti kiintymyksestä ja rakkaudesta kehoonsa, mieleensä tai omaan tunnemaailmaansa, jos hän ei ensin kykene rakastamaan näitä puolia itsessään. Kun olemme täynnä rakkautta kehoamme ja mieltämme kohtaan, kun tiedostamme minkä lahjan olemme elämältä saaneet, voimme aloittaa irtipäästämisen. Rakastamisen kautta tiedämme mistä kaikesta luovumme ja miten vaikeaa se on. Helppohan on päästää irti, jos jo inhoaa itseään. Rakastamisen kautta irtipäästäminen helpottuu jo siksi, että olemme saaneet kaiken, kun olemme saaneet rakkauden.

Emme voi luopua tai kehittyä teoriassa, ainoastaan käytännössä. Sen lisäksi kuten kaikessa muussakin elämässä, myös irtipäästämisen kyvyssä rytmi ja ajoitus on tärkeää. Siksi meidän tulee olla valppaita sen suhteen miten asiat tulevat meitä kohti ja tuntea milloin on mahdollista ja oikein toimia toisin. Milloin on tullut hetki olla puuttumatta ja olla rauhassa. Päästää irti ja rakastaa kaikkea mistä on päästänyt irti.

Photo: Catherine Chenu