Art of dosing

Don’t give everything you can! This genius waking call was given by my flamenco teacher Patricio Martin with a warm and mysterious smile. At first the sentence surprised me – as in flamenco we usually give “all” – and immediately after everything was ultra-clear.

When the right words are pronounced at the right moment, they attain their goal. When your blood starts to heat, you know something really essential is happening. The body has recognized the truth and moves towards a bigger vision. The best teachers have always been like that. They live in the moment. The truth is nothing fixed, but something alive and that’s why it’s different in different situations.

In dance it’s enough to give an energy to start a movement and then just let it happen. We leave space for invisible, for the mystery of Life. We give space for breathing and energy that they can create a unique movement. But how often do we get involved in everything with our ego, because our mind can’t let go of the control? Because we don’t trust Life? We dance with ideas and we force the body.

If we are more aware of the quality of the movement, of what we put into it and what we keep, our dance becomes alive. What feels great is that I could make a bigger input, but I don’t. I save some of my energy and keep it for myself. Between these two energies, there’s a continuous play going on. This is art.

We don’t achieve anything more by pushing and forcing. We achieve anything when we have free space and when we know how to dose our energy.  It’s the same in yoga practice and in life. This is biodynamic world view! It means that because you’re connected to your body, you feel the truth with your body.

I bow to my fabulous teachers and with these thoughts I wish you all a radiant year 2019! Let it be different, playful, mysterious and carried by Life!


Ne donnez pas tout! Cet appel génial à la réalité était prononcé par mon professeur de flamenco, Patricio Martin, avec un sourire chaleureux et mystérieux. D’abord, ça m’a frappé -comme au flamenco, on donne souvent “tout”- et immédiatement après, c’était ultraclair!

Quand les bons mots sont prononcés au bon moment, ils atteignent leur cible. Et quand ça vous enflamme le sang, vous pouvez être sûr qu’il s’agit de quelque chose de véritablement essentiel. Le corps reconnaît la vérité et va se diriger vers une vision plus élevée. Les meilleurs professeurs ont toujours été comme ça. Ils vivent au moment présent. La vérité n’est rien de fixé, elle est vivante et c’est pour ça qu’elle change selon la situation.

Dans la danse, il suffit de commencer un mouvement, de lancer une énergie et ensuite de laisser le mouvement se compléter tout seul. Nous laissons un espace pour l’invisible, pour le mystère de la Vie. Nous permettons au souffle et à l’énergie de s’exprimer à leurs manières pour voir naître un mouvement unique. Mais c’est si souvent qu’on veut se mêler avec notre égo, car notre mental ne nous lâche pas. Et nous dansons avec des idées et nous soumettons le corps à nos idées.

Si nous sommes plus conscients de la qualité du movement et de ce que nous y mettons et de ce qui nous n’y mettons pas, notre danse devient vivante. Je pourrais donner encore plus! Mais je ne donne pas. Je garde quelque chose pour moi. C’est le jeu continue entre ces énergies opposées qui créent l’art.

On ne gagne rien en poussant avec toutes ses forces. On gagne beaucoup, quand on garde un espace libre et quand on sait doser. C’est pareil dans la pratique du yoga, dans la vie en général. Il s’agit aussi d’une approche biodynamique, ce qui veut dire qu’on sent avec le corps ce qui est juste, parce qu’on est connecté à lui.

Je m’incline avec gratitude du cœur devant mes professeurs fabuleux et je vous souhaite, mes lecteurs et mes lectrices, une lumineuse année 2019! Qu’elle soit différente, ludique, mystérieuse et surtout portée par la Vie! 


Älkää antako kaikkeanne! Näin nerokkaan herättävästi neuvoi flamenco-opettajani Patricio Martin meitä tanssijoita lämpimän ja arvoituksellisen hymyn kera. Aivan ensiksi lause hämmästytti -flamencossahan tunnetusti annetaan “kaikki”- ja sitten välittömästi kaikki selkiytyi! Niinpä tietenkin! 

Kun oikeat sanat lausutaan oikealla hetkellä, ne menevät suoraan perille. Silloin, kun veri suonissa alkaa kuumeta, tietää, että jotain todella olennaista on käsillä. Silloin keho oivaltaa ja liikahtaa kohti suurempaa visiota. Parhaat opettajat ovat aina eläneet hetkessä. Totuutta kun ei voi vangita. Se on elävä ja siksi eri tilanteesta riippuen.

