DO YOU TRUST LIFE?

When we were born into this world, the essence of our being could have been described in one word: trust. We didn’t trust, we were trust. As babies we were trust as well in the body as in the mind and that’s why we were totally open. The trust is still our essence, because the Life is Trust and we are Life. 🔥

In that phase of total trust, we were also totally vulnerable. We were vulnerable in many ways, but because we were trust, all we encountered, touched that part of our being. 

The significance of the early stages in infancy to our development and well-being has been researched and understood in psychology – from the psychologic perspective and concerning the attachments. But there are many people who have had a secure family relations and still they lack the real trust deep inside.

I’m not talking about self-confidence, but trust in life. The lack of trust doesn’t necessarily mean you are scared to live, to make decisions or to act. You can be sure of yourself. This lack I’m talking about can manifest in different ways, for example it can hinder your creativity and joy.

We all have had a connection to our own essence as a child and from this depth we’ve tried to connect to others. 💞 Very often people give us mental connection which is not understandable for a baby. A baby looks for the soul connection, but then adapts to the situation which is more superficial. This way the spirit is somehow extinguished and life shrinks. How can you feel your essence, if nobody shares this reality with you? 

I can see people come to yoga because they never got what they really needed: to be surrounded by the wisdom, presence and spirituality of a parent or somebody. Instead of these ingredients, they might have had mental and emotional presence of their parents, but without connection to the mystery of life.

Yoga practice is the possibility to go back to your essence that you’ve been missing your whole life. And then connect to others from your Real Self.

MANQUEZ-VOUS  DE CONFIANCE?

Lorsque nous sommes nés, l’essence de notre être pourrait être décrite par un mot: confiance. Nous n’avions pas confiance, nous étions confiance. À l’époque notre confiance était aussi bien physique que mentale et c’est la raison pour laquelle nous étions totalement ouverts. La confiance est toujours notre essence, car la Vie s’exprime en pleine confiance et nous sommes la Vie. 🔥

Dans cette phase de confiance totale, nous étions aussi totalement vulnérables. Nous étions vulnérables de beaucoup de façons, mais puisque nous étions l’incarnation de confiance, c’est cette qualité-là qui était touchée par tout ce que nous vivions. 

La signification de ce stade de la petite enfance à notre développement et notre bien-être a été recherchée dans la psychologie – d’un point de vue psychologique et par rapport à des attachements. Et pourtant il y en a un nombre considérable de gens qui ont vécu dans une famille offrant un cadre sécurisant et pourtant il leur manque la confiance dans la profondeur de leur être. 

Là, je ne parle pas de la confiance de soi, mais de la confiance dans la vie. Par conséquent, le manque de confiance ne veut pas dire que nous ayons peur de vivre ou de faire des choix ou d’agir tout court. Ce manque se manifeste différemment. Par exemple, il peut bloquer notre créativité et étouffer notre joie. Lorsque tout a été soi-disant parfait dans la vie, ce n’est pas évident d’avoir conscience de ce manque confiance. 

Je vois qu’une des raisons par laquelle le yoga attire les gens est le fait qu’ils n’ont pas pu compter sur la sagesse, la présence et la spiritualité de leurs parents ou des gens autour d’eux. Au lieu de ces ingrédients, ils ont eu une présence mentale et émotionnelle de leurs parents, mais sans la connexion avec le mystère de la vie. 

La pratique du yoga est une possibilité de voyager, sinon en arrière, au moins en profondeur pour atteindre l’essence qu’on a espéré toute notre vie. Une fois atteinte, c’est à partir de cette essence que nous interagissons avec les autres et la qualité de notre vie aura complètement changé. 

LUOTATKO ELÄMÄÄN?

Syntyessämme tähän maailmaan olemustamme voisi kuvata yhdellä sanalla: luottamus. Emme ole luottavaisia, vaan olemme itse luottamus. Olemme luottamusta kehossamme ja mielessämme ja siksi täysin avoimia kaikelle. Luottamus on kaikkien meidän ydintämme, sillä elämä on luottamusta – ja me olemme elämää.

Tässä totaalisen luottamuksen vaiheessa olemme kuitenkin hyvin haavoittuvaisia. Olemme toki kaikin tavoin haavoittuvaisia, mutta koska olemuksemme on luottamus, kaikki, mitä koemme, koskettaa tätä olemuksemme puolta.

Vauva-ajan ja varhaislapsuuden merkitystä ihmisen kehitykselle ja hyvinvoinnille on tutkittu ja se on ymmärretty psykologiassa nimenomaan psykologisesti ja kiintymyssuhteiden kannalta. Kuitenkin on paljon ihmisiä, joilla on varhaiset vuorovaikutussuhteet olleet kunnossa, ja silti heiltä tuntuu puuttuvan luottamus. Tai sitä ei ole koskaan ollutkaan.

Luottamuksen puuttumisella en tarkoita itseluottamuksen puutetta, vaan luottamuksen puuttumistta suhteessa elämään. Tämä ei välttämättä tarkoita, että ihminen pelkäisi tai olisi varovainen valinnoissaan tai epäröisi toimia. Ihminen voi olla päälle päin itsevarma. Tämä luottamuksen puute, josta puhun ilmenee esimerkiksi luovuuden ja ilon puuttumisena.

Lapsena olemme kaikki olleet yhteydessä omaan todelliseen olemukseemme ja sieltä käsin olemme hakeneet yhteyttä muihin. Jotkut ihmiset pysyvät mielen tasolla kommunikoidessaan eikä sellainen ole pienelle lapselle ymmärrettävää. Pieni lapsi hakee sielutason yhteyttä, mutta sopeutuu lopulta pinnallisempaan vuorovaikutukseen. Henki tukahtuu ja elämä kutistuu. Kuinka kukaan voisitkaan tuntea todellisen olemuksensa, jos kukaan ei jaa sitä todellisuutta hänen kanssaan?

Joogan pariin hakeutuu ihmisiä muun muassa siitä syystä, että he eivät ole saaneet sitä, mitä he todella tarvitsivat. He eivät ole saaneet levätä viisauden, läsnäolon ja henkevyyden ilmapiirissä. He ovat luultavasti saaneet vanhempiensa ja muiden ihmisten mielen ja tunnetason läsnäoloa, mutta ilman yhteyttä elämän mysteeriin.

Joogaharjoittelu mahdollistaa paluun omaan essenssiin, jota monet ovat kaivanneet koko elämänsä. Tästä syvyydestä käsin löytyy myös uudenlainen, merkityksellinen yhteys muihin. 

The dilemma of practicing yoga

I have learned enormously from Marisa Peer, this great, warm-hearted, intelligent and generous woman, teacher and therapist! One of her great insights is that ”If there is anything in life you really want and don’t have, it’s because you link more pain than pleasure to having it.” This is great wisdom whether it’s taken superficially or more deeply.

As a yoga blogger whose aim is to help people find ways to practice yoga, I want to link this truth to yoga practice. If you don’t practice as often as you want, it’s because you attach more pain than pleasure to doing it. Many people practice only when it feels easy and flowing, but not when they are stiff or tired. This is the superficial side of the thing.

Some people wait and hope that one day it would be easier to practice. When you dig deeper, you understand the reason why this difficulty is very natural. Because our ego doesn’t like yoga! The pain comes from there! Quite often it’s an ambivalent feeling inside of the practitioner and the same question that repeats itself “Why can’t I practice!? I want to practice!” But who is this “I”?

Yoga is pain for the ego and pleasure for the soul. Many people in nowadays world can’t let go of the ego, because they feel completely lost without it. But once you get to the other side, you start to love yoga. However, before that change, it means you need to make a decision to suffer in your ego until you get to the other side. And sure, it’s also possible to practice ”yoga” on the ego level all your life. It means you have all the emotions and mental conflicts with you all along instead of having free space in which your ego understands that you have decided to suffer to diminish it. This is when the slow and joyous dissolving process of the ego starts and you feel that you want to practice yoga every day.

LE DILEMME DU YOGA

J’ai énormément appris de Marisa Peer, cette femme chaleureuse, intelligente et généreuse, enseignante et thérapeute! Une des phrases d’elle que j’ai aimée, est celle-ci: ”S’il y a quelque chose dans la vie que vous voulez vraiment et que vous ne l’avez pas, c’est parce que vous y attachez plus de peine que de plaisir. ” C’est une grande sagesse prise aussi bien superficiellement que d’une façon plus profonde.

En tant que blogger de yoga dont le but est d’aider les gens à découvrir des moyens de pratiquer le yoga, j’ai envie de lier cette sagesse à la pratique du yoga. Si vous ne pratiquez pas aussi souvent que vous souhaitez, c’est que vous attachez plus de peine que de plaisir à le faire. Il y a beaucoup de gens qui choisissent de pratiquer uniquement quand la pratique est aisée et fluidique, mais jamais quand ils se sentent raides ou fatigués. Ça, c’est la partie superficielle de la chose.

Il y en a qui attendent et espèrent qu’un jour, ça va être plus facile de pratiquer. Quand nous creusons un peu plus, nous comprenons la raison pour laquelle cette difficulté de pratiquer est tellement naturelle. Parce que notre égo n’aime pas le yoga! De là, la peine. La peine qui souvent est un sentiment ambivalent à l’intérieur de nous et de là aussi la question qui se répète: ”Pourquoi je ne pratique pas? Je veux pratiquer le yoga!” Mais finalement, qui est ce ”je”?

Le yoga est la galère pour l’égo et la joie pour l’âme. Aujourd’hui, beaucoup de gens ne peuvent pas se détacher de leur égo, car sans lui, ils se sentent complètement perdus. Mais une fois que vous êtes de l’autre côté, vous commencez à aimer le yoga. Et pourtant, avant ce changement, vous devez prendre la décision de souffrir dans votre égo jusqu’à ce que vous ayez passé de l’autre côté. Et bien sûr, il est toutefois possible de pratiquer le “yoga” au niveau de l’égo toute votre vie. Ça veut dire que vous avez vos émotions et vos pensées ou conflits mentaux présents au lieu d’avoir un espace libre ou votre égo comprend que vous avez décidé de souffrir pour le diminuer. C’est comme ça que commence le processus lent et joyeux de dissolution de l’égo.

