five breaths

It usually takes years to get into the Ashtanga yoga tradition and a lot of time even to understand the principles of the asana practice. We need not only to learn but also test those principles to accept or reject them. Then we either go on practicing or we might completely stop or we find another yoga style. Many people have multiple questions after the first Ashtanga yoga class. One of these questions is in general very simple: “Why are we supposed to stay in the asana during five breaths?” And the next questions around this topic are probably “Can I sometimes stay longer?” or “If I don’t get the asana at the first trial, can I try again?”

In some other yoga styles and traditions there are different guidelines. In some styles you stay longer in the asana, in some others you repeat the same asana several times and in some other you can actually do your own way. In the Ashtanga tradition this is one basic rule. I feel it works amazingly well without shimmering the light of any other discipline. It’s quite interesting how just five breaths can sometimes seem extremely long and sometimes such a short time. I hope I can help some practitioners to understand the awesomeness of this principle if we follow it systematically.

Shorter the time you know you will spend in the asana, more attentive you are, more solid your presence. The fact that you don’t repeat the same asana in one practice gives the same result. If we know beforehand we can do it again not being so alert first, everything in us collapses a bit compared to a situation in which we decide that it happens now and not after the second, third or forth trial or after we’ve been in the asana for long enough.

Practicing this way we are more aware every moment and we get rid of everything superfluous around the asanas. This is important for the development of a meditative mind, but also for our prana. Through the discipline we cultivate our own prana making it subtle, fluid and bright. This kind of attitude is demanding to our mind and emotions – and very soft to our body. It means we need to detach from our mental laziness. Every time we practice, we try to move ahead and change our harmful habits and bad energy. The lenght of the practice doesn’t tell much of its efficacy. A short practice can be very deep and cleansing. Five breaths can sometimes change your life.

CINQ FOIS

Normalement, il faut des années pour bien connaître la tradition de l’Ashtanga yoga. Même la compréhension des principes de la pratique des asanas prend du temps. Non seulement nous apprenons les principes, mais après, nous les testons afin de pouvoir les accepter faisant partie de la pratique ou afin de les rejeter. Ensuite, soit nous voulons continuer à pratiquer, soit nous nous arrêtons ou bien nous nous trouvons un autre style de yoga. En général, au début, nous avons plein de questions. Une des plus simples et des plus fréquantes est: “Pourquoi devons-nous rester dans une asana pendant cinq respirations?” Et ça s’enchaîne peut-être: “Puis-je rester parfois plus longtemps?” ou bien “Si je n’arrive pas à la faire tout de suite, puis-je ressayer?”

Il y a des styles et des traditions où les principes sont différents. Peut-être la durée dans l’asana est-elle plus longue ou la même asana est-elle répétée plusieurs fois de suite et puis quelquefois, les praticiens choisissent eux-mêmes tout simplement ce qu’ils veulent faire sans aucune restriction. Mais dans l’Ashtanga yoga, ceci est une des règles fondamentales et ça marche à merveille sans ôter rien aux autres façons. Il est très intéressant comment juste cinq respirations peuvent à un moment donné sembler extrêmement longues et dans un autre moment, absolument courtes. J’espère pouvoir clarifier un peu les bénéfices de cette façon traditionnelle si nous nous y engageons et la suivons systématiquement.

Plus le temps que nous restons dans l’asana est limité, plus nous sommes attentifs et plus notre présence se fait solide. Le fait que nous ne répétions pas la même asana dans une pratique, donne le même résultat. Si nous savons à l’avance que nous avons la possibilité de reprendre, nous ne sommes pas obligés de rester alertes. Tout en nous se ramollit un peu comparé à une situation où nous sommes déterminés que l’asana, c’est maintenant et pas après une seconde, une troisième ou une quatrième tentative ou après un temps prolongé dans l’asana.

Lorsque nous pratiquons de cette manière, nous sommes conscients à chaque moment et nous nous débarrassons de tout ce qui est superflu autour de l’asana. Ceci est important pour le développement d’un mental méditatif, mais aussi pour notre prana. À travers la discipline, nous cultivons notre prana en le rendant subtile, fluidique et lumineuse. Ce genre d’attitude demande beaucoup à notre mental et nos émotions et en même temps il permet une approche très douce envers notre corps. Il faut par conséquant se débarrasser de la paresse mentale. Chaque fois que nous pratiquons, nous essayons d’aller à l’avant et changer nos habitudes et notre énergie défavorables. La durée de la pratique n’équivaut pas à son efficacité. Une courte pratique peut être profonde et purifiante. Cinq respirations peut parfois nous changer la vie.

VIISI HENGITYSTÄ

Ashtangajoogatraditioon sisään pääseminen vaatii yleensä vuosia ja pelkästään asanaharjoittelun periaatteiden ymmärtäminen vie alussa pitkän aikaa. Erilaisten periaatteiden oppimisen jälkeen niitä testataan ja ne todetaan joko itselle toimiviksi tai hyödyttömiksi. Joku jatkaa, joku lopettaa, joku vaihtaa toiseen joogatyyliin. Ehkä jo ensimmäisestä ashtangajoogatunnista lähtien päässä pyörii paljon kysymyksiä. Yksi yksinkertainen kysymys mikä monia vaivaa on se miksi asanassa pitää olla juuri viiden hengityksen ajan. Jatkokysymykset voivat olla sellaisia kuten “Voinko olla joskus pidempään?” tai “Voinko tehdä uudelleen saman asanan heti perään, jos ensimmäisellä kerralla ei mene hyvin?”

Joissain toisissa joogasuuntauksissa on erilaiset periaatteet. Joissain ollaan asanoissa huomattavasti pidempään, joissain sama asana toistetaan monta kertaa, joissain voi tehdä melkein mitä haluaa. Ashtangassa on tällainen viiden hengityksen periaate ja minusta se toimii loistavasti himmentämättä muiden systeemien valoa lainkaan. Mielenkiintoista kyllä, joskus viisi hengitystä tuntuu mahdottoman pitkältä ajalta ja toisinaan taas auttamattoman lyhyeltä. Tällaisessa tavassa piilee omanlaisensa hienous, jos sitä noudattaa systemaattisesti.

Mitä lyhyemmän ajan tiedät voivasi olla jossain asanassa, sitä keskittyneemmäksi olosi käy. Sitä tiiviimpää läsnäolo jo ennen asanaa. Sama lopputulos syntyy siitä, että asanaa ei toisteta. Väistämättä, jos tiedämme, että voimme ottaa uusiksi, jos emme onnistu, kaikki meissä lopahtaa verrattuna siihen, kun päätämme, että se tapahtuu nyt eikä ensimmäisen tai toisen kokeilun jälkeen tai kunhan olemme olleet jo asanassa rauhassa pitkään.

