A FASCINATING TRIO

AHIMSĀ 🟱 SATYA 🟱 ƚAUCA

In my yoga training that just ended the participants put forth some yoga philosophical topics they had been reflecting on and some questions about the state of awareness in the asana practice.

The first question was asked by Jenni. During the training she had concluded that I give the energy level the priority over the physical body when I adjust asanas. She wanted to be sure that she had understood me right. I first answered by admitting that that’s how I behave. But then I corrected my words by saying that everything always depends on the context. 

Usually when yoga practitioners practice asanas as if they were doing some sports, which means that they put a lot of effort both in the movement and the immobility of the asana, they can’t feel the energy level of their bodies. The power of the physical body overrules it. Whereas if you approach the practice through the energy level, you have a bigger field and a different awareness and you can do a much more subtle practice. You can listen to your different bodies. Therefore, if from this starting point you realize your body needs more energy, power or movement, you can add more energy to it. But it doesn’t work the other way around. 

As a yoga teacher and facilitator I have the same approach. I connect to the student in a bigger field to feel the whole. I listen to this to understand if our ”intentions” can connect too. If we are one on the energy level, it’s easy to bring the awareness to another element, i.e. to the reality of the physical body. When you are aware of these different fields, you can really support the student’s practice. For example, if the student has a very errant mind and her/his body feels unrooted, it’s essential to give rootedness with your own physical presence and clear touch. But if the student is very physical, it can be justified to have a lighter and more energetic presence to tune her/him to feel more than just the physicality and in a more sensitive and open way.

To teach yoga and to guide the students are both this kind of listening to me: Do we share the same awareness? Where are we? Are we on the physical, energetical, emotional, mental or spiritual level or on all of these? I can feel if the student is missing the awareness of one of these ”bodies”.  My response to the student’s unaware parts come from the level the lack of awareness is manifesting. I could give an imaginary example. If the student is emotionally restless, the antidote to this from the teacher’s part is to be at the same time peacefully in her/his own body and in this emotional field to recognize the emotions. 

Another student in this training, Emma, had been contemplating the principle of purity and cleanliness, ƛauca. She shared her insights of how ƛauca often comes close to the principle of non-violence, ahimsā. We talked about this for a while how ahimsā is also purity of thought and action. So, indeed, ƛauca and ahimsā are very close to each other. 

And then one student, Viivi, told us how she had had challenges to keep herself to ahimsā with a neighbor who had been treated her badly. This was the moment I could bring all these topics together. All these principles of yama and niyama are expressed as energies in and around the body. Therefore ahimsā is also about energy. It’s a certain kind of prāna. That means it’s not a fixed concept, but very vivid attitude, very vivid energy which adapts to the life’s situations. You shouldn’t’ think that someone who is committed to ahimsā, never gets angry or never says anything against to anybody. On the contrary! Namely ahimsā means that you protect your boundaries, you don’t make yourself suffer! Sometimes we meet people who don’t respect what we say when we say it in a friendly way. We need to put more energy to make this person understand where the boundaries lie.

I believe that one misunderstanding in interpreting the yoga philosophy’s prescriptions on how to behave, is that you can’t use your power. I’ve seen a lot of how some yoga practitioners try to control their real feelings and energies in the fear of not following the yoga principles. Aggression as energy can be used in a constructive way. Because pure aggression is pure. It doesn’t harm anybody. It purifies the air and the situation. There’s no hatred, attack or destruction. And that’s why no hatred is left after the situation either. 

If you try to hide your real feelings, if you try to be nice and understanding in front of some injustice, that’s when you’re not respecting the yogic principles, such as ahimsā, satya and ƛauca. Yoga doesn’t mean you deny yourself and you try to be something you’re not. Yoga means Life with a capital letter. We practice yoga on the energy level to be able to response to life with the most adequate energy. All energies are good when they are pure.

VAIKUTTAVA TRIO – AHIMSĀ 🟱 SATYA 🟱 ƚAUCA

Hetki sitten pÀÀttyneen joogakoulutuksen viimeisellÀ kerralla osallistujat ottivat poreilevasti esille sekÀ erilaisiin tietoisuudentiloihin liittyviÀ asanakysymyksiÀ ettÀ joogafilosofisia aiheita, joita olivat itsekseen pohtineet. 

Jenni oli tullut siihen johtopÀÀtökseen, ettÀ minÀ avustan asanaharjoituksessa lÀhinnÀ energiatasolla. HÀn halusi varmistua, onko niin, ettÀ energiataso on prioriteettini. KyllÀhÀn se oikeastaan nÀin on, mutta asiaa hetken pohdittuani vastasin, ettÀ kaikki riippuu aina tilanteesta.

YleensÀ on niin, ettÀ jos ihminen tekee asanaharjoitusta urheillen eli fyysisesti ponnistellen sekÀ liikkeiden ettÀ asanan liikkumattomuuden aikana, hÀneltÀ jÀÀ kokematta kehon energiataso. Se peittyy voimankÀytön alle. Kun taas, jos harjoitusta ja itseÀÀn lÀhestyy energiatason kautta, on saman tien laajemmassa kentÀssÀ ja tietoisuudessa ja voi harjoitusta tehdÀ selkeÀsti kuuntelevammin. Jos sitten havaitsee, ettÀ keho tarvitsee enemmÀn energiaa, voimaa tai liikettÀ, sitÀ on helppo siihen lisÀtÀ. ToisinpÀin se ei onnistu.

Ohjaajana toimin samoin sÀÀdöin. LĂ€hestyn oppilasta isommassa kentĂ€ssĂ€ ja tunnen ensin kokonaisuuden. Tunnustelen yhdistyvĂ€tkö meidĂ€n ”aikeet”. Jos energiatasolla yhteys on, on vaivatonta siirtyĂ€ toiseen elementtiin eli fyysisen kehon todellisuuteen. Useammassa eri kentĂ€ssĂ€ työskennellessÀÀn voi myös oikeasti tukea oppilaan tekemistĂ€. Jos esimerkiksi oppilas on jotenkin pÀÀ pilvissĂ€ ja juureton, on olennaista tuoda fyysistĂ€ juurevuutta omalla kehollisella lĂ€snĂ€ololla sekĂ€ tuntuvalla kosketuksella. Mutta sitten taas, jos oppilas on hyvin fyysinen, voi erilainen, kevyempi ja energeettinen lĂ€snĂ€olo, virittÀÀ hĂ€ntĂ€ tuntemaan joko muuta kuin pelkĂ€n fyysisen olemuksen tai sitten ylipÀÀtÀÀn herkemmin ja laajemmin. 

Joogan opettaminen ja ohjaaminen ovatkin minulle juuri tĂ€llaista kuuntelua: missĂ€ tietoisuudentilassa olen oppilaan kanssa? Olemmeko fyysisessĂ€, energeettisessĂ€, emotionaalisessa, mentaalisessa, spirituaalisessa kentĂ€ssĂ€ vai kaikissa nĂ€issĂ€ yhdessĂ€? Tunnen, kun oppilaalta puutuu yhteys johonkin nĂ€istĂ€ “kehoista”. Myös ohjaus oppilaan kehojen tiedostamattomiin kohtiin tulevat juuri sen kehon tietoisuuden tasolta, jossa tiedostamattomuus ilmenee. EsimerkkinĂ€ tĂ€stĂ€ voisi olla tilanne, jossa oppilas on tunnetasolla levoton. Siihen vastalÀÀke on olla ohjaajana rauhassa omassa kehossaan, ja samaan aikaan siinĂ€ energiakentĂ€ssĂ€, jossa emootiot liikkuvat, jotta ne voi tunnistaa. 

Toinen osallistuja, Emma, oli miettinyt puhtautta eli ƛaucaa ja miten lĂ€helle se lopulta tulee ahimsāa (elĂ€mĂ€n kunnioittamista). Puhuimme siitĂ€, miten nimenomaan ajatuksen ja teon puhtaus on ahimsāa. Toki myös fyysisen kehon puhdistaminen ja puhtaus liittyvĂ€t lĂ€heisesti ahimsāan, koska itsestĂ€mme huolehtiminen on elĂ€mĂ€stĂ€ huolehtimista.

Kolmas osallistuja, Viivi, taas kertoi haasteesta pysyÀ ahimsāssa tietyissÀ tilanteissa. HÀn oli halunnut noudattaa ahimsāa suhteessa naapuriinsa, joka oli jo pitkÀÀn kÀyttÀytynyt törkeÀsti. Otin tÀstÀ kiinni ja jatkoin ajatusta energiatason asiana, miten yama- ja niyama-periaatteet ovat erilaisia energian ilmentymiÀ. NimittÀin ahimsākaan ei ole mikÀÀn kiinteÀ kÀsite, vaan aina elÀvÀ tietoisuus, asenne ja elÀvÀ energia ja siten elÀviin tilanteisiin mukautuva. Siksi ei pidÀ ajatella, ettÀ ahimsāa noudattava ihminen ei koskaan suuttuisi tai sanoisi kenellekÀÀn vastaan. PÀinvastoin! NimittÀin ahimsā-periaate sulkee sisÀÀnsÀ tietenkin myös jokaisen itsensÀ ja niinpÀ meidÀn pitÀÀ pitÀÀ puoliamme ja kunnioittaa rajojamme. Joskus vastassa voi olla ihminen, jolle ei riitÀ se, ettÀ sanoo ystÀvÀllisesti. Laitamme ponnekkuutta mukaan sen verran, mitÀ tarvitaan, jotta tilanne tulee tasapainoon. 

Uskon, ettÀ yksi vÀÀrinkÀsitys joogafilosofian kÀyttÀytymiseen liittyvien kÀsitteiden tulkinnassa onkin se, ettei ihminen voisi hyödyntÀÀ aggressiota eli omaa voimaansa. Olennaista on se, ettÀ aggressio kÀytetÀÀn rakentavassa tarkoituksessa. Olen kyllÀ nÀhnyt sitÀ, miten joogaajat yrittÀvÀt pidÀttÀÀ todellisia tunteitaan ja energioitaan siinÀ pelossa, ettÀ he eivÀt sitten enÀÀ elÀisikÀÀn nÀiden periaatteiden mukaan. Kuitenkin puhdas aggressio on puhdasta. Se ei vahingoita ketÀÀn. Se puhdistaa ilman ja tilanteen. Se syntyy vastaukseksi johonkin energiaan. SiinÀ ei ole vihaa. NÀin se ei myöskÀÀn jÀtÀ jÀlkeensÀ mitÀÀn pahaa. 

