Burning heart

One thing that yoga usually cultivates in us is our capacity to distinguish right from wrong. Our mind can’t never really know the right from wrong the same way our heart can. But if our heart is not alive, we need to ask our mind or find answers in the common moral rules.

For me personally it’s been fascinating to relive my life’s rights and wrongs through my yoga practice. It has brought up some very ordinary moments of my past which suddenly felt different in my heart. I realized how I had hurt somebody. I hadn’t been connected to my heart back then and that’s why it was possible not to be conscious of some essential parts of reality. I don’t know if I finally hurt anybody. But I do know I hurt my own heart.

In the same way the practice has reminded me unmistakenly if somebody did me wrong even if I didn’t feel it the moment it happened. My heart has remembered also love I was given way back when my mind didn’t see it at all. To x-ray the past has been mostly gratifying, but facing these situations has meant also feelings like shame, disappointment and guilt. The love I could feel later for people I might have hurt in the past was the only feeling that remained. The past was repaired, my heart was repaired.

The yoga practice opens the blocks in our heart. We can’t change the past, but we can look at it with the new eyes, with openness and understanding of the heart. Instead of judging ourselves, we can bring one more layer to yourself of the past. This is also the way to stop guiltifying others. We bring the light of consciousness to the past and make it richer with our love.

I believe that accepting our own blindness or weakness can really help us to accept other people. When we feel they do wrong, we can already anticipate the moment when they see the situation later with their heart. To make them see, anyway, is not our duty. Every heart has its own mysteries, its own rhythm to open up.

IMG_0618

CŒUR EN FLAMMES

Une chose que le yoga nous apprend à cultiver, c’est comment distinguer le bien du mal. Notre mental n’est pas le meilleur instrument pour cet objectif. C’est notre cœur qui possède toutes les qualités pour le faire. Mais si notre cœur n’est pas éveillé, le seul moyen que nous ayons, c’est le dialogue avec notre mental ou les réflexions à l’égard de la morale commune.

Grâce à ma pratique, j’ai pu contempler le bien et le mal de mon passé à plusieurs reprises. Ça a été fascinant. Ça a été un peu comme si les choses arrivaient à la châine à un rythme ralenti. Beaucoup de ces choses n’avaient été que des moments très ordinaires de ma vie jusqu’au moment où j’ai senti un pincement dans mon cœur et une vision a émergé comme une flamme. À ce moment-là, j’ai compris, que j’avais blessé quelqu’un n’ayant pas été connectée à mon cœur et c’est ainsi que j’avais perdu ma sensibilité à l’égard de certaines choses. En fin de compte, il se peut que je n’aie blessé personne, mais ce qui est sûr, c’est que j’ai blessé mon propre cœur.

J’ai également pu sentir les blessures que j’avais subies moi-même dans le passé et qui à l’époque étaient passé inaperçues à mon cœur. Ou bien l’amour qui avait été présent pour moi à un moment dans mon passé, ne m’avait pas touché. Le mental a tout perçu à sa façon et ensuite tout emmagasiné sans cette dimension du cœur. Passer le passé sous les rayons x est très gratifiant. Parfois surgissent des sentiments de honte, de déception ou même de culpabilité. Mais quand le cœur voit, l’amour qui répare tout.

Le yoga ouvre des nœuds de notre cœur et ceci permet à notre mental de voir les choses telles qu’elles sont. Nous ne pouvons pas changer le passé, mais nous pouvons avoir un regard riche sur lui. Il n’y a aucune raison de se sentir coupable, mais il faut plutôt rajouter une dimension de plus à cette personne du passé que nous étions. Ce n’est pas la peine non plus d’accuser les autres de quoi que soit, mais porter la lumière de la conscience sur le passé et la nous enrichir la vie.

Je suis convaincue que plus nous nous comprenons nous-mêmes et plus nous nous acceptons tels que nous avons été, avec des moments d’inconscience, plus facilement nous pouvons comprendre les autres. Aussi quand nous sentons qu’ils font du mal, nous pouvons déjà anticiper le moment où leurs cœurs vont s’attendrir et ils voient la même situation avec leurs cœurs. Il n’est pourtant pas notre devoir de le leur apprendre, ou de les presser à voir. C’est le leur. Chaque cœur a ses propres mystères et son propre rythme pour s’ouvrir.