Tanssissa riittää, että aloittaa liikkeen, että laittaa energian liikkeelle ja sitten antaa lopun tapahtua. Näkymättömälle, arvoitukselle jää tilaa. Annamme tilaa hengitykselle ja energialle muovata liikkeestä jotain ainutkertaista. Mutta kuinka usein haluammekaan sekaantua kaikkeen egollamme, koska mielemme ei päästä kontrollista irti! Emme luota elämään! Tanssimme on ajatuksia, joita pakotamme kehoomme.

Mitä enemmän olemme tietoisia liikkeen energiasta, mitä siihen laitamme ja mitä emme, sitä elävämmäksi tanssimme muuttuu. Kihelmöivä tunne syntyy siitä, että voisin panostaa vielä enemmän. Mutta en panosta. Säästän energiaani ja pidän jotain itselläni. Näiden kahden energian välillä on jatkuva leikki käynnissä. Siitä syntyy taide.

Emme saavuta sen enempää puskemalla ja pakottamalla. Sen sijaan saavutamme mitä vain, kun meillä on vapaata liikkumatilaa ja kun osaamme säännöstellä energiaamme. Sama pätee joogaharjoitteluun ja elämään yleensä. Tämä on biodynaaminen lähestymistapa. Se tarkoittaa sitä, että keho kuulee totuuden, koska olemme itse yhteydessä kehoomme.

Kumarran kiitollisella sydämellä ihmeellisille opettajilleni ja samalla toivotan kaikille blogini lukijoille loistavaa vuotta 2019! Olkoon se erilainen, leikkisä, mystinen ja Elämän kannattelema! 

Photo of Patricio Martin by Catherine Chenu

River flowing

We all know that yoga is a lifelong practice and a practice for life. Today it’s often repeated even in yoga slogans that what happens off the mat is more important than what happens on the mat. However what happens on the mat, comes first. The ethical fruit of that conscious bodywork might be collected many years afterwords as it’s the result of several processes in the nervous system. The change in us is not something we can force.

In the beginning Ashtanga yoga is a physical practice. It gradually leads to spiritual results when we learn how to work our mind, emotions and energy through the body. We are listening and discovering the connections between an immense amount of things. We’re tuning ourselves to be open and getting used not to manipulate anything. We learn to recognize life’s flow through us. A river inside. Our nerveous system is purified which means our body will remember more and more vividly the experiences of the past, release the tensions it created and make us receptive to life again.

Dance has been part of my life for 30 years now and it’s something that intensely reminds me as well of my mortality than my potential of now. I practice mostly classical ballet and flamenco, two quite opposite styles. What I see in common to all these three traditions is the possibility of learning how to use our muscles in the best way, of course, but progressively and above all it’s about how to control the energy in our body. These different practices make it possible to experience the gravity and to understand the importance of the Mula bandha in a very particular way – with our body.  To put it in a very simple way: energetically flamenco is about experiencing and showing your strength, ballet about experiencing and showing your lightness and yoga about experiencing the neutrality and not showing (off) anything. All of them offer a different playground, a place where I can enjoy my body’s intelligence in motion or stillness.

The different ways of using the body and its energy not only give constantly access to new facets of our mind and emotions, but extends the experiential field of the whole person. When you feel heavy and you go to a ballet class, it’s a challenge. If you feel vulnerable or weak, flamenco is hard. And when you feel life around you is far toooooooo great, it’s hard to sit down and do the yoga practice. You would like to DO so much and participate in action. You practice to be able to change your mood, your direction, your energy totally and rapidly whenever it’s needed. Yoga shows you the way to come back to neutrality. Perseverance in any practice makes you more flexible in front of a change.   How to contain energy and how to release it? That’s the key to pranic bliss.


Il est bien connu que le yoga est une pratique qui peut durer toute une vie et il est également une pratique pour la vie. Aujourd’hui, même dans les slogans de yoga, nous trouvons souligné le fait que ce qui se passe hors du tapis est plus important que ce qui se passe sur celui-ci. Néanmois, ce qui se passe sur le tapis, est la première chose dans l’ordre. Le fruit éthique qui suit le travail conscient physique peut être collecté des années après, car il s’agit du résultat de plusieurs processus dans le systême nerveux. Ce changement dans notre esprit est quelque chose que nous pouvons pas forcer.

