Moving into immobility

Nowadays when people talk about yoga, they usually refer to the asana practice. The physical yoga practice has become synonym to ’yoga’. However yoga is an enormous and diverse spiritual heritage that has been carried to us through many centuries. Today it’s also common to see Patanjali’s Yoga Sutra extended to cover the asana practice even if he didn’t say anything about it. He mentions asana though, but from another perspective. Asana is the position and the state of the body in meditation.

For Patanjali the meaning of the asana (the only one = seated position) is to give the meditator stability and comfort in regard to meditation or even more precisely, in regard to samadhi. Without these qualities together the deepening of the meditation is not possible. In addition to this combination of relaxed and dynamic state the immobility is essential. Patanjali doesn’t mention the immobility, but it becomes very clear from the sutras talking about breath and prana and how they become even. This can happen only when the body is completely still.

The asana practice is a great way to adapt the body to sitting which is necessary in meditation. The asanas function the best when they feel comfortable and like they are yours, not something you accomplish. You are relatively relaxed and energetic at the same time. There’s no reason to force your body to remain immobile, because then you mind is in a controlling mood and your body becomes rigid. The same qualities are important in the asana practice as in the meditation.

When you watch beginner practitioners, their bodies have quite much of different little movements. You can also detect the discrepancy in the awareness: when one body part is moving, another one is easily forgotten. The body has these movements, because it’s not yet in balance. Due to tension and some sluggish parts of the body, the body’s protesting the asana. When a practitioner has a long way behind him/her, it means solid connections between different parts of the body and a dynamic harmony in the body. The practitioner becomes naturally still having a very vivid and energetic body.

What should a beginner prioritize in the asana practice? The task of a beginner is to listen to the body. What does it tell? What does it like and what does it not like? How does it protest? The most precious quality for a beginner is to be open and aware. Not to do so much not to silence the body’s messages. The body knows how to do it, it’s looking for a harmonious state. The beginners might want to try to do something else that what the body naturally does. The role and the importance of the yoga teacher is to bring some magical meaning in ease and effortlessness for a Western mind looking for an obstacle to fight with. The beginner also feels the balance when the movements have ceased. The natural immobility is a sign of a harmonious nervous system in a peaceful body.

IMMOBILITÉ DANS L’ASANA

Aujourd’hui quand les gens parlent du yoga, ils réfèrent souvent à la pratique des asanas. La pratique physique du yoga est devenue synonyme au yoga qui en réalité est un packet inépuisable d’expériences spirituelles transporté jusqu’à nous à travers des centaines d’années et même plus. Ce qui est étonnant à mon avis, c’est comment dans certaines situations, le Yoga Sutra de Patanjali a été étendu pour couvrir aussi la pratique des asanas, même si le texte n’en parle absolument pas. Le Yoga Sutra mentionne l’asana en tant que la position du corps et l’état de celui-ci dans la méditation.

Pour Patanjali la signification de l’asana (la seule = l’assise) est dans ce en quoi elle donne la stabilité et l’aise pour la méditation, ou encore plus précisément, pour le samadhi. Sans ces qualités ensemble, l’approfondissement de la méditation n’est pas possible. À la combination d’un état stable et aisé s’ajoute l’importance de l’immobilité dynamique. Patanjali ne parle pas de l’immobilité, mais cela devient très clair par certains sutras parlant de la respiration et du prana qui s’immobilisent. Cela peut arriver seulement quand le corps est complètement immobile.

La pratique des asanas est un très bon moyen d’adapter le corps à l’assise, qui sera nécessaire dans la méditation. Les asanas de leur part fonctionnent quand on se sent bien dedans et quand on sent comme si elles faisaient partie de nous au lieu d’être quelque chose à accomplir. Le pratiquant est relativement détendu et énergétique en même temps. Il n’y a pas de raison de forcer le corps à rester immobile, car ça voudrait dire un mental qui contrôle et ça rendrait le corps rigide. Les qualités qui sont importantes dans la pratique des asanas le sont aussi dans la méditation.

Lorsqu’on regarde un débutant pratiquer des asanas, le corps a souvent pas mal de petits mouvements dû à des ajustements constants. On peut aussi percevoir l’incohérance dans la conscience: lorsqu’une partie du corps bouge, une autre en est oublié. Les mouvements sont le signe d’un déséquilibre. Le corps proteste les asanas par une tension ou bien par des parties léthargiques. Et le jour où un pratiquant de yoga aura un long chemin derrière lui, il y aura les connexions solides entres les différentes parties du corps et une harmonie dynamique dans le corps entier. Le pratiquant devient naturellement paisible tout en ayant un corps vif et énergétique.

À quoi devrait un débutant donner la priorité dans la pratique des asanas? La tâche d’un débutant, c’est surtout d’être à l’écoute du corps. Qu’est-ce qu’il révèle? Qu’est-ce qu’il aime et qu’est qu’il n’aime pas? Comment proteste-t-il et pourquoi? La qualité la plus précieuse pour le débutant, c’est de rester ouvert et conscient. Pas faire beaucoup pour ne pas taire les messages du corps. Le corps sait comment retrouver l’harmonie. Le débutant veut souvent faire plus que ce que le corps permet naturellement pour sentir quelque chose, comme un étirement. Le rôle d’un enseignant du yoga et d’apporter une signification magique dans l’aise et le non-effort au mental occidental cherchant un obstacle pour le vaincre. Le débutant sent l’équilibre lorsque les mouvements ont cessé. L’immobilité naturelle est un signe d’un système nerveux harmonieux dans un corps apaisé.

PAIKALLAAN

Nykyään, kun ihmiset puhuvat joogasta, he puhuvat itse asiassa useimmiten asanaharjoituksesta. Fyysisestä joogaharjoituksesta on tullut synonyymi joogalle, joka vuosisatojen ajan on kuljettanut ytimessään nimenomaan henkistä ja hengellistä perintöä. Tänä päivänä näkee myös joissain yhteyksissä Patanjalin joogasutra-tekstiä venytettävän kattamaan asanaharjoittelun. Patanjali ei kuitenkaan kuvaa asanaharjoittelua mitenkään, vaikka mainitsee asanan. Asanalla tarkoitetaan tuossa yhteydessä kehon asentoa ja olotilaa meditaatiotilassa.

Patanjalille asanan merkitys on siinä, että se antaa meditoijalle vakauden ja häiriöttömän olon nimenomaan meditaatiota ja vielä tarkemmin samadhia ajatellen. Ilman vakauden ja rentouden yhdistelmää meditaatioon syventyminen ei olekaan mahdollista. Näiden ominaisuuksien lisäksi olennaista asanassa on liikkumattomuus. Patanjali ei suoraan puhu tästä ominaisuudesta, mutta se käy ilmi monista yksittäisistä sutrista. Niissä kerrotaan hengityksen ja pranan tasaantumisesta ja nämä asiat voivat tapahtua vain kehon hiljentyessä kokonaan.

Asanaharjoitteluhan on mahdollisuus sopeuttaa keho istumiseen, joka on välttämätöntä meditaatiossa. Asanat kuitenkin toimivat parhaiten, kun ne tuntuvat omilta. Silloin ihminen on väistämättä suhteellisen rento ja samalla energinen. Liikkumattomuutta ei kannata pakottaa, sillä silloin mieli muuttuu kontrolloivaksi keho jäykäksi. Nämä meditaation laadulliset tekijät ovat luonnollisesti pyrkimyksenä myös asanaharjoittelussa.

Yleensä aloittelijoiden asanoissa näkyy paljon erilaista, pientä liikettä. Myös tietoisuudessa on sellaista hajontaa, että kun yhtä kehon kohtaa liikutetaan, niin toinen kohtaa jää varjoon, se jopa unohtuu. Erilaiset ja erikokoiset liikkeet ja liikehdinnät ovat merkkejä siitä, että keho ei vielä asetu tasapainoon. Se tavallaan vastustelee asanaan asettumista, koska siinä on erilaisia jännityksiä ja kohtia, jotka ovat pudonneet kokonaisuudesta pois. Sitten kun asanoita on tehty säännöllisesti ja niin kauan, että ne ovat rakentaneet jämäkät yhteydet eri kehon osien välille, alkaa tasainen olotila laskeutua koko kehoon. Ihminen muuttuu yhä liikkumattomammaksi kehon pysyessä silti hyvin elävänä.

