Letting go

Patanjali, the father of the Yoga Sutra, talks in the second chapter of his text about Kleṣas, the causes of suffering in human life. He classifies these causes in five categories. Two of them, Raga (attachment to desires) and Dveṣa (avoiding things we dislike) are the most practical ones in the sense that we face them every day.

When we are attached to our desires, we strive mentally to change situations to correspond to our point of view. This need can be so deeply rooted that even when everything is all right, we feel the pressure to get something. This is why we continuously try to influence situations and change things. In the end this causes stress and suffering.

When we try to change things we dislike, we reject the reality in order to avoid some difficult emotions. The aversion is unnecessary suffering. We easily imagine that we act to avoid suffering, but by trying to avoid suffering we actually act to increase the aversion. Often we namely act automatically based on our previous experiences and we are not looking at the situations with an open mind.

When we are too attached to things our mind wants or doesn’t want, we have detached from the reality and given up to our conditioned mind. We live in images and in the emotions created by them. However when we are conscious about that we can raise above this way of functioning. Patanjali talks about Vairagya – detachment which is one of the main things we need to understand the importance of. It’s something we need to practice constantly.

Nobody can really let go of things just like that. First of all, could we detach ourselves from our body, our mind, our emotions if we haven’t really explored ourselves and deeply loved ourselves? What are we detaching from then? If we haven’t experienced the charm of our body, but just felt too shy to enter its world? If we haven’t inhabited our body? We might have even despised it. Then the ideals of yoga might offer an escape from oneself’s real feelings.

We need to accept attachement, the opposite of detachment first. We can’t get rid of attachments, our love for our body, mind and emotions, if we can’t first love all these aspects of ourselves. When we are full of love towards ourselves, when we realize what kind of gift we’ve got from life, we can start to work on detachment. First we love and then we know what we are giving up and how hard it is. Of course, it’s easier to let go if you hate yourself. One can even become a master of detachment then. Through love the detachment becomes differently easy, because love gives us everything.

We can’t let go in theory, we can’t grow in theory. The detachement is a practical thing. As in everything, also in this context the rhythm and the timing matter. We need to be watchful about how situations come to us and when it’s possible and reasonable for us to take another path, to choose differently. When to stop getting involved and to settle in peace? When you let go, love everything you let go.

13737527_1235801436453419_7553907473276992376_o

LÂCHER PRISE

Patanjali, le père du Yoga Sutra, parle dans le second chapitre de son œuvre, des Kleṣas, des causes de la souffrance humaine. Il classifie ces causes dans cinq catégories distinctes. Deux d’entre eux, Raga (attachement aux désirs) et Dveṣa (aversion) sont les plus pragmatiques. Nous faisons face à ces aspects quotidiennement.

Le désir dans le quotidien se manifeste souvent en tendance à faire des efforts mentaux pour faire les situations correspondre à nos points de vue. Ce besoin de contrôler les choses peut être si profondément enraciné en nous, que même quand nous nous sentons tout à fait bien et satisfaits, nous sentons une pression d’avoir quelque chose d’autre. À cause du malheur né de ce désir perpétuel, nous essayons continuellement de transformer les situations en quelque chose qu’elles ne sont pas.

Et lorsque nous cherchons à manipuler mentalement les choses que nous aimons pas, nous rejetons la réalité pour pouvoir éviter les émotions difficiles. L’aversion est une souffrance qui n’est pas nécessaire. Nous imaginons facilement, que nous agissons pour éviter la souffrance, mais c’est justement l’effort fait pour l’éviter qui la fait grandir. Souvent nous agissons automatiquement et notre action est basée sur les expériences précédentes, ce qui nous empêche de voir les situations ouvertement et de les accepter en tant que telles.