Tällä tavalla harjoitellen tulemme enemmän tähän hetkeen ja pääsemme eroon siitä turhasta mitä on asanojen ympärillä. Tämä on tärkeää meditaatiivisen mielen kehittymisen kannalta, mutta samalla koulutamme myös omaa pranaamme, saamme sen hienovaraiseksi, virtaavaksi ja kirkkaaksi.  Tällainen harjoittelu on yleensä vaativaa meidän mielellemme ja tunteillemme kun taas kehollemme se on pehmeää ja joustavaa. Se vaatii sitä, että pääsemme irti henkisestä laiskuudesta. Koulutamme mieltämme ja ojennamme laiskaksi karannutta energiaamme joka kerta harjoitellessamme asanoita. Harjoituksen ei suinkaan tarvitse olla pitkä ollakseen syvälle vaikuttava. Joskus viisi hengitystä voi muuttaa koko elämän.

Photo by Anne

Returning to lightness

When I teach beginners in yoga, I start with the breath and immediately after with the excercices to feel how the mula bandha is actually part of the breathing and connected with our energy system. Gradually the students start to feel that the whole body is nourished from the center. At its best the energy expands in the body with the inhalation and comes back to the center with the exhalation. Mula bandha is part of the chakra system and thus it’s part of our everyday life emotions. If we are nervous, angry or excited, the center of the energy has moved away from the mula bandha. For the beginners the Ashtanga yoga practice is a real challenge, because things are not taught separately. How could they be? Finally everything is one and the system functions as one. We need to keep the wholeness of the system in mind as well as practitioners as teachers.

Very often I meet students telling me how much they try to do a good mula bandha. They put an enormous amount of power to keep it, to make it strong. I’m not sure it can work this way. If you create muscular tension, you obstruct the energy flow. The mula bandha is a natural and conscious orientation and control of our vital energy and it’s the center of it also. It helps us to feel the gravity and play with it and it guides us to find our best balance in any asana. It doesn’t feel the same all the time, because it changes according to what we do. Its presence is visible in the grace of the body posture, in the effortlessness of the movement and the justness of emotions. Our inner serenity is greatly due to the right placement of the body and energy balance.

First of all the mula bandha is life flowing and expressing itself freely in our body. Children are a perfect example of this. They have the power of mula bandha, but there’s no tension. Many adults have lost their contact to the earth through the mula bandha and that’s why they are heavy, tense and clumsy. It’s an inner force which manifests itself, when we are free from our past. We need just to tune ourselves to it, that’s all. But the tuning can take years. When we have purified all the negative intentions of our system, when we’ve learned to say no to the impulses that are destructive to ourself or others, what is left, is the mula bandha, natural rhythm and harmony of pure energy. We practice invisible. You practice and one day you will see how it will carry you.

LÉGÈRETÉ RETROUVÉE

Lorsque j’enseigne les débutants en yoga, j’initie les élèves d’abord à la respiration et j’enchaîne avec les exercices permettant de sentir comment le mula bandha fait partie de la respiration et comment il est connecté avec notre systême énergétique. Petit à petit, les élèves peuvent sentir que le corps entier est nourri à partir de son centre. Dans le meilleur des cas, l’énergie s’étend partout dans le corps à l’inspiration et retourne à la source, au centre, à l’expiration. Le mula bandha fait partie du systême des chakras et ainsi de nos émotions de la vie quotidienne aussi. Lorsque nous sommes nerveux, en colère ou excités, notre centre d’énergie s’est déplacé. Pour les débutants, la pratique de l’Ashtanga yoga est souvent un vrai défi, car les choses ne sont pas et ne peuvent pas être enseignées séparément. Finalement tout ne forme qu’un et le systême fonctionne comme une unité. Nous devons travailler vers l’unification du systême aussi bien en tant que pratitiens qu’enseignants.

Très souvent, il m’arrive de rencontrer des élèves qui me disent combien ils essayent de faire ou de tenir le mula bandha. Ils mettent beaucoup d’énergie et ils utilisent beaucoup de force pour être sûrs de l’avoir et de le rende plus fort. Je ne suis pas tout à fait convaincue que ça puisse marcher comme ça. Si nous créons de la tension musculaire, nous obstruons la fluidité de l’énergie et nous perdons notre sensibilité. Le mula bandha tout en étant le centre de notre vitalité veut dire l’orientation et le contrôle naturels et conscients de notre énergie vitale. Il nous aide à sentir la gravité et il nous guide comment jouer avec celle-là et c’est grâce à lui que nous trouvons notre équilibre dans toute asana. Il ne nous donne pas la même sensation continuellement, car il change selon nos actions. Nous pouvons le percevoir dans la grâce de la posture du corps, dans l’aisance du mouvement et la justesse des émotions. Notre sérénité interne dépend beaucoup du placement juste du corps et de l’équilibre énergétique.

À priori, le mula bandha égale la vie qui s’exprime librement dans notre corps. Les enfants en sont un exemple parfait. Ils ont la légèreté et la force du mula bandha, mais ils n’ont pas la tension. La majorité des adultes ont perdu leur contact au sol à travers le mula bandha et c’est pour ça qu’ils sont lourds, tendus et maladroits. Le mula bandha est une force interne qui se manifeste quand nous sommes libres de notre passé. Nous devons trouver comment nous accorder à lui, c’est tout. Mais cet accordage peut prendre des années. Dès que nous avons purifié toutes les intentions négatives de notre systême, dès que nous avons appris à dire non à tous les impulses déstructifs vers nous-mêmes ou les autres, ce qui reste, est le mula bandha, un rythme naturel et harmonieux de l’énergie vitale pure. Nous pratiquons l’invisible. Un jour, nous verrons comment l’invisible nous portera.

PALUU KEVEYTEEN

Kun opetan alkeisoppilaita, aloitan aina hengityksestä ja siirryn siitä havaintoesimerkkeihin, jotka auttavat tuntemaan miten mula bandha on oikeastaan osa hengitystämme ja yhteydessä energiakiertoomme. Vähitellen oppilaat alkavat tuntea miten koko keho saa ravintonsa omasta keskuksestaan. Parhaimmillaan energia laajenee sisäänhengityksessä ja palaa keskukseensa uloshengityksessä. Mula bandha on osa chakra-systeemiämme ja siten se liittyy myös jokapäiväisiin tunteisiimme. Jos olemme hermostuneita, vihaisia tai kiihtyneitä, energian keskus on siirtynyt pois mula bandhasta. Aloittelijoille ashtangajooga on yleensä haasteellista, koska asioita ei opeteta erillisinä. Eikä niitä oikein voisikaan opettaa palasina. Kaikki erilliset osat ja toiminnot meissä muodostavat kuitenkin saumattoman kokonaisuuden ja kokonaisuus toimii lopulta yhtenä yksikkönä. Meidän tulisi pitää se mielessämme niin harjoittelijoina kuin opettajinakin.