PALAVA SYDÄN

Eräs asia mitä jooga meissä ihmisissä kehittää on oikean ja väärän erottelukyky. Mielemme ei voi tietää oikeaa ja väärää siinä mielessä kuin sydämemme tietää. Jos sitten sydämemme on tukossa eikä kerro meille mikä on oikein, joudumme turvautumaan mieleemme tai tukeudumme valinnoissamme vallitsevaan moraalikäsitykseen.

Itselleni on ollut mielenkiintoista katsoa oman elämäni oikeaa ja väärää uudelleen ja uudelleen, kun harjoituksen myötä eteeni on lipunut asioita menneisyydestäni kuin hidastetulta liukuhihnalta. Monet näistä asioista olivat olleet vain harmiton osa elettyä elämääni siihen asti kunnes yhtenä päivänä sydämessäni tuntuva välähdys herätti minut tajuamaan miten olin loukannut jotakuta. En ollut ollut yhteydessä sydämeeni ja siten noissa menneisyyden hetkissä on ollut mahdollista sivuuttaa jotakin todella olennaista. Ehkä en loppujen lopuksi edes loukannut ketään toista, mutta haavoitin ainakin omaa sydäntäni.

Yhtä lailla sydämeeni on palautunut niitä hetkiä milloin minua on kohdeltu väärin tai vaihtoehtoisesti suurella rakkaudella. Mieleni oli taltioinut asiat omalla erilaisella tavallaan. Tällainen menneisyyden läpivalaisu on ollut enimmäkseen antoisaa. Se on koskettanut toisinaan häpeällä, pettymyksen tunteilla ja joskus syyllisyydelläkin. Mutta se on koskettanut nimenomaan rakkaudella, joka on korjannut kaiken. Kun olen tuntenut rakkauden, joka olisi ollut paikallaan joskus aikaisemmin, se on ottanut oman paikkansa menneisyydessä.

Jooga ojentaa näitä mutkia meille suoriksi. Eihän menneisyyttä voi muuttaa, mutta sen voi nähdä uusin silmin, kokea laajasti ja ymmärtävästi. Itseään ei tarvitse syytellä, vaan menneisyyden minäänsä voi tuoda uuden tason. Ketään muutakaan ei kannata syyttää, vaan on hyvä antaa tietoisuuden valaista menneitä hetkiä ja näin antaa elämän rikastua entisestään.

Uskon, että oman ajoittaisen sokeutensa hyväksyminen ja itsensä ymmärtäminen todella auttaa meitä hyväksymään muita ihmisiä. Kun koemme heidän tekevän väärin, voimme ehkä jo aavistaa sen hetken, jolloin he joskus vielä näkevät sydämellään. Meidän tehtävämme ei kuitenkaan ole opettaa heitä tai kiirehtiä heitä näkemään. Se on jokaisen oma tehtävä. Jokaisella sydämellä on oma mysteerinsä ja jokaisen sydämen avautumisella oma rytminsä.

Photo by Mari Jannela

Learning love, teaching love

I found my earthly paradise in Paris. A paradise in general, but especially a paradise of dance. The dynamicity and the beauty of the city contribute to the great energy of the classes, but my heavenly feelings are mostly thanks to my fantastic teachers. The presence of each and every teacher I have is electric and electrifying. Their inner freedom affects me profoundly and is synonym of love for me.

The maestros in dance are like the yoga gurus in yoga. They show us how to discover new potential in ourselves. They make us transparent and that’s what transforms us and reveals our soul. In dance classes you can see dancers who are criticizing themselves all the time. They are watching a film of their ideal self inside their minds and that makes them tense and unhappy. They are not living their body, but the film. In the yoga world I can quite often see unhappy faces, competing minds, tense bodies, serious people. That’s where I feel that people have got lost with their practice. If you don’t love yourself, what’s left? Self-suffiency. The teacher can be in the same world: criticizing and being too demanding and strict instead of loving and making students grow in joy. The real maestros and gurus see through us, the obstacles we create and they can stop the film we’re watching.

