Meanders of the road

According to Patañjali the causes of suffering can be put in five different categories. They are mentioned in Sādhana pāda, the second chapter in the Yoga sūtra. These causes called kleśas reside in different layers in us. We face two first of them in the mental layer, two others that follow in the list are something we encounter in the emotional layer and the last one has to do with our instinctual layer. The kleśas are challenges, but they are also a way to understand more deeply our human nature and our developmental history.

Avidyā and Asmitā are our mind’s stumbling blocks, but they also include the opportunity to grow. Avidyā means the lack of awareness about our mind’s relation to our real self. Asmitā is the degree of our self-centeredness. To put it simply one could say that higher the level of awareness and lesser the degree of self-centeredness, the less we suffer. The better the life.

Rāga and Dveṣa are in connection with our emotional layer. Rāga is a concept which stands for desires that our mind constantly creates and that our emotions accompany. What makes us unhappy is running after the desires or building our life around the desires. Dveṣa, the aversion, makes us equally unhappy. The dislikes take us away from reality, because we want to avoid something that is there. The reason for that is our inability to live through our emotions.

Abhiniveśāḥ means fear of death and this kleśa is in the instinctive brain. We have inside of us the survival instinct we can’t control. Life in us is stronger than our mind or emotions. We want to live or at least we don’t want to die. Even if in our mind and emotions we could wish to die, the instinct for the self preservation is deeper than our wish.

A yoga practitioner can use these concepts to investigate him/herself. This list of five items doesn’t make sense if we consider it only on a mental or behavioral level. Let’s take a little more recent point of view with the American physician and neuroscientist Paul MacLean. He came up in the 1960s with a model where the human being has three brains in one package. It’s called triune brain. The reptilian brain developed more than a hundred millions of years ago. Then later developed the limbic system which registers the emotional pleasure and pain. The last period in the development gave the neo-cortex about 40 000 years ago. The higher brain functions are located on the neo-cortex.

These systems take care of us each in their own particular way. The reptilian brain help us in emergency situations where our mind would be helpless and our emotions could make our reactions too slow. This brain is responsible for our survival. The limbic system includes desires and aversions which are not easy to change. Also the limbic brain has autonomic functions and it’s conditioned to link certain physical sensations to certain emotions. If these two brains have a lot of disturbances like imprints from the past, we can’t live fully the intellectual possibilities of the neo-cortex.

When we link those kleśas Patañjali talks about to these different brains, we see that the two first of them sit on the neo-cortex. The kleśas connected with emotions are in the limbic brain. The hardest of kleśas, Abhiniveśāḥ, the fear of death resides in our reptilian brain, but also in two other brains. Before the two more recent brains are in harmony, we can’t get through with consciousness into that fear in our reptilian brain.

In yoga you don’t just repair your emotional life, but you change your nervous system in its very foundation. The yoga practitioner makes his/her way through all these cerebral layers to change the reptilian brain. The ancient yogis new how to travel those meanders to the reptilian brain and how to tame that brain. With the breath. We can’t directly examine our brain, but we can connect to it with our breath. We can communicate with it via breathing. That’s the language the brain understands.

1918910_925625860856950_1869990494448406819_n

LES MÉANDRES DE LA ROUTE

Patañjali a classé les causes de la souffrance dans cinq catégories distinctes. Ces catégories sont appelées kleśas et elles sont expliquées dans le deuxième chapitre du Yoga sūtra, Sādhana pāda. Les kleśas se manifestent dans les différentes couches en nous. Les deux premiers apparaissent dans le mental, les deux suivants dans les émotions et le dernier est connecté avec notre instinct de survie. Les kleśas sont des défis, mais en plus de ça, ils nous offrent un moyen de comprendre plus profondément notre nature humaine ainsi que l’histoire dévéloppementale de l’être humain.

Avidyā et Asmitā sont des pierres d’achoppement du mental, mais ce sont également des opportunités pour une vraie maturité. Avidyā veut dire l’ignorance à l’égard de la relation entre notre mental et notre vrai être. Asmitā est le degré de notre égoïsme. Ensemble cela pourrait être interprété comme ça: Plus notre niveau de conscience est élevé et moins nous sommes centrés sur nous-mêmes, moins nous souffrons. Moins nous souffrons, plus belle est la vie.

Rāga et Dveṣa sont connectés à notre vie émotionnelle. Rāga est un concept traduisant le désir que notre mental recrée sans cesse accompagné par nos émotions. Ce qui nous rend malheureux, c’est de courir après les désirs et de construire notre vie à partir et autour d’eux. Dveṣa, l’aversion, nous rend également malheureux. Nous voulons éviter quelque chose qui existe, car nous sommes incapable d’y faire face émotionnellement.

Abhiniveśāḥ veut dire la peur de la mort et son lieu de résidence est dans le cerveau instinctif. À l’intérieur de nous, nous avons l’instinct de survie que nous pouvons absolument pas contrôler. La vie est plus forte que notre mental ou nos émotions. Même si notre mental était prêt à lâcher prise, l’instinct de survie nous sauverait. Il est plus profond que notre souhait.

Un praticien de yoga peut se servir de ces concepts pour s’interroger. Cette liste de cinq sujets ne nous donne pas beaucoup, si nous la considérons uniquement au niveau mental ou comportemental. Juxtaposons à la vision de Patañjali celle du médecin et neuroscientifique américain Paul MacLean, qui présentait son modèle du cerveau humain (cerveau triunique) dans les années 1960. Il prétendait que le cerveau contient en fait trois cerveaux. Le cerveau reptilien s’est développé il y a plus de cent million d’années. Après, s’est mis en place le système limbique qui tient un registre des plaisirs et peines émotionnels. La dernière période qui a vu naître le néo-cortex remonte à 40 000 ans. Les fonctions plus sophistiquées du cerveau se situent dans le néo-cortex.

Ces cerveaux, ces systèmes s’occupent de nous chacun à leur propre manière particulière. Le cerveau reptilien nous est utile dans les situations de danger et d’urgence où notre mental pourraient ralentir nos réactions et où nos émotions pourraient être trop compliquées. C’est le cerveau responsable de notre survie. Le système limbique a aussi des fonctions autonomes, mais en plus, il inclut les désirs et les aversions et les lie à certaines sensations physiques. Il est donc conditionné. Lorsque les deux cerveaux plus bas et plus anciens sont en harmonie, ça nous permet de vivre plus par notre néo-cortex intelligent.

Si nous faisons le lien avec les kleśas et les différents cerveaux, nous pouvons constater que les deux premiers kleśas se situent dans le néo-cortex. Les kleśas qui sont liés aux émotions se trouvent dans le cerveau limbique. Le plus dur des kleśas, Abhiniveśāḥ, la peur de la mort, réside dans le cerveau reptilien, mais aussi dans les deux autres cerveaux. Les deux cerveaux plus superficiels doivent avoir trouvé un équilibre avant que nous puissions atteindre consciemment cette peur instinctuelle. Sinon, nous ne pouvons pas aller plus loin dans la profondeur du cerveau.

