spiritual bodies

Through my profession I’ve noticed that people usually identify themselves either with their physical body or their spirit. In other words they see themselves either physical or spiritual. Some people have an easy access to both sides of their being, but it can still be difficult to sense both sides simultaneously. Even for those who practice yoga it can be easier to do separately the physical practice and then to have another moment to connect to their inner feelings.

Often those who feel they are mostly their physical body, are not interested in spirituality. Or if they are their spirituality is superficial: it’s not incarnated. But what is a physical body without spirit? Isn’t it a functional and empty cover, a nerveous system?

Those who feel their are primarily spiritual, might overlook their physical body. What is spirituality then without a feeling of incarnation? Maybe floating with thoughts about spirituality and being somewhere else than this world.

When our spirit is alive in our body, the body has a perceptible vibration. Then the spirituality is not thoughts. It’s become a sensitive body which sets limits spontaneously and clearly.

The yoga practice offers a possibility to join these two sides of us and to melt them together, but you have to know how to do it. One goal of yoga is to make us physically spiritual and spiritually physical. The understanding of Prana is the way. It’s about sensing the life energy in the body and connecting to the invisible world through it.

14362573_10207021896815210_3119881727354932195_o

ESPRIT INCARNÉ

Dans mon métier, j’ai constate souvent que les gens s’identifient soit à leurs corps physique soit à leur esprit. Certains sont à l’aise avec les deux facettes de leur être, mais il se peut quand même qu’il soit impossible de les vivre simultanément. Il me paraît qu’il en est ainsi aussi pour les pratiquants de yoga. Il est plus facile de faire une pratique physique à part et prendre séparément du temps pour se connecter à ses sentiments intérieurs.

Souvent ceux qui se prennent plutôt pour un corps n’atteignent pas à la spiritualité. Ils peuvent s’intéresser à la spiritualité, mais comme leur esprit n’est pas vraiment incarné, la spiritualité reste superficielle. Qu’est-ce que le corps physique sans esprit? N’est-ce pas un récipient où le système nerveux fonctionne?

Ceux qui se sentent plutôt spirituels, peuvent mépriser le côté physique de leur être. Mais qu’est-ce que la spiritualité sans le corps physique ressenti? C’est probablement des pensées concernant la spiritualité et une absence du monde réel.

Lorsque notre esprit se manifeste dans notre corps, sa vibration énergétique est bien perceptible. Là, la spiritualité n’est plus des pensées. L’esprit a pris une forme physique et il reconnaît clairement et spontanément les limites saines à l’aide du corps.

La pratique du yoga offre la possibilité d’unir et d’intégrer ces deux facettes de notre être, mais nous devons savoir comment procéder. Un des buts du yoga est la fusion de ces deux dimensions. Nous devenons donc physiquement spirituels et spirituellement physiques. Ce qui est la condition préalable à cette fusion est la compréhension du Prana. Nous devons reconnaître et sentir l’énergie vitale dans notre corps. C’est par lui qu’on se connecte à la vie en dehors de notre corps et au monde invisible.

HENKI KEHOSSA

Kohtaan ammatissani siinä mielessä kahdenlaisia ihmisiä samastuvatko he enemmän kehoonsa vai henkeensä. Ihminen hahmottaa itsensä yleensä joko fyysiseksi tai henkiseksi olennoksi. Joillekin pääsy yhteyteen molempien olemuspuoliensa kanssa on vaivatonta, mutta silti heille voi olla mahdotonta elää näitä molempia olemuspuolia samanaikaisesti. Myös monille joogan harjoittajille on helpompaa tehdä fyysinen joogaharjoitus omana harjoituksenaan ja ottaa erikseen aikaa kokea yhteys sisäiseen maailmaansa.

Monesti ne, jotka hahmottavat itsensä fyysisiksi, eivät saa kiinni henkisyydestä. He voivat olla kiinnostuneita henkisyydestä, mutta koska heidän henkisyytensä ei ole kehollistunut, se on pinnallista. Mutta mitä on fyysinen keho ilman henkisyyttä? Kuori, jossa hermosto toimii. Ne taas, jotka kokevat itsensä henkisiksi, saattavat ylenkatsoa fyysistä olemustaan. Mitä sitten on henkisyys ilman fyysisyyttä? Leijumista henkisyyttä koskevissa ajatuksissa irti tästä maailmasta.

Kun henkemme ilmenee kehossamme, kehon energeettinen värähtely on selvästi tunnettavissa. Silloin henkisyys ei ole ajatuksia. Henki on ottanut kehollisen muodon ja se tunnistaa spontaanisti ja selkeästi terveet rajat, joissa on parasta toimia.

Joogaharjoittelu tarjoaa mahdollisuuden yhdistää nämä kaksi puolta meissä ja sulauttaa ne toisiinsa, mutta meidän täytyy tietää miten se tapahtuu. Yksi joogan tarkoituksistahan on nimenomaan tämä sulautuminen, jossa meistä tulee fyysisesti henkisisiä ja henkisesti fyysisiä. Pranan ymmärtäminen on edellytys tälle yhdistymiselle. Meidän pitää tunnistaa ja tuntea elämänenergia kehossamme. Sen kautta voimme sitten päästä yhteyteen kaiken elämän ja näkymättömän maailman kanssa.

Photo by Mari Jannela

Advertisements

Spaces

Through my yoga practice I was drawn a long ago to wonder what happens between breaths. That was because I began to feel more strongly the space than the action, that empty space which actually wasn’t empty at all. There was something special, a very dense energy which had a luminous quality.

Then later through my craniosacral therapy studies another interest grew in me: what is between the bones of the skull. Well, there are sutures. What goes on in the sutures energetically? Oh, so much! When the sutures are healthy, they breathe. If they are stuck, it influences the whole person which is seen in a reduced vitality.