Yves Casati, one of my ballet teachers has a presence which makes me immediately feel myself lighter. He shows up and I feel dancing inside. I can feel my energy expanding and re-directing itself. In the beginning of the class Maestro Casati tells us to look at our hand with love and to move it with love. It doesn’t mean pretending love, we need to find it for real. Without that, why would we even danse? Why would we repeat movements with our body if we don’t feel anything? “Show your love!”, he tells us.

When the joy is gone, the body is tense and heavy and we become its prisoners. When we practice with effort, there’s no love. When we practice with love, there’s actually no effort. This is valid in yoga, in danse, in anything. When there’s a profound joy and freedom in us, our body is carried by it and it can express itself naturally. An effort then becomes meaningless, the energy is enough to do miracles. What I find personally fabulous is that almost every time I leave a dance class, I’m transformed, I’m a new person. I’m something more than I was before the class.

The best teachers for me are those who love. Those who love life and want to transmit this love to others. No matter actually if it’s the love through painting, dancing or yoga, but without love and freedom nothing really matters! If you find love and joy, then your practice is love and joy. The thing is to learn to love yourself and to learn to express it. To be touched by new openings and take them to your life. Dance for me is showing my love for my life. The yoga practice keeps my channels open to express that love.

APPRENTI AMOUR

J’ai trouvé mon paradis terrestre à Paris. Un paradis tout court, mais plus spécialement, un paradis de danse. L’entrain et la beauté de la ville contribuent évidemment à l’énergie magnifique des cours, mais c’est surtout grâce à mes professeurs fantastiques que j’y vis des moments sublimes. La présence de chacun d’eux est électrique et électrisante. Leur liberté intérieure me touche profondément et est le synonyme de l’amour pour moi.

Les maîtres de danse ont le même rôle dans la danse que les gourous en yoga. Ils nous montrent comment trouver notre vrai potentiel. Ils nous rendent transparents et ceci faisant, ils nous transforment et révèlent notre âme. Dans les cours de danse, il y a toujours quelques danseurs qui se critiquent continuellement. Ils se projettent un film à l’intérieur de leur moi idéal et cela les rend mécontents d’eux-mêmes. Ils ne vivent pas leurs corps, mais le film. Dans le yoga, je peux voir la même chose de temps en temps: des visages maussades, des mentaux pleins de compétition, des corps tendus, des gens sérieux. C’est là, que je me dis que les gens se sont perdus dans leur pratique. Si nous ne nous aimons pas, qu’est-ce qui nous reste-t-il? La prétention? Le professeur peut partager la même mentalité où il n’encourage pas le progrès des élèves par la joie. Les vrais maîtres et gourous voient à travers nous, ils comprennent les obstacles que nous crééons pour nous-mêmes et ils ont la capacité d’arrêter le film que nous sommes en train de regarder.

Yves Casati, un de mes professeurs de danse classique, a une présence tellement impressionnante que je me sens immédiatement plus légère en le voyant. Il apparaît et la danse commence à l’intérieur de moi. Je peux sentir une expension et une nouvelle organisation dans mon énergie. Au début du cours, maître Casati nous dit de regarder notre main avec amour et de la bouger avec amour. Ceci ne veut absolument pas dire qu’il faille prétendre cet amour, nous devons le trouver en nous pour de vrai. Sans l’amour, pourquoi danserions-nous? Pourquoi répéterions-nous des pas si nous sentons rien? “Montrez votre amour!”, il nous rappelle.

Quand il n’y a pas de joie, le corps est tendu et lourd et nous devenons ses prisonniers. Lorsque nous pratiquons avec beaucoup d’effort, il n’y a pas d’amour. Lorsque nous pratiquons avec de l’amour, il n’y a pratiquement pas d’effort. Cela est vrai en yoga, en danse, en presque tout ce qu’on fait. Quand il y a une joie profonde et une liberté en nous, notre corps est porté par cette joie et il peut s’exprimer dune façon naturelle. Là, l’effort devient superflu, car l’énergie elle-même nous fait faire des miracles. Ce que je trouve personnellement fabuleux, c’est qu’à chaque fois que je sors d’un cours de danse, je suis transformée, je suis une nouvelle personne. Je suis quelque chose de plus que je n’étais avant la classe.