Mille asioille aloittelijan olisi hyvä panna paino? Aloittelijan pitäisi antaa kehon kertoa asioita. Mikä sille sopii, mikä ei. Hänen pitäisi kuunnella, miksi se pistää hanttiin. Aloittelijalle kullanarvoisia ominaisuuksia on avoimuus ja tietoisuus. Mitä vähemmän suorittaa, sitä vähemmän estää kehon luonnollista liikettä. On hyvä oppia kuuntelemaan tarkkaan kehoaan ja antaa kaiken rakentua omalla painollaan. Silloin pysyy itsekin kärryillä sen suhteen, milloin keho alkaa olla tasapainossa. Se on tasapainossa, kun sen liikkeet ovat hiljentyneet. Aloittelijat saattavat kuitenkin haluta tehdä jotain muuta kuin mitä keho luonnostaan tekisi. Tässä onkin opettajan osuudella merkitystä. Hän voi taikoa jokaiseen harjoitukseen mielekkyyttä ilman länsimaiselle ihmiselle tyypillistä ponnistelua päämäärää kohti. Aloittelijakin tuntee tasapainon, kun kaikenlainen liike lakkaa. Luonnollinen liikkumattomuus on merkki tyynestä hermostosta tasapainoisessa kehossa.

A prayer on the yoga mat

Some time ago I was told that some people were interested in joining my workshop, but they finally didn’t, because they were scared of ”Ashtanga”. My personal feeling is that Ashtanga Yoga has a strong reputation of being a hard, difficult practice with which you easily get injured.

However Ashtanga Yoga is nothing like that. It’s as soft as the stream of life. Or at least, it can be soft like that. 

When I look back twenty-five years to the moment I started to practice, I can remember the confusion in my mind as to why the atmosphere was so frenetic in the yoga centers. Why people practiced with so much effort and willpower? Why was the practice about pushing hard and pretending? Why was it violent, reckless and about performance? 

But this is how it was taught. The main reason I didn’t feel home in any yoga center, was the ambiance with practitioners out of breath and ambitious teachers – all which didn’t seem to have anything to do with what I was experiencing while I carefully listened to my body.

I am grateful that I immediately knew what to do with the practice I had learned. It became a tool for my self-exploration. Through it I found the connection to what is underneath the surface and I could just dive into the profound layers of me where the peace resides. I still consider it as one of the greatest gifts from life.

I ignored that I was practicing and teaching yoga in a biodynamic way. It was only when I was studying to become a biodynamic craniosacral therapist, I realized this. In these two traditions it’s about understanding and sensing that behind all form there are forces that create that form. In yoga it’s always been question of that. The yoga practitioner feels the power and the energy behind the form whether it’s the body or something in the Nature. The divine energy in him/herself, in others and around. The practice helps us to reconnect to this energy. The connection is natural when your practice is pure and humble as a prayer. 

The biodynamic craniosacral therapy studies underline the importance of anatomical knowledge extending from the very first moments after the conception to the present moment. You learn embryology which makes you see the wonder of life and how it takes form. The human anatomy understood only through medical science and without a spiritual quality is deadlike. Our structure and form is a miracle, the process of life, if we just look at it with our heart and spirit.

This is how biodynamic osteopath James Jealous cited Jennifer Weiss in his book An Ostheopathic Odyssey: ”You can always count on anatomy to take you straight through to Grace.”  And added to it himself: ”But you must drop the anatomy.” Love this!! 🥰 🤩

So it’s necessary to know the anatomy and understand life’s wisdom through it, but you shouldn’t bow to it as ultimate wisdom. It’s a doorway to Grace. This is valid also for the asana practice in yoga. In the anatomy studies in yoga we should have the depth in which we see the form as the result of the life force and life’s different events.

The yoga that is made with biodynamic sensitivity means that there is this spiritual quality in sensing and living your body. Only then you are able to connect to the Source through your practice. This is how it becomes Ashtanga yoga with love.

PRIÈRES SUR LE TAPIS

Il y a pas longtemps, j’ai appris qu’il y avait des gens qui voulaient participer à un de mes stages, mais finalement, ils ne l’ont pas fait, parce qu’ils craignaient le yoga ashtanga. Personnellement, j’ai l’impression que le yoga ashtanga a une réputation d’une pratique de yoga difficile, dure et risquée: elle vous abîme le corps. 

Et pourtant, le yoga ashtanga n’est rien de tel! Il est doux comme le fleuve de la vie. Ou au moins, il peut être aussi doux. 

Si je revisite mon passé il y a 25 ans, quand j’ai commencé à pratiquer le yoga ashtanga, je me souviens de la confusion dans ma tête en voyant l’atmosphère parfois frénétique dans les centres de yoga. Je me demandais pourquoi les gens pratiquaient avec tant d’effort et de pression. Pourquoi la pratique était-elle faite avec force et prétention? Pourquoi étaient présentes la violence, l’inconscience et la performance? 

Mais c’est comme ça qu’on l’enseignait aussi. La raison principale pour laquelle je ne me suis pas senti bien dans aucun centre de yoga, était l’ambiance. Les élèves hors du souffle et les enseignants ambitieux. Tout ça n’avait pas beaucoup à faire avec ce que je vivais pendant mes séances de yoga où j’écoutais mon corps avec attention. 

Je suis extrêmement reconnaissante d’avoir tout de suite su ce que j’allais faire avec la pratique qu’on m’avait apprise. Elle est devenue un parfait outil pour mon auto-exploration. C’est à travers elle que j’ai pu me connecter à ce qui se trouve derrière la forme et c’est elle qui m’a conduite à des couches profondes de mon être, là où se trouve la paix infinie. Je considère encore aujourd’hui le yoga comme un énorme cadeau de la vie.

J’ignorais que je pratiquais le yoga et je l’enseignais aussi d’une manière biodynamique. Ce n’était que lors de mes études biodynamiques crânio-sacrées que je m’en suis rendu compte. Dans ces deux traditions, il s’agit de comprendre et de sentir les forces derrière les formes. Les forces qui créent ces formes. Dans le yoga, il s’est toujours agi de ça. Le yogi/la yogini sent la force et l’énergie derrière la forme que ce soit dans le corps physique humain ou bien dans la Nature. L’énergie divine en lui/elle-même, dans les autres et partout autour. La pratique nous aide à nous reconnecter à cette énergie. Et en plus, la connexion est naturelle lorsque notre pratique est pure et humble comme une prière. 

Les études de la biodynamique crânio-sacrée soulignent l’importance des connaissances anatomiques qui s’étendent des premiers moments après la conception jusqu’au moment présent. Nous apprenons l’embryologie qui nous fait découvrir le miracle de la vie et comment elle commence à prendre forme. L’anatomie humaine vue seulement d’un point de vue des sciences médicales et sans la qualité spirituelle est une anatomie morte. Notre structure et notre forme sont un miracle, nous sommes le processus de la vie si nous la voyons avec le cœur.

James Jealous, un ostéopathe biodynamique a cité Jennifer Weiss dans son livre An Ostheopathic Odyssey: ”You can always count on anatomy to take you straight through to Grace.” Et il a rajouté: ”But you must drop the anatomy.” C’est trop génial, non!?

Il est alors nécessaire de connaître l’anatomie et comprendre l’Intelligence de la vie par elle, mais nous devrions pas la prendre pour le but ultime. C’est la porte à la Grâce. Ceci est valide aussi pour la pratique des asanas en yoga. Dans l’apprentissage de l’anatomie pour le yoga, nous devrions avoir la profondeur qui nous permette de voir la forme en tant que résultat du jeu des forces de la vie. 

Le yoga pratiqué avec la sensibilité biodynamique garantie une qualité spirituelle dans les sensations et dans notre façon de vivre notre corps. Ceci nous permet de connecter avec la Source par la pratique. Et ça s’appelle le yoga ashtanga d’amour. 

RUKOUS MATOLLA

Jokin aika sitten sain kuulla, miten joitakin ihmisiä kiinnosti osallistua opetukseeni, mutta koska he pelkäsivät ”ashtangaa”, he jättivät kurssin väliin. Ashtangajoogaan on tarttunut vahva maine rankkana, vaikeana ja kehoa rikkovana joogasuuntauksena. 