Both of these invisible things are present in Sirsasana, the headstand.

Quite many people preparing their Sirsasana tighten their head to a coconut. Others might feel scared because of the completely opposite situation. They can’t control their head enough, it feels too soft.

Sirsasana, the posture which is highly therapeutic for the whole system, is the king of asanas also when it comes to the breath and the skull. Naturally the breathing changes completely when we are upside down. When the weight of our body is on the skull bones, it helps the sutures to relax. This is how we get more space in the head. Except if we are creating tension ourselves.

It’s very essential to feel the bones, their sutures and feel the respiration of the bones. They need to breathe to allow the energy to move. The head shouldn’t be hard nor soft, but relaxed and active. The sutures’ energy should support the bones while remaining very flexible and spacious. It’s vital to know how to control the energy in the head. The yoga practice is a great way to become more conscious about what’s going on in the head. 😀

img_0676

TÊTE DESSERRÉE

Par la pratique de yoga, j’ai été attirée par la porte mystérieuse qui se trouve entre les deux respirations. Au cours des années, je sentais plus l’espace que l’action. Dans l’espace, j’ai découvert une plénitude. Ce vide, ce silence était impregné d’une énergie spéciale avec une qualité lumineuse.

Plus tard, par mes études de biodynamique crânio-sacré, j’ai commencé à m’intéresser à ce qui se trouve entre les os du crâne. Les sutures. Qu’est-ce qui se passe dans les sutures? Plein de choses! Lorsque les sutures vont bien, ils respirent. S’ils ne respirent pas, c’est que la vitalité de la personne en trouve diminuée.

Aussi bien les silences entre les respirations que les sutures sont présents dans Sirsasana, la pose sur la tête.

En préparant leur Sirsasana beaucoup de gens cripsent leur tête jusqu’à la rendre dure, comme une noix de coco. Il y en a qui se trouvent dans la situation complètement opposée: ils ont peur de mettre leur poids sur la tête, car il leur semble que la tête ne tient pas.

La Sirsasana qui est hautement thérapeutique pour le système entier, est le Roi des Asanas aussi en ce qui concerne la respiration et le bien-être du crâne. La respiration est soignée par la posture inversée, car elle doit travailler totalement différemment du quotidien. Le crâne qui prend beaucoup de poids sur lui, en profite en laissant le poids agir sur les sutures. Ceux-ci se détendent à moins qu’il y ait trop de tension.

Il est essentiel de pouvoir sentir aussi bien les os que les sutures ainsi que la respiration dans les os. Les os doivent respirer pour transmettre l’énergie. La tête ne devrait pas être ni dure ni molle, mais dynamique et détendue. L’énergie dans les sutures est censé porter les os. Et en même temps les sutures devraient rester fléxibles et spatieux. C’est vital de savoir comment contrôler l’énergie dans la tête. La pratique du yoga nous aide à devenir plus conscients de ce qui se passe dans notre tête. 😀

TILAA

Joogaharjoittelun myötä kiinnostuin aikanani siitä mitä tapahtuu hengitysten välillä. Hengityksiä selkeämmin minussa alkoi tuntua se tapahtumattomuus, tyhjä tila, joka ei ollutkaan tyhjä. Siinä oli erityistä, tiheää ja säihkyvää energiaa.

Kraniosakraaliterapiaopintojeni myötä kiinnostuin siitä mitä on kallon luiden välissä. Niissä on tietenkin saumat. Mitä tapahtuu saumakohdissa energeettisesti? Vaikka mitä! Parhaimmillaan saumat ovat hengittävät. Jos saumat ovat tukossa, se vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti rajoittamalla elinvoiman virtausta.

Nämä molemmat näkymättömät asiat ovat läsnä Sirsasanassa, pääseisonnassa.

Valmistautuessaan pääseisontaan monet ihmiset kovettavat päänsä kookoshedelmän oloiseksi. Joitakuita pääseisonta saattaa pelottaa ihan päinvastaisesta syystä. He eivät saa jotenkin kerättyä päätään kasaan, se tuntuu liian pehmeältä kannattelemaan koko kehon painoa.

Sirsasana, joka on erittäin terapeuttinen asana koko elimistölle, on kuningasasana myös hengityksen ja kallon suhteen. Hengitys muuttuu luonnollisesti kokonaan, kun ihminen on ylösalaisin. Kun painomme asettuu kallon luille, se auttaa saumakohtia rentoutumaan ja antamaan periksi. Näin päähän tulee tilaa. Paitsi, jos jännitys estää sen.

On olennaista tuntea luiden rajakohdat ja hengitys luun sisällä. Luiden pitää hengittää, niiden pitää päästää energia liikkumaan. Pää ei saa olla kova eikä pehmeä, vaan aktiivisen rento. Saumojen pitäisi olla tukemassa luita, mutta joustavina ja tilaa antavina. On tärkeää osata säädellä pään energioita. Joogaharjoitus onkin oiva tapa kasvattaa tietoisuutta siitä mitä päässä oikein tapahtuu. 😀

Bright space

Nowadays as there is an uncountable number of yoga teacher trainings all over the world, there are certainly also clear visions of what is the teacher’s role in the student’s practice. As well as of what should be taught in yoga. There might however be a remarkable divergence of point of views. In my work the actual teaching occurs when people start to practice. Then it’s their turn to learn their own practice by heart and integrate the asanas in their systems. They learn to know themselves through the asana practice by going through the sensations and emotions it brings up. Gradually they learn to work with subtlety and the focus in the asana practice switches from the physical body to the breathing and the prana.