Quand nous débutons la pratique de l’Ashtanga yoga, nous l’apprenons en tant qu’une pratique physique. Petit à petit, nous apprenons à travailler notre mental, nos émotions ainsi que notre énergie dans notre corps et lorsque le corps est purifié pour être un parfait outil, la pratique va donner des résultats spirituels. Nous nous mettons à l’écoute de notre corps et nous découvrons des connections entre d’innombrables choses innommables. Nous apprenons à reconnaître la vie en nous et à nous accorder à elle. Une rivière à l’intérieur de nous. Notre systême nerveux va être purifié, ce qui veut dire que le corps va se souvenir de plus en plus vivement des évènements du passé, il pourra défaire les tensions qu’il a créées auparavant et nous rendre plus disponible à la vie de nouveau.

La danse a fait partie de ma vie plus de 30 ans maintenant. Elle me rappelle toujours aussi bien ma mortalité que mon potentiel du moment présent. Je pratique la danse classique et le flamenco, deux styles assez opposés l’un à l’autre. Je vois que ces trois traditions ont en commun la possibilité d’apprendre comment utiliser nos muscles, bien entendu, mais progressivement et par dessus tout comment contrôler l’énergie dans notre corps. Ces pratiques différentes nous permettent d’expérimenter la gravité et de comprendre l’importance du Mula bandha d’une façon vraiment particulière – avec notre corps. Pour simplifier: sur le plan énergétique, le flamenco est une expérience et une performance de la force du danseur tandis que la danse classique et celle de la légèreté et le yoga celle de la neutralité. Toutes ces disciplines offrent un terrain différent où nous pouvons nous éverveiller devant l’intelligence de notre corps en mouvement ou en immobilité.

Les différentes façons de faire bouger le corps et son énergie non seulement ouvrent de nouvelles voies dans le mental et les émotions, mais elles permettent une extension de toutes les couches de la personne. Lorsque nous nous sentons lourds dans un cours de danse classique, nous devons faire des efforts vers la légèreté. Si nous nous sentons faibles ou vulnérables pendant le cours de flamenco, c’est le contraire. Et lorsque nous sentons que la vie autour de nous est troooooop bien, il est difficile de s’assoir pour faire son yoga parce que nous voudrions tellement participer à la vie à l’extérieur de nous à ce moment-là. Nous pratiquons afin de pouvoir changer notre émotion, notre direction, notre énergie totalement et avec la rapidité quand il le faut. Le yoga nous montrent comment revenir au neutre. La persévérence dans n’importe quelle pratique nous rend flexibles devant les changements de la vie. Comment contenir l’énergie et comment la relâcher? Là, réside la clé de la félicité.


Joogaharjoittelu on harjoittelua elämää varten ja siten se voi pysyä työvälineenämme itsemme syvälliseen ymmärtämiseen koko elämän ajan. Tänä päivänä joogasloganit usein toistavat, että se mitä tapahtuu harjoituksen ulkopuolella on joogan kannalta olennaisempaa kuin se mitä tapahtuu joogamatolla. Kuitenkin se mitä matolla tapahtuu on todella olennaista, koska sen laatu määrää siitä mitä muutoksia harjoituksen seurauksena tapahtuu. Eettiset hedelmät korjataan ehkä vuosien tietoisen fyysisen harjoittelun jälkeen, koska kypsyvät monenlaisten hermostollisten prosessien tuloksena. Tätä henkistä muutosta emme voi pakottaa.

Alussa Ashtangajooga on fyysinen harjoitus, joka vähitellen muuttuu henkiseksi, kun opimme miten työstämme ajatuksiamme, tunteitamme ja energiaamme kehomme avulla. Me kuuntelemme kehoamme ja oivallamme valtavia määriä erilaisia yhteyksiä itsessämme. Virittäydymme olemaan auki ja totuttelemme olemaan manipuloimatta mitään. Näin pääsemme syvään yhteyteen suonissamme sykkivän elämän kanssa. Hermostomme puhdistuu eli keho muistaa tuoreemmin ja elävämmin menneisyyden tapahtumia, päästää jännityksiä, joita se on luonut ja näin tekee meistä taas elämälle avoimia.

Tanssi on ollut osa minun elämääni yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Se muistuttaa minua tehokkaasti aina omasta kuolevaisuudestani, mutta myös omasta potentiaalistani juuri nyt. Enimmäkseen harjoittelen klassista balettia ja flamencoa, kahta energeettisesti melko vastakkaista tyyliä. Näen, että näissä kolmessa perinteessä on kaikissa mahdollisuus oppia käyttämään tietenkin lihaksia parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kehittyessään oppia säätelemään energian käyttöä kehossa. Nämä erilaiset harjoitusperinteet antavat mahdollisuuden kokea painovoima ja ymmärtää Mula bandhan merkitys aivan erityisellä tavalla – keholla. Jos nämä kolme lajia pelkistäisi energeettisesti, flamencossa on kyse voiman kokemisesta ja sen näyttämisestä, baletissa keveyden kokemisesta ja näyttämisestä ja joogassa neutraaliuden kokemisesta. Kaikki tarjoavat omanlaisensa pelikentän, jossa voi nauttia kehon älykkyydestä liikkeessä tai paikallaan.

