Presences

As a yoga teacher I work with the challenge we humans have of being present. This is the difficulty that the beginner practitioner also soon realizes. The asana practice makes it quickly tangible how the mind runs ahead of the breath and the physical movement. That’s why the practitioner gets out of breath and the movements become careless. If the mind calms down and settles into the breath and the body, the practice unfolds smoothly and one feels full.

For many people the presence doesn’t even seem important. It’s enough to be here more or less. Only when one realizes that one’s really never present here and now, one can ask oneself some questions. Can I go through my whole life without ever really meeting with myself? Can I spend my life beside myself?

The regular asana practice is probably hard for many precisely because it requires presence and to be present you should detach yourself from everything else. On the other hand the presence in the body is tough also when you have been outside of yourself for years and the subtle sensations of your body confuse you. When we realize the importance of the body in the entirety of being human we can use the asana practice to deepen our presence.

The presence in the body is actually much more demanding than mindfulness, because it means total awareness. Some people can close themselves in their minds and go on with being absent through thinking. The real presence includes the stream of consciousness, the sensations of the body, the emotions and the vital energy. Everything. Nothing is rejected.

I believe there are two basic reasons why people are not present in their body. One is because they have problems in their life and their mind is attached to their worries. Under these circumstances the absentmindedness is easily justified and ignored with a thought that as soon as the worries go away, one can (re-)start practicing yoga. As long as the problems are here, the yoga is not possible.

The other reason is because life is going so well. The mind is attached to the mental images of happiness and success and it seems the present moment doesn’t give more than these images. In these situations we think that when the period of happiness is over, then we can practice yoga. Right now it’s not worth it, we don’t have time nor patience.

The presence is actually something we choose to live. The circumstances will never be ideal. The outer conditions will always make us feel happy or unhappy. What counts is what happens inside of us. When life goes really well, we should be able to stop the hype inside of us to cultivate our presence. Because later when we face difficult times and feelings, we have already access to the always soothing reality through our presence. The images of unhappiness or threat don’t overwhelm us.

It’s only in the body this moment vibrates. But do we have the courage to surrender to our body? Do we have the courage to let go of the images and to be open to life?

PRÉSENCES

En tant que professeure de yoga, je suis constamment face au défi que présente la présence à nous, les humains. C’est quelque chose qui frappe aussi le débutant dans le yoga postural. La pratique des asanas va vite montrer que le mental devance la respiration et le mouvement, ce qui fait que le pratiquant se trouve hors du souffle et que les mouvements deviennent imprécis et vides. Si, par contre, le mental s’installe dans la respiration et le corps, tout se passe dans la douceur et l’épanouissement.

Mais pour beaucoup la présence n’a pas tellement d’importance. Ça suffit d’être là, plus ou moins. C’est seulement quand on se rend compte, qu’on n’est jamais là, qu’on commence à réfléchir. Peut-on aller jusqu’au bout sans jamais être ici et maintenant, sans jamais se rencontrer vraiment? Peut-on vivre toute sa vie à côté de soi-même?

Lorsque nous sommes conscients de la signification du corps physique pour notre humanité, nous pouvons approfondir notre présence par la pratique des asanas. La pratique des asanas régulière pose souvent des problèmes, car elle requière la présence et la vraie présence nous oblige à nous détacher de tout le reste. La présence est difficile aussi, quand nous avons été hors de notre corps pendant des années et nous ne parvenons pas à lire les messages subtiles de notre corps.

En fait, la présence dans le corps physique est une présence plus totale que la présence dans le mental. Il y en a qui se ferment dans leur mental et continuent ainsi leur absence par la pensée. La vraie présence inclut le flux de conscience, les sensations physiques, les émotions et l’énergie vitale. Tout. Rien n’est rejeté.

Je pense qu’il y a deux raisons principales, pourquoi les gens ne sont pas présents dans leurs corps. La première est parce que ça ne va pas. Ils ont des problèmes dans leur vie et le mental est attaché à des soucis. Dans ces moments-là, l’absence se justifie par ces pensées: Quand on a des problèmes, on n’arrive pas à pratiquer le yoga. Mais dès que les problèmes sont résolus, on peut reprendre.

Et la seconde raison est parce que ça va très bien! Le mental s’attache aux images du bonheur et du succès. Comparé à ces images, le moment présent n’a pas autant à donner. On se dit, que quand le bonheur s’affaiblira, on va se (re-)mettre au yoga. Maintenant, ce n’est pas la peine, on n’a pas le temps ni la patience.

La présence est finalement quelque chose que nous choisissons à vivre. Les circonstances ne seront jamais idéales. Les conditions externes nous feront sentir soit heureux ou malheureux. Ce qui compte, c’est ce que nous avons à l’intérieur. Lorsque ça va très bien, nous devrions freiner l’excitation pour cultiver notre présence. Ça va nous servir aux moments de difficultés, car nous avons déjà l’accès à la réalité toujours apaisante par notre présence. Les images menaçantes ne nous envahissent pas.

C’est uniquement dans le corps où le moment présent vibre. Mais osons-nous nous adonner à notre corps? Osons-nous nous détacher des images que nous avons créées et nous ouvrir à la vie?

36774764_10214604691264140_8218659382502621184_n

LÄSNÄOLOJA

Joogaopettajana on tiiviisti tekemisissä sen kanssa, miten vaikeaa meidän ihmisten on olla läsnä. Tämän huomion aloitteleva harjoittelijakin tekee hyvin nopeasti. Asanaharjoituksessa tulee näkyväksi, miten mieli viilettää hengityksen tai fyysisen tekemisen edellä. Tästä syystä harjoittelija hengästyy tai liikkeet ovat huolimattomia ja hengettömiä. Jos taas mieli rauhoittuu ja asettuu hengitykseen ja kehoon, kaikki sujuu sulavasti ja oleminen tuntuu täyteläiseltä.

