Free and connected

The image of yoga and yoga practitioners was for a very long time that of austerity, renouncement and asceticism. Many ancient yoga texts talk about this kind of ruthless self-discipline too. Patañjali’s yoga philosophy is aligned with this tendency as it underlines the importance of mental discipline. One essential part of that discipline is the art of detachment, vairāgya.

In the beginning of Samādhi pāda Patañjali mentions vairāgya as a means to get rid of the fluctuations of the mind. The detachment from the mind’s content is achieved through constant work of awareness (abhyāsa). The first step in meditation is to understand the mechanisms of the mind. Only then you can start to detach from your thoughts. In the beginning, this is what meditation practice is for everybody: understanding to what extent the mind controls us.

In Sādhana pāda where Patañjali talks about the kleśas – the afflictions of human life – he brings up the same subject from a different perspective. Rāga (desire) and dveśa (aversion) are the reasons for our mind to keep on moving. We have desires and aversions which are mostly based on our emotions which in turn are imprints from our earlier experiences. Our past makes our mind create images and tensions and requires an inner play through which we can satisfy a psychological need to feel we’re in control.

When we feel emotionally weak, we might take a cup of coffee not to face that momentarily feeling of weakness. It’s our habits that command us to quench any kind of thirst and not to face difficult emotions. Yoga teaches us the contrary. Don’t create habits. Cultivate patience. Face all your feelings.

The word ”detachment” is of course a translation and as such it’s one interpretation of this sanskrit term. It’s important to understand the deep meaning of vairāgya. Why is detachment important? Because being attached is against life’s flow. But is detachment the opposite of attachment? Should we talk about non-attachment?

When you are detached, you are no longer in connection whatever your object of detachment is. Where as in a non-attachment state, you are not attached, but you are in connection with the object or the other person. This is the healthiest way to be in relation with others, with things and situations. Not to be attached, not to be detached, but to be non-attached.

I believe that practicing any form of yoga with surrendering, sincerity and openness leads to a new life. It creates a new person whose values are not based on mental images of morality. We discover deep ethics we all are born with. It’s the trueness of our soul. When this part of you takes over, it releases the needs of your ego, your mind. You are in peace and you are connected.

Detachment is about mentally controlling your attachments where as non-attachment is freedom from your attachments. In that freedom there’s love and connection to all. 

LIBRE ET CONNECTÉ

L’image du yoga et des pratiquants du yoga était pendant longtemps celle de l’austerité, du renoncement et de l’ascétisme. Beaucoup de texts anciens du yoga parlent aussi de ce genre d’auto-discipline impitoyable. La philosophie du yoga de Patañjali s’aligne bien avec ces tendances en soulignant l’importance de la discipline mentale. Une partie essentielle de cette discipline est l’art de détachement, vairāgya

Au début de Samādhi pāda, Patañjali évoque vairāgya comme le moyen de se débarrasser des fluctuations mentales. Le détachement des contenus du mental est atteint par un travail constant et conscient (abhyāsa). Le premier pas dans la méditation est de comprendre les mécanismes du mental. Ce n’est qu’après, que nous pouvons commencer à nous détacher des nos pensées. La méditation débute pour tout le monde par la compréhension sur quelle mesure nous sommes contrôlés par notre mental.

Dans le Sādhana pāda où Patañjali parle des kléśas – les afflictions de la vie humaine – il traite du même sujet d’une autre perspective. Rāga (désir) et dveśa (aversion) sont la raison pour laquelle notre mental continue le mouvement. Nos désirs et nos aversions sont basés sur nos émotions qui, elles, de leur part, sont des empreintes de nos expériences antérieures. Notre passé fait créer à notre mental des idées et des tensions et cela demande un jeu intérieur nous permettant de satisfaire un besoin psychologique: avoir le sentiment d’être en contrôle.