Les meilleurs professeurs pour moi, ce sont ceux qui ont de l’amour. Ceux qui aiment la vie et qui veulent transmettre cet amour aux autres. Que ce soit à travers la peinture, la danse ou le yoga, ça n’a pas d’importance, mais sans amour et liberté rien n’a vraiment d’importance. Quand nous trouvons la joie et l’amour, notre pratique n’est que de la joie et de l’amour. Nous devons apprendre à nous aimer et à l’exprimer. À trouver de nouvelles possibilités et à les embrasser. La danse pour moi est avant tout le moment de montrer combien j’aime la vie. La pratique du yoga m’aide à maintenir ouvert tous les canaux pour exprimer cet amour pleinement.

RAKKAUDEN OPETTELUA

Löysin Pariisista oman maanpäällisen paratiisini. Kaiken muun autuuden ohella, Pariisi on minulle myös tanssiparatiisi. Kaupungin dynaamisuus ja kauneus toki heijastuvat myös tanssituntien tunnelmiin, mutta omat taivaita hipovat olotilani luen suurimmaksi osaksi fantastisten opettajieni ansioksi. Heidän jokaisen läsnäolo on sähköistä ja sähköistävää. Heidän sisäisen vapautensa suuruus koskettaa minua syvästi ja herättää minussa valtavan rakkauden.

Tanssimaestroilla on tanssin piirissä sama rooli kuin guruilla joogassa. He näyttävät meille todellisen potentiaalimme. Tekemällä meistä läpinäkyviä he saavat meissä aikaan muutoksen ja sielumme kukoistamaan. Tanssitunneilla tapaa toisinaan tanssijoita, jotka ovat jatkuvassa itsekritiikin tilassa. He näkevät mielessään kuvan ideaaliminästään ja se tekee heistä jännittyneitä ja onnettomia. He eivät eläkään kehoaan, vaan tätä kuvaa. Joogan parissakin näkee monesti äreitä ilmeitä, kilpailuhenkistä mieltä, jännittyneitä kehoja ja ylipäätään vakavia ihmisiä. Minusta tuntuu, että silloin ihmiset ovat eksyksissä harjoituksensa kanssa. Jos emme rakasta itseämme, mitä jää jäljelle? Itsetyytyväisyys ehkä. Opettaja voi olla ihan samassa maailmassa, kritisoida ja olla tiukka sen sijaan että olisi rakastava ja antaisi oppilaiden kasvaa ilon kautta. Todelliset mestarit näkevät lävitsemme ja havaitsevat ne esteet, joita itse luomme tiellemme. Heillä on myös kyky pysäyttää mielessämme pyörivä filminauha.

Erään suosikkibalettiopettajani, Yves Casatin, läsnäolo saa minut välittömästi tuntemaan itseni kevyemmäksi. Kun hän ilmestyy paikalle, tunnen tanssin alkavan sisälläni. Energia laajenee ja ojentuu uudella tavalla kehossani. Aina tuntien alussa Maestro Casati muistuttaa meitä siitä, että varmasti seuraamme kättämme rakastavalla katseella ja liikutamme sitä rakkaudella. Se ei todellakaan tarkoita rakkauden esittämistä, vaan aidon tunteen täytyy löytyä sisältämme. Ilman rakkautta, miksi edes tanssisimme? Miksi toistelisimme liikkeitä, jos emme tunne mitään? “Näyttäkää rakkautenne”, hän vaatii.

Kun meistä puuttuu ilo, keho on jäykkä ja raskas ja meistä tulee sen vankeja. Kun harjoittelumme on ponnistelua, ei rakkaus pääse esiin. Ja kun taas harjoittelumme lähtee rakkaudesta, ponnistelua ei tarvita. Tämä pätee joogaan, tanssiin, oikeastaan kaikkeen. Kun sisällämme on syvä ilo ja vapaus, se kantaa kehoamme ja ilo puhuu sen kautta. Ponnistelulla ei ole enää mitään sijaa, koska pelkkä energiamme riittää ihmeiden aikaansaamiseen. Henkilökohtaisesti koen, että on käsittämätöntä miten jokaisen tanssitunnin jälkeen olen uusi ihminen. Olen aina enemmän kuin mitä olin ennen tuntia.