Lorsque nous sommes trop attachés aux choses que notre mental soit chérie soit rejette, nous sommes en dehors de la réalité et nous sommes à la merci de notre mental conditionné. Nous vivons dans l’image et dans les émotions créées par celle-ci. Néanmoins, si nous sommes conscients de ce fontionnement de notre mental, nous pouvons nous élever au-dessus de ça. Patanjali parle de Vairagya, détachement, que nous devrions pratiquer sans cesse.

Personne ne peut être détaché par la volonté. Sans avoir exploré notre corps physique, notre mental ou nos émotions, et sans les avoir aimés, serions-nous capables de nous détacher de tout ça? De quoi pourrions-nous nous détacher, si nous avons aucun attachement? Si nous n’avons pas expérimenté le charme de notre corps et n’avons été que trop réservés pour entrer dans ce monde, si nous n’avons pas inhabité notre corps entièrement, le détachement n’est pas possible. Si, nous n’avons pas aimé ce que nous sommes, les idéaux yogiques peuvent offrir une échappatoire pour éviter nos émotions authentiques.

Il faut d’abord accepter et vivre l’opposé du détachement, l’attachement. Sinon nous ne pouvons pas nous détacher de notre amour pour notre corps, notre mental ou nos émotions. Quand nous sommes pleins d’amour envers nous-mêmes, quand nous sommes conscients de ce cadeau que la vie nous a fait, nous pouvons commencer à nous détacher. Par l’amour nous comprenons ce dont nous nous détachons et combien c’est dur parfois. Il est facile de se détacher si on ne s’aime pas. Par l’amour le détachement est plus facile dans un certain sens, car quand nous avons l’amour, nous avons tout.

Nous pouvons pas lâcher prise en théorie, nous pouvons pas atteindre à la maturité en théorie. Ça peut se faire seulement en pratique. En plus, comme dans tout dans la vie, le rythme et le moment comptent. C’est pour ça que nous devons rester vigilants. Pour voir comment les choses viennent à nous et pour sentir quand il est possible et raisonnable de faire un nouveau choix. Quand est-ce que nous n’avons plus envie de nous mêler, de contrôler? C’est à ce moment-là que nous pouvons nous installer dans la paix. En lâchant prise il est important d’aimer tout ce dont nous avons lâché prise.

IRTIPÄÄSTÄMISEN ÄÄRELLÄ

Joogasutra-kokoelman isä Patanjali puhuu tekstinsä Sadhana-osassa Kleoista, inhimillisen kärsimyksen syistä. Hän jaottelee ne viiteen eri luokkaan. Käytännönläheisimmät asiat näistä ovat Raga (haluihin kiinni jääminen) ja Dveṣa (vastenmielisinä koettujen asioiden välttely).

Kun olemme kiinni toiveissamme ja haluissamme, ponnistelemme päämme sisällä muuttaaksemme tilanteita itsellemme mieleisiksi. Tämä tarve voi olla syvälle juurtunut siten, että vaikka kaikki olisi mielestämme hyvin, tunnemme silti tarvetta haluta jotain muuta kuin mitä meillä on. Näin yritämme jatkuvasti muuttaa asioita muuksi. Tämä aiheuttaa stressiä ja kärsimystä.

Yrittäessämme sitten taas välttää meille vastenmielisiä asioita, torjumme jotain olemassaolevaa ja kieltäydymme kokemasta siihen liittyviä tunteita. Myös vastenmielisyyden kokeminen on turhaa kärsimystä. Vaikka kuvittelemme helposti toimivamme välttääksemme kärsimyksen, tulemme toimineeksi itse asiassa juuri sitä lisäten. Monesti nimittäin toimimme automaattisesti vanhojen kokemusten pohjalta emmekä herää katsomaan tilanteita avoimin silmin.