Jos yritĂ€t peittÀÀ todelliset tunteesi, jos yritĂ€t olla kiva ja ymmĂ€rtĂ€vĂ€ loputtomiin jonkun epĂ€oikeudenmukaisuuden suhteen, silloin vasta rikotkin erilaisia joogan periaatteita, kuten ahimsāa, satyaa ja ƛaucaa. Joogassa ei ole kyse siitĂ€, ettĂ€ kieltÀÀ itsensĂ€ ja yrittÀÀ olla muuta kuin on. Jooga on ElĂ€mÀÀ isolla e:llĂ€, eikĂ€ elĂ€mĂ€n kieltĂ€mistĂ€ meissĂ€ tai muissa. Harjoittelemme asanoitakin energiatasolla voidaksemme vastata elĂ€mÀÀn oikealla energialla. MikĂ€ tahansa energia on hyvÀÀ, kun se on puhdasta.

Moving into immobility

Nowadays when people talk about yoga, they usually refer to the asana practice. The physical yoga practice has become synonym to ’yoga’. However yoga is an enormous and diverse spiritual heritage that has been carried to us through many centuries. Today it’s also common to see Patanjali’s Yoga Sutra extended to cover the asana practice even if he didn’t say anything about it. He mentions asana though, but from another perspective. Asana is the position and the state of the body in meditation.

For Patanjali the meaning of the asana (the only one = seated position) is to give the meditator stability and comfort in regard to meditation or even more precisely, in regard to samadhi. Without these qualities together the deepening of the meditation is not possible. In addition to this combination of relaxed and dynamic state the immobility is essential. Patanjali doesn’t mention the immobility, but it becomes very clear from the sutras talking about breath and prana and how they become even. This can happen only when the body is completely still.

The asana practice is a great way to adapt the body to sitting which is necessary in meditation. The asanas function the best when they feel comfortable and like they are yours, not something you accomplish. You are relatively relaxed and energetic at the same time. There’s no reason to force your body to remain immobile, because then you mind is in a controlling mood and your body becomes rigid. The same qualities are important in the asana practice as in the meditation.

When you watch beginner practitioners, their bodies have quite much of different little movements. You can also detect the discrepancy in the awareness: when one body part is moving, another one is easily forgotten. The body has these movements, because it’s not yet in balance. Due to tension and some sluggish parts of the body, the body’s protesting the asana. When a practitioner has a long way behind him/her, it means solid connections between different parts of the body and a dynamic harmony in the body. The practitioner becomes naturally still having a very vivid and energetic body.

What should a beginner prioritize in the asana practice? The task of a beginner is to listen to the body. What does it tell? What does it like and what does it not like? How does it protest? The most precious quality for a beginner is to be open and aware. Not to do so much not to silence the body’s messages. The body knows how to do it, it’s looking for a harmonious state. The beginners might want to try to do something else that what the body naturally does. The role and the importance of the yoga teacher is to bring some magical meaning in ease and effortlessness for a Western mind looking for an obstacle to fight with. The beginner also feels the balance when the movements have ceased. The natural immobility is a sign of a harmonious nervous system in a peaceful body.

IMMOBILITÉ DANS L’ASANA

Aujourd’hui quand les gens parlent du yoga, ils rĂ©fĂšrent souvent Ă  la pratique des asanas. La pratique physique du yoga est devenue synonyme au yoga qui en rĂ©alitĂ© est un packet inĂ©puisable d’expĂ©riences spirituelles transportĂ© jusqu’à nous Ă  travers des centaines d’annĂ©es et mĂȘme plus. Ce qui est Ă©tonnant Ă  mon avis, c’est comment dans certaines situations, le Yoga Sutra de Patanjali a Ă©tĂ© Ă©tendu pour couvrir aussi la pratique des asanas, mĂȘme si le texte n’en parle absolument pas. Le Yoga Sutra mentionne l’asana en tant que la position du corps et l’état de celui-ci dans la mĂ©ditation.

Pour Patanjali la signification de l’asana (la seule = l’assise) est dans ce en quoi elle donne la stabilitĂ© et l’aise pour la mĂ©ditation, ou encore plus prĂ©cisĂ©ment, pour le samadhi. Sans ces qualitĂ©s ensemble, l’approfondissement de la mĂ©ditation n’est pas possible. À la combination d’un Ă©tat stable et aisĂ© s’ajoute l’importance de l’immobilitĂ© dynamique. Patanjali ne parle pas de l’immobilitĂ©, mais cela devient trĂšs clair par certains sutras parlant de la respiration et du prana qui s’immobilisent. Cela peut arriver seulement quand le corps est complĂštement immobile.

La pratique des asanas est un trĂšs bon moyen d’adapter le corps Ă  l’assise, qui sera nĂ©cessaire dans la mĂ©ditation. Les asanas de leur part fonctionnent quand on se sent bien dedans et quand on sent comme si elles faisaient partie de nous au lieu d’ĂȘtre quelque chose Ă  accomplir. Le pratiquant est relativement dĂ©tendu et Ă©nergĂ©tique en mĂȘme temps. Il n’y a pas de raison de forcer le corps Ă  rester immobile, car ça voudrait dire un mental qui contrĂŽle et ça rendrait le corps rigide. Les qualitĂ©s qui sont importantes dans la pratique des asanas le sont aussi dans la mĂ©ditation.

Lorsqu’on regarde un dĂ©butant pratiquer des asanas, le corps a souvent pas mal de petits mouvements dĂ» Ă  des ajustements constants. On peut aussi percevoir l’incohĂ©rance dans la conscience: lorsqu’une partie du corps bouge, une autre en est oubliĂ©. Les mouvements sont le signe d’un dĂ©sĂ©quilibre. Le corps proteste les asanas par une tension ou bien par des parties lĂ©thargiques. Et le jour oĂč un pratiquant de yoga aura un long chemin derriĂšre lui, il y aura les connexions solides entres les diffĂ©rentes parties du corps et une harmonie dynamique dans le corps entier. Le pratiquant devient naturellement paisible tout en ayant un corps vif et Ă©nergĂ©tique.

À quoi devrait un dĂ©butant donner la prioritĂ© dans la pratique des asanas? La tĂąche d’un dĂ©butant, c’est surtout d’ĂȘtre Ă  l’écoute du corps. Qu’est-ce qu’il rĂ©vĂšle? Qu’est-ce qu’il aime et qu’est qu’il n’aime pas? Comment proteste-t-il et pourquoi? La qualitĂ© la plus prĂ©cieuse pour le dĂ©butant, c’est de rester ouvert et conscient. Pas faire beaucoup pour ne pas taire les messages du corps. Le corps sait comment retrouver l’harmonie. Le dĂ©butant veut souvent faire plus que ce que le corps permet naturellement pour sentir quelque chose, comme un Ă©tirement. Le rĂŽle d’un enseignant du yoga et d’apporter une signification magique dans l’aise et le non-effort au mental occidental cherchant un obstacle pour le vaincre. Le dĂ©butant sent l’équilibre lorsque les mouvements ont cessĂ©. L’immobilitĂ© naturelle est un signe d’un systĂšme nerveux harmonieux dans un corps apaisĂ©.

PAIKALLAAN

NykyÀÀn, kun ihmiset puhuvat joogasta, he puhuvat itse asiassa useimmiten asanaharjoituksesta. FyysisestÀ joogaharjoituksesta on tullut synonyymi joogalle, joka vuosisatojen ajan on kuljettanut ytimessÀÀn nimenomaan henkistÀ ja hengellistÀ perintöÀ. TÀnÀ pÀivÀnÀ nÀkee myös joissain yhteyksissÀ Patanjalin joogasutra-tekstiÀ venytettÀvÀn kattamaan asanaharjoittelun. Patanjali ei kuitenkaan kuvaa asanaharjoittelua mitenkÀÀn, vaikka mainitsee asanan. Asanalla tarkoitetaan tuossa yhteydessÀ kehon asentoa ja olotilaa meditaatiotilassa.

Patanjalille asanan merkitys on siinÀ, ettÀ se antaa meditoijalle vakauden ja hÀiriöttömÀn olon nimenomaan meditaatiota ja vielÀ tarkemmin samadhia ajatellen. Ilman vakauden ja rentouden yhdistelmÀÀ meditaatioon syventyminen ei olekaan mahdollista. NÀiden ominaisuuksien lisÀksi olennaista asanassa on liikkumattomuus. Patanjali ei suoraan puhu tÀstÀ ominaisuudesta, mutta se kÀy ilmi monista yksittÀisistÀ sutrista. NiissÀ kerrotaan hengityksen ja pranan tasaantumisesta ja nÀmÀ asiat voivat tapahtua vain kehon hiljentyessÀ kokonaan.

Asanaharjoitteluhan on mahdollisuus sopeuttaa keho istumiseen, joka on vÀlttÀmÀtöntÀ meditaatiossa. Asanat kuitenkin toimivat parhaiten, kun ne tuntuvat omilta. Silloin ihminen on vÀistÀmÀttÀ suhteellisen rento ja samalla energinen. Liikkumattomuutta ei kannata pakottaa, sillÀ silloin mieli muuttuu kontrolloivaksi keho jÀykÀksi. NÀmÀ meditaation laadulliset tekijÀt ovat luonnollisesti pyrkimyksenÀ myös asanaharjoittelussa.

YleensÀ aloittelijoiden asanoissa nÀkyy paljon erilaista, pientÀ liikettÀ. Myös tietoisuudessa on sellaista hajontaa, ettÀ kun yhtÀ kehon kohtaa liikutetaan, niin toinen kohtaa jÀÀ varjoon, se jopa unohtuu. Erilaiset ja erikokoiset liikkeet ja liikehdinnÀt ovat merkkejÀ siitÀ, ettÀ keho ei vielÀ asetu tasapainoon. Se tavallaan vastustelee asanaan asettumista, koska siinÀ on erilaisia jÀnnityksiÀ ja kohtia, jotka ovat pudonneet kokonaisuudesta pois. Sitten kun asanoita on tehty sÀÀnnöllisesti ja niin kauan, ettÀ ne ovat rakentaneet jÀmÀkÀt yhteydet eri kehon osien vÀlille, alkaa tasainen olotila laskeutua koko kehoon. Ihminen muuttuu yhÀ liikkumattomammaksi kehon pysyessÀ silti hyvin elÀvÀnÀ.

Mille asioille aloittelijan olisi hyvÀ panna paino? Aloittelijan pitÀisi antaa kehon kertoa asioita. MikÀ sille sopii, mikÀ ei. HÀnen pitÀisi kuunnella, miksi se pistÀÀ hanttiin. Aloittelijalle kullanarvoisia ominaisuuksia on avoimuus ja tietoisuus. MitÀ vÀhemmÀn suorittaa, sitÀ vÀhemmÀn estÀÀ kehon luonnollista liikettÀ. On hyvÀ oppia kuuntelemaan tarkkaan kehoaan ja antaa kaiken rakentua omalla painollaan. Silloin pysyy itsekin kÀrryillÀ sen suhteen, milloin keho alkaa olla tasapainossa. Se on tasapainossa, kun sen liikkeet ovat hiljentyneet. Aloittelijat saattavat kuitenkin haluta tehdÀ jotain muuta kuin mitÀ keho luonnostaan tekisi. TÀssÀ onkin opettajan osuudella merkitystÀ. HÀn voi taikoa jokaiseen harjoitukseen mielekkyyttÀ ilman lÀnsimaiselle ihmiselle tyypillistÀ ponnistelua pÀÀmÀÀrÀÀ kohti. Aloittelijakin tuntee tasapainon, kun kaikenlainen liike lakkaa. Luonnollinen liikkumattomuus on merkki tyynestÀ hermostosta tasapainoisessa kehossa.

