Faces of curiosity

Is curiosity a virtue? Or a vice? When we see children who are curious to learn about life, it feels good. Life force is expanding. They are satisfying their need to understand life by exploring everything. If we all could only keep our life energy such that it would go on on exploring new fields in life! 

Some curiosities feel good, some don’t. There’s inevitably a difference in the curiosities and what makes the difference is the place the question arises from. Is it from the mind or is it from the heart? 

For example, there’s this kind of curiosity that doesn’t feel good. You know when somebody asks you about you, your private life. You can feel the question comes from the mind’s curiosity to know more, to evaluate and to control. It’s not good-heartedly asked to create more connection.

Some people ask you many questions, but they don’t listen. They ask the next question before you’ve finished answering. Their mind is constructing a story and they impatiently want to fill it up. Whereas people who ask you questions from their heart, they really hear you. They can feel you. You can feel them. A mentally curious person is actually not present. 

LES DEUX FACES DE LA CURIOSITÉ

Est-ce que la curiosité est une qualité ou bien est-ce un vice? Quand on observe les enfants et leur curiosité qui les fait apprendre de nouvelles choses dans la vie, on est remplis de bonheur. Leur force vitale est en expansion. Les enfants satisfont leur besoin de comprendre la vie en explorant tout. Si seulement nous pouvions maintenir notre force vitale telle qu’elle continue à explorer la vie dans toutes ses dimensions!

Il y a des curiosités qui nous plaisent et il y en a qui nous blessent. Il y a une différence claire par rapport à l’endroit où naît la curiosité. Est-ce dans le mental ou dans le cœur?

Il existe une sorte de curiosité qu’on n’aime pas. Vous savez, par exemple, quand quelqu’un vous pose des questions, sur vous, ou sur votre vie privée. Vous sentez immédiatement si la question émerge d’une curiosité mentale qui veut savoir, évaluer et contrôler. Et là, il n’y pas de bienveillance qui renforcerait la connexion entre les deux personnes.

Du point de vue de la méditation, il y a un autre trait dans la curiosité à l’égard duquel nous devrions être conscients. Le mental est curieux, parce qu’il lui est difficile d’être ici et maintenant. Le mental a du mal à rester présent. Il veut aller à l’avant. 

C’est pour ça que certaines personnes nous posent plein de questions sans jamais écouter les réponses. Ils posent la question suivante avant d’avoir entendu la réponse à la question précédente. Leur mental est en train de construire une histoire qu’ils veulent impatiemment compléter. Tandis que ceux qui posent des questions à partir de leur cœur, entendent ce que vous dites. Ils sentent ce que vous dites. Vous sentez leur présence. Une personne avec la curiosité mentale n’est pas présente.

UTELIAISUUDEN KAHDET KASVOT

Onko uteliaisuus hyve vai pahe? Kun seuraamme lapsia ja heidän uteliaisuuttaan elämää kohtaan, se tuntuu hyvälle. Elämänvoima laajenee. Lapset tyydyttävät tarvettaan ymmärtää elämää tutkimalla ihan kaikkea. Kunpa voisimmekin pitää oman elämänvoimamme sellaisena, että se jatkaa tutkimusmatkaansa kaikille elämän alueille! 

Jotkut uteliaisuudet tuntuvat hyvälle ja jotkut eivät. On olemassa selkeästi ero siinä, mistä kohdasta uteliaisuus nousee. Lähteeko se mielestä vai sydämestä?

On olemassa sellaista uteliaisuutta, joka ei tunnu hyvältä. Tiedäthän, esimerkiksi, kun joku kysyy sinulta jotain itseesi liittyvää, ehkä jopa jotain yksityisasioitasi. Tunnet heti onko kysymys kysytty mielen uteliaisuudesta tietää, arvioida ja kontrolloida. Sillä hyväsydämisesti kysytty kysymys vahvistaa ihmisten välistä yhteyttä tuntuvasti.

