A FASCINATING TRIO

AHIMSĀ 🟢 SATYA 🟢 ŚAUCA

In my yoga training that just ended the participants put forth some yoga philosophical topics they had been reflecting on and some questions about the state of awareness in the asana practice.

The first question was asked by Jenni. During the training she had concluded that I give the energy level the priority over the physical body when I adjust asanas. She wanted to be sure that she had understood me right. I first answered by admitting that that’s how I behave. But then I corrected my words by saying that everything always depends on the context. 

Usually when yoga practitioners practice asanas as if they were doing some sports, which means that they put a lot of effort both in the movement and the immobility of the asana, they can’t feel the energy level of their bodies. The power of the physical body overrules it. Whereas if you approach the practice through the energy level, you have a bigger field and a different awareness and you can do a much more subtle practice. You can listen to your different bodies. Therefore, if from this starting point you realize your body needs more energy, power or movement, you can add more energy to it. But it doesn’t work the other way around. 

As a yoga teacher and facilitator I have the same approach. I connect to the student in a bigger field to feel the whole. I listen to this to understand if our ”intentions” can connect too. If we are one on the energy level, it’s easy to bring the awareness to another element, i.e. to the reality of the physical body. When you are aware of these different fields, you can really support the student’s practice. For example, if the student has a very errant mind and her/his body feels unrooted, it’s essential to give rootedness with your own physical presence and clear touch. But if the student is very physical, it can be justified to have a lighter and more energetic presence to tune her/him to feel more than just the physicality and in a more sensitive and open way.

To teach yoga and to guide the students are both this kind of listening to me: Do we share the same awareness? Where are we? Are we on the physical, energetical, emotional, mental or spiritual level or on all of these? I can feel if the student is missing the awareness of one of these ”bodies”.  My response to the student’s unaware parts come from the level the lack of awareness is manifesting. I could give an imaginary example. If the student is emotionally restless, the antidote to this from the teacher’s part is to be at the same time peacefully in her/his own body and in this emotional field to recognize the emotions. 

Another student in this training, Emma, had been contemplating the principle of purity and cleanliness, śauca. She shared her insights of how śauca often comes close to the principle of non-violence, ahimsā. We talked about this for a while how ahimsā is also purity of thought and action. So, indeed, śauca and ahimsā are very close to each other. 

And then one student, Viivi, told us how she had had challenges to keep herself to ahimsā with a neighbor who had been treated her badly. This was the moment I could bring all these topics together. All these principles of yama and niyama are expressed as energies in and around the body. Therefore ahimsā is also about energy. It’s a certain kind of prāna. That means it’s not a fixed concept, but very vivid attitude, very vivid energy which adapts to the life’s situations. You shouldn’t’ think that someone who is committed to ahimsā, never gets angry or never says anything against to anybody. On the contrary! Namely ahimsā means that you protect your boundaries, you don’t make yourself suffer! Sometimes we meet people who don’t respect what we say when we say it in a friendly way. We need to put more energy to make this person understand where the boundaries lie.

I believe that one misunderstanding in interpreting the yoga philosophy’s prescriptions on how to behave, is that you can’t use your power. I’ve seen a lot of how some yoga practitioners try to control their real feelings and energies in the fear of not following the yoga principles. Aggression as energy can be used in a constructive way. Because pure aggression is pure. It doesn’t harm anybody. It purifies the air and the situation. There’s no hatred, attack or destruction. And that’s why no hatred is left after the situation either. 

If you try to hide your real feelings, if you try to be nice and understanding in front of some injustice, that’s when you’re not respecting the yogic principles, such as ahimsā, satya and śauca. Yoga doesn’t mean you deny yourself and you try to be something you’re not. Yoga means Life with a capital letter. We practice yoga on the energy level to be able to response to life with the most adequate energy. All energies are good when they are pure.

VAIKUTTAVA TRIO – AHIMSĀ 🟢 SATYA 🟢 ŚAUCA

Hetki sitten päättyneen joogakoulutuksen viimeisellä kerralla osallistujat ottivat poreilevasti esille sekä erilaisiin tietoisuudentiloihin liittyviä asanakysymyksiä että joogafilosofisia aiheita, joita olivat itsekseen pohtineet. 

Jenni oli tullut siihen johtopäätökseen, että minä avustan asanaharjoituksessa lähinnä energiatasolla. Hän halusi varmistua, onko niin, että energiataso on prioriteettini. Kyllähän se oikeastaan näin on, mutta asiaa hetken pohdittuani vastasin, että kaikki riippuu aina tilanteesta.

Yleensä on niin, että jos ihminen tekee asanaharjoitusta urheillen eli fyysisesti ponnistellen sekä liikkeiden että asanan liikkumattomuuden aikana, häneltä jää kokematta kehon energiataso. Se peittyy voimankäytön alle. Kun taas, jos harjoitusta ja itseään lähestyy energiatason kautta, on saman tien laajemmassa kentässä ja tietoisuudessa ja voi harjoitusta tehdä selkeästi kuuntelevammin. Jos sitten havaitsee, että keho tarvitsee enemmän energiaa, voimaa tai liikettä, sitä on helppo siihen lisätä. Toisinpäin se ei onnistu.

Ohjaajana toimin samoin säädöin. Lähestyn oppilasta isommassa kentässä ja tunnen ensin kokonaisuuden. Tunnustelen yhdistyvätkö meidän ”aikeet”. Jos energiatasolla yhteys on, on vaivatonta siirtyä toiseen elementtiin eli fyysisen kehon todellisuuteen. Useammassa eri kentässä työskennellessään voi myös oikeasti tukea oppilaan tekemistä. Jos esimerkiksi oppilas on jotenkin pää pilvissä ja juureton, on olennaista tuoda fyysistä juurevuutta omalla kehollisella läsnäololla sekä tuntuvalla kosketuksella. Mutta sitten taas, jos oppilas on hyvin fyysinen, voi erilainen, kevyempi ja energeettinen läsnäolo, virittää häntä tuntemaan joko muuta kuin pelkän fyysisen olemuksen tai sitten ylipäätään herkemmin ja laajemmin. 

Joogan opettaminen ja ohjaaminen ovatkin minulle juuri tällaista kuuntelua: missä tietoisuudentilassa olen oppilaan kanssa? Olemmeko fyysisessä, energeettisessä, emotionaalisessa, mentaalisessa, spirituaalisessa kentässä vai kaikissa näissä yhdessä? Tunnen, kun oppilaalta puutuu yhteys johonkin näistä “kehoista”. Myös ohjaus oppilaan kehojen tiedostamattomiin kohtiin tulevat juuri sen kehon tietoisuuden tasolta, jossa tiedostamattomuus ilmenee. Esimerkkinä tästä voisi olla tilanne, jossa oppilas on tunnetasolla levoton. Siihen vastalääke on olla ohjaajana rauhassa omassa kehossaan, ja samaan aikaan siinä energiakentässä, jossa emootiot liikkuvat, jotta ne voi tunnistaa. 

Toinen osallistuja, Emma, oli miettinyt puhtautta eli śaucaa ja miten lähelle se lopulta tulee ahimsāa (elämän kunnioittamista). Puhuimme siitä, miten nimenomaan ajatuksen ja teon puhtaus on ahimsāa. Toki myös fyysisen kehon puhdistaminen ja puhtaus liittyvät läheisesti ahimsāan, koska itsestämme huolehtiminen on elämästä huolehtimista.

Kolmas osallistuja, Viivi, taas kertoi haasteesta pysyä ahimsāssa tietyissä tilanteissa. Hän oli halunnut noudattaa ahimsāa suhteessa naapuriinsa, joka oli jo pitkään käyttäytynyt törkeästi. Otin tästä kiinni ja jatkoin ajatusta energiatason asiana, miten yama- ja niyama-periaatteet ovat erilaisia energian ilmentymiä. Nimittäin ahimsākaan ei ole mikään kiinteä käsite, vaan aina elävä tietoisuus, asenne ja elävä energia ja siten eläviin tilanteisiin mukautuva. Siksi ei pidä ajatella, että ahimsāa noudattava ihminen ei koskaan suuttuisi tai sanoisi kenellekään vastaan. Päinvastoin! Nimittäin ahimsā-periaate sulkee sisäänsä tietenkin myös jokaisen itsensä ja niinpä meidän pitää pitää puoliamme ja kunnioittaa rajojamme. Joskus vastassa voi olla ihminen, jolle ei riitä se, että sanoo ystävällisesti. Laitamme ponnekkuutta mukaan sen verran, mitä tarvitaan, jotta tilanne tulee tasapainoon. 

Uskon, että yksi väärinkäsitys joogafilosofian käyttäytymiseen liittyvien käsitteiden tulkinnassa onkin se, ettei ihminen voisi hyödyntää aggressiota eli omaa voimaansa. Olennaista on se, että aggressio käytetään rakentavassa tarkoituksessa. Olen kyllä nähnyt sitä, miten joogaajat yrittävät pidättää todellisia tunteitaan ja energioitaan siinä pelossa, että he eivät sitten enää eläisikään näiden periaatteiden mukaan. Kuitenkin puhdas aggressio on puhdasta. Se ei vahingoita ketään. Se puhdistaa ilman ja tilanteen. Se syntyy vastaukseksi johonkin energiaan. Siinä ei ole vihaa. Näin se ei myöskään jätä jälkeensä mitään pahaa. 

