In between

Even if the philosophy of Patanjali doesn’t emphasize the death, it still reminds us as any other yoga philosophy the secret of a meaningful life: remembering the death. Keeping it in mind every moment and in any action we take. Only when we truly remember and emotionally go through the inevitability of death even daily, we are freed from fear. Then life guides us and we can cease looking for answers in our mind.

The body becomes younger through the asana practice and at the same time it ages. This is how life and death are present in the asana practice. We need intelligence to interprete our body’s changing responses. The answers we got in yesterday’s practice are not valid today. We also need to distinguish between the signs of life and the signs of death and give respect to both sides of existence in us.

How to keep death in mind then? As life and death are tangible in our breath all the time, we can listen to our breathing. When we are open to life, the inhalation is free. When we are ready to let go, to face the emotions related to our own death, the exhalation is free. Between the breaths there is a space which quality is totally different before/after the inhalation and exhalation. We need to connect to that space of silence in the asana practice, in our daily life and include it, the “death”, to our life to feel complete.

EXITUS

Bien que la philosophie de Patanjali ne mette pas l’accent sur la mort, elle parle – comme toute philosophie du yoga d’ailleurs – de la signification profonde que la prise de conscience de la mort donne à la vie. Elle parle de l’évocation de l’inévitabilité de la mort. Quand nous accordons à la mort sa place émotionnellement aussi et même tous les jours, nous faisons automatiquement de justes choix dans la vie. C’est la vie qui nous indique le chemin et nous pouvons cesser de chercher les réponses dans notre mental.

Par la pratique des asanas notre corps rajeunit en même temps qu’il vieliit. C’est de cette manière que la vie et la mort sont présentes dans la pratique aussi. Nous sommes censés savoir interprèter les réponses changeantes de notre corps. Les réponses d’hier ne peuvent pas être celles d’aujourd’hui. Par la pratique nous pouvons distinguer plus clairement les signes de vie et de mort dans notre corps et respecter l’existance avec ces différentes dimensions en nous.

Comment garder la conscience continuelle de la mort? C’est dans notre respiration que la vie et la mort sont bien tangibles et c’est en écoutant notre respiration que nous nous comprenons. Lorsque nous sommes ouverts à la vie, notre inspiration devient aisée. Lorsque nous sommes prêts à lâcher prise et à vivre les émotions connectées à notre propre mort, c’est l’expiration qui devient libre. Entre les deux respirations, il y a un espace silencieux qui a une qualité complètement différente avant l’inhalation et avant l’exhalation. Si nous sommes connectés à cet espace dans notre pratique des asanas ainsi que dans la vie quotidienne, nous pouvons inclure ce “vide”, cette “mort”, dans notre vie et nous sentir complets par cette union.

ELÄMÄ ON KUOLEMISTA

Vaikka Patanjalin filosofia ei painotu selkeästi kuoleman korostamiseen, on siinäkin – kuten kaikessa joogafilosofiassa – tuotu esiin se mistä elämä ammentaa syvimmän merkityksensä: kuoleman tiedostamisesta. Sen vääjämättömyyden tunnustamisesta jokaisessa hetkessä ja kaikessa toiminnassamme. Vain silloin kun pidämme muistissa ja tunnetasollakin käymme läpi päivittäin kuoleman todellisuuden osaamme tehdä oikeita valintoja. Elämä ohjaa meitä ja voimme lopettaa vastausten etsimisen mielestämme.

Asanaharjoittelun myötä kehomme nuortuu samalla kun se vanhenee. Näin elämä ja kuolema ovat läsnä asanaharjoituksessa. Meidän pitäisi tietää miten tulkita kehomme vaihtelevia vastauksia. Siksipä myöskään asanaharjoittelussa eilisen vastaukset eivät kelpaa tänään. Asanaharjoittelun avulla voimme oppia erottamaan toisistaan elämän ja kuoleman merkit kehossamme ja kunnioittaa näitä olemassaolon molempia puolia itsessämme.

Miten sitten voimme pitää kuoleman mielessämme? Elämä ja kuolema ovat käsillä hengityksessämme koko ajan ja sitä kuuntelemalla ymmärrämme paljon. Kun olemme auki elämälle, sisäänhengitys tuntuu vapaalta. Kun olemme valmiita päästämään irti ja kokemaan omaan kuolemaamme liittyvät tunteet, uloshengitys tuntuu vapaalta. Hengitysten välillä on hiljainen tila. Ennen sisäänhengitystä se on laadultaan täysin erilainen kuin ennen uloshengitystä ja päinvastoin. Jos olemme yhteydessä tähän hiljaiseen tilaan asanaharjoittelussa ja päivittäisessä elämässämme, voimme saada tämän “kuoleman” osaksi elämäämme. Silloin tunnemme todellista eheyttä.

Photo by Anne