Settling healthy itineraries

When I introduce beginners to yoga, I regularly talk about how yoga is about self-observation, self-listening and getting to know oneself better. But how do we listen to ourselves? And which self do we listen to? If we only observe what we already are familiar with, it might be pretty uninteresting in the long run. Actually, what we should attune ourselves to is the unknown, our healthier and purer self of the future. How can we find the space where we are free, where we don’t lead the action and where we start to feel we are guided? It’s getting into a space in which we can “hear” what we don’t know, in which we can feel something we are not aware of yet. Where we anticipate, awaken, are born again.

The years I’ve been teaching yoga I’ve seen a lot yoga practices where this kind of sensitivity and awareness are missing. Some practitioners have strengthened their conditionings and inner patterns by listening actually themselves, i.e. their existing patterns. When we have patterns in our body, it feels very natural for us to follow them even if they are detrimental. This is how we make them stronger. One example could be illustrated by a situation in which one part of the body is strong. We let this part do the work. We are maybe not even able to recognize where the weaknesses are to work with them. The most important thing is not to strengthen the weak area, but to integrate all the parts to serve the whole. The health can exist only in these conditions.

One specifique energy block that I’ve noticed with my eyes and felt with my hands is the area of the lower abdomen and lower back of the women who’ve had a caesarean section. I guess they all had a proper convalescence and rehabilitation period, but as the energy flow was destroyed, the energy couldn’t found its healthy paths again. It has been distorted and continue to follow the distorted paths. Little by little the body integrates this distortion and puts the whole body out of balance for one part’s sake. You can imagine what happens when the body organizes itself around a spot like this or when you have many of this kind of energy “necrosis”.

Some people’s yoga practice seems suffering to me. The practice feels really difficult. The reason is certainly these black holes in the energy system and the itineraries they follow blindly. They stretch where the body feels stretchy, they avoid using the parts that hurt. Some people have only strengthened the unbalances in their body and seem to be even more stuck after years of practice than they were before they started. Or they might even be stuck deeper inside. That’s of course not the reason to quit, but the perfect moment to start a new adventure practicing with a greater sensitivity and openness.

ITINÉRAIRES HARMONIEUX

En introduisant le yoga aux débutants, j’en parle souvent comme une étude de soi, une écoute de soi et une façon de se connaître profondément. Mais comment écoutons-nous nous-mêmes? Et quel “nous” écoutons-nous? Si nous observons ce que nous connaissons déjà, nous allons nous ennuyer tôt ou tard. Ce que nous cherchons, c’est plutôt notre “nous” de l’avenir, celui ou celle qui soit plus pur(e) et en meilleur santé. Comment trouver un espace où nous soyons libres, où nous ne dirigions pas l’action, mais où, au contraire, nous commençions à nous sentir guidés. C’est un espace où nous pouvons entendre ce que nous connaissons pas encore et où nous pouvons sentir quelque chose s’éveiller en nous. C’est un état où nous pouvons anticiper des choses et où nous renaissons.

Pendant les années que j’ai enseigné le yoga, j’ai pu voir un grand nombre de pratiquants sans ce genre de sensibilité et conscience. Certains, en écoutant justement eux-mêmes, ont pu renforcer leur patterns internes. Lorsque nous avons des patterns dans notre systême, il nous semble tout à fait naturel de les suivre, même s’ils sont néfastes pour notre équilibre et santé. Par exemple, quand une partie du corps est forte, nous avons tendance à l’utiliser au détriment des endroits moins forts. Nous sommes probablement très souvent incapables de reconnaître nos faiblesses énergétiques pour les travailler. La chose la plus importante est de ne pas laisser un endroit s’isoler, et pour cela, il faut chercher à intégrer tous les endroits du corps. La santé n’existe que quand toutes les parties sont en harmonie et fonctionnent à l’unisson.

Un blockage d’énergie spécifique que j’ai noté avec mes yeux et senti avec mes mains, se trouve au niveau du bas du dos et des abdominaux chez les femmes ayant accouché par une césarienne. Je pense qu’elles ont toutes eu un temps de convalescence et de réhabilitation à l’époque et elles ont pu travailler les muscles de cet endroit. Mais, comme le flux de l’énergie a été coupée et sa fluidité détruite, l’énergie n’a pas pu retrouver ses chemins de nouveau. Peu à peu, cette anomalie dans le réseau a été intégrée dans le corps comme si elle en faisait partie. Que se passe-t-il quand nous avons plusieurs “gangrènes” énergétiques de ce genre? Quand le corps s’organise autour d’une dissonance pareille?