Jos yrität peittää todelliset tunteesi, jos yrität olla kiva ja ymmärtävä loputtomiin jonkun epäoikeudenmukaisuuden suhteen, silloin vasta rikotkin erilaisia joogan periaatteita, kuten ahimsāa, satyaa ja śaucaa. Joogassa ei ole kyse siitä, että kieltää itsensä ja yrittää olla muuta kuin on. Jooga on Elämää isolla e:llä, eikä elämän kieltämistä meissä tai muissa. Harjoittelemme asanoitakin energiatasolla voidaksemme vastata elämään oikealla energialla. Mikä tahansa energia on hyvää, kun se on puhdasta.

Moving into immobility

Nowadays when people talk about yoga, they usually refer to the asana practice. The physical yoga practice has become synonym to ’yoga’. However yoga is an enormous and diverse spiritual heritage that has been carried to us through many centuries. Today it’s also common to see Patanjali’s Yoga Sutra extended to cover the asana practice even if he didn’t say anything about it. He mentions asana though, but from another perspective. Asana is the position and the state of the body in meditation.

For Patanjali the meaning of the asana (the only one = seated position) is to give the meditator stability and comfort in regard to meditation or even more precisely, in regard to samadhi. Without these qualities together the deepening of the meditation is not possible. In addition to this combination of relaxed and dynamic state the immobility is essential. Patanjali doesn’t mention the immobility, but it becomes very clear from the sutras talking about breath and prana and how they become even. This can happen only when the body is completely still.

The asana practice is a great way to adapt the body to sitting which is necessary in meditation. The asanas function the best when they feel comfortable and like they are yours, not something you accomplish. You are relatively relaxed and energetic at the same time. There’s no reason to force your body to remain immobile, because then you mind is in a controlling mood and your body becomes rigid. The same qualities are important in the asana practice as in the meditation.

When you watch beginner practitioners, their bodies have quite much of different little movements. You can also detect the discrepancy in the awareness: when one body part is moving, another one is easily forgotten. The body has these movements, because it’s not yet in balance. Due to tension and some sluggish parts of the body, the body’s protesting the asana. When a practitioner has a long way behind him/her, it means solid connections between different parts of the body and a dynamic harmony in the body. The practitioner becomes naturally still having a very vivid and energetic body.

What should a beginner prioritize in the asana practice? The task of a beginner is to listen to the body. What does it tell? What does it like and what does it not like? How does it protest? The most precious quality for a beginner is to be open and aware. Not to do so much not to silence the body’s messages. The body knows how to do it, it’s looking for a harmonious state. The beginners might want to try to do something else that what the body naturally does. The role and the importance of the yoga teacher is to bring some magical meaning in ease and effortlessness for a Western mind looking for an obstacle to fight with. The beginner also feels the balance when the movements have ceased. The natural immobility is a sign of a harmonious nervous system in a peaceful body.

IMMOBILITÉ DANS L’ASANA

Aujourd’hui quand les gens parlent du yoga, ils réfèrent souvent à la pratique des asanas. La pratique physique du yoga est devenue synonyme au yoga qui en réalité est un packet inépuisable d’expériences spirituelles transporté jusqu’à nous à travers des centaines d’années et même plus. Ce qui est étonnant à mon avis, c’est comment dans certaines situations, le Yoga Sutra de Patanjali a été étendu pour couvrir aussi la pratique des asanas, même si le texte n’en parle absolument pas. Le Yoga Sutra mentionne l’asana en tant que la position du corps et l’état de celui-ci dans la méditation.

Pour Patanjali la signification de l’asana (la seule = l’assise) est dans ce en quoi elle donne la stabilité et l’aise pour la méditation, ou encore plus précisément, pour le samadhi. Sans ces qualités ensemble, l’approfondissement de la méditation n’est pas possible. À la combination d’un état stable et aisé s’ajoute l’importance de l’immobilité dynamique. Patanjali ne parle pas de l’immobilité, mais cela devient très clair par certains sutras parlant de la respiration et du prana qui s’immobilisent. Cela peut arriver seulement quand le corps est complètement immobile.

La pratique des asanas est un très bon moyen d’adapter le corps à l’assise, qui sera nécessaire dans la méditation. Les asanas de leur part fonctionnent quand on se sent bien dedans et quand on sent comme si elles faisaient partie de nous au lieu d’être quelque chose à accomplir. Le pratiquant est relativement détendu et énergétique en même temps. Il n’y a pas de raison de forcer le corps à rester immobile, car ça voudrait dire un mental qui contrôle et ça rendrait le corps rigide. Les qualités qui sont importantes dans la pratique des asanas le sont aussi dans la méditation.

Lorsqu’on regarde un débutant pratiquer des asanas, le corps a souvent pas mal de petits mouvements dû à des ajustements constants. On peut aussi percevoir l’incohérance dans la conscience: lorsqu’une partie du corps bouge, une autre en est oublié. Les mouvements sont le signe d’un déséquilibre. Le corps proteste les asanas par une tension ou bien par des parties léthargiques. Et le jour où un pratiquant de yoga aura un long chemin derrière lui, il y aura les connexions solides entres les différentes parties du corps et une harmonie dynamique dans le corps entier. Le pratiquant devient naturellement paisible tout en ayant un corps vif et énergétique.

À quoi devrait un débutant donner la priorité dans la pratique des asanas? La tâche d’un débutant, c’est surtout d’être à l’écoute du corps. Qu’est-ce qu’il révèle? Qu’est-ce qu’il aime et qu’est qu’il n’aime pas? Comment proteste-t-il et pourquoi? La qualité la plus précieuse pour le débutant, c’est de rester ouvert et conscient. Pas faire beaucoup pour ne pas taire les messages du corps. Le corps sait comment retrouver l’harmonie. Le débutant veut souvent faire plus que ce que le corps permet naturellement pour sentir quelque chose, comme un étirement. Le rôle d’un enseignant du yoga et d’apporter une signification magique dans l’aise et le non-effort au mental occidental cherchant un obstacle pour le vaincre. Le débutant sent l’équilibre lorsque les mouvements ont cessé. L’immobilité naturelle est un signe d’un système nerveux harmonieux dans un corps apaisé.

PAIKALLAAN

Nykyään, kun ihmiset puhuvat joogasta, he puhuvat itse asiassa useimmiten asanaharjoituksesta. Fyysisestä joogaharjoituksesta on tullut synonyymi joogalle, joka vuosisatojen ajan on kuljettanut ytimessään nimenomaan henkistä ja hengellistä perintöä. Tänä päivänä näkee myös joissain yhteyksissä Patanjalin joogasutra-tekstiä venytettävän kattamaan asanaharjoittelun. Patanjali ei kuitenkaan kuvaa asanaharjoittelua mitenkään, vaikka mainitsee asanan. Asanalla tarkoitetaan tuossa yhteydessä kehon asentoa ja olotilaa meditaatiotilassa.

Patanjalille asanan merkitys on siinä, että se antaa meditoijalle vakauden ja häiriöttömän olon nimenomaan meditaatiota ja vielä tarkemmin samadhia ajatellen. Ilman vakauden ja rentouden yhdistelmää meditaatioon syventyminen ei olekaan mahdollista. Näiden ominaisuuksien lisäksi olennaista asanassa on liikkumattomuus. Patanjali ei suoraan puhu tästä ominaisuudesta, mutta se käy ilmi monista yksittäisistä sutrista. Niissä kerrotaan hengityksen ja pranan tasaantumisesta ja nämä asiat voivat tapahtua vain kehon hiljentyessä kokonaan.

Asanaharjoitteluhan on mahdollisuus sopeuttaa keho istumiseen, joka on välttämätöntä meditaatiossa. Asanat kuitenkin toimivat parhaiten, kun ne tuntuvat omilta. Silloin ihminen on väistämättä suhteellisen rento ja samalla energinen. Liikkumattomuutta ei kannata pakottaa, sillä silloin mieli muuttuu kontrolloivaksi keho jäykäksi. Nämä meditaation laadulliset tekijät ovat luonnollisesti pyrkimyksenä myös asanaharjoittelussa.

Yleensä aloittelijoiden asanoissa näkyy paljon erilaista, pientä liikettä. Myös tietoisuudessa on sellaista hajontaa, että kun yhtä kehon kohtaa liikutetaan, niin toinen kohtaa jää varjoon, se jopa unohtuu. Erilaiset ja erikokoiset liikkeet ja liikehdinnät ovat merkkejä siitä, että keho ei vielä asetu tasapainoon. Se tavallaan vastustelee asanaan asettumista, koska siinä on erilaisia jännityksiä ja kohtia, jotka ovat pudonneet kokonaisuudesta pois. Sitten kun asanoita on tehty säännöllisesti ja niin kauan, että ne ovat rakentaneet jämäkät yhteydet eri kehon osien välille, alkaa tasainen olotila laskeutua koko kehoon. Ihminen muuttuu yhä liikkumattomammaksi kehon pysyessä silti hyvin elävänä.