Bliss in the breath

When people join an Ashtanga yoga beginner class what they first learn is things about their own breathing. They learn to give their breath a rhythm and then they try to synchronize it with their body movements. 

If the breathing still remains effortless, it’s a sign of balance. But whenever there’s an effort in synchronization, it shows the imbalances of one’s own breath. Some people realize their breath is constantly ahead of them and some others need to drag their breath to join the movement. In both cases this creates a certain anxiety, because there’s a lack of harmony in the wholeness of the system. The parts don’t function together. The breathing has lost its primacy.

In the long term the practice teaches us a lot about breathing. For example, how to adapt it effortlessly to all postures and different circumstances even if the breathing first feels challenging. One day everybody will face an asana which seems impossible to breathe in. And this is a very interesting moment!

Namely sometimes the breathing can conquer the mind. It’s not the mind anymore telling the breath how to do it. The mind is observing how the breathing goes. The mind watches how the breathing knows! The mind is stunned. 

These moments have always been moments of jubilation for me as a teacher. When once in a while you can feel someone really connecting to his or her own breathing. It’s like a homecoming and a grace at the same time. And from this connection emerges faith, an endless power and bliss. 

GRÂCE DANS LE SOUFFLE

Lorsque’un dĂ©butant prend ses premiers pas dans le yoga ashtanga, il apprend tout d’abord Ă  respirer. Ou plus prĂ©cisĂ©ment, il apprend des choses sur sa respiration. La nouvelle conscience de la respiration Ă©merge par le rythme que l’on donne Ă  sa respiration et par la synchronisation avec les mouvements du corps. 

Si la respiration reste tranquille et sans effort mĂȘme avec le mouvement, c’est une preuve d’une respiration Ă©quilibrĂ©e. Et dĂšs qu’il y a un problĂšme dans la synchronisation, ça veut dire qu’il y a un dĂ©sĂ©quilibre respiratoire ou Ă©nergĂ©tique et une faible capacitĂ© d’adaption.

Il y en a dont la respiration se prĂ©cipite vers l’avant et il y en a pour qui la respiration ne fait que trainer et freiner. Dans tous les cas, il y a une anxiĂ©tĂ© due au manque de l’harmonie dans la totalitĂ©. Les parts ne fonctionnent pas ensemble. La respiration a perdu sa place prioritaire. 

La pratique des asanas persĂ©vĂ©rante nous apprend beaucoup sur la respiration. Elle nous apprend Ă  adapter la respiration avec les asanas et les situations difficiles, mĂȘme quand la respiration devient un peu dure. Il arrive un moment pour tout un chacun oĂč on est face Ă  une asana impossible. Impossible dans le sens oĂč il est pas possible d’y respirer Ă  l’aise. Et c’est lĂ  que tout commence!

Dans ces situations, il se peut que la respiration gagne sur le mental! Ce n’est plus donc le mental qui dit comment la respiration devrait se faire et qui le guide, mais le mental observe comment la respiration se dĂ©roule. La respiration sait! Le mental est Ă©poustouflĂ©.

Pour moi, en tant qu’enseignante, ces moments sont des moments de rĂ©jouissance. C’est lĂ  que l’élĂšve se connecte rĂ©ellement avec sa respiration. C’est le retour Ă  la source. C’est la grĂące. Ce sont des moments qui donnent une foi Ă  la vie, une force et un bonheur profond Ă  la personne qui est train de le vivre. 

AUTUAITA HENGENVETOJA

Ashtangajoogan alkeiskurssille tullessaan ihminen oppii ensimmĂ€isenĂ€ hengityksestÀÀn. HengitystĂ€ aletaan ensin rytmittĂ€mÀÀn ja sitten synkronoimaan kehon liikkeiden kanssa. 

Jos hengitys pysyy liikkuessakin pinnistelemĂ€ttömĂ€nĂ€, se kertoo tasapainosesta hengityksestĂ€. Milloin ikinĂ€ tahdistamisessa on ongelmaa, on se merkki hengityksemme epĂ€tasapainosta. Joillain hengitys pyrkii jatkuvasti edelle ja joillain toisilla se laahaa perĂ€ssĂ€. Molemmissa tapauksissa olo on hieman tukala, kun kokonaisuus ei löydĂ€ harmoniaa. Osat eivĂ€t toimi yhdessĂ€. Hengitys on menettĂ€nyt ykkössijansa. 

Vuosien harjoittelu opettaa hengityksestÀ paljon. Se opettaa miten mukauttaa hengitys kaikkiin hankaliin asentoihin ja tilanteisiin, vaikka niissÀ hengitys vaikeutuukin. Jossain kohtaa jokaiselle kuitenkin tulee eteen asana, joka on mahdoton. Mahdoton ainakin siinÀ mielessÀ, ettÀ siinÀ voisi kunnolla hengittÀÀ. Ja silloin ollaan mielenkiintoisen ÀÀrellÀ!

NĂ€issĂ€ kohdissa nimittĂ€in voi kĂ€ydĂ€ niin onnellisesti, ettĂ€ hengitys vie mieleltĂ€ voiton! EnÀÀ ei siis mieli kerro, miten hengitetÀÀn, vaan mieli havainnoi, miten hengitys menee. Mieli seuraa, miten hengitys tietÀÀ! Mieli on ihmeissÀÀn. 

NĂ€mĂ€ hetket ovat olleet aina juhlahetkiĂ€ minulle opettajana. Kun joskus saa tuntea, ettĂ€ ihminen kohtaa hengityksensĂ€. LöytÀÀ kotiin ja kokee armon! TĂ€stĂ€ kokemuksesta nousee usko elĂ€mÀÀn, loputon voima ja syvĂ€ onni.  

When the body remembers

When I teach yoga, my aim is to guide my students deep inside of themselves. What does it mean when we go to the depths of our being? Not only we go deep in our body’s reality, but we also go back in time. We gradually move toward something that has always been there meeting also with the experiences that has come after. That’s why traveling in time helps us to reach the innocence we once were. 

Traveling back in time doesn’t mean surrendering to imagination, but into reality. This is usually possible only when you have practiced consciously with your body for years. It has become sensitive and stable due to patient, gentle and intelligent work. If you respect your body, it starts to remember and to tell its story whereas a forceful practice blocks everything in the body. 

The body is able to remember different experiences the mind has forgotten. That’s why our body can make us travel far away in our past, because all the remote experiences are still in the body. We can get back to the feeling of being pure and open-minded like a child and we can remember the experience of a physiological change or a transformation. That’s why we can also remember our birth, for example. Not with our minds, but with the body. The body is miraculous when it’s healthy.

But when the body starts to remember, it needs to be stable in its energies. Otherwise the feelings, moving energies and physiological memories can be overwhelming. You need to understand how to deal with the energies that try to achieve a new, better balance. That’s why a daily asana practice is necessary for your growth. It gives you understanding of the reality instead of your individual reality. When you can distinguish these two “realities”, you know how to guide yourself towards growth and balance.

LE CORPS SE SOUVIENT

Quand j’enseigne le yoga, mon but est de guider mes Ă©lĂšves dans leur propre profondeur.  Pour aller dans les profondeurs de soi-mĂȘme non seulement nous nous installons dans les profondeurs des ressentis de notre corps, mais nous pouvons aussi remonter plus loin dans le temps. Peu Ă  peu, nous nous approchons du cƓur de notre ĂȘtre qui a toujours Ă©tĂ© lĂ  et nous faisons face Ă  des expĂ©riences qui sont survenues aprĂšs le dĂ©but de notre vie. Le voyage dans le temps nous aide aussi Ă  reconnaĂźtre en nous l’innocence que nous avons Ă©tĂ©. 

Il est essentiel de comprendre que nous ne voyageons pas dans l’imagination, mais dans la rĂ©alitĂ©. Ceci est possible seulement quand nous avons pratiquĂ© consciemment avec le corps pendant des annĂ©es. Le corps est devenu sensible et stable dĂ» Ă  un travail patient, doux et intelligent. Si vous respectez votre corps, il vous raconte son histoire. Et si vous pratiquez en forçant le corps, il se bloque et ne vous rĂ©vĂšle pas grand chose. 

Le corps se souvient des expĂ©riences lointaines aussi quand le mental a oubliĂ©. C’est pour ça que le corps peut nous emmener trĂšs loin dans le passĂ©, car il a toutes les expĂ©riences en lui. Nous pouvons nous souvenir de notre puretĂ© originelle ou bien un changement physiologique dans le corps, comme la naissance, par exemple. Notre mental est incapable de s’en souvenir, mais notre corps ne l’est pas. Le corps est un miracle, surtout quand il est en bonne santĂ©. 

Et quand vient le moment oĂč le corps commence Ă  se souvenir, il vaut mieux ĂȘtre Ă©nergĂ©tiquement stable. Sinon les Ă©motions, les sensations, les Ă©nergies et les souvenirs physiologiques peuvent nous submerger. Nous devons savoir comment recevoir toutes ces informations, lorsque tout en nous est Ă  la recherche d’un meilleur Ă©quilibre. C’est pour ça que la pratique quotidienne des asanas est indispensable pour la croissance spirituelle. Par la pratique, nous acquĂ©rons une comprĂ©hension de ce qu’est la rĂ©alitĂ© et de ce qu’est notre rĂ©alitĂ© individuelle. Lorsque nous pouvons distinguer les deux, nous savons aussi comment nous guider vers la croissance et l’équilibre. 

KUN KEHO ALKAA MUISTAA

Kun opetan joogaa, on tarkoituksenani johdattaa oppilaani heidÀn omaan syvyyteensÀ. MitÀ se sitten tarkoittaa, kun menemme itsessÀmme syvemmÀlle? Emme pelkÀstÀÀn asetu syvÀlle kehomme todellisuuteen, vaan pÀÀsemme myös ajassa taaksepÀin. Menemme vÀhitellen sitÀ kohti, mikÀ meissÀ on aina ollut ja kohtaamme erilaisia kokemiamme asioita, jotka ovat tapahtuneet elÀmÀmme alun jÀlkeen. Siten ajassa matkaaminen auttaa meitÀ tuntemaan sen viattomuuden, joka joskus olimme. 