Ashtangajooga ei kuitenkaan ole mitään näistä. Se on pehmeää kuin elämän virtaus. Tai ainakin se voi olla sitä. 

Kun katson taakseni kahdenkymmenenviiden vuoden taakse, kun itse aloitin harjoittelun, voin muistaa, miten alusta asti aina ihmettelin, miksi harjoituksessa oli sellainen meno. Miksi sitä tehtiin voimalla ja vimmalla? Miksi siitä tehtiin uhoavaa ponnistelua? Miksi se oli rajua, suorituskeskeistä ja holtitonta?

Näin sitä myös opetettiin. Pääasiallinen syy siihen, etten ole kokenut millään joogasalilla harjoittelua turvalliseksi, oli suoritukseen kannustavat ohjaajat ja juuri tämä puuskuttava tunnelma, jolla en nähnyt olevan yhteyttä siihen, mitä itse koin syventyessäni kehoani kuuntelemaan. En tuntenut joogasalien tunnelman siten tukevan omaa harjoitustani.

Olen kiitollinen siitä, että tiesin itse välittömästi, mitä harjoituksella teen. Sain siitä itselleni sopivan välineen itsetutkiskeluun. Sen avulla sain yhteyden siihen, mikä on pinnan alla ja pääsin sukeltamaan syvyyksiin, ainaisen rauhan maailmaan! Edelleen pidän joogan löytämistä suurena lahjana elämältä!

Tietämättäni harjoittelin ja myös opetin ihmisiä biodynaamisesti. Vasta kun opiskelin biodynaamiseksi kraniosakraaliterapeutiksi, ymmärsin tämän. Näissä kahdessa traditiossa on kyse ymmärryksestä ja kokemuksesta, miten kaiken muodon takana on voima, joka sen saa aikaan. Aikojen alusta jooga on ollut sitä, että ihminen kokee juuri nämä voimat ja energiat pinnan alla. Jumalallisen energian itsessään, muissa ja ympärillään. Joogaharjoittelu auttaa pääsemään tähän yhteyteen. Ja siihen harjoitus luonnollisesti viekin, kun se on puhdasta ja nöyrää kuin rukous. 

Biodynaamisessa kraniosakraaliterapiassa lähdetään liikkeelle anatomian opiskelusta, joka ulottuu ajassa taaksepäin sinne, kun ihmisalkio alkaa hedelmöittymisen jälkeen kehittyä. Tuo tieto synnyttää kiitollisuuden tunteen elämän ihmeestä, joka hakee itselleen fyysisen muodon. Jos ihmisen anatomiaa lähestyy pelkästään lääketieteellisesti, ilman henkistä ulottuvuutta, anatomia irtautuu elävästä elämästä. Ja kuitenkin meidän rakenteemme ja muotomme on suurta ihmettä, elämän prosessia, jos kohtaamme sen sydämellämme ja hengellämme.

Biodynaaminen osteopaatti James Jealous siteerasi kirjassaan An Ostheopathic Odyssey Jennifer Weissia näin: ”You can always count on anatomy to take you straight through to Grace. ” Ja jatkoi siihen itse: ”But you must drop the anatomy.” 🤩🙏

On siis olennaista tuntea anatomia ja nähdä elämän ihme sen kautta, mutta sille ei voi kumartaa lopullisena viisautena. Se on ovi Armoon. Tämä pätee myös joogan asanaharjoitteluun. Joogaan liittyvässä anatomiaopetuksessa tulisi siis olla sama syvyys, jossa rakenne ymmärretään sekä jatkuvasti liikkeessä olevien elämänvoimien että aiempien tapahtumien elävänä ja muuttuvana lopputuloksena.

Biodynaamisella sensitiivisyydellä harjoitettu jooga on sitä, että kehon aistimisessa ja suhtautumisessa kehoon on hengellinen laatu. Näin voi joogaharjoituksen kautta löytyä yhteys Elämän alkulähteeseen. Sellaista on ashtangajooga, jota rakkaus kantaa.

Presences

As a yoga teacher I work with the challenge we humans have of being present. This is the difficulty that the beginner practitioner also soon realizes. The asana practice makes it quickly tangible how the mind runs ahead of the breath and the physical movement. That’s why the practitioner gets out of breath and the movements become careless. If the mind calms down and settles into the breath and the body, the practice unfolds smoothly and one feels full.

For many people the presence doesn’t even seem important. It’s enough to be here more or less. Only when one realizes that one’s really never present here and now, one can ask oneself some questions. Can I go through my whole life without ever really meeting with myself? Can I spend my life beside myself?

The regular asana practice is probably hard for many precisely because it requires presence and to be present you should detach yourself from everything else. On the other hand the presence in the body is tough also when you have been outside of yourself for years and the subtle sensations of your body confuse you. When we realize the importance of the body in the entirety of being human we can use the asana practice to deepen our presence.

The presence in the body is actually much more demanding than mindfulness, because it means total awareness. Some people can close themselves in their minds and go on with being absent through thinking. The real presence includes the stream of consciousness, the sensations of the body, the emotions and the vital energy. Everything. Nothing is rejected.

I believe there are two basic reasons why people are not present in their body. One is because they have problems in their life and their mind is attached to their worries. Under these circumstances the absentmindedness is easily justified and ignored with a thought that as soon as the worries go away, one can (re-)start practicing yoga. As long as the problems are here, the yoga is not possible.

The other reason is because life is going so well. The mind is attached to the mental images of happiness and success and it seems the present moment doesn’t give more than these images. In these situations we think that when the period of happiness is over, then we can practice yoga. Right now it’s not worth it, we don’t have time nor patience.

The presence is actually something we choose to live. The circumstances will never be ideal. The outer conditions will always make us feel happy or unhappy. What counts is what happens inside of us. When life goes really well, we should be able to stop the hype inside of us to cultivate our presence. Because later when we face difficult times and feelings, we have already access to the always soothing reality through our presence. The images of unhappiness or threat don’t overwhelm us.

It’s only in the body this moment vibrates. But do we have the courage to surrender to our body? Do we have the courage to let go of the images and to be open to life?

PRÉSENCES

En tant que professeure de yoga, je suis constamment face au défi que présente la présence à nous, les humains. C’est quelque chose qui frappe aussi le débutant dans le yoga postural. La pratique des asanas va vite montrer que le mental devance la respiration et le mouvement, ce qui fait que le pratiquant se trouve hors du souffle et que les mouvements deviennent imprécis et vides. Si, par contre, le mental s’installe dans la respiration et le corps, tout se passe dans la douceur et l’épanouissement.

Mais pour beaucoup la présence n’a pas tellement d’importance. Ça suffit d’être là, plus ou moins. C’est seulement quand on se rend compte, qu’on n’est jamais là, qu’on commence à réfléchir. Peut-on aller jusqu’au bout sans jamais être ici et maintenant, sans jamais se rencontrer vraiment? Peut-on vivre toute sa vie à côté de soi-même?

Lorsque nous sommes conscients de la signification du corps physique pour notre humanité, nous pouvons approfondir notre présence par la pratique des asanas. La pratique des asanas régulière pose souvent des problèmes, car elle requière la présence et la vraie présence nous oblige à nous détacher de tout le reste. La présence est difficile aussi, quand nous avons été hors de notre corps pendant des années et nous ne parvenons pas à lire les messages subtiles de notre corps.

En fait, la présence dans le corps physique est une présence plus totale que la présence dans le mental. Il y en a qui se ferment dans leur mental et continuent ainsi leur absence par la pensée. La vraie présence inclut le flux de conscience, les sensations physiques, les émotions et l’énergie vitale. Tout. Rien n’est rejeté.

Je pense qu’il y a deux raisons principales, pourquoi les gens ne sont pas présents dans leurs corps. La première est parce que ça ne va pas. Ils ont des problèmes dans leur vie et le mental est attaché à des soucis. Dans ces moments-là, l’absence se justifie par ces pensées: Quand on a des problèmes, on n’arrive pas à pratiquer le yoga. Mais dès que les problèmes sont résolus, on peut reprendre.

Et la seconde raison est parce que ça va très bien! Le mental s’attache aux images du bonheur et du succès. Comparé à ces images, le moment présent n’a pas autant à donner. On se dit, que quand le bonheur s’affaiblira, on va se (re-)mettre au yoga. Maintenant, ce n’est pas la peine, on n’a pas le temps ni la patience.