Erilaiset tavat käyttää kehoa ja sen energiaa eivät pelkästään takaa jatkuvaa uutta näkökulmaa ajatuksiimme ja tunteisiimme, vaan ne laajentavat ihmisen koko kokemuskenttää. Kun tunnet itsesi painavaksi balettitunnilla, on ponnistelut tehtävä keveyden aikaansaamiseksi. Jos taas flamencossa olo hauras ja haavoittuvainen, on työskenneltävä voiman eteen. Ja kun sitten tunnet, että elämä ympärilläsi on aivan liiiiiiian mahtavaa, on vaikeaa istua alas ja aloittaa joogaharjoitus. Haluaisit niin osallistua elämään juuri nyt tekemällä jotain. Mutta me harjoittelemme voidaksemme vaihtaa mielialaa, suuntaa, energiatasoamme totaalisesti ja vauhdilla milloin ikinä se elämässä on tarpeen. Jooga opettaa miten palataan takaisin neutraaliin tilaan. Sinnikkyys missä tahansa harjoituksessa tekee meistä joustavia muutosten edessä. Miten pidättää energiaa ja miten vapauttaa se? Siinä on avain energeettiseen autuuteen.


Rapids by Mari Jannela

Head over heels

My flamenco teacher in Paris, Patricio Martin, has inspired me enormously in his classes, as an instructor of course, but also as an artist who lives his art every waking moment. When he watches us dance, he must sometimes remind us of very simple things. Like “First be conscious, then take action.” 💡 His a great example of presence and a capacity of putting intensity and magic in his gestures. I love to see him make grimaces of suffering when he hears the nonmusicality of our claps and heel sounds executed with inadvertence, haste and even stupidity sometimes. He always tells us to make music with our feet and hands, to give a musical quality, life, beauty to our gestures. I admire his strictness. And I’m so grateful to him.

This kind of experience of love in action made me do an inverse comparison to yoga practice and more specifically to mantras in a group situation. I’ve been astonished for years why people shout the mantras and why the chant is a manifestation of stress and speed. Where is the sacredness? I don’t think we need a specially beautiful voice, but an action that grows from the heart. When the voice vibrates with our heart, it has a completely different quality in it. It becomes a sound of love. Then any voice sounds beautiful, because the softness and the spirit modify its quality tremendeously. If we are not present in our voice, we’re just repeating words and everything becomes banal, boring and cold.

The mantras and the use of my own voice is something really extraordinary for me. I don’t know why I feel so deeply when I chant. It’s a feeling as if I was saying a final farewell to the dearest person. It’s overwhelmingly sad, warm, soft, beautiful and heartbreakingly joyful at the same time. This state is something I also know through dance. I believe that no matter if it’s dance, chanting or something else, to put beauty into it, all we need, is to really be present and to have the intention to give something from ourselves. But it’s not enough to be present every other second, we need to be there every second. This makes the difference. A real artist is present, (s)he fills her/himself completely and then (s)he fills the space with her/his action. A real yogi/yogini does exactly the same.


Mon professeur de flamenco à Paris, Patricio Martin, m’a énormément inspirée dans ses cours, bien sûr en tant qu’enseignant mais aussi en tant qu’artiste qui vit son art. En nous regardant danser, Patricio est obligé de nous rappeller des choses simples, par exemple: “D’abord la conscience et ensuite l’action”. 💡 Lui-même est un parfait exemple d’une présence époustouflante et de la capacité de mettre de l’intensité et de la magie dans ses gestes. Qu’est-ce que j’aime voir son visage se crisper sous l’effet de non-musicalité de nos coups de talons ou de nos “palmas claras” ou “palmas sordas” exécutés d’une manière inattentive, indifférente, stupide parfois. Il nous demande toujours de faire de la musique avec nos pieds et nos mains, de donner une qualité musicale, une vie, une beauté à ce que nous faisons. J’adore son exigence! Et je lui en suis extrêmement reconnaissante.

