Presences

As a yoga teacher I work with the challenge we humans have of being present. This is the difficulty that the beginner practitioner also soon realizes. The asana practice makes it quickly tangible how the mind runs ahead of the breath and the physical movement. That’s why the practitioner gets out of breath and the movements become careless. If the mind calms down and settles into the breath and the body, the practice unfolds smoothly and one feels full.

For many people the presence doesn’t even seem important. It’s enough to be here more or less. Only when one realizes that one’s really never present here and now, one can ask oneself some questions. Can I go through my whole life without ever really meeting with myself? Can I spend my life beside myself?

The regular asana practice is probably hard for many precisely because it requires presence and to be present you should detach yourself from everything else. On the other hand the presence in the body is tough also when you have been outside of yourself for years and the subtle sensations of your body confuse you. When we realize the importance of the body in the entirety of being human we can use the asana practice to deepen our presence.

The presence in the body is actually much more demanding than mindfulness, because it means total awareness. Some people can close themselves in their minds and go on with being absent through thinking. The real presence includes the stream of consciousness, the sensations of the body, the emotions and the vital energy. Everything. Nothing is rejected.

I believe there are two basic reasons why people are not present in their body. One is because they have problems in their life and their mind is attached to their worries. Under these circumstances the absentmindedness is easily justified and ignored with a thought that as soon as the worries go away, one can (re-)start practicing yoga. As long as the problems are here, the yoga is not possible.

The other reason is because life is going so well. The mind is attached to the mental images of happiness and success and it seems the present moment doesn’t give more than these images. In these situations we think that when the period of happiness is over, then we can practice yoga. Right now it’s not worth it, we don’t have time nor patience.

The presence is actually something we choose to live. The circumstances will never be ideal. The outer conditions will always make us feel happy or unhappy. What counts is what happens inside of us. When life goes really well, we should be able to stop the hype inside of us to cultivate our presence. Because later when we face difficult times and feelings, we have already access to the always soothing reality through our presence. The images of unhappiness or threat don’t overwhelm us.

It’s only in the body this moment vibrates. But do we have the courage to surrender to our body? Do we have the courage to let go of the images and to be open to life?

PRÉSENCES

En tant que professeure de yoga, je suis constamment face au défi que présente la présence à nous, les humains. C’est quelque chose qui frappe aussi le débutant dans le yoga postural. La pratique des asanas va vite montrer que le mental devance la respiration et le mouvement, ce qui fait que le pratiquant se trouve hors du souffle et que les mouvements deviennent imprécis et vides. Si, par contre, le mental s’installe dans la respiration et le corps, tout se passe dans la douceur et l’épanouissement.

Mais pour beaucoup la présence n’a pas tellement d’importance. Ça suffit d’être là, plus ou moins. C’est seulement quand on se rend compte, qu’on n’est jamais là, qu’on commence à réfléchir. Peut-on aller jusqu’au bout sans jamais être ici et maintenant, sans jamais se rencontrer vraiment? Peut-on vivre toute sa vie à côté de soi-même?

Lorsque nous sommes conscients de la signification du corps physique pour notre humanité, nous pouvons approfondir notre présence par la pratique des asanas. La pratique des asanas régulière pose souvent des problèmes, car elle requière la présence et la vraie présence nous oblige à nous détacher de tout le reste. La présence est difficile aussi, quand nous avons été hors de notre corps pendant des années et nous ne parvenons pas à lire les messages subtiles de notre corps.

En fait, la présence dans le corps physique est une présence plus totale que la présence dans le mental. Il y en a qui se ferment dans leur mental et continuent ainsi leur absence par la pensée. La vraie présence inclut le flux de conscience, les sensations physiques, les émotions et l’énergie vitale. Tout. Rien n’est rejeté.

Je pense qu’il y a deux raisons principales, pourquoi les gens ne sont pas présents dans leurs corps. La première est parce que ça ne va pas. Ils ont des problèmes dans leur vie et le mental est attaché à des soucis. Dans ces moments-là, l’absence se justifie par ces pensées: Quand on a des problèmes, on n’arrive pas à pratiquer le yoga. Mais dès que les problèmes sont résolus, on peut reprendre.

Et la seconde raison est parce que ça va très bien! Le mental s’attache aux images du bonheur et du succès. Comparé à ces images, le moment présent n’a pas autant à donner. On se dit, que quand le bonheur s’affaiblira, on va se (re-)mettre au yoga. Maintenant, ce n’est pas la peine, on n’a pas le temps ni la patience.