Kaikille läsnäolo ei tunnu mitenkään tärkeältä. Kunhan nyt on jotenkuten läsnä, se riittää. Sitten kun herää tajuamaan, että ei oikeastaan koskaan ole käsilläolevassa hetkessä, asia voi tietenkin pistää miettimään. Voiko elämänsä elää ilman, että koskaan kohtaa itsensä todella? Voiko elämän elää itsensä vieressä?

Luultavasti säännöllinen asanaharjoittelu on monelle vaikeaa nimenomaan siksi, kun se vaatii läsnäoloa ja todellinen läsnäolo pakottaa irrottamaan otteen kaikesta muusta. Toisaalta läsnäolo kehossa on tuskallisen vaikeaa myös siksi, kun on vuosia jo ollut irti itsestään eikä ymmärrä kehonsa hienovaraisia viestejä. Kun kehon merkityksen tiedostaa ihmisenä olemisen kokonaisuudessa, voi asanaharjoittelu olla nimenomaan syvenevää läsnäoloharjoittelua.

Itse asiassa kehollinen läsnäolo on vaativampi läsnäolon muoto kuin mielen tason läsnäolo. Jotkut voivat nimittäin hyvinkin muurautua mieleensä ja jatkaa läsnäolottomuuttaan ajattelemalla. Todellinen läsnäolo pitää sisällään tajunnanvirran lisäksi kehon tuntemukset, tunteet, ja vitaalienergian. Kaiken. Mitään ei torjuta.

Uskon, että on kaksi perussyytä, miksi ihmiset eivät ole läsnä kehossaan. Yksi syy on se, että heillä menee huonosti. Elämässä on ongelmia ja mieli on kiinni huolissa. Läsnäolottomuuden sivuuttaa silloin tyypillisesti ajatuksella, että kun ongelmat ovat läsnä, ei joogaamisesta oikein tule mitään. Kunhan huolet hälvenevät, sitten voi joogata.

Ja toinen syy on se,  että heillä menee hyvin. Mieli on kiinni onnellisuuden ja menestyksen mielikuvissa eikä käsillä olevalla hetkellä ole yhtä antoisaa tarjottavaa kuin mitä mielikuvissa on. Ajatus, joka näitä nousujohdanteisia tilanteita leimaa on, että sitten kun ei enää mene niin hyvin, niin sitten voi ehkä joogata. Nyt ei kannata, nyt ei ehdi eikä malta.

Läsnäolo onkin päätös. Meni sitten hyvin tai huonosti. Ihanteellisia olosuhteita ei nimittäin tule koskaan. Aina menee joko liian hyvin tai liian huonosti. Merkitystä on sillä, mitä tapahtuu sisällämme. Kun menee oikein hyvin, pitäisi kyetä hillitsemään kiihtymys ja laskeutumaan tähän hetkeen, sillä sitten kun taas menee heikommin, on reitti jo auki todellisuuden aina lohdulliselle maaperälle läsnäolon kautta.

Vain kehossa voimme kokea käsillä olevan hetken värähtelyn. Uskallammeko antautua kehoomme? Uskallammeko toisaalta päästää irti mielikuvistamme ja toisaalta ottaa elämän vastaan?

 

Photo by Anne (detail from a work of Zao Wou-Ki)

Advertisements

Spaces

Through my yoga practice I was drawn a long ago to wonder what happens between breaths. That was because I began to feel more strongly the space than the action, that empty space which actually wasn’t empty at all. There was something special, a very dense energy which had a luminous quality.

Then later through my craniosacral therapy studies another interest grew in me: what is between the bones of the skull. Well, there are sutures. What goes on in the sutures energetically? Oh, so much! When the sutures are healthy, they breathe. If they are stuck, it influences the whole person which is seen in a reduced vitality.

Both of these invisible things are present in Sirsasana, the headstand.

Quite many people preparing their Sirsasana tighten their head to a coconut. Others might feel scared because of the completely opposite situation. They can’t control their head enough, it feels too soft.

Sirsasana, the posture which is highly therapeutic for the whole system, is the king of asanas also when it comes to the breath and the skull. Naturally the breathing changes completely when we are upside down. When the weight of our body is on the skull bones, it helps the sutures to relax. This is how we get more space in the head. Except if we are creating tension ourselves.

It’s very essential to feel the bones, their sutures and feel the respiration of the bones. They need to breathe to allow the energy to move. The head shouldn’t be hard nor soft, but relaxed and active. The sutures’ energy should support the bones while remaining very flexible and spacious. It’s vital to know how to control the energy in the head. The yoga practice is a great way to become more conscious about what’s going on in the head. 😀

img_0676

TÊTE DESSERRÉE

Par la pratique de yoga, j’ai été attirée par la porte mystérieuse qui se trouve entre les deux respirations. Au cours des années, je sentais plus l’espace que l’action. Dans l’espace, j’ai découvert une plénitude. Ce vide, ce silence était impregné d’une énergie spéciale avec une qualité lumineuse.

Plus tard, par mes études de biodynamique crânio-sacré, j’ai commencé à m’intéresser à ce qui se trouve entre les os du crâne. Les sutures. Qu’est-ce qui se passe dans les sutures? Plein de choses! Lorsque les sutures vont bien, ils respirent. S’ils ne respirent pas, c’est que la vitalité de la personne en trouve diminuée.

Aussi bien les silences entre les respirations que les sutures sont présents dans Sirsasana, la pose sur la tête.

En préparant leur Sirsasana beaucoup de gens cripsent leur tête jusqu’à la rendre dure, comme une noix de coco. Il y en a qui se trouvent dans la situation complètement opposée: ils ont peur de mettre leur poids sur la tête, car il leur semble que la tête ne tient pas.