JOOGAN DILEMMA

Miten valtavasti olenkaan oppinut Marisa Peeriltä, lämminsydämiseltä, älykkäältä ja jalolta opettajalta ja terapeutilta! Eräs hänen jakamistaan hienoista oivalluksista kuuluu näin: “Jos elämässäsi on jotain, mitä haluat, mutta sinulla ei sitä ole, se johtuu siitä, että tuohon asiaan liittyy mielessäsi enemmän epämiellyttäviä kuin miellyttäviä asioita.” Ottaa lauseen sitten pinnallisesti tai pöyhii sitä syvemmin, siinä on suurta viisautta.

Joogabloggarina, jonka tehtävä on löytää muille helpottavia tapoja harjoittaa joogaa, linkitänkin tämän totuuden joogaharjoitteluun. Jos et harjoittele niin usein kuin haluaisit, se johtuu siitä, että mielessäsi harjoitteluun liittyy enemmän jotain negatiivista kuin positiivista. Moni harjoitteleekin vain silloin, kun harjoitus tuntuu helpolta ja sujuvalta, eikä koskaan, kun olo on jäykkä tai väsynyt. Tämä on asian pinnallisempi puoli.

Jotkut odottavat ja toivovat, että yhtenä päivänä jooga muuttuu helpoksi. Kun menemme syvemmälle kysymykseen, ymmärrämme, miksi tuollainen vastahankaisuus harjoittelua kohtaan on luonnollista. Se on luonnollista, koska egomme ei tykkää joogasta! Siitä johtuu tuska myös silloin, kun jooga alkaa syventyä. Siitä myöskin loputon kysymysten tulva ja usein ambivalentti tunne harjoittelijan sisällä: “Haluan harjoitella! Miksi en harjoittele?” Mutta kuka onkaan tuo “minä”?

Jooga on kärsimystä egolle ja mannaa sielulle. Moni nykyihminen ei voi päästää egostaan irti, koska tuntee olonsa aivan eksyneeksi ilman. Mutta kun pääsee toiselle puolelle itseään, alkaa joogaharjoitteluakin rakastaa. Kuitenkin ennen tuota sisäistä muutosta on ihmisen tehtävä päätös sietää hankalia tunteita niin kauan kunnes valoisa puoli tulee esiin. Vaikka toki on mahdollista harjoitella vaikka koko elämänsä “joogaa” egotasolla. Silloin joogassa on tunteet ja ajatusten törmäily mukana sen sijaan, että olisikin sellainen vapaa tila, jossa egolle tulee selväksi, että sinä olet päättänyt kärsiä niin paljon kuin egon kontrollin pieneneminen vaatii. Näin alkaa egon hidas, mutta riemullinen purkamisprosessi.

🔥 Ahimsa alive 🔥

The formulation of spiritual growth – 10 precepts named Yama and Niyama – that Patanjali gives in his Yoga Sutra maybe just words and empty concepts for the yoga practitioners until the day the real substance of these living principles touches your heart. From that moment they can bring you to totally new depths where unvisited landscapes open to you.

At times as a yoga teacher I wonder if I should go “forward” in yoga philosophy with my students instead of studying the same subjects over and over again. However, today, when I prepared the very familiar topic – ahimsa – for a training in which people started their third year with me, a great warmth settled in my heart. I knew that the subject was perfect once again! Because how these students understood ahimsa two years ago is completely different from their understanding of ahimsa the last year. Not to mention today, when we are far away from the starting point. How ahimsa is experienced, always depends on the ground it has been sown and how the soil has been taken care of.

This weekend our larger theme was the family. When you look at your family, you are always in the crux of your life, because the childhood family and the large family are deeply in us, they are us. But even in a very loving family the children got to take certain things as given which means that as you grow up, you want to clean the family field at least on the energy level. Just to give you an example of a fact we often accept as a self-evidence is our place in our family. For example, somebody can be a caretaker and the responsible one as a child, because the parent is uncapable of being fully present as a parent. Where as another child of the same family would have an easier place just because the other place is already taken. This place is often carried from the childhood family to the family we create. We feel good in a place that’s familiar to us.

The mind is expert in evaluating things. It does its job also concerning our family. Who deserves to be loved and who doesn’t? Who was right and who was wrong? Who did the right thing and who did wrong? Add to your way of perceiving your family ahimsa, the non-violence toward life which is actually synonyme to unconditional love for everything, and you’ve started a great inner adventure. When we reside in our heart, we open our consciousness and we see more largely why somebody did what (s)he did, because (s)he couldn’t do otherwise from his/her position. Let’s say one of the parents is distant, because his/her childhood family encountered a tragedy and it was silenced. The parent’s energy is still directed to that event and that’s why (s)he can’t be present for his/her children.

When we see the whole picture, our heart softens. We don’t see our parent from our point of view, but from the point of view of that parent. When our mind is not analyzing, we can see how much love we are surrounded by. We see that people often express their love in a clumsy or implicit way. We learn to interpret that. This is AHIMSA ALIVE. We are in the world with ahimsa in our heart. We feel love in others even if it’s not visible on the surface.

🔥 AHIMSA VIVANT 🔥

Les préceptes pour une évolution spirituelle – les 10 domaines nommés Yama et Niyama – que Patanjali donne dans son texte, Yoga Sutra, peuvent paraître n’être que des mots et des concepts aux pratiquants de yoga jusqu’au jour où l’essentielle de ces principes vivants vous touche le cœur. À partir de ce moment-là, cette sagesse peut vous emmener dans les profondeurs tout à fait nouvelles et là, vous posez vos pieds sur un terrain abondamment fertile.

Il y a des moments dans ma vie d’enseignante de yoga où je me demande si je ne devrais pas ”avancer” avec mes élèves dans l’étude du philosophie du yoga au lieu d’approfondir les mêmes sujets. Et pourtant, aujourd’hui, lorsque je préparais un sujet très familier – ahimsa – pour une formation où les élèves commençait leur troisième année avec moi, une chaleur se faisait sentir dans mon cœur. Je savais que le sujet était parfait – encore une fois! Parce que les élèves comprenaient ahimsa d’une certaine façon il y a deux ans et qui était différente de l’année dernière. Sans parler de leur façon de percevoir la même chose maintenant où nous sommes loin du point de départ. La façon dont ahimsa est vécu, dépend toujours du terrain où le grain a été semé et de la façon dont on s’est occupé du terrain.

Ce week-end, notre plus large thème était la famille. Quand nous regardons notre famille, nous sommes toujours dans le cœur de nous-mêmes étant donné que notre famille d’enfance et la famille plus large font partie de nous, en fait, ils sont nous et nous sommes eux. Mais même dans une famille aimante, les enfants prennent toujours certaines choses comme données ce qui veut dire qu’adulte, nous devons ré-examiner le champ familial au moins au niveau énergétique. Juste pour vous donner un exemple d’une réalité que nous acceptons comme évidente, c’est notre place dans la famille. Par exemple, un enfant peut adapter le rôle d’une personne responsable si le parent n’est pas capable d’être complètement présent en tant que parent. Tandis qu’un autre enfant dans la même famille aurait une place plus facile parce que celle-là est déjà prise. Cette position de la famille d’enfance est souvent transportée dans la famille que nous créons plus tard. Nous nous sentons bien dans une position qui nous est familière.

Le mental est expert dans l’évaluation des choses. Il assume son rôle aussi en ce qui concerne la famille. Il se pose des questions pour savoir qui mérite d’être aimé, et qui ne le mérite pas. Qui a eu raison et qui a eu tort? Qui a agi juste et qui ne l’a pas fait? Si on ajoute à notre perception de la famille, ahimsa, la non-violence envers la vie – synonyme de l’amour inconditionnel envers tout – nous commençons une aventure interne fabuleuse. Lorsque nous résidons dans notre cœur, notre conscience s’élargit et nous voyons plus grand pourquoi quelqu’un a fait ce qu’il/elle a fait, parce que cette personne ne pouvait pas faire autrement dans sa position. Par exemple, si un des parents est distant, car la tragédie de son enfance a été tue, l’énergie de ce parent est encore orientée vers cet événement et c’est ce qui l’empêche d’être présent pour son enfant.

Quand nous voyons l’ensemble des évènements et des interactions, nous ne voyons plus notre parent de notre point de vue, mais du point de vue de ce parent. Lorsque notre mental s’arrête l’analyse, nous sentons l’amour qui nous entoure. Nous comprenons que les gens expriment leur amour parfois d’une manière implicite et même maladroite. Nous apprenons à décoder ça. Cela s’appelle AHIMSA VIVANT. Nous sommes dans le monde avec ahimsa dans notre cœur. Nous percevons l’amour dans les autres même quand l’amour n’est pas visible sur la surface.

🔥 ELÄVÄ AHIMSA 🔥

Patanjalin joogafilosofiassa esitetyt henkisen kasvun tukipuut -Yama- ja Niyama-periaatteet – ovat kenties vain sanoja ja tyhjiä käsitteitä aina siihen asti kunnes niiden todellinen substanssi aukeaa meille sisäisesti. Sitten ne voivat viedä meitä joogan harjoittajia uusiin syvyyksiin, jossa meille avautuu ennenkokemattoman koskettavia maisemia.

Toisinaan joogaopettajana mietin, olisiko tärkeää mennä joogafilosofiassa “eteenpäin”, eikä käydä aina läpi samoja asioita samojen oppilaiden kanssa. Kuitenkin, kun tänään kolmatta vuotta joogakoulutuksessani olevalla ryhmällä oli joogafilosofisena aiheena ahimsa, syvä lämpö laskeutui sydämeeni. Tiesin, että tuttu aihe on täydellinen jälleen kerran! Nimittäin se, miten nämä oppilaat käsittivät ahimsan kaksi vuotta sitten on eri kuin se, miten he ymmärsivät sen vuosi sitten. Ja niin se on eri myös tänään. Kaikki riippuu aina maaperästä, johon ahimsa on uponnut ja miten tuota maaperää on hoidettu.