La présence est finalement quelque chose que nous choisissons à vivre. Les circonstances ne seront jamais idéales. Les conditions externes nous feront sentir soit heureux ou malheureux. Ce qui compte, c’est ce que nous avons à l’intérieur. Lorsque ça va très bien, nous devrions freiner l’excitation pour cultiver notre présence. Ça va nous servir aux moments de difficultés, car nous avons déjà l’accès à la réalité toujours apaisante par notre présence. Les images menaçantes ne nous envahissent pas.

C’est uniquement dans le corps où le moment présent vibre. Mais osons-nous nous adonner à notre corps? Osons-nous nous détacher des images que nous avons créées et nous ouvrir à la vie?

LÄSNÄOLOJA

Joogaopettajana on tiiviisti tekemisissä sen kanssa, miten vaikeaa meidän ihmisten on olla läsnä. Tämän huomion aloitteleva harjoittelijakin tekee hyvin nopeasti. Asanaharjoituksessa tulee näkyväksi, miten mieli viilettää hengityksen tai fyysisen tekemisen edellä. Tästä syystä harjoittelija hengästyy tai liikkeet ovat huolimattomia ja hengettömiä. Jos taas mieli rauhoittuu ja asettuu hengitykseen ja kehoon, kaikki sujuu sulavasti ja oleminen tuntuu täyteläiseltä.

Kaikille läsnäolo ei tunnu mitenkään tärkeältä. Kunhan nyt on jotenkuten läsnä, se riittää. Sitten kun herää tajuamaan, että ei oikeastaan koskaan ole käsilläolevassa hetkessä, asia voi tietenkin pistää miettimään. Voiko elämänsä elää ilman, että koskaan kohtaa itsensä todella? Voiko elämän elää itsensä vieressä?

Luultavasti säännöllinen asanaharjoittelu on monelle vaikeaa nimenomaan siksi, kun se vaatii läsnäoloa ja todellinen läsnäolo pakottaa irrottamaan otteen kaikesta muusta. Toisaalta läsnäolo kehossa on tuskallisen vaikeaa myös siksi, kun on vuosia jo ollut irti itsestään eikä ymmärrä kehonsa hienovaraisia viestejä. Kun kehon merkityksen tiedostaa ihmisenä olemisen kokonaisuudessa, voi asanaharjoittelu olla nimenomaan syvenevää läsnäoloharjoittelua.

Itse asiassa kehollinen läsnäolo on vaativampi läsnäolon muoto kuin mielen tason läsnäolo. Jotkut voivat nimittäin hyvinkin muurautua mieleensä ja jatkaa läsnäolottomuuttaan ajattelemalla. Todellinen läsnäolo pitää sisällään tajunnanvirran lisäksi kehon tuntemukset, tunteet, ja vitaalienergian. Kaiken. Mitään ei torjuta.

Uskon, että on kaksi perussyytä, miksi ihmiset eivät ole läsnä kehossaan. Yksi syy on se, että heillä menee huonosti. Elämässä on ongelmia ja mieli on kiinni huolissa. Läsnäolottomuuden sivuuttaa silloin tyypillisesti ajatuksella, että kun ongelmat ovat läsnä, ei joogaamisesta oikein tule mitään. Kunhan huolet hälvenevät, sitten voi joogata.

Ja toinen syy on se,  että heillä menee hyvin. Mieli on kiinni onnellisuuden ja menestyksen mielikuvissa eikä käsillä olevalla hetkellä ole yhtä antoisaa tarjottavaa kuin mitä mielikuvissa on. Ajatus, joka näitä nousujohdanteisia tilanteita leimaa on, että sitten kun ei enää mene niin hyvin, niin sitten voi ehkä joogata. Nyt ei kannata, nyt ei ehdi eikä malta.

Läsnäolo onkin päätös. Meni sitten hyvin tai huonosti. Ihanteellisia olosuhteita ei nimittäin tule koskaan. Aina menee joko liian hyvin tai liian huonosti. Merkitystä on sillä, mitä tapahtuu sisällämme. Kun menee oikein hyvin, pitäisi kyetä hillitsemään kiihtymys ja laskeutumaan tähän hetkeen, sillä sitten kun taas menee heikommin, on reitti jo auki todellisuuden aina lohdulliselle maaperälle läsnäolon kautta.

Vain kehossa voimme kokea käsillä olevan hetken värähtelyn. Uskallammeko antautua kehoomme? Uskallammeko toisaalta päästää irti mielikuvistamme ja toisaalta ottaa elämän vastaan?

 

Photo by Anne (detail from a work of Zao Wou-Ki)

The spirit of the asana

It’s often said that the Ashtanga yoga asana practice is a spiritual practice. Those who don’t know this practice might be astonished at this statement. Why something you do with your body is considered to be spiritual? Why isn’t physical just physical? What makes physical spiritual?

Firstly the asana practice can be only and totally physical. People who practice asanas as a sport or gymnastics might ignore yoga’s spiritual essence. They can come to a yoga class in a very excited mood. To their excitement they might add some expectation of being able to relax nicely. These practitioners start their practice from a state of disorder and fragmented energy. Everything is in movement. The mind, the emotions, the breathing, the energy and the body. Thanks to the concentration during the yoga class the energy might calm down a little and take the stress levels of the practitioner down. However after some time the same overall movement returns.

Secondly the asana practice has the power to guide the practitioner towards the spirituality. The difference between the two approaches lies at the starting point of the practice. Those who look for a stillpoint inside and start from that space are having a silent center from which they act and make their body move. This kind of practice is created around the stillness and harmony. The stillpoint organizes everything else accordingly. There will be a harmonious natural order on several levels after the practice.

Actually it’s very simple to move from a physical practice to a spiritual one. Before we start we need time to calm down the movement. With peacefulness we are connected to our essence and then whatever we do has a different quality. Our essence is alive.

L’ESPRIT DE L’ASANA

La pratique des asanas dans le yoga ashtanga se veut spirituelle. En d’autres mots, les exercices physiques sont vus comme spirituels. Ceux qui ne connaissent pas cette pratique, pourraient être interloqués par le fait qu’une pratique faite avec le corps soit considéré comme spirituelle. Pourquoi le physique n’est pas tout simplement physique? Qu’est-ce qui rend une pratique physique spirituelle?

La pratique des asanas peut être totalement et purement physique. Ou bien, elle peut aussi guider le praticien vers la spiritualité. Qu’est-ce qui fait la différence, alors? C’est le point de départ.

Les gens qui pratiquent les asanas comme un sport ou bien comme de la gymnastique, ignorent probablement l’essence spirituelle du yoga. Ils peuvent arriver dans un cours de yoga dans un état plutôt excité. À cette excitation s’ajoutent peut-être des attentes vis-à-vis de la relaxation. Ces personnes commencent leur pratique à partir d’un désordre et d’un état énergétique fragmenté. Tout est en mouvement. Le mental, les émotions, la respiration, l’énergie et le corps. Grâce à la concentration pendant le cours, l’énergie peut se calmer un peu et le niveau de stress baisse. Après la pratique, pourtant, tout revient au point de départ.

Ceux, par contre, qui cherchent une quiétude à l’intérieur d’eux-mêmes, et font leur pratique dans cet espace, ont un centre silencieux à partir duquel les mouvements sont exécutés. Une pratique construite autour de la quiétude, est une création énergétique autour du silence et de l’harmonie. La quiétude organise tout le reste autour d’elle. Après la pratique, il y aura un ordre naturel plus harmonieux durable à tous les niveaux.

En fin de compte, il est très simple de transformer sa pratique physique en une pratique spirituelle. Nous avons besoin du temps pour calmer tout le mouvement avant la pratique. Avec la paix qui en résulte, nous sommes connectés à notre essence et nous donnons une autre qualité à tout ce que nous entreprenons. Notre esprit est littéralement vif.

ASANAN HENKI

Ashtangajoogan asanaharjoituksen kuulee usein luettavan henkisten harjoitusten joukkoon. Ajatus, että keholla tehtävät asiat voisivat olla henkisiä, voi ihmetyttää niitä, jotka eivät tunne tätä harjoitusta. Miksi fyysinen ei ole fyysistä? Mikä tekee fyysisestä henkistä?