In the beginning, i.e. in the learning phase, the verbalisation is essential. Little by little the practice rises to a new stage where the focus expands as much as possible. The practice becomes less material, more spiritual and the communication between the student and the teacher takes mostly place in the energy field, because the most important changes are felt there. Once the student has become sensitive to this dimension there’s little to teach. Then the practice is more about witnessing, awareness, insights in the silence and sharing the same energy field with the teacher.

In this kind of approach the purity of the mind and the nervous system of the teacher are important. The teacher’s open presence and his/her neutral state guide the student without words. The potential of the student opens up and connects naturally with the teacher’s healthy state. When the teacher is able to anchor him/herself to a larger field, the blockages of the student are invited to come out – whether they are tensions in the physical body, mental aberrations or tightness of emotions.

The student is respected completely as (s)he is. There’s no pressure to change. The teacher might however be able to see the student healthier, more balanced and without the negative burden of the past and connect to that. It’s not at all about criticizing the student, but about recognizing life that has grown smaller. When the teacher is open and pure (s)he immediately feels in his/her own body the contractions and constrictions of the student and by remaining in stillness anchors both of them in a larger field of energy. The energy of the teacher sometimes allows the student get into a lighter space.

In the presence of the teacher’s body there’s another important factor for the student. The different yoga practices and the bodily experiences are weaved in the teacher’s nervous system. (S)he is an incarnation of the practice. That’s why the teacher’s understanding of the practice is not mental and the communication happens between two bodies, two different nervous systems.

The teacher’s energy is in the process of transformation. The different yoga practices have given and are constantly giving his/her energy a sattvic input. The energy is more powerful and lively, but not restless. It’s peaceful, but not lethargic. His/her concentration is effortless and joyful. It doesn’t contain thoughts or hope or hesitation when it comes to the students, like “Do they like me?” “Do they appreciate my teaching?” This kind of states of uncertainty would diffuse the energy and build the teaching around the needs and problems of self-esteem of the teacher. The teacher should always try to keep his/her energy neutral for the student’s sake. That’s why the teacher is also always a practitioner who continuously works on him/herself and keeps orienting him/herself towards the sattvic energy by the choices (s)he makes.

ESPACE RADIEUX

Comme les formations de professeur de yoga pullulent dans le monde entier aujourd’hui, il existe également des points de vue très clairs à l’égard du rôle du professeur dans la pratique d’un élève ainsi que de ce qu’il convient d’enseigner dans le yoga. Les points de vue peuvent être remarquablement divergeants entre eux. Mon propre enseignement se situe aux moments où les élèves débutent le yoga. Cest là, qu’ils font la connaissance avec eux-mêmes par les asanas en requérant de différentes expériences par elle et qu’ils vivent des ressentis et des émotions que les asanas provoquent. Ensuite, ils intègrent les asanas dans leur systême en apprenant la pratique par cœur.

Je trouve qu’au tout début, il est important de verbaliser les choses. Ensuite, on se détache de ce niveau d’apprentissage pour passer au stage où le focus s’étend autant que possible même dans la pratique des asanas. La pratique devient plus spirituelle et la communication se fait plus au niveau énergétique, car les mouvements les plus essentiels se sentent dans le champ énergétique. Ici, il ne s’agit plus vraiment d’apprendre des techniques, mais c’est une nouvelle conscience qui s’installe permettant à l’élève une écoute plus profonde et subtile et des visions justes dans la quiétude.

La santé de l’enseignant, la pureté de son mental et son systême nerveux ont un rôle important à ce moment-là. La santé permet la connexion au potentiel de l’élève. Lorsque la présence de l’enseignant est neutre et ouverte, elle guide l’élève naturellement sans parole. Et si l’enseignant reste ancré dans un champ énergétique plus large, les blocages de l’élève sont invités à faire surface – que ce soit des tensions du corps physique, des confusions mentales ou bien l’étroitesse des émotions. Même si l’enseignant prend chaque élève comme il est, il lui est possible d’entrevoir la même personne plus saine, plus équilibrée et sans la négativité due aux expériences du passé. Il ne s’agit pas du tout de critiquer l’élève, mais de reconnaître la constriction de l’énergie vitale. Peut-être l’enseignant sent-il la réflexion de cette réstriction dans son propre corps. S’il ne fait pas plus attention à ça, mais garde sa vision large, l’élève va probablement pourvoir vivre la même chose grâce à l’état de l’enseignant. L’énergie de l’enseignant peut montrer quelque chose d’inouï et permettre à l’élève d’avoir une ampleur nouvelle dans sa vie par cette expérience. La connexion de l’enseignant avec l’élève est un lien de ce premier au potentiel infini du dernier.

Il y a un autre facteur fondamental dans la présence physique de l’enseignant. Les pratiques physiques persistantes et les expériences requises par celles-ci se sont tissées dans son systême nerveux. Il est l’incarnation même de cette pratique. C’est pour cela que la compréhension de la pratique provient de son corps, non de son mental et c’est pour cela que la communication entre l’enseignant et l’élève a lieu entre deux corps, deux systêmes nerveux. Les pratiques contribuent et ont contribué au prana de l’enseignant qui se transforme de plus en plus vers la qualité du sattva. Elle est vive et puissante, mais pas accélérée. Elle est calme et paisible, mais pas molle. La concentration de l’enseignant est sans effort et perméable à la joie. Il n’est pas confondus dans ses pensées, ses espoirs ou ses hésitations par rapport à ses élèves, de genre: “Est-ce qu’ils m’aiment?” ou bien “Est-ce qu’ils apprécient mon enseignement?” Les états d’âme pareilles diffusent l’énergie et construisent l’enseignement autour des besoins et des incertitudes de l’enseignant. Un enseignant devrait vouloir enseigner toujours dans un état pur et garder son énergie neutre pour ses élèves. C’est pour ça que l’enseignant travaille sans discontinuer ses problèmes et peurs personnels et cherche à vivre d’une façon de plus en plus sattvique en faisant des choix sattviques dans la vie.