Dans le yoga, nous ne réparons pas seulement notre vie émotionnelle, mais nous transformons notre système nerveux dans sa constitution. Le praticien du yoga fait ce voyage dans les couches cérébrales. Les yogis des temps anciens savaient comment avancer dans les circonvolutions jusqu’à notre cerveau reptilien et comment apaiser ce cerveau. C’est par la respiration. Nous ne pouvons pas examiner directement notre cerveau, mais nous pouvons nous connecter à lui par notre respiration. Nous communiquons avec le cerveau par la respiration. C’est la langue du cerveau.

KIEMURAISELLA TIELLÄ

Patañjalin näkemyksen mukaan ihmiselämän kärsimyksen syyt tiivistyvät muutamaan pääkohtaan. Ne on mainittu Joogasutran toisessa luvussa, Sādhana pādassa. Nämä kärsimyksen syyt eli kleśat ovat psyykemme eri kerroksissa. Yhdet ovat mielessä, toiset tunne-elämässä ja yksi niistä on viettipuolessamme. Samalla kun niihin kiteytyy haasteita, ne ovat käsitteitä, jotka johdattavat meitä syvemmälle ihmisyyteemme ja kehityshistoriaamme.

Avidyā ja Asmitā ovat toisaalta mielemme kompastuskivet ja toisaalta sen kasvumahdollisuudet. Avidyā on tietoisuutta mielemme suhteesta todelliseen minuuteemme ja Asmitā liittyy itsekeskeisyytemme asteeseen. Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että mitä korkeampi tietoisuudentaso ja mitä vähemmän itsekeskeisyyttä, sitä vähemmän kärsimystä. Sitä parempi elämä.

Rāga ja Dveṣa liittyvät emotionaaliseen puoleemme. Rāga on käsite, joka edustaa haluja, joita mielemme jatkuvasti kehittää ja joihin tunteemme lähtevät mukaan. Onnettomaksi meidät tekee halujen perässä juokseminen ja elämämme kiertyminen niiden tyydyttämisen ympärille. Samoin epämiellyttäväksi kokemamme asiat, Dveṣa, vievät meitä todellisuudesta pois. Kierrämme joitain asioita kaukaa, koska emme halua kohdata niitä. Syyt ovat yleensä tunteiden kohtaamisen vaikeudessa.

Abhiniveśāḥ eli kuolemanpelko liittyy taas perusvietteihimme. Meillä on itsesäilytysvietti, jota emme voi ohjailla. Elämä meissä on vahvempi kuin mielemme ja tunteemme. Haluamme elää tai emme ainakaan halua kuolla. Voimme mielessämme ja tunnetasollakin haluta kuolla, mutta syvemmällä viettitasolla meissä on elämän jatkamisen tarve.

Joogaaja voi käyttää näitä viittä eri käsitettä itsensä tutkimiseen. Niitä pitää tarkastella eri kohdissa itseämme, ei pelkästään mielenliikkeiden tai käytöksen tasolla. Otetaan Patañjalin rinnalle tuoreempaa näkökulmaa. Yhdysvaltalainen lääkäri ja neurotutkija Paul MacLean esitti 1960-luvulla mallin (kolmiaivoteoria), jossa ihmisellä on kolmet aivot yhdessä paketissa. Liskoaivomme ovat kehittyneet yli sata miljoonaa vuotta sitten. Sen jälkeen kehittyi limbinen järjestelmä, joka vastaa tunne-elämästämme. Se rekisteröi nimenomaan mielihyvän ja mielipahan tunteet. Viimeinen kehitysvaihe ajoittuu noin 40 000:n vuoden taakse, jolloin aivokuori kehittyi. Siinä sijaitsevat tietoisuus ja korkeammat aivotoiminnat.

Nämä järjestelmät pitävät meistä huolta kukin omalla tavallaan. Liskoaivot hoitavat meidät vaaratilanteista, joissa mielemme on neuvoton tai joissa emootiot voisivat hidastaa tai monimutkaistaa reaktiotamme. Se vastaa henkiinjäämisestämme. Limbiseen järjestelmään liittyvät halut ja vastenmielisyydet. Niitäkin on vaikea muuttaa. Limbisessä järjestelmässä on autonomisia toimintoja ja sen lisäksi se on ehdollistunut yhdistämään tietyt fyysiset tuntemukset tiettyihin tunteisiin. Jos näissä kaksissa aivoissamme on paljon häiriöitä, jälkiä menneistä kokemuksista, emme pääse nauttimaan luovan ja älyllisen aivokuoren tarjoamista mahdollisuuksista.

Kun liitämme nuo Patañjalin esittämät kleśat näihin aivojen kerrostumiin, niin ylimpänä aivokuorella on luonnollisesti nuo kaksi ensimmäistä tietoisuuteen liittyvää kleśaa. Tunteisiin liittyvät kleśat ovat limbisen järjestelmän alueella. Haasteellisin kleśa, Abhiniveśāḥ, eli kuoleman pelko, sijoittuu liskoaivoihimme kaksien muiden aivojen lisäksi. Patañjalin kommentaattorien mukaan vaikein käsiteltävä asia on kuolemanpelko. Ennen kuin pinnallisemmat aivojen kerrokset ovat tasapainossa, tätä pelkoa ei voi edes aidosti lähestyä. Emme pääse niin syvälle itsessämme tietoisuuden avulla.

Joogassa ei ole kyse pelkästään tunne-elämän korjaamisesta, vaan koko hermostomme konstituution muuttamisesta. Muutamme liskoaivojemme toimintaa. Joogaajan tuleekin kulkea tiensä näiden aivojen läpi tuoreimmasta kehityshistoriallisesta kerroksesta vanhimpaan. Muinaiset joogit tiesivätkin miten nuo kiemuraiset polut kuljetaan liskoaivoihimme asti ja millä keinoin tuokin aivojemme osa tyyntyy. Hengityksellä. Emme voi suoraan tutkia aivojamme, mutta voimme olla niihin yhteydessä hengityksemme avulla. Me voimme viestiä aivoillemme hengityksellä. Hengitys on aivojen äidinkieli.

Photo by Otto Tarvainen

Advertisements

Equal to life

Patañjali’s Yoga Sūtra text is a theoretical presentation of the spirituality of the human being. It emphasizes the mind’s role as a main disturbance factor in the beautiful stream of life. One characteristic of the mind is that it doesn’t keep still and another one is that it makes comparisons. In some contexts we use this skill in a fruitful way, but very easily it becomes a function that dominates our mind. Comparing things is like being a bouncing ball between two poles never reaching one or the other. Comparison is easy, but makes us miss the real thing. The thoughts go so quickly between things that we don’t have time to feel even one thing.