Mille asioille aloittelijan olisi hyvä panna paino? Aloittelijan pitäisi antaa kehon kertoa asioita. Mikä sille sopii, mikä ei. Hänen pitäisi kuunnella, miksi se pistää hanttiin. Aloittelijalle kullanarvoisia ominaisuuksia on avoimuus ja tietoisuus. Mitä vähemmän suorittaa, sitä vähemmän estää kehon luonnollista liikettä. On hyvä oppia kuuntelemaan tarkkaan kehoaan ja antaa kaiken rakentua omalla painollaan. Silloin pysyy itsekin kärryillä sen suhteen, milloin keho alkaa olla tasapainossa. Se on tasapainossa, kun sen liikkeet ovat hiljentyneet. Aloittelijat saattavat kuitenkin haluta tehdä jotain muuta kuin mitä keho luonnostaan tekisi. Tässä onkin opettajan osuudella merkitystä. Hän voi taikoa jokaiseen harjoitukseen mielekkyyttä ilman länsimaiselle ihmiselle tyypillistä ponnistelua päämäärää kohti. Aloittelijakin tuntee tasapainon, kun kaikenlainen liike lakkaa. Luonnollinen liikkumattomuus on merkki tyynestä hermostosta tasapainoisessa kehossa.

Bliss in the breath

When people join an Ashtanga yoga beginner class what they first learn is things about their own breathing. They learn to give their breath a rhythm and then they try to synchronize it with their body movements. 

If the breathing still remains effortless, it’s a sign of balance. But whenever there’s an effort in synchronization, it shows the imbalances of one’s own breath. Some people realize their breath is constantly ahead of them and some others need to drag their breath to join the movement. In both cases this creates a certain anxiety, because there’s a lack of harmony in the wholeness of the system. The parts don’t function together. The breathing has lost its primacy.

In the long term the practice teaches us a lot about breathing. For example, how to adapt it effortlessly to all postures and different circumstances even if the breathing first feels challenging. One day everybody will face an asana which seems impossible to breathe in. And this is a very interesting moment!

Namely sometimes the breathing can conquer the mind. It’s not the mind anymore telling the breath how to do it. The mind is observing how the breathing goes. The mind watches how the breathing knows! The mind is stunned. 

These moments have always been moments of jubilation for me as a teacher. When once in a while you can feel someone really connecting to his or her own breathing. It’s like a homecoming and a grace at the same time. And from this connection emerges faith, an endless power and bliss. 

GRÂCE DANS LE SOUFFLE

Lorsque’un débutant prend ses premiers pas dans le yoga ashtanga, il apprend tout d’abord à respirer. Ou plus précisément, il apprend des choses sur sa respiration. La nouvelle conscience de la respiration émerge par le rythme que l’on donne à sa respiration et par la synchronisation avec les mouvements du corps. 

Si la respiration reste tranquille et sans effort même avec le mouvement, c’est une preuve d’une respiration équilibrée. Et dès qu’il y a un problème dans la synchronisation, ça veut dire qu’il y a un déséquilibre respiratoire ou énergétique et une faible capacité d’adaption.

Il y en a dont la respiration se précipite vers l’avant et il y en a pour qui la respiration ne fait que trainer et freiner. Dans tous les cas, il y a une anxiété due au manque de l’harmonie dans la totalité. Les parts ne fonctionnent pas ensemble. La respiration a perdu sa place prioritaire. 

La pratique des asanas persévérante nous apprend beaucoup sur la respiration. Elle nous apprend à adapter la respiration avec les asanas et les situations difficiles, même quand la respiration devient un peu dure. Il arrive un moment pour tout un chacun où on est face à une asana impossible. Impossible dans le sens où il est pas possible d’y respirer à l’aise. Et c’est là que tout commence!

Dans ces situations, il se peut que la respiration gagne sur le mental! Ce n’est plus donc le mental qui dit comment la respiration devrait se faire et qui le guide, mais le mental observe comment la respiration se déroule. La respiration sait! Le mental est époustouflé.

Pour moi, en tant qu’enseignante, ces moments sont des moments de réjouissance. C’est là que l’élève se connecte réellement avec sa respiration. C’est le retour à la source. C’est la grâce. Ce sont des moments qui donnent une foi à la vie, une force et un bonheur profond à la personne qui est train de le vivre. 

AUTUAITA HENGENVETOJA

Ashtangajoogan alkeiskurssille tullessaan ihminen oppii ensimmäisenä hengityksestään. Hengitystä aletaan ensin rytmittämään ja sitten synkronoimaan kehon liikkeiden kanssa. 

Jos hengitys pysyy liikkuessakin pinnistelemättömänä, se kertoo tasapainosesta hengityksestä. Milloin ikinä tahdistamisessa on ongelmaa, on se merkki hengityksemme epätasapainosta. Joillain hengitys pyrkii jatkuvasti edelle ja joillain toisilla se laahaa perässä. Molemmissa tapauksissa olo on hieman tukala, kun kokonaisuus ei löydä harmoniaa. Osat eivät toimi yhdessä. Hengitys on menettänyt ykkössijansa. 

Vuosien harjoittelu opettaa hengityksestä paljon. Se opettaa miten mukauttaa hengitys kaikkiin hankaliin asentoihin ja tilanteisiin, vaikka niissä hengitys vaikeutuukin. Jossain kohtaa jokaiselle kuitenkin tulee eteen asana, joka on mahdoton. Mahdoton ainakin siinä mielessä, että siinä voisi kunnolla hengittää. Ja silloin ollaan mielenkiintoisen äärellä!

Näissä kohdissa nimittäin voi käydä niin onnellisesti, että hengitys vie mieleltä voiton! Enää ei siis mieli kerro, miten hengitetään, vaan mieli havainnoi, miten hengitys menee. Mieli seuraa, miten hengitys tietää! Mieli on ihmeissään. 

Nämä hetket ovat olleet aina juhlahetkiä minulle opettajana. Kun joskus saa tuntea, että ihminen kohtaa hengityksensä. Löytää kotiin ja kokee armon! Tästä kokemuksesta nousee usko elämään, loputon voima ja syvä onni.  

When the body remembers

When I teach yoga, my aim is to guide my students deep inside of themselves. What does it mean when we go to the depths of our being? Not only we go deep in our body’s reality, but we also go back in time. We gradually move toward something that has always been there meeting also with the experiences that has come after. That’s why traveling in time helps us to reach the innocence we once were. 

Traveling back in time doesn’t mean surrendering to imagination, but into reality. This is usually possible only when you have practiced consciously with your body for years. It has become sensitive and stable due to patient, gentle and intelligent work. If you respect your body, it starts to remember and to tell its story whereas a forceful practice blocks everything in the body. 

The body is able to remember different experiences the mind has forgotten. That’s why our body can make us travel far away in our past, because all the remote experiences are still in the body. We can get back to the feeling of being pure and open-minded like a child and we can remember the experience of a physiological change or a transformation. That’s why we can also remember our birth, for example. Not with our minds, but with the body. The body is miraculous when it’s healthy.

But when the body starts to remember, it needs to be stable in its energies. Otherwise the feelings, moving energies and physiological memories can be overwhelming. You need to understand how to deal with the energies that try to achieve a new, better balance. That’s why a daily asana practice is necessary for your growth. It gives you understanding of the reality instead of your individual reality. When you can distinguish these two “realities”, you know how to guide yourself towards growth and balance.

LE CORPS SE SOUVIENT

Quand j’enseigne le yoga, mon but est de guider mes élèves dans leur propre profondeur.  Pour aller dans les profondeurs de soi-même non seulement nous nous installons dans les profondeurs des ressentis de notre corps, mais nous pouvons aussi remonter plus loin dans le temps. Peu à peu, nous nous approchons du cœur de notre être qui a toujours été là et nous faisons face à des expériences qui sont survenues après le début de notre vie. Le voyage dans le temps nous aide aussi à reconnaître en nous l’innocence que nous avons été. 

Il est essentiel de comprendre que nous ne voyageons pas dans l’imagination, mais dans la réalité. Ceci est possible seulement quand nous avons pratiqué consciemment avec le corps pendant des années. Le corps est devenu sensible et stable dû à un travail patient, doux et intelligent. Si vous respectez votre corps, il vous raconte son histoire. Et si vous pratiquez en forçant le corps, il se bloque et ne vous révèle pas grand chose. 

Le corps se souvient des expériences lointaines aussi quand le mental a oublié. C’est pour ça que le corps peut nous emmener très loin dans le passé, car il a toutes les expériences en lui. Nous pouvons nous souvenir de notre pureté originelle ou bien un changement physiologique dans le corps, comme la naissance, par exemple. Notre mental est incapable de s’en souvenir, mais notre corps ne l’est pas. Le corps est un miracle, surtout quand il est en bonne santé. 

Et quand vient le moment où le corps commence à se souvenir, il vaut mieux être énergétiquement stable. Sinon les émotions, les sensations, les énergies et les souvenirs physiologiques peuvent nous submerger. Nous devons savoir comment recevoir toutes ces informations, lorsque tout en nous est à la recherche d’un meilleur équilibre. C’est pour ça que la pratique quotidienne des asanas est indispensable pour la croissance spirituelle. Par la pratique, nous acquérons une compréhension de ce qu’est la réalité et de ce qu’est notre réalité individuelle. Lorsque nous pouvons distinguer les deux, nous savons aussi comment nous guider vers la croissance et l’équilibre. 

KUN KEHO ALKAA MUISTAA

Kun opetan joogaa, on tarkoituksenani johdattaa oppilaani heidän omaan syvyyteensä. Mitä se sitten tarkoittaa, kun menemme itsessämme syvemmälle? Emme pelkästään asetu syvälle kehomme todellisuuteen, vaan pääsemme myös ajassa taaksepäin. Menemme vähitellen sitä kohti, mikä meissä on aina ollut ja kohtaamme erilaisia kokemiamme asioita, jotka ovat tapahtuneet elämämme alun jälkeen. Siten ajassa matkaaminen auttaa meitä tuntemaan sen viattomuuden, joka joskus olimme. 