Lorsque nous nous sentons émotionellement faibles, nous prenons peut-être une tasse de café pour ne pas faire face à ce moment de faiblesse. C’est nos coutumes qui commandent et qui font qu’on va apaiser un besoin et éviter une émotion difficile. Le yoga nous apprend le contraire. Ne créons pas d’habitudes. Cultivons la patience. Faisons face à toutes les émotions. 

Le mot ”détachement” est une traduction et ainsi une interprétation du terme sanskrit. Il est important de comprendre la signification profonde de vairāgya. Pourquoi le détachement est important? Parce qu’être attaché est contre la vie. Mais est-ce que le détachement est l’opposé de l’attachement? Devrions-nous parler plutôt de non-attachement?

Car lorsque nous sommes détachés, nous ne sommes plus en connexion avec l’object de notre détachement. Tandis que dans un état de non-attachement, nous ne sommes pas attachés, mais nous sommes toujours en connexion avec l’objet ou l’autre. C’est la façon la plus saine d’être en relation avec les choses, les situations et les autres. Ne pas être attaché, ne pas être détaché, mais être non-attaché. 

Je suis convaincue que la pratique de n’importe quelle forme de yoga avec l’abandon, la sincérité et l’ouverture du cœur nous mène dans une nouvelle vie. La pratique crée une nouvelle personne dont les valeurs ne sont pas basées sur les images mentales de moralité. Nous découvrons une éthique profonde avec laquelle nous sommes tous nés. C’est la vérité de notre âme. Quand cette partie de nous prend le dessus, ça libère et fait disparaître les besoins égotiques. Nous sommes en paix et connectés. 

Le détachement veut dire contrôler mentalement nos attachements. Le non-attachement veut dire la liberté par rapport à nos attachements. Dans cette liberté, il y a l’amour et la connexion avec tout le monde. 

VAPAA JA YHTÄ KAIKEN KANSSA

Mielikuvat joogasta ja joogan harjoittajista olivat vuosikymmenten ajan varmastikin ankaruuden, kieltäymyksen ja asketismin värittämiä. Myös monet muinaiset joogatekstit puhuvat tämänkaltaisesta armottomasta itsekurin harjoittamisesta. Patañjalin joogafilosofia on aivan linjassa näiden suuntausten kanssa alleviivatessaan mielen tason itsekurin merkitystä. Eräs olennainen osa itsekuria on irtipäästämisen taito, vairãgya.

Samādhi pādan alussa Patañjali mainitsee vairãgyan yhtenä keinona tyynnyttää mielen alituinen liikehdintä. Irtipäästäminen mielen sisällöistä tapahtuu systemaattisen ja tietoisen työskentelyn (abhyāsa) myötä. Ensimmäinen askel meditaatioon onkin mielen mekanismien ymmärtäminen. Vasta sen jälkeen voi alkaa irrottautumaan ajatuksistaan. Alussa tilanne kuitenkin kaikilla on aikalailla sama: Alamme nähdä, miten tiukassa kontrollissa mielemme pitää meitä.

Sādhana pādassa, jossa puheena ovat kleśat, inhimillisen kärsimyksen syyt, Patanjali tuo uudelleen esille saman teeman vähän eri perspektiivistä. Rāga (mielihalut) ja dveśa (torjutut asiat) ovat syynä sille, miksi mielemme käyttäytyy näin. Mielihalut ja torjunnat perustuvat pääasiassa emootioillemme, jotka taas ovat aiempien kokemuksiemme aikaansaamia ehdollistumia. Menneisyytemme luo mielessämme kuvia ja jännitteitä. Tällä sisäisellä pelikentällä meillä on psykologinen tarve tuntea, että asiat ovat hallinnassamme.

Vastaamme tähän tarpeeseen myös toimimalla tietyllä tavalla. Kun vaikkapa tunnemme olomme emotionaalisesti hauraaksi, saatamme juoda kupin kahvia vain välttääksemme tuon haurauden kokemisen. Käsky siihen tulee meille jo tavaksi muodostuneesta mallista sammuttaa milloin mikäkin jano ja olla kohtaamatta vaikeita tunteita. Jooga opettaa meille päinvastaista käyttäytymistä. Älä luo tapoja. Ole kärsivällinen. Kohtaa kaikki tunteesi.