La Sirsasana qui est hautement thérapeutique pour le système entier, est le Roi des Asanas aussi en ce qui concerne la respiration et le bien-être du crâne. La respiration est soignée par la posture inversée, car elle doit travailler totalement différemment du quotidien. Le crâne qui prend beaucoup de poids sur lui, en profite en laissant le poids agir sur les sutures. Ceux-ci se détendent à moins qu’il y ait trop de tension.

Il est essentiel de pouvoir sentir aussi bien les os que les sutures ainsi que la respiration dans les os. Les os doivent respirer pour transmettre l’énergie. La tête ne devrait pas être ni dure ni molle, mais dynamique et détendue. L’énergie dans les sutures est censé porter les os. Et en même temps les sutures devraient rester fléxibles et spatieux. C’est vital de savoir comment contrôler l’énergie dans la tête. La pratique du yoga nous aide à devenir plus conscients de ce qui se passe dans notre tête. 😀

TILAA

Joogaharjoittelun myötä kiinnostuin aikanani siitä mitä tapahtuu hengitysten välillä. Hengityksiä selkeämmin minussa alkoi tuntua se tapahtumattomuus, tyhjä tila, joka ei ollutkaan tyhjä. Siinä oli erityistä, tiheää ja säihkyvää energiaa.

Kraniosakraaliterapiaopintojeni myötä kiinnostuin siitä mitä on kallon luiden välissä. Niissä on tietenkin saumat. Mitä tapahtuu saumakohdissa energeettisesti? Vaikka mitä! Parhaimmillaan saumat ovat hengittävät. Jos saumat ovat tukossa, se vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti rajoittamalla elinvoiman virtausta.

Nämä molemmat näkymättömät asiat ovat läsnä Sirsasanassa, pääseisonnassa.

Valmistautuessaan pääseisontaan monet ihmiset kovettavat päänsä kookoshedelmän oloiseksi. Joitakuita pääseisonta saattaa pelottaa ihan päinvastaisesta syystä. He eivät saa jotenkin kerättyä päätään kasaan, se tuntuu liian pehmeältä kannattelemaan koko kehon painoa.

Sirsasana, joka on erittäin terapeuttinen asana koko elimistölle, on kuningasasana myös hengityksen ja kallon suhteen. Hengitys muuttuu luonnollisesti kokonaan, kun ihminen on ylösalaisin. Kun painomme asettuu kallon luille, se auttaa saumakohtia rentoutumaan ja antamaan periksi. Näin päähän tulee tilaa. Paitsi, jos jännitys estää sen.

On olennaista tuntea luiden rajakohdat ja hengitys luun sisällä. Luiden pitää hengittää, niiden pitää päästää energia liikkumaan. Pää ei saa olla kova eikä pehmeä, vaan aktiivisen rento. Saumojen pitäisi olla tukemassa luita, mutta joustavina ja tilaa antavina. On tärkeää osata säädellä pään energioita. Joogaharjoitus onkin oiva tapa kasvattaa tietoisuutta siitä mitä päässä oikein tapahtuu. 😀

to breathe innnnnnnn

Breathe in love. Breathe out peace. That’s the message you see nowadays often in the context of yoga. To make this happen it might mean a lot of useless efforts. Anyway it requires a unique gift of imagination. You imagine you’re breathing love in. But if you live in the reality you can’t breathe only love in, because the world is also made of other things like hatred. Actually you can’t choose what you breathe in unless you block your own energies to control the situation.

Another way is something Osho have suggested and it’s completely the opposite of that. That we’d always breathe in the misery of the world and the others’ hate and we’d breathe out love. That’s a harder way, but it’s a great philosophy in regard to all. Whatever comes in must go out love. We need to transform all the negativity we encounter to something even just a bit more beautiful.

I’m often asked by my yoga students if one should protect oneself from the others and their negativity. The common advice is probably to protect yourself from negative people or even to get rid of them. I think you should be aware of what kind of energies you’re surrounded by. In case they are negative, you should protect yourself against them, only if you can’t take them in. But, if you have the courage and the strength to breathe in the reality, you don’t need any protection. Transformation is your magic wand. You can take hate, you can take despise, you can take cheating, you can take anything. This means that you choose to take deeply inside the feelings your ego naturally rejects.

Sometimes people want to hurt us even on purpose. When somebody is mean to us, we can see how rooted we are in love, how pure our heart remains. Our aversion (dvea) towards others’ hatred is the problem. We should really allow the hatred go all the way in. If we try to keep it away, on the surface in order not to be touched by it, we lose our energy and the negativity remains in us. When the hatred touches the deepest in us, it becomes something else.

This is the work in the spirit of Ahimsa. We need strength to take in meanness, indifference, coldness. Bigger the hate on the other side, bigger the space and acceptance we need to find in us. Try in small doses first. Because if you’re not used to take this kind of feelings in, your energy body will get a shock. Your mind easily identifies with the other’s negativity and your energy puts the defense mode on. If you really let the incoming energy touch you deeply, you can see how it’s then easier to breathe goodness, acceptance and peace out. It happens naturally. Ahimsa is a principle we can understand by living it. It means: Breath in hate. Breath out love.

13900708_10208491410035930_847009994_n

ÊTRE ENVAHI ET LIBRE

Inspirez l’amour. Expirez la paix. C’est le message qu’on voit souvent aujourd’hui dans le contexte du yoga. Pour le réaliser, non seulement on a besoin de faire des efforts remarquables, mais aussi on doit être doté d’une imagination exceptionnelle. Nous pouvons imaginer que nous inspirons l’amour, mais si nous vivons dans la réalité, nous ne pouvons pas inspirer que de l’amour étant donné que le monde est fait aussi d’autres choses comme la haine. Nous ne pouvons pas choisir ce que nous inspirons à moins de bloquer notre propre circulation énergétique pour contrôler la situation.