Minulle parhaat opettajat ovat niitä, jotka rakastavat. Niitä, jotka rakastavat elämää ja haluavat jakaa sitä muille. Sillä mitä opetetaan, ei ole niin väliä, mutta taas ilman rakkautta ja vapautta millään ei oikeastaan ole väliä. Kun löydämme rakkauden ja ilon, harjoittelumme on rakkautta ja iloa. On tärkeää oppia rakastamaan itseään ja löytää sen ilmaisemiselle kanavia. Löytää uusia mahdollisuuksia ja ottaa ne vastan omassa elämässä. Minulle tanssi on se minkä kautta voin ilmaista väkevimmin rakkauteni elämää kohtaan. Joogaharjoittelu pitää kanavani auki siten, että rakkauden kokonaisvaltainen ilmaiseminen on mahdollista.

11948184_10206181225722766_551149221_n

Behind this door – love. ❤

BUILDING NEW BRIDGES

Many people grow in sensitivity when they start to practice yoga. Other people’s negativity becomes clearly visible, noticeable and quickly unbearable. Some say the remedy is to leave the negative people behind you. I’ve never wanted just to walk away without first understanding the negative emotions some people “make” me feel. I see the opportunity to ask myself why am I retreating or defending myself. Why is my energy shrinking? I feel the yoga practice has given me a magnificent tool to distinguish what happens originally in me and what is my body’s reaction to someone else’s energy. More I’ve come to understand the responses of my body, more my spontaneous neural response has changed. As I don’t allow myself to escape any negative situation emotionally, my energy is calming down in many different kind of situations it used to shut down. I can even often feel it creates a bond to unite with others, also with those who are being aggressive. Life flows on in all of us to become love again if we don’t mentally control it.

Usually we understand our fellow beings through the understanding we have gained of ourselves. Through my personal emotional rollercoasters it’s been quite easy for me to identify with a great variety of other people’s feelings. Some years ago however I was in a situation where I felt my emotional flexibility wasn’t enough. A few people expressed their hatred towards me together with a suprisingly great power. Their behaviour was harsh, destructive and evil. First I tried to understand why I was such a terrible person in their eyes and what made them want to express their hatred with such a huge amount of energy. Then I stopped asking myself these questions. I saw it was about their projections, their inner world. Their long shadow transformed everything into perversion. I was puzzled for a long time by being the object of these people’s hatred, because I really couldn’t identify with that. Even if I’ve been angry and bitter in my life, I never wanted to hurt someone so systematically and with such perseverance they did.

A friend of mine was once contemplating on that situation. What could be behind such incredible hatred? Her conclusion was: nothing but huge love. Of course! Nobody hates anybody with such rage without being first emotionally attached to the other. The power of truth of her words left me speechless. Afterwords I asked myself why I couldn’t see this love myself straight away. Seeing their love through the hate, the situation was easier to digest, easier to forgive and to let go. We all are love in our innermost being. When we don’t know how to express it, it takes another form – even hatred. To be the object of hate is never easy and that’s why we often run away from these difficult feelings. It would be so comfortable to judge the other, the hater, and not to go through our own feelings. Those who are propelled by hate give us a great opportunity to grow, if we accept to stop and to listen to what’s going inside us.

It’s sometimes so hard to connect with the luminous layer of ourselves. In theory it’s so simple, but the negative way of feeling still often takes hold on us. The love is higher energy than hatred and to be love demands bigger energy than hatred. Hate is blindness, hate is weakness. That’s why it’s important to practice yoga. We need energy to be stronger in love. With the fresh, daily renewed energy we can be patient when we are faced to other people’s negativity. The bigger the shadow the other has, the bigger the light we need. But it’s not about the light of the intellect, it’s about the light of the heart. When we accept to feel the hate of someone else’s deep in our heart, we can surrender to it and see how the pain is gradually transformed into freedom.

Personnally it was important for me not to close my heart before these people’s hate. As I saw the light in the end of the tunnel, I focused on that. We shouldn’t ever give up love when somebody hates us! The hate is such big negative power that contributes to the cultivation of our own heart: we need to find a stronger light. The meaning of the daily practice is the movement and fluidity of the energy. No emotion gets stuck. It’s not enough to mentally resolve the conflicts, we need to purify our heart. When we have gone through this process of purification, we can choose freely. We can ask ourselves whether or not we want to keep conflictual people in our lives. Do we continuously want to work with the negativity of someone or be freed from it? 🙄 Probably we want to build new bridges towards new people?