Tapaan usein harjoittelijoita jotka kertovat minulle miten he yrittävät pitää mula bandhan sisukkaasti. He laittavat siihen hirmuisesti voimaa saadakseen sen vahvaksi. Itse en ole lainkaan vakuuttunut siitä, että se toimii tuolla tavalla. Jos lisäämme lihasjännitystä, katkaisemme energian virtauksen ja menetämme herkkyyden tuntea. Mula bandha on luonnollista ja tietoista elinvoiman suuntausta ja hallintaa ja se on myös elinvoimamme keskus. Sen avulla osaamme hyödyntää painovoimaa kehossamme ja saamme luontevimman tasapainon asanassa kuin asanassa. Tunne mula bandhasta muuttuu aina sen mukaan mitä teemme. Sen läsnäolon voi tunnistaa siitä, että kehon asento on ryhdikäs, liikkeet ovat sulavia ja tunteemme tilanteisiin sopivia. Mielenrauhammekin juontaa juurensa sekä kehon fyysisestä että energeettisestä tasapainosta.

Mula bandha on ennen muuta elämän vapaata virtausta kehossamme. Lapset ovat tästä täydellinen esimerkki. Heillä on mula bandhasta lähtevä voima, mutta ei jännitystä. Monet aikuiset ovat menettäneet tietoisen yhteyden mula bandhan kautta maahan ja ovat siksi raskaita, jännittyneitä ja kömpelöitä. Mula bandha on sisäinen voimamme, joka ilmenee parhaiten, kun olemme vapaita menneisyydestä. Jotta voisimme ymmärtää sitä kehollisesti, meidän tulee vain pitää fokus siinä ja virittäytyä sitä kohti. Tämä virittäytyminen voi kuitenkin vaatia vuosien harjoittelun. Kun olemme puhdistaneet itsestämme kaikki piilevätkin negatiiviset reaktiomallit, kun olemme oppineet kieltäytymään kaikista tuhoisista tavoista suhtautua itseemme tai muihin, jäljellä on mula bandha, puhtaan energian luonnollinen rytmi ja harmonia. Harjoittelumme on koko ajan näkymättömän kanssa työskentelyä. Emme tarkalleen voi tietää miten ja milloin mula bandha löytyy, mutta yhtenä päivänä se kirkastuu ja voimme tuntea miten se kannattelee meitä.

Off shore

Throughout the years my practice has allowed me different experiences of me, of the world, of many situations in parallel to my mind’s perspective. One feeling the practice has strengthened is the sacredness of every moment. In yoga I’ve found a tool to savour life with love instead of thinking of it.

I’ve been aware that my mind can show me things from any angle and for exemple mystify my experiences. I never wasn’t interested in mystifying yoga, but still I’ve had some mystical moments. I wasn’t interested in explaining them to myself or in talking about them. My attitude has been neutral and down to earth. But.

As I just wrote a post on the asanas and how it’s possible to experience being the asana (https://annenuotio.wordpress.com/2015/07/12/experiencing-asana/) instead of doing them, I got a more blissful experience I want to share. Some days ago I was practicing in a friend’s yoga room, in a really beautiful space dedicated to yoga and meditation. From the very beginning of my practice I had a feeling “there’s something in the air”, I was sensing something that I couldn’t really sense. I pushed these feelings away and just practiced without expecting anything.

Then there I was in Navasana. I didn’t feel I was doing the asana, neither that I was the asana (Nava = boat). I felt there was a boat and I was in it. I was like a recipient and I was in that recipient. Carried by something. Sailing in softness, in blissfulness, in love. What makes these moments mystical is the lightness of the body and the feeling of being beyond gravity. The body totally surrenders to the spirit. That’s why it’s mystical. ❤

AU LARGE

À travers les années, la pratique de yoga m’a permis d’avoir de différentes expériences de moi-même, du monde externe et des situations variées en parallèle de ma propre perspective mentale. La pratique m’a doté du sentiment du sacré qui s’est répandu de plus en plus sur les moments de ma vie quotidienne. En yoga, j’ai découvert un outil pour savourer la vie au lieu de penser à elle. J’ai été consciente que mon mental est capable de me montrer le monde sous n’importe quel angle et mystifier mes expériences dans le yoga. Malgré les moments mystiques que j’ai vécus, je n’ai jamais voulu mystifier le yoga.

Je venais d’écrire un poste sur les asanas et comment sentir que nous sommes l’asana au lieu de la faire (https://annenuotio.wordpress.com/2015/07/12/experiencing-asana/) et tout de suite après, j’ai eu une expérience frappante. Il y a quelques jours, j’ai pratiqué chez des amis dans une belle pièce consacrée au yoga et à la méditation. Dés que je commençais ma pratique, je sentais qu’il y avait “quelque chose dans l’air”, je sentais quelque chose que je ne comprenais pas tout à fait. Je mettais ces sensations de côté et je pratiquais sans aucune attente particulière.

Dans Navasana, je ne sentais pas que je l’exécutais ni que je la devenais. Je sentais qu’il y a avait un bateau (Nava = bateau) et que j’étais dedans. J’étais à la fois le récipient et j’étais portée par celui-ci. Je naviguais dans la douceur, le bonheur, l’amour. Ce qui rend les moments pareils mystiques, c’est la légèreté du corps et la sensation d’apesanteur. Le corps qui s’abandonne complètement à l’esprit. L’esprit qui porte le corps. Mystique tout court.

AIROT LEVOSSA

Kautta vuosien joogaharjoittelu on tuonut minulle erilaisia kokemuksia itsestäni, maailmasta ja monista tilanteista mieleni viritysten rinnalle. Harjoitus on voimistanut elämässäni pyhyyden tunnetta ja ulottanut sen kaikkiin hetkiin. Olen löytänyt joogasta välineen, joka on opettanut minulle miten elämää maistellaan onnellisena.

Olen ollut tietoinen siitä, että mieleni voi näyttää minulle maailman ihan mistä kulmasta vain ja vaikkapa mystifioida kokemuksiani. Joogan mystifiointi ei ole ollut minulle päämäärä, mutta silti minulla on ollut siinä mystisiä kokemuksia. En ole ollut myöskään kiinnostunut selittämään niitä itselleni tai edes puhumaan niistä juurikaan. Asenteeni on ollut pikemminkin neutraali ja maanläheinen. Mutta.

Olin juuri kirjoittanut blogipostauksen asanakokemuksista ja siitä miten voimme kokea asanassa olemisen sen tekemisen sijaan (https://annenuotio.wordpress.com/2015/07/12/experiencing-asana/) kun sitten sain harjoituksessa erilaisen autuaan kokemuksen. Muutama päivä sitten harjoittelin ystäväni kotona joogalle ja meditaatiolle omistetussa kauniissa tilassa. Aivan harjoituksen alusta minulla oli tunne että “jotain on ilmassa”. Tunsin jotain tietämättä kuitenkaan tarkalleen mitä se oli. Harjoittelin odottamatta mitään erityistä.

Sitten olin Navasanassa. En tuntenut tekeväni asanaa, en myöskään tuntenut olevani se. Tunsin, että olin siinä veneessä (Nava=vene). Olin oikeastaan sekä astia että astian sisältö. Seilasin pehmeästi jonkun kannatellessa minua. Se mikä tekee tällaisista hetkistä mystisiä on kehon painottomuuden kokemus. Kun henki kantaa kehoa ja kun keho antautuu kokonaan hengelle, se on mystinen kokemus. ❤

Photo by Neletta Venturi

Omnia mea mecum porto

When I had practiced Ashtanga yoga around a year, I was feeling happier and considerably more secure than earlier. The practice felt like a new inspiring friend to discuss with to understand myself in a new way. I was feeling grateful for not being dependent on anybody or even on any circumstances to do my practice. All I needed was less than two square meters. A mat maybe. I could meditate with my body and ask it for the answers I was looking for.