Tänä viikonloppuna laajempana teemana oli perhe ja suku. Kun käsitellään perhettä, ollaan aina omassa ytimessä, koska perhe ja suku ovat meissä ja meitä. Rakastavassakin perheessä ihmiset joutuvat lapsina ottamaan tietyt asiat annettuina ja näitä asioita sitten saa selvitellä myöhemmin vähintäänkin energiatasolla, sillä ne vaikuttavat meissä alitajuisesti. Tällainen itsestäänselvyys, jota ei aina kyseenalaisteta, on oma paikka perheessä. Esimerkiksi, joku voi lapsena olla huolehtija ja vastuunkantaja, jos vaikka vanhemman on mahdotonta olla läsnä vanhempana. Tällöin jollekin toiselle lapselle voi taas siunaantua tässä roolijaossa huolettomampi paikka. Tämä paikka usein siirtyy lapsuudenperheestä myöhempään perheeseenkin. Olo on kotoisa, kun meitä kohdellaan samoin kuin on kohdeltu lapsena.

Mieli järjestää asiat arvottaen myös perheen ollessa kyseessä. Kuka ansaitsee tulla rakastetuksi ja kuka ei. Kuka oli oikeassa ja kuka väärässä. Kuka teki oikein ja kuka väärin. Kun sitten liität omaan tarkastelutapaasi perheen suhteen ahimsan, elämän kunnioittamisen eli ehdottoman rakkauden periaatteen, on suuri seikkailu alkanut. Kun pääsemme sydämemme viisauteen ja tiedostamme laajemmin, näemme, miten joku käyttäytyi jollain tietyllä tavalla, koska ei omista lähtökohdistaan muuta voinut. Esimerkiksi jos yksi vanhemmista on etäinen, koska hänen lapsuudenperhettään oli kohdannut tragedia ja siitä vaiettiin, on vanhemman energia edelleen suuntautunut selvittämättömään asiaan eikä voi olla läsnä lapselle.

Kun näemme koko kuvan, sydämemme pehmenee. Emme näe vanhempaa omista lähtökohdistamme, vaan näemme hänet juuri vanhemman itsensä lähtökohdista. Ja kun mielemme ei arvioi, näemme miten paljon rakkautta ympärillämme onkaan. Näemme, että ihmiset ilmaisevat toisinaan omaa rakkauttaan kömpelösti ja kiertoteitse. Me opettelemme lukemaan sitä. Se on ELÄVÄÄ AHIMSAA. Olemme maailmassa ahimsa sydämessämme ja kohtaamme tilanteet sen pitäessä meissä kurssia. Koemme rakkauden muissa, vaikka emme sitä ei pinnalta katsottuna näkisi.

Moving into immobility

Nowadays when people talk about yoga, they usually refer to the asana practice. The physical yoga practice has become synonym to ’yoga’. However yoga is an enormous and diverse spiritual heritage that has been carried to us through many centuries. Today it’s also common to see Patanjali’s Yoga Sutra extended to cover the asana practice even if he didn’t say anything about it. He mentions asana though, but from another perspective. Asana is the position and the state of the body in meditation.

For Patanjali the meaning of the asana (the only one = seated position) is to give the meditator stability and comfort in regard to meditation or even more precisely, in regard to samadhi. Without these qualities together the deepening of the meditation is not possible. In addition to this combination of relaxed and dynamic state the immobility is essential. Patanjali doesn’t mention the immobility, but it becomes very clear from the sutras talking about breath and prana and how they become even. This can happen only when the body is completely still.

The asana practice is a great way to adapt the body to sitting which is necessary in meditation. The asanas function the best when they feel comfortable and like they are yours, not something you accomplish. You are relatively relaxed and energetic at the same time. There’s no reason to force your body to remain immobile, because then you mind is in a controlling mood and your body becomes rigid. The same qualities are important in the asana practice as in the meditation.

When you watch beginner practitioners, their bodies have quite much of different little movements. You can also detect the discrepancy in the awareness: when one body part is moving, another one is easily forgotten. The body has these movements, because it’s not yet in balance. Due to tension and some sluggish parts of the body, the body’s protesting the asana. When a practitioner has a long way behind him/her, it means solid connections between different parts of the body and a dynamic harmony in the body. The practitioner becomes naturally still having a very vivid and energetic body.

What should a beginner prioritize in the asana practice? The task of a beginner is to listen to the body. What does it tell? What does it like and what does it not like? How does it protest? The most precious quality for a beginner is to be open and aware. Not to do so much not to silence the body’s messages. The body knows how to do it, it’s looking for a harmonious state. The beginners might want to try to do something else that what the body naturally does. The role and the importance of the yoga teacher is to bring some magical meaning in ease and effortlessness for a Western mind looking for an obstacle to fight with. The beginner also feels the balance when the movements have ceased. The natural immobility is a sign of a harmonious nervous system in a peaceful body.

IMMOBILITÉ DANS L’ASANA

Aujourd’hui quand les gens parlent du yoga, ils réfèrent souvent à la pratique des asanas. La pratique physique du yoga est devenue synonyme au yoga qui en réalité est un packet inépuisable d’expériences spirituelles transporté jusqu’à nous à travers des centaines d’années et même plus. Ce qui est étonnant à mon avis, c’est comment dans certaines situations, le Yoga Sutra de Patanjali a été étendu pour couvrir aussi la pratique des asanas, même si le texte n’en parle absolument pas. Le Yoga Sutra mentionne l’asana en tant que la position du corps et l’état de celui-ci dans la méditation.

Pour Patanjali la signification de l’asana (la seule = l’assise) est dans ce en quoi elle donne la stabilité et l’aise pour la méditation, ou encore plus précisément, pour le samadhi. Sans ces qualités ensemble, l’approfondissement de la méditation n’est pas possible. À la combination d’un état stable et aisé s’ajoute l’importance de l’immobilité dynamique. Patanjali ne parle pas de l’immobilité, mais cela devient très clair par certains sutras parlant de la respiration et du prana qui s’immobilisent. Cela peut arriver seulement quand le corps est complètement immobile.

La pratique des asanas est un très bon moyen d’adapter le corps à l’assise, qui sera nécessaire dans la méditation. Les asanas de leur part fonctionnent quand on se sent bien dedans et quand on sent comme si elles faisaient partie de nous au lieu d’être quelque chose à accomplir. Le pratiquant est relativement détendu et énergétique en même temps. Il n’y a pas de raison de forcer le corps à rester immobile, car ça voudrait dire un mental qui contrôle et ça rendrait le corps rigide. Les qualités qui sont importantes dans la pratique des asanas le sont aussi dans la méditation.

Lorsqu’on regarde un débutant pratiquer des asanas, le corps a souvent pas mal de petits mouvements dû à des ajustements constants. On peut aussi percevoir l’incohérance dans la conscience: lorsqu’une partie du corps bouge, une autre en est oublié. Les mouvements sont le signe d’un déséquilibre. Le corps proteste les asanas par une tension ou bien par des parties léthargiques. Et le jour où un pratiquant de yoga aura un long chemin derrière lui, il y aura les connexions solides entres les différentes parties du corps et une harmonie dynamique dans le corps entier. Le pratiquant devient naturellement paisible tout en ayant un corps vif et énergétique.

À quoi devrait un débutant donner la priorité dans la pratique des asanas? La tâche d’un débutant, c’est surtout d’être à l’écoute du corps. Qu’est-ce qu’il révèle? Qu’est-ce qu’il aime et qu’est qu’il n’aime pas? Comment proteste-t-il et pourquoi? La qualité la plus précieuse pour le débutant, c’est de rester ouvert et conscient. Pas faire beaucoup pour ne pas taire les messages du corps. Le corps sait comment retrouver l’harmonie. Le débutant veut souvent faire plus que ce que le corps permet naturellement pour sentir quelque chose, comme un étirement. Le rôle d’un enseignant du yoga et d’apporter une signification magique dans l’aise et le non-effort au mental occidental cherchant un obstacle pour le vaincre. Le débutant sent l’équilibre lorsque les mouvements ont cessé. L’immobilité naturelle est un signe d’un système nerveux harmonieux dans un corps apaisé.

PAIKALLAAN

Nykyään, kun ihmiset puhuvat joogasta, he puhuvat itse asiassa useimmiten asanaharjoituksesta. Fyysisestä joogaharjoituksesta on tullut synonyymi joogalle, joka vuosisatojen ajan on kuljettanut ytimessään nimenomaan henkistä ja hengellistä perintöä. Tänä päivänä näkee myös joissain yhteyksissä Patanjalin joogasutra-tekstiä venytettävän kattamaan asanaharjoittelun. Patanjali ei kuitenkaan kuvaa asanaharjoittelua mitenkään, vaikka mainitsee asanan. Asanalla tarkoitetaan tuossa yhteydessä kehon asentoa ja olotilaa meditaatiotilassa.

Patanjalille asanan merkitys on siinä, että se antaa meditoijalle vakauden ja häiriöttömän olon nimenomaan meditaatiota ja vielä tarkemmin samadhia ajatellen. Ilman vakauden ja rentouden yhdistelmää meditaatioon syventyminen ei olekaan mahdollista. Näiden ominaisuuksien lisäksi olennaista asanassa on liikkumattomuus. Patanjali ei suoraan puhu tästä ominaisuudesta, mutta se käy ilmi monista yksittäisistä sutrista. Niissä kerrotaan hengityksen ja pranan tasaantumisesta ja nämä asiat voivat tapahtua vain kehon hiljentyessä kokonaan.

Asanaharjoitteluhan on mahdollisuus sopeuttaa keho istumiseen, joka on välttämätöntä meditaatiossa. Asanat kuitenkin toimivat parhaiten, kun ne tuntuvat omilta. Silloin ihminen on väistämättä suhteellisen rento ja samalla energinen. Liikkumattomuutta ei kannata pakottaa, sillä silloin mieli muuttuu kontrolloivaksi keho jäykäksi. Nämä meditaation laadulliset tekijät ovat luonnollisesti pyrkimyksenä myös asanaharjoittelussa.

Yleensä aloittelijoiden asanoissa näkyy paljon erilaista, pientä liikettä. Myös tietoisuudessa on sellaista hajontaa, että kun yhtä kehon kohtaa liikutetaan, niin toinen kohtaa jää varjoon, se jopa unohtuu. Erilaiset ja erikokoiset liikkeet ja liikehdinnät ovat merkkejä siitä, että keho ei vielä asetu tasapainoon. Se tavallaan vastustelee asanaan asettumista, koska siinä on erilaisia jännityksiä ja kohtia, jotka ovat pudonneet kokonaisuudesta pois. Sitten kun asanoita on tehty säännöllisesti ja niin kauan, että ne ovat rakentaneet jämäkät yhteydet eri kehon osien välille, alkaa tasainen olotila laskeutua koko kehoon. Ihminen muuttuu yhä liikkumattomammaksi kehon pysyessä silti hyvin elävänä.