More I’ve made research on myself and longer I’ve been teaching yoga, clearer the picture about Patañjali’s message has become in practice too: What’s essential in being human and what’s difficult in life? These two enigmas could be put in one sentence. How to be yourself? How to be naturally in your own body and how to enjoy life without adding anything extra to it and without repressing it? Anything you add is pretention, which is nothing but ego’s need to expose some things and not all of you. What makes life difficult is when you’re against it. When you don’t listen to your real sensations and you don’t express your authentic feelings.

In the Western society many things are built around comparison and competition, but the deepest in us can’t compete. The truth doesn’t accept these categories. The truth is. In yoga the goal is to get your mind on the same wavelength with the reality. That’s why comparison has no place. It never tells anything essential of its objects, only about their relation to something else. It’s useful to connect with things directly. How would you feel about them, what would you think about them and what would you say about them without comparison?

In my teaching I encourage people to leave their fixed identities to meet themselves and to talk about themselves without comparison. No comparison to earlier state, imaginary state or other people. This is how everything gets neutral, the energies come back to this moment and you feel good. I recommend to give a try for not comparing.

16265975_1224765504276316_5327524399488255175_n

QU’EST-CE QUI ÉGALE LA VIE?

Le Yoga sūtra de Patañjali est une présentation sur la spiritualité humaine. Il met en évidence le rôle perturbateur du mental dans l’écoulement de la vie. L’un des caractéristiques du mental est qu’il ne tient pas en place, il bouge, et un autre, est qu’il fait des comparaisons. Dans certains contextes, nous utilisons cette capacité intelligemment, mais souvent elle prend toute la place. Comparer les choses entre elles est un peu comme une balle qui rebondit sans discontinuité entre deux pôles sans jamais s’arrêter ni sur l’une ni sur l’autre. La comparaison est facile, mais ainsi, nous perdons l’essentiel. Les pensées vont tellement vite entre les choses que notre corps n’a pas le temps de sentir quoi que ce soit.

Plus j’ai fait des recherches sur moi-même et plus j’ai enseigné le yoga, plus clair est devenu le point de vue pratique du texte de Patañjali. Qu’est-ce qui est essentiel dans la vie humaine et qu’est ce qui y est difficile? C’est en fait les deux côté de la médaille. En une question: Comment être soi-même? Comment vivre naturellement dans son propre corps et comment profiter de la vie sans y ajouter quoi que ce soit et sans réprimer quoi que ce soit dans l’expression de la vie? Ce qu’on ajoute, c’est la prétention, qui n’est rien d’autre que les besoins de notre égo d’exposer certaines choses et pas toutes. Ce qui est contre la vie, c’est quand nous n’écoutons pas nos ressentis réels et que nous n’exprimons pas nos sentiments authentiques.

Dans la société occidentale, beaucoup a été construit sur la comparaison et la compétition, mais l’essentiel en nous ne peut pas être en compétition. La vérité n’entre pas dans ces catégories. La vérité est. Dans le yoga, le but est d’accorder notre mental avec la même longueur d’onde que la vérité. La comparaison n’y a aucune place. Par elle, nous ne disons jamais rien d’essentiel, mais nous voyons les choses en relation avec quelque chose d’autre. C’est très utile de voir les choses sans comparer. Qu’est-ce que nous ressentons, alors? Qu’est-ce que nous pensons d’elles? Et que pourrions-nous dire d’elles?

Dans mon enseignement, j’encourage les gens à laisser les identités fixes pour pouvoir se rencontrer soi et je leur demande de parler d’eux/elles-mêmes toujours sans comparaison. Pas de comparaison avec ce qu’il y a eu avant, pas avec l’imaginaire et pas avec les autres. C’est comme ça que tout devient neutre, les énergies reviennent à nous, elles se concentrent au moment présent et nous nous sentons bien. Je vous recommande d’essayer de parler sans comparaison.

YHTÄ SUURI KUIN ELÄMÄ

Patañjalin joogasutrateksti on kirjallinen esitys ihmisen henkisyydestä ja siitä, miten mieli sakeuttaa kaiken ja häiritsee muuten niin kauniisti virtaavaa elämää. Mielen eräs ominaisuus on se, ettei se pysy paikallaan. Eräs toinen on vertailu. Joissain tilanteissa me käytämme tätä kykyä hedelmällisesti, mutta monesti käy niin, että vertailu ottaa vallan ajatuksissamme muutenkin. Vertailu on kuin pallottelisi palloa kahden kohteen välillä pysähtymättä kumpaankaan. Vertailu on helppoa, mutta saattaa jättää huomiotta olennaisen. Ajatuksemme kulkevat niin vinhasti asioiden väliä, ettemme ehdi kehollamme tuntea kumpaakaan.

Mitä kauemmin olen itseäni tutkinut ja mitä kauemmin joogaa opettanut, sitä selvemmin on käytännössäkin piirtynyt esiin Patañjalin sanoma. Mikä ihmisenä olemisessa on toisaalta olennaisinta ja toisaalta vaikeinta? Ne ovatkin saman asian kääntöpuolet. Olla oma itsensä. Olla omassa kehossaan luontevasti ja nauttia elämästä mitään turhaa siihen lisäämättä ja mitään siihen kuuluvaa siitä pois jättämättä. Turhaa on kaikki teeskentely, joka lähtee egon tarpeesta nostaa vain tiettyjä asioita esiin. Väärin on olla ilmaisematta todellisia tunteitamme ja tuntemuksiamme autenttisesti.

Länsimaisessa yhteiskunnassa on paljon rakentunut vertailun ja kilpailun ympärille, mutta syvin meissä ei kilpaile. Totuus ei asetu tällaisiin luokkiin. Se on. Joogassa on tarkoitus saada mieli totuuden kanssa samalle aallonpituudelle. Siksi vertailu kannattaa jättää kokonaan pois. Se ei kerro koskaan mitään todellista kohteestaan, vaan pelkästään asioista suhteessa joihinkin muihin asioihin. On hyvä opetella etsimään kohteen ydin ja katsoa miten sen voi kohdata ilman mitään vertailua. Mitä siitä tuntisi, ajattelisi, sanoisi? Miten sen kohtaisi suoraan?

Omassa opetuksessani kannustan ihmisiä jättämään keinotekoiset identiteettinsä, jotta he voivat kohdatam itsensä ja puhua itsestään ilman vertailua. Ilman vertailua aikaisempaan, kuviteltuun tai muihin. Silloin kaikki neutraloituu, tulee tähän hetkeen ja tuntuu hyvältä. Suosittelen kokeilemaan millaista elämä on ilman vertailua!

Photo by Otto Tarvainen

🌟 Your light 🌟

Is it so that the meaning of education and civilization has been glorified to such extent that several generations have grown to blindly believe the knowledge also brings happiness? With knowledge and education life gets richer for sure, it gets more colours and brings new opportunities, but the amount of knowledge has nothing to do with the real happiness.