Emme silti matkusta mielikuvissa, vaan todellisuudessa. Tämä on yleensä mahdollista vain, kun ihminen on tehnyt tietoista kehollista harjoitusta vuosien ajan. Keho on tullut vakaaksi ja herkäksi kärsivällisen, lempeän ja viisaan työn ansiosta. Jos kunnioitat kehoasi, se alkaa muistaa ja se kertoo tarinaansa, kun taas jos harjoittelet voimaillen ja pinnistellen, keho menee tukkoon. 

Keho muistaa kokemukset, vaikka mieli olisi ne unohtanut. Siksi keho voi kuljettaa meidät vaikka kuinka kauas menneisyyteemme, koska kokemukset ovat edelleen siinä. Me voimme päästä takaisin siihen tunteeseen, kun olimme vielä puhtaita ja avoimia tai muistamme miten koimme jonkun muutoksen kehossamme, esimerkiksi syntymämme. Mielemme ei voi tätä muistaa, mutta kehomme voi. Keho on ihmeellinen silloin kun se on terve.

Kun keho sitten alkaa muistaa, sen tulisi olla energeettisesti vakaa. Muuten tunteet, tuntemukset, energiat ja fysiologiset muistumat voivat olla liikaa. Meidän täytyy tällöin ymmärtää, että kaikki meissä etsii uutta, parempaa tasapainoa. Päivittäinen asanaharjoitus on suorastaan välttämätön henkistä kasvua ajatellen. Siitä seuraa ymmärrys, mikä on todellisuus ja mikä on yksilöllisen mielemme todellisuus. Kun osaamme erottaa nämä kaksi, tiedämme, miten ohjata itseämme henkistä kasvua ja tasapainoa kohti. 

This is fear. 😵

I’ve faced many different fears with the help of my yoga practice. To end up with the conclusion that there are no different fears. There’s only fear. 

Nowadays when I have feelings of fear I watch how my mind tries to find a suitable threatening image or situation for it. Then I could say that I’m scared of a particular thing.

I guess we usually have a need to project our fear to something. We need our fear get a form. The form gives us safety. When you have courage to face the fear without any form, it’s first more scary. But when you’re ready to do so, the world doesn’t make you scared anymore. 

When we want to avoid our fears, we imagine they vanish. In reality we build our life around the fear and in relation to it which is a sure way to get more anxious. When we choose not to face our fear everything else is organized according to this choice. If we decide to live through our fear, the fear disappears and nothing of it is left inside of us.

The physical yoga practice in which you pay attention to your breath and your energy, gives you tools to observe your emotions on the energy level. For years I’ve been interested to see in myself what’s happening in my energy right now. When it shrinks, when it gets colder, when it feels thin or empty, when it kind of disappears, or loses connection, I feel scared. Nowadays I tell myself: This is fear. I don’t connect it to anything. I accept my fear, when it’s present. Then when it’s over, it’s over.

LA PEUR EN VISITE 😵

Grâce à ma pratique de yoga, j’ai pu faire face à de multiples peurs différentes. Pour finir avec la conclusion qu’il n’y a pas des peurs différentes. Il n’y a que la peur.

Aujourd’hui, quand je ressens de la peur, je je me rends compte comment mon mental cherche une image qui puisse aller avec ou une situation qui pourrait la justifier. Ça me permettrais de dire que j’ai peur d’une chose particulière.

J’ai l’impression qu’en général, nous avons besoin de projeter notre peur sur quelque chose. Nous voulons donner une forme à notre peur, car la forme nous donne une sécurité. Lorsque nous avons le courage de faire face à la peur sans aucune forme, ça fait d’abord encore plus peur. Mais arrive le moment où nous sommes prêts à l’affronter et c’est là, que le monde n’est plus menaçant du tout.

Lorsque nous évitons nos peurs, quelque chose en nous nous dit qu’on peut se débarrasser d’elles. En réalité, notre vie se construit en relation avec la peur et autour d’elle et fait grandir l’anxiété à l’intérieur de nous. Lorsque nos choix sont faits dans la peur, tout le reste s’organise selon. Par contre, au moment où nous pouvons faire face à la peur, et elle disparaît, et il n’en reste pas un grain en nous.

La pratique physique du yoga dans laquelle nous nous concentrons sur le souffle et l’énergie, nous donne un moyen d’observer les émotions au niveau énergétique. Des années, j’ai été intéressée de suivre ce qui se passe dans mon énergie dans le moment présent. Lorsqu’elle diminue, ou devient plus froide, ou plus vide, ou quand elle disparaît, qu’elle devient moins solide ou qu’elle perd la connexion avec le reste, j’ai peur. Je me dis: c’est ça la peur. Je ne la connecte à rien du tout. Quand elle est là, je l’accepte. Et puis, la peur s’en va.  

TÄMÄ ON PELKOA 😵

Joogaharjoittelun kautta olen käsitellyt paljon erilaisia pelkojani. Tullakseni siihen lopputulokseen, ettei ole erilaisia pelkoja. On vain pelkoa.

Nykyään jos pelkään, katson miten mieleni hakee siihen heti sopivan uhkakuvan tai tulkitsee käsillä olevan tilanteen. Sitten voisin todeta pelkääväni jotain tiettyä asiaa.

Usein meillä on tarve kohdistaa pelko johonkin. Haluamme antaa sille muodon. Siten se tuntuu turvallisemmalta. Sitten kun uskaltaa kohdata pelon ilman muotoa, onkin hetken aikaa pelottavampaa. Mutta jossain vaiheessa tähän on valmis ja silloin maailma ei ole enää pelottava.

Kun väistelemme pelkojamme, jokin meissä kuvittelee pääsevänsä niiden kohtaamisesta. Tosiasiassa elämämme rakentuu pelon suhteen ja pelon ympärille ja menee aina vain tiukempaan solmuun. Kun valintamme on tehty pelossa, kaikki muu järjestyy sen suhteen. Jos taas kohtaamme pelot, niistä ei jää sisimpäämme mitään, mihin mikään voisi kutoutua.

Fyysinen joogaharjoittelu, jossa kiinnitetään huomiota hengitykseen ja energiaan, antaa välineitä tarkastella tunteita energiatasolla. Vuosien ajan olen kiinnostuneena seurannut mitä energiassani tapahtuu juuri nyt. Kun se kutistuu, kun se kylmenee, kun se tyhjenee, katoaa, ohentuu, kadottaa yhteyden, tunnen pelkoa. Nykyään sanon itselleni: Tämä on pelkoa. En liitä sitä enää mihinkään asiaan. Suostun pelkäämään, kun pelko on paikalla. Sitten se menee ohi.

Carried by the prāna

It happens in the āsana practice that you get out of breath. The only reason for that is that you don’t allow your vital energy, prāna, to move.

Our breathing is connected to our prāna and its circulation in the body. During the inhalation the prāna expands and ascends. This should be felt not only in the chest, but also in the pelvis and in the head. It should find its way to the limbs and beyond the physical body. This is how the prāna moves inside and outside of us unless it’s controlled.

As it’s in the energy body the emotions take place it means that when the prāna is in movement, the emotions are moving too. If the emotions are not allowed to move, if we don’t want to feel, it will affect our energy. When the energy is restricted, the breathing becomes difficult. Very often people hold the prāna in certain areas of the body or they control it trying to keep it inside the body. This control is unconscious.

What is this unconscious control of energy due to? Our prāna is pretty much conditioned by our emotions. We easily use the same emotional paths all the time and this narrowed emotional field guides our prāna and imprisons it in certain channels. For some people for exemple it’s not easy to bear energy that isn’t moving. They might feel powerless or tired or bored or that state can remind them of death. For some others the powerful feeling from a strong energy is something they can’t experience. They don’t know how to feel powerful. Their mindset might be telling them they don’t have the right to be seen, to be heard or to take space.

There are considerable differences between people when it comes to generate energy or lose it by breath. When you hold your breath, you need more energy than if your breathing is free which naturally keeps the energy level high. Un unregular breath is the indicator of holding back an emotion and it means we are disconnected from the real emotion.

In the āsana practice you face all the time different expressions of prāna. At one point you need to make it dense, at some other point very light and open. On one hand if you don’t follow your prāna you disconnect from it and the breathing loses its direction. It becomes separate from the whole. On the other hand if you don’t suppress your prāna, you have a pallet of different expressions in your hands according to what you do.

It would be ideal to do the āsana practice from the very beginning guided by the prāna which means learning to use the appropriate energy at the right moment. Any āsana can be difficult and risky if the breath is not adapted to it. Every āsana has a certain energy behind the form and that’s the wisdom inside the āsana we’re trying to connect to. Further you go in the āsanas more you need to surrender inside of yourself.

Every time we realize we are out of breath we can try to set the prāna free which will show us the emotion behind the prāna. We can take it more as an energetic manifestation, because an emotion is fundamentally an energetic experience. This way we can free stuck emotional patterns. But if we do the āsana practice like sports the psychic soreness unlikely ever diminishes.

PORTÉ PAR LE PRĀNA

Il arrive que la pratique des āsanas nous mette hors du souffle. La seule raison pour ça, est que nous ne permettons pas à notre énergie vitale, le prāna, de circuler.