KIRKAS TILA

Nykyään kun on tarjolla lukemattomia joogaopettajakoulutuksia ympäri maailmaa, on myös tietenkin selkeitä näkemyksiä siitä mikä on opettajan tehtävä toisen ihmisen joogaharjoituksessa. Samoin kuin siitä mitä joogassa tulee opettaa. Näkemykset saattavat erota toisistaan melko lailla. Itselläni varsinainen opettaminen sijoittuu harjoittelun alkuvaiheeseen, jolloin oppilaat opettelevat harjoituksen ulkoa ja tuovat asanat kehoonsa – eli tutustuvat itseensä asanoiden kautta, saavat niistä erilaisia kokemuksia ja käyvät läpi niiden esiin nostamia tuntemuksia ja tunteita. Alkuvaiheessa sanallistaminen on tarpeen. Sitten tästä tasosta päästetään irti ja siirrytään vaiheeseen, jossa fokus kehollisessakin harjoituksessa laajenee niin paljon kuin mahdollista. Harjoitus muuttuu henkiseksi ja kommunikaatio tapahtuu enimmäkseen energiatasolla, koska merkittävimmät liikahdukset koetaan energiakentässä. Tässä kohtaa ei ole enää juuri mitään opeteltavaa sinänsä, vaan harjoittelu on tietoisuutta ja näkemistä. Oivalluksia hiljaisuudessa.

Tässä vaiheessa ohjaajan terveys, mielen ja hermoston puhtaus sekä yhteys ohjattavan potentiaaliin ovat tärkeässä asemassa. Ohjaajan neutraali ja avoin läsnäolo ohjaa oppilaan koko olemusta luonnollisesti ilman sanoja. Kun opettaja pysyy ankkuroituneena laajempaan energiakenttään, oppilaan tukokset “uskaltautuvat” esiin – ovat ne sitten kehon jännityksiä, mielen mutkia tai tunteiden kireyttä. Samalla kun oppilas tietenkin otetaan sellaisena kuin hän on, on mahdollista nähdä sama ihminen terveempänä, tasapainoisempana ja ilman menneisyyden aikaansaamaa negatiivisuutta. Kysymys ei siis ole oppilaan arvostelusta, vaan siitä, että elämän pieneneminen tunnistetaan.  Parhaimmillaan opettaja tunnistaa energiassaan kutistuneen kohdan. Jos hän ei keskity tähän kutistumaan, vaan pysyy laajassa energiakentässä, oppilaan on mahdollista kokea sama laajuus ja keveys. Opettajan energia siis voi antaa välähdyksen ja mahdollisuuden oivaltaa uusi suunta kokemuksen kautta. Opettajan yhteys harjoittelijaan on yhteyttä hänen potentiaaliseen terveyteensä ja rajattomaan olemukseensa.

Opettajan kehollisessa läsnäolossa on myös toinen merkittävä tekijä. Vuosien fyysiset harjoitukset ja kokemukset ovat kutoutuneet hänen hermostoonsa. Hän on harjoituksen ruumiillistuma. Siksi opettajan ymmärrys harjoituksen suhteen nousee tämän kehosta, ei mielestä ja siksi harjoituksen aikana tapahtuva kommunikaatio on kahden kehon, kahden hermoston välistä yhteyttä. Harjoitukset ovat myös antaneet ja jatkuvasti antavat energialle suuntaa. Opettajan energia on harjoittelun myötä muuttumassa sattvisemmaksi, kirkkaammaksi. Se on elävää ja voimakasta, muttei vauhdikasta. Se on rauhallista, muttei lamaantunutta. Opettajan keskittyneisyys on vaivatonta ja ilontäyteistä. Siinä ei ole muita ajatuksia saati sitten toiveita tai epäröintiä oppilaiden suhteen: “Tykkäävätkö he minusta?” “Arvostavatko he opetustani?” Tällaiset olotilat hajottavat energian ja rakentavat opetuksen opettajan omien tarpeiden ja ongelmien ympärille. Opettajan tulisi haluta opettaa puhtaana ja yrittää pitää energiansa oppilasta varten neutraalina. Siksi opettaja tietenkin jatkuvasti työstää itsessään keskeneräisiä asioita ja pyrkii elämään sattvisesti tekemällä sen mukaisia valintoja.

IMG_4247

Photo by Anne

 

Returning to lightness

When I teach beginners in yoga, I start with the breath and immediately after with the excercices to feel how the mula bandha is actually part of the breathing and connected with our energy system. Gradually the students start to feel that the whole body is nourished from the center. At its best the energy expands in the body with the inhalation and comes back to the center with the exhalation. Mula bandha is part of the chakra system and thus it’s part of our everyday life emotions. If we are nervous, angry or excited, the center of the energy has moved away from the mula bandha. For the beginners the Ashtanga yoga practice is a real challenge, because things are not taught separately. How could they be? Finally everything is one and the system functions as one. We need to keep the wholeness of the system in mind as well as practitioners as teachers.

Very often I meet students telling me how much they try to do a good mula bandha. They put an enormous amount of power to keep it, to make it strong. I’m not sure it can work this way. If you create muscular tension, you obstruct the energy flow. The mula bandha is a natural and conscious orientation and control of our vital energy and it’s the center of it also. It helps us to feel the gravity and play with it and it guides us to find our best balance in any asana. It doesn’t feel the same all the time, because it changes according to what we do. Its presence is visible in the grace of the body posture, in the effortlessness of the movement and the justness of emotions. Our inner serenity is greatly due to the right placement of the body and energy balance.