À RECONSTRUIRE?

Pour la plupart du temps, lorsque les gens se mettent à pratiquer le yoga avec dévouement, au bout d’un certain temps, ils acquièront une grande sensibilité. C’est surtout la négativité chez les autres qui devient facilement repérable et vite intolérable. Il y en a qui disent que le remède serait d’ignorer les gens négatifs. Personnellement, avant de tourner la page, j’ai toujours souhaité d’abord comprendre les émotions négatives suscitées en moi par quelqu’un d’autre. Dans ces situations, j’ai vu une opportunité de concevoir pourquoi je me défends, pourquoi mon énergie diminue. La pratique du yoga nous dote d’un outil indispensable pour discerner entre ce qui se passe initialement en nous-mêmes et la réponse de notre corps énergétique à l’énergie de quelqu’un d’autre. Plus j’ai été capable de saisir les réponses de mon corps et plus je les ai vécues en tant que telles, plus la réponse spontanée neurale a changé – en mieux. Comme je ne me permets pas d’échapper émotionnellement à des situations déplaisantes, aujourd’hui mon énergie se calme dans beaucoup de situations différentes là où avant elle avait tendance à faire demi-tour ou à s’arrêter. Je peux sentir qu’elle crée parfois des connections même vers les gens aggressifs presque sans aucun effort de ma part. La vie continue son chemin pour se réinstaller dans l’état d’amour si nous la contrôlons pas mentalement.

En général, nous pouvons comprendre les autres autant que nous nous comprenons nous-mêmes. À cause des turbulences émotionnelles personnelles persistantes dans la vie, il m’a été relativement facile de m’identifier à une grande variété de sentiments humains chez les autres. Mais il y a quelques années, je me suis trouvée dans une situation qui me dépassait complètement. Ma flexibilité émotionnelle était insuffisante. Trois personnes ont exprimé leur haine à mon égard avec une violence inouïe pour moi. Leur comportement était méchant et destructif. Au début, je voulais comprendre pourquoi, à leurs yeux, j’étais une personne tellement terrible et détestable et pourquoi ils exprimaient leur haine avec autant de dynamisme. Et puis, à un moment donné, je me suis arrêtée de me poser des questions voyant qu’il s’agissaient de leurs projections plutôt tordues. Leur ombre transformait tout en perversion. J’étais longtemps abattue, abasourdie d’être un objet de haine. Même si dans ma vie, j’ai bien sûr été en colère, j’ai été amère, je n’ai jamais voulu systématiquement blesser quelqu’un, en plus avec une persévérance impressionante dont ces gens-là faisaient preuve.

Un jour une amie contemplait cette situation. Qu’est-ce qui pourrait mobiliser une telle haine? La conlusion qu’elle en tirait était la suivante: Rien d’autre qu’un amour fou! Et bien sûr, c’était ça. Personne ne peut haïr quelqu’un d’autre avec autant de rage sans avoir d’abord un attachement émotionnel autre que la haine. Devant ces paroles vraies, je suis restée bouche bée. Après, je me suis posé la question de savoir pourquoi j’avais été incapable de reconnaître cet amour moi-même. Quand j’ai pu voir l’amour derrière leur haine, la situation a été beaucoup plus facile à digérer, à pardonner. Notre essence est l’amour. Si nous savons pas l’exprimer directement, purement, cet amour prend n’importe quelle forme, même la haine. Il n’est jamais facile d’être haï et c’est pour ça qu’on a envie d’échapper à ces situations – surtout qu’il est tellement facile de juger une personne haineuse et ne pas se questionner du tout. Mais ceux qui se nourissent de négativité nous donnent vraiment une opportunité de grandir notre amour si nous acceptons de nous mettre à l’écoute de nous-mêmes.