Mille asioille aloittelijan olisi hyvä panna paino? Aloittelijan pitäisi antaa kehon kertoa asioita. Mikä sille sopii, mikä ei. Hänen pitäisi kuunnella, miksi se pistää hanttiin. Aloittelijalle kullanarvoisia ominaisuuksia on avoimuus ja tietoisuus. Mitä vähemmän suorittaa, sitä vähemmän estää kehon luonnollista liikettä. On hyvä oppia kuuntelemaan tarkkaan kehoaan ja antaa kaiken rakentua omalla painollaan. Silloin pysyy itsekin kärryillä sen suhteen, milloin keho alkaa olla tasapainossa. Se on tasapainossa, kun sen liikkeet ovat hiljentyneet. Aloittelijat saattavat kuitenkin haluta tehdä jotain muuta kuin mitä keho luonnostaan tekisi. Tässä onkin opettajan osuudella merkitystä. Hän voi taikoa jokaiseen harjoitukseen mielekkyyttä ilman länsimaiselle ihmiselle tyypillistä ponnistelua päämäärää kohti. Aloittelijakin tuntee tasapainon, kun kaikenlainen liike lakkaa. Luonnollinen liikkumattomuus on merkki tyynestä hermostosta tasapainoisessa kehossa.

Treasures

We all carry a treasure. We all carry the same treasure, the mystery of life, but they way we express its preciousness is different. Some sing, some paint, some praise the Nature by stepping into Mother Nature’s arms every day. And then there are people who don’t express the miracle of life very visibly, not even to the extent where their body can feel that love life is.

All this is my working field, the treasures of the people. 🏵 🎁 ❤️ As a yoga teacher I’m in contact with the visible and the invisible of the human being. I can feel in my students the love ready to expand, the love which is almost ready to be seen and to be given.

After many years of teaching yoga, I’ve come to the conclusion that those who are almost petrified carrying their treasure, are people who actually understand in their hearts that they’re carrying something extremely precious inside themselves. They just can’t trust anybody else experience the same depth. Or they don’t feel the world deserves to see their treasure.

Some part in me sometimes hopes that these treasure chests open and let the love flow. But a bigger part of me loves that humanness which is present, withdrawn and silent. The potential that can’t show yet. Or ever.

TRÈS OR

Nous avons tous un trésor. Nous portons tous le même trésor à l’intérieur de nous, le mystère de la vie, mais les façons dont nous l’exprimons sont différentes. Certains chantent, certains d’autres font de la peinture et certains encore célèbrent la vie en se donnant dans les bras de la Mère Nature tous les jours. Et puis, il y en a qui n’expriment pas le miracle de la vie visiblement, même pas au point de sentir cet amour dans leurs corps.

Comme tout cela fait partie du champ où je travaille avec les trésors des gens 🏵 🎁 ❤️ en tant que enseignante de yoga, je suis constamment en contact avec le visible et l’invisible des gens. Chez tout le monde, je sens l’amour qui est prêt à une expansion, l’amour qui est sur le point d’être vu et entendu.

Les nombreuses années dans l’enseignement du yoga m’ont fait conclure que ceux qui sont pétrifiés dans le port de leur trésor, sont souvent des gens qui après tout sentent dans leur cœur qu’ils portent quelque chose de tellement précieux. Si précieux qu’ils n’ont pas confiance que les autres comprennent la valeur de la vie comme eux. Ils sentent parfois même que le monde ne mérite pas de découvrir leur trésor.

Une part de moi espère quelquefois que ces trésors s’ouvrent et laissent l’amour se propager autour de leur porteur. Mais une plus grande partie en moi aime cette humanité silencieuse et retirée. J’aime aussi le potentiel qui n’est pas prêt à faire surface. Pas encore. Ou peut-être jamais.

AARRE

Meillä kaikilla on aarre. Oikeastaan kannamme kaikki samaa aarretta, elämän mysteeriä, mutta ilmaisemme sen kallisarvoisuuden eri tavoin. Jotkut laulavat, jotkut maalaavat, jotkut ylistävät luontoa astumalla Luontoemon syliin päivittäin. Sitten on niitä, jotka eivät ilmaise elämän ihmettä näkyvästi tai edes itselleen tuntuvasti.

Koska joogaopettajana ihmisten aarteet 🏵 🎁 ❤️ ovat osa työmaatani, olen tekemisissä sekä ihmisten näkyvän että näkymättömän puolen kanssa. Kaikista ihmisistä kuitenkin tunnen sen rakkauden, joka olisi valmis paisumaan, rakkauden, joka olisi valmis kuulumaan ja näkymään.

Vuosien saatossa minulle on syntynyt käsitys, että ne, jotka ovat jähmettyneet oman aarteensa kantamisessa, ovat niitä, jotka itse asiassa ymmärtävät sydämessään kantavansa sisällään jotain pohjattoman arvokasta. He eivät luota, että kukaan muu kokee elämää niin arvokkaana. Tai että muu maailma ansaitsisi heidän aarrettaan nähdä.

Joku osa minussa toivoo, että näiden ihmisten aarrearkut avautuisivat muillekin ja rakkaus sieltä leviäisi lämpimänä ympäristöön. Isompi osa minua rakastaa sitä ihmisyyttä, joka ilmenee hiljaa ja vetäytyneenä. Sitä potentiaalia, joka ei voi nousta. Vielä. Tai ei ehkä koskaan.

Who’s there?

I continue to bring forth the parallels between Ashtanga yoga and Biodynamic Cranio-sacral therapy to give you an idea how the principles of the latter approach can help the yoga practitioner and any yoga teacher to deepen their understanding of the importance of neutrality and presence.

Not so long ago I was giving a biodynamic session and as in almost all the cases, in the beginning I felt my client a little hesitant before she gradually settled completely. Even if I don’t know what she was thinking or what was her nerveous system preoccupied with, I had a feeling that her mind was trying to get hold on something and it was also trying to make a connection with my mind. As I was in a neutral state, my mind didn’t communicate with hers and so the settling began to deepen in both of us.

The mind is always interested in a personality, because a personality can be analysed and it thus gives the mind a support to exist and to go on. The most often what we feel with people is a personality. And then the mind and the nerveous system together decide whether they rely on this personality. But sometimes you meet someone without a personality and that freaks you out. In a good way, of course.

Back to the session I mentioned…it led later to the emergence of a memory of a remarkable experience I had with one student in a biodynamic training. To start the session he posed his hands around my head. My mind started to wander, trying to get a feeling about what was he thinking. And what was he thinking of me. What was his attitude and what was his intention? Even if I explicitly knew that he didn’t have any agenda at all except that of being present. He was in a neutral state. My mind went on just a little bit, but very soon, got tired. My nerveous system relaxed and the healing started.

This man was Pierre-Michel Trémeau, also known as Moine Gojo (Monk Gojo), a French teacher of the non-dualistic approach. And precisely because there was no person to be found, what I could feel was a presence. And this presence was love. My mind was looking for something it was used to find, some kind of friction or an information about the other’s mind moving. Finally everything melted in a unity. Did my mind find somebody, it would have been an energetic exchange between two persons, two egos. Even if the ego of the practitioner could be very kind, soft and benevolent, it would be an ego which would stop the client to go to the non-duality state.

What has this to do with the teaching of Ashtanga yoga? Well, even if the Ashtanga yoga teachers nowadays are not physically necessarily so violent as they used to be and they don’t force the bodies of the students, there’s often another kind of invisible violence. It means that even if on the mental and emotional level, the teacher and the student agree for example that they try to make the student “get a posture” or “succeed” in some posture and they are unanimous on everything, but if the teacher comes to the student’s space (mental, energetical, physical) without a deeper understanding of the nervous system of the student, nothing good can really come out of it.

The nervous system remains alert as long as one person is on the ego level – whether it’s the student (/client) or the teacher (/therapist). Only when the teacher is really present and in a neutral state and thus has a beneficial effect on the nervous system of the student, only then the student’s body melts and the mind surrenders. Then also the asanas are received by the body in total confidence. And when this happens, the asanas heal.

The most important quality of any yoga teacher is the presence. To become a yoga teacher you cultivate the art of presence. Which doesn’t mean to be present, but to be presence.

Y’A QUELQU’UN? NON? TANT MIEUX.

Je continue à mettre en parallèle le yoga ashtanga et la biodynamique crânio-sacrée pour vous donner une idée sur comment les principes de cette approche thérapeutique peuvent aider un pratiquant du yoga ou un enseignant de yoga à approfondir sa compréhension de l’importance de deux élements, le neutre et la présence.

Il n’y a pas si longtemps, j’ai donné une séance biodynamique à une femme et comme dans la plupart des cas, je sentais ma cliente hésitante avant sa dépose graduelle et complète. Même si je ne savais pas à quoi elle pensait ou par quoi son système nerveux était préoccupé, j’avais le sentiment que son mental cherchait un appui et ainsi essayait de se connecter avec le mien. Comme j’étais dans un état neutre, mon mental ne communiquait pas avec le sien et pour cette raison, la dépose commençait à s’approfondir en nous deux.

Le mental s’intéresse toujours à la personnalité de l’autre, parce que la personnalité peut être analysée et par là elle offre un soutien pour le mental pour lui permettre d’exister et de continuer sa course. Ce que nous sentons chez l’autre le plus souvent, c’est la personnalité. Et puis, le mental et le système nerveux ensemble évaluent s’ils peuvent compter sur cette personnalité ou non. Parfois, il est possible de rencontrer quelqu’un sans personnalité et c’est là qu’on perd ses repères – dans le bon sens, bien entendu.

Cette séance avec ses nuances mentionnée plus haut m’a évoqué un moment remarquable avec un élève dans une formation de biodynamique crânio-sacrée. Dans une séance, cet élève a posé ses mains autour de ma tête. Mon mental commençait à s’agiter pour savoir ce qu’il pensait. Ce qu’il pensait de moi, ce qu’il pensait faire. Quelle était son attitude et quelle était son intention? Tout ça bien que j’aie explicitement su qu’il était sans intention – sans compter celle d’être présent. Il était neutre. Mon mental continuait à chercher encore un peu, mais au bout d’un moment, il s’est fatigué, puis il a lâché. Mon système nerveux se détendait et le processus de guérison s’est mis en place.