First of all the mula bandha is life flowing and expressing itself freely in our body. Children are a perfect example of this. They have the power of mula bandha, but there’s no tension. Many adults have lost their contact to the earth through the mula bandha and that’s why they are heavy, tense and clumsy. It’s an inner force which manifests itself, when we are free from our past. We need just to tune ourselves to it, that’s all. But the tuning can take years. When we have purified all the negative intentions of our system, when we’ve learned to say no to the impulses that are destructive to ourself or others, what is left, is the mula bandha, natural rhythm and harmony of pure energy. We practice invisible. You practice and one day you will see how it will carry you.

LÉGÈRETÉ RETROUVÉE

Lorsque j’enseigne les débutants en yoga, j’initie les élèves d’abord à la respiration et j’enchaîne avec les exercices permettant de sentir comment le mula bandha fait partie de la respiration et comment il est connecté avec notre systême énergétique. Petit à petit, les élèves peuvent sentir que le corps entier est nourri à partir de son centre. Dans le meilleur des cas, l’énergie s’étend partout dans le corps à l’inspiration et retourne à la source, au centre, à l’expiration. Le mula bandha fait partie du systême des chakras et ainsi de nos émotions de la vie quotidienne aussi. Lorsque nous sommes nerveux, en colère ou excités, notre centre d’énergie s’est déplacé. Pour les débutants, la pratique de l’Ashtanga yoga est souvent un vrai défi, car les choses ne sont pas et ne peuvent pas être enseignées séparément. Finalement tout ne forme qu’un et le systême fonctionne comme une unité. Nous devons travailler vers l’unification du systême aussi bien en tant que pratitiens qu’enseignants.

Très souvent, il m’arrive de rencontrer des élèves qui me disent combien ils essayent de faire ou de tenir le mula bandha. Ils mettent beaucoup d’énergie et ils utilisent beaucoup de force pour être sûrs de l’avoir et de le rende plus fort. Je ne suis pas tout à fait convaincue que ça puisse marcher comme ça. Si nous créons de la tension musculaire, nous obstruons la fluidité de l’énergie et nous perdons notre sensibilité. Le mula bandha tout en étant le centre de notre vitalité veut dire l’orientation et le contrôle naturels et conscients de notre énergie vitale. Il nous aide à sentir la gravité et il nous guide comment jouer avec celle-là et c’est grâce à lui que nous trouvons notre équilibre dans toute asana. Il ne nous donne pas la même sensation continuellement, car il change selon nos actions. Nous pouvons le percevoir dans la grâce de la posture du corps, dans l’aisance du mouvement et la justesse des émotions. Notre sérénité interne dépend beaucoup du placement juste du corps et de l’équilibre énergétique.

À priori, le mula bandha égale la vie qui s’exprime librement dans notre corps. Les enfants en sont un exemple parfait. Ils ont la légèreté et la force du mula bandha, mais ils n’ont pas la tension. La majorité des adultes ont perdu leur contact au sol à travers le mula bandha et c’est pour ça qu’ils sont lourds, tendus et maladroits. Le mula bandha est une force interne qui se manifeste quand nous sommes libres de notre passé. Nous devons trouver comment nous accorder à lui, c’est tout. Mais cet accordage peut prendre des années. Dès que nous avons purifié toutes les intentions négatives de notre systême, dès que nous avons appris à dire non à tous les impulses déstructifs vers nous-mêmes ou les autres, ce qui reste, est le mula bandha, un rythme naturel et harmonieux de l’énergie vitale pure. Nous pratiquons l’invisible. Un jour, nous verrons comment l’invisible nous portera.

PALUU KEVEYTEEN

Kun opetan alkeisoppilaita, aloitan aina hengityksestä ja siirryn siitä havaintoesimerkkeihin, jotka auttavat tuntemaan miten mula bandha on oikeastaan osa hengitystämme ja yhteydessä energiakiertoomme. Vähitellen oppilaat alkavat tuntea miten koko keho saa ravintonsa omasta keskuksestaan. Parhaimmillaan energia laajenee sisäänhengityksessä ja palaa keskukseensa uloshengityksessä. Mula bandha on osa chakra-systeemiämme ja siten se liittyy myös jokapäiväisiin tunteisiimme. Jos olemme hermostuneita, vihaisia tai kiihtyneitä, energian keskus on siirtynyt pois mula bandhasta. Aloittelijoille ashtangajooga on yleensä haasteellista, koska asioita ei opeteta erillisinä. Eikä niitä oikein voisikaan opettaa palasina. Kaikki erilliset osat ja toiminnot meissä muodostavat kuitenkin saumattoman kokonaisuuden ja kokonaisuus toimii lopulta yhtenä yksikkönä. Meidän tulisi pitää se mielessämme niin harjoittelijoina kuin opettajinakin.

Tapaan usein harjoittelijoita jotka kertovat minulle miten he yrittävät pitää mula bandhan sisukkaasti. He laittavat siihen hirmuisesti voimaa saadakseen sen vahvaksi. Itse en ole lainkaan vakuuttunut siitä, että se toimii tuolla tavalla. Jos lisäämme lihasjännitystä, katkaisemme energian virtauksen ja menetämme herkkyyden tuntea. Mula bandha on luonnollista ja tietoista elinvoiman suuntausta ja hallintaa ja se on myös elinvoimamme keskus. Sen avulla osaamme hyödyntää painovoimaa kehossamme ja saamme luontevimman tasapainon asanassa kuin asanassa. Tunne mula bandhasta muuttuu aina sen mukaan mitä teemme. Sen läsnäolon voi tunnistaa siitä, että kehon asento on ryhdikäs, liikkeet ovat sulavia ja tunteemme tilanteisiin sopivia. Mielenrauhammekin juontaa juurensa sekä kehon fyysisestä että energeettisestä tasapainosta.