Parfois il me semble qu’il y a plein de pratiquants de yoga qui souffrent en faisant leur pratique. Leurs efforts me paraissent immenses, disproportionnés. Il s’agit des efforts pour éviter des choses et sensations. Il y a beaucoup qui étirent leur corps là où le corps est flexible et sautent les endroits plus problématiques pour ne jamais vraiment sentir ce qui ne va pas. Il y en a qui n’ont fait que renforcer les deséquilibres de leurs corps et qui sont plus tendus après des années de pratiques qu’ils l’étaient avant de connaître le yoga. Ou bien, ils sont bloqués encore plus profondément. Ce n’est bien sûr pas une raison d’arrêter la pratique, mais un moment parfait de recommencer l’aventure avec une pratique plus sensible et ouverte à la magie.

REITIT KUNTOON

Kun tutustutan ihmisiä ensimmäisiä kertoja joogaan, tulen puhuneeksi siitä miten jooga on itseensä tutustumista, itsensä havainnointia ja itsensä kuuntelua. Mutta miten itseä sitten kuunnellaan? Ja mitä itseä? Jos vain havainnoimme sitä minkä jo tiedämme, se voi käydä vähän pitkästyttäväksi. Tavallaanhan pitäisikin kuunnella sitä tuntematonta, terveempää ja puhtaampaa tulevaisuuden itseä, jota ei vielä ole. Siksi jooga onkin niin jännittävää. Miten osata asettua siihen tilaan, joka on vapaa ja jossa ei ala ohjailla mieltään, ei tekojaan, vaan tulee ohjatuksi? Jossa siis “kuulee” sen mitä ei vielä tiedä, tuntee jotain mikä ei vielä ole tullut tietoisuuteen. Aavistaa, herää, syntyy uudelleen.

Joogaa opettaessani olen nähnyt huomattavan paljon sellaista harjoittelua, josta tällainen herkkyys ja tietoisuus on kaukana. Juuri kuuntelemalla “itseään” eli sisäistyneitä mallejaan, ihmiset ovatkin pahentaneet omia ehdollistumiaan ja vahvistaneet niitä. Kun tietyt suunnat ja tendenssit ovat asettuneet kehoomme, meistä tuntuu luonnolliselta seurata niitä, vaikka ne olisivat haitallisia. Toistamalla päivittäin näitä reittejä tulemme vahvistaneeksi niitä. Esimerkkinä voisi olla sellainen tilanne, että kun joku kohta kehosta on vahva, me annamme sen tehdä työn myös joogassa. Emme ehkä edes osaa hakea heikkoa kohtaa ja ottaa sitä harjoitukseen mukaan. Heikon kohdan vahvistaminen olisi olennaista siksi, että kokonaisuus voisi toimia harmonisesti. Tasapainoon tarvitaan kaikkien kehon kohtien osallistumista.

Eräs tällainen energiatukos, joka on omiin silmiini pistänyt ja käsiini osunut, on naisilla, jotka ovat synnyttäneet sektiolla. Luultavasti vatsan alue on aikanaan saanut toipumisaikaa ja sitä on ehkä jopa kuntoutettu lihastyöllä. Kuitenkin alueen energiakierto on päässyt vaurioitumaan siten, että energia ei enää kulje luonnollisesti sen läpi, vaan joillain keinoin kiertää sen. Vähitellen keho integroi lamaantuneen alueen kokonaisuuteen ja koko keho joutuu jatkuvaan epätasapainotilaan – tämän yhden kohdan vuoksi. Keho siis rakentuu tällaisen kuolleen kohdan ympärille. Millainen epätasapaino kehossa onkaan, kun tällaisia energiakuolioita on enemmän? 

Joidenkin ihmisten harjoittelu näyttää raskaalta vääntämiseltä ja usein syynä on juuri se, että keho on täynnä energia-aukkoja ja ihminen tottelee totuttuja reittejä sokeasti. Antaa periksi siellä mistä keho eniten venyy ja samalla välttää niitä kohtia, jotka eivät anna periksi. Jotkut ihmiset ovat vahvistaneet kaikkia epätasapainokohtia kehossaan ja näyttävät olevan vuosien joogaamisen jälkeen enemmän lukossa kuin aloittaessaan. Tai ainakin syvemmältä jumissa. Silloin ei ole sopiva hetki lopettaa, vaan aloittaa seikkailu alusta uusin eväin ja suuremmalla sensitiivisyydellä ja avoimuudella.

IMG_4162

Photo by Anne ~

Advertisements

In between

Even if the philosophy of Patanjali doesn’t emphasize the death, it still reminds us as any other yoga philosophy the secret of a meaningful life: remembering the death. Keeping it in mind every moment and in any action we take. Only when we truly remember and emotionally go through the inevitability of death even daily, we are freed from fear. Then life guides us and we can cease looking for answers in our mind.