Kun olemme liian kiinni asioissa, joita mielemme haluaa tai ei halua, olemme irrottaneet otteen todellisuudesta ja antaneet vallan ehdollistuneelle mielellemme. Olemme mielikuvissa ja niiden tuottamissa tunnetiloissa. Tiedostaessamme tämän voimme tietenkin pyrkiä näkemään ne kirkkaasti ja toimimaan niiden yläpuolella. Patanjali puhuu näihin asioihin liittyen Vairagyasta, irtipäästämisestä, jota meidän pitäisi opetella ja harjoittaa jatkuvasti.

Emme kuitenkaan voi noin vain päästää irti. Voiko ihminen ensinnäkään päästää irti kehostaan, mielestään, tunteistaan, jos hän ei ensin ole tutkinut ja rakastanut kaikkea tätä? Mitä irtipäästettävää silloin edes on? Jos ei ole kokenut kehonsa ihanuutta, vaan on arastellut eläytymistä sen tarjoamaan maailmaan ja jättänyt elämättä? Tai on ehkä jopa halveksinut sitä? Silloin voi olla, että joogan ihanteet tarjoavat mukavan pakoreitin itsestä.

Meidän pitäisi ensin hyväksyä irtipäästämisen vastakohta, kiintymys. Kukaan ei voi todella päästää irti kiintymyksestä ja rakkaudesta kehoonsa, mieleensä tai omaan tunnemaailmaansa, jos hän ei ensin kykene rakastamaan näitä puolia itsessään. Kun olemme täynnä rakkautta kehoamme ja mieltämme kohtaan, kun tiedostamme minkä lahjan olemme elämältä saaneet, voimme aloittaa irtipäästämisen. Rakastamisen kautta tiedämme mistä kaikesta luovumme ja miten vaikeaa se on. Helppohan on päästää irti, jos jo inhoaa itseään. Rakastamisen kautta irtipäästäminen helpottuu jo siksi, että olemme saaneet kaiken, kun olemme saaneet rakkauden.

Emme voi luopua tai kehittyä teoriassa, ainoastaan käytännössä. Sen lisäksi kuten kaikessa muussakin elämässä, myös irtipäästämisen kyvyssä rytmi ja ajoitus on tärkeää. Siksi meidän tulee olla valppaita sen suhteen miten asiat tulevat meitä kohti ja tuntea milloin on mahdollista ja oikein toimia toisin. Milloin on tullut hetki olla puuttumatta ja olla rauhassa. Päästää irti ja rakastaa kaikkea mistä on päästänyt irti.

Photo: Catherine Chenu

Advertisements

to breathe innnnnnnn

Breathe in love. Breathe out peace. That’s the message you see nowadays often in the context of yoga. To make this happen it might mean a lot of useless efforts. Anyway it requires a unique gift of imagination. You imagine you’re breathing love in. But if you live in the reality you can’t breathe only love in, because the world is also made of other things like hatred. Actually you can’t choose what you breathe in unless you block your own energies to control the situation.

Another way is something Osho have suggested and it’s completely the opposite of that. That we’d always breathe in the misery of the world and the others’ hate and we’d breathe out love. That’s a harder way, but it’s a great philosophy in regard to all. Whatever comes in must go out love. We need to transform all the negativity we encounter to something even just a bit more beautiful.

I’m often asked by my yoga students if one should protect oneself from the others and their negativity. The common advice is probably to protect yourself from negative people or even to get rid of them. I think you should be aware of what kind of energies you’re surrounded by. In case they are negative, you should protect yourself against them, only if you can’t take them in. But, if you have the courage and the strength to breathe in the reality, you don’t need any protection. Transformation is your magic wand. You can take hate, you can take despise, you can take cheating, you can take anything. This means that you choose to take deeply inside the feelings your ego naturally rejects.

Sometimes people want to hurt us even on purpose. When somebody is mean to us, we can see how rooted we are in love, how pure our heart remains. Our aversion (dvea) towards others’ hatred is the problem. We should really allow the hatred go all the way in. If we try to keep it away, on the surface in order not to be touched by it, we lose our energy and the negativity remains in us. When the hatred touches the deepest in us, it becomes something else.