Mula bandha on ennen muuta elämän vapaata virtausta kehossamme. Lapset ovat tästä täydellinen esimerkki. Heillä on mula bandhasta lähtevä voima, mutta ei jännitystä. Monet aikuiset ovat menettäneet tietoisen yhteyden mula bandhan kautta maahan ja ovat siksi raskaita, jännittyneitä ja kömpelöitä. Mula bandha on sisäinen voimamme, joka ilmenee parhaiten, kun olemme vapaita menneisyydestä. Jotta voisimme ymmärtää sitä kehollisesti, meidän tulee vain pitää fokus siinä ja virittäytyä sitä kohti. Tämä virittäytyminen voi kuitenkin vaatia vuosien harjoittelun. Kun olemme puhdistaneet itsestämme kaikki piilevätkin negatiiviset reaktiomallit, kun olemme oppineet kieltäytymään kaikista tuhoisista tavoista suhtautua itseemme tai muihin, jäljellä on mula bandha, puhtaan energian luonnollinen rytmi ja harmonia. Harjoittelumme on koko ajan näkymättömän kanssa työskentelyä. Emme tarkalleen voi tietää miten ja milloin mula bandha löytyy, mutta yhtenä päivänä se kirkastuu ja voimme tuntea miten se kannattelee meitä.

11791601_10205965647173437_930530259_n

BUILDING NEW BRIDGES

Many people grow in sensitivity when they start to practice yoga. Other people’s negativity becomes clearly visible, noticeable and quickly unbearable. Some say the remedy is to leave the negative people behind you. I’ve never wanted just to walk away without first understanding the negative emotions some people “make” me feel. I see the opportunity to ask myself why am I retreating or defending myself. Why is my energy shrinking? I feel the yoga practice has given me a magnificent tool to distinguish what happens originally in me and what is my body’s reaction to someone else’s energy. More I’ve come to understand the responses of my body, more my spontaneous neural response has changed. As I don’t allow myself to escape any negative situation emotionally, my energy is calming down in many different kind of situations it used to shut down. I can even often feel it creates a bond to unite with others, also with those who are being aggressive. Life flows on in all of us to become love again if we don’t mentally control it.

Usually we understand our fellow beings through the understanding we have gained of ourselves. Through my personal emotional rollercoasters it’s been quite easy for me to identify with a great variety of other people’s feelings. Some years ago however I was in a situation where I felt my emotional flexibility wasn’t enough. A few people expressed their hatred towards me together with a suprisingly great power. Their behaviour was harsh, destructive and evil. First I tried to understand why I was such a terrible person in their eyes and what made them want to express their hatred with such a huge amount of energy. Then I stopped asking myself these questions. I saw it was about their projections, their inner world. Their long shadow transformed everything into perversion. I was puzzled for a long time by being the object of these people’s hatred, because I really couldn’t identify with that. Even if I’ve been angry and bitter in my life, I never wanted to hurt someone so systematically and with such perseverance they did.

A friend of mine was once contemplating on that situation. What could be behind such incredible hatred? Her conclusion was: nothing but huge love. Of course! Nobody hates anybody with such rage without being first emotionally attached to the other. The power of truth of her words left me speechless. Afterwords I asked myself why I couldn’t see this love myself straight away. Seeing their love through the hate, the situation was easier to digest, easier to forgive and to let go. We all are love in our innermost being. When we don’t know how to express it, it takes another form – even hatred. To be the object of hate is never easy and that’s why we often run away from these difficult feelings. It would be so comfortable to judge the other, the hater, and not to go through our own feelings. Those who are propelled by hate give us a great opportunity to grow, if we accept to stop and to listen to what’s going inside us.

It’s sometimes so hard to connect with the luminous layer of ourselves. In theory it’s so simple, but the negative way of feeling still often takes hold on us. The love is higher energy than hatred and to be love demands bigger energy than hatred. Hate is blindness, hate is weakness. That’s why it’s important to practice yoga. We need energy to be stronger in love. With the fresh, daily renewed energy we can be patient when we are faced to other people’s negativity. The bigger the shadow the other has, the bigger the light we need. But it’s not about the light of the intellect, it’s about the light of the heart. When we accept to feel the hate of someone else’s deep in our heart, we can surrender to it and see how the pain is gradually transformed into freedom.

Personnally it was important for me not to close my heart before these people’s hate. As I saw the light in the end of the tunnel, I focused on that. We shouldn’t ever give up love when somebody hates us! The hate is such big negative power that contributes to the cultivation of our own heart: we need to find a stronger light. The meaning of the daily practice is the movement and fluidity of the energy. No emotion gets stuck. It’s not enough to mentally resolve the conflicts, we need to purify our heart. When we have gone through this process of purification, we can choose freely. We can ask ourselves whether or not we want to keep conflictual people in our lives. Do we continuously want to work with the negativity of someone or be freed from it? 🙄 Probably we want to build new bridges towards new people?

À RECONSTRUIRE?

Pour la plupart du temps, lorsque les gens se mettent à pratiquer le yoga avec dévouement, au bout d’un certain temps, ils acquièront une grande sensibilité. C’est surtout la négativité chez les autres qui devient facilement repérable et vite intolérable. Il y en a qui disent que le remède serait d’ignorer les gens négatifs. Personnellement, avant de tourner la page, j’ai toujours souhaité d’abord comprendre les émotions négatives suscitées en moi par quelqu’un d’autre. Dans ces situations, j’ai vu une opportunité de concevoir pourquoi je me défends, pourquoi mon énergie diminue. La pratique du yoga nous dote d’un outil indispensable pour discerner entre ce qui se passe initialement en nous-mêmes et la réponse de notre corps énergétique à l’énergie de quelqu’un d’autre. Plus j’ai été capable de saisir les réponses de mon corps et plus je les ai vécues en tant que telles, plus la réponse spontanée neurale a changé – en mieux. Comme je ne me permets pas d’échapper émotionnellement à des situations déplaisantes, aujourd’hui mon énergie se calme dans beaucoup de situations différentes là où avant elle avait tendance à faire demi-tour ou à s’arrêter. Je peux sentir qu’elle crée parfois des connections même vers les gens aggressifs presque sans aucun effort de ma part. La vie continue son chemin pour se réinstaller dans l’état d’amour si nous la contrôlons pas mentalement.