The body becomes younger through the asana practice and at the same time it ages. This is how life and death are present in the asana practice. We need intelligence to interprete our body’s changing responses. The answers we got in yesterday’s practice are not valid today. We also need to distinguish between the signs of life and the signs of death and give respect to both sides of existence in us.

How to keep death in mind then? As life and death are tangible in our breath all the time, we can listen to our breathing. When we are open to life, the inhalation is free. When we are ready to let go, to face the emotions related to our own death, the exhalation is free. Between the breaths there is a space which quality is totally different before/after the inhalation and exhalation. We need to connect to that space of silence in the asana practice, in our daily life and include it, the “death”, to our life to feel complete.

EXITUS

Bien que la philosophie de Patanjali ne mette pas l’accent sur la mort, elle parle – comme toute philosophie du yoga d’ailleurs – de la signification profonde que la prise de conscience de la mort donne à la vie. Elle parle de l’évocation de l’inévitabilité de la mort. Quand nous accordons à la mort sa place émotionnellement aussi et même tous les jours, nous faisons automatiquement de justes choix dans la vie. C’est la vie qui nous indique le chemin et nous pouvons cesser de chercher les réponses dans notre mental.

Par la pratique des asanas notre corps rajeunit en même temps qu’il vieliit. C’est de cette manière que la vie et la mort sont présentes dans la pratique aussi. Nous sommes censés savoir interprèter les réponses changeantes de notre corps. Les réponses d’hier ne peuvent pas être celles d’aujourd’hui. Par la pratique nous pouvons distinguer plus clairement les signes de vie et de mort dans notre corps et respecter l’existance avec ces différentes dimensions en nous.

Comment garder la conscience continuelle de la mort? C’est dans notre respiration que la vie et la mort sont bien tangibles et c’est en écoutant notre respiration que nous nous comprenons. Lorsque nous sommes ouverts à la vie, notre inspiration devient aisée. Lorsque nous sommes prêts à lâcher prise et à vivre les émotions connectées à notre propre mort, c’est l’expiration qui devient libre. Entre les deux respirations, il y a un espace silencieux qui a une qualité complètement différente avant l’inhalation et avant l’exhalation. Si nous sommes connectés à cet espace dans notre pratique des asanas ainsi que dans la vie quotidienne, nous pouvons inclure ce “vide”, cette “mort”, dans notre vie et nous sentir complets par cette union.

ELÄMÄ ON KUOLEMISTA

Vaikka Patanjalin filosofia ei painotu selkeästi kuoleman korostamiseen, on siinäkin – kuten kaikessa joogafilosofiassa – tuotu esiin se mistä elämä ammentaa syvimmän merkityksensä: kuoleman tiedostamisesta. Sen vääjämättömyyden tunnustamisesta jokaisessa hetkessä ja kaikessa toiminnassamme. Vain silloin kun pidämme muistissa ja tunnetasollakin käymme läpi päivittäin kuoleman todellisuuden osaamme tehdä oikeita valintoja. Elämä ohjaa meitä ja voimme lopettaa vastausten etsimisen mielestämme.

Asanaharjoittelun myötä kehomme nuortuu samalla kun se vanhenee. Näin elämä ja kuolema ovat läsnä asanaharjoituksessa. Meidän pitäisi tietää miten tulkita kehomme vaihtelevia vastauksia. Siksipä myöskään asanaharjoittelussa eilisen vastaukset eivät kelpaa tänään. Asanaharjoittelun avulla voimme oppia erottamaan toisistaan elämän ja kuoleman merkit kehossamme ja kunnioittaa näitä olemassaolon molempia puolia itsessämme.

Miten sitten voimme pitää kuoleman mielessämme? Elämä ja kuolema ovat käsillä hengityksessämme koko ajan ja sitä kuuntelemalla ymmärrämme paljon. Kun olemme auki elämälle, sisäänhengitys tuntuu vapaalta. Kun olemme valmiita päästämään irti ja kokemaan omaan kuolemaamme liittyvät tunteet, uloshengitys tuntuu vapaalta. Hengitysten välillä on hiljainen tila. Ennen sisäänhengitystä se on laadultaan täysin erilainen kuin ennen uloshengitystä ja päinvastoin. Jos olemme yhteydessä tähän hiljaiseen tilaan asanaharjoittelussa ja päivittäisessä elämässämme, voimme saada tämän “kuoleman” osaksi elämäämme. Silloin tunnemme todellista eheyttä.