Itse asiassa asanaharjoittelu voi olla totaalisen fyysistä. Keholla tehty harjoitus voi kuitenkin toimia myös oppaana henkisyyteen. Harjoittelun erot syntyvät jo sen alkuasetelmissa.

Ne, jotka harjoittelevat asanoita urheillen tai voimistellen, voivat olla täysin tietämättömiä joogan henkisestä ulottuvuudesta. He saattavat saapua joogatunnille intoa ja kiihtymystä täynnä. Innostuksensa lisäksi heillä voi olla odotuksia sen suhteen, että tunti laskee stressitasoja. He tekevät harjoituksensa jäsentymättömästä olotilasta ja sirpaloituneesta energiasta lähtien. Kaikki on liikkeessä. Mieli, tunteet, hengitys, energia ja keho. Keskittymistä vaativan joogatunnin aikana energia voi hieman rauhoittua ja osallistuja voi huomata olevansa vähemmän stressaantunut. Kuitenkin pian harjoituksen jälkeen, sama hektinen energia palaa takaisin.

Jotkut taas keskittyvät etsimään sisältään tyyneyttä ja lähtevät siitä liikkeelle. He ovat yhteydessä sismpänsä hiljaisuuteen, ja toimivat ja liikkuvat sen ohjaamina. Harjoitus, joka toteutuu tästä lähtökohdasta, rakentuu energeettisesti hiljaisuuden ja harmonian ympärille. Hiljainen keskus organisoi kaiken ympärillään olevan uudelleen ja muuntaa sen kaltaisekseen. Harjoituksen jälkeen ihmisellä on sisälläänkin luonnollinen harmonia.

Fyysisen harjoituksen muuttaminen henkiseksi on yksinkertaista. Ennen harjoitusta tarvitaan aikaa rauhoittaa kaikki liike itsessämme. Tästä syntyvä rauha sallii meille yhteyden ytimeemme, joka puolestaa tuo kaikkeen tekemiseemme erilaisen laadun. Henkemme on elävänä kaikessa, mitä teemme.

soft challenges

I’ve expressed earlier on my blog my astonishment about a kind of general rule in Ashtanga Yoga’s asana teaching: to use a lot of strength in helping students (https://annenuotio.wordpress.com/2015/02/10/on-engineering-and-injuring/). Some teachers have the philosophy of pushing their students until it starts to be totally unbearable. Yoga is not about performing or striving to achieve something or hurting people. Actually if we think of the deeper meaning of yoga the help in the asanas is not needed at all, as yoga is about detachment, about letting go inside of yourself.

The fact that the teacher doesn’t respect the student’s physical boundaries, may have long lasting negative consequences. How can a student learn to respect his/her boundaries, if the teacher exceeds the natural limits of the body by forcing it over and over again? If the teacher respects the limits of the body and listens carefully the wisdom residing in the breath, the student becomes more sensitive and learns to respect his/her other necessary personal boundaries. That’s important, because the unclarity of the boundaries is one of the main reasons for the problems in life in general and the ongoing suffering.

To undo one’s limitations doesn’t have to mean that one tortures oneself or struggles continuously. A wise expansion of boundaries happens gradually and can be worked on in silence and softness. A real detachment can be a very intensive moment of humbleness which doesn’t show. Yoga is an art to do a meaningful work inside of one’s heart without being constantly at one’s limits. It’s more about being aware of the right time of letting go. When everything else is ready and we can just relax our mind to the reality. Positive changes take place in gentleness and spaciousness, not under the pressure.

DOUCE TRAVERSÉE

J’ai exprimé dans mon blog précédemment mon étonnement devant une sorte de règle générale en Ashtanga yoga, à savoir combien les enseignants utilisent la force en aidant les élèves dans les asanas (https://annenuotio.wordpress.com/2015/02/10/on-engineering-and-injuring/). Il y a des enseignants qui poussent les élèves à leurs limites jusqu’à ce que ça leur devienne totalement insupportable. Le yoga n’est pas une performance. Il ne s’agit pas non plus des buts à atteindre ou un comportement violent envers les élèves. En fait, si nous pensons à la signification la plus profonde du yoga, l’aide dans les asanas n’est pas du tout nécessaire. Le yoga est un art de détachement à l’intérieur de soi.

L’absence de respect de l’enseignant à l’égard des limites physiques de l’élève a certainement des conséquences défavorables pour celui-ci. Comment pourrait un éleve apprendre à respecter davantage ces limites naturelles si l’enseignant les dépasse systématiquement en forçant son corps? Si, par contre, l’enseignant respecte les limites du corps et écoute attentivement la respiration, l’élève peut devenir de plus en plus sensible et va apprendre à respecter ses autres limites personnelles nécessaires. Ceci est important, car lorsque les limites sont malsaines ou mal établies, elles sont la source des problèmes et de la souffrance dans la vie.

Pour défaire ce qui nous limite, nous n’avons pas besoin de nous torturer ou de nous battre sans fin. Une expansion et une transformation se font graduellement et peuvent être travaillées en douceur. Un vrai détachement peut être un moment intense d’humilité sans aucun signe extérieur. Le yoga est un art de travailler des choses profondes dans son propre cœur sans se trouver constamment à ces limites. C’est plutôt une question de conscience par rapport au bon moment pour le lâcher-prise. Les changements positifs se font dans un espace de douceur, non sous la pression.

PEHMEITÄ HAASTEITA

Olen aikaisemminkin pohdiskellut blogissani sitä miksi juuri ashtangajoogaan on vakiintunut tavaksi se, että opettaja avustaa oppilasta asanoissa koko ajan voimakkaammin ja aina vain pidemmälle, jopa sietokyvyn rajoille (https://annenuotio.wordpress.com/2015/02/10/on-engineering-and-injuring/). Monesti ajatus on se, että harjoituksessa pitää alituiseen lisätä panoksia, jotta sillä voisi saavuttaa jotain. Tämähän ei ole mitenkään joogaan sisäänrakennettua eikä välttämätöntä. Jooga ei ole suorituksia eikä tavoitteiden saavuttamista eikä varsinkaan kivun tuottamista. Avustukset eivät ole oikeastaan lainkaan tarpeellisia, jos ajatellaan syvällisemmin joogan toteutumista, mikä voi tapahtua vain hellittämällä.

Sillä, että joogaopettaja ei kunnioita oppilaan kehon rajoja, on pitkälle meneviä vaikutuksia. Miten oppilas voi itse oppia niitä kunnioittamaan, jos opettaja toistuvasti rikkoo kehon rajoja, vääntää väkisin pakottaen oppilaan jatkuvasti ylittämään itsensä? Eikö taas päinvastainen tapa ohjaisi oppilastakin kuuntelemaan itseään tarkemmin? Jos opettaja kunnioittaa kehon rajoja ja kuuntelee hengityksessä ilmenevää viisautta, muuttuu oppilas herkemmäksi ja oppii siten kunnioittamaan muitakin henkilökohtaisia rajojaan. Niiden epämääräisyys kun on monen ihmisen elämässä syy ongelmien synnylle ja kärsimyksen jatkumiselle.

Omien rajojen laajentamisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että rääkkää kehoaan ja kamppailee jatkuvasti itsensä kanssa. Rajojen viisas ylittäminen tapahtuu asteittain ja sitä voidaan työstää hiljaisuudessa. Todellinen irtipäästäminen voi olla hiljaisuudessaan intensiivinen nöyrtymisen hetki eikä siitä välity ulospäin välttämättä mitään. Joogaharjoittelu voi olla taitoa tehdä merkittävää sisäistä työtä niin, ettei olekaan koko ajan äärirajoilla. Sen sijaan on tietoinen siitä milloin on oikea hetki, milloin kaikki on valmista irtipäästämiselle. Lempeydessä ja avaruudessa tapahtuu enemmän elämänmyönteisiä muutoksia kuin paineen alla.

Photo by Anne

five breaths

It usually takes years to get into the Ashtanga yoga tradition and a lot of time even to understand the principles of the asana practice. We need not only to learn but also test those principles to accept or reject them. Then we either go on practicing or we might completely stop or we find another yoga style. Many people have multiple questions after the first Ashtanga yoga class. One of these questions is in general very simple: “Why are we supposed to stay in the asana during five breaths?” And the next questions around this topic are probably “Can I sometimes stay longer?” or “If I don’t get the asana at the first trial, can I try again?”