Il y a une autre façon pour trouver la paix qu’Osho a suggérée. Que nous inspirions toujours la misère du monde et la haine des autres et que nous expirions l’amour. C’est plus dur, mais c’est une philosophie qui tient compte de tout le monde. Quoi qu’il arrive, il doit être transformé en amour en nous. Nous devons transformer toute la négativité que nous rencontrons en quelque chose ne serait-ce qu’un petit peu de plus beau.

Mes élèves me demandent souvent si nous devrions nous protéger contre les autres et leur négativité. Un conseil général est probablement que oui, il faut se protéger et même s’éloigner des personnes négatives. Je pense qu’on doit être bien conscient des caractéristiques des gens qui nous entourent. Si elles sont négatives, la protéction est nécessaire seulement si on ne peut pas assumer ces énergies. Mais si vous avez le courage et la force d’inspirer la réalité, vous n’avez pas besoin de protection. La transformation est votre baguette magique. Vous pouvez prendre haine, mépris, trahison, tout. Cela veut dire que vous choisissez d’être touchés profondément par les émotions que l’égo rejetterait naturellement.

Parfois les gens veulent nous blesser exprès. Devant la méchanceté, nous pouvons voir à quel point nous sommes enracinés dans l’amour, combien notre cœur reste pur. Le vrai problème est finalement notre aversion (dveṣa) vers la haine des autres. Nous devrions permettre à la haine de nous pénétrer. Si nous tentons de la repousser, ou bien de la garder sur la surface pour ne pas être touchés, nous perdons notre énergie et la négativité reste en nous. Mais lorsque la haine de quelqu’un d’autre nous touche profondément, elle devient autre chose.

Ceci est le travail dans l’esprit de Ahimsa. Nous avons besoin de force pour prendre la méchanceté, l’indifférence, la froideur. Nous devons trouver de l’espace et de l’acceptance en nous. Essayez en petites doses d’abord. Parce que si vous n’êtes pas habitués à accepter ces énergies, votre corps énergétique va recevoir un choc. Votre mental s’identifie à la négativité de l’autre et votre énergie se met sur la défensive. Mais si vous laissez l’énergie vous envahir, vous allez voir comment il est plus facile d’expirer la bonté, l’acceptance et la paix. Cela se passe naturellement. Ahimsa est un principe que nous comprenons en le vivant. Cela veut dire: Inspirer la haine. Expirer l’amour.

SISÄÄNHENGITYSTÄ SYDÄMEEN ASTI

Hengitä rakkautta sisään. Hengitä rauhaa ulos. Tätä viestiä tuodaan esiin nykyään monissa joogayhteyksissä. Ohjeen seuraajalle se voi tarkoittaa turhia ponnisteluja mielenrauhan suhteen. Joka tapauksessa se vaatii uskomattoman mielikuvituksen. Voimme tietenkin kuvitella hengittävämme rakkautta sisään. Jos sen sijaan elämme todellisuudessa, emme voi hengittää ainoastaan rakkautta sisään, koska maailma on rakennettu muistakin asioista kuin rakkaudesta, kuten vihasta. Itse asiassa emme voi valita sitä mitä hengitämme tukkimatta omaa energiaamme omalla kontrollillamme.

Osho ehdotti aikanaan täysin päinvastaista tapaa. Että hengitämme sisään koko maailman tuskan, muiden vihan ja että hengitämme ulos rakkautta. Tämä tapa on vaikeampi, mutta se on luultavasti kuitenkin kaikkien kannalta toimivampi filosofia. Mitä ikinä kohtaammekin, sen täytyy muuntua sisällämme rakkaudeksi. Muunnamme kaiken kohtaamamme negatiivisuuden joksikin edes vähän paremmaksi ja kauniimmaksi.

Näillä asioilla on yhteys kysymykseen, jonka kuulen usein oppilailtani. Pitäisikö meidän suojella itseämme muilta ja nimenomaan heidän negatiiviisilta tunteiltaan? Yleinen ohje kuulunee niin, että pitää suojautua. Joidenkin mielestä sellaisista ihmisistä on päästävä kauaksi ja jopa hankkiuduttava eroon. Toki meidän pitää olla tietoisia siitä millaiset tunteet meitä ympäröi. Meidän pitää suojautua kuitenkin vain, jos emme kykene ottamaan niitä vastaan. Jos taas meillä on rohkeutta ja voimaa hengittää todellisuus sisäämme, emme tarvitse mitään suojauksia. Taikakeinomme on energioiden muuntaminen. Voimme ottaa vastaan vihaa, halveksuntaa, petturuutta, ihan mitä vain. Otamme syvälle sisimpäämme kaikki ne tunteet, jotka egomme luonnostaan torjuu.

Joskus ihmiset haluavat loukata meitä tahallaan. Kun joku on meitä kohtaan ilkeä saamme punnita omaa sydäntämme ja katsoa miten puhtaana se pysyy. Tosiasiassa ongelma on vihaa kohtaan tuntemamme vastenmielisyys (dvea). Meidän pitäisi sallia muiden vihan lävistää meidät kokonaan ja antaa sen mennä syvälle sydämeemme. Jos yritämme pitää vihan pinnalla, niin, ettei se kosketa meitä, oma energiamme kuluu siihen ja negatiivisuus jää lopulta meihin. Kun viha löytää meissä loputtoman vastaanottavuuden, se kimmahtaa toiseen suuntaan ja muuttuu.