The body is as much our vehicle for moving from one place to another as it’s the vehicle for emotional experiences. More we love it, better it functions. Better it functions, more we love it. That’s why we the asana practice can strengthen our attachment to it to the extent that our happiness depends on our body. But the attachment is not yoga neither is the dependency. The detachment is yoga. The great thing in the attachment is that we can practice detachment exactly where the attachment starts to take form! This is something really delicate. Whenever you feel good, you need to be aware not to build a bond. Just take the happiness as it comes and let it go. Whenever we feel attached, on the surface we feel safe and strong, but the fear in our core grows. I wanted the opposite; to be able to stand the superficial fears and to feel free and rooted in my soul. That meant getting rid of the attachment to the body and not allowing new ones to settle while still keep going with the asana practice.

Through spiritual practices we discover our divinity, but we can also contribute to build it. It can be sitting in silence, breathing awareness, chanting. We need other yogic practices than asana practice to nourish our soul. When the miraculous chanting practice came into my life, my presence increased so much that I felt expanding eternally. I learned old sanskrit texts and nowadays I can feel the vibration of the words and sentences in me even when I’m not practicing. They are incarnated in me. I will lose my body strength one day, but if I can still breathe consciously and if the mantras are still running in my nervous system, that would be yoga, that would be life. Whatever happens, I have everything in me. When my life ends, the vibrations go on.

OMNIA MEA MECUM PORTO

Après avoir pratiqué l’Ashtanga yoga pendant à peu près un an, je me sentais déjà moins malheureuse, mais surtout, j’avais un sentiment de sécurité plus ancré. La pratique elle-même était comme un(e) nouvel(le) ami(e) inspirant(e) avec qui je pouvais aborder des thèmes variés et qui m’apportait de nouveaux points de vue aussi sur moi-même. J’étais reconnaissante d’avoir une pratique pour laquelle je n’avais besoin de personne ni rien. Rien d’autre que deux petits mètres carrés et probablement un tapis de yoga et c’est tout. Je pouvais méditer avec mon corps et y refléter des questions qui me tracassaient.

Notre corps physique est un véhicule qui nous permet de nous déplacer tout en étant aussi l’endroit où se manifestent nos émotions. Plus nous aimons notre corps et mieux il fonctionne. Mieux il fonctionne et plus on l’aime. Parfois même au point où la pratique des asanas peut créer des attachements et même une dépendance. Tout d’un coup, notre bonheur dépend de notre corps. Et pourtant les attachements pareils ou les dépendances ne font pas partie du yoga. Le détachement et la liberté si. Le côté positif d’un attachement est que quand nous en sommes conscients, nous pouvons pratiquer le détachement. C’est très délicat bien sûr. Lorsque nous éprouvons du bonheur, nous le recevons et nous le laissons passer. Car, quand nous sommes attachés à quelque chose, cela nous donne une puissance et un courage momentanés, mais en même temps s’installe une peur plus profonde. Je savais que je voulais pouvoir vivre les petites peurs et les moments d’insécurité pour être libre et bien positionnée pour entendre mon âme. Cela veut dire que bien que je pratique les asanas, je pratique le détachement par rapport au corps physique aussi.

Nous découvrons notre divinité par les pratiques spirituelles, mais nous pouvons aussi contribuer à la construire. Cela peut se faire par des moments assis dans le silence, par la conscience de la respiration, par le chanting. Nous avons besoin d’autres pratiques yoguiques que les asanas pour nourrir notre âme. Lorsque le chanting est entré dans ma vie, je sentais que ma présence se fortifiait comme s’il s’agissait d’une expension éternelle. J’apprenais des texts anciens en sanskrit et aujourd’hui, je sens la vibration des mots et des phrases en moi même quand je ne les récite pas. Ils sont incarnés en moi. Un jour, mon corps va perdre son énergie, ses aptitudes, mais si je peux respirer consciemment et si les mantras se chanteront tout seuls dans mon systême nerveux, ça serait mon yoga, ma vie. Quoi qu’il m’arrive, j’ai tout en moi. Quand ma vie s’éteint, les vibrations restent.

OMNIA MEA MECUM PORTO

Kun olin harjoitellut ashtangajoogaa vuoden verran, tunsin olevani onnellisempi kuin ennen. Oloni oli ennen muuta muuttunut turvallisemmaksi. Harjoitus tuntui uudelta, kiinnostavalta ystävältä, jonka kanssa saatoin syventyä aiheeseen kuin aiheeseen ja joka toi minulle uusia näkökulmia myös itseeni. Tunsin kiitollisuutta siitä, että en tarvinnut harjoitukseeni ketään enkä mitään erityistä. Ainoastaan tilaa parin neliön verran ja ehkä joogamaton. Sain meditoida kehollani ja heijastella siihen kysymyksiä, jotka minua askarruttivat.

Kehomme ansiosta voimme liikkua paikasta toiseen ja se on se osa meitä, jossa koemme tunteemme. Mitä enemmän rakastamme kehoamme, sitä paremmin se toimii. Mitä paremmin se toimii, sitä enemmän sitä rakastamme. Siksipä asanaharjoittelu voikin vahvistaa sidettämme kehoomme jopa siinä määrin, että onnemme tulee riippuvaiseksi kehostamme. Mutta tällainen kiintyminen tai riippuvuus ei ole joogaa. Irtipäästäminen ja vapaus on. Kiintymisen tiedostamisessa on se hieno puoli, että sen avulla voimme harjoittaa irtipäästämistä. Tämä on hyvin hienovaraista. Kun tunnemme onnea, meidän pitää pysytellä tietoisina siten, ettemme ala rakentaa kiintymystä. Annamme onnen tulla ja mennä. Kun olemme kiinni jossakin, hetkellisesti se antaa meille voimaa ja rohkeutta, mutta syvemmällä meissä pelko kytee. Minä tiesin haluavani kestää pinnallisia pelkoja, jotta voisin olla vapaa ja hyvissä asemissa kuuntelemaan sieluani. Se tarkoittaa kiintymyksestä vapautumista myös kehon suhteen vaikka asanaharjoitus jatkuu.

Joogan ja henkisten harjoitusten kautta voimme löytää jumalallisen puolemme. Uskon, että yhtä hyvin voimme sitä rakentaa. Minun mielestäni on tärkeää, että meillä on muitakin harjoituksia joogassa kuin kehon harjoitus, jotta sielumme saa ravintoa. Muu harjoitus voi olla istumista, keskittymistä, hengityksen tiedostamista, chantingia. Kun ihmeitätekevä chanting tuli elämääni, minun läsnäoloni tuntui kasvavan niin tiiviiksi, että tunsin itseni ikuiseksi. Opettelin vanhoja sanskritinkielisiä tekstejä resitoimalla ja nykyään tunnen niiden värähtelyn silloinkin kun en tee niitä ääneen. Ne ovat muuttuneet osaksi kehoani. Kun kehoni voimat jonain päivänä ehtyvät, joogani on tietoisuutta hengityksestä ja tunnetta hermostossani elävistä mantroista. Mitä ikinä tapahtuukin, minulla on kaikki itsessäni. Kun elämäni päättyy, värähtely jää.