Notre respiration est connectée au prāna et à sa circulation dans le corps physique. Pendant l’inhalation, le prāna est en expansion et ascension. Ceci devrait se faire sentir dans la poitrine, dans le bassin et la tête et le prāna devrait trouver son chemin aussi dans les membres et même au-delà du corps physique. C’est comme ça que le prāna circule, à l’intérieur et à l’extérieur de notre corps, s’il n’est pas contrôlé.

Mais comme c’est dans le corps énergétique, que les émotions se manifestent, ça fait que, lorsque le prāna est en mouvement, nos émotions le sont aussi. Si les émotions ne peuvent pas se manifester, si nous ne voulons pas les sentir, ça va affecter notre prāna. Suite au prāna rétréci, la respiration devient difficile. Très souvent les gens respirent tout en essayant de retenir le prāna dans une partie du corps ou ils le retiennent à l’intérieur des contours du corps. Il s’agit très souvent d’un contrôle inconscient.

À quoi est dû ce contrôle inconscient? Notre prāna circule d’une manière assez conditionnée par nos émotions. Nous prenons facilement les mêmes chemins émotionnels et cela rend notre champ émotionnel plus étroit. Pour certaines personnes, il est difficile de supporter une énergie qui n’est pas en mouvement. Ce genre d’énergie leur donne un sentiment de fatigue, de faiblesse ou d’ennuie ou bien, ça peut même leur évoquer la mort. Pour certaines d’autres, c’est le contraire. C’est les énergies plutôt puissantes qu’ils rejetteraient. Elles ne savent pas comment être puissant, car à l’intérieur, il y a un interdit pour être vu, pour être entendu et pour avoir un espace à soi.

Il y a des différences considérables concernant l’état que la respiration crée. Elle peut générer du prāna ou elle peut aussi en user. Si notre souffle est libre, elle nous permet un niveau énergétique assez élevé, tandis que si nous retenons notre souffle, nous perdons notre énergie. Un souffle irrégulier est l’indicateur d’une émotion retenue et veut dire que nous ne sommes pas en connection avec la vraie émotion.

Dans la pratique des āsanas, nous sommes constamment face à des expressions différentes du prāna. Dans un moment, nous devons le densifier, tandis que dans un autre, il faut qu’il soit léger et ouvert. Si nous ne suivons pas notre prāna, nous sommes déconnectés de lui et la respiration devient quelque chose de séparé de ce tout que nous sommes. Nous avons besoin de toutes ses expressions possibles. Si nous ne diminuons pas notre prāma, nous avons à notre disponibilité toute une palette d’expressions énergétiques divergeantes pour nous soutenir dans ce que nous faisons.

Ça serait idéal de faire la pratique des āsanas dès le début au niveau pranique. C’est à dire d’apprendre à se servir de son énergie d’une façon appropriée et au bon moment.Toute āsana peut sembler difficile et peut présenter des risques si notre souffle n’est pas adapté à elle. Plus nous avançons dans les āsanas, plus nous devons nous abandonner à l’intérieur de nous. Derrière sa forme, chaque āsana contient une énergie spécifique qui est la sagesse même que nous cherchons. 

Lorsque nous nous rendons compte dans la pratique, que nous sommes hors du souffle, nous pouvons tenter de libérer le prāna, ce qui peut nous permettre de distinguer l’émotion retenue derrière le prāna. Nous pouvons la considérer plus comme une manifestation énergétique, parce que fondamentalement une émotion est toujours une expression énergétique. Petit à petit, nous pouvons éventuellement nous débarrasser des patterns émotionnels. Mais si notre pratique est exercée comme un sport, la rigidité psychique ne va jamais se transformer en une flexibilité psychique.

ENERGIAN KANTAMANA

Joskus āsanaharjoitus saa ihmisen hengästymään. Ainoa syy tähän on se, että vitaalienergia, prāna, ei saa liikkua vapaasti.

Hengityksemmehän on yhteydessä prānaamme, ja sen liikkumiseen kehossamme. Sisäänhengityksen aikana prāna sekä laajenee että nousee ylöspäin. Tämän pitäisi rintakehän lisäksi tuntua selkeästi myös lantiossa ja päässä. Prānan pitäisi voida levitä kehosta raajoihin ja myös kehon rajojen ulkopuolelle. Näin prāna meissä elääkin, ellemme estä sitä omalla kontrollillamme.

Koska energiakehomme on se, missä tunteemme ilmenevät, energiamme liikkuessa myös tunteemme liikkuvat. Jos tunteemme eivät jostain syystä saa liikkua, jos emme halua tuntea, on energiammekin pidätettyä. Ja kun energia on pidätettyä, se ilmenee hengityksessämme. Sen lisäksi, että ihmiset monesti pidättävät prānaa kehon eri kohdissa, he pidättävät sitä kehon rajojen sisällä, ikään kuin energialla ei olisi lupaa ylittää näitä rajoja. Tämä kontrolli on useimmiten tiedostamatonta.

Miksi sitten tiedostamattamme pidätämme energiaamme? Energiamme on pitkälti ehdollistunut tunne-elämämme mukaan. Noudatamme tavallaan samoja tunnereittejä ja silloin energiamme joutuu kavenneen tunnekentän kahlitsemaksi. Joillekin ihmisille on esimerkiksi epämieluisaa kokea liikkumaton ja hiljainen energia. Se saa heidät tuntemaan itsensä ehkä väsyneiksi tai heikoiksi tai sitten se tuntuu pitkästyttävältä tai saattaa muistuttaa jopa kuolemasta. Joillekin toisille puolestaan on vaikeaa kokea vahvoja tunteita, jotka voimakas energia synnyttää. He eivät tavallaan osaa asettua vahvuuteen. Sisäinen tunne voi olla se, että ei saa näkyä eikä kuulua, eikä saa ottaa tilaa.

Ihmisten välillä on suuria eroja siinä, generoiko hengitys energiaa vai kuluttaako se sitä. Kun hengitys on pidätettyä, sen ylläpitoon tarvitaan enemmän energiaa kuin vapaaseen hengitykseen, joka taas aivan luonnostaan pitää energiatason korkealla. Epätasainen hengitys indikoi sitä, että pidätämme jotain tunnetta emmekä siis ole yhteydessä todellisiin tunteisiimme.

Āsanaharjoituksessa olemme jatkuvasti tekemisissä prānan erilaisten ilmenemismuotojen kanssa, sillä jossain hetkessä meidän tulee tiivistää energiaamme ja jossain toisessa taas päästää se avautumaan ja kevenemään. Jos emme seuraa prānaamme, irtaannumme siitä. Tällöin hengityksestä tulee kokonaisuudesta erillinen tapahtuma ja se ryöstäytyy käsistämme. Parasta on, jos meillä on käytössämme kaikki prānan mahdolliset ilmenemismuodot, sillä silloin se yhdistyy jokaiseen liikkeeseemme tarkoituksenmukaisesti. 

Āsanaharjoitusta olisi tärkeää alusta asti opetella tekemään myös energiatasolla. Se tarkoittaa kehon energioiden säätämistä kulloiseenkin hetkeen sopivaksi. Yksinkertaisestakin asennosta voi tulla vaikea ja riskialtis, jos ei hengitystään sopeuta siihen. Mitä pidemmälle āsanoissa mennään, sitä antautuneempi sisäisen olotilan tulee olla. Jokaisella āsanalla on tietty energia muodon takana. Se energia on āsanan sisältämä viisaus.

Aina kun tunnemme hengästyvämme, voimme yrittää vapauttaa prānaa, jolloin myös pidätetty tunne tulee meille esiin. Voimme yrittää tutustua siihen vaikkapa energiailmentymänä, koska emootio on aina pohjimmiltaan energeettinen kokemus. Näin saamme todennäköisesti vapautettua tunne-energiaamme. Jos kuitenkin teemme harjoitusta urheiluhenkisesti, emme pääse tähän tunneyhteyteen eikä henkinen jäykkyys luultavasti tule āsanaharjoituksella vähenemään. 

Presences

As a yoga teacher I work with the challenge we humans have of being present. This is the difficulty that the beginner practitioner also soon realizes. The asana practice makes it quickly tangible how the mind runs ahead of the breath and the physical movement. That’s why the practitioner gets out of breath and the movements become careless. If the mind calms down and settles into the breath and the body, the practice unfolds smoothly and one feels full.

For many people the presence doesn’t even seem important. It’s enough to be here more or less. Only when one realizes that one’s really never present here and now, one can ask oneself some questions. Can I go through my whole life without ever really meeting with myself? Can I spend my life beside myself?

The regular asana practice is probably hard for many precisely because it requires presence and to be present you should detach yourself from everything else. On the other hand the presence in the body is tough also when you have been outside of yourself for years and the subtle sensations of your body confuse you. When we realize the importance of the body in the entirety of being human we can use the asana practice to deepen our presence.

The presence in the body is actually much more demanding than mindfulness, because it means total awareness. Some people can close themselves in their minds and go on with being absent through thinking. The real presence includes the stream of consciousness, the sensations of the body, the emotions and the vital energy. Everything. Nothing is rejected.

I believe there are two basic reasons why people are not present in their body. One is because they have problems in their life and their mind is attached to their worries. Under these circumstances the absentmindedness is easily justified and ignored with a thought that as soon as the worries go away, one can (re-)start practicing yoga. As long as the problems are here, the yoga is not possible.

The other reason is because life is going so well. The mind is attached to the mental images of happiness and success and it seems the present moment doesn’t give more than these images. In these situations we think that when the period of happiness is over, then we can practice yoga. Right now it’s not worth it, we don’t have time nor patience.