In some other yoga styles and traditions there are different guidelines. In some styles you stay longer in the asana, in some others you repeat the same asana several times and in some other you can actually do your own way. In the Ashtanga tradition this is one basic rule. I feel it works amazingly well without shimmering the light of any other discipline. It’s quite interesting how just five breaths can sometimes seem extremely long and sometimes such a short time. I hope I can help some practitioners to understand the awesomeness of this principle if we follow it systematically.

Shorter the time you know you will spend in the asana, more attentive you are, more solid your presence. The fact that you don’t repeat the same asana in one practice gives the same result. If we know beforehand we can do it again not being so alert first, everything in us collapses a bit compared to a situation in which we decide that it happens now and not after the second, third or forth trial or after we’ve been in the asana for long enough.

Practicing this way we are more aware every moment and we get rid of everything superfluous around the asanas. This is important for the development of a meditative mind, but also for our prana. Through the discipline we cultivate our own prana making it subtle, fluid and bright. This kind of attitude is demanding to our mind and emotions – and very soft to our body. It means we need to detach from our mental laziness. Every time we practice, we try to move ahead and change our harmful habits and bad energy. The lenght of the practice doesn’t tell much of its efficacy. A short practice can be very deep and cleansing. Five breaths can sometimes change your life.

CINQ FOIS

Normalement, il faut des années pour bien connaître la tradition de l’Ashtanga yoga. Même la compréhension des principes de la pratique des asanas prend du temps. Non seulement nous apprenons les principes, mais après, nous les testons afin de pouvoir les accepter faisant partie de la pratique ou afin de les rejeter. Ensuite, soit nous voulons continuer à pratiquer, soit nous nous arrêtons ou bien nous nous trouvons un autre style de yoga. En général, au début, nous avons plein de questions. Une des plus simples et des plus fréquantes est: “Pourquoi devons-nous rester dans une asana pendant cinq respirations?” Et ça s’enchaîne peut-être: “Puis-je rester parfois plus longtemps?” ou bien “Si je n’arrive pas à la faire tout de suite, puis-je ressayer?”

Il y a des styles et des traditions où les principes sont différents. Peut-être la durée dans l’asana est-elle plus longue ou la même asana est-elle répétée plusieurs fois de suite et puis quelquefois, les praticiens choisissent eux-mêmes tout simplement ce qu’ils veulent faire sans aucune restriction. Mais dans l’Ashtanga yoga, ceci est une des règles fondamentales et ça marche à merveille sans ôter rien aux autres façons. Il est très intéressant comment juste cinq respirations peuvent à un moment donné sembler extrêmement longues et dans un autre moment, absolument courtes. J’espère pouvoir clarifier un peu les bénéfices de cette façon traditionnelle si nous nous y engageons et la suivons systématiquement.

Plus le temps que nous restons dans l’asana est limité, plus nous sommes attentifs et plus notre présence se fait solide. Le fait que nous ne répétions pas la même asana dans une pratique, donne le même résultat. Si nous savons à l’avance que nous avons la possibilité de reprendre, nous ne sommes pas obligés de rester alertes. Tout en nous se ramollit un peu comparé à une situation où nous sommes déterminés que l’asana, c’est maintenant et pas après une seconde, une troisième ou une quatrième tentative ou après un temps prolongé dans l’asana.

Lorsque nous pratiquons de cette manière, nous sommes conscients à chaque moment et nous nous débarrassons de tout ce qui est superflu autour de l’asana. Ceci est important pour le développement d’un mental méditatif, mais aussi pour notre prana. À travers la discipline, nous cultivons notre prana en le rendant subtile, fluidique et lumineuse. Ce genre d’attitude demande beaucoup à notre mental et nos émotions et en même temps il permet une approche très douce envers notre corps. Il faut par conséquant se débarrasser de la paresse mentale. Chaque fois que nous pratiquons, nous essayons d’aller à l’avant et changer nos habitudes et notre énergie défavorables. La durée de la pratique n’équivaut pas à son efficacité. Une courte pratique peut être profonde et purifiante. Cinq respirations peut parfois nous changer la vie.

VIISI HENGITYSTÄ

Ashtangajoogatraditioon sisään pääseminen vaatii yleensä vuosia ja pelkästään asanaharjoittelun periaatteiden ymmärtäminen vie alussa pitkän aikaa. Erilaisten periaatteiden oppimisen jälkeen niitä testataan ja ne todetaan joko itselle toimiviksi tai hyödyttömiksi. Joku jatkaa, joku lopettaa, joku vaihtaa toiseen joogatyyliin. Ehkä jo ensimmäisestä ashtangajoogatunnista lähtien päässä pyörii paljon kysymyksiä. Yksi yksinkertainen kysymys mikä monia vaivaa on se miksi asanassa pitää olla juuri viiden hengityksen ajan. Jatkokysymykset voivat olla sellaisia kuten “Voinko olla joskus pidempään?” tai “Voinko tehdä uudelleen saman asanan heti perään, jos ensimmäisellä kerralla ei mene hyvin?”

Joissain toisissa joogasuuntauksissa on erilaiset periaatteet. Joissain ollaan asanoissa huomattavasti pidempään, joissain sama asana toistetaan monta kertaa, joissain voi tehdä melkein mitä haluaa. Ashtangassa on tällainen viiden hengityksen periaate ja minusta se toimii loistavasti himmentämättä muiden systeemien valoa lainkaan. Mielenkiintoista kyllä, joskus viisi hengitystä tuntuu mahdottoman pitkältä ajalta ja toisinaan taas auttamattoman lyhyeltä. Tällaisessa tavassa piilee omanlaisensa hienous, jos sitä noudattaa systemaattisesti.

Mitä lyhyemmän ajan tiedät voivasi olla jossain asanassa, sitä keskittyneemmäksi olosi käy. Sitä tiiviimpää läsnäolo jo ennen asanaa. Sama lopputulos syntyy siitä, että asanaa ei toisteta. Väistämättä, jos tiedämme, että voimme ottaa uusiksi, jos emme onnistu, kaikki meissä lopahtaa verrattuna siihen, kun päätämme, että se tapahtuu nyt eikä ensimmäisen tai toisen kokeilun jälkeen tai kunhan olemme olleet jo asanassa rauhassa pitkään.

Tällä tavalla harjoitellen tulemme enemmän tähän hetkeen ja pääsemme eroon siitä turhasta mitä on asanojen ympärillä. Tämä on tärkeää meditaatiivisen mielen kehittymisen kannalta, mutta samalla koulutamme myös omaa pranaamme, saamme sen hienovaraiseksi, virtaavaksi ja kirkkaaksi.  Tällainen harjoittelu on yleensä vaativaa meidän mielellemme ja tunteillemme kun taas kehollemme se on pehmeää ja joustavaa. Se vaatii sitä, että pääsemme irti henkisestä laiskuudesta. Koulutamme mieltämme ja ojennamme laiskaksi karannutta energiaamme joka kerta harjoitellessamme asanoita. Harjoituksen ei suinkaan tarvitse olla pitkä ollakseen syvälle vaikuttava. Joskus viisi hengitystä voi muuttaa koko elämän.

Photo by Anne

Pump it

Quite often in my yoga workshops people ask if a yoga practitioner should also go to gym in order to strengthen the muscles for the asana practice. I have no answer, but having some experience in this field as a teacher, I’d like to point out a few things.

Usually people going regularly to gym have hard muscles. My hands often tell me that the energy is not flowing neither in the muscle nor between the muscles. My conclusion is that the muscles which have been pumped separately have somehow lost connection between them. If people are not intimately connected to their physical sensations and if they don’t feel good in their bodies I don’t think these strong separate muscles can contribute to the asana practice. It can even lead to a situation where the body stops functioning as a whole and the separateness of different body parts is even accentuated through the asana practice.

Whenever there’s a blocage in one part of the body it will be compensated by some other part of the body. Whenever there are disconnections they will spread out and disturb the whole system. Sometimes the muscle work only strengthens the blocages and makes the bodies energetically more disconnected. Any permanent body experience leads to a more generalized experience as a human being. When the body is fragmented, the mind and emotions follow.

In yoga asana practice the goal is to connect and re-connect all parts of the body and thus create a real wholeness. The connection is made with the help of conscious breathing and the body is harmoniously supported by it when all the muscles are working together in every asana. As we re-build the broken connections with awareness in the asana practice we are not only healing ourselves, but we get a vital, functional and happy body.