In my yoga classes I meet people with different educational backgrounds. Today almost all the people have accumulated fairly much knowledge, but one reason they come to yoga is because they have lost the connection with themselves. They can’t figure out where they are in this picture.

The practice of yoga can bring a solution. You can start the research of who you are under the knowledge and your experiences in life. Unless the same set up takes place in yoga. Some people go on collecting yoga knowledge, workshops, traditions and they run from one teacher to another, but they don’t find the way to their real self. Even in yoga they fly by the real thing.

In yoga as in life the knowledge has a lot of meaning, but the real peace means a connection with yourself underneath words and thoughts. The connection means being in your core. When you try to go on with someone else’s discoveries and experiences in this field, you’ll never reach the destination. Especially in yoga you can’t go on forever learning things someone else discovered. Yoga is about being here and now, not going forward. Being on your own and feeling your own light. Your light guides you.

🌟 NOTRE PROPRE LUMIÈRE 🌟

Est-ce que l’importance de l’éducation a été tellement glorifiée que plusieures générations ont été élevées dans la conviction aveugle que l’éducation puisse donner aussi le vrai bonheur? Par l’éducation nous avons bien naturellement des couleurs différentes dans la vie et nos connaissances nous fournissent des tas de possibilités, mais la quantité de connaissances ne garantit pas le bonheur.

Dans mes cours de yoga, je rencontre des gens avec différents niveaux de formation. Il y en a qui ont une bonne éducation et des connaissances parfois énormes et spécifiques, mais une des raisons pour laquelle ces personnes viennent au yoga, c’est qu’elles ont perdu la connexion avec leur for intérieur.

La pratique du yoga peut apporter une solution. Nous pouvons commencer la recherche en creusant sous les connaissances. À moins que la même chose continue dans le yoga. Il y en a qui collectent des stages, des traditions, fréquentent des enseignants différents, mais ne trouvent toujours pas eux/elles-mêmes, car ils/elles se cherchent en dehors d’eux/elles-mêmes.

Dans le yoga aussi bien que dans la vie, les connaissances sont importantes, mais la paix véritable se trouve dans la connexion avec notre vrai être. Si nous essayons de profiter des connaissances, des découvertes ou des expériences de quelqu’un d’autre, nous manquons notre cible. Le yoga veut dire être présent, et non courir. Être autonome et connaître sa propre lumière. Notre lumière nous guidera.

21994335_1446993332053531_5006598022994937525_o

🌟 OMA VALOMME 🌟

Onkohan sivistyksen merkitystä korostettu niin paljon, että monta sukupolvea on kasvanut sokeaan uskoon sen suhteen myös onnellisuuden takeena? Tiedon ja koulutuksen myötä elämä saa tietenkin paljon sävyjä ja siitä nousee erilaisia mahdollisuuksia, mutta tietomäärä ei korreloi sen syvän onnellisuuden kanssa, josta joogassa puhutaan.

Näen tätä omilla joogakursseillani, joilla tapaan ihmisiä hyvin erilaisista koulutustaustoista. Monet ihmiset ovat kerryttäneet itseensä tietoa, mutta yksi syy miksi he tulevat joogaan, on se, että he ovat kadottaneet yhteyden itseensä.

Jooga voikin tuoda ratkaisun. Ihminen voi lähteä etsimään itseään tietomääränsä alta. Ellei sitten sama jatku myös joogassa. Jotkut nimittäin haalivat tietoa, kursseja, oppeja ja opettajia, mutta eivät löydä yhteyttä siihen keitä ovat. He kiitävät jälleen itsensä ohi.

Tieto on tärkeää yhtä lailla joogassa kuin elämässäkin, mutta todellisen rauhan saavuttamiseen tarvitaan yhteys itseen. Sellainen yhteys, jossa voi todella kohdata ydinminänsä. Jos yritämme edetä jonkun muun kokemuksilla, emme koskaan löydä perille. Siksi jooga on pysähtymistä, ei eteenpäin menoa. Joogassa ei kysytä muilta, eikä myöskään loputtomiin opetella muiden kokemia asioita tai yritetä samastuta niihin. Jooga on riippumattomuutta ja se taas tarkoittaa sitä, että henkisesti olemme oman valomme varassa. Oma valomme ohjaa meitä.

Photo by Otto Tarvainen

spiritual bodies

Through my profession I’ve noticed that people usually identify themselves either with their physical body or their spirit. In other words they see themselves either physical or spiritual. Some people have an easy access to both sides of their being, but it can still be difficult to sense both sides simultaneously. Even for those who practice yoga it can be easier to do separately the physical practice and then to have another moment to connect to their inner feelings.

Often those who feel they are mostly their physical body, are not interested in spirituality. Or if they are their spirituality is superficial: it’s not incarnated. But what is a physical body without spirit? Isn’t it a functional and empty cover, a nerveous system?

Those who feel their are primarily spiritual, might overlook their physical body. What is spirituality then without a feeling of incarnation? Maybe floating with thoughts about spirituality and being somewhere else than this world.

When our spirit is alive in our body, the body has a perceptible vibration. Then the spirituality is not thoughts. It’s become a sensitive body which sets limits spontaneously and clearly.

The yoga practice offers a possibility to join these two sides of us and to melt them together, but you have to know how to do it. One goal of yoga is to make us physically spiritual and spiritually physical. The understanding of Prana is the way. It’s about sensing the life energy in the body and connecting to the invisible world through it.

14362573_10207021896815210_3119881727354932195_o

ESPRIT INCARNÉ

Dans mon métier, j’ai constate souvent que les gens s’identifient soit à leurs corps physique soit à leur esprit. Certains sont à l’aise avec les deux facettes de leur être, mais il se peut quand même qu’il soit impossible de les vivre simultanément. Il me paraît qu’il en est ainsi aussi pour les pratiquants de yoga. Il est plus facile de faire une pratique physique à part et prendre séparément du temps pour se connecter à ses sentiments intérieurs.

Souvent ceux qui se prennent plutôt pour un corps n’atteignent pas à la spiritualité. Ils peuvent s’intéresser à la spiritualité, mais comme leur esprit n’est pas vraiment incarné, la spiritualité reste superficielle. Qu’est-ce que le corps physique sans esprit? N’est-ce pas un récipient où le système nerveux fonctionne?

Ceux qui se sentent plutôt spirituels, peuvent mépriser le côté physique de leur être. Mais qu’est-ce que la spiritualité sans le corps physique ressenti? C’est probablement des pensées concernant la spiritualité et une absence du monde réel.

Lorsque notre esprit se manifeste dans notre corps, sa vibration énergétique est bien perceptible. Là, la spiritualité n’est plus des pensées. L’esprit a pris une forme physique et il reconnaît clairement et spontanément les limites saines à l’aide du corps.