The presence is actually something we choose to live. The circumstances will never be ideal. The outer conditions will always make us feel happy or unhappy. What counts is what happens inside of us. When life goes really well, we should be able to stop the hype inside of us to cultivate our presence. Because later when we face difficult times and feelings, we have already access to the always soothing reality through our presence. The images of unhappiness or threat don’t overwhelm us.

It’s only in the body this moment vibrates. But do we have the courage to surrender to our body? Do we have the courage to let go of the images and to be open to life?

PRÉSENCES

En tant que professeure de yoga, je suis constamment face au défi que présente la présence à nous, les humains. C’est quelque chose qui frappe aussi le débutant dans le yoga postural. La pratique des asanas va vite montrer que le mental devance la respiration et le mouvement, ce qui fait que le pratiquant se trouve hors du souffle et que les mouvements deviennent imprécis et vides. Si, par contre, le mental s’installe dans la respiration et le corps, tout se passe dans la douceur et l’épanouissement.

Mais pour beaucoup la présence n’a pas tellement d’importance. Ça suffit d’être là, plus ou moins. C’est seulement quand on se rend compte, qu’on n’est jamais là, qu’on commence à réfléchir. Peut-on aller jusqu’au bout sans jamais être ici et maintenant, sans jamais se rencontrer vraiment? Peut-on vivre toute sa vie à côté de soi-même?

Lorsque nous sommes conscients de la signification du corps physique pour notre humanité, nous pouvons approfondir notre présence par la pratique des asanas. La pratique des asanas régulière pose souvent des problèmes, car elle requière la présence et la vraie présence nous oblige à nous détacher de tout le reste. La présence est difficile aussi, quand nous avons été hors de notre corps pendant des années et nous ne parvenons pas à lire les messages subtiles de notre corps.

En fait, la présence dans le corps physique est une présence plus totale que la présence dans le mental. Il y en a qui se ferment dans leur mental et continuent ainsi leur absence par la pensée. La vraie présence inclut le flux de conscience, les sensations physiques, les émotions et l’énergie vitale. Tout. Rien n’est rejeté.

Je pense qu’il y a deux raisons principales, pourquoi les gens ne sont pas présents dans leurs corps. La première est parce que ça ne va pas. Ils ont des problèmes dans leur vie et le mental est attaché à des soucis. Dans ces moments-là, l’absence se justifie par ces pensées: Quand on a des problèmes, on n’arrive pas à pratiquer le yoga. Mais dès que les problèmes sont résolus, on peut reprendre.

Et la seconde raison est parce que ça va très bien! Le mental s’attache aux images du bonheur et du succès. Comparé à ces images, le moment présent n’a pas autant à donner. On se dit, que quand le bonheur s’affaiblira, on va se (re-)mettre au yoga. Maintenant, ce n’est pas la peine, on n’a pas le temps ni la patience.

La présence est finalement quelque chose que nous choisissons à vivre. Les circonstances ne seront jamais idéales. Les conditions externes nous feront sentir soit heureux ou malheureux. Ce qui compte, c’est ce que nous avons à l’intérieur. Lorsque ça va très bien, nous devrions freiner l’excitation pour cultiver notre présence. Ça va nous servir aux moments de difficultés, car nous avons déjà l’accès à la réalité toujours apaisante par notre présence. Les images menaçantes ne nous envahissent pas.

C’est uniquement dans le corps où le moment présent vibre. Mais osons-nous nous adonner à notre corps? Osons-nous nous détacher des images que nous avons créées et nous ouvrir à la vie?

LÄSNÄOLOJA

Joogaopettajana on tiiviisti tekemisissä sen kanssa, miten vaikeaa meidän ihmisten on olla läsnä. Tämän huomion aloitteleva harjoittelijakin tekee hyvin nopeasti. Asanaharjoituksessa tulee näkyväksi, miten mieli viilettää hengityksen tai fyysisen tekemisen edellä. Tästä syystä harjoittelija hengästyy tai liikkeet ovat huolimattomia ja hengettömiä. Jos taas mieli rauhoittuu ja asettuu hengitykseen ja kehoon, kaikki sujuu sulavasti ja oleminen tuntuu täyteläiseltä.

Kaikille läsnäolo ei tunnu mitenkään tärkeältä. Kunhan nyt on jotenkuten läsnä, se riittää. Sitten kun herää tajuamaan, että ei oikeastaan koskaan ole käsilläolevassa hetkessä, asia voi tietenkin pistää miettimään. Voiko elämänsä elää ilman, että koskaan kohtaa itsensä todella? Voiko elämän elää itsensä vieressä?

Luultavasti säännöllinen asanaharjoittelu on monelle vaikeaa nimenomaan siksi, kun se vaatii läsnäoloa ja todellinen läsnäolo pakottaa irrottamaan otteen kaikesta muusta. Toisaalta läsnäolo kehossa on tuskallisen vaikeaa myös siksi, kun on vuosia jo ollut irti itsestään eikä ymmärrä kehonsa hienovaraisia viestejä. Kun kehon merkityksen tiedostaa ihmisenä olemisen kokonaisuudessa, voi asanaharjoittelu olla nimenomaan syvenevää läsnäoloharjoittelua.

Itse asiassa kehollinen läsnäolo on vaativampi läsnäolon muoto kuin mielen tason läsnäolo. Jotkut voivat nimittäin hyvinkin muurautua mieleensä ja jatkaa läsnäolottomuuttaan ajattelemalla. Todellinen läsnäolo pitää sisällään tajunnanvirran lisäksi kehon tuntemukset, tunteet, ja vitaalienergian. Kaiken. Mitään ei torjuta.

Uskon, että on kaksi perussyytä, miksi ihmiset eivät ole läsnä kehossaan. Yksi syy on se, että heillä menee huonosti. Elämässä on ongelmia ja mieli on kiinni huolissa. Läsnäolottomuuden sivuuttaa silloin tyypillisesti ajatuksella, että kun ongelmat ovat läsnä, ei joogaamisesta oikein tule mitään. Kunhan huolet hälvenevät, sitten voi joogata.

Ja toinen syy on se,  että heillä menee hyvin. Mieli on kiinni onnellisuuden ja menestyksen mielikuvissa eikä käsillä olevalla hetkellä ole yhtä antoisaa tarjottavaa kuin mitä mielikuvissa on. Ajatus, joka näitä nousujohdanteisia tilanteita leimaa on, että sitten kun ei enää mene niin hyvin, niin sitten voi ehkä joogata. Nyt ei kannata, nyt ei ehdi eikä malta.

Läsnäolo onkin päätös. Meni sitten hyvin tai huonosti. Ihanteellisia olosuhteita ei nimittäin tule koskaan. Aina menee joko liian hyvin tai liian huonosti. Merkitystä on sillä, mitä tapahtuu sisällämme. Kun menee oikein hyvin, pitäisi kyetä hillitsemään kiihtymys ja laskeutumaan tähän hetkeen, sillä sitten kun taas menee heikommin, on reitti jo auki todellisuuden aina lohdulliselle maaperälle läsnäolon kautta.

Vain kehossa voimme kokea käsillä olevan hetken värähtelyn. Uskallammeko antautua kehoomme? Uskallammeko toisaalta päästää irti mielikuvistamme ja toisaalta ottaa elämän vastaan?

 

Photo by Anne (detail from a work of Zao Wou-Ki)

The body in Samādhi

The yoga practitioner knows that one day the practice can lead to the greatest freedom, Samādhi. Patañjali has given a very detailed description of what happens on the way to Samādhi. He also enumerates the obstacles like citta vṛttis – mind’s fragmentated nature – and the kleśas – the unconscious reasons for suffering that keep on creating citta vṛttis. He also talks about antarāya, the deeply rooted disturbances that influence our praṇa.

Many yoga practitioners do āsanas to maintain health and to regulate and harmonize the body. If the body’s function is spiritually understood, the physical practice can lead to Samādhi. If the practice is repeating movements and postures it can also remain great gymnastics without a transformation on the praṇa level. The quality of the inner work that accompagnies physical work is crucial.

When our praṇa has predominantly a sattvic quality, when it remains pure and open, the guṇas, its different expressions and qualities from outer world don’t change our stability. When the praṇa is still and luminous the mind is naturally unwavering. In the yoga state the stillness pervades the body and the mind.

That’s why it’s significant to pay attention to your energy during the practice. If you do your practice for example under stress, it can never lead to Samādhi. You’re probably creating even more stress with your body in a rajasic state. If you can abide in your heart during your āsana practice, it will change everything. The heart is the place where the energy transformation happens. Physiologically the heart is the only place where the blood takes rest. In all other places, it runs. When you can rest in your heart, the information is taken to all your cells with your blood. Your heart will spread its stillness to your whole system. When your heart’s peace resides in all your cells, your body goes to Samādhi.

The Samādhi is total bliss. It has a little to do with the mind. The mind ceases because the heart’s kingdom reigns in your body. When the body is in peace, the mind is in peace. When the body is in peace, there’s no duality whatsoever. Everything is one.

LE CORPS EN SAMĀDHI

Le pratiquant de yoga sait qu’un jour sa pratique peut aboutir en la liberté la plus exquise qui soit, le Samādhi. Patañjali donne une description très détaillée de ce qui se passe sur la voie vers le Samādhi. D’abord, il en énumère les obstacles. Il parle des citta vṛttis – la fragmentation mentale -, et des kleśas – les raisons inconscientes de la souffrance – qui perpétuent les citta vṛttis. Il parle également des antarāyas, les perturbations profondément enracinées en nous et qui influencent le praṇa.