Sana ”irtipäästäminen” on käännös ja siten myös sanskritinkielisen termin tulkintaa. On kuitenkin tärkeää ymmärtää vairāgyan syvä merkitys. Miksi irtipäästäminen on tärkeää? Koska takertuneena oleminen on elämänvastaista. Mutta onko irtipäästäminen takertumisen vastakohta? Vai pitäisikö puhua takertumattomuudesta?

Kun olet päästänyt irti, et ole enää yhteydessä siihen, mikä ikinä olikin takertumisen kohteesi. Kun taas jos olet takertumattomuuden tilassa, et ole takertuneena, mutta olet silti yhteydessä kyseiseen kohteeseen tai toiseen ihmiseen. Tämä on tervein tapa olla suhteessa toiseen ihmiseen tai mihin tahansa tilanteeseen. Ei olla takertuneena, ei irtipäästäneenä, vaan takertumattomana. 

Olen vakuuttunut, että mikä tahansa joogaharjoitus, johon itse suhtautuu antaumuksella, vilpittömyydellä ja avoimuudella, vie kohti uutta elämää. Harjoitus luo meistä jokaisesta uuden ihmisen, jonka moraali ei perustu mielikuviin eettisestä kehityksestä. Ihminen pääsee yhteyteen oman syvän etiikkansa kanssa, sen sydämen arvojärjestyksen, jonka kanssa jokainen meistä on syntynyt. Kun sielun syvyys avautuu, se pyyhkii tieltään turhana kaikki egon tarpeet. Silloin ihminen on omassa rauhassaan ja yhteydessä muihin.

Irtipäästäminen on egon kontrollia eli sitä, että mielessään irrottaa takertumisen kohteesta. Kun taas takertumattomuus on vapautta. Ja vapaus, jossa muut ovat yhteytemme piirissä, on rakkautta. 

Letting go

Patanjali, the father of the Yoga Sutra, talks in the second chapter of his text about Kleṣas, the causes of suffering in human life. He classifies these causes in five categories. Two of them, Raga (attachment to desires) and Dveṣa (avoiding things we dislike) are the most practical ones in the sense that we face them every day.

When we are attached to our desires, we strive mentally to change situations to correspond to our point of view. This need can be so deeply rooted that even when everything is all right, we feel the pressure to get something. This is why we continuously try to influence situations and change things. In the end this causes stress and suffering.

When we try to change things we dislike, we reject the reality in order to avoid some difficult emotions. The aversion is unnecessary suffering. We easily imagine that we act to avoid suffering, but by trying to avoid suffering we actually act to increase the aversion. Often we namely act automatically based on our previous experiences and we are not looking at the situations with an open mind.

When we are too attached to things our mind wants or doesn’t want, we have detached from the reality and given up to our conditioned mind. We live in images and in the emotions created by them. However when we are conscious about that we can raise above this way of functioning. Patanjali talks about Vairagya – detachment which is one of the main things we need to understand the importance of. It’s something we need to practice constantly.

Nobody can really let go of things just like that. First of all, could we detach ourselves from our body, our mind, our emotions if we haven’t really explored ourselves and deeply loved ourselves? What are we detaching from then? If we haven’t experienced the charm of our body, but just felt too shy to enter its world? If we haven’t inhabited our body? We might have even despised it. Then the ideals of yoga might offer an escape from oneself’s real feelings.

We need to accept attachement, the opposite of detachment first. We can’t get rid of attachments, our love for our body, mind and emotions, if we can’t first love all these aspects of ourselves. When we are full of love towards ourselves, when we realize what kind of gift we’ve got from life, we can start to work on detachment. First we love and then we know what we are giving up and how hard it is. Of course, it’s easier to let go if you hate yourself. One can even become a master of detachment then. Through love the detachment becomes differently easy, because love gives us everything.