La présence est finalement quelque chose que nous choisissons à vivre. Les circonstances ne seront jamais idéales. Les conditions externes nous feront sentir soit heureux ou malheureux. Ce qui compte, c’est ce que nous avons à l’intérieur. Lorsque ça va très bien, nous devrions freiner l’excitation pour cultiver notre présence. Ça va nous servir aux moments de difficultés, car nous avons déjà l’accès à la réalité toujours apaisante par notre présence. Les images menaçantes ne nous envahissent pas.

C’est uniquement dans le corps où le moment présent vibre. Mais osons-nous nous adonner à notre corps? Osons-nous nous détacher des images que nous avons créées et nous ouvrir à la vie?

36774764_10214604691264140_8218659382502621184_n

LÄSNÄOLOJA

Joogaopettajana on tiiviisti tekemisissä sen kanssa, miten vaikeaa meidän ihmisten on olla läsnä. Tämän huomion aloitteleva harjoittelijakin tekee hyvin nopeasti. Asanaharjoituksessa tulee näkyväksi, miten mieli viilettää hengityksen tai fyysisen tekemisen edellä. Tästä syystä harjoittelija hengästyy tai liikkeet ovat huolimattomia ja hengettömiä. Jos taas mieli rauhoittuu ja asettuu hengitykseen ja kehoon, kaikki sujuu sulavasti ja oleminen tuntuu täyteläiseltä.

Kaikille läsnäolo ei tunnu mitenkään tärkeältä. Kunhan nyt on jotenkuten läsnä, se riittää. Sitten kun herää tajuamaan, että ei oikeastaan koskaan ole käsilläolevassa hetkessä, asia voi tietenkin pistää miettimään. Voiko elämänsä elää ilman, että koskaan kohtaa itsensä todella? Voiko elämän elää itsensä vieressä?

Luultavasti säännöllinen asanaharjoittelu on monelle vaikeaa nimenomaan siksi, kun se vaatii läsnäoloa ja todellinen läsnäolo pakottaa irrottamaan otteen kaikesta muusta. Toisaalta läsnäolo kehossa on tuskallisen vaikeaa myös siksi, kun on vuosia jo ollut irti itsestään eikä ymmärrä kehonsa hienovaraisia viestejä. Kun kehon merkityksen tiedostaa ihmisenä olemisen kokonaisuudessa, voi asanaharjoittelu olla nimenomaan syvenevää läsnäoloharjoittelua.

Itse asiassa kehollinen läsnäolo on vaativampi läsnäolon muoto kuin mielen tason läsnäolo. Jotkut voivat nimittäin hyvinkin muurautua mieleensä ja jatkaa läsnäolottomuuttaan ajattelemalla. Todellinen läsnäolo pitää sisällään tajunnanvirran lisäksi kehon tuntemukset, tunteet, ja vitaalienergian. Kaiken. Mitään ei torjuta.

Uskon, että on kaksi perussyytä, miksi ihmiset eivät ole läsnä kehossaan. Yksi syy on se, että heillä menee huonosti. Elämässä on ongelmia ja mieli on kiinni huolissa. Läsnäolottomuuden sivuuttaa silloin tyypillisesti ajatuksella, että kun ongelmat ovat läsnä, ei joogaamisesta oikein tule mitään. Kunhan huolet hälvenevät, sitten voi joogata.

Ja toinen syy on se,  että heillä menee hyvin. Mieli on kiinni onnellisuuden ja menestyksen mielikuvissa eikä käsillä olevalla hetkellä ole yhtä antoisaa tarjottavaa kuin mitä mielikuvissa on. Ajatus, joka näitä nousujohdanteisia tilanteita leimaa on, että sitten kun ei enää mene niin hyvin, niin sitten voi ehkä joogata. Nyt ei kannata, nyt ei ehdi eikä malta.

Läsnäolo onkin päätös. Meni sitten hyvin tai huonosti. Ihanteellisia olosuhteita ei nimittäin tule koskaan. Aina menee joko liian hyvin tai liian huonosti. Merkitystä on sillä, mitä tapahtuu sisällämme. Kun menee oikein hyvin, pitäisi kyetä hillitsemään kiihtymys ja laskeutumaan tähän hetkeen, sillä sitten kun taas menee heikommin, on reitti jo auki todellisuuden aina lohdulliselle maaperälle läsnäolon kautta.

Vain kehossa voimme kokea käsillä olevan hetken värähtelyn. Uskallammeko antautua kehoomme? Uskallammeko toisaalta päästää irti mielikuvistamme ja toisaalta ottaa elämän vastaan?

 

Photo by Anne (detail from a work of Zao Wou-Ki)

Advertisements

In between

Even if the philosophy of Patanjali doesn’t emphasize the death, it still reminds us as any other yoga philosophy the secret of a meaningful life: remembering the death. Keeping it in mind every moment and in any action we take. Only when we truly remember and emotionally go through the inevitability of death even daily, we are freed from fear. Then life guides us and we can cease looking for answers in our mind.