La pratique du yoga offre la possibilité d’unir et d’intégrer ces deux facettes de notre être, mais nous devons savoir comment procéder. Un des buts du yoga est la fusion de ces deux dimensions. Nous devenons donc physiquement spirituels et spirituellement physiques. Ce qui est la condition préalable à cette fusion est la compréhension du Prana. Nous devons reconnaître et sentir l’énergie vitale dans notre corps. C’est par lui qu’on se connecte à la vie en dehors de notre corps et au monde invisible.

HENKI KEHOSSA

Kohtaan ammatissani siinä mielessä kahdenlaisia ihmisiä samastuvatko he enemmän kehoonsa vai henkeensä. Ihminen hahmottaa itsensä yleensä joko fyysiseksi tai henkiseksi olennoksi. Joillekin pääsy yhteyteen molempien olemuspuoliensa kanssa on vaivatonta, mutta silti heille voi olla mahdotonta elää näitä molempia olemuspuolia samanaikaisesti. Myös monille joogan harjoittajille on helpompaa tehdä fyysinen joogaharjoitus omana harjoituksenaan ja ottaa erikseen aikaa kokea yhteys sisäiseen maailmaansa.

Monesti ne, jotka hahmottavat itsensä fyysisiksi, eivät saa kiinni henkisyydestä. He voivat olla kiinnostuneita henkisyydestä, mutta koska heidän henkisyytensä ei ole kehollistunut, se on pinnallista. Mutta mitä on fyysinen keho ilman henkisyyttä? Kuori, jossa hermosto toimii. Ne taas, jotka kokevat itsensä henkisiksi, saattavat ylenkatsoa fyysistä olemustaan. Mitä sitten on henkisyys ilman fyysisyyttä? Leijumista henkisyyttä koskevissa ajatuksissa irti tästä maailmasta.

Kun henkemme ilmenee kehossamme, kehon energeettinen värähtely on selvästi tunnettavissa. Silloin henkisyys ei ole ajatuksia. Henki on ottanut kehollisen muodon ja se tunnistaa spontaanisti ja selkeästi terveet rajat, joissa on parasta toimia.

Joogaharjoittelu tarjoaa mahdollisuuden yhdistää nämä kaksi puolta meissä ja sulauttaa ne toisiinsa, mutta meidän täytyy tietää miten se tapahtuu. Yksi joogan tarkoituksistahan on nimenomaan tämä sulautuminen, jossa meistä tulee fyysisesti henkisisiä ja henkisesti fyysisiä. Pranan ymmärtäminen on edellytys tälle yhdistymiselle. Meidän pitää tunnistaa ja tuntea elämänenergia kehossamme. Sen kautta voimme sitten päästä yhteyteen kaiken elämän ja näkymättömän maailman kanssa.

Photo by Mari Jannela

Spaces

Through my yoga practice I was drawn a long ago to wonder what happens between breaths. That was because I began to feel more strongly the space than the action, that empty space which actually wasn’t empty at all. There was something special, a very dense energy which had a luminous quality.

Then later through my craniosacral therapy studies another interest grew in me: what is between the bones of the skull. Well, there are sutures. What goes on in the sutures energetically? Oh, so much! When the sutures are healthy, they breathe. If they are stuck, it influences the whole person which is seen in a reduced vitality.

Both of these invisible things are present in Sirsasana, the headstand.

Quite many people preparing their Sirsasana tighten their head to a coconut. Others might feel scared because of the completely opposite situation. They can’t control their head enough, it feels too soft.

Sirsasana, the posture which is highly therapeutic for the whole system, is the king of asanas also when it comes to the breath and the skull. Naturally the breathing changes completely when we are upside down. When the weight of our body is on the skull bones, it helps the sutures to relax. This is how we get more space in the head. Except if we are creating tension ourselves.

It’s very essential to feel the bones, their sutures and feel the respiration of the bones. They need to breathe to allow the energy to move. The head shouldn’t be hard nor soft, but relaxed and active. The sutures’ energy should support the bones while remaining very flexible and spacious. It’s vital to know how to control the energy in the head. The yoga practice is a great way to become more conscious about what’s going on in the head. 😀

img_0676

TÊTE DESSERRÉE

Par la pratique de yoga, j’ai été attirée par la porte mystérieuse qui se trouve entre les deux respirations. Au cours des années, je sentais plus l’espace que l’action. Dans l’espace, j’ai découvert une plénitude. Ce vide, ce silence était impregné d’une énergie spéciale avec une qualité lumineuse.

Plus tard, par mes études de biodynamique crânio-sacré, j’ai commencé à m’intéresser à ce qui se trouve entre les os du crâne. Les sutures. Qu’est-ce qui se passe dans les sutures? Plein de choses! Lorsque les sutures vont bien, ils respirent. S’ils ne respirent pas, c’est que la vitalité de la personne en trouve diminuée.

Aussi bien les silences entre les respirations que les sutures sont présents dans Sirsasana, la pose sur la tête.

En préparant leur Sirsasana beaucoup de gens cripsent leur tête jusqu’à la rendre dure, comme une noix de coco. Il y en a qui se trouvent dans la situation complètement opposée: ils ont peur de mettre leur poids sur la tête, car il leur semble que la tête ne tient pas.

La Sirsasana qui est hautement thérapeutique pour le système entier, est le Roi des Asanas aussi en ce qui concerne la respiration et le bien-être du crâne. La respiration est soignée par la posture inversée, car elle doit travailler totalement différemment du quotidien. Le crâne qui prend beaucoup de poids sur lui, en profite en laissant le poids agir sur les sutures. Ceux-ci se détendent à moins qu’il y ait trop de tension.

Il est essentiel de pouvoir sentir aussi bien les os que les sutures ainsi que la respiration dans les os. Les os doivent respirer pour transmettre l’énergie. La tête ne devrait pas être ni dure ni molle, mais dynamique et détendue. L’énergie dans les sutures est censé porter les os. Et en même temps les sutures devraient rester fléxibles et spatieux. C’est vital de savoir comment contrôler l’énergie dans la tête. La pratique du yoga nous aide à devenir plus conscients de ce qui se passe dans notre tête. 😀

TILAA

Joogaharjoittelun myötä kiinnostuin aikanani siitä mitä tapahtuu hengitysten välillä. Hengityksiä selkeämmin minussa alkoi tuntua se tapahtumattomuus, tyhjä tila, joka ei ollutkaan tyhjä. Siinä oli erityistä, tiheää ja säihkyvää energiaa.

Kraniosakraaliterapiaopintojeni myötä kiinnostuin siitä mitä on kallon luiden välissä. Niissä on tietenkin saumat. Mitä tapahtuu saumakohdissa energeettisesti? Vaikka mitä! Parhaimmillaan saumat ovat hengittävät. Jos saumat ovat tukossa, se vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti rajoittamalla elinvoiman virtausta.