Meditaation näkökulmasta utelliaisuuteen liittyy myös toinen piirre, josta on tärkeä olla tietoinen. Mieli on utelias, koska sen on vaikeaa olla tässä ja nyt. Se ei voi pysyä paikallaan. Se haluaa eteenpäin. 

Siksipä jotkut ihmiset kysyvät meiltä monia kysymyksiä kuuntelematta kuitenkaan vastauksia. He kysyvät seuraavan kysymyksen ennen kuin olemme vastanneet edelliseen. Heidän mielensä on rakentamassa tarinaa, jonka he haluavat kärsimättömästi täydentää. Kun taas ne ihmiset, jotka kysyvät jotain sydämestään lähtien, todella kuulevat mitä sanot. He tuntevat mitä sanot. Sinä tunnet heidän läsnäolonsa. Mieleltään utelias ihminen onkin harvoin läsnä. 

Burning heart

One thing that yoga usually cultivates in us is our capacity to distinguish right from wrong. Our mind can’t never really know the right from wrong the same way our heart can. But if our heart is not alive, we need to ask our mind or find answers in the common moral rules.

For me personally it’s been fascinating to relive my life’s rights and wrongs through my yoga practice. It has brought up some very ordinary moments of my past which suddenly felt different in my heart. I realized how I had hurt somebody. I hadn’t been connected to my heart back then and that’s why it was possible not to be conscious of some essential parts of reality. I don’t know if I finally hurt anybody. But I do know I hurt my own heart.

In the same way the practice has reminded me unmistakenly if somebody did me wrong even if I didn’t feel it the moment it happened. My heart has remembered also love I was given way back when my mind didn’t see it at all. To x-ray the past has been mostly gratifying, but facing these situations has meant also feelings like shame, disappointment and guilt. The love I could feel later for people I might have hurt in the past was the only feeling that remained. The past was repaired, my heart was repaired.

The yoga practice opens the blocks in our heart. We can’t change the past, but we can look at it with the new eyes, with openness and understanding of the heart. Instead of judging ourselves, we can bring one more layer to yourself of the past. This is also the way to stop guiltifying others. We bring the light of consciousness to the past and make it richer with our love.

I believe that accepting our own blindness or weakness can really help us to accept other people. When we feel they do wrong, we can already anticipate the moment when they see the situation later with their heart. To make them see, anyway, is not our duty. Every heart has its own mysteries, its own rhythm to open up.

IMG_0618

CŒUR EN FLAMMES

Une chose que le yoga nous apprend à cultiver, c’est comment distinguer le bien du mal. Notre mental n’est pas le meilleur instrument pour cet objectif. C’est notre cœur qui possède toutes les qualités pour le faire. Mais si notre cœur n’est pas éveillé, le seul moyen que nous ayons, c’est le dialogue avec notre mental ou les réflexions à l’égard de la morale commune.

Grâce à ma pratique, j’ai pu contempler le bien et le mal de mon passé à plusieurs reprises. Ça a été fascinant. Ça a été un peu comme si les choses arrivaient à la châine à un rythme ralenti. Beaucoup de ces choses n’avaient été que des moments très ordinaires de ma vie jusqu’au moment où j’ai senti un pincement dans mon cœur et une vision a émergé comme une flamme. À ce moment-là, j’ai compris, que j’avais blessé quelqu’un n’ayant pas été connectée à mon cœur et c’est ainsi que j’avais perdu ma sensibilité à l’égard de certaines choses. En fin de compte, il se peut que je n’aie blessé personne, mais ce qui est sûr, c’est que j’ai blessé mon propre cœur.

J’ai également pu sentir les blessures que j’avais subies moi-même dans le passé et qui à l’époque étaient passé inaperçues à mon cœur. Ou bien l’amour qui avait été présent pour moi à un moment dans mon passé, ne m’avait pas touché. Le mental a tout perçu à sa façon et ensuite tout emmagasiné sans cette dimension du cœur. Passer le passé sous les rayons x est très gratifiant. Parfois surgissent des sentiments de honte, de déception ou même de culpabilité. Mais quand le cœur voit, l’amour qui répare tout.