Parfois il est difficile de se connecter avec la lumière que nous portons tous. En théorie, c’est très simple. Mais comme l’amour est une énergie beaucoup plus dense et élevée que la haine, il requiert un effort beaucoup plus important. La haine est aveuglement, elle est synonyme de faiblesse. C’est une des raisons pour laquelle nous pratiquons le yoga. Nous avons besoin d’énergie pour être ancrés dans l’amour. Avec une énergie fraîche, renouvelée quotidiennement, nous pouvons rester patients face à la négativité des autres. Plus la haine de l’autre est aiguë, plus notre lumière doit grandir. Il ne s’agit pas de lumière de l’intellect, il s’agit de lumière du cœur. Lorsque nous acceptons de recevoir la haine de quelqu’un dans notre cœur, nous pouvons voir comment la peine que nous éprouvons se transforme petit à petit en une énergie complètement libre.

Personnellement, il était très important pour moi de ne pas fermer mon cœur devant cette haine. Je fixais la lumière au bout du tunnel. Nous sommes censés ne jamais laisser tomber l’amour. La haine de l’autre est une force qui peut contribuer à la sublimation de notre propre cœur: nous devons trouver une force encore plus grande et il n’y a que l’amour qui puisse vaincre la haine. La signification d’une pratique quotidienne est le mouvement et la fluidité de notre énergie. Elle ne s’arrête pas à une émotion. Je suis convaincue qu’il n’est pas suffisant de résoudre les conflits au niveau mental, il faut toujours faire le travail au niveau du cœur. Quand nous aurons fini le processus de la purification, nous pouvons choisir différemment. Au lieu de prendre une décision à la hâte et sous l’emprise d’une émotion négative, nous serons sereins et libres de choisir. Nous pouvons nous demander si nous voulons encore fréquenter les gens conflictuels. Avons-nous la volonté de travailler constamment la négativité de quelqu’un d’autre? Peut-être voulons-nous constuire de nouveaux liens avec des gens moins exigeants? 🙄

SILTOJA

Joogaharjoittelun aloittamisen jälkeen monille käy kuten minullekin. Muiden ihmisten negatiivisuus alkaa tuntua pahemmalta. Sen myös havaitsee herkemmin kuin aikaisemmin. Jotkut tarjoavat tähän lääkkeeksi uutta suuntaa: jätä taaksesi negatiiviset ihmiset. Itse en ole halunnut sulkea ovia ymmärtämättä sitä mikä aiheuttaa itsessäni negatiivisen tunteen tai miksi koen jonkun tilanteen niin, että kutistun, puolustaudun tai vetäydyn. Joogaharjoittelusta olen saanut hienompaa erottelukykyä siihen mikä alunperin tapahtuu minussa itsessäni ja mikä kumpuaa reaktiona toisen ihmisen energiaan. Mitä enemmän olen ymmärtänyt ja elänyt läpi oman kehoni vastauksia, sitä enemmän myös spontaani kehollinen suhtautumiseni on muuttunut. Kun en tietoisesti torju mitään, energia ei vetäydy. Se pysyy ponnistelematta rauhallisena monessa tilanteessa ja usein myös itsestään alkaa ojentautua rakentavasti ja ihmisiä yhdistävästi – kuten elämä meissä kaikissa toimii, kun mieli ei sitä kontrolloi.

Yleensä me kaikki kai ymmärrämme kanssaihmisiämme itsemme kautta ja juuri sen verran kuin itseämmekin. Omien tunnevuoristoratojeni kautta minulle on ollut aina suhteellisen mutkatonta samastua kanssaihmisten monenkirjaviin tunteisiin. Joitakin vuosia sitten olin kuitenkin tilanteessa, jossa siihen asti tallaamastani tunnemaastosta ei ollut juurikaan apua. Muutama ihminen nousi yhteistuumin ja -voimin minua vastaan. Jonkin aikaa vaivasin päätäni sillä miksi olin heidän mielestään vihattava ihminen ja yritin ymmärtää mikä sai heidät laittamaan minun vihaamiseeni moisen energiamäärän. Jossain vaiheessa lopetin miettimisen. Tajusin toki, että se oli heidän projisointiaan, heidän vihansa värittämää mielenmaisemaa. Mielen vääristymät ja niistä kumpuavat tunteetkin ymmärsin hetken tilannetta katseltuani, mutta heidän toimintaansa minun oli silti mahdotonta samastua. Koin sen toisaalta sairaaksi, mutta ennen muuta tavattoman ilkeäksi. Vaikka olen toki ollut elämässäni kiukkuinen, vihainen ja katkerakin, omat tunteeni eivät ole koskaan saaneet minua systemaattisesti ja pitkäjännitteisesti toimimaan jotain toista ihmistä vastaan. Vihan kohteeksi joutuminen jäi askarruttamaan minua pidemmäksi aikaa.