We can’t let go in theory, we can’t grow in theory. The detachement is a practical thing. As in everything, also in this context the rhythm and the timing matter. We need to be watchful about how situations come to us and when it’s possible and reasonable for us to take another path, to choose differently. When to stop getting involved and to settle in peace? When you let go, love everything you let go.

13737527_1235801436453419_7553907473276992376_o

LÂCHER PRISE

Patanjali, le père du Yoga Sutra, parle dans le second chapitre de son œuvre, des Kleṣas, des causes de la souffrance humaine. Il classifie ces causes dans cinq catégories distinctes. Deux d’entre eux, Raga (attachement aux désirs) et Dveṣa (aversion) sont les plus pragmatiques. Nous faisons face à ces aspects quotidiennement.

Le désir dans le quotidien se manifeste souvent en tendance à faire des efforts mentaux pour faire les situations correspondre à nos points de vue. Ce besoin de contrôler les choses peut être si profondément enraciné en nous, que même quand nous nous sentons tout à fait bien et satisfaits, nous sentons une pression d’avoir quelque chose d’autre. À cause du malheur né de ce désir perpétuel, nous essayons continuellement de transformer les situations en quelque chose qu’elles ne sont pas.

Et lorsque nous cherchons à manipuler mentalement les choses que nous aimons pas, nous rejetons la réalité pour pouvoir éviter les émotions difficiles. L’aversion est une souffrance qui n’est pas nécessaire. Nous imaginons facilement, que nous agissons pour éviter la souffrance, mais c’est justement l’effort fait pour l’éviter qui la fait grandir. Souvent nous agissons automatiquement et notre action est basée sur les expériences précédentes, ce qui nous empêche de voir les situations ouvertement et de les accepter en tant que telles.

Lorsque nous sommes trop attachés aux choses que notre mental soit chérie soit rejette, nous sommes en dehors de la réalité et nous sommes à la merci de notre mental conditionné. Nous vivons dans l’image et dans les émotions créées par celle-ci. Néanmoins, si nous sommes conscients de ce fontionnement de notre mental, nous pouvons nous élever au-dessus de ça. Patanjali parle de Vairagya, détachement, que nous devrions pratiquer sans cesse.

Personne ne peut être détaché par la volonté. Sans avoir exploré notre corps physique, notre mental ou nos émotions, et sans les avoir aimés, serions-nous capables de nous détacher de tout ça? De quoi pourrions-nous nous détacher, si nous avons aucun attachement? Si nous n’avons pas expérimenté le charme de notre corps et n’avons été que trop réservés pour entrer dans ce monde, si nous n’avons pas inhabité notre corps entièrement, le détachement n’est pas possible. Si, nous n’avons pas aimé ce que nous sommes, les idéaux yogiques peuvent offrir une échappatoire pour éviter nos émotions authentiques.

Il faut d’abord accepter et vivre l’opposé du détachement, l’attachement. Sinon nous ne pouvons pas nous détacher de notre amour pour notre corps, notre mental ou nos émotions. Quand nous sommes pleins d’amour envers nous-mêmes, quand nous sommes conscients de ce cadeau que la vie nous a fait, nous pouvons commencer à nous détacher. Par l’amour nous comprenons ce dont nous nous détachons et combien c’est dur parfois. Il est facile de se détacher si on ne s’aime pas. Par l’amour le détachement est plus facile dans un certain sens, car quand nous avons l’amour, nous avons tout.

Nous pouvons pas lâcher prise en théorie, nous pouvons pas atteindre à la maturité en théorie. Ça peut se faire seulement en pratique. En plus, comme dans tout dans la vie, le rythme et le moment comptent. C’est pour ça que nous devons rester vigilants. Pour voir comment les choses viennent à nous et pour sentir quand il est possible et raisonnable de faire un nouveau choix. Quand est-ce que nous n’avons plus envie de nous mêler, de contrôler? C’est à ce moment-là que nous pouvons nous installer dans la paix. En lâchant prise il est important d’aimer tout ce dont nous avons lâché prise.