Tämä on työtä Ahimsan hengessä. Me tarvitsemme viisautta ottaaksemme vastaan ilkeyttä, välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä. Mitä suurempi viha on vastassamme, sitä suurempi tila ja hyväksyvyys meidän tulee löytää itsestämme. Yritä tätä ensin pikku annoksissa. Jos nimittäin et ole harjaantunut tässä taidossa, energiakehosi joutuu shokkiin toisen ihmisen vihan tai vihaisuuden kanssa. Mielesi samastuu toisen negativiisuuteen ja energiasi asettuu puolustusasemiin. Jäät loukkuun. Siinä vaiheessa kun voit antaa sisään tulevan energian koskettaa itseäsi suojelematta mitään, huomaat miten helppo on hengittää ulos hyvyyttä, hyväksyntää ja rauhaa.  Se tapahtuu itsestään. Ymmärrämme Ahimsan elämällä sitä joka hetki. Hengittämällä vihaa sisään ja rakkautta ulos.

 

Omnia mea mecum porto

When I had practiced Ashtanga yoga around a year, I was feeling happier and considerably more secure than earlier. The practice felt like a new inspiring friend to discuss with to understand myself in a new way. I was feeling grateful for not being dependent on anybody or even on any circumstances to do my practice. All I needed was less than two square meters. A mat maybe. I could meditate with my body and ask it for the answers I was looking for.

The body is as much our vehicle for moving from one place to another as it’s the vehicle for emotional experiences. More we love it, better it functions. Better it functions, more we love it. That’s why we the asana practice can strengthen our attachment to it to the extent that our happiness depends on our body. But the attachment is not yoga neither is the dependency. The detachment is yoga. The great thing in the attachment is that we can practice detachment exactly where the attachment starts to take form! This is something really delicate. Whenever you feel good, you need to be aware not to build a bond. Just take the happiness as it comes and let it go. Whenever we feel attached, on the surface we feel safe and strong, but the fear in our core grows. I wanted the opposite; to be able to stand the superficial fears and to feel free and rooted in my soul. That meant getting rid of the attachment to the body and not allowing new ones to settle while still keep going with the asana practice.

Through spiritual practices we discover our divinity, but we can also contribute to build it. It can be sitting in silence, breathing awareness, chanting. We need other yogic practices than asana practice to nourish our soul. When the miraculous chanting practice came into my life, my presence increased so much that I felt expanding eternally. I learned old sanskrit texts and nowadays I can feel the vibration of the words and sentences in me even when I’m not practicing. They are incarnated in me. I will lose my body strength one day, but if I can still breathe consciously and if the mantras are still running in my nervous system, that would be yoga, that would be life. Whatever happens, I have everything in me. When my life ends, the vibrations go on.

OMNIA MEA MECUM PORTO

Après avoir pratiqué l’Ashtanga yoga pendant à peu près un an, je me sentais déjà moins malheureuse, mais surtout, j’avais un sentiment de sécurité plus ancré. La pratique elle-même était comme un(e) nouvel(le) ami(e) inspirant(e) avec qui je pouvais aborder des thèmes variés et qui m’apportait de nouveaux points de vue aussi sur moi-même. J’étais reconnaissante d’avoir une pratique pour laquelle je n’avais besoin de personne ni rien. Rien d’autre que deux petits mètres carrés et probablement un tapis de yoga et c’est tout. Je pouvais méditer avec mon corps et y refléter des questions qui me tracassaient.

Notre corps physique est un véhicule qui nous permet de nous déplacer tout en étant aussi l’endroit où se manifestent nos émotions. Plus nous aimons notre corps et mieux il fonctionne. Mieux il fonctionne et plus on l’aime. Parfois même au point où la pratique des asanas peut créer des attachements et même une dépendance. Tout d’un coup, notre bonheur dépend de notre corps. Et pourtant les attachements pareils ou les dépendances ne font pas partie du yoga. Le détachement et la liberté si. Le côté positif d’un attachement est que quand nous en sommes conscients, nous pouvons pratiquer le détachement. C’est très délicat bien sûr. Lorsque nous éprouvons du bonheur, nous le recevons et nous le laissons passer. Car, quand nous sommes attachés à quelque chose, cela nous donne une puissance et un courage momentanés, mais en même temps s’installe une peur plus profonde. Je savais que je voulais pouvoir vivre les petites peurs et les moments d’insécurité pour être libre et bien positionnée pour entendre mon âme. Cela veut dire que bien que je pratique les asanas, je pratique le détachement par rapport au corps physique aussi.

Nous découvrons notre divinité par les pratiques spirituelles, mais nous pouvons aussi contribuer à la construire. Cela peut se faire par des moments assis dans le silence, par la conscience de la respiration, par le chanting. Nous avons besoin d’autres pratiques yoguiques que les asanas pour nourrir notre âme. Lorsque le chanting est entré dans ma vie, je sentais que ma présence se fortifiait comme s’il s’agissait d’une expension éternelle. J’apprenais des texts anciens en sanskrit et aujourd’hui, je sens la vibration des mots et des phrases en moi même quand je ne les récite pas. Ils sont incarnés en moi. Un jour, mon corps va perdre son énergie, ses aptitudes, mais si je peux respirer consciemment et si les mantras se chanteront tout seuls dans mon systême nerveux, ça serait mon yoga, ma vie. Quoi qu’il m’arrive, j’ai tout en moi. Quand ma vie s’éteint, les vibrations restent.

OMNIA MEA MECUM PORTO

Kun olin harjoitellut ashtangajoogaa vuoden verran, tunsin olevani onnellisempi kuin ennen. Oloni oli ennen muuta muuttunut turvallisemmaksi. Harjoitus tuntui uudelta, kiinnostavalta ystävältä, jonka kanssa saatoin syventyä aiheeseen kuin aiheeseen ja joka toi minulle uusia näkökulmia myös itseeni. Tunsin kiitollisuutta siitä, että en tarvinnut harjoitukseeni ketään enkä mitään erityistä. Ainoastaan tilaa parin neliön verran ja ehkä joogamaton. Sain meditoida kehollani ja heijastella siihen kysymyksiä, jotka minua askarruttivat.