Photo by Mari Jannela

Millions of ways to grow

It’s not rare that when people come to yoga workshops they are a bit tense. One part of the intense energy is natural alertness, openness towards the new and the unknown as well as the activation of one’s own input for the cooperation between the student and the teacher. The other part of tension is maybe not necessary. The one that grows from the desire to be in a perfect mood, in a perfect condition to make a perfect workshop. 🙄

Sometimes people e-mail me before the workshop. Life gives us so many surprises which also change the original setup for the workshop. There are aches, diseases, low feelings and bigger losses. Sometimes somebody tells me that there’s been some troubles, but that (s)he decided to make it after all, but can only do a modified practice. Obviously something which is less than his/her own expectations. A thought of something more or better is the opposite of presence. A pure presence is impossible when you see your dreams or projections and you compare yourself to them. You’re split in two. This is the way to create negative emotions and feel bad.

Yoga is not ahead of time. What is now, is essential. Nothing else is. Not what could have been. If you have only one foot available, you shouldn’t think that two feet would be better. You don’t need anything you don’t have. I believe that any loss can be seen as a blessing or transformed to something good. If we recover and have again what we used to have, we would be more grateful. If we don’t get back what we had, we can realize we weren’t thankful for something we took for granted. Maybe we then realize what we still have and we change our point of view: nothing is to be taken for granted. That can lead to a real thankfulness and happiness for this moment.

BÉNÉDICTIONS INVISIBLES

Il est assez fréquent que les gens viennent à un stage de yoga un peu tendus. Une partie de tension est due, en général, à un état d’excitation et d’ouverture naturel vers le nouveau et l’inconnu et pourquoi pas à l’activation de l’apport de l’élève pour la coopération avec le professeur. L’autre partie de tension n’est pas forcément nécessaire. Celle qui nous dit de devoir être d’une parfaite humour, dans la parfaite condition pour faire un stage parfait. 🙄

De temps en temps, les élèves m’envoient un mot avant le stage. Comme la vie nous réserve toutes sortes de surprises, les paramètres originaux pour le stage peuvent changer aussi, bien entendu. Il nous arrive d’avoir des douleurs, des maladies, nous vivons de petites ou de grandes pertes. Parfois quelqu’un m’écrit en me disant qu’il/elle a eu des problèmes, mais que malgré tout, il/elle a fini par faire le stage, mais ne va pas pouvoir faire à fond. Ce qui veut dire que la personne va faire très clairement quelque chose de moins par rapport à ses attentes. Une pensée d’avoir perdu la possibilité d’être quelque chose de plus ou de meilleur est l’opposé de la présence. Une vraie présence est impossible quand on vit dans ses rêves et ses projections et qu’on se compare avec ceux-là. À ces moments-là, nous sommes divisés en deux. C’est la façon la plus simple de créer des émotions négatives et de se sentir mal.

Dans le yoga, ce qu’il y a maintenant, est essentiel. Rien d’autre. Non ce qui aurait pu être. Si nous n’avons qu’un seul pied disponible, nous ne sommes pas censés penser que les deux seraient mieux. Nous n’avons besoin de rien de plus que ce que nous avons. Je suis certaine que n’importe quelle perte peux être vue comme une bénédiction ou bien transformée en quelque chose de bien. Par exemple, lorsque nous nous remettons d’une maladie, nous sommes plus reconnaissants d’avoir de nouveau la santé que nous connaissions avant. Si nous ne nous en remettons pas, nous pouvons constater que nous n’étions pas conscients et reconnaissants de quelque chose qui était évident pour nous. Peut-être cela nous réveille pour voir ce que nous avons encore et que cela non plus n’est pas évident. Ceci peut nous conduire à une reconnaissance et épanouissement au moment présent.

LUKEMATTOMAT SIUNAUKSET

Harvemmin ihmiset tulevat joogakurssille täysin rentoina. Yksi osa tihentynyttä energiaa on tietenkin luonnollinen valppaus ja avoimuus uutta ja tuntematonta kohtaan sekä oman panoksen aktivointi, kun kyseessä on myös opettajan ja oppilaan välinen yhteistyö. Toinen osa jännitystä on ehkä tarpeeton. Se, kun ihmiset haluavat tulla täydellisessä olotilassa ja täysissä voimissaan suorittamaan täydellisen kurssin. 🙄

Joskus minuun otetaan yhteyttä ennen kurssia. Elämässä tietenkin sattuu kaikenlaista yllättävää, joka muuttaa sitten alkuperäisiä asetuksia kurssin suhteen. On kipuja, sairauksia, huonoja fiiliksiä ja isompia menetyksiä. Joskus joku kertoo, että on ollut jotain häikkää ja tulee kuitenkin kurssille, mutta voi tehdä vain jotain kevyempää. Ilmeisesti siis jotain mikä on omia odotuksia vähemmän. Ajatus enemmästä ja paremmasta on vastakohta läsnäololle. Tiivis läsnäolo on mahdotonta, kun koko ajan näkee haaveensa ja projektionsa ja miettii miksi tilanne ei ole niiden kaltainen. Näin elää mielessään kahtiajakautuneena ja saa luotua paineita ja negatiivisia tunteita. Tästä kaikesta tulee paha olo.

Jooga ei kulje ajassa edellä. Se mitä on nyt, on olennaista. Mikään muu ei ole. Ei se mitä olisi voinut olla. Jos yksi jalka on käytettävissä, ei kannata ajatella, että jos olisi kaksi jalkaa, olisi niin paljon parempi. Et tarvitse enempää kuin mitä sinulla on. Uskon, että kaikki menetykset voidaan kääntää siunaukseksi. Jos tilanne palaa ennalleen, jos tervehdymme, olemme todella kiitollisia siitä mitä olemme saaneet takaisin. Ja jos ei palaa, näemme sen että emme olleet kiitollisia jostain, jota pidimme itsestäänselvyyteenä. Siten ehkä heräämme tähän hetkeen katsomaan mitä muuta pidämme itsestäänselvyytenä. Se voi johtaa kiitollisuuteen ja onnellisuuteen tästä hetkestä. Siitä tulee hyvä olo.

* Photo by Anne *

In the tumult of the practice

I’ve noticed that Ashtanga Yoga is often presented as a very challenging practice where the practitioner constantly faces his/her limits and overcomes them. This is usually also the way how the teachers are trained: to encourage the students to work their limits and to help them in a way to exhaust themselves. No wonder if this image of constantly going beyond your limits is also very strong in the students’ minds. But this is not how it needs to be. If you follow this mindset, you create a struggle. Some people practice as if they were having a fight with an invisible enemy. Some alternate between the feelings of self-importance and frustration. These are the ways to lose your energy. We should follow the highest principle of yoga, Ahimsa, respect for all life, also in the asana practice.