Emme silti matkusta mielikuvissa, vaan todellisuudessa. TÀmÀ on yleensÀ mahdollista vain, kun ihminen on tehnyt tietoista kehollista harjoitusta vuosien ajan. Keho on tullut vakaaksi ja herkÀksi kÀrsivÀllisen, lempeÀn ja viisaan työn ansiosta. Jos kunnioitat kehoasi, se alkaa muistaa ja se kertoo tarinaansa, kun taas jos harjoittelet voimaillen ja pinnistellen, keho menee tukkoon. 

Keho muistaa kokemukset, vaikka mieli olisi ne unohtanut. Siksi keho voi kuljettaa meidÀt vaikka kuinka kauas menneisyyteemme, koska kokemukset ovat edelleen siinÀ. Me voimme pÀÀstÀ takaisin siihen tunteeseen, kun olimme vielÀ puhtaita ja avoimia tai muistamme miten koimme jonkun muutoksen kehossamme, esimerkiksi syntymÀmme. Mielemme ei voi tÀtÀ muistaa, mutta kehomme voi. Keho on ihmeellinen silloin kun se on terve.

Kun keho sitten alkaa muistaa, sen tulisi olla energeettisesti vakaa. Muuten tunteet, tuntemukset, energiat ja fysiologiset muistumat voivat olla liikaa. MeidÀn tÀytyy tÀllöin ymmÀrtÀÀ, ettÀ kaikki meissÀ etsii uutta, parempaa tasapainoa. PÀivittÀinen asanaharjoitus on suorastaan vÀlttÀmÀtön henkistÀ kasvua ajatellen. SiitÀ seuraa ymmÀrrys, mikÀ on todellisuus ja mikÀ on yksilöllisen mielemme todellisuus. Kun osaamme erottaa nÀmÀ kaksi, tiedÀmme, miten ohjata itseÀmme henkistÀ kasvua ja tasapainoa kohti. 

This is fear. đŸ˜”

I’ve faced many different fears with the help of my yoga practice. To end up with the conclusion that there are no different fears. There’s only fear. 

Nowadays when I have feelings of fear I watch how my mind tries to find a suitable threatening image or situation for it. Then I could say that I’m scared of a particular thing.

I guess we usually have a need to project our fear to something. We need our fear get a form. The form gives us safety. When you have courage to face the fear without any form, it’s first more scary. But when you’re ready to do so, the world doesn’t make you scared anymore. 

When we want to avoid our fears, we imagine they vanish. In reality we build our life around the fear and in relation to it which is a sure way to get more anxious. When we choose not to face our fear everything else is organized according to this choice. If we decide to live through our fear, the fear disappears and nothing of it is left inside of us.

The physical yoga practice in which you pay attention to your breath and your energy, gives you tools to observe your emotions on the energy level. For years I’ve been interested to see in myself what’s happening in my energy right now. When it shrinks, when it gets colder, when it feels thin or empty, when it kind of disappears, or loses connection, I feel scared. Nowadays I tell myself: This is fear. I don’t connect it to anything. I accept my fear, when it’s present. Then when it’s over, it’s over.

LA PEUR EN VISITE đŸ˜”

GrĂące Ă  ma pratique de yoga, j’ai pu faire face Ă  de multiples peurs diffĂ©rentes. Pour finir avec la conclusion qu’il n’y a pas des peurs diffĂ©rentes. Il n’y a que la peur.

Aujourd’hui, quand je ressens de la peur, je je me rends compte comment mon mental cherche une image qui puisse aller avec ou une situation qui pourrait la justifier. Ça me permettrais de dire que j’ai peur d’une chose particuliĂšre.

J’ai l’impression qu’en gĂ©nĂ©ral, nous avons besoin de projeter notre peur sur quelque chose. Nous voulons donner une forme Ă  notre peur, car la forme nous donne une sĂ©curitĂ©. Lorsque nous avons le courage de faire face Ă  la peur sans aucune forme, ça fait d’abord encore plus peur. Mais arrive le moment oĂč nous sommes prĂȘts Ă  l’affronter et c’est lĂ , que le monde n’est plus menaçant du tout.

Lorsque nous Ă©vitons nos peurs, quelque chose en nous nous dit qu’on peut se dĂ©barrasser d’elles. En rĂ©alitĂ©, notre vie se construit en relation avec la peur et autour d’elle et fait grandir l’anxiĂ©tĂ© Ă  l’intĂ©rieur de nous. Lorsque nos choix sont faits dans la peur, tout le reste s’organise selon. Par contre, au moment oĂč nous pouvons faire face Ă  la peur, et elle disparaĂźt, et il n’en reste pas un grain en nous.

La pratique physique du yoga dans laquelle nous nous concentrons sur le souffle et l’énergie, nous donne un moyen d’observer les Ă©motions au niveau Ă©nergĂ©tique. Des annĂ©es, j’ai Ă©tĂ© intĂ©ressĂ©e de suivre ce qui se passe dans mon Ă©nergie dans le moment prĂ©sent. Lorsqu’elle diminue, ou devient plus froide, ou plus vide, ou quand elle disparaĂźt, qu’elle devient moins solide ou qu’elle perd la connexion avec le reste, j’ai peur. Je me dis: c’est ça la peur. Je ne la connecte Ă  rien du tout. Quand elle est lĂ , je l’accepte. Et puis, la peur s’en va.  

TÄMÄ ON PELKOA đŸ˜”

Joogaharjoittelun kautta olen kÀsitellyt paljon erilaisia pelkojani. Tullakseni siihen lopputulokseen, ettei ole erilaisia pelkoja. On vain pelkoa.

NykyÀÀn jos pelkÀÀn, katson miten mieleni hakee siihen heti sopivan uhkakuvan tai tulkitsee kÀsillÀ olevan tilanteen. Sitten voisin todeta pelkÀÀvÀni jotain tiettyÀ asiaa.

Usein meillÀ on tarve kohdistaa pelko johonkin. Haluamme antaa sille muodon. Siten se tuntuu turvallisemmalta. Sitten kun uskaltaa kohdata pelon ilman muotoa, onkin hetken aikaa pelottavampaa. Mutta jossain vaiheessa tÀhÀn on valmis ja silloin maailma ei ole enÀÀ pelottava.

Kun vÀistelemme pelkojamme, jokin meissÀ kuvittelee pÀÀsevÀnsÀ niiden kohtaamisesta. Tosiasiassa elÀmÀmme rakentuu pelon suhteen ja pelon ympÀrille ja menee aina vain tiukempaan solmuun. Kun valintamme on tehty pelossa, kaikki muu jÀrjestyy sen suhteen. Jos taas kohtaamme pelot, niistÀ ei jÀÀ sisimpÀÀmme mitÀÀn, mihin mikÀÀn voisi kutoutua.

Fyysinen joogaharjoittelu, jossa kiinnitetÀÀn huomiota hengitykseen ja energiaan, antaa vÀlineitÀ tarkastella tunteita energiatasolla. Vuosien ajan olen kiinnostuneena seurannut mitÀ energiassani tapahtuu juuri nyt. Kun se kutistuu, kun se kylmenee, kun se tyhjenee, katoaa, ohentuu, kadottaa yhteyden, tunnen pelkoa. NykyÀÀn sanon itselleni: TÀmÀ on pelkoa. En liitÀ sitÀ enÀÀ mihinkÀÀn asiaan. Suostun pelkÀÀmÀÀn, kun pelko on paikalla. Sitten se menee ohi.

Carried by the prāna

It happens in the āsana practice that you get out of breath. The only reason for that is that you don’t allow your vital energy, prāna, to move.

Our breathing is connected to our prāna and its circulation in the body. During the inhalation the prāna expands and ascends. This should be felt not only in the chest, but also in the pelvis and in the head. It should find its way to the limbs and beyond the physical body. This is how the prāna moves inside and outside of us unless it’s controlled.

As it’s in the energy body the emotions take place it means that when the prāna is in movement, the emotions are moving too. If the emotions are not allowed to move, if we don’t want to feel, it will affect our energy. When the energy is restricted, the breathing becomes difficult. Very often people hold the prāna in certain areas of the body or they control it trying to keep it inside the body. This control is unconscious.

What is this unconscious control of energy due to? Our prāna is pretty much conditioned by our emotions. We easily use the same emotional paths all the time and this narrowed emotional field guides our prāna and imprisons it in certain channels. For some people for exemple it’s not easy to bear energy that isn’t moving. They might feel powerless or tired or bored or that state can remind them of death. For some others the powerful feeling from a strong energy is something they can’t experience. They don’t know how to feel powerful. Their mindset might be telling them they don’t have the right to be seen, to be heard or to take space.

There are considerable differences between people when it comes to generate energy or lose it by breath. When you hold your breath, you need more energy than if your breathing is free which naturally keeps the energy level high. Un unregular breath is the indicator of holding back an emotion and it means we are disconnected from the real emotion.

In the āsana practice you face all the time different expressions of prāna. At one point you need to make it dense, at some other point very light and open. On one hand if you don’t follow your prāna you disconnect from it and the breathing loses its direction. It becomes separate from the whole. On the other hand if you don’t suppress your prāna, you have a pallet of different expressions in your hands according to what you do.

It would be ideal to do the āsana practice from the very beginning guided by the prāna which means learning to use the appropriate energy at the right moment. Any āsana can be difficult and risky if the breath is not adapted to it. Every āsana has a certain energy behind the form and that’s the wisdom inside the āsana we’re trying to connect to. Further you go in the āsanas more you need to surrender inside of yourself.

Every time we realize we are out of breath we can try to set the prāna free which will show us the emotion behind the prāna. We can take it more as an energetic manifestation, because an emotion is fundamentally an energetic experience. This way we can free stuck emotional patterns. But if we do the āsana practice like sports the psychic soreness unlikely ever diminishes.

504F86E6-00FB-4A7B-95DD-203A2DDD54E1

PORTÉ PAR LE PRĀNA

Il arrive que la pratique des āsanas nous mette hors du souffle. La seule raison pour ça, est que nous ne permettons pas à notre énergie vitale, le prāna, de circuler.

Notre respiration est connectĂ©e au prāna et Ă  sa circulation dans le corps physique. Pendant l’inhalation, le prāna est en expansion et ascension. Ceci devrait se faire sentir dans la poitrine, dans le bassin et la tĂȘte et le prāna devrait trouver son chemin aussi dans les membres et mĂȘme au-delĂ  du corps physique. C’est comme ça que le prāna circule, Ă  l’intĂ©rieur et Ă  l’extĂ©rieur de notre corps, s’il n’est pas contrĂŽlĂ©.

Mais comme c’est dans le corps Ă©nergĂ©tique, que les Ă©motions se manifestent, ça fait que, lorsque le prāna est en mouvement, nos Ă©motions le sont aussi. Si les Ă©motions ne peuvent pas se manifester, si nous ne voulons pas les sentir, ça va affecter notre prāna. Suite au prāna rĂ©trĂ©ci, la respiration devient difficile. TrĂšs souvent les gens respirent tout en essayant de retenir le prāna dans une partie du corps ou ils le retiennent Ă  l’intĂ©rieur des contours du corps. Il s’agit trĂšs souvent d’un contrĂŽle inconscient.