This is the work in the spirit of Ahimsa. We need strength to take in meanness, indifference, coldness. Bigger the hate on the other side, bigger the space and acceptance we need to find in us. Try in small doses first. Because if you’re not used to take this kind of feelings in, your energy body will get a shock. Your mind easily identifies with the other’s negativity and your energy puts the defense mode on. If you really let the incoming energy touch you deeply, you can see how it’s then easier to breathe goodness, acceptance and peace out. It happens naturally. Ahimsa is a principle we can understand by living it. It means: Breath in hate. Breath out love.

13900708_10208491410035930_847009994_n

ÊTRE ENVAHI ET LIBRE

Inspirez l’amour. Expirez la paix. C’est le message qu’on voit souvent aujourd’hui dans le contexte du yoga. Pour le réaliser, non seulement on a besoin de faire des efforts remarquables, mais aussi on doit être doté d’une imagination exceptionnelle. Nous pouvons imaginer que nous inspirons l’amour, mais si nous vivons dans la réalité, nous ne pouvons pas inspirer que de l’amour étant donné que le monde est fait aussi d’autres choses comme la haine. Nous ne pouvons pas choisir ce que nous inspirons à moins de bloquer notre propre circulation énergétique pour contrôler la situation.

Il y a une autre façon pour trouver la paix qu’Osho a suggérée. Que nous inspirions toujours la misère du monde et la haine des autres et que nous expirions l’amour. C’est plus dur, mais c’est une philosophie qui tient compte de tout le monde. Quoi qu’il arrive, il doit être transformé en amour en nous. Nous devons transformer toute la négativité que nous rencontrons en quelque chose ne serait-ce qu’un petit peu de plus beau.

Mes élèves me demandent souvent si nous devrions nous protéger contre les autres et leur négativité. Un conseil général est probablement que oui, il faut se protéger et même s’éloigner des personnes négatives. Je pense qu’on doit être bien conscient des caractéristiques des gens qui nous entourent. Si elles sont négatives, la protéction est nécessaire seulement si on ne peut pas assumer ces énergies. Mais si vous avez le courage et la force d’inspirer la réalité, vous n’avez pas besoin de protection. La transformation est votre baguette magique. Vous pouvez prendre haine, mépris, trahison, tout. Cela veut dire que vous choisissez d’être touchés profondément par les émotions que l’égo rejetterait naturellement.

Parfois les gens veulent nous blesser exprès. Devant la méchanceté, nous pouvons voir à quel point nous sommes enracinés dans l’amour, combien notre cœur reste pur. Le vrai problème est finalement notre aversion (dveṣa) vers la haine des autres. Nous devrions permettre à la haine de nous pénétrer. Si nous tentons de la repousser, ou bien de la garder sur la surface pour ne pas être touchés, nous perdons notre énergie et la négativité reste en nous. Mais lorsque la haine de quelqu’un d’autre nous touche profondément, elle devient autre chose.

Ceci est le travail dans l’esprit de Ahimsa. Nous avons besoin de force pour prendre la méchanceté, l’indifférence, la froideur. Nous devons trouver de l’espace et de l’acceptance en nous. Essayez en petites doses d’abord. Parce que si vous n’êtes pas habitués à accepter ces énergies, votre corps énergétique va recevoir un choc. Votre mental s’identifie à la négativité de l’autre et votre énergie se met sur la défensive. Mais si vous laissez l’énergie vous envahir, vous allez voir comment il est plus facile d’expirer la bonté, l’acceptance et la paix. Cela se passe naturellement. Ahimsa est un principe que nous comprenons en le vivant. Cela veut dire: Inspirer la haine. Expirer l’amour.