En général, nous pouvons comprendre les autres autant que nous nous comprenons nous-mêmes. À cause des turbulences émotionnelles personnelles persistantes dans la vie, il m’a été relativement facile de m’identifier à une grande variété de sentiments humains chez les autres. Mais il y a quelques années, je me suis trouvée dans une situation qui me dépassait complètement. Ma flexibilité émotionnelle était insuffisante. Trois personnes ont exprimé leur haine à mon égard avec une violence inouïe pour moi. Leur comportement était méchant et destructif. Au début, je voulais comprendre pourquoi, à leurs yeux, j’étais une personne tellement terrible et détestable et pourquoi ils exprimaient leur haine avec autant de dynamisme. Et puis, à un moment donné, je me suis arrêtée de me poser des questions voyant qu’il s’agissaient de leurs projections plutôt tordues. Leur ombre transformait tout en perversion. J’étais longtemps abattue, abasourdie d’être un objet de haine. Même si dans ma vie, j’ai bien sûr été en colère, j’ai été amère, je n’ai jamais voulu systématiquement blesser quelqu’un, en plus avec une persévérance impressionante dont ces gens-là faisaient preuve.

Un jour une amie contemplait cette situation. Qu’est-ce qui pourrait mobiliser une telle haine? La conlusion qu’elle en tirait était la suivante: Rien d’autre qu’un amour fou! Et bien sûr, c’était ça. Personne ne peut haïr quelqu’un d’autre avec autant de rage sans avoir d’abord un attachement émotionnel autre que la haine. Devant ces paroles vraies, je suis restée bouche bée. Après, je me suis posé la question de savoir pourquoi j’avais été incapable de reconnaître cet amour moi-même. Quand j’ai pu voir l’amour derrière leur haine, la situation a été beaucoup plus facile à digérer, à pardonner. Notre essence est l’amour. Si nous savons pas l’exprimer directement, purement, cet amour prend n’importe quelle forme, même la haine. Il n’est jamais facile d’être haï et c’est pour ça qu’on a envie d’échapper à ces situations – surtout qu’il est tellement facile de juger une personne haineuse et ne pas se questionner du tout. Mais ceux qui se nourissent de négativité nous donnent vraiment une opportunité de grandir notre amour si nous acceptons de nous mettre à l’écoute de nous-mêmes.

Parfois il est difficile de se connecter avec la lumière que nous portons tous. En théorie, c’est très simple. Mais comme l’amour est une énergie beaucoup plus dense et élevée que la haine, il requiert un effort beaucoup plus important. La haine est aveuglement, elle est synonyme de faiblesse. C’est une des raisons pour laquelle nous pratiquons le yoga. Nous avons besoin d’énergie pour être ancrés dans l’amour. Avec une énergie fraîche, renouvelée quotidiennement, nous pouvons rester patients face à la négativité des autres. Plus la haine de l’autre est aiguë, plus notre lumière doit grandir. Il ne s’agit pas de lumière de l’intellect, il s’agit de lumière du cœur. Lorsque nous acceptons de recevoir la haine de quelqu’un dans notre cœur, nous pouvons voir comment la peine que nous éprouvons se transforme petit à petit en une énergie complètement libre.

Personnellement, il était très important pour moi de ne pas fermer mon cœur devant cette haine. Je fixais la lumière au bout du tunnel. Nous sommes censés ne jamais laisser tomber l’amour. La haine de l’autre est une force qui peut contribuer à la sublimation de notre propre cœur: nous devons trouver une force encore plus grande et il n’y a que l’amour qui puisse vaincre la haine. La signification d’une pratique quotidienne est le mouvement et la fluidité de notre énergie. Elle ne s’arrête pas à une émotion. Je suis convaincue qu’il n’est pas suffisant de résoudre les conflits au niveau mental, il faut toujours faire le travail au niveau du cœur. Quand nous aurons fini le processus de la purification, nous pouvons choisir différemment. Au lieu de prendre une décision à la hâte et sous l’emprise d’une émotion négative, nous serons sereins et libres de choisir. Nous pouvons nous demander si nous voulons encore fréquenter les gens conflictuels. Avons-nous la volonté de travailler constamment la négativité de quelqu’un d’autre? Peut-être voulons-nous constuire de nouveaux liens avec des gens moins exigeants? 🙄

SILTOJA

Joogaharjoittelun aloittamisen jälkeen monille käy kuten minullekin. Muiden ihmisten negatiivisuus alkaa tuntua pahemmalta. Sen myös havaitsee herkemmin kuin aikaisemmin. Jotkut tarjoavat tähän lääkkeeksi uutta suuntaa: jätä taaksesi negatiiviset ihmiset. Itse en ole halunnut sulkea ovia ymmärtämättä sitä mikä aiheuttaa itsessäni negatiivisen tunteen tai miksi koen jonkun tilanteen niin, että kutistun, puolustaudun tai vetäydyn. Joogaharjoittelusta olen saanut hienompaa erottelukykyä siihen mikä alunperin tapahtuu minussa itsessäni ja mikä kumpuaa reaktiona toisen ihmisen energiaan. Mitä enemmän olen ymmärtänyt ja elänyt läpi oman kehoni vastauksia, sitä enemmän myös spontaani kehollinen suhtautumiseni on muuttunut. Kun en tietoisesti torju mitään, energia ei vetäydy. Se pysyy ponnistelematta rauhallisena monessa tilanteessa ja usein myös itsestään alkaa ojentautua rakentavasti ja ihmisiä yhdistävästi – kuten elämä meissä kaikissa toimii, kun mieli ei sitä kontrolloi.