To do the asana practice we don’t need to be frenetic. We can start with a calm mind and without expectations. Even if going beyond our limits is an excellent possibility this practice can give us, we can’t experience it in every practice. Why should we go beyond our limits at all then? I see the importance of it only when we realise that something has remained blocked in our physical body or our mind. We can then find more space, more potency and deeper joy through the practice. Sometimes another kind of strategy might be needed; softness and refraining from pushing your limits. Otherwise the practice can become an ego trip where you need to prove yourself how you improve or how you compare with others.

Those who make the practice a physical torture, face the least their real pain and weaknesses. Even if you always practice feeling pain and being on the edge, it doesn’t mean your practice is deep or that it works or that it’s a real challenge. A strong physical practice makes you insensitive to feel the small voices of your system. They can only emerge in silence and depth. When our consciousness is brightened and you get a new perspective, you can take the chance. You can’t force it. It’s important to be conscious of what’s going on and how to help that process. Life can bring us a challenge any time. The question is are we ready then. Don’t sweat too much. Keep conscious, save your energy and be open to see when it’s time to make a move. Sometimes it can mean an effort to make, most often it’s about letting go.

FACE À SON ADVERSAIRE?

La pratique de l’Ashtanga yoga est souvent présentée comme une pratique particulièrement exigeante où le pratiquant fait face à ses limites et les surmonte très fréquemment. C’est dans le même esprit que les enseignants sont formés: à encourager les élèves à pousser leurs limites et à les aider jusqu’à l’éreintement dans la pratique. Ce n’est donc pas une surprise que cet état d’esprit s’installe chez les élèves aussi. Mais il y a une autre façon. Car si nous continuons avec cette mentalité, nous créons une lutte destructive à l’intérieure. Il y en a qui pratiquent comme s’ils se luttaient tout le temps contre un ennemi invisible. Il y en a qui alternent entre la prétention et la frustration. Ces manières nous font perdre notre énergie. Nous sommes invités à suivre le principe le plus élevé du yoga, Ahimsa, – le respect pour la vie -, aussi quand nous pratiquons des asanas.

La frénésie n’est pas nécessaire pour faire une pratique du yoga. Nous pouvons commencer avec un mental calme et sans attentes. Même si cette pratique nous procure la possibilité d’aller au-delà de nos limites, ce n’est pas quelque chose que nous vivons dans chaque pratique. Et pourquoi devrions-nous dépasser nos limites en général? Je ne vois qu’une seule raison, celle de donner plus de vie à notre systême quand il est bloqué par une cause physique ou psychique. Par la pratique nous sommes capables de créer plus d’espace, de trouver plus de potentiel et plus de joie. Parfois une autre sorte de stratégie marche mieux: la douceur et le refus de pousser nos limites. Sinon la pratique devient facilement une performance ou une comparaison avec les autres.

J’ai l’impression que ceux qui se torturent physiquement dans la pratique, ne font pas face à leurs vraies peines ni à leurs faiblesses. Souvent on force, on se torture pour cacher quelque chose de plus profond. La peine superficielle ne veut pas dire que la pratique soit un vrai défi ou que ça donne de bons résultats. Quand on pousse trop fort, cela nous rend moins sensibles et cela cache les voix plus timides en nous, celles qui émergent en silence. Lorsque notre conscience est illuminée et que nous avons une nouvelle perspective, c’est là que nous avons une nouvelle possibilité. Nous ne pouvons pas la forcer. Ce que nous pouvons faire, c’est rester conscients et alertes sur ce qui se passe pour aider ce processus au mieux. La vie nous offre des challenges souvent d’une façon inattendue. Sommes-nous prêts à ce moment-là? Ne faites pas trop d’efforts. Restez conscients, gardez votre énergie et prenez un pas à l’avant quand c’est le moment en faisant un effort de plus ou bien en lâchant prise.

TAISTELUN TUOKSINASSA

Ashtangajoogaa kuvataan monissa esittelyteksteissä siten, että harjoituksessa ihminen kohtaa ja ylittää kehon totuttuja rajoja. Tähän myös ohjaajat koulutetaan: kannustamaan oppilaita ylittämään rajojaan ja auttamaan heitä tässä rehkimisessä. Ehkä siksi harjoittelijoiden mielikuvissa sykkii vahvana käsitys, että kyse on jatkuvasta pinnistelystä rajojen ylittämiseksi. Näinhän ei tarvitse olla. Varsinkin kun tällaisesta asennoitumisesta syntyy taistelu. Jotkut harjoittelevat kuin olisivat koko ajan todellisessa kamppailussa näkymättömän vihollisen kanssa. Jotkut taas vuorottelevat kiihkeän itsetyytyväisyyden ja turhautumisten välillä. Näin menee paljon energiaa hukkaan. Taistelu ei lopu eikä rauhaa löydy. Joogan tärkeimmän periaatteen, Ahimsan, elämän kunnioittamisen, tulisi toteutua tietenkin myös asanaharjoituksessa.

Meidän ei myöskään tarvitse harjoituksessa lähteä liikkeelle vimmaisina, vaan voimme olla täysin puhtaita ja asenteettomia. Vaikka omien rajojen ylittäminen on yksi harjoituksen mahdollisuuksista, ei sitä voi toteuttaa joka harjoituksessa. Miksi rajoja pitäisi sitten ylipäätään ylittää? Lähinnä vain siksi, että jos meissä on jotain jäänyt henkisesti tai fyysisesti kutistuneeseen tilaan, voimme harjoituksen avulla löytää keinon antaa elämälle lisää tilaa. Voimme antaa suuntaa energiallemme löytääksemme jälleen ryhtiä ja iloa. Tähän voidaan joskus tarvita erilaista strategiaa eli pehmeyttä ja rajojen alitusta. Muutoin harjoittelusta voikin tulla pelkkä egon kilpajuoksu, jossa on koko ajan tärkeää todistella itselleen miten kehittyy fyysisesti tai että on muita parempi.

Näyttää siltä, että ne, jotka eniten puhkuvat ja kihisevät harjoituksessa, ohittavat näin kipukohtansa tai omat heikkoutensa. Se, että tekee aina äärirajoilla, ei kerro harjoituksen syvyydestä, toimivuudesta tai todellisesta haastavuudesta paljoakaan. Raivokas fyysinen tekeminen peittää alleen hennot äänet. Ne voivat tarjoutua työstettäviksi hiljaisuudessa ja syventyneessä olotilassa. Silloin kun tietoisuus kirkastaa jonkun kohdan meissä ja kun saamme uuden perspektiivin, voimme ottaa tilaisuuden vastaan. Emme voi sitä pakottaa. Tärkeää on siis tietoisuus siitä mitä meissä tapahtuu, millainen mahdollisuus avautuu ja miten osallistumme siihen viisaasti. Uskon, että uho ei vie joogassakaan mihinkään. Elämä yllättää ja tuo haasteen tai mahdollisuuden, milloin vain. Olemmeko juuri silloin valmiita? Näemmekö tilaisuutemme koittaneen? Älä siis turhaan huhki. Pysyttele tietoisena, säästä voimasi ja näe milloin on hetki ottaa askel uuteen suuntaan. Joskus se tapahtuu ponnistellen, useimmiten hellittäen.