Kehomme ansiosta voimme liikkua paikasta toiseen ja se on se osa meitä, jossa koemme tunteemme. Mitä enemmän rakastamme kehoamme, sitä paremmin se toimii. Mitä paremmin se toimii, sitä enemmän sitä rakastamme. Siksipä asanaharjoittelu voikin vahvistaa sidettämme kehoomme jopa siinä määrin, että onnemme tulee riippuvaiseksi kehostamme. Mutta tällainen kiintyminen tai riippuvuus ei ole joogaa. Irtipäästäminen ja vapaus on. Kiintymisen tiedostamisessa on se hieno puoli, että sen avulla voimme harjoittaa irtipäästämistä. Tämä on hyvin hienovaraista. Kun tunnemme onnea, meidän pitää pysytellä tietoisina siten, ettemme ala rakentaa kiintymystä. Annamme onnen tulla ja mennä. Kun olemme kiinni jossakin, hetkellisesti se antaa meille voimaa ja rohkeutta, mutta syvemmällä meissä pelko kytee. Minä tiesin haluavani kestää pinnallisia pelkoja, jotta voisin olla vapaa ja hyvissä asemissa kuuntelemaan sieluani. Se tarkoittaa kiintymyksestä vapautumista myös kehon suhteen vaikka asanaharjoitus jatkuu.

Joogan ja henkisten harjoitusten kautta voimme löytää jumalallisen puolemme. Uskon, että yhtä hyvin voimme sitä rakentaa. Minun mielestäni on tärkeää, että meillä on muitakin harjoituksia joogassa kuin kehon harjoitus, jotta sielumme saa ravintoa. Muu harjoitus voi olla istumista, keskittymistä, hengityksen tiedostamista, chantingia. Kun ihmeitätekevä chanting tuli elämääni, minun läsnäoloni tuntui kasvavan niin tiiviiksi, että tunsin itseni ikuiseksi. Opettelin vanhoja sanskritinkielisiä tekstejä resitoimalla ja nykyään tunnen niiden värähtelyn silloinkin kun en tee niitä ääneen. Ne ovat muuttuneet osaksi kehoani. Kun kehoni voimat jonain päivänä ehtyvät, joogani on tietoisuutta hengityksestä ja tunnetta hermostossani elävistä mantroista. Mitä ikinä tapahtuukin, minulla on kaikki itsessäni. Kun elämäni päättyy, värähtely jää.

1537582_10203047909308006_947129477230500097_o

Photo by Mari Jannela

Smooth waves

The common challenge the beginners have in Ashtanga yoga practice is how to adapt the breath to the movement or to the asana. Normally people find a relatively comfortable breathing quite fast. Once they learn it, the new asanas or the longer practice will offer the same challenge over and over again: how to adjust your breathing to what you do. Anyway the breathing part of the asana practice is the most sensitive one and the hardest to control, because it’s a direct reflection of what’s happening in our emotions and nervous system.

In the beginning people go out of breath, they lose their breath, because the lungs don’t function in an efficient way. The lungs either do too much or they are too lazy. If you practice regularly the lungs start to function well, they adapt more easily what you do. When the breathing is harmonious, we get to another level. We watch what happens in our energy centers, chakras. In the asana practice, you move your body and your energy. The end of the practice is energetically the most important part. It’s essential to lay down for 20 minutes after the practice to give space and time to the chakras to rearrange and realigne the energy. If you move, you stop the work of your energy body. Life itself gives the new more positive direction to your energy, if you just allow it.

Sometimes people think the relaxation is about resting because you’re tired or exhausted. It’s not about that. It’s calming and harmonizing your energy when you are restless and full of energy. This is how we learn to have a certain distance with our nerve impulses and our emotions. We just watch how everything is in movement and then calms down. We decide, not the energy.

ONDULATIONS

Le défi principal pour un débutant dans le yoga Ashtanga, c’est d’apprendre à adapter sa respiration à chaque instant soit au mouvement soit à la posture. En général, les élèves trouvent un souffle plutôt confortable dans un laps de temps relativement court. Le même défi va se présenter pourtant à maintes reprises lorsqu’on incorpore une nouvelle asana dans sa pratique et au moment où la pratique s’allonge considérablement. Comment ajuster sa respiration à chaque moment d’une façon propice? La respiration est la couche la plus sensible en nous et en même temps, la couche la plus difficile à contrôler, car notre respiration reflète directement tout ce qui se passe dans nos émotions et dans notre systême nerveux.

Au début, les pratiquants sont facilement essouflés, ils se retrouvent hors de souffle, parce que les poumons ne fonctionnent pas d’une manière efficace. Soit les poumons font trop d’efforts, soit ils ne travaillent pas suffisemment. À force de pratiquer régulièrement, les poumons se mettent à fonctionner d’une façon convenable et ils adaptent plus facilement à ce que nous faisons.

Lorsque la respiration est harmonieuse, nous avons la possibilité d’atteindre à un autre niveau. Nous allons observer ce qui se passe dans nos chakras, les endroits dans le corps où les énergies se concentrent. Dans la pratique des asanas, nous mettons en mouvement non seulement le corps, mais aussi notre énergie. Énergétiquement la partie la plus importante de la pratique est la fin. Il est primordial de rester allongé pendant 20 minutes après la pratique pour donner un temps et un espace pour l’énergie de se réorganiser. Si nous bougons notre corps, nous arrêtons le processus énergétique. La vie va intervenir pour donner une direction positive et équilibrante à nos énergies si nous la lui permettons.