POMPÉ ET ROMPU?

Assez fréquemment les élèves me posent cette question: Pour la pratique des asanas, est-il utile d’aller au gym pour se muscler? Je n’ai pas de réponse, mais en tant qu’enseignante de yoga, j’ai quelques expériences que je voudrais partager.

En général, ceux qui vont régulièrement au gym, ont les muscles durs. Mes mains me disent que l’énergie ne circule pas ni dans le muscle ni entre les muscles. La conclusion que j’en tire, est que les muscles qui ont été exercés séparément ont perdu la connexion entre eux. Si les gens ne sont pas intimement connectés à leurs sensations physiques et s’ils ne se sentent pas bien dans leurs corps, je doute que ces muscles forts puissent contribuer à la pratique des asanas. Cela peut même mener à une situation où le corps arrête de fonctionner en unité et la séparation des parts du corps distincts ne fait que s’accentuer par la pratique.

Dès qu’il y a un blockage quelque part dans le corps, il sera compensé par un autre endroit du corps. Dès qu’il y a des déconnexions, elles vont se répandre et gêner le systême entier. Parfois, le travail musculaire ne fait que fortifier les blockages en rendant les muscles plus déconnectés sur le plan énergétique. N’importe quelle expérience physique permanente mène à une expérience plus globale humaine. Quand le corps est fragmenté, le mental et les émotions le suivent.

Dans la pratique des asanas, le but est de connecter et de reconnecter toutes les parties du corps et ainsi créer une unité fonctionnelle. La connexion est faite par la respiration consciente qui sera le support pour le corps et qui aidera tous les muscles travailler ensemble en harmonie dans chaque asana. Lorsque nous reconstruisons consciemment dans la pratique des asanas les connexions perturbées, non seulement nous nous guérissons, mais aussi, nous requérons un corps réellement vital, fonctionnel et épanoui.

PUMPPAAPUMPPAA

Melko usein kursseilla joku esittää kysymyksen pitäisikö joogaajan käydä kuntosalilla vahvistamassa lihaksiaan joogaharjoitusta varten. Minulla ei siihen ole vastausta, mutta joitain kokemuksia haluan ohjaajana nostaa tästä aiheesta esiin.

Kuntosalien ahkerilla kävijöillä yksittäiset lihakset tuntuvat yleensä kovilta. Tällaiset kehot, joiden lihaksia tai lihasryhmiä on harjoitettu erikseen, tuntuvat minun käsiini siltä, että lihasten väliltä yhteys on jotenkin kadonnut. Energia ei juuri virtaa yksittäisessä lihaksessa eikä lihasten välillä. Jos ihmiset eivät ole tiiviissä yhteydessä kehonsa tuntemuksiin eivätkä elä kehoaan kokonaisvaltaisesti, en näe, että yksittäiset vahvat lihakset voisivat auttaa joogassa. Voi käydä jopa niin, että on entistä vaikeampi saada keho toimimaan yhtenä kokonaisuutena, kun kehon eri kohtien erillisyys vahvistuu vielä joogaharjoittelunkin myötä.

Mikä tahansa tukos kehon yhdessä kohdassa hakee kompensaatiota väistämättä jostain toisesta kehon kohdasta. Lihasten välinen yhteyden katkeaminen yleensä tuhoaa lisää yhteyksiä ja tuo epätasapainoa kaikkialle kehoon. Lihasharjoittelulla saattaa jatkuvasti vahvistaa tukoksia ja tuottaa vielä enemmän katkoksia luonnollisiin energeettisiin yhteyksiin. Pysyvämpiluonteiset keholliset kokemukset ovat tärkeässä asemassa siinä miten koemme ylipäätään itsemme ihmisinä. Jos kehollinen kokemus on hajaantunut ja juureton, siitä seuraa mieleen ja tunteisiin hajaannusta.

Joogassa tärkeintä on löytää yhteys eri kehon osien väillä, rakentaa sitä ja näin saada todellinen eheys aikaiseksi. Yhteys syntyy tietoisen hengityksen avulla ja keho saa siitä ihanteellisen tuen, kun kaikki lihakset toimivat harmonisesti yhdessä jokaisessa asanassa. Kun tietoisesti luomme uudelleen rikki menneitä kehollisia yhteyksiä asanaharjoituksessa, voimme vähintään eheytyä, mutta myös saada elinvoimaisen, toimivan ja onnellisen kehon.

Photo by Anne

Returning to lightness

When I teach beginners in yoga, I start with the breath and immediately after with the excercices to feel how the mula bandha is actually part of the breathing and connected with our energy system. Gradually the students start to feel that the whole body is nourished from the center. At its best the energy expands in the body with the inhalation and comes back to the center with the exhalation. Mula bandha is part of the chakra system and thus it’s part of our everyday life emotions. If we are nervous, angry or excited, the center of the energy has moved away from the mula bandha. For the beginners the Ashtanga yoga practice is a real challenge, because things are not taught separately. How could they be? Finally everything is one and the system functions as one. We need to keep the wholeness of the system in mind as well as practitioners as teachers.

Very often I meet students telling me how much they try to do a good mula bandha. They put an enormous amount of power to keep it, to make it strong. I’m not sure it can work this way. If you create muscular tension, you obstruct the energy flow. The mula bandha is a natural and conscious orientation and control of our vital energy and it’s the center of it also. It helps us to feel the gravity and play with it and it guides us to find our best balance in any asana. It doesn’t feel the same all the time, because it changes according to what we do. Its presence is visible in the grace of the body posture, in the effortlessness of the movement and the justness of emotions. Our inner serenity is greatly due to the right placement of the body and energy balance.

First of all the mula bandha is life flowing and expressing itself freely in our body. Children are a perfect example of this. They have the power of mula bandha, but there’s no tension. Many adults have lost their contact to the earth through the mula bandha and that’s why they are heavy, tense and clumsy. It’s an inner force which manifests itself, when we are free from our past. We need just to tune ourselves to it, that’s all. But the tuning can take years. When we have purified all the negative intentions of our system, when we’ve learned to say no to the impulses that are destructive to ourself or others, what is left, is the mula bandha, natural rhythm and harmony of pure energy. We practice invisible. You practice and one day you will see how it will carry you.

LÉGÈRETÉ RETROUVÉE

Lorsque j’enseigne les débutants en yoga, j’initie les élèves d’abord à la respiration et j’enchaîne avec les exercices permettant de sentir comment le mula bandha fait partie de la respiration et comment il est connecté avec notre systême énergétique. Petit à petit, les élèves peuvent sentir que le corps entier est nourri à partir de son centre. Dans le meilleur des cas, l’énergie s’étend partout dans le corps à l’inspiration et retourne à la source, au centre, à l’expiration. Le mula bandha fait partie du systême des chakras et ainsi de nos émotions de la vie quotidienne aussi. Lorsque nous sommes nerveux, en colère ou excités, notre centre d’énergie s’est déplacé. Pour les débutants, la pratique de l’Ashtanga yoga est souvent un vrai défi, car les choses ne sont pas et ne peuvent pas être enseignées séparément. Finalement tout ne forme qu’un et le systême fonctionne comme une unité. Nous devons travailler vers l’unification du systême aussi bien en tant que pratitiens qu’enseignants.

Très souvent, il m’arrive de rencontrer des élèves qui me disent combien ils essayent de faire ou de tenir le mula bandha. Ils mettent beaucoup d’énergie et ils utilisent beaucoup de force pour être sûrs de l’avoir et de le rende plus fort. Je ne suis pas tout à fait convaincue que ça puisse marcher comme ça. Si nous créons de la tension musculaire, nous obstruons la fluidité de l’énergie et nous perdons notre sensibilité. Le mula bandha tout en étant le centre de notre vitalité veut dire l’orientation et le contrôle naturels et conscients de notre énergie vitale. Il nous aide à sentir la gravité et il nous guide comment jouer avec celle-là et c’est grâce à lui que nous trouvons notre équilibre dans toute asana. Il ne nous donne pas la même sensation continuellement, car il change selon nos actions. Nous pouvons le percevoir dans la grâce de la posture du corps, dans l’aisance du mouvement et la justesse des émotions. Notre sérénité interne dépend beaucoup du placement juste du corps et de l’équilibre énergétique.