À quoi est dĂ» ce contrĂŽle inconscient? Notre prāna circule d’une maniĂšre assez conditionnĂ©e par nos Ă©motions. Nous prenons facilement les mĂȘmes chemins Ă©motionnels et cela rend notre champ Ă©motionnel plus Ă©troit. Pour certaines personnes, il est difficile de supporter une Ă©nergie qui n’est pas en mouvement. Ce genre d’énergie leur donne un sentiment de fatigue, de faiblesse ou d’ennuie ou bien, ça peut mĂȘme leur Ă©voquer la mort. Pour certaines d’autres, c’est le contraire. C’est les Ă©nergies plutĂŽt puissantes qu’ils rejetteraient. Elles ne savent pas comment ĂȘtre puissant, car Ă  l’intĂ©rieur, il y a un interdit pour ĂȘtre vu, pour ĂȘtre entendu et pour avoir un espace Ă  soi.

Il y a des diffĂ©rences considĂ©rables concernant l’Ă©tat que la respiration crĂ©e. Elle peut gĂ©nĂ©rer du prāna ou elle peut aussi en user. Si notre souffle est libre, elle nous permet un niveau Ă©nergĂ©tique assez Ă©levĂ©, tandis que si nous retenons notre souffle, nous perdons notre Ă©nergie. Un souffle irrĂ©gulier est l’indicateur d’une Ă©motion retenue et veut dire que nous ne sommes pas en connection avec la vraie Ă©motion.

Dans la pratique des āsanas, nous sommes constamment face Ă  des expressions diffĂ©rentes du prāna. Dans un moment, nous devons le densifier, tandis que dans un autre, il faut qu’il soit lĂ©ger et ouvert. Si nous ne suivons pas notre prāna, nous sommes dĂ©connectĂ©s de lui et la respiration devient quelque chose de sĂ©parĂ© de ce tout que nous sommes. Nous avons besoin de toutes ses expressions possibles. Si nous ne diminuons pas notre prāma, nous avons Ă  notre disponibilitĂ© toute une palette d’expressions Ă©nergĂ©tiques divergeantes pour nous soutenir dans ce que nous faisons.

Ça serait idĂ©al de faire la pratique des āsanas dĂšs le dĂ©but au niveau pranique. C’est Ă  dire d’apprendre Ă  se servir de son Ă©nergie d’une façon appropriĂ©e et au bon moment.Toute āsana peut sembler difficile et peut prĂ©senter des risques si notre souffle n’est pas adaptĂ© Ă  elle. Plus nous avançons dans les āsanas, plus nous devons nous abandonner Ă  l’intĂ©rieur de nous. DerriĂšre sa forme, chaque āsana contient une Ă©nergie spĂ©cifique qui est la sagesse mĂȘme que nous cherchons. 

Lorsque nous nous rendons compte dans la pratique, que nous sommes hors du souffle, nous pouvons tenter de libĂ©rer le prāna, ce qui peut nous permettre de distinguer l’Ă©motion retenue derriĂšre le prāna. Nous pouvons la considĂ©rer plus comme une manifestation Ă©nergĂ©tique, parce que fondamentalement une Ă©motion est toujours une expression Ă©nergĂ©tique. Petit Ă  petit, nous pouvons Ă©ventuellement nous dĂ©barrasser des patterns Ă©motionnels. Mais si notre pratique est exercĂ©e comme un sport, la rigiditĂ© psychique ne va jamais se transformer en une flexibilitĂ© psychique.

ENERGIAN KANTAMANA

Joskus āsanaharjoitus saa ihmisen hengÀstymÀÀn. Ainoa syy tÀhÀn on se, ettÀ vitaalienergia, prāna, ei saa liikkua vapaasti.

HengityksemmehÀn on yhteydessÀ prānaamme, ja sen liikkumiseen kehossamme. SisÀÀnhengityksen aikana prāna sekÀ laajenee ettÀ nousee ylöspÀin. TÀmÀn pitÀisi rintakehÀn lisÀksi tuntua selkeÀsti myös lantiossa ja pÀÀssÀ. Prānan pitÀisi voida levitÀ kehosta raajoihin ja myös kehon rajojen ulkopuolelle. NÀin prāna meissÀ elÀÀkin, ellemme estÀ sitÀ omalla kontrollillamme.

Koska energiakehomme on se, missÀ tunteemme ilmenevÀt, energiamme liikkuessa myös tunteemme liikkuvat. Jos tunteemme eivÀt jostain syystÀ saa liikkua, jos emme halua tuntea, on energiammekin pidÀtettyÀ. Ja kun energia on pidÀtettyÀ, se ilmenee hengityksessÀmme. Sen lisÀksi, ettÀ ihmiset monesti pidÀttÀvÀt prānaa kehon eri kohdissa, he pidÀttÀvÀt sitÀ kehon rajojen sisÀllÀ, ikÀÀn kuin energialla ei olisi lupaa ylittÀÀ nÀitÀ rajoja. TÀmÀ kontrolli on useimmiten tiedostamatonta.

Miksi sitten tiedostamattamme pidÀtÀmme energiaamme? Energiamme on pitkÀlti ehdollistunut tunne-elÀmÀmme mukaan. Noudatamme tavallaan samoja tunnereittejÀ ja silloin energiamme joutuu kavenneen tunnekentÀn kahlitsemaksi. Joillekin ihmisille on esimerkiksi epÀmieluisaa kokea liikkumaton ja hiljainen energia. Se saa heidÀt tuntemaan itsensÀ ehkÀ vÀsyneiksi tai heikoiksi tai sitten se tuntuu pitkÀstyttÀvÀltÀ tai saattaa muistuttaa jopa kuolemasta. Joillekin toisille puolestaan on vaikeaa kokea vahvoja tunteita, jotka voimakas energia synnyttÀÀ. He eivÀt tavallaan osaa asettua vahvuuteen. SisÀinen tunne voi olla se, ettÀ ei saa nÀkyÀ eikÀ kuulua, eikÀ saa ottaa tilaa.

Ihmisten vÀlillÀ on suuria eroja siinÀ, generoiko hengitys energiaa vai kuluttaako se sitÀ. Kun hengitys on pidÀtettyÀ, sen yllÀpitoon tarvitaan enemmÀn energiaa kuin vapaaseen hengitykseen, joka taas aivan luonnostaan pitÀÀ energiatason korkealla. EpÀtasainen hengitys indikoi sitÀ, ettÀ pidÀtÀmme jotain tunnetta emmekÀ siis ole yhteydessÀ todellisiin tunteisiimme.

Āsanaharjoituksessa olemme jatkuvasti tekemisissĂ€ prānan erilaisten ilmenemismuotojen kanssa, sillĂ€ jossain hetkessĂ€ meidĂ€n tulee tiivistÀÀ energiaamme ja jossain toisessa taas pÀÀstÀÀ se avautumaan ja kevenemÀÀn. Jos emme seuraa prānaamme, irtaannumme siitĂ€. TĂ€llöin hengityksestĂ€ tulee kokonaisuudesta erillinen tapahtuma ja se ryöstĂ€ytyy kĂ€sistĂ€mme. Parasta on, jos meillĂ€ on kĂ€ytössĂ€mme kaikki prānan mahdolliset ilmenemismuodot, sillĂ€ silloin se yhdistyy jokaiseen liikkeeseemme tarkoituksenmukaisesti. 

Āsanaharjoitusta olisi tĂ€rkeÀÀ alusta asti opetella tekemÀÀn myös energiatasolla. Se tarkoittaa kehon energioiden sÀÀtĂ€mistĂ€ kulloiseenkin hetkeen sopivaksi. Yksinkertaisestakin asennosta voi tulla vaikea ja riskialtis, jos ei hengitystÀÀn sopeuta siihen. MitĂ€ pidemmĂ€lle āsanoissa mennÀÀn, sitĂ€ antautuneempi sisĂ€isen olotilan tulee olla. Jokaisella āsanalla on tietty energia muodon takana. Se energia on āsanan sisĂ€ltĂ€mĂ€ viisaus.

Aina kun tunnemme hengÀstyvÀmme, voimme yrittÀÀ vapauttaa prānaa, jolloin myös pidÀtetty tunne tulee meille esiin. Voimme yrittÀÀ tutustua siihen vaikkapa energiailmentymÀnÀ, koska emootio on aina pohjimmiltaan energeettinen kokemus. NÀin saamme todennÀköisesti vapautettua tunne-energiaamme. Jos kuitenkin teemme harjoitusta urheiluhenkisesti, emme pÀÀse tÀhÀn tunneyhteyteen eikÀ henkinen jÀykkyys luultavasti tule āsanaharjoituksella vÀhenemÀÀn. 

Presences

As a yoga teacher I work with the challenge we humans have of being present. This is the difficulty that the beginner practitioner also soon realizes. The asana practice makes it quickly tangible how the mind runs ahead of the breath and the physical movement. That’s why the practitioner gets out of breath and the movements become careless. If the mind calms down and settles into the breath and the body, the practice unfolds smoothly and one feels full.

For many people the presence doesn’t even seem important. It’s enough to be here more or less. Only when one realizes that one’s really never present here and now, one can ask oneself some questions. Can I go through my whole life without ever really meeting with myself? Can I spend my life beside myself?

The regular asana practice is probably hard for many precisely because it requires presence and to be present you should detach yourself from everything else. On the other hand the presence in the body is tough also when you have been outside of yourself for years and the subtle sensations of your body confuse you. When we realize the importance of the body in the entirety of being human we can use the asana practice to deepen our presence.

The presence in the body is actually much more demanding than mindfulness, because it means total awareness. Some people can close themselves in their minds and go on with being absent through thinking. The real presence includes the stream of consciousness, the sensations of the body, the emotions and the vital energy. Everything. Nothing is rejected.

I believe there are two basic reasons why people are not present in their body. One is because they have problems in their life and their mind is attached to their worries. Under these circumstances the absentmindedness is easily justified and ignored with a thought that as soon as the worries go away, one can (re-)start practicing yoga. As long as the problems are here, the yoga is not possible.

The other reason is because life is going so well. The mind is attached to the mental images of happiness and success and it seems the present moment doesn’t give more than these images. In these situations we think that when the period of happiness is over, then we can practice yoga. Right now it’s not worth it, we don’t have time nor patience.

The presence is actually something we choose to live. The circumstances will never be ideal. The outer conditions will always make us feel happy or unhappy. What counts is what happens inside of us. When life goes really well, we should be able to stop the hype inside of us to cultivate our presence. Because later when we face difficult times and feelings, we have already access to the always soothing reality through our presence. The images of unhappiness or threat don’t overwhelm us.