Parfois les gens pensent que la relaxation est nécessaire à cause de l’épuisement que la pratique a pu provoquer. Mais il ne s’agit pas de ça. C’est plutôt l’art de calmer son énergie au moment où elle est tumultueuse. C’est comme ça que nous apprenons à prendre de la distance par rapport à l’influx nerveux et nos émotions. Nous les observons tout simplement. C’est nous qui commandons et pas notre énergie.

AALLOILLA

Yleensä ashtangajoogassa aloittelijoiden haasteet liittyvät hengitykseen, vaikka kaikki oppivatkin melko lyhyessä ajassa hengittämään suhteellisen mukavasti.  Harjoitus oikeastaan tiivistyykin tämän saman haasteen ympärille: hengitys pyritään mukauttamaan kulloiseenkin liikkeeseen tai asentoon. Lisähaastetta tulee uusista asanoista ja harjoituksen pitenemisestä. Hengitys on asanaharjoituksessakin herkin kerroksemme ja haastavin hallita siksi, että se heijastelee suoraan sitä mitä koemme tunnetasolla tai mitä hermostossamme tapahtuu.

Alussa ihmiset hengästyvät eli hengitys pääsee karkaamaan, koska keuhkot eivät toimi tarkoituksenmukaisella teholla. Ne joko tekevät ylimääräistä työtä tai laiskoiksi tottuneina, joutuvat ponnistelemaan pysyäkseen liikkeiden tahdissa. Jos harjoitus on säännöllinen, keuhkot alkavat pian toimia kunnolla ja ne mukautuvat nopeammin siihen mitä kulloinkin teemme. Sen jälkeen voimme alkaa seurata tarkemmin mitä tapahtuu kehomme energiassa, lähinnä energiakeskittymissä eli chakroissa. Asanaharjoituksessa on liikkeessä kehon lisäksi prana eli energia. Kun energiaa on reilun tunnin ajan pyöritetty, sen kannalta tärkein vaihe on edessä: energian hiljeneminen harjoituksen lopussa. On erittäin tärkeää maata paikallaan 20 minuuttia harjoituksen jälkeen, jotta syvällä tapahtuva energian uudelleenjärjestäytyminen saa tarpeellisen tilan ja ajan. Jos liikutat kehoa, keskeytät tämän prosessin. Jos maltat olla paikallasi, huomaat, että energia ottaa itse uuden tasapainoisemman ja elämänmakuisemman suunnan.

Joskus ihmiset mieltävät rentoutuksen levoksi rasituksen jälkeen.  Siitä ei ole kysymys. On olennaista osata hiljentää energia juuri silloin kun tunnet olevasi täynnä energiaa ja ehkä hieman levotonkin. Opimme ottamaan välimatkaa myös hermoimpulsseihin ja tunteisiin, kun voimme vain katsoa miten kaikki meissä liikahtelee ja vähitellen sitten hiljenee. Me itse päätämme liikkeistämme emmekä anna energian sanella tekemisiämme.

392465_10151556434249061_1749101760_n

Photo by Minna Nuotio

Countdown?

In Ashtanga yoga practice, in most of the asanas, we stay “five breaths” which factually means ten breaths as we both inhale and exhale five times. Nevertheless we count to five. This sounds very simple.

The mind perceives usually the five counts linearly and thus the end is taken as a goal or even a relief to hunger for during the effort. Of course the counts are linear in time, but during the practice we are supposed to step out of time to be fully present in every moment. The time dimension exists, but we don’t keep it in mind. If we don’t guide our mind, it can keep on functioning in the same everyday materialistic way of trying to achieve a goal. It seems that quite often practitioners want to reach quickly the last breath of the asana. So as soon as they get into the asana, they start to struggle their way to the end. They try to get the asana done fast and they speed up with their counts. This way of practicing creates stress and doesn’t procure great health or well-being.

Whenever we have stress in the mind, difficulties to breathe or some painful stiffness in the body, we might be inclined to to rush until the “five”. However this is the way to lose the awareness and the connection to the root cause of the pain. This is not only the students’ tendency. Some teachers accelerate their counting when they feel that the student is in difficulty to maintain an asana. They make it as if they really counted to five, but  actually they make the time shorter.

If we want to work in the reality level instead of the mental level which is our own perception or manipulation of time, then we really have to stop rushing. We have to be present in every breath. Of course it’s not always easy, but then we can ask ourselves what is the problem behind that haste. What are we unconsciously avoiding to feel or see? Besides if we are able to breathe just once in an asana in a relaxed and comfortable way, we can go on forever. If we can’t breathe even one breath deeply, then very little is going to happen on a deeper level. The body will carry on with the same problems.

It takes some time to get used to these counts in the sense that we are not actually counting anymore. The rhythm gets into our body and we don’t need our mind for that. Our body is counting. We just feel when we’ve come to the end of our count. You can try to change this in your practice. Not to live in your mind and not to make it ‘as if’ you did it until five. With your body you can make it for real!

 

COMPTE À REBOURS

Dans la pratique de l’Ashtanga yoga, en règle générale, nous restons cinq respirations dans chaque asana. Quoique, en réalité, nous restons dix respirations, car pour compter une respiration, nous inspirons et nous expirons une fois. Cela paraît très simple.

Le mental a pourtant tendance de percevoir les comptes d’une façon linéaire et ainsi la fin est considérée comme une fin en soi ou bien un soulagement auquel on s’attend pendant que l’on est dans l’asana. Naturellement, les comptes sont linéaires dans le temps, mais pendant la pratique nous sommes censés sortir de cette dimension temporelle pour  mieux pénétrer le moment présent. Le temps existe, mais nous restons en dehors de lui dans le sens où notre mental ne bouge plus entre le passé et l’avenir.