Countdown?

In Ashtanga yoga practice, in most of the asanas, we stay “five breaths” which factually means ten breaths as we both inhale and exhale five times. Nevertheless we count to five. This sounds very simple.

The mind perceives usually the five counts linearly and thus the end is taken as a goal or even a relief to hunger for during the effort. Of course the counts are linear in time, but during the practice we are supposed to step out of time to be fully present in every moment. The time dimension exists, but we don’t keep it in mind. If we don’t guide our mind, it can keep on functioning in the same everyday materialistic way of trying to achieve a goal. It seems that quite often practitioners want to reach quickly the last breath of the asana. So as soon as they get into the asana, they start to struggle their way to the end. They try to get the asana done fast and they speed up with their counts. This way of practicing creates stress and doesn’t procure great health or well-being.

Whenever we have stress in the mind, difficulties to breathe or some painful stiffness in the body, we might be inclined to to rush until the “five”. However this is the way to lose the awareness and the connection to the root cause of the pain. This is not only the students’ tendency. Some teachers accelerate their counting when they feel that the student is in difficulty to maintain an asana. They make it as if they really counted to five, but  actually they make the time shorter.

If we want to work in the reality level instead of the mental level which is our own perception or manipulation of time, then we really have to stop rushing. We have to be present in every breath. Of course it’s not always easy, but then we can ask ourselves what is the problem behind that haste. What are we unconsciously avoiding to feel or see? Besides if we are able to breathe just once in an asana in a relaxed and comfortable way, we can go on forever. If we can’t breathe even one breath deeply, then very little is going to happen on a deeper level. The body will carry on with the same problems.

It takes some time to get used to these counts in the sense that we are not actually counting anymore. The rhythm gets into our body and we don’t need our mind for that. Our body is counting. We just feel when we’ve come to the end of our count. You can try to change this in your practice. Not to live in your mind and not to make it ‘as if’ you did it until five. With your body you can make it for real!

 

COMPTE À REBOURS

Dans la pratique de l’Ashtanga yoga, en règle générale, nous restons cinq respirations dans chaque asana. Quoique, en réalité, nous restons dix respirations, car pour compter une respiration, nous inspirons et nous expirons une fois. Cela paraît très simple.

Le mental a pourtant tendance de percevoir les comptes d’une façon linéaire et ainsi la fin est considérée comme une fin en soi ou bien un soulagement auquel on s’attend pendant que l’on est dans l’asana. Naturellement, les comptes sont linéaires dans le temps, mais pendant la pratique nous sommes censés sortir de cette dimension temporelle pour  mieux pénétrer le moment présent. Le temps existe, mais nous restons en dehors de lui dans le sens où notre mental ne bouge plus entre le passé et l’avenir.

Si nous ne tenons pas les rênes par rapport à nos pensées, le mental continue à fonctionner à sa manière habituelle de vouloir parvenir à un but ou à atteindre quelque chose. Il me semble que les pratiquants de yoga veulent souvent arriver vite à la dernière respiration et sur le plan pratique, cela veut dire que dès qu’ils se mettent dans une asana, ils commencent à se battre pour arriver à la fin. Ils cherchent à accomplir la tâche un peu vite fait et pour cela, ils accélèrent leurs comptes. Une telle façon de pratiquer le yoga va croître le stress et n’améliore pas la santé ou le bien-être général.

Si jamais nous avons du stress mental ou émotionnel, des difficultés respiratoires ou bien un corps raide à nous faire mal, nous sommes enclins à nous précipiter jusqu’au “cinq”. Pourtant, c’est comme cela que nous perdons notre connection avec la vraie cause de la peine. Cela n’est pas seulement le défaut des élèves, car il y a aussi des professeurs de yoga qui accélèrent leurs comptes pour l’élève quand ils voyent que l’élève est en train de se battre avec sa respiration. Ils font semblant de compter jusqu’au cinq, mais en réalité, ils rétrécissent le temps en comptant plus vite.

Si nous voulons travailler dans la réalité au lieu du niveau mental où il s’agit toujours d’une perception ou d’une manipulation personnelle du temps, nous devons nous arrêter de nous hâter dans la pratique. Nous devrions être présents dans chaque respiration. Ce n’est pas toujours évident, bien entendu, mais quand nous avons des difficultés d’être présents, nous pouvons nous demander quelle est la raison qui nous faire fuir. Qu’est-ce qui nous stresse? Qu’est-ce que nous évitons de sentir ou de voir? Du reste, si nous pouvons prendre ne serait ce qu’une bonne respiration dans l’asana, nous pouvons y rester à l’aise le temps que nous voulons et par contre, si nous ne pouvons pas rester une seule respiration dans l’asana, très peu va changer en ce qui concerne les difficultés. Les mêmes problèmes vont persister dans le corps.

Normalement, ça va prendre un certain temps pour que nous nous habituions à ces comptes. Le rythme va s’installer dans le corps et c’est le corps qui compte désormais et c’est le mental qui est au repos. Ça, c’est quelque chose que tu pourras essayer de changer dans ta pratique! Pas compter dans la tête, pas faire semblant d’arriver à la fin avant d’avoir senti les cinq comptes dans le corps! Bonnes pratiques!

LÄHTÖLASKENTAA

Ashtangajoogaharjoituksessa pysytään pääasiallisesti kaikissa asanoissa “viisi hengitystä” mikä tosiasiassa tarkoittaa kymmentä hengitystä, koska sisään- ja uloshengitys lasketaan yhdeksi. Kuitenkin laskemme harjoituksessa viiteen. Tämä voi kuulostaa helpolta.

Normaalisti mieli hahmottaa laskut yhdestä viiteen lineaarisesti ja siten viimeinen lasku koetaan jonkinlaisena päämääränä, huojennuksena, jota jo ponnistelun aikana janotaan ajatuksissa. Toki laskut etenevätkin ajassa lineaarisesti, mutta harjoituksessa pyrimme astumaan pois ajasta, jotta voimme kokea jokaisen hetken ilman mielessämme häilyviä menneisyyttä ja tulevaisuutta.

Jos emme ohjaa mieltämme lainkaan, se saattaa jatkaa arkipäiväistä materialistista toimintatapaansa ja yrittää saavuttaa jotain. Monesti harjoittelijat haluavat päästä asanassa pian loppuun ja siksi lisäävät vauhtia laskuihinsa. Tällainen harjoittelutapa lisää stressiä. Siten se ei myöskään paranna oloa eikä vaali terveyttä.