Nämä molemmat näkymättömät asiat ovat läsnä Sirsasanassa, pääseisonnassa.

Valmistautuessaan pääseisontaan monet ihmiset kovettavat päänsä kookoshedelmän oloiseksi. Joitakuita pääseisonta saattaa pelottaa ihan päinvastaisesta syystä. He eivät saa jotenkin kerättyä päätään kasaan, se tuntuu liian pehmeältä kannattelemaan koko kehon painoa.

Sirsasana, joka on erittäin terapeuttinen asana koko elimistölle, on kuningasasana myös hengityksen ja kallon suhteen. Hengitys muuttuu luonnollisesti kokonaan, kun ihminen on ylösalaisin. Kun painomme asettuu kallon luille, se auttaa saumakohtia rentoutumaan ja antamaan periksi. Näin päähän tulee tilaa. Paitsi, jos jännitys estää sen.

On olennaista tuntea luiden rajakohdat ja hengitys luun sisällä. Luiden pitää hengittää, niiden pitää päästää energia liikkumaan. Pää ei saa olla kova eikä pehmeä, vaan aktiivisen rento. Saumojen pitäisi olla tukemassa luita, mutta joustavina ja tilaa antavina. On tärkeää osata säädellä pään energioita. Joogaharjoitus onkin oiva tapa kasvattaa tietoisuutta siitä mitä päässä oikein tapahtuu. 😀

Bright space

Nowadays as there is an uncountable number of yoga teacher trainings all over the world, there are certainly also clear visions of what is the teacher’s role in the student’s practice. As well as of what should be taught in yoga. There might however be a remarkable divergence of point of views. In my work the actual teaching occurs when people start to practice. Then it’s their turn to learn their own practice by heart and integrate the asanas in their systems. They learn to know themselves through the asana practice by going through the sensations and emotions it brings up. Gradually they learn to work with subtlety and the focus in the asana practice switches from the physical body to the breathing and the prana.

In the beginning, i.e. in the learning phase, the verbalisation is essential. Little by little the practice rises to a new stage where the focus expands as much as possible. The practice becomes less material, more spiritual and the communication between the student and the teacher takes mostly place in the energy field, because the most important changes are felt there. Once the student has become sensitive to this dimension there’s little to teach. Then the practice is more about witnessing, awareness, insights in the silence and sharing the same energy field with the teacher.

In this kind of approach the purity of the mind and the nervous system of the teacher are important. The teacher’s open presence and his/her neutral state guide the student without words. The potential of the student opens up and connects naturally with the teacher’s healthy state. When the teacher is able to anchor him/herself to a larger field, the blockages of the student are invited to come out – whether they are tensions in the physical body, mental aberrations or tightness of emotions.

The student is respected completely as (s)he is. There’s no pressure to change. The teacher might however be able to see the student healthier, more balanced and without the negative burden of the past and connect to that. It’s not at all about criticizing the student, but about recognizing life that has grown smaller. When the teacher is open and pure (s)he immediately feels in his/her own body the contractions and constrictions of the student and by remaining in stillness anchors both of them in a larger field of energy. The energy of the teacher sometimes allows the student get into a lighter space.

In the presence of the teacher’s body there’s another important factor for the student. The different yoga practices and the bodily experiences are weaved in the teacher’s nervous system. (S)he is an incarnation of the practice. That’s why the teacher’s understanding of the practice is not mental and the communication happens between two bodies, two different nervous systems.

The teacher’s energy is in the process of transformation. The different yoga practices have given and are constantly giving his/her energy a sattvic input. The energy is more powerful and lively, but not restless. It’s peaceful, but not lethargic. His/her concentration is effortless and joyful. It doesn’t contain thoughts or hope or hesitation when it comes to the students, like “Do they like me?” “Do they appreciate my teaching?” This kind of states of uncertainty would diffuse the energy and build the teaching around the needs and problems of self-esteem of the teacher. The teacher should always try to keep his/her energy neutral for the student’s sake. That’s why the teacher is also always a practitioner who continuously works on him/herself and keeps orienting him/herself towards the sattvic energy by the choices (s)he makes.

ESPACE RADIEUX

Comme les formations de professeur de yoga pullulent dans le monde entier aujourd’hui, il existe également des points de vue très clairs à l’égard du rôle du professeur dans la pratique d’un élève ainsi que de ce qu’il convient d’enseigner dans le yoga. Les points de vue peuvent être remarquablement divergeants entre eux. Mon propre enseignement se situe aux moments où les élèves débutent le yoga. Cest là, qu’ils font la connaissance avec eux-mêmes par les asanas en requérant de différentes expériences par elle et qu’ils vivent des ressentis et des émotions que les asanas provoquent. Ensuite, ils intègrent les asanas dans leur systême en apprenant la pratique par cœur.

Je trouve qu’au tout début, il est important de verbaliser les choses. Ensuite, on se détache de ce niveau d’apprentissage pour passer au stage où le focus s’étend autant que possible même dans la pratique des asanas. La pratique devient plus spirituelle et la communication se fait plus au niveau énergétique, car les mouvements les plus essentiels se sentent dans le champ énergétique. Ici, il ne s’agit plus vraiment d’apprendre des techniques, mais c’est une nouvelle conscience qui s’installe permettant à l’élève une écoute plus profonde et subtile et des visions justes dans la quiétude.

La santé de l’enseignant, la pureté de son mental et son systême nerveux ont un rôle important à ce moment-là. La santé permet la connexion au potentiel de l’élève. Lorsque la présence de l’enseignant est neutre et ouverte, elle guide l’élève naturellement sans parole. Et si l’enseignant reste ancré dans un champ énergétique plus large, les blocages de l’élève sont invités à faire surface – que ce soit des tensions du corps physique, des confusions mentales ou bien l’étroitesse des émotions. Même si l’enseignant prend chaque élève comme il est, il lui est possible d’entrevoir la même personne plus saine, plus équilibrée et sans la négativité due aux expériences du passé. Il ne s’agit pas du tout de critiquer l’élève, mais de reconnaître la constriction de l’énergie vitale. Peut-être l’enseignant sent-il la réflexion de cette réstriction dans son propre corps. S’il ne fait pas plus attention à ça, mais garde sa vision large, l’élève va probablement pourvoir vivre la même chose grâce à l’état de l’enseignant. L’énergie de l’enseignant peut montrer quelque chose d’inouï et permettre à l’élève d’avoir une ampleur nouvelle dans sa vie par cette expérience. La connexion de l’enseignant avec l’élève est un lien de ce premier au potentiel infini du dernier.