Cet élève était Pierre-Michel Trémeau, dit Moine Gojo, un enseignant en approche de la non-dualité. Et justement, comme il n’y avait personne dedans, il n’y avait qu’une présence. Et cette presence était de l’amour. Mon esprit a cherché en vain ce qu’il pensait y trouver et finalement tout a fondu dans une unité. Si mon mental avait trouvé quelqu’un, ça aurait fait place à une communication énergétique entre deux personnes, entre deux égos. L’égo du praticien a beau être très gentil et doux, ça reste tout de même un égo, qui empêcherait le patient s’immerger dans la non-dualité.

Qu’est-ce que ça a à voir avec l’enseignement du yoga ashtanga? Même si aujourd’hui, les enseignants du yoga ashtanga ne sont plus nécessairement si violents qu’ils étaient avant et même s’ils ne forcent pas les corps de leurs élèves, il y a très souvent une autre sorte de violence invisible. Par là, je veux dire que lorsque l’élève est d’accord avec l’enseignant pour qu’il/elle l’aide à “faire” une posture ou même à “réussir” une posture, et qu’il y a une unanimité sur tout, si l’enseignant manque de la conscience en entrant dans l’espace (mental, énergétique ou physique) de l’élève sans se soucier du système nerveux de l’élève, rien de bon n’émane de ça.

Le système nerveux maintient son état d’alerte tant qu’il y a un égo – que ce soit celui de l’élève (/du patient) ou celui de l’enseignant (/du thérapeute). Ce n’est que lorsque l’enseignant se trouve vraiment dans un état neutre qui met l’élève à l’aise, que le corps de l’élève fond et son mental se relâche. C’est là que le corps confident reçoit les asanas et c’est là que les asanas guérissent.

La qualité la plus importante d’un enseignant de yoga, c’est la Présence. Pour devenir un enseignant de yoga, on cultive l’art de la présence. Ce qui ne veut pas dire être présent(e), mais être présence.

KUKA SIELLÄ?

Tuon jälleen esille ashtangajoogan ja biodynaamisen kraniosakraaliterapian yhtymäkohtia näyttääkseni miten jälkimmäisen lähestymistavan periaatteet voivat auttaa joogaajaa ja joogaohjaajaa syventämään ymmärrystään neutraalin tilan ja läsnäolon merkityksestä.

Jokin aika sitten annoin biodynaamisen hoidon eräälle naiselle ja kuten melkein aina, hoidon alussa hoidettava oli hieman levoton kunnes sitten asteittain rauhoittui kokonaan. Vaikka en voikaan tietää, mitä hän ajatteli tai minkä vuoksi hänen hermostonsa oli kierroksilla, tunsin, että hänen mielensä yritti löytää jotain tukikohtaa ja yhteyden minun mieleni kanssa. Koska itse olin tuossa hetkessä neutraalissa tilassa, ei mieleni kommunikoinut hoidettavan mielen kanssa ja näin me molemmat lähdimme laskeutumaan syvempään olotilaan.

Mieli kiinnostuu aina toisen ihmisen persoonallisuudesta ja se tuntee olonsa turvalliseksi löytäessään sen, koska persoonallisuutta se voi analysoida ja sitä se myös tarvitsee voidakseen jatkaa juoksuaan. Yleensä tunnistammekin ihmisestä ensimmäisenä persoonallisuuden ja sitten mielemme ja hermostomme päättävät yhdessä, voimmeko luottaa siihen vai emme. Joskus voi tulla eteen tilaisuus, että kohtaamme ihmisen ilman persoonallisuuden painolastia ja siitäkös mielemme järkkyy – hyvässä mielessä tietenkin.

Myöhemmin tuo edellä mainittu hoitotilanne nosti minulle muiston erityisestä hetkestä, jonka koin biodynaamisessa kraniosakraaliterapiakoulutuksessa erään oppilaan kanssa. Hoitosession alussa hän asetti kätensä pääni ympärille. Mieleni alkoi vaellella ja kehittää kysymyksiä, kuten mitä hän ajatteli. Mitä hän ajatteli minusta? Mikä oli hänen suhtautumisensa ja mitkä aikeensa? Siitäkin huolimatta, että yksiselitteisesti tiesin, ettei hänellä ollut mitään agendaa. Hän oli yksinkertaisesti neutraalissa tilassa. Mieleni jatkoi omia ratojaan vielä hetken, mutta pian väsyi. Hermostoni rentoutui ja hoito saattoi alkaa.

Tuo mies oli Pierre-Michel Trémeau, joka tunnetaan paremmin nimellä Moine Gojo (Munkki Gojo), ranskalainen non-dualistisen lähestymistavan opettaja. Koska mieleni ei voinut löytää ketään, se tunsi läsnäolon. Tuo läsnäolo oli rakkautta. Mieleni oli turhaan etsinyt sitä, mitä se halusi löytää ja lopulta kaikki suli ykseyteen. Jos mieleni olisi löytänyt jonkun, olisi se tarkoittanut kahden ihmisen, kahden egon välistä energeettistä vuoropuhelua. Hoitajan ego voi olla lempeä ja pehmeä, mutta silti se on ego, joka estää hoidettavan siirtymisen non-dualistiseen tilaan.

Mitä tällä on tekemistä ashtangajoogan opettamisen kanssa? Vaikka tänä päivänä ashtangajoogaopettajat eivät välttämättä ole enää niin väkivaltaisia kuin mitä olivat vuosikymmenten ajan, eivätkä he siis pakota oppilaiden kehoja asentoihin, niin vieläkin on monesti erotettavissa toisenlainen näkymätön väkivalta.Tällä tarkoitan sitä, kun oppilas on esimerkiksi samoilla linjoilla opettajan kanssa, että opettaja auttaa “tekemään” asanan tai auttaa “onnistumaan” siinä, ja molemmat ovat täysin yksimielisiä tilanteesta, niin jos opettajalla ei ole tietoisuutta siitä, miten hän tulee oppilaan (henkiseen, energeettiseen ja fyysiseen) tilaan eli jättää oppilaan hermoston tilan huomioimatta, mitään kestävää hyvää ei tilanteesta synny.

Hermosto pysyy valmiustilassa niin kauan kuin se tunnistaa egon lähellään – oli se sitten oppilaan (/terapia-asiakkaan) tai opettajan (/terapeutin). Ainoastaan sitten kun opettaja on aidosti neutraalissa tilassa ja siten saa oppilaan hermoston rennoksi, oppilaan keho sulaa ja mieli antautuu. Tällainen luottavainen keho ottaa vastaan asanat ja vasta silloin asanat osallistuvat paranemisprosessiin.

Joogaopettajan tärkein ominaisuus onkin läsnäolo. Jos haluaa joogaopettajaksi, on syytä jalostaa nimenomaan tätä taitoa. Ei niinkään sitä, että on läsnä, vaan sitä, että muuttuu läsnäoloksi.

A prayer on the yoga mat

Some time ago I was told that some people were interested in joining my workshop, but they finally didn’t, because they were scared of ”Ashtanga”. My personal feeling is that Ashtanga Yoga has a strong reputation of being a hard, difficult practice with which you easily get injured.

However Ashtanga Yoga is nothing like that. It’s as soft as the stream of life. Or at least, it can be soft like that. 

When I look back twenty-five years to the moment I started to practice, I can remember the confusion in my mind as to why the atmosphere was so frenetic in the yoga centers. Why people practiced with so much effort and willpower? Why was the practice about pushing hard and pretending? Why was it violent, reckless and about performance? 

But this is how it was taught. The main reason I didn’t feel home in any yoga center, was the ambiance with practitioners out of breath and ambitious teachers – all which didn’t seem to have anything to do with what I was experiencing while I carefully listened to my body.

I am grateful that I immediately knew what to do with the practice I had learned. It became a tool for my self-exploration. Through it I found the connection to what is underneath the surface and I could just dive into the profound layers of me where the peace resides. I still consider it as one of the greatest gifts from life.

I ignored that I was practicing and teaching yoga in a biodynamic way. It was only when I was studying to become a biodynamic craniosacral therapist, I realized this. In these two traditions it’s about understanding and sensing that behind all form there are forces that create that form. In yoga it’s always been question of that. The yoga practitioner feels the power and the energy behind the form whether it’s the body or something in the Nature. The divine energy in him/herself, in others and around. The practice helps us to reconnect to this energy. The connection is natural when your practice is pure and humble as a prayer. 

The biodynamic craniosacral therapy studies underline the importance of anatomical knowledge extending from the very first moments after the conception to the present moment. You learn embryology which makes you see the wonder of life and how it takes form. The human anatomy understood only through medical science and without a spiritual quality is deadlike. Our structure and form is a miracle, the process of life, if we just look at it with our heart and spirit.

This is how biodynamic osteopath James Jealous cited Jennifer Weiss in his book An Ostheopathic Odyssey: ”You can always count on anatomy to take you straight through to Grace.”  And added to it himself: ”But you must drop the anatomy.” Love this!! 🥰 🤩

So it’s necessary to know the anatomy and understand life’s wisdom through it, but you shouldn’t bow to it as ultimate wisdom. It’s a doorway to Grace. This is valid also for the asana practice in yoga. In the anatomy studies in yoga we should have the depth in which we see the form as the result of the life force and life’s different events.

The yoga that is made with biodynamic sensitivity means that there is this spiritual quality in sensing and living your body. Only then you are able to connect to the Source through your practice. This is how it becomes Ashtanga yoga with love.

PRIÈRES SUR LE TAPIS

Il y a pas longtemps, j’ai appris qu’il y avait des gens qui voulaient participer à un de mes stages, mais finalement, ils ne l’ont pas fait, parce qu’ils craignaient le yoga ashtanga. Personnellement, j’ai l’impression que le yoga ashtanga a une réputation d’une pratique de yoga difficile, dure et risquée: elle vous abîme le corps. 

Et pourtant, le yoga ashtanga n’est rien de tel! Il est doux comme le fleuve de la vie. Ou au moins, il peut être aussi doux. 