Beaucoup de pratiquants de yoga font des āsanas pour régulariser et harmoniser leur énergie et pour maintenir la santé. Si la fonction du corps est correctement compris dans la spiritualité, la pratique peut bien aboutir au Samādhi. Si, par contre, la pratique est de la gymnastique et des mouvements répétés sans la transformation énergétique, ça ne va aucunement rapprocher le praticien du Samādhi. Le travail interne qui accompagne le travail du corps physique a un rôle essentiel.

Lorsquela qualité prédominante de notre praṇa est sattvique, lorsqu’il est pur et déployé, les guṇas, les différentes expressions et qualités du praṇa, provenant du monde externe ne dérangent plus notre stabilité énergétique. Lorsque le praṇa est stable et lumineux, le mental est naturellement en équilibre. Dans l’état de yoga, l’énergie sattvique envahit aussi bien le corps que le mental.

C’est pour cette raison, qu’il est important d’être présent dans son énergie pendant la pratique. Si nous faisons la pratique stressés, rien ne peut nous conduire au Samādhi. Il est probable qu’en pratiquant dans un état rajasique, nous créons encore davantage de stress. Mais si nous pouvons rester dans notre cœur pendant la pratique, ça change tout. Le cœur est l’endroit où la transformation énergétique a lieu. Physiologiquement, le cœur est le seul endroit où le sang est au repos. Partout ailleurs il circule. Et lorsque nous pouvons prendre le repos dans notre cœur, l’information va se généraliser dans toutes nos cellules à l’aide du sang. Quand la paix de notre cœur se trouve dans toutes nos cellules, notre cœur va répandre une quiétude à notre système entier. Notre corps passe au Samādhi.

 Le Samādhi est la Joie. Il a peu à faire avec le mental. Le mental cesse, car le royaume du cœur reigne dans le corps. Lorsque le corps est en paix, le mental est en paix. Lorsque le corps est en paix, la dualité disparaît. Il n’y a qu’unité.

KEHON VIISAUS VALAISEE KAIKEN

Jokainen joogan harjoittaja tietää, että jonain päivänä harjoittelu voi johtaa Samādhiin. Patañjali kuvaa hyvin yksityiskohtaisesti mitä tapahtuu Samādhiin johtavalla tiellä ja hän myös luettelee esteet siihen. Patañjali puhuu mielen hajaannustilasta (citta vṛtti) ja tiedostamattomasta kärsimyksestä, jota kleśat pitävät yllä luomalla jatkuvasti uutta mielen sisältöä. Hän mainitsee myös antarāyat, syvällä alitajunnassa olevat häiriötekijät, jotka vaikuttavat praṇaamme.

Kun praṇamme on puhdasta ja valon täyttämää, kun se on laadultaan pääosin sattvista, ulkopuolelta tuleva praṇa erilaisine ilmenemismuotoineen eli guṇineen ei vie omaa  tasapainoamme. Kun praṇa on vakaata, myös mieli vakaantuu. Joogatilassa hiljaisuuden energia täyttää sekä kehon että mielen.

Monet joogan harjoittajat tekevät āsanoita tasapainottaakseen ja harmonisoidakseen kehoaan ja vaaliakseen terveyttään. Jos kehon merkitys ymmärretään henkisesti oikein, myös āsanaharjoittelu voi johtaa Samādhiin. Jos kehollinen harjoittelu on liikkeiden ja asentojen toistamista, voi harjoittelija jäädä vain voimistelun tasolle ilman vitaalienergian laadullista muutosta. Siksi sisäinen työ, joka yhdistyy kehon harjoittamiseen, onkin merkittävässä roolissa.

On erittäin olennaista kiinnittää huomiota siihen, minkälaisessa energeettisessä olotilassa harjoittelee. Jos harjoituksen tekee stressitilassa, ei se voi johtaa Samādhiin. Se voi oikeastaan vain lisätä stressiä. Jos taas harjoituksessa voi olla sydämessään läsnä, se muuttaa kaiken. Sydän on se paikka, jossa henkinen muutos tapahtuu. Fysiologisesti sydän on ainoa paikka, johon veri pysähtyy lepäämään. Kaikkialla muualla kehossa veri virtaa ja on siis liikkeessä. Jos voi levätä sydämessään sen levätessä, leviää tämä informaatio kaikkiin soluihin verenkierron avulla. Sydän levittää oman rauhansa kaikkialle kehoon. Kun sydämen rauha on asettunut kaikkiin soluihin, keho on Samādhissa.

Samādhi on syvää, täydellistä iloa. Sillä on hyvin vähän tekemistä mielen kanssa. Mieli väistyy, kun sydämen valtakunta ottaa kehossa kaiken tilan. Kun keho on rauhassa, on mielikin rauhassa. Kun keho on rauhassa, lakkaa erillisyyden kokemus. On vain ykseys.

The spirit of the asana

It’s often said that the Ashtanga yoga asana practice is a spiritual practice. Those who don’t know this practice might be astonished at this statement. Why something you do with your body is considered to be spiritual? Why isn’t physical just physical? What makes physical spiritual?

Firstly the asana practice can be only and totally physical. People who practice asanas as a sport or gymnastics might ignore yoga’s spiritual essence. They can come to a yoga class in a very excited mood. To their excitement they might add some expectation of being able to relax nicely. These practitioners start their practice from a state of disorder and fragmented energy. Everything is in movement. The mind, the emotions, the breathing, the energy and the body. Thanks to the concentration during the yoga class the energy might calm down a little and take the stress levels of the practitioner down. However after some time the same overall movement returns.

Secondly the asana practice has the power to guide the practitioner towards the spirituality. The difference between the two approaches lies at the starting point of the practice. Those who look for a stillpoint inside and start from that space are having a silent center from which they act and make their body move. This kind of practice is created around the stillness and harmony. The stillpoint organizes everything else accordingly. There will be a harmonious natural order on several levels after the practice.

Actually it’s very simple to move from a physical practice to a spiritual one. Before we start we need time to calm down the movement. With peacefulness we are connected to our essence and then whatever we do has a different quality. Our essence is alive.

L’ESPRIT DE L’ASANA

La pratique des asanas dans le yoga ashtanga se veut spirituelle. En d’autres mots, les exercices physiques sont vus comme spirituels. Ceux qui ne connaissent pas cette pratique, pourraient être interloqués par le fait qu’une pratique faite avec le corps soit considéré comme spirituelle. Pourquoi le physique n’est pas tout simplement physique? Qu’est-ce qui rend une pratique physique spirituelle?

La pratique des asanas peut être totalement et purement physique. Ou bien, elle peut aussi guider le praticien vers la spiritualité. Qu’est-ce qui fait la différence, alors? C’est le point de départ.

Les gens qui pratiquent les asanas comme un sport ou bien comme de la gymnastique, ignorent probablement l’essence spirituelle du yoga. Ils peuvent arriver dans un cours de yoga dans un état plutôt excité. À cette excitation s’ajoutent peut-être des attentes vis-à-vis de la relaxation. Ces personnes commencent leur pratique à partir d’un désordre et d’un état énergétique fragmenté. Tout est en mouvement. Le mental, les émotions, la respiration, l’énergie et le corps. Grâce à la concentration pendant le cours, l’énergie peut se calmer un peu et le niveau de stress baisse. Après la pratique, pourtant, tout revient au point de départ.

Ceux, par contre, qui cherchent une quiétude à l’intérieur d’eux-mêmes, et font leur pratique dans cet espace, ont un centre silencieux à partir duquel les mouvements sont exécutés. Une pratique construite autour de la quiétude, est une création énergétique autour du silence et de l’harmonie. La quiétude organise tout le reste autour d’elle. Après la pratique, il y aura un ordre naturel plus harmonieux durable à tous les niveaux.

En fin de compte, il est très simple de transformer sa pratique physique en une pratique spirituelle. Nous avons besoin du temps pour calmer tout le mouvement avant la pratique. Avec la paix qui en résulte, nous sommes connectés à notre essence et nous donnons une autre qualité à tout ce que nous entreprenons. Notre esprit est littéralement vif.

ASANAN HENKI

Ashtangajoogan asanaharjoituksen kuulee usein luettavan henkisten harjoitusten joukkoon. Ajatus, että keholla tehtävät asiat voisivat olla henkisiä, voi ihmetyttää niitä, jotka eivät tunne tätä harjoitusta. Miksi fyysinen ei ole fyysistä? Mikä tekee fyysisestä henkistä?

Itse asiassa asanaharjoittelu voi olla totaalisen fyysistä. Keholla tehty harjoitus voi kuitenkin toimia myös oppaana henkisyyteen. Harjoittelun erot syntyvät jo sen alkuasetelmissa.

Ne, jotka harjoittelevat asanoita urheillen tai voimistellen, voivat olla täysin tietämättömiä joogan henkisestä ulottuvuudesta. He saattavat saapua joogatunnille intoa ja kiihtymystä täynnä. Innostuksensa lisäksi heillä voi olla odotuksia sen suhteen, että tunti laskee stressitasoja. He tekevät harjoituksensa jäsentymättömästä olotilasta ja sirpaloituneesta energiasta lähtien. Kaikki on liikkeessä. Mieli, tunteet, hengitys, energia ja keho. Keskittymistä vaativan joogatunnin aikana energia voi hieman rauhoittua ja osallistuja voi huomata olevansa vähemmän stressaantunut. Kuitenkin pian harjoituksen jälkeen, sama hektinen energia palaa takaisin.