À priori, le mula bandha égale la vie qui s’exprime librement dans notre corps. Les enfants en sont un exemple parfait. Ils ont la légèreté et la force du mula bandha, mais ils n’ont pas la tension. La majorité des adultes ont perdu leur contact au sol à travers le mula bandha et c’est pour ça qu’ils sont lourds, tendus et maladroits. Le mula bandha est une force interne qui se manifeste quand nous sommes libres de notre passé. Nous devons trouver comment nous accorder à lui, c’est tout. Mais cet accordage peut prendre des années. Dès que nous avons purifié toutes les intentions négatives de notre systême, dès que nous avons appris à dire non à tous les impulses déstructifs vers nous-mêmes ou les autres, ce qui reste, est le mula bandha, un rythme naturel et harmonieux de l’énergie vitale pure. Nous pratiquons l’invisible. Un jour, nous verrons comment l’invisible nous portera.

PALUU KEVEYTEEN

Kun opetan alkeisoppilaita, aloitan aina hengityksestä ja siirryn siitä havaintoesimerkkeihin, jotka auttavat tuntemaan miten mula bandha on oikeastaan osa hengitystämme ja yhteydessä energiakiertoomme. Vähitellen oppilaat alkavat tuntea miten koko keho saa ravintonsa omasta keskuksestaan. Parhaimmillaan energia laajenee sisäänhengityksessä ja palaa keskukseensa uloshengityksessä. Mula bandha on osa chakra-systeemiämme ja siten se liittyy myös jokapäiväisiin tunteisiimme. Jos olemme hermostuneita, vihaisia tai kiihtyneitä, energian keskus on siirtynyt pois mula bandhasta. Aloittelijoille ashtangajooga on yleensä haasteellista, koska asioita ei opeteta erillisinä. Eikä niitä oikein voisikaan opettaa palasina. Kaikki erilliset osat ja toiminnot meissä muodostavat kuitenkin saumattoman kokonaisuuden ja kokonaisuus toimii lopulta yhtenä yksikkönä. Meidän tulisi pitää se mielessämme niin harjoittelijoina kuin opettajinakin.

Tapaan usein harjoittelijoita jotka kertovat minulle miten he yrittävät pitää mula bandhan sisukkaasti. He laittavat siihen hirmuisesti voimaa saadakseen sen vahvaksi. Itse en ole lainkaan vakuuttunut siitä, että se toimii tuolla tavalla. Jos lisäämme lihasjännitystä, katkaisemme energian virtauksen ja menetämme herkkyyden tuntea. Mula bandha on luonnollista ja tietoista elinvoiman suuntausta ja hallintaa ja se on myös elinvoimamme keskus. Sen avulla osaamme hyödyntää painovoimaa kehossamme ja saamme luontevimman tasapainon asanassa kuin asanassa. Tunne mula bandhasta muuttuu aina sen mukaan mitä teemme. Sen läsnäolon voi tunnistaa siitä, että kehon asento on ryhdikäs, liikkeet ovat sulavia ja tunteemme tilanteisiin sopivia. Mielenrauhammekin juontaa juurensa sekä kehon fyysisestä että energeettisestä tasapainosta.

Mula bandha on ennen muuta elämän vapaata virtausta kehossamme. Lapset ovat tästä täydellinen esimerkki. Heillä on mula bandhasta lähtevä voima, mutta ei jännitystä. Monet aikuiset ovat menettäneet tietoisen yhteyden mula bandhan kautta maahan ja ovat siksi raskaita, jännittyneitä ja kömpelöitä. Mula bandha on sisäinen voimamme, joka ilmenee parhaiten, kun olemme vapaita menneisyydestä. Jotta voisimme ymmärtää sitä kehollisesti, meidän tulee vain pitää fokus siinä ja virittäytyä sitä kohti. Tämä virittäytyminen voi kuitenkin vaatia vuosien harjoittelun. Kun olemme puhdistaneet itsestämme kaikki piilevätkin negatiiviset reaktiomallit, kun olemme oppineet kieltäytymään kaikista tuhoisista tavoista suhtautua itseemme tai muihin, jäljellä on mula bandha, puhtaan energian luonnollinen rytmi ja harmonia. Harjoittelumme on koko ajan näkymättömän kanssa työskentelyä. Emme tarkalleen voi tietää miten ja milloin mula bandha löytyy, mutta yhtenä päivänä se kirkastuu ja voimme tuntea miten se kannattelee meitä.

Spaced-in

Consciousness means being directly involved with the reality. It means that the mind is not repeating the reality by thoughts, not untruthfully or even truthfully. The mind is silent.

If we remain conscious, it modifies our asana practice too. We just do it. Almost no thinking is necessary. We do it, we watch it, we experience freely. We don’t have to correct or improve our asanas or movements. Very often it’s enough to perceive. Next time the body-mind is differently aware and takes naturally the right path. We just follow.

The first stage in the yoga practice  to become more conscious is to get familiar with the form, to learn it by heart to be free within. When we don’t need to put any effort to remember it, we can be fully present in what we do. Sometimes people remain attached to the form. They sculpture the form meticulously instead of reaching the diamond inside. If we move inwards, the practice gives us endless possibilities to wake in us what was unknown until here.

Thinking is a way of controlling. It’s facing only our own limited projection of any situation. Consciousness is freedom and spaciousness in the mind. We can choose how we take the world. Limiting it or really seeing it. Preparing ourselves or just surrendering.

MENTAL SPACIEUX

La conscience veut dire la connection directe avec la réalité.  Ce qui, pour sa part, veut dire la perception de la réalité sans intervention du mental. Le mental est calme et les pensées presque inexistantes.

Lorsque nous sommes conscients, la pratique des asanas change. Nous la faisons sans penser. Nous la faisons en éprouvant des choses dans une liberté totale. Nous ne sommes même pas invités à faire des corrections et des améliorations. Il suffit de percevoir. Une prochaine fois, le corps se souviendra et trouvera la façon la plus adéquate pour exécuter une asana. Nous n’avons qu’à suivre une évolution naturelle.

La première chose vers une conscience plus claire, c’est d’apprendre la forme de la pratique. Nous l’apprenons par coeur pour pouvoir être libre à l’intérieur. Quand il n’y a plus aucun effort pour se souvenir de l’ordre des asanas, nous pouvons être bien présents dans notre action. Parfois les pratiquants restent attachés à la forme. Ils essayent de la perfectionner autant que possible et risquent ainsi de passer à côté de la pierre précieuse. Ce n’est pas en nous arrêtant à la surface, mais en nous orientant vers l’intérieur que la pratique va nous donner d’innombrables possibilités de nous éveiller.

Penser est une façon de contrôler. En pensant nous sommes face à notre propre monde limité. La conscience est l’espace dans le mental. C’est à nous de choisir comment nous voulons recevoir la vie. La limiter ou bien lui accorder tout l’espace possible?

ASANOIDEN AVARUUS

Tietoisuus tarkoittaa suoraa yhteyttä todellisuuteen. Tietoisuus on sitä, ettei mielessä ole ajatuksia kertomassa todellisuudesta – olivatpa ne sitten totuudenmukaisia tai siitä poikkeavia.

Kun olet tietoinen, asanaharjoituskin on erilainen. Teet vain. Ajattelematta. Teet nähden ja kokien vapaasti ja vapautuneesti. Aina ei tarvitse korjata ja parantaa asentoja tai liikkeitä. Riittää kun havaitsee. Seuraavalla kerralla keho muistaa ja ohjautuu itsestään oikeammin.

Ensimmäinen vaihe harjoittelussa on muodon oppiminen, jotta voimme tulla vapaiksi muodon sisällä. Kun energiamme ei mene muistamiseen ja asioiden ennakointiin, voimme olla tiiviimmin läsnä. Joskus käy niin, että harjoittelija jää hiomaan muotoa näkemättä niitä mahdollisuuksia, jotka odottavat avautumistaan rakenteen sisällä.

Ajatus on kontrollia, valmistautumista kohtaamaan itse valmiiksi rajaamamme kokonaisuus. Tietoisuus on vapautta ja tilaa mielessä. Jokainen voi valita oman tapansa kohdata maailma. Rajattu vai rajaton? Ennakoitu vai uskaliaan avoin?

                                           Photo by Minna Nuotio