IMG_5273

Photo by Anne

Countdowns

In my present life I travel at least twice a month and that’s why many things need to be organized also according to the length of my stay. One thing I’m aware of when preparing a trip is how many practices would I do. From this morning’s countdown feelings before my next trip there was a flush of gratitude and joy in me – not for the first time!

Because of the practice, any trip seems more exciting for me. It gives a structure and a meaningful continuity to my life on many levels. Imagine three days wherever you are and imagine then three days with a practice every morning and feel the difference inside. When you practice you know you will be facing your real feelings, sensing deeply your body, your breath, you will have a big adventure going on inside of you all three days!

By doing my practice I become one with the place and local people through my rootedness. I become anchored and I don’t have a feeling of travelling at all. I’m just totally being there. I’m also building something all the time inside of me no matter what the outer circumstances are. Sometimes life around me is tumultuous and the practice takes me back to my roots. Sometimes life is flat and the practice gives lovely sparkles to my day. My practice is my daily contribution to the creation. It gives a frame around which life happens.

COMPTES À REBOURS

Dans ma vie actuelle, je voyage au moins deux fois par mois. Beaucoup de choses doivent être organisées aussi du point de vue de la durée de mon séjour. Uune chose dont je suis consciente en préparant mon voyage est le nombre de pratiques que je ferais pendant le voyage. Ce matin, j’ai senti une fois de plus le compte à rebours qui commençait avant mon prochain voyage et j’avais une bouffée de gratitude à l’intérieur de moi – pas pour la première fois!

Pour cause de la pratique du yoga tous les voyages sont une inspiration de plus pour moi. La pratique me donne une structure et une continuation internes significatives sur plusieurs niveaux. Imaginez trois jours de votre vie dans n’importe quelle situation et imaginez ensuite la même situation avec une pratique tous les matins et sentez la différence à l’intérieur de vous. Lorsque nous pratiquons, nous savons que nous allons faire face à nos vrais sentiments, nous allons sentir notre corps, notre respiration et nous allons avoir une aventure à l’intérieur de nous pendant les trois jours entiers.

Où que je sois, je m’intègre à l’endroit et aux gens par l’ancrage que me procure ma pratique. Par mon enracinement momentané, je n’ai pas l’impression d’être en voyage du tout. Je suis totalement là où je suis. Je suis en train de construire quelque chose quelles que soient les circonstances extérieurs. Parfois la vie est tumultueuse et c’est la pratique qui me ré-enracine. Parfois la vie est plus plate et à ces moments-là, la pratique me fournit des étincelles extraordinaires pour m’embellir ma journée. Ma pratique est ma contribution quotidienne à la création. Elle me donne un cadre autour duquel la vie peut s’exprimer.

LÄHTÖLASKENTAA

Nykyinen elämäni on sellaista, että matkustan vähintään pari kertaa kuukaudessa ja siksi monien asioiden tulee olla hyvin organisoituja myös suhteessa matkani pituuteen. Matkalle valmistautuessani mielessäni pyörähtää aina ajatus myös siitä kuinka monta harjoitusta matkallani tulen tekemään. Tämän aamun countdown-tunnelmista ennen seuraavaa matkaani suihkusi sisälleni kiitollisuuden ryöppy – eikä todellakaan ensimmäistä kertaa.

Jo harjoituksen vuoksi matka vaikuttaa etukäteen jännittävältä. Matka saa harjoituksen mukaan oman rakenteensa ja elämässä on mielekästä jatkuvuutta monella eri tasolla. Kuvittele omassa elämässäsi kolme päivää missä tahansa tilanteessa ja mieti samat kolme päivää niin, että mukana on joogaharjoitus. Tiedät jo etukäteen, että olet kosketuksissa todellisten tunteittesi kanssa, tunnet voimakkaasti kehosi, hengityksesi ja tiedät olevasi tässä seikkailussa osallisena kolme peräkkäistä päivää.

Kun itse teen harjoituksen matkoillani, tunnen miten tulen osaksi kulloistakin ympäristöä ja sen ihmisiä. Juurrun sinne – hetkeksi – enkä siis olekaan matkalla. Olen siellä totaalisesti. Koko ajan rakennan sisälläni jotain huolimatta ulkoisista olosuhteista. Joskus elämä ympärilläni on vilkasta ja vauhdikasta ja silloin harjoitus vie minut rauhaan ja hiljaisuuteen. Joskus elämä on näennäisen tasaista ja silloin voikin olla, että harjoituksen kautta elämä antaa yllättäen jotain uudenlaista sähköä ja säihkettä. Harjoitus on minun osuuteni päivittäisessä luomistyössä. Se antaa keveät kehykset kaikelle muulle tapahtua.

IMG_2580

Photo by Anne, * St-Jean-Cap-Ferrat *