It’s only in the body this moment vibrates. But do we have the courage to surrender to our body? Do we have the courage to let go of the images and to be open to life?

PRÉSENCES

En tant que professeure de yoga, je suis constamment face au dĂ©fi que prĂ©sente la prĂ©sence Ă  nous, les humains. C’est quelque chose qui frappe aussi le dĂ©butant dans le yoga postural. La pratique des asanas va vite montrer que le mental devance la respiration et le mouvement, ce qui fait que le pratiquant se trouve hors du souffle et que les mouvements deviennent imprĂ©cis et vides. Si, par contre, le mental s’installe dans la respiration et le corps, tout se passe dans la douceur et l’épanouissement.

Mais pour beaucoup la prĂ©sence n’a pas tellement d’importance. Ça suffit d’ĂȘtre lĂ , plus ou moins. C’est seulement quand on se rend compte, qu’on n’est jamais lĂ , qu’on commence Ă  rĂ©flĂ©chir. Peut-on aller jusqu’au bout sans jamais ĂȘtre ici et maintenant, sans jamais se rencontrer vraiment? Peut-on vivre toute sa vie Ă  cĂŽtĂ© de soi-mĂȘme?

Lorsque nous sommes conscients de la signification du corps physique pour notre humanité, nous pouvons approfondir notre présence par la pratique des asanas. La pratique des asanas réguliÚre pose souvent des problÚmes, car elle requiÚre la présence et la vraie présence nous oblige à nous détacher de tout le reste. La présence est difficile aussi, quand nous avons été hors de notre corps pendant des années et nous ne parvenons pas à lire les messages subtiles de notre corps.

En fait, la prĂ©sence dans le corps physique est une prĂ©sence plus totale que la prĂ©sence dans le mental. Il y en a qui se ferment dans leur mental et continuent ainsi leur absence par la pensĂ©e. La vraie prĂ©sence inclut le flux de conscience, les sensations physiques, les Ă©motions et l’énergie vitale. Tout. Rien n’est rejetĂ©.

Je pense qu’il y a deux raisons principales, pourquoi les gens ne sont pas prĂ©sents dans leurs corps. La premiĂšre est parce que ça ne va pas. Ils ont des problĂšmes dans leur vie et le mental est attachĂ© Ă  des soucis. Dans ces moments-lĂ , l’absence se justifie par ces pensĂ©es: Quand on a des problĂšmes, on n’arrive pas Ă  pratiquer le yoga. Mais dĂšs que les problĂšmes sont rĂ©solus, on peut reprendre.

Et la seconde raison est parce que ça va trĂšs bien! Le mental s’attache aux images du bonheur et du succĂšs. ComparĂ© Ă  ces images, le moment prĂ©sent n’a pas autant Ă  donner. On se dit, que quand le bonheur s’affaiblira, on va se (re-)mettre au yoga. Maintenant, ce n’est pas la peine, on n’a pas le temps ni la patience.

La prĂ©sence est finalement quelque chose que nous choisissons Ă  vivre. Les circonstances ne seront jamais idĂ©ales. Les conditions externes nous feront sentir soit heureux ou malheureux. Ce qui compte, c’est ce que nous avons Ă  l’intĂ©rieur. Lorsque ça va trĂšs bien, nous devrions freiner l’excitation pour cultiver notre prĂ©sence. Ça va nous servir aux moments de difficultĂ©s, car nous avons dĂ©jĂ  l’accĂšs Ă  la rĂ©alitĂ© toujours apaisante par notre prĂ©sence. Les images menaçantes ne nous envahissent pas.

C’est uniquement dans le corps oĂč le moment prĂ©sent vibre. Mais osons-nous nous adonner Ă  notre corps? Osons-nous nous dĂ©tacher des images que nous avons crĂ©Ă©es et nous ouvrir Ă  la vie?

36774764_10214604691264140_8218659382502621184_n

LÄSNÄOLOJA

Joogaopettajana on tiiviisti tekemisissÀ sen kanssa, miten vaikeaa meidÀn ihmisten on olla lÀsnÀ. TÀmÀn huomion aloitteleva harjoittelijakin tekee hyvin nopeasti. Asanaharjoituksessa tulee nÀkyvÀksi, miten mieli viilettÀÀ hengityksen tai fyysisen tekemisen edellÀ. TÀstÀ syystÀ harjoittelija hengÀstyy tai liikkeet ovat huolimattomia ja hengettömiÀ. Jos taas mieli rauhoittuu ja asettuu hengitykseen ja kehoon, kaikki sujuu sulavasti ja oleminen tuntuu tÀytelÀiseltÀ.

Kaikille lÀsnÀolo ei tunnu mitenkÀÀn tÀrkeÀltÀ. Kunhan nyt on jotenkuten lÀsnÀ, se riittÀÀ. Sitten kun herÀÀ tajuamaan, ettÀ ei oikeastaan koskaan ole kÀsillÀolevassa hetkessÀ, asia voi tietenkin pistÀÀ miettimÀÀn. Voiko elÀmÀnsÀ elÀÀ ilman, ettÀ koskaan kohtaa itsensÀ todella? Voiko elÀmÀn elÀÀ itsensÀ vieressÀ?

Luultavasti sÀÀnnöllinen asanaharjoittelu on monelle vaikeaa nimenomaan siksi, kun se vaatii lÀsnÀoloa ja todellinen lÀsnÀolo pakottaa irrottamaan otteen kaikesta muusta. Toisaalta lÀsnÀolo kehossa on tuskallisen vaikeaa myös siksi, kun on vuosia jo ollut irti itsestÀÀn eikÀ ymmÀrrÀ kehonsa hienovaraisia viestejÀ. Kun kehon merkityksen tiedostaa ihmisenÀ olemisen kokonaisuudessa, voi asanaharjoittelu olla nimenomaan syvenevÀÀ lÀsnÀoloharjoittelua.

Itse asiassa kehollinen lÀsnÀolo on vaativampi lÀsnÀolon muoto kuin mielen tason lÀsnÀolo. Jotkut voivat nimittÀin hyvinkin muurautua mieleensÀ ja jatkaa lÀsnÀolottomuuttaan ajattelemalla. Todellinen lÀsnÀolo pitÀÀ sisÀllÀÀn tajunnanvirran lisÀksi kehon tuntemukset, tunteet, ja vitaalienergian. Kaiken. MitÀÀn ei torjuta.

Uskon, ettÀ on kaksi perussyytÀ, miksi ihmiset eivÀt ole lÀsnÀ kehossaan. Yksi syy on se, ettÀ heillÀ menee huonosti. ElÀmÀssÀ on ongelmia ja mieli on kiinni huolissa. LÀsnÀolottomuuden sivuuttaa silloin tyypillisesti ajatuksella, ettÀ kun ongelmat ovat lÀsnÀ, ei joogaamisesta oikein tule mitÀÀn. Kunhan huolet hÀlvenevÀt, sitten voi joogata.

Ja toinen syy on se,  ettÀ heillÀ menee hyvin. Mieli on kiinni onnellisuuden ja menestyksen mielikuvissa eikÀ kÀsillÀ olevalla hetkellÀ ole yhtÀ antoisaa tarjottavaa kuin mitÀ mielikuvissa on. Ajatus, joka nÀitÀ nousujohdanteisia tilanteita leimaa on, ettÀ sitten kun ei enÀÀ mene niin hyvin, niin sitten voi ehkÀ joogata. Nyt ei kannata, nyt ei ehdi eikÀ malta.

LÀsnÀolo onkin pÀÀtös. Meni sitten hyvin tai huonosti. Ihanteellisia olosuhteita ei nimittÀin tule koskaan. Aina menee joko liian hyvin tai liian huonosti. MerkitystÀ on sillÀ, mitÀ tapahtuu sisÀllÀmme. Kun menee oikein hyvin, pitÀisi kyetÀ hillitsemÀÀn kiihtymys ja laskeutumaan tÀhÀn hetkeen, sillÀ sitten kun taas menee heikommin, on reitti jo auki todellisuuden aina lohdulliselle maaperÀlle lÀsnÀolon kautta.

Vain kehossa voimme kokea kÀsillÀ olevan hetken vÀrÀhtelyn. Uskallammeko antautua kehoomme? Uskallammeko toisaalta pÀÀstÀÀ irti mielikuvistamme ja toisaalta ottaa elÀmÀn vastaan?

 

Photo by Anne (detail from a work of Zao Wou-Ki)

The body in Samādhi

The yoga practitioner knows that one day the practice can lead to the greatest freedom, Samādhi. Patañjali has given a very detailed description of what happens on the way to Samādhi. He also enumerates the obstacles like citta váč›ttis – mind’s fragmentated nature – and the kleƛas – the unconscious reasons for suffering that keep on creating citta váč›ttis. He also talks about antarāya, the deeply rooted disturbances that influence our praáč‡a.

Many yoga practitioners do āsanas to maintain health and to regulate and harmonize the body. If the body’s function is spiritually understood, the physical practice can lead to Samādhi. If the practice is repeating movements and postures it can also remain great gymnastics without a transformation on the praáč‡a level. The quality of the inner work that accompagnies physical work is crucial.

When our praáč‡a has predominantly a sattvic quality, when it remains pure and open, the guáč‡as, its different expressions and qualities from outer world don’t change our stability. When the praáč‡a is still and luminous the mind is naturally unwavering. In the yoga state the stillness pervades the body and the mind.

That’s why it’s significant to pay attention to your energy during the practice. If you do your practice for example under stress, it can never lead to Samādhi. You’re probably creating even more stress with your body in a rajasic state. If you can abide in your heart during your āsana practice, it will change everything. The heart is the place where the energy transformation happens. Physiologically the heart is the only place where the blood takes rest. In all other places, it runs. When you can rest in your heart, the information is taken to all your cells with your blood. Your heart will spread its stillness to your whole system. When your heart’s peace resides in all your cells, your body goes to Samādhi.

The Samādhi is total bliss. It has a little to do with the mind. The mind ceases because the heart’s kingdom reigns in your body. When the body is in peace, the mind is in peace. When the body is in peace, there’s no duality whatsoever. Everything is one.

IMG_0806

LE CORPS EN SAMĀDHI

Le pratiquant de yoga sait qu’un jour sa pratique peut aboutir en la libertĂ© la plus exquise qui soit, le Samādhi. Patañjali donne une description trĂšs dĂ©taillĂ©e de ce qui se passe sur la voie vers le Samādhi. D’abord, il en Ă©numĂšre les obstacles. Il parle des citta váč›ttis – la fragmentation mentale -, et des kleƛas – les raisons inconscientes de la souffrance – qui perpĂ©tuent les citta váč›ttis. Il parle Ă©galement des antarāyas, les perturbations profondĂ©ment enracinĂ©es en nous et qui influencent le praáč‡a.