The body becomes younger through the asana practice and at the same time it ages. This is how life and death are present in the asana practice. We need intelligence to interprete our body’s changing responses. The answers we got in yesterday’s practice are not valid today. We also need to distinguish between the signs of life and the signs of death and give respect to both sides of existence in us.

How to keep death in mind then? As life and death are tangible in our breath all the time, we can listen to our breathing. When we are open to life, the inhalation is free. When we are ready to let go, to face the emotions related to our own death, the exhalation is free. Between the breaths there is a space which quality is totally different before/after the inhalation and exhalation. We need to connect to that space of silence in the asana practice, in our daily life and include it, the “death”, to our life to feel complete.

EXITUS

Bien que la philosophie de Patanjali ne mette pas l’accent sur la mort, elle parle – comme toute philosophie du yoga d’ailleurs – de la signification profonde que la prise de conscience de la mort donne à la vie. Elle parle de l’évocation de l’inévitabilité de la mort. Quand nous accordons à la mort sa place émotionnellement aussi et même tous les jours, nous faisons automatiquement de justes choix dans la vie. C’est la vie qui nous indique le chemin et nous pouvons cesser de chercher les réponses dans notre mental.

Par la pratique des asanas notre corps rajeunit en même temps qu’il vieliit. C’est de cette manière que la vie et la mort sont présentes dans la pratique aussi. Nous sommes censés savoir interprèter les réponses changeantes de notre corps. Les réponses d’hier ne peuvent pas être celles d’aujourd’hui. Par la pratique nous pouvons distinguer plus clairement les signes de vie et de mort dans notre corps et respecter l’existance avec ces différentes dimensions en nous.

Comment garder la conscience continuelle de la mort? C’est dans notre respiration que la vie et la mort sont bien tangibles et c’est en écoutant notre respiration que nous nous comprenons. Lorsque nous sommes ouverts à la vie, notre inspiration devient aisée. Lorsque nous sommes prêts à lâcher prise et à vivre les émotions connectées à notre propre mort, c’est l’expiration qui devient libre. Entre les deux respirations, il y a un espace silencieux qui a une qualité complètement différente avant l’inhalation et avant l’exhalation. Si nous sommes connectés à cet espace dans notre pratique des asanas ainsi que dans la vie quotidienne, nous pouvons inclure ce “vide”, cette “mort”, dans notre vie et nous sentir complets par cette union.

ELÄMÄ ON KUOLEMISTA

Vaikka Patanjalin filosofia ei painotu selkeästi kuoleman korostamiseen, on siinäkin – kuten kaikessa joogafilosofiassa – tuotu esiin se mistä elämä ammentaa syvimmän merkityksensä: kuoleman tiedostamisesta. Sen vääjämättömyyden tunnustamisesta jokaisessa hetkessä ja kaikessa toiminnassamme. Vain silloin kun pidämme muistissa ja tunnetasollakin käymme läpi päivittäin kuoleman todellisuuden osaamme tehdä oikeita valintoja. Elämä ohjaa meitä ja voimme lopettaa vastausten etsimisen mielestämme.

Asanaharjoittelun myötä kehomme nuortuu samalla kun se vanhenee. Näin elämä ja kuolema ovat läsnä asanaharjoituksessa. Meidän pitäisi tietää miten tulkita kehomme vaihtelevia vastauksia. Siksipä myöskään asanaharjoittelussa eilisen vastaukset eivät kelpaa tänään. Asanaharjoittelun avulla voimme oppia erottamaan toisistaan elämän ja kuoleman merkit kehossamme ja kunnioittaa näitä olemassaolon molempia puolia itsessämme.

Miten sitten voimme pitää kuoleman mielessämme? Elämä ja kuolema ovat käsillä hengityksessämme koko ajan ja sitä kuuntelemalla ymmärrämme paljon. Kun olemme auki elämälle, sisäänhengitys tuntuu vapaalta. Kun olemme valmiita päästämään irti ja kokemaan omaan kuolemaamme liittyvät tunteet, uloshengitys tuntuu vapaalta. Hengitysten välillä on hiljainen tila. Ennen sisäänhengitystä se on laadultaan täysin erilainen kuin ennen uloshengitystä ja päinvastoin. Jos olemme yhteydessä tähän hiljaiseen tilaan asanaharjoittelussa ja päivittäisessä elämässämme, voimme saada tämän “kuoleman” osaksi elämäämme. Silloin tunnemme todellista eheyttä.

IMG_5273

Photo by Anne