Le yoga ouvre des nœuds de notre cœur et ceci permet à notre mental de voir les choses telles qu’elles sont. Nous ne pouvons pas changer le passé, mais nous pouvons avoir un regard riche sur lui. Il n’y a aucune raison de se sentir coupable, mais il faut plutôt rajouter une dimension de plus à cette personne du passé que nous étions. Ce n’est pas la peine non plus d’accuser les autres de quoi que soit, mais porter la lumière de la conscience sur le passé et la nous enrichir la vie.

Je suis convaincue que plus nous nous comprenons nous-mêmes et plus nous nous acceptons tels que nous avons été, avec des moments d’inconscience, plus facilement nous pouvons comprendre les autres. Aussi quand nous sentons qu’ils font du mal, nous pouvons déjà anticiper le moment où leurs cœurs vont s’attendrir et ils voient la même situation avec leurs cœurs. Il n’est pourtant pas notre devoir de le leur apprendre, ou de les presser à voir. C’est le leur. Chaque cœur a ses propres mystères et son propre rythme pour s’ouvrir.

PALAVA SYDÄN

Eräs asia mitä jooga meissä ihmisissä kehittää on oikean ja väärän erottelukyky. Mielemme ei voi tietää oikeaa ja väärää siinä mielessä kuin sydämemme tietää. Jos sitten sydämemme on tukossa eikä kerro meille mikä on oikein, joudumme turvautumaan mieleemme tai tukeudumme valinnoissamme vallitsevaan moraalikäsitykseen.

Itselleni on ollut mielenkiintoista katsoa oman elämäni oikeaa ja väärää uudelleen ja uudelleen, kun harjoituksen myötä eteeni on lipunut asioita menneisyydestäni kuin hidastetulta liukuhihnalta. Monet näistä asioista olivat olleet vain harmiton osa elettyä elämääni siihen asti kunnes yhtenä päivänä sydämessäni tuntuva välähdys herätti minut tajuamaan miten olin loukannut jotakuta. En ollut ollut yhteydessä sydämeeni ja siten noissa menneisyyden hetkissä on ollut mahdollista sivuuttaa jotakin todella olennaista. Ehkä en loppujen lopuksi edes loukannut ketään toista, mutta haavoitin ainakin omaa sydäntäni.

Yhtä lailla sydämeeni on palautunut niitä hetkiä milloin minua on kohdeltu väärin tai vaihtoehtoisesti suurella rakkaudella. Mieleni oli taltioinut asiat omalla erilaisella tavallaan. Tällainen menneisyyden läpivalaisu on ollut enimmäkseen antoisaa. Se on koskettanut toisinaan häpeällä, pettymyksen tunteilla ja joskus syyllisyydelläkin. Mutta se on koskettanut nimenomaan rakkaudella, joka on korjannut kaiken. Kun olen tuntenut rakkauden, joka olisi ollut paikallaan joskus aikaisemmin, se on ottanut oman paikkansa menneisyydessä.

Jooga ojentaa näitä mutkia meille suoriksi. Eihän menneisyyttä voi muuttaa, mutta sen voi nähdä uusin silmin, kokea laajasti ja ymmärtävästi. Itseään ei tarvitse syytellä, vaan menneisyyden minäänsä voi tuoda uuden tason. Ketään muutakaan ei kannata syyttää, vaan on hyvä antaa tietoisuuden valaista menneitä hetkiä ja näin antaa elämän rikastua entisestään.

Uskon, että oman ajoittaisen sokeutensa hyväksyminen ja itsensä ymmärtäminen todella auttaa meitä hyväksymään muita ihmisiä. Kun koemme heidän tekevän väärin, voimme ehkä jo aavistaa sen hetken, jolloin he joskus vielä näkevät sydämellään. Meidän tehtävämme ei kuitenkaan ole opettaa heitä tai kiirehtiä heitä näkemään. Se on jokaisen oma tehtävä. Jokaisella sydämellä on oma mysteerinsä ja jokaisen sydämen avautumisella oma rytminsä.

Photo by Mari Jannela