Beaucoup de pratiquants de yoga font des āsanas pour régulariser et harmoniser leur énergie et pour maintenir la santé. Si la fonction du corps est correctement compris dans la spiritualité, la pratique peut bien aboutir au Samādhi. Si, par contre, la pratique est de la gymnastique et des mouvements répétés sans la transformation énergétique, ça ne va aucunement rapprocher le praticien du Samādhi. Le travail interne qui accompagne le travail du corps physique a un rÎle essentiel.

Lorsquela qualitĂ© prĂ©dominante de notre praáč‡a est sattvique, lorsqu’il est pur et dĂ©ployĂ©, les guáč‡as, les diffĂ©rentes expressions et qualitĂ©s du praáč‡a, provenant du monde externe ne dĂ©rangent plus notre stabilitĂ© Ă©nergĂ©tique. Lorsque le praáč‡a est stable et lumineux, le mental est naturellement en Ă©quilibre. Dans l’état de yoga, l’énergie sattvique envahit aussi bien le corps que le mental.

C’est pour cette raison, qu’il est important d’ĂȘtre prĂ©sent dans son Ă©nergie pendant la pratique. Si nous faisons la pratique stressĂ©s, rien ne peut nous conduire au Samādhi. Il est probable qu’en pratiquant dans un Ă©tat rajasique, nous crĂ©ons encore davantage de stress. Mais si nous pouvons rester dans notre cƓur pendant la pratique, ça change tout. Le cƓur est l’endroit oĂč la transformation Ă©nergĂ©tique a lieu. Physiologiquement, le cƓur est le seul endroit oĂč le sang est au repos. Partout ailleurs il circule. Et lorsque nous pouvons prendre le repos dans notre cƓur, l’information va se gĂ©nĂ©raliser dans toutes nos cellules Ă  l’aide du sang. Quand la paix de notre cƓur se trouve dans toutes nos cellules, notre cƓur va rĂ©pandre une quiĂ©tude Ă  notre systĂšme entier. Notre corps passe au Samādhi.

 Le Samādhi est la Joie. Il a peu Ă  faire avec le mental. Le mental cesse, car le royaume du cƓur reigne dans le corps. Lorsque le corps est en paix, le mental est en paix. Lorsque le corps est en paix, la dualitĂ© disparaĂźt. Il n’y a qu’unitĂ©.

KEHON VIISAUS VALAISEE KAIKEN

Jokainen joogan harjoittaja tietÀÀ, ettĂ€ jonain pĂ€ivĂ€nĂ€ harjoittelu voi johtaa Samādhiin. Patañjali kuvaa hyvin yksityiskohtaisesti mitĂ€ tapahtuu Samādhiin johtavalla tiellĂ€ ja hĂ€n myös luettelee esteet siihen. Patañjali puhuu mielen hajaannustilasta (citta váč›tti) ja tiedostamattomasta kĂ€rsimyksestĂ€, jota kleƛat pitĂ€vĂ€t yllĂ€ luomalla jatkuvasti uutta mielen sisĂ€ltöÀ. HĂ€n mainitsee myös antarāyat, syvĂ€llĂ€ alitajunnassa olevat hĂ€iriötekijĂ€t, jotka vaikuttavat praáč‡aamme.

Kun praáč‡amme on puhdasta ja valon tĂ€yttĂ€mÀÀ, kun se on laadultaan pÀÀosin sattvista, ulkopuolelta tuleva praáč‡a erilaisine ilmenemismuotoineen eli guáč‡ineen ei vie omaa  tasapainoamme. Kun praáč‡a on vakaata, myös mieli vakaantuu. Joogatilassa hiljaisuuden energia tĂ€yttÀÀ sekĂ€ kehon ettĂ€ mielen.

Monet joogan harjoittajat tekevÀt āsanoita tasapainottaakseen ja harmonisoidakseen kehoaan ja vaaliakseen terveyttÀÀn. Jos kehon merkitys ymmÀrretÀÀn henkisesti oikein, myös āsanaharjoittelu voi johtaa Samādhiin. Jos kehollinen harjoittelu on liikkeiden ja asentojen toistamista, voi harjoittelija jÀÀdÀ vain voimistelun tasolle ilman vitaalienergian laadullista muutosta. Siksi sisÀinen työ, joka yhdistyy kehon harjoittamiseen, onkin merkittÀvÀssÀ roolissa.

On erittÀin olennaista kiinnittÀÀ huomiota siihen, minkÀlaisessa energeettisessÀ olotilassa harjoittelee. Jos harjoituksen tekee stressitilassa, ei se voi johtaa Samādhiin. Se voi oikeastaan vain lisÀtÀ stressiÀ. Jos taas harjoituksessa voi olla sydÀmessÀÀn lÀsnÀ, se muuttaa kaiken. SydÀn on se paikka, jossa henkinen muutos tapahtuu. Fysiologisesti sydÀn on ainoa paikka, johon veri pysÀhtyy lepÀÀmÀÀn. Kaikkialla muualla kehossa veri virtaa ja on siis liikkeessÀ. Jos voi levÀtÀ sydÀmessÀÀn sen levÀtessÀ, leviÀÀ tÀmÀ informaatio kaikkiin soluihin verenkierron avulla. SydÀn levittÀÀ oman rauhansa kaikkialle kehoon. Kun sydÀmen rauha on asettunut kaikkiin soluihin, keho on Samādhissa.

Samādhi on syvÀÀ, tÀydellistÀ iloa. SillÀ on hyvin vÀhÀn tekemistÀ mielen kanssa. Mieli vÀistyy, kun sydÀmen valtakunta ottaa kehossa kaiken tilan. Kun keho on rauhassa, on mielikin rauhassa. Kun keho on rauhassa, lakkaa erillisyyden kokemus. On vain ykseys.

The spirit of the asana

It’s often said that the Ashtanga yoga asana practice is a spiritual practice. Those who don’t know this practice might be astonished at this statement. Why something you do with your body is considered to be spiritual? Why isn’t physical just physical? What makes physical spiritual?

Firstly the asana practice can be only and totally physical. People who practice asanas as a sport or gymnastics might ignore yoga’s spiritual essence. They can come to a yoga class in a very excited mood. To their excitement they might add some expectation of being able to relax nicely. These practitioners start their practice from a state of disorder and fragmented energy. Everything is in movement. The mind, the emotions, the breathing, the energy and the body. Thanks to the concentration during the yoga class the energy might calm down a little and take the stress levels of the practitioner down. However after some time the same overall movement returns.

Secondly the asana practice has the power to guide the practitioner towards the spirituality. The difference between the two approaches lies at the starting point of the practice. Those who look for a stillpoint inside and start from that space are having a silent center from which they act and make their body move. This kind of practice is created around the stillness and harmony. The stillpoint organizes everything else accordingly. There will be a harmonious natural order on several levels after the practice.

Actually it’s very simple to move from a physical practice to a spiritual one. Before we start we need time to calm down the movement. With peacefulness we are connected to our essence and then whatever we do has a different quality. Our essence is alive.

28504740_10213612554261335_623953419_o

L’ESPRIT DE L’ASANA

La pratique des asanas dans le yoga ashtanga se veut spirituelle. En d’autres mots, les exercices physiques sont vus comme spirituels. Ceux qui ne connaissent pas cette pratique, pourraient ĂȘtre interloquĂ©s par le fait qu’une pratique faite avec le corps soit considĂ©rĂ© comme spirituelle. Pourquoi le physique n’est pas tout simplement physique? Qu’est-ce qui rend une pratique physique spirituelle?

La pratique des asanas peut ĂȘtre totalement et purement physique. Ou bien, elle peut aussi guider le praticien vers la spiritualitĂ©. Qu’est-ce qui fait la diffĂ©rence, alors? C’est le point de dĂ©part.

Les gens qui pratiquent les asanas comme un sport ou bien comme de la gymnastique, ignorent probablement l’essence spirituelle du yoga. Ils peuvent arriver dans un cours de yoga dans un Ă©tat plutĂŽt excitĂ©. À cette excitation s’ajoutent peut-ĂȘtre des attentes vis-Ă -vis de la relaxation. Ces personnes commencent leur pratique Ă  partir d’un dĂ©sordre et d’un Ă©tat Ă©nergĂ©tique fragmentĂ©. Tout est en mouvement. Le mental, les Ă©motions, la respiration, l’énergie et le corps. GrĂące Ă  la concentration pendant le cours, l’énergie peut se calmer un peu et le niveau de stress baisse. AprĂšs la pratique, pourtant, tout revient au point de dĂ©part.

Ceux, par contre, qui cherchent une quiĂ©tude Ă  l’intĂ©rieur d’eux-mĂȘmes, et font leur pratique dans cet espace, ont un centre silencieux Ă  partir duquel les mouvements sont exĂ©cutĂ©s. Une pratique construite autour de la quiĂ©tude, est une crĂ©ation Ă©nergĂ©tique autour du silence et de l’harmonie. La quiĂ©tude organise tout le reste autour d’elle. AprĂšs la pratique, il y aura un ordre naturel plus harmonieux durable Ă  tous les niveaux.

En fin de compte, il est trÚs simple de transformer sa pratique physique en une pratique spirituelle. Nous avons besoin du temps pour calmer tout le mouvement avant la pratique. Avec la paix qui en résulte, nous sommes connectés à notre essence et nous donnons une autre qualité à tout ce que nous entreprenons. Notre esprit est littéralement vif.

28504782_10213612539380963_1784057051_o

ASANAN HENKI

Ashtangajoogan asanaharjoituksen kuulee usein luettavan henkisten harjoitusten joukkoon. Ajatus, ettÀ keholla tehtÀvÀt asiat voisivat olla henkisiÀ, voi ihmetyttÀÀ niitÀ, jotka eivÀt tunne tÀtÀ harjoitusta. Miksi fyysinen ei ole fyysistÀ? MikÀ tekee fyysisestÀ henkistÀ?

Itse asiassa asanaharjoittelu voi olla totaalisen fyysistÀ. Keholla tehty harjoitus voi kuitenkin toimia myös oppaana henkisyyteen. Harjoittelun erot syntyvÀt jo sen alkuasetelmissa.

Ne, jotka harjoittelevat asanoita urheillen tai voimistellen, voivat olla tÀysin tietÀmÀttömiÀ joogan henkisestÀ ulottuvuudesta. He saattavat saapua joogatunnille intoa ja kiihtymystÀ tÀynnÀ. Innostuksensa lisÀksi heillÀ voi olla odotuksia sen suhteen, ettÀ tunti laskee stressitasoja. He tekevÀt harjoituksensa jÀsentymÀttömÀstÀ olotilasta ja sirpaloituneesta energiasta lÀhtien. Kaikki on liikkeessÀ. Mieli, tunteet, hengitys, energia ja keho. KeskittymistÀ vaativan joogatunnin aikana energia voi hieman rauhoittua ja osallistuja voi huomata olevansa vÀhemmÀn stressaantunut. Kuitenkin pian harjoituksen jÀlkeen, sama hektinen energia palaa takaisin.