Jos mielemme on levoton, jos meillä on hetkittäin hengitysvaikeuksia tai jos kehossa on kipuna tuntuvaa jäykkyyttä, saatamme hyvinkin olla taipuvaisia sivuuttamaan nämä ongelmat kiiruhtamalla “viiteen”. Näin kuitenkin kadotamme yhteyden ongelman ytimeen emmekä ole enää tietoisia todellisuudesta. Alamme ohjautua mielestämme käsin välttäen kipukohtia. Tämä ei ole pelkästään joogaoppilaiden taipumus. Myös jotkut opettajat kiihdyttävät laskujaan tuntiessaan oppilaan vaikeuden pysyä asanassa. He laskevat viiteen, mutta tosiasiassa lyhentävät ajan itselleen sopivaksi ja estävät ongelman esiintulon sekä työstämisen.

Jos haluamme toimia todellisuuden tasolla oman mielemme sijaan, meidän täytyy lopettaa kiirehtiminen. Meidän pitää olla läsnä joka hengityksessä. Se ei tietenkään ole aina itsestäänselvää, mutta silloin on hyvä pysähtyä ja miettiä mitä hätäilyn taustalla on. Mitä tunteita välttelemme alitajuisesti? Jos nimittäin pystymme hengittämään edes yhden hengityksen rauhassa ja rennosti, pystymme jatkamaan kuinka pitkään vain. Jos taas emme kykene hengittämään edes yhtä hengitystä tasapainoisesti, silloin tuskin mitään muutosta tapahtuu syvemmälläkään. Samat ongelmat pysyvät kehossa.

Yleensä menee jonkun aikaa, että totumme näihin laskuihin niin, ettemme enää koe laskevamme. Kehomme laskee. Keho siis sisäistää rytmin ja sen jälkeen voimme antaa mielen levätä tästäkin tehtävästä. Voimme vain tuntea milloin olemme tulleet  päätökseen laskuissamme. Voit yrittää muuttaa tämän harjoituksessasi. Siten et enää elä mielesi sisällä ja yritä saada todellisuutta mukautumaan siihen, vaan annat kehosi elää ja kukoistaa tässä ja nyt.

                                                              ~ No rush ~                 Photo by Minna Nuotio

Conference notes

NOTES FROM SHARATH’S CONFERENCE ON THE 22TH OF DEC

Tapah-Svadhyaya-Ishvarapranidhanani-Kriyayogah (Patanjali Yoga Sutra, II.1.)

Tapas means austerity. It means to lead a disciplined life.

Yoga practitioners (don’t talk about yogis) should get up early in the morning, follow a vegetarian diet and get early to bed. You should be able to maintain the discpline.

If you party in the night, you will struggle in your practice, because your mind is not focused.

Why should we follow strictly these guidelines? The mind is either focused or distracted. By an undisciplined life, the mind gets distracted and it’s impossible to go further in the asana practice.

Svadhyaya – selfstudy. You do your practice, teacher teaches and you think the whole day what your learned from him. You do your own research. Yoga books and yoga knowledge help us, but the student should put effort to understand. You can study and never understand even if you come 30 years to Mysore if you just hang around after your asana practice.

Asana brings calmness to the mind. If it’s not done properly, can bring aggressivity. We study the three limbs, Yama, Niyama, Asana to get rid of the disorders of the mind. That’s the purpose of doing asanas.

Ishvara Pranidhanani – Surrender to the Divine. Difficult for many people. When this is established, it’s Kriya Yoga. When practiced and established, you can go to Samadhi. When you surrender, nothing can hurt you. You become part of the Divine.

We think we are great and that’s why it’s difficult to surrender. The ‘I’ is always first.  When the ‘I’ is greater than yoga, the problems start. We act like we are everything even if we are just a tiny dot in this universe. Think someone is above us – Supreme God.

You should follow 4 things (when ready for Pranayama), Yama, Niyama, Asana and Pranayama, then automatically the rest (of Ashtanga) will happen. Dhyana (meditation) – you can see people doing workshop advertizing with pictures where outside they are like Buddha, but inside the mind is running. 😀

STUDENTS’ QUESTIONS

Q1:  How to develop faith? When I practice at home I don’t feel so inspired. It would be nice if something happened, but don’t believe anything happens through my practice.

A: You just do your practice. Your duty is to do. Fruit will come. God gives.

By coming to Mysore makes changes in you. It’s already an effort itself. If you don’t believe in this practice, try not practicing for a month and you’d understand the value of the practice.

Q2:  How to maintain spirituality if you’re not spiritual?

A: You are spiritual, but you don’t know it. You have to build a correct foundation. If the foundation is not correct, also the spiritual practice will tumble.

Spirituality has nothing to do with religion. Religions started often like this. You believe someone else’s experience instead of finding it inside of yourself. Fundamentally we are spiritual. Many things disturb us so that we don’t realize that. The change that comes through yoga is that first everything seems to be outside of us and after we find everything inside.

There are yogis in all the religions as there are non-yogis in yoga.

Spirituality is like growing a flower. You need to nourish the ground and the flower will blossom. In yoga you nourish with Yama, Niyama, Asana.

When you have children, educate them to respect the mother, the father, teachers, others and you become spiritual. It’s more spiritual than going to the temple and then do bad things after.

Q3: How do you share the experience of yoga with someone who doesn’t believe in God?

A: By practice. Once people come to yoga, they’ll come to know the spirituality. At least 30%-40% of them.

Q4: Do we need to do advanced asanas to reach Moksha?

A: No. Proper understanding is needed. Advanced asanas not a guarantee. It’s more how you do your practice that counts. You can have Dhyana state when doing asanas. Someone can be very flexible and so can do asanas easily, but the mind is not there. It’s not yoga.

Q5: Should we count in the practice?

A: Counting is important to know the Vinyasa.

Q6: So many asanas, some are stronger than others. In Yoga Mala Guruji speaks about Sirsasana and you seem to put a lot of importance on back bending.

A: You do so much forward bends, so it’s important to compensate that.

Q7: What should be the room temperature for the practice?

A: You must do efforts in asana practice to bring sweat from inside. If the sweat comes effortlessly (heated room), no use. It only dehydrates you and makes you weak.

Q8: Can you say something about the lifestyle business?

A: People learn 15 days in teacher training and then they say: “I’m a yoga teacher.” They are spoiling yoga and the name of yoga. How many of those “teachers” are dedicated to yoga? How many of them dedicated their whole life to yoga? These people give bad fame to yoga. It’s about Sa-tu-dirghakala-nairantaryasatkarasevito-drdhabhumih (Patanjali Yoga Sutra I.14.). You have to practice long time without interruption and with devotion.

Some people do many workshops with different teachers and then they put this list on their website. From yoga’s point of view not good to do different workshops. Do the same thing and maintain the dignity.

Students can feel the teacher’s energy. If the foundation of the teacher is not good, whatever they teach, is not good.  If you don’t practice, how can you teach others?

Q9: If yoga increases sensitivity and perception, how does it not weaken oneself?

A: You have to think and find what is good for you. The strength and perception comes through practice. It’s a process. It comes by time. You will have better clarity and understanding. If it doesn’t happen, your efforts are wrong.

~ Blossoming in Mysore ~