Il y a un autre facteur fondamental dans la présence physique de l’enseignant. Les pratiques physiques persistantes et les expériences requises par celles-ci se sont tissées dans son systême nerveux. Il est l’incarnation même de cette pratique. C’est pour cela que la compréhension de la pratique provient de son corps, non de son mental et c’est pour cela que la communication entre l’enseignant et l’élève a lieu entre deux corps, deux systêmes nerveux. Les pratiques contribuent et ont contribué au prana de l’enseignant qui se transforme de plus en plus vers la qualité du sattva. Elle est vive et puissante, mais pas accélérée. Elle est calme et paisible, mais pas molle. La concentration de l’enseignant est sans effort et perméable à la joie. Il n’est pas confondus dans ses pensées, ses espoirs ou ses hésitations par rapport à ses élèves, de genre: “Est-ce qu’ils m’aiment?” ou bien “Est-ce qu’ils apprécient mon enseignement?” Les états d’âme pareilles diffusent l’énergie et construisent l’enseignement autour des besoins et des incertitudes de l’enseignant. Un enseignant devrait vouloir enseigner toujours dans un état pur et garder son énergie neutre pour ses élèves. C’est pour ça que l’enseignant travaille sans discontinuer ses problèmes et peurs personnels et cherche à vivre d’une façon de plus en plus sattvique en faisant des choix sattviques dans la vie.

KIRKAS TILA

Nykyään kun on tarjolla lukemattomia joogaopettajakoulutuksia ympäri maailmaa, on myös tietenkin selkeitä näkemyksiä siitä mikä on opettajan tehtävä toisen ihmisen joogaharjoituksessa. Samoin kuin siitä mitä joogassa tulee opettaa. Näkemykset saattavat erota toisistaan melko lailla. Itselläni varsinainen opettaminen sijoittuu harjoittelun alkuvaiheeseen, jolloin oppilaat opettelevat harjoituksen ulkoa ja tuovat asanat kehoonsa – eli tutustuvat itseensä asanoiden kautta, saavat niistä erilaisia kokemuksia ja käyvät läpi niiden esiin nostamia tuntemuksia ja tunteita. Alkuvaiheessa sanallistaminen on tarpeen. Sitten tästä tasosta päästetään irti ja siirrytään vaiheeseen, jossa fokus kehollisessakin harjoituksessa laajenee niin paljon kuin mahdollista. Harjoitus muuttuu henkiseksi ja kommunikaatio tapahtuu enimmäkseen energiatasolla, koska merkittävimmät liikahdukset koetaan energiakentässä. Tässä kohtaa ei ole enää juuri mitään opeteltavaa sinänsä, vaan harjoittelu on tietoisuutta ja näkemistä. Oivalluksia hiljaisuudessa.

Tässä vaiheessa ohjaajan terveys, mielen ja hermoston puhtaus sekä yhteys ohjattavan potentiaaliin ovat tärkeässä asemassa. Ohjaajan neutraali ja avoin läsnäolo ohjaa oppilaan koko olemusta luonnollisesti ilman sanoja. Kun opettaja pysyy ankkuroituneena laajempaan energiakenttään, oppilaan tukokset “uskaltautuvat” esiin – ovat ne sitten kehon jännityksiä, mielen mutkia tai tunteiden kireyttä. Samalla kun oppilas tietenkin otetaan sellaisena kuin hän on, on mahdollista nähdä sama ihminen terveempänä, tasapainoisempana ja ilman menneisyyden aikaansaamaa negatiivisuutta. Kysymys ei siis ole oppilaan arvostelusta, vaan siitä, että elämän pieneneminen tunnistetaan.  Parhaimmillaan opettaja tunnistaa energiassaan kutistuneen kohdan. Jos hän ei keskity tähän kutistumaan, vaan pysyy laajassa energiakentässä, oppilaan on mahdollista kokea sama laajuus ja keveys. Opettajan energia siis voi antaa välähdyksen ja mahdollisuuden oivaltaa uusi suunta kokemuksen kautta. Opettajan yhteys harjoittelijaan on yhteyttä hänen potentiaaliseen terveyteensä ja rajattomaan olemukseensa.

Opettajan kehollisessa läsnäolossa on myös toinen merkittävä tekijä. Vuosien fyysiset harjoitukset ja kokemukset ovat kutoutuneet hänen hermostoonsa. Hän on harjoituksen ruumiillistuma. Siksi opettajan ymmärrys harjoituksen suhteen nousee tämän kehosta, ei mielestä ja siksi harjoituksen aikana tapahtuva kommunikaatio on kahden kehon, kahden hermoston välistä yhteyttä. Harjoitukset ovat myös antaneet ja jatkuvasti antavat energialle suuntaa. Opettajan energia on harjoittelun myötä muuttumassa sattvisemmaksi, kirkkaammaksi. Se on elävää ja voimakasta, muttei vauhdikasta. Se on rauhallista, muttei lamaantunutta. Opettajan keskittyneisyys on vaivatonta ja ilontäyteistä. Siinä ei ole muita ajatuksia saati sitten toiveita tai epäröintiä oppilaiden suhteen: “Tykkäävätkö he minusta?” “Arvostavatko he opetustani?” Tällaiset olotilat hajottavat energian ja rakentavat opetuksen opettajan omien tarpeiden ja ongelmien ympärille. Opettajan tulisi haluta opettaa puhtaana ja yrittää pitää energiansa oppilasta varten neutraalina. Siksi opettaja tietenkin jatkuvasti työstää itsessään keskeneräisiä asioita ja pyrkii elämään sattvisesti tekemällä sen mukaisia valintoja.

IMG_4247

Photo by Anne

 

Returning to lightness

When I teach beginners in yoga, I start with the breath and immediately after with the excercices to feel how the mula bandha is actually part of the breathing and connected with our energy system. Gradually the students start to feel that the whole body is nourished from the center. At its best the energy expands in the body with the inhalation and comes back to the center with the exhalation. Mula bandha is part of the chakra system and thus it’s part of our everyday life emotions. If we are nervous, angry or excited, the center of the energy has moved away from the mula bandha. For the beginners the Ashtanga yoga practice is a real challenge, because things are not taught separately. How could they be? Finally everything is one and the system functions as one. We need to keep the wholeness of the system in mind as well as practitioners as teachers.

Very often I meet students telling me how much they try to do a good mula bandha. They put an enormous amount of power to keep it, to make it strong. I’m not sure it can work this way. If you create muscular tension, you obstruct the energy flow. The mula bandha is a natural and conscious orientation and control of our vital energy and it’s the center of it also. It helps us to feel the gravity and play with it and it guides us to find our best balance in any asana. It doesn’t feel the same all the time, because it changes according to what we do. Its presence is visible in the grace of the body posture, in the effortlessness of the movement and the justness of emotions. Our inner serenity is greatly due to the right placement of the body and energy balance.