Eräs ystäväni maisteli tätä tilannetta joskus ja tuumi mitä ihmettä noin suuren vihan takana voi olla. Päätelmä oli tämä: Mitäpä muuta kuin valtava rakkaus! Kukaan ei voi vihata ketään moisella raivokkuudella, ellei ensin ole kokenut suurta kiintymystä ja omistamisenhalua. Hänen näkemyksensä pysäytti minut totuusvoimallaan. Jälkikäteen ihmettelin miten en voinut itse nähdä heti tätä rakkautta. Katsoin vain vihaa ja heidän tarvettaan purkaa sitä minuun. Rakkauden näkemisen kautta näiden ihmisten negatiivisuuden takaa pääsi pilkistämään syvempi tunne. Kaikkihan olemme todelliselta olemukseltamme rakkautta ja jos emme sitä osaa suoraan ilmaista, se löytää kummallisia tapoja olla olemassa. Joskus se kieroutuu jopa vihaksi. Toisen ihmisen viha ei ole kenellekään helppoa ottaa vastaan, koska se sattuu ja niinpä helposti torjummekin näin vaikeat tunteet. On helppoa tuomita toinen ja jättää tunteet käsittelemättä, kun toinen on “syyllinen”. Jos suostumme pysähtymään ja kuuntelemaan mitä meissä tapahtuu, negatiivisuudesta voimansa ammentavat kanssaihmiset tarjoavat meille kallisarvoisen tilaisuuden kasvaa.

Näistä kokemuksista päädyin pohtimaan miksi meille onkin usein niin vaikeaa kääntää eri tilanteissa valon puoli esiin. Teoriassa se on niin yksinkertaista, mutta negativiinen tapa kokea pitää joskus meitä otteessaan. Ehkä siitä syystä, että valo tarvitsee suuremman energian kuin viha? Viha on yhtäältä sokeutta ja toisaalta heikkoutta. Siksi joogaharjoitus on tärkeä. Sen kirkastamalla ja voimistamalla energialla uskallamme kohdata raskaita energioita ja jaksamme odottaa valon esiinnousua itsessämme myös vihaa kohdatessamme. Mitä suuremman varjon kohtaamme, sitä suurempi valo meidän tulee löytää itsestämme. Kyse ei kuitenkaan ole järjen valosta, vaan hengen. Kun henkisesti tulee pimeyden ja vihan koskettamaksi, kun kokee jonkun vihan sydänjuurissa asti, saa nähdä miten sille antautumalla sydämen tuska hitaasti muuttuu vapaudeksi.

Koskaan ei pidä lannistua muiden pimeyden edessä. Päinvastoin se on tilaisuus, joka kannattaa ottaa vastaan. Sen avulla voimme jalostaa itseämme ja löytää oikeasti jotain itseämme häikäisevää ja todellisen minuutemme voimaa. Itselleni oli tärkeää uskaltaa olla sulkematta sydäntäni näiden ihmisten vihalta ja mennä tunnelin päähän asti vihattuna, sydän seivästettynä. Joogaharjoituksen merkitys on siinä, että sen avulla energiaa liikutetaan päivittäin ja näin estetään tunnetukkeutumat. Konfliktitilanteissa ei asioiden läpikäyminen mielen tasolla riitä. Vasta kun sydän on työstänyt negatiivisen energian, voi valita seuraavat askeleensa vapaalta pohjalta. Sitten voimme kysyä haluammeko pitää elämässämme ihmisiä, jotka syövät energiaamme tai vaativat meiltä jatkuvasti tällaista puhdistustyötä. 🙄 Ehkä rakennamme uusia siltoja uusia ihmisiä kohti?

2014-09-16 14.50.45