J’ai fait le rapprochement inverse avec le chanting dans la tradition de yoga. Je vois que dans l’Ashtanga yoga les gens ont tendance à sinon crier au moins à dire les mantras d’une façon qui ne laisse pas trop la place à l’amour ou au sacré. Les voix insensibles qui s’accélèrent et qui créent du stress. Ce n’est pas une question d’avoir une voix pure ou un timbre personnel, mais il s’agit de vouloir donner avec son coeur. Donner de la qualité. La qualité du cœur, c’est l’amour. Chaque voix résonne joliment quand il y a le cœur, la respiration et la présence. Quand on n’est vraiment pas à l’intérieur de soi, quand on s’observe, quand on ne fait que répéter, c’est plat, ennuyeux.

Pour moi, les mantras, l’utilisation de ma propre voix, est quelque chose d’extraordinaire. Ce que je ressens à chaque fois en faisant des mantras, c’est presque l’équivalent à des adieux pour toujours à un être cher. Ça me remplit à la fois d’une douce tristesse, d’une joie déchirante, de l’exquisité de la vie et de la mort. Mais ceci, je connais déjà par la danse. J’accueille toutes les émotions. Je crois que, que ça soit la danse, le chanting ou autre chose, pour que ça soit beau, il suffit d’être vraiment présent et d’avoir cette intention de donner quelque chose de beau de soi-même. Mais il faut être présent à chaque moment, pas à toutes les deux secondes. C’est là la différence. Un vrai artiste est présent, il remplit d’abord son être et puis l’espace avec ce qu’il fait. Un vrai yogi, une vraie yogini, c’est pareil.


Pariisilainen flamenco-opettajani, Patricio Martin, on tuonut pelkällä olemuksellaan elämääni suunnattomasti inspiraatiota. Hän on loistava opettaja ja sen lisäksi taitelija, joka tekee taiteensa näkyväksi joka hetki. Minua ovat valtavasti kiehtoneet monet hänen lausahduksensa. Mitä tanssiaskeliin tulee, yksi tärkeä asia on ollut: “Ensin tietoisuus, sitten toiminta.” 💡 Hän on itse oivallinen esimerkki henkeäsalpaavasta läsnäolosta ja kyvystä laittaa tarvittaessa mieletön intensiteetti eleeseen kuin eleeseen. Minut tekee onnelliseksi hänen tuskasta rypistyvä otsansa kun hän kuulee epämusikaalisia kantapään kopautuksia tai huolimattomia käsien taputuksia, jotka on läiskitty tanssin sekaan jotenkin tunteettomasti. Hän kehottaa meitä aina soittamaan jaloilla ja käsillä, antamaan kaikelle tekemisellemme musikaalista laatua, elämää, kauneutta.

Löydän tästä rakkaudesta ja kokemisen tavasta käänteisiä yhtymäkohtia joogaharjoitteluun ja varsinkin yhteismantroihin. Ashtangajoogassa olen kautta vuosien ihmetellyt sitä miten ja miksi mantrat miltei huudetaan läpi. Ihmisten äänet kaikuvat tunteettomuutta ja vauhtia. Kaikki pyhyys tuntuu olevan kaukana. Kysymys ei ole lainkaan siitä, että ihmisellä pitäisi olla kaunis lauluääni, vaan siitä, että tekeminen lähtee sydämen läsnäolosta. Kun äänen väreily yhtyy sydämen energiaan, siihen tulee aivan erilainen laatu. Rakkauden sointu. Silloin jokainen ääni soi kauniisti, sillä hengityksen pehmeys ja hengen läsnäolo muuttavat sitä hämmästyttävästi. Jos taas ihminen ei ole läsnä itsessään ja vain toistaa sanoja, kaikki muuttuu latteaksi, ikävystyttäväksi ja kylmäksi.

Itse tunnen aina mantroja laulaessani sellaista rakkautta kuin jättäisin viimeiset jäähyväiset rakkaimmalle ihmiselle. Jotain suurta, surullisenkaunista, lämmintä ja pehmeänviiltävää. Koko elämän ja kuoleman sisäänsäsulkevaa. Näin tunnen myös tanssiessani. Minusta tuntuu, että usein riittääkin, kun meillä on halu kokea syvästi ja tehdä asiat kauniisti, olla antajana siis täysin läsnä. Mutta se tarkoittaa todellakin sellaista läsnäoloa, josta ei tipahdeta pois joka toinen sekunti. Ja siinä on se suuri ero! Todellinen taiteilija täyttää koko tilan omalla energiallaan ja läsnäolollaan. Samoin tekee todellinen joogi tai joogini.


Patricio Martin