First of all the mula bandha is life flowing and expressing itself freely in our body. Children are a perfect example of this. They have the power of mula bandha, but there’s no tension. Many adults have lost their contact to the earth through the mula bandha and that’s why they are heavy, tense and clumsy. It’s an inner force which manifests itself, when we are free from our past. We need just to tune ourselves to it, that’s all. But the tuning can take years. When we have purified all the negative intentions of our system, when we’ve learned to say no to the impulses that are destructive to ourself or others, what is left, is the mula bandha, natural rhythm and harmony of pure energy. We practice invisible. You practice and one day you will see how it will carry you.

LÉGÈRETÉ RETROUVÉE

Lorsque j’enseigne les débutants en yoga, j’initie les élèves d’abord à la respiration et j’enchaîne avec les exercices permettant de sentir comment le mula bandha fait partie de la respiration et comment il est connecté avec notre systême énergétique. Petit à petit, les élèves peuvent sentir que le corps entier est nourri à partir de son centre. Dans le meilleur des cas, l’énergie s’étend partout dans le corps à l’inspiration et retourne à la source, au centre, à l’expiration. Le mula bandha fait partie du systême des chakras et ainsi de nos émotions de la vie quotidienne aussi. Lorsque nous sommes nerveux, en colère ou excités, notre centre d’énergie s’est déplacé. Pour les débutants, la pratique de l’Ashtanga yoga est souvent un vrai défi, car les choses ne sont pas et ne peuvent pas être enseignées séparément. Finalement tout ne forme qu’un et le systême fonctionne comme une unité. Nous devons travailler vers l’unification du systême aussi bien en tant que pratitiens qu’enseignants.

Très souvent, il m’arrive de rencontrer des élèves qui me disent combien ils essayent de faire ou de tenir le mula bandha. Ils mettent beaucoup d’énergie et ils utilisent beaucoup de force pour être sûrs de l’avoir et de le rende plus fort. Je ne suis pas tout à fait convaincue que ça puisse marcher comme ça. Si nous créons de la tension musculaire, nous obstruons la fluidité de l’énergie et nous perdons notre sensibilité. Le mula bandha tout en étant le centre de notre vitalité veut dire l’orientation et le contrôle naturels et conscients de notre énergie vitale. Il nous aide à sentir la gravité et il nous guide comment jouer avec celle-là et c’est grâce à lui que nous trouvons notre équilibre dans toute asana. Il ne nous donne pas la même sensation continuellement, car il change selon nos actions. Nous pouvons le percevoir dans la grâce de la posture du corps, dans l’aisance du mouvement et la justesse des émotions. Notre sérénité interne dépend beaucoup du placement juste du corps et de l’équilibre énergétique.

À priori, le mula bandha égale la vie qui s’exprime librement dans notre corps. Les enfants en sont un exemple parfait. Ils ont la légèreté et la force du mula bandha, mais ils n’ont pas la tension. La majorité des adultes ont perdu leur contact au sol à travers le mula bandha et c’est pour ça qu’ils sont lourds, tendus et maladroits. Le mula bandha est une force interne qui se manifeste quand nous sommes libres de notre passé. Nous devons trouver comment nous accorder à lui, c’est tout. Mais cet accordage peut prendre des années. Dès que nous avons purifié toutes les intentions négatives de notre systême, dès que nous avons appris à dire non à tous les impulses déstructifs vers nous-mêmes ou les autres, ce qui reste, est le mula bandha, un rythme naturel et harmonieux de l’énergie vitale pure. Nous pratiquons l’invisible. Un jour, nous verrons comment l’invisible nous portera.

PALUU KEVEYTEEN

Kun opetan alkeisoppilaita, aloitan aina hengityksestä ja siirryn siitä havaintoesimerkkeihin, jotka auttavat tuntemaan miten mula bandha on oikeastaan osa hengitystämme ja yhteydessä energiakiertoomme. Vähitellen oppilaat alkavat tuntea miten koko keho saa ravintonsa omasta keskuksestaan. Parhaimmillaan energia laajenee sisäänhengityksessä ja palaa keskukseensa uloshengityksessä. Mula bandha on osa chakra-systeemiämme ja siten se liittyy myös jokapäiväisiin tunteisiimme. Jos olemme hermostuneita, vihaisia tai kiihtyneitä, energian keskus on siirtynyt pois mula bandhasta. Aloittelijoille ashtangajooga on yleensä haasteellista, koska asioita ei opeteta erillisinä. Eikä niitä oikein voisikaan opettaa palasina. Kaikki erilliset osat ja toiminnot meissä muodostavat kuitenkin saumattoman kokonaisuuden ja kokonaisuus toimii lopulta yhtenä yksikkönä. Meidän tulisi pitää se mielessämme niin harjoittelijoina kuin opettajinakin.

Tapaan usein harjoittelijoita jotka kertovat minulle miten he yrittävät pitää mula bandhan sisukkaasti. He laittavat siihen hirmuisesti voimaa saadakseen sen vahvaksi. Itse en ole lainkaan vakuuttunut siitä, että se toimii tuolla tavalla. Jos lisäämme lihasjännitystä, katkaisemme energian virtauksen ja menetämme herkkyyden tuntea. Mula bandha on luonnollista ja tietoista elinvoiman suuntausta ja hallintaa ja se on myös elinvoimamme keskus. Sen avulla osaamme hyödyntää painovoimaa kehossamme ja saamme luontevimman tasapainon asanassa kuin asanassa. Tunne mula bandhasta muuttuu aina sen mukaan mitä teemme. Sen läsnäolon voi tunnistaa siitä, että kehon asento on ryhdikäs, liikkeet ovat sulavia ja tunteemme tilanteisiin sopivia. Mielenrauhammekin juontaa juurensa sekä kehon fyysisestä että energeettisestä tasapainosta.

Mula bandha on ennen muuta elämän vapaata virtausta kehossamme. Lapset ovat tästä täydellinen esimerkki. Heillä on mula bandhasta lähtevä voima, mutta ei jännitystä. Monet aikuiset ovat menettäneet tietoisen yhteyden mula bandhan kautta maahan ja ovat siksi raskaita, jännittyneitä ja kömpelöitä. Mula bandha on sisäinen voimamme, joka ilmenee parhaiten, kun olemme vapaita menneisyydestä. Jotta voisimme ymmärtää sitä kehollisesti, meidän tulee vain pitää fokus siinä ja virittäytyä sitä kohti. Tämä virittäytyminen voi kuitenkin vaatia vuosien harjoittelun. Kun olemme puhdistaneet itsestämme kaikki piilevätkin negatiiviset reaktiomallit, kun olemme oppineet kieltäytymään kaikista tuhoisista tavoista suhtautua itseemme tai muihin, jäljellä on mula bandha, puhtaan energian luonnollinen rytmi ja harmonia. Harjoittelumme on koko ajan näkymättömän kanssa työskentelyä. Emme tarkalleen voi tietää miten ja milloin mula bandha löytyy, mutta yhtenä päivänä se kirkastuu ja voimme tuntea miten se kannattelee meitä.

11791601_10205965647173437_930530259_n