Jotkut taas keskittyvÀt etsimÀÀn sisÀltÀÀn tyyneyttÀ ja lÀhtevÀt siitÀ liikkeelle. He ovat yhteydessÀ sismpÀnsÀ hiljaisuuteen, ja toimivat ja liikkuvat sen ohjaamina. Harjoitus, joka toteutuu tÀstÀ lÀhtökohdasta, rakentuu energeettisesti hiljaisuuden ja harmonian ympÀrille. Hiljainen keskus organisoi kaiken ympÀrillÀÀn olevan uudelleen ja muuntaa sen kaltaisekseen. Harjoituksen jÀlkeen ihmisellÀ on sisÀllÀÀnkin luonnollinen harmonia.

Fyysisen harjoituksen muuttaminen henkiseksi on yksinkertaista. Ennen harjoitusta tarvitaan aikaa rauhoittaa kaikki liike itsessÀmme. TÀstÀ syntyvÀ rauha sallii meille yhteyden ytimeemme, joka puolestaa tuo kaikkeen tekemiseemme erilaisen laadun. Henkemme on elÀvÀnÀ kaikessa, mitÀ teemme.

A wise builder

In Ashtanga Yoga practice the only material thing the practitioner has is his/her mat. On the mat (s)he faces him/herself with all the weaknesses and strengths (s)he has. All the Ashtanga practitioners know this, but still every now and then in my workshops people ask my point of view about the use of the props in the asana practice.

When a practitioner prepares him/herself to face him/herself during the practice and assembles a stock of props on that purpose, the meeting with oneself becomes necessarily quite complicated. The props become an entertainment and an action that takes the attention away from the practice and from the practitioner. They disturb the real connection. Those who are attached to the use of props have often a physical problem that can be alleviated with a prop. Nevertheless in Ashtanga we follow the same philosophy of no props when it comes to pain. If an asana hurts you, you need to find a way in your own body to protect the vulnerable area. You don’t put a block to support your body or tie yourself with a strap to help, but you control the weight of that part of the body with your body’s own possibilities. On one hand, you get in touch with a problem behind the pain and on the other hand, you learn to control your body’s different parts in relation to each other from inside.

From embryology we know that life in our body develops around some ordering principles that are called fulcrums. These same fulcrums continue to order life in us during our whole existence. We easily deviate from this natural, original energetic structure when we encounter wounds, accidents or emotional trauma. They remain in our body leaving some parts empty and uninhabited that can be called added fulcrums. These parts are isolated from the whole. If the body contains many added fulcrums, our balance is built on an unbalance or a tension.

The asana practice can undo these knots and allow us to come back to our natural center, to the midline of the body if the practice is a conscious search for a natural balance. We reconnect with these isolated parts and we get them back to the global action of the body. Only if you don’t use props! Because if you do, you keep adding new fulcrums in the body. It gets used to the props and not to itself. It builds a balance with the props, not a one of its own. If all that time we can sacrify for our well-being goes to the creation of new, added fulcrums, the real balance might become unreachable. I guess it’s reasonable not to make new obstacles on our way while we’re getting rid of some others.

13023704_10207703414696539_1701383831_n

BÂTIR SUR DU SABLE

Dans la pratique de l’Ashtanga yoga, le seul matĂ©riel que nous ayons dans la pratique, est notre tapis de yoga. C’est sur le tapis que nous faisons face Ă  nous-mĂȘmes, Ă  nos faiblesses et Ă  nos forces aussi bien physiques que psychiques. Tous les pratiquants de l’Ashtanga connaissent ce principe de simplicitĂ©, mais nĂ©anmoins, on me pose assez souvent des questions sur l’utlisation des accessoires dans la pratique.

Est-ce que nous avons besoin d’ĂȘtre Ă©quipĂ©s pour nous rencontrer nous-mĂȘmes? Si nous nous prĂ©parons pour cette rencontre en assemblant un arsenal d’accessoires, la rencontre devient forcĂ©ment assez compliquĂ©e. Les accessoires dĂ©rangent la vraie connexion. Ils deviennent une distraction. L’action qu’ils exigent empĂȘche l’attention sur la pratique et le praticien. Ceux qui tiennent Ă  l’utilisation des accessoires ont souvent un problĂšme physique qui peut ĂȘtre facilitĂ© avec un accessoire. Cependant, en Ashtanga, nous suivons la mĂȘme philosophie du zĂ©ro accessoire aussi quand il y a des problĂšmes physiques. Si nous sentons de la peine dans une posture, nous devons trouver une façon de protĂ©gĂ©r cette partie vulnĂ©rable du corps avec les moyens de notre propre corps. Nous ne mettons pas une brique pour soutenir le corps ou nous ne nous attachons pas avec une sangle, mais nous cherchons Ă  contrĂŽler le poids de cette partie du corps avec les possibilitĂ©s de notre propre corps. Ça va nous servir d’une part pour nous approcher du vrai problĂšme derriĂšre la peine physique et d’autre part, ça va nous apprendre Ă  contrĂŽler de l’intĂ©rieur les diffĂ©rentes parties du corps en relation les unes aux autres.

Nous savons de l’embryologie que le dĂ©veloppement de l’embryon se fait selon quelques principes organisateurs. Ces fulcrums naturels organisent la vie dans notre corps pendant notre existence entiĂšre. Nous nous Ă©cartons facilement de ces fulcrums naturels quand nous rencontrons des accidents, des blessures ou des traumatismes Ă©motionnels. Ces chocs restent dans notre corps en laissant des parties inhabitĂ©es, des fulcrums ajoutĂ©s. Ces parties sont isolĂ©es du reste du systĂȘme. Si le corps physique contient beaucoup de fulcrums ajoutĂ©s, notre Ă©quilibre est construite sur un dĂ©sĂ©quilibre ou une tension.

La pratique des asanas peut nous permettre de revenir Ă  notre centre naturel, Ă  la ligne mĂ©diane, si la pratique est une recherche de l’Ă©quilibre naturel consciente. Nous nous reconnectons avec ces parties isolĂ©es et nous les regagnons dans l’action globale du corps. Mais seulement si nous n’utilisons pas les accessoires! Car par une utilisation systĂ©matique des soutiens externes, nous ne faisons qu’ajouter des fulcrums dans notre corps. Le corps va s’ajuster, s’habituer Ă  des accessoires et non Ă  lui-mĂȘme. Si le peu de temps que nous avons pour la pratique, va Ă  la crĂ©ation de nouveaux fulcrum ajoutĂ©s, le vrai Ă©quilibre est encore plus loin. Pendant que nous nous dĂ©barrassons de certains obstacles, il vaut mieux pas en crĂ©er de nouveaux.

HIEKALLE RAKENNETTU

Ashtangajoogassa harjoittelijalla on harjoituksessa vain matto ja matoltaan hÀn löytÀÀ itsensÀ kaikkine heikkouksineen ja vahvuuksineen. TÀmÀn ashtangajoogaa harjoittavat tietÀvÀtkin, mutta silloin tÀllöin kursseja pitÀessÀni tulee silti kurssilaisten taholta esille kysymys apuvÀlineiden kÀyttÀmisestÀ asanaharjoituksessa.

Minusta nÀyttÀÀ, ettÀ kun ihminen kerÀÀ ympÀrilleen vÀlinearsenaalin kohdatakseen itsensÀ matolla, tulee itsensÀ kohtaamisesta vÀistÀmÀttÀ hankalaa. ApuvÀlineistÀ tulee viihdykettÀ ja toimintaa, joka vie huomion itse harjoitukselta ja loppujen lopuksi siis ihmisestÀ itsestÀÀn. ApuvÀlineihin kiintyneillÀ ihmisillÀ on monesti joku vaiva, johon ulkoa saatu tuki tuo helpotusta. Ashtangajoogassa suhtautuminen kehon kipuihinkin noudattaa samaa vÀlineetöntÀ linjaa. Jos joku asento sattuu kehoon, on olennaista kehittÀÀ kehon omaa kykyÀ suojata kyseistÀ kohtaa. Ei siis laiteta palikkaa tai remmiÀ toimittamaan tÀtÀ virkaa, vaan kehon painoa ja liikeratoja kontrolloidaan kehon omin keinoin. NÀin on yhtÀÀltÀ mahdollisuus pÀÀstÀ kivun kautta kosketuksiin syvemmÀllÀ olevan ongelman kanssa ja toisaalta oppia sÀÀtelemÀÀn ruumiinosien keskinÀisiÀ suhteita.

Embryologiasta eli alkionkehitysopista tiedetÀÀn, ettÀ elimistömme kehittyy tiettyjen elÀmÀÀ organisoivien energeettisten periaatteiden mukaan. Kehomme rakentuu nÀin tietyille tukipisteille ja jatkaa niihin tukeutumista koko elÀmÀmme ajan. Usein kÀy kuitenkin niin, ettÀ joudumme nÀistÀ tukipisteistÀ sivuun. Esimerkiksi erilaiset kolhut, onnettomuudet ja emotionaaliset traumat jÀÀvÀt kehoon eristÀytyneiksi kohdiksi ja lakkaavat olemasta yhteydessÀ muun kehon kanssa. Silloin keho joutuukin hakemaan uudet tukipisteet, jotka saattavat siirtÀÀ meidÀt keskilinjastamme vÀhÀn sivuun ja siten edesauttavat virheellisen tasapainon kehittymistÀ.

Joogaharjoituksessa ihminen pÀÀsee takaisin luonnolliseen keholliseen keskilinjaansa, jos harjoittelu on tietoisesti tÀmÀn tasapainon etsimistÀ. TÀllÀ tavoin nÀmÀ kokonaisuudesta vetÀytyneet kohdat voidaan myös saada takaisin toimintaan mukaan. Toisin on silloin kun kÀytetÀÀn jatkuvasti  apuvÀlineitÀ. Silloin nimittÀin luodaan koko ajan uusia epÀluonnollisia tukipisteitÀ. NÀin keho totutetaan rakentumaan apuvÀlineiden varaan eikÀ itsensÀ varaan. PelkÀstÀÀn kehon sopeutuminen apuvÀlineeseen vaatii jo oman totuttelunsa. Jos kaikki se aika, joka meillÀ on kÀytettÀvÀnÀ kehon tasapainottamiseen, meneekin siihen, ettÀ luomme kehoon uusia, vÀÀrÀnlaisia tukipisteitÀ, ei luonnollinen tasapaino löydy luultavasti koskaan. Mukavampaa luultavasti on, jos ei harjoituksellaan kasaa tiellensÀ uusia vaikeuksia.

Photo Kie von Hertzen