Si je revisite mon passé il y a 25 ans, quand j’ai commencé à pratiquer le yoga ashtanga, je me souviens de la confusion dans ma tête en voyant l’atmosphère parfois frénétique dans les centres de yoga. Je me demandais pourquoi les gens pratiquaient avec tant d’effort et de pression. Pourquoi la pratique était-elle faite avec force et prétention? Pourquoi étaient présentes la violence, l’inconscience et la performance? 

Mais c’est comme ça qu’on l’enseignait aussi. La raison principale pour laquelle je ne me suis pas senti bien dans aucun centre de yoga, était l’ambiance. Les élèves hors du souffle et les enseignants ambitieux. Tout ça n’avait pas beaucoup à faire avec ce que je vivais pendant mes séances de yoga où j’écoutais mon corps avec attention. 

Je suis extrêmement reconnaissante d’avoir tout de suite su ce que j’allais faire avec la pratique qu’on m’avait apprise. Elle est devenue un parfait outil pour mon auto-exploration. C’est à travers elle que j’ai pu me connecter à ce qui se trouve derrière la forme et c’est elle qui m’a conduite à des couches profondes de mon être, là où se trouve la paix infinie. Je considère encore aujourd’hui le yoga comme un énorme cadeau de la vie.

J’ignorais que je pratiquais le yoga et je l’enseignais aussi d’une manière biodynamique. Ce n’était que lors de mes études biodynamiques crânio-sacrées que je m’en suis rendu compte. Dans ces deux traditions, il s’agit de comprendre et de sentir les forces derrière les formes. Les forces qui créent ces formes. Dans le yoga, il s’est toujours agi de ça. Le yogi/la yogini sent la force et l’énergie derrière la forme que ce soit dans le corps physique humain ou bien dans la Nature. L’énergie divine en lui/elle-même, dans les autres et partout autour. La pratique nous aide à nous reconnecter à cette énergie. Et en plus, la connexion est naturelle lorsque notre pratique est pure et humble comme une prière. 

Les études de la biodynamique crânio-sacrée soulignent l’importance des connaissances anatomiques qui s’étendent des premiers moments après la conception jusqu’au moment présent. Nous apprenons l’embryologie qui nous fait découvrir le miracle de la vie et comment elle commence à prendre forme. L’anatomie humaine vue seulement d’un point de vue des sciences médicales et sans la qualité spirituelle est une anatomie morte. Notre structure et notre forme sont un miracle, nous sommes le processus de la vie si nous la voyons avec le cœur.

James Jealous, un ostéopathe biodynamique a cité Jennifer Weiss dans son livre An Ostheopathic Odyssey: ”You can always count on anatomy to take you straight through to Grace.” Et il a rajouté: ”But you must drop the anatomy.” C’est trop génial, non!?

Il est alors nécessaire de connaître l’anatomie et comprendre l’Intelligence de la vie par elle, mais nous devrions pas la prendre pour le but ultime. C’est la porte à la Grâce. Ceci est valide aussi pour la pratique des asanas en yoga. Dans l’apprentissage de l’anatomie pour le yoga, nous devrions avoir la profondeur qui nous permette de voir la forme en tant que résultat du jeu des forces de la vie. 

Le yoga pratiqué avec la sensibilité biodynamique garantie une qualité spirituelle dans les sensations et dans notre façon de vivre notre corps. Ceci nous permet de connecter avec la Source par la pratique. Et ça s’appelle le yoga ashtanga d’amour. 

RUKOUS MATOLLA

Jokin aika sitten sain kuulla, miten joitakin ihmisiä kiinnosti osallistua opetukseeni, mutta koska he pelkäsivät ”ashtangaa”, he jättivät kurssin väliin. Ashtangajoogaan on tarttunut vahva maine rankkana, vaikeana ja kehoa rikkovana joogasuuntauksena. 

Ashtangajooga ei kuitenkaan ole mitään näistä. Se on pehmeää kuin elämän virtaus. Tai ainakin se voi olla sitä. 

Kun katson taakseni kahdenkymmenenviiden vuoden taakse, kun itse aloitin harjoittelun, voin muistaa, miten alusta asti aina ihmettelin, miksi harjoituksessa oli sellainen meno. Miksi sitä tehtiin voimalla ja vimmalla? Miksi siitä tehtiin uhoavaa ponnistelua? Miksi se oli rajua, suorituskeskeistä ja holtitonta?

Näin sitä myös opetettiin. Pääasiallinen syy siihen, etten ole kokenut millään joogasalilla harjoittelua turvalliseksi, oli suoritukseen kannustavat ohjaajat ja juuri tämä puuskuttava tunnelma, jolla en nähnyt olevan yhteyttä siihen, mitä itse koin syventyessäni kehoani kuuntelemaan. En tuntenut joogasalien tunnelman siten tukevan omaa harjoitustani.

Olen kiitollinen siitä, että tiesin itse välittömästi, mitä harjoituksella teen. Sain siitä itselleni sopivan välineen itsetutkiskeluun. Sen avulla sain yhteyden siihen, mikä on pinnan alla ja pääsin sukeltamaan syvyyksiin, ainaisen rauhan maailmaan! Edelleen pidän joogan löytämistä suurena lahjana elämältä!

Tietämättäni harjoittelin ja myös opetin ihmisiä biodynaamisesti. Vasta kun opiskelin biodynaamiseksi kraniosakraaliterapeutiksi, ymmärsin tämän. Näissä kahdessa traditiossa on kyse ymmärryksestä ja kokemuksesta, miten kaiken muodon takana on voima, joka sen saa aikaan. Aikojen alusta jooga on ollut sitä, että ihminen kokee juuri nämä voimat ja energiat pinnan alla. Jumalallisen energian itsessään, muissa ja ympärillään. Joogaharjoittelu auttaa pääsemään tähän yhteyteen. Ja siihen harjoitus luonnollisesti viekin, kun se on puhdasta ja nöyrää kuin rukous. 

Biodynaamisessa kraniosakraaliterapiassa lähdetään liikkeelle anatomian opiskelusta, joka ulottuu ajassa taaksepäin sinne, kun ihmisalkio alkaa hedelmöittymisen jälkeen kehittyä. Tuo tieto synnyttää kiitollisuuden tunteen elämän ihmeestä, joka hakee itselleen fyysisen muodon. Jos ihmisen anatomiaa lähestyy pelkästään lääketieteellisesti, ilman henkistä ulottuvuutta, anatomia irtautuu elävästä elämästä. Ja kuitenkin meidän rakenteemme ja muotomme on suurta ihmettä, elämän prosessia, jos kohtaamme sen sydämellämme ja hengellämme.

Biodynaaminen osteopaatti James Jealous siteerasi kirjassaan An Ostheopathic Odyssey Jennifer Weissia näin: ”You can always count on anatomy to take you straight through to Grace. ” Ja jatkoi siihen itse: ”But you must drop the anatomy.” 🤩🙏

On siis olennaista tuntea anatomia ja nähdä elämän ihme sen kautta, mutta sille ei voi kumartaa lopullisena viisautena. Se on ovi Armoon. Tämä pätee myös joogan asanaharjoitteluun. Joogaan liittyvässä anatomiaopetuksessa tulisi siis olla sama syvyys, jossa rakenne ymmärretään sekä jatkuvasti liikkeessä olevien elämänvoimien että aiempien tapahtumien elävänä ja muuttuvana lopputuloksena.

Biodynaamisella sensitiivisyydellä harjoitettu jooga on sitä, että kehon aistimisessa ja suhtautumisessa kehoon on hengellinen laatu. Näin voi joogaharjoituksen kautta löytyä yhteys Elämän alkulähteeseen. Sellaista on ashtangajooga, jota rakkaus kantaa.

When the body remembers

When I teach yoga, my aim is to guide my students deep inside of themselves. What does it mean when we go to the depths of our being? Not only we go deep in our body’s reality, but we also go back in time. We gradually move toward something that has always been there meeting also with the experiences that has come after. That’s why traveling in time helps us to reach the innocence we once were. 

Traveling back in time doesn’t mean surrendering to imagination, but into reality. This is usually possible only when you have practiced consciously with your body for years. It has become sensitive and stable due to patient, gentle and intelligent work. If you respect your body, it starts to remember and to tell its story whereas a forceful practice blocks everything in the body. 

The body is able to remember different experiences the mind has forgotten. That’s why our body can make us travel far away in our past, because all the remote experiences are still in the body. We can get back to the feeling of being pure and open-minded like a child and we can remember the experience of a physiological change or a transformation. That’s why we can also remember our birth, for example. Not with our minds, but with the body. The body is miraculous when it’s healthy.

But when the body starts to remember, it needs to be stable in its energies. Otherwise the feelings, moving energies and physiological memories can be overwhelming. You need to understand how to deal with the energies that try to achieve a new, better balance. That’s why a daily asana practice is necessary for your growth. It gives you understanding of the reality instead of your individual reality. When you can distinguish these two “realities”, you know how to guide yourself towards growth and balance.

LE CORPS SE SOUVIENT

Quand j’enseigne le yoga, mon but est de guider mes élèves dans leur propre profondeur.  Pour aller dans les profondeurs de soi-même non seulement nous nous installons dans les profondeurs des ressentis de notre corps, mais nous pouvons aussi remonter plus loin dans le temps. Peu à peu, nous nous approchons du cœur de notre être qui a toujours été là et nous faisons face à des expériences qui sont survenues après le début de notre vie. Le voyage dans le temps nous aide aussi à reconnaître en nous l’innocence que nous avons été. 

Il est essentiel de comprendre que nous ne voyageons pas dans l’imagination, mais dans la réalité. Ceci est possible seulement quand nous avons pratiqué consciemment avec le corps pendant des années. Le corps est devenu sensible et stable dû à un travail patient, doux et intelligent. Si vous respectez votre corps, il vous raconte son histoire. Et si vous pratiquez en forçant le corps, il se bloque et ne vous révèle pas grand chose. 

Le corps se souvient des expériences lointaines aussi quand le mental a oublié. C’est pour ça que le corps peut nous emmener très loin dans le passé, car il a toutes les expériences en lui. Nous pouvons nous souvenir de notre pureté originelle ou bien un changement physiologique dans le corps, comme la naissance, par exemple. Notre mental est incapable de s’en souvenir, mais notre corps ne l’est pas. Le corps est un miracle, surtout quand il est en bonne santé. 