Jotkut taas keskittyvät etsimään sisältään tyyneyttä ja lähtevät siitä liikkeelle. He ovat yhteydessä sismpänsä hiljaisuuteen, ja toimivat ja liikkuvat sen ohjaamina. Harjoitus, joka toteutuu tästä lähtökohdasta, rakentuu energeettisesti hiljaisuuden ja harmonian ympärille. Hiljainen keskus organisoi kaiken ympärillään olevan uudelleen ja muuntaa sen kaltaisekseen. Harjoituksen jälkeen ihmisellä on sisälläänkin luonnollinen harmonia.

Fyysisen harjoituksen muuttaminen henkiseksi on yksinkertaista. Ennen harjoitusta tarvitaan aikaa rauhoittaa kaikki liike itsessämme. Tästä syntyvä rauha sallii meille yhteyden ytimeemme, joka puolestaa tuo kaikkeen tekemiseemme erilaisen laadun. Henkemme on elävänä kaikessa, mitä teemme.

A wise builder

In Ashtanga Yoga practice the only material thing the practitioner has is his/her mat. On the mat (s)he faces him/herself with all the weaknesses and strengths (s)he has. All the Ashtanga practitioners know this, but still every now and then in my workshops people ask my point of view about the use of the props in the asana practice.

When a practitioner prepares him/herself to face him/herself during the practice and assembles a stock of props on that purpose, the meeting with oneself becomes necessarily quite complicated. The props become an entertainment and an action that takes the attention away from the practice and from the practitioner. They disturb the real connection. Those who are attached to the use of props have often a physical problem that can be alleviated with a prop. Nevertheless in Ashtanga we follow the same philosophy of no props when it comes to pain. If an asana hurts you, you need to find a way in your own body to protect the vulnerable area. You don’t put a block to support your body or tie yourself with a strap to help, but you control the weight of that part of the body with your body’s own possibilities. On one hand, you get in touch with a problem behind the pain and on the other hand, you learn to control your body’s different parts in relation to each other from inside.

From embryology we know that life in our body develops around some ordering principles that are called fulcrums. These same fulcrums continue to order life in us during our whole existence. We easily deviate from this natural, original energetic structure when we encounter wounds, accidents or emotional trauma. They remain in our body leaving some parts empty and uninhabited that can be called added fulcrums. These parts are isolated from the whole. If the body contains many added fulcrums, our balance is built on an unbalance or a tension.

The asana practice can undo these knots and allow us to come back to our natural center, to the midline of the body if the practice is a conscious search for a natural balance. We reconnect with these isolated parts and we get them back to the global action of the body. Only if you don’t use props! Because if you do, you keep adding new fulcrums in the body. It gets used to the props and not to itself. It builds a balance with the props, not a one of its own. If all that time we can sacrify for our well-being goes to the creation of new, added fulcrums, the real balance might become unreachable. I guess it’s reasonable not to make new obstacles on our way while we’re getting rid of some others.

BÂTIR SUR DU SABLE

Dans la pratique de l’Ashtanga yoga, le seul matériel que nous ayons dans la pratique, est notre tapis de yoga. C’est sur le tapis que nous faisons face à nous-mêmes, à nos faiblesses et à nos forces aussi bien physiques que psychiques. Tous les pratiquants de l’Ashtanga connaissent ce principe de simplicité, mais néanmoins, on me pose assez souvent des questions sur l’utlisation des accessoires dans la pratique.

Est-ce que nous avons besoin d’être équipés pour nous rencontrer nous-mêmes? Si nous nous préparons pour cette rencontre en assemblant un arsenal d’accessoires, la rencontre devient forcément assez compliquée. Les accessoires dérangent la vraie connexion. Ils deviennent une distraction. L’action qu’ils exigent empêche l’attention sur la pratique et le praticien. Ceux qui tiennent à l’utilisation des accessoires ont souvent un problème physique qui peut être facilité avec un accessoire. Cependant, en Ashtanga, nous suivons la même philosophie du zéro accessoire aussi quand il y a des problèmes physiques. Si nous sentons de la peine dans une posture, nous devons trouver une façon de protégér cette partie vulnérable du corps avec les moyens de notre propre corps. Nous ne mettons pas une brique pour soutenir le corps ou nous ne nous attachons pas avec une sangle, mais nous cherchons à contrôler le poids de cette partie du corps avec les possibilités de notre propre corps. Ça va nous servir d’une part pour nous approcher du vrai problème derrière la peine physique et d’autre part, ça va nous apprendre à contrôler de l’intérieur les différentes parties du corps en relation les unes aux autres.

Nous savons de l’embryologie que le développement de l’embryon se fait selon quelques principes organisateurs. Ces fulcrums naturels organisent la vie dans notre corps pendant notre existence entière. Nous nous écartons facilement de ces fulcrums naturels quand nous rencontrons des accidents, des blessures ou des traumatismes émotionnels. Ces chocs restent dans notre corps en laissant des parties inhabitées, des fulcrums ajoutés. Ces parties sont isolées du reste du systême. Si le corps physique contient beaucoup de fulcrums ajoutés, notre équilibre est construite sur un déséquilibre ou une tension.

La pratique des asanas peut nous permettre de revenir à notre centre naturel, à la ligne médiane, si la pratique est une recherche de l’équilibre naturel consciente. Nous nous reconnectons avec ces parties isolées et nous les regagnons dans l’action globale du corps. Mais seulement si nous n’utilisons pas les accessoires! Car par une utilisation systématique des soutiens externes, nous ne faisons qu’ajouter des fulcrums dans notre corps. Le corps va s’ajuster, s’habituer à des accessoires et non à lui-même. Si le peu de temps que nous avons pour la pratique, va à la création de nouveaux fulcrum ajoutés, le vrai équilibre est encore plus loin. Pendant que nous nous débarrassons de certains obstacles, il vaut mieux pas en créer de nouveaux.

HIEKALLE RAKENNETTU

Ashtangajoogassa harjoittelijalla on harjoituksessa vain matto ja matoltaan hän löytää itsensä kaikkine heikkouksineen ja vahvuuksineen. Tämän ashtangajoogaa harjoittavat tietävätkin, mutta silloin tällöin kursseja pitäessäni tulee silti kurssilaisten taholta esille kysymys apuvälineiden käyttämisestä asanaharjoituksessa.

Minusta näyttää, että kun ihminen kerää ympärilleen välinearsenaalin kohdatakseen itsensä matolla, tulee itsensä kohtaamisesta väistämättä hankalaa. Apuvälineistä tulee viihdykettä ja toimintaa, joka vie huomion itse harjoitukselta ja loppujen lopuksi siis ihmisestä itsestään. Apuvälineihin kiintyneillä ihmisillä on monesti joku vaiva, johon ulkoa saatu tuki tuo helpotusta. Ashtangajoogassa suhtautuminen kehon kipuihinkin noudattaa samaa välineetöntä linjaa. Jos joku asento sattuu kehoon, on olennaista kehittää kehon omaa kykyä suojata kyseistä kohtaa. Ei siis laiteta palikkaa tai remmiä toimittamaan tätä virkaa, vaan kehon painoa ja liikeratoja kontrolloidaan kehon omin keinoin. Näin on yhtäältä mahdollisuus päästä kivun kautta kosketuksiin syvemmällä olevan ongelman kanssa ja toisaalta oppia säätelemään ruumiinosien keskinäisiä suhteita.

Embryologiasta eli alkionkehitysopista tiedetään, että elimistömme kehittyy tiettyjen elämää organisoivien energeettisten periaatteiden mukaan. Kehomme rakentuu näin tietyille tukipisteille ja jatkaa niihin tukeutumista koko elämämme ajan. Usein käy kuitenkin niin, että joudumme näistä tukipisteistä sivuun. Esimerkiksi erilaiset kolhut, onnettomuudet ja emotionaaliset traumat jäävät kehoon eristäytyneiksi kohdiksi ja lakkaavat olemasta yhteydessä muun kehon kanssa. Silloin keho joutuukin hakemaan uudet tukipisteet, jotka saattavat siirtää meidät keskilinjastamme vähän sivuun ja siten edesauttavat virheellisen tasapainon kehittymistä.

Joogaharjoituksessa ihminen pääsee takaisin luonnolliseen keholliseen keskilinjaansa, jos harjoittelu on tietoisesti tämän tasapainon etsimistä. Tällä tavoin nämä kokonaisuudesta vetäytyneet kohdat voidaan myös saada takaisin toimintaan mukaan. Toisin on silloin kun käytetään jatkuvasti  apuvälineitä. Silloin nimittäin luodaan koko ajan uusia epäluonnollisia tukipisteitä. Näin keho totutetaan rakentumaan apuvälineiden varaan eikä itsensä varaan. Pelkästään kehon sopeutuminen apuvälineeseen vaatii jo oman totuttelunsa. Jos kaikki se aika, joka meillä on käytettävänä kehon tasapainottamiseen, meneekin siihen, että luomme kehoon uusia, vääränlaisia tukipisteitä, ei luonnollinen tasapaino löydy luultavasti koskaan. Mukavampaa luultavasti on, jos ei harjoituksellaan kasaa tiellensä uusia vaikeuksia.

Photo Kie von Hertzen