Si nous ne tenons pas les rênes par rapport à nos pensées, le mental continue à fonctionner à sa manière habituelle de vouloir parvenir à un but ou à atteindre quelque chose. Il me semble que les pratiquants de yoga veulent souvent arriver vite à la dernière respiration et sur le plan pratique, cela veut dire que dès qu’ils se mettent dans une asana, ils commencent à se battre pour arriver à la fin. Ils cherchent à accomplir la tâche un peu vite fait et pour cela, ils accélèrent leurs comptes. Une telle façon de pratiquer le yoga va croître le stress et n’améliore pas la santé ou le bien-être général.

Si jamais nous avons du stress mental ou émotionnel, des difficultés respiratoires ou bien un corps raide à nous faire mal, nous sommes enclins à nous précipiter jusqu’au “cinq”. Pourtant, c’est comme cela que nous perdons notre connection avec la vraie cause de la peine. Cela n’est pas seulement le défaut des élèves, car il y a aussi des professeurs de yoga qui accélèrent leurs comptes pour l’élève quand ils voyent que l’élève est en train de se battre avec sa respiration. Ils font semblant de compter jusqu’au cinq, mais en réalité, ils rétrécissent le temps en comptant plus vite.

Si nous voulons travailler dans la réalité au lieu du niveau mental où il s’agit toujours d’une perception ou d’une manipulation personnelle du temps, nous devons nous arrêter de nous hâter dans la pratique. Nous devrions être présents dans chaque respiration. Ce n’est pas toujours évident, bien entendu, mais quand nous avons des difficultés d’être présents, nous pouvons nous demander quelle est la raison qui nous faire fuir. Qu’est-ce qui nous stresse? Qu’est-ce que nous évitons de sentir ou de voir? Du reste, si nous pouvons prendre ne serait ce qu’une bonne respiration dans l’asana, nous pouvons y rester à l’aise le temps que nous voulons et par contre, si nous ne pouvons pas rester une seule respiration dans l’asana, très peu va changer en ce qui concerne les difficultés. Les mêmes problèmes vont persister dans le corps.

Normalement, ça va prendre un certain temps pour que nous nous habituions à ces comptes. Le rythme va s’installer dans le corps et c’est le corps qui compte désormais et c’est le mental qui est au repos. Ça, c’est quelque chose que tu pourras essayer de changer dans ta pratique! Pas compter dans la tête, pas faire semblant d’arriver à la fin avant d’avoir senti les cinq comptes dans le corps! Bonnes pratiques!

LÄHTÖLASKENTAA

Ashtangajoogaharjoituksessa pysytään pääasiallisesti kaikissa asanoissa “viisi hengitystä” mikä tosiasiassa tarkoittaa kymmentä hengitystä, koska sisään- ja uloshengitys lasketaan yhdeksi. Kuitenkin laskemme harjoituksessa viiteen. Tämä voi kuulostaa helpolta.

Normaalisti mieli hahmottaa laskut yhdestä viiteen lineaarisesti ja siten viimeinen lasku koetaan jonkinlaisena päämääränä, huojennuksena, jota jo ponnistelun aikana janotaan ajatuksissa. Toki laskut etenevätkin ajassa lineaarisesti, mutta harjoituksessa pyrimme astumaan pois ajasta, jotta voimme kokea jokaisen hetken ilman mielessämme häilyviä menneisyyttä ja tulevaisuutta.

Jos emme ohjaa mieltämme lainkaan, se saattaa jatkaa arkipäiväistä materialistista toimintatapaansa ja yrittää saavuttaa jotain. Monesti harjoittelijat haluavat päästä asanassa pian loppuun ja siksi lisäävät vauhtia laskuihinsa. Tällainen harjoittelutapa lisää stressiä. Siten se ei myöskään paranna oloa eikä vaali terveyttä.

Jos mielemme on levoton, jos meillä on hetkittäin hengitysvaikeuksia tai jos kehossa on kipuna tuntuvaa jäykkyyttä, saatamme hyvinkin olla taipuvaisia sivuuttamaan nämä ongelmat kiiruhtamalla “viiteen”. Näin kuitenkin kadotamme yhteyden ongelman ytimeen emmekä ole enää tietoisia todellisuudesta. Alamme ohjautua mielestämme käsin välttäen kipukohtia. Tämä ei ole pelkästään joogaoppilaiden taipumus. Myös jotkut opettajat kiihdyttävät laskujaan tuntiessaan oppilaan vaikeuden pysyä asanassa. He laskevat viiteen, mutta tosiasiassa lyhentävät ajan itselleen sopivaksi ja estävät ongelman esiintulon sekä työstämisen.

Jos haluamme toimia todellisuuden tasolla oman mielemme sijaan, meidän täytyy lopettaa kiirehtiminen. Meidän pitää olla läsnä joka hengityksessä. Se ei tietenkään ole aina itsestäänselvää, mutta silloin on hyvä pysähtyä ja miettiä mitä hätäilyn taustalla on. Mitä tunteita välttelemme alitajuisesti? Jos nimittäin pystymme hengittämään edes yhden hengityksen rauhassa ja rennosti, pystymme jatkamaan kuinka pitkään vain. Jos taas emme kykene hengittämään edes yhtä hengitystä tasapainoisesti, silloin tuskin mitään muutosta tapahtuu syvemmälläkään. Samat ongelmat pysyvät kehossa.

Yleensä menee jonkun aikaa, että totumme näihin laskuihin niin, ettemme enää koe laskevamme. Kehomme laskee. Keho siis sisäistää rytmin ja sen jälkeen voimme antaa mielen levätä tästäkin tehtävästä. Voimme vain tuntea milloin olemme tulleet  päätökseen laskuissamme. Voit yrittää muuttaa tämän harjoituksessasi. Siten et enää elä mielesi sisällä ja yritä saada todellisuutta mukautumaan siihen, vaan annat kehosi elää ja kukoistaa tässä ja nyt.

64203_10151905733194061_1845306576_n                                                              ~ No rush ~                 Photo by Minna Nuotio