IRTIPÄÄSTÄMISEN ÄÄRELLÄ

Joogasutra-kokoelman isä Patanjali puhuu tekstinsä Sadhana-osassa Kleoista, inhimillisen kärsimyksen syistä. Hän jaottelee ne viiteen eri luokkaan. Käytännönläheisimmät asiat näistä ovat Raga (haluihin kiinni jääminen) ja Dveṣa (vastenmielisinä koettujen asioiden välttely).

Kun olemme kiinni toiveissamme ja haluissamme, ponnistelemme päämme sisällä muuttaaksemme tilanteita itsellemme mieleisiksi. Tämä tarve voi olla syvälle juurtunut siten, että vaikka kaikki olisi mielestämme hyvin, tunnemme silti tarvetta haluta jotain muuta kuin mitä meillä on. Näin yritämme jatkuvasti muuttaa asioita muuksi. Tämä aiheuttaa stressiä ja kärsimystä.

Yrittäessämme sitten taas välttää meille vastenmielisiä asioita, torjumme jotain olemassaolevaa ja kieltäydymme kokemasta siihen liittyviä tunteita. Myös vastenmielisyyden kokeminen on turhaa kärsimystä. Vaikka kuvittelemme helposti toimivamme välttääksemme kärsimyksen, tulemme toimineeksi itse asiassa juuri sitä lisäten. Monesti nimittäin toimimme automaattisesti vanhojen kokemusten pohjalta emmekä herää katsomaan tilanteita avoimin silmin.

Kun olemme liian kiinni asioissa, joita mielemme haluaa tai ei halua, olemme irrottaneet otteen todellisuudesta ja antaneet vallan ehdollistuneelle mielellemme. Olemme mielikuvissa ja niiden tuottamissa tunnetiloissa. Tiedostaessamme tämän voimme tietenkin pyrkiä näkemään ne kirkkaasti ja toimimaan niiden yläpuolella. Patanjali puhuu näihin asioihin liittyen Vairagyasta, irtipäästämisestä, jota meidän pitäisi opetella ja harjoittaa jatkuvasti.

Emme kuitenkaan voi noin vain päästää irti. Voiko ihminen ensinnäkään päästää irti kehostaan, mielestään, tunteistaan, jos hän ei ensin ole tutkinut ja rakastanut kaikkea tätä? Mitä irtipäästettävää silloin edes on? Jos ei ole kokenut kehonsa ihanuutta, vaan on arastellut eläytymistä sen tarjoamaan maailmaan ja jättänyt elämättä? Tai on ehkä jopa halveksinut sitä? Silloin voi olla, että joogan ihanteet tarjoavat mukavan pakoreitin itsestä.

Meidän pitäisi ensin hyväksyä irtipäästämisen vastakohta, kiintymys. Kukaan ei voi todella päästää irti kiintymyksestä ja rakkaudesta kehoonsa, mieleensä tai omaan tunnemaailmaansa, jos hän ei ensin kykene rakastamaan näitä puolia itsessään. Kun olemme täynnä rakkautta kehoamme ja mieltämme kohtaan, kun tiedostamme minkä lahjan olemme elämältä saaneet, voimme aloittaa irtipäästämisen. Rakastamisen kautta tiedämme mistä kaikesta luovumme ja miten vaikeaa se on. Helppohan on päästää irti, jos jo inhoaa itseään. Rakastamisen kautta irtipäästäminen helpottuu jo siksi, että olemme saaneet kaiken, kun olemme saaneet rakkauden.

Emme voi luopua tai kehittyä teoriassa, ainoastaan käytännössä. Sen lisäksi kuten kaikessa muussakin elämässä, myös irtipäästämisen kyvyssä rytmi ja ajoitus on tärkeää. Siksi meidän tulee olla valppaita sen suhteen miten asiat tulevat meitä kohti ja tuntea milloin on mahdollista ja oikein toimia toisin. Milloin on tullut hetki olla puuttumatta ja olla rauhassa. Päästää irti ja rakastaa kaikkea mistä on päästänyt irti.

Photo: Catherine Chenu