Yleensä me kaikki kai ymmärrämme kanssaihmisiämme itsemme kautta ja juuri sen verran kuin itseämmekin. Omien tunnevuoristoratojeni kautta minulle on ollut aina suhteellisen mutkatonta samastua kanssaihmisten monenkirjaviin tunteisiin. Joitakin vuosia sitten olin kuitenkin tilanteessa, jossa siihen asti tallaamastani tunnemaastosta ei ollut juurikaan apua. Muutama ihminen nousi yhteistuumin ja -voimin minua vastaan. Jonkin aikaa vaivasin päätäni sillä miksi olin heidän mielestään vihattava ihminen ja yritin ymmärtää mikä sai heidät laittamaan minun vihaamiseeni moisen energiamäärän. Jossain vaiheessa lopetin miettimisen. Tajusin toki, että se oli heidän projisointiaan, heidän vihansa värittämää mielenmaisemaa. Mielen vääristymät ja niistä kumpuavat tunteetkin ymmärsin hetken tilannetta katseltuani, mutta heidän toimintaansa minun oli silti mahdotonta samastua. Koin sen toisaalta sairaaksi, mutta ennen muuta tavattoman ilkeäksi. Vaikka olen toki ollut elämässäni kiukkuinen, vihainen ja katkerakin, omat tunteeni eivät ole koskaan saaneet minua systemaattisesti ja pitkäjännitteisesti toimimaan jotain toista ihmistä vastaan. Vihan kohteeksi joutuminen jäi askarruttamaan minua pidemmäksi aikaa.

Eräs ystäväni maisteli tätä tilannetta joskus ja tuumi mitä ihmettä noin suuren vihan takana voi olla. Päätelmä oli tämä: Mitäpä muuta kuin valtava rakkaus! Kukaan ei voi vihata ketään moisella raivokkuudella, ellei ensin ole kokenut suurta kiintymystä ja omistamisenhalua. Hänen näkemyksensä pysäytti minut totuusvoimallaan. Jälkikäteen ihmettelin miten en voinut itse nähdä heti tätä rakkautta. Katsoin vain vihaa ja heidän tarvettaan purkaa sitä minuun. Rakkauden näkemisen kautta näiden ihmisten negatiivisuuden takaa pääsi pilkistämään syvempi tunne. Kaikkihan olemme todelliselta olemukseltamme rakkautta ja jos emme sitä osaa suoraan ilmaista, se löytää kummallisia tapoja olla olemassa. Joskus se kieroutuu jopa vihaksi. Toisen ihmisen viha ei ole kenellekään helppoa ottaa vastaan, koska se sattuu ja niinpä helposti torjummekin näin vaikeat tunteet. On helppoa tuomita toinen ja jättää tunteet käsittelemättä, kun toinen on “syyllinen”. Jos suostumme pysähtymään ja kuuntelemaan mitä meissä tapahtuu, negatiivisuudesta voimansa ammentavat kanssaihmiset tarjoavat meille kallisarvoisen tilaisuuden kasvaa.

Näistä kokemuksista päädyin pohtimaan miksi meille onkin usein niin vaikeaa kääntää eri tilanteissa valon puoli esiin. Teoriassa se on niin yksinkertaista, mutta negativiinen tapa kokea pitää joskus meitä otteessaan. Ehkä siitä syystä, että valo tarvitsee suuremman energian kuin viha? Viha on yhtäältä sokeutta ja toisaalta heikkoutta. Siksi joogaharjoitus on tärkeä. Sen kirkastamalla ja voimistamalla energialla uskallamme kohdata raskaita energioita ja jaksamme odottaa valon esiinnousua itsessämme myös vihaa kohdatessamme. Mitä suuremman varjon kohtaamme, sitä suurempi valo meidän tulee löytää itsestämme. Kyse ei kuitenkaan ole järjen valosta, vaan hengen. Kun henkisesti tulee pimeyden ja vihan koskettamaksi, kun kokee jonkun vihan sydänjuurissa asti, saa nähdä miten sille antautumalla sydämen tuska hitaasti muuttuu vapaudeksi.

Koskaan ei pidä lannistua muiden pimeyden edessä. Päinvastoin se on tilaisuus, joka kannattaa ottaa vastaan. Sen avulla voimme jalostaa itseämme ja löytää oikeasti jotain itseämme häikäisevää ja todellisen minuutemme voimaa. Itselleni oli tärkeää uskaltaa olla sulkematta sydäntäni näiden ihmisten vihalta ja mennä tunnelin päähän asti vihattuna, sydän seivästettynä. Joogaharjoituksen merkitys on siinä, että sen avulla energiaa liikutetaan päivittäin ja näin estetään tunnetukkeutumat. Konfliktitilanteissa ei asioiden läpikäyminen mielen tasolla riitä. Vasta kun sydän on työstänyt negatiivisen energian, voi valita seuraavat askeleensa vapaalta pohjalta. Sitten voimme kysyä haluammeko pitää elämässämme ihmisiä, jotka syövät energiaamme tai vaativat meiltä jatkuvasti tällaista puhdistustyötä. 🙄 Ehkä rakennamme uusia siltoja uusia ihmisiä kohti?

2014-09-16 14.50.45