Et quand vient le moment où le corps commence à se souvenir, il vaut mieux être énergétiquement stable. Sinon les émotions, les sensations, les énergies et les souvenirs physiologiques peuvent nous submerger. Nous devons savoir comment recevoir toutes ces informations, lorsque tout en nous est à la recherche d’un meilleur équilibre. C’est pour ça que la pratique quotidienne des asanas est indispensable pour la croissance spirituelle. Par la pratique, nous acquérons une compréhension de ce qu’est la réalité et de ce qu’est notre réalité individuelle. Lorsque nous pouvons distinguer les deux, nous savons aussi comment nous guider vers la croissance et l’équilibre. 

KUN KEHO ALKAA MUISTAA

Kun opetan joogaa, on tarkoituksenani johdattaa oppilaani heidän omaan syvyyteensä. Mitä se sitten tarkoittaa, kun menemme itsessämme syvemmälle? Emme pelkästään asetu syvälle kehomme todellisuuteen, vaan pääsemme myös ajassa taaksepäin. Menemme vähitellen sitä kohti, mikä meissä on aina ollut ja kohtaamme erilaisia kokemiamme asioita, jotka ovat tapahtuneet elämämme alun jälkeen. Siten ajassa matkaaminen auttaa meitä tuntemaan sen viattomuuden, joka joskus olimme. 

Emme silti matkusta mielikuvissa, vaan todellisuudessa. Tämä on yleensä mahdollista vain, kun ihminen on tehnyt tietoista kehollista harjoitusta vuosien ajan. Keho on tullut vakaaksi ja herkäksi kärsivällisen, lempeän ja viisaan työn ansiosta. Jos kunnioitat kehoasi, se alkaa muistaa ja se kertoo tarinaansa, kun taas jos harjoittelet voimaillen ja pinnistellen, keho menee tukkoon. 

Keho muistaa kokemukset, vaikka mieli olisi ne unohtanut. Siksi keho voi kuljettaa meidät vaikka kuinka kauas menneisyyteemme, koska kokemukset ovat edelleen siinä. Me voimme päästä takaisin siihen tunteeseen, kun olimme vielä puhtaita ja avoimia tai muistamme miten koimme jonkun muutoksen kehossamme, esimerkiksi syntymämme. Mielemme ei voi tätä muistaa, mutta kehomme voi. Keho on ihmeellinen silloin kun se on terve.

Kun keho sitten alkaa muistaa, sen tulisi olla energeettisesti vakaa. Muuten tunteet, tuntemukset, energiat ja fysiologiset muistumat voivat olla liikaa. Meidän täytyy tällöin ymmärtää, että kaikki meissä etsii uutta, parempaa tasapainoa. Päivittäinen asanaharjoitus on suorastaan välttämätön henkistä kasvua ajatellen. Siitä seuraa ymmärrys, mikä on todellisuus ja mikä on yksilöllisen mielemme todellisuus. Kun osaamme erottaa nämä kaksi, tiedämme, miten ohjata itseämme henkistä kasvua ja tasapainoa kohti. 

Presence in growth

When we talk about presence in yoga context, we usually refer to the state of an individual in regard to himself/herself. Some people call presence the state in which there are no thoughts. But even when the mind is not filled with thoughts, the feeling can be scattered and the presence weak, because everything in us influences the quality of our presence. For example if the breathing is affected or if the body experiences something that makes it restless, it makes the presence superficial, if not impossible. We feel a deep presence only when our body doesn’t ask for anything and when it’s settled in peace.

If we consider the presence in a larger context, we need to step out of the bubble of the meditator. For a yoga practitioner it’s not enough that the body, the breathing and the mind are here and now, when (s)he’s alone, because life is interaction with others. That’s why our task is to open our heart to a life that is being present with people. The fruits of the yoga practice can be seen in change of the quality of our presence in communication and interaction with others.

How well can we be present for the other? Do we know how to listen to the other and do we feel with our body what’s going on in the other? Are we only giving our mental attention or are we interacting with the body too? If we are only mentally present, it usually means self-centeredness and prejudicedness in the interaction. 

The first step is to come to the authentic state of presence with the other. And usually when the communication is fluid we can easily be present for the other. But are we able to be present and to meet with the other also when the interaction has some disturbances? Can we still be present when we have difficult and challenging feelings? If we can, that’s one level ahead in presence again.

But we might have a strategy to handle the situations. We might turn our back, we might escape, hide, attack, lye. Or we talk behind someone’s back or do something that helps us not to face the situation – and not to grow. Our emotions can be so overwhelming in the body that they disturb our thinking and prevent us from being present.

After the research on oneself, the most meaningful growth happens with other people in normal life. In the human relations the maturity is measured with the real presence in all situations. The real presence means no strategies at all. It means living your own feelings that emerge and taking responsibility for them. The responsibility means using any emotional energy for your growth in love.

PRÉSENCE EN CROISSANCE 

Quand nous parlons de présence dans le contexte du yoga, nous référons en général à l’état d’un individu par rapport à lui/elle-même. Il y en a qui nomment ’présence’ l’état où il n’y a pas de pensées. Mais même quand le mental est limpide, l’état général peut être dispersé et la présence faible. Tout ce qui se passe en nous, influence la qualité de notre présence. Par exemple, si la respiration est affectée ou si le corps physique ressent quelque chose qui l’agite, ça rend la présence superficielle, sinon impossible. Nous n’avons une présence ancrée que quand le corps laisse tomber ses exigences et se dépose.

Si l’on considère la présence dans un contexte plus large, nous devons sortir de notre monde de méditateur limité à nous-mêmes. Pour un praticien de yoga, la présence du corps, de la respiration et du mental solitaire n’est pas suffisante, car la vie est interaction avec les autres. Dans la perspective de grandir, notre tâche spirituelle est d’ouvrir notre cœur à la rencontre avec les autres. Nous pouvons voir les fruits de notre pratique du yoga dans le changement de la qualité de notre présence dans la communication et dans l’interaction avec les autres.

Pouvons-nous être présents pour l’autre? Savons-nous comment l’écouter et sentons-nous avec notre corps physique ce qui se passe chez l’autre? Si notre interaction veut dire uniquement l’attention mentale et pas celle du corps aussi, ça peut vouloir dire que notre égocentrisme et nos préjugés vont dominer l’interaction.

Le premier pas vers la croissance en présence est un état authentique avec quelqu’un d’autre. Normalement, lorsque la communication est fluide, nous pouvons rester présents pour l’autre. Mais la vraie question est pouvons-nous être présents et pouvons-nous rencontrer l’autre aussi quand l’interaction a des perturbations? Quand nous avons des sentiments difficiles? Si nous pouvons faire face à la situation à ce moment-là aussi, nous avons monté d’un grade dans l’échelle de la présence.

Mais peut-être avons-nous des plans d’action ou des stratégies pour ne pas faire face! Nous pouvons éventuellement tourner le dos, nous échapper, nier, attaquer, mentir. Nous pouvons parler derrière le dos de quelqu’un ou trouver un moyen pour ne pas être là – et pour ne pas grandir. Nous sommes parfois tellement submergés par nos émotions que nous sommes incapables de penser clairement et ceci nous empêche d’être présents.

En tant que praticien de yoga, nous faisons de la recherche sur nous-mêmes, mais la croissance la plus significative se produit toujours dans la vie de tous les jours et par rapport à l’autre. Dans les relations humaines, la maturité est mesurée par la vraie présence dans toute situation. La vraie présence veut dire aucune stratégie. Et cela veut dire vivre les émotions qui émergent quand elles émergent et en prendre la responsabilité. La responsabilité, quant à elle, se traduit par la volonté de se servir de cette énergie émotionnelle pour grandir en amour. 

KASVUA LÄSNÄOLOSSA

Joogayhteyksissä läsnäolosta puhuttaessa viitataan yleensä yksilön olotilaan suhteessa häneen itseensä. Jotkut kutsuvat läsnäoloksi tilaa, jossa mieli on hiljentynyt. Kuitenkin vaikka mieli olisi ajatukseton, olo voi olla ristiriitainen. Läsnäolon laatuun kun vaikuttaa kaikki, mitä meissä on. Jos esimerkiksi hengitys tai keho aistivat tai kokevat jotain sellaista, mikä saa ne levottomiksi, tekevät ne läsnäolosta pinnallisen, ellei mahdottoman. Ihminen tuntee syvää läsnäoloa vasta, kun kehokin on ilman vaateita ja se on asettunut rauhaan. 

Joogan harjoittajalle sekään ei oikeastaan riitä, että keho, hengitys ja mieli ovat tässä ja nyt avoimina ja paineettomina, sillä elämä on vuorovaikutusta. Kun mietitään, mitä läsnäolo laajemmin ottaen on, meidän täytyykin avautua ulos omasta meditaatiokuplastamme, jossa olemme vastatusten ainoastaan itsemme kanssa. Meditoijan tehtävä onkin avautua kasvussaan elämälle, joka on kohtaamisia ihmisten kanssa. Joogaharjoittelun hedelmät näkyvätkin laadullisessa muutoksessa kommunikaatiossa ja laajemminkin vuorovaikutuksessa.

Kuinka hyvin voimme olla läsnä toiselle? Kuuntelemmeko toista ihmistä ja tunnemmeko hänestä asioita myös kehollamme? Jos nimittäin annamme toiselle ainoastaan mielemme huomion, on hyvin todennäköistä, että itsekeskeisyytemme ja ennakkoluuloisuutemme tulevat esteeksi todelliselle vuorovaikutukselle. Ensimmäinen askel onkin olla autenttisesti läsnä toiselle. Kommunikaation sujuessa tässä ei yleensä ole suurta vaikeutta. Mutta kysymys kuuluukin, voimmeko olla läsnä ja kohdata toisen ihmisen silloinkin, kun vuorovaikutuksessa on häiriöitä? Tai kun meillä on vaikeita tunteita? Jos voimme, olemme saavuttaneet jotain merkittävää kehitystä läsnäolossamme.