SISÄÄNHENGITYSTÄ SYDÄMEEN ASTI

Hengitä rakkautta sisään. Hengitä rauhaa ulos. Tätä viestiä tuodaan esiin nykyään monissa joogayhteyksissä. Ohjeen seuraajalle se voi tarkoittaa turhia ponnisteluja mielenrauhan suhteen. Joka tapauksessa se vaatii uskomattoman mielikuvituksen. Voimme tietenkin kuvitella hengittävämme rakkautta sisään. Jos sen sijaan elämme todellisuudessa, emme voi hengittää ainoastaan rakkautta sisään, koska maailma on rakennettu muistakin asioista kuin rakkaudesta, kuten vihasta. Itse asiassa emme voi valita sitä mitä hengitämme tukkimatta omaa energiaamme omalla kontrollillamme.

Osho ehdotti aikanaan täysin päinvastaista tapaa. Että hengitämme sisään koko maailman tuskan, muiden vihan ja että hengitämme ulos rakkautta. Tämä tapa on vaikeampi, mutta se on luultavasti kuitenkin kaikkien kannalta toimivampi filosofia. Mitä ikinä kohtaammekin, sen täytyy muuntua sisällämme rakkaudeksi. Muunnamme kaiken kohtaamamme negatiivisuuden joksikin edes vähän paremmaksi ja kauniimmaksi.

Näillä asioilla on yhteys kysymykseen, jonka kuulen usein oppilailtani. Pitäisikö meidän suojella itseämme muilta ja nimenomaan heidän negatiiviisilta tunteiltaan? Yleinen ohje kuulunee niin, että pitää suojautua. Joidenkin mielestä sellaisista ihmisistä on päästävä kauaksi ja jopa hankkiuduttava eroon. Toki meidän pitää olla tietoisia siitä millaiset tunteet meitä ympäröi. Meidän pitää suojautua kuitenkin vain, jos emme kykene ottamaan niitä vastaan. Jos taas meillä on rohkeutta ja voimaa hengittää todellisuus sisäämme, emme tarvitse mitään suojauksia. Taikakeinomme on energioiden muuntaminen. Voimme ottaa vastaan vihaa, halveksuntaa, petturuutta, ihan mitä vain. Otamme syvälle sisimpäämme kaikki ne tunteet, jotka egomme luonnostaan torjuu.

Joskus ihmiset haluavat loukata meitä tahallaan. Kun joku on meitä kohtaan ilkeä saamme punnita omaa sydäntämme ja katsoa miten puhtaana se pysyy. Tosiasiassa ongelma on vihaa kohtaan tuntemamme vastenmielisyys (dvea). Meidän pitäisi sallia muiden vihan lävistää meidät kokonaan ja antaa sen mennä syvälle sydämeemme. Jos yritämme pitää vihan pinnalla, niin, ettei se kosketa meitä, oma energiamme kuluu siihen ja negatiivisuus jää lopulta meihin. Kun viha löytää meissä loputtoman vastaanottavuuden, se kimmahtaa toiseen suuntaan ja muuttuu.

Tämä on työtä Ahimsan hengessä. Me tarvitsemme viisautta ottaaksemme vastaan ilkeyttä, välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä. Mitä suurempi viha on vastassamme, sitä suurempi tila ja hyväksyvyys meidän tulee löytää itsestämme. Yritä tätä ensin pikku annoksissa. Jos nimittäin et ole harjaantunut tässä taidossa, energiakehosi joutuu shokkiin toisen ihmisen vihan tai vihaisuuden kanssa. Mielesi samastuu toisen negativiisuuteen ja energiasi asettuu puolustusasemiin. Jäät loukkuun. Siinä vaiheessa kun voit antaa sisään tulevan energian koskettaa itseäsi suojelematta mitään, huomaat miten helppo on hengittää ulos hyvyyttä, hyväksyntää ja rauhaa.  Se tapahtuu itsestään. Ymmärrämme Ahimsan elämällä sitä joka hetki. Hengittämällä vihaa sisään ja rakkautta ulos.