Meillä voi myös olla omia strategioita, joilla selviämme erilaisista tilanteista. Käännämme ehkä selkämme, pakenemme, piiloudumme, hyökkäämme, valehtelemme. Puhummeko selän takana? Teemmekö jotain, jolla voimme olla kohtaamatta itsemme ja jolla siten menetämme kasvun mahdollisuuden? Joskushan tunteet ovat niin ylitsepursuavia, että selkeä ajattelu on mahdotonta ja tunteiden valtaama keho estää ihmistä olemasta läsnä.

Itsetutkiskelun jälkeen merkittävin kasvu ihmisenä tapahtuu suhteessa muihin ihmisiin. Ihmisen kypsyyttä mitataan aidolla läsnäololla kaikissa tilanteissa. Aito läsnäolo tarkoittaa toimimista ilman strategioita. Se edellyttää, että elämme ne tunteet, jotka ovat tässä ja nyt ja otamme niistä vastuun. Vastuun ottaminen taas tarkoittaa sitä, että käytämme emotionaalisen energian kasvuumme rakkaudessa. 

Photo by Anne

The fabulous body

The Felt sense is a concept that has been brought forth by the philosopher Eugene Gentlin. It speaks about the bodily awareness of Life in us. Peter Levine has later used the Felt sense in his trauma work: Instead of trying to find someone else guilty for our difficult emotions, we can find a solution in ourselves when gripped in anxiety.

When we are in the mind, we usually tell stories and we repeat the same stories about ourselves and we get stuck in these mental fabrications. The mind easily points someone or something else as a reason for our negative emotional state or trauma. When we start to be present in our body and to feel it, we take one step towards the Health.

The concept of Felt sense is also used in the Biodynamic Cranio-Sacral therapy to guide the patient towards the Health. How does it work? Before the session, the practitioner can bring the attention of the patient to his/her bodily sensations. When you can get something concrete, like a sensation in the body instead of an emotion, you can name and locate those sensations: emptiness in the heart, spaciousness in the tummy, warmth in the hands, cold in the back. This helps you to get rid of the story. It also gives you more space for your feelings than just a head.

In the field of yoga the asana practice is undeniably an excellent tool to develop a sensitive body to be able to work with the body-mind within a bigger space. The asanas are not helping us, if we turn the asana practice into a competition, a continuous inner fight or a means to get satisfaction from “improving” in the performance of asanas. When the body is worked with love, it gives more space to our sensations. It can receive more, it can let go more easily.

Even if I’ve been teaching the Felt sense for a while in my yoga trainings, I only now clearly start to see how enormously important concept it is. I’ve met a huge number of students struggling with self-acceptance. They suffer from unworthiness and consequently from feelings of uncertainty. You can try to convince your mind that you are enough as you are, but if your body doesn’t agree, it doesn’t work. You can imagine whatever you want, but it is nothing but imagination.

I have been able to see how the Felt sense changes this. Let’s say you feel tight. You should accept that. If you accept that you are feeling tight, you’re actually accepting yourself. You can’t accept yourself without accepting how you feel in reality. What is real, is how you feel. Whatever you feel in your body, accept it. It’s your reality. Accepting your Felt sense is a deeper feeling than accepting yourself, because the Felt sense is here and now. And sometimes this “you” you want to accept, is just an image you create and nourish.

LE BONHEUR DANS LE CORPS

Le Felt sense est un concept du philosophe Eugène Gentlin pour parler d’une conscience corporelle des mouvements de la Vie en nous. Plus tard, Peter Levine a aussi utilisé cet outil dans son travail avec des traumatismes où il a pu constater que le Felt sense aide les gens à trouver des solutions en eux-mêmes au lieu d’aller chercher des coupables à leurs émotions difficiles en dehors d’eux. 

Lorsque nous sommes dans le mental, nous créons des histoires des évènements de notre vie. Nous les répétons et nous sommes souvent coincés dans ces fabrications mentales. Tellement vite, nous montrons de doigt des gens ou des situations pour pouvoir projeter nos émotions ou nos traumatismes sur quelqu’un d’autre. Quand nous commençons à être présents dans notre corps, c’est déjà un pas vers la Santé.

Dans la biodynamique crânio-sacrée, nous utilisons également le Felt sense pour guider le patient vers sa Santé. Comment ça se fait, alors? Avant la séance, le praticien dirige l’attention du patient vers ses propres ressentis. Lorsque nous pouvons focaliser sur quelque chose de concret, comme les sensations physiques, nous pouvons les localiser et les nommer: un vide au niveau du cœur, de l’espace dans le ventre, de la chaleur dans les mains, du froid dans le dos. Et c’est ainsi que nous pouvons oublier notre histoire racontée par notre tête et nous pouvons avoir plus d’espace pour notre ressenti que la tête puisse en permettre. 

La pratique des asanas dans le yoga est indéniablement un outil extraordinaire pour développer un corps sensible avec lequel nous pouvons travailler dans un espace plus large avec notre body-mind. Les asanas ne servent pas à cet objectif, si la pratique est installée dans la compétition, si elle crée une lutte intérieure en nous ou bien si c’est une façon pour se prouver quelque chose dans la performance des asanas. Seulement, lorsque le corps est travaillé dans l’amour, il va permettre plus d’espace à nos sensations et nos ressentis. À ce moment-là, il peut accueillir plus et il peut lâcher prise plus facilement.

Même si ça fait déjà pas mal de temps, que dans mes formations j’enseigne le Felt sense, c’est-à-dire, comment nommer les sensations, ce n’est que récemment que j’ai commencé à me rendre compte de l’importance de ce concept. Il y a énormément de gens qui s’efforcent à s’accepter. J’ai rencontré de nombreux élèves qui ont un faible estime de soi et qui par conséquent souffrent aussi des sentiments d’insécurité. Nous pouvons essayer de convaincre notre mental que nous sommes assez bien comme nous sommes, mais si le corps ne permet pas la paix et la stabilité, ça ne marche pas. Nous avons beau imaginer tout ce que nous voulons, ça reste de l’imagination. 

J’ai pu voir, comment le Felt sense change les gens. Si par exemple, vous vous sentez serrés, vous devriez l’accepter. Car, si vous acceptez la sensation de serré, vous vous acceptez. Vous ne pouvez pas vous accepter sans accepter ce que vous ressentez. Ce que vous ressentez, est vrai. Alors, acceptez toujours ce que vous ressentez! C’est la façon la plus profonde de vous accepter étant donné que le Felt sense est toujours une expérience ici et maintenant. Et notre ”moi” peut très bien n’être qu’une image que nous continuons à nourrir. 

KEHOSSA LOIMUAVA LOHTU

Felt sense on filosofi Eugene Gentlinin luoma käsite. Siinä on kyse kehollisesta tietoisuudesta sen suhteen, miten Elämä meissä ilmenee. Myöhemmin myös Peter Levine on käyttänyt tätä työkalua traumatyössään ja huomannut, että ihmiset löytävät sen avulla ratkaisuja itsestään sen sijaan, että he ahdistuksessaan etsisivät syyllistä vaikeisiin tunteisiinsa itsensä ulkopuolelta.

Kun olemme mielessämme, meillä on tapana kertoa tarinaa elämästämme. Me kerromme samoja tarinoita yhä uudestaan ja jäämme kiinni näihin mielemme sepitteisiin. Me lähdemme helposti osoittelemaan ihmisiä tai tilanteita löytääksemme jonkun kohteen hankalalle emotionaaliselle tilallemme tai traumallemme. Kun alamme olla läsnä kehossamme, on se jo askel Terveyttä kohti.

Myös biodynaamisessa kraniosakraaliterapiassa on Felt sensen käsite käytössä ja sillä ohjataan hoidettavaa kohti Terveyttä. Miten se sitten tapahtuu? Ennen hoidon aloittamista, hoitaja tuo hoidettavan huomiota tämän oman kehon tuntemuksiin. Kun ihminen voi keskittyä tuntemaan jotain konkreettista, kuten tuntemuksia kehossaan, hän voi nimetä ja paikantaa tuntemuksiaan: tyhjyyttä sydämessä, tilaa vatsan alueella, lämpöä käsissä, kylmää selässä. Näin hän voi irrottautua tarinastaan ja saa ololleen enemmän tilaa kuin pelkän pään.

Joogan asanaharjoittelu on kiistämättä loistava tapa kehittää herkästi tunteva keho, jonka avulla ihminen voi työskennellä laajemmassa tilassa oman keho-mielensä kanssa. Asanat eivät auta, jos harjoittelu on asettunut kilpailuasetelmiin tai jos se saa liikkeelle sisäisen taistelun tai jos sen avulla haluaa saada tyydytystä asanoissa kehittymisestään. Ainoastaan kun kehoa työstetään rakkaudella, se antaa enemmän tilaa tuntemuksillemme. Se voi ottaa enemmän vastaan ja se voi vaivattomammin päästää myös irti.

Vaikka olen itse opettanut jo suhteellisen pitkään joogakoulutuksissani tuntemuksien nimeämistä eli Felt senseä, vasta nyt olen alkanut ymmärtää, miten valtavan tärkeästä käsitteestä on kyse. Monet ihmiset taistelevat itsensä hyväksymisen kanssa. Olen tavannut lukuisia oppilaita, joilla on huono omanarvontunto ja siten he kärsivät myös epävarmuuden tunteista. Kuka tahansa voi yrittää vakuuttaa mieltään siitä, että on riittävä sellaisena kuin on, mutta jos keho ei suo rauhaa ja vakautta, se ei toimi. Mitä tahansa voi kuvitella, mutta se on pelkkää kuvitelmaa. 

Olen saanut nähdä miten Felt sense muuttaa asioita. Jos esimerkiksi tunnet olosi tiukaksi, sinun pitäisi hyväksyä se. Nimittäin, jos hyväksyt tiukkuuden tunteesi, hyväksyt itsesi. Et voi hyväksyä itseäsi ja olla hyväksymättä sitä, mitä tunnet. Se, mitä tunnet, on totta. Siispä hyväksy aina se, mitä tunnet! Hyväksymällä sen, mitä kehossasi tunnet, hyväksyt itsesi syvemmin kuin jos hyväksyt itsesi, sillä Felt sense on aina kokemus tässä ja nyt. Kun taas tuo ”itse” voi hyvinkin olla vain itse luomamme